Translate - Google kääntäjä

Näytetään tekstit, joissa on tunniste parisuhde. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste parisuhde. Näytä kaikki tekstit

tiistai 18. elokuuta 2020

Keveitä ajatuksia -- eli miten Raksa-Reiskan ilta sujui.

Se on tervehdys. Tuossa hiljattain erään asian yhteydessä tuli puhetta monen muun jutun ohessa siitä, että kuinka pitkä naisen orgasmi on. "Just joo" ajattelee varmasti jo jokunen naispuolinen lukija. Näin ei ole kuitenkaan, vaan keskusteluun osallistui kummastakin varsinaisesta sukupuolesta eri-ikäisiä ihmisiä. Ja tähän lisätään sellainen tieto, että miehen kainaloa nuoleskelemalla nainen rauhoittuu, saa mielihyvää ja rentoutuu.... Hmm.... tästähän saadaan kehitettyä hieman tarinaa....

 Raksa-Reiska saapuu rankan päivän jälkeen kotiin! Mies on painanut sopivan lämpimässä päivässä, sanotaan nyt vaikka +26 asteen lämmössä, kahdeksan tuntia duunia. Kaveri tulee kotiin, tuoksahtaa sopivasti kaikelle mahdolliselle..... Vaimokulta on odottanut Reiskan saapumista kuin kuuta nousevaa ja laittanut jo hieman parempaa evästä tälle tarjolle normaalin lähipitserian lätyn sijaan. Raksa-Reiska tietää, että tänään saattaa olla myös "jälkiruokaa" tarjolla! Eli kahvin jälkeen piparia... Hetkinen! Sanoinko minä, että "kahvin jälkeen". No nyt meni Reiskallakin pasmat sekaisin. Tarkoitin tietenkin sen parin bissen jälkeen. Huh, olinpas huolimaton!  

Raksa-Reiska siemaisee parit nopeat tölkilliset kylmää keskiketterää ja murahtelee jotain, kun hänen vaimonsa yrittää virittää keskustelua mm. päivänpolttavista asioista. Vaimoa olisi hirveästi kiinnostanut mm. katsella jo ensitalven lomamatkoja, siitäkin huolimatta että ainakin nyt kaikenlaiset ulkomaanmatkat ovat hieman ei-suositeltuja juttuja.

Raksa-Reiska miettii jo mielessään, että tapahtuuko tässä yhtään mitään! Hän puuskuttaa ja kaivaa kännykkänsä esille. Jos vaikka Rööri-Roope olisi sittenkin pistänyt viestiä ja pyytänyt parille paikalliseen, mutta eihän kännykässä mitään näkynyt. Raksa-Reiska ei ollut mikään somemaailman mallioppilas ja niillä paksuilla sormilla hänen olikin ehkä hieman vaikeaa näpytellä pikkuriikkisiä kirjaimia, mitä hänen nykyinen älypuhelimensa hänelle tarjoaa viestien kirjoituksiin.

https://www.youtube.com/watch?v=B5KeKcglSQs

Hän nostaa katseensa ja huomaa, että vaimo oli ahertanut keittiön siistiksi tämän ruokailun, siis tarkemmin sanottuna, ahmimisen jälkeen.... No vaimo oli jo vuosien saatossa tottunut siihen, että miehen pöytätävat olivat varmaan sieltä kivikauden ajoilta, mutta eipä hän viitsinyt siitä tälle murista, koska yleensä ottaen Raksa-Reiska oli suurnpiirtein siisti mies... mitä nyt haisevia sukkia löytyi välillä ties mistä ja miten hel.....sä tämä sai aina ne bokserinsa näyttämään sisäpuolelta, kuin niitä olisi pitänyt joku lentävää ripulia potenut vesseli? Jarrutusjälkien määrä oli sanoinkuvaamaton ja niiden puhdistamiseen oli yritetty vaikka millaisia antioksidantteja, kynsilakan poistoainetta, vanish "arsea", wc-ankkaa, bioluvilin ja fairin sekoitusta, marseille -saippuaa, sylkeä, sitruunaa, soodaa, hota-pulveria ja kahvinpuruja jne. jne. jne. Vaan ei - jarrujäljet boksereissa vain pysyivät!

Raksa-Reiska huomaa vaimonsa hieman tiukahkon ilmeen ja pelästyy, että nyt tällä pyörii mielessä jotain sellaista, mikä saattaa häneltä viedä mahdollisuuden pieniin lihallisiin iloihin vielä päivän päätteeksi. Hän ottaa kovat aseet käyttöön, nousee sohvalta ähisemättä! (tuota tapahtuu ehkä pari kertaa vuodessa - toim.huom.), astelee vaimonsa luokse ja halaa tätä nallekarhumaisesti. Vaimolla sydän sykähtää hieman enemmän ja kun Raksa-Reiska vielä taputtelee tätä pepulle, on vaimo taas yhtä hymyä. Mies hymyilee ja ilmoittaa, että hän painuu suihkuun ja aikoo pestä myös kainalonsa kunnolla!"Uuh, mikä mies!" Vaimo lausuu ääneen katsoessaan tuota kotleettisen vartalon omaavaa oman pesupallon rakentanutta miestään, joka tallustelee kylpyhuonetta kohti - jättäen ne haisevat sukkansa tietenkin matkan varrelle lattialle.... No niin!

Hetken kuluttua kuuluukin suihkusta epämääräistä ääntelyä ja vaimo tietää, että siellä se hänen oma baaritonninsa esittää omaa oopperaa "Aim ö vatsa-vatsa-mies" joka oli Raksa-Reiskan oma versio Village Peoplen hitistä "Macho Man".  No äänenpainosta päätellen Raksa-Reiskalla on ollut oikein hyvä päivä ja se taas saattoi enteillä jopa yllättävän hyvää.......

https://www.youtube.com/watch?v=pquUXLkI-gU

Mutta tähän väliin päivitys: BLING! Raksa-Reiskan kännykkä kilahtaa. Rööri-Roope oli sittenkin päättänyt pyytä tätä parille pitkälle paikalliseen, sillä eihän huomenna mikään rankka päivä olisi...Raksa-Reiska vain oli juuri suihkussa ja ei valitettavasti kuullut viestin tuloa. BLING! Rööri-Roope alkoi olla kärsimätön, hänellä oli jano ja lompakossa alkoi olla nahat vastatusten, kuin.... ja Rööri-Roope elätteli toiveita, että Raksa-Reiska reiluna jätkänä tarjoaisi tälle parit, hän kyllä maksaisi takaisin heti seuraavasta tilistä ja kun on niitä urakoitakin ollut..... (toisin sanoen, Rööri-Roope ei ollut maksanut Raksa-Reiskalta pummaamiaan oluita reiluun vuoteen). Raksa-Reiskan vaimo näki kännykän vilkkuvan ja vilkaisi sitä, no niin tietenkin.... Rööri-Roope. Mutta tänään hänen ukkonsa ei lähtisi mihinkään, tai pelkästään sohvalla nukkuminen ei riittäisi rangaistukseksi! Voisi olla, että jos Raksa-Reiskalla olisi taas silmät ristissä, olisi hänelläkin harras olo - eli jalat ristissä - ja kauan.

Raksa-Reiska tuli vihellellen suihkusta. Vaimo kertoi, että tämän puhelin oli pari kertaa kilahdellut. No Raksa-Reiska tosin arvasi, kuka häntä oli vaivannut ja tällä kertaa hän yllätti vaimonsa täydellisesti: Kuules eukkoseni, tämä köriläs ei lähde nyt mihinkään.... muualle, kuin sun kanssa tuonne.... ja nappasi samalla vaimoa kädestä ohjaten tämän makuuhuoneen puolelle. Vaimo hihitteli hieman, varsinkin kun hänen miehensä tiputti "vahingossa" pyyhkeen lattialle ja "kevyesti" rojahti sängylle hänen viereensä. Raksa-Reiska nosti käsivarsiaan, otti naisensa kainaloon ja tämä suukotteli hänen toista kainaloa. Kuulemma se rauhoittaa mieltä, mutta myös kiihottaa..... No Raksa-Reiskaa asia lähinnä huvitti, mutta jos jossain lifestyle-sivustolla joku henkilökohtaisen biorytmin ja elämäntasapainoilun hallitseva ihmissuhdekonsultti sanoo noin olevan, mikäs siinä.... antaa vaimon nuolla kainaloa(kin). No huvinsa kullakin, Raksa-Reiska tuumaa.... BLING! Ja taas kännykkä. Hän nousee sängyltä ja kuulee perästään tuskastuneen huokaisun: Vaimo ei todellakaan pitänyt tästä juonenkäänteestä! Mutta mitä ihmettä: Rööri-Roope ilmoittaa vain, että hän ei ehkä tule huomenna töihin. Oli kuulemma törmännyt (lue iskenyt) johonkin hemaisevaan (lue pubiruusu) nuoreen (lue +40v yh-äiti) naiseen ja lähtenyt tämän "kämpille" iltaa viettämään. Raksa-Reiska tiesi, miten tuossa tulee käymään: Jälleen pari kuukautta Rööri-Roope yrittää elää siivosti ja olla vieraille lapsille, kuin oma isä ja pummaa naiselta jonkin verran käteistä. Yleensä nuo "romanssit" ovat päättyneet samalla tavalla, kuin miten ne olivat alkaneet: Rööri-Roope notkuu yksin lähes rahattomana jonkun lähiöbaarin tiskillä janoisena.

Raksa-Reiska tekee miehen työn ja pistää puhelimen äänettömälle! (tätä on viimeksi tapahtunut n. kaksi vuotta sitten, tosi silloinkin vahingossa! toim.huom.) Hän palaa makuuhuoneeseen, jossa hänen vaimonsa päivittää omaa statustaan tälläkertaa kai naamakirjaan. Hän itse ei oikein tuosta(kaan) ymmärrä paljoa mitään, mutta eipä se häntä ole suuremmin haitannut, että vaimo siellä pyörii ties minkälaisissa ryhmissä.... On niistä ollut hänellekin hupia, kun tämä on kertonut, mistä kaikesta ihmiset oikein avautuvat ja valittavat tuolla somessa. 

https://www.youtube.com/watch?v=OmqQ_t2bQ38 

Raksa-Reiska kellahtaa uudelleen vuoteelle, kuin ryhävalas.... no onneksi ei ollut vesipatja alla! Vaimo kiljaisee ja tiputtaa kännykkänsä lattialle, mutta antaa sen olla siellä, sillä samalla rytinällä Raksa-Reiska ähkii ja punnertaa hieman polvilleen, rupee repimään vaimonsa legginsejä pois jaloista. Tämä huomaa miehen epätoivoisen ähellyksen ja auttaa tätä hieman, mutta vain sen verran että miehensä saa tuntea olevansa se "viidakon kuningas" ja "makuuhuoneen suuri Tarzan" (ai sillä liaaninpätkällä? toim.huom.) Samassa rytinässä lähtee myös alushousutkin ja yllättäin Raksa-Reiskan vaimo onkin alaosattomissa sängyllä. Mies murahtelee tyytyväisenä, katsoo edessään makaavaa naista - jonka hän tuntee olevan tälle nyt "valloitettava naaras" ja yrittää alkaa punnertaa ja puskea päälle. "Äh, siis... ooota.... käänny vähä´ siis, eiku..... sä oot tosi ihana..... mä niin tykkään.... susta... voiks´ sä vähän?....Eikun oota hetki.... no niiiiii...... Aaaaaah!" Ja kellahtaa vaimonsa viereen.

Vaimo katselee lasittunein ilmein kattoon ja miettii mielessään, että nyt tehtiin kyllä tämän perheen uusi ennätys, jota ei varmasti hetkeen rikota! Ehkä olisi sittenkin pitänyt päästää ukko sinne baariin parille. Ei se Rööri-Roopekaan olisi eksynyt taas ties mille tielle. Ja sitten alkaa vierestä kuulumaan: Kuorsausta! "Ei helvetti!" Vaimo tuhahtaa ja nousee kiukkuisena ylös sängyltä. Raksa-Reiska makaa alasti selällään sängyllä ja kuorsaa, vaan vaimopa päättikin että ei se tähän jää.... Hän kokeili ensin, että miehensä nukkuu varmasti hyvin ja alkoi sitten harrastaa hieman käsitöitä..... "juu nou!" Eipä siinä kauaa tarvinnut mitään puuhastella, kun tuo huvitutti oli jo noussut sen verran ylös karvatyynynsä päältä, että sillä saattoi jo tehdä hieman muutakin kivaa. Vaimo laskeutui hieman alemmaksi, antoi muutaman hellän suukon tuolle hyvin terhakkaana esiintyvälle veijarille, tämän jälkeen hän nousi miehensä päälle ja laskeutui hitaasti..... nautiskellen....vartta (no, okei kehutaan sitä tuon verran) pitkin alas, pysähtyi toviksi ja aloitti sitten varovasti keinuttamaan itseään. Raksa-Reiska ei alkuun tiennyt mistään mitään, vaan kun tahtia alkoi tulla hieman lisää, hän havahtui ja tajusi, mitä oli tapahtumassa! Mutta kun vaimo oli päättänyt ottaa ohjat käsiin, ei siinä Raksa-Reiska voinut, eikä halunnutkaan, muuta kuin olla "juonessa" mukana.... Hän otti vaimoaan lantiosta kiinni samalla kun tämä kiihdytti omaa PLING PLONG....!!!!! Mitä hel-vet-tiä? Ovikello soi. Kumpikaan ei halunnut poistua tilanteesta ja vaimo suorastaan "hyppi ja pomppi" miehensä päällä.... PLING PLONG...! Ei hemmetti....... Muutaman sekunnin miettimisen jälkeen Raksa-Reiska kiemusteli vaimonsa alta pois ja suunnisti ulko-ovelle, kunhan oli napannut jostain pikaisesti housut jalkaansa. Oven takana oli Rööri-Roope jonkun aiemmin kuvaillun naisen kanssa. "Tota, mä aattelin että voitaisko me tulla täks´ yöks teille, kun tän.... siis mikä sun nimi oli (Rööri-Roope utelee naiselta vielä sitäkin) muksut on tänään sen luona ja ei me voida siellä nyt oikein.....  Raksa-Reiska katsoo kumpaakin muutaman sekunnin hitaasti ja tuumaa lyhyesti, että lähes minä muuna päivänä tahansa, mutta ei tänään - ja piste. Sulkee oven, tuhahtaa ärtyneenä ja vetää henkeä..... 

Hän palaa makuuhuoneeseen, jossa on sopivan hämärää. Huomaa vaimonsa makaavan hieman peiton alla ja päättää ujuttaa itsensä viereen. Vaatteet nurkkaan ja "Swing...." peiton alle. Vaan mitä sieltä löytyykään: Hyvin sikeässä unessa oleva vaimo, joka nukkuu onnellinen hymy kasvoillaan! Raksa-Reiska miettii, herättäisikö tuon ja yrittäisi vielä hiema "säätää" jotain, mutta muistaa sitten, että jääkaapissa on eilistä pitsaa vielä puolet ja televisiosta tulee jalkapalloa ja bisseäkin on. No mitäs tässä sitten valittamaan.... eikun sohvalle, mihin hän sitten (taas) sammuikin.

----------------------------------------------------------------------------------------

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

  


maanantai 16. lokakuuta 2017

Sataa ja paistaa.... sitä normaalia syysilmaa siis.

No näinhän se menee, ilmojen suhteen!
Välillä on märkää oikein huolella ja toisinaan taas on todella kaunista, aurinko paistaa
ja ilma on raikasta,  virkistävää. Kyllä syksyssä on paljon hyviä puoliakin!
Harmi vain, että niin moni ajattelee syksyn olevan vain märkää ja sateista, pimeää ja
synkkää - eivät vain halua tai osaa katsoa ympärilleen kunnolla.
Mutta tästä ei aleta saarnaa tekemään...... siihen ei ole syytä.

Miten sitten muuten menee? Vastaan itse itselleni: Olosuhteisiin nähden hyvin!
Jos (kun) joku alkaa miettimään, että mitä tarkoitan tuolla - kannattaa ehkä "tutustua" minuun
jos ei muuta, niin sitten tekstieni kautta rivien välistä.
------------------------------------------------------------------------------------

Sä olit eilinen, sä olit ajassa menneessä.... sä olit siellä missä olin ollut itsekin.
Sä olit eilinen, sä olit ajassa eletyssä... sä olit sieltä, mihin en enää palaisi.
Sä olit eilinen!
Sä olit eilinen!
Sä jäät ikuisesti: Eiliseksi.

Eilinen oli eilen, tulevaisuus alkoi tänään.
Sen mä päätin heti, kun näin sut - tapasin eilisen!
Eilinen oli eilen, menneisyys mennyttä....
- todellisuus ja elämä, se syntyi tänään!

Sä olit eilinen, sä olit ajassa menneessä!
Sä olit eilinen, sä olit ajassa hävinneessä.
Mutta vaikka muille sä olit eilinen,
olit itsellesi vain se.... missä olet edelleenkin:
Eilinen, eilinen - vain eilinen.

Siksi en huutoasi kuule, en enää kosketustasi tunne...
- siirtynyt jo olen, eteenpäin, valoon ja aurinkoon,
pois pimeydestä menneestä - eilisestä synkästä!

- - -     - - -    - - -    - - -    - - -    - - -    - - -    - - -    - - -    - - -  


Olen yksi hiukkanen vain!
Yksi pieni hiukkanen - pölyäkin pienempi...
- tässä avaruudessa suuressa.

Olen yksi hiukkanen vain!
Yksi pieni hiukkanen......
Enkä suuremmaksi pääse, vaikka kuinka kasvaisin...
- tässä  avaruudessa suuressa.

Luulin pitkään, uskoin harhaan:
- olisin maailman valtiaisiin kuuluva, olisin ihminen voimakkain!
Luulin pitkään ja kuvittelin, vaan viimein mieleni avasin...
suuremmaksi maailman ymmärsin!
Olen vain pieni hiukkanen - vain yksi pieni hiukkanen.....

Nostan katseen kohti taivasta, avaruuteen tähyän.
Katselen kaukaisia tähtiä, hetken mielessäni arvailen.
Katsooko tuolta jostain joku, samoin aatoksin tänne?
Miettiikö ehkä myös kaukana toinen, onko hän millainen?

Kunnes sen tajuaa:
"Olen vain pieni hiukkanen - vain yksi pieni hiukkanen..."

Silti luulemme olevamme suuria ja mahtavia, kaiken osaavia
ja kaiken voittavia.... vaikka jokainen meistä, kuten minäkin,
on vain pieni hiukkanen..... suuressa maailmassa!
- - -     - - -     - - -      - - -     - - -     - - -      - - -      - - -     - - -     - - -

Taas painoit pääsi tyynyyn, pehmeään ja lämpimään.
Silmäsi kiinni laitoit, nukahdit hymy huulillasi.
Hetken sinua katselin, vierellesi astelin ja varovasti
- untasi häiritsemättä -
sua poskellesi suutelin!

Taas kesken unesi, tuon suukon sinä tunnistit.
Hymy pieni leveni, hetkellisesti kasvoillasi.... unessasikin tiesit:
Olet minulle tärkeä - enkä ole koskaan pois luotasi!

Istahdan vierellesi, hiuksiasi sivelen hiljaa
- kuunnellen rauhaisaa hengitystäsi.
Tiedän, että sinun on hyvä olla - ja tiedät, että siinä aina olen.
Katselen sinua, hymyilen: Olet kaunis myös nukkuessasi, kuten aina!

Kuiskaan hiljaa: "Hyvää yötä kultaseni" - tietäen;
Kuulet sen, keskellä kauniiden unien.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Tuuli syksyinen keinutti miestä kulkevaa, piiskasi kevyttä sadetta vasten kasvoja.
Ähkäisin ja puhisin.... vasten tuulta taivalsin.
Sade kasteli hiuksia ja kirosin: "Miksi taas sen unohdin? No sateenvarjon tietenkin!"

Vaan auttanut ei, mentävä oli, matka jatkui ja askeleet nopeutuivat....
mutta tuuli armoton ei hellittänyt ei, sadekaan laantunut myöskään tietenkään ei.
Ei ei - ei niin - ei!
Ja minä, mies märkänä - sain tässä säässä kävellä....

Matka eteni, vaan lyhentyä tahtonut ei!
Siltä se ainakin vaikutti, kun ilma miestä kasteli.

Heitti tuuli kasvoille lehtiä, puusta pudonneita ja märkiä!
Hieman kiroan, ne pois pyyhkäisen... lähes juosten etenen....
Astun lammikkoon, kenkäni kastelen - sadattelen...
- ja tuntuu siltä, kuin tuuli nauraisi mulle!

Kateellisena katselen heitä, noita toisia.... kulkijoita!
Kaikilla se on, kaikillapa niin... tuo kapistus pieni, mutta nyt
- ah niin ihana, voi niin mukava: No sateenvarjo tietenkin!

Astelen itselleni noituen, märkänä ja ärisevänä.
Kengät vettä imeneinä, naama tuulessa piiskattuna....
Takki kosteutta saaneena... muusta puhumattakaan!
Tätä se taas oli, tätä se niin taas oli
- kun kotona vielä kuvitteni:
Ei siellä ulkona mikään paha keli olisi...
sateelta pahalta meikä säästyisi!
Mutta ei, ei ja vielä kerran ei......
Näin se sitten jälleen meni:
Sää minusta voiton otti.

Ja kaiken kurjuuden olisi pelastanut pelkästään se:
No se, juuri se - sateenvarjo tietenkin!

https://www.youtube.com/watch?v=zl4xRuwUh-4

---------------------------------       ---------------------------    





















torstai 16. maaliskuuta 2017

Mietteitä miestenpäivänä

Että tällainen päivä tänään! Siis tasan kuukausi siitä, kun vietetään ystävänpäivää, on
kansainvälinen miestenpäivä ja sehän tunnetaan paremmin maailmalla hieman toisenlaisella
nimellä - jota en ujona ja hiljaisena tähän nyt laita...... Jos (kun) uteliaisuus vei kuitenkin
sinustakin voiton, niin ei muuta kuin hakukoneelle vain haku päälle ja löydät nopeasti
päivän virallisemman ilmaisun!

Mutta mitäs muuta? Tasaisesti hupia ja töitä, vapaata ja ahkerointia.
Puuttuuko tällä hetkellä maailmastani mitään? Ehkä, ehkä ei..... harva tietää, mutta moni kysyy.

Tälläkertaa olisi tarjolla lyhyitä mietteitä eri asioista, eli ei itsessään mitään tarinoita.
Toivottavasti silti kirjoitelmat kelpaavat.
Ja haaste kaikille lukijoille: Palkitsen jonkun satunnaisen lukijan jotenkin, kuka jakaa tämän
päivityksen jollekin (joillekin) ja laittaa siitä minulle tietoa..... - eli pientä kisaa hyvät lukijat!
---------------------------------------------------------------------------------------------
Mottoni:
Järjen määrä on maailmassa vakio, vain ihmisten määrä kasvaa!
---------------------------------------------------------------------------------------------
Laitetaan tähän hieman lisää kirjoitelmaa (16.3.2017):

Valossa, auringossa - keväisen päivän huumassa...
Saan taivaltaa sydän sykkien, hymyillen. Olen onnellinen!
Mieli levollinen, kaikki kohdallaan - nautin ilmasta, maailmasta.... kaikesta!
- Älä sinäkään pilaa päivää ihanaa turhista murjottamalla.

Kyyneliä... - poskille vieriviä - en voi niitä kuivata, en saa itkua loppumaan!
Kyyneliä... - kristallin kirkkaita, pieniä...... uusia ja uusia, poskiani koristaa.
Kyyneliä...
Kyyneliä...
Ilosta itken - surusta en!
Siksi niiden valua annan, kimmaltaa valossa - paisteessa auringon.
Kyyneliä.... - iloisen ihmisen makeita, pieniä kyyneliä...


https://www.youtube.com/watch?v=d-diB65scQU
-----------------------------------------------------------------------------------------




Ero
- Kahden yhdessä olleen erilaisen ihmisen ainoa asia, mistä he ovat samaa mieltä.

Aktiiviloma
- Aika, jolloin on kiire suorittaa kaikkea ja unohdetaan se tärkein: Rentoutuminen.

Äiti
- Sana, jota iso raavaskin mies huutaa tietyssä tilanteessa.

Aviorikos
- Kaksi väärää ihmistä oikealla asialla.

Kauneus
- Ihminen on usein kauniimpi sisältäpäin, ollessaan oma itsensä.

Minä
- Joillekin se ainoa sana, jonka mukaan he elävät - ja olemalla sokeita nähdäkseen maailman.

Työ
- Liian monelle vain rahan ansaitsemista varten, eikä olla sydämellä mukana.

Kaaos
- Kun johonkin asiaan puuttuu taho, jolla ei ole tietoa koko asiasta ja saa kaiken sekaisin.

Kosinta
- Hetki, jolloin mies on elämässään todella hetken aikaa todella heikoilla jäillä.

Nukketeatteri
- Työpaikka, jossa joku olemuksellaan ohjaa toimintaa ja kaikki vain yrittävät selviytyä rooleistaan.

Krapula
- Itseaiheutettu olotila, joka kertoo ettei juoja hallitse juomistaan ja kehtaa sitä vielä kehua.

Aika
- Määrätön määrä pieniä hetkiä, joista syntyy isompia jaksoja.

Yksinäisyys
- Olotila, jossa ihminen voi olla jopa keskellä suurta väkijoukkoa ilman että sitä toiset huomaa.

Rakastelu
- Kahden jo kokeneen ihmisen kaunis yhteinen hetki, kun ei enää säädetä kuin teinit.

Elämä
- Ihmisen kallein kertakäyttöasia.

--------------------------------------------------------------------------------------------------
Hyvää alkanutta viikkoa teille kaikille: https://www.youtube.com/watch?v=Ls_PPnrg09I
--------------------------------------------------------------------------------------------------
























tiistai 1. marraskuuta 2016

Miten alkaa marraskuu?

Niin, siinäpä kysymys.
Ainakin sään puolesta viileää, märkää ja hieman liukastakin. Ennusteet lupailivat hieman maamme
eteläosiinkin tämän viikon puolella hieman valkoista tuolta taivaalta, mutta katsotaan.... katsotaan.

Niin, miksi en ole hetkeen kirjoittanut mitään? Syitä ei ole montaa, mutta yksikin riittää toisinaan.
Nyt oikeastaan oli jopa kaksi syytä ja ne henkilöityivät kahteen eri ihmiseen. Siitä ei sen enempää.

Junatarina on nyt toistaiseksi "jäissä", minkä takia... niin no - lopetus sille on onneksi sellainen, että saatan
sitä joko jatkaa tai antaa olla siinä, koskaan ei voi tietää.
Mutta pistetäänpä vaihteeksi lyhyitä mietteitä ja tarinoita esille! (1.11.2016)
-----------------------------------------------------------------------------

Mä katselin sua, taas mä vain katselin sua
- sä selitit ja selitit, en vain tajunnut sun sanojasi lain.
Mä katselin, tuijotin ja kuuntelin vain.....
- sä selitit ja selitit!

Et muka ollut ketään, et ollut mitään
- kaikki kuulemma oli vain sua vastaan.

Mut kun mä otin sua hartioista kiinni, katsoin syvälle sun silmiin
ja kerroin hiljaa:
- Sä olet juuri sä, sä olet parasta kun olet juuri se, mitä olet!
- Sä olet juuri sä, sä olet ainutlaatuinen noin, koska olet sä!

Sanani upposi mieleesi, näin kyyneleen nousevan silmiisi.
Halasit - tajusit, että ei - ei tämä maailma ole vain harmaata ja tuskaa.
Halasit - tajusit, että ei - ei tämä elämä ole vain kipua ja tuskaa.

Mä sain sut lopultakin tajuamaan, että hyviäkin asioita sulla on!
Mä sain sut vihdoinkin huomaanaan, että niitäkin vastaan ottaa voi.

Koska:
- Sä olet juuri sä, sä olet parasta kun olet juuri se, mitä olet!
- Sä olet juuri sä, sä olet ainutlaatuinen noin, koska olet sä!

Lopultakin sä tajusit, että olet paljon, maailmalle - ystäville - itsellesi.
Koska parasta sinussa olet sä, sinä itse - se mitä sä olet
- nyt ja aina!
----------------------------------------------------------------------

Nukuin levotonta unta, kierin vuoteessa tuskaisena.
Heräsin säpsähdellen, epäillen - enkö olekaan kotonani, omassa sängyssäni?
Ummistin silmäni uudelleen, vaivuin uneen sekaiseen....
- siellä minä, siellä sinä, siellä myös hän ja .. - liian moni kipeä asia, yhdessä!

Heräsin omaan ääneeni, huusin unissani!
Pelkäsin avata silmiäni, pakotin.....
Tuntui, kuin jokin ottaisi päätäni peittoa - sitä pois vetäisi....
Tunsin kylmän hien nousevan iholleni, sydämeni hakkasi kiihkeästi
- saatoin kuulla sen jyskeen pimeässä huoneessa.
Tärisin!

Yritin varovasti avata silmiäni, pieni valonkajo ikkunasta heijastui seinälle.
Sitten hieman isompi..... valokeila - se liikkui.
Tärisin!
Kunnes tajusin: Se oli auton ajovalojen heijastuma pihan parkkipaikalta.
Huokaus rauhoitti hetkeksi mieltäni ja yritin ummistaa silmäni, uneen uudestaan...

Nukahdin... toviksi rauhaisaan uneen.
Vaan mieleni vei minua syvälle jonnekin, alitajuntani kieritti miestä ajatuksissa ikävissä.
Näin vain itseni kaikessa kauheudessaan..... ikävissä tilanteissa, tuhossa ja tuskassa.
Näin sinutkin siellä, mutta sinä vain nauroit minulle - unessani - kääntäen mulle selkäsi...
- kadoten jonnekin - ja jäin yksin!

Säpsähdin. Katsahdin kelloa, epäuskoisena huomasin sen vain tovin kulkeneen eteenpäin.
Yö olisi pitkä - ja minä tunsin olevani väsynyt, niin väsynyt.... liian väsynyt, kaikkeen!
Nousin sytytin valot huoneeseen ja käännyin katsomaan vuodettani.
En uskonut silmiäni! Näinkö harhoja?
Aivan kuin joku olisi nukkunut vierelläni - vaan paikka oli tyhjä!

En uskonut silmiäni! Mietin ja mietin.... oliko uneni sittenkin totta?
Olinko unessa nyt kun valvoin vai olinko valveilla ollessani unien vanki?

Kävin juomassa. Tunsin kuinka sydämeni hakkasi rintaani vasten kiihkeästi.
Pelkäsin mennä sänkyyn, pelkäsin ummistaa silmäni - koska en tiennyt, mihin mieleni
minut taas veisi... - saisinko nukuttua ollenkaan.

Viimein väsymys voitti miehen, niskalenkin ottaen minusta. Sammuin sänkyyn....

Vaan viimein tuli aamu, havahduin... katselin epäuskoisena ympärilleni.
Olin kotona, olin omassa vuoteessa - olin.......
- sinä vierelläni!
En kysynyt, en ihmetellyt - en sanonut mitään.... otin sinut vain halaukseen,
lämpimään syleilyyn, kevyesti suudellen.
Ja yön painajaisten haamut mielestä olivat pois kaikonneet!
----------------------------------------------------------------

Syksyinen puistotie.... meidän kahden jalkojen alla vaahteroista
pudonneiden lehtien kahina soitti hiljaa säveltä, jonka saattoi
kuulla vain syksyisin - kävellen.....

Pidimme toisiamme käsistä kiinni, katsellen luonnon värien runsautta...
- syksyn kauneutta. Annoimme tuulen nipistellä kasvojamme,
kutitella neniämme.... nauroimme kaikelle ja toisillemme!

Syksyinen puistotie... maasta nousi satojen puista pudonneiden
kosteiden lehtien tuoksu.... - se syksyn tuoksu.
Potkimme pieniä lehtikasoja, nauroimme.... olimme kuin lapsia,
mutta olimmehan me nuoria - juuri niin nuoria, kuin halusimme!

Kalvas syyspäiväinen aurinko kurkisteli pilvien lomasta,
kirkkaan kalpeat säteet osuivat maahan loihtien kosteiden vaahteranlehtien
päälle satumaisen kimalteen. Seisahduimme, ihailimme näkemäämme....
Syksy: Vuodenajoista väreistä rikkain.

Katsoimme toisiamme, sanaakaan sanomatta sen tiesimme:
Tästä eteenpäin jokaisen syksyn yhdessä viettäisimme!
---------------------------------------------------------------------------

Mitä on onni?
Onko se sitä, että saa olla töissä?
Onko se sitä, että on ollut terve?
Onko onni jotain, mitä saa vain rahalla?
Mitä onni on?

Kuka kokee onnen mitenkin....
- joku tavoittelee sitä koko elämänsä.
Eikä ymmärrä katsoa ympärilleen, mitä kaikkea maailma tarjoaa!
- joku hylkää kaiken jonkun muka paremman vuoksi.
Eikä huomaa, että se entinen saattoi olla sittenkin parempi!

Onko onni fyysistä?
Onko onni henkistä?
Onko onnea kaupan, saako sitä lainata?
Onko onnea maailmassa vain rajoitettu määrä?

Oletko oikeasti onnellinen, jos niin sanot?
- Koska useimmiten itsellesi valehtelet ensimmäisenä, jos sanot että olet...,
vaikka syvällä sisälläsi tiedät että jotain voisi olla toisin.


Sen vain tietää, kun on onnellinen.
Siihen ei tarvita sanoja - ei asioita, ei tavaroita!
Sitä ei tarvitse ostaa, sillä se on siellä syvällä - sydämessäsi..... tunteena, olotilana...
- aitoakin aidompana.
Mutta muista vaalia sitä, pidä huolta siitä - pitäen huolta itsestäsi ja rakkaistasi
- ja se onnen liekki sydämessäsi ei sammu koskaan!

https://www.youtube.com/watch?v=JNA15rXSxOI
---------------------------------------------------------------------------

Olimme tunteneet toisemme vuosia, istuneet samoissa seuroissa iltoja - kosteitakin....
Usein olimme nauraneet toisillemme ja pari kertaa yhtämatkaa yön selkään
illanistujaisista lähteneet... - vaan aina kumpikin omaan kotiinsa mennyt.

Niin oli jatkunut kauan..... ystävyytemme oli syventynyt, saanut uusia sävyjä...
- elementtejä, tunteisiin meneviä.
Silti: tapasimme vain muiden ystävien läsnä ollessa, joukossa toistan.
Silti: katseemme toisillemme kertoivat.... - tahdon sinut vierelleni, tahdon olla kanssasi
- kahden..... vain kahden - nyt, nyt tai ei milloinkaan!

Niin jatkui - ja jatkui.
Ei edes puhelinnumeroa vaihdettu!
Tapasimme vain muiden ystävien mukana ollessa.... vaikka halusimme!
Mutta kumpikaan ei vain sitä uskaltanut sanoa toiselle, ei kertoa ääneen....
- vaikka kumpikin sen niin tiesimme:
"Tahdon olla kanssasi kahden - vain kahden, nyt.... - niin nyt - tai ei milloinkaan!

Sitten tuli se ilta!
Tapasimme taas tuossa tutussa ravintolassa. Muita ei vielä näkynyt.
Nytkö se sitten tapahtuisi? Mietimme kai kumpikin samaa istuessamme pöydän äärellä...
- kosketin varovasti kättäsi, pehmeää - silkkisen ihanaa!
Kiedoit sormesi sormeni ympärille, hymyilit arasti ja näin, kuinka puna nousi poskillesi.

Emme sanoneet mitään, nousimme hiljaa astellen ulos viileään iltaan.... kävelimme
hetken puhumatta mitään, emme edes katsoneet toisiamme!
Kuljimme korttelin, kuljimme toisenkin, sitten erään rakennuksen kulman taakse sut
kädestä ohjasin, vedin sut kiinni itseeni - suutelin......
Tiesimme: Tästä ei ollut enää paluuta, ei entiseen... - emmekä sinne edes halunneet!

Veit minut luoksesi, lämpimään kauniiseen kotiisi.
Juttelimme, tunteja.... ja taas tunteja..... kunnes yö oli jo pitkällä.
Olin nousemassa, melkein poistumassa... kun sanoit, mut vierellesi tahtoisit!
Hetken olit poissa, toisessa huoneessa - ja palatessasi sydämeni pysähtyi,
vuoksi sinun - kauneutesi - mun yön kuningattareni!

Siitä hetkestä tiesi sydämeni, tiesi sieluni, tiesi miehinen
mieleni...... koko kehoni....
- kaikki ne vuodet, kaikki ne hetket.... olimme vain
odottaneet toisiamme, halunneet vain toisiamme!
Ja nyt olimme vain me, toisillemme.......
----------------------------------------------------------------------





































maanantai 10. elokuuta 2015

Sunnuntain satoa

Tästä se sitten lähtee.... - vai lähteekö, vain taivas tietää eikä se kerro!
On vain vaikeaa löytää se 1. aihe mistä lähtee tarinoimaan, joten tänään kirjoitan yhtä ja
huomenna toista. Koittakaa pysyä kärryillä ja juonessa mukana.

Laitan näin alkuun jotain mitä olen kirjoittanut joskus aiemmin ja joita muutama muu
on saanut lukea toisaalla...
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - 

Nyt tänne olen lisännyt jotain uutta, hieman... en paljoa mutta jotain.
Ja jos joku miettii, miksi tänne niin tämän osion otsikko kertoo syyn: Sunnuntain satoa. (23.11.2014)
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Tämä blogipäivitys on monien tarinoiden suhteen vanha,
mutta jostain syystä halusin nyt "päivittää" tämän ja tuoda
esille tekstit. Lisäsin tuonne perään seitsemän pienen jutun jälkeen
uusia ajatelmia, jotenka olkaa hyvä vain! (10.8.2015)
-------------------------------------------------------------
 
 Katselin sateen keskellä taivaalle, kyynelten läpi etsin häntä - omaa enkeliä.
Jossain hän oli, minua suojeli! Kiitin jälleen hetkestä, suojelluksesta tuosta
ja sydämeni tiesi, ei mikään minua täältä vielä veisi.
Nousee päivä uusi, hymyillen herään - vielä on paljon elämää, kokemuksia
edessä joita mä kerään! Olen onnellinen, olen elossa.

Hetki sitten yksin jäin, istuin hiljaa huokaisten. Äänettömyys minut ympäröi...
Tunsin vielä ihollani lämpösi, huulillani suukkosi, silmissäni näin katseesi....
Olimme lähekkäin - vielä hetki sitten. Vaan yllättäin sinut pois vietiin,
luotani irti otettiin.... sitä en hyväksyä tahtonut, vastaankin laittaa koitin.
Mikään auttanut ei, valitukset, itkut, halaukset.... ei.
Menit - poistuit.... mutta vain hetkeksi, töihin... ja taas illalla kanssasi olla saisin!
.
Tunsin tuulen kasvoillani, tuiskun hiuksissani.
Kasteli sade ihoani, teki vaatteeni märiksi.
Salamoi - vavahteli maa jyrähtelyn voimasta!
Ilmassa oli...... taikaa!
Ja minä nautin joka hetkestä.

Katosin, tullakseni takaisin.
Lähdin, jotta sain palata.
Olin luonasi, koska en halunnut olla muualla.
Jäin vierellesi, sillä et halunnut mun olevan kaukana.
- Ystäväni!

Torkuin, sängyllä makoilin. Tunsin kuin jokin olisi koskettanut...
Silmiä hieman avasin, säpsähdin... - sinäkö siinä olitkin!
Nousin ylös nopeaan, kokonaan itseni herätin - ja
siinä ei ollut ketään, ei ketään - olitkin vain unta, taas
- vain unta.... ja syvään huokaisin.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Rakkaus...
- tunne mitä ei voi ostaa.
- tunne mitä ei voi lainata.
- tunne mitä ei voi kokeilla.
Sen kun aitona sydämessään tuntee,
ei muuta tarvitse!
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Avasin sydämeni, sinut sinne päästin.
Hetken sitä hyvänä pidit, hellit ja hyväilit..... vaan sitten
- kalvaa aloit, sisältä söit, kaiken herkän pilalle sait ... nauroit vain.
Ja minut tyhjäksi kuoreksi yksin jätit.

Kaukana oli se hetki kun yksin olla jouduin.
Takana ajassa menneessä....
Mutta edessä - siellä odotti aika jonka luulin
taakseni jättäneen..... tulossa uudelleen!
Koittaa kiinni minusta ottaa, viedä pois tästä...
Vaan luovuta en, taistelen
- ja saan kasvoilleni valon aurinkoisen!

Ennen oli vain yksi, yksi ainoa sydän.
Sitten tuli toinen, hetkeksi rinnalle.
- Sykkivät yhdessä, iloiten ja rakastaen.
Vaan tuo toinen sydän vain käymässä kävi,
leikki hetken kuin kiusaten...
toiselle sydämelle lopulta ilkkuen, käänty pois
kauas kadoten. Ei jäänyt toisen sydämen tahtia
hiljenevää kuuntelemaan, ei enää halaamaan.
Ja jäi vain yksi sydän, yksi ainoa sydän...
mikä ei enää sykkinyt.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Elämä
-täynnä hetkiä, ohikiitäviä.
Elämä
-tyhjänä kuin taulun kangas.
Elämä
- ilman ajatuksia, autio
Elämä - sitä on elettävä!
Täytän hetket, maalaan tauluni ja
saan sen täyteen ajatuksia, elämää.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Ajattele, että et kykenisikään ajattelemaan.
Mieti, että et pystyisikään miettimään.
- Niin - miksi niin moni oikeasti toimii juuri niin
ja tekee asioita, joita ei haluaisi kenenkään edes tekevän!
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Miksi toisten joukossa voi olla niin yksin?
Miksi seurassa iloisessa tuntea voi tuskaa?
Miksi ulkopuolinen on sisäpiireissäkin toisten?
Miksi nauru muuttua voi itkuksi?
- Ja silti vain hymyiltävä on!
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Vielä valvon, vaikka jo aamu on.
Yö mennyt taas, yksi yksin.
Vielä valvon - miettien.... jotain odottaen.
Vaan taas turhaan - ja taas mennyt on yksi yö yksin.

Unta en saa, jokin valvottaa.
Mietteet mielen pyörittää.... kehää ajatukset kiertää.
Valvoen tuskailen, yksin yössä tässä...
aamu jo heräämässä - vaan silti vain unetta olen,
jotain kaivaten, silti ainoa olla taas sain - yössä..... tässä.... yössä.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Ja tästä eteenpäin mietelmät on kirjoitettu 10.8.2015!
-------------------------------------------------------

Sä veit minulta pois kaiken sen, mitä olin joutunut kokemaan....
Sä veit minulta pois sen olon pahan, ahdistuksen vaanivan!
Sä veit minulta pois.... enkä kaivannut edes oloa tuota.

Sä toit mulle auringon.
Sä toit mulle ilon.
Sä toit mulle - itsesi!

En ymmärtänyt alkuun, mitä sanoillasi sanoit
- mitä teoillasi tarkoitit - en.
Vaan kun laitoit minut kuuntelemaan - sinua ymmärtämään,
silloin sen tiesin - paremmin kuin koskaan....
Ja vain hymyilin!
----------------------------------------------------------

Kuljetaan tunnelia pitkin, hämärää.... tunnelia oman elämämme.
Kuljetaan.... yritetään päästä ulos, päästä valoon....
- vaan tunneli vain jatkuu ja jatkuu ja jatkuu!

Kuljetaan tunnelia - omaamme, silti mukana toisten.
Elämämme vie meitä eteenpäin, kohti jotain... kohti erilaista.

Ja jokainen meistä joskus näkee tunnelinsa päässä valoa,
ensin vain pisteenä - sitten isompana, kirkkaampana.....
kiiruhdamme... toivoen, että löytäisimme jotain - jotain uutta!

Miksi kiirehdimme? Mitä odotamme?
Mihin elämässämme on kiire?

Ja kun lopulta pääsemme tunnelimme päähän....
- mitä me löydämme? Onnenko?
Emme!

Siellä meitä odottaa ovi!
Ovi, jonka avattuamme astumme loppuelämämme maailmaan.
Sellaiseen, millaisen me siitä teemme.

Joten, mieti tunnelia kulkiessasi, mitä teet ja kenen kanssa!
Koska viimeisen oven avatessasi, tuohon loppuelämäsi
maailmaan - sinä olet valintasi tehnyt - ja elät sen kanssa.
----------------------------------------------------------

Mulle kerroit seuraavasi tekojani pieniä,
lukevasi sanojani näitä.
Yllätit minut!
Miksi?

Vaikka sanoit, että väliin ehkä ikävöit - väliin työnnät pois...
- silti tietää haluat, mitä sanon.

Älä katso asioita painajaisina! Älä mieltäsi maihin lyö!
Nosta katse ylös ja hymyile - tule ja juttele.
Yllätä itsesi!
Eikä miettiä tarvitse, ei hermoilla - ei.

On vain se hetki - ja me.
-------------------------------------------

Hän - vain hän.
Joskus kauan sitten oli: vain hän.

Hän - vain hän.
Joskus kauan sitten......
kauan sitten - oli - hän.

Hän!
Sai jotain, otti itselleen.... piilotti, väliin lähes kadotti.
Piti itsellään, vaikka ei ehkä tahtonutkaan - ei ehkä olisi voinutkaan.
Silti... silloin kauan sitten, kun oli - vain hän.

Hän - vain hän.
Sitten tuli aika erilainen... ja lähti myös hän!
Katosi, vaikka lähellä ehkä olikin.
Hän - vain hän.
Piti silti jotain itsellään, ehkä muistona ajasta jostain.
Piti silti jotain piilossaan, ehkä kaivaten ajasta jostain.
Hän - vain hän.

Vaan tulisiko hän takaisin?
Käymään hetkessä tässä, ajassa erilaisessa?
Ja olisiko hän enää .... "hän"?
---------------------------------------------









































torstai 23. heinäkuuta 2015

Onhan taas ollut elämää!

No niin, sitten viime postauksen on elämässä ollut monenlaisia kuvioita.
Töissä on sattunut onneksi enimmäkseen hyviä asioita.
Omassa elämässä sitten onkin ollut kuvioita vaikka millä mitalla, mutta voin sanoa että
vaikka on ollut vaikeuksia ja sisuskaluja riipiviä hetkiäkin, niin tämä mies
hymyilee tällä hetkellä - ja siitä kiitos kuuluu erityisesti eräälle.....


Pistin hieman lisää tuonne loppuun tekstiä, taas.
No katsotaan jos niitä nyt lukee joku.
Ja uskaliaimmat voivat tietty pistää palautetta - vapaasti, oli se millaista tahansa.

---------------------------------------------------------------------------

Hei hei.... sä näit mut yksin tässä.
Hei hei.... sä tulit vierelleni mun.
Hei hei!

Hei hei.... sä katsoit mua, yksinäistä hiljaa.
Hei hei... sä kosketit kädelläsi kasvojani.
Hei hei!

Näit poskellani kyyneleen.
Näit silmäni vetisen.
Näit mut.... hei hei... näit mut.
Hei hei!

Hei hei... sä otit mut halaukseen.
Hei hei... sä pidit mut lähelläsi.
Hei hei!

Tunsit sydämeni olevan satutettu.
Tunsit sieluni kivun.
Tunsit mun pelokkaan olon.... hei hei... tunsit.
Hei hei.

Mutta kun siihen sä tulit.... hei hei... siihen sä tulit.
Sä mut ehjäksi sait.
Sä mun sydämen paikkaa voit.
Hei hei - sä vain....
Hei hei.

Ja mä tunsin, miten sydämeni lauloi taas....
Hei hei.... surut sä veit.
Hei hei.... ahdistukset sä veit!
Hei hei.

Kuivui kyyneleet, löytyi valo sydämeen - sinulta!
----------------------------------------------------------------------

Olin kutsuttu juhliin, hieman erilaisiin.
Ei syytä sanottu. Kutsussa vain paikka ja aika - ja toive:
Satumainen, mutta juhlava asu.

Uteliaisuus voitti, suunnittelin asuani viikon ja päätin lähteä
juhlimaan...... Ylläni vaalea smokki ja mirri kaulassa, tietenkin.
Tyyli kuin Humprey Bogartin tai Dean Martinin ja
askel ryhdikäs....

Otin taksin ja kyydin kohti juhlapaikkaa.
Juhlapaikka oli vanha kartano, missä erilaisia tilaisuuksia nyttemmin usein pidettiin.
Astelin sisälle.... ovella minut otti vastaan herra, ken hovimestariksi esittäytyi.
"Tervetuloa Mister.....!" Esittelin itseni ja hän vilkaisi listaansa.
"Aivan - aivan... peremmälle, saanko pyytää...." Ja pienellä ohjauksella löysin
itseni juhlasalista. Eteeni käveli nuori tarjoilijatar kantaen tarjotinta, jossa oli shampanjaa.
Otin hymyillen lasillisen ja katselin vierasjoukkoa. Ketään kovinkaan tuttua en joukosta
löytänyt.... mutta niin taisi olla aika monella muullakin - sama tilanne!

Viereeni tuli hieman minun jälkeeni paikalle saapunut herra, joka varovasti kysyi
minulta, mitkä nämä juhlat oikein ovat ja ketä nämä ihmiset ovat.
"Valitan, en pysty auttamaan yhtään! Ollaan sitten samassa veneessä."
Hymähdimme hieman, hämmentyneinä ja kilistimme lasejamme.
Juhlasalissa kuului aika vaimeaa puheensorinaa, koska selvästi valtaosa oli vieraita toisilleen.
Vain aivan muutama pieni ryhmä seisoskeli jossain ja näissä ryhmissä keskustelua oli
sitten hieman enemmän, mutta sekin oli selvästi jännittynyttä.

 Meni jonkin aikaa ja sitten tuo jo tapaamani hovimestari ilmestyi juhlasaliin.
Hän käveli päättäväisin askelin salin toiseen päähän ja toivotti kaikki tervetulleeksi
voimakkaalla, selkeällä äänellä. "Teille vielä selviää, miksi olette täällä tänään, joten
ei huolta. Toivottavasti alkuun antimemme kelpaavat teille."
Samassa salin toiselta sivulta aukesi kaksi ovea, jotka paljastivat seuraavan
tilan, minne oli katettu ruoka.

Siirryimme kehoituksesta tuohon saliin ja huomasimme, että meille jokaiselle oli
merkitty paikka. Se pöytä, johon minut oli "määrätty", oli samanlainen kuuden hengen
pyöreä pöytä kuin kaikki muutkin. Samaan pöytään saapui myös jo tuo aikaisemmin
tapaamani herra, kaksi meitä hieman vanhempaa herrasmiestä ja kaksi tyylikästä naista.

Ja hän oli se toinen noista naisista!
Ensimmäinen katse häneltä sai tuhannet voltit lävistämään kehoni.
Värähdin!
Hän esitteli itsensä, pehmeän sensuellilla äänellä..... ja huomasin, että nuo
kapeat, tummanpunaisiksi maalatut huulet tuskin aukenivat, kun hän kertoi nimensä.
Hän ojensi kätensä itsevarmasti minulle ja kättelimme. Yllätyin, miten
jämäkkä hänen otteensa oli, vaikka käsi ei ollut juuri minkään kokoinen!

Hän hymyili.... ensimmäisen kerran sinä iltana, minulle!
Värähdin!
Tuskin enää huomasinkaan toisia pöytäseurueestamme ja muiden kättelyt ja esittelyt
tahtoivat mennä hieman sivu suun....

Samassa pöytäämme tuli tarjoilija, joka kertoi palvelevansa juuri meidän pöytää.
Katsahdin ympärilleni ja huomasin, että jokaisen pöydän äärellä oli oma tarjoilija.
Meitä palveli hyvin tyylikkään oloinen mies ja minulle tuli mieleen englantilainen
yläluokan palvelija, joka kunnioitti ammattiaan.

Saimme ruokajuomia, kukin mieltymyksiensä mukaan.
Yllätyin, että olin pöytäseurueessa ainoa, joka halusi juoda valkoviiniä....
kunnes huomasin, että hänkin oli tilannut samaa!
Värähdin!
Hän katsahti minua salaperäisesti hymyillen, nuolaisi lasinsa reunaa.....
enkä voinut kuin nielaista hiljaa.

Aterian aikana sananvaihto oli aika hiljaista, rauhallista.
Kaikkia meitä varmaan jännitti ja ihmetytti, mikä tässä oli takana.
Mutta jälkiruokien aikana yllättäin ilmapiiri alkoi jo vapautua!

Jonkin aikaa meni ja keskustelutkin kehittyivät pöydissä, niin meidänkin.
Koitin osallistua erilaisiin juttuihin, niin kuin kykenin - vaikka katseeni lähes
jatkuvasti harhailivat tuossa naisessa..... ja hän kyllä huomasi sen!
Vierelläni istuva mies, tämä jonka olin jo paikalle tultaessa tavannut, kysyi
yllättäin: "Palaako?  Käännyin hänen puoleensa, puistelin päätä ja totesin, että
eipä ole vielä koskaan. "Okei, no lähteekö joku muu seuraksi?"
Pöydästä lähtivät kaikki muut savukkeelle, paitsi minä - ja tämä salaperäinen nainen!
"Siis et polta?" Hän kysyi ja pyysi katsoa käsiäni. Ojensin ne hänelle ja hän
katsoi niitä nopeasti. "No joo, et todellakaan. Itse lopetin joitakin vuosia sitten."

Vaihdoimme muutaman sanan tupakoinnista ja alkoholista ja juuri kun olimme
päässeet hyvään vauhtiin, muu pöytäseurue palaili takaisin.
Hän kutsui tarjoilijaa ja kysyi, saisiko kaksi kuppia kahvia ja jotain pehmeää konjakkia.
Tarjoilija katsoi heti minua! Häkellyin.... - miten hän minut yhdisti tuohon naiseen.
Nyökkäsin refleksin omaisesti ja tarjoilija poistui palaten hetkisen kuluttua
tarjoillen meille kahvit ja konjakit. Muu pöytäseurue innostui meidän juomista ja
kohta kaikilla höyrysi edessään tuore kahvi ja vierellä kullanrusehtavaa konjakkia lasissa.

Pääsimme juuri maistelemaan juomia, kun kuului kongin kumahdus.
Kaikki säpsähtivät!
Päät kääntyivät, katsahdimme äänen suuntaan ja tuon hovimestarin vierellä seisoi pariskunta.

He olivat pukeutuneet todella tyylikkäästi, juuri kuten kutsussa toivottiin.
Nyt alkoi oma asuni vaivaamaan, mutta minkäs teit. Toivoin ettei siitä huomautettaisi....
"Hyvät, rakkaat vieraat. Toivotan teidät vielä kerran tervetulleiksi juhlaamme.
Saanen esitellä teidän isäntäparinne - joista tulee tänään oikea pari!"
Hovimestari kertoi, että tällä parilla oli jo vuosia ollut haaveena toteuttaa
hieman erilaiset häät..... ja kun heillä ei ollut paljoa hyviä ystäviä, olivat he päättäneet
kutsua pienen salapoliisityön jälkeen juhliinsa sellaisia ihmisiä, jotka he tiesivät
jostain jollain tavalla... - ja nyt minäkin tunnistin tuon parin!

Juhla jatkui siis kauniilla vihkimisellä, joka toteutettiin viereisessä juhlasalissa.
Nyt kenelläkään ei ollut enää epäselvää, miksi siis oltiin juhlissa.
Mutta hieman häiritsi, eikö nuortaparia saisi muistaa millään tavalla?
Siihenkin saatiin selvyys nopeasti. Hovimestari vihkimisen jälkeen kertoi, että
parilla on kaikki, mitä he haluavat.... ainoastaan jos tänään he saavat lisää uusia ihania
ystäviä, muuta he eivät toivo! Ja mitään perinteisiä hääleikkejä ei olisi, vain
kimpun heitto tulisi, eikä mitään muuta joka häiden vakionumeroista siis olisi tiedossa.

Morsian halusi tuon kimpun heiton mahdollisimman nopeasti pois "päiväjärjestyksestä"
ja ryhmä naisia asettuikin paikoilleen odottamaan, josko juuri hänellä kävisi tuuri
saada tuo kaunis shamppanja- ja tulipunaisista ruusuista tehty kimppu käteensä!
Myös tämä ihailemani nainen päätti mennä mukaan, vaikka nauroikin että ei hänen
kannattaisi edes yrittää.....ja samassa kimppu oli ilmassa - tipahtaen lähes suoraan hänen
käsilleen! Näin hänen ensialkuun kasvoille nousseen hämmennyksen, mikä kuitenkin
vaihtui nopeasti valloittavaan naurahdukseen...

Hän tuli luokseni ja kysyi, voisinko hetken pidellä kimppua.
Suostuin ja otin sen vastaan. Hän käveli nopeaan pois ja mietin, mitä ihmettä.
Mutta meni vain pari minuuttia ja hän palasi takaisin, otti kimpun ja kiitti....
- suukolla poskelleni. Olin entistä hämmentyneempi!
"Soriiii..... ei kai tuo vaivaa?" Sopersin varovasti takaisin, että ei ja sain toiselle poskelle
toisen suukon.
Värähdin!

Saliin oli tullut orkesteri, joka soitti hiljaa "Ballroom" musiikkia.
Huomasimme, että yksi osa salista oli varattu tanssimiselle ja muutama pari olikin
jo keinahtelemassa. Mietimme vain, että eikö mitään häävalssia tai vastaavaa tule,
mutta se selvisi orkesterin johtajan juonnosta, missä hän kertoi, että nuoripari
tanssii jossain vaiheessa iltaa..... eivätkä he tiedä, minkä tanssin - vaan jonkun
orkesterin ohjelmistoon kuuluvan kappaleen aikana spontaanisti.

Mielenkiintoista... ajattelin.

Ilta eteni mukavasti musiikin tahdissa ja alkuun ruokasalina olleeseen tilaan
katettiin pieni napostelupöytä. Siellä oli makeaa ja suolaista, varmasti kaikille jotain.
Tarjoilijat taas pitivät huolen siitä että juomia riitti.

Juhlasalissa oli myös pöytiä, joissa saattoi istua ja kuunnella musiikkia, jos ei
tanssiminen kiinnostanut ja yhteen tällaiseen minäkin istahdin saaden vierelleni tuon
salaperäisen naisen.....
Hetken kuluttua pöytäämme tuli tuo nuoripari esittäytymään. Onnittelimme heitä ja
siinä vaihdettiin samalla sanaa, missä olimme tavanneet ja kuinka olimme kutsuttuina
tässä juhlassa. Kiitin kutsusta todeten, ettei olisi tullut mieleenkään, mitä oli tulossa.
Nuoripari hymyili. Tai mikään nuoripari. Varmaan samaa ikäpolvea, kuin itsekin....
mutta liitto oli nuori!

Muutaman minuutin jälkeen tuo pari siirtyi seuraavaan pöytään ja me jäimme kahden.
Yllättäin hän pyysi minua tanssimaan, vaikka yritin kertoa etten hallitse parkettia....
hän ei ottanut sitä kuuleviin korviinsa.
Astelimme tanssilattialle ja hidas keinuva kappale vei meitä mennessään.
Haistoin hänen pehmeän tuoksunsa, vaniljaa.... hivenen appelsiinia...  jotenkin sanoin ääneen:
"Lavanila." Hän pysähtyi, katsoi minua hämmästyneenä.
"Mitä sinä sanoit?"  Katsoin häntä ja hän toisti kysymyksen.
Vastasin: "Lavanila". En tiedä, miten se tuli mieleen.... mutta niin vain sanoin.
Hän kertoi, että tuo tuoksu oli Lavanila!
Olin sanaton - kuten hänkin.

Tanssimisesta ei sillä hetkellä tullut mitään.
Hän katseli minua pitkään, kuin arvioiden ja miettien.... mikä mies olen.
Minusta tuntui siltä, että smokin "mirri" alkoi kuristaa kaulaani... teki mieli
ottaa se kokonaan pois, mutta eihän niin voinut tehdä.

"Miten sinä tiesit?" Sain kysymyksen.
En osannut oikein vastata, sanoin vain, että jotenkin se tuli mieleen.....
Uskoiko hän, en tiedä... parempaa vastausta en osannut antaa.

Tilasin meille juotavaa ja kun olimme ne saaneet, hän ehdotti, että lähtisimme jatkoille.....
Mietin, olisiko se soveliasta isäntäpariamme kohtaan. Hän naurahti todeten, että voi,
siitä ei tarvitse olla huolissaan - sen hän voi vakuuttaa!

Joimme hiljaa nuo juomat, hän otti tuosta voittamastaan kukkakimpusta yhden tulipunaisen
ruusun ja pyysi tarjoilijaa laittamaan kimpun maljaan ja viedä se nuorikolle. Tämä tietäisi
kyllä sitten syyn. Tarjoilija nyökkäsi, otti kimpun ja poistui.
Me lähdimme ulko-ovea kohti. Sain vaatesäilöstä päälitakkini ja hän omansa, mitä hän
ei halunnut heti laittaa ylleen... - ulkona oli kaunis ilta ja lämmin.
Kävelimme pihatiellä odotellen meille tilattua taksia ja nyt katselin
kauniissa kesäillan, tai -yön hämyssä tuota salaperäistä naista....
Värähdin!

Taksimme tuli, hän kertoi osoitteen samalla minua katsoen:
"Sama suuntahan meillä oli, tietenkin." Nyökkäsin hiljaa....
Värähdin!
Minut vei tuo salaperäinen nainen....



 ------------------------------------------------------------------------

Anteeksi!
Sanoja väärin olin asetellut ja lausunut.
Anteeksi!
Tekoja tehnyt tyhmästi, typeränä.... miettimättä.
Anteeksi!

Ajattelemattomuuttani ja harkitsematta olin
tehdä pahaa, loukata - satuttaa - ärsyttää - ahdistaa.

Miettimättä väliin sanojani sain vain aikaa
hetkiä ikäviä, väittelyjä kiivaita... - täysin turhia!
Anteeksi!

Mutta silmäni avattiin.
Minut pistettiin kuuntelemaan..... asioita eri tavalla katselemaan.
Tajusin, tajusin onnekseni.......
Kuuntelin, vihdoinkin osasin kuunnella....
Ymmärsin - lopultakin asioita myös toiselta kantilta.

Siksi: Anteeksi!
Ja sinä tulit vastaan.
Halusit saada minut ymmärtämään.
Halusit saada minut kuuntelemaan.
Halusit saada minut....

Siksi: Anteeksi!
Enkä enää toivo tekeväni tyhmyyttäni asioita...
- aiheutavani turhaan harmeja - meille.
Koska sinä olet enemmän kuin......

 --------------------------------------------------------------





Sä et ole parempi kuin kukaan toinenkaan.
Sä et ole huonompi, kuin meistä kumpikaan.
Sä et ole enempää - et vähempää.... sä olet se, mitä sä olet.

Sä et ole sellainen, miten joku sua katsoa saattaa.
Sä et ole tällainen, miten itsesi väliin esille työnnät.
Sä olet hyvä sellaisena kuin olet!
Koska olet juuri sitä, mitä olet - sinä.

Sua on muka vaikea lähestyä....
Sua on muka vaikea tuntea....
Sä muka kylmä olet, torjuva ja tiukka.....
Mutta mitä olet, sieltä sisältä - sä olet upea!

Sinussa on paljon sitä, mitä monilla ei ole.
Sinulla on sitä herkkyyttä, mitä moni ei tunne.
Sinussa on..... sitä..... sitä sinussa on!
Vaan mitä?

Minä sen tiedän, vaan kerro en - se on minun omaani se.
Sinusta - sinussa - sinua.



---------------------------------------------------------------------

Miten erikoista onkaan huomata, millainen ihminen on ystävä!
Miten ihmeellisesti meidän mielet elävätkään..... maailmamme rakentuu,
mielikuville ja ajatuksille.

Miten outoa onkaan alkuun huomata, että joku jolle olet avautunut kaikesta,
luottanut häneen - onkin pahin luopio, puukkoa selkään tarjoava lurjus.
Miten hämmentävää sitten onkin huomata, että jostain vain hyvänpäivän tutusta
voi tulla sinulle yksi läheisimmistä ystävistä, jonka sanaan voit todella luottaa!

Itse liikaakin kokeneena nähnyt, että moni osaa sanoa sanoja kauniita, kertoa
sopivasti oikeassa paikassa lauseita, joita hetken jopa uskot....
Vaan hieman miettimällä, odottamalla ja katsomalla - tajuatkin, toinen on
vain valehdellut sinulle ja .... käyttänyt sanojasi hyväkseen!

Sinä, kenellä on vilpittömästi lähelläsi ystäviä joihin voit luottaa
- tiedä se, että olet onnekas ja sinulla on aarre, jota rahalla et voi mitata!
Pidä heistä kiinni ja ole heidän arvoisensa myös itse.

Ehkä kyyninen olen, mutta enää en usko ketä vain!
Ehkä kylmä olen, mutta sanoja kuuntelen tarkkaan - harkiten....
en kaikkien, vaan juuri sellaisten joihin enää ei voi..... ehkä koskaan.

Kumpaan ryhmään sinä kuulut?
-----------------------------------------------------------------

Olin päästänyt vääriä ihmisiä lähelleni.
Olin uskonut sinisilmäisesti heitä.... kuunnellut tarinoita,
jotka vain satuja olivatkin.

Olin ihastunut henkilöihin, jotka pettivät - luottamuksen....
käyttivät mieltäni ja minuuttani vain hyväkseen.
Olin marionetti toisten maailmassa, ilman omaa elämää - aitoa sykettä sydämen.

Olin revitty.
Olin hyljeksitty.
Olin, mitä olin - mutta en ollut silti heille mitään.....
Ennen kuin yksi heistä irrotti otteensa - ei minua enää tarvinnut!
Pääsinkin irti kahleista turhista, toisten riepottelemista,
pääsin elämään...... yksin.....

Ja oli tyhjää!

Aikani siinä - tyhjässä.... kuljin, suuntaa hakien....
hiljaa neuvoja etsien, apua huutaen....
Vaan kuuliko kukaan, kuuliko?

Kyllä!

Sinä......
Sinä kuulit, tulit - sieltä jostain - yllättäin, otit minut lähellesi.
Pidit siinä, halasit - vain hiljaa vierelläni ollen.
Suutelit - otsaani, pidit vain kädestä ja katselit, kuinka....
nousi kasvoilleni väri, palasi ilo ja aurinko!

Sen teit sinä!
Sinä!

Enkä enää ollut toisten riepoteltavana, vain pelinappulana!
Sain löytää sateenkaaren päästä aarteeni: Sinut!




------------------------------------------------------------------------'


Kuutamo - kesäyön.
Yksin kuljin rantaan, katselin veden pintaa.....
Se tyynenä lepäsi hiljaa.

Kuutamo - kesäyön.
Yksin seisoin rannalla, katselin vain aavalle....
Järvi hiljaa edessäni uinui.

Kuutamo - kesäyön.
Yksin mietin maailmaa, nauttien äänettömyydestä...
Tuuli hiljainen vain seuranani ollen.

Kuutamo - kesäyön.
Yksin työnsin veneen vesille....
Astuin kyytiin ja soudin hiljaa, järvelle.

Annoin airoilla hiljaa vauhtia, kuulin kuinka hankaimet
narahtelivat hiljaa....
Vesi väistyi veneen tieltä, pienet laineet kiisivät veneen
keulasta kohti rantoja..... hymyilin hiljaa.

Kuutamo - kesäyön.
Yksin veneessä puisessa järvellä....
Annoin sen lipua hiljaa eteenpäin, kuuntelin vain hiljaisuutta.

Kuutamo - kesäyön.
Yksin keskellä kaunista järveä...
Ilman ketään, ilman mitään - rauhassa kaikelta.

Nautin olostani, sieluni sai rauhan ja katselin vain ympäröivää
hiljaista, tyyntä järveä - hymyilin.

Kuutamo - kesäyön.
-----------------------------------------------------------------------









































































































































tiistai 7. heinäkuuta 2015

Voisinpa kääntää kelloja..... taaksepäin.

Että juurikin noin! Aikaahan ei voi kääntää taaksepäin, vaikka mitä tekisi... välillä on sellainen
tunne, että olisipa hienoa oikeasti saada syystä tai toisesta käännettyä kelloja taaksepäin edes hieman. Itselläni syy on vain positiivinen! Muutama mukava tapaus oli sellainen, että kyllä ne
uudelleenkin voisi kokea. Tosin silloinhan asia ei enää olisi samanlainen, kun sen saisi
tehdä ja kokea uudelleen.... se autenttisuus ja ainutlaatuisuus katoaisi.
No onneksi on hyvät muistot mielessä ja toivottavasti jatkossakin tapahtuu mukavia asioita.

----------------------------------------------------------------------------

Sä olit seurassa, sä säteilit ja hymyilit.
Sä olit ainutlaatuinen!
Sä nauroit kaikelle, jutuille - isoille ja pienille.
Sä olit sädehtivä!

Sä teit läsnäolollasi paikasta valoisan,
toisista iloisia, onnellisia.... vain olemalla - sinä!

Sä olit iloinen, sä olit nauravainen, sä olit onnellinen.
Sä jaoit raikkauttasi toisille.... myöskin minulle,
yhdelle hiljaiselle miehelle...
                                            

Sä olit enkeli meille.... jokaiselle.... kaikille yhtälailla
- silti jokaiselle erikseen.... kuten myös minulle!
Vain olemalla - sinä!
------------------------------------------------------------------

Voinko saada enää sitä hetkeä pientä?
Sitä taas kyselin itseltäni hiljaa.
Voinko kokea enää sitä tunnetta sieltä?
Sitä taas etsin itsestäni hiljaa.

Voinko?

Halusin niin sitä uudelleen.... sitä jotain.... sitä.
Halusin, himoitsin - kaipasin ja etsin!
Huusin sitä hiljaa sydämestäni, silmäni loistaen....
Silti peläten, etten ehkä saisikaan sitä enää
- vaikka minulle sanottiin ja sanottiin ja sanottiin:
Saat - koska vain - sinä saat!

Silti kyselin itseltäni:
Voinko? Saanko?

Kuvittelinko, että olin kadottanut tunteen sisältäni?
Epäilinkö jo itseäni?
Suutin itselleni, ajatuksilleni - typerille.....
Vaikka vain halusin sitä uudelleen.... sitä jotain....sitä.
Halusin, himoitsin - kaipasin ja ....
Omaa itseäni epäilin!

Mielessäni pyysin sinulta apua!
Mielessäni kutsuin sinua lähelleni.
Mielessäni olin vierelläsi, lähelläsi.... siinä!
Kuunnellen sanojasi, tuntien kosketuksesi, aistien..... kaiken!

Ja joko vihdoinkin oppisin uskomaan itseeni,
luottamaan sanoihin mulle sanottuihin...
- jolloin huomata saisin: Sitä kaikkea minulla olisi, mitä kaipasin...
mitä halusin... mitä etsin....
Lopultakin!
--------------------------------------------------------------------------

Olin juuri päässyt kotiin ja kello näytti illalla yhtätoista.
Hieman puutuneena ja nuutuneena, hikisenä ja väsyneenä
suuntasin suihkuun....

Lämmin vesi hiveli ihoani ja sai mieleni rauhoittumaan.
Oli ollut melkoinen päivä takana!
Suljin silmäni ja vain olin...... annoin suihkun valuttaa vettä ylleni.....

Lopulta suorastaan säpsähtäen havahduin ja tajusin, että olin ollut
yllättävän pitkään suihkussa. Kuivaus ja vaatetta ylle.
Puhelin vilkkui pöydällä, joku oli soittanut sillä välin, kun olin
ollut virkistäytymässä suihkussa. Se oli eräs ystäväni..... oli jättänyt viestin.
Kuuntelin sen ja mietin hetken.

Soitin hälle takaisin ja kuulin, että jokin mieltä painoi.
Hän kysyi, olisiko minusta hälle seuraa edes hetkeksi.
Lupasin, että voin toviksi tulla kylään, vaikka kello olikin jo noin paljon.
Hän kiitti - pyysi vain, että en tulisi autolla.
No onneksi ei asunut kaukana, joten reipas kävely valoisassa kesäyössä ei
todellakaan haitannut minua ja jonkin ajan kuluttua olinkin hänen luonaan.

Hän avasi ovensa ja näin kasvoilta, että jokin painoi selvästi mieltä.
Olin ennenkin kuunnellut hänen murheitaan ja jakanut elämäänsä jutellen, joten
mitään uutta tämä ei minulle ollut. Hänkin tiesi minusta jotain, mitä en
kaikille kertonut ollut - olimme joissakin asioissa kohtalontovereita.

Istuuduimme keittiönpöydän äärelle ja hän kaivoi pari lasia esille kaataen
niihin hieman juotavaa. Katselin lasia ja pyörittelin juomaa hieman, ennen kuin
kaadoin sitä huulilleni. Se poltteli kevyesti makuhermojani...... konjakkia.

Hän kertoi, että oli ihastunut jokin aika sitten erääseen ihmiseen.
Kertoi tuosta henkilöstä asioita ja paljasti missä olivat tavanneet ja mitä
heillä oli tapahtunutkaan. Mutta sitten tuli se ikävämpi puoli....
Hän kertoi minulle, että tälle oli paljastunut tuon ihmisen kaksoiselämä.....
tämä olikin tahollaan suhteessa, täysin sitoutunut toiseen!
Ja hän oli antanut itselleen luvan ihastua, rakastua - antaa tunteille valtaa!

Näin kyyneliä noissa kasvoissa, joissa niitä ei juuri näy.
Hän pyrki niitä pyyhkimään salaa, mutta tajusi että näin ne jo ja
näin hänen ikävän tuskansa.
Hän huusi vihaansa - huusi tunteitaan - huusi avuttomuuttaan.
Hän tunsi olevansa niin yksin, hylätty ja käytetty!
Otin häntä kädestä kiinni, pyysin istumaan ja rauhoittumaan..... juttelemaan.

Keskustelimme.... joimme... konjakki loppui, vaan ei se päässä tuntunut!
Hän näytti viestejä, joita oli saanut tuolta toiselta.
Hän näytti kuvia, joissa olivat jo käyneet kahdestaan.
Ja vähitellen hänelle valkeni, miksi lähes kaikki tapahtui aina tuon toisen
ehdoilla..... tavoilla...... haluamissa paikoissa.....!
Hän oli ollut sinisilmäisen ihastunut ja tyhmä.

Sinä yönä hän teki päätöksen, sinä yönä hänestä kuoriutui uusi ihminen!
Sinä yönä hän lopetti turhan itkemisen......... tuon yhden perään huutamisen.
Vain yhden asian hän vielä tulisi tuon ihmisen elämään tekemään....
- ja sen se ihminen kokisi joskus, aikanaan....

Älä siis leiki toisella jos olet jo jollekin se ainoa!
--------------------------------------------------------------


Sisältä kuului tuo räkäisen saksofonin kaihoisa sointi.
Pysähdyin rakennuksen eteen ja jäin kuuntelemaan.
Katsahdin taloa ja näin likaisen pienen ikkunan, joka oli hieman auki.
Sisältä kuului tuo valittava, mutta koukuttava saksofonin sointi.


                      https://www.youtube.com/watch?v=LHNCQc4DLEo

Olin kuin liimattuna tuon ikkunan ääreen ja mietin, voisiko tuota
mennä kuuntelemaan..... vai soittiko vain joku kotonaan?

Muutaman metrin päässä oli pieni ovi ja huomasin, että siitä asteli sisälle
muutama ihminen suoraan kadulta.... nauraen iloisesti. Pieni, osittain
hajonnut valomainos oven yläpuolella särisi ja yritti kertoa, että paikassa
sijaitsi jokin pieni kellariklubi. Ihme, etten ollut paikkaa aikaisemmin huomannut!

Astelin ovesta sisälle ja kuulin hieman puheensorinaa.
Silmäni tottuivat pienen ajan kuluttua hämärään, ilmassa leijui savua... mutta
se ei ollut savukkeista vaan haistoin sen olevan tekosavua savukoneesta...
Täältä se kuului ja nyt tuo saksofonin hypnoottisen valittava saundi.
Jäin vain tuijottamaan tuota soittajaa ja musiikki sai mieleni leijumaan jossain
epätodellisessa paikassa....

Ihmiset keskustelivat todella hiljaa ja hillitysti. Jotkut nojailivat muutamaan
isoon pylvääseen, suurin osa istuskeli pyöreiden pöytien äärellä ja
jokunen taas baaritiskillä. Suunnistin itsekin sinne ja tilasin tiukkaan
mustaan nahkahameeseen ja samansävyiseen toppiin sonnustautuneelta
tarjoilijattarelta viskiä. Hän näki katseestani, millaista halusin eikä edes kysellyt
enempää.... sain juomani, tuon taivaallisen ja haltioituneena jäin vain kuuntelemaan....

https://www.youtube.com/watch?v=MeNAvrqfd0U

Ilta vaihtui yöksi, tunnit kuluivat... kenelläkään ei ollut kiire minnekään......
Väkeä vain tuli hieman lisää - ja kaikki vain nauttivat, hypnoottisen
räkäisestä - jumalaisen upeasta soinnista.
Olimme jossain toisaalla, vaikka olimme vain tuossa pienessä savuisessa
ja ajan patinoimassa, hämärässä klubissa.....
Ja kun ilta päättyi, heräsimme kuin unesta - epätodellisesta...... jostain, missä
emme olleet koskaan olleet ja silti niin tutun turvallisesta - aidosta!

Hymyillen poistuimme yöhön. Vieraat tervehtivät toisiaan... jokainen oli tuttu toisilleen...
Ja ulkona meitä odotti maaginen kuutamo..... sitä katsellessani, kotiin kävellessäni
vielä saatoin korvissani kuulla tuon saksofonin kaihoisan soiton....

https://www.youtube.com/watch?v=rWOatgojVkM

----------------------------------------------------------------------------------