Translate - Google kääntäjä

Näytetään tekstit, joissa on tunniste perhe. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste perhe. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 22. joulukuuta 2024

Tuliko Joulu vai ei?

 Hyvää Joulua 2024.

Vaihteeksi tännekin ehdin jotain kirjoitella ja pieni joulutarina olisi tarjolla. 

-----------------------------------------------------

Tuliko joulu vai ei?

Aamuhämärän vielä vallitessa hän istuskeli pöydän äärellä ja katseli kahvikupponen kädessään ulos. Pikkupakkanen ja vasta satanut hentoinen lumi olivat tehneet näkymistä kauniita. Enää eivä pihapiirin ja lähikadun näkymät olleet harmaan loskaisia, vaan aidosti talvisen näköisiä. Mies nosti kupposen huulillensa, hymyili puoliääneen, mutta samalla myös huokaisi.

 Tuo huokaus – niin, se kertoi enemmän, kuin tuhat sanaa. Mies huokaisi, koska taas hänestä tuntui,että lähestyvä joulu olisi koettava jälleen yksin. Hieman ujona seuramiehenä hän ei oikein koskaan ollut onnistunut saamaan mitään vakavia suhteita aikaan ja nyt alkoi tuota ikää olla sen verran, että eipä sitä varmaan enää kovin helposti naisseuraa saisikaan – niin hän ainakin usein ajatteli.

Muuten hän oli kyllä ihan mukavaa juttuseuraa ja aikoinaan työelämässä ollessaan monentyökaverin hyvä ystävä, mutta vuodet vierivät ja sairaseläkkeelle joutuessaan hän huomasi, ettäniin se kaveripiiri vain kapeni ensin kuukausi kuukaudelta ja lopulta muutamien vuosien kuluttuaei ollut, kuin pari hassua vanhaa työkaveria, keiden kanssa piti yhteyttä.

 Olihan hän heti eläkkeelle jäätyään ollut hetken mukana muutamassakin eläkeläiskerhossa, mutta tunsi niiden touhut liian vieraaksi itselle, niin jäi niistä sitten pois. Eipä sieltä ketään jäänyt edes hänen mieleensä. Mies hörppäsi kupin tyhjäksi ja jäi vain tuijottamaan ikkunasta ulos pihalle. Naapurin äijä se siellä harjasi autonsa päältä lumia pois, oli varmaankin lähdössä töihin. Hänellä tuntuivat nuo työajat olevan hieman vaihtelevat, mutta joka arkiaamu aina jossain vaiheessa tuo naapuri aina johonkin lähti. Pihalle pelmahti myös samasta rapusta muutama lapsi ja kiljahteluista päätellen vastasatanut lumi aiheutti iloa ja riemua. Näiden perässä ulos asteli lasten äiti, joka yritti hieman hillitä tenavia, mutta melkoisen turhaan – toiset ottivat ilon irti lumesta täysin sydämin.

 Mies nousi, yskäisi hieman ja päätti, että nyt on oikeasti edes vähän saatava itselle jotain jouluista kotiin, vaikka eipä ketään vieraita ole edes tulossa. Vaatteet päälle ja siinäpä tulikin huomattua, että toinen sormikas oli hajalla! Niin komeasti kaksi sormea pilkottavat. Oli jotenkin saumat päässeet repeytymään. – No nytpä on sitten syy lähteä kävelemään kaupoille. Mies puheli ääneen, samalla kun heitti takkia niskaansa ja sai kengät jalkaansa.

 Ulkona naapurin rouva, joka oli lastensa kanssa pihalla, tervehti häntä. Eivät he koskaan pahemmin juttusilla olleet, mutta kohteliaasti aina toivottelivat hyvät päivät ja toisinaan pari sanaa, yleensä säästä, vaihtoivat. Mies hymyili ja virkkoi, että taisi lapsille olla enemmän kuin iloinen asia se, että lunta oli satanut. Nainen hymyili vastaukseksi.

Mies lähti rauhallisesti kävelemään kohti paikkakunnan ”ostoshelvettiä”, niin kuin hän tuota kauppakeskusta tai mikä liikekeskus se nyt olikaan, hän nimitti. Ajatukset tosin taas painuivat hieman synkiksi, koska katsellessaan liikennettä, ihmisten kantamuksia ja kaikkien ilmeitä ja joulutervehdyksiä toisillensa, alkoi miehestä taas tuntua siltä, että joulu ei ole häntä varten.

 Kauppakeskuksen tiloihin päästyään häntä vastaan pamahti melkoinen äänien kakofonia! Taustamusiikki pauhasi joululauluja ja jokaisen kappaleen perään tuli nippu mainoksia ja infoja. Ihmisten äänet tuntuivat puskevan kuin katujyrä päähän, huudot, kovaääniset puheet, lasten kiljaisut, kolinat ja töminät jne. saivat miehen ahdistumaan. Tuskainen olo valtasi miehen ja hän etsi penkin, johonka pääsi istumaan ja hengähtämään.

 Mies istui ja hieroi hiljaa käsiään yhteen. Pikku pakkanen oli saanut sormet hieman kohmeisiksi ja kun hän ei halunnut risoja sormikkaita käsiinsä laittaa, niin oli sitten avokäsin lähtenyt matkaan. Hetken istuttuaan hän huomasi, että viereen oli tullut kaksi pikkupoikaa. Toinen katseli miestä tarkkaavaisen näköisenä ja ilme oli juuri sellainen, että tämän teki mieli kysyä jotain. - No mitä? Mies virkkoi ja poika nielaisi ensin, mutta sai sitten sanottua, että tunteeko mies joulupukkia, kun mies näyttää niin vanhalta. Miestä alkoi naurattamaan, pojan vilpitön kysymys sai hänet hetkessä piristymään. Toinenkin pikkupojista kohdisti kiinnostuksensa mieheen ja tuumaili, että ehkä mies voisi olla jopa joulupukin sukulainen. Johtuikohan se miehen harmahtavasta hivenen kasvaneesta parrasta, mikä nyt ei kuitenkaan kovin pitkä ollut, mutta silti varmaankin harvinaisempi näky pikkupojille, että kysymys oli oikeastaan ihan ymmärrettävä.

 Mies mietti aavistuksen verran, mutta päätti hieman tarinoida pojille. - Ei, en nyt ihan joulupukin sukulainen ole, mutta voisin teille kertoa, millaisena se pukki kävi meillä kotona, kun olin pikkuinen poika, vähän kuin te nyt olette. Pojat olivat silmät selällään ihmetyksestä ja toinen sai sanottua, että onko joulupukki ollut jo niin kauan olemassa. Miehellä oli vaikeuksia pitää pokkaa, mutta sai kuin saikin sanottua, että kyllähän tekin tiedätte, että joulupukki on satoja vuosia vanha. –Onks´ se enemmän, kuin mummon ja vaarin ikä? Pojat kyselivät ja siihen miehen oli tietenkin vastattava, että todellakin.

 Niinpä mies sitten tarinoi pojille omista lapsuusajan jouluista, eikä ollut huomannut, kuinka yllättäin hänen ympärilleen oli kertynyt näiden kahden pikkupojan lisäksi myös muutama muukin lapsi, mutta heidän lisäksensä näiden vanhempia. Kaikki olivat hiljaa ja koittivat ahmia jokaisen sanan, mitä mies eläväisesti kertoi. Kuunteleminen vain oli hieman hankalaa kovaäänisten mainosten ja taustamusiikin pauhun takia ja siksi jotkut yrittivät jopa hieman venytellä kaulojansa, jotta kuulisivat paremmin miehen tarinoita. Lopulta mies sai tarinansa loppuun ja vasta sitten hän kiinnitti huomiota saamaansa yleisöön, sillä hän oli koko tarinoinnin ajan katsellut näitä kahta pikkupoikaa luullen, että he olivat olleet kolmistaan tuon penkin luona.

 Ihmiset huokailivat, muutamat taputtivat käsiään yhteen. – Olipa siinä tarinaa! – Voi, millaista se joulun vietto onkaan ollut. – No nyt ymmärrän mummia paremmin…. Erilaisia kommentteja kuului hieman sieltä ja täältä ja mies oli totaalisen hämmentynyt ja hämmästynyt siitä, että hänen pieni jutustelutuokio kahden pikkupojan kanssa olikin yllättäin kiinnostanut myös monia muita!

 Pikkuhiljaa ihmiset hajaantuivat paikalta ja pikkupojatkin olivat lähdössä. Toinen kysyi vielä mennessään, että tuleeko mies vielä uudestaan, vaikka huomenna tänne ja kertoisi lisää juttuja. - No katsotaan nyt, jos sitä ehtii. Tämä oli vastannut, vaikka tiesi oikein hyvin, että mitään muutakaan tekemistä hänellä ei ollut. Mielessä pyöri jo ajatus, että eihän se huono juttu olisi tulla pojille kertomaan, menneiden vuosikymmenten jouluista.

 Hänkin lähti liikkeelle ja oli jo poistua koko rakennuksesta, kun muisti, että piti ne sormikkaat ostaa ja jotain pientä jouluista kotiin. Siispä, täyskäännös ja takaisin liikkeisiin. Erään liikkeen kassajonossa hän tunsi, kuinka joku koputti häntä olkapäähän. Mies kääntyi ihmetellen ja aivan vieras nainen hymyili hänelle. Tämä nainen oli kuunnellut jonkin aikaa miehen tarinointia pojille ja hänelle oli tullut niin suuri ikävä ja kaipaus toisella puolella maata asuvia isovanhempia kohtaan, että nainen kysyi, saisiko hän maksaa miehen käsineet. - Siis, tuota… en minä nyt oikein…. Mies sai jotenkin takelleltua, mutta siinä samassa nainen oli jo napannut käsineet hänen käsistään ja antanut kassaneidille ja yhtä vauhdikkaasti maksanut ne.

- Kiitoksia…..mies sai varovasti sanottua ja tunsi punastuneensa. Nainen hymyili, toivotteli hyvää joulua ja jatkoi eteenpäin. Siinä mies sitten seisoi käsissään uudet käsineet, jotka hänen piti ostaa, mutta joku täysin vieras maksoi ne hänelle. Hän pyöritteli päätä ja lähti, kuin hieman usvassa, kävelemään eteenpäin.

 Jotenkin hän oli kuitenkin kotiinsa päässyt ja huomasi, että oli sitten jättänyt kaikki muut ostokset tekemättä. No, se tietää sitten taas seuraavana päivänä paluuta sinne hullunmyllyyn!

 Tuli seuraava päivä. Mies istuskeli jälleen ikkunan äärellä ja joi kahvia katselle ulos. Hän oli koko eilisen illan miettinyt tuota yllättävää tapausta eiliseltä ja ei vain voinut uskoa, että joku täysin tuntematon oli tehnyt hänelle jotain noin yllättävää. Vaan, eipä auttanut kuin pukea taas päälle ja kun hän veti uusia sormikkaita käsiinsä, iso leveä hymy nousi hänen huulillensa. Kävely tuonne ”ostoshelvettiin” sujui nyt aivan toisella tavalla, kuin eilen. Miehen askel oli kevyemmän oloinen – johtuiko se noista saaduista käsineistä vai niiden kahden pikkupojan kohtaamisesta, sitä oli paha sanoa. Kuitenkin yllättävän nopeasti mies oli päässyt perille ja sama äänien kakofonia pamahti heti ulko-ovilla vastaan!

 Muutamassa liikkeessä käytyään hän oli mielestään ostanut kaikenlaista, mutta voimat alkoivat olla hieman lopussa. Hän katsoi, olisiko parissa kahvilassa ollut tilaa, mutta näyttivät olevan täynnä asiakkaita. Lopulta hän löysi erään käytävän päästä pitkän penkin, jossa ei istunut ketään ja siihen hän istahti parin ostoskassinsa kanssa.

 Jonkin aikaa istuskeltuaan hän kuuli kirkkaan huudon: -Äiti, toi on se setä, toi on se setä! Heidän luokseen juoksi nuo kaksi pikkupoikaa ja hieman hengästyneenä heidän perässään paikalle tuli näiden äiti, joka kertoi, että pojat eivät olleet eilisiltana puhuneet kotona mistään muusta, kuin tämän miehen jouluista. Pojat olivat vaatimalla vaatineet, että tänään on tultava kauppoihin, koska mies lupasi heille, että nähtäisiin uudestaan. – No, en minä nyt ihan…. Mies aloitti, mutta lause jäi pahasti kesken, kun pojat innostuivat kyselemään häneltä kaikenlaista, mitä tämä oli nähnyt ja miten oli joskus joulua viettänyt.

 Äitikin jäi poikien kanssa kuuntelemaan miehen vastauksia keskittyneen oloisena, vaikka huomasi yllättäin, että heidän takaa kulki muutamia ihmisiä, jotka kuiskuttelivat, että tuossa on se herra joka eilen kertoi niitä tarinoita. Yllättäin muutamat kääntyivät ympäri ja astelivat tuon penkin luokse, missä mies istui. Kukaan ei istunut hänen viereensä, no niin, paitsi nuo pojat. Mies vastaili poikien uteluihin ja kertoi niiden lisäksi paljon omien lapsuusajan joulujen tapahtumista. Nyt hänkin kiinnitti huomiota paikalle kertyneeseen väkijoukkoon, mutta ei antanut sen häiritä itseään, vaikka tilanne kyllä hieman ihmetytti häntä! Hän kertoi vanhoista perinteistä, saunomisrituaaleista, saunatontuista ja tontuista yleensäkin. Myöskin rekiajelut, pulkkamäet ja kaikenlaiset muut hauskuudet tuli puheltua ja siitä, että joulu oli todellakin hiljentymisen aikaa, silloin ei riehuttu, ei juurikaan musiikkia soiteltu ja juhlittu kuten nykyään on tapana. Suku ja perhe olivat tärkeitä, kuten myös perheen eläimet.

 Lopulta mies hiljeni, huokaisi ja päätti jutustelunsa, että nykyään kun kaikilla vain on niin kiire, niin kukaan ei enää kunnolla ehdi huomioimaan toisia, hyvä jos omaa perhettään muuta, kuin lahjojen antamisen hetkellä. Tähän hän vielä jatkoi, että mitäpä hän on mitään sanomaan, yksin kun joulua viettää, niin samapa se sitten, miten se menee….

 - Mutta sähän voi tulla käymään meillä kylässä! Toinen pikkupojista kiljaisi. Mies naurahti, ei se nyt aivan noin onnistu. Pojat katsoivat suurilla silmillään äitiä anoen, joka ei oikein tiennyt, mitä olisi sanonut. – Hyvä rouva, en minä nyt ole tunkemassa kenenkään joulun viettoon…

 Ja taas hänen lause jäi kesken, kun hieman sivulla ollut nainen avasi suunsa.  – Tuota, minäkin vietän kyllä joulun ihan yksin, kun ei ole enää täällä ketään sukulaista, tai tuttua kenenkä kanssa sitä voisi vietellä, että mikäli teille hyvä herra sopii, niin kutsun teidät ilomielin luokseni kylään, vaikka vain joulukahvien merkeissä. Mies katsoi tuota naista, tämä oli häntä varmaan reilut kymmenen vuotta nuorempi, tai ainakin näytti siltä. Ehdotus oli yllättävä. Paikalla olevat ihmiset seurasivat ääneti tilannetta. Miten mies vastaa? Kukaan ei halunnut lähteä pois paikalta, ennen kuin saisivat tietää, kuinka tilanne ratkeaa. - Mutta, eikö setä oikeesti vois tulla meille? Pojat inttivät uudelleen äidiltään. Tämäkin oli täysin hämmentyneen näköinen. Mies mietti ja mietti, sitten hän asteli poikien äidin luo ja he juttelivat hetken hiljaa kahden. Pojat yrittivät päästä näiden väliin ja kuulla, mitä ja mistä nuo kaksi puhuivat, mutta äiti työnsi heidät päättäväisesti hieman sivummalle. Lopulta nuo kaksi kättelivät ja mies vastasi tuolle toiselle rouvalle, että ehdotus oli todella hieno, mutta kun hän on hieman ujo uusissa paikoissa ja tilanteissa. – No, sitten meitä on kaksi. Nainen vastasi, eikä suostunut kuulemaan mieheltä enempiä vastusteluja. Paikalla olleet ihmiset hymyilivät ja lausuivat kehuja ja tsemppejä, taas muutamat taputtivat. Mies ei ollut uskoa korviaan: Hän, täysin tavallinen kansalainen, olikin yllättäin tuon pienen hetken ajan suosittu ihminen.

 Seuraavat pari päivää ennen aattoa hän oli kuin tulisilla hiilillä. Hän oli vaihtanut puhelinnumeroita näiden kahden naisen kanssa ja puhe oli, että he soittelisivat aattona hänelle. Mutta nyt kello kävi jo iltapäivä kahta, eikä kumpikaan ollut soittanut hänelle! – No olisihan se pitänyt arvata, että näin tässä sitten kuitenkin käy. Mies sanaili ääneen ja päätti tehdä itsellensä pari voileipää , kun ei ollut oikein ruokakaan maittanut. Ehtipä hän toisen niistä syömään, kun puhelin soi. Siellä oli tuo poikien äiti, joka pahoitteli, että ei ollut aikaisemmin soittanut. Hän kertoi, että oli ollut hieman yllättäviä tekijöitä päivän aikana, mutta olisiko mies vielä valmis tulemaan äkkiä pyörähtämään heidän luonaan, kun pojatkin siitä puhuvat. No, eihän siinä auttanut, kuin lähteä matkaan, joten taksin tilaus ja kohti annettua osoitetta. Perille päästyään hän huomasi olevansa kohtuullisen isohkon omakotitalon edustalla ja häntä vastaan asteli vakain askelin joku mies.

- Jaahas, sinä varmaan olet se setä, kenestä meidän viikarit ovat puhuneet! Tämä esittäytyi poikien isäksi ja hänen vaimonsa oli sopinut miehen vierailulle tulosta. Kahdestaan herrat astelivat sisälle ja kun mies oli saanut ulkovaatteensa riisuttua, ohjattiin hänet isoon olohuoneeseen. Siellä vastaan tulikin yllätys: Tuo rouva, kenen luokse miehen piti mennä, olikin talossa! – Hyvää joulua! Kajahti kaikkien paikalla olevien suusta.

 Miehelle kerrottiin, että poikien äiti oli miettinyt hetken sitä, että tämä toinenkin rouva oli joulun yksin, joten hänetkin päätettiin pyytää kyläilemään. Talossa kyllä tilaa riitti. - Ajattelin, kun teitä kuuntelin, että ei se ole mukavaa olla jouluna yksin ja otin hieman ”oikeuden omiin käsiin” ja päätin toimia näin. Perheen äiti puheli.

 Mies oli vilpittömästi ihmeissään, sai silti sanottua rykien kiitos pariinkin kertaan. Lopulta koko joukko asettui joulupöydän ääreen ja mies katsahti hieman ylöspäin ja kuiskasi hiljalleen: Tämän on oltava sitä Joulun taikaa!

 Hyvät ystävät: Joulu ei ole vain lahjojen antamista, se on paljon muutakin. Joulu on myös se tunne sydämessä! Muistakaa, että rahalla ei saa kaikkea.

 Rauhaisaa Joulua kaikille.

tiistai 5. heinäkuuta 2022

Monttubileet -ohjelma

 Nyt heti kaikille lukijoille varoitus: Jos tiedät tai tunnet olevasi edes aavistuksen verran herkkä tai mahdollisesti mielensäpahoittaja -tyyppiä, niin silloin kannattaa jättää tämän tekstin lukeminen suosiolla. Tekstin aihepiiri on sellainen, että kovinkaan moni ei aiheesta halua heittää huumoria, eikä haluaisi sitä nähdä missään muodossa. Joten, varoitus ja neuvo on annettu! Mutta jos taas lähdet lukemaan tästä eteenpäin tarinaa, jonka olen kirjoittanut, en ota vastuuta siitä, jos järkytyt, suutut, loukkaannut, tunnet pahoinvointia tms. 

Tämä kirjoitus on ehkä minun tapani nyt purkaa mielestäni tiettyjä tunteita, mitä siellä on vellonut kohta kuukauden ajan. Syy siihen on erään läheiseni menehtyminen! Siis aihepiiri, josta kirjoitan, on kuolema ja hautajaiset.... joten..... tästä se lähtee:

---------------------------------------------------------------

Ja oikein mukavaa iltaa teille kaikille katsojille ja tervetuloa seuraamaan maailman 1. tosi-tv ohjelmaa, jossa seurataan kerrallaan yhden perheen ja suvun seikkailuja, selkkauksia, skandaaleja ym. ohjelmassa "Monttubileet"! 

Ohjelman formaatti on täysin uusi ja ehta kotimainen tuotos. Ohjelmassa nämä perheen eri jäsenet yrittävät selvittää ilman ennakkoapuja ja -ohjeistuksia yllättävästi eteen tulleesta kuolintapauksesta. Miten he selviävät erilaisista eteen tulevista hetkistä..... ja nyt meillä onkin jo suora kuvayhteys Jääksipyyn perheeseen, missä isoisä Kurt-Göran poistui taivaallisille metsästysmaille. Tosin meidän on nyt tarkennettava, että perhe ja suku ei tiennyt, että K.G (näin tuttujen kesken) metsästi kyllä lähinnä nuorempia naisia ja oli varsinkin tietyissä Kuguaari (lue puuma) -luolissa ja "Cinderella simulaattorissa" kun kala vedessä. Ja sitten seuraamaan tapahtumia:

- No just joo.... Siis Kurtti oli luvannut mulle, että ne sen metsästysaseet tulee kyllä mulle! (äänessä on lapsenlapsi Jari-Paulus). Mutta tää sen kämppä on kyl niin täynnä kaikkee.... Eihän täällä mahdu oleen

- Siis kato ny, mitä sä säädät! Mulle Kurtti sano vielä viikkoa ennen tätä, että nää rojut saa kaikki lähtee mappi ööhön ja jos jotain pientä halutaan ottaa, niin se on okei. Ei täss´ kannata miksään hamstraajaks kenenkään alkaa! Onks sulla Jarde (siis Jari-Paulus) edes tilaa niille aseille? Mitä sä niil´ tekisit, kun et uskalla edes vesipyssyy pitää kädessä! (äänessä Kurtin vanhin poika Henttu). Sen jälkee ku´ Kurtti oli eronnu siitä yhdest lyylistä, niin mä voin sanoo, että täällä ei ole mitään arvokasta!

-Ai ei, mikäs toi kuppisetti tossa kaapissa on? (Ääneen pääsi Marja-Kaarina, Kurt-Göranin tytär). Toi on ihan selvästi sen unkarilais-puolalaisen posliinitehtailija Attila Woizclizghdshdeshtin tekemä sarja! Tolla on kuulkaa arvoo sen verta, et mä en tota anna kellekkää, se on mun.

Tilanne kehittyy nopeasti äärimmilleen. Desibelit nousevat, kun jokainen paikalla oleva haulaakin yllättäin kyseisen sarjan ja kaikki muu unohtuu! Lopputulos: Jokainen lähtee Kurt-Göranin asunnosta naama ns. norsunvi....a ulos ja omiin koteihinsa. Mutta jo reilun tunnin kuluttua alkaa keskinäinen puhelinrumba. Jokainen syyttelee toisiaan ja mukaan saadaan vielä toinen lapsenlapsi AikkiRiitta, joka oli Kurt-Göranin lempisukulainen. No AikkiRiitta oli vielä niin nuori ja viaton, vasta hiljan täyttänyt 20 vuotta, mutta kummasti oli viihtynyt usein öitäkin Kurti-Göranin luona ja usein tämän jälkeen hänellä oli hieman enemmän käyttörahaa lompakossaan. Pari kertaa tosin oli vaivihkaa joutunut hankkimaan jonkin pillerin....... mutta tästä emme nyt toistaiseksi enempää!

AikkiRiitan äiti Siila-Maisa oli Kurt-Göranin vanhin lapsi, mutta pahasti sairas ja oli todennut, että hänellä ei ole mitään vaatimuksia tai muutakaan hautajaisten tai perunkirjoitusten kanssa. Jari-Pauluksen isä taas oli vuosia sitten merille lähtenyt Sämpy T. ja viimeisin varma tieto hänestä oli n. vuoden takaa, kun oli laittanut postikortin Somaliasta. No hänestä emme varmaankaan kuule enempiä.

Kolme päivää myöhemmin Kurt-Göranin asunnolla tapahtuu! Tuotantoryhmämme oli välissä mikittänyt ja asentanut kameroita asuntoon ja parahiksi ehtineet poistua paikalta, kun jo ulko-ovi kävi. AikkiRiitta tuli muutaman kassin ja laatikon kanssa ja alkoi nopeasti kerätä tavaroita niihin. Juuri, kun hän oli poistumasta paikalta, ulko-ovi avautuu ja paikalle saapuu Marja-Kaarina....

-Mitä vit...a sä täällä teet? (Marja-Kaarina huutaa hämmästyneenä). Onks´ sulla joku lupa olla täällä? AikkiRiitta on pari sekuntia hiljaa ja pääsee sanomaan, että päätti tulla keräämään tärkeimmät paperit talteen - Ai niinku noi maljakot ja taulut tuolta makuuhuoneesta? Mitä papereit ne oikein on? Marja-Kaarinan ääni alkaa kuulostaa junanpilliltä, kimakkuutensa ansiosta! AikkiRiitta tuntee olevansa alakynnessä, joten ottaa kovat keinot käyttöön.... - Sä et kuule tuu mua määräileen! Vaikka ootkin Kurtin tytär, nii mä olin tääl sen kans ja pidn sen kans hauskaa. Missä sä silloin olit? - Kyllä mä sun hauskanpidot tiedän, kaikkihan sen meillä ties, että sä annoit..... JA MAINOSKATKO!

Samaan aikaan Henttu (Kurt-Göranin vanhin poika siis) on omavaltaisesti mennyt kauppaamaan ilman muiden suostumusta isänsä auton, vm. 1986 Nissan Cherryn, jolla Kurt-Göran oli ajellut "tansseihin" ja löytänyt useita metsäteitä ja ja..... No Henttu tunsi jonkin kaverin, joka taas tunsi yhden autojobbarin, joka taas osasi neuvoa yhden mestan mistä sai hyvän hinnan autosta, varsinkin kun siinä oli vielä ehjät alkuperäiset pölykapselit ja C-kasettisoitin ja kilometrejäkin vain 109 000km. No kauppa oli tehty ja Henttu oli napannut autosta 3500 euroa - siis perikunta sai tietää, että 3000 euroa. Mihin se 500 euroa hävisi? Tähän katselijat voivat vastata netissä osoitteessa www.monttubileet2022.org .

Asunnolla tilanne on rauhoittunut, taulut palautuivat hetkellisesti seinille. Mutta missä ovat Kurtin metsästysaseet? Muutama lukittu kaappi asunnossa on, mutta avaimia lukkoihin ei vain löydy!

Menee pari päivää ja lapsenlapset alkavat yhteistuumin suunnittelemaan muistotilaisuutta. Sitä varten olivat ottaneet yhteyksiä jo pariinkin paikkaan, joista Kurt-Göran oli aikoinaan kertonut ja joista piti, mutta miksi ihmeessä yhdessäkin niistä esitettiin jotain "piip-shouta"......? Yhtäkaikki, tästä tiedosta "riemastuneena" Kurtin poika ja tytär nostivat metelin ja täysi rähinä viestein ja puheluin pamahti päälle! - Olkaa sitten saata.....a , mä en ota mihinkään kantaa, tehkää mitä lystäätte! Mä nii´  arvasin tän että tästä tulee taas tällanen sotku. (Marja-Kaarinalla meni hermot). Hän sulki puhelimensa ja ei ollut keneenkään yhteydessä muutamaan päivään. 

Mutta lukittujen kaappien avaimia ei vain löytynyt! Asunto alkoi tyhjentyä yhä kiihtyvällä vauhdilla.... Kukin kävi hieman vuorollaan vain "tarkistamassa", että mitään tärkeää ei kadoteta tai heitetä roskikseen ja samalla, yllättävästi, matkaan tarttui aina jotain..... On se jännä! 

---------------

Tarina jatkuu jossain vaiheessa. Mutta tässä kohtaa otetaan ensimmäiset palautteet vastaan!