Translate - Google kääntäjä

torstai 23. huhtikuuta 2015

Muutama päivä, miten kuten.

Väsyttäää! Siis tällä kertaa fyysisesti enemmän, kuin henkisesti. Vaikka näitä erilaisia kuvioita
ja sattumuksia elämässä on viime aikoinakin ollut ihan tarpeeksi ja silti valitan tylsyyttä, voin
sanoa että nyt tuo sänky houkuttelee todella paljon - siis nukkumaan........!
Pakko tarkentaa, kun joku "valopää" tms. keksii kuitenkin muuten mielessään vaikka mitä.

Muutamista eteeni tulleista pienistä sattumuksista en ala selkoa tekemään, ne eivät kuulu
kuitenkaan kovinkaan monille muutenkaan. Yritän nyt kuitenkin vain päästä selvyyteen
joidenkin asioiden tiimoilla ja ymmärtää, mitä jotkut ovat sanoneet ja tehneet.
Tosin on taho(ja) mitkä jätän oman onnensa nojaan.

Mutta tuo saa nyt riittää, eikä ruikuttelemaan tai kiukuttelemaan aleta enempää.
Aurinko paistanut koko päivän, jotenka toivon huomisesta kuten koko loppuviikosta
ihana kaunista ja hymyt kasvoille nostattavaa!
----------------------------------------------------------------------------

Kuuntelin säveliä ja ihmettelin sanoja.
Tuossa laulussa kuului outo kieli.
Laulajan ääni oli hentoinen, puhdas ja kirkas - ja vaikka sanoja en ymmärtänyt,
ymmärsin sen mielessäni, sielussani - mistä hän lauloi.

Hymyilin.

Kuuntelin laulua hiljaa, siihen keskityin.
Etsin kappaleen ja tallensin sen, soitin uudelleen ja uudelleen....
Rakastuin ääneen kainoon, puhtaan vilpittömään - vaikka mitään en ymmärtänyt,
kaiken tavallaan käsitin.

Hymyilin.

Kappale iski sieluuni, syvälle tuoden sinne pienen auringonpaisteen, uuden hentoisen.
Ilahduin uudestaan ja uudestaan, tuon laulajan kauniista äänestä,
sen viattomuudesta ja raikkaudesta!
Siinä ei tajuntaa tarvittu, riitti kun kaiken vaistosi - mielessään ymmärsi.

Musiikki, universaalinen kieli, taas minut valloitti.
Ja - hymyilin!

Ja vaikka laulussa ei tuota sanotakaan, tämä kertoo minusta: "Ue O Muite Aruko"
----------------------------------------------------------------

Hämärä vintti, vain yksi pieni ikkuna toisella päätyseinällä.
Sinne asteltiin, noustiin nuo vanhat rappuset ylös.....
Lattialankkujen narina jalkojemme alla sai meidät astelemaan varovasti eteenpäin.

Mitä etsimme?
Emme oikeastaan mitään tiettyä, silti jotain.... mikä menneisyydestä kertoisi
meille oman tarinansa ja aikansa elämästä.

Oli laatikoita, oli kaappeja, oli muutama vanha pöytä ja tavaroit monenlaisia
pitkin vinttiä. Valoja sinne emme saaneet, mutta taskulampun valossa ja pienen
ikkunan suomassa auringon kajossa osasimme varovasti kulkea.
Pöly nousi nenään, aivasteltiin hieman, mutta se ei meitä haitannut.

Tämä oli yhtä seikkailua!

Sinä löysit jotain, kaivelit yhden piirongin laatikoita. Käsiisi nousi muutamia
pieniä esineitä, joita hetken katselimme ja taas jatkoimme.
Minä vedin esille yhden painavan laatikon ja avasin sen.
Edessäni oli papereita ja niiden alla muutamia kirjoja, tai oikeastaan
muutamia kymmeniä kirjoja.

Luulin niiden vain romaaneja olevan, mutta yksi pisti silmääni.
Otin sen käteeni ja katselin tuota opusta hetken. Sinä tulit vierelleni ja
olit samaa mieltä kuin minä - etsintämme olisi tässä!

Istahdimme parille jakkaralle ja kääntelimme tuota kirjaa.
Se näytti olevan albumi, tai päiväkirja - vai mikä tuo oli.
Pyyhkäisin paidanhihaan pölyjä tuon päältä ja avasin sen varovasti.
Meille avautui aika ollut, jo mennyt mutta yhä läsnä oleva!

Katselimme haltioituneena sivuja, noita kirjoituksia. Kauniilla käsialalla
kirjoitettuja. Välissä oli lehtileikkeitä ja valokuvia. Yhdessä kaksi ihmistä
kävelivät koivikossa käsikkäin. Kuva oli irti kirjasta, mutta siinä ei lukenut
keitä nuo kaksi olivat, mutta kirjassa kerrottiin jotain mikä paljasti kuvan salat.

Jatkoimme yhä enemmän lumoutuneena ja hiljaa tuon kirjan tutkimista.
Väliin oli kirjoitettu runoja.... väliin oli laitettu pieniä kertomuksia arjesta
ja mainittu erilaisista tehdyistä töistä.

Puhalsin hieman pölyjä kirjan sivuilta ja meistä tuntui, kuin kaikki kirjassa
olleet kirjaimet olisivat lähteneet leijumaan ja tanssimaan ilmassa ympärillemme!
Nauroimme hieman ja taas syvennyimme tuohon teokseen, se vei meidät....
kauas taaksepäin ja silti tuoden lähemmäksi itseämme.

Sivu sivulta, teksti tekstiltä, kuva kuvalta etenimme hiljaa.
Yllättäin tuli eteen tyhjä sivu! Viereisellä sivulla oli taas kirjoitusta, arjen elämää.
Mutta tyhjä sivu välissä ja sen viereltä olikin revitty sivu, ei vaan muutama.....!
Miksi? Olivatko nuo sivut kadonneet, tuhottu vai miksi ne oli revitty?
Meidän sydämet jyskyttivät, mietimme ja mietimme....

Kuinka kiihkeästi halusimmekaan tietää, mitä nuo kadonneet sivut kertoisivat!
Vaan niistä ei kirjassa ollut mainintaa. Oli alettava etsimään...... koska meidän oli pakko,
niin pakko saada tietää... vaan tietää mitä?

Kirja menneisyydestä vei meidät mennessään - ja ilman kadonneita sivuja
emme ehkä pääsisi takaisin nykyisyyteen!
-----------------------------------------------------------------------

Oli aika, ehkä hetken mitä ei haluaisi kokea, mutta hän tunsi että nyt vain näin oli.
Viimeisen aterian - yksin!

Hän istuutui vielä hetkeksi tuon karun pöydän äärelle.
Kellastunut pieni pöytäliina yritti suojata pöydän pintaa, vaan ei ollut siinä
enää onnistunut pitkiin aikoihin. Silti sitä ei kukaan ollut koskaan vaihtanut toiseen.

Hän katsoi seinällä aikaa näyttävää kelloa. Sen viisarit eivät välittäneet muusta maailmasta,
heillä oli oma tehtävä.... -juosta eteenpäin jatkuvasti tasaiseen tahtiin minuutista toiseen,
tuoden tunteja - ja vieden tunteja....... tehden aikaa ja kadottaen taaksensa sitä.

Hän avasi viinipullon, katseli sen etikettiä hiljaa. Pieni kyynel nousi noille kasvoille,
paljon eläneille - paljon kokeneille. Etiketti muistutti häntä ajoista, hetkistä....
- jostakin, mitä joskus sai nauraen kokea, vaan nyt olisi tunne toinen ja
ehkäpä juuri siksi tuo ennen niin taivaalliselle nektariinille maistuva juoma maistui
kielellä niin happamalle.... silti hän siemaili lasillisen.

Hän katseli edessään olevaa lautasta. Mietti antimia, eikä jaksanut hetkeen muuta
kuin tuijottaa eteensä.... ääneti. Vain taustalla käyvän kellon raksutus kuului huoneessa.

Hän oli koskenut kiellettyyn hedelmään..... hän oli nauttinut jotain väärin ja nyt
hänen pitäisi tuosta "maksaa" - joutua eteen asioiden kanssa, joita oli tehnyt.
Mietti mielessään, että elämä oli kuin sipuli... - paljon kerroksia ja usein niin
paljon kyyneliä tuottava, mutta silti maistuva jotta sitä halusi ahmia lisää!

Nosti vielä lasia, otti muutaman kulauksen ja nousi... Oli aika....
Hän katsoi vielä kerran pöydälle, antimet olivat mitä olivat... - eivät maistuneet
- ja nyt oli lähdettävä kohtaamaan asiat, joihin oli eksynyt, vääriin nautintoihin
koskenut, kiellettyä hedelmää liikaa nauttinut.... Enää ei nautittu, oltiin hiljaa.

Ja kello jatkoi matkaansa.
------------------------------------------------------------------

Sä pyysit kertomaan, mitä ajattelen tai mitä tunnen.
Sä sanoit, että koitat ymmärtää mutta vaikeaa se on, kun selvää ei saa.
Sä teit toiveen kainon, hienon - niin pienen, mutta silti suuren.....

Saisitko haluamasi, ymmärtäisitkö jos yrittäisi kertoa?
Haluaisitko sitten vielä enemmän, vai kääntyisitkö toiseen suuntaan?

Paljon mietteitä, paljon kysymyksiä.... paljon - kaikkea.
Kuten maailmassa, elämässä - sinussa, minussa, meissä ja kaikissa on.

Mutta tietää voit: Sitä jotakin on.

Sen kun uskoo, siitä on hyvä lähteä!
Tänäänkin - huomenna - tulevaisuudessa.


--------------------------------------------------------------------------------

Tähän blogipäivitykseen pieni lisäys.
Jos joku sattumalta tämän osaa täältä löytää ja lukee, olisin kiitollinen jos
pistäisit sitten palautetta vaikka tämän sivun kautta. Kiitos.

Olen taas miettinyt hetken yhtä asiaa enemmän ja vähemmän.
Meikäläinen kun ei luonteelleen mahda mitään, niin välillä alkaa ahdistamaan
sisältäpäin se, ettei pääse tekemään edes jotain pientä jollekin....
tarjoamaan hetken irtiottoa normaaleista rutiineista, antaa jotain.....
Ja sitten kun periaatteessa olisi tilaisuus, niin eikös vastapuoli vedä "käsijarrusta"
ja käännä kelkkansa ja siinä sitä sitten taas ollaan.
Missä ihmeessä olisi ihminen / ihmisiä (lue: naispuoleisia), jotka
ilman epäilyksiä ja vastaanpanemista ottaisivat joskus edes hetkellisen
huomionosoituksen vastaan ja nauttisivat siitä, että joku haluaa omalla tavallaan hemmotella?

Elämä on liian lyhyt siihen, että mennään päivästä toiseen samojen tapojen ja
kaavojen mukaan! Siihen ei meidän kenenkään pitäisi jäädä ja jämähtää.
--------------------------------------------------------------------








































































































perjantai 17. huhtikuuta 2015

Sotkua, säätämistä ja sovittamista.

Tässäpä on ollut sellainen viikko, että hetkeen en ole taas mennyt ja tullut ja mennyt samalla
tavalla, kuin mitä nyt viime päivinä! Tapahtumia riittänyt, niin omassa elämässäkin kuin
työrintamallakin. Voin sanoa, että tylsistymään en ole päässyt ja ihme, että olen
ehtinyt kaiken jotenkin tehdäkin jopa, mitä on pitänyt ja ehkä enemmänkin.

On ollut mukava huomata, että on olemassa ihmisiä, jotka eivät ainakaan liikoja arvostele
minua eli teilaa heti, jos ehdotan tai sanon jotain, vaan kelpaan sellaisena mitä olen.
Ja kun en edelleenkään halua tehdä mitään pahaa, niin siksi olenkin välillä todella
ymmälläni, kun joillekin ihmisille tapani toimia on punainen vaate.... no ainahan ei
voi tietenkään kaikkia miellyttää.

Nyt muuten kirjoittelen sitten hieman tarinoita erään ihanan ystävän pyynnöstä.
Hieman tuossa "valitti" kun en ole tarpeeksi tänne saanut mitään aikaan, joten korjataan tilanne.
Ja tämä siis täysin hymyillen todettuna!
------------------------------------------------------------------

Tämä tarina tulee tänne sen vuoksi, kun olen sen joskus
kirjoitellut ja minulle ehdotettiin, että heittäisin tämän myös tänne.
En nyt valitettavasti muokannut tätä, vaan tulee sellaisena kuin se alunperin on kirjoitettu.




SEX AND THE CITY
Episode XXX


Alkusyksyn tuoksu tuntui leijuvan jo New Yorkissa ja sitä tuoksua ei voi sanoin kuvailla.
Sen vain vaistoaa….. se on jotain, mikä tulee hiljaa hiipien joka paikkaan ja saa ne vielä
eilen aurinkoisen kesäisiltä näyttävät paikat vaikuttamaan aivan erilaisilta, mutta silti niin
romanttisilta. Aivan, syksy New Yorkissa voi olla uusien ihanien tunteiden syntymisen aikaa….

Carrie mietti hiljaa aamiaista nauttiessaan, että miksi hän oli aikoinaan inhonnut syksyä ja sen
saapumista. Ehkä oli siinä, että hän ei koskaan ennen ollut syksyisin kokenut samanlaisia hetkiä
kuin mitä nyt viime vuosina ja varsinkin, mitä hän koki eilen.

Tavoistaan poiketen Carrie oli ystäviensä kanssa (Samantha,  Miranda ja Charlotte) päättänyt
lähteä pois normaaleista paikoistaan ja he olivat hypänneet taksiin, pyytäen kuljettajaa viemään
heidät johonkin pois kuumimmista pintaliitopaikoista, ”mestaan” missä olisi Samanthan sanojen
mukaan ”munaa” – ja mihin he joutuivatkaan, sitä siellä toden totta oli.

Kuljettaja oli ajanut New Jerseyn puolelle ja johdattanut heidät melkoisen hämärän näköiseen
paikkaan, jolloin Charlotella oli alkanut tulla epäilys mieleen, että nyt heille käy huonosti.
Mutta rakennuksen ulkokuori olikin vain ehkä tarkoituksella rujon näköinen, nimittäin sisältä
löytyi jotain aivan uskomatonta! Naiset olivat haltioissaan sekä yllättyneitä, nimittäin ensimmäinen
kehen he siellä törmäsivät, oli Stanford joka oli keksinyt paikan joitakin aikoja sitten, mutta ei
halunnut siitä puhua kenellekään ennen kuin oli saanut itse tutkittua paikan parhaat palat…..
-         omien sanojensa mukaan. Tyttöjä asia nauratti ja tällöin Samanthaa jo vietiinkin lujaa kohti
baaritiskiä, tai lähinnä siellä nojailevaa herraa kohti. Eikä hänestä juuri sinä iltana muuta nähtykään.
Carriella oli ilta mennä hieman pieleen, koska Aidan yritti tavoittaa häntä. Onneksi juuri kun Carrie
oli vastaamassa puhelimeen, ehti Miranda napata sen hänen kädestään ja sulkea kokonaan.
Tämä alkuun aiheutti kinaa tyttöjen kesken, mutta pian tilanne muuttui ratkaisevasti, kun todella
paikasta sittenkin innostuneena Charlotte kertoi, että tiloissa on paikka missä kuka tahansa saa
esiintyä ”esitanssijana” ja hieman shampanjan ja Cosmopolitanien vaikutuksen alaisina nämä
kolme kaunotarta päättivät toteuttaa tuollaisen tempauksen. Kukaan ei vain ollut kertonut
Charlotelle, että esitanssijoille puetaan toiset asut ylle – ja heidän ylleen puhalletaan vaahtoa….
mikä saa heidät näyttämään entistä (no tarvitseeko tuota edes mainita).
Kuitenkin he suostuivat tähän ja Carrie innostui koko touhusta niin paljon, että kysyi saisiko
hän tulla toistekin. Ravintolan johtava baarimikko, joka oli jo jonkin aikaa flirttaillut Carrien kanssa
illan aikana, ei voinut kieltäytyä – eikä varsinkaan treffikutsusta, jonka Carrie myöhemmin toteutti.

Ilta eteni villeissä merkeissä ja jossain vaiheessa Miranda huomasi, että hän ei enää jaksaisi ja
päättäisi ottaa kyydin kotiin. Toiset harmittelivat tätä, mutta Mirandan päätä ei kääntänyt tällä kertaa mikään – tai kukaan. Niin hän lähti Stanford mukanaan, joka kertoi että oli hieman huono
ilta hänen kannaltaan ja koska hän menisi melkein samoille kulmille, kuin Miranda niin he
voisivat jakaa taksin kahdestaan. Taksiin noustessaan nämä kaksi vielä teatraalisesti antoivat
toisilleen suukon muiden nauraessa klubin ulko-ovella tapausta.

 Carrie ja Charlotte palasivat takaisin sisälle miettien missä Samantha oli ja kas, kuin taikaiskusta
tämä saapuikin naisten luokse tukka hieman sekaisin ja muutenkin sen näköisenä, että jotain
tosiaan oli tapahtunut – ja olikin. Samantha vain huikkasi näille kahdelle, että puhutaan huomenna
lisää ja syöksyi ulos odottavaan taksiin – taksiin, mihin samaan aikaan astui kyytiin eräs
heille täysin tuntemattomaksi jäänyt komea nuori mies, mutta Samanthan tuntien hän jo tunsi kuka tuo komistus oikein oli!              


Pienen ajan kuluttua Charlottea tuli vaivaamaan herra joki oli seurannut aiemmin tämän tanssiesitystä ja siitä kiinnostuneena yritti tehdä vaikutusta Charlotteen ja ehdotella vaikka mitä,
mutta Carrie onneksi huomasi että Charlottea ei nyt kyseinen herra kiinnostanut, pelasti hän tilanteen alkamalla keskustelemaan Charlottea kotona odottavasta miehestä. Meni ehkä pari sekuntia ennen kuin Charlotte tajusi mistä oli kyse ja ymmärsi lähteä juttuun mukaan ja näin naiset
pääsivät tuosta herrasta suhteellisen vaivattomasti eroon. Vaan ei yhtä, ellei toista….
yllättävästi tanssilattian suunnalta alkoi kuulua sen hetken eräs suosituimmista klubihiteistä,
mitä jokainen arvonsa tunteva klubi-dj soitteli siihen aikaan ja Carrie tunsi kun joku nykäisi häntä
kädestä ja vei jo kiireen vilkkaan kohti tanssilattiaa. Charlotte jäi ihmettelemään tilannetta ja
vaikka hän koitti huutaa perään, ei Carrie  enää metelissä kuullut mitä tämä huusi hänelle sillä
hän oli jo tanssilattialla ja vasta silloin hän näki, ketä hänet oli sinne nykäissyt: Mr Big.
Carrie tajusi samalla sekunnilla ajattelevan, että voi ei – miksi juuri nyt, miksi juuri hän!
Kiho vain hymyili, ei ensin sanonut mitään vaan nykäisi Carrien mukaan tanssiin. Hetken yritettyään epätoivoisesti väännellä itseään musiikin tahtiin Kiho tunnusti, että tämä ei ole enää häntä varten ja ohjasi heidät sulavasti lähimmän baaritiskin luokse. Carrie ei voinut uskoa, että
Kiho olisi tällaisessa paikassa, ei todellakaan ja hän olikin kuin elävä kysymysmerkki.
Kiho huomasi Carrien ihmettelyn ja kertoi, että on erään ystävänsä kautta osaomistaja kyseisessä
paikassa ja oli nyt ensimmäistä kertaa katsomassa, miten sijoitus on menestynyt ja jos
kerran Carrie ja tytöt olivat kyseisen paikan löytäneet, silloin hän voi uskoa että paikka on menestys. Carrie oli otettu imartelusta ja juuri kun hän oli keskustelun lomassa hiljaa hivuttamassa
itseään lähemmäksi Kihoa, Charlotte ilmestyi paikalle ja hänenkin hämmästyksensä oli yhtä suuri
kuin Carrien kun näki Kihon. Tämä tervehti ystävällisesti Charlottea ja kertoi syyn, miksi
oli kyseisessä paikassa ja Charlotte oli tuumannut että mies oli siis hieman päättänyt laajentaa siis
toimialojansa ja toivotti onnea. Ainoastaan oli ihmetellyt sitä, että miksi klubi oli New Jerseyn
puolella eikä New Yorkissa. Kiho vain hymyili ja totesi, että se on osa paikan houkuttelevuutta.

Charlotte arvasi että Carrie haluaisi olla kahden Kihon kanssa ja totesikin että pitänee tilata taksi
jotta pääsisi kotiin, mutta Kiho esti tuollaiset suunnitelmat. Hän sanoi, että hänen kuljettajansa vie
heidät kyllä täältä kotiin ja Charlotte halusikin poistua jo paikalta. Pienen ajan kuluttua häntä ei
enää paikalla näkynytkään, koska istui tyytyväisenä Kihon limusiinin takapenkillä kohti kotia.
Näin siis Carrie ja Kiho olivat kahden ja muutama Cosmopolitan lisää alkoi saada Carrien haluamaan…. vaikka hän oli taas ties monennenko kerran päättänyt aiemmin että ei enää, ei Kihoa.
Hän poistui hetkeksi naistenhuoneeseen, missä muisti että Miranda oli sulkenut hänen puhelimensa.
Carrie avasi sen ja hetkessä se piippasi useamman viestin merkiksi. Carrie alkoi selaamaan tulleita
viestejä ja huomasi, että Aidan oli yrittänyt tavoittaa häntä useamman kerran ja viesteistä alkuun huomasi, että tämän miehen haaveet tavata kyseisenä iltana olivat olleet melkoiset. Yllättäin viestien sävy oli muuttunut – niissä ei enää soinut ihastus tai rakkaus, ei tuntunut lämpö – ei ihanuus. Tilalle oli tullut ärtymys ja kiukku ja viimeinen viesti sai Carrien pahoinvoivaksi.
Aidan oli kertonut kuulleensa missä Carrie ja tytöt olivat ja tiesi kenen klubi tuo oli ja todennut,
että hän ei tällaista enää haluaisi kokea ja toivotti hyvää syksyn jatkoa.

 
Carrie itki, mutta vain hetken. Hän muisti Kihon ja päätti että Kiho saa lohduttaa häntä,
mutta palatessaan takaisin klubin salin puolelle ei miestä näkynyt missään. Bileet jatkuivat
yhtä vauhdikkaasti paikassa mutta Kiho, missä hän oli? Miestä ei näkynyt….
Carrie kysyi baarimikolta joka oli tarjoillut heille juomat ja tämä totesi, että herra oli odotellut
varmaan häntä tässä jonkin aikaa, mutta parinkymmenen minuutin odottelun jälkeen
lähtenyt ulos. Carrie ei voinut uskoa korviaan! Hänet oli jätetty johonkin vieraaseen klubiin
ja vielä New Jerseyhyn, missä hän ei juurikaan liikkunut. Baarimikko näki Carrien ahdistuksen
ja tuumasi, että jos tämä odottelisi vielä puoli tuntia, tämä voisi tarjota hänelle kyydin kotiin.
Carrie hymyili itku kurkussa ja kiitti. Baarimikko toi hänelle yhden ”cosmon” sanoen että hän
tarjoaa tuon, koska se on vähintä mitä nyt voi tehdä.

Aamu valkeni kirkkaana, kuulakkaana. Tiedättehän  sellaisen syksyisen sään kun kaikki tuntuu
todella kirkkaalta ja maisemat ovat teräviä ja ilma hieman kirpeä. Carrie avasi silmänsä, varovasti.
Hän ei muistanut heti miten oli kotiin päässyt mutta paikka oli tuttu, eli oma koti ja oma vuode.
Vaan hän ei ollut yksin! Asunnosta kuului ääniä ja Carrie pomppasi ylös, kietoi nopeasti
ympärillensä päiväpeiton ja hiipi hiljaa olohuoneeseen. Sohvapöydällä oli kaksi tyhjää lasia ja
yksi tyhjä viinipullo ja toinen näemmä osittain juotu. Äänet tulivat keittiöstä mihin hän suuntasi
askeleensa ja siellä häntä odotti…..
Samassa soi puhelin! Carrie kääntyi nopeasti kannoillaan ja syöksyi makuuhuoneeseen, etsi
puhelimensa käsiin ja vastasi siihen. Hän toivoi että se olisi ollut Aidan, mutta sieltä soitti Kiho!
Tämä totesi, että uskoikin Carrien olevan jo hereillä ja olisi siellä n. 10 minuutin kuluttua
croisanttien kanssa, eli toivoi että kahvi olisi keitetty. Carrielle tuli kiire, paniikki…
Hän syöksyi keittiöön, huutaen ja tuuppien ja kehottaen kiirehtimään pisti tuon vieraansa
lähes puolipukeissa ulos asunnosta, pikaisesti siirsi viinilasit ja –pullot pois pöydältä ja yritti
vielä jotenkin saada asunnosta fiksumman näköistä ja sitten jo oveen koputettiin.
Hän syöksyi ovelle, avasi sen hymyillen valmiina suutelemaan Kihoa kun huomasi, että Aidan
oli se ken koputti ovea ja tämä pyysi anteeksi eilistä ja halusi selvittää tilanteen ja miksi
käyttäytyi niin kuin oli käyttäytynyt. Carrie tunsi, että hänen sydänjuuriaan raastettiin ja sisuskalut
vaihtoivat paikkaa. Mitä hän tekisi? Kohta tuon samaisen oven takana olisi Kiho!

Aidan huomasi että kaikki ei ole niin kuin pitäisi, samalla kun Carrien puhelin piippasi.
Carrie yritti olla kuin ei mitään olisikaan ja Aidan tajusi, kuka viestin laittaja oli.
Mitään sanomatta hän kääntyi ympäri ja poistui.
Carrie katsoi viestin ja hänestä tuntui entistä pahemmalta! Kiho ilmoitti, että oli tullut
jotain ongelmia tullut ja joutui perumaan aamukahvit Carrien luona.
Hän itki…… potki mattoja ja eteisen lattialla olleita korkokenkiä ja haki sen osittain juodun
viinipullon ja istahti tietokoneensa äärelle kirjoittamaan…

”Onko syntinen yö New Jerseyssä sen arvoista, että kaunis, seksikäs nuori nainen voi
alle puolessa tunnissa menettää seuraavana aamuna kolme miestä? Voin sanoa, että ei ole
-         varsinkaan kun….” Carriella jäi lause kesken, hän tuijotti näyttöä…. kauan…
oikeastaan koko päivän.


---------------------------------------------------------------------------

Kaukana jossain, taivaalla - pimeässä avaruudessa... tuo taivalsi.... matkasi....
eteenpäin kiisi läpi galaksien, tähtisumun ja planeettoja ohitellen....

Kiisi..... eteenpäin... nopeammin kuin mikään - tai mitään.
Taakse jäi sekunnissa paljon, edessä oli seuraavassa sekunnissa yhtä paljon.
Miljardit kilometrit vaihtuivat... tuo jokin kiisi ja kiisi.... halkoi pimeää avaruutta.

Vaan jossain vaiheessa tuo löysi suunnan, mihin matka vuosisatojen, miljoonien
pitkien, mutta nopeasti edettyjen, oli tuota vienyt kokoajan.....
Matka olisi tulossa päätepisteeseen, enää ei kauaa.... - lähellä olisi!

Vielä jokunen aurinkokunta, vielä muutama galaksi, vielä nuo kuut ohitettava,
vielä olla törmäämättä komeettoihin vieraisiin, toisiin avaruuden taivaltajiin.
Ja lopulta tuo ikuisuuden kestänyt matka olisi lopussa, maalissa...... maassa!

Sieltä löytyisi se kohde, mihin tuo avaruuden hiljainen matkaaja oli kaikki ne
miljoonat vuotensa käyttänyt, mihin suunnistanut....... ja viimein olisi tulossa
sinne, mihin sen on pitänytkin!






Se lopultakin olisi osumassa, tuo meteoriitti..... sydämiin tiettyihin.....
Joko murskaten ne - tai tuoden niihin rakkauden......
Vaan ken tietää, mikä kohdalle omalle osuu - sen vain kokee ja tuntee, kun osuu
tuo meteoriitti - sydämeen!
------------------------------------------------------------------

Älä väheksy aikaa! Älä kuvittele sitä huijaavasi!
Älä yritä edes.... aika on lahjomaton, se vie sinua juuri niin nopeasti tai hitaasti
eteenpäin, kuin on tarkoituskin.

Älä yritä liikoja, älä ahnehdi aikaasi liikaa asioita!
Muista , että aika on rajallinen - omansa mittainen, eikä se ota
mistään lisää tai jätä käyttämättä osaakaan. Se on aika!

Elä sen mukaan, mitä aika antaa. Nauti hetkistä, muista väliin hengittää...
anna aikaa itsellesi - elämälle ja toisille. Pidä huoli, että ajassasi ei ole
ahdasta, ei liikaa kiirettä.... - aika on tuolloin puolellasi - ja jaksat enemmän!

Aika: armoton, mutta rakastava - kunhan muistat että aika kaikella, kaikki aikanaan...
- oikein elettynä, tänäänkin ja huomenna....
-----------------------------------------------------------------------

Puisto, hiljainen.... tuonakin pyhäaamuna.
Vielä ei elämää juuri missään, vain muutama auto ohitti tuon puiston.
Ja siellä tuo oli, kuten oli ollut jo muutaman vuosikymmenen.
Penkki.

Sen harmaat laudat olivat kadottaneet jo värinsä auringon paahteissa ja
myrskyisissä tuulissa. Sitä oli joskus hieman korjaitukin, mutta ei se enää
aivan parhaimman näköinen ollut, mutta silti se oli kestävä.
Penkki.

Sillä oli vuosikymmenten saatossa istunut useat rakastavaiset.
Siihen oli nojailleet monet kundit tyttöjä katsellen ja monet tytöt
poikia kiusaillen. Sen laudoilla oli istunut lukemattomat papat ja mummot...
siinä oli kiipeillyt monet pikkulapset ja koiratkin.
Kaiken se oli kuullut ja kokenut.
Penkki.

Väliin se oli ollut pitkiä aikoja yksin, ketään ei ollut kiinnostunut siitä.
Toisinaan joku oli jopa kaivertanut siihen jotain, mikä vuosien saatossa oli
haalistunut täysin lukemattomaksi raapustukseksi.
Se otti kaiken vastaan.
Penkki.

Ja nyt tuona sunnuntaina se oli taas yksin.
Odotti, jos joku sen luo tulisi, siihen istahtaisi.... vaan ei...
taas oli viileää, eikä missään ketään, ei ketään.
Siinä se seisoi ja oli, autiona, tyhjänä... yksinäinen.
Penkki.

Mutta meni tunti pari ja sitten tuli elämää.
Jostain paikalle saapui joukko ihmisiä, juuri tuon penkin luo.
Paljon puhetta, paljon naurua, paljon iloa ja penkkiä taputeltiin ja
ääneen kehuttiin..... siitä juttuja kerrottiin. Se oli se penkki, se....
Penkki.

Nuo ihmiset olivat kokeneet tuon penkin luona jotain, kaikki jotain
tärkeää.... elämää muuttanutta, hyvää ja kestävää - ja se oli penkin ansiosta, niin sanoivat.
Tärkeä olikin tuo puiston kulmassa yksin oleva, vanha kaiken kokenut....
Penkki.

Koskaanhan ei tietää voi, mikä on se huomaamaton asia mikä on tärkeä,
kuin usein vasta sitten, kun sitä ei enää olekaan.

Mutta onneksi heillä oli tuo...
Penkki!
................................................................................................




























































































sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Miten tämä nyt taas meni näin?

Siis tässä hujahti yksi viikko ilman sen ihmeempiä tekemisiä, mutta silti on hieman
hämmentynyt olo! Jotain sattui, vai sattuiko.... mene ja tiedä. Voin sanoa, että mennyt viikko
on näin jälkikäteen katsottuna ollut kaikessa rauhallisuudessaan hämmentävä.
Ai miksi? No muutamia tahoja, joita on yritellyt saada kiinni, ovat lähes kaikki olleet
tavoittamattomissa tai sitten "estyneitä" ilman mitään syytä ja sitten yllättäin
yhteyttä ottaakin sellaiset henkilöt, joita et todellakaan odota sinua vaivaavan millään tavalla.

Ja nyt kun pääsisi tästä hitonmoisesta päänsärystä eroon, niin olisin tyytyväinen.
Ei, alkoholilla ei ole osuutta asiaan - ei todellakaan. Tänään vain syystä tai toisesta
pääkoppa ei tahdo tykätä maailman menosta ja olen sitten saanut "nauttia" muutaman tabun
kaiken muun ohella. Juu, on levätty hyvin, olen syönyt, on ulkoiltu jne. eli ei mitään
sellaista, minkä tekemättömyys olisi aiheuttanut heikon olon, mutta eiköhän se taas tästä.
-----------------------------------------------------------------------


Oli vuosia hiljaista, hänestä en kuullut mitään, en todellakaan mitään.
Sitten - yllättäin, vain varoittamatta.
Viesti, toinenkin - ja kysymys: Tavattaisiinko?

Hetken oli hiljaista, mietteisiini upposin ja pohdin.
Miksi?
Miksi hän haluaisi tavata?
Minut.... - niin, minut.

Vastasin varovasti, hieman epävarmana, mutta vastasin.
Suostuisin tapaamaan, jossain näkemään.....
Vaikka epäröin!

Tuli sovittu päivä ja aika läheni.
Kämmeneni hikosivat ja pulssi kohosi kuin itsestään.
Hermoilin! Miksi?
Miksi hän halusi tavata?              
Minut... - niin, minut.

Vaan yllättäin tuli viesti, hän ei pääsekään.
Esteitä, yllättäin...... jokin sanoi minulle, kuin tilauksesta!
Huokaisin. Tuo oli vain joku ohimenevä juttu siis.... onneksi.
 
Kunnes...                                                       


Sain viestin parin päivän päästä, uudelleen.
Pahoitteli ja pyysi anteeksi, ettei voitukaan tavata - ja ehdotti...
tietenkin, tapaamista uudelleen... - kahden!

Nyt mietin, mitä vastaan! Ja mitä tämä on?
Miksi hän haluaa tavata?
Minut.... - niin, minut.

 ---------------------------------------------------------

 Mä olin päättänyt pitkästä aikaa rentoutua, hieman ottamalla.
Joten ei muuta, kuin siistiä paitaa päälle, parta ajettu ja
hiuksetkin kammattu, joten sitten vain baariin.

Hiljainen "pikkulauantai", vain jokusen verran väkeä liikkeellä....
mutta kuitenkin jotain. Ensimmäinen ravintola ja tiskillä ei ruuhkaa.
Tilasin juoman, sen omakseni tutuksi tulleen - ja huitasin kurkusta alas.
"Samanlainen" lähes samalla hengenvedolla tarjoilijalle, joka
teki työtä käskettyä. Kiitin ja annoin tippiäkin.

Toinen juoma meni hieman hitaammin, katselin samalla ympärilleni.
Jokunen opiskelijaryhmä oli lähtenyt iltaa viettämään ja pari vakionaamaa
notkui jossain nurkkapöydässä. Muuten ei mitään erikoisempaa.
Päätin vaihtaa paikkaa.

Seuraavassa "baarissa" olikin elämää. Sinne oli eksynyt joku synttäriseurue
ja elo oli sen mukaista. Menoa ja meteliä riitti. Muutama tuttukin oli "mestoilla",
joten päätin jäädä taloon ainakin joksikin aikaa.

No ei muuta, kuin taas tiskiltä juotavaa ja tilausta tehdessäni tunsin, kun joku
koputti olkapäähäni. Käännyin katsomaan taakseni, enkä heti uskonut ketä minua vaivasi.
Hän ei ollut tekemissä kanssani aikoihin, muutaman kuukauden ollut niin,
etten hänestä mitään ollut kuullut ja nyt samassa paikassa samaan aikaan
- ja kumpikin ilman seuraa! Yllätyin, kun kysyi että voiko liittyä seuraani.
No tietenkin juttuseura kelpasi.

Kysyin, mitä hän ottaisi.
"Yllätä minut!" Hän vastasi kävellen pöytään odottamaan, mitä toisin.
Käännyin tarjoilijan puoleen ja tein tilauksen. Hieman hänkin hämmentyi
tilauksestani, mutta eipä siinä - tuumasta toimeen.
Lopulta sain juomat ja astelin hymyillen pöytään.
"Siis mitä ihmettä?" Hänen kysymyksensä oli aito ja yllättäynyt.
Halusin jotain muuta tarjota, kuin vain jonkun peruspaukun, joten piti tilata
jotain.... - erilaista - ja olin onnistunut siinä!

Hän siemaili varovasti juomaansa samalla katsoen minua silmiin - suoraan silmiin.
Menin hetkeksi sanattomaksi.... harvinaista, mutta totta.
Sitten hän kertoi, miksi ei ollut minuun yhteydessä, eikä halunnut edes tavata.
Kuuntelin ja olin ymmälläni. Olin ollut varma, että olin tehnyt jotain tai loukannut...
vaan ei, syyt olivat aivan toisaalla...... elämä on välillä irvokasta.
Näyttää hyvältä, mutta onkin täyttä paskaa!

Nautimme muutamia ja jossain vaiheessa tuumasimme, että on varmaan parempi lähteä.
Pyysin tarjoilijaa tilaamaan taksin ja sen tultua kerroin osoitteen...
- enkä omaani. Hän katsoi minua hieman epäuskoisena, mutta kun kerroin etten ollut
tulossa hänen luo, nyt, hän vapautui ja totesi: "Edelleen se kiltti ritari!" Hymyilin.
Vein hänet taksilla kotiin, halasin ja toivotin hyvää yötä.
Taksin kaartaessa pois hänen pihaltaan, katsoin vielä takaikkunasta kun hän
jäi pihalle ja heilautti kättään.

Omalla kotipihallani matkan maksettuani puhelimeni piippasi.
"Kiitos, sä olet oikeasti aika....!" Eikä muuta. Hymyilin. Tiesin, että tapaisimme taas.
 --------------------------------------------------------------

Olin tutustunut sinuun, aurinkoiseen ja iloiseen... valloittavaan - sinuun.
Olin alkuun varma, että olit jotain mitä olin toivonutkin elämääni saavani.
Olit aurinkoisen säteilevä, ihanaakin ihanampi... jotain uutta ja raikasta!

Sitten syntyi hetki, mitä en odottanut!
Yllättäin.... se tuli, se valloitti sinut - se söi sinun auringonpaisteen!
Se teki sinusta jotain muuta, kaivoi sinusta esille sen, mitä en tiennyt olemassa olevan.
Pimeyden.

Sinusta tuli tumma.... sinusta tuli kylmä.... sinusta tuli julma.
Päätit olla vain itsellesi, etkä ymmärtänyt  että satutit toisia, loukkasit heitä
Päätit olla vain muuta, et enää nauranut - paitsi kun satuttanut olit.

Sielustasi tuli musta kivi, kylmä ja kova.
Veresi oli kuin laavaa, polttavaa..... vaan ei rakkaudesta, eikä ystävyydestä....
- vaan julmuudesta, sanoillasi tehtyinä.

Huusin usein silmilläni apua!
Huusin ääneti sinua näkemään, mitä olit mennyt tekemään....
Pyysin..... toivon ja halusin.... vaan kylmemmäksi itsesi teit, vain kylmemmäksi.

Enkä voinut kuin luovuttaa........ hajonneena yksin nurkkaan vajota ja luovuttaa.
-----------------------------------------------------------------------

Taas aamulla heräsin, hieman hämmentyneenä!
Olin herännyt kesken unen  - kiihkeän.... sen minkä olin jo nähnyt muutaman kerran.
Vaan miksi se aina loppuu kesken.... siihen tiettyyn hetkeen?

Istuin sängyn laidalla ja mietin. Koitin saada mieleeni kuvia tuosta unesta.
Se alkaa melkein aina samalla tavalla... etenee tiettyyn hetkeen ja sitten...
Herään! Niin, herään..... Herään! Miksi juuri tuolloin?

Kirosin ääneen ja yritin ymmärtää, mikä on etten saa nähdä, miten uni päättyy.
Kirosin ja sadattelin.... vaan eihän se unen loppua toisi esille, ei todellakaan.

Ja taas päivä meni tuotakin miettiessä.

Meni muutama yö - ja taas aamulla heräsin, ihmetellen.... miksi taas....
sama uni ja lähes samaan kohtaan se loppuu.... enkä saa nähdä, mitä tapahtuu!

Näen vain sen, että minulla - ja sinulla - on herkkää...kaunista, jotain yhdessä - kahden.
Vaan miksi siinä on jotain muutakin ja miksi se aina loppuu.... niin kesken?
Harmittaa... ja taas jännitän, kun menen nukkumaan.... näenkö saman unen uudelleen...
ja loppuuko se taas ennen aikojaan.....- tänäkin yönä?
---------------------------------------------------------------------
Lähetän terveiset tätä kautta henkilölle, ken saattaa "vahingossa" lukea tätä blogia vielä.
Ei asioiden tarvitse olla niin kuin ajattelet! Katse eteenpäin ja voisit/saisit
huomata, että mitä olen - on muuta kuin mitä luulet.
---------------------------------------------------------------------

Hyvää huomenta!
Kyllä, voi se olla hyvä, vaikka ei olisi juurikaan nukkunut.
Ja miksi en ole?
No siinäpä hyvä kysymys. Sielu stressaa ja mies jännittää....
ja jo aamuvarhaisella on puhelin pitänyt meteliä.
Niin, ei en ole voinut laittaa äänettömälle - valitettavasti!
Mutta silti: Hyvää huomenta.
- siihen on syynsä...




------------------------------------------------------------------------------




































































































maanantai 6. huhtikuuta 2015

Pääsiäisen viettoa vai mitä tämä onkaan.

No niin, miten sitä pääsiäistä pitäisi oikeasti viettää tai juhlia?
Itselläni ei ole oikeastaan mitään erikoisempia pääsiäisperinteitä. No joskus lapsena
käytiin tietysti virpomassa lähialueilla, vaikka lapsia oli kulmilla aika paljon, riitti niitä
nameja jokaiselle. Hyvin oli vanhemmat pitäneet huoli, että jokainen sai ainakin jotain!
Nyt viime vuodet ovat menneet pääsiäisen suhteen osittain töissä, kuten tänäkin vuonna.
Kiirettä ja hieman rauhallisempaa - sitähän se on aina, kun pyhiä on enemmän kuin yksi.

Mutta sitä tulee aina ihmeteltyä, että ihmiset sekoavat aina tällaisten pyhien eteen tullessa!
Ruokakaupoissa on älytön kuhina ja sitä tavaraa ostetaan kuin oltaisiin vähintään kuukausi
kotona ilman, että käydään ruokaostoksilla. Itsellä ei ole oikeastaan koskaan ollut tuollaista
ongelmaa ja en onneksi ole edes ainoa, joka ajattelee samoin.
---------------------------------------------------------------------

Mä luulin, että mulla oli kaikki! Mä niin luulin.
Mä luulin, että se riitti kun olisi yksi - joku, sinä.
Mä niin luulin.....

Ja aikani olinkin onnellinen, siinä elämässä - kanssasi.
Mä nauroin, ilakoin ja elin.
Aikani..... kun oli se yksi - joku, sinä.

Vaan...
Mä kuulin, että sulla olikin muuta! Mä niin kuulin.
Mä kuulin, että ei riittänyt se yksi - oli joku, toinen.
Mä niin kuulin.

Ja aikani sitä kuuntelin, epäilin - ihmettelin.
Silti koitin olla, elää ja jaksaa.
Aikani.... kestin, kunnes oli enemmän sulle se joku, se yksi - se toinen.

Ei siinä enää riittänyt puheet, en enää uskonut - enkä halunnut.
Sä vain nauroit - kylmästi, murhaavasti - vain nauroit.
Etkä enää välittänyt, ehkä et koskaan välittänyt....
Ja mä niin kuolin, niin hiljaa sisältä kuolin!

--------------------------------------------------------------------------

 Auringonpaisteen kirkkaan sain aamulla kasvoilleni.
Hymyilin!
Tästä päivästä tulisi iloinen, sydäntäni hellivä - onnellinen.
Hymyilin!

Nousin, kahvit laitoin tulemaan, laulelin ja viheltelin....
ulkoa kuului lintujen laulu, niitä matkin, minkä taisin.
Hymyilin!

Kohta tuoksui kahvi...... nenääni hiveli!
Kaadoin kuppiin höyryävää kuumaa, tuota juomaa tummaa
ja maistelin sitä hiljaa, samalla ulos ikkunasta katsellen!

Auringonpaisteen kirkkaan yhä kasvoilleni sieltä sain.
Hymyilin!

Otin croisantin, haukkasin sitä kahvin kanssa ja hymyilin.
Olo oli levollinen, onnellinen - mitä ihanin.
Ei häirinnyt murheet, eivät asiat ikävät!
Tänään paistaisi aurinko minulle.
Hymyilin!

Join kahvit ja päätin,
sisälle en voisi jäädä, näin upealla säällä.
Ja ulos siis lähdettävä oli - auringonpaisteeseen kirkkaaseen.
Hymyilin!

Se päivä oli hyvä!
Kiitos aurinko armas siitä.
Hymyilin, kun nukkumaan illalla menin.
---------------------------------------------------------------------

Mitä? Olenko mä ollu muka häiriöksi?
Paljonko? Missä mä oon?
Kuka maksaa? Tarjootko sä yhdet?
Missä sä oot? Monelta tulee pilkku?
Saanks´ mä vielä yhdet? Ootko sä aina noin vittumainen?

Huokaan ja huokaan....
Tällaista se taas on ollut - ja sitä se taas tulee olemaan.

Mikä ihme siinä onkaan, että meidän Suomalaisten on aina
- siis aina - vedettävä itsemme sellaiseen koomaan, että emme tajua mistään mitään?
Ja sitten ollaan muka olevinamme "kovia" kun ollaan juoppohulluuden ja
maksakirroosin välimaastossa!

Ei helvetti, sanon.
En mikään absolutisti ole, itsekin joskus lasiin kosken - tunnustan.
Mutta järki se olisi pidettävä päässä, kun ottaa.
Viina on viisasten juoma, kyllä. Mutta viisaspa osaa lopettaa sen ottamisen ajoissa!
Tyhmä vain juo ja juo ja juo.... kun ei tajua!   


Muutaman alkoholistin tunnen ja muutamasta valitettavasti tiedän, että
elleivät he paranna elämäänsä - alkoholi vie ja lujaa, valitettavasti.
Mutta minkäs teet? Säälittää.... tuntuu pahalta, vierestä katsoa ja huomata...
- tuokin menettää elämästään paljon "kuningas alkoholin" vuoksi!

Ja näin pitkinä juhlapyhinä sen erityisesti aina saa huomata, valitettavasti!
Kun ei osata muuten pitää hauskaa, kuin ympäripäissään - ja vasta sitten.
------------------------------------------------------------------

Juteltiin puhelimessa pitkään. Kerroit, kuinka yksinäiseltä elämäsi tuntui.
Vaikka vierelläsi, lähelläsi, oli toisia - hyviäkin ystäviä.... - ja lapsia,
jotain silti sinulta puuttui. Olit silti yksin!

Kerroit haikeana aamuista, yksinäisistä. Ilman lämpöä vierellä olevaa,
toista ketä voisi halata - saada suukon pienen, edes toisinaan.

Sä avauduin maailmastasi, tunteistasi - itsestäsi.
Sä kerroit, miten olit kauan jo kaivannut..... siihen viereen jonkun halunnut.
Mutta.... - kenet?

Päätettiin tavata, jutella ja .... niin, jutella.
Tavattiin.
Sä kerroit lisää, katsoit mua silmiin ja näin katseestasi - ikävää....
sitä tunnetta kohtaan, mitä kaipasit, mitä halusit.

Purit hammasta, sua sattui, sisältä.
Mä nousin ylös tuolilta, tulin vierellesi ja kyykistyin.
Kiedoin käteni ympärillesi, suukon painoin poskellesi.....
emme sanoneet mitään, siinä oltiin vain hetki, katsoen toisiamme - hiljaa.

Lopulta sanoa päätin...
"Ehkä se sulle pitää antaa, aamu lämpöinen." Sä ymmärsit mua
ja hymyilit, pitkästä aikaa - hymyilit - edes hieman.

Juteltiin, vielä ajatuksia erilaisia ja sut sain jopa nauramaan!
Mielessäni itseäni onnittelin, silmissäsi kun näin jo loistettakin....

Halasimme erotessamme, vaikka tiesimme....
sinä saisit vielä aamun, lämpöisen..... herätä viereltä toisen,
edes ..........
Ja minä, ystävänä sydämestäni, sulle lupasin - halaten.
-----------------------------------------------------------------

Ai niin, enpä muuten ole saalistanut ainuttakaan "pääsiäistipua" tänäkään vuonna!
Miksi en? No, koska olen kiltti ja ujo - eikä ole ollut aikaa.



 -------------------------------------------------------------------------

Tässä minä olin, kuten olin ollut aiemminkin.
Istuin.
Tässä vain olin ja mietin, ajatuksissani tyhmissä, tyhjissä - omissa.
Istuin.
Tässä... - niin tässäkö se oli? Vain tässä.

Olin istunut ties kuinka kauan, miettinyt omiani ja ollut....
aikaa en ollut edes katsonut, sen kulkua en huomannut.
Istuin.

Sitten yllättäin, sinä siihen tulit ja viereeni istahdit.
Katsahdit, hymyilit..... ja sanoit jotain,
En sitä kuullut, vain äänesi soivan kuulin.
Ei, sittenkään kaikki ei ollut vielä siinä - eikä tässä!
                                                                                   

Tässä oli nyt muuta, olit sinä!
Piristit hetkeäni, elämääni - sieluani.
Siitä sanoilla varovaisilla sinua kiitin ja vastauksen sain sulta - hymyillen!

Kiitos.
-----------------------------------------------------------------

Olin vain omissa oloissani, kiertelin kauppoja mitään etsimättä.
Katselin ihmisten hyörinää, elämää.... toisten kiireitä ja ilmeitä.
Itselläni oli rento olo, sain rauhassa olla ja mennä.

Päätin istahtaa kahville, hetkeksi vain pysähtyä.
Kahvi eteen ja istumaan. Siinä sitä vain olin, rauhassa - yksin.
Vaan sitten....

Puhelin heräsi, viestiä ilmoitti.
Otin sen käteeni ja katselin, ketä nyt vaivasi... töitäkö oli vai mitä lie.
Se olikin..... hän - vuosien takaa!
Hämmästyin, jäin puhelinta tuijottamaan - se oli hän..... todellakin, vuosien takaa!

Mietin, miksi viestin sain, mutta päätin vastata
ja hetken päästä taas, puhelin herää eloon ja vingahtaa... viestistä uudesta ilmoittaa.
Se oli taas - häneltä, joka jonnekin katosi - vuosia sitten - ja nyt...
hän onkin lähellä, viestien äärellä..... - melkein läsnä!


Mutta miksi?
Mietin ja ihmettelin. Kuitenkin taas vastasin....... olinko tyhmä vai miksi tein niin?
Kyselin puoliääneen, varmaan joku ohikulkija muminani saattoi jopa kuulla.
Miksi nyt..... vuosien jälkeen..... miksi?

Muutama viesti vaihdettiin, en tiedä miksi, mutta vaihdettiin.
Viimeisessä viestissä hän kysyi, josko tavattaisiin!
Ja jäin ihmettelemään.... miksi!

Kahvi kylmeni, sitä en tajunnut edes juoda kun viestejä ihmettelin
ja niihin vain vastailin.
Eikä se kaunista - ainakaan mahdottomia tapauksia!
----------------------------------------------------------------