Miten 2018 onkaan alkanut?

Siinäpä kysymys!
Jotkut ovat kaivaneet blogistani vuoden 2016 lopulla kirjoittamani tekstin esille ja
lukeneet sitä uudestaan. Eihän maailmasta köyhyys, eriarvoisuus, nälänhätä, orjuus tms.
katoa mihinkään, vaikka kuinka toivotamme "Hyvää Uutta Vuotta!"

Mutta ehkäpä me toivotamme sitä lähinnä sillä tasolla, missä itse elämme elämäämme.
Toivomme pysyvämme terveinä, olisi töitä (niillä, jotka ovat sen ikäisiä, että voivat käydä
töissä) tai pystymme opiskelemaan. Taloudellinen tilanteemme pysyisi sillä tasolla, että
eläminen yhä kallistuvassa yhteiskunnassa olisi edelleen mahdollista.... jne.

Miten sitten oma vuoteni 2018 on lähtenyt liikkeelle?
No hyvin - ja huonosti (mutta onnekkaasti!).
Töitä on ollut ihan kivasti, se on positiivista se.
Terveenä olen saanut pysyä, pääosin. Kotiolot ovat hyvät (lue: nukun paljon).
Huonosti taas vuoden alussa oli hetimiten se, että eipä montaa päivää tätä vuotta
ehditty viettää, kun kahden jäniksen takia ajoin autoni lunastuskuntoon!
Valitettavasti tapahtumasta itselläni ei ole
kuvia, niin laitoin tällaisen kuvituskuvan.

Olin onneksi yksin liikkeellä. Minulle ei käynyt kuinkaan - pahemmin.
Luita ei mennyt, ei edes murtunut. Lihakset saivat revähtymää ja jumitusta ja niihin
sitten tulikin lääkitystä ihan kiitettävästi. Jonkin aikaa kulkeminen oli hieman hankalaa....
Mutta nyt taas mennään kohtuullista kyytiä eteenpäin.
----------------------------------------------------------------------
Kukkuu! Se on 29.1.2018 ja tuolta alempaa löytyy uusin päivitys, eli pieni tarina.
Pyydän ystävällisesti siis rullaamaan hieman alemmaksi ja lukemaan.
Palautteen laittaneiden kesken (sens.)!
----------------------------------------------------------------------

Se saattoi olla se pieni hetki.
Se saattoi olla - silti liian pitkä!
Se saattoi olla..... viimeinen hetki
- vaikka olikin ensimmäinen!

Se saattoi olla se hetki, jolloin olisi pitänyt....
Se saattoi olla se tuokio, jolloin piti
- mutta kun.
Se saattoi olla - saattoipa hyvinkin!

Ja ehkä se sitä olikin, varmaan se olikin.

Etkä sä sitä tajunnut!
Etkä sä sitä huomannut!
Etkä sä ehtinyt tehdä mitään, ennen kuin se pieni hetki....
- se pieni hetki....
- se pieni hetki...
Karkasi käsistäsi!

Jolloin karkasin minäkin!
------------------------------------------------------------------

Olimme ystäviä, olimme läheisiä.
Sinä pidit minusta - minä pidin sinusta!
Oli kipinää....

Sitten katosit, lähdit - poistuit, jätit.
Et sanonut mitään, et lausunut mitään....
Väliin viestin pari heitit, muuta sinusta en kuullut - en.
Ja aikaa kului..... viikot vaihtuivat kuukausiin...
kuukaudet muuttuivat vuodeksi!
Ensin yhdeksi - sitten toiseksi - sitten kolmanneksi....

Luulin menettäneeni sinut, ystäväni, kokonaan.
Sydämessäni silti paikkaa sinulle pidin!
Ja kun luulin, että enää sinusta kuule mä en,
sitten ilmestyt luokseni sä hymyillen
- kuin aikaan entiseen, yhdessä koettuun - iloiseen!

Emme jutelleet, missä olit ollut.
Emme puhuneet, miksi olit mennyt.
Emme - niitä haavoiksi ystävyydellemme tehneet!
Koska tosi ystävyys eronkin kestää. kaiken yli vie ja kantaa.

Ja taas näimme silmistämme, toisiamme katsoessamme:
Sinä olet siinä, missä sinun pitääkin olla: Lähellä - ystäväni!
-----------------------------------------------------------------------------
Tässä 20.1.2018 päivitystä:

Vieras kaupunki, vieraat ihmiset.... ei mitään tuttua!
Miksi olin täällä? Miksi?

Istuin pöydän ääressä ja mietin. Katselin muita, paikallisia, hiljaa....
Pyörittelin sormea lasini reunalla, se soi hiljaa.

Väkeä ei ollut liikkeellä kovinkaan paljoa. Itsekin mietin, että ehkä olisi
parempi palata hotellihuoneeseen ja tylsistyä television ääreen....
Mutta, mutta... jokin sisällä sanoi, että ole vielä paikoillasi. Huokasin!
Silti vieläkään en tahtonut ymmärtää, että miksi olin tässä kaupungissa - yksin...

Aikaa kului, otin toisen "samanlaisen" ja tunsin baarimikon hiljaisen, pitkän
katseen - kysyvän - tuijottavan minua sitä antaessaan. Olisin halunnut  sanoa jotain,
mutta tyydyin vain maksamaan ja kiittämään. Jäin tiskin varteen istumaan,
ehkäpä kohtalooni tyytymään..... täällä olisin, vieraassa kaupungissa,
vieraiden ihmisten maailmassa - irti omasta elämästä, entisestä.

Ja ilta eteni.... eteni, mutta oliko sillä päämäärää?

Yllättäin ravintolaan oli tullut orkesteri, he aloittivat soittamisen.
Käännyin heitä katselemaaan, tunsin pienen hymynkareen huulillani.
Kuulosti hyvältä - ja huomasin naputtelevani sormilla tiskiä.

Aika eteni, kappaleet vaihtuivat. Tanssilattialla kävi väliin muutamia
pareja tanssimassa, tuttuja toisilleen. Itsekin mietin, uskaltaisinko...
- vaikka tanssija en ollutkaan.
Ajatukseni keskeytyi.... - yllättäin.... niin yllättäin.... vuoksi hänen!

Viereeni tiskille tuli tuo kaunotar!
Silkkisen täydellinen iho harsottu punaiseen mekkoon, joka oli kuin
tehty hänelle - ja niin varmasti olikin. Hän vilkaisi minua, hymyili kevyesti
ja tilasi juomansa.

Mittailin vaivihkaa katseellani häntä, ihailin. Tietty hänellä on seuraa, arvelin.
Vaan hänkin jäi tiskin varteen istumaan, lähes vierelleni -  tuolin selkämykseen nojailemaan....
Katseli orkesteria ääneti, seurasi tanssijoita tarkasti - kuin arvioiden liikkeitä jokaista.

Sitten lava tyhjeni, orkesterista joku selitti jotain, mutta kieltä en ymmärtänyt ja huomasin
lavan etuosaan tulevan tuon pienen hanuristin.
Samassa tuo nainen nousi seisomaan, katsahti minua - nappasi kädestäni ja vei lavalle!
En saanut sanaa suustani, häkellyin..... katsoin
Häntä kysyvästi, hieman estellen.... mutta
ennen kuin ehdin mitään lausua, hän vain totesi: "Tule, anna sydämesi viedä sinua - ja minua!
Viettele minut musiikilla, anna sen vietellä sinut - ja minä......." Sitten kappale alkoi ja
tuon puna-asuisen kaunottaren sanat ja liikkeet veivät minut mennessään....

https://www.youtube.com/watch?v=z0ghCTeaPKI

Kappale vei meitä, hän vei minua - ja minä tein parhaani, jotta pystyin tanssimaan
tahdissa.... vaikka helppoa se ei ollut!
Hän hypnotisoi minut katseellaan, vietteli liikkeillään.... vei minut hetkessä aikaan
ja paikkaan erilaiseen, outoon - unenkaltaiseen olotilaan. Huumaannuin
ja tanssin kuin taiottu.
En nähnyt muuta kuin hänet!
En kuullut muuta kuin tuon kappaleen!

Ja sitten se loppui!

Meni hetki, heräsin kuin unesta. Seisoin keskellä tanssilattiaa ja huomasin, että
meitä tuijotettiin lattian reunoilta. Hän hymyili. Orkesterin soittajat katselivat meitä hetken
sanomatta sanaakaan..... - sitten hitaasti he alkoivat taputtaa käsiään yhteen ja kaikki
yhtyivät aploodeihin.... Kunnes alkoi uusi kappale - joka taas vei minut johonkin,
tuon tuntemattoman kauniin naisen kanssa!

https://www.youtube.com/watch?v=2iS8KhNtc4Q

Tuokaan ei kestänyt kuin muutaman minuutin, mutta minulle se oli ikuisuus.
Ikuisuus irti siitä elämästä, missä olin ollut!
Ikuisuus irti tästä vieraasta kaupungista ja vieraista ihmisistä.

Kappaleen päätyttyä hän vain lähti... poistui ravintolasta kenenkään estelemättä
tai sanomatta hänelle mitään, jäin taas yksin.
Palasin baaritiskille, baarimikko ojensi suoraan minulle "samanlaisen"
- eikä suostunut ottamaan rahaa vastaan! Hämmennyin, mutta päätin olla hiljaa.
Join lasini tyhjäksi ja päätin poistua.
Tunsin, kuinka minua seurasi katseellaan useampi ihminen... mutta kukaan ei
sanonut ääneen sanaakaan. Hiljaisuus oli käsin kosketeltavaa, vaikka orkesteri
soitti jo ja tanssitti asiakkaita.

Pääsin ulko-ovelle ja kuulin kun joku puhutteli minua. Käännyin.
Se oli hän! Tuo puna-asuinen kaunotar nousi nojatuolista ja tuli luokseni.
"Sehän kesti. Olisiko meillä vielä ainakin yksi yhteinen tango jäljellä?"
Poistuimme iltaan viileään......
-----------------------------------------------------------------------------

Tässä pieni rakkaustarina animaationa:

https://www.youtube.com/watch?v=jBu5gSD5sZw&feature=youtu.be
-----------------------------------------------------------------------------
TÄSTÄ SITTEN 29.1.2018 ALKAVA PÄIVITYS:

Hän oli tullut tuohon kadunkulmaan vuosia - vuosia sitten ensimmäisen kerran.
Silloin kasvot olivat vielä olleet sileät ja kädet suuret ja voimakkaat.

Joka ilta kerran viikossa samaan aikaan, siihen samaan paikkaan, hän saapui.
Ei välittänyt säästä, ei hänelle naureskelijoista - eikä ihmettelijöistä.
Toisinaan hän vain seisoi tuota kivitalon seinää vasten, mikä oli myöskin
vuosikymmenten aikana nähnyt ja kuullut monenmoista.

Mies asetteli rauhallisesti jokaisena iltana, kun tuli tuolle tutulle paikalleen,
maahan pienen liinan, sen päälle pienen taitettavan pöydän ja viereen tuolin.
Pöydälle hän asetteli pienestä laukusta aina yhden viinipullon ja lasin ja
alkuun hän aina istui tuolilla jonkin aikaa, avaten rauhallisesti pullon ja
nauttien siitä lasillisen... useimmiten tosin vain muutaman kulauksen.

Ohikulkijat useimmiten vain vilkaisivat miestä, joskus joku pysähtyi hetkeksi
katsomaan häntä, mutta ei sen enempää.
Ja aikaa kului..... kunnes jostain kajahti yksinäisen kirkon kello, jolloin mies
nousi, otti hatun päästään laittaen sen maahan - jos joku vaikka heittäisi siihen kolikon tai pari.

Ja sitten hän aloitti.......
Hän aloitti laulamisen - ja yleensä silloin ohikulkijat pysähtyivät kuuntelemaan häntä!
Kukaan ei sanonut sanaakaan, kaikki vain kuuntelivat hiljaa... - ei edes yskäisyjä kuultu.
Mies lauloi muutaman laulun, kumarsi ja istahti tuolille sanomatta sanaakaan,
kaataen pullosta lasiinsa hieman lisää viiniä. Tuolloin aina lakkiin alkoi kilahdella kolikoita
ja ilmestyi sinne aina seteleitäkin. Ihmiset jäivät odottamaan..... uudet ohikulkijat
katselivat ihmeissään, mitä paikalla tapahtuu ja ne, ketkä kuulivat miehen laulun
- jäivät myöskin paikoilleen ihastelemaan häntä.

Näin jatkui viikkoja - viikot vaihtuivat kuukausiksi - kuukaudet vuosiksi.
Miestä alettiin kutsumaan paikkakunnan nimen mukaan kaupungin ääneksi
Kukaan vain ei tiennyt, mikä mies tämä oikeasti oli ja mikä oli hänen oikea nimensä.
Koskaan kukaan ei edes ollut tohtinut kysyä sitä mieheltä.

Maine levisi, paikalle alkoi ilmestyä aina hieman ennen, kuin mies tuli tutulle kulmalleen,
väkeä.... turisteja ja paikallisia, niin nuoria kuin vanhojakin.
Kyseisen korttelin kauppiaat olivat mielissään miehen saamasta julkisuudesta, toihan se
heidän ravintoloihin ja muihinkin liikkeisiin lisää asiakkaita! Tästä hyvästä kauppiaat
yhteistuumin pitivät huolen siitä, että kyseinen kadunkulma oli aina siisti ja se jopa sai
oman katuvalaistuksen juuri tuon miehen ansiosta - ja koko lystin maksoivat nuo
kauppiaat, tietenkin toivoen että mies jaksaa laulaa vielä vuosia.

Vuodet vierivätkin. Mies vanheni ja hänen ääneensä tuli uusia sävyjä, vivahteita...
mutta lauluääni eikä laulu huonontunut missään vaiheessa.
Sitten eräänä iltana, juuri sinä iltana..... - kulma oli taas täynnä väkeä, mutta....
mutta.... - miestä ei näkynyt! Meni tunti, kirkonkello oli soittanut jo aikoja sitten iltakellonsa.
Ihmiset ihmettelivät, epävarmoina kyselivät toisiltaan ja korttelin kauppiailta, missä mies on.
Kukaan ei osannut vastata!

Hämmentyneinä väki hävisi paikalta, toivoen että seuraavalla viikolla mies olisi jälleen paikalla.
Meni viikko..... - toivonrikkaina miehen paikalle saapumisesta väki oli jälleen ilmestynyt
odottamaan häntä.... - vaan turhaan! Jälleen kirkonkellot soivat, miestä ei näkynyt.
Nyt alkoi pelko kalvaa pikkuhiljaa ihmisten mieliä!
Olisiko hänelle sattunut jotain, jotain vakavaa... jotain.... - ei, sitä ei ääneen sanottu,
vaikka moni sitä pelkäsi, koska olihan mies selvästi iäkäs.

Meni viikko.... ja vielä toinenkin. Enää paikalle ei ollut ilmestynyt kuin kourallinen uskollisia
kuulijoita, joiden mielissä yhä sykki toivo. Mies palaisi vielä!
Sitten nähtiin kujan varjoista jonkun hiljaa astelevan, hyvin varovasti, kohti tuota tuttua
kadunkulmaa. Kansa pidätteli hengitystään toivoen parasta.... ja.....
Kadunkulmaan asteli mustat lasit silmillään vanha mies, hapuili ympäristöään ja kosketteli
seiniä, kunnes tunnisti olevansa oikeassa paikassa.
Ihmiset kuiskuttelivat toisilleen, kaikilla oli sama kysymys mielessä..... nuo mustat lasit!
Mies tärisi hieman, mutta siitä huolimatta sai aseteltua liinan, pöydän, tuolin ja tuon
viinipullon sekä lasin ja hatun - kuten oli tehnyt lukemattomia kertoja.

Sana miehen ilmestymisestä oli kiirinyt ja nopeasti paikalla oli lukematon määrä ihmisiä!
Kaikki olivat hiljaa, jokainen odotti miehen laulua..... ja lopulta hän nousi ylös ja....

https://www.youtube.com/watch?v=_NBG4HG6Z94

........ lauloi vain tuon yhden laulun! Ihmiset pidättelivät henkeään, kyyneliään...
Se kosketti jokaista enemmän, kuin yksikään hänen aiemmista lauluista koskaan.
Laulun loputtua mies istahti hiljaa, jälleen äänettömänä tuolilleen.
Mutta mitä tekivät kuulijat? Kukaan ei taputtanut, kukaan ei sanonut sanaakaan....
- mutta kuin yhteisestä sopimuksesta jokainen käveli miehen luo ja laittoi hattuun
rahaa, enemmän tai vähemmän. Miehen ilme ei värähtänyt kertaakaan.
Lopulta hän keräsi hiljaa rahat hatusta, laittoi sen päähänsä ja hieman varovasti
kasasi tavaransa ja kääntyi paikalle jääneiden puoleen, kumarsi kerran ja lähti
varovasti kävelemään sitä kujaa pitkin mistä oli tullutkin.

Mutta palasiko mies enää tuolle paikalle, missä hän oli ollut vuosikausia?
Ehkä - ehkä ei...... se selviää vain löytämällä tuo kyseinen vanhan kaupungin kadunkulma.
-------------------------------------------------------------------------------------------

Laskiainen - ystävänpäivä .... ja loskaakin

No niin, sitä eletään helmikuuta ja runebergintortut on jo syöty ja laskiaispullatkin ahmittu.
Seuraavana olisi edessä imelän äitelää ja makeaa ystävänpäivää...
Älkää käsittäkö väärin! Arvostan ja kunnioitan ystävyyttä, mutta en vain sitä, että sekin on
pitänyt kaupallistaa (no jenkit.....). Hyviä ystäviä voi muistaa muutenkin vuoden aikana,
eikä se tarvitse välttämättä mitään isojakaan panostuksia tai satsauksia.
En tuohon massahysteriaan juurikaan sorru, olen sitten vaikka tylsä juntti tms. mutta
minulta ystävät saavat kyllä huomiota vuoden aikana ilman sitä yhtä päivää!

Hieman sama juttu on tuo tavallaan hauska aprillipäivä. Kepposten teko on ihan mukavaa,
annan vain "amatöörien" pilailla tuona päivänä - jää sitten itselle koko muu vuosi aikaa.....

Sitten ihan vakavaakin väliin: Tuossa muutama päivä sitten eräs herra uteli minulta yhdestä naisesta
ja kun olin kertomassa jotain, hän vain jatkoi lausettaan: "Mä en ylläty hänen kohdallaan enää mistään....!"
Kuinka osuva lause tuo olikaan. .... ja se kello on näemmä kuulunut kauas.....
--------------------------------------------------------------------------------

Joskus vain on sellainen aamu, juuri sellainen....
- ei jaksa, ei - ei millään!
Voimia ei ole edes nousta sängystä.

Mieli synkkä, pilviä tummia täynnä.
Ajatukset kiertävät tyhmien - tylsien ja ikävien asioiden kimpussa.
Kiroat ääneen, tuskailet ja äksyilet....

Joskus se vain on noin - valitettavasti.
Ja vaikka kuinka siitä koittaisi ponnistaa eteenpäin, saada kasvoille ilmettä uutta...
- ei se vain onnistu. Ottaa päähän, suorastaan vituttaa.... vaikka ei olisi edes syytä.

Se on vain se ihmisen mieli niin omituinen!
Toisinaan vain joku uni tylsä sen tekee, aikainen herätys kesken makoisien unien.... tai mikä lie.
Eikä mitään haluaisi tehdä, ei jaksa..... ei halua.

Haluaisi vain vajota takaisin sänkyyn!
Peitto korville, sulkea silmät ja unohtaa - kadottaa - kaikki ympäriltään.....
- salaa toivoen, että herätessä olisi mieli parempi.
Mutta..... se päivä usein oli siinä, eikä mieltä paranna mikään - tai kukaan.... valitettavasti.

Sitä se välillä tekee - se ihmisen mieli, alitajunnasta!
----------------------------------------------------------

Sinuun sain tutustua, yllättäin...... tavalla, mitä en olisi uskonut todeksi!
Sinun kanssa sain olla, yllättäen..... tavoin, joita en enää uskonut kokevani!
Sinun kanssa..... aikani..... sain olla.

Se oli  aikaa erilaista, värikästä....mielenkiintoista.
Se oli aikaa, jolloin toit maailmaani jotain toisenlaista.....
- opin jotain, näin jotain ja sain kokea jotain.

Sinuun sain tutustua.... sinun kanssa sain olla.... sinua sain pitää lähelläni.
Näimme toisiamme, liikuimme keskenämme - tunsimme jotain.....
- tai ainakin niin arvelin, koska itse tunsin kuitenkin.

Sitten tuli se hetki, täysin yllättäin - jolloin vain annoit mun nähdä selkäsi - kylmän!
Haukuit, moitit ja poistuit. Et antanut mulle aikaa, mahdollisuutta, sanoa mitään....
- vain muutaman sanan kuuntelit ja poistuit,
vaikka olit poistunut luotani jo kauan aiemmin - minulle sitä kertomatta!

Meni aikaa ja vasta sitten tajusin, että sinulle olimme vain eriarvoisia ystäviä...
sinulla oma maailmasi, jonne et päästänyt muita ja minun elämä, jota koitit ohjata!
Aikani sisältäni kärsin, kunnes tajusin ja minulle se toisaalta kerrottiin:
Vika ei ollut minussa - eikä elämässäni......  pidin vain itseni itsenäni, enkä alistunut.
Silloin tiesin tehneeni oikein - kaikesta huolimatta!

-----------------------------------------------------------------

Oli ollut muutama pieni pakkasyö.... maa hohti hivenen vielä valkoisena
paikoitellen ohuen lumipeitteen ansiosta.
Ajelin pimeää maantietä pitkin.... hiljaisuuden keskellä vain omien aatosteni kanssa.
Katselin tietä, se oli hivenen jäässä..... pidin vauhdin kohtuullisena....

Yllättäin silmäkulmassani näin jotain!
Nostin katsettani tiestä ja näin tuon näyn taivaalla..... yllättäin.... kunnes se katosi
pilvien taakse - hetkeksi.
Ihmettelin näkemääni ajaessani eteenpäin.

Hetkisen kuluttua tie avautui isolle peltoaukealle, sen halkoen.
Samassa näin tuo näyn uudelleen taivaalla!
Säpsähdin hieman ja mietin, mistä tuo tuli ja miksi?
Pysäytin auton bussipysäkille, nousin ulos ja jäin hiljaa tuijottamaan näkyä.

Mitään en kuullut mistään, ympäristö oli täysin äänetön - luonto oli vaiti
- ja minä vain tuijotin ja tuijotin.... ymmärtämättä.

Meni muutama minuutti - tai enemmänkin.... en tiedä - tuntui, kuin kaikki olisi pysähtynyt!
Sitten tuo katosi hiljaa ja taivaalle jäi vain loistamaan kalvakkaana kuu....
- kuten oli loistanut tuhansia ja tuhansia vuosia aiemminkin.

Nousin autoon ja jatkoin matkaa.... mietin, että jokin syy tuolle näkemälleni oli,
vaan mikä ja miksi... - ehkä sen tulevaisuus minulle kertoo.

Miksi kuu oli tulinen keskellä talvista yötä? Niin, miksi?

--------------------------------------------------------------------------

Marraskuu.... sadetta ja harmaata - mutta myös auringonpaistetta.

Näinpä se vuosi alkaa olla loppusuoralla. Eletään jo marraskuuta ja jo jonkin aikaa on kaupoissa
joutunut törmäilemään joulumainoksiin ja -tavaroihin! Siis ollaanko me ihmiset niin tomppeleita ja
kauppiaat yliahneita, että vielä syksyn kauneimpina aikoina on alettava tunkemaan joulua joka paikkaan?
Ei sillä, ettenkö pitäisi joulusta, mutta...... liika on liikaa!

Mitäs muuta? No edelleen olen ihmeissäni siitä, että on ihmisiä, jotka kyllä selittävät asioita ja
sanovat että "joo teen tämän ja tämän" mutta mitään ei tapahdu, vaikka mikä olisi!
Paljon puhetta, vähän villoja...... sen olen saanut huomata muutamia kertoja. Onneksi tällaisia
ihmisiä on läheisyydessäni enää suhteellisen vähän.
--------------------------------------------------------------------------

Miten se tapahtuikaan?
Miten se sattuikaan?
Ihmetteli mieli, ihmetteli mies..... ei vain ymmärtänyt sitä lain!

Siis mitä?

Sä olit ollut poissa, poissa vuosia... useita.... ja sitten vain jostain
- tulit takaisin, yllättäin.... pääsit lähelle miehen mieltä, miestä ja jotain....

Siis mitä?

Miten siihen tulit? Mitä teit ja miksi?
Ihmetteli miehen mieli, ajatteli kaikkea.... oli hämmentynyt - oli pysäytetty.
Sielussa pyöri mietteitä... ajatuksia arvaamattomia.
Laittoi miettimään......
Miten se tapahtuikaan?
Miten se sattuikaan?

Mutta sä vain tulit - tavallasi takaisin, tavallaan lähelle, vaikka et aivan vierelle.
Eikä miehen mieli sitä ymmärtänyt..... paluutasi vuosien jälkeen - siihen.


--------------------------------------------------------------------------

Älä sano, että se on helppoa!
Älä valehtele itsellesi.
Älä...... hei - älä.

Se aina sattuu, se satuttaa.... vaikka kuinka sitä
sanotaan...... että ystävinä erotaan.....
Älä..... hei - älä.

Se raastaa sua silti hiljaa...
Se vääntää sua sisältä pitkään....
Se ei armoa anna - se ei sitä kysele.
Ero!

Älä luule, että kestät sen vain hymyillen!
Älä luule, älä kuvittele...
Älä valehtele itsellesi.
Älä..... hei - älä.

Vaikka mitä sattunut olisi...
Vaikka mitä takana olisi...
Vaikka mitä mielessä tuntisit.....
Silti se, silti se...
Ero!
Se repii sinua hiljaa.

Mutta hei - sanon sulle tämän:
Älä.... siihen jää!
Älä.... itkemään jää!
Älä....hei - älä.
Vaan ota itseäsi niskasta kiinni - ja elä!

Selätä se tunne, minkä tekee vain:
Ero!
Selätä se, äläkä taaksesi turhia katsele....
Unohda se...
Ero!
Ettei sydämesi loppuelämääsi arpisena vuoda verta....
- turhaan!
 -------------------------------------------------------------
 Älä katso maailmaa niin, että olisit yksin! Aina on joku - aina!
https://www.youtube.com/watch?v=7WgCghUMCNI

--------------------------------------------------------------


Mä olin ajatuksissani, hiljaa tuossa nahkaisessa nojatuolissa.
Paikka oli nukahtanut jonnekin vuosikymmenten taakse ja tuntui, että itsekin olin sieltä jostain....
Hiljainen puheensorina soi seinistä, noista joiden paneelit olivat jo parhaat päivänsä nähneet.
Istuin ja siemailin hiljaa tuota jo väljähtänyttä kahvia, jonka olin tilannut itselleni.

Katselin ympärilleni..... tuon vanhan hotellin aulatila ei juuri luksusta enää ollut, mutta jotain
kiehtovaa siinä oli. Punaruskeaa sävyä seinissä, katossa iso kristallikruunu ja lattioilla jo
aikansa eläneet kokolattiamatot.... mutta sentään ehjät!
Muutama kiireisen oloinen liikemiehen näköinen herra syöksähti ohitseni ympärilleen katsomatta.
He suuntasivat hissejä kohden, jotka sijaitsivat minusta katsottuna muutaman metrin
vasemmalla. Seurasin heitä katseellani ja kuulin hissin natisevan äänen, kun se laskeutui
alas. Herrat avasivat oven ja nousivat jonnekin hotellin ylempiin kerroksiin.
Hissi piti erikoista natinaa..... selvästi sekin olisi jo halunnut päästä "eläkkeelle", mutta
ehkä paikkaan ei haluttu uudempaa tekniikkaa rikkomaan harmoniaa.

Pöydällä vieressäni oli jokin lehti, nappasin sen käteeni ja mietin, mitä ihmettä täällä oikein
teen ja miksi tänne edes olin tullut. Muistelin muutaman päivän takaisia tapahtumia ja
sitä, kuinka olin tavannut sen erään....... jota nyt olin tullut tapaamaan.

Se kohtaaminen oli ollut erikoinen. Olin ollut syömässä eräässä ravintolassa, kun viereiseen
pöytään tuli hän..... ja melkein heti istuttuaan tuolille hän kysyi, mikä olinkaan miehiäni.
Yllätyin, enkä heti ollut saanut sanaa suustani ja hän naurahti.
Oli pyytänyt lupaa siirtyä pöytääni. Vastasin myöntävästi. Hetken minua katseltuaan hän kysyi,
että miten miehellä voi olla noin herkät silmät.... En taaskaan osannut sanoa mitään!

Tuossa hetkessä meni minuutteja, ennen kuin osasin jotain sanoa.... fiksusti takaisin.
Hän totesi, että jokin vain kertoi hänelle, että minuun kannattaa tutustua.... ja kysyi varovasti,
tanssinko..... johon jouduin hieman vaivalloisesti kertomaan, että luulenpa jopa sokean miehen
tanssivan minua paremmin......
https://www.youtube.com/watch?v=KXCiLub8DZg

Hän oli nauranut.... hän ymmärsi heti, mitä tarkoitin!
Kerroin, että vaikka musikaalinen olenkin jossain määrin... parketilla rautakanki taipuu minua paremmin.

Olimme jatkaneet keskustelua jonkin aikaa, sitten hän yllättäin katsoi kelloaan ja säpsähti...
nousi nopeasti ja kertoi, että nyt on mentävä.... mutta vielä lähtiessään kirjoitti minulle
pieneen lappuun nimensä ja paikan, missä haluaisi tavata ja koska....
- ja tässä sitä nyt olen!

Aurinko yritti paistaa hieman nuhjuisten ikkunoiden läpi, tuoden lisää valoa hotellin sisälle, mutta
jos ikkunoiden pieni lika ei valoa estänyt, niin suurin osa siitä jäi paksujen verhojen taakse.
Siemaisin viimeiset hörpyt tuosta aikalailla viilenneestä kahvista ja mietin, lähtisinkö tilaamaan vielä
toisen kupillisen hotellin ravintolasta, mikä sijaitsi heti hissien jälkeen hotellin ala-aulan vieressä.

Olin juuri nousemassa ylös, kun katsahdin portaisiin...... joku asteli niitä hitaasti alaspäin ja
jäin vain ihailemaan.... kunnes tajusin, että se oli hän!

https://www.youtube.com/watch?v=r6Xj72bP0To
Unelmani.... - jos sellaisia oli ollut, eivät olleet koskaan sitä mitä sain nähdä juuri nyt!

Tuntui, että kaikki pysähtyivät ja vain yksinäinen seinäkello raksutti hiljaa eteenpäin.
Nousin ja hymyilin.... hän käveli luokseni keinuvin, mutta määrätietoisin askelin.....
Yritin kätellä häntä, kohteliaasti - vaan hän halasikin minua ja samalla kuulin muutaman
hiljaisen huokauksen sivultamme.... selvästi jotkut olivat kateellisia minulle.

Hän kysyi, olinko ollut kauankin täällä.
Vastasin mahdollisimman huolettomasti, että hetken.

Hän otti kädestäni kiinni ja ohjasi minut ravintolan puolelle.
Saimme rauhallisen pöydän eräästä hieman muusta salista erotetusta osasta.
Sali oli koristeltu mm. antiikkipatsailla ja katoissa oli se sama kristallikruunujen tyyli,
mitä hotellin aulassakin oli. Tilasimme jotain..... mutta enemmän minua kiinnosti hän
- ja jostain syystä häntä kiinnosti minä!
Keskustelimme.... avauduimme toisillemme - ja tunsin jotain, mitä en ollut vuosiin saanut kokea....

https://www.youtube.com/watch?v=raNGeq3_DtM

Ja tuon tunteen halusin selvittää - kokonaan, hänen kanssaan!

Otin häntä kädestä kiinni, siirryin aivan vierelle istumaan ja aloin hyräillä hiljaa hänen korvaansa....
"You are so beautiful to me..." ja olin saada sydänkohtauksen.....
Samaan aikaan tuo kappale alkoi hiljaa soida ravintolassa!
https://www.youtube.com/watch?v=ZqUyEhk2LtE

"Oi, tanssi tämä kanssani... edes tämän kerran!" Pyysit. En voinut kieltäytyä ja
nousimme hiljaa pöydästä, siirryimme hieman keskemmälle salia ja otin hänet hellästi
otteeseeni...... hän painoi päänsä rintaani vasten, kuunnellen sydäntäni ja minua ... ja tuota kappaletta.

Siitä tuli meidän laulu - ja palasimme aina tiettyyn aikaan vuodesta tuohon vanhaan hotelliin.....
missä aika oli osittain pysähtynyt ja pysäytti meidätkin niin, että kohtasimme toisemme!
-------------------------------------------------------------------------

Se oli taas yksi vappu se!

Niin, taas 1 vappu takana ja mitä jäi käteen? No ainakin se, että pää ei ole kipeä kun olin koko
vapun ajan taas tavanmukaisesti töissä, eikä kaduta yhtään - ei todellakaan!
Hienoa oli oikeastaan nähdä se, että vaihteeksi oli sellainen vappu, ettei ollut missään
missä itse olin, ongelmia tms. vaan kaikki olivat hyvällä fiiliksellä liikkeellä ja
pitivät mukavasti hauskaa! Toivottavasti näin olisi jatkossakin.

------------------------------------------------------------------------

Kaveri heräsi, venytteli hiljaa katsahtaen aurinkoista aamua minkä ulkoa näki.
Hän hymyili hiljaa.... oli mielessä tuo neito, jonka kanssa oli saanut nauraa
päiviä, iltoja - ja viettää jopa muutaman yönkin!
Kaveri tunsi, että hänellä oli ystävä, ketä sai rakastaa - ystävänä

https://www.youtube.com/watch?v=FtlLbT7x-us

Hän oli kohdannut tuon neitokaisen aika erikoisesti, sattumalta.
He olivat huomanneet, että heillä oli jotain yhteistä..... vaikka olivat erilaisia!
Kaveri kaipasi jo häntä, vaikka oli vasta edellisenä päivänä saanut hänen kanssaan
viettää muutamia ihania hetkiä. Hän otti puhelimen ja soitti tälle......
kesti hetken, ennen kuin tuo heleä-ääninen nainen vastasi ja kaverista tuntui hyvältä!
Hän halusi kertoa.... sanoa.....https://www.youtube.com/watch?v=Fsc-oT9PsSQ

Nainen hymyili linjan toisessa päässä!
Jotain taikaa tuossa on - kaveri tuumasi hiljaa mielessään puhelun aikana!
He juttelivat kaikenlaista, iloisesti naureskelivat toisilleen ja asioille.
Nainen lupasi, että he tapaisivat parin päivän päästä - nyt hänellä olisi hieman kiireitä.
Kaveri ymmärsi tuon hyvin ja hyvillä mielin sulki puhelimen.

Nuo muutamat päivät menivät lentäen, kaveri teki omiansa ja kaikki sujui kuin tanssi....
hän vain odotti näkevänsä tuon naisen ja saavan jälleen halata häntä.
He vaihtoivat väliin viestejä, kuulumisia ja hän soittikin tälle muutaman kerran.
Ne puhelut olivat olleet lämpimiä! Hänestä tuntui hyvältä.
https://www.youtube.com/watch?v=we0mk_J0zyc

Sitten tuli se päivä, kun he olivat sopineet tapaavansa. Jo aamusta asti kaveri oli ollut
hermostunut, odotti vain että kello tikittäisi.... tikittäisi ja tikittäisi....nopeammin.
Hän ei jaksanut odottaa! Epäili jo, että pettääkö pokka ja itsekuri!
https://www.youtube.com/watch?v=p8-pP4VboBk

Viimein tuli ilta ja tuo hänen niin ihailema nainen tuli kylään hänen luokseen.
Kaveri oli tehnyt kaikkensa, jotta illasta tulisi hyvä ja alku antoikin ihanasti
viitteitä siitä, että näin se tulee olemaan.
Nainen kertoili hieman, mitä oli puuhaillut parin päivän aikana - hieman salaperäisesti tosin.
Jossain vaiheessa nainen ehdotti, että ei lähdettäisikään viettämään iltaa mihinkään,
vaan oltaisiin kaverin luona. Se sopi kaverillekin hyvin!
Jäivät sohvalle istumaan, vierekkäin - kaveri halasi hellästi neitoa, tuota ihanaa naista
ja katseli häntä silmiin..... nähden......https://www.youtube.com/watch?v=GB2Sf4g_PIg

Kaveri jähmettyi, kun näki  - kuuli - tunsi!
Ilman mitään...... tuo vain tuli. Hän ei ollut uskoa sanoja, ei toisen puheita.
Miten näin? Hän jäi sanattomaksi. Nainen, tuo niin lumoava - vain lähti.

............ 

Seuraavat päivät olivat hänelle sumua! Kaveri oli ulkona kaikesta, ei osannut mitään.
Hämmennys ja epätietoisuus - erilainen epätoivo ja syvällä tuntuva kipu satutti häntä.
Vaan onneksi häntä nykäistiin hihasta: Ystävä!
Hän ei koskaan sittenkään joutusi kulkemaan yksin, vaikka olisi yksin.
https://www.youtube.com/watch?v=OV5_LQArLa0

Muistakaa ystävät tämä!

---------------------------------------------------------------------------------------


Odotan tuota hetkeä, kun yllättää hänet saan!
Kenet?
Kysyy moni.
Vain yksi voi tietää.... vain hän.
Odotan, että hän tulee..... saa vain nauttia, olla.
Kuka?
Kysyy moni.
Vain yksi voi tietää....vain hän.

Tiedän hänen tulevan, tiedän hänen odottavan....
tiedän - hän tietää, tiedämme....
Ketä?
Kysyy moni.
Vain yksi voi tietää....vain hän.
Tiedän, että hän nauttii - kun saapuu.
Saavan nauttia jostain, hetkestä pienestä....
minkä teen - omin käsin, hälle.

Ja kun hän tulee, tiedän hänen nauttivan... - ymmärtävän!
Tässä olisi minulta - hänelle - ja vain hänelle.

Vaan kelle?
Kuka hän on?
Kysyy moni.
Vain hän tietää, vain minä tiedän - vain me tiedämme!
Hän on....
 https://www.youtube.com/watch?v=icfq_foa5Mo&list=PL56F71D0121DC7BF2

Saaden minulta illallisen kahdelle!

 Kynttilänvalossa himmeässä.
 Kuohuviinillä viileällä....
 Pienillä herkuilla höystettynä.


 Hänelle.





 -------------------------------------------------------------------

Se oli sitä.
Tämä oli tätä.
Mutta mikä oli mitä?

Oliko se siinä?
Oli kai tässä....
Se sitten siitä.
Siten, täten, näin tai noin.

Miten sitä sitten?
Missä ja milloin?
Siinähän se!
Silloin ja tällöin.
                                                                                    Siksi siis.

--------------------------------------------------------------------------

Pimeässä mielessä, tyhjänä.

Älkää udelko liikaa! En vain osaa oikein sanoa, miksi, koska minut
luetaan joidenkin tahoilta niin väärin, että kun yritän korjata asioita,
ne menevät vain hankalimmiksi.

Viime ajat ovat olleet sisälläni sellaista sekameteliä, että kaikki "normaali" on
ollut enemmän ja vähemmän ties mitä. No olen kyllä nauranutkin, hetkittäin,
vaan onko kaikki ollut sitä omaa minääni vai vain jotain? Ei, jätetään sanomatta.
---------------------------------------------------------------------------------------

Sä ammuit mut alas, katkoit siivet.
Sä näit mun riutuvan maassa, haavoitettuna.
Sä tallasit vain katkenneille siivilleni, hajonneille.

En päässyt enää lentoon, en ylös taivaalle!
En kyennyt nousemaan ylös, nostamaan itsettäni aurinkoon.

Sinne olisin halunnut sinutkin viedä, siivilläni kantaa...
- vaan sinä syöksyyn holtittomaan minut saatoit, veit kykyni lentää....
Enkä tuntenut kuin törmäyksen kovaan maahan.
Ja sinä et apua antanut, et kättäsi ojentanut... vain omaa itseäsi katselit!

Jätit maahan, märkään ja kylmään.
Jätit, minut sielultani rampana - sydämestäni ammuttuna.... jätit...
Vain käännyit ja itseäsi katselit, muka siinä olit mutta
omia ajatuksia, kuuntelit.... etkä kuiskaustani vaikeroivaa kuullut!
- Etkö halunnut?

Nyt siivettömänä, hengettömänä, ilman lämmintä sydäntä...
mä vain olen, olen pelkkä kuori ja kurja, ilman mitään.....

Silti toivon.... - silti......
-------------------------------------------------------------------------------

Sua katselin kauan sivusta, hiljaa miettien.
Näin nuo kasvot, silmät arat.... kertovan sisällä kuohuvasta, ahdistuksesta pahasta.
Näin ja äänestäsi kuulin....

Pyysin kerran sut juttelemaan, pelästyit ja hämmästyit.
Kuka sinua seuraansa halusi? Ken voisi sinusta kiinnostua?
Yllätin!

Voitin luottamuksesi, silmiisi sain loistetta ja kuulla sain, että
tunsit eläneesi vain päivän kerrallaan - ilman ohjelmaan...
Tunsit olleesi suljettuna kuin kuplaan suureen, mistä ilmaa hiljaa imettiin....
- ja sisällä vankina olit.

Juteltiin, uudestaan ja uudestaan ja ......
sitten jo nauroitkin!
Huomasit, että sittenkin oli maailmassa muutakin, kuin se suuri kupla...
- missä olit vielä kuitenkin!
Ja ilma siitä vain väheni ja väheni...

Aika alkoi käydä vähiin, sen tajusimme kumpikin!
Aika.... tuo niin kiireinen, silloin kun
sen piti edes hetkeksi seisahtua... odottaa
ja antaa elämän voittaa... - aika.

Yritimme ja yritimme...
en tahtonut sinun menehtyvän, jäävän tuohon
tyhjenevään kuplaasi....
- halusin sinun päästä elämään, kokonaan!

Onnistuinko?
Sainko sinut ulos?
Hajosiko kupla ja sait tilaa hengittää?

Nii-in . . .
-------------------------------------------------------------------------

Minulla oli jotain, mitä haluttiin!
Minulla oli jotain, mitä toivottiin...... mutta en antanut,
en alkuun siitä edes puhunut, en kertonut.... en.

Minulla oli jotain, mitä himoittiin!
Minulla oli jotain, mitä ihailtiin, mitä kaipailtiin.... mutta en antanut,
en ollenkaan sitä esille edes tuonut....en.

Sitä toivoi joku.... sitä katseli toinen... sitä mietti moni.
Sen pidin itselläni, säilössä pienessä.....
- vaan puolet siitä otin itselleni, omakseni - lähelleni....

Lopulta toinen puoli pois minulta muuttaa... paikan uuden saa.
Minne menee, miksi? Sen tiedän vain minä!
Saako sen, ken sen haluaa.... saako, ken sitä koskettaa?
Saako pitää, ken pitää saa.... vai onko sen paikka vaihtuvaa?

Paljon kysymyksiä - vähän vastauksia....
sille pienelle, mitä minulla on.
-----------------------------------------------------------------------------

Kunpa voisin kertoa teille jotain oikein ihanaa, vaan kun maailma on mitä on,
niin nyt on hieman vaikeaa. Sen olen viime aikoina oppinut, taas kantapään kautta,
että älä usko ikinä - kenenkään sanoihin, jos ne sanotaan vain sillä, että
päästään jostain tilanteesta eroon... ja älä luota lupauksiin, mitkä jo kuullessasi
tuntuvat siltä, että toiset eivät niitä tule koskaan pitämään!

Ikävää on vain havaita, että vaikka omaankin hyvän psykologisen silmän ja vaistoan
helposti asioita, on minutkin vedetty melkoiseen olotilaan viimeisten parin viikon aikana.
Täytyy vain toivoa, että vaihteeksi taas olisi pohja saavutettu ja suunta löytyisi ylöspäin.
--------------------------------------------------------------------------------

Sä yllätit mut muutama päivä sitten, parilla viestillä.
Laitoit muutaman kuvan ihanan!

Mä niitä katselin, luin uudestaan ja uudestaan ja uudestaan...
- en niistä kyllikseni saanut!

Sä teit tuolloin maailmastani, sen hetkisestä, kauniin ja onnellisen.
Ihanimman hetken aikoihin.... - hymyn toit kasvoilleni.

Toivoin tuon jatkuvan, onnellisten asioiden eteeni tulvivan....
viestien ihanien puhelintani riivaavan!
Vaan - ei, ei vain niin käynyt - ei!

Se hetki oli ohikiitävä, hetken ilo ja edessä oli taas pitkä pimeä tunneli.
Huusin hiljaa sisältäni, miksi! Enkä mistään vastausta saanut, taaskaan.

Sain viestejä, muutamia.... outoja. Tuntui pahalta, tuskastuin ja vastasin.
Sä et niitä edes viitsinyt huomata, ahdistuin.... ja .... ahdistuin.
Yritin kysyä, yritin saada sua kiinni, yritin... pelkäsin, hajosin!

Sain jotain pientä, mutta en sinulta itseltäsi vaan mielesi vieneeltä...
toiselta minältäsi, siltä... ken ei minua kuunnellut - ei minua kaivannut.
Tyrmäsit minut, taistelin vastaan.... yritin...

Sitten jotain kai tapahtui, yllättäin hieman suunta muuttui......
Heräsi toivo uudestaan, syntyi kutina sieluun arkaan, avuttomaan.
Voisiko uusi päivä muuttaa asioita, voisiko aurinko sittenkin paistaa?
Ainakin toivoa sain!

--------------------------------------------------------------------------------------

Mitä sitä tekisi - yöllä...

No niin, tietenkin jotkut hieman villimmän mielikuvituksen omaavat saattavat ajatella otsikosta
tietenkin ihan mitä sattuu, mutta koska meikäläinen on kuitenkin - ainakin joskus - hieman ujohko, niin ei nyt ei ajatella mitään levottomia. Tämä on kuitenkin "perheohjelma!"

Niin, katselin kelloa ja huomasin sen olevan 01. ja rapiat. Perjantai meni sitten erilaisten asioiden säätämisessä ja hieman muutama juttu kalvoi mieltä, niin piti päästää höyryjä ulos ja
mikäs se... ensin aloin kokkailemaan, tai no tein vain makaronilaatikkoa tuossa hetki sitten ja
sitten pientä sisustamista. Onneksi en rymynnyt samaan malliin, kuin hiljattain eräs naapuri joskus kolmen aikaan yöllä.... mutta ne äänet sopivat paremmin siihen levottomiin ajatuksiin.

Hiukkasen siirtelin sitä sinne, tätä tänne, tuo meni tuonne ja ... kas, mistä nuo pari "villanorsua" (lukijoille tiedoksi, villanorsu on villakoirasta kehittynyt isompi otus) ilmestyivät? Ei muuta
kuin pikana imuri käteen ja nopsaan "norsut" pois. Eipä tuo "huuveri" onneksi pidä mahdottomia
ääniä, joten en usko että naapurit tulevat joukolla huomenna lynkkaamaan.
------------------------------------------------------------------------------------------

Jouduin oven sulkemaan.
Lähteä piti!
Matka outo alkoi, taakseni en katsoa saanut.
Jouduin oven sulkemaan.
                          
Etenin, katseeni maata viisti, mieleni mukana laahusti.
Lähteä piti!
Turvallisesta, lämpöisestä, pois mut työnnettiin.
Ei, paluuta mulle ei suotu.                                      

Jouduin oven sulkemaan.

Ovi jäi taakse...
hämärtyi kuva siitä.
En jaksanut kohta sitä enää muistella, ei vain jaksanut.
Oli se lopullisesti suljettu.
Lähteä piti!

Kauan ilman mitään sieluni vaelsi,
kauan vei kehoa ties minne.
Ei, paluuta mulle ei suotu.
Siis vain kuljin, vaikka paikoillani olin! 

Matkasin aikani, eksynyt olin - itseltäni.
Enkä huomannut edessäni....
en sitä vain tajunnut mielessäni....
Siinä oli, uusi ovi!

Miten mies voikin olla sokea?
Miten tyhmä hän itselleen olla voi?
Kirosin itseäni, kun sen avasin ja...
- uusi maailma aurinkoinen, se sieltä katseli.

Meni hetki, ennenkuin ymmärsin, että
tämähän oli ollut tässä jo kauan
- ovi uusi, uuteen maailmaan - uuteen elämään!
Astuin sisälle, minut vastaanotettiin....
Käännyin vielä kerran, tuosta ovesta kiinni otin
ja sen suljin, toivoen että viimeisen kerran
- jääden sen valoisammalle puolelle!
--------------------------------------------------------------------------------------

Minua jännittää!
Silloin sen piti tapahtua..... vaan ei, vielä ei ollut aika.
Minua jännittää!
Vaikka olenkin kokenut sitä - tätä - tuota...
ei, en vain ymmärrä tätä:
Minua jännittää!

Tänäänkö se tapahtuu?
Vai meneekö hetkeen uuteen?
Minua jännittää..... tiedä en, miten tämän selvitän.
Minua jännittää!

Toiselle kertoa tästä koitin,
puhelimen otin - hälle soitin.
Ei, ei vastannut..... jäin mietteisiini yksin.
Minua jännittää!

En voi kuin odottaa, katsoa mitä tulee tapahtumaan.
En voi kuin.... en vain voi.
Minua jännittää!

Vaan jos ei tapahdu, olenko pettynyt?
Vaan jos ei mitään tulekaan, olenko huojentunut?

Tuijotan tyhjänä kelloa seinältä. Sen viisarit vievät
minua kohti sitä hetkeä.... enkä mitään voi.
Minua jännittää!

Turhaanko? Liikaakin? Miksi?
Sen näen aikanaan.....
--------------------------------------------------------------------------------------

Sä ilmestyit eteeni ilta-auringon säteissä.
Sä katselit minua silmilläsi, lumoavilla.

Näit minussa elämää nähneen, maailman myrskyissä
kolhuja kokeneen. Silti näit mielen herkän,
sisälle rujon miehen.

Palannut olin taas jostain, kuin merimies satamaan suojaisaan.
Taivaltanut olin myrskyissä tuulien, tyynissä vesissä ja
auringonpaisteessa polttavassa... - matkannut paljon, ehkä liikaakin...

Sä ilmestyit eteeni, kasvosi kuin enkelin.
Sä hymyilit minulle...-jotenkin, mitä nähnyt ennen en ollut.
Sä tulit viereeni, sanoitta halasit
- minua maailman kolhinutta miestä.
Ja tuona hetkenä nousi ne kyyneleet silmiini
edessäsi sun, ensimmäisen kerran!
                                                                  

Katselin sinua.
Olit kuin se merenneito kaunein.
Katselit minua.
Olin varmaan se yksinäinen seilori....
Katselimme, kunnes suutelimme.
Siinä, ilta-auringon kultaisissa säteissä.
Minä ja sinä, oma merenneitoni!

Kotisatamani olin löytänyt.
-----------------------------------------------------------------------------------

Miksi niin moni meistä vain odottaa ja odottaa?
Ei elämä ole sitä varten ollenkaan!
Miksi ei mennä ja tehdä, eletä elämää?

Ei kaiken tarvitse tapahtua kaavoihin kangistuneena,
ei asioita tuttuja tarvitse uudelleen ja uudelleen samoina toistaa!
Miksi vain ollaan kuin hamsterit oravanpyörässä hyrräävässä?
Eikö uskalleta, vai vaiko odotetaan jotain.... muka parempaa?

Kerroin tämän ystävälle:
"Sun katseesi kaihoisasti toisinaan hakee, elämää etsii uutta.... miettii mieli, levottomana sykkii sydän! Toivot jotain, mutta tiedä et mitä.... olet vallassa tunteen oudon, etko irti osaa päästää - eikä ehkä tarvitsekaan.... Kunhan otat elämääsi vain mukaan jotain uutta, vaikka se tuttua olisi... mutta erilaista - mi sinut hymyilemään taas saa!"

Eletään elämää, nautitaan maailmasta ja tehdään osamme
hetkistä onnellisista!
Ei meistä kukaan varmaan halua, eikä toivo - ei 
- että vanhana kiikkustuolissa katkerana istuisi, miettisi menneitä,
hetkiä kadotettuja - tilaisuuksia olleita, joita ei enää eteensä saisi.

Turha siis valittaa, itkeä ja ruikuttaa!
Irtiottoja pieniä, tee niitä välillä - ja huomaat maailmasi olevan
parempi kuin eilen, myös sinulle.

 --------------------------------------------------------------------------------------

Vanha takana - uusi edessä

No niin, se alkaa olla sitten taas se aika vuodesta kun taivaalle täräytetään tuhansilla ja taas tuhansilla euroilla ilotulitteita, eli vuosi vaihtuu. Eihän siinä mitään, hetken valoisa ja räiskyvä ilo. Tietty on ihmisiä, jotka eivät erinäisistä syistä voi kestää ja sietää ilotulituksia. Itse hyväksyn ne, vaikka en olekaan mikää älytön räiskyttelijä. Niissäkin voi kohtuutta ja järkeä käyttää ja
näille junioreille ja teineille pitäisi kunnolla kertoa, miten ja missä voisi ammuskella niitä pommejansa ja paukkujansa.

Sitten on se toinenkin lieveilmiö uudessavuodessa, eli alkoholi! Se valitettavasti vain näyttelee Suomalaisessa yhteiskunnassa suurta roolia ja tuntuu, että kukaan ei osaa eikä voi juhlia mitään,
ellei ole "nuppi turvoksissa" ja se on vasta kova tyyppi, kuka on ensin juonut kopan kaljaa, pari kossupulloa, muutaman jallun, puolikkaan viskipullon, sikspäkin siideriä ja lähtee tämän jälkeen "baariin" örveltämään.... Näitä taas varmaan joutuu tänäkin uutenavuotena töitten puolesta
"ihailemaan" jonkin verran!

Mitäs muuta? Viime aikoina on ollut hieman erikoisempaa elämää. Erääseen henkilöön ei saa
kunnolla yhteyttä, pari muuta ovat muuten vain takavasemmalla ja ... sitten taas on onneksi
saanut nauttia aivan loistavastakin seurasta, eli ehkä tässä on menty fifty-fifty tapahtumien saatossa. Töissä ollut ihan mukavaa, eli pieni irtiotto Suomenlahden toiselle puolelle tuossa jouluna teki sittenkin miehen mielelle hyvää! No kotona odottelee vielä yhdet tuliaiset, mutta
eipä niitä kyselleellä tunnu olevan kiireitä saada "tilausta" itselleen.
-----------------------------------------------------------------------------------------------

Olit viikko kaksi sitten jotain, olit sitä - olit taikaa.
Olit siinä silloin ja sua sieluuni ahmin!

Olit viikko kaksi sitten kanssain, olit siinä - olit jotain.
Olit sitä silloin ja sua itselleni tahdoin!

Olit, pidit mut lähelläsi.
Olit, otit mut lähellesi.
Olit - kunnes....                                  


Meni viikko, meni se toinen.
Meni se, mitä olit ja mitä annoit.
Meni ne hetket, mitkä mulle loit.

Olit se toinen.
Olit se erilainen.
Olit - en tiennyt mitä - sä vain, olit.

Yritin saada sua puhumaan,
koitin saada sut kertomaan.
Vain vaikenemisen muuri mut vastaanotti.
Vain äänettömyys syvä ja kylmä.... mua kosketti.

Sä et suostunut kertomaan,
et paljastamaan.
Sä et suostunut puhumaan,
et oloani helpottamaan.

Mihin veit sen lämmön, mitä mulle olit?
Mihin veit sen iloin, minkä mulle toit?
Miksi nyt vain kylmää ylleni sain?
Vaikka lämpöä ja iloa sulta etsin, sitä hetken jo sain!
Miksi?
Miksi?
Miksi?
--------------------------------------------------------------------------------

Jo päiviä sun kanssa viestittelin.
Vaihtettiin kuulumisia, naurettiin toisillemme.
Hulluteltiin sanoilla, naurettiin tyhmyyksille.... oltiin onnellisia.

Sitten haluttiin tavata, nähdä ja kohdata.
Minua jännitti, sydämeni hypähteli. Hikoilutti ja tärisytti!
- Hän haluaa tavata!
Huusin kotonani yksikseni.
- Hän haluaa tavata!
Hymyilin itselleni!
- Hän haluaa tavata!

Jännityksestä jäykkänä suunnistin paikkaan sovittuun.
Kello tikitti, hermoilin.
Eihän tässä näin pitäisi käydä - minulle. Olo kuin teinipojalla ensitreffeillä....
Kello tikitti, hermoilin.
Etsin sinua katseellani - en löytänyt, aloin jo epäillä että "oharit teit".
Sitten näin hahmon, lähestyvän - sinut!

Tulit...... sittenkin.
Varovasti halasimme, kuin vieraat ensikertaa kohtaisivat.
Väkinäistä naurua, hymyilyä... jännittynyttä.

Menimme kahville, löysimme sivusta pienen vapaan pöydän
- kuin tilauksesta, meille.
Otin varovasti kädestäsi kiinni, se tärisi!
Katsoit minua ujosti, kun kysyin: "Miksi täriset, mitä pelkäät?"
Et sanonut mitään, puristit vain kättäni lujempaa....se tuntui lämpimältä.

Jutettelimme, hain toiset kahvit.
Aikaa kului, juttelimme.
Ihmiset ympärillämme vaihtuivat. Asiakkaita tuli ja meni
- me vain juttelimme.
Alkoi jännityskin kadota, ruumis rentoutua, mieli avautua
- ja nauru vapautunutkin jo helisi.

Lopulta päätettiin poistua - jonnekin - olla vielä kahden.
Pääsin ylös pöydästä, kun sinä tulit vierelleni - halasit, lujaa..
- aivan kuin et koskaan olisi ketään halannut!  
Hämmennyin hetkeksi, mutta vastasin halaukseesi.
Painoit pääsi rintaani vasten ja kuiskasit: "Voi, tässä olisi niin hyvä olla!"
Ja hetkeksi pysähtyi aika...

Lopulta lupasin viedä sinut kotiin.
Haimme autoni, hiljaa kerroit suunnan....
Pidimme toisiamme käsistä kiinni, hymyilit hieman.
Matka oli pitkä, vaan niin lyhyt!
Matka kesti, vaan ei tarpeeksi!

Pysäytin lähelle kotiasi, jäimme autoon hetkeksi juttelemaan.
Näin silmäsi kertovan paljon, vaikka ääneen koitit sanoa muuta.
Koitin itsekin sanoa jotain, mutta kurkkua puristi jokin....
Mutta emme tarvinneet sanoja, koska oli tekoja - joita kumpikin ymmärsi
- ja tiesimme tapaavamme pian, olevamme yhtä ja yhdessä!

Eikä kotimatka tuntunut ikävältä!
Piristithän sitä vielä viesteilläkin... - lupauksella nopeasta näkemisestä.
----------------------------------------------------------------------------------------

Mihin olin lupautunut?
Mitä olinkaan sanonut?
Mietin sanoja itsekseni taas, kun sinulta tuli viesti.

Kysyit vain: "No koska?"
Enkä muistanut, mitä tarkoitit!
Enkä kehdannut kysyä, mitä lupasin!
Kysyit vain: "No koska?"

Useamman päivän, jo viikon, olin jotenkin selvinnyt....
Aina jotain keksinyt, en voinut, en ehtinyt....
- en vain kehdannut tunnustaa, en sinua muistanut - en, mitä olin luvannut!

Sä viestitit, kyselit ja ihmettelit.
Mä kiemurtelin, mietin ja kelasin.
Kirosin, miten olin jotain unohtanut - jotain selvästi tärkeää!
Sä vihjailit, mutta se ei auttanut.
Sä kyselit, mutta et vain suoraan... - et tietenkään!

Sitten, yllättäin tavattiin. Viimein sä sitten ääneen totesit!
"Niin koska sä tulet? Sun piti tulla hieromaan!"
Ja mä helpotuin.
Mä niin helpotuin!

Sopertelin, selittelin, vähän joo - änkytin.
Nopeasti jotain kokoon kehittelin.
Menikö läpi? No ei tietenkään. Sä arvasit, mä olin unohtanut.
Ja anteeksi pyytää sain.
Anteeksi, sen ääneen lausuin vain.

Sovittiin, koska tulisin.
Sä lupasit yllättää.... mietin vain miten.
Sä nauroit vain.... sanoit, että selviää, kun nähdään....
- mä ihmettelemään jäin!

Pari päivää meni, sitten sen aika tuli.
Ilmestyin luoksesi, kuten lupasin - ja nyt kun lopulta muistin!
Nauraen avasit oven, enkä vielä tiennyt miksi nauroit... ihmettelin.
Tarjosit ensin kahvit, ne hiljaa joimme.

Sovimme, mitä tekisin.
Sovimme, missä hieroisin.
Sitten vain poistuit.... hieman naurahtaen.... ja mä olin ymmälläni
- taas täysin ymmälläni!

Vaan kun palasit, sitten tajusin.
Miksi nauranut olit, miten minut yllättäisit....
Enkä voi sanoa muuta, kuin....
- hieroin sinua, hellästi.

 ---------------------------------------------------------------------------------------

Pakkasyö.
Elohopea vajosi hiljalleen alemmaksi ja alemmaksi.
Pakkanen nipisteli puita, niiden oksat rasahtelivat kylmyyden
kiusatessa niitä.

Savupiiput tupruttivat savut pystysuoraan taivaalle.
Jossakin talojen ikkunat huurtuivat, saaden jäisiä kuvioita pintoihinsa.
Pakkanen kutitteli taloja, jäädytti niiden seiniä.

Pakkasyö.
Yksinäisten kulkijoiden alla narisi lumi, rouskui kun lumihiutaleet
hajosivat kenkien alla.
Muutamien autojen pakokaasut leijuivat usvalauttoina maata pitkin
pitkän aikaa, ennen kuin ne nousivat ylemmäksi ja hajosivat.

Valot näyttivät kirkkailta, teräviltä... suorastaan silmiin pistäviltä.
Lämpömittarin lukemat vain vajosivat, vajosivat.... alaspäin.....
Tuntui kuin kaikki olisi pysähtynyt tuon pakkasen takia!        

Pakkasyö.
Lähes äänetön.... kirkas, silti pimeä.... pakkasyö.
Vain kylmyyden aiheuttamat paukahdukset, rasahdukset ja naksumiset
rikkoivat tuota äänettömyyttä
- ei ollut enää kulkijoitakaan, ei kävellen - ei autoillakaan.
Oli vain tuo, pakkasyö!


 ---------------------------------------------------------------------------------------