Translate - Google kääntäjä

Näytetään tekstit, joissa on tunniste hautausmaa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste hautausmaa. Näytä kaikki tekstit

tiistai 5. heinäkuuta 2022

Monttubileet -ohjelma

 Nyt heti kaikille lukijoille varoitus: Jos tiedät tai tunnet olevasi edes aavistuksen verran herkkä tai mahdollisesti mielensäpahoittaja -tyyppiä, niin silloin kannattaa jättää tämän tekstin lukeminen suosiolla. Tekstin aihepiiri on sellainen, että kovinkaan moni ei aiheesta halua heittää huumoria, eikä haluaisi sitä nähdä missään muodossa. Joten, varoitus ja neuvo on annettu! Mutta jos taas lähdet lukemaan tästä eteenpäin tarinaa, jonka olen kirjoittanut, en ota vastuuta siitä, jos järkytyt, suutut, loukkaannut, tunnet pahoinvointia tms. 

Tämä kirjoitus on ehkä minun tapani nyt purkaa mielestäni tiettyjä tunteita, mitä siellä on vellonut kohta kuukauden ajan. Syy siihen on erään läheiseni menehtyminen! Siis aihepiiri, josta kirjoitan, on kuolema ja hautajaiset.... joten..... tästä se lähtee:

---------------------------------------------------------------

Ja oikein mukavaa iltaa teille kaikille katsojille ja tervetuloa seuraamaan maailman 1. tosi-tv ohjelmaa, jossa seurataan kerrallaan yhden perheen ja suvun seikkailuja, selkkauksia, skandaaleja ym. ohjelmassa "Monttubileet"! 

Ohjelman formaatti on täysin uusi ja ehta kotimainen tuotos. Ohjelmassa nämä perheen eri jäsenet yrittävät selvittää ilman ennakkoapuja ja -ohjeistuksia yllättävästi eteen tulleesta kuolintapauksesta. Miten he selviävät erilaisista eteen tulevista hetkistä..... ja nyt meillä onkin jo suora kuvayhteys Jääksipyyn perheeseen, missä isoisä Kurt-Göran poistui taivaallisille metsästysmaille. Tosin meidän on nyt tarkennettava, että perhe ja suku ei tiennyt, että K.G (näin tuttujen kesken) metsästi kyllä lähinnä nuorempia naisia ja oli varsinkin tietyissä Kuguaari (lue puuma) -luolissa ja "Cinderella simulaattorissa" kun kala vedessä. Ja sitten seuraamaan tapahtumia:

- No just joo.... Siis Kurtti oli luvannut mulle, että ne sen metsästysaseet tulee kyllä mulle! (äänessä on lapsenlapsi Jari-Paulus). Mutta tää sen kämppä on kyl niin täynnä kaikkee.... Eihän täällä mahdu oleen

- Siis kato ny, mitä sä säädät! Mulle Kurtti sano vielä viikkoa ennen tätä, että nää rojut saa kaikki lähtee mappi ööhön ja jos jotain pientä halutaan ottaa, niin se on okei. Ei täss´ kannata miksään hamstraajaks kenenkään alkaa! Onks sulla Jarde (siis Jari-Paulus) edes tilaa niille aseille? Mitä sä niil´ tekisit, kun et uskalla edes vesipyssyy pitää kädessä! (äänessä Kurtin vanhin poika Henttu). Sen jälkee ku´ Kurtti oli eronnu siitä yhdest lyylistä, niin mä voin sanoo, että täällä ei ole mitään arvokasta!

-Ai ei, mikäs toi kuppisetti tossa kaapissa on? (Ääneen pääsi Marja-Kaarina, Kurt-Göranin tytär). Toi on ihan selvästi sen unkarilais-puolalaisen posliinitehtailija Attila Woizclizghdshdeshtin tekemä sarja! Tolla on kuulkaa arvoo sen verta, et mä en tota anna kellekkää, se on mun.

Tilanne kehittyy nopeasti äärimmilleen. Desibelit nousevat, kun jokainen paikalla oleva haulaakin yllättäin kyseisen sarjan ja kaikki muu unohtuu! Lopputulos: Jokainen lähtee Kurt-Göranin asunnosta naama ns. norsunvi....a ulos ja omiin koteihinsa. Mutta jo reilun tunnin kuluttua alkaa keskinäinen puhelinrumba. Jokainen syyttelee toisiaan ja mukaan saadaan vielä toinen lapsenlapsi AikkiRiitta, joka oli Kurt-Göranin lempisukulainen. No AikkiRiitta oli vielä niin nuori ja viaton, vasta hiljan täyttänyt 20 vuotta, mutta kummasti oli viihtynyt usein öitäkin Kurti-Göranin luona ja usein tämän jälkeen hänellä oli hieman enemmän käyttörahaa lompakossaan. Pari kertaa tosin oli vaivihkaa joutunut hankkimaan jonkin pillerin....... mutta tästä emme nyt toistaiseksi enempää!

AikkiRiitan äiti Siila-Maisa oli Kurt-Göranin vanhin lapsi, mutta pahasti sairas ja oli todennut, että hänellä ei ole mitään vaatimuksia tai muutakaan hautajaisten tai perunkirjoitusten kanssa. Jari-Pauluksen isä taas oli vuosia sitten merille lähtenyt Sämpy T. ja viimeisin varma tieto hänestä oli n. vuoden takaa, kun oli laittanut postikortin Somaliasta. No hänestä emme varmaankaan kuule enempiä.

Kolme päivää myöhemmin Kurt-Göranin asunnolla tapahtuu! Tuotantoryhmämme oli välissä mikittänyt ja asentanut kameroita asuntoon ja parahiksi ehtineet poistua paikalta, kun jo ulko-ovi kävi. AikkiRiitta tuli muutaman kassin ja laatikon kanssa ja alkoi nopeasti kerätä tavaroita niihin. Juuri, kun hän oli poistumasta paikalta, ulko-ovi avautuu ja paikalle saapuu Marja-Kaarina....

-Mitä vit...a sä täällä teet? (Marja-Kaarina huutaa hämmästyneenä). Onks´ sulla joku lupa olla täällä? AikkiRiitta on pari sekuntia hiljaa ja pääsee sanomaan, että päätti tulla keräämään tärkeimmät paperit talteen - Ai niinku noi maljakot ja taulut tuolta makuuhuoneesta? Mitä papereit ne oikein on? Marja-Kaarinan ääni alkaa kuulostaa junanpilliltä, kimakkuutensa ansiosta! AikkiRiitta tuntee olevansa alakynnessä, joten ottaa kovat keinot käyttöön.... - Sä et kuule tuu mua määräileen! Vaikka ootkin Kurtin tytär, nii mä olin tääl sen kans ja pidn sen kans hauskaa. Missä sä silloin olit? - Kyllä mä sun hauskanpidot tiedän, kaikkihan sen meillä ties, että sä annoit..... JA MAINOSKATKO!

Samaan aikaan Henttu (Kurt-Göranin vanhin poika siis) on omavaltaisesti mennyt kauppaamaan ilman muiden suostumusta isänsä auton, vm. 1986 Nissan Cherryn, jolla Kurt-Göran oli ajellut "tansseihin" ja löytänyt useita metsäteitä ja ja..... No Henttu tunsi jonkin kaverin, joka taas tunsi yhden autojobbarin, joka taas osasi neuvoa yhden mestan mistä sai hyvän hinnan autosta, varsinkin kun siinä oli vielä ehjät alkuperäiset pölykapselit ja C-kasettisoitin ja kilometrejäkin vain 109 000km. No kauppa oli tehty ja Henttu oli napannut autosta 3500 euroa - siis perikunta sai tietää, että 3000 euroa. Mihin se 500 euroa hävisi? Tähän katselijat voivat vastata netissä osoitteessa www.monttubileet2022.org .

Asunnolla tilanne on rauhoittunut, taulut palautuivat hetkellisesti seinille. Mutta missä ovat Kurtin metsästysaseet? Muutama lukittu kaappi asunnossa on, mutta avaimia lukkoihin ei vain löydy!

Menee pari päivää ja lapsenlapset alkavat yhteistuumin suunnittelemaan muistotilaisuutta. Sitä varten olivat ottaneet yhteyksiä jo pariinkin paikkaan, joista Kurt-Göran oli aikoinaan kertonut ja joista piti, mutta miksi ihmeessä yhdessäkin niistä esitettiin jotain "piip-shouta"......? Yhtäkaikki, tästä tiedosta "riemastuneena" Kurtin poika ja tytär nostivat metelin ja täysi rähinä viestein ja puheluin pamahti päälle! - Olkaa sitten saata.....a , mä en ota mihinkään kantaa, tehkää mitä lystäätte! Mä nii´  arvasin tän että tästä tulee taas tällanen sotku. (Marja-Kaarinalla meni hermot). Hän sulki puhelimensa ja ei ollut keneenkään yhteydessä muutamaan päivään. 

Mutta lukittujen kaappien avaimia ei vain löytynyt! Asunto alkoi tyhjentyä yhä kiihtyvällä vauhdilla.... Kukin kävi hieman vuorollaan vain "tarkistamassa", että mitään tärkeää ei kadoteta tai heitetä roskikseen ja samalla, yllättävästi, matkaan tarttui aina jotain..... On se jännä! 

---------------

Tarina jatkuu jossain vaiheessa. Mutta tässä kohtaa otetaan ensimmäiset palautteet vastaan!


 








perjantai 26. joulukuuta 2014

Miten joulu jatkuukaan...

Onpa ollut joulu! Tuli käytyä yhden ystävän kanssa ennen aattoa Tallinnassa, tai no aattoiltana
kotiuduin ja luulin, että matkaväsy olisi vienyt miehestä mehut, mutta toisin kävi. Mukava oli päästä vielä joulusaunaan ja sen jälkeen...  - no ei nyt kaikkea paljasteta.

Joulupäivä olikin sitten päivän osalta vain nukkumista, mutta kun ilta hämärtyä alkoi, heräsi
tämäkin mies taas eloon ja taas mentiin! Ihme yökyöpeli, muuta en voi sanoa.

Tosin ei tämä joulu nyt kaikkinensa ole ollut näin hyvältä kuulostava. Valitettavasti on ihmisiä, jotka ovat toisinaan liiankin kylmiä ja tunteettomia, eivätkä halua nähdä sitä, että joku
haluaa vilpittömästi tehdä hyvää ja hyviä asioita. Parin tällaisen käytös vei joulun alla fiilikset
tosi syvälle ja vielä joulupäivänä joutui omalla tavallaan kärsimään kylmästä kohtelusta.

Mutta eikös sitä sanota, että nokka kohti uusia pettymyksiä.... tai jotain.
----------------------------------------------------------------------------------------------

Sä et osannut sanoa mulle mitään.
Sä vain istuit ja tuijotit siinä hiljaa.
Sä olit, mutta et ollut!

Miksi sä taas olet tuollainen?

Sä et halunnut jutella ollenkaan.
Sä vain tuijotit ja tuijotit - kauas maisemaan.
Sä olit, mutta et ollut!

Miksi sä taas, miksi taas ja taas - miksi sä olet tuollainen?

Sä väitit mulle taas, ei ole mitään ongelmaa.
Sä väitit taas, murjotit ja tuijotit.... ulos jonnekin, kuitenkin!

Miksi sä taas, miksi..... miksi sä olet tuollainen?

Sä olet erilainen, et se sama nainen.
Sä olet itsessäsi taas, sisällä mietteissä omissas vaan!
Sä väität kaiken olevan ok, miksi sitten vain hoet "joo-joo"...

Miksi sä taas olet tuollainen?                        


Mut kun lopetin kyselemästä,
lopetin ihmettelemästä, lopetin huomaamasta.
Sä suutuit taas, et puhunut ollenkaan - sä vain menit,
paiskoit ja huutaen... vain huutaen, mellastit!

Miksi sä taas olet tuollainen?

Mä en tajunnut, en enää jaksanut, en halunnut....
Sä et ollut se, se ihana nainen entinen - se eilinen, viime viikkonen.

Miksi sä taas, taas ja taas.... taas olet tuollainen?

Lopulta voimani loppuivat, halunnut en enää edes nähdä sua.
Olin valmis poistumaan, jonnekin katoamaan.
Mut´ sit sä tulit viereen mun, jotain taas sanoen...
Siihen tulit, jotain hieman hokien...

Silti, miksi sä taas, miksi sä taas - taas olet tuollainen?

Sä sait naamallesi hymyn, mut´ oliko se aito?
Sä sait ääneesi ilon, mut´ oliko totta?
Sä koitit jotain, heitit jotain, mä en tiennyt mitä uskoa!

Miksi sä taas, miksi sä taas... taas olet tuollainen?

Mä aloin olla loppu, aloin tähän väsyä.
En vain enää tajua, en enää halua... en nähdä tätä, en kokea sitä!
Sä vain imet mua kuiviin, syöt elämää.
En mä jaksa sanoo sulle  mitään, annan vaan olla.

Vaikka:
Sä olet taas, sä olet taas - ja varmaan kohta taas, tuollainen!
---------------------------------------------------------------------------------------

Ei oltu hetkeen nähty, vain viesteillä toisiamme oltiin muistettu.
Kirjoiteltiin päivisin, kirjoiteltiin öisin.... saimme toisillemme
hymyn huulillemme, mieliin tunteen lämpimän.

Mietimme, milloin tavattaisiin.
Mietimme, missä kohtaisimme.
Mietimme, nähdä niin halusimme!

Kirjoittelimme, viestit toisillemme lentelivät...
Viestittelimme, kuvinkin ilahdutimme.
Aina sait hymyn huulilleni, kun viestin uuden sinulta sain.
Ja aina viesteistäsi luin, niitä minultakin odotit vain.

Mietimme, milloin tavattaisiin.
Mietimme, missä kohtaisimme.
Mietimme, nähdä niin halusimme!

Aikaa kului, päivät vaihtuivat toisiin.
Aikaa kului, yöt seurasivat toisiaan.
Vaan toisiamme emme nähneet, emme kohdanneet.

Hetkeen ei kulkeneet viestitkään.             

Mihin ne hävisivätkään?
Unohdimmeko toisemme?
Tapahtuiko..... - ei sitä en ajatella halunnut!

Sitten, yllätimme toisemme.
Kuin yhdestä sydämestä, yhdestä mielestä....
toisiamme lähestyimme, viestillä kyselimme:
Tavattaisiinko tänään?

Tavattiin, halattiin, jäimme toistemme syliin.
Hennoin suukoin sua kiitin, poskelle ne painoin.
Pidin sut vain lähellä - lämpimästi lähellä
- ja kuulin äänestäsi, siitä kauniista äänestäsi -
sun oli hyvä olla, lähelläni!

Aikaa kului, tunnit vaihtuivat toisiin.
Vaan me emme siitä välittäneet, emme muuta ajatelleet...
- olimme vain tuossa hetkessä, ainutlaatuisessa - mutta ei viimeisessä!

Mä silittelin sua, suukotin sua, pidin lähelläni halaten.
Sä hiljaa olit, vain silmillä puhuit... niihin uppouduin, lähes taas hukuin!
Eikä kummallakaan ollut kiire, ei haluja, lähteä pois.

Mutta tuli taas hetki erota, hetki poistua.
Irrotimme otteemme, tuskaisesti ja hitaasti. Emme halunneet,
vaikka tiesimme..... emme toivoneet... vaikka tunsimme...
Tosin tietäen: Kohta taas näkisimme,
ikuisuudelta tuntuvan pienen hetken jälkeen.....

Lähdit - perääsi jäi vain soimaan laulu - sinulta:
"Fly high, I am running against the wind!
 Fly high, feels like my heart will explode!
 Like time has stopped, my breath is running out.
 Now it´s the climax, I want to hold you in this last moment."

Hymyilin ja näin - sinäkin hymyilit - poistuessasi
- kuten taas palatessasi!

Sitä odotellessa: Fly high...
 -----------------------------------------------------------------------------

Yksinäinen istui paljaalla jakkaralla kotonaan.
Vain yksi pieni lamppu, kellastuneen varjostimen alla, valaisi huonetta.
Hän puristeli kädessään valokuvaa, menneestä hetkestä.

Televisiossa hiljaa taustalla näkyi jokin jouluinen elokuva.
Kaikki olivat siinä niin onnellisia, iloisia, rakastettuja.

Yksinäinen pyyhkäisi silmäkulmastaan kyyneleen.

Pöydällä oli pienet antimet, yritti hän itselleen joulua tehdä, mutta
yksin..... ei vain onnistunut.
Lautanen oli täydempänä tyhjää kuin täynnä antimia.
Yksinäisellä ei ollut paljoa, ei mitään.

Iloiset joululaulut vain televisiosta soivat, ahdistivat häntä.
Pyyhkäisi toisenkin kyyneleen, katsoen valokuvaa menneestä - sitä puristaen.

Tuolloin oli vielä paljon, oli vielä kaikkea - oli lämpöä, naurua ja rakkautta.
Vaan se aika on mennyttä, se on ollutta.... nyt hän oli yksinäinen.

Huokaisi syvään, nousi paljaalta pallilta, keittiöön asteli.
Ei, kaapista ei löytynyt mitään hyvää, eikä ollut edes kahviakaan.
Yksinäisellä ei ollut oikein mitään, vain muistot......
- ja televisiosta kuului iloiset lasten naurut ja äänet.

Yksinäinen ahdistui, yhä enemmän ja enemmän.
Jostain ulkoakin kuului iloisia ääniä.
Löysi sentään yhden kynttilän, osittan jo poltetun.
Mietti, miksi sen oli talteen laittanut - ei enää jaksanut, ei muistanut.
Sytytti sen lähes itkien - yksinäinen, jouluaaton hämärässä.

Hän katsoi taas tuota kuvaa, hetken myös television tarjontaa.
Sisällä sattui, sydämestä otti - sieluun viilsi. Hän oli yksinäinen!

Ei ollut mitään, lahja ainoa itselle - hieman edes syötävää
- ja sekin lautasella kylmänä.... ei vain maistunut sekään.
Puristi nyrkkiä, tuo yksinäinen... tuskaansa pyrki purkaa... tuo yksinäinen.

Puki ylleen, puhalsi kynttilän sammuksiin.
Ulos lähti, pakkaseen - lumisateeseen, käveleen...
Pienet kyyneleet jäätyen silmäkulmiin pistelivät hieman,
hän ei enää välittänyt... ei enää jaksanut - tuo yksinäinen!

Kulki hetken, halki puiston, läpi muutamien pihojen.
Kulki hetken, tullen metsikköön, hämärään - pieneen.
Kulki hetken, kunnes istahti, pään alas painaen, siihen jääden - tuo yksinäinen.

Lumisade peitteli hiljaa... ääneti hänet.
Vielä kaivoi tuon kuvan taskustaan, kerran katsoi.... sitten se tippui....
Siihen hän jäi, kuunteli vielä jostain kaukaa kuuluvia ääniä, kaikuvia lauluja
- mutta eivät ne enää hälle soineet, eivät naurua hälle tuoneet.
Siihen hän jäi, tuo yksinäinen.


Ystävät: Älkää jättäkö ketään yksin, varsinkaan jouluna!

https://www.youtube.com/watch?v=prErnop1eiM

---------------------------------------------------------------------------------








































































torstai 18. joulukuuta 2014

Kiire jo on, kiire jo on....

Voi tätä sähellyksen ja säätämisen määrää! Ihmiset pyörivät kuin sopulilauma kaupoissa ja kaduilla. Elämä on kuin nopeutettua muurahaispesän kuhinaa, kaikilla on kauhea tohina joka
paikassa ja sitten väännetään se tekopirteä hymy naamalle ja toivotellaan kaikille epämääräisestikin tutuille kasvoille "Hyvää joulua" vaikka sisällä kiehuu ja sapettaa, kun ei ole vielä sitä aitoa Dijonin sinappia tai Helleenien valmistamaa Fetajuustoa, puhumattakaan että kaikki laatikot on väsäämättä, kuusi oli ruma ja se piti heittää pois ja hakea uusi ja jouluviinitkin oli loppunut Alkosta ja tilalle joutui ottamaan sitä toista, mistä tulee pirunmoinen migreeni jne.

Ei, tämä ei tarkoita, ettenkö pitäisi Joulusta. Kyllä - pidän, mutta tuo tietynlainen kaupallinen meno ja meininki ja ihmisten ohjaaminen kuin karjamarkkinoilla karsinoihin, ei vain tunnu hyvältä! Itse olen jo vuosia ottanut suhteellisen rennosti joulunajan ja lahjaostoksetkin ovat
sujuneet rennon letkeästi, mitä noita stressaamaan.
--------------------------------------------------------------------------------------------

Kynttilänvalossa hiljaa, istuttiin vain.
Kynttilänvalossa, illassa, glögiä juotiin kahdestaan.

Sä kerroit elämästäsi, sä kerroit iloistasi.
Sä itkit surujasi, sä olkapäähäni nojasit.

Olimme kuin kaksi orpoa maailmasta, kaksi toisensa kohdanneet.
Hiljaisuudessa talvi-illassa, kynttilänvalossa kalpeassa.

Mä kerroin maailmastani, mä kerroin itsestäni.
Mä paljastin sisimpääni, mä avasin sydäntäni.

Vain me, ajatukset kahden erillään olleen - yksinäisen,
vain me, kaksi maailmaa matkannutta, nyt kahden.

Kynttilänvalossa hiljaa, siinä vain oltiin.
Kynttilänvalossa kalpeassa, glögiä juotiin.

--------------------------------------------------------------------------------------

Sulle oli edessä maailma, avoin ja kiehtova!
Sä tahdoit nähdä sitä, sä tahdoit kokea sitä.
Sä tahdoit elää ja mennä - sä tahdoit seikkailun.

Huusit mukaasi kavereita, tuttuja ja ystäviä.
Kukaan ei vastannut, kaikilla elämä oma!
- Siitä sä et tykännyt, et halunnut olla ilman muita.

Sä tahdoit koko maailman, seikkailulle - hullulle.
Sä huusit sitä kaikille, vaadit toisia matkalle.
-Kukaan ei vain halunnut, ei kiinnostunut, ei jaksanut.

Miltä nyt tuntui?
Miksi sinua ei kukaan kuunnellut?
Miten maailma potkikaan päähän....
- sitä sä valitit, yksin olit ja itkit.

Aikaa kului, aikaa meni.... aikaa mennyttä et
takaisin saanut. Yhä vain, yksin kaipasit mukaasi
toisia, seikkailulle suurelle kavereita omia.
- Kukaan ei vain halunnut, ei kiinnostunut, ei jaksanut.

Vaan tulipa kerran päivä, mitä et ensin edes tajunnut.
Toi tullessaan jonkun, kasvon jostain.....
Oliko jo tuttu menneestä, vai oliko täysin vieras?
Mikä lie, kuka lie, mistä lie?

Sai sut pysähtymään, hetken elämääsi näkemään.
Sai sut tajuamaan, seikkailuasi rakentamaan.
Sai sut huomaamaan, et´ sä elät jo maailmassasi,
koet seikkailuasi, kuljet omia polkujasi!

Hän otti vain sut rinnalleen, kulkien kanssasi kaikkialle.
Hän vei sut toisaalle, antaen väriä elämälle!
Sai sinulle seikkailun, sai sulle maailman
- mikä sulla oli, mitä vain et nähnyt.

Lopultakin ymmärsit olevasi onnellinen.
 ------------------------------------------------------------------------------------

Utuinen, talvinen aamu.
Taas oli pakkasta muutama aste.
Ähkäisin ylös noustessani, palelin jo valmiiksi.
Muistin erään ystävän sanat: "Kolmekymmentä astetta liian kylmää kokoajan!"
-Se sai mut hymyilemään ja pieni lämpö helli sisintäni.

Aamukahvia, äkkiä... nyt sitä teki sitten mieli!
Vilunväreet valtasivat uudelleen miehen ja miehen mielen.
Ei hemmetti - ja tuonne ulosko pitäisi lähteä?
Mutta mikään ei auttaisi.

Kahvin tuoksu valtasi asunnon ja kohta olikin kuuma kuppi kädessä.
Katselin ulos ja huomasin, että ilma olikin ihan kaunis.
Puissa lunta sopivasti, eikä sitä pakkastakaan mahdottomia - ei, alle kymmenen jopa!

Join kahvit, puin päälleni ja painuin ulos. Pihan kulmalla suuri puu oli saanut lumivaipan
yön aikana ja se näytti upealta. Muutama naapurikin oli jo herännyt ja lähtenyt liikkeelle.
Yksi suorastaan säpsähti, kun tervehdin! Miksi on nykyään niin vaikeaa edes naapureille
sanoa sanaakaan? Ollaanko me niin umpijuntteja vai mitä?

Kävelin kaupungille, suunnistin kauppoihin ja vasta silloin tajusin:
Eihän tässä ollut tarvetta lähteä edes mihinkään!
Kirosin itseäni ja tyhmää päätäni, noiduin hetken, ennen kuin tajusin että
tämähän aamu meni hyvästä hyötyliikunnasta, kerrankin!
Olipa fiksua jättää auto kotipihaan parkkiin.

Eikä muuten pikku pakkanen kiusannut miestä enää ollenkaan.
-------------------------------------------------------------------------------------------

Alkoi aattoilta hämärtyä, kello oli jo raksutellut tovin ja pikkulasten punaisilla
poskilla alkoi näkyä jännitys. Silmät säihkyen he hypähtivät jokaisen kolahduksen
perään ja katsoivat ikkunasta ulos.... josko häntä näkyisi, missä.... onko jo tuolla....

Aatto oli edennyt perheessä mukavissa merkeissä.
Aamusella äiti oli herännyt jo varhain ja isä asetellut kuusen olohuoneen nurkkaan.
Lapset saivat sitten hänen kanssaan koristella sen, vaikka viimeisen silauksen tekikin aina äiti....
- jostain syystä. Kuusen koristelun jälkeen lapset yrittivät parhaansa mukaan vielä auttaa
äitiä keittiössä, mutta eipä he siellä kauaa jaksaneet olla, kun alkoi
jo puheet siitä, että koska pukki tulee - tuoko se sitä ja sitä vai tuoko ollenkaan mitään!

Vanhempia jutut naurattivat, mutta eiväthän he ääneen voineet nauraa, eivät tietenkään.
Muutaman tunnin keittiöahertelun jälkeen äiti ilmoitti, että nyt lähdetään.
Lapset olivat hetken ihmeissään, että mitä miksi mennään mihinkään?
Eihän pukki heitä löytäisi, jos he eivät olisi kotona. Mutta äiti rauhoitteli pikkuisia.
"Vain hautausmaalla käydään ja tullaan nopeasti takaisin."

Ulkona sateli, kuin tilauksesta, hieman lunta ja parin asteen pakkanen tuntui nenänpäässä
hyvältä. Lapset koittivat tehdä muutamia lumipalloja, mutta eihän ne pakkaslumesta
kunnolla onnistu.  No hauskanpitoa se ei häirinnyt.
Hautausmaalla oli paljon muitakin samaan aikaan käymässä. Joitakin tuttuja tuli vastaan
ja heidän kanssaan vaihdettiin muutama sana. Lapset eivät vain olisi halunneet jäädä
paikoilleen, koska piti päästä pian kotiin pukkia odottamaan.

No lopultakin palattiin ja isä kävi joulusaunan laittamassa valmiiksi.
"Onks´ pakko mennä?" Lapset kysyivät kuin yhdestä suusta. Pelko siitä, että pukki kävisi
sillä aikaa, niinkuin viime vuonna, oli suuri ja hätä iski. Pukki piti nähdä!
Isä vakuutteli, että kaikki on hyvin ja saunassa ei tarvinnut kauaa olla, mutta kaikki
käyvät joulusaunassa ja sitten syödään.

Jonkin ajan kuluttua sitä sitten löylyä otettiin, saunassa hiljennyttiin... tai no eivät lapset.
Heillä oli niin kova jännitys, että saunasta piti melkein shamppoot päässä juosta pois kun
"kuulivat" jotain outoa ääntä..... isää ja äitiä nauratti.

Hämärtyi ilta hiljalleen. Äiti rakensi kauniin ruokapöydän kynttilöineen ja ruokineen.
Lapsetkin osasivat olla jonkin aikaa rauhallisemmin, nälkä ehkä teki tehtävänsä.
Aamulla oli tietysti syöty mutta koko päivänä ei tehnyt mitään mieli, kun odotti vain
jouluherkkuja - ja joulupukkia, no niin tietenkin.

Siinä sitä sitten syötiin. Taas kävi niin, että isä söi jälleen liian paljon ja vyötä piti availla.
Lapset nauroivat tälle, eikä äitikään voinut olla tirskumatta.
Eipä se tuntunut isää pahemmin haittaavan, oli kai niin tottunut.

Ruokailun jälkeen yhteistuumin pöytää hieman tyhjennettiin ja sitten lapset asettuivatkin
ikkunan ääreen ja jokaikinen ulkona liikkuja bongattiin ja arveltiin, että olisiko tuo se
joulupukki vai tuo, ei tuo oli naapurin setä ja tuo... no se oli joku muu ja ja ....

Ilta hämärtyi entisestään. Isä alkoi vilkuilla hieman kelloa siihen malliin, että jotain pitäisi
jo tapahtua. Äitikin liikkui pikkuisen levottoman oloisena. Lapset eivät alkuun siihen
kiinnittäneet huomiota, mutta kun äiti alkoi udella isältä hieman vaivihkaa illasta ja pukista,
heräsi lastenkin uteliaisuus. Isä koitti hyssytellä, mutta minkäs teet... vahinko oli jo sattunut.

"Eikö se pukki tulekaan meille taaskaan?" Lapset olivat lähes itku kurkussa.
Kumpikin muisti edellisen joulun kun pukki oli käynyt sillä välin kun he olivat olleet saunassa
ja jättänyt vain lahjasäkin ja hyvän joulun toivotukset. "Ei se saa meitä niin tyhmästi unohtaa!"
Lapsia alkoi kiukuttaa. Isä oli hieman vaikea nojatuolissa ja äiti katosi keittiöön.
Oliko aattoilta pilalla? Taasko pukki hylkisi heitä? Olivatko he niin tuhmina olleet....?

Ja ovikello soi!
Lapsilta pääsi pelästynyt kiljaisu, sitten ryntäys ovelle.... ovi auki ja.
Eeeeeiiii.... naapurin setä toi joulupaketin heille! Ääääh, mälsää.
"Ihan tyhmää, mä en ala!" "Ooks´ sä käskenyt joulupukin pois tai jotain?"
Lapset suuttuivat naapurin sedälle, onneksi äiti tuli pelastamaan tilanteen ja
pyysi hänet sisälle kahville. Setä oli hieman hämillään lasten reaktiosta, olihan hän näille
ollut aina kiltti ja hyvä, mutta lopulta tajusi, että se oli se pukin odotus vain niin kova.

Äiti laittoi kahvia ja torttuja tarjolle ja kaikki asettuivat pöydän äärelle.
Samassa eteisen suunnalta kuului ääni:
"Ho-ho-hoooo...... Onkos täällä kilttejä lapsia?"

Isä ja äiti katsoivat toisiaan hieman hämillään, naapurin setä vain ryysti kahvia.
Lapset pomppasivat kuin jouset tuoleistaan ylös ja eteistä kohti, mistä olohuoneeseen
asteli iso, ryhdikäs joulupukki suuren lahjasäkin kanssa.
Ja voi niitä lasten ilmeitä ja naurua! Siitä ei loppua tullutkaan, ei sitten ollekaan.

Hetkeen isä ja äiti eivät tienneet, miten pukki oli heille päässyt. Lopulta naapurin setä
kertoi, että hän törmäsi pukkiin tuossa sadan metrin päässä kun oli tulossa hautausmaalta
kotosalle ja pukki oli kysellyt neuvoa, missä oli tämän niminen perhe. He olivat sitten sopineet,
että setä menee edeltä ja toivoo, että hänet kutsutaan vaikka sisälle ja jättää sitten ulko-oven
auki ja pienen hetken kuluttua pukki voi sitten hiipiä sisälle.
Isä ja äiti nauroivat naapurin sedän joulutempulle ja samalla seurasivat, kuinka pukki
kaivoi valtavasta lahjasäkistään toinen toistaan erilaisempia lahjapaketteja - ja oli siellä
paketteja isälle ja äidillekin ja kas, myös naapurin sedälle!

Lopuksi lapset vielä yrittivät laulaa vähän pukille, mutta kun oli kiire avata paketteja, ei
siitä esityksestä paljoa mitään tullut, mutta aikuisilla ja pukilla oli hauskaa.
Tämä saatettiin jatkamaan matkaa - ja perheen jouluillasta tuli sittenkin lasten mielestäkin
tosi upea ja kiva, eikä se naapurin setä enää ollut tylsä eikä mäntti!




 HYVÄÄ JOULUA KAIKILLE
LAPSILLE, LAPSEN MIELISILLE JA
AIKUISILLEKIN TASAPUOLISESTI !









 --------------------------------------------------------------------------------------------