Tuliko Joulu vai ei?

 Hyvää Joulua 2024.

Vaihteeksi tännekin ehdin jotain kirjoitella ja pieni joulutarina olisi tarjolla. 

-----------------------------------------------------

Tuliko joulu vai ei?

Aamuhämärän vielä vallitessa hän istuskeli pöydän äärellä ja katseli kahvikupponen kädessään ulos. Pikkupakkanen ja vasta satanut hentoinen lumi olivat tehneet näkymistä kauniita. Enää eivä pihapiirin ja lähikadun näkymät olleet harmaan loskaisia, vaan aidosti talvisen näköisiä. Mies nosti kupposen huulillensa, hymyili puoliääneen, mutta samalla myös huokaisi.

 Tuo huokaus – niin, se kertoi enemmän, kuin tuhat sanaa. Mies huokaisi, koska taas hänestä tuntui,että lähestyvä joulu olisi koettava jälleen yksin. Hieman ujona seuramiehenä hän ei oikein koskaan ollut onnistunut saamaan mitään vakavia suhteita aikaan ja nyt alkoi tuota ikää olla sen verran, että eipä sitä varmaan enää kovin helposti naisseuraa saisikaan – niin hän ainakin usein ajatteli.

Muuten hän oli kyllä ihan mukavaa juttuseuraa ja aikoinaan työelämässä ollessaan monentyökaverin hyvä ystävä, mutta vuodet vierivät ja sairaseläkkeelle joutuessaan hän huomasi, ettäniin se kaveripiiri vain kapeni ensin kuukausi kuukaudelta ja lopulta muutamien vuosien kuluttuaei ollut, kuin pari hassua vanhaa työkaveria, keiden kanssa piti yhteyttä.

 Olihan hän heti eläkkeelle jäätyään ollut hetken mukana muutamassakin eläkeläiskerhossa, mutta tunsi niiden touhut liian vieraaksi itselle, niin jäi niistä sitten pois. Eipä sieltä ketään jäänyt edes hänen mieleensä. Mies hörppäsi kupin tyhjäksi ja jäi vain tuijottamaan ikkunasta ulos pihalle. Naapurin äijä se siellä harjasi autonsa päältä lumia pois, oli varmaankin lähdössä töihin. Hänellä tuntuivat nuo työajat olevan hieman vaihtelevat, mutta joka arkiaamu aina jossain vaiheessa tuo naapuri aina johonkin lähti. Pihalle pelmahti myös samasta rapusta muutama lapsi ja kiljahteluista päätellen vastasatanut lumi aiheutti iloa ja riemua. Näiden perässä ulos asteli lasten äiti, joka yritti hieman hillitä tenavia, mutta melkoisen turhaan – toiset ottivat ilon irti lumesta täysin sydämin.

 Mies nousi, yskäisi hieman ja päätti, että nyt on oikeasti edes vähän saatava itselle jotain jouluista kotiin, vaikka eipä ketään vieraita ole edes tulossa. Vaatteet päälle ja siinäpä tulikin huomattua, että toinen sormikas oli hajalla! Niin komeasti kaksi sormea pilkottavat. Oli jotenkin saumat päässeet repeytymään. – No nytpä on sitten syy lähteä kävelemään kaupoille. Mies puheli ääneen, samalla kun heitti takkia niskaansa ja sai kengät jalkaansa.

 Ulkona naapurin rouva, joka oli lastensa kanssa pihalla, tervehti häntä. Eivät he koskaan pahemmin juttusilla olleet, mutta kohteliaasti aina toivottelivat hyvät päivät ja toisinaan pari sanaa, yleensä säästä, vaihtoivat. Mies hymyili ja virkkoi, että taisi lapsille olla enemmän kuin iloinen asia se, että lunta oli satanut. Nainen hymyili vastaukseksi.

Mies lähti rauhallisesti kävelemään kohti paikkakunnan ”ostoshelvettiä”, niin kuin hän tuota kauppakeskusta tai mikä liikekeskus se nyt olikaan, hän nimitti. Ajatukset tosin taas painuivat hieman synkiksi, koska katsellessaan liikennettä, ihmisten kantamuksia ja kaikkien ilmeitä ja joulutervehdyksiä toisillensa, alkoi miehestä taas tuntua siltä, että joulu ei ole häntä varten.

 Kauppakeskuksen tiloihin päästyään häntä vastaan pamahti melkoinen äänien kakofonia! Taustamusiikki pauhasi joululauluja ja jokaisen kappaleen perään tuli nippu mainoksia ja infoja. Ihmisten äänet tuntuivat puskevan kuin katujyrä päähän, huudot, kovaääniset puheet, lasten kiljaisut, kolinat ja töminät jne. saivat miehen ahdistumaan. Tuskainen olo valtasi miehen ja hän etsi penkin, johonka pääsi istumaan ja hengähtämään.

 Mies istui ja hieroi hiljaa käsiään yhteen. Pikku pakkanen oli saanut sormet hieman kohmeisiksi ja kun hän ei halunnut risoja sormikkaita käsiinsä laittaa, niin oli sitten avokäsin lähtenyt matkaan. Hetken istuttuaan hän huomasi, että viereen oli tullut kaksi pikkupoikaa. Toinen katseli miestä tarkkaavaisen näköisenä ja ilme oli juuri sellainen, että tämän teki mieli kysyä jotain. - No mitä? Mies virkkoi ja poika nielaisi ensin, mutta sai sitten sanottua, että tunteeko mies joulupukkia, kun mies näyttää niin vanhalta. Miestä alkoi naurattamaan, pojan vilpitön kysymys sai hänet hetkessä piristymään. Toinenkin pikkupojista kohdisti kiinnostuksensa mieheen ja tuumaili, että ehkä mies voisi olla jopa joulupukin sukulainen. Johtuikohan se miehen harmahtavasta hivenen kasvaneesta parrasta, mikä nyt ei kuitenkaan kovin pitkä ollut, mutta silti varmaankin harvinaisempi näky pikkupojille, että kysymys oli oikeastaan ihan ymmärrettävä.

 Mies mietti aavistuksen verran, mutta päätti hieman tarinoida pojille. - Ei, en nyt ihan joulupukin sukulainen ole, mutta voisin teille kertoa, millaisena se pukki kävi meillä kotona, kun olin pikkuinen poika, vähän kuin te nyt olette. Pojat olivat silmät selällään ihmetyksestä ja toinen sai sanottua, että onko joulupukki ollut jo niin kauan olemassa. Miehellä oli vaikeuksia pitää pokkaa, mutta sai kuin saikin sanottua, että kyllähän tekin tiedätte, että joulupukki on satoja vuosia vanha. –Onks´ se enemmän, kuin mummon ja vaarin ikä? Pojat kyselivät ja siihen miehen oli tietenkin vastattava, että todellakin.

 Niinpä mies sitten tarinoi pojille omista lapsuusajan jouluista, eikä ollut huomannut, kuinka yllättäin hänen ympärilleen oli kertynyt näiden kahden pikkupojan lisäksi myös muutama muukin lapsi, mutta heidän lisäksensä näiden vanhempia. Kaikki olivat hiljaa ja koittivat ahmia jokaisen sanan, mitä mies eläväisesti kertoi. Kuunteleminen vain oli hieman hankalaa kovaäänisten mainosten ja taustamusiikin pauhun takia ja siksi jotkut yrittivät jopa hieman venytellä kaulojansa, jotta kuulisivat paremmin miehen tarinoita. Lopulta mies sai tarinansa loppuun ja vasta sitten hän kiinnitti huomiota saamaansa yleisöön, sillä hän oli koko tarinoinnin ajan katsellut näitä kahta pikkupoikaa luullen, että he olivat olleet kolmistaan tuon penkin luona.

 Ihmiset huokailivat, muutamat taputtivat käsiään yhteen. – Olipa siinä tarinaa! – Voi, millaista se joulun vietto onkaan ollut. – No nyt ymmärrän mummia paremmin…. Erilaisia kommentteja kuului hieman sieltä ja täältä ja mies oli totaalisen hämmentynyt ja hämmästynyt siitä, että hänen pieni jutustelutuokio kahden pikkupojan kanssa olikin yllättäin kiinnostanut myös monia muita!

 Pikkuhiljaa ihmiset hajaantuivat paikalta ja pikkupojatkin olivat lähdössä. Toinen kysyi vielä mennessään, että tuleeko mies vielä uudestaan, vaikka huomenna tänne ja kertoisi lisää juttuja. - No katsotaan nyt, jos sitä ehtii. Tämä oli vastannut, vaikka tiesi oikein hyvin, että mitään muutakaan tekemistä hänellä ei ollut. Mielessä pyöri jo ajatus, että eihän se huono juttu olisi tulla pojille kertomaan, menneiden vuosikymmenten jouluista.

 Hänkin lähti liikkeelle ja oli jo poistua koko rakennuksesta, kun muisti, että piti ne sormikkaat ostaa ja jotain pientä jouluista kotiin. Siispä, täyskäännös ja takaisin liikkeisiin. Erään liikkeen kassajonossa hän tunsi, kuinka joku koputti häntä olkapäähän. Mies kääntyi ihmetellen ja aivan vieras nainen hymyili hänelle. Tämä nainen oli kuunnellut jonkin aikaa miehen tarinointia pojille ja hänelle oli tullut niin suuri ikävä ja kaipaus toisella puolella maata asuvia isovanhempia kohtaan, että nainen kysyi, saisiko hän maksaa miehen käsineet. - Siis, tuota… en minä nyt oikein…. Mies sai jotenkin takelleltua, mutta siinä samassa nainen oli jo napannut käsineet hänen käsistään ja antanut kassaneidille ja yhtä vauhdikkaasti maksanut ne.

- Kiitoksia…..mies sai varovasti sanottua ja tunsi punastuneensa. Nainen hymyili, toivotteli hyvää joulua ja jatkoi eteenpäin. Siinä mies sitten seisoi käsissään uudet käsineet, jotka hänen piti ostaa, mutta joku täysin vieras maksoi ne hänelle. Hän pyöritteli päätä ja lähti, kuin hieman usvassa, kävelemään eteenpäin.

 Jotenkin hän oli kuitenkin kotiinsa päässyt ja huomasi, että oli sitten jättänyt kaikki muut ostokset tekemättä. No, se tietää sitten taas seuraavana päivänä paluuta sinne hullunmyllyyn!

 Tuli seuraava päivä. Mies istuskeli jälleen ikkunan äärellä ja joi kahvia katselle ulos. Hän oli koko eilisen illan miettinyt tuota yllättävää tapausta eiliseltä ja ei vain voinut uskoa, että joku täysin tuntematon oli tehnyt hänelle jotain noin yllättävää. Vaan, eipä auttanut kuin pukea taas päälle ja kun hän veti uusia sormikkaita käsiinsä, iso leveä hymy nousi hänen huulillensa. Kävely tuonne ”ostoshelvettiin” sujui nyt aivan toisella tavalla, kuin eilen. Miehen askel oli kevyemmän oloinen – johtuiko se noista saaduista käsineistä vai niiden kahden pikkupojan kohtaamisesta, sitä oli paha sanoa. Kuitenkin yllättävän nopeasti mies oli päässyt perille ja sama äänien kakofonia pamahti heti ulko-ovilla vastaan!

 Muutamassa liikkeessä käytyään hän oli mielestään ostanut kaikenlaista, mutta voimat alkoivat olla hieman lopussa. Hän katsoi, olisiko parissa kahvilassa ollut tilaa, mutta näyttivät olevan täynnä asiakkaita. Lopulta hän löysi erään käytävän päästä pitkän penkin, jossa ei istunut ketään ja siihen hän istahti parin ostoskassinsa kanssa.

 Jonkin aikaa istuskeltuaan hän kuuli kirkkaan huudon: -Äiti, toi on se setä, toi on se setä! Heidän luokseen juoksi nuo kaksi pikkupoikaa ja hieman hengästyneenä heidän perässään paikalle tuli näiden äiti, joka kertoi, että pojat eivät olleet eilisiltana puhuneet kotona mistään muusta, kuin tämän miehen jouluista. Pojat olivat vaatimalla vaatineet, että tänään on tultava kauppoihin, koska mies lupasi heille, että nähtäisiin uudestaan. – No, en minä nyt ihan…. Mies aloitti, mutta lause jäi pahasti kesken, kun pojat innostuivat kyselemään häneltä kaikenlaista, mitä tämä oli nähnyt ja miten oli joskus joulua viettänyt.

 Äitikin jäi poikien kanssa kuuntelemaan miehen vastauksia keskittyneen oloisena, vaikka huomasi yllättäin, että heidän takaa kulki muutamia ihmisiä, jotka kuiskuttelivat, että tuossa on se herra joka eilen kertoi niitä tarinoita. Yllättäin muutamat kääntyivät ympäri ja astelivat tuon penkin luokse, missä mies istui. Kukaan ei istunut hänen viereensä, no niin, paitsi nuo pojat. Mies vastaili poikien uteluihin ja kertoi niiden lisäksi paljon omien lapsuusajan joulujen tapahtumista. Nyt hänkin kiinnitti huomiota paikalle kertyneeseen väkijoukkoon, mutta ei antanut sen häiritä itseään, vaikka tilanne kyllä hieman ihmetytti häntä! Hän kertoi vanhoista perinteistä, saunomisrituaaleista, saunatontuista ja tontuista yleensäkin. Myöskin rekiajelut, pulkkamäet ja kaikenlaiset muut hauskuudet tuli puheltua ja siitä, että joulu oli todellakin hiljentymisen aikaa, silloin ei riehuttu, ei juurikaan musiikkia soiteltu ja juhlittu kuten nykyään on tapana. Suku ja perhe olivat tärkeitä, kuten myös perheen eläimet.

 Lopulta mies hiljeni, huokaisi ja päätti jutustelunsa, että nykyään kun kaikilla vain on niin kiire, niin kukaan ei enää kunnolla ehdi huomioimaan toisia, hyvä jos omaa perhettään muuta, kuin lahjojen antamisen hetkellä. Tähän hän vielä jatkoi, että mitäpä hän on mitään sanomaan, yksin kun joulua viettää, niin samapa se sitten, miten se menee….

 - Mutta sähän voi tulla käymään meillä kylässä! Toinen pikkupojista kiljaisi. Mies naurahti, ei se nyt aivan noin onnistu. Pojat katsoivat suurilla silmillään äitiä anoen, joka ei oikein tiennyt, mitä olisi sanonut. – Hyvä rouva, en minä nyt ole tunkemassa kenenkään joulun viettoon…

 Ja taas hänen lause jäi kesken, kun hieman sivulla ollut nainen avasi suunsa.  – Tuota, minäkin vietän kyllä joulun ihan yksin, kun ei ole enää täällä ketään sukulaista, tai tuttua kenenkä kanssa sitä voisi vietellä, että mikäli teille hyvä herra sopii, niin kutsun teidät ilomielin luokseni kylään, vaikka vain joulukahvien merkeissä. Mies katsoi tuota naista, tämä oli häntä varmaan reilut kymmenen vuotta nuorempi, tai ainakin näytti siltä. Ehdotus oli yllättävä. Paikalla olevat ihmiset seurasivat ääneti tilannetta. Miten mies vastaa? Kukaan ei halunnut lähteä pois paikalta, ennen kuin saisivat tietää, kuinka tilanne ratkeaa. - Mutta, eikö setä oikeesti vois tulla meille? Pojat inttivät uudelleen äidiltään. Tämäkin oli täysin hämmentyneen näköinen. Mies mietti ja mietti, sitten hän asteli poikien äidin luo ja he juttelivat hetken hiljaa kahden. Pojat yrittivät päästä näiden väliin ja kuulla, mitä ja mistä nuo kaksi puhuivat, mutta äiti työnsi heidät päättäväisesti hieman sivummalle. Lopulta nuo kaksi kättelivät ja mies vastasi tuolle toiselle rouvalle, että ehdotus oli todella hieno, mutta kun hän on hieman ujo uusissa paikoissa ja tilanteissa. – No, sitten meitä on kaksi. Nainen vastasi, eikä suostunut kuulemaan mieheltä enempiä vastusteluja. Paikalla olleet ihmiset hymyilivät ja lausuivat kehuja ja tsemppejä, taas muutamat taputtivat. Mies ei ollut uskoa korviaan: Hän, täysin tavallinen kansalainen, olikin yllättäin tuon pienen hetken ajan suosittu ihminen.

 Seuraavat pari päivää ennen aattoa hän oli kuin tulisilla hiilillä. Hän oli vaihtanut puhelinnumeroita näiden kahden naisen kanssa ja puhe oli, että he soittelisivat aattona hänelle. Mutta nyt kello kävi jo iltapäivä kahta, eikä kumpikaan ollut soittanut hänelle! – No olisihan se pitänyt arvata, että näin tässä sitten kuitenkin käy. Mies sanaili ääneen ja päätti tehdä itsellensä pari voileipää , kun ei ollut oikein ruokakaan maittanut. Ehtipä hän toisen niistä syömään, kun puhelin soi. Siellä oli tuo poikien äiti, joka pahoitteli, että ei ollut aikaisemmin soittanut. Hän kertoi, että oli ollut hieman yllättäviä tekijöitä päivän aikana, mutta olisiko mies vielä valmis tulemaan äkkiä pyörähtämään heidän luonaan, kun pojatkin siitä puhuvat. No, eihän siinä auttanut, kuin lähteä matkaan, joten taksin tilaus ja kohti annettua osoitetta. Perille päästyään hän huomasi olevansa kohtuullisen isohkon omakotitalon edustalla ja häntä vastaan asteli vakain askelin joku mies.

- Jaahas, sinä varmaan olet se setä, kenestä meidän viikarit ovat puhuneet! Tämä esittäytyi poikien isäksi ja hänen vaimonsa oli sopinut miehen vierailulle tulosta. Kahdestaan herrat astelivat sisälle ja kun mies oli saanut ulkovaatteensa riisuttua, ohjattiin hänet isoon olohuoneeseen. Siellä vastaan tulikin yllätys: Tuo rouva, kenen luokse miehen piti mennä, olikin talossa! – Hyvää joulua! Kajahti kaikkien paikalla olevien suusta.

 Miehelle kerrottiin, että poikien äiti oli miettinyt hetken sitä, että tämä toinenkin rouva oli joulun yksin, joten hänetkin päätettiin pyytää kyläilemään. Talossa kyllä tilaa riitti. - Ajattelin, kun teitä kuuntelin, että ei se ole mukavaa olla jouluna yksin ja otin hieman ”oikeuden omiin käsiin” ja päätin toimia näin. Perheen äiti puheli.

 Mies oli vilpittömästi ihmeissään, sai silti sanottua rykien kiitos pariinkin kertaan. Lopulta koko joukko asettui joulupöydän ääreen ja mies katsahti hieman ylöspäin ja kuiskasi hiljalleen: Tämän on oltava sitä Joulun taikaa!

 Hyvät ystävät: Joulu ei ole vain lahjojen antamista, se on paljon muutakin. Joulu on myös se tunne sydämessä! Muistakaa, että rahalla ei saa kaikkea.

 Rauhaisaa Joulua kaikille.

Se eräs Ukon joulu

 No niin, on taas mennyt aikaa, kun olen täällä viimeksi ollut ja siis aivan omaa laiskuuttani. Eipä siinä, onhan elämässä kyllä sattunut kaikenlaista, niin on kirjoittelu jäänyt vähemmälle. Nyt kuitenkin pieni tarina olisi tarjolla - olkaa hyvä! (20.12.2023)

-----------------------------------------------------------------------

Yön hämäryys alkoi vähitellen tehdä tilaa aamun harmaudelle. Edellisen illan pieni pakkanen oli kiristynyt yöllä sen verran, että pihapiirin lumioksaiset koivut näyttivät jäädytetyiltä taideteoksilta. Ukko avasi tuvan ikkunasta verhot ja kurkisteli pihapiirille. Maa oli valkoinen, Parina edellisenä päivänä oli satanut lunta ja nyt pakkanen oli kovettenut hanget koviksi ja hohtaviksi. Mutta ei Ukko lumihankia ihaillut, hänen katseensa etsi aivan jotain muuta.

Kello raksutteli tuvan seinällä ja Ukko murahti hiljaa yksikseen samalla kun kääntyi puuhellan ääreen kohentaen tulta. Liedellä kahvipannu porisi jo lupaavasti ja Ukko tunsi jo nenässänsä kuuman tuoreen kahvin aromin. Eihän hänellä päivä lähtenyt liikkeelle koskaan ilman pannullista kahvia, vaikka tuossa syksyllä lääkäri oli hieman neuvonut Ukkoa vähentämään kahvin juomista. -Pah! Ukko huomasi puuskahtavan ääneen, kun ajattelikin lääkärissä käyntiä. Hän oli muuten mainiossa kunnossa, mitä nyt välillä kroppa vihoittelee, mutta kyllä hänen ikäisellä jo joku paikka voikin toisinaan "renata".

Mökissä ei naisen kädenjälkeä näkynyt, sillä Ukko oli jo vuosia elelllyt yksin. Mutta aiemmin oli toisin: Vuosia sitten Ukko eli onnellisena pienessä kaupungissa ihanan vaimonsa kanssa ja elämä hymyili. Vaikka heille ei lapsia siunaantunutkaan, oli heillä toisinaan pikkuisia kyläilijöitä vieraina, sillä Ukon vaimon siskolla oli miehensä kanssa kolme oikein mukavaa lasta. Elämä sujui mukavasti ja mallikkaasti, kummallakin oli hyvä työpaikka ja paljon he puuhasivat vapaa-ajallaan kaikenlaista yhdessä. Ukko muisteli hänen ja silloin vielä nuoren neitosen seurustelun alkuaikoja ja tunsi, kuinka silmäkulmassa kostui. Pieni kyynel liukui poskea pitkin alaspäin. Ukko pyyhkäisi kyyneleen, niiskautti hieman ja nappasi kahvipannun liedeltä. Muutama puupalikka tulipesään ja samalla myös tuvan isoon "pöhisijään" kuten Ukko lämmitysuunia kutsui, meni muutama koivuklapi. Olihan hänellä kyllä sähkötkin mökissä ja varalla sähköpatterikin, mutta Ukko tykkäsi enempi aidosta puulämmityksestä ja kun oli omien maiden puita, niin ei tarvinnut sähköä käyttää niin paljoa.

Mutta miten Ukko oli tuollaiseen mökkiin muuttanut ja miksi hän oli yksin? Avioliitto oli ollut täynnä rakkautta, lempeä, onnea ja myöskin turvallinen. Eivät he pahemmin riidelleet, mitä joskus jostain asiasta olivat kipakasti erimieltä, mutta siinä kaikki. Alkoholikaan ei kummallekaan pahemmin maistunut ja nykyään Ukko ei ota pisaraakaan. Hän nieleskeli lähes väkisin pintaan nousevia kyyneliä ja ikäväänsä muistellessaan sitä erästä hetkeä, mikä muutti hänen elämäänsä.

Se oli se eräs alkutalvinen lauantai. Ukko oli jäänyt kotiin lukemaan kirjaa, kun vaimo oli sanonut käyvänsä vain nopeasti kaupassa ja tulevansa pian takaisin. Niin tuttua, näin oli tapahtunut vuosien aikana lukemattomia kertoja ja Ukko huikkasi vaimolle vielä perään, että kulkee varovasti, siellä on hieman liukasta. Aikaa kului, mutta vaimoa ei kuulunut kotiin ja Ukko alkoi ihmettelemään, että missä hän oikein on. Kurkki ikkunasta pihalle ja läheiselle tielle, mutta vaimosta ei näkynyt jälkeäkään! Lopulta Ukko päätti lähteä ulos ja kävellä kauppaan, johonka tiesi vaimonsa lähteneen. -Ei kai se nyt ole vain lähtenyt ostamaan mitään lahjoja, vaikka sovittiin, että mitään ei nyt ostella toisillemme... Ajatus katkesi puhelimen soittoon. Vaimon sisko soitti hätääntyneenä ja itkuisena: Ukon vaimo oli joutunut onnettomuuteen, joku oli ajanut hänen yli ja on nyt sairaalassa. Ukko tunsi, kuinka kylmä aalto iski koko hänen kehonsa läpi ja hän valahti veteläksi, sai kuitenkin jotain sanottua puhelimeen ja tilasi välittömästi puhelun jälkeen itsellensä taksin.

Nopeasti vaatteet ylle, ulos ja samassa taksi olikin jo pihassa. Ukko toivoi, että kuski ymmärtäisi, että nyt ei kannata vitkastella vaan ripeästi sairaalaan. Taksikuski oli herrasmies ja pienellä riskillä ajoi hieman ylinopeutta, jotta Ukko pääsi nopeasti perille. Sairaalassa hänet ohjattiin osastolle ja huoneeseen, missä hänen vaimonsa makasi pahasti ruhjotun näköisenä ties missä laitteissa ja letkuissa. Ukko näki hoitajan ilmeestä, että nyt oli käynyt pahasti ja kun hänen peräänsä huoneeseen tuli kirurgi, joka kertoi, sen minkä Ukko pystyi näkemään hoitajan silmistä, hän purskahti holtittomaan itkuun. Kyyneleet tulvivat hänen silmistään ja hän voihki ääneen. Hoitaja tuli hiljaa halaamaan Ukkoa, mutta se ei helpottanut hänen tuskaansa.

Ukko sai kuulla, että hänen vaimo oli muutaman muun jalankulkijan kanssa ylittämässä suojatiellä katua. Jalankulkijoille oli vihreät palaneet, kun kulman takaa kurvasi auto. Muut ehtivät hypätä nopeasti sivuun, mutta pahaksi onnekseen Ukon vaimo ei ehtinyt reagoida tarpeeksi nopeasti ja autoilija ajoi tämän yli kohtalokkain seurauksin. Välittömästi törmäyksen jälkeen autoilija oli törmännyt vielä liikennevalotolppaan ja loukannut päänsä törmäyksessä. Ukko kuunteli kirurgin sanoja ja pystyi vain kysymään, herääkö hänen vaimo ollenkaan. Kirurgi ei voinut sanoa kyllä tai ei, koska diagnoosi oli melkoisen ikävä. Ukko kysyi, saisiko hän jäädä vaimonsa luokse ja se hänelle suotiin.

Paikalle oli hieman myöhemmin tulleet myös Ukon vaimon sisko miehensä kanssa. Kumpikin oli itkeneet ja kalpeita. Silloin Ukko kuuli, että onnettomuuden aiheuttaja oli samalla osastolla muutaman huoneen päässä ja poliisit olivat juuri jututtamassa tätä. Ukko pyysi, että käly on miehensä kanssa Ukon vaimon luona ja jos jotain tapahtuu, tulevat heti hakemaan hänet, sillä hän päätti käydä katsomassa sitä, kuka oli onnettomuuden aiheuttanut. Hän oli astellut käytävään ja kuuli eräästä huoneesta melkoista mekastusta. Ukko oli suunnistanut kyseiseen huoneeseen ja ovella hänet pysäytti melkoisen raamikas poliisi, joka oli kysynyt tiukasti, että millä asialla mies oikein oli. Ukko kertoi asiansa ja näki, että poliisi empi hetken, mitä tekisi. Sitten tämä oli pyytänyt Ukkoa kanssaan hieman sivummalle. Konstaapeli oli kertonut Ukolle, että tuo onnettomuuden aiheuttanut mies oli vahvassa humalassa ja kännisen tuurilla selvinnyt pienellä tällillä päähänsä. Ukko kirosi ääneen ja kertoi sitten, että samaa ei voi sanoa hänen vaimostaan, joka joutui tuon juopon uhriksi. Konstaapeli terästäytyi ja kyseli Ukolta enemmänkin, sekä kertoi että tästä tulee selkeästi oikeusjuttu. Samassa he kuulivat, kun Ukkoa huudettiin, jotain tapahtui.

Ukko syöksyi nopeasti huoneeseen, jossa hänen vaimonsa makasi. Tämä oli jollain ihmeen tavalla saanut avattua silmänsä ja pystyi kuiskaamaan muutaman sanan. Ensimmäisenä tämä oli kaivannut miestään ja lähes samalla hetkellä Ukko olikin rakkaan vaimonsa vierellä. Ukko otti rakkaan vaimonsa kädestä kiinni, he katsoivat toisiaan silmiin, kuiskasivat jotain ja Ukko painoi huulensa vaimonsa huulille. Hän oli tuntenut niiden pehmeyden, mutta samalla oudon viileyden. Hetkisen kuluttua Ukko tunsi, kuinka vaimonsa käsi ei enää pitänyt kunnolla ja ...... sitten tämä oli poissa!

Ukko istahti tuvassa pöydän ääreen ja huokaisi. Siitä oli jo vuosia, mutta silti se oli hänelle kuin eilinen. Päivä alkoi kirkastumaan ja Ukko katseli, kuinka linnuille laitetuissa lyhteissä piipahti myös orava. Mutta katse etsi edelleen jotain muuta, mitä vain ei näkynyt. 

Ukko muisteli, että se rattijuoppo ei saanut, kuin 5 kuukautta ehdollista ja korvauksia maksettavaksi hieman toista tuhatta euroa. Se ei ollut mitään! Hän muisti, kuinka rattijuoppo yritti vielä hakea valitusta tuomioonsa, vaikka selvisi, että oli jäänyt jo muutaman kerran humalassa ajamisesta kiinni.

Tuon onnettomuuden jälkeen Ukon terveys romahti hetkellisesti, työt eivät sujuneet ja hän päätti jäädä varhaiseläkkeelle, kun se onneksi oli hänelle mahdollista. Samalla hän laittoi kodin myyntiin ja muutti tuohon mökkiin, minkä oli ostanut itsellensä. Käly miehensä kanssa oli alkuun käynyt välillä Ukkoa katsomassa, mutta jotenkin ne käynnit vain harvenivat ja harvenivat. Tosin nyt heidän pitäisi tulla jouluna käymään ja kyllähän Ukko heitä mieluusti odottelee ja kestitsee. Mutta ei hän heitä yrittänyt katseellaan etsiä...

Oli nimittäin muutama vuosi aiemmin pihassa eräänä kesäisenä päivänä tassutellut nuori kettu. Ukko ei ollut antanut sen häiritä hänen omia puuhiaan, eikä siis hätistellyt tuota poiskaan. Jotenkin tuo kettu tuntui olevan utelias sen suhteen, että mikä mies tuo Ukko oikein oli ja mitä oikein puuhasi. Muutaman päivän kuluttua kettu oli jälleen ilmestynyt pihalle ja Ukko oli huomannut puhelleensa tälle. Jotenkin tuntui, että kettu jopa kuunteli. Vähitellen kummastakin tuli hieman rohkeampi kohtaamaan toisensa ja kun Ukko alkoi jättämään tiettyyn paikkaan välillä muutaman kalan tai hieman marjaa, joskus pilkottuja omenia tai appelsiinia, niin ketusta tulikin todellinen seuralainen. Saman vuoden syksyllä, tai pikemminkin ensilumien sadellessa, kettu tuli aivan Ukon viereen, kun tämä oli laittamassa tuolle jälleen evästä ja antoi silittää itseään.

Tästä alkoi Ukon ja ketun ystävyys todenteolla. Ukko mietti, että onkohan tällä jossain pesä ja perhe, mutta koskaan ketun seurassa ei näkynyt muita lajitovereita. Ukko rakensi kuitenkin varoiksi ketulle vanhan liiterin kulmalle kojun ja jotta kettu ymmärtäisi, mitä varten se oli, niin houkuttimeksi Ukko oli vienyt iltasella sinne hieman syötävää tarjolle. Alkuun kettu ei ollut paikkaan uskaltanut mennä, mutta kun oli muutamat kovemmat pakkaset paukkuneet, huomasi kettu paikan olevan kuiva ja suojaisa ja tällöin tuosta pienestä kojusta oli tullut ketun yksi majapaikoista.

Näin mukavasti meni muutama vuosi. Ukko huomasi, että ketusta oli hänelle paljon iloa ja tuo oli tullut joka päivä viimeistään iltapäivällä pihalle katsomaan, mitä oli tarjolla. Mutta nyt ei ollut kettua näkynyt, ei muutamaan päivään! Ukko puki yllensä ulkovaatteet ja asteli pihamaalle. Pakkaslumi narskui saappaiden alla ja hengitys huurusi pikkupakkasessa. Ukko painoi myssyn paremmin päähänsä, vaikka usein hänellä oli kunnon karvahattu päänsä suojana. Piha ja pihatie olivat lumen peitossa, joten lumikolalla oli töitä. Samalla, kun Ukko kolasi lunta, yritti hän katsella josko näkyisi ketun jälkiä, mutta turhaan. Hangella näkyi vain yhden jäniksen jäljet, eikä muuta. Ukko tunsi harmistuvansa ja samalla tunsi myös ikävää ja yksinäisyyttä!

Päivä eteni, tuli alkuilta ja Ukko kävi laittamassa pihalle pari ulkotulta palamaan. Huomenna hän tekisi muutaman jätkänkynttilän, kun parin päivän päästä pitäisi tulla jouluvieraita. Aattoonkaan ei enää ollut kuin vuorokausi. Muutamia päiviä aiemmin Ukko oli käynyt kylillä ostoksilla ja ostanut itsellensä jopa joululahjan: Uuden partahöylän! Edellinen olikin kunniakkaasti palvellut häntä ties kuinka kauan. Mitään muita lahjoja hän ei ostanut, sillä oli sovittu, että hän kyllä saunottaa ja ruokkii vieraat, mutta ei muuta ei tarvitse järjestää. - Kun eivät nyt alkaisi hössöttämään taas, että pitäisi muuttaa kaupunkiin! Ukko oli manaillut. Tosin ei tuollaisesta koskaan vakavasti oltu juteltu, mutta kyllä hän hieman oli aavistellut joskus aiemmin, että tuollaisia ajatuksia toisilla oli. Hän vain oli juurtunut mökkiin ja mökkielämään.

Ilta pimeni, ulkos ei enää nähnyt. Ulkotulien pienet liekit vain lepattivat kevyesti tuulen voimasta. Ukko ihmetteli ja mietti, mitä oli hänen pienelle ystävälleen tapahtunut. Mutta ei se ihmettelemällä miksikään muuttunut ja iltauutiset katseltuaan Ukko päätti painua yöpuulle.

Seuraava aamu valkeni kipakan pakkasen vallitessa. Ukko lisäili jälleen uuniin puita ja kahvittelun jälkeen suuntasi ulos. Piti tehdä ne jätkänkynttilät ja saunaakin voisi laitella jo hieman valmiiksi. Pääsevät kunnon puusaunaan ja vihtomaan toisiansa. Siinä puuhaillessaan ja paikkoja valmiiksi laitellessaan hän samalla yritti löytää ystäväänsä pihapiiristä, mutta ketusta ei näkynyt jälkeäkään. Ukko tunsi huolestuvansa. Olihan tuo veijari tuonut hänelle paljon iloa. Hän huomasi, että kopissakaan kettu ei ollut käynyt. Tämä ei hyvältä vaikuttanut!

Tuli lounasaika, vaikka hänellä ei mitään tiettyä aikaa ruokailemiseen koskaan ollutkaan. Söi silloin, kun teki mieli ja oli nälkä. No kello näyttikin jo iltapäivä kahta, joten kyllähän sitä jo ruokaa pitääkin vatsaansa saada. Ukko kopsutteli saappaista lumet ja asteli sisälle mökkiin. Isossa padassa oli muhinut lihakeitto, josta hän kauhaisi aimo annoksen lautaselle ja asteli pöydän ääreen aterioimaan. Siinä samassa hän näki jotain liikettä ulkona: Jotain livahti, mutta Ukko ei ehtinyt nähdä tarkkaan, mikä pihan poikki meni. Siltä istumalta hän ponnahti ylös, nopeasti vaatteet niskaan ja saappaat jalkaan ja pihalle. Mutta ei, jäljet paljastivat pihan poikki loikkineen vain jäniksen. Häntä harmitti samalla, kun kääntyi takaisin mökin ulko-ovea kohti. Silloin kuului hieman erilaisia ääniä. Ukko pysähtyi ja kurkkasi olkansa yli ja kas, voiko se olla totta: Hänen rakas pieni ystävä, kettu, oli hangen päällä ja katseli Ukkoa kuin hymyillen. Ukkoa nauratti samalla, kun hän ääneen kysyi painokkaasti ketulta, että missä ihmeessä tämä oli ollut. Oli kuin kettu olisi täysin ymmärtänyt Ukon puheet, sillä kettu hyppäsi hangelta pihatielle, asteli hieman tiellepäin ja jäi katselemaan jonnekin kauas ja hetken katseltuaan kaukaisuuteen, kääntyi tämä Ukkoa katsomaan. Ukko hymyili. Hänen ystävä oli hyvässä kunnossa ja taas hänen luonaan ja seuraavana päivänä tulee vielä jouluvieraita. Joulustahan tulee sittenkin melkoisen iloinen!

Näitä ajatellen Ukko kävi hakemassa ketulle hieman purtavaa ja joulun kunniaksi pilkkoi pari punaista omenaa tälle. Kettu seurasi aivan tämän vieressä miehen tekemisiä, eikä koskenut herkkuihinsa, kuin vasta sitten kun Ukko oli saanut kaiken laitettua. - No niin, kuomaseni, ole hyvä ja Hyvää Joulua! Ja aivan kuin kettu olisi tuonkin ymmärtänyt, sillä se nyökkäsi hieman ja vasta sitten kävi herkkujensa kimppuun hyvällä ruokahalulla.

Ukko asteli sisälle mökkiin ja loppuilta menikin nyt nopeasti ja seuraavana päivänä jouluvieraat tulivatkin kylään muutaman lahjapaketin kera. Eikä kukaan puhunut mitään mihinkään kaupunkiin muutosta, koska Ukko ja mökki olivat parasta, mitä joulu voi tarjota! - Ja minulle on parasta te, sekä eräs pieni ystäväni täällä. Oli Ukko vastannut.

Hyvää Joulua kaikille. Älkää jättäkö ketään yksin ja muistakaa, joulussa tärkeintä ei ole lahjat!

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Joulu lähestyy

Niin se kalenteri etenee taas kohti sitä juhlaa, kun lapset ovat kilttejä ja vanhemmat
stressaavat kauppakeskuksissa itsensä hermoromahduken partaalle.... eli joulu on ovella.
Vaikka eletään vielä marraskuuta, niin kyllä sitä joulutohinaa jo näkee - ja kuulee.
Pikkujoulukausi kiivaimmillaan......  voin sanoa, että ne ovat toisinaan aika rankkoja
(vaikka ei itse juhlikaan, vaan on enempi toteuttamassa juhlia).

Sitten tarjolla muutaman henkilön toive: Joulutarina.
Jos teksti loukkaa tms. jotakuta, olen pahoillani.
Viittaukset joihinkin eläviin tai edesmenneisiin henkilöihin ovat täysin sattumia.
-----------------------------------------------------------------------------

Istui hiljaa tuolillaan ja katseli ulos harmaata säätä kiroten.
Tuntui, kuin ei talvea tulisi millään! Satoi..... satoi.....satoi....vettä tuli tasaisesti.
Mumisi itsekseen ja muisteli niitä talvia, kun lumi satoi maan eteläosiinkin jo
loka-marraskuun aikana ja pakkaset nipistelivät siitä saakka poskia aina tuonne
maaliskuun loppupuolelle. Nyt lunta oli näkynyt vain ajoittain ja useimmiten
niin, että reilun vuorokauden kuluessa kaikki oli jo oikeastaan sulanut pois!

Hörppi kahvia ja mietiskeli. Mihinkään ei ollut kiire, ketään ei kaivannut.
Elämä oli vienyt siihen pisteeseen, että kun jälkikasvua ei ollut ja puolisosta
oli aika jättänyt, niin mitäs hän... yksin siinä ihmetteli ja mietiskeli maailman menoa.
Joulukin olisi tulossa, taas! Viime vuonna oli yllättänyt itsensä ja käynyt
ensimmäisen kerran vuosikymmeniin joulukirkossa. Muuta ei sitten ollutkaan
jouluun kuulunut, kotona oli ja katseli joulurauhan julistuksen ja sitten vain ollut.


Mutta sitten silmiin osui pöydällä olevasta lehdestä artikkeli, jossa puhuttiin
joulupukeista! Nopeasti nappasi lehden, luki artikkelin ja muisti että jossain pitäisi
tallessa olla kauan-kauan sitten käytetyt pukinvaatteet! Eipä muuta, kuin kellaria penkomaan
ja pitkällisen etsiskelyn ja kaivelemisen jälkeen löytyikin laatikko, jonne oli siististi
viikattu takki ja housut. Olipa siellä partaa ja lakkikin sekä käppyrävartinen kävelykeppikin.

Siinä samassa päätti, että nytpä pistää asun kuntoon ja tänä jouluna lähtee joulupukiksi!
Ilokseen huomasi, että asua ei juuri tarvinnut korjailla ja kun omasta takaa oli hieman
vatsaa, niin ulkomuotokin oli jo valmiiksi melkoisen sopiva. Asun tosin päätti pestä
varovasti - käsin, jotta se ei nyt aivan tuoksuisi kellarille ja paremmin kehtaisi laittaa päälle.
Jo pelkkä ajatuskin joulupukiksi lähtemisestä toi virtaa ja seuraavana huomasikin
jo suunnittelevansa mainosta itsestään, jolla toivoi houkuttelevan joulupukkia kaipaavia
ja jo seuraavana päivänä kävi niitä viemässä muutamien kauppojen ilmoitustauluille esille.

Muutamaan päivään ei tapahtunut mitään, tosin jouluun oli vielä jokunen viikko, niin
eipä varmaan kaikki joulupukkia kaipaavat edes etsineet vielä tarjokkaita. Mutta sitten
eräänä päivänä puhelin alkoi piristä ja pienessä ajassa olikin useampi varaus aattoiltaan tehty!
Nyt kun vielä tulisi lunta ja hieman pakkasta, jotta maa olisi valkoinen, niin sitten
joulu olisi juuri sellainen, kuin mitä moni varmasti toivoi.

https://www.youtube.com/watch?v=Clks53KsD0c

Ja kuin kohtalon oikusta - tai ties mistä, niin joitakin päiviä ennen aattoa maahan alkoi
sataa kaunista valkoista lunta luoden luonnosta satumaisen kauniin. Joulusta tulisi valkoinen!
Aattoaamuna kävi vielä hautausmaalla viemässä pienen seppeleen ja kynttilän puolisonsa
haudalle, lausuen muutaman sanan hiljaa puoliääneen. Pieni kyynel liukui silmäkulmasta
alas poskelle, vaan alemmaksi se ei valunut kun tuuli pyyhkäisi sen mennessään.
Arveli, että se oli selvä merkki - viesti: "Älä itke, kaikki on hyvin. Mene, ole joulupukki!"
Ja niin päättikin tehdä, kiirehti kotiin ja valmistautui
kohti ensimmäistä joulupukin keikkaa
moniin - moniin vuosiin! Vielä viimehetken tarkistukset
ja sitten matkaan.

Ensimmäisessä paikassa oli odottamassa isä ja äiti ja pieni poika, joka oli kuulemma jo
aamulla kiiruhtanut ikkunaan ja kysellyt, että koska pukki tulee.
Lahjojen jako ja pieni jutustelu pojan kanssa sai mielen entisestään kohoamaan ja
hymyillen matka jatkui kohti seuraavaa paikkaa.
Siellä olikin hieman erilaiset tunnelmat, vaikka selvästi oli yritetty tehdä joulua parhaimman
mukaan, mihin varat ja rahkeet olivat riittäneet.
Perheeseen kuului vain äiti, jolla oli huollettavanaan kolme lasta. Näki, että monessa asiassa
oli tiukkaa ja äiti oli päättänyt nipistää jostain asioista sen verran, että oli saanut joulupukin
lapsille -kuulemma ensimmäistä kertaa. Äiti yritti hymyillä, vaikka silmistä näki, että
hän oli väsynyt. Lapset tietenkin toivoivat pukilta paljon kaikkia uutuusleluja ja lahjoja,
mutta niitä pukki ei valitettavasti osannut aivan siinä määrin "loihtia" lahjasäkistään, kuin
mitä nämä olivat toivoneet. Pehmeitä paketteja oli muutama jokaiselle ja yhdet kovemmat,
joiden sisältö ei ollut kuitenkaan aivan sitä kovinta hittilelua, mitä tv:n mainokset ja
lehdet rummuttivat viikkoja ennen joulua. Lapset eivät silti näyttäneet masentuneilta, sillä
heistä kuitenkin näki, että olivat tottuneet jotenkin jo siihen, että kaikkeen ei ollut varaa,
vaikka mitä tekisi. Äidistä tuntui selvästi kurjalta, että hän ei saanut annettua lapsilleen
aivan sitä, mitä mielellään olisi antanut. Hieman joulupukinkin mieltä tuo painoi...

Vaan matka jatkui ja parissa seuraavassa paikassa oli ilo ylimmillään!
Yhdessä paikassa perheen isäntä oli maistellut jo hieman enempi viiniä joulun kunniaksi
ja nenä alkoi olla punaisempi, kuin mitä oli joulupukin nuttu.
Paikalla olleet toisen osapuolen isovanhemmatkaan eivät olleet avain selvinpäin, mutta
kuitenkaan eivät mitenkään pahassa tokkurassa. Lapset eivät ehkä edes huomanneet
mitään, koska heillä riitti touhua ja tohinaa ja kun paketteja oli melkoinen määrä, kiinnittyi
näiden huomio tietenkin niihin eikä mihinkään muuhun. Kyllähän pukkikin olisi saanut
juotavaa, mutta pakko oli kieltäytyä jo ihan sen vuoksi, että "velvollisuus kutsui" ja vielä oli
paikkoja, joihin piti mennä lahjoja jakelemaan.

Sitten oli yllättävä toimeksianto: Eräs nuoriherra oli lähestynyt ennen joulua tätä ja kysynyt,
onnistuisiko joulupukin toimittaa yksi pieni rasia erääseen osoitteeseen, mihin tämä tulisi
hieman sen jälkeen, kun joulupukki oli käynyt siellä. No kun syyn oli saanut tietää, niin
tietenkin toiveeseen suostuttiin...... ja eräässä osoitteessa olikin yllätys suuri, kun ovikelloa
soittikin erään nuorenherran sijaan joulupukki! Oven avannut nuori neito hämmästyi täysin
ja hämmästys oli vielä suurempi, kun joulupukki ojensi hänelle rasian.
Neito avasi sen ja sisältä löytyi, mikäs muu kuin timanttisormus! Kyyneleet nousivat neidon
silmiin ja samassa hän kapsahti joulupukin kaulaan ennen kuin tämä ehti kertoa, että
sormuksen varsinainen antaja olisi tulossa kohta, jos vain.....
Enempää ei tarvinnut sanoa, neitokainen vain huusi: "Yes! Tahdon!"

https://www.youtube.com/watch?v=JAEQX7m0v5Y

Melkeimpä samalla hetkellä paikalle saapuikin tuo nuorimies silmät säihkyen, kun oli
kuullut neitokaisen huudon! Joulupukki onnitteli nuoria ja poistui hiljaa ulospäin....

Iltapäivä eteni kohti alkuiltaa ja vähitellen eri paikatkin oli jo käyty läpi.
Oli jäljellä vain yksi paikka ja kylläpä jo alkoikin tuntua siltä, että työstähän tämä käy!
Jopa aikataulu oli pitänyt melkoisen hyvin, mitä piti suorastaan saavutuksena ja
siitä hän onnitteli itseään. Viimeinen paikka oli omakotitalo ja lahjasäkit olivat sovitusti
jätetty hetkeä aikaisemmin ulko-oven pieleen, mistä "kaappasi" ne kouriinsa.
Ovikellon soitto.... hetken oli hiljaista, talossa oli valot, mutta kukaan ei tullut avaamaan...
Soitto uudestaan.... hiljaista...... hieman hämmentävää! Lopulta ulko-ovi tultiin avaamaan.

Ovella seisoi siistiin pikkutakkiin ja suoriin tummiin housuihin pukeutunut
herra, jonka katse oli terävä ja ääni vielä terävämpi!
Hän ohjasi joulupukin suureen olohuoneeseen, jossa oli perhettä ja sukua enemmänkin
paikalla. Joulupukki huomasi heti, että nyt oltiin paikassa ja perheessä, joilla oli
arvovaltaa ja omaisuutta - se huokui kaikesta..... aivan kaikesta.
Ainoa, kuka näytti kuin ei olisi kuulunut joukkoon, oli perheen isän vaimo.
Tämä selvästi varoi tekemästä tai sanomasta mitään, mikä saattaisi rikkoa selkeästi
perinteiksi muodostuneet tavat juhlia joulua. Joulupukki joutuikin ensitöikseen
alkuhämmennysen jälkeen osallistumaan johonkin perheen perinteiseen joulunäytelmään,
josta ei oltu ennakkoon mainittu sanallakaan ja kaikilla muilla, paitsi hänellä
ja tuolla talon isännän vaimolla oli hauskaa, kun joulupukki joutui pienen kiusoittelun
kohteeksi muutaman kerran tuon näytelmän aikana
- ja vasta tämän jälkeen oli vuorossa lahjojen jakaminen.
Rumba jatkui vielä hetken sen jälkeen joululaulujen laulamisella, mihin
joulupukin piti tietenkin osallistua. Siinä alkoi olla jo ääni koetuksella, kun koko
päivän oli saanut kysellä, että oliko perheessä kilttejä lapsia ja toisaallakin oli
lauleskeltu ja luriteltu. Eipä siinä auttanut kuin pyytää että saisi käydä ennen
lähtöä juomassa keittiössä lasillisen vettä.

Keittiössä tuo perheen vaimo vesilasia ojentaessaan tärisi. Joulupukki otti tätä kädestä
kiinni ja kysyi, että mikä hänen on ja voisiko häntä auttaa.
Nainen kertoi, että hän avioitui miehensä kanssa reilut neljä vuotta sitten ja siitä saakka
jokainen joulu on ollut hänelle todella raskasta. Hän itse on lähtöisin tavallisesta, todella
arkisesta perheestä ja täällä näillä on kaikki - siis aivan kaikki - ja kukaan ei ole yhtenäkään
jouluna auttanut häntä missään jouluvalmisteluissa! He ovat vain sanoneet, että he eivät
käsiään sotke mihinkään ruokiin tai siivoile tms. koska sitä varten on toiset ihmiset ja
hänen tehtävänään on ollut kuulemma tehdä joulu, mihin on aina kyllä annettu tarkat ohjeet!

Joulupukkia alkoi ahdistaa, nopea miettiminen ja sitten hän otti naista kädestä kiinni
siirtyen olohuoneen puolelle, samalla kertoen, että nyt tämä nainen lähtee hetkeksi hänen
mukaansa, koska joulupukilla on hänellekin vielä yllätys!
Koko muu väki pysähtyi, kaikki katsoivat kummissaan
Nainenkin oli ymmällään, mutta ei sanonut mitään kun joulupukki
kehoitti häntä pukemaan päällensä ja lähtemään tämän matkaan.

Vasta autossa joulupukki kertoi, että hän huomasi jo heti taloon tullessa,
että siellä oli jotenkin väkisin tehty "joulufiilis" ja ne leikit vain korostivat
sitä, että joulupukin paikka oli olla vain pienen pilkan kohde tuolla
- lahjojen jako vain nyt sitten kuului tämän toimenkuvaan siinä ohessa.
Siinä puhuessa joulupukki ajoi osoitteeseen, missä oli käynyt kierroksensa alkupuolella.
Hän käveli nainen perässään ulko-ovelle, soitti ovikelloa ja kuuli sisältä hieman
itkuisen, kevyen huudanduksen, jossa kehoitettiin odottamaan hetki.
Oven tuli avaamaan silmät punertavina tuo yksinhuoltajaäiti.
Tämän ilme oli enemmän kuin näkemisen arvoinen, kun hän näki joulupukin uudelleen!
Epätietoiset kysymykset ja hämmästelyt eivät kauaa saaneet jatkua, kun joulupukki
keskeytti kysymysten tulvan kaivaen takkinsa taskusta joitakin seteleitä ojentaen ne
naisen käteen samalla sanoen, että tässä on hänen oma joululahja heille.

Samalla joulupukki siirtyi hieman sivuun ja.... sitten seurasikin yllätys, johonka ei edes
joulupukki ollut osannut varautua! Nuo naiset tunsivat toisensa ja hämmästyneinä he
katselivat hetken toisiaan ennen kuin halasivat ja purskahtivat itkunsekaiseen nauruun!
Joulupukki raapi päätään, todellinen joulun ihme.
Tuo yksinhuoltaja -äiti kehoitti heitä tulemaan tietenkin sisälle, mutta hiljaa kun lapset
olivat jo nukkumassa ja syy miksi hän ei heti avannut ovea, oli se että hän kuivasi kyyneleitä,
kun joulupöytään ei ollut saanut järjestettyä paljoakaan herkkuja lapsilleen.

Samassa joulupukin mukanaan tuoman naisen puhelin soi, mutta ennen kuin tämä ehti
vastata siihen, otti joulupukki puhelimen ja vastasi siihen. Linjalla oli naisen aviomies, joka
oli selvästi tuohtunut siitä, että vaimo oli lähtenyt joulupukin matkaan ja heillä ei tuollaista
käytöstä pidetä millään tavalla soveliaana! Joulupukki kuunteli hiljaa, kunnes kertoi missä
he olivat ja pyysi miestä tulemaan yksin heidän luokseen. Mies mietti hetken, mutta lupasi
tulla kunhan vannotti joulupukkia, että he todellakin ovat siellä missä tämä kertoi
heidän olevan ja hänen vaimolleen ei oltu tehty mitään. Joulupukki lupasi, koska olihan
hän sentään joulupukki!

Eipä mennyt kauaakaan, kun mies jo kurvasi paikalle ja ilmestyi asuntoon, missä nuo
naiset istuivat innokkaasti keskustellen pöydän ääressä ja joulupukki seurasi sivusta.
Mies kuunteli, mitä joulupukki kertoi hänelle.....
- ja hänelle alkoi valjeta se, että vaikka heillä on kaikki, mitä rahalla voi saada, ei
heillä välttämättä ole sitä, mitä jouluna pitäisi olla: Kultainen, rakastava sydän!

Täällä taas yksinäinen äiti oli yrittänyt tehdä lähes tyhjästä onnellisen joulun lapsilleen,
nipistäen monista arkisista asioista.

Miehen rinnasta pisti! Koskaan kukaan ei ollut hänelle puhunut noin. Koskaan kukaan
ei ollut kyseenalaistanut heidän jouluaan! Mies sai vielä kuulla, että hän muiden
perheenjäsenten ja sukulaisten kera oli jättänyt vaimonsa yksin tekemään joulua, vain
odottaen valmista...... mikä oli saanut naisen täysin henkisesti väsyneeksi ja alistuneeksi.
Hetkeen mies ei sanonut sanaakaan, kuunteli joulupukkia ja katseli noita kahta naista.
Lopulta hän meni vaimonsa eteen...... polvistui ja pyysi anteeksi!
Naisen silmiin nousi kyyneleet, hän kietoi kätensä miehensä ympärille ja suuteli tätä kevyesti.
Tämän jälkeen nainen esitteli tuon yksinhuoltajaäidin miehelleen, kertoen tämän olevan
hänen pitkäaikainen lapsuudenystävä, jonka kanssa vuosia teki kaikkea ihanaa, kunnes
mm. opiskelu ja sittemmin työt veivät heidät erilleen - kunnes kohtasivat näinkin oudosti!

Mies kätteli tuota toista naista, katseli ympärilleen ja mietti hetken.....
Sitten hän katsahti joulupukkia ja uudelleen tuota naista ja kysyi, voisivatko he
tapaninpäivänä tulla hänen ja hänen vaimonsa luokse aterialle - ja tietenkin naisen
lapset mukana! Hetken hämmentävän hiljaisuuden jälkeen kummatkin suostuivat ja
mies pyysi, että hänen vaimo saisi nyt lähteä hänen mukanaan kotiin ja lupasi, että
tästä eteenpäin hän todellakin muistaa huomioida tätä enemmän, eikä odota vain valmista!

https://www.youtube.com/watch?v=tamy_K2jmW0

Niin myös tapahtui!
Tapaninpäivänä sovittuna aikana tuo joulupukkina ollut tuli tuolle isolle talolle seurassaan
äiti kolmen lapsensa kanssa ja heitä odotti jo ulko-ovella mies vaimo kainalossaan
hymyt kasvoillaan tulijoita iloisesti tervehtien.

Hyvät lukijat, pitäkää mielenne ja sydämenne avoimina!
Älkää pitkäkö mitään tai ketään itsestäänselvänä elämässänne, maailmassanne.
Maailma voi olla - ja onkin - merkillinen.
Kenellä ei ole tarjota mitään, voi olla enemmän annettavaa kuin hänellä,
kenellä on jo kaikki. Hyvää joulua ei saa vain rahalla, siihen tarvitaan myös
aitoa tunnetta sydämestä!

Onnellista ja rauhaisaa joulun odotusta kaikille, tasapuolisesti!

 

https://www.youtube.com/watch?v=N8YX5CKvB6o

---------------------------------------------------------------------------------------