Hajanaisia ajatuksia

 Toukokuu alkaa olla taas taputeltu tämän vuoden osalta ja elämä yhteiskunnassamme on todella epävarmaa monella tavalla! Miksi - sen jokainen pystyy näkemään, kun avaa silmänsä ja katsoo hieman uutisia ja maailman tapahtumia. Mikä ikävintä, ihmisiltä on kadonnut suurimmaksi osaksi se onnellisuus ja ilo kasvoilta, mitä näki vielä vuonna 2019! Nyt se tuntuu olevan vain kaukainen muisto, haamu menneisyydestä, urbaani legenda jota kerrotaan lapsille ja lapsenlapsille ja nämä katsovat ihmeissään, että mitä satuja tuossa taas höpistään. Elämme elämää maailmassa, mikä ei ole sellainen, mitä se voisi olla. (30.5.2021)

.......................................................................................

Istutaan vierekkäin, ollaan lähekkäin - silti ollaan niin kaukana toisistamm erillämme.                              Katsomme toisiamme, lasittunein silmin - tuntematta toisiamme vaikka olemme yhdessä!                           

Miksi? Miksi? Miksi`                                                                                                                                     Miksi on näin? Kysyn jälleen ääneen huutaen, silti sinäkään et minua kuule!                                    Tahtoisin ottaa sinut viereeni,  tahtoisin rutistaa syliini - mutta en saa, en - koska olen liian lähellä              - koska olen julkisella paikalla, koska olen suojaamaton!                                                                          En haluaisi elää näin, en - koska en kestä olla erossa, en kestä olla lähellä ja silti kaukana.              

   En ymmärrä, miksi meidät kahlitaan, miksi elämämme sidotaan, miksi harmaaksi kaikki kaunis maailmasta muutetaan. Olen avuton, olen onneton - hiljaa vain kapinoin.

...........................................................................................

Hämärä keväinen yö kietoo vaippaansa maan. Kevyt tuuli keinuttaa puita, joihin hiljalleen silmut ovat työntymässä esille kasvattaen tuhansia ja taas tuhansia lehtiä.                                                         Kävelen halki puiston ilmaa haistellen.                                                                                             Tunnen tuoksun kostean maan, mullan ja uuden elämän alun.                                                          Kasvoilleni kumpuaa joistain sieluni syövereistä pieni hymy, en siis ole täysin kylmä ja tunteeton! Hämärä valtaa luonnon, muutama lintu jossain kuitenkin laulaa ilmoille pieniä säveliä ja pari jänistä loikki edelläni polkua pitkin hetken matkaa, kunnes pensaikkoon katosivat - huolettomina.           Kävelen ja kävelen, vaikka päämäärää - vain luonnosta nauttien.                                                       Annan ajatuksieni vaeltaa - annan itselleni aikaa, unohdan hetkeksi arkisen murheet ja vain olen!

Siinä hiljaa kävellessä ymmärsin, että en ollut pitkään aikaan luottanut itseeni!                                  Siinä hiljaa kävellessä oivalsin, että pahin ongelma itselleni olin minä itseni!                                    

Nostin katseeni ylöspäin, puiden latvuksia katseellani kurkottelin, päätä puistelin ja tuhahdin.         Miksi olin ollut niin typerä - typerä itselleni?                                                                                   Annoin hieman voimistuvan tuulen kevyesti piiskata kasvojani, kun päätin että tämä päivä oli minun viimeinen "eilinen" ja huominen on päivä samanlainen, mitä minulla oli joskus ennen - kauan sitten.

.................................................................................................

Tämä on tai ei ole tarina todellisesta elämästä. Tämä ei ole tai on jatkumoa jollekin tapahtuneelle tai sitten tapahtumassa olevalle, tulevalle tai ei millekään....

Sain taas puhelinsoiton, tuskaisaa kuunneltavaa! Minulle avauduttiin asioista, jotka olivat kaukana minun maailmastani. Silti minua taas tarvittiin - vaikka minua ei kuunneltukaan. Tarvittiin varmaan taas minut siksi, koska olin "hän-joka-osaa-sanoa-ne-oikeat-sanat", vaikka taas jouduin kieli keskellä suuta keskustelemaan ja kuuntelemaan toisen avautumista.

Sain myös viestiä, siinä kerrottiin että mitä olin saanut aikaan ja mitä merkitsen hänelle! Olen siis esikuva ja malli, ihannemies ihmeellinen.... - en vain ymmärtää voi, en osaa, en tiedä miksi! Onko niin, että olemalla vain se oma itsensä, mitä on ja elämällä elämää toisinaan sopivan rennolla asenteella, se on joidenkin mielestä sitten jotain erikoista ja ihmeellistä - tavoittelemisen arvoista ja ihannoitavaa? Ymmärtäisin, jos olisin joku julkimo ja kuuluisuuden henkilö, mutta tavallinen kaduntallaaja.... Menee todellakin ymmärryksen yli niin, että heilahtaa ja rajusti.

Sain kommenttia kasvotusten, vanhemmalta herralta: "Vaikka välillä ärsytät, olet todella mielenkiintoinen persoona ja sinussa on sitä jotain, miksi me sinusta pidetään!" Alun ymmärrän, loppu hämmentää, tavallaan ja taas tavallaan ei. Osaan ärsyttää ja joskus sitä teen, mutta en pyri tekemään sitä niin, että loukkaisin toisia. Niin valitettavasti on joskus tapahtunut tahattomasti ja kun sen on sitten itsekin tajunnut, on se myös minua satuttanut. Ei, en kiellä ettenkö osaisi olla ilkeä! Olen todellakin pirullisen paha suustani, jos haluan - mutta sitä koitan välttää.

Näitä tulee eteen, näitä on ollut takana ja näitä saa kohdata. Miksi? Sitä saa kysellä ja ihmetellä. Ja kuin jossain olisi sanottu, että kirjoitan, saan viestiä missä kysellään neuvoa.... vaikka neuvottavan kysymästä asiasta ja tapauksesta taaskaan ei ole hajua! No, minkäs teet - hetken mietin ja vastailen, salaa tietty toivoen että joskus joku saattaisi myös kysyä minulta: "Kaipaatko apua?"

----------------------------------------------------------------------------

Kyllä on pakko sanoa, että kun kevät etenee ja auringonvalo alkaa lisääntyä, niin myös ihmisten hormonit alkavat jyllätä aivan eri tahtiin, kuin talven pakkasissa!

Millä muulla on selitettävissä se, että tällainenkin kaveri saa todeta ystävällisesti, että "kiitos, mutta ei kiitos" pienille lähentely-yrityksille. Tai onko sitten kohdallani niin, että naiset vain kiusaavat tällaista pesupallon omaavaa äijää, joka ei mikään komeuskilpailujen kandidaatti ole, päästäkseen sitten nauramaan, jos olisinkin hieman "lämmennyt" vikittelyille? Mutta mitäpä tuosta, pieni flirtti nyt naisilta kelpaa aina - itse en sitä osaa, niin en pysty sitä edes harrastamaan.                                                   Tosin tästä on muutama tuttu tuumannut, että teen sitä jatkuvasti! Ja pyh - sanon minä.                         Ei se flirttiä ole, jos sanoo jollekin naiselle sanan tai kaksi jotain kaunista, saaden toiselle hymyn!

---------------------------------------------------------------------------

Mikä ystävänpäivä?

No niin, taas olisi käsillä "Ystävänpäivä", jota hehkutetaan vähän joka paikassa tavalla jos toisellakin.
Ei - en ole kyyninen, en ole katkera, en ärtynyt.... -vaikka ehkä kuulostankin siltä.
En vain valitettavasti ymmärrä (enkä halua ymmärtää), että miksi 1 - siis YKSI - päivä olisi
se, jolloinka pitää muistaa ystäviä! Minulle ystävät ovat olemassa 365pvm/vuodessa, piste.

Alkujaanhan on kyse Pyhän Valentinuksen juhlasta, mistä koko ystävänpäivä on vuosisatojen
aikana muodostunut markkinavoimien masinoimaksi "IhQ Jee" bling-blingiä ja sydämiä täynnä
olevaksi päiväksi ympäri maailman. Meille tuo tapa alkoi rantautua 1980-luvun lopulla.

Mutta se siitä. Minulle ystävät ovat olemassa koko vuoden ja heitä kyllä muistan muulloin
mieluummin, kuin nyt vain tänä "ennaltamäärättynä" päivänä. Ei, en halua keneltäkään viedä sitä
iloa ja riemua, että nyt voi lähetellä sydämiä ystäville, antaa omalle kullalle jotain kivaa jne.

Mutta millä mittarilla mitataan ja katsotaan, millainen ihminen on sitten ystävä?
Jokainen tekee varmasti omassa sydämessään ne omat arvionsa ihmisistä, jotka tuntee.
Jollekin ystävä voi olla vaikka se kasvotuttu, jonka kanssa voi heittää pari sanaa säästä
ja joku toinen taas hyväksyy ystäväkseen ihmisen vasta sitten, kun on todella tutustunut
häneen. Itse kuulun tuohon jälkimmäiseen joukkoon. Ystävilleni olen lojaali, kavereitakaan
en tietenkään petä. Ystävälle voi puhua asiat niin, kuin ne ovat - kiertelemättä.
Joskus ystävä ärsyttää ja tekisi nuijia tätä päähän.... mutta silti ystävyys kestää,
kivikot ja karikot. On joskus jopa tutkittu, että hyvät ystävyydet ovat kestävämpiä, kuin
parisuhteet - ainakin nykyisessä hektisessä elämänmenossa.

Sitten ystävyyden hajoamisesta:
Ei sekään ole tavatonta. Ainakin itse voin sanoa omakohtaisesti, että en helposti käännä
toiselle selkää, mutta kun sen käännän - se selkäpuoli on sitten tiiviisti toista kohden.
Miten näin voi käydä? No esimerkiksi luottamuksen pettäminen!
Sanot yhtä, toimit toisin ja sitten valehtelet päin naamaa, että et ole tehnyt jotain
- mistä kuitenkin on faktaa ja tietoa jo useammalta taholta.
Yksi, mikä myös hajoittaa ystävyyksiä, on kahdenkeskisten asioiden julistaminen yleisesti.
Sanonta sanoo: "Kuka tarvitsee vihollisia, kun on tuollaisia ystäviä?"

https://www.youtube.com/watch?v=_UveXP9lu4o

Toivon, etten oikeasti nyt pahoittanut kenenkään mieltä!
Tietenkin ystävänpäivää saa juhlia - ei siinä mitään pahaa ole.
Toivoisin vain teidän muistavan, että eivät ne todelliset ystävät katoa mihinkään
seuraavana päivänä tai sitä seuraavana, eivätkä viikon päästä jne.
Ehkäpä ystävä olisi enempi jopa otettu siitä, että huomioit hänet yllättäin
ihan muuna päivänä, kuin 14.2. - vaikka olisitkin jo jollain tapaa häntä
muistanut kyseisenä ajankohtana.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Tulit luokseni..... tervehtien.
Olit, kuin olit ollut ennenkin.
Katselit minua - katsahdin sinua.
Jotain vain puuttui.... siitä välistämme uupui!

Emme puhuneet, emme jutelleet.
Istuimme kumpikin hiljaa, osin omissa ajatuksissamme.
Olit siinä, sinut kyllä tunsin....
- mutta jotenkin olit silti vieras.
Et enää se jokin.... - kuten vielä hiljan.

Vaan miksi? Niin, miksi?
Mietit varmaam mielessäsi....
- mutta mitään et tehnyt kysyäksesi, mitään sanoaksesi.
Vaan... - poistuit.
Lopullisestiko?
Kokonaan?
Kukaan ei tiedä, et ehkä sinäkään.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - 

Aurinkoinen ilme kasvoillani, lämpö sydämessäni....
silmäni loistivat, säihkyivät ja säteilivät.
Olin onnellinen!

Olin tavannut sinut, ystäväni, pitkästä aikaa.
Olimme jutelleet, nauraneet, iloinneet.... halanneet...
- ja tuntui kuin aika olisi vienyt meidät aikaan menneeseen,
aikaan yhteiseen - jolloin olimme yhdessä enemmän - enemmän kun nykyään.

Aika tuntui pysähtyvän, olimme vain me:
Kaksi hyvää ystävää ja kaikki meidän "jutut"....
Sait minut nauramaan, sain sinut nauramaan...
- nauroimme toisillemme!
Ja taas sen tajusimme: Ystävyyttä ei voi ostaa,
sitä ei voi lahjoa - se tulee sydämestä.
tunteena aitona ja puhtaana!

KAIKILLE YSTÄVILLENI: Jokainen teistä on minulle tärkeä ja oma ihana itsensä!

https://www.youtube.com/watch?v=S4R8HTIgHUU


-----------------------------------------------------------------------------

No mitäs tässä......

......... eli mitenkäs menee? Jos / kun joku minulta tuollaista kyselee, niin eiköhän se tavallinen
Suomalainen "small talk" -vastaus ole jotain tuon suuntaista. Mutta rehellisesti: Olotila on hyvä, fiilis
ollut pidemmän aikaa positiivinen ja kun terveenäkin olen, niin eihän tässä muuta kuin kevättä odotellaan.

Se, miksi olen ollut jonkin aikaa poissa täältä, ei johdu yhdestäkään lukijasta - eikä oikein mistään
yksittäisestä asiasta tms. On ollut vain sen verran puuhastelua, töitä ja elämää, etten sitten ole
enää joku yömyöhä tai päivä vain jaksanut tänne "raahautua" - siitä anteeksipyyntöni.

Toivottavasti kukaan ei kuitenkaan ole vielä heittänyt sivustoani romukoppaan, vaan jaksanut odottaa
uusia kirjoitelmia.... niiden laadusta en edelleenkään anna takuuta! Tosin olen tässä miettinyt jonkinlaista
kilpailua lukijoille tänne ja jos kenelläkään tulee minkäänlaista ehdotusta tai ideaa, millainen se voisi olla,
niin ei muuta kuin viestiä pistämään - kaikenlaiset ehdotukset otetaan aina vastaan.

(lisäystä 6.3.2017) No niin, en kokonaan uutta päivitystä kirjoita tähän nyt vaan lisään tähän edelliseen
blogikirjoitelmaan hieman uutta luettavaa - ja nyt niin, että uudet pienet tarinat ovat heti tähän
perään laitettu, eli vaivatonta päästä niihin käsiksi! Kiitos muuten eräälle lukijalle ehdotuksesta
kirjoitettavasta tarinasta - ehkä joku kerta tuleekin juttua miehestä ja .........  - sen aika näyttää.
-------------------------------------------------------------------------

Tässä uutta tarinointia:

Herätys!
Kello oli soinut jo jonkin aikaa ennenkuin havahduin siihen.
Läimäytin sen hiljaiseksi, tiuskaisin pari kertaa ja mietin, että onko oikeasti pakko nousta!
Venyttelin......  jäseniä kolotti ja särki. Ei, en ollut juhlimassa edellisenä iltana.
Hieman normaalia rankempi päivä vain takana ja sen vuoksi nukkuminenkin oli ollut mitä oli.
Raskaita unia - levottomina pyörineitä ajatuksia.... alitajunta vienyt minua ties minne ja ties miksi.
Mutta jostain syystä minusta tuntui siltä, että nyt valveilla en tuntenut itseäni itsekseni!

Nousin, kävelin kylpyhuoneeseen ja jäin katselemaan peilikuvaani.
Miksi se ei näyttänyt minulta, vaikka tiesin että itsehän siinä peilistä näyin?
Miksi tuo hahmo tuossa oli niin outo, vieras?
Kuka oli vaihtanut kanssani paikkaa, vaikka olin se minä itse?

Tein aamutoimet ja raahasin itseni keittiöön.
Olin kotona yksin - niin yksin, vaikka .......
Tunsin olevani yksin!
Mutta miksi minusta tuntui, että en ollut hereillä? Miksi tämä keittiökin tuntui vieraalta?
Kuka minä olin - ja miksi olin siinä, vaikka tiesin missä olin, silti ihmettelin hiljaa.......
Kaikki ympärillä oleva oli tuttua, silti niin kovin vierasta - erilaista, hämmentävää!
Vanhat tutut tavarat, aivan kuin en olisi niitä ennen nähnyt..... - koskettelin muutamaa
pöydällä olevaa lasia, mietin mitä ne siinä tekivät, kuka ne siihen oli jättänyt
- vaikka tiesin jotenkin, että ne olivat siinä minun jäljiltäni.

Ajatukseni kiersi tyhjää kehää. Keitin kahvit. Se sentään tapahtui rutiinilla!
Kuppi kuumaa höyryävää kahvia kädessäni kiersin asuntoa - kotiani.
Tiesin, että kaikki paikallaan olevat huonekalut, taulut ym. olivat juuri niitä, mitä ne
olivat olleet jo ties kuinka kauan - jotkut vuosia... Mutta miksi en vain tunnistanut
niitä omikseni, miten ne vaikuttivat silti niin erilaisilta? Pelkäsin itseäni, olotilaani....
- tuskastuin ja kävin suorastaan viskaamassa kahvin lavuaariin!

Huusin ääneen.... hämmästyin reaktiotani ja istahdin hiljaa. Painoin pääni hartioiden väliin.....
Epäilin itseäni, mieltäni - näkemääni.... kaikkea!
Mihin mieleni oli minut vienyt? Olinko sittenkään se, kenet näin peilistä vai olinko
oikeasti poissa tästä - juuri nyt?

Ajatukseni keskeytti puhelin! Se soi. Katsahdin sitä ja mietin, kuka tuo soittaja on.
Nimi näkyi, mutta...... se ei sanonut minulle mitään. Vastasin silti ja toisesta päästä kuului
iloinen, reipas ääni. Siinä oli paljon tuttua, mutta en vain osannut yhdistää sitä mihinkään.
Vastailin ympäripyöreitä..... en pystynyt muuta. Onneksi hän ei puhellut mitään tärkeää,
sanoi sitten yllättäin vain heippa taas ja lopetti puhelun. Katselin puhelinta hiljaa....
- teki mieli soittaa perään, kysyä - ottaa selvää... Mutta en uskaltanut!

Vähitellen epävarmuus itsestäni kasvoi sisälläni.
Puin hiljaa ja päätin lähteä ulos. Ehkä raitis ilma auttaisi ja keksisin selityksen sille,
miksi tutut asiat olivat vieraita, enkä tuntenut mitään omakseni - en edes peilikuvaani!
Ulkona, pihalla - joku tuli minua vastaan. Tervehti tuttavallisesti, sanoi pari sanaa...
mutta minusta tuntui kuin ne olisivat vain liitäneet ohi korvieni - en niitä kuullut. Hymyilin, en
osannut sanoa mitään ja huomasin tämän jonkun hieman tuijottavan minua.
Kiirehdin nopein askelin pois pihalta, kadulle.... lähdin kävelemään.....
Paljon tutun oloisia kulmia, paikkoja - ääniä. Silti mitään en tuntunut niistä tunnistavan
sellaisiksi, että olisin ollut täällä usein, en ainakaan kovin usein - mielestäni.
Alkoi ahdistaa!

Kiersin pienen lenkin ja palasin kuin ihmeen kaupalla sen talon pihaan, mistä olin lähtenyt.
En tiennyt varmuudella, olinko oikeassa paikassa, mutta päätin kokeilla onneani ja jotenkin
annoin vaiston viedä minua eteenpäin! Löysin lopulta itseni siitä asunnosta, mistä olin lähtenyt
ja mietin, että jotenkin tänne siis kuulun - vaan miksi en vain tiedä ja tunnista ympäristöäni.
Olin yksin - vaikka ........

Koko päivä meni hiljaa vain ollessa. Olin avannut tv:n, tuijotin sen lähettämiä kuvasignaaleja
tylsistyneenä.... mikään ei piristänyt. Väliin vaihdoin syystä tai toisesta kanavan toisaalle....
sama lopputulos: Tuijotusta, vain tyhjää tuijotusta!

Jossain vaiheessa tunsin nälkää. En tiennyt, oliko talossa ruokaa vai ei.
Istuin hiljaa ja toivoin, että jotenkin eteeni ilmestyisi ateria. Mutta ei.... niin ei käynyt!
Varovasti keittiöön, jääkaappi auki ja ..... kas, jotain sieltä sentään löytyi.
Tein nopeasti itselleni syötävää ja ahmin kaiken vatsaani yhtä nopeasti.
Hetki sen jälkeen minut valtasi raukea olo.... - menin sohvalle pitkäkseni ja
ei aikaakaan, kun huomasin että silmäluomet painuvat kiinni - nukahdan.
Vaivuin uniin! Tunsin hymyilevän - olevani jossain, missä halusin.... minut valtasi onnellisuus!

Näin unia asioista, jotka olivat vieraita, mutta tunsin niissä olevani kuin kotonani.
Kaikki outo oli unissa minulle arkipäiväistä - omaani, aitoa..... - vaivuin syvemmälle
ja syvemmälle unien pyörteisiin.......... tunneiksi.
Heräsin, taas puhelimen soittoon!
Nyt nimi sanoi jotain, mutta silti hieman vaivautuneena vastasin soittoon.
"Oletko kipeä?" Kuului linjalta. Ihmettelin kysymystä, vastasin kakoen, että en.
Soittaja kertoi nähneensä minut päivällä, huudellut pitkään perääni mutta minä olin
vain seilannut katua eteenpäin näkemättä ja kuulematta mitään!
Selitin jotain huonosta olosta ja päänsärystä, taisi mennä läpi.

Puhelun jälkeen katselin alkuillassa hämärtyvää asuntoa.
Olin yksin, vaikka .........
Sytytin valot huoneeseen, yritin pinnistää ja miettiä, mitä kaikki ympärillä oleva on
- vaikka tunnistin kaiken, en silti tuntenut niitä omikseni... edelleenkään!

Mieli söi ihmismieltä! Tyhjyys asioiden suhteen valtasi aivojani. Pelkäsin, etten tietäisi
kohta mitään. Enkö enää tiedä, olenko minä minä vai olenko mitä?
Samassa muistin, että unissa minun oli hyvä olla!
Sekö oli se minun maailmani? Unet?
Sinnekö minun pitää vaipua - unohtaa kaikki tämä muu?

Ajatukset ravistelivat minua niin, että tärisin..... en voinut uskoa itseäni, ajatuksiani!
Halusin tietää, mitä näen - mitä koen - missä olen - kuka olen.....
Pelkäsin, että jos nukahdan.... vain unet olisivat elämää, jossa tietäisin kaiken
ja tuntisin itseni. Sitä en halunnut..... en!
Seisoin keskellä huonetta, katselin ympärilleni....
Olin yksin, vaikka......

Enkä tiennyt, pääsenkö tästä hetkestä - olitilasta - pois!

 -------------------------------------------------------------------------
Tänään taas saan sen sulle sanoa.... ne sanat, minkä niin usein sanonut mä oon!
Tänään taas - tänään taas, uudestaan.
Sua rakastan.

Ne sanon, Ne sanon....koska en voi muutakaan!
Sua rakastan.

Ei päivää, ei yötä - ei aikaa ole, jolloin sanoa niitä en voisi, kertoa sitä saisi.
Sua rakastan.

Ja jos joskus unohtuu nuo sanat pienet, silti tärkeimmät....
Sä katsot mua kuin silloin, kun ensi kerran ne lausuin.....
- ja tiedän, tahdot taas kuulla - tahdot sen multa kuulla:
Sua rakastan.

Sanat, vain nuo sanat.... ei muuta!
Kaikki on niissä - ei missään muissa.
Sua rakastan.
https://www.youtube.com/watch?v=Xuj0xtjYuvQ

Eikä hymyäsi eikä silmiesi loistetta voita mikään, kun kuulet
multa nuo sanat.... uudestaan ja uudestaan,
silti aina ensimmäisen kerran!
Sua rakastan.

--------------------------------------------------------------------------
Miksi olet vihoissasi, kiusaat omaa sieluasi?
Miksi angstia keräät mieleesi, vihaa katkeraa sydämeesi?
Koitatko olla parempi, koitatko olla kovempi?
Sinä - sisältä raukka, itseäsi pelkäävä - käännät epävarmuutesi
toisten päälle puhkuen, heitä syyttäen!

Älä typerys ole.
Avaa mielesi, itsesi - maailmasi. Opi olemaan armollinen - itsellesi.
Anna virheet anteeksi myös ystävillesi!
Näe ja ymmärrä, sinäkin - kuten minäkin - teemme väärin, erehdymme!
Mutta sopua, ystävyyttä vaalien voi anteeksi asioita antaa
- ja oppia paremmin ymmärtämään toisia, jolloin voi oppia itsestäänkin enemmän!

Kavereita voi olla paljon, mutta ystäviä ei ole koskaan liikaa.
Joskus kun ystävältä pyytää anteeksi, pyytää sitä itseltäänkin
- kunhan oppii ymmärtämään.... ei typerä pidä olla, ei kerätä mustia pilviä sieluunsa.

Elämä on ihmisen kallein kertakäyttöasia!
Sitä ei pidä kuluttaa kiukkuun.
--------------------------------------------------------------------------
Ei, en osaa sulle sitä aina sanoin mä sanoa!
Ei, en osaa sitä sulle aina ääneen lausua....
Ei, en osaa edes runoja sulle kirjoittaa.
Vaan kaiken sen, mitä sisälläni mä tunnen....
ne pienillä teoillani sulle - sulle - sulle...
vain rakas sulle, tahdon paljastaa.

Sä sait elämääsi tuppisuun, jäyhän miehen tään....
sä sait vierellesi minut juu - joka tahtoi sun elämään....
Sä sait, sä otit - sä mut maailmaasi hait!

Ja vaikka mitä mä tekisin, ei sanani riitä sitä kertomaan
- sulle - sulle - sulle.....
vain rakas sulle, kuinka paljon tahdon sydäntäni sulle paljastaa!

Sä jaksat hymyillä, sä jaksat ymmärtää....
- sä sydämessäsi tiedät, mitä mun teot sisältää!
Enkä enempää voi pyytää, enkä enempää voisi saada...
koska olen vain:
sulle - sulle - sulle....
- täältä aikaan kaukaisuuteen, sinne jonnekin: Ikuisuuteen.


-----------------------------------------------------------

Tänään taas sen koin....sen koin - niin koin.
-sen pienen hetken, kuin silloin ennen.

Tänään taas sen sain....sen sain.
-sen pienen hetken, minkä annoit vain.

Ja taas tunsin niin, kuin silloin aiemmin!
Ei tunne sydämestäin haipunut ollutkaan... ei vaan ei vaan....
- ja taas tuntea saan, kuinka minut otitkaan.... maailmaas, ihanaan.

Sä teit sen taas, teit taas - mulle vaan.....
Sen, mitä silloin joskus kokea kanssas sain - mä vain....

Sä sait mut taas uudestaan....
jotain uutta, mutta koettua tuntemaan - nauttimaan.

Enkä voisi enää muuta toivoakaan, että tuo hetki...
-juuri tuo hetki.... niin.....
Se toistuisi meillä uudestaan ja uudestaan.... - ja uudestaan!

Etkä enää mun luota poistuiskaan - vaan rakastutaan.
----------------------------------------------------------------

Yksin yhä vaan, taas tässä uudestaan....
kulkea vain saan!
On eessäni tie  - loputon.

Yksin matkaan mä vaan, tietä tuonne vaan...
vaan minne, tiedä en....
silti kävelen!

Vaan matkaan mikä mut laittoi?
Miksi paikallein en mä jäänyt?
Sitä moni multa kysyi, kun rinkan olalle heitin....
- ja tuolle tielleni vaan lähdin taivaltaan,
lähdin tieheni - tästä hullusta maailmast´!

Mä niin, niin toivon.
Mä niin, niin tahdon.
- et joskus vielä jossain se paikka mulle löytyy....
Missä tarvitse ei ain, aamusta iltaan vain
- stressata elämän turhia asioita!

Vaan ennen kuin sen löydän, mä vain taivallan,
yhä uudestaan... tätä tietäni loputonta!
------------------------------------------------------------------------

Lasin pohjaa tuijotin, sen kuvioita tuijotin.
Taasko meni yö näin? Taasko mä tähän jäin?

Nostin katseen ylös, katsoin hetken ulos....
pienen kuunsirpin näin.
- ja silloin muistin sen illan, mi´ yöksi vaihtui, silloin - meillä!

Mieleeni palasi sanasi, palasi kasvosi, palasi..... ja mut
taas sisältäni hajoitti!

https://www.youtube.com/watch?v=F9vA7L8H4nc

En uskonut silloin, enkä tahdo uskoa sitä nytkään...
että olitkin vain harhaa tunteilleni.....!
Paljastit hymyillen sen, sylisi oli toisen
- ja sanojesi kaikuessa yössä luonani - sä vain katosit.

Suljin silmäni, kuivat kyyneleet kirveli.
Oliko se tottakaan, mitä sain kokeakaan? Oliko, oliko....oliko?
Vain sä tiedät vastauksen, sylissä toisen!

Mut´ tää yö, tää yö.... viimeinen se saisi olla, kun sua näin
mä muistelisin! Tää yö - tää yö viimeinen.
Lasin laskin alas, itseni nostin ylös ja päätin sen:
"All by myself!" - ja elämä jatkuu.

https://www.youtube.com/watch?v=4C9cMb65B-o

--------------------------------------------------------------------------


 

Miksi miehen mieli vaeltaa?

Älkää ihmetelkö liikaa otsikkoa!
Voin sanoa, että en itsekään pysty suoraan kertomaan, mistä moinen johtuu...
Sen verran osaan valaista, että reilun viikon aikana on alitajuntani tehnyt kyllä
melkoista myllerrystä ja unissa pyörinyt aivan uskomattomia asioita, joita ei
valveilla ollessa ole tullut ajateltua. No muutama asia on elämääni vaikuttanut
sen verran paljon, että oikeastaan hyväkin jotta niitä on edes mieleni yön pimeinä
tunteina pyöritellyt.

Olipa syväluotaavaa...

Mitä muuta? Töitä..... niitä on tehty tasaisesti ja ahkeroitu.
Se, mitä muuten on tapahtunut ja missä.... saa ja pitää jäädä vain minun ja (sens.) tietoon!
Sydämestäni kiitos!
--------------------------------------------------------------------
Pahoittelut. Tällä kertaa ei "kauhutarinaan" ole tulossa jatkoa.
--------------------------------------------------------------------

Posti toi kortin.
Siinä oli kukkiva kirsikkapuu! Se tuoksui kaukaiselle keväälle.
Se tuoksui hänelle.... Haruki. Hänen nimensä tarkoitti kevään puuta,
se oli kirsikka.
Hän muisti minut!

Suljin silmäni ja muistelin tuota hetkeä......
Hän oli yksin, eksynyt matkallaan tänne kylmään maahan, erilaiseen
ja silti joskus vielä niin samanlaiseen. Olihan Suomi joskus Pohjolan Japani....
vaan siitäkin oli jo aikaa.

Mutta nyt muistelin Harukia!
Meillä ei ollut yhteistä kieltä.... vain muutama sana englantia, mutta
silmämme - kätemme - kehomme..... kertoivat sanoitta toisillemme kaiken!

Siitä oli jo aikaa. Hän vaelsi hetken kanssani täällä.... etsi jotain, mitä ei kertonut.
Näin sen hänen silmistään ja aina iltaisin, kun silitin hänen tummia hiuksiaan,
kuiskaten hänen nimeään..... "Haruki... Haruki....Haruki..." hän vain katsoi minua
hiljaa, yrittäen ehkä kertoa - vaan ei pystynyt......
Ja arvoitus jäi mieleeni syvälle asumaan!

Katselin korttia. Siinä ei ollut montaa sanaa.
ありがとう 
 お前の  
 無限に
Hariko                       Mietin...... mietin.... etsin....
"Kiitos - ikuisesti Sinun - Hariko"
Ja ymmärsin hiljaa, mitä hän oli etsinyt!

Katselin korttia uudelleen ja uudelleen.
Vasta sitten tajusin, että postin mukana oli tullut muutakin...
- suljettu kirjekuori. Samaa käsialaa, kuin kortissa! Ymmärsin sen olevan häneltä...
Mutta miksi kortti ja ......? Avasin kuoren, siellä oli kortti - kuva.... - Hariko!

Ymmärsin paremmin.
Hän oli kevään lapsi, luonnonkaunis
keskellä kukkivia kirsikkapuita.....
Hariko!

Ymmärsin, mitä hän oli etsinyt....
- ja olin tietämättäni sen hänelle antanut...
Hymyilin!


Taas kuiskasin, kuin hiljaa silloin aikoinaan.... "Hariko - Hariko - Hariko" ja kun suljin
silmäni, saatoin kuin tuntea hänen pehmeän käden käsilläni.
Ja jossain Yamagatan läheisyydessä hän nosti katseensa  pilviin, tietäen että minäkin
tein niin - kuten teimme joskus yhdessä...... ja kirsikanpuut kukkivat, kuten olivat
kukkineet satojen - tuhansien vuosien ajan.....
-------------------------------------------------------------------------------

 Mieleni oli eksyksissä, vei minuakin harhaan!
Ärsytti... kiukutti....ahdisti. Tuntui pahalta, kun en osannut sanoa - kertoa - selittää.
Miksi näin oli? Miksi en voinut elää ja uskoa näkemääni? Miksi, miksi, miksi?

Mieleni kiusasi, kidutti, ahdisti.... vei minua syvemmälle epäluuloihin....
kuvitelmiin, satutti minua - satutti toista..... aiheutti ikävyyksiä!
Pelkäsin, että mieleni pimeät ajatukseet vievät auringon elämästäni,
työntävät minulta pois sen kauniin, mitä olin saanut.....
- sydämeni itki, huusi tuskaisena ja kirosi..... vaati minua toimimaan, tajuamaan.....
lopultakin tekemään selvää vääristä mietteistä!
Ja minä tottelin sydäntäni - viimeinkin.                            

Sain kerrottua, sain sanottua.... sain myös kuunnella......
Otin vastaan sanoja - suoraan sanottuja - kovia, silti pehmeitä...
- pehmeitä, jotka olivat kovia... ja kaikissa oli asiaa!
Sydämeni sykähteli, käski minun kuunnella..... nautti - kuten minäkin nautin.

Vihdoin sain mieleni kuriin - sain elää!

Ja aina kun kuulen äänesi, kuulen sanasi, näen kasvosi, näen silmäsi..... kosketan sinua....
aina kosketit sieluani ja sydäntäni - niin, että ymmärsin sen, mitä ennen epäilin!

-----------------------------------------------------------------------------

Sade se hiljaa piiskaa maata taas.
Sade se soittaa märkää lauluaan.... sade.....

Pisaroiden piiskaus tuulessa soi.
Veden ääni yöhön oman sävelen loi.... sade....

Pisaroiden lyönnit maan pintaan, runkoihin puitten....
seiniin talojen... kaiken kastellen...
Loi laulua märkää.... sitä se oli..... sade...

Tuuli hiljaa säesti, puhalsi pisaroita eteenpäin.
Puski pilvistä alas, pisaroita raskaita.... täynnä ääniä....veden....
se oli soittoa sen... sateen.... oli yön tämän..... se oli.... sade...

Sade se hiljaa piiskaa maata taas.
Sade se soittaa märkää lauluaan.... sade....

Kaikki sen kuuli.... soiton märän, pisaroiden laulun.... sen teki... sade....
Väliin yltyi hurjaan huutoon, pieksi maata... pieksi kaikkea.... kastellen.
Väliin laantui hiljaa kuiskaamaan, hieman vain hyräilemään.....kostuttamaan....
Mutta siltikin kaikki sen kuuli.... sen... se oli...  sade....

Ken sitä kuunteli - sitä rakasti...... sitä ihaili....
sen soittoa solisevaa, raikkaan vapautunutta... sitä.... se oli se... sade...
-----------------------------------------------------------------------

Yhtä asiaa mies kaipaa!
Vain yhtä asiaa hän hiljaa haluaa..... päästä viereen.... syliin hänen.

Vain olla siinä, vain olla hiljaa.... sanoitta kertoa mitä tuntee,
sanoitta sanoa kaiken..... siinä vain.... lähellä hänen.

Kädet kohtaisivat toisensa, katseet hetken pysähtyen silmiin toisen katsoisivat....
Vain hiljaa - vaan silti kertoen, sanoen - sen kaiken... yhteisen.

Ei paljoa vaadi, ei paljoa kaipaa - silti niin paljon kuitenkin,
pienen asian - suuren merkitykseltään..... teolla sydämelleen.

Sitä vain mies kaipaa!
Vain sitä..... hieman - ei enempää.
------------------------------------------------------------------

Minulle rakasta uhattu on.
Siinä tekijä on ollut varomaton!
Ei - en päällesi käy, sinä väärin tuomitseva - en.
Ei - en eteesi tule, sinä kuvitelmiesi vuoksi uhkaileva - en.

Minulle rakasta uhattu on.
Siinä tekijä on ollut varomaton!
Tietämään tulee - joskus..... joskus.... että ei kannatut oisi.
Ei - en päällesi käy - en.
Ei - en eteesikään tule - en.
Siihen en alentua viitsi, lailla kaltaistesi toisten!

Mutta tiedän, että joskus - joskus..... sinäkin sen vielä kokea saat,
miltä se tuntuukaan kun.....
Siihen saakka.... koita vain olla ja elää, mutta älä enää - älä enää...
- tee tyhmyyksiä, joita katumaan joutumaan tulet!

Pimeydestä tai kirkkaudesta......
keskellä päivää tai yön hämärässä.... joskus........



------------------------------------------------------------------

Voisinpa kääntää kelloja..... taaksepäin.

Että juurikin noin! Aikaahan ei voi kääntää taaksepäin, vaikka mitä tekisi... välillä on sellainen
tunne, että olisipa hienoa oikeasti saada syystä tai toisesta käännettyä kelloja taaksepäin edes hieman. Itselläni syy on vain positiivinen! Muutama mukava tapaus oli sellainen, että kyllä ne
uudelleenkin voisi kokea. Tosin silloinhan asia ei enää olisi samanlainen, kun sen saisi
tehdä ja kokea uudelleen.... se autenttisuus ja ainutlaatuisuus katoaisi.
No onneksi on hyvät muistot mielessä ja toivottavasti jatkossakin tapahtuu mukavia asioita.

----------------------------------------------------------------------------

Sä olit seurassa, sä säteilit ja hymyilit.
Sä olit ainutlaatuinen!
Sä nauroit kaikelle, jutuille - isoille ja pienille.
Sä olit sädehtivä!

Sä teit läsnäolollasi paikasta valoisan,
toisista iloisia, onnellisia.... vain olemalla - sinä!

Sä olit iloinen, sä olit nauravainen, sä olit onnellinen.
Sä jaoit raikkauttasi toisille.... myöskin minulle,
yhdelle hiljaiselle miehelle...
                                            

Sä olit enkeli meille.... jokaiselle.... kaikille yhtälailla
- silti jokaiselle erikseen.... kuten myös minulle!
Vain olemalla - sinä!
------------------------------------------------------------------

Voinko saada enää sitä hetkeä pientä?
Sitä taas kyselin itseltäni hiljaa.
Voinko kokea enää sitä tunnetta sieltä?
Sitä taas etsin itsestäni hiljaa.

Voinko?

Halusin niin sitä uudelleen.... sitä jotain.... sitä.
Halusin, himoitsin - kaipasin ja etsin!
Huusin sitä hiljaa sydämestäni, silmäni loistaen....
Silti peläten, etten ehkä saisikaan sitä enää
- vaikka minulle sanottiin ja sanottiin ja sanottiin:
Saat - koska vain - sinä saat!

Silti kyselin itseltäni:
Voinko? Saanko?

Kuvittelinko, että olin kadottanut tunteen sisältäni?
Epäilinkö jo itseäni?
Suutin itselleni, ajatuksilleni - typerille.....
Vaikka vain halusin sitä uudelleen.... sitä jotain....sitä.
Halusin, himoitsin - kaipasin ja ....
Omaa itseäni epäilin!

Mielessäni pyysin sinulta apua!
Mielessäni kutsuin sinua lähelleni.
Mielessäni olin vierelläsi, lähelläsi.... siinä!
Kuunnellen sanojasi, tuntien kosketuksesi, aistien..... kaiken!

Ja joko vihdoinkin oppisin uskomaan itseeni,
luottamaan sanoihin mulle sanottuihin...
- jolloin huomata saisin: Sitä kaikkea minulla olisi, mitä kaipasin...
mitä halusin... mitä etsin....
Lopultakin!
--------------------------------------------------------------------------

Olin juuri päässyt kotiin ja kello näytti illalla yhtätoista.
Hieman puutuneena ja nuutuneena, hikisenä ja väsyneenä
suuntasin suihkuun....

Lämmin vesi hiveli ihoani ja sai mieleni rauhoittumaan.
Oli ollut melkoinen päivä takana!
Suljin silmäni ja vain olin...... annoin suihkun valuttaa vettä ylleni.....

Lopulta suorastaan säpsähtäen havahduin ja tajusin, että olin ollut
yllättävän pitkään suihkussa. Kuivaus ja vaatetta ylle.
Puhelin vilkkui pöydällä, joku oli soittanut sillä välin, kun olin
ollut virkistäytymässä suihkussa. Se oli eräs ystäväni..... oli jättänyt viestin.
Kuuntelin sen ja mietin hetken.

Soitin hälle takaisin ja kuulin, että jokin mieltä painoi.
Hän kysyi, olisiko minusta hälle seuraa edes hetkeksi.
Lupasin, että voin toviksi tulla kylään, vaikka kello olikin jo noin paljon.
Hän kiitti - pyysi vain, että en tulisi autolla.
No onneksi ei asunut kaukana, joten reipas kävely valoisassa kesäyössä ei
todellakaan haitannut minua ja jonkin ajan kuluttua olinkin hänen luonaan.

Hän avasi ovensa ja näin kasvoilta, että jokin painoi selvästi mieltä.
Olin ennenkin kuunnellut hänen murheitaan ja jakanut elämäänsä jutellen, joten
mitään uutta tämä ei minulle ollut. Hänkin tiesi minusta jotain, mitä en
kaikille kertonut ollut - olimme joissakin asioissa kohtalontovereita.

Istuuduimme keittiönpöydän äärelle ja hän kaivoi pari lasia esille kaataen
niihin hieman juotavaa. Katselin lasia ja pyörittelin juomaa hieman, ennen kuin
kaadoin sitä huulilleni. Se poltteli kevyesti makuhermojani...... konjakkia.

Hän kertoi, että oli ihastunut jokin aika sitten erääseen ihmiseen.
Kertoi tuosta henkilöstä asioita ja paljasti missä olivat tavanneet ja mitä
heillä oli tapahtunutkaan. Mutta sitten tuli se ikävämpi puoli....
Hän kertoi minulle, että tälle oli paljastunut tuon ihmisen kaksoiselämä.....
tämä olikin tahollaan suhteessa, täysin sitoutunut toiseen!
Ja hän oli antanut itselleen luvan ihastua, rakastua - antaa tunteille valtaa!

Näin kyyneliä noissa kasvoissa, joissa niitä ei juuri näy.
Hän pyrki niitä pyyhkimään salaa, mutta tajusi että näin ne jo ja
näin hänen ikävän tuskansa.
Hän huusi vihaansa - huusi tunteitaan - huusi avuttomuuttaan.
Hän tunsi olevansa niin yksin, hylätty ja käytetty!
Otin häntä kädestä kiinni, pyysin istumaan ja rauhoittumaan..... juttelemaan.

Keskustelimme.... joimme... konjakki loppui, vaan ei se päässä tuntunut!
Hän näytti viestejä, joita oli saanut tuolta toiselta.
Hän näytti kuvia, joissa olivat jo käyneet kahdestaan.
Ja vähitellen hänelle valkeni, miksi lähes kaikki tapahtui aina tuon toisen
ehdoilla..... tavoilla...... haluamissa paikoissa.....!
Hän oli ollut sinisilmäisen ihastunut ja tyhmä.

Sinä yönä hän teki päätöksen, sinä yönä hänestä kuoriutui uusi ihminen!
Sinä yönä hän lopetti turhan itkemisen......... tuon yhden perään huutamisen.
Vain yhden asian hän vielä tulisi tuon ihmisen elämään tekemään....
- ja sen se ihminen kokisi joskus, aikanaan....

Älä siis leiki toisella jos olet jo jollekin se ainoa!
--------------------------------------------------------------


Sisältä kuului tuo räkäisen saksofonin kaihoisa sointi.
Pysähdyin rakennuksen eteen ja jäin kuuntelemaan.
Katsahdin taloa ja näin likaisen pienen ikkunan, joka oli hieman auki.
Sisältä kuului tuo valittava, mutta koukuttava saksofonin sointi.


                      https://www.youtube.com/watch?v=LHNCQc4DLEo

Olin kuin liimattuna tuon ikkunan ääreen ja mietin, voisiko tuota
mennä kuuntelemaan..... vai soittiko vain joku kotonaan?

Muutaman metrin päässä oli pieni ovi ja huomasin, että siitä asteli sisälle
muutama ihminen suoraan kadulta.... nauraen iloisesti. Pieni, osittain
hajonnut valomainos oven yläpuolella särisi ja yritti kertoa, että paikassa
sijaitsi jokin pieni kellariklubi. Ihme, etten ollut paikkaa aikaisemmin huomannut!

Astelin ovesta sisälle ja kuulin hieman puheensorinaa.
Silmäni tottuivat pienen ajan kuluttua hämärään, ilmassa leijui savua... mutta
se ei ollut savukkeista vaan haistoin sen olevan tekosavua savukoneesta...
Täältä se kuului ja nyt tuo saksofonin hypnoottisen valittava saundi.
Jäin vain tuijottamaan tuota soittajaa ja musiikki sai mieleni leijumaan jossain
epätodellisessa paikassa....

Ihmiset keskustelivat todella hiljaa ja hillitysti. Jotkut nojailivat muutamaan
isoon pylvääseen, suurin osa istuskeli pyöreiden pöytien äärellä ja
jokunen taas baaritiskillä. Suunnistin itsekin sinne ja tilasin tiukkaan
mustaan nahkahameeseen ja samansävyiseen toppiin sonnustautuneelta
tarjoilijattarelta viskiä. Hän näki katseestani, millaista halusin eikä edes kysellyt
enempää.... sain juomani, tuon taivaallisen ja haltioituneena jäin vain kuuntelemaan....

https://www.youtube.com/watch?v=MeNAvrqfd0U

Ilta vaihtui yöksi, tunnit kuluivat... kenelläkään ei ollut kiire minnekään......
Väkeä vain tuli hieman lisää - ja kaikki vain nauttivat, hypnoottisen
räkäisestä - jumalaisen upeasta soinnista.
Olimme jossain toisaalla, vaikka olimme vain tuossa pienessä savuisessa
ja ajan patinoimassa, hämärässä klubissa.....
Ja kun ilta päättyi, heräsimme kuin unesta - epätodellisesta...... jostain, missä
emme olleet koskaan olleet ja silti niin tutun turvallisesta - aidosta!

Hymyillen poistuimme yöhön. Vieraat tervehtivät toisiaan... jokainen oli tuttu toisilleen...
Ja ulkona meitä odotti maaginen kuutamo..... sitä katsellessani, kotiin kävellessäni
vielä saatoin korvissani kuulla tuon saksofonin kaihoisan soiton....

https://www.youtube.com/watch?v=rWOatgojVkM

----------------------------------------------------------------------------------