Translate - Google kääntäjä

Näytetään tekstit, joissa on tunniste yksin. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste yksin. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 30. toukokuuta 2021

Hajanaisia ajatuksia

 Toukokuu alkaa olla taas taputeltu tämän vuoden osalta ja elämä yhteiskunnassamme on todella epävarmaa monella tavalla! Miksi - sen jokainen pystyy näkemään, kun avaa silmänsä ja katsoo hieman uutisia ja maailman tapahtumia. Mikä ikävintä, ihmisiltä on kadonnut suurimmaksi osaksi se onnellisuus ja ilo kasvoilta, mitä näki vielä vuonna 2019! Nyt se tuntuu olevan vain kaukainen muisto, haamu menneisyydestä, urbaani legenda jota kerrotaan lapsille ja lapsenlapsille ja nämä katsovat ihmeissään, että mitä satuja tuossa taas höpistään. Elämme elämää maailmassa, mikä ei ole sellainen, mitä se voisi olla. (30.5.2021)

.......................................................................................

Istutaan vierekkäin, ollaan lähekkäin - silti ollaan niin kaukana toisistamm erillämme.                              Katsomme toisiamme, lasittunein silmin - tuntematta toisiamme vaikka olemme yhdessä!                           

Miksi? Miksi? Miksi`                                                                                                                                     Miksi on näin? Kysyn jälleen ääneen huutaen, silti sinäkään et minua kuule!                                    Tahtoisin ottaa sinut viereeni,  tahtoisin rutistaa syliini - mutta en saa, en - koska olen liian lähellä              - koska olen julkisella paikalla, koska olen suojaamaton!                                                                          En haluaisi elää näin, en - koska en kestä olla erossa, en kestä olla lähellä ja silti kaukana.              

   En ymmärrä, miksi meidät kahlitaan, miksi elämämme sidotaan, miksi harmaaksi kaikki kaunis maailmasta muutetaan. Olen avuton, olen onneton - hiljaa vain kapinoin.

...........................................................................................

Hämärä keväinen yö kietoo vaippaansa maan. Kevyt tuuli keinuttaa puita, joihin hiljalleen silmut ovat työntymässä esille kasvattaen tuhansia ja taas tuhansia lehtiä.                                                         Kävelen halki puiston ilmaa haistellen.                                                                                             Tunnen tuoksun kostean maan, mullan ja uuden elämän alun.                                                          Kasvoilleni kumpuaa joistain sieluni syövereistä pieni hymy, en siis ole täysin kylmä ja tunteeton! Hämärä valtaa luonnon, muutama lintu jossain kuitenkin laulaa ilmoille pieniä säveliä ja pari jänistä loikki edelläni polkua pitkin hetken matkaa, kunnes pensaikkoon katosivat - huolettomina.           Kävelen ja kävelen, vaikka päämäärää - vain luonnosta nauttien.                                                       Annan ajatuksieni vaeltaa - annan itselleni aikaa, unohdan hetkeksi arkisen murheet ja vain olen!

Siinä hiljaa kävellessä ymmärsin, että en ollut pitkään aikaan luottanut itseeni!                                  Siinä hiljaa kävellessä oivalsin, että pahin ongelma itselleni olin minä itseni!                                    

Nostin katseeni ylöspäin, puiden latvuksia katseellani kurkottelin, päätä puistelin ja tuhahdin.         Miksi olin ollut niin typerä - typerä itselleni?                                                                                   Annoin hieman voimistuvan tuulen kevyesti piiskata kasvojani, kun päätin että tämä päivä oli minun viimeinen "eilinen" ja huominen on päivä samanlainen, mitä minulla oli joskus ennen - kauan sitten.

.................................................................................................

Tämä on tai ei ole tarina todellisesta elämästä. Tämä ei ole tai on jatkumoa jollekin tapahtuneelle tai sitten tapahtumassa olevalle, tulevalle tai ei millekään....

Sain taas puhelinsoiton, tuskaisaa kuunneltavaa! Minulle avauduttiin asioista, jotka olivat kaukana minun maailmastani. Silti minua taas tarvittiin - vaikka minua ei kuunneltukaan. Tarvittiin varmaan taas minut siksi, koska olin "hän-joka-osaa-sanoa-ne-oikeat-sanat", vaikka taas jouduin kieli keskellä suuta keskustelemaan ja kuuntelemaan toisen avautumista.

Sain myös viestiä, siinä kerrottiin että mitä olin saanut aikaan ja mitä merkitsen hänelle! Olen siis esikuva ja malli, ihannemies ihmeellinen.... - en vain ymmärtää voi, en osaa, en tiedä miksi! Onko niin, että olemalla vain se oma itsensä, mitä on ja elämällä elämää toisinaan sopivan rennolla asenteella, se on joidenkin mielestä sitten jotain erikoista ja ihmeellistä - tavoittelemisen arvoista ja ihannoitavaa? Ymmärtäisin, jos olisin joku julkimo ja kuuluisuuden henkilö, mutta tavallinen kaduntallaaja.... Menee todellakin ymmärryksen yli niin, että heilahtaa ja rajusti.

Sain kommenttia kasvotusten, vanhemmalta herralta: "Vaikka välillä ärsytät, olet todella mielenkiintoinen persoona ja sinussa on sitä jotain, miksi me sinusta pidetään!" Alun ymmärrän, loppu hämmentää, tavallaan ja taas tavallaan ei. Osaan ärsyttää ja joskus sitä teen, mutta en pyri tekemään sitä niin, että loukkaisin toisia. Niin valitettavasti on joskus tapahtunut tahattomasti ja kun sen on sitten itsekin tajunnut, on se myös minua satuttanut. Ei, en kiellä ettenkö osaisi olla ilkeä! Olen todellakin pirullisen paha suustani, jos haluan - mutta sitä koitan välttää.

Näitä tulee eteen, näitä on ollut takana ja näitä saa kohdata. Miksi? Sitä saa kysellä ja ihmetellä. Ja kuin jossain olisi sanottu, että kirjoitan, saan viestiä missä kysellään neuvoa.... vaikka neuvottavan kysymästä asiasta ja tapauksesta taaskaan ei ole hajua! No, minkäs teet - hetken mietin ja vastailen, salaa tietty toivoen että joskus joku saattaisi myös kysyä minulta: "Kaipaatko apua?"

----------------------------------------------------------------------------

Kyllä on pakko sanoa, että kun kevät etenee ja auringonvalo alkaa lisääntyä, niin myös ihmisten hormonit alkavat jyllätä aivan eri tahtiin, kuin talven pakkasissa!

Millä muulla on selitettävissä se, että tällainenkin kaveri saa todeta ystävällisesti, että "kiitos, mutta ei kiitos" pienille lähentely-yrityksille. Tai onko sitten kohdallani niin, että naiset vain kiusaavat tällaista pesupallon omaavaa äijää, joka ei mikään komeuskilpailujen kandidaatti ole, päästäkseen sitten nauramaan, jos olisinkin hieman "lämmennyt" vikittelyille? Mutta mitäpä tuosta, pieni flirtti nyt naisilta kelpaa aina - itse en sitä osaa, niin en pysty sitä edes harrastamaan.                                                   Tosin tästä on muutama tuttu tuumannut, että teen sitä jatkuvasti! Ja pyh - sanon minä.                         Ei se flirttiä ole, jos sanoo jollekin naiselle sanan tai kaksi jotain kaunista, saaden toiselle hymyn!

---------------------------------------------------------------------------



maanantai 8. joulukuuta 2014

Väristyksiä vilusta ja muusta

Tässähän on taas pieni hetki mennyt, kun olen kirjoitellut tänne mitään. No sen verran ollut
kiirettä ettei ole oikeasti ehtinyt. Pikkujoulukausi kuumimmillaan ja sen on kyllä
taas saanut huomata! Voimia ei välillä tahdo olla sitten mihinkään, jotenkin vain sisulla
työntänyt itseään menemään, jotta on pystynyt tekemään mitä on pitänyt.

Mutta ei pidä valittaa, silloin kun on töitä - niitä on todellakin sitten tehtävä!
------------------------------------------------------------------------------------------

Siinä se istui.
Siinä.... vain oli, hiljaa..... pää painuksissa alaspäin.
Yksin!
Siinä se istui.
Siinä.... ilman isäntää, ystävää, ketään.... sateen piiskaamana.
Yksin!

Siinä se istui.
Ohi kiitivät autot, ohi kiiruhtivat ihmiset.
Siinä se istui.
Yksin!

Ei pysähtynyt kukaan, ei perään katsonut, ei ihmetellyt.
Siinä se istui.
Yksin.

Tuo koira hiljaa oli, pää painuksissa... ilman isäntää, ystävää, ketään...
Yksin!
Ei pysähtynyt kukaan, ei paikalle tullut, ei....
Siinä se istui.....
- istui.... istui.... pää painuksissa.
Hieman ruikuttaen, hiljaa.....
Yksin!

Vaan mistä tuli paikalle tuo?
Jutteli koiralle, kuin vanhalle ystävälle!
Koira nosti päätään, katsoi tulijaa hiljaa - hämmästyneenä....
tassua hieman nosti..... hieman ääntä pitäen...
Ja vaikka sade piiskasi tuota koiraa, tunsi se nyt rinnassaan, ettei....
ettei.... - ei, se ei ollut yksin!

Tuo tulija jutteli tälle, silitti hieman, katsoi olisiko kaulapantaa.
Vaan mitään ei löytynyt, koira oli kuin hylätty.
Yksin!

Mutta eipä jättänyt tuo koiraa yksin!
Otti, halasi ja mukaansa pyysi. Koira hetken mietti, empi ja epäröi.
Katsoi toiseen suuntaan, aivan kuin jotain odottaen.....
Mutta mitään siellä ollut ei, koira oli ollut - yksin!

Nousi ylös, tassutteli tulijan luokse ja lähti tämän matkaan.
Eikä aikaakaan, kun olikin tämä jo lämpöisessä ja tunsi kuinka
turkkia kuivattiin ja ruokaakin tuotiin...

Eikä enää ollut, enää koskaan - yksin!
-----------------------------------------------------------------------------------
Tänään sain yllätyksen, pienenä se eteeni tuli.
Vaan ei tuo yllätys pieni ollut, kun siihen mielenkikin suli!
Tänään sain yhteyden, sinuun kenet kadonneeksi luulin.
Vaan eipä niin ollutkaan, sinusta kun yllättävästi illalla kuulin!

Tänään ymmärsin:
Jokaisessa päivässä, harmaassakin, voi olla taikaa!
Jokaisena päivänä, tylsänäkin, kun hetki on aikaa
- kuunnella toisia......
Saada kokea hetkiä, saada tuntea yllätyksiä,
saada olla onnellinen - sisältäpäin.
-------------------------------------------------------------------------------------

Veit multa hetkessä matot alta jalkojen.
Tiputit alas jonnekin, pimeään kylmään.... tyhjään.
Tovin olit poissa, maailmastani mun....
vaan kun enää uskonutkaan en,
sä palasit takaisin, tavallasi anteeksi pyytäen.
Nostit hieman jostakin, pimeästä valoon... elämään.
Tovin olit siinä, vierelläni mun...
vaan kun vielä en usko, jäätkö vai lähdetkö kadoten.

Siinä mietin tätä nyt!
Siinä mietin, minä hämmästynyt.
Siinä - vain siinä, missä olet sinä .... siinä minä mietin.


Veit multa hetkessä matot alta jalkojen.
Tiputit alas jonnekin, pimeään kylmään.... tyhjään.
Siellä olin, huusin ja palelin.
Vaan kun en enää uskonutkaan en,
sä palasit takaisin, tavallasi anteeksi pyytäen.
Tuit minua hieman, ylös vetäen - takaisin maailmaan.... valoisaan.
Tovin olit siinä, niin tovin.

Sitä kyselin mielessäni.
Sitä ehkä oli sanoissani, äänessäni.
Sitä.... sitä mietin siinä nyt.

Enkä uskalla ajatella, mitä tapahtuisi jos lähtisit!
--------------------------------------------------------------------------------
Sä olit ollut juhlimassa, ystäviesi kanssa.
Ilta oli ollut iloinen, musiikki ja juomat - ja ystävät - olivat huumanneet
iloisesti mielesi, ajatuksesi, sielusi.

Ilta eteni, hieman humala nousi. Nautit hyvästä seurasta ja hyvässä seurassa...
Tanssit ja nauroit, pidit hauskaa.
Seuraakin oli tarjolla, tottakai! Monenlaista "onnenonkijaa" kävi tyrkyllä:
Oli pientä, oli isoa, oli nuorta ja vanhaa... ja kaikkia kohtasi sama vastaus:
Ei tänään!

Valomerkki tuli! Voi ei, viimeiset huiviin ja ulos viileään.
Taksi!!!!
Missään ei vapaita takseja ollut.
Mietit, miten pääsisit kotiin... jalatkin jo aivan helliä, suorastaan muussina.

Taksi!!!
Vaan ei pysähtynyt tuokaan, meni vain ohi.... kas silläkin oli jo kyyti.

Sitten muistit..... kaivoit puhelimen ja hait nimen.
Soitto, luuri korvalle ja toivoit, että toinen ei olisi jo nukkumassa!
Kuulit vastauksen, kerroit mitä kaipasit ja kyydin hän sulle lupasi.
Hymyilit.... äänestäsi kuuli, kiitit....

Hän tuli, otti sinut kyytiisi - ja kotiasi kohti ajoi.
Pääsitte perille, etkä halunnut nousta vielä autosta... voi miten siinä oli lämmin olla!
Juttelit, nauroit ja juttelit.
Halusit kertoa...... selitit ja toinen hymyillen kuunteli.

Otit kädestä kiinni, hiljaa.... silittelit sitä.
Ja hän kääntyi puoleesi: Suuteli!
Tiesit, tätä olit kaivannut - halunnut, kuitenkin... mutta vain häneltä, sittenkin!
Miten onnellinen olitkaan, sisällä sydämessäsi tuossa autossa
tuolla hetkellä vaan....

---------------------------------------------------------------------------------------------------