Translate - Google kääntäjä

Näytetään tekstit, joissa on tunniste viettelys. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste viettelys. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 30. toukokuuta 2021

Hajanaisia ajatuksia

 Toukokuu alkaa olla taas taputeltu tämän vuoden osalta ja elämä yhteiskunnassamme on todella epävarmaa monella tavalla! Miksi - sen jokainen pystyy näkemään, kun avaa silmänsä ja katsoo hieman uutisia ja maailman tapahtumia. Mikä ikävintä, ihmisiltä on kadonnut suurimmaksi osaksi se onnellisuus ja ilo kasvoilta, mitä näki vielä vuonna 2019! Nyt se tuntuu olevan vain kaukainen muisto, haamu menneisyydestä, urbaani legenda jota kerrotaan lapsille ja lapsenlapsille ja nämä katsovat ihmeissään, että mitä satuja tuossa taas höpistään. Elämme elämää maailmassa, mikä ei ole sellainen, mitä se voisi olla. (30.5.2021)

.......................................................................................

Istutaan vierekkäin, ollaan lähekkäin - silti ollaan niin kaukana toisistamm erillämme.                              Katsomme toisiamme, lasittunein silmin - tuntematta toisiamme vaikka olemme yhdessä!                           

Miksi? Miksi? Miksi`                                                                                                                                     Miksi on näin? Kysyn jälleen ääneen huutaen, silti sinäkään et minua kuule!                                    Tahtoisin ottaa sinut viereeni,  tahtoisin rutistaa syliini - mutta en saa, en - koska olen liian lähellä              - koska olen julkisella paikalla, koska olen suojaamaton!                                                                          En haluaisi elää näin, en - koska en kestä olla erossa, en kestä olla lähellä ja silti kaukana.              

   En ymmärrä, miksi meidät kahlitaan, miksi elämämme sidotaan, miksi harmaaksi kaikki kaunis maailmasta muutetaan. Olen avuton, olen onneton - hiljaa vain kapinoin.

...........................................................................................

Hämärä keväinen yö kietoo vaippaansa maan. Kevyt tuuli keinuttaa puita, joihin hiljalleen silmut ovat työntymässä esille kasvattaen tuhansia ja taas tuhansia lehtiä.                                                         Kävelen halki puiston ilmaa haistellen.                                                                                             Tunnen tuoksun kostean maan, mullan ja uuden elämän alun.                                                          Kasvoilleni kumpuaa joistain sieluni syövereistä pieni hymy, en siis ole täysin kylmä ja tunteeton! Hämärä valtaa luonnon, muutama lintu jossain kuitenkin laulaa ilmoille pieniä säveliä ja pari jänistä loikki edelläni polkua pitkin hetken matkaa, kunnes pensaikkoon katosivat - huolettomina.           Kävelen ja kävelen, vaikka päämäärää - vain luonnosta nauttien.                                                       Annan ajatuksieni vaeltaa - annan itselleni aikaa, unohdan hetkeksi arkisen murheet ja vain olen!

Siinä hiljaa kävellessä ymmärsin, että en ollut pitkään aikaan luottanut itseeni!                                  Siinä hiljaa kävellessä oivalsin, että pahin ongelma itselleni olin minä itseni!                                    

Nostin katseeni ylöspäin, puiden latvuksia katseellani kurkottelin, päätä puistelin ja tuhahdin.         Miksi olin ollut niin typerä - typerä itselleni?                                                                                   Annoin hieman voimistuvan tuulen kevyesti piiskata kasvojani, kun päätin että tämä päivä oli minun viimeinen "eilinen" ja huominen on päivä samanlainen, mitä minulla oli joskus ennen - kauan sitten.

.................................................................................................

Tämä on tai ei ole tarina todellisesta elämästä. Tämä ei ole tai on jatkumoa jollekin tapahtuneelle tai sitten tapahtumassa olevalle, tulevalle tai ei millekään....

Sain taas puhelinsoiton, tuskaisaa kuunneltavaa! Minulle avauduttiin asioista, jotka olivat kaukana minun maailmastani. Silti minua taas tarvittiin - vaikka minua ei kuunneltukaan. Tarvittiin varmaan taas minut siksi, koska olin "hän-joka-osaa-sanoa-ne-oikeat-sanat", vaikka taas jouduin kieli keskellä suuta keskustelemaan ja kuuntelemaan toisen avautumista.

Sain myös viestiä, siinä kerrottiin että mitä olin saanut aikaan ja mitä merkitsen hänelle! Olen siis esikuva ja malli, ihannemies ihmeellinen.... - en vain ymmärtää voi, en osaa, en tiedä miksi! Onko niin, että olemalla vain se oma itsensä, mitä on ja elämällä elämää toisinaan sopivan rennolla asenteella, se on joidenkin mielestä sitten jotain erikoista ja ihmeellistä - tavoittelemisen arvoista ja ihannoitavaa? Ymmärtäisin, jos olisin joku julkimo ja kuuluisuuden henkilö, mutta tavallinen kaduntallaaja.... Menee todellakin ymmärryksen yli niin, että heilahtaa ja rajusti.

Sain kommenttia kasvotusten, vanhemmalta herralta: "Vaikka välillä ärsytät, olet todella mielenkiintoinen persoona ja sinussa on sitä jotain, miksi me sinusta pidetään!" Alun ymmärrän, loppu hämmentää, tavallaan ja taas tavallaan ei. Osaan ärsyttää ja joskus sitä teen, mutta en pyri tekemään sitä niin, että loukkaisin toisia. Niin valitettavasti on joskus tapahtunut tahattomasti ja kun sen on sitten itsekin tajunnut, on se myös minua satuttanut. Ei, en kiellä ettenkö osaisi olla ilkeä! Olen todellakin pirullisen paha suustani, jos haluan - mutta sitä koitan välttää.

Näitä tulee eteen, näitä on ollut takana ja näitä saa kohdata. Miksi? Sitä saa kysellä ja ihmetellä. Ja kuin jossain olisi sanottu, että kirjoitan, saan viestiä missä kysellään neuvoa.... vaikka neuvottavan kysymästä asiasta ja tapauksesta taaskaan ei ole hajua! No, minkäs teet - hetken mietin ja vastailen, salaa tietty toivoen että joskus joku saattaisi myös kysyä minulta: "Kaipaatko apua?"

----------------------------------------------------------------------------

Kyllä on pakko sanoa, että kun kevät etenee ja auringonvalo alkaa lisääntyä, niin myös ihmisten hormonit alkavat jyllätä aivan eri tahtiin, kuin talven pakkasissa!

Millä muulla on selitettävissä se, että tällainenkin kaveri saa todeta ystävällisesti, että "kiitos, mutta ei kiitos" pienille lähentely-yrityksille. Tai onko sitten kohdallani niin, että naiset vain kiusaavat tällaista pesupallon omaavaa äijää, joka ei mikään komeuskilpailujen kandidaatti ole, päästäkseen sitten nauramaan, jos olisinkin hieman "lämmennyt" vikittelyille? Mutta mitäpä tuosta, pieni flirtti nyt naisilta kelpaa aina - itse en sitä osaa, niin en pysty sitä edes harrastamaan.                                                   Tosin tästä on muutama tuttu tuumannut, että teen sitä jatkuvasti! Ja pyh - sanon minä.                         Ei se flirttiä ole, jos sanoo jollekin naiselle sanan tai kaksi jotain kaunista, saaden toiselle hymyn!

---------------------------------------------------------------------------



tiistai 18. elokuuta 2020

Keveitä ajatuksia -- eli miten Raksa-Reiskan ilta sujui.

Se on tervehdys. Tuossa hiljattain erään asian yhteydessä tuli puhetta monen muun jutun ohessa siitä, että kuinka pitkä naisen orgasmi on. "Just joo" ajattelee varmasti jo jokunen naispuolinen lukija. Näin ei ole kuitenkaan, vaan keskusteluun osallistui kummastakin varsinaisesta sukupuolesta eri-ikäisiä ihmisiä. Ja tähän lisätään sellainen tieto, että miehen kainaloa nuoleskelemalla nainen rauhoittuu, saa mielihyvää ja rentoutuu.... Hmm.... tästähän saadaan kehitettyä hieman tarinaa....

 Raksa-Reiska saapuu rankan päivän jälkeen kotiin! Mies on painanut sopivan lämpimässä päivässä, sanotaan nyt vaikka +26 asteen lämmössä, kahdeksan tuntia duunia. Kaveri tulee kotiin, tuoksahtaa sopivasti kaikelle mahdolliselle..... Vaimokulta on odottanut Reiskan saapumista kuin kuuta nousevaa ja laittanut jo hieman parempaa evästä tälle tarjolle normaalin lähipitserian lätyn sijaan. Raksa-Reiska tietää, että tänään saattaa olla myös "jälkiruokaa" tarjolla! Eli kahvin jälkeen piparia... Hetkinen! Sanoinko minä, että "kahvin jälkeen". No nyt meni Reiskallakin pasmat sekaisin. Tarkoitin tietenkin sen parin bissen jälkeen. Huh, olinpas huolimaton!  

Raksa-Reiska siemaisee parit nopeat tölkilliset kylmää keskiketterää ja murahtelee jotain, kun hänen vaimonsa yrittää virittää keskustelua mm. päivänpolttavista asioista. Vaimoa olisi hirveästi kiinnostanut mm. katsella jo ensitalven lomamatkoja, siitäkin huolimatta että ainakin nyt kaikenlaiset ulkomaanmatkat ovat hieman ei-suositeltuja juttuja.

Raksa-Reiska miettii jo mielessään, että tapahtuuko tässä yhtään mitään! Hän puuskuttaa ja kaivaa kännykkänsä esille. Jos vaikka Rööri-Roope olisi sittenkin pistänyt viestiä ja pyytänyt parille paikalliseen, mutta eihän kännykässä mitään näkynyt. Raksa-Reiska ei ollut mikään somemaailman mallioppilas ja niillä paksuilla sormilla hänen olikin ehkä hieman vaikeaa näpytellä pikkuriikkisiä kirjaimia, mitä hänen nykyinen älypuhelimensa hänelle tarjoaa viestien kirjoituksiin.

https://www.youtube.com/watch?v=B5KeKcglSQs

Hän nostaa katseensa ja huomaa, että vaimo oli ahertanut keittiön siistiksi tämän ruokailun, siis tarkemmin sanottuna, ahmimisen jälkeen.... No vaimo oli jo vuosien saatossa tottunut siihen, että miehen pöytätävat olivat varmaan sieltä kivikauden ajoilta, mutta eipä hän viitsinyt siitä tälle murista, koska yleensä ottaen Raksa-Reiska oli suurnpiirtein siisti mies... mitä nyt haisevia sukkia löytyi välillä ties mistä ja miten hel.....sä tämä sai aina ne bokserinsa näyttämään sisäpuolelta, kuin niitä olisi pitänyt joku lentävää ripulia potenut vesseli? Jarrutusjälkien määrä oli sanoinkuvaamaton ja niiden puhdistamiseen oli yritetty vaikka millaisia antioksidantteja, kynsilakan poistoainetta, vanish "arsea", wc-ankkaa, bioluvilin ja fairin sekoitusta, marseille -saippuaa, sylkeä, sitruunaa, soodaa, hota-pulveria ja kahvinpuruja jne. jne. jne. Vaan ei - jarrujäljet boksereissa vain pysyivät!

Raksa-Reiska huomaa vaimonsa hieman tiukahkon ilmeen ja pelästyy, että nyt tällä pyörii mielessä jotain sellaista, mikä saattaa häneltä viedä mahdollisuuden pieniin lihallisiin iloihin vielä päivän päätteeksi. Hän ottaa kovat aseet käyttöön, nousee sohvalta ähisemättä! (tuota tapahtuu ehkä pari kertaa vuodessa - toim.huom.), astelee vaimonsa luokse ja halaa tätä nallekarhumaisesti. Vaimolla sydän sykähtää hieman enemmän ja kun Raksa-Reiska vielä taputtelee tätä pepulle, on vaimo taas yhtä hymyä. Mies hymyilee ja ilmoittaa, että hän painuu suihkuun ja aikoo pestä myös kainalonsa kunnolla!"Uuh, mikä mies!" Vaimo lausuu ääneen katsoessaan tuota kotleettisen vartalon omaavaa oman pesupallon rakentanutta miestään, joka tallustelee kylpyhuonetta kohti - jättäen ne haisevat sukkansa tietenkin matkan varrelle lattialle.... No niin!

Hetken kuluttua kuuluukin suihkusta epämääräistä ääntelyä ja vaimo tietää, että siellä se hänen oma baaritonninsa esittää omaa oopperaa "Aim ö vatsa-vatsa-mies" joka oli Raksa-Reiskan oma versio Village Peoplen hitistä "Macho Man".  No äänenpainosta päätellen Raksa-Reiskalla on ollut oikein hyvä päivä ja se taas saattoi enteillä jopa yllättävän hyvää.......

https://www.youtube.com/watch?v=pquUXLkI-gU

Mutta tähän väliin päivitys: BLING! Raksa-Reiskan kännykkä kilahtaa. Rööri-Roope oli sittenkin päättänyt pyytä tätä parille pitkälle paikalliseen, sillä eihän huomenna mikään rankka päivä olisi...Raksa-Reiska vain oli juuri suihkussa ja ei valitettavasti kuullut viestin tuloa. BLING! Rööri-Roope alkoi olla kärsimätön, hänellä oli jano ja lompakossa alkoi olla nahat vastatusten, kuin.... ja Rööri-Roope elätteli toiveita, että Raksa-Reiska reiluna jätkänä tarjoaisi tälle parit, hän kyllä maksaisi takaisin heti seuraavasta tilistä ja kun on niitä urakoitakin ollut..... (toisin sanoen, Rööri-Roope ei ollut maksanut Raksa-Reiskalta pummaamiaan oluita reiluun vuoteen). Raksa-Reiskan vaimo näki kännykän vilkkuvan ja vilkaisi sitä, no niin tietenkin.... Rööri-Roope. Mutta tänään hänen ukkonsa ei lähtisi mihinkään, tai pelkästään sohvalla nukkuminen ei riittäisi rangaistukseksi! Voisi olla, että jos Raksa-Reiskalla olisi taas silmät ristissä, olisi hänelläkin harras olo - eli jalat ristissä - ja kauan.

Raksa-Reiska tuli vihellellen suihkusta. Vaimo kertoi, että tämän puhelin oli pari kertaa kilahdellut. No Raksa-Reiska tosin arvasi, kuka häntä oli vaivannut ja tällä kertaa hän yllätti vaimonsa täydellisesti: Kuules eukkoseni, tämä köriläs ei lähde nyt mihinkään.... muualle, kuin sun kanssa tuonne.... ja nappasi samalla vaimoa kädestä ohjaten tämän makuuhuoneen puolelle. Vaimo hihitteli hieman, varsinkin kun hänen miehensä tiputti "vahingossa" pyyhkeen lattialle ja "kevyesti" rojahti sängylle hänen viereensä. Raksa-Reiska nosti käsivarsiaan, otti naisensa kainaloon ja tämä suukotteli hänen toista kainaloa. Kuulemma se rauhoittaa mieltä, mutta myös kiihottaa..... No Raksa-Reiskaa asia lähinnä huvitti, mutta jos jossain lifestyle-sivustolla joku henkilökohtaisen biorytmin ja elämäntasapainoilun hallitseva ihmissuhdekonsultti sanoo noin olevan, mikäs siinä.... antaa vaimon nuolla kainaloa(kin). No huvinsa kullakin, Raksa-Reiska tuumaa.... BLING! Ja taas kännykkä. Hän nousee sängyltä ja kuulee perästään tuskastuneen huokaisun: Vaimo ei todellakaan pitänyt tästä juonenkäänteestä! Mutta mitä ihmettä: Rööri-Roope ilmoittaa vain, että hän ei ehkä tule huomenna töihin. Oli kuulemma törmännyt (lue iskenyt) johonkin hemaisevaan (lue pubiruusu) nuoreen (lue +40v yh-äiti) naiseen ja lähtenyt tämän "kämpille" iltaa viettämään. Raksa-Reiska tiesi, miten tuossa tulee käymään: Jälleen pari kuukautta Rööri-Roope yrittää elää siivosti ja olla vieraille lapsille, kuin oma isä ja pummaa naiselta jonkin verran käteistä. Yleensä nuo "romanssit" ovat päättyneet samalla tavalla, kuin miten ne olivat alkaneet: Rööri-Roope notkuu yksin lähes rahattomana jonkun lähiöbaarin tiskillä janoisena.

Raksa-Reiska tekee miehen työn ja pistää puhelimen äänettömälle! (tätä on viimeksi tapahtunut n. kaksi vuotta sitten, tosi silloinkin vahingossa! toim.huom.) Hän palaa makuuhuoneeseen, jossa hänen vaimonsa päivittää omaa statustaan tälläkertaa kai naamakirjaan. Hän itse ei oikein tuosta(kaan) ymmärrä paljoa mitään, mutta eipä se häntä ole suuremmin haitannut, että vaimo siellä pyörii ties minkälaisissa ryhmissä.... On niistä ollut hänellekin hupia, kun tämä on kertonut, mistä kaikesta ihmiset oikein avautuvat ja valittavat tuolla somessa. 

https://www.youtube.com/watch?v=OmqQ_t2bQ38 

Raksa-Reiska kellahtaa uudelleen vuoteelle, kuin ryhävalas.... no onneksi ei ollut vesipatja alla! Vaimo kiljaisee ja tiputtaa kännykkänsä lattialle, mutta antaa sen olla siellä, sillä samalla rytinällä Raksa-Reiska ähkii ja punnertaa hieman polvilleen, rupee repimään vaimonsa legginsejä pois jaloista. Tämä huomaa miehen epätoivoisen ähellyksen ja auttaa tätä hieman, mutta vain sen verran että miehensä saa tuntea olevansa se "viidakon kuningas" ja "makuuhuoneen suuri Tarzan" (ai sillä liaaninpätkällä? toim.huom.) Samassa rytinässä lähtee myös alushousutkin ja yllättäin Raksa-Reiskan vaimo onkin alaosattomissa sängyllä. Mies murahtelee tyytyväisenä, katsoo edessään makaavaa naista - jonka hän tuntee olevan tälle nyt "valloitettava naaras" ja yrittää alkaa punnertaa ja puskea päälle. "Äh, siis... ooota.... käänny vähä´ siis, eiku..... sä oot tosi ihana..... mä niin tykkään.... susta... voiks´ sä vähän?....Eikun oota hetki.... no niiiiii...... Aaaaaah!" Ja kellahtaa vaimonsa viereen.

Vaimo katselee lasittunein ilmein kattoon ja miettii mielessään, että nyt tehtiin kyllä tämän perheen uusi ennätys, jota ei varmasti hetkeen rikota! Ehkä olisi sittenkin pitänyt päästää ukko sinne baariin parille. Ei se Rööri-Roopekaan olisi eksynyt taas ties mille tielle. Ja sitten alkaa vierestä kuulumaan: Kuorsausta! "Ei helvetti!" Vaimo tuhahtaa ja nousee kiukkuisena ylös sängyltä. Raksa-Reiska makaa alasti selällään sängyllä ja kuorsaa, vaan vaimopa päättikin että ei se tähän jää.... Hän kokeili ensin, että miehensä nukkuu varmasti hyvin ja alkoi sitten harrastaa hieman käsitöitä..... "juu nou!" Eipä siinä kauaa tarvinnut mitään puuhastella, kun tuo huvitutti oli jo noussut sen verran ylös karvatyynynsä päältä, että sillä saattoi jo tehdä hieman muutakin kivaa. Vaimo laskeutui hieman alemmaksi, antoi muutaman hellän suukon tuolle hyvin terhakkaana esiintyvälle veijarille, tämän jälkeen hän nousi miehensä päälle ja laskeutui hitaasti..... nautiskellen....vartta (no, okei kehutaan sitä tuon verran) pitkin alas, pysähtyi toviksi ja aloitti sitten varovasti keinuttamaan itseään. Raksa-Reiska ei alkuun tiennyt mistään mitään, vaan kun tahtia alkoi tulla hieman lisää, hän havahtui ja tajusi, mitä oli tapahtumassa! Mutta kun vaimo oli päättänyt ottaa ohjat käsiin, ei siinä Raksa-Reiska voinut, eikä halunnutkaan, muuta kuin olla "juonessa" mukana.... Hän otti vaimoaan lantiosta kiinni samalla kun tämä kiihdytti omaa PLING PLONG....!!!!! Mitä hel-vet-tiä? Ovikello soi. Kumpikaan ei halunnut poistua tilanteesta ja vaimo suorastaan "hyppi ja pomppi" miehensä päällä.... PLING PLONG...! Ei hemmetti....... Muutaman sekunnin miettimisen jälkeen Raksa-Reiska kiemusteli vaimonsa alta pois ja suunnisti ulko-ovelle, kunhan oli napannut jostain pikaisesti housut jalkaansa. Oven takana oli Rööri-Roope jonkun aiemmin kuvaillun naisen kanssa. "Tota, mä aattelin että voitaisko me tulla täks´ yöks teille, kun tän.... siis mikä sun nimi oli (Rööri-Roope utelee naiselta vielä sitäkin) muksut on tänään sen luona ja ei me voida siellä nyt oikein.....  Raksa-Reiska katsoo kumpaakin muutaman sekunnin hitaasti ja tuumaa lyhyesti, että lähes minä muuna päivänä tahansa, mutta ei tänään - ja piste. Sulkee oven, tuhahtaa ärtyneenä ja vetää henkeä..... 

Hän palaa makuuhuoneeseen, jossa on sopivan hämärää. Huomaa vaimonsa makaavan hieman peiton alla ja päättää ujuttaa itsensä viereen. Vaatteet nurkkaan ja "Swing...." peiton alle. Vaan mitä sieltä löytyykään: Hyvin sikeässä unessa oleva vaimo, joka nukkuu onnellinen hymy kasvoillaan! Raksa-Reiska miettii, herättäisikö tuon ja yrittäisi vielä hiema "säätää" jotain, mutta muistaa sitten, että jääkaapissa on eilistä pitsaa vielä puolet ja televisiosta tulee jalkapalloa ja bisseäkin on. No mitäs tässä sitten valittamaan.... eikun sohvalle, mihin hän sitten (taas) sammuikin.

----------------------------------------------------------------------------------------

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

  


perjantai 4. syyskuuta 2015

Syksyn merkkejä ilmassa

No niin, sitten se syksy alkaa tehdä tuloaan oikein selkein askelin.
Vettäkin on välillä satanut ja illat ovat viilentyneet nopeasti. Päivisin on vielä ollut mukavan lämmintä,
jopa tällainen vilukissa on vielä pystynyt liikkumaan jopa ilman takkia ulkosalla.

Töitä on saanut tehdä kiitettävästi ja terveenä ainakin toistaiseksi olen saanut olla, hyvä niin.
Joku voisi kysyä, eikö minulla ole mitään muuta kuin työ ja nukkuminen, mutta onnekseni
voin sanoa, että on ja kiitos muutamalle todella upealle ihmiselle siitä, että elämästä löytyy
väriä - lämpöä - hymyä ........ jne. ja kun taas poissa on sellaisia kuvioita, jotka eivät ole olleet
todellisia kaikin puolin, mutta elämä on... aina sattuu ja tapahtuu.
--------------------------------------------------------------------

Mä katsoa sain sun silmiä vain, mietin mitä niiden taakse kätkeytyy.
Mä katselin ja katselin, mietin ja arvailin.
Mutta - sinä et paljastanut mitään, et silmiini katsonut suoraan - et koskaan.

Mä katsoa sain noita salaperäisiä silmiä vain, vain hetken miettien....
mitä ne näkevätkään, mutta mitä ne piilottavatkaan.
Vaan - sinä et kertonut, et näyttänyt, ei katseesi paljastanut koskaan suoraan mitään - ei koskaan.

Mä katsoin ja katsoin, sen hetken mitä sain.... silmiäsi vain.
Oudon katseen usein vastaani sain, ei lämmin se ollut - ei kylmä se ollut....
se oli vain jotain, mikä ei kertonut koskaan mitään..... oli kuin olisi tyhjä ollut, vaan
silti täynnä kaikkea - mitä et takaa silmien paljastanut koskaan, et suoraan..... etkä muutenkaan.

Lopulta en enää voinut katsoa sinua silmiin!
Lopulta väsyin miettimään, arvuuttelemaan.... toivomaan, että näkisin salaisuuksiin
taakse noiden silmien.... tietäisin, mitä katseesi kertoivat - mitä ne tarkoittivat.
Väsyin, silmieni katse siirtyi sivuun... toisaalle.... en enää voinut, en enää jaksanut.

Jäit yksin tuon salaisen katseesi kanssa, jäit - tyhjän ja täynnä salaisuuksia olevien katseittesi kanssa.
Ja poistuessani mietin, osaako kukaan koskaan katsoa sinua silmiisi niin, että
ymmärtäisi mitä silmäsi sanovat.....

----------------------------------------------------------------------

Se oli ruosteenpunainen,
tuo väri kyynelten.
Ne valui poskille - ahavoituneille.

Niitä kuivaks´ saanut en,
ne valui läpi sormien,
kun käsilläni piilotin
mä kasvoni peittäen.

Se oli ruosteenpunainen,
tuo väri kyynelten.
Ne valui poskille - ahavoituneille.

Tippui välistä sormien, kyyneleitä hiljalleen.
Huuleni värisevät kostuttaen.
Maistoin kielellä suolan
kyyneleen huulilleni tuovan....
ruosteenpunaisen!

Se oli ruosteenpunainen,
tuo väri kyynelten.
Ne valui poskille - ahavoituneille.

Värisevin huulin kuiskailin,
sanoja sanottuja vielä tapailin.
Ei, en saanut sanottua sanaakaan,
minut valtasi tunne vaan....
- sisältä ahdistaa!
Ja ruosteenpunaiset kyyneleet,
ne valuvat poskilleni hiljalleen.

.... yhä uudelleen ja uudelleen......
------------------------------------------------------------


Heräsin hymyillen, valkoisten lakanoiden välistä - venytellen.
Aaaah...... muistelin hetkiä eilisen! Oi, miten olinkaan saanut nauttia.....
- elämä oli kuin olikin ihanaa!

Hiljaisuuden rikkoi pieni tuhina, sängystäni....
Katsahdin vierelleni ja näin siinä sinut!
Nukuit vielä niin levollisesti, kaunis - onnellinen hymy kasvoillasi.
Silitin varovasti hiuksiasi...... katseellani suutelin sinua, en tohtinut herättää!

Nousin hiljaa..... astelin keittiöön... ahertelemaan.
Valmistin aamiaista, jotain pientä vain - ja palasin luoksesi sängylle.
Silitin uudelleen noita pehmeitä hiuksiasi, nyt laskeuduin vierellesi ja suutelin...
- poskeasi.
Hieman havahduit, hymyilit... - varovasti avasit silmäsi ja katsoit minua
säteillen, onnellisena.... saaden mieleni ja sydämeni leijumaan, korkeuksissa uusissa!

Tulin vierellesi, otin sinut kainalooni. Painoit hiljaa pääsi rinnalleni jääden siihen.....
Meillä ei ollut kiire mihinkään - ei aamiaiselle, ei toisaalle - ei mihinkään.
Oli vain se hetki ja me kaksi!

Hiljaa vaihdoimme sanoja, juttelimme eilisestä. Naurahdimme.... muistelimme
mitä kaikkea teimme - mitä kaikkea halusimme..... ja mitä me todella halusimme...
- me halusimme.......
Nousin hieman, vaalea peitto heilahti kauniin vartalosi päältä sivuun ja halasin
sinua, suutelin hieman..... pidin vain lähelläni.... hellien hiljaa.

Ummistit silmäsi, annoit kätesi vaeltaa selässäni, kun vein sinua.....
tein väreitä viileitä, kiusallisen kiihoittavia - sinulle... annoin sinun nauttia!
Ja aamusta tuli kaunis, meidän kahden.

----------------------------------------------------------

Istuin kivellä, puron reunalla ja katselin solisevan veden juoksua.
Hiljaa virtasi vesi kohti uomia suurempia ja isompia puroja -
kohti jokea, mikä yhtyisi toiseen - isompaan ja lopulta löytäen järven tai meren.

Istuin ja katselin. Purossa ui veden juoksun mukana lehtiä, syksyisiä.
Ne pyörivät kivien lomassa, jotkut upposivat kokonaan vaan toiset
keinuivat pinnalla sinnikkäästi edeten purossa kauemmaksi ja kauemmaksi.

Mietin elämää.... se oli kuin puron soliseva vesi.
Mietin ja ajattelin, mistä olikaan kaikki lähtenyt - miten oli jo tähän asti tultu...
ja mihin se oma elämän virta vielä veisi.

Ajatukseni keskeytti näky erilainen - purossa......
Jokin höyhen keinui majesteetillisen hiljaa veden yllä. Ei antanut pienten
kivikkojen häiritä keinuntaa, ei etenemistä laisinkaan.

Mietin, mistä höyhen matkaan oli tullut, kun näin sen päällä pisaran
- kristallin kirkkaan pisaran.
Joku oli sen laittanut matkaan, uimaan purossa eteenpäin
- toivoen että se löydettäisiin.........

Ja kuin jossain määrätty olisi ollut, tuo höyhen pisara matkustajanaan,
pysähtyi kohdalleni kiven vierelle siihen puron reunalle, missä olinkaan.
Tuijotin näkyä hiljaa - en osannut sanoa mitään, en ajatella
- olin vain lumoutunut.... toivoen, että se olisi minulle!

Niinpä nousin ja lähdin kävelemään... eteenpäin....
puroa vastavirtaan ylöspäin, toivoen että löytäsin hänet, ken tuon
höyhenen pisaran kera matkaan laittanut oli!
Ehkä juuri minua varten, ehkä....

Ja minä taivalsin ja taivalsin ja lopulta näin jotain.......
Hymyilin! Se oli sittenkin minulle - se höyhen kera pisaran.

----------------------------------------------------------------------


























































lauantai 29. elokuuta 2015

Lämpöaallon jälkeistä loppukesää

No nyt ollaan päästy palaamaan säiden suhteen normaaliin kesään näköjään.
Vettä satelee hieman tälläkin hetkellä, mutta itseäni se ei haittaa eikä masenna.
Sitähän sanotaan, että minkä kesä kastelee - sen se kuivaakin.

Se säästä. Viime aikoina on taas ollut melkoisia "juonenkäänteitä" elävässä elämässä,
eikä vain itselläni vaan mitä tässä olen katsonut läheltä ja kuullut toisilta.
Tuntuu, että kesälomien  jälkeen monilla ihmisillä on mielet sekaisin ja maailma myllertää.
Ainakin sen verran erikoisia tapahtumia olen "saanut" todistaa läheltä, vaikka
itselleni ei ihan kaikkea olekaan sattunut...

-------------------------------------------------------------------------------

Aikasi säteilit, aikasi elit...... sitten tuli se synkkä hetki
- ja sinut vietiin pois äidiltäsi - isältäsi - ystäviltäsi!
Jäi sydämiin aukko, syntyi monille suru ikuinen....
- kun sinä nousit pilvien ylle, luokse enkelten.

Ei sanoilla, ei teoilla, ei millään tapahtunutta peruuttaa voi...
ja hiljaa sinut tunteneilla sydämissä itkun seassa laulu tämä soi:
https://www.youtube.com/watch?v=W4JkvRl91rI

Koskaan se ratin takana ollut ei selviä teostaan...... ristiä kantaa läpi elämänsä!
Vaan miksi - niin miksi - ajaa piti, vaikka juotu oli?

Katsele sieltä jostain ja suojele elämään jäänyttä, sinun pientä rakastasi.


-----------------------------------------------------------------------

Sä otit silloin illalla lähellesi, hetkeksi.
- Muistatko?
Sä otit luoksesi, seuraasi lämpöiseesi, hetkeksi.
- Muistatko?

Sä pidit, hymyilit ja hyväilit.
Mun mieleni kiitti, sydämeni huusi - onnesta..... vuoksi sun!
- Muistatko?
..... - muistatko......... niin, muistatko?

Mä sain pitää sua sen hetken, pienen tovin elämästä,
lähelläni - rakkaanani, sielussani omanani.
- Muistatko?
 Ja vaikka olimme eri maailmoista, oli meillä jotain yhteistä....
kuitenkin.....
- Muistatko ...... niin, muistatko?

Ja joka päivä pelkäsin, sinut menettäisin.
Ja joka päivä rukoilin, että sinulla hyvä olisi.
Ja joka päivä...... - elämässäni olit sinä, joka päivä.
- Muistatko?

Kaiken vain halusin antaa,
liikaakin yrittäen.
- Muistatko?
.... ja niin virheitäkin syntyi, niitäkin tein.... huomasinhan itsekin sen.
- Muistatko..... niin, muistatko?
Silti uskoin sanoihin, aiemmin sinulta kuultuihin.
Kertonut kun olit, jotain henkilökohtaisesti vain minulle!
- Muistatko?

Vaan kun sanojen taakse jouduin katsomaan,
näin jotain mitä pelästyin!
Enkä enää tuntenut sinua niin, en enää tiennyt sinua samoin....
En enää tiennyt, mihin olin joutunut, mitä elämäni oli - kanssasi.
- Muistatko..... niin, muistatko?

Ja lopulta kaatui kulissit.
Jäi vain tyhjyys, autiona eteen avautuva haavoitettu sielu,
mikä itki koettua, kirosi sydäntä - tuota mikä uskonut oli sanoja...

Enkä voinut muuta, kuin jälleen yrittää rakentaa sydämeni
pirstaleista hiljaa kokonaista, ommella haavoja umpeen ja toivoa,
että joskus ne sanat olisivat totta - loppuun saakka.

- Muistatko.....
Itse muistan, vaikka aikaa on vierähtänyt jo kauan!
Kello vaihtunut kalenteriin..... vuodenajat toisiin..... silti muistan.
Ja rakennan sydäntäni uudelleen.
------------------------------------------------------------------


Oltiin tavattu muutaman kerran, naurettu toistemme jutuille ja viihdytty yhdessä.
Jokin meitä veti toisiamme kohti...... jokin outo voima!
Halusimme toistemme seuraa, uudelleen ja uudelleen..... istuimme iltoja ravintoloissa,
tapasimme kahviloissa....yllättäin joskus kohtasimme kaupoissa.
Ja aina meistä tuntui hyvältä olla lähekkäin!

Sitten sinä yhtenä iltana, istuimme kahvilla kahden - siinä tutussa kulmapöydässä....
Sinä kysyit hiljaa minua luoksesi!
Pysähdyin.
Meillä oli jokin sanaton sopimus, ettemme toistemme luokse menneet.
Mutta nyt sinä kysyit minua luoksesi!
Hiljenin.

Kosketit kädelläsi kättäni hiljaa, katsoit syvälle silmiini ja kuiskasit uudelleen
tuon pienen kysymyksen, joka meille oli enemmän..... vaan oliko se liikaa?
Pysähdyin.
Katselin kättäsi, ihailin ihosi pehmeyttä ja sieviä kapeita sormiasi.
Mietin hiljaa, uskaltaisinko. Mitä meille tapahtuisi? Muuttuisiko ystävyytemme,
se salaperäisen houkutteleva viettelevyydeltään suuntaan uuteen... erilaiseen?

Mutta lopulta suostuin. Varovasti hymyilit. Huomasin, että sinuakin hermostutti.
Nousimme ja kävelimme tuon pienen matkan luoksesi. Yllätyin, että asuit niin
lähellä minua, mutta koskaan en ollut kohdannut sinua samoilla kulmilla!

Katselin asuotoasi. Se oli huolitellun siisti, pieniä sisustustauluja seinillä ja
muutama iso palmu olohuoneen yhdessä kulmassa. Yleissävy pehmeän vaalea, silti
niin kotoisan lämmin. Kaadoit meille lasilliset viiniä ja istahdimme sohvalle.
Oli hetken täysin hiljaista, kumpikin odotti että toinen avaisi "pelin" ja keskustelun.
Ja sitten avasimme suumme, yhtäaikaa - tietenkin.
Naurahdimme!

Saimme aikaan keskustelua ja pikkuhiljaa viinikin auttoi, että hermostumisemme
alkoi hälvetä ja uskalsin jo ottaa rennomman asennon sohvalla.
Sinä esittelit istualtasi kotiasi ja kerroit joistakin tavaroista pieniä juttuja.
Hymyilin, tunsin että ne olivat sinulle tärkeitä - elämäsi varrelta muistoja.

Viiniä alkoi virrata enemmänkin ja tunsin että se alkoi hieman vaikuttaa miehen mieleen.
Lähestyit varovasti minua ja hetken kuluttua istuimme vierekkäin. Laskimme lasit
pöydälle ja suutelimme toisiamme hellästi, kuin olisi ollut elämämme ensimmäinen
suudelma kummallakin, minkä koimme.

Vaan suudelma muuttui kiihkeämmäksi, kietouduimme toisiimme...... halasimme, hyväilimme
toisiamme - suutelimme...... halusimme olla juuri siinä, toisissamme...
Yllättäin irroittauduit ja nousit. Sanoit meneväsi makuuhuoneeseen ja pyysit, että tulisin
viiden minuutin kuluttua perässä!

Lupasin ja noustessasi joit lasisi tyhjäksi, katsoit minua vielä silmiini ja sanoit, että
odotan tosiaan sen viisi minuuttia. Lupasin, todella lupasin.
Jäin sohvalle, join viinini ja katselin kelloa.... tuntui että viisarit eivät liikkuneet laisinkaan.
Vaan viimein se viisi minuuttia oli kulunut ja nousin ylös, suunnistin perääsi
makuuhuoneeseesi, jonka oven olit sulkenut mennessäsi.
Koputin varovasti. Vastasit toiselta puolelta, että tule vain.....

Oven avatessani edessäni oli kaunein näky, minkä kuvitella saatoin!
Hopeanharmailla lakanoilla makasit selälläsi täysin alasti.
Pyysit minut vierellesi ja kerroit, että pienellä pöydällä olisi kaksi mustaa
samettiliinaa ja halusit että sidon ranteesi kiinni sängyn päätyihin.
Epäröin, mutta vakuuttelit että mitään radikaalia ei tapahdu!

Otin liinat ja samalla kun ihailin silkinpehmeää kaunista vartaloasi, sidoin kätesi
toiveesi mukaisesti. Sitten pyysit että suutelisin sinua. Laskeuduin vierellesi, suutelimme
hetken...... hiljaa, jatkoit että siinä pöydällä on myös yksi hopeanvalkea silkkiliina.
Minun piti sitoa silmäsikin..... Aloin arvelemaan, että ehkä sittenkään ei kannattaisi,
mutta hymysi ja sanasi - ja sinun kauneutesi - vakuuttivat minut ja tein kuten toivoit!

Oli hetken hiljaista. Seisoin vuoteen vierellä ja mietin, mitä tapahtuisi ja mitä
seuraavana tulisi eteen.... Sitten vain kuiskasit: "Pyydän, viettele minut.....
hiljaa, hellästi, lujaa.... rakasta ja rakastele..... anna itsesi minulle!"

Mietin tovin, lopulta riisuuduin hiljaa ja .........















Ja lopulta huokaisit onnellisena, halusit että jään vain vierellesi..... Olisin siinä - sinun.
-----------------------------------------------------------------------

Älä koskaan kuvittele voivasi sitä huijata!
Älä luule, että pystyisit sen kulkuun vaikuttaa....
Se etenee, se kulkee.... se jatkaa matkaa, teit mitä vain!

Älä luule, että olet nopeampi kuin se!
Älä yritä oikaista sen kanssa, siihen et pysty....
se vain kulkee omaa tietänsä, omalla tahdillaan......
Ja siihen sinä et voi vaikuttaa.

Mutta se, miten sitä käytät - siihen voit vaikuttaa!
Mitä teet, missä teet, miten teet.
Kaikki vaikuttaa siihen, millaista se on sinulla.

Pidät käsissäsi omaasi......
sitä, mikä kaikilla on henkilökohtaista.
Joskus omasi liittyy toisten omiin, kulkee yhtä matkaa
- välillä vain hetken, välillä koko elämän....
Silti sinulla on se omasi.

Äläkä yritäkään huijata sitä, koska siihen et kykene.
Sillä se - aika - kulkee vain omaa tietänsä, omaan tahtiinsa!

Muista miettiä, miten omaan käsissäsi olevaan aikaan voit vaikuttaa.
Muista miettiä, miten tekosi tässä ajassa voi vaikuttaa toisiin....
Äläkä ajattele, että vain sinun aikasi on tärkeä
- että vain sinun teoillesi pitäisi olla aikaa!

Aika on kaikilla, aikaa on kaikille.
Ja kun aikaasi jaat oikein myös toisille - saat itsekin enemmän aikaan ja
tulet saamaan aikaasi myös toisia, jotka
haluavat jakaa aikaasi ja aikaansa - kanssasi.

----------------------------------------------------------------

Pieniä hetkiä, pieniä sanoja, pienissä tuokioissa....
Ne voivat olla elämää suurempia - sinulle ja minulle, meille kaikille!

Ei koskaan pidä väheksyä hetkiä, arkisiakaan.
Pieni hetki toisen kanssa voi olla isompaakin isompi sydämissä.
Ota kiinni hetkistä, kuuntele pieniäkin sanoja - niitä pieniäkin,
arkisiakin jotka voivat olla kauniimpia kuin romanttiset sanat koskaan.

Älä siis jätä sanomatta, älä jätä näyttämättä..... älä piilota kuoresí alle
ja unohda toinen! Muista häntä pienillä hetkillä, pienillä sanoilla....
ole hänelle ja hän on sitä myös sinulle, pieninä hetkinä..... jotka suuria ovat
- meille kaikille!


----------------------------------------------------------------























































































sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Siellä - täällä - tuolla, silti ties missä

Jaahas, että missä sitä mennään vai mennäänkö missään?
Paha sanoa, kun en itsekään aina tiedä, millaisia kuvioita päivät (ja yöt) synnyttävät.
Vaikka jonkinlainen raami kalenterissa onkin aina, mihinpäin sitä mies on menossa,
silti väliin tapahtuu kaikenlaista - onneksi viimepäivinä enimmäkseen positiivisia
asioita ja eteen on tullut kaikkea pientä ja isoa. Ei kuitenkaan mitään sellaista, että
olisin kertomassa jotain elämää suurempia tapahtumia tms. (kai)!

Viime viikko oli kaikenkaikkiaan siinä mielessä värikäs, että niin töissä kuin muutenkin
sattui kiitettävästi ties mitä. Ja miten ihmeessä tällainen heppu oikein saa vain muutamalla
lauseella jonkun ihmisen hämmentymään tai (sensuroitu - tämä on "perheohjelma")?
No elämä on.... Mielenkiinnolla ja jännityksellä odotan, mitä tuleva viikko tuo tullessaan.
---------------------------------------------------------------------------------------------

Eilen olit sä siinä.
Vain eilen, sen hetken yhden päivän.
Tänään olit sitten siellä.
Taas tänään, koko päivän.
Huomenna menit ties minne.
Jälleen huomenna, pois täältä.

Olit, kävit ja jätit.
Menit....                                              


Eilen pidit kädestä,
tänään pidät toisista,
huomenna vain itsestä.

Tulit, olit ja menit.
Sydämen mursit....
Etkä paikkaamaan palannut,
et sitä rakentaa halunnut.

Olit, kävit ja jätit.
Menit...

http://www.youtube.com/watch?v=gdmHHoI9beM

----------------------------------------------------------------------------


Sä sanoit, sulla on kaikki.
Sä näytit sen kaikkialla.

Sä sanoit, olet onnellinen.
Sä hymyilit kaikkialla.

Mut mä näin sun pinnan alle,
näin sun murheellisen mielen.
Mä näin sun sydämen itkeneen,
sielun haavoitetun.

Sä sanoit, kaikki on hyvin.
Sä onnellista esitit.

Sä kerroit, et mitään kaivannut.
Sä kaiken olit jo saanut.

Mut mä näin sun sieluun, sun silmiin.
Mä näin sun hiljaa vain kärsivän,
tunsin sun sisältä murenevan...
Mä näin ja tunsin.... sut liian hyvin tunsin.

Sä aikasi kerroit valehdellen,
ei mitään sulta puutu.
Sä vuosia itsellesi uskottelit,
et mitään enää tarvi.

Mut mä kuulin sun sanojesi taakse,
kuulin sun huutavan hiljaa apua
Mä otin sut lähelle, otin sut vierelle.

Sä itkit ensikertaa onnesta,
vuosia tuskaisia tunteita.
Sä helpotuit sydämestä raskaasta,
sielua raastavista asioista.
                                                                          

Olin vain läsnä, sinulle siinä....
pidin hiljaa ja kuuntelin,
kun sanoitta mulle itkit,
kaiken pois.... - sen kaiken pois.

Ja lopulta väri palasi kasvoillesi,
ilo silmiisi... uudelleen,
palasit elämään takaisin,
katsoen päiviin tuleviin, uusiin mahdollisuuksiin!
Onnellisempana
niin paljon onnellisempana!
 ----------------------------------------------------------------------------------------

Meillä oli se ilta, se ilta yhteinen.
Kahden vihdoinkin saada oltiin.
Voi, miten sitä odottanut olinkaan..... sinua viikon kaksi kaivaten,
hetkeä tuota odottaen.

Aika eteni hitaasti, ennen kuin vierelläsi olin.
Vaan kun syliini sut vihdoinkin sain, sai kello siivet selkään....
Kaikki vain tapahtui niin nopeasti, niin ihanasti!

Kuljettiin, viihdyttiin - kahden vain oltiin.
Toisia emme nähneet, edes väkijoukoissa suurissa.
Toisista emme edes välittäneet...
Olimme vain me kaksi, kaksi maailmassa tässä - meidän yhteisessä!

Ilta lensi... olin kuin enkelin matkassa.
Ilta eteni, kohti yötä..... uutta ja erilaista.
- ja tuli yö.
Emme toisiamme jättäneet, ei lähetty erilleen.
Samaan paikkaan päädyttiin, sylikkäin oltiin...
- ja tunsin olevani kanssa enkelin....

Aamulla heräsin, hetken mietin - vähän ihmettelin.
Oliko unta, oliko haavetta... oliko satua?
Oliko?
Ei, ei onneksi - koska vierelläni makasit, unessa suloisessa olit.
Ja olit - se enkeli!


 --------------------------------------------------------------------------------------------

Tässä ja nyt - se oli vain tässä ja nyt.
Se!
Ei aiemmin, ei myöhemmin, eikä enää milloinkaan.
Se oli tässä ja nyt.
Se!

Siinä se oli, ei missään muualla.
Siinä se, ei toisaalla.
Siinä, vain siinä.
Se!

Vähän aikaa vielä sitä ei ollut siinä.
Vähän aikaa vielä ja se olisi siellä.
Vaan missä?
Miksi?                                                      

Vain....
Se!

Jokainen sitä yritti kiinni saada,
jokaisen luona se kävi.
Jokainen sitä yritti itselleen saada,
sitä omistaa ja hallita.

Mutta kun se oli se.
Se!

Ja kukaan ei tiennyt, mikä se oli, mitä se oli - mistä se tuli - minne se meni.
Mutta kaikki sen silti tiesi, sillä olihan se...
Se!
----------------------------------------------------------------------------------