Joulun tarina - mallia 2025

 Hyvät lukijat. Tämä joulutarina poikkeaa varmasti tyyliltään aika paljon aikaisemmista kirjoituksistani. Jos uskallat / jaksat lukea tämän, niin kiitos siitä ja kaikenlaiset palautteet otan aina mieluusti vastaan.

------------------------------

MUUTTUIKO JOULUN KÄSITYS

Aamu valkeni jälleen hänelle samanlaisena, kuin mitä muutkin arkiaamut: Terävä herätysääni puoli seitsemän aikaan pärähti soimaan ja sai miehen nousemaan reippaasti ylös vuoteesta.Ensiaskeleet kohti työhuonetta ja läppäri auki. Nopeasti oli vilkaistava USA:n ja Aasian osakemarkkinat, sillä hänen eräs mottonsa oli ”kuka vartin viivyttelee, se viikolla myöhästyy” ja tätä omaa oljennuoraa hän oli työssänsä käyttänyt jo vuosia.

 Bisnes olikin hänelle kaikki kaikessa. Samalla kun hän silmäili Nasdaqin kursseja, keittiön suunnalta kuului niin tuttu kilahdus: Kahvinkeitin ilmoitti, että kahvi on valmista. Joka arki-ilta hän lataa kahvin valmiiksi ja ajastettuna keitin keittää hänelle juuri hänen makuhermoille soveltuvaa tummapaahtoista kahvia, joita hän ei tavallisten markettien hyllyiltä suostu ostamaan. Hän käveli keittiöön, kaatoi reilun kokoiseen kuppiin, lähinnä isohkoon mukiin, höyryävää kahvia ja palasi työhuoneeseensa. Pörssikurssit rullasivat näytöllä ja muutama mielenkiintoinen tapahtuma sieltä silmiin pistikin. Välittömästi hän laittoi viestiä luottomeklarilleen ja kehoitti ostamaan parin eri tahon osakkeita ja antoi ohjeistuksena vielä hintarajan sekä kappalemäärän. Hän tiesi, että hänen käyttämä meklari oikeastaan osaa odottaa ainakin parina kolmena aamuna viikosta häneltä juurikin jonkinlaista viestiä ja nopeasti sieltä tulikin viestiin kuittaus.

 Myhäilevänä hän joi kahvistaan puolet, laski kupin pöydälle ja suuntasi kylpyhuoneeseen. Oikeastaan pienestä spa-osastosta voisi paremminkin puhua, sillä löytyihän sieltä poreammeen ja hierovien suihkujen lisäksi tavallisen saunan lisäksi mm. höyryhuone ja jopa infrapunasauna.

Varsinainen iso saunaosasto hänellä oli rakennuksen toisessa osassa. Nopea, viileä suihku ja pehmeä Intialaista puuvillaa oleva kylpytakki ylle. Hän siirtyi makuuhuoneen vieressä sijaitsevaan pienempään huoneeseen, jonka yksi sivu oli puhtaasti vaatekaapeille omistettu. Jokaisella vaatekappaleella oli tarkkaan harkittu oma paikkansa. Hän pukeutui vaihteeksi Italialaiseen Loro Pianan pukuun, sillä päivällä tulisi yritysvieraita juurikin Italiasta. Hän ei halunnut pukeutua liian usein kaikkien yllä nähtäviin Armaneihin tms. sillä käyttämällä laatumerkkiä, jota eivät kaikki käytä, tekee jo pelkästään itsestään asiakkaiden silmissä arvokkaamman ja psykologisesti saa paremmat asemat liikeneuvotteluihin.

 Mutta miten tämä arkipäivä sitten kuitenkin erosi monista muista arkipäivistä? No kyseessä oli jouluaaton aatto! Hänelle se oli vain yksi päivä muiden joukossa, eikä hän edes ajatellut joulua. Vuosiin hän ei ollut joulua viettänyt, ei oikeastaan sen jälkeen, kun oli ryhtynyt kansainvälistä kauppaa tekemään työksensä. Tämä oli johtanut jopa siihen, että hänellä ei ollut edes perhettä. Vielä muutamia vuosia sitten hänen vanhempansa olivat elossa, mutta valitettasti heitäkään ei enää ole ja sisaruksia hänellä ei ole ainuttakaan.

Yhteen kolmesta puhelimesta oli kilahdellut koko aamun hyvän joulun toivotuksia ja hän suorastaan ähisi niille. Mitä ihmeellistä tässä ajankohdassa oikein on? Tosin hän oli myös kateellinen joillekin kauppiaille, jotka tekivät hyvää tiliä joulun aikaan. Vaikka hänellä oli ”mammonaa” vaikka kuinka, silti hän halusi sitä lisää, toisinaan tuntui jopa että keinoja kaihtamatta.

Hän avasi vielä television, jossa tulisi aamun talousuutisia, vaan syystä tai toisesta ohjelmapaikan oli vallannut jokin jouluteemainen ohjelma. Hän kirosi puoliääneen. Mieli musteni. Olisi ollut pakko saada infoa erään suomalaisen yrityksen uuden innovaation kehityksestä mainintaa, sillä jos uutinen siitä olisi positiivinen, hän käärisi pienessä ajassa useamman sadantuhannen euron voitot! Mutta kello tikitti ja hyvin suunnitellut aamurutiinit olivat lähes vesittyä tuon jouluohjelman vuoksi.

 Yllättäin hänen toiseen puhelimeen, siihen jonka kautta hän hoiti kotimaan bisneksiä, kilahti viesti ja heti perään toinen. –Ei kai vain jotain ”hyvää joulua ja blaa blaa blaa”! Hän nappasi puhelimen käteensä ja avasi viestit. Nämä olivatkin jotain aivan muuta! Eräs tärkeä liiketapaaminen olikin siirtynyt ja tuon liiketapaamisen, tai isohkon neuvottelun, uusi pitopaikka olikin erään yhteistyökumppanin huvila kaukana Lapissa. Viestissä oli tarkat ohjeet, uusi aikataulu ja tietenkin tuon huvilan sijainti. Hän tosin muisti paikan viime kesältä, jolloin siellä vietettiin ns. vapaamuotoista bisnesviikonloppua, jolloin hieman rennommissa merkeissä tehtiin kauppoja Brasilialaisten kanssa. Nämä tosin valittelivat säätä, koska heille +26 astetta oli liian viileätä ja sauna taas oli liian kuuma.

Hän soitti toiselle sihteerilleen, joka ei yllättynyt siitä, että vaikka työaika ei vielä ollut edes alkanut, niin tehtäviä sateli. Sihteeri sai tehtäväkseen järjestää miehelle nopeasti lennon kohti Lappia ja samalla ilmoittaa pohjoisen toimiston kavereille, että laittaa hänen autonsa siellä valmiiksi ja tuovat sen kentälle. Tähän sihteeri tosin ehti sanoa, että toimisto on jo kiinni ja aukeaa vasta loppiaisen jälkeen ja tuo oli sovittu jo kolme viikkoa sitten. Mies kirosi. Nyt hänen pitäisi siis vuokrata auto. – Mutta tehän voitte taksilla ajaa toimistolle ja hakea itse autonne tallista. Sihteerin vihje oli toteuttamiskelpoinen ja näin hän päätti toimia.

Jo yhdeksän jälkeen hän istahti lentokoneen penkkiin ja matkasi kohti Rovaniemeä. Aika olisi rahaa ja hän halusi olla perillä ennen kuin ulkomaiset vieraat ehtivät maisemiin. Nopeasti Rovaniemen kentältä taksi alle ja toimistolle, josta hän kävi hakemassa vain auton avaimet säilöstä ja sitten talliin. Matkatavarat kyytiin, tallin ovi auki ja sitten vain navigaattori päälle ja suuntima kohti huvilaa, jonne kuitenkin oli matkaa muutama sata kilometriä. Matkalla hän otti pari puhelua mm. sihteerilleen sekä liikekumppaneilleihinsa. Sihteeri sai ohjeet siirtää parit tehtävät seuraavalle viikolle, sillä hän ei mitään joululomia pidellyt. Liikekumppanit taas olivat osin joulufiiliksissä, eivätkä täysin ymmärtäneet miehen kovaa tahtia jopa näin joulun aikaan, vaikka tunsivat tämän jo useiden vuosien ajalta.

Matka eteni ja isolta päätieltä piti kääntyä hieman pienemmälle kantatielle. Lunta oli sadellut hiljalleen lisää ja auton lämpömittari näytti, että ulkona pakkasta oli hieman yli 20 astetta. Auton sisällä oli sopivan lämpöistä, joten pakkanen ei miestä surettanut….. mutta yllättäin auto tärisi ja heilahti ja hän huomasi ajaneensa ojaan, syvälle hankeen. Muutama terävä suomalainen ”sivistyssana” halkoi pohjoisen ilmaa. Hän heitti pakin päälle, tallasi kaasun pohjaan ja yritti vauhdin avulla riuhtaista auton ulos ojasta, mutta pyörät vain sutivat.

Kirosanojen tulva vain yltyi, hän tempaisi auton oven auki ja hyppäsi ulos autosta. Auto oli hieman kallellaan hangessa, osin ojaan painautuneena. Hän tajusi, että ilman apuja tuosta ei matka jatkuisi, joten ei muuta kuin puhelimella apuja soittamaan. Ei muuta kuin numerotiedustelusta kyselemään hinausfirmaa ja sellaiseen puhelu yhdistettiinkin.  – Njoo tuosta kun kuski on saanut nuo pari edellistä ajoa hoitanut, niin pääsee tulemaan. Pari kolme tuntia ja sitten sinne. Tämä ei tietenkään kelvannut miehelle, joka päätti yrittää toisesta firmasta. Tosin sieltä annettiin vielä ikävämpi uutinen, sillä turisteja ja joulukiireitä oli niin paljon, että hinausfirmojen autoilla oli kyllä kiirettä joka puolella. –Mutta siis minä kun en ole mikään tavallinen turisti! Hän rähisi puhelimeen, tosin sillä ei ollut mitään vaikutusta, ainoastaan se, että toisesta päästä lopulta laitettiin puhelin kiinni.

Tämä ei kelvannut miehelle, joka päätti järjestää itsellensä apua ja nopeasti. Hän asteli kohti autoa ja samalla yritti soittaa sihteerilleen, kun liukastui ja puhelin lähti komeassa kaaressa kohti hankea ja jonnekin useamman metrin päähän humahti lumen sekaan! –Ei helvetti! Nyt hän kirosi myös sitä, että oli jättänyt poikkeuksellisesti kaksi muuta puhelintaan kotiin työpöydällensä, koska ei halunnut tätä liiketapaamista minkään ulkopuolisen pääsevän häiritsemään liikoja. Nyt niistä olisi ollut apua! Hän yritti kahlata lumihangessa ja etsiä puhelintaan, mutta tajusi tehtävän ylitsepääsemättömäksi. – No niin just´! Kirosanojen tulva täytti ilman. Ei auttanut muu, kuin pohtia vaihtoehtoja: Jäädäkö istumaan autoon ja toivoa, että joku eksyy tuolle pienelle kantatielle ja auttaisi häntä, tai sitten hän yrittäisi omin käsin kaivaa autoa ylös ojasta. No käsissä olevat nahkahansikkaat eivät olleet ehkä parhaimmat ”työkalut” tuohon tehtävään ja autosta ei minkäänlaisia apuvälineitä löytynyt. Lopulta hän päätti, että lähtee kävelemään tietä eteenpäin, koska muisti että ajosuunnan suunnalla ei hetkeen ollut yhtään taloa nähnyt.

Pakkanen alkoi nipistellä miehen mieltä ja kasvoja, kun hän oli kävellyt jo mielestänsä pienen ikuisuuden lapin maisemissa, kunnes yllättäin näki jokusen sadan metrin päässä pientä valonkajoa. Olisiko se asutusta? Tosin mieleen ehti hiipiä ajatus siitä, että hän näkee jo harhoja. Mutta mitä lähemmäksi tuota valonlähdettä hän käveli, sen vakuuttuneempi hän oli, että tuo valo tulee jostain talosta. Lopulta hän olikin erään rakennuksen läheisyydessä havaiten, että paristakin ikkunasta kajasti kaamoksen hämärtyvään iltapäivään valoa. – Vihdoinkin! Muuta hän ei sanonut.

Mies käveli ovelle, koputti varovasti ja sitten hieman reippaammin. Hetken kuluttua hän kuuli askelia, jotka lähestyivät ovea ja sen avasi melkoisen isokokoinen rouvashenkilö. Mies sai varovasti sanottua, mikä oli vialla ja näki kuinka tuo nainen mittaili ja mielessään arvosteli häntä. – Kauko, täällä olisi tällainen yks´ sellainen Helsingin herra, jolla on hieman ongelmia autonsa kanssa. Hetkisen kuluttua ovelle asteli vieläkin isokokoisempi mies ja hänen elämää nähneet tuulen tuivertamat kasvot kertoivat sanattakin, että ei kannattanut alkaa selittämään mitään epämääräisiä tai puhumaan palturia. – Jaahas ja on lähdetty sitten parhaimmat päälle kairalle kulkemaan ja tietenkään ei parempaa ollut laittaa päälle. Tuo isokokoinen Kauko virkkoi.

Pienen tuumailutauon jälkeen hän kuitenkin virkkoi, että eihän ketään tuonne tielle jätetä, eikä nyt varsinkaan jouluna! – Odotahan meillä täällä sisällä, siellä on porokeittoa tarjolla. – No eenhän… tai no oikeastaan, kiitos kyllähän lämpöisessä voisinkin hetken olla. Mies astui varovasti sisälle taloon ja huomasi, että peremmällä ruokapöydän ääressä istui kaksi aikamiehen ikään ehtinyttä perheen poikaa ja perheen nuori kaunis tytär, joka kylläkin oli selkeästi jo täysi-iän kynnyksen ehtinyt ylittää. – Tässä meidän pienokaiset. Tulivat tuossa aamusella meille joulua viettämään. Talon emäntä virkkoi jatkaen sukuselvitystä. Isäntä vinkkasi pojille, että eiköhän lähdetä ja pyysi mieheltä auton avaimet. –Ei siellä kaikkia tarvita, sinä syöt nyt kuule soppaa ja lämmittelet. Me kyllä hoidetaan auto tänne. – Mutta kun puhelinkin meni….. Mies soperteli ja kertoi, miten se oli saanut ns. siivet selkään ja hukkui hankeen. Se sai koko perheen nauramaan niin, että jopa isännältä valui vedet silmistä! – No katsotaan. Mutta ei täällä puhelimet kuule toimi aina muutenkaan, että älä sinä kuule yhdestä kännykästä nyt huolissasi ole.

Kolmikko lähti ja mies jäi taloon saaden ruokapöydän ääreen seuraksensa perheen äidin ja tuon tyttären, joka istahti miestä vastapäätä tätä tarkasti tummilla silmillään tutkiskellen. - Niin mitäs tällainen herra oikein tekee? Tytär uteli ja tuijotti miestä herkämättä. Tämä vastasi Tämä vastasi parhaan taitonsa mukaan, mutta tajusi kakistelevansa. Jotenkin tuo nainen sai hänet hieman hämilleen ja vaivautuneeksi. – Älä nyt hyvä mies punastu! Perheen äiti virkkoi, kun näki miehen vaikean olotilan. – Se on tuo meidän Taru tällainen utelias, kun ei ole oikein sitä omaa miestänsä vielä täältä mistään löytänyt, vaikka moni hänet kyllä ottaisi. On hieman tiukka, mutta on sitten vain tullut äitiinsä.

Mies lusikoi porokeittoa ja vastaili varovasti, miten osasi ja toivoi, että nuo kolme herraa tulisivat mahdollisimman nopeasti paikalle tuoden hänen autonsa ja parasta olisi, että jopa puhelimensa. Aika kului ja lopultakin nuo kolme miestä saapuivat takaisin ja yksi heistä ajoi miehen auton pihaan. Etupuskuri oli selkeästi saanut ”kipeää” ja oikeanpuoleinen etukulma myöskin pikkuisen rypyssä, mutta muuten auto oli täysin moitteettomassa kunnossa. Miehet astelivat sisälle ja puistelivat lumia takeistansa eteisessä. – Se on kuule sillälailla, että ei tuollaisella kaupukiin tarkoitetuilla laatikoilla täällä kairalla ole mitään asiaa. Ei noilla kunnolla täällä pärjää! Mies tajusi, että parempi kuin ei sano vastaan. – No niin, aivan… tuota mitenkäs tästä nyt sitten selvitään? Tietenkin tuon vaivannäön korvaan. – Kaikki viisi katsoivat miestä kuin haamun nähneenä. – Siis ei tässä mitään rahoja kuule olla vaatimassa. Sitä paitsi nyt alkaa olla niin myöhä, että jääppä tänne yöksi, niin virkeänä on mukavampi aamulla ajella eteenpäin. Mies yritti vastustella ja koitti selittää, että hänellä on liikeneuvottelu edessä ja kertoi vielä, mihin hänen piti lopulta ajaa. – Jaa että sinne herrojen maille! Kuule, sinne on täältä vielä parikin mutkaa odottamassa, niin siis teidän tapaan sanottuna sellaiset… odotas, 80 kilometriä.

Mies huokaisi. Hän olisi auttamatta myöhässä tai jo oikeastaan myöhästynyt tuosta liikeneuvottelusta. – Mutta kun pitäisi saada sanaakin sinne. Talon isäntä asteli tuvan puolelle ja nappasi erään piirongin päältä VHF-puhelimen ja pisti sen päälle. – Tuomo, onko Tuomo kuulolla? Hetkisen hiljaista ja pientä rätinää, sitten kuului Tuomon vastaus, että täälläpä hän. Kauko kertoi, että pitäisi saada sanaa yhdelle herrojen talolle yhdestä Helsingin herrasta. No Tuomo huuteli, että hänpä tässä kelkalla on sopivasti matkalla, niin koukkaa sieltä, eihän se nyt tee kuin jonkun parikymmentä kilometriä mutkaa.

Mies kuunteli ihmetellen tuota puhelua. – Siis lähteekö tuo Tuomo tosiaan…? – Juu tottakai, mitä sinä hyvä mies noin hölmöjä utelet! Toinen pojista totesi. Tosin koko perhe tajusi siinä samassa, että eipä sitä tuollaisen etelän-ihmeen elinpiirissä tällaisia apuja toisille juuri annettu, ei ainakaan ilman korvauksia tai vastapalveluksia. –Se teidän maailma on niin kylmä verrattuna meihin. Perheen tyttären sanat löivät miestä, kuin tylsän kirveen hamara takaraivoon. – Eikös täällä ole kylmempää? Mies vastasi, vaan tajusi samassa että tuo nainen tarkoitti ihmisten kylmyyttä.

-Me oltiin tuossa hieman alkamassa istumaan iltaa ja nauttimaan muutamaa tujumpaa mukillista. Varmaan sellainen sinullekin maistuu, vai syljetkö lasiin? Emäntä kysyi. – Eeen, en minä nyt niin hirveästi ota, mutta kiitos voisihan sitä hieman. Näin sitä koko kuuden hengen joukko istahti alas ja emäntä tyttärensä kanssa tarjoili juomia. Tyttären katse oli muuttunut hieman veikeäksi ja tämä jopa hymyili miehelle.

Ilta eteni ja mies joutui kertomaan perheelle oman tarinansa. Nämä olivat jopa kauhuissaan siitä, että kuinka joku voi olla ajattelematta joulua ja elää vain bisnes ja raha mielessään. Mies yritti parhaan taitonsa mukaan kääntää asiat omaksi edukseen, vaan aika heikolla menesyksellä, sillä kaikki hänen lausumat argumentit perhe pystyi hyvinkin järkevästi kumoamaan. Pikkuhiljaa illan edetessä ja mukien tyhjentyessä alkoi mieskin ymmärtämään, että hän ei ollut vuosiin ollut niin rentoutunut kuin mitä hän oli juuri tuona iltana tämän perheen parissa. Yllättäin hän jopa huomasi nauravansa aivan spontaanisti ja avoimesti! Lopulta tosin kaikki hyvä päättyy ja perheen isäntä alkoi juttelemaan, että se olisi aika sitten siirtyä yöpuulle. Jossain vaiheessa äiti ja tytär olivat käyneet laittamassa miehelle yhteen pieneen huoneeseen vierassängyn. – Tuo oli ennen minun huone, mutta nyt voin hyvin nukkua sohvalla. Tytär kertoi ja vaikka mies yritti ehdottaa vaihtokauppaa, ei tytär tuohon suostunut.

Lopulta yö ja hiljaisuus laskeutui taloon. Aattoyön pakkanen paukahteli hieman ja taivasta koristi revontulet. Mies katseli sängyllä maatessaan ulos ja mietti, miten onnelliselta tämä perhe oikein kuulosti ja vaikutti….. vaan ajatuksen katkaisi pieni oven narahdus…

Mies säpsähti, mutta kuuli sitten hiljaisen kehoituksen – Hys…….! Hän näki kuun kajossa, kuinka aivan sängyn vierelle tuli joku. – Älä sano mitään, mutta jos sulla on kylmä niin tässä olisi vielä hieman lämmikettä. Mies nosti hieman katsettaan ja näki perheen tyttären, jolla oli käsissään kaksi mukia, joista toisen hän tarjosi miehelle. – Älä luule kuule mitään! Mutta tämän mä halusin juoda ihan kahdestaan. Tytär kuiskasi ja sai miehen vain nyökkäämään hiljaa.

Muutaman sanan he vaihtoivat pimeässä, vain kuun valon ja revontulen kajon valaisemassa huomeessa. Lopulta tytär otti mukit,  laski ne hetkeksi pöydälle, otti miehen käsistä kiinni ja suuteli tätä nopeasti. – Nyt hyvää yötä! Nappasi mukit ja poistui. Mies ei pystynyt sanomaan muuta, kuin ”samoin” kun toinen oli jo mennyt. Mitä tässä oikein tapahtui? Hän kysyi itseltään. Ei tällaista hänelle ennen…Ja hetken kuluttua hän jo nukkui hymy huulillansa.

Kun hän heräsi, kuuli hän talosta monenlaisia ääniä. Joku outokin miesääni sieltä kuului. Nopeasti hän pukeutui, avasi huoneen oven ja näki, kuinka useampi silmäpari tuijotti häntä. - Kas se meidän ”aamuvirkku” vieraskin heräsi! Emäntä naurahti. Vieressä seisoi vieras mies paksu palttoo päällänsä. – Jaa että tämä herra. No joo, tuota teille piti tulla sanomaan, että jotkut virentsen… - Se on Firenze! Tytär korjasi. – Nii joo virentsen pojat oli laittaneet viestiä teitille, että he halusivat jouluna nähdä Joulupukin ja ovat siellä pajakylässä siellä Rovaniemellä, olivat jo eilen tai oliko se toissapäivänä, matkustaneet sinne. Olivat antaneet sitten tälle tuota… hetki, mitäs tässä lukee (tuo mies tihrusti paperia käsissään), niin joo jonkun Panettonen sille pukille siellä.

Mies tajusi tehneensä aivan turhan reissun lapin erämaahan ja oli juuri alkamassa kiroamaan ääneen, kun tajusi ja muisti, mitä kaikkea olikaan saanut kokea vastoinkäymisistä huolimatta. - Mutta miksi he eivät ilmoittaneet minulle mitään, tai kenellekään? Tuo vieras mies virkkoi hitaasti, että kai heillä on ollut niin hauskaa ja ovat nauttineet joulusta, että ei sitä nyt jokaista pikkujuttua voi muistaa. Tuon sanottuaan vieras kiitteli vielä emäntää kahvista ja poropaistista ja toivoi, että hänen tuomat tuomiset kelpaavat yhtälailla. Emäntä hymyili ja kiitteli. Vieras poistui ja kohta ulkoa kuuluikin moottorikelkan kaukaisuuteen katoava ääni.

Toinen perheen pojista oli istunut sohvalla hiljaa ja nyt tämä avasi suunsa. – No mitäs nyt meinaat sinä sitten tehdä? Ei taida ne eilen mainitsemasi bisnekset edetä. Mies raapi päätänsä, hän ei tiennyt mitä sanoa. – Mutta hei, älä sinä sitä murehdi, nyt on kuule jouluaatto ja meillä on kyllä tilaa täällä ja eiköhän sinunkin ole aika päästä kunnon saunaan. Poika jatkoi, saaden veljeltänsä hyväksyttäviä nyökkäilyjä sanoillensa. Samaan aikaan sisälle tulivat isä ja tytär ja kuulivat juuri tuon viimeisen lauseen. - No tottakai, saunaanhan sinä lähdet. Älä kuule yhtään yritä! Se on jouluaatto ja me emme voi kuule sinua nyt mihinkään matkaan laittaa, ehei. Isäntä puolileikillään ”jyrähti”. Tuota kuunnellessaan mies huomasi samalla tyttären ovelan katseen häntä kohtaan ja samassa hän muisti edellisen yön salaperäisen, nopean, suudelman. Ehkäpä tässä olikin sitä jotain outoa Lapin ja Joulun taikaa!

Niin aatto eteni ja sujui….. saunoen, syöden, nauraen ja ilakoiden. Vasta muutaman päivän kuluttua mies ajeli Rovaniemelle tavaten Italialaiset vieraat, jotka olivat nauttineet Joulusta täysin siemauksin muutaman päivän. Ja liiketapaamisen jälkeen mies lähti ajelemaan….. takaisin kairaan ja tuon perheen luo, sillä siellä oli myös jokin, joka oli saanut hänet ymmärtämään, että elämässä on paljon muutakin kuin raha ja ahneus….. ja sen herätti yksi suudelma.  Hyvät ystävät, muistakaa – elämässä on paljon pieniäkin asioita, joista kannattaa nauttia.

Tuliko Joulu vai ei?

 Hyvää Joulua 2024.

Vaihteeksi tännekin ehdin jotain kirjoitella ja pieni joulutarina olisi tarjolla. 

-----------------------------------------------------

Tuliko joulu vai ei?

Aamuhämärän vielä vallitessa hän istuskeli pöydän äärellä ja katseli kahvikupponen kädessään ulos. Pikkupakkanen ja vasta satanut hentoinen lumi olivat tehneet näkymistä kauniita. Enää eivä pihapiirin ja lähikadun näkymät olleet harmaan loskaisia, vaan aidosti talvisen näköisiä. Mies nosti kupposen huulillensa, hymyili puoliääneen, mutta samalla myös huokaisi.

 Tuo huokaus – niin, se kertoi enemmän, kuin tuhat sanaa. Mies huokaisi, koska taas hänestä tuntui,että lähestyvä joulu olisi koettava jälleen yksin. Hieman ujona seuramiehenä hän ei oikein koskaan ollut onnistunut saamaan mitään vakavia suhteita aikaan ja nyt alkoi tuota ikää olla sen verran, että eipä sitä varmaan enää kovin helposti naisseuraa saisikaan – niin hän ainakin usein ajatteli.

Muuten hän oli kyllä ihan mukavaa juttuseuraa ja aikoinaan työelämässä ollessaan monentyökaverin hyvä ystävä, mutta vuodet vierivät ja sairaseläkkeelle joutuessaan hän huomasi, ettäniin se kaveripiiri vain kapeni ensin kuukausi kuukaudelta ja lopulta muutamien vuosien kuluttuaei ollut, kuin pari hassua vanhaa työkaveria, keiden kanssa piti yhteyttä.

 Olihan hän heti eläkkeelle jäätyään ollut hetken mukana muutamassakin eläkeläiskerhossa, mutta tunsi niiden touhut liian vieraaksi itselle, niin jäi niistä sitten pois. Eipä sieltä ketään jäänyt edes hänen mieleensä. Mies hörppäsi kupin tyhjäksi ja jäi vain tuijottamaan ikkunasta ulos pihalle. Naapurin äijä se siellä harjasi autonsa päältä lumia pois, oli varmaankin lähdössä töihin. Hänellä tuntuivat nuo työajat olevan hieman vaihtelevat, mutta joka arkiaamu aina jossain vaiheessa tuo naapuri aina johonkin lähti. Pihalle pelmahti myös samasta rapusta muutama lapsi ja kiljahteluista päätellen vastasatanut lumi aiheutti iloa ja riemua. Näiden perässä ulos asteli lasten äiti, joka yritti hieman hillitä tenavia, mutta melkoisen turhaan – toiset ottivat ilon irti lumesta täysin sydämin.

 Mies nousi, yskäisi hieman ja päätti, että nyt on oikeasti edes vähän saatava itselle jotain jouluista kotiin, vaikka eipä ketään vieraita ole edes tulossa. Vaatteet päälle ja siinäpä tulikin huomattua, että toinen sormikas oli hajalla! Niin komeasti kaksi sormea pilkottavat. Oli jotenkin saumat päässeet repeytymään. – No nytpä on sitten syy lähteä kävelemään kaupoille. Mies puheli ääneen, samalla kun heitti takkia niskaansa ja sai kengät jalkaansa.

 Ulkona naapurin rouva, joka oli lastensa kanssa pihalla, tervehti häntä. Eivät he koskaan pahemmin juttusilla olleet, mutta kohteliaasti aina toivottelivat hyvät päivät ja toisinaan pari sanaa, yleensä säästä, vaihtoivat. Mies hymyili ja virkkoi, että taisi lapsille olla enemmän kuin iloinen asia se, että lunta oli satanut. Nainen hymyili vastaukseksi.

Mies lähti rauhallisesti kävelemään kohti paikkakunnan ”ostoshelvettiä”, niin kuin hän tuota kauppakeskusta tai mikä liikekeskus se nyt olikaan, hän nimitti. Ajatukset tosin taas painuivat hieman synkiksi, koska katsellessaan liikennettä, ihmisten kantamuksia ja kaikkien ilmeitä ja joulutervehdyksiä toisillensa, alkoi miehestä taas tuntua siltä, että joulu ei ole häntä varten.

 Kauppakeskuksen tiloihin päästyään häntä vastaan pamahti melkoinen äänien kakofonia! Taustamusiikki pauhasi joululauluja ja jokaisen kappaleen perään tuli nippu mainoksia ja infoja. Ihmisten äänet tuntuivat puskevan kuin katujyrä päähän, huudot, kovaääniset puheet, lasten kiljaisut, kolinat ja töminät jne. saivat miehen ahdistumaan. Tuskainen olo valtasi miehen ja hän etsi penkin, johonka pääsi istumaan ja hengähtämään.

 Mies istui ja hieroi hiljaa käsiään yhteen. Pikku pakkanen oli saanut sormet hieman kohmeisiksi ja kun hän ei halunnut risoja sormikkaita käsiinsä laittaa, niin oli sitten avokäsin lähtenyt matkaan. Hetken istuttuaan hän huomasi, että viereen oli tullut kaksi pikkupoikaa. Toinen katseli miestä tarkkaavaisen näköisenä ja ilme oli juuri sellainen, että tämän teki mieli kysyä jotain. - No mitä? Mies virkkoi ja poika nielaisi ensin, mutta sai sitten sanottua, että tunteeko mies joulupukkia, kun mies näyttää niin vanhalta. Miestä alkoi naurattamaan, pojan vilpitön kysymys sai hänet hetkessä piristymään. Toinenkin pikkupojista kohdisti kiinnostuksensa mieheen ja tuumaili, että ehkä mies voisi olla jopa joulupukin sukulainen. Johtuikohan se miehen harmahtavasta hivenen kasvaneesta parrasta, mikä nyt ei kuitenkaan kovin pitkä ollut, mutta silti varmaankin harvinaisempi näky pikkupojille, että kysymys oli oikeastaan ihan ymmärrettävä.

 Mies mietti aavistuksen verran, mutta päätti hieman tarinoida pojille. - Ei, en nyt ihan joulupukin sukulainen ole, mutta voisin teille kertoa, millaisena se pukki kävi meillä kotona, kun olin pikkuinen poika, vähän kuin te nyt olette. Pojat olivat silmät selällään ihmetyksestä ja toinen sai sanottua, että onko joulupukki ollut jo niin kauan olemassa. Miehellä oli vaikeuksia pitää pokkaa, mutta sai kuin saikin sanottua, että kyllähän tekin tiedätte, että joulupukki on satoja vuosia vanha. –Onks´ se enemmän, kuin mummon ja vaarin ikä? Pojat kyselivät ja siihen miehen oli tietenkin vastattava, että todellakin.

 Niinpä mies sitten tarinoi pojille omista lapsuusajan jouluista, eikä ollut huomannut, kuinka yllättäin hänen ympärilleen oli kertynyt näiden kahden pikkupojan lisäksi myös muutama muukin lapsi, mutta heidän lisäksensä näiden vanhempia. Kaikki olivat hiljaa ja koittivat ahmia jokaisen sanan, mitä mies eläväisesti kertoi. Kuunteleminen vain oli hieman hankalaa kovaäänisten mainosten ja taustamusiikin pauhun takia ja siksi jotkut yrittivät jopa hieman venytellä kaulojansa, jotta kuulisivat paremmin miehen tarinoita. Lopulta mies sai tarinansa loppuun ja vasta sitten hän kiinnitti huomiota saamaansa yleisöön, sillä hän oli koko tarinoinnin ajan katsellut näitä kahta pikkupoikaa luullen, että he olivat olleet kolmistaan tuon penkin luona.

 Ihmiset huokailivat, muutamat taputtivat käsiään yhteen. – Olipa siinä tarinaa! – Voi, millaista se joulun vietto onkaan ollut. – No nyt ymmärrän mummia paremmin…. Erilaisia kommentteja kuului hieman sieltä ja täältä ja mies oli totaalisen hämmentynyt ja hämmästynyt siitä, että hänen pieni jutustelutuokio kahden pikkupojan kanssa olikin yllättäin kiinnostanut myös monia muita!

 Pikkuhiljaa ihmiset hajaantuivat paikalta ja pikkupojatkin olivat lähdössä. Toinen kysyi vielä mennessään, että tuleeko mies vielä uudestaan, vaikka huomenna tänne ja kertoisi lisää juttuja. - No katsotaan nyt, jos sitä ehtii. Tämä oli vastannut, vaikka tiesi oikein hyvin, että mitään muutakaan tekemistä hänellä ei ollut. Mielessä pyöri jo ajatus, että eihän se huono juttu olisi tulla pojille kertomaan, menneiden vuosikymmenten jouluista.

 Hänkin lähti liikkeelle ja oli jo poistua koko rakennuksesta, kun muisti, että piti ne sormikkaat ostaa ja jotain pientä jouluista kotiin. Siispä, täyskäännös ja takaisin liikkeisiin. Erään liikkeen kassajonossa hän tunsi, kuinka joku koputti häntä olkapäähän. Mies kääntyi ihmetellen ja aivan vieras nainen hymyili hänelle. Tämä nainen oli kuunnellut jonkin aikaa miehen tarinointia pojille ja hänelle oli tullut niin suuri ikävä ja kaipaus toisella puolella maata asuvia isovanhempia kohtaan, että nainen kysyi, saisiko hän maksaa miehen käsineet. - Siis, tuota… en minä nyt oikein…. Mies sai jotenkin takelleltua, mutta siinä samassa nainen oli jo napannut käsineet hänen käsistään ja antanut kassaneidille ja yhtä vauhdikkaasti maksanut ne.

- Kiitoksia…..mies sai varovasti sanottua ja tunsi punastuneensa. Nainen hymyili, toivotteli hyvää joulua ja jatkoi eteenpäin. Siinä mies sitten seisoi käsissään uudet käsineet, jotka hänen piti ostaa, mutta joku täysin vieras maksoi ne hänelle. Hän pyöritteli päätä ja lähti, kuin hieman usvassa, kävelemään eteenpäin.

 Jotenkin hän oli kuitenkin kotiinsa päässyt ja huomasi, että oli sitten jättänyt kaikki muut ostokset tekemättä. No, se tietää sitten taas seuraavana päivänä paluuta sinne hullunmyllyyn!

 Tuli seuraava päivä. Mies istuskeli jälleen ikkunan äärellä ja joi kahvia katselle ulos. Hän oli koko eilisen illan miettinyt tuota yllättävää tapausta eiliseltä ja ei vain voinut uskoa, että joku täysin tuntematon oli tehnyt hänelle jotain noin yllättävää. Vaan, eipä auttanut kuin pukea taas päälle ja kun hän veti uusia sormikkaita käsiinsä, iso leveä hymy nousi hänen huulillensa. Kävely tuonne ”ostoshelvettiin” sujui nyt aivan toisella tavalla, kuin eilen. Miehen askel oli kevyemmän oloinen – johtuiko se noista saaduista käsineistä vai niiden kahden pikkupojan kohtaamisesta, sitä oli paha sanoa. Kuitenkin yllättävän nopeasti mies oli päässyt perille ja sama äänien kakofonia pamahti heti ulko-ovilla vastaan!

 Muutamassa liikkeessä käytyään hän oli mielestään ostanut kaikenlaista, mutta voimat alkoivat olla hieman lopussa. Hän katsoi, olisiko parissa kahvilassa ollut tilaa, mutta näyttivät olevan täynnä asiakkaita. Lopulta hän löysi erään käytävän päästä pitkän penkin, jossa ei istunut ketään ja siihen hän istahti parin ostoskassinsa kanssa.

 Jonkin aikaa istuskeltuaan hän kuuli kirkkaan huudon: -Äiti, toi on se setä, toi on se setä! Heidän luokseen juoksi nuo kaksi pikkupoikaa ja hieman hengästyneenä heidän perässään paikalle tuli näiden äiti, joka kertoi, että pojat eivät olleet eilisiltana puhuneet kotona mistään muusta, kuin tämän miehen jouluista. Pojat olivat vaatimalla vaatineet, että tänään on tultava kauppoihin, koska mies lupasi heille, että nähtäisiin uudestaan. – No, en minä nyt ihan…. Mies aloitti, mutta lause jäi pahasti kesken, kun pojat innostuivat kyselemään häneltä kaikenlaista, mitä tämä oli nähnyt ja miten oli joskus joulua viettänyt.

 Äitikin jäi poikien kanssa kuuntelemaan miehen vastauksia keskittyneen oloisena, vaikka huomasi yllättäin, että heidän takaa kulki muutamia ihmisiä, jotka kuiskuttelivat, että tuossa on se herra joka eilen kertoi niitä tarinoita. Yllättäin muutamat kääntyivät ympäri ja astelivat tuon penkin luokse, missä mies istui. Kukaan ei istunut hänen viereensä, no niin, paitsi nuo pojat. Mies vastaili poikien uteluihin ja kertoi niiden lisäksi paljon omien lapsuusajan joulujen tapahtumista. Nyt hänkin kiinnitti huomiota paikalle kertyneeseen väkijoukkoon, mutta ei antanut sen häiritä itseään, vaikka tilanne kyllä hieman ihmetytti häntä! Hän kertoi vanhoista perinteistä, saunomisrituaaleista, saunatontuista ja tontuista yleensäkin. Myöskin rekiajelut, pulkkamäet ja kaikenlaiset muut hauskuudet tuli puheltua ja siitä, että joulu oli todellakin hiljentymisen aikaa, silloin ei riehuttu, ei juurikaan musiikkia soiteltu ja juhlittu kuten nykyään on tapana. Suku ja perhe olivat tärkeitä, kuten myös perheen eläimet.

 Lopulta mies hiljeni, huokaisi ja päätti jutustelunsa, että nykyään kun kaikilla vain on niin kiire, niin kukaan ei enää kunnolla ehdi huomioimaan toisia, hyvä jos omaa perhettään muuta, kuin lahjojen antamisen hetkellä. Tähän hän vielä jatkoi, että mitäpä hän on mitään sanomaan, yksin kun joulua viettää, niin samapa se sitten, miten se menee….

 - Mutta sähän voi tulla käymään meillä kylässä! Toinen pikkupojista kiljaisi. Mies naurahti, ei se nyt aivan noin onnistu. Pojat katsoivat suurilla silmillään äitiä anoen, joka ei oikein tiennyt, mitä olisi sanonut. – Hyvä rouva, en minä nyt ole tunkemassa kenenkään joulun viettoon…

 Ja taas hänen lause jäi kesken, kun hieman sivulla ollut nainen avasi suunsa.  – Tuota, minäkin vietän kyllä joulun ihan yksin, kun ei ole enää täällä ketään sukulaista, tai tuttua kenenkä kanssa sitä voisi vietellä, että mikäli teille hyvä herra sopii, niin kutsun teidät ilomielin luokseni kylään, vaikka vain joulukahvien merkeissä. Mies katsoi tuota naista, tämä oli häntä varmaan reilut kymmenen vuotta nuorempi, tai ainakin näytti siltä. Ehdotus oli yllättävä. Paikalla olevat ihmiset seurasivat ääneti tilannetta. Miten mies vastaa? Kukaan ei halunnut lähteä pois paikalta, ennen kuin saisivat tietää, kuinka tilanne ratkeaa. - Mutta, eikö setä oikeesti vois tulla meille? Pojat inttivät uudelleen äidiltään. Tämäkin oli täysin hämmentyneen näköinen. Mies mietti ja mietti, sitten hän asteli poikien äidin luo ja he juttelivat hetken hiljaa kahden. Pojat yrittivät päästä näiden väliin ja kuulla, mitä ja mistä nuo kaksi puhuivat, mutta äiti työnsi heidät päättäväisesti hieman sivummalle. Lopulta nuo kaksi kättelivät ja mies vastasi tuolle toiselle rouvalle, että ehdotus oli todella hieno, mutta kun hän on hieman ujo uusissa paikoissa ja tilanteissa. – No, sitten meitä on kaksi. Nainen vastasi, eikä suostunut kuulemaan mieheltä enempiä vastusteluja. Paikalla olleet ihmiset hymyilivät ja lausuivat kehuja ja tsemppejä, taas muutamat taputtivat. Mies ei ollut uskoa korviaan: Hän, täysin tavallinen kansalainen, olikin yllättäin tuon pienen hetken ajan suosittu ihminen.

 Seuraavat pari päivää ennen aattoa hän oli kuin tulisilla hiilillä. Hän oli vaihtanut puhelinnumeroita näiden kahden naisen kanssa ja puhe oli, että he soittelisivat aattona hänelle. Mutta nyt kello kävi jo iltapäivä kahta, eikä kumpikaan ollut soittanut hänelle! – No olisihan se pitänyt arvata, että näin tässä sitten kuitenkin käy. Mies sanaili ääneen ja päätti tehdä itsellensä pari voileipää , kun ei ollut oikein ruokakaan maittanut. Ehtipä hän toisen niistä syömään, kun puhelin soi. Siellä oli tuo poikien äiti, joka pahoitteli, että ei ollut aikaisemmin soittanut. Hän kertoi, että oli ollut hieman yllättäviä tekijöitä päivän aikana, mutta olisiko mies vielä valmis tulemaan äkkiä pyörähtämään heidän luonaan, kun pojatkin siitä puhuvat. No, eihän siinä auttanut, kuin lähteä matkaan, joten taksin tilaus ja kohti annettua osoitetta. Perille päästyään hän huomasi olevansa kohtuullisen isohkon omakotitalon edustalla ja häntä vastaan asteli vakain askelin joku mies.

- Jaahas, sinä varmaan olet se setä, kenestä meidän viikarit ovat puhuneet! Tämä esittäytyi poikien isäksi ja hänen vaimonsa oli sopinut miehen vierailulle tulosta. Kahdestaan herrat astelivat sisälle ja kun mies oli saanut ulkovaatteensa riisuttua, ohjattiin hänet isoon olohuoneeseen. Siellä vastaan tulikin yllätys: Tuo rouva, kenen luokse miehen piti mennä, olikin talossa! – Hyvää joulua! Kajahti kaikkien paikalla olevien suusta.

 Miehelle kerrottiin, että poikien äiti oli miettinyt hetken sitä, että tämä toinenkin rouva oli joulun yksin, joten hänetkin päätettiin pyytää kyläilemään. Talossa kyllä tilaa riitti. - Ajattelin, kun teitä kuuntelin, että ei se ole mukavaa olla jouluna yksin ja otin hieman ”oikeuden omiin käsiin” ja päätin toimia näin. Perheen äiti puheli.

 Mies oli vilpittömästi ihmeissään, sai silti sanottua rykien kiitos pariinkin kertaan. Lopulta koko joukko asettui joulupöydän ääreen ja mies katsahti hieman ylöspäin ja kuiskasi hiljalleen: Tämän on oltava sitä Joulun taikaa!

 Hyvät ystävät: Joulu ei ole vain lahjojen antamista, se on paljon muutakin. Joulu on myös se tunne sydämessä! Muistakaa, että rahalla ei saa kaikkea.

 Rauhaisaa Joulua kaikille.

Se eräs Ukon joulu

 No niin, on taas mennyt aikaa, kun olen täällä viimeksi ollut ja siis aivan omaa laiskuuttani. Eipä siinä, onhan elämässä kyllä sattunut kaikenlaista, niin on kirjoittelu jäänyt vähemmälle. Nyt kuitenkin pieni tarina olisi tarjolla - olkaa hyvä! (20.12.2023)

-----------------------------------------------------------------------

Yön hämäryys alkoi vähitellen tehdä tilaa aamun harmaudelle. Edellisen illan pieni pakkanen oli kiristynyt yöllä sen verran, että pihapiirin lumioksaiset koivut näyttivät jäädytetyiltä taideteoksilta. Ukko avasi tuvan ikkunasta verhot ja kurkisteli pihapiirille. Maa oli valkoinen, Parina edellisenä päivänä oli satanut lunta ja nyt pakkanen oli kovettenut hanget koviksi ja hohtaviksi. Mutta ei Ukko lumihankia ihaillut, hänen katseensa etsi aivan jotain muuta.

Kello raksutteli tuvan seinällä ja Ukko murahti hiljaa yksikseen samalla kun kääntyi puuhellan ääreen kohentaen tulta. Liedellä kahvipannu porisi jo lupaavasti ja Ukko tunsi jo nenässänsä kuuman tuoreen kahvin aromin. Eihän hänellä päivä lähtenyt liikkeelle koskaan ilman pannullista kahvia, vaikka tuossa syksyllä lääkäri oli hieman neuvonut Ukkoa vähentämään kahvin juomista. -Pah! Ukko huomasi puuskahtavan ääneen, kun ajattelikin lääkärissä käyntiä. Hän oli muuten mainiossa kunnossa, mitä nyt välillä kroppa vihoittelee, mutta kyllä hänen ikäisellä jo joku paikka voikin toisinaan "renata".

Mökissä ei naisen kädenjälkeä näkynyt, sillä Ukko oli jo vuosia elelllyt yksin. Mutta aiemmin oli toisin: Vuosia sitten Ukko eli onnellisena pienessä kaupungissa ihanan vaimonsa kanssa ja elämä hymyili. Vaikka heille ei lapsia siunaantunutkaan, oli heillä toisinaan pikkuisia kyläilijöitä vieraina, sillä Ukon vaimon siskolla oli miehensä kanssa kolme oikein mukavaa lasta. Elämä sujui mukavasti ja mallikkaasti, kummallakin oli hyvä työpaikka ja paljon he puuhasivat vapaa-ajallaan kaikenlaista yhdessä. Ukko muisteli hänen ja silloin vielä nuoren neitosen seurustelun alkuaikoja ja tunsi, kuinka silmäkulmassa kostui. Pieni kyynel liukui poskea pitkin alaspäin. Ukko pyyhkäisi kyyneleen, niiskautti hieman ja nappasi kahvipannun liedeltä. Muutama puupalikka tulipesään ja samalla myös tuvan isoon "pöhisijään" kuten Ukko lämmitysuunia kutsui, meni muutama koivuklapi. Olihan hänellä kyllä sähkötkin mökissä ja varalla sähköpatterikin, mutta Ukko tykkäsi enempi aidosta puulämmityksestä ja kun oli omien maiden puita, niin ei tarvinnut sähköä käyttää niin paljoa.

Mutta miten Ukko oli tuollaiseen mökkiin muuttanut ja miksi hän oli yksin? Avioliitto oli ollut täynnä rakkautta, lempeä, onnea ja myöskin turvallinen. Eivät he pahemmin riidelleet, mitä joskus jostain asiasta olivat kipakasti erimieltä, mutta siinä kaikki. Alkoholikaan ei kummallekaan pahemmin maistunut ja nykyään Ukko ei ota pisaraakaan. Hän nieleskeli lähes väkisin pintaan nousevia kyyneliä ja ikäväänsä muistellessaan sitä erästä hetkeä, mikä muutti hänen elämäänsä.

Se oli se eräs alkutalvinen lauantai. Ukko oli jäänyt kotiin lukemaan kirjaa, kun vaimo oli sanonut käyvänsä vain nopeasti kaupassa ja tulevansa pian takaisin. Niin tuttua, näin oli tapahtunut vuosien aikana lukemattomia kertoja ja Ukko huikkasi vaimolle vielä perään, että kulkee varovasti, siellä on hieman liukasta. Aikaa kului, mutta vaimoa ei kuulunut kotiin ja Ukko alkoi ihmettelemään, että missä hän oikein on. Kurkki ikkunasta pihalle ja läheiselle tielle, mutta vaimosta ei näkynyt jälkeäkään! Lopulta Ukko päätti lähteä ulos ja kävellä kauppaan, johonka tiesi vaimonsa lähteneen. -Ei kai se nyt ole vain lähtenyt ostamaan mitään lahjoja, vaikka sovittiin, että mitään ei nyt ostella toisillemme... Ajatus katkesi puhelimen soittoon. Vaimon sisko soitti hätääntyneenä ja itkuisena: Ukon vaimo oli joutunut onnettomuuteen, joku oli ajanut hänen yli ja on nyt sairaalassa. Ukko tunsi, kuinka kylmä aalto iski koko hänen kehonsa läpi ja hän valahti veteläksi, sai kuitenkin jotain sanottua puhelimeen ja tilasi välittömästi puhelun jälkeen itsellensä taksin.

Nopeasti vaatteet ylle, ulos ja samassa taksi olikin jo pihassa. Ukko toivoi, että kuski ymmärtäisi, että nyt ei kannata vitkastella vaan ripeästi sairaalaan. Taksikuski oli herrasmies ja pienellä riskillä ajoi hieman ylinopeutta, jotta Ukko pääsi nopeasti perille. Sairaalassa hänet ohjattiin osastolle ja huoneeseen, missä hänen vaimonsa makasi pahasti ruhjotun näköisenä ties missä laitteissa ja letkuissa. Ukko näki hoitajan ilmeestä, että nyt oli käynyt pahasti ja kun hänen peräänsä huoneeseen tuli kirurgi, joka kertoi, sen minkä Ukko pystyi näkemään hoitajan silmistä, hän purskahti holtittomaan itkuun. Kyyneleet tulvivat hänen silmistään ja hän voihki ääneen. Hoitaja tuli hiljaa halaamaan Ukkoa, mutta se ei helpottanut hänen tuskaansa.

Ukko sai kuulla, että hänen vaimo oli muutaman muun jalankulkijan kanssa ylittämässä suojatiellä katua. Jalankulkijoille oli vihreät palaneet, kun kulman takaa kurvasi auto. Muut ehtivät hypätä nopeasti sivuun, mutta pahaksi onnekseen Ukon vaimo ei ehtinyt reagoida tarpeeksi nopeasti ja autoilija ajoi tämän yli kohtalokkain seurauksin. Välittömästi törmäyksen jälkeen autoilija oli törmännyt vielä liikennevalotolppaan ja loukannut päänsä törmäyksessä. Ukko kuunteli kirurgin sanoja ja pystyi vain kysymään, herääkö hänen vaimo ollenkaan. Kirurgi ei voinut sanoa kyllä tai ei, koska diagnoosi oli melkoisen ikävä. Ukko kysyi, saisiko hän jäädä vaimonsa luokse ja se hänelle suotiin.

Paikalle oli hieman myöhemmin tulleet myös Ukon vaimon sisko miehensä kanssa. Kumpikin oli itkeneet ja kalpeita. Silloin Ukko kuuli, että onnettomuuden aiheuttaja oli samalla osastolla muutaman huoneen päässä ja poliisit olivat juuri jututtamassa tätä. Ukko pyysi, että käly on miehensä kanssa Ukon vaimon luona ja jos jotain tapahtuu, tulevat heti hakemaan hänet, sillä hän päätti käydä katsomassa sitä, kuka oli onnettomuuden aiheuttanut. Hän oli astellut käytävään ja kuuli eräästä huoneesta melkoista mekastusta. Ukko oli suunnistanut kyseiseen huoneeseen ja ovella hänet pysäytti melkoisen raamikas poliisi, joka oli kysynyt tiukasti, että millä asialla mies oikein oli. Ukko kertoi asiansa ja näki, että poliisi empi hetken, mitä tekisi. Sitten tämä oli pyytänyt Ukkoa kanssaan hieman sivummalle. Konstaapeli oli kertonut Ukolle, että tuo onnettomuuden aiheuttanut mies oli vahvassa humalassa ja kännisen tuurilla selvinnyt pienellä tällillä päähänsä. Ukko kirosi ääneen ja kertoi sitten, että samaa ei voi sanoa hänen vaimostaan, joka joutui tuon juopon uhriksi. Konstaapeli terästäytyi ja kyseli Ukolta enemmänkin, sekä kertoi että tästä tulee selkeästi oikeusjuttu. Samassa he kuulivat, kun Ukkoa huudettiin, jotain tapahtui.

Ukko syöksyi nopeasti huoneeseen, jossa hänen vaimonsa makasi. Tämä oli jollain ihmeen tavalla saanut avattua silmänsä ja pystyi kuiskaamaan muutaman sanan. Ensimmäisenä tämä oli kaivannut miestään ja lähes samalla hetkellä Ukko olikin rakkaan vaimonsa vierellä. Ukko otti rakkaan vaimonsa kädestä kiinni, he katsoivat toisiaan silmiin, kuiskasivat jotain ja Ukko painoi huulensa vaimonsa huulille. Hän oli tuntenut niiden pehmeyden, mutta samalla oudon viileyden. Hetkisen kuluttua Ukko tunsi, kuinka vaimonsa käsi ei enää pitänyt kunnolla ja ...... sitten tämä oli poissa!

Ukko istahti tuvassa pöydän ääreen ja huokaisi. Siitä oli jo vuosia, mutta silti se oli hänelle kuin eilinen. Päivä alkoi kirkastumaan ja Ukko katseli, kuinka linnuille laitetuissa lyhteissä piipahti myös orava. Mutta katse etsi edelleen jotain muuta, mitä vain ei näkynyt. 

Ukko muisteli, että se rattijuoppo ei saanut, kuin 5 kuukautta ehdollista ja korvauksia maksettavaksi hieman toista tuhatta euroa. Se ei ollut mitään! Hän muisti, kuinka rattijuoppo yritti vielä hakea valitusta tuomioonsa, vaikka selvisi, että oli jäänyt jo muutaman kerran humalassa ajamisesta kiinni.

Tuon onnettomuuden jälkeen Ukon terveys romahti hetkellisesti, työt eivät sujuneet ja hän päätti jäädä varhaiseläkkeelle, kun se onneksi oli hänelle mahdollista. Samalla hän laittoi kodin myyntiin ja muutti tuohon mökkiin, minkä oli ostanut itsellensä. Käly miehensä kanssa oli alkuun käynyt välillä Ukkoa katsomassa, mutta jotenkin ne käynnit vain harvenivat ja harvenivat. Tosin nyt heidän pitäisi tulla jouluna käymään ja kyllähän Ukko heitä mieluusti odottelee ja kestitsee. Mutta ei hän heitä yrittänyt katseellaan etsiä...

Oli nimittäin muutama vuosi aiemmin pihassa eräänä kesäisenä päivänä tassutellut nuori kettu. Ukko ei ollut antanut sen häiritä hänen omia puuhiaan, eikä siis hätistellyt tuota poiskaan. Jotenkin tuo kettu tuntui olevan utelias sen suhteen, että mikä mies tuo Ukko oikein oli ja mitä oikein puuhasi. Muutaman päivän kuluttua kettu oli jälleen ilmestynyt pihalle ja Ukko oli huomannut puhelleensa tälle. Jotenkin tuntui, että kettu jopa kuunteli. Vähitellen kummastakin tuli hieman rohkeampi kohtaamaan toisensa ja kun Ukko alkoi jättämään tiettyyn paikkaan välillä muutaman kalan tai hieman marjaa, joskus pilkottuja omenia tai appelsiinia, niin ketusta tulikin todellinen seuralainen. Saman vuoden syksyllä, tai pikemminkin ensilumien sadellessa, kettu tuli aivan Ukon viereen, kun tämä oli laittamassa tuolle jälleen evästä ja antoi silittää itseään.

Tästä alkoi Ukon ja ketun ystävyys todenteolla. Ukko mietti, että onkohan tällä jossain pesä ja perhe, mutta koskaan ketun seurassa ei näkynyt muita lajitovereita. Ukko rakensi kuitenkin varoiksi ketulle vanhan liiterin kulmalle kojun ja jotta kettu ymmärtäisi, mitä varten se oli, niin houkuttimeksi Ukko oli vienyt iltasella sinne hieman syötävää tarjolle. Alkuun kettu ei ollut paikkaan uskaltanut mennä, mutta kun oli muutamat kovemmat pakkaset paukkuneet, huomasi kettu paikan olevan kuiva ja suojaisa ja tällöin tuosta pienestä kojusta oli tullut ketun yksi majapaikoista.

Näin mukavasti meni muutama vuosi. Ukko huomasi, että ketusta oli hänelle paljon iloa ja tuo oli tullut joka päivä viimeistään iltapäivällä pihalle katsomaan, mitä oli tarjolla. Mutta nyt ei ollut kettua näkynyt, ei muutamaan päivään! Ukko puki yllensä ulkovaatteet ja asteli pihamaalle. Pakkaslumi narskui saappaiden alla ja hengitys huurusi pikkupakkasessa. Ukko painoi myssyn paremmin päähänsä, vaikka usein hänellä oli kunnon karvahattu päänsä suojana. Piha ja pihatie olivat lumen peitossa, joten lumikolalla oli töitä. Samalla, kun Ukko kolasi lunta, yritti hän katsella josko näkyisi ketun jälkiä, mutta turhaan. Hangella näkyi vain yhden jäniksen jäljet, eikä muuta. Ukko tunsi harmistuvansa ja samalla tunsi myös ikävää ja yksinäisyyttä!

Päivä eteni, tuli alkuilta ja Ukko kävi laittamassa pihalle pari ulkotulta palamaan. Huomenna hän tekisi muutaman jätkänkynttilän, kun parin päivän päästä pitäisi tulla jouluvieraita. Aattoonkaan ei enää ollut kuin vuorokausi. Muutamia päiviä aiemmin Ukko oli käynyt kylillä ostoksilla ja ostanut itsellensä jopa joululahjan: Uuden partahöylän! Edellinen olikin kunniakkaasti palvellut häntä ties kuinka kauan. Mitään muita lahjoja hän ei ostanut, sillä oli sovittu, että hän kyllä saunottaa ja ruokkii vieraat, mutta ei muuta ei tarvitse järjestää. - Kun eivät nyt alkaisi hössöttämään taas, että pitäisi muuttaa kaupunkiin! Ukko oli manaillut. Tosin ei tuollaisesta koskaan vakavasti oltu juteltu, mutta kyllä hän hieman oli aavistellut joskus aiemmin, että tuollaisia ajatuksia toisilla oli. Hän vain oli juurtunut mökkiin ja mökkielämään.

Ilta pimeni, ulkos ei enää nähnyt. Ulkotulien pienet liekit vain lepattivat kevyesti tuulen voimasta. Ukko ihmetteli ja mietti, mitä oli hänen pienelle ystävälleen tapahtunut. Mutta ei se ihmettelemällä miksikään muuttunut ja iltauutiset katseltuaan Ukko päätti painua yöpuulle.

Seuraava aamu valkeni kipakan pakkasen vallitessa. Ukko lisäili jälleen uuniin puita ja kahvittelun jälkeen suuntasi ulos. Piti tehdä ne jätkänkynttilät ja saunaakin voisi laitella jo hieman valmiiksi. Pääsevät kunnon puusaunaan ja vihtomaan toisiansa. Siinä puuhaillessaan ja paikkoja valmiiksi laitellessaan hän samalla yritti löytää ystäväänsä pihapiiristä, mutta ketusta ei näkynyt jälkeäkään. Ukko tunsi huolestuvansa. Olihan tuo veijari tuonut hänelle paljon iloa. Hän huomasi, että kopissakaan kettu ei ollut käynyt. Tämä ei hyvältä vaikuttanut!

Tuli lounasaika, vaikka hänellä ei mitään tiettyä aikaa ruokailemiseen koskaan ollutkaan. Söi silloin, kun teki mieli ja oli nälkä. No kello näyttikin jo iltapäivä kahta, joten kyllähän sitä jo ruokaa pitääkin vatsaansa saada. Ukko kopsutteli saappaista lumet ja asteli sisälle mökkiin. Isossa padassa oli muhinut lihakeitto, josta hän kauhaisi aimo annoksen lautaselle ja asteli pöydän ääreen aterioimaan. Siinä samassa hän näki jotain liikettä ulkona: Jotain livahti, mutta Ukko ei ehtinyt nähdä tarkkaan, mikä pihan poikki meni. Siltä istumalta hän ponnahti ylös, nopeasti vaatteet niskaan ja saappaat jalkaan ja pihalle. Mutta ei, jäljet paljastivat pihan poikki loikkineen vain jäniksen. Häntä harmitti samalla, kun kääntyi takaisin mökin ulko-ovea kohti. Silloin kuului hieman erilaisia ääniä. Ukko pysähtyi ja kurkkasi olkansa yli ja kas, voiko se olla totta: Hänen rakas pieni ystävä, kettu, oli hangen päällä ja katseli Ukkoa kuin hymyillen. Ukkoa nauratti samalla, kun hän ääneen kysyi painokkaasti ketulta, että missä ihmeessä tämä oli ollut. Oli kuin kettu olisi täysin ymmärtänyt Ukon puheet, sillä kettu hyppäsi hangelta pihatielle, asteli hieman tiellepäin ja jäi katselemaan jonnekin kauas ja hetken katseltuaan kaukaisuuteen, kääntyi tämä Ukkoa katsomaan. Ukko hymyili. Hänen ystävä oli hyvässä kunnossa ja taas hänen luonaan ja seuraavana päivänä tulee vielä jouluvieraita. Joulustahan tulee sittenkin melkoisen iloinen!

Näitä ajatellen Ukko kävi hakemassa ketulle hieman purtavaa ja joulun kunniaksi pilkkoi pari punaista omenaa tälle. Kettu seurasi aivan tämän vieressä miehen tekemisiä, eikä koskenut herkkuihinsa, kuin vasta sitten kun Ukko oli saanut kaiken laitettua. - No niin, kuomaseni, ole hyvä ja Hyvää Joulua! Ja aivan kuin kettu olisi tuonkin ymmärtänyt, sillä se nyökkäsi hieman ja vasta sitten kävi herkkujensa kimppuun hyvällä ruokahalulla.

Ukko asteli sisälle mökkiin ja loppuilta menikin nyt nopeasti ja seuraavana päivänä jouluvieraat tulivatkin kylään muutaman lahjapaketin kera. Eikä kukaan puhunut mitään mihinkään kaupunkiin muutosta, koska Ukko ja mökki olivat parasta, mitä joulu voi tarjota! - Ja minulle on parasta te, sekä eräs pieni ystäväni täällä. Oli Ukko vastannut.

Hyvää Joulua kaikille. Älkää jättäkö ketään yksin ja muistakaa, joulussa tärkeintä ei ole lahjat!

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kahden, jouluna 2020 (vai oltiinko sittenkään kahden....)

Tervehdys kaikille - jos täällä joku nyt käy tekstejä lukemassa! Laitetaan hieman jonkinlaista joulutarinaa tarjolle ja sanon heti, että tarinan henkilöt ovat täysin fiktiivisiä, eivätkä vastaa ketään elossa olevaa tai elänyttä ihmistä! Toivottavasti tarina silti miellyttää. Kommentteja otetaan aina mieluusti vastaan. (22.12.2020)

---------------------------------------------------------

Joulukuu oli edennyt jo muutaman viikon ja joulu lähestyi uhkaavasti. Tarinamme pariskunnalla oli omat stressaavat asiansa töiden takia päälimmäisinä mielessä, johtuen yleisestä maailman tilanteesta! Mutta jossain välissä olisi tarkoitus sitä jouluakin jotenkin saada rakenneltua. Pariskunnan kauniimpi osapuoli oli tehnyt jo parisen kuukautta lyhennettyä työviikkoa, johtuen erilaisista työnantajan asettamista rajoituksista ja maan hallituksenkin suosituksista jne. Herra taasen oli uppoutunut totaalisesti etätyön maailmaan ja tuntui nauttivan siitä, että ei tarvinnut lähteä aamulla ajelemaan töihin vaan saattoi aloittaa työpäivänsä omaan tahtiinsa aamukahvin kera ja rauhassa availla läppäri sekä ottaa yhteyttä toimistoon.

No, vaikka herran työtahti vaikuttikin rennolta, oli se kaikkea muuta: Tiukat tulostavoitteet painoivat päälle, pari isoa kauppaa piti saada hoidettua kuntoon ennen kuin joululomalle pääsisi - jos pääsisi ja jotenkin vielä selätettävä huhuna kiertävä tarina, että vuoden alussa olisi kuitenkin edessä yt-neuvottelut koko yrityksen työntekijäkaartille, sekä keskijohdon toimistohenkilökunnallekin! Se painoi mieltä ja siihen päälle vielä tietenkin puolison rivien välistä vihjailut siitä, että kaikesta huolimatta he eivät saisi viettää ensimmäistä kertaa useampaan vuoteen joulua kahdestaan, vaan anoppi olisi tulossa kylään, huolimatta siitä, että suositukset ja kehoitukset valtiovallalta kehoittivat toimimaan toisin. Ei siinä mitään, mutta kun anopilla tahtoi aina olla jotain valittamista - ja jos ei muuta, niin siitä että he eivät vielä olleet hankkineet lapsia. Tuosta he olivat saaneet kuulla jo useamman vuoden ja jopa hänen ihana naisensa, joka vielä oli avopuoliso, alkoi olla kypsä äitinsä jatkuvaan narisemiseen aiheesta.

Avovaimolla taas pinna tahtoi olla kireä, kun tietenkin pomo osasi juuri joulunalus -viikolle tunkea ylimääräisiä työtehtäviä sille työporukalle, mihin hän kuului. Paljon muutakin tekemistä olisi, kuin tehdä jotain näennäisesti tärkeää jokainen päivä puolesta tunnista tuntiin ylimääräistä. Tietty saihan siitä hieman ekstraa, mutta ei se paljoa lämmittänyt mieltä, kun tuo tiesi aina kotimatkan menevän entistä myöhäisemäksi ja kun kotiin pääsi, ei tehnyt mieli tehdä muuta kuin lysähtää sohvalle ja siitä sitten jossain vaiheessa illalla laahustaa sänkyyn nukkumaan. Ja eilen tietenkin tuli sitten räjähdettyä miehelle, kun hän harkitsemattomasti meni sanomaan, että "Sinäkään et muuta tee, kuin vain makaat sohvalla illasta toiseen!" Ja soppa oli valmis! Muutamat ärräpäät lentelivät ja ovien paiskomiset kaikuivat asunnossa. Mies tajusi, että nyt ei ehkä mennyt kaikki ihan putkeen....

Seuraava aamu olikin hiljainen. Kumpikaan ei puhunut toisilleen mitään..... Nainen puki päällensä ja mitään sanomatta lähti ulos ja töihin. Mies jäi istumaan keittiön pöydän ääreen yksin hiljaa tuijottaen älypuhelintaan, minkä näyttö oli mustana. Yleensä he olivat laittaneet toisilleen aamuisin jonkin pienen piristävän viestin.... mutta tänä aamuna sitä ei tullut. Mies ei tiennyt, mitä tekisi - voisiko lähettää kullalleen viestin vai ei? Päätti jättää lähettämättä....
Oliko päätös oikea ja fiksu - sitä hän ei voinut tietää.

Päivä eteni, kalenteri näytti että huomenna olisi jo jouluaatto ja heillä oli vielä kaikki tekemättä! Mies ei ollut ostanut edes lahjaa kullalleen, vaikka oli jo pidemmän aikaa suunnitellut, mitenkä yrittäisi yllättää tämän jouluna. Mutta olisiko hänen lahjansa sittenkään oikenalainen? Hän tuhahti, puki päällensä ja päätti lähteä ostoksille. Samassa puhelin piippasi! Hän toivoi, että siellä olisi kullalta tuttuun tyyliin jokin mukava viesti, vaan..... - no kullalta tuo viesti oli, mutta ei odotunkaltainen! "Menee myöhään, työporukan kanssa jouluaterialle töiden jälkeen. Moi."

Häntä kylmäsi..... hän ei ollut lähettänyt miehellensä tuollaista kylmältä tuntuvaa tekstiviestiä varmaan moneen-moneen vuoteen. Pala nousi kurkkuun ja kyynel oli jo vierähtää silmäkulmaan, mutta sitten hän päätti, että nyt ei itketä. Heillä on hyvä työporukka ja on kiva lähteä muutaman duunista ystäviksi tulleen "tytön" kanssa hetkeksi rentoutumaan. Tosin, ei siellä mitään kännejä tule otettua, koska mukaan oli tulossa firman toimitusjohtaja, joka lupasi tarjota ruuat - vaikka olikin ollut hieman tiukkaa viime aikoina. Tuo tietenkin hieman pelotti mieltä, sillä herrallahan saattoi olla mielessään vaikka millaisia suunnitelmia heidän päidensä menoksi. Mutta sitä oli nyt turha murehtia.... Hän tekisi työnsä kuitenkin niin hyvin kuin vain osaisi ja pystyisi!  https://www.youtube.com/watch?v=fKyXVFN8znk

Työpäivä kului melkoisella tohinalla. Viimehetken vääntöjä ja kääntöjä..... hiki pukkasi päälle, vaan lopulta kello näytti aikaa, että nyt hommat seis. Lähes kilpaa kaikki daamit juoksivat pukuhuoneisiin hieman ehostelemaan itseään ja sitten oltiinkin valmiita lähtemään nauttimaan jouluruuista läheiseen hyväksi todettuun ravintolaan.

Tällä välin mies oli kuin olikin saanut jotain aikaan ostoksilla ja palasi kotiin hymyillen. Mutta hymy hyytyi nopeasti, sillä auki jäänyt läppäri hälytti. Muistutus! Voi ei - hän oli unohtanut erään videopalaverin, minkä piti alkaa 15 minuuttia sitten! Nopeasti hän repi ulkovaatteensa pois päältään ja syöksyi tietokoneellensa, yhdisti itsensä etäpalaveriin ja tietenkin hänen myöhäinen saapuminen linjoille herätti muissa osallistujissa naureskelua ja kovaa kommentointia. Hän sai vaivoin selitettyä, että oli ainoa hetki, kun pääsi etsimään puolisolleen joululahjaa ja ruuhka kaupassa yllätti täysin. No palaveriin osallistuneet pari naista ymmärsivät asian hyvin, mutta valtaoisa miehistä ei - tietenkään! Videopalaverin anti meni suurimmalta osin mieheltä kokonaan ohi, koska hänen ajatuksensa olivat täysin jossain muualla. Lopulta hän huomasi itsekin, että oli täysin ulkona asioista, mistä nyt keskusteltiin.... mikä oli hänelle tosin harvinaista - pyysi anteeksi, että oli huonosti valmistautunut palaveriin ja lupasi palata omalta osaltaan asioihin heti joulun jälkeen ja poistui linjoilta. Yhteys katkesi ja tietokoneen näytölle heijastui vain hänen asettama taustakuva heistä kahdesta sylikkäin laiturin nokassa. Tuon kuvan he ottivat toissa kesänä, kun elämä hymyili ja oli sitä ns. normaalia.

Nainen naureskeli kevyesti työkavereiden heittämille jutuille ja yritti osallistua niihin itsekin. Pomon tarinat yrityksen vuodesta ja siitä, miten on sinnitelty kaikkien rajoitusten kanssa tähän pisteeseen, ei paljoa antanut uskoa ja valoa tulevaisuuteen. Tämä hieman joutui vihjailemaan, että jos tilanne jatkuu kovinkin pitkään saman kaltaisena, voisi olla edessä jopa kokonaan yrityksen konseptin muuttaminen toisenlaiseksi tai pahimmassa tapauksessa firman alasajo. Jos konsepti muuttuu, se saattaisi tietää valitettavasti joidenkin työntekijöiden töiden vähenemistä.... tosin tarkoitti loppumista. Mutta kukaan ei nyt tuntunut antavan pomonsa puheille liikaa painoarvoa, sillä fiilis oli kuitenkin korkealla. Viiniä oli saatu ja ruokakin maistui. Hänellekin.... - vaikka myös hänen ajatukset olivat jossain toisaalla..... Nainen kaivoi ties monennenko kerran puhelimensa laukustaan ja vilkaisi sitä: Ei viestejä! Vieressä istuva hyvä työkaveri kyseli jo, että eikö tämä voisi laittaa sitten sitä ensimmäistä viestiä eikä vain odottaa, että puhelin piippaisi. Nainen oli tälle kertonut melkein heti aamulla eilisestä episodista ja aamun hiljaisesta töihin lähdöstä. - Ei, en mä voi.... Mä pelkään, jos se luulee että...   Hänen lauseensa jäi kesken, kun pomo puhutteli häntä. - Niin, sitten sinunhan piti meille kertoa jotain uutisia! Hän meni täysin lukkoon.... tuijotti vain hiljaa pomoaan ja tunsi kaikkien työkavereidensa kysyvät katseet, vaikka hän ei katsonut ketään silmiin. -Eh, tuota... joo, mä oikeasti unohdin työpaikalle paperit ja jutut, mitä mun piti niinku sanoo ja kertoo. Voinks´ mä hei palaa tähän kun ollaan duunissa? Kyl´ mä niinku osan muistan, mutta olis kiva kertoo kaikki oikein kerralla! Selitys tuntui menevän läpi ja vain hetken mietittyään pomokin tuumasi, että parempi niin ja eihän tänne nyt tultu vain työasioita jauhamaan ja perään kysyi, että kenelle maistuisi vielä kahvi ja konjakki. Käsiä nousi ylös useita, mutta hän ei nostanut vaan nousi tuoliltaan ja hieman varovasti anteeksi pyydellen tuumasi, että olo ei ole oikein hyvä, joten parempi on nyt ottaa taksi ja lähteä kotiin. Muutamat katsoivat häntä hieman hämmentyneenä, mutta kukaan ei kysynyt mitään.

Kotona mies oli paketoinut lahjansa ja piilottanut sen, omasta mielestään hyvin. Ajatukset velloivat ja velloivat.  Miksi niin pienestä syntyy niin isoja riitoja? https://www.youtube.com/watch?v=VLPdKhylO9k 

Hän olisi halunnut olla juuri nyt oman kultansa kanssa, mutta tästä ei ollut koko päivänä kuulunut mitään ja hänkään ei ollut pystynyt laittamaan minkäänlaista viestiä toiselle. Mies katsahti kelloa ja arveli, että avovaimo tulisi kotiin vasta muutaman tunnin kuluttua, eli hän ehtii vielä hieman enemmänkin tuota joulua valmistelemaan. Nopeasti kengät jalkaan ja takki päälle ja ovesta ulos. Hän muisti, että oli nähnyt läheisen marketin pihassa joulukuusen myyjän, joten ei muuta kuin sinne. Kuusikauppias olikin paikalla ja kauppa tuntui käyvin hyvin, sillä kuusista kiinnostuneita ihmisiä pyöri myytävien kuusien ympärillä kokoajan. Mies alkoi kierrellä kanssa valikoimaa läpi ja hetken kuluttua hän näkikin mieleisensä kuusen ja vinkkasi myyjää paikalle hintaa tiedustellen. Tosin hän oli päättänyt, että hinnasta viis - kuusi lähtee matkaan, eikä se ollutkaan mitenkään pahan hintainen. Kuusi sukitettiin ja raha vaihtoi omistajaa ja mies lähti tyytyväisenä kohti kotia, tosin montaa askelta hän ei päässyt, kun tajusi, että kinkkukin oli vielä ostamatta - muusta puhumattakaan! Iski paniikki. Hän kääntyi ympäri ja kiirehti kuusikauppiaan luo. - Anteeksi, mutta olisiko mitään mahdollisuutta, että saisin hetkeksi jättää tämän kuusen sinulle, kävisin kaupasta vielä hakemassa kinkun, kun tyhmänä olin unohtanut sen? Kuusikauppias hymyili ymmärtäväisesti ja laittoi miehen ostaman kuusen hieman sivuun. Tämä kiitti ja kiirehti viereiseen markettiin...

Kotona ulko-ovi avautui hiljaa. Sisään astui arasti nainen, katsahtaen pimeää asuntoa ihmetellen. Missä hänen miehensä oli? Tietokone oli tämän työpöydällä auki, mutta mitään muuta ns. elonmerkkejä ei asunnosta löytynyt! Hän huokaisi hiljaa, riisui ulkovaatteensa ja kantoi keittiöön kassinsa. Hänkin oli käynyt matkalla kaupassa.... Jotenkin katse eksyi keittiön ikkunasta ulos, näkymä sieltä avautui taloyhtiön piha- ja parkkialueelle. Hän huomasi, että heidän auto oli parkkipaikalla, joten avomies ei siis olisi missään kovin kaukana, sllä tämä oli niin laiska kaveri, että hyvä kun ei roskalaatikolle lähtenyt autolla.... ja varmaan tekisikin sen, jos se vain olisi mahdollista. Mutta olisiko tuo turjake mennyt sitten istumaan "parille" tuohon pienen matkan päähän pubiin, missä he ovat joskus kahdestaankin käyneet lasilliset ottamassa. Jos niin olisi käynyt, niin sitten ei ehkä hyvää seuraisi.... Nainen päätti kuitenkin olla miettimättä asiaa enempää, sillä hän oli käynyt ostamassa jouluruokia ja tarpeita monenlaisiin herkkuihin ja koska jo huomenna olisi aatto, tuli kaikkien tekemiseen todellinen kiire, joten oli parempi kun laittoi ns. hihat heilumaan.

Mies palasi kaupasta ja oli samalla käynyt marketin viereisessäkin putiikissa ostamassa joulupöytään hieman punaviiniä ja asteli reippaasti kuusikauppiaan luo. Tämä naurahtikin, että nytkö on sitten eväät hankittu, saaden vastauksen, että eihän tässä ole kuin kinkku ja pari punaviinipulloa... mutta alkuunhan näillä jo pääsee. Toivottelivat toisillensa hyvät joulut ja mies otti kuusensa olalleen ja reippaasti asteli kohti kotia. Kotitalon kulmalle päästyään hän huomasi, että heillä oli valot päällä! - Siis enkö sammuttanutkaan valoja keittiöstä? Hän huudahti ääneen, mutta samassa ymmärsi, että avovaimo olikin jo tullut kotiin.... ja sydän hypähti kurkkuun! Millainen vastaanotto on tiedossa? Koko kropan läpi puhalsi kylmä tuuli, vaikka ilma oli lähes tyyni....  https://www.youtube.com/watch?v=4OdZX47TG0w

Mies tuli koviovelle, avasi sen varovasti ja tunsi kuinka nenään leijui pehmeitä tuoksuja. Hän tajusi samassa, että avovaimo olisi keittiöpuuhissa. Tästä rohkaistuneena hän asteli eteiseen reippaasti, riisuen nopsaan ulkovaatteet ja asteli keittiön ovelle. Hetken he vain tuijottivat toisiaan hiljaa... Ainoa ääni oli kiehuvien perunoiden porina kattilassa ja samassa kilahti mikroaaltouuni. Bling! Kumpikaan ei liikahtanut...... kunnes kuin yhteisestä käskystä he sanoivat lähes yhtäaikaa "Anteeksi!" He suorastaan syöksyivät toistensa syleihin uppoutuen lämpöiseen halaukseen ja pehmeään suudelmaan. Mitään sanoja ei tarvittu, kaikki sanottiin katseissa..... ja siinä hellässä hetkessä. 

Sitten olikin aika katsoa, mitä ihmettä kumpikin oli oikein hankkinut ja kas kummaa.... kaikki ihana ja tarpeellinen heidän jouluun oli ostettu. - Mutta entäs äitisi? Mies kysyi varovasti. - Ei hän tule, alkoi itse miettimään, että ei ole fiksua lähteä tässä tilanteessa riskeeraamaan sitä, että saisi pöpöä. Mies ei periaatteessa ollut pahoillaan, vaikka tulikin muuten ihan kivasti anopin kanssa toimeen. Tällä ei ollut enää miestä eron vuoksi ja ehkä senkin vuoksi halusi sitä jälkikasvua.

Yhteistuumin jouluruokia alkoivat laittamaan ja jossain välissä kuusikin sai koristeet yllensä. Ilta eteni ja eteni.... ja kas, jossain vaiheessa kellokin oli edennyt niin pitkälle, että oltiin jo aaton puolella. Tällöin nainen otti miestänsä kädestä kiinni ja vei makuuhuoneeseen..... - Eihän me vielä nukkumaan, kun tuo kinkku...... - Hys, ole hetki hiljaa! Nainen kehoitti ja pyysi miestänsä istahtamaan sängyn laidalle. Makuuhuone oli hämärä, mies teki työtä käskettyä ja nainen asettui tämän eteen polvilleen... ilmassa oli värinää..... nainen katsahti miestänsä ylöspäin ja hymyili, kietoi ensin kätensä tämän vyötärölle ja sitten lausui hiljaa: - Saat nyt yhden joululahjan! Nousi ylös ja kuiskasi miehensä korvaan: - Meille tulee vauva! Mies värähti, hän katsoi avovaimoaan ja tärisi. Hän ei ollut uskoa korviaan! Lopulta hän sai sanotuksi vapisevalla äänellä: - Rakas, minä taas...... tuota, tuota, haluaisin... äh, siis, voisitko mitenkään ajatella että sinusta tulisi... vaimoni? Nyt oli naisen vuoro säpsähtää! Hän ei voinut pidätellä kyyneliä, käänsi nopeasti itsensä poispäin miehestään.  - Et sä voi sanoo noin! Et nyt, sä sanot vain sen takia kun minä..... Mies keskeytti, pyysi odottamaan hetken ja poistui toviksi. Palatessaan hän varovasti antoi rakkaansa käteen pienen rasian.... - Ei kun oikeasti, haluaisin sinut! 

Pienin rubiinein ja timantein koristeltu sormus löytyi rasiasta, jonka nainen sai vapiseviin käsiinsä.  Hän oli sanaton, mutta vain tovin.... - Voi kyllä! Miehen silmät kirkastuivat, sydän löi "miljoonaa" ja hän sulki rakkaansa syliinsä. Pienen hetken kuluttua hän kuitenkin repesi kovaan nauruun! - Mikä nyt tässä naurattaa? Vielä avovaimona oleva nainen kysyi. - No me emme sittenkään vietä tätäkään joulua kahdestaan!

https://www.youtube.com/watch?v=uYCUNULp868

Nainenkin repesi nauramaan ja he kellahtivat sängylle sylikkäin. Kumpikin tunsi olevansa maailman onnellisin.

 Rakkaat ystävät - ja tuntemattomat - muistakaa kertoa teille tärkeille ihmisille tänäkin jouluna, mitä he merkitsevät teille! Rauhallista ja onnellista joulua kaikille.

  

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Joulutarina v. 2019

Kaikille iso anteeksipyyntö, etten ole pitkään aikaan kirjoittanut mitään!
No joulutarinaa olisi tarjolla, joten toivottavasti tästä olisi iloa edes hetkeksi.
(17.12.2019)
-----------------------------------------

                      JOULUTARINA 2019

Syksy oli edennyt hitaasti, mutta varmasti kohti talvea ja kalenterissa vuoden päivät

vain vähenivät. Siinäkin perheessä, missä nuo kolme pientä lapsosta elelivät, odotettiin

jo joulua – mutta kaikki eivät niin suurella innolla kuin ehkä voisi kuvitella.

Perheen kaksi vanhinta lasta, yhdeksän ja kuuden ikäiset vesselit, toivoivat tietenkin että

joulusta tulisi ihana ja runsaslahjainen, mutta parin edellisen joulun muistot painoivat heilläkin

mieltä, kuten myöskin perheen äidillä, joka pelkäsi että jälleen menee yksi joulu pilalle….

Perheen pienin lapsonen taas, juuri loppukesästä neljä täyttänyt pikkuprinsessa, sen sijaan oli

intoa puhkuen jo useamman kirjeen kirjoittanut joulupukille ja tarkasti tutkinut kaikki

lelumainokset, mitä posti oli heille kantanut. Toivelista olikin muuttunut jo useampaan otteeseen

ja sekös äitiä hymyilytti. Mutta miksi äiti sitten pelkäsi, että joulu menisi pilalle?

Minkä takia perheen kaksi poikaa myöskin jännittivät, onnistuuko joulu tänä vuonna vai ei?

Tähän kysymykseen me saamme vastauksen, kun piipahdamme perheen toissavuoden joulussa

ihan nopeasti. Tuolloin perheen äiti oli parisen viikkoa valmistellut joulua, oli kokannut ja leiponut

ja siistinyt kotia ja lapsetkin ovat oman kortensa kekoon antaneet, jopa ilman suurempia mutinoita.

Mutta perheen isä…. niin – perheen isä. Voi voi…. Mies teki töissä pitkiä päiviä ja jäi

joululomalle muutamia päiviä ennen aattoa. Vaan mikä miestä kiinnosti eniten, kun vapaat ”iskivät”?

Oliko se perheen joulun valmisteluun osallistuminen ja lahjaostoksilla käynti? Ehei, ei ollenkaan!

Perheen isä otti välittömästi kunnon kännit ja kännissä haukkui kaikki, mukaan lukien oman

vaimonsa ja perheensä…… No sen verran oli saanut aikaiseksi, että oli joulupukin hankkinut aatoksi.

Vaan millaisen pukin: Pukiksi oli palkattu joku miehen kaveri, samanlainen tuurijuoppo, kuin mitä

tämä itsekin oli ja pukki tuli hieman ”glögisen” oloisena jakamaan lahjoja ja kun ne oli jaettu, jäi

sitten keittiöön perheen isännän kanssa nauttimaan ”pari” totia, mikä loppupeleissä olikin

lähes koko yön kestänyttä juomista…..

Tuo olisi vielä mennytkin äidiltäkin läpi, mutta sama toistui lähes samalla kaavalla myös seuraavan

vuonna, vain sillä erotuksella, että tuolloin tämä joulupukki lähti isännän kanssa yhteistuumin

johonkin aattoillan hämärään ja lopulta joskus puolenyön jälkeen talon kulmalle oli kurvannut

taksi, josta kuski joutui suorastaan repimään miehen ulos autosta. Oli kuulemma napannut tämän ja

joulupukin oloisen herran eräästä pubista kyytiinsä. No pukkia esittänyt kaveri oli jo tiputettu matkasta ja nyt äidin harteille jäi vain miehensä raahaaminen kotiin. Tosin voimat loppuivat häneltäkin kesken ja mies jäi sammuneena olohuoneeseen nojatuoliin nukkumaan.

Joten nyt, hyvät lukijat, ette varmaan ihmettele jos perheen äiti on hieman jännittynyt ja pelkää,

mitä tuleman pitää ja pojatkin, kun olivat jo kaksi kertaa nähneet tuon humalaisen joulupukin,

pelkäsivät että taas se tulee ja örisee ja haisee pahalle, eikä edes juttele mitään kivaa heidän kanssaan.

Ja niin sitä vähitellen joulua kohti kuitenkin tuossa perheessä edettiin ja oltiin jo aivan aaton kynnyksellä…. enää kaksi yötä jouluun…. Vaan olisiko joulu heille joulu vai jälleen yksi

kärsimysnäytelmä parin edellisen vuoden tapaan? Perheen isä oli taas rinta rottingilla kehunut, että

hän on huolehtinut siitä, että joulupukki muistaa tulla heille ja painottanut, että tulee ajoissa jne.

Äiti oli tietenkin tivannut, että onko jälleen se sama pukki kuin parina edellisenäkin vuotena.

-         No älä nyt, siis ihan hyvä kaverihan se on ja halvalla lähtee! Oli isä tuumannut.

-         Niin, halvalla todellakin mutta ei ne illat sitten jatkuneet kovin halpoina. Äiti vastasi.

Tietenkin tästä syntyi kiihkeä väittely sillä lopputuloksella, että äiti jäi keittiöön nyyhkimään ja

isä pisti palttoon niskaansa ja painui ovesta pihalle sanomatta sanaakaan. Poikia tilanne ihmetytti

ja he menivätkin kyselemään hätääntyneenä äidiltä, että mikä on ja onko kaikki hyvin.

Äiti yritti repäistä kasvoille pienen hymyn. Hän yritti pitää asiat kasassa, vaikka sisällä myllersi

ja hän pelkäsi, että taas olisi joulu, mistä ei mitään ihanaa muisteltavaa jäisi.

Tuli aatonaatto ja viimeisiä silauksia joulusta valmisteltiin. Perheen prinsessa odotti jo kärsimättömänä, että tuleehan se pukki varmasti ja muistaako hän ne kaikki satamontayksi lahjatoivetta, mitkä hän oli tehnyt…. Pojat eivät kertoneet hänelle, että joulupukki saattaa olla

aika rankka ”tyyppi”, eikä yhtään niin kiva kuin telkkarissa. Hekin tosin olivat toivoneet monia

erilaisia ”juttuja”, oli pelejä, uutta kännykkää, lätkävarusteita ja ties mitä.

Isäkin oli palaillut reissuiltansa kotiin ja yritti hiljaa jotenkin osallistua puuhasteluihin. Tosin äiti

ei paljoa lämmennyt tämän auttamisyrityksille. No kinkun paistamisen ja sen vahtimisen äiti

antoi tälle, toivoen että sitä mies ei sentään sössisi.

Aaton vastainen yö sujui levottomissa merkeissä – ei syistä. Lapset odottivat kuitenkin jännittyneinä

aattoa ja tulevia lahjoja. Äiti nukkui hermostuneesti, heräili vähät väliä ja pyöri sängyssä

enemmän ja vähemmän. Ainoa, kuka ei tuntunut ottavan mitään stressiä, oli isä…. hän torkkui

olohuoneessa, naukkaili muutaman lasillisen ja kävi välillä kurkkimassa uuniin, miltä siellä näyttää.

Ja kyllähän se kinkku siellä paistui pikkuhiljaa.

Aattoaamu valkeni hiema utuisena, ulkona ei ollut kuin pari astetta pakkasta, mutta jotenkin ilma

oli siitä huolimatta hieman kostean tuntuinen. Lunta oli maassa juuri sen verran, että voi sanoa että

oli valkea joulu. Äiti heräsi varhain ja meni katsomaan, mikä on tilanne keittiössä….

No kinkku oli vielä uunissa ja kohta sen voisikin ottaa sieltä pois. Vaan missä oli hänen miehensä?

No tämä löytyi nukkumasta nojatuolista. Oli sitten juonut pullollisen punaviiniä yön aikana.

Ja tuoksusta päätellen myös parit terävät oli vedetty siihen oheen. Äidillä ”paloi hihat” ja hän

karjaisi pari kertaa kunnolla, repien samalla miehensä hereille. Tämä oli täysin ymmällään, että mitä

väärää hän nyt oli muka tehnyt?

-         Siis etkö sä todellakaan pysty olemaan edes yhtä jouluaattoa selvinpäin?

Mies yritti jotain vastata, mutta sanat jäivät kurkkuun. Suuta kuivasi…

-         Mä uskoin ja toivoin oikeasti, että sä olisit sen verran järkiintynyt, että et enää joisi jouluna

vaan sun piti aloittaa jo edellisenä yönä! Vaimo antoi palaa sydämensä kyllyydestä.

Mies laahusti keittiöön ja joi hieman vettä, jotta sai paremmin sanaa suustaan.

- Siis mä otin sen takia nyt yöllä pari lasillista, että en joisi enää nyt päivällä tai illalla!

Vaimo katsoi miestään epäuskoisena. Voisiko tuo olla totta?

-         Meinaatko siis todellakin olla selvinpäin vihdoinkin yhden joulun? Vaimo tivasi mieheltään.

-         Joo joo, mä ajattelin oikeasti, että jos vain ruuan kanssa ottaisi lasillisen ja nautittaisiin

joulusta oikein kunnolla. Kyllä mä sen kaverin pukiksi hankin, mutta sanoin että nyt otetaan

homma kunnolla eikä sitten juoda! Se lupasi hoitaa homman kunnolla.

Vaimo ei ollut uskoa korviaan, mutta kai se oli sitten näin, kun miehensä kovin tuota vakuutella koitti.

Lapsetkin olivat kuulleet keskustelun ja ainakin pojat tuntuivat olevan riemuissaan.

Siis joulupukki saattaisi ollakin ihan kiva tänä vuonna!

Äiti sai kuulla, että hänen miehensä oli sopinut tuon pukin tulevan heille siinä viiden aikoihin

ja päätti, että he syövät ennen sitä, koska eihän nuo lapset enää lahjojen tulon jälkeen malta

syödä mitään, vaan kaikki energia ja aika menee vain pakettien avaamiseen ja uusien

tavaroiden tutkimiseen. Niinpä joulupöytä katettiin jo hyvissä ajoin ja lapsetkin saatiin siivosti

sen ääreen syömään. Jopa perheen isä istui pöydän ääressä asiallisesti, kuten oli vaimolleen luvannut

eikä nauttinut edes sitä yhtä lasillista ruuan kanssa. Äiti oli hieman ymmällään, mutta mielissään.

Jouluateria oli parahiksi nautittu, kun kello alkoi näyttää viittä. Vaan pukkia ei näkynyt eikä kuulunut.

Lapset ryntäilivät ikkunoihin aina, kun jostain kuului hieman jonkinlaista ääntä. Mutta ei,

joulupukkia vain ei näkynyt eikä kuulunut. Isä koitti soittaa kaverilleen, mutta tämän puhelin kyllä

hälytti, vaan siihen ei vastattu. Nyt alkoi isäkin hieman hermostua ja tämä käveli kaapille, jossa

säilytti alkoholijuomiaan. Äiti ei huomannut tuota, ennen kuin oli ”myöhäistä” – isä oli ehtinyt

tempaista parit konjakit, mutta enempää ei päässyt ottamaan, kun kuuli kuinka pihalle kaartoi auto.

Toinen pojista ehti ikkunaan ja huusi kovalla äänellä: - Tuonn ajoi taksi ja sieltä tulee joku

ulos, sillä on jotkut punaiset vaatteet. Onks´ toi meidän joulupukki?

Isä tuli myöskin ikkunaan ja tunnisti hahmon. Se oli se hänen kaverinsa. Hän päätti mennä miestä

vastaan ja katsoa, missä kunnossa tämä oikein olisi ja samalla selvittäisi, miksi tämä on reippaasti

myöhässä sovitusta ajasta.

Äiti huokaisi syvään….. olisiko hyvin alkanut joulu valumassa hukkaan?

Hetken kuluttua ulko-oven toiselta puolelta kuului rytinää ja kolinaa. Lapset olivat rynnätä ovelle,

mutta äiti kehoitti näitä painokkaasti siirtymään olohuoneeseen odottamaan. Hieman nuristen

lapset tottelivat, vaikka mieli olisi tehnyt mennä joulupukkia vastaan.

Äiti avasi ulko-oven ja mikä näky hänelle paljastuikaan:

Joulupukki oli enemmänkin ottanut ja valmiiksi punertava nenä oli todellakin punainen.

Tuo pukiksi pukeutunut heppu sönkkäsi jotain parin edellisen paikan tarjoiluista ja siitä, kun

on niin vaikeaa ja vaikka mitä…. Silloin äidillä nousi jälleen viha ja kyyneleet silmiin!

- Tämä ei voi olla totta, ei taas!

Hän kääntyi kannoillaan ja poistui paikalta lapsiensa luo. Nämä katsoivat häntä silmät säihkyen,

että jakaako pukki kohta lahjat ja saadaanko me nähdä pukki…..

Äiti ei vain pystynyt vastaamaan mitään. Hän huomasi, kuinka hänen miehensä kävi nopeasti

keittiössä ja palasi eteiseen ja kuuli, kuinka pienen ajan kuluttua ulko-ovi sulkeutui ja hetken

kuluttua tuli aivan hiljaista. Äiti nousi ylös, meni eteiseen ja siellä ei ollut ketään!

Hän kiirehti keittiöön, missä miehensä oli käynyt ja huomasi erään kaapin olevan hieman auki.

Siellä oli ollut viinapullo, vaan ei ollut enää! Sydän hyppäsi kurkkuun.

Taasko tässä kävi näin? Epätoivo valtasi äidin mielen ja tilannetta ei parantanut se, että kun

paikalle tuli hänen pieni ihana tytär, joka kyseli isän ja pukin perään… oli ahdistavaa ja raastavaa

miettiä, miten osaisi vastata tyttärelleen niin, ettei tämän mielikuva joulusta murenisi kokonaan.

- Odotellaan hetki, joulupukille tuli huono olo. Varmaan hän kohta tulee.

Tytär juoksi kertomaan veljilleen saman ja pojatkin tyytyivät vastaukseen.

Se, miksi isä ei ollut kotona, tietenkin herätti spekulaatioita lasten puheissa, mutta he arvelivat, että

isä on auttamassa joulupukkia ja varmaan kohta he tulisivat takaisin.

Äiti yritti soittaa miehellensä, vaan huomasi, että tämän puhelin olikin kotona!

- No niin, sekin vielä! Tämä tuumasi puoliääneen.

Ei auttanut muu, kuin vain olla ja odottaa…. ja jokainen minuutti tuntui tunnilta – ikuisuudelta.

Sitten yllättäin ovikello soi, hieman varovaisesti, mutta kuitenkin.

Äiti yllättyi. Luulisi sentään, että mies osaisi kotiinsa tulla avaimilla.

Tämä meni avaamaan ulko-ovea ja oli juuri antamassa ”palautetta” miehellensä, kun yllättyi:

Oven takana seisoikin vanha mies hieman nuhjuinen joulupukin asu yllänsä!

- Tuota anteeksi, en voinut olla tulematta, vaikka pitkään epäröinkin. Saanen esittäytyä….

Olen tuosta teidän naapurista, olemme asuneet vuosia tässä lähes vierekkäin ja kyllä te minua

aina tervehditte tuossa ulkona, mitä kaikki eivät aina tee.

Äiti katseli sanattomana miestä ja kuunteli tätä hiljaa.

- Niin tuota, tuossa jo viime jouluna kyllä näin, että millainen joulupukki teille saapui ja

silloin hieman mieltäni kalvoi, että eihän se pukki noin saisi esiintyä ja tulla lasten luo.

Yritin tuossa muutama viikko sitten miehellenne kertoa, että minulla on vuosien takaa kokemusta

tästä joulupukin touhuista, mutta häntä ei kiinnostanut kuunnella, niin päätin asian olla.

Mutta kun nyt taas näin, millaisessa kunnossa se hänen pukkinsa taas oli ja kun he lähtivät

tuosta pihalta kaksistaan taksilla, niin en voinut olla kaivamatta tätä asua esille ja tulla tänne.

Äiti oli sanaton, suorastaan hämmästynyt! Hän ei voinut uskoa todeksi, että tuo eräs vanha

naapurin herra oli hyvin tietoinen siitä, miten kurjasti heillä oli käynyt joulupukin kanssa jo

pariinkin otteeseen. – Ai anteeksi, että en edes sisälle pyytänyt… Tuota, juu on tosiaan ollut

vähän kaikenlaista…. mutta tuota, jos siis vain teille sopii niin kyllähän te saatte tulla lahjat jakamaan.

Vanha herra oli mielissään ja asteli sisälle. Lapset kurkkivat varovasti olohuoneesta, että kuka

se sieltä on tulossa ja kun he näkivät punaisen nutun heilahtavan, kuului kolmesta suusta

yhteen ääneen: ”JOULUPUKKI!”

Vanha herra ilahtui tuosta ja köpötteli lapsosten luo…….

- No onkos täällä niitä kilttejä lapsia….?

Ja niin lahjojen jako alkoi sujua! Äiti kävi nopeasti laittamassa kahvia tulemaan, kysyen

samalla, että ehtisikö joulupukki juomaan kupposen. Tämä ei vastustellut tarjousta.

Vaan mitä nyt?

Ulko-ovelta kuului kolinaa ja rapinaa ja eteiseen tuli joku!

Äiti oli juuri menossa katsomaan, mikä ryminän aiheuttaa, kun sisälle asteli…. toinen joulupukki!

Siinä sitten katselivat toisiaan kaksi joulupukkia, kunnes tämä hetki sitten tullut otti lakin pois

päästään ja veti partaa sivuun…. – Isääääääää! Perheen pieni tyttö huusi kirkkaalla äänellänsä.

-         No niin olen ja lainasin nämä vaatteet…. siis tuolta joulupukilta, mutta kukas tämä pukki on?

Hänen vaimonsa ehti nopeasti tilanteen herraksi ja kertoi koko tarinan ja naapurin vanha herra

vain nyökkäili vieressä. Alkuun isäntä ei ollut kovin mielissään siitä, että joku naapuri oli seurannut

heidän elämää, mutta lopulta tajunnut että eipä se varmaan kenellekään salaisuus ollut, jos vain

oli ikkunasta ulos katsellut, että millainen se heidän pukki oli oikein ollut.

- Mutta mitkä nämä tamineet ovat ja mistä sinä tulet? Vaimo tivasi mieheltänsä.

Mies kertoi, että oli ottanut viinapullon, soittanut taksin ja vienyt kaverinsa kotiin. Laittanut sen

pullon pöydälle ja todennut, että se oli tässä, muuta ei enää tule ja oli viimeinen joulu heillä!

Sitten hän oli soittanut toiselle tutulleen, jolla tiesi olevan kunnon pukin tamineet, että olisiko

ne vapaat ja voisiko lainata korvausta vastaan, kun olisi hätätilanne. Tuon kännisen pukin

asusteita kun hän ei halunnut yllensä laittaa!

Oli saanut asun lainaan ja kiireen vilkkaan sen jälkeen taksilla kohti kotia, jotta vihdoinkin

lapsilla olisi oikea joulu – ja sitten täällä onkin jo joulupukki.

Kaikkia kolmea alkoi naurattaa. Lapset olivat vain ihmeissään, että miten isä voi olla joulupukki.

Siihen naapurin vanha herra, joka edelleen oli joulupukin asussa, kertoi että se oli heidän

sovittu yllätys ja isän piti tulla hieman häntä ennen tänne, mutta hän olikin katsonut kelloa väärin….

Selitys meni lapsiin täydestä ja kaikki olivat tyytyväisiä ja äiti, nyt hänen silmissään

kimmelsi kyyneleet, mutta onnesta!

Joulupukki jäi vielä hetkeksi heille kahvittelemaan, jonka jälkeen hän lähti hiljalleen kohti

”korvatunturia”, kuten asian mainitsi lapsille. Nämä olivat aivan haltioissaan pukista!

Sovittiin, että ensi vuonna joulupukki tietenkin tulee heille ja lapset kirkuivat onnessaan.

Ulko-ovella isä kutsui herran vielä huomenna glögille ja äidille tuli jo paha pelko, että ei kai vain…

mutta samassa hänen miehensä jatkoi, että tietenkin siis alkoholittomalle ja tortulle, jos vain sopii.

Pappa lupasi tulla ja niin käteltiin hymyssä suin ja pappa lähti ”korvatunturille” eli kotiinsa naapuriin.

Tämän jälkeen äiti ei vain voinut olla kysymättä, että mikä sai hänen miehensä mielen ja kelkan

kääntymään noin totaalisesti. Mies vain vastasi hiljaa: - Jaa, kai se on vain se jokin joulun ihme!”