Tuliko Joulu vai ei?

 Hyvää Joulua 2024.

Vaihteeksi tännekin ehdin jotain kirjoitella ja pieni joulutarina olisi tarjolla. 

-----------------------------------------------------

Tuliko joulu vai ei?

Aamuhämärän vielä vallitessa hän istuskeli pöydän äärellä ja katseli kahvikupponen kädessään ulos. Pikkupakkanen ja vasta satanut hentoinen lumi olivat tehneet näkymistä kauniita. Enää eivä pihapiirin ja lähikadun näkymät olleet harmaan loskaisia, vaan aidosti talvisen näköisiä. Mies nosti kupposen huulillensa, hymyili puoliääneen, mutta samalla myös huokaisi.

 Tuo huokaus – niin, se kertoi enemmän, kuin tuhat sanaa. Mies huokaisi, koska taas hänestä tuntui,että lähestyvä joulu olisi koettava jälleen yksin. Hieman ujona seuramiehenä hän ei oikein koskaan ollut onnistunut saamaan mitään vakavia suhteita aikaan ja nyt alkoi tuota ikää olla sen verran, että eipä sitä varmaan enää kovin helposti naisseuraa saisikaan – niin hän ainakin usein ajatteli.

Muuten hän oli kyllä ihan mukavaa juttuseuraa ja aikoinaan työelämässä ollessaan monentyökaverin hyvä ystävä, mutta vuodet vierivät ja sairaseläkkeelle joutuessaan hän huomasi, ettäniin se kaveripiiri vain kapeni ensin kuukausi kuukaudelta ja lopulta muutamien vuosien kuluttuaei ollut, kuin pari hassua vanhaa työkaveria, keiden kanssa piti yhteyttä.

 Olihan hän heti eläkkeelle jäätyään ollut hetken mukana muutamassakin eläkeläiskerhossa, mutta tunsi niiden touhut liian vieraaksi itselle, niin jäi niistä sitten pois. Eipä sieltä ketään jäänyt edes hänen mieleensä. Mies hörppäsi kupin tyhjäksi ja jäi vain tuijottamaan ikkunasta ulos pihalle. Naapurin äijä se siellä harjasi autonsa päältä lumia pois, oli varmaankin lähdössä töihin. Hänellä tuntuivat nuo työajat olevan hieman vaihtelevat, mutta joka arkiaamu aina jossain vaiheessa tuo naapuri aina johonkin lähti. Pihalle pelmahti myös samasta rapusta muutama lapsi ja kiljahteluista päätellen vastasatanut lumi aiheutti iloa ja riemua. Näiden perässä ulos asteli lasten äiti, joka yritti hieman hillitä tenavia, mutta melkoisen turhaan – toiset ottivat ilon irti lumesta täysin sydämin.

 Mies nousi, yskäisi hieman ja päätti, että nyt on oikeasti edes vähän saatava itselle jotain jouluista kotiin, vaikka eipä ketään vieraita ole edes tulossa. Vaatteet päälle ja siinäpä tulikin huomattua, että toinen sormikas oli hajalla! Niin komeasti kaksi sormea pilkottavat. Oli jotenkin saumat päässeet repeytymään. – No nytpä on sitten syy lähteä kävelemään kaupoille. Mies puheli ääneen, samalla kun heitti takkia niskaansa ja sai kengät jalkaansa.

 Ulkona naapurin rouva, joka oli lastensa kanssa pihalla, tervehti häntä. Eivät he koskaan pahemmin juttusilla olleet, mutta kohteliaasti aina toivottelivat hyvät päivät ja toisinaan pari sanaa, yleensä säästä, vaihtoivat. Mies hymyili ja virkkoi, että taisi lapsille olla enemmän kuin iloinen asia se, että lunta oli satanut. Nainen hymyili vastaukseksi.

Mies lähti rauhallisesti kävelemään kohti paikkakunnan ”ostoshelvettiä”, niin kuin hän tuota kauppakeskusta tai mikä liikekeskus se nyt olikaan, hän nimitti. Ajatukset tosin taas painuivat hieman synkiksi, koska katsellessaan liikennettä, ihmisten kantamuksia ja kaikkien ilmeitä ja joulutervehdyksiä toisillensa, alkoi miehestä taas tuntua siltä, että joulu ei ole häntä varten.

 Kauppakeskuksen tiloihin päästyään häntä vastaan pamahti melkoinen äänien kakofonia! Taustamusiikki pauhasi joululauluja ja jokaisen kappaleen perään tuli nippu mainoksia ja infoja. Ihmisten äänet tuntuivat puskevan kuin katujyrä päähän, huudot, kovaääniset puheet, lasten kiljaisut, kolinat ja töminät jne. saivat miehen ahdistumaan. Tuskainen olo valtasi miehen ja hän etsi penkin, johonka pääsi istumaan ja hengähtämään.

 Mies istui ja hieroi hiljaa käsiään yhteen. Pikku pakkanen oli saanut sormet hieman kohmeisiksi ja kun hän ei halunnut risoja sormikkaita käsiinsä laittaa, niin oli sitten avokäsin lähtenyt matkaan. Hetken istuttuaan hän huomasi, että viereen oli tullut kaksi pikkupoikaa. Toinen katseli miestä tarkkaavaisen näköisenä ja ilme oli juuri sellainen, että tämän teki mieli kysyä jotain. - No mitä? Mies virkkoi ja poika nielaisi ensin, mutta sai sitten sanottua, että tunteeko mies joulupukkia, kun mies näyttää niin vanhalta. Miestä alkoi naurattamaan, pojan vilpitön kysymys sai hänet hetkessä piristymään. Toinenkin pikkupojista kohdisti kiinnostuksensa mieheen ja tuumaili, että ehkä mies voisi olla jopa joulupukin sukulainen. Johtuikohan se miehen harmahtavasta hivenen kasvaneesta parrasta, mikä nyt ei kuitenkaan kovin pitkä ollut, mutta silti varmaankin harvinaisempi näky pikkupojille, että kysymys oli oikeastaan ihan ymmärrettävä.

 Mies mietti aavistuksen verran, mutta päätti hieman tarinoida pojille. - Ei, en nyt ihan joulupukin sukulainen ole, mutta voisin teille kertoa, millaisena se pukki kävi meillä kotona, kun olin pikkuinen poika, vähän kuin te nyt olette. Pojat olivat silmät selällään ihmetyksestä ja toinen sai sanottua, että onko joulupukki ollut jo niin kauan olemassa. Miehellä oli vaikeuksia pitää pokkaa, mutta sai kuin saikin sanottua, että kyllähän tekin tiedätte, että joulupukki on satoja vuosia vanha. –Onks´ se enemmän, kuin mummon ja vaarin ikä? Pojat kyselivät ja siihen miehen oli tietenkin vastattava, että todellakin.

 Niinpä mies sitten tarinoi pojille omista lapsuusajan jouluista, eikä ollut huomannut, kuinka yllättäin hänen ympärilleen oli kertynyt näiden kahden pikkupojan lisäksi myös muutama muukin lapsi, mutta heidän lisäksensä näiden vanhempia. Kaikki olivat hiljaa ja koittivat ahmia jokaisen sanan, mitä mies eläväisesti kertoi. Kuunteleminen vain oli hieman hankalaa kovaäänisten mainosten ja taustamusiikin pauhun takia ja siksi jotkut yrittivät jopa hieman venytellä kaulojansa, jotta kuulisivat paremmin miehen tarinoita. Lopulta mies sai tarinansa loppuun ja vasta sitten hän kiinnitti huomiota saamaansa yleisöön, sillä hän oli koko tarinoinnin ajan katsellut näitä kahta pikkupoikaa luullen, että he olivat olleet kolmistaan tuon penkin luona.

 Ihmiset huokailivat, muutamat taputtivat käsiään yhteen. – Olipa siinä tarinaa! – Voi, millaista se joulun vietto onkaan ollut. – No nyt ymmärrän mummia paremmin…. Erilaisia kommentteja kuului hieman sieltä ja täältä ja mies oli totaalisen hämmentynyt ja hämmästynyt siitä, että hänen pieni jutustelutuokio kahden pikkupojan kanssa olikin yllättäin kiinnostanut myös monia muita!

 Pikkuhiljaa ihmiset hajaantuivat paikalta ja pikkupojatkin olivat lähdössä. Toinen kysyi vielä mennessään, että tuleeko mies vielä uudestaan, vaikka huomenna tänne ja kertoisi lisää juttuja. - No katsotaan nyt, jos sitä ehtii. Tämä oli vastannut, vaikka tiesi oikein hyvin, että mitään muutakaan tekemistä hänellä ei ollut. Mielessä pyöri jo ajatus, että eihän se huono juttu olisi tulla pojille kertomaan, menneiden vuosikymmenten jouluista.

 Hänkin lähti liikkeelle ja oli jo poistua koko rakennuksesta, kun muisti, että piti ne sormikkaat ostaa ja jotain pientä jouluista kotiin. Siispä, täyskäännös ja takaisin liikkeisiin. Erään liikkeen kassajonossa hän tunsi, kuinka joku koputti häntä olkapäähän. Mies kääntyi ihmetellen ja aivan vieras nainen hymyili hänelle. Tämä nainen oli kuunnellut jonkin aikaa miehen tarinointia pojille ja hänelle oli tullut niin suuri ikävä ja kaipaus toisella puolella maata asuvia isovanhempia kohtaan, että nainen kysyi, saisiko hän maksaa miehen käsineet. - Siis, tuota… en minä nyt oikein…. Mies sai jotenkin takelleltua, mutta siinä samassa nainen oli jo napannut käsineet hänen käsistään ja antanut kassaneidille ja yhtä vauhdikkaasti maksanut ne.

- Kiitoksia…..mies sai varovasti sanottua ja tunsi punastuneensa. Nainen hymyili, toivotteli hyvää joulua ja jatkoi eteenpäin. Siinä mies sitten seisoi käsissään uudet käsineet, jotka hänen piti ostaa, mutta joku täysin vieras maksoi ne hänelle. Hän pyöritteli päätä ja lähti, kuin hieman usvassa, kävelemään eteenpäin.

 Jotenkin hän oli kuitenkin kotiinsa päässyt ja huomasi, että oli sitten jättänyt kaikki muut ostokset tekemättä. No, se tietää sitten taas seuraavana päivänä paluuta sinne hullunmyllyyn!

 Tuli seuraava päivä. Mies istuskeli jälleen ikkunan äärellä ja joi kahvia katselle ulos. Hän oli koko eilisen illan miettinyt tuota yllättävää tapausta eiliseltä ja ei vain voinut uskoa, että joku täysin tuntematon oli tehnyt hänelle jotain noin yllättävää. Vaan, eipä auttanut kuin pukea taas päälle ja kun hän veti uusia sormikkaita käsiinsä, iso leveä hymy nousi hänen huulillensa. Kävely tuonne ”ostoshelvettiin” sujui nyt aivan toisella tavalla, kuin eilen. Miehen askel oli kevyemmän oloinen – johtuiko se noista saaduista käsineistä vai niiden kahden pikkupojan kohtaamisesta, sitä oli paha sanoa. Kuitenkin yllättävän nopeasti mies oli päässyt perille ja sama äänien kakofonia pamahti heti ulko-ovilla vastaan!

 Muutamassa liikkeessä käytyään hän oli mielestään ostanut kaikenlaista, mutta voimat alkoivat olla hieman lopussa. Hän katsoi, olisiko parissa kahvilassa ollut tilaa, mutta näyttivät olevan täynnä asiakkaita. Lopulta hän löysi erään käytävän päästä pitkän penkin, jossa ei istunut ketään ja siihen hän istahti parin ostoskassinsa kanssa.

 Jonkin aikaa istuskeltuaan hän kuuli kirkkaan huudon: -Äiti, toi on se setä, toi on se setä! Heidän luokseen juoksi nuo kaksi pikkupoikaa ja hieman hengästyneenä heidän perässään paikalle tuli näiden äiti, joka kertoi, että pojat eivät olleet eilisiltana puhuneet kotona mistään muusta, kuin tämän miehen jouluista. Pojat olivat vaatimalla vaatineet, että tänään on tultava kauppoihin, koska mies lupasi heille, että nähtäisiin uudestaan. – No, en minä nyt ihan…. Mies aloitti, mutta lause jäi pahasti kesken, kun pojat innostuivat kyselemään häneltä kaikenlaista, mitä tämä oli nähnyt ja miten oli joskus joulua viettänyt.

 Äitikin jäi poikien kanssa kuuntelemaan miehen vastauksia keskittyneen oloisena, vaikka huomasi yllättäin, että heidän takaa kulki muutamia ihmisiä, jotka kuiskuttelivat, että tuossa on se herra joka eilen kertoi niitä tarinoita. Yllättäin muutamat kääntyivät ympäri ja astelivat tuon penkin luokse, missä mies istui. Kukaan ei istunut hänen viereensä, no niin, paitsi nuo pojat. Mies vastaili poikien uteluihin ja kertoi niiden lisäksi paljon omien lapsuusajan joulujen tapahtumista. Nyt hänkin kiinnitti huomiota paikalle kertyneeseen väkijoukkoon, mutta ei antanut sen häiritä itseään, vaikka tilanne kyllä hieman ihmetytti häntä! Hän kertoi vanhoista perinteistä, saunomisrituaaleista, saunatontuista ja tontuista yleensäkin. Myöskin rekiajelut, pulkkamäet ja kaikenlaiset muut hauskuudet tuli puheltua ja siitä, että joulu oli todellakin hiljentymisen aikaa, silloin ei riehuttu, ei juurikaan musiikkia soiteltu ja juhlittu kuten nykyään on tapana. Suku ja perhe olivat tärkeitä, kuten myös perheen eläimet.

 Lopulta mies hiljeni, huokaisi ja päätti jutustelunsa, että nykyään kun kaikilla vain on niin kiire, niin kukaan ei enää kunnolla ehdi huomioimaan toisia, hyvä jos omaa perhettään muuta, kuin lahjojen antamisen hetkellä. Tähän hän vielä jatkoi, että mitäpä hän on mitään sanomaan, yksin kun joulua viettää, niin samapa se sitten, miten se menee….

 - Mutta sähän voi tulla käymään meillä kylässä! Toinen pikkupojista kiljaisi. Mies naurahti, ei se nyt aivan noin onnistu. Pojat katsoivat suurilla silmillään äitiä anoen, joka ei oikein tiennyt, mitä olisi sanonut. – Hyvä rouva, en minä nyt ole tunkemassa kenenkään joulun viettoon…

 Ja taas hänen lause jäi kesken, kun hieman sivulla ollut nainen avasi suunsa.  – Tuota, minäkin vietän kyllä joulun ihan yksin, kun ei ole enää täällä ketään sukulaista, tai tuttua kenenkä kanssa sitä voisi vietellä, että mikäli teille hyvä herra sopii, niin kutsun teidät ilomielin luokseni kylään, vaikka vain joulukahvien merkeissä. Mies katsoi tuota naista, tämä oli häntä varmaan reilut kymmenen vuotta nuorempi, tai ainakin näytti siltä. Ehdotus oli yllättävä. Paikalla olevat ihmiset seurasivat ääneti tilannetta. Miten mies vastaa? Kukaan ei halunnut lähteä pois paikalta, ennen kuin saisivat tietää, kuinka tilanne ratkeaa. - Mutta, eikö setä oikeesti vois tulla meille? Pojat inttivät uudelleen äidiltään. Tämäkin oli täysin hämmentyneen näköinen. Mies mietti ja mietti, sitten hän asteli poikien äidin luo ja he juttelivat hetken hiljaa kahden. Pojat yrittivät päästä näiden väliin ja kuulla, mitä ja mistä nuo kaksi puhuivat, mutta äiti työnsi heidät päättäväisesti hieman sivummalle. Lopulta nuo kaksi kättelivät ja mies vastasi tuolle toiselle rouvalle, että ehdotus oli todella hieno, mutta kun hän on hieman ujo uusissa paikoissa ja tilanteissa. – No, sitten meitä on kaksi. Nainen vastasi, eikä suostunut kuulemaan mieheltä enempiä vastusteluja. Paikalla olleet ihmiset hymyilivät ja lausuivat kehuja ja tsemppejä, taas muutamat taputtivat. Mies ei ollut uskoa korviaan: Hän, täysin tavallinen kansalainen, olikin yllättäin tuon pienen hetken ajan suosittu ihminen.

 Seuraavat pari päivää ennen aattoa hän oli kuin tulisilla hiilillä. Hän oli vaihtanut puhelinnumeroita näiden kahden naisen kanssa ja puhe oli, että he soittelisivat aattona hänelle. Mutta nyt kello kävi jo iltapäivä kahta, eikä kumpikaan ollut soittanut hänelle! – No olisihan se pitänyt arvata, että näin tässä sitten kuitenkin käy. Mies sanaili ääneen ja päätti tehdä itsellensä pari voileipää , kun ei ollut oikein ruokakaan maittanut. Ehtipä hän toisen niistä syömään, kun puhelin soi. Siellä oli tuo poikien äiti, joka pahoitteli, että ei ollut aikaisemmin soittanut. Hän kertoi, että oli ollut hieman yllättäviä tekijöitä päivän aikana, mutta olisiko mies vielä valmis tulemaan äkkiä pyörähtämään heidän luonaan, kun pojatkin siitä puhuvat. No, eihän siinä auttanut, kuin lähteä matkaan, joten taksin tilaus ja kohti annettua osoitetta. Perille päästyään hän huomasi olevansa kohtuullisen isohkon omakotitalon edustalla ja häntä vastaan asteli vakain askelin joku mies.

- Jaahas, sinä varmaan olet se setä, kenestä meidän viikarit ovat puhuneet! Tämä esittäytyi poikien isäksi ja hänen vaimonsa oli sopinut miehen vierailulle tulosta. Kahdestaan herrat astelivat sisälle ja kun mies oli saanut ulkovaatteensa riisuttua, ohjattiin hänet isoon olohuoneeseen. Siellä vastaan tulikin yllätys: Tuo rouva, kenen luokse miehen piti mennä, olikin talossa! – Hyvää joulua! Kajahti kaikkien paikalla olevien suusta.

 Miehelle kerrottiin, että poikien äiti oli miettinyt hetken sitä, että tämä toinenkin rouva oli joulun yksin, joten hänetkin päätettiin pyytää kyläilemään. Talossa kyllä tilaa riitti. - Ajattelin, kun teitä kuuntelin, että ei se ole mukavaa olla jouluna yksin ja otin hieman ”oikeuden omiin käsiin” ja päätin toimia näin. Perheen äiti puheli.

 Mies oli vilpittömästi ihmeissään, sai silti sanottua rykien kiitos pariinkin kertaan. Lopulta koko joukko asettui joulupöydän ääreen ja mies katsahti hieman ylöspäin ja kuiskasi hiljalleen: Tämän on oltava sitä Joulun taikaa!

 Hyvät ystävät: Joulu ei ole vain lahjojen antamista, se on paljon muutakin. Joulu on myös se tunne sydämessä! Muistakaa, että rahalla ei saa kaikkea.

 Rauhaisaa Joulua kaikille.

Joulutarina v. 2019

Kaikille iso anteeksipyyntö, etten ole pitkään aikaan kirjoittanut mitään!
No joulutarinaa olisi tarjolla, joten toivottavasti tästä olisi iloa edes hetkeksi.
(17.12.2019)
-----------------------------------------

                      JOULUTARINA 2019

Syksy oli edennyt hitaasti, mutta varmasti kohti talvea ja kalenterissa vuoden päivät

vain vähenivät. Siinäkin perheessä, missä nuo kolme pientä lapsosta elelivät, odotettiin

jo joulua – mutta kaikki eivät niin suurella innolla kuin ehkä voisi kuvitella.

Perheen kaksi vanhinta lasta, yhdeksän ja kuuden ikäiset vesselit, toivoivat tietenkin että

joulusta tulisi ihana ja runsaslahjainen, mutta parin edellisen joulun muistot painoivat heilläkin

mieltä, kuten myöskin perheen äidillä, joka pelkäsi että jälleen menee yksi joulu pilalle….

Perheen pienin lapsonen taas, juuri loppukesästä neljä täyttänyt pikkuprinsessa, sen sijaan oli

intoa puhkuen jo useamman kirjeen kirjoittanut joulupukille ja tarkasti tutkinut kaikki

lelumainokset, mitä posti oli heille kantanut. Toivelista olikin muuttunut jo useampaan otteeseen

ja sekös äitiä hymyilytti. Mutta miksi äiti sitten pelkäsi, että joulu menisi pilalle?

Minkä takia perheen kaksi poikaa myöskin jännittivät, onnistuuko joulu tänä vuonna vai ei?

Tähän kysymykseen me saamme vastauksen, kun piipahdamme perheen toissavuoden joulussa

ihan nopeasti. Tuolloin perheen äiti oli parisen viikkoa valmistellut joulua, oli kokannut ja leiponut

ja siistinyt kotia ja lapsetkin ovat oman kortensa kekoon antaneet, jopa ilman suurempia mutinoita.

Mutta perheen isä…. niin – perheen isä. Voi voi…. Mies teki töissä pitkiä päiviä ja jäi

joululomalle muutamia päiviä ennen aattoa. Vaan mikä miestä kiinnosti eniten, kun vapaat ”iskivät”?

Oliko se perheen joulun valmisteluun osallistuminen ja lahjaostoksilla käynti? Ehei, ei ollenkaan!

Perheen isä otti välittömästi kunnon kännit ja kännissä haukkui kaikki, mukaan lukien oman

vaimonsa ja perheensä…… No sen verran oli saanut aikaiseksi, että oli joulupukin hankkinut aatoksi.

Vaan millaisen pukin: Pukiksi oli palkattu joku miehen kaveri, samanlainen tuurijuoppo, kuin mitä

tämä itsekin oli ja pukki tuli hieman ”glögisen” oloisena jakamaan lahjoja ja kun ne oli jaettu, jäi

sitten keittiöön perheen isännän kanssa nauttimaan ”pari” totia, mikä loppupeleissä olikin

lähes koko yön kestänyttä juomista…..

Tuo olisi vielä mennytkin äidiltäkin läpi, mutta sama toistui lähes samalla kaavalla myös seuraavan

vuonna, vain sillä erotuksella, että tuolloin tämä joulupukki lähti isännän kanssa yhteistuumin

johonkin aattoillan hämärään ja lopulta joskus puolenyön jälkeen talon kulmalle oli kurvannut

taksi, josta kuski joutui suorastaan repimään miehen ulos autosta. Oli kuulemma napannut tämän ja

joulupukin oloisen herran eräästä pubista kyytiinsä. No pukkia esittänyt kaveri oli jo tiputettu matkasta ja nyt äidin harteille jäi vain miehensä raahaaminen kotiin. Tosin voimat loppuivat häneltäkin kesken ja mies jäi sammuneena olohuoneeseen nojatuoliin nukkumaan.

Joten nyt, hyvät lukijat, ette varmaan ihmettele jos perheen äiti on hieman jännittynyt ja pelkää,

mitä tuleman pitää ja pojatkin, kun olivat jo kaksi kertaa nähneet tuon humalaisen joulupukin,

pelkäsivät että taas se tulee ja örisee ja haisee pahalle, eikä edes juttele mitään kivaa heidän kanssaan.

Ja niin sitä vähitellen joulua kohti kuitenkin tuossa perheessä edettiin ja oltiin jo aivan aaton kynnyksellä…. enää kaksi yötä jouluun…. Vaan olisiko joulu heille joulu vai jälleen yksi

kärsimysnäytelmä parin edellisen vuoden tapaan? Perheen isä oli taas rinta rottingilla kehunut, että

hän on huolehtinut siitä, että joulupukki muistaa tulla heille ja painottanut, että tulee ajoissa jne.

Äiti oli tietenkin tivannut, että onko jälleen se sama pukki kuin parina edellisenäkin vuotena.

-         No älä nyt, siis ihan hyvä kaverihan se on ja halvalla lähtee! Oli isä tuumannut.

-         Niin, halvalla todellakin mutta ei ne illat sitten jatkuneet kovin halpoina. Äiti vastasi.

Tietenkin tästä syntyi kiihkeä väittely sillä lopputuloksella, että äiti jäi keittiöön nyyhkimään ja

isä pisti palttoon niskaansa ja painui ovesta pihalle sanomatta sanaakaan. Poikia tilanne ihmetytti

ja he menivätkin kyselemään hätääntyneenä äidiltä, että mikä on ja onko kaikki hyvin.

Äiti yritti repäistä kasvoille pienen hymyn. Hän yritti pitää asiat kasassa, vaikka sisällä myllersi

ja hän pelkäsi, että taas olisi joulu, mistä ei mitään ihanaa muisteltavaa jäisi.

Tuli aatonaatto ja viimeisiä silauksia joulusta valmisteltiin. Perheen prinsessa odotti jo kärsimättömänä, että tuleehan se pukki varmasti ja muistaako hän ne kaikki satamontayksi lahjatoivetta, mitkä hän oli tehnyt…. Pojat eivät kertoneet hänelle, että joulupukki saattaa olla

aika rankka ”tyyppi”, eikä yhtään niin kiva kuin telkkarissa. Hekin tosin olivat toivoneet monia

erilaisia ”juttuja”, oli pelejä, uutta kännykkää, lätkävarusteita ja ties mitä.

Isäkin oli palaillut reissuiltansa kotiin ja yritti hiljaa jotenkin osallistua puuhasteluihin. Tosin äiti

ei paljoa lämmennyt tämän auttamisyrityksille. No kinkun paistamisen ja sen vahtimisen äiti

antoi tälle, toivoen että sitä mies ei sentään sössisi.

Aaton vastainen yö sujui levottomissa merkeissä – ei syistä. Lapset odottivat kuitenkin jännittyneinä

aattoa ja tulevia lahjoja. Äiti nukkui hermostuneesti, heräili vähät väliä ja pyöri sängyssä

enemmän ja vähemmän. Ainoa, kuka ei tuntunut ottavan mitään stressiä, oli isä…. hän torkkui

olohuoneessa, naukkaili muutaman lasillisen ja kävi välillä kurkkimassa uuniin, miltä siellä näyttää.

Ja kyllähän se kinkku siellä paistui pikkuhiljaa.

Aattoaamu valkeni hiema utuisena, ulkona ei ollut kuin pari astetta pakkasta, mutta jotenkin ilma

oli siitä huolimatta hieman kostean tuntuinen. Lunta oli maassa juuri sen verran, että voi sanoa että

oli valkea joulu. Äiti heräsi varhain ja meni katsomaan, mikä on tilanne keittiössä….

No kinkku oli vielä uunissa ja kohta sen voisikin ottaa sieltä pois. Vaan missä oli hänen miehensä?

No tämä löytyi nukkumasta nojatuolista. Oli sitten juonut pullollisen punaviiniä yön aikana.

Ja tuoksusta päätellen myös parit terävät oli vedetty siihen oheen. Äidillä ”paloi hihat” ja hän

karjaisi pari kertaa kunnolla, repien samalla miehensä hereille. Tämä oli täysin ymmällään, että mitä

väärää hän nyt oli muka tehnyt?

-         Siis etkö sä todellakaan pysty olemaan edes yhtä jouluaattoa selvinpäin?

Mies yritti jotain vastata, mutta sanat jäivät kurkkuun. Suuta kuivasi…

-         Mä uskoin ja toivoin oikeasti, että sä olisit sen verran järkiintynyt, että et enää joisi jouluna

vaan sun piti aloittaa jo edellisenä yönä! Vaimo antoi palaa sydämensä kyllyydestä.

Mies laahusti keittiöön ja joi hieman vettä, jotta sai paremmin sanaa suustaan.

- Siis mä otin sen takia nyt yöllä pari lasillista, että en joisi enää nyt päivällä tai illalla!

Vaimo katsoi miestään epäuskoisena. Voisiko tuo olla totta?

-         Meinaatko siis todellakin olla selvinpäin vihdoinkin yhden joulun? Vaimo tivasi mieheltään.

-         Joo joo, mä ajattelin oikeasti, että jos vain ruuan kanssa ottaisi lasillisen ja nautittaisiin

joulusta oikein kunnolla. Kyllä mä sen kaverin pukiksi hankin, mutta sanoin että nyt otetaan

homma kunnolla eikä sitten juoda! Se lupasi hoitaa homman kunnolla.

Vaimo ei ollut uskoa korviaan, mutta kai se oli sitten näin, kun miehensä kovin tuota vakuutella koitti.

Lapsetkin olivat kuulleet keskustelun ja ainakin pojat tuntuivat olevan riemuissaan.

Siis joulupukki saattaisi ollakin ihan kiva tänä vuonna!

Äiti sai kuulla, että hänen miehensä oli sopinut tuon pukin tulevan heille siinä viiden aikoihin

ja päätti, että he syövät ennen sitä, koska eihän nuo lapset enää lahjojen tulon jälkeen malta

syödä mitään, vaan kaikki energia ja aika menee vain pakettien avaamiseen ja uusien

tavaroiden tutkimiseen. Niinpä joulupöytä katettiin jo hyvissä ajoin ja lapsetkin saatiin siivosti

sen ääreen syömään. Jopa perheen isä istui pöydän ääressä asiallisesti, kuten oli vaimolleen luvannut

eikä nauttinut edes sitä yhtä lasillista ruuan kanssa. Äiti oli hieman ymmällään, mutta mielissään.

Jouluateria oli parahiksi nautittu, kun kello alkoi näyttää viittä. Vaan pukkia ei näkynyt eikä kuulunut.

Lapset ryntäilivät ikkunoihin aina, kun jostain kuului hieman jonkinlaista ääntä. Mutta ei,

joulupukkia vain ei näkynyt eikä kuulunut. Isä koitti soittaa kaverilleen, mutta tämän puhelin kyllä

hälytti, vaan siihen ei vastattu. Nyt alkoi isäkin hieman hermostua ja tämä käveli kaapille, jossa

säilytti alkoholijuomiaan. Äiti ei huomannut tuota, ennen kuin oli ”myöhäistä” – isä oli ehtinyt

tempaista parit konjakit, mutta enempää ei päässyt ottamaan, kun kuuli kuinka pihalle kaartoi auto.

Toinen pojista ehti ikkunaan ja huusi kovalla äänellä: - Tuonn ajoi taksi ja sieltä tulee joku

ulos, sillä on jotkut punaiset vaatteet. Onks´ toi meidän joulupukki?

Isä tuli myöskin ikkunaan ja tunnisti hahmon. Se oli se hänen kaverinsa. Hän päätti mennä miestä

vastaan ja katsoa, missä kunnossa tämä oikein olisi ja samalla selvittäisi, miksi tämä on reippaasti

myöhässä sovitusta ajasta.

Äiti huokaisi syvään….. olisiko hyvin alkanut joulu valumassa hukkaan?

Hetken kuluttua ulko-oven toiselta puolelta kuului rytinää ja kolinaa. Lapset olivat rynnätä ovelle,

mutta äiti kehoitti näitä painokkaasti siirtymään olohuoneeseen odottamaan. Hieman nuristen

lapset tottelivat, vaikka mieli olisi tehnyt mennä joulupukkia vastaan.

Äiti avasi ulko-oven ja mikä näky hänelle paljastuikaan:

Joulupukki oli enemmänkin ottanut ja valmiiksi punertava nenä oli todellakin punainen.

Tuo pukiksi pukeutunut heppu sönkkäsi jotain parin edellisen paikan tarjoiluista ja siitä, kun

on niin vaikeaa ja vaikka mitä…. Silloin äidillä nousi jälleen viha ja kyyneleet silmiin!

- Tämä ei voi olla totta, ei taas!

Hän kääntyi kannoillaan ja poistui paikalta lapsiensa luo. Nämä katsoivat häntä silmät säihkyen,

että jakaako pukki kohta lahjat ja saadaanko me nähdä pukki…..

Äiti ei vain pystynyt vastaamaan mitään. Hän huomasi, kuinka hänen miehensä kävi nopeasti

keittiössä ja palasi eteiseen ja kuuli, kuinka pienen ajan kuluttua ulko-ovi sulkeutui ja hetken

kuluttua tuli aivan hiljaista. Äiti nousi ylös, meni eteiseen ja siellä ei ollut ketään!

Hän kiirehti keittiöön, missä miehensä oli käynyt ja huomasi erään kaapin olevan hieman auki.

Siellä oli ollut viinapullo, vaan ei ollut enää! Sydän hyppäsi kurkkuun.

Taasko tässä kävi näin? Epätoivo valtasi äidin mielen ja tilannetta ei parantanut se, että kun

paikalle tuli hänen pieni ihana tytär, joka kyseli isän ja pukin perään… oli ahdistavaa ja raastavaa

miettiä, miten osaisi vastata tyttärelleen niin, ettei tämän mielikuva joulusta murenisi kokonaan.

- Odotellaan hetki, joulupukille tuli huono olo. Varmaan hän kohta tulee.

Tytär juoksi kertomaan veljilleen saman ja pojatkin tyytyivät vastaukseen.

Se, miksi isä ei ollut kotona, tietenkin herätti spekulaatioita lasten puheissa, mutta he arvelivat, että

isä on auttamassa joulupukkia ja varmaan kohta he tulisivat takaisin.

Äiti yritti soittaa miehellensä, vaan huomasi, että tämän puhelin olikin kotona!

- No niin, sekin vielä! Tämä tuumasi puoliääneen.

Ei auttanut muu, kuin vain olla ja odottaa…. ja jokainen minuutti tuntui tunnilta – ikuisuudelta.

Sitten yllättäin ovikello soi, hieman varovaisesti, mutta kuitenkin.

Äiti yllättyi. Luulisi sentään, että mies osaisi kotiinsa tulla avaimilla.

Tämä meni avaamaan ulko-ovea ja oli juuri antamassa ”palautetta” miehellensä, kun yllättyi:

Oven takana seisoikin vanha mies hieman nuhjuinen joulupukin asu yllänsä!

- Tuota anteeksi, en voinut olla tulematta, vaikka pitkään epäröinkin. Saanen esittäytyä….

Olen tuosta teidän naapurista, olemme asuneet vuosia tässä lähes vierekkäin ja kyllä te minua

aina tervehditte tuossa ulkona, mitä kaikki eivät aina tee.

Äiti katseli sanattomana miestä ja kuunteli tätä hiljaa.

- Niin tuota, tuossa jo viime jouluna kyllä näin, että millainen joulupukki teille saapui ja

silloin hieman mieltäni kalvoi, että eihän se pukki noin saisi esiintyä ja tulla lasten luo.

Yritin tuossa muutama viikko sitten miehellenne kertoa, että minulla on vuosien takaa kokemusta

tästä joulupukin touhuista, mutta häntä ei kiinnostanut kuunnella, niin päätin asian olla.

Mutta kun nyt taas näin, millaisessa kunnossa se hänen pukkinsa taas oli ja kun he lähtivät

tuosta pihalta kaksistaan taksilla, niin en voinut olla kaivamatta tätä asua esille ja tulla tänne.

Äiti oli sanaton, suorastaan hämmästynyt! Hän ei voinut uskoa todeksi, että tuo eräs vanha

naapurin herra oli hyvin tietoinen siitä, miten kurjasti heillä oli käynyt joulupukin kanssa jo

pariinkin otteeseen. – Ai anteeksi, että en edes sisälle pyytänyt… Tuota, juu on tosiaan ollut

vähän kaikenlaista…. mutta tuota, jos siis vain teille sopii niin kyllähän te saatte tulla lahjat jakamaan.

Vanha herra oli mielissään ja asteli sisälle. Lapset kurkkivat varovasti olohuoneesta, että kuka

se sieltä on tulossa ja kun he näkivät punaisen nutun heilahtavan, kuului kolmesta suusta

yhteen ääneen: ”JOULUPUKKI!”

Vanha herra ilahtui tuosta ja köpötteli lapsosten luo…….

- No onkos täällä niitä kilttejä lapsia….?

Ja niin lahjojen jako alkoi sujua! Äiti kävi nopeasti laittamassa kahvia tulemaan, kysyen

samalla, että ehtisikö joulupukki juomaan kupposen. Tämä ei vastustellut tarjousta.

Vaan mitä nyt?

Ulko-ovelta kuului kolinaa ja rapinaa ja eteiseen tuli joku!

Äiti oli juuri menossa katsomaan, mikä ryminän aiheuttaa, kun sisälle asteli…. toinen joulupukki!

Siinä sitten katselivat toisiaan kaksi joulupukkia, kunnes tämä hetki sitten tullut otti lakin pois

päästään ja veti partaa sivuun…. – Isääääääää! Perheen pieni tyttö huusi kirkkaalla äänellänsä.

-         No niin olen ja lainasin nämä vaatteet…. siis tuolta joulupukilta, mutta kukas tämä pukki on?

Hänen vaimonsa ehti nopeasti tilanteen herraksi ja kertoi koko tarinan ja naapurin vanha herra

vain nyökkäili vieressä. Alkuun isäntä ei ollut kovin mielissään siitä, että joku naapuri oli seurannut

heidän elämää, mutta lopulta tajunnut että eipä se varmaan kenellekään salaisuus ollut, jos vain

oli ikkunasta ulos katsellut, että millainen se heidän pukki oli oikein ollut.

- Mutta mitkä nämä tamineet ovat ja mistä sinä tulet? Vaimo tivasi mieheltänsä.

Mies kertoi, että oli ottanut viinapullon, soittanut taksin ja vienyt kaverinsa kotiin. Laittanut sen

pullon pöydälle ja todennut, että se oli tässä, muuta ei enää tule ja oli viimeinen joulu heillä!

Sitten hän oli soittanut toiselle tutulleen, jolla tiesi olevan kunnon pukin tamineet, että olisiko

ne vapaat ja voisiko lainata korvausta vastaan, kun olisi hätätilanne. Tuon kännisen pukin

asusteita kun hän ei halunnut yllensä laittaa!

Oli saanut asun lainaan ja kiireen vilkkaan sen jälkeen taksilla kohti kotia, jotta vihdoinkin

lapsilla olisi oikea joulu – ja sitten täällä onkin jo joulupukki.

Kaikkia kolmea alkoi naurattaa. Lapset olivat vain ihmeissään, että miten isä voi olla joulupukki.

Siihen naapurin vanha herra, joka edelleen oli joulupukin asussa, kertoi että se oli heidän

sovittu yllätys ja isän piti tulla hieman häntä ennen tänne, mutta hän olikin katsonut kelloa väärin….

Selitys meni lapsiin täydestä ja kaikki olivat tyytyväisiä ja äiti, nyt hänen silmissään

kimmelsi kyyneleet, mutta onnesta!

Joulupukki jäi vielä hetkeksi heille kahvittelemaan, jonka jälkeen hän lähti hiljalleen kohti

”korvatunturia”, kuten asian mainitsi lapsille. Nämä olivat aivan haltioissaan pukista!

Sovittiin, että ensi vuonna joulupukki tietenkin tulee heille ja lapset kirkuivat onnessaan.

Ulko-ovella isä kutsui herran vielä huomenna glögille ja äidille tuli jo paha pelko, että ei kai vain…

mutta samassa hänen miehensä jatkoi, että tietenkin siis alkoholittomalle ja tortulle, jos vain sopii.

Pappa lupasi tulla ja niin käteltiin hymyssä suin ja pappa lähti ”korvatunturille” eli kotiinsa naapuriin.

Tämän jälkeen äiti ei vain voinut olla kysymättä, että mikä sai hänen miehensä mielen ja kelkan

kääntymään noin totaalisesti. Mies vain vastasi hiljaa: - Jaa, kai se on vain se jokin joulun ihme!”

Auringon tuomaa, tuulien viemää

Jaahas, ulkona alkaa sitten vähitellen näyttää siltä, että kevät tulee kohisten.
Lumet sulavat melkoista kyytiä ja katupöly tunkee joka paikkaan! Koita tuolla sitten
kulkea niin, ettei silmät valu vettä ja keuhkot huuda apua aina välillä, kun kunnolla pöllyää.
Mutta tuo on vain ohimenevää.... kuten joka kevät, onneksi.

Muuten ei mitään ihmeempiä olekaan sattunut. En ainakaan tunnusta, koska on ainakin yksi taho, joka lukee minut väärin vaikka tekisin mitä - ja joo, ei varmaan yllätys että kyseessä on naispuolinen, hyvin mielenkiintoinen.... enkä nyt selvitä asiaa enempää, koska tuostakin sanasta saattaa syntyä utelua, vääntöä ja ties mitä - jälleen kerran.

Erästä henkilöä olisi hieno päästä huomenna jotenkin onnittelemaan, kun tulee vuosi lisää mittariin, vaan taitaa olla niin että jos näin tekisin vilpittömin mielin, siitä nousisi hillitön haloo ja huuto (lue: itkupotkuraivari) tms. No, jos hän lukee tämän (olisi yllätys), toivoisin hänen sitten myöskin ymmärtävän, että syntymäpäiväonnittelut tms. minulta ovat ystävyydellä tehtyjä tekoja kaikki, kuten yleensäkin mitä pyrin toisille tekemään.

Niin, mitäs sitten muuta? Hmm, viime perjantaina pitkästä aikaa ravintolassa näin kukkaistytön.
Siis henkilön, joka myi asiakkaille kukkia. Edellisestä kerrasta oli varmaan se n. 10 vuotta, jotenka pitihän sitä 1 ruusu ostaa (sininen) ja sitten vain katsoa, kenelle antaa. Ruusun sai eräs
ystävä, kenen ilmeet olivat näkemisen arvoiset! Se oli varmaan sen päivän hyvä työ.
----------------------------------------------------------------------------

ありがとう すべて , また あなた !

-------------------------------------------------------- 

Olin kuunnellut sinua päiviä useita.
Olin tukenut sanoilla, lohduttanut lauseilla.
Sulla oli vaikeaa....
Sä itkit, sä itkit ja vielä vain itkit.

Minä kuuntelin, annoin sun nojata olkapäähäni...
Kuuntelin, olin hiljaa.

Sä kerroit menneistä, sä kerroit peloista,
sä kerroit kaikesta, mitä sulla oli ja  mitä ei ollut.
Sulla oli vaikeaa...
Sä avauduit, sä purit sydäntä, uudelleeen ja uudelleen.

Jaksoin olla hiljaa, vain jotain väliin sanoa.
Kuuntelin ja halasin, lähelläni vain pidin.
Sä tunsit olevasi turvassa, irti maailmasta julmasta.
Kuivui hieman kyyneleetkin..... edes hetkeksi rauhoittui mielesikin.

Päätin sua piristää, yllättää - sulle jotain tehdä.
Päätin toteuttaa, erilaista..... elämääsi väriä luoda.

Ja niin, iltana eräänä - mun luokseni sut kutsuin,
tekosyyllä tyhmällä.
Ja niin, iltana eräänä - mun luokseni sä saavuit,
täysin hämmentyneenä.

Olin tehnyt ruokaa, olin kokkaillut ja väsäillyt.
Olin päättänyt sun hetken nauttia, vain olla ja nauttia.
Olin kaiken valmiiksi saanut, kun paikalle saavuit.
Ja sun ilmeesi..... - se kertoi kaiken. Sanoja ei tarvittu,
sinä ymmärsit mitä tarkoitin, mitä sulle halusin.

Nautittiin, naurettiin - sinäkin!

Se ateria oli sulle hetkeksi irtiotto arjesta.
Se ateria oli sulle palanen maailmaa erilaista, ehkä taivasta.
Sä tajusit, että vaikka olisi vaikeaa - voi silti saada hyvääkin.

Vaan kaikki ei tuossa ollut!
Lopuksi esille kaivoin, kaapista taioin... sulle "jälkkärin".
Kylmässä shampanja odotti ja mansikat punaiset.
Tarjosin sulle - hämmentyneelle... hymyillen,
vain todeten: "Näin haluan sulle, ystävälle!" Etkä sanonut mitään...
vain katseesi kertoi kaiken ja se riitti!

Ja tuon illan jälkeen ymmärsit, on maailmassa sinullekin paljon
hyvää tarjolla - ja ymmärsit, sinulla olevan ystävä joka on enemmän
kuin vain ystävä, aina.
Eikä mitään tarvinnut sanoa, vain katse kertoi kaiken.

 --------------------------------------------------------------------

Kalenterini kertoi, muistutus huusi!
Hänellä on syntymäpäivä.
Ja mitä minä olin tehnyt? Huusin apua sisälläni. Huusin itselleni, kiukuttelin.
Miksi?
Kun en ollut saanut hankittua sitä lahjaa, juuri sitä!
Kun ei ollut viedä sitä...... juuri sitä.
Tuskastuneena pyörin ympyrää, mietin ja mietin. Koitin keksiä jotain.
Vaan auttoiko miettiminen?  Löysinkö mitä ajattelin?
Saiko hän lahjan? Vain minä ja hän sen tietää voi......
Ystävänä.

----------------------------------------------------------------------

 Mä  olin harhaillut pitkän illan, teillä vierailla.
Kaukana kotoa...... ajoin ja ajoin.
Päämäärätöntä kurvailua, risteyksissä ihmettelyä... mihin käännyn ja miksi?
Eksynyt olin, vaikka tiesin missä menin - vai tiesinkö sittenkään....

Mä harhailin, ajelin ja ajelin.
Ilta vaihtui pimeäksi yöksi, väsytti.... tahdoin jonnekin nukkumaan.
Ei houkutellut takapenkki mua ollenkaan (yksin) ja jatkoin vain matkaa.

Sitten näin, valot luonasi sun.
En paikkaa tiennyt, en tuntenut sua - vielä..... pihaan kaarroin ja
ovelle astelin, koputtelin. Hetki hiljaista, tuuli tarttui takkiini, repi sitä hieman.
Joku nipisti pimeässä poskeani, mikä lie - ja ovi avautui, narahtaen.

Sä seisoit siinä, hiljaa sanomatta mitään.... mittailit minua ja tummat silmäsi
kiilsivät pienen lampun valossa. Sain sanottua pari sanaa ja sinä hymyilit.
Pääsin luoksesi ja hämmästelin paikkaa, asuntoa erikoista.
Kaikkialla oli mulle vierasta vaan jotenkin houkuttelevaa.... kiehtovaa.....

Kysyit, mistä olin ja minne menin.
Kerroin kaiken ja sain kupin teetä, kuumaa höyryävää, samalla eteeni.
Nautin - ja huumaannuin, siitä - sinusta - paikasta, ties mistä.... mutta
oli lämmin ja erilainen minut valtasi, enkä halunnut lähteä pois,
en ainakaan yön selkään kylmään!

Sanoit odottaneesi minua!
Yllätyin. Mitä?
Sanoit, että tiesit minun tulevan.... ja olit vain odottanut minua, jo pitkään!
Mitä? Sanat jäivät kurkkuuni, mutta ilmeeni kertoi kaiken.
Sinä naurahdit ja vastasit: "Kaikki on hyvin ja hyvin tulee olemaankin...."

Sen todella huomata sain.
Ja yössä tuossa tulin ymmärtämään, miksi minua olit odottanut.....

Tiesin luoksesi aina palaavan, olin missä olin ja
oli mitä oli. Sinä odottaisit minua......
Mutta kuka sinä olit?

--------------------------------------------------------------------------


 Oli ollut hauska ilta, hauskassa seurassa.
Oltiin otettu lasillisia ja muutenkin nautittu.
Seurue hauska, vallaton... yhdessä viihdyttiin ja naurettiin.

Joku keksi, pelataan korttia! No mikä ettei, kaikki valmiina.
Pakka esille, pöytä tyhjäksi ja sitten vain pelaamaan.
Siinä me oltiin, miehet ja naiset..... kaikki jännittyneinä korttiemme kimpuissa.
Läiskittiin ja lätkittiin. Väliin joku voitti, toinen hävisi.

Väliin pari lasillista lisää.... ja iltaa jatkettiin.

Sä olit katsellut mua toisinaan, hymyillyt sillain.... - erilailla.
Mä en alkuun sitä huomannut, tai en vain ajatellut.
Siirryit vastapäätäni pelaamaan, katselit suoraan silmiini - hymyilit.

Kilisteltiin laseja, joku ne taas täyttikin!

Muutama tunti hujahti hetkessä, hauskaa oli, naurettiin.
Ketään ei harmittanut jos väliin hävisi, sen saattoi seuraavassa pelissä
kääntää voitoksi - tai sitten ei... mutta väliäkös sillä.

Viimein lopeteltiin, sä otit pakan ja sekoittelit sitä hetken.
Annoit mulle ja pyysit, että otan sieltä neljä korttia.
Mä sekoitin sitä hetken ja jostain pakasta vedin ne neljä korttia esille,
käänsin ne pöydälle.... - ja sinä hymyilit, säteilit.
Sanoit: "Tuo on sinulle" ja kurkotit pöydän yli mua suutelemaan.

Taisinpa voittaa.....

 -------------------------------------------------------------------------

(lukijan toive - tarinan tyylisuunta).

Olimme istuneet iltaa, nauttineet hieman.... myös toistemme seurasta.
Olit hiljaa kosketellut käsiäni aina välillä ja katsellut minua silmiin, hymyillyt....
Tunsin sisälläni, kuinka vereni kuohui... ajatukseni päässäni pyöri:
Halusin sinua!

Lähdimme ravintolasta, suutelimme kevyesti ja kiedoin käteni ympärillesi.
Painoit hetkeksi pääsi olkaani vasten, huokaisit hiljaa... tiesimme kumpikin, mitä
oli tulossa - ja mitä todella halusimme.....

Saavuimme luoksesi. Emme menneet kotiini, koska halusin sinun tuntevan itsesi
rennoksi ja koska et ollut luonani käynyt, en halunnut että olisit jännittänyt....
"Haluatko juotavaa?" Kysymys soi pehmeästi punattujen huuliesi lävitse ja silmäsi
loistivat kilpaa niiden muutamien kynttilöiden kanssa, jotka olit sytyttänyt palamaan.
Vastasin myöntävästi, avasin kauluspaitani ylimmän napin ja katselin ympärilleni.
Asuntosi näytti tyylikkäältä - juuri sellaiselta, mitä sinun kaltaiselta naiselta saattoikin
odottaa.... hieman koriste-esineitä, muutama taulu jne. - kaikilla oli selvä paikkansa ja
tarkoituksensa ja.....


.... ajatukseni keskeytyi, kun tulit eteeni ja tarjosit juotavaa. Katsahdin lasia hieman
epäuskoisena. Ei, se ei ollut viiniä tai olutta - no sitä sinulta ei olisi odottanutkaan.
Se oli..... hymyilin, nostin lasin huulilleni ja annoin tuon juoman koskettaa kieltäni,
maistelin hieman hymyillen. "Toivottavasti kelpaa." Kuiskasit puoliääneen.
Vastasin kommenttiisi laskemalla lasin pöydälle ja suutelemalla sinua pehmeälle poskelle.

Vaihdoimme muutamia sanoja, nautimme juomia ja samalla katselin sinua tarkemmin.
Olin nähnyt sinut aiemmin vain ulkovaatteissa ja nyt olit tuossa.... - edessäni, kauniina.
Hiuksesi säteilivät kynttilänvalossa, silmäsi säihkyivät ja vartaloasi verhoava mekko
sai mielikuvitukseni taas liikkeelle...... Arvasit varmaan aatokseni ja naurahdit.
"Pieni hetki, käyn hieman tuolla...." Poistuit kylpyhuoneeseen ja huikkasit vielä, että
se pullo siellä keittiön pöydällä, siitä voisin kaataa meille kummallekin vielä lisää.

Tein työtä käskettyä ja palasin takaisin olohuoneeseen. Istahdin sohvalle ja kun olin
juuri päässyt hyvään asentoon ja ottanut pienen huikan lasistani, sinä tulit......
- henkeni salpaantui - kaikki pysähtyi!

Olit helmenvalkeassa aamutakissa, mikä oli vain kevyesti vyötäröltä vyötetty kiinni.
Se ei pystynyt, tai ei ehkä ollut tarkoituskaan, peittää sinun kauniita rintojasi.... ne olivat
osittain esillä... ja näin kuinka kauniit ne olivatkaan. "Pidätkö?"
En voinut kuin nyökkäillä, nielaisin hieman ja nousin sohvalta luoksesi.
Kiedoin käteni ympärillesi, uppouduimme intohimoiseen suudelmaan..... annoimme kieltemme
leikkiä keskenämme ja tunsin, kuinka revit paitaani niin, että sait kätesi vaeltamaan
pitkin paljasta selkääni......

Otit minua kädestä kiinni ja veit makuuhuoneeseesi..... siellä odotti iso parisänky.
Vedit nopeasti pehmeän, kerman vaalean päiväpeitteen pois sen päältä ja alta paljastui kauniit
kiiltävät punaiset vuodevaatteet. Tunsin, kuinka sisälläni värisi.... - miten halusinkaan saada
sinut... ottaa lähelle, suudella..... vietellä.... antaa aisteille valta.... nauttia.....

Revit paidan päältäni, näykit kaulaani samalla kun itse kiskoin housuni jalastani.
Hetkessä olin edessäsi täysin alasti. Katselit minua hetken, mutristit huuliasi ja
maiskuttelit...... Nopeasti nostin sinut syliini, kiljaisit hieman - kiedoit kätesi kaulani
ympärille, pelkäsit tietenkin että putoat.
Laskin sinut vuoteellesi - selällesi. Olit allani.... -avasin tuon ihana helmenvalkean
aamutakin vyön paljastaen sinun kauniin vartalosi.....

Ummistit silmäsi kun tunsit kuinka suutelin sinun pehmeää ihoasi, kaulalta.... vatsalta....
laskeutuen hieman alemmaksi..... siirsit hieman jalkaasi ja huokaisit kevyesti, kun tunsit
kuinka suudellen... - kielelläni vein sinua jonnekin.... värähtelit hiljaa, voihkit hieman....
Sanoit jotain, mutta en saanut kaikesta selvää, enkä välittänytkään... tunsin kaikesta,
miten nautit ja halusit - lisää ja halusit minua!

Nostin sinua hieman, siirsin hieman eteenpäin sängyllä ja nousin suutelemaan noita
täyteläisen ihania, pehmeitä huuliasi. Imit huuliani ahnaasti, halusit maistaa niitä....
Kätesi puristui selkääni.... samalla kun hyväilin hellästi sinun kauniita rintojasi.....samalla kun
nousin päällesi... - tunsit minut, tunsit kokonaan kuinka tulin lähellesi,
koko miehuuteni kovuudella..... antaen sinulle kaiken.
Antauduit minulle ja tunteiden aalloille, tunsit kuinka valtavat väreet löivät koko kehosi läpi,
kun olimme me kaksi vain yhtä..... kiihkeinä toisistamme ja kiihkeinä toisissamme!

Raavit kiihkeästi selkääni samalla kun lisäsin kiihkoni vallassa rakkauden tunnetta,
tuota latausta mikä kehossani velloi. Annoin itseni - sinulle!
Halusit tulla nopeasti päälleni - käännyin nopeasti allesi ja nousit ylleni, viettelevän
hitaasti... ihailin sinun kaunista, puhtaan vaaleaa, vartaloasi ja hyväilin noita upeita
rintojasi samalla kun tulit kokonaan päälleni....... ensin hitaasti, sitten yhä lujempaa ja ....
En olisi uskonut, että kestäisin tuota..... olit villi ja sait minutkin sellaiseksi!
Lopulta tunsin...... kohta..... ja sinä.... voihkit, huusit hieman ja samalla....... minäkin....

Hetken päästä lysähdit päälleni, suutelimme hieman. Painoit pääsi rinnalleni jääden
aloillesi. Kehomme värisivät kaikesta, tuosta nautinnosta.... kiedoin käteni ympärillesi
ja silitin selkääsi hiljaa. Nostit hieman päätäsi ja näykkäisit korvaani, kuiskasit jotain...
Vastasin vain hymyillen - sanoja ei tarvittu - me tiesimme muutenkin.
Tuosta yöstä tuli ensimmäinen.......

Jonkin ajan kuluttua nousimme hiljaa, sanoit meneväsi käymään suihkussa.... katsahdit
taaksesi kylpyhuoneen ovelta ja lausuit: "En taida pärjätä yksin...." Ja muuta ei
tarvittu, kun tulin perässäsi hieman hymyillen.....
-------------------------------------------------------------------------