Translate - Google kääntäjä

Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tyhjyys. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tyhjyys. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 30. toukokuuta 2021

Hajanaisia ajatuksia

 Toukokuu alkaa olla taas taputeltu tämän vuoden osalta ja elämä yhteiskunnassamme on todella epävarmaa monella tavalla! Miksi - sen jokainen pystyy näkemään, kun avaa silmänsä ja katsoo hieman uutisia ja maailman tapahtumia. Mikä ikävintä, ihmisiltä on kadonnut suurimmaksi osaksi se onnellisuus ja ilo kasvoilta, mitä näki vielä vuonna 2019! Nyt se tuntuu olevan vain kaukainen muisto, haamu menneisyydestä, urbaani legenda jota kerrotaan lapsille ja lapsenlapsille ja nämä katsovat ihmeissään, että mitä satuja tuossa taas höpistään. Elämme elämää maailmassa, mikä ei ole sellainen, mitä se voisi olla. (30.5.2021)

.......................................................................................

Istutaan vierekkäin, ollaan lähekkäin - silti ollaan niin kaukana toisistamm erillämme.                              Katsomme toisiamme, lasittunein silmin - tuntematta toisiamme vaikka olemme yhdessä!                           

Miksi? Miksi? Miksi`                                                                                                                                     Miksi on näin? Kysyn jälleen ääneen huutaen, silti sinäkään et minua kuule!                                    Tahtoisin ottaa sinut viereeni,  tahtoisin rutistaa syliini - mutta en saa, en - koska olen liian lähellä              - koska olen julkisella paikalla, koska olen suojaamaton!                                                                          En haluaisi elää näin, en - koska en kestä olla erossa, en kestä olla lähellä ja silti kaukana.              

   En ymmärrä, miksi meidät kahlitaan, miksi elämämme sidotaan, miksi harmaaksi kaikki kaunis maailmasta muutetaan. Olen avuton, olen onneton - hiljaa vain kapinoin.

...........................................................................................

Hämärä keväinen yö kietoo vaippaansa maan. Kevyt tuuli keinuttaa puita, joihin hiljalleen silmut ovat työntymässä esille kasvattaen tuhansia ja taas tuhansia lehtiä.                                                         Kävelen halki puiston ilmaa haistellen.                                                                                             Tunnen tuoksun kostean maan, mullan ja uuden elämän alun.                                                          Kasvoilleni kumpuaa joistain sieluni syövereistä pieni hymy, en siis ole täysin kylmä ja tunteeton! Hämärä valtaa luonnon, muutama lintu jossain kuitenkin laulaa ilmoille pieniä säveliä ja pari jänistä loikki edelläni polkua pitkin hetken matkaa, kunnes pensaikkoon katosivat - huolettomina.           Kävelen ja kävelen, vaikka päämäärää - vain luonnosta nauttien.                                                       Annan ajatuksieni vaeltaa - annan itselleni aikaa, unohdan hetkeksi arkisen murheet ja vain olen!

Siinä hiljaa kävellessä ymmärsin, että en ollut pitkään aikaan luottanut itseeni!                                  Siinä hiljaa kävellessä oivalsin, että pahin ongelma itselleni olin minä itseni!                                    

Nostin katseeni ylöspäin, puiden latvuksia katseellani kurkottelin, päätä puistelin ja tuhahdin.         Miksi olin ollut niin typerä - typerä itselleni?                                                                                   Annoin hieman voimistuvan tuulen kevyesti piiskata kasvojani, kun päätin että tämä päivä oli minun viimeinen "eilinen" ja huominen on päivä samanlainen, mitä minulla oli joskus ennen - kauan sitten.

.................................................................................................

Tämä on tai ei ole tarina todellisesta elämästä. Tämä ei ole tai on jatkumoa jollekin tapahtuneelle tai sitten tapahtumassa olevalle, tulevalle tai ei millekään....

Sain taas puhelinsoiton, tuskaisaa kuunneltavaa! Minulle avauduttiin asioista, jotka olivat kaukana minun maailmastani. Silti minua taas tarvittiin - vaikka minua ei kuunneltukaan. Tarvittiin varmaan taas minut siksi, koska olin "hän-joka-osaa-sanoa-ne-oikeat-sanat", vaikka taas jouduin kieli keskellä suuta keskustelemaan ja kuuntelemaan toisen avautumista.

Sain myös viestiä, siinä kerrottiin että mitä olin saanut aikaan ja mitä merkitsen hänelle! Olen siis esikuva ja malli, ihannemies ihmeellinen.... - en vain ymmärtää voi, en osaa, en tiedä miksi! Onko niin, että olemalla vain se oma itsensä, mitä on ja elämällä elämää toisinaan sopivan rennolla asenteella, se on joidenkin mielestä sitten jotain erikoista ja ihmeellistä - tavoittelemisen arvoista ja ihannoitavaa? Ymmärtäisin, jos olisin joku julkimo ja kuuluisuuden henkilö, mutta tavallinen kaduntallaaja.... Menee todellakin ymmärryksen yli niin, että heilahtaa ja rajusti.

Sain kommenttia kasvotusten, vanhemmalta herralta: "Vaikka välillä ärsytät, olet todella mielenkiintoinen persoona ja sinussa on sitä jotain, miksi me sinusta pidetään!" Alun ymmärrän, loppu hämmentää, tavallaan ja taas tavallaan ei. Osaan ärsyttää ja joskus sitä teen, mutta en pyri tekemään sitä niin, että loukkaisin toisia. Niin valitettavasti on joskus tapahtunut tahattomasti ja kun sen on sitten itsekin tajunnut, on se myös minua satuttanut. Ei, en kiellä ettenkö osaisi olla ilkeä! Olen todellakin pirullisen paha suustani, jos haluan - mutta sitä koitan välttää.

Näitä tulee eteen, näitä on ollut takana ja näitä saa kohdata. Miksi? Sitä saa kysellä ja ihmetellä. Ja kuin jossain olisi sanottu, että kirjoitan, saan viestiä missä kysellään neuvoa.... vaikka neuvottavan kysymästä asiasta ja tapauksesta taaskaan ei ole hajua! No, minkäs teet - hetken mietin ja vastailen, salaa tietty toivoen että joskus joku saattaisi myös kysyä minulta: "Kaipaatko apua?"

----------------------------------------------------------------------------

Kyllä on pakko sanoa, että kun kevät etenee ja auringonvalo alkaa lisääntyä, niin myös ihmisten hormonit alkavat jyllätä aivan eri tahtiin, kuin talven pakkasissa!

Millä muulla on selitettävissä se, että tällainenkin kaveri saa todeta ystävällisesti, että "kiitos, mutta ei kiitos" pienille lähentely-yrityksille. Tai onko sitten kohdallani niin, että naiset vain kiusaavat tällaista pesupallon omaavaa äijää, joka ei mikään komeuskilpailujen kandidaatti ole, päästäkseen sitten nauramaan, jos olisinkin hieman "lämmennyt" vikittelyille? Mutta mitäpä tuosta, pieni flirtti nyt naisilta kelpaa aina - itse en sitä osaa, niin en pysty sitä edes harrastamaan.                                                   Tosin tästä on muutama tuttu tuumannut, että teen sitä jatkuvasti! Ja pyh - sanon minä.                         Ei se flirttiä ole, jos sanoo jollekin naiselle sanan tai kaksi jotain kaunista, saaden toiselle hymyn!

---------------------------------------------------------------------------



keskiviikko 5. elokuuta 2015

Keskustelun avaus.

Nyt ei tule, kuin yksi pieni kirjoitus!
Toivon että keskustelisitte asiasta.... vaikka kommentoimalla minulle tänne.
Laitan tarvittaessa parhaimpia kommentteja anonyymeina esille, jotta
saamme aiheesta keskustelua aikaiseksi. Katsotaan, löytyykö teiltä omia
mielipiteitä asian suhteen - omakohtaisia kokemuksia - näkemyksiä asiasta
tai vierestä nähtyjä tilanteita. Sana on vapaa!

Kiitoksia jo niille muutamalle, jotka ovat mm. "naamakirjassa" mietteitänsä
kertoneet. Huomaan, että kysymykset ovat jopa arkoja aiheita ja näistä ei
välttämättä kaikkien ole helppo puhua!

----------------------------------------------------

Miksi joskus puhuminen on vaikeinta hänelle,
kenen kanssa sen pitäisi olla helpointa?

Miksi toisinaan hänen lähelle meneminen on vaikeina,
kenen vierellä pitäisi vapautunein olla?

Miksi toisinaan hyvällä mietteensä sanonutta rangaistaan,
mutta päänaukojille silitetään päätä?

Miksi tasavertaisuus on toisinaan sitä, että toinen sanelee ehdot?
                                                                  

Miksi toisinaan takerrutaan sanoihin,
katsomatta asioita kokonaisuutena?

Miksi suututaan, kun pitäisi rakastaa?
Miksi haukutaan, kun pitäisi kuunnella?

Miksi toisinaan uskotaan väärää ja
oikea käännetään vääräksi?

Miksi aikuiset unohtavat usein tavat, kun väittelevät?

Miksi tunteiden näyttäminen kielletään,
mutta silti vaaditaan olla avoin?

Miksi?
----------------------------------------------------------

Miksi sinä et ole sitä, mitä sinä sanot olevasi?
Miksi minusta luullaan,  että olen muuta kuin koitan olla?

Miksi monista helpoista asioista on tehtävä niin vaikeita?

Miksi välillä sieltä omalta mukavuusalueelta ei voisi
poistua edes hieman, jos sillä ratkaista monta ongelmaa?

Miksi minun oletetaan tietävän kaikki,
tietävän kaikki, osaavan heti kaikki?

Miksi?
------------------------------------------------------------------





















keskiviikko 25. maaliskuuta 2015

Pikkunuhan jälkimainingeissa

Tällaista se kevät on sitten ollut jonkin aikaa: Nenä vuotaa, aivastukset kaikuvat ympäri asuntoa ja
kurkkua kutittaa ja yskittää. Ainoastaan kuumetta ei ole ollut, eli ihan sentään en ole
joutunut pelkäksi sängyn vangiksi jäämään. No töissä on tietenkin ollut hieman vaikeampaa, kun
väliin tuo ääni on pettänyt ja sitä kun joudun käyttämään... välillä enemmän ja välillä vähemmän.

Mutta eipä valiteta vaan mennään eteenpäin!
----------------------------------------------------------------------

Sieltä kuului taas, sitä hiljaista ääntä....
Hänellä oli paha olla.
Sieltä kuului.... nyyhkintää vaimeaa
- ja minusta tuntui pahalta!

Tuolla jossain, naapurissa jollain, oli paha olla.
Sitä jouduin usein kuuntelemaan ja se mieltäni raastoi,
sydämestä otti.

Väliin meni aikoja, ei kuulunut mitään.
Mutta sitten se alkoi taas, yleensä myöhään illalla...
kun jo melkein kaikki olivat nukkumassa - paitsi minä ja hän...
- kenellä oli paha olla.

Mä mietin, kuka tuo oli.
Mä mietin, missä hän oli.
Mä mietin, voisinko auttaa.... osaisinko edes!
Ja taas sitä kuunnella sain, nyyhkintää vaimeaa.

Mutta tänään se oli erilaista!
Se oli raastavampaa, se oli tuskaisempaa - se oli riipaisevaa, sydämestä syvältä tulevaa.
Jollain oli todella paha olla.

Olin lähdössä hieman ulos ja pääsin rappuun.
Pääsin alas ulko-ovelle saakka kun jossain aukesi ovi ja
kuulin nyyhkintää! Joku tuli rappuun, itkien hiljaa.
Valot sammuivat, jäin pihalle oven luo... miettien, mitä sanoisin.
Ja kohta siihen ilmestyikin yksi nainen naapurista,
silmät punaisina kyynelistä.

Hän säpsähti kun mut näki.
Hän päänsä käänsi pois häpeillen, vaimeasti nyyhkien.
Mä kysyin, mikä on ja voinko auttaa.
Hän yllättyi, jäi viereeni ja kysyi, mitä olin sanonut.
Sanoin uudelleen ja nyt näin kasvotkin.
Hällä oli silmät punaisena kyynelistä, posket märkinä niistä.
Hän sanoi jotain, oikeastaan vain mutisi - ja minä nyökyttelin.

Siinä viileässä alkuyössä ulko-ovella juteltiin, enkä sitten
lähtenyt mihinkään, päätin häntä kuunnella - jos hänen
mieltä saisi nostettua, edes hetkisen... pienen.

Kaivoin nenäliinan hälle ja hän sai hieman kuivattua poskia ja silmiä.
Kiitti varovasti ja epäili, että hän vaikutti typerältä edessäni.
Vakuutin, että ei todellakaan ja varovasti laskin toisen käteni hänen
olkapäälle. Hän ei säpsähtänyt, katsoi minua ja kysyi hiljaa:
"Voisiksä halata mua?"

Kiedoin käteni hiljaa hänen ympärilleen, hän painoi itsensä minua vasten
ja huokaisi hiljaa "kiitos". Tuntui hyvältä, että sain tehtyä jotain hyvää...
ettei hän vain enää itkenyt.
Hän kertoi minuun nojaten, että oli valmis lähteen pitkälle, eikä tiennyt minne.
Pelkäsi jopa, että olisi voinut tehdä itselleen jotain......
- mutta onneksi oltiin törmätty.

Lopulta hän sanoi, että parempi kai mennä kotiin.
Itse olin samaa mieltä ja sanoin, että taidetaan olla lähes naapureita.
Ja rappussa kulkiessamme sovittiin, että jos on tarvetta jutella tai vaikka vain
kahviseuraa vailla, voi tulla ovikelloa soittelemaan.

Eikä ainakaan vielä ole uudelleen surullisen ikävää nyyhkintää kuulunut.
--------------------------------------------------------------------------------

Aavemaisena yössä osui kasvoille jotain.
Aavemaisena leijui, kuin tuuli hentoinen....
Jotain oli, mitään ei heti näkynyt...... jotain erilaista, tuntematonta.

Mä avasin silmäni, unesta heräsin... tai herättikö joku?
Nousin sängyltä, pimeää..... yö ei ollut vielä taittunut aamuun.
Ja olin kuulevinani jotain... vai vaiko mielikuvitus tepposia teki?

Hipaisiko taas jokin minua? Oliko tässä joku?
Leijuiko läsnä tässä jotain, mi minua seurasi vai valvoi
- vai oliko sillä muuta syytä minun luona olla, uneni katkoa?

Koitin sanoa jotain, mutta ääntä en saanut kurkusta.
Koitin nousta, mutta tuntui kuin jokin paino olisi puristanut minut sängylle.
Koitin ymmärtää vaan olin ymmälläni.

Ja jokin outo häivähti ohitseni, jäi vähän matkan päähän eteeni....
leijui siinä..... ja tunsin olon rauhaisan valtaavan koko mieleni, itseni!

Olin yksin, mutta en yksin - silläkään hetkellä.

https://www.youtube.com/watch?v=IDEIol3cgF4

-------------------------------------------------------------------

Sä kerroit siitä naisesta.
Sä kerroit ja äänessä oli kauhua, aitoa pelkoa.

Mä en alkuun sua uskonut, en käsittänyt.
Mutta sä kerroit uudestaan ja uudestaan.... aina kun kohdattiin.
Ja sitten aloin ymmärtää, sun elämää uhattiin - ellet suostuisi hänen kanssaan elämään!
Sä olit ahdistettu, sä olit kuristettu - sulla ei ollut omaa elämää.

Tuo nainen oli sut ensin valloittanut, ensin vietellyt ja saanut leijumaan.
Tuo nainen oli ensin ollut hurmaava, onnelliseksi sinut saanut.
Tuo nainen sai toiset kateellisiksi sinulle..... kunnes kääntyi esille tuo pimeä puoli julma.

Ja sä kerroit mulle, vain mulle.
Sä kerroit ja pelkäsit. Sä et tiennyt, mitä tehdä.... minne mennä, kuinka irti päästä!
Sä olit avuton - ahdistettu ja lannistettu.
Sä kaipasit apua, sun silmäsi huusivat sitä - ja sä pyysit itsekin sitä.

Me mietimme, todella mietimme.
Miten saisit takaisin elämäsi, miten saisit takaisin oman itsesi?
Ja todella jouduimme miettimään....... koska siitä ei helppoa tulisi - eikä tullutkaan....
- miten pääsisit vapaaksi, hänestä irti kokonaan.

Ja siitä hetkestä eteenpäin alkoin henkien taisto..... sinun elämästä!
Eikä sulla ollut kertaakaan ikävä sitä naista, ken sut kerran vietteli ja ansaan langetti.

---------------------------------------------------------------------

Tänään taas hieman yksin.
Tänään taas ilman toista, tänään.....

Tänään taas sai tuntea sitä, mitä halusi taaksensa jättää!
Tänään taas oli, kuin ei olisi mitään....

Tänään taas, tyhjänä oli - syli.
Tänään taas elää piti itsekseen!

Tänään taas ja taas ja taas ja... ja taas kai...
Tänään - se oli niin tätä - tänään - tyhjänä...... niin tyhjänä.

-------------------------------------------------------------------

Meitähän oli kaksi, minä ja sinä.
Meitähän oli - me.
Eikä siihen muita tarvittu, ei laisinkaan!

Meitähän oli kaksi, sinä ja minä.
Mehän olimme - me.
Siinä kaikki, mitä kaivattiin!

Niin me olitiin, kuten pitikin.
Me kaksi, vain me kaksi.
Niin me oltiin...... yhdessä liikuttiin
- elettiin ja naurettiin!
Me kaksi - ystävät parhaimmat.

Sitten vain jotain keksit, mielessäsi mietit.
Yllättäin päätit, ei ollutkaan enää kahta - ei.
Olisikin vain yksi: Sinä!
Ja jätit siihen kadunkulmalle kylmälle sen toisen, minut.

Välittänyt et, että ystävänä sinua pidin.
Ajatellut et, että sellaisena itseni sinulle annoin.
Olit vain sinä - ja mielesi pieni, äänet sisällä pääsi...
Vaikka annoitkin muiden sua painostaa,
päätäsi kääntää ja meidät musertaa....
- jättäen vain yhden, unohtaen toisen.

Eikä enää ollut edes sitä yhtä!
---------------------------------------------------------------

Sitä luuli hetken, että olisikin ollut jotain erilaista.
Sitä antoi mielelleen luvan kuvitella, elää haaveissa.
Sitäkö se oli?
Vain jonkin aikaa ja sitten ei mitään.....
Vai oliko se sittenkin jotain olemassa olevaa, jotain syntyvää?
Sitäkö se oli - sittenkin?

Mielessä pyöri hämmentyneenä paljon mietteitä.
Oli isoja, oli pieniä - oli sitä ja oli tätä.
Mutta oliko se sitä.... sitä, mitä mieli kuvitteli ja ajatuksissa pyöri?

Ehkä...
Ehkä ei....
Kuka tietää? Ehkä ei kukaan!

Ja mietteet vain mielessä pyöri, tunne oudosti sisällä hyöri.
Ilman suuntaa, ilman mitään - ilman..... vai..... ?
---------------------------------------------------------------