No nyt tuo otsikko varmaan saa jo jotkut miettimään, että olenko hankkinut itselleni lemmikin.
Ei, nuo sängyn alla omaa elämää elävät "villakoirat", jotka pakenevat yllättävän nopeasti imuria,
ovat ainoat tietämäni lemmikit tässä osoitteessa....
Otsikko on pyörinyt pitkään mielessä. Siihen vihjeen ja toiveen antoi jo useita-useita kuukausia
sitten eräs henkilö, joka näitä kirjoitelmiani lueskelee aina välillä. Nyt päätin yrittää toteuttaa toiveen.
--------------------------------------------
Tämä tarina oli aiheeltaan toivottu.
--------------------------------------------
Loppusyksyinen aamuyö.... ulkona ujeltaa ja kevyesti tuiskuttelee jo ensilumia maahan.
Märkä katu imee itseensä kaiken, mitä pilvistä putoaa. Sitä reunustavien talojen ikkunat olivatpimeät, paitsi tuo yksi..... tuo yksi. Siihen syttyi jälleen valo ja pieni hahmo ilmestyi ikkunan ääreen.
Hänellä oli kahvimuki kädessä, josta hän hitaasti aina välillä siemaili juuri keitettyä, höyryävän
kuumaa tummaa kahvia. Hän selvästi odotti jotain, koska katse harhaili ulos kadulle... alas.....
mutta katu oli tyhjä - ainoat äänet olivat vain viemäriin valuvan veden ääni
ja tuulen kaikuminen talojen kulmissa ja porraskäytävissä.
Tuo yksinäinen pieni hahmo istahti tuolille, jäi katselemaan ulos aamuöiselle kadulle.
Sen alastomuudessa oli jotain kaunista, jotain puhdasta.... sitä ei vielä ollut liannut
eikä raiskannut autot ja kiireiset ihmiset, se sai olla vielä puhdas ja vapaa!
Sitten jostain kuului ääniä, pieniä askelia..... Tuo hahmo ikkunassa ponnahti seisomaan.Hän veti hieman verhoa ikkunan eteen ja kurkisteli sen raosta alas kadulle.
Kadulla näkyi mies koiran kanssa, selvästi aamulenkillä. Koira oli pieni ja mies kookas ja
ryhdikäs - jotenkin epäsuhtainen pari, mutta silti niin yhteensopivat!
He kävelivät hitaasti, väliin vaihtaen kadunpuolta toiselta toiselle. Mies eteni koiran
haluamalla tahdilla ja tämä nuuhkikin väliin innokkaasti eri paikkoja, rakennusten kulmia ja
liikennemerkkien tolppia.
Tuossa ainoassa valaistussa ikkunassa tuo pieni hahmo kurkki varovasti ulos ja seurasi
miestä ja tämän koiraa katseellaan. Oli helppo arvata, että hän mietti - kuka tuo mies on
ja miksi tämä joka aamu yksin oli taluttamassa tuota koiraa tällä kadulla, aina lähes samaan aikaan.
Mies ei juurikaan katsettaan ylöspäin nostanut, oli enemmän kiinnostunut koirastansa ja tämän
tekemisistä. Hitaasti he etenivät katua eteenpäin...... ja joidenkin minuuttien jälkeen katosivat
seuraavasta risteyksestä kulman taakse. Samalla tuosta yhden ikkunan takaa sammui valo.
Pieni hahmo katosi pimeyteen.... ehkä juoden lopun kahvin pöydän ääressä hiljaa, katsellen
aamuöistä katua ja huokaillen hiljaa mielessään - tuota miestä miettien.
Vaihtuivat aamut, etenivät viikot..... sama "näytelmä" tai tapahtumaketju toistui ja toistui.Aina syttyi tuohon yhteen ikkunaan valo, ilmestyi tuo yksi pieni hahmo ja joidenkin
minuuttien jälkeen nähtiin kadulla kävelemässä mies koiransa kanssa ja kun nämä olivat
kadonneet taas seuraavan kulman taakse, sammui tuosta huoneesta valo.
Sitten, eräänä aamuna.....Jälleen syttyi ikkunaan valo. Tuo pieni hahmo ilmestyi jälleen
kahvimuki kädessä ikkunan ääreen.
Mutta nyt ei kuulunut askelia, ei ilmestynyt miestä - ei koiraa.... aika kului ja kului.
Ikkunan takaa hahmo selvästi alkoi hermostua, tämä käveli väliin pois ikkunan äärestä,
palasi nopeasti takaisin - kurkoitteli ja katseli, yritti nähdä pidemmälle... mutta ketään
ei kadulla näkynyt - ei ketään!
Mutta sitten.... sitten näkyi liikettä. Hahmo ikkunan takana valpastui, repäisi kiireesti
verhoa ikkunan suojaksi - mutta vain hetkeksi, sillä hän huomasi, että mies oli yksin.
Missä oli koira? Miksi mies oli yksin?
Miehen askelissa ei ollut iloista, huoletonta keveyttä, mitä aina silloin kun hän
kulki koiran kanssa. Katse pysyi tiukasti jaloissa, hän ei juurikaan edes kunnolla eteensä
katsellut ja sen vuoksi oli jopa muutaman kerran kompastua. Mutta tuo kompurointi ei huvittanut tuota hahmoa ikkunassa.... Selvästi tämä mietti, miksi mies oli yksin - ilman koiraa!
Miehen askeleet olivat hieman ripeämmät, kuin koiran kanssa kuljettuna ja ei mennyt
aikaakaan, kun hän oli jo kadonnut kulman taakse. Mutta nyt ei sammunutkaan ikkunasta valo!
Tuo pieni hahmo jäi ikkunaan, selvästi katselemaan ulos kadulle... aivan kuin olisi
odottanut, että joku tulee koiran kanssa perässä - tai mies palaisi takaisin.
Mutta mitään ei tapahtunut ja jonkin ajan kuluttua taas valo sammui ja koko talo oli pimeä.
Seuraavana aamuna, tai aamuyön varhaisina tunteina, sama kuvio toistui:
Mies tulikin yksin ja hahmo ikkunassa jäi vielä ikkunan ääreen, vaikka mies oli jo
kadonnut kulman taakse - saavuttamattomiin.
Ja taas meni vuorokausi..... seuraavana aamuna jälleen syttyi tuo valo ikkunaan.
Tuo hahmo ikkunassa oli jälleen kahvimukin kanssa odottamassa miestä. Varmaan toivoi,
että näkisi tämän ja koiran... vaikka varmaankin mietti enemmän tuota miestä.
Mies tuli, käveli jälleen melkoisen ripeästi - koska ei ollut koiraa. Ei nostanut katsettaan,
ei katsellut ympärilleen.... eteni nopeasti eteenpäin ja katosi.
Samalla hetkellä, kun valot sammuivat ja hahmo katosi ikkunasta - syöksyin ulos
rappukäytävän pimeydestä ja juoksin miehen perään....
Sain hänet kiinni pienen juoksumatkan jälkeen. Hän yllättyi kun häntä pyydettiin pysähtymään.
Kerroin huohotukseni keskeltä kaiken näkemäni ja arveluni.
Näin miehen kasvoista suuren yllättyneisyyden. Hän ei ollut edes tietoinen siitä, että joku
oli seurannut häntä ja hänen koiransa kulkemisia. Juttelimme hetken, erosimme kätellen.
Tultiin jälleen seuraavan aamuyön varhaisille tunneille. Katu oli autio... jälleen märkä
ja paljas, mutta silti jotenkin kaunis. Tuohon tiettyyn ikkunaan syttyi jälleen valo ja tuo
pieni hahmo ilmestyi kahvimuki kädessä ikkunan ääreen odottamaan.....
Eikä tämän tarvinnutkaan odottaa oikeastaan yhtään, sillä mies ilmestyi kadulle
- koiransa kanssa! Hahmo hypähti pystyyn ikkunan äärellä ja katseli noita kahta kulkijaa.
Mutta sitten - sitten.....
Mies pysähtyi aivan tuon kyseisen talon kohdalle, lähes kyseisen ikkunan alapuolelle ja nosti
katseensa ylöspäin, hymyili hieman - heilautti kättään ja vinkkasi hahmolle ikkunaan, että
tämä tulisi ulos. Pieni hahmo verhonraosta säpsähti, hänet oli huomattu... hänet oli nähty!
Sydän löi kiihkeästi, hän tunsi koko kehossaan väristyksiä ja ilman ajatuksia hän puki
nopeasti yllensä takin ja kengät ja syöksyi rappukäytävään ja ulos miehen luo.
Mies odotti koira vierellään, kun näki että rappukäytävään syttyi valot...
ja eipä mennyt kuin hetki, niin tuo hahmo - kaunis pieni nainen - oli miehen vierellä.
He juttelivat hetken...naisen raikas ja iloinen nauru täytti aution kadun ja siihen yhtyi
miehen koira parilla pienellä haukahduksella. Näki selvästi, että he nauttivat hetkestä.
Hetken seisoskeltuaan he lähtivät kävelemään miehelle niin tuttua reittiä eteenpäin,
käsikkäin.....Tulivat seuraan rakennuksen kulmalle, missä seisoskelin... kävelivät
ohitseni, mutta mies katsoi minuun kirkkain silmin - sanaakaan sanomatta, mutta
silmillä kertoen: "Kiitos!"
Hymyilin.
Ja tuon aamun jälkeen ei tuo pieni kaunis nainen enää sytyttänyt valoa ikkunaan ja
jäänyt odottamaan haaveilemaansa miestä... vaan he nauttivat aamukahvit yhdessä,
jonka jälkeen heidät nähtiin kävelyttämässä koiraa kahdestaan - käsi kädessä!
P.S. Tätä tarinaa kirjoitettaessa ei ole juotu liikaa kahvia, eikä kurkittu
naapurien ikkunoihin tai vahingoitettu yhtään koiraa.
Tarinan koira oli ollut hetken "pipi", eikä sen vuoksi muutamana aamuna miehen mukana!
-------------------------------------------------------------------------------------
