Onko elämää juhannuksen jälkeen? Valitettavasti jälleen kaikille ei, jälleen kerran.
Itse olen hieman taas toisista syistä miettinyt - enkä tarkoita vain omaa elämääni, vaan
muutamien muidenkin ihmisten elämää, mitä olen sivusta katsellut ja miettinyt.
Toivottavasti sitä elämää on ja aurinko paistaa - sinne muuallekin, lähelle ja kauas.
Jos kysytte, miten vietin juhannuksen, niin voin sanoa että asianosaiset tietävät sen
ja se riittää aiheesta. Tätä ei pidä lukea niin, että olisin leuhka tms. - en vain jokaisesta
asiasta halua tehdä selkoa (perheohjelma).
Voin kuitenkin sanoa, että omalla tavallaan takki on tyhjä - katsoin kaikki taskut..... heh heh.
Pitänee yrittää nukkua ensi yö pitkästä aikaa niin, että viikko alkaa virkeissä merkeissä.
------------------------------------------------------------------------
Hei hei, sä olit siinä.... sä olit...
Hei hei.
Sä olit siinä, mutta olitko sä kuitenkaan!!
Hei hei.
Hei hei, sä olit siinä.... mutta miten sä olit...
Hei hei.
Sä olit siinä, niin siinä.... vaikka olit muualla!
Hei hei.
Saako siihen tulla, siihen missä olet?
Saako siinä olla, missä sinä olet?
Saako.... hei saako.... vai oletko sä jo poissa?
Hei hei.... sä olit siinä.... sä olit...
Hei hei.
Hei hei..... hei, kuuletko sä mua....
Hei hei.
Sä olit siinä.... olit vielä hetki sitten... siinä.
Sä olit.... siinä
Saako sua kiinni, sieltä missä olet?
Saako sut kiinni, sieltä minne menet?
Saako...hei saako...vai karkaatko taas pois?
Hei hei... sä olit siinä... sä olit...
ja taas... hei... menit
Hei hei.
Ja huudatko vain perääsi mulle....
Hei hei!
Huudatko.... vai saanko sut kiinni... hei hei?
Hei hei.
----------------------------------------------------------------------
Mä tiesin tehneeni väärin.
Mä tiesin sanoneeni väärin.
Juuri sillä hetkellä, kun sanani lauoin.... katseesi näin!
Mä tiesin.... mä tiesin.....
- mutta kun ne sanat jo tulivat, sielun syvyyksistä syöksyivät....
Ja rintaani viilsi.....
Näin sinun kipusi, sanojen satuttavan....
Tiesin tehneeni väärin, sanoneeni väärin!
Mä niin pakenin.
Mä niin juoksin...... ajatukseni järkevän kadotin!
Mä olin typerys, mä olin ruumis sanalle tyhmyys....
Mä en ollut mä, mä häpesin sitä... mä häpesin olla mä!
Mua itketti, mua ahdisti, mua kadutti.
Yksin - poissa..... kun en voinut siinä olla.
Yksin, itseäni kiroten - itseni haukkuen!
Yritin korjata asiaa, yritin sanojani paikata..... yritin.
Kerroin mitä mietin, mitä ajattelin.... enkä osannut sitä tehdä oikein....
- vaikka yritin!
Mä halusin paikata kaiken, korjata sinut..... näyttää mitä ajattelin, näyttää mitä tunsin.
-vaikka miten!
Ikinä en - en ikinä.... en....en halunnut sinua satuttaa - en halua sinua satuttaa!
En..... koska sinä olet - sinä!
Onneksi kuuntelemaan sinut sain. Onneksi kuuntelin myös sinua vain.
Onneksi!
Sydämeni siitä kiitti, sieluni huokaisi - onneksi.
Ja toivon, että sydämeni ja järkeni huolen pitävät, ettei
sanoja tyhmiä ilmoille lennä... enää.... sinulle!
---------------------------------------------------------------------
Tänään tässä ei mitään.
Eilen oli paljonkin....
Mitä on huomenna? Sitä ei tiedä ketään.
Tässä on nyt vain tänä, samaa tätä.... ei mitään.
Eilen tässä oli.... sitä.... erilaista, paljonkin - vaan mitä.
Huomenna.... tuleeko mitään - onko mitään.... saako mitään?
Huomenna, päivänä uutena - ehkä erilaisena.
Mitään ei ole edessä - ellei jotain ole takana!
Mitään ei jää taakse - ellei jotain koe nyt!
Mitään ei pysy tässä - ellei siihen panosta huomennakin!
Siksi eilinen on sidoksissa huomiseen, mikä veljeilee tämän päivän kanssa.
Siksi tulevaisuus on osa menneisyyttä, mikä on palanen nykyisyyttä.
Sinulla - minulla - meillä - kaikilla!
----------------------------------------------------------------
Oli kaksi vapaata, kuin lintua taivaalla.
Oli kaksi erilaista - toisista maailmoista.
Olivat erillään - silti toisenta tietäen.
Oli kaksi vapaata sielua maailman tuulien.
Oli kaksi vastakohtaa - toisiaan katsellen.
Olivat he sieltä - olivat he täältä...
Oli hetki.... vain pieni hetki.... he tapasivat.
Oli, niin tavallinen - vaan heille hetki yhteinen, ensimmäinen!
Oli kaksi vapaata, hetken kahden.... yhdessä....
Oli takana aika, kun oli kaksi vapaata sielua....
Oli edessä aika kahdelle, heille - elämälle yhdelle.
Olivat he ne, kaksi erilaista - silti niin samanlaista... yhtä ja yhdessä.
Oli edessä aika kahden.
Oli edessä aika uuden.
Oli matka heidän - elämänmakuisen niin suuren!
--------------------------------------------------------------------------
Harmaat olivat tuon talon seinät. Hieman lahonneetkin kai.
Katto nojallaan, notkollaan..... ikkunoista osa rikkikin.
Piha autio, ruohottunut.... ei jälkiä elämän.... ei vuosiin mitään talossa tuossa.
Sillä tarina kertoi talosta, mikä ei elää antanut rauhassa.
Kaikki sitä karttoivat, sen ohi kiireellä kulkivat.
Sai talo harmaantua, piha ruohottua - paikka autioitua - vuosia muutamia.
Sitten eräänä aamuna pihan reunalle tuli auto.
Pihaan astui nuoripari, taloa katsellen.
Alkoi tohina ja touhu... taloa ja pihapiiriä alettiin siistiä ja korjata.
Ja elämä oli palaamassa tuohon taloon.
Moni paikkakuntalainen varoittelemaan tuli. Varovasti kertoi, neuvoi jättämään
tuon talon.... lähtemään ja paikan unohtamaan!
Nuoripari ihmetteli, kyselivät lisää - vaan kaikki vaikenivat.... ei kerrottu enempää.
Valmistui pihapiiri ja talokin uudelleen elää alkoi. Se seisoi ryhdikkäänä, uljaana
ja korjattuna! Käsien jälkiä nuoripari katseli hymyillen, viimeinkin ulko-oven
kynnyksen yli astuen - taloon asettuen.
Viikko kaksi meni ihanasti, elämä maistui ja alkoi jo vaikuttaa siltä, että
paikkakuntalaisten puheet olivat mitä olivat.
Sitten sinä ensimmäisenä usvaisena kesäyönä se kuului ensimmäisen kerran.....
He heräsivät siihen, he jopa tunsivat sen! Kuin kylmä kuristus kietoi heidät
tuohon ääneen.... ikkunat värisivät hiljaa ja pihalta kuului - tuo ääni.
Mies lähti alakertaan, mutta jokin esti pääsemästä portaita alas.
Hän jäi vain seisomaan, jähmettyneenä hiljaa...
Nainen katseli miestänsä, kylmä hiki nousi iholle - pelko sieluun sisälle.
Ääni tunkeutui heidän mieliin - ahdisti, sisältä kidutti.
Sinä yönä ei nukuttu!
Aamulla varhain, maan ollessa vielä kostea, he pääsivät ulos...
kiersivät pihaa - mitään ei näkynyt!
Kiersivät ja kiersivät... sitten auringonsäteet osuivat johonkin... noiden omenapuiden alle.
He ryntäsivät katsomaan, mitä siellä oli....
Löytyi... oliko tuo kaivon- vaiko kellarinkansi?
Siinä oli rautainen lenkki ja ruostunut lukko.
He yrittivät avata kantta, vaan eihän tuo auki lähtenyt.
He kiskoivat ja nykivät, repivät ja raastoivat, mutta kansi ei hievahtanut... narisi vain hieman.
Päätettiin hakea työkaluja.... sorkkarautaa, kirvestä, sahaa.... vaikka mitä.
Vaan palatessaan tuolle kannelle taivas musteni, iski ukkonen - ja salama pienen matkan
päähän halkaisten yhden kuusen. Nuoripari pelästyi, nopeasti siirryttiin sisälle,
suojaan ukkoselta ja sateelta. Vaan yhtä nopeasti kuin ukkonen oli noussut, se hävisi...
ja taivas kirkastui - aurinko paistoi!
He palasivat ulos, kävivät katsomassa tuota salaman tuhoamaa puuta, ihmettelivät luonnon
voimaa ja päättivät lähteä katsomaan, mitä tuon kannen alla oikein on.
Vaan..... päästessään kannen luo, synkkeni jälleen taivas.... tuuli yltyi.
Ja taas palattiin sisälle suojaan - eikä aikaakaan kun taivas tyyntyi ja kirkastui.
Mitä tässä nyt oli? He olivat ymmällään!
Sinä päivänä ei kannen luokse enää menty, tekivät talossaan muita puuhia.
Ja tuli seuraava yö.....
Hämärä - se mitä kesäyössä nyt olikaan - saapui. He nukkuivat lähekkäin,
peitto yhteinen päällänsä.... kunnes - jokin veti sen nopeasti pois!
Ja kuului taas tuo ääni...
JATKUU (osa 2)
He tunsivat samassa jotain kylmää ihollaan! Oli kuin jokin jäätävä, kuristava,
olisi ottanut heistä kiinni.... eivätkä he pystyneet liikkumaan!
Peitto valahti lattialle, samassa ikkuna räsähti auki ja ulko kuuluva ääni
kuului kovempana - terävämpänä, mieltä vihlovana....
Ja sinä yönä ei nukuttu!
He istuivat sylikkäin koko yön, sängyllä... kumpikaan ei uskaltanut nousta...
mennä laittamaan edes ikkunaa kiinni. Kumpikaan ei uskaltanut kurottaa peittoon....
se sai olla lattialla mytyssä. Yö oli viileä... ja he olivat peloissaan, väsyneitä ja
ahdistuneita..... he eivät tienneet, mitä tehdä.
Viimein aurinko nousi ja ulkona linnut jo lauloivat kuten lauloivat joka aamu.
Varovasti he väsyneinä, täysin turtuneina, nousivat ylös sängystä.
Mies kokeili ikkunaa... siinä ei tuntunut mitään outoa. Hän nosti myös peiton
lattialta ja haistoi, että se tuoksui hieman erikoiselle... hän ei osannut tunnistaa tuoksua.
Nainenkaan ei tiennyt, miltä tuo peitto haisi... jotain erikoista siinä oli.
He menivät alakertaan keittiöön, tekivät aamupalaa hiljaisuuden vallitessa.
Kumpikaan ei puhunut mitään. Yllättäin kuului pari terävää koputusta!
Nainen kiljaisi ja pudotti lasin lattialle, sen terävä särkyvä ääni sekoittui naisen kiljaisuun
ja samassa ulko-ovi aukesi....
Mies nousi tuoliltaan, mutta ei ehtinyt tehdä mitään kun...
Sisään astui varovasti eräs heidän tuntema alueella asuva vanhempi rouva.
Tämä kertoi heränneensä yöllä samaan ääneen, vaikka asuu muutaman sadan metrin
päässä nuorenparin mökistä. Hän kertoi heille, että eivätkö he todella uskoneet, että
paikkaa ei olisi kannattanut ottaa. Nuoripari ei vain ymmärtänyt, miksi.
He kertoivat yöstään ja rouva valahti kalpeaksi, kiitti kahvista minkä he olivat tarjonneet
ja jotain mutisten ristinmerkkiä ilmaan tehden, poistui kiireellä ulos ja pois
heidän taloltaan.....
He olivat hämmentyneitä!
He eivät tienneet, mitä oli tapahtunut. Jotain mystistä tässä oli, sen he tiesivät
ja päättivät ottaa asiasta selvää. Syötyään he lähtivät tuon mystisen kannen luokse
mukanaan työkaluja, sillä nyt he päättivät saada tuon kannen auki.
Ei siinä kauaa mennytkään, kun vanha kansi antoi periksi ja he kurkkasivat pimeyteen.
Ummehtunut ilman tuoksu nousi heidän neniinsä. Nainen kävi hakemassa talosta
taskulampun, jolla he pääsivät valaisemaan tuonne alas - pimeyteen.
Ja mitä he näkivätkään..... - portaat, jonnekin alas..... Vaan mitä oli portailla?
Jokin käärö! Mies noukki sen varovasti käsiinsä. Se oli jäykkä, rullalle kääritty....
Päättivät mennä takaisin taloon tutkimaan löytöään ennen kuin tutkisivat tuota
salaperäistä käytävää, kellaria, tai mikä se ikinä tulisi olemaankaan!
Mies siirsi kannen aukon päälle ja samalla jostain alhaalta kuului kummallinen ääni,
kuin tukahdutettu tuskainen huokaus......ja kahinaa!
Hänen vartalossaan meni kylmät väreet.... Samalla naisen käsissä tuo rullalle kääritty
asia, mikä sitten olikaan, alkoi polttaa.... lämmetä! Nainen tiputti sen maahan
ja nurmeen osuessaan kuului terävä sihaus.
Meni hetki, alkoi tuulla..... yllättävän voimakkaasti.... Mies nappasi käärön ja
he syöksyivät takaisin taloon, viime hetkellä, sillä samassa alkoi sataa. Outoa, koska
piti olla aurinkoinen lämmin päivä!
Olohuoneen pöydän äärellä he avasivat varovasti käärön ja se paljastui
maalaukseksi - kellarista! He tuijottivat kuvaa kuin huumattuina...... ja samassa nousi ukkonen...
-------------------------------------------------------------------------
Haukuit, moitit ja poistuit. Et antanut mulle aikaa, mahdollisuutta, sanoa mitään....
