Hyvät lukijat. Tämä joulutarina poikkeaa varmasti tyyliltään aika paljon aikaisemmista kirjoituksistani. Jos uskallat / jaksat lukea tämän, niin kiitos siitä ja kaikenlaiset palautteet otan aina mieluusti vastaan.
------------------------------
MUUTTUIKO JOULUN KÄSITYS
Aamu valkeni jälleen hänelle samanlaisena, kuin mitä muutkin arkiaamut: Terävä herätysääni puoli seitsemän aikaan pärähti soimaan ja sai miehen nousemaan reippaasti ylös vuoteesta.Ensiaskeleet kohti työhuonetta ja läppäri auki. Nopeasti oli vilkaistava USA:n ja Aasian osakemarkkinat, sillä hänen eräs mottonsa oli ”kuka vartin viivyttelee, se viikolla myöhästyy” ja tätä omaa oljennuoraa hän oli työssänsä käyttänyt jo vuosia.
Bisnes olikin hänelle kaikki kaikessa. Samalla kun hän silmäili Nasdaqin kursseja, keittiön suunnalta kuului niin tuttu kilahdus: Kahvinkeitin ilmoitti, että kahvi on valmista. Joka arki-ilta hän lataa kahvin valmiiksi ja ajastettuna keitin keittää hänelle juuri hänen makuhermoille soveltuvaa tummapaahtoista kahvia, joita hän ei tavallisten markettien hyllyiltä suostu ostamaan. Hän käveli keittiöön, kaatoi reilun kokoiseen kuppiin, lähinnä isohkoon mukiin, höyryävää kahvia ja palasi työhuoneeseensa. Pörssikurssit rullasivat näytöllä ja muutama mielenkiintoinen tapahtuma sieltä silmiin pistikin. Välittömästi hän laittoi viestiä luottomeklarilleen ja kehoitti ostamaan parin eri tahon osakkeita ja antoi ohjeistuksena vielä hintarajan sekä kappalemäärän. Hän tiesi, että hänen käyttämä meklari oikeastaan osaa odottaa ainakin parina kolmena aamuna viikosta häneltä juurikin jonkinlaista viestiä ja nopeasti sieltä tulikin viestiin kuittaus.
Myhäilevänä hän joi kahvistaan puolet, laski kupin pöydälle ja suuntasi kylpyhuoneeseen. Oikeastaan pienestä spa-osastosta voisi paremminkin puhua, sillä löytyihän sieltä poreammeen ja hierovien suihkujen lisäksi tavallisen saunan lisäksi mm. höyryhuone ja jopa infrapunasauna.
Varsinainen iso saunaosasto hänellä oli rakennuksen toisessa osassa. Nopea, viileä suihku ja pehmeä Intialaista puuvillaa oleva kylpytakki ylle. Hän siirtyi makuuhuoneen vieressä sijaitsevaan pienempään huoneeseen, jonka yksi sivu oli puhtaasti vaatekaapeille omistettu. Jokaisella vaatekappaleella oli tarkkaan harkittu oma paikkansa. Hän pukeutui vaihteeksi Italialaiseen Loro Pianan pukuun, sillä päivällä tulisi yritysvieraita juurikin Italiasta. Hän ei halunnut pukeutua liian usein kaikkien yllä nähtäviin Armaneihin tms. sillä käyttämällä laatumerkkiä, jota eivät kaikki käytä, tekee jo pelkästään itsestään asiakkaiden silmissä arvokkaamman ja psykologisesti saa paremmat asemat liikeneuvotteluihin.
Mutta miten tämä arkipäivä sitten kuitenkin erosi monista muista arkipäivistä? No kyseessä oli jouluaaton aatto! Hänelle se oli vain yksi päivä muiden joukossa, eikä hän edes ajatellut joulua. Vuosiin hän ei ollut joulua viettänyt, ei oikeastaan sen jälkeen, kun oli ryhtynyt kansainvälistä kauppaa tekemään työksensä. Tämä oli johtanut jopa siihen, että hänellä ei ollut edes perhettä. Vielä muutamia vuosia sitten hänen vanhempansa olivat elossa, mutta valitettasti heitäkään ei enää ole ja sisaruksia hänellä ei ole ainuttakaan.
Yhteen kolmesta puhelimesta oli kilahdellut koko aamun hyvän joulun toivotuksia ja hän suorastaan ähisi niille. Mitä ihmeellistä tässä ajankohdassa oikein on? Tosin hän oli myös kateellinen joillekin kauppiaille, jotka tekivät hyvää tiliä joulun aikaan. Vaikka hänellä oli ”mammonaa” vaikka kuinka, silti hän halusi sitä lisää, toisinaan tuntui jopa että keinoja kaihtamatta.
Hän avasi vielä television, jossa tulisi aamun talousuutisia, vaan syystä tai toisesta ohjelmapaikan oli vallannut jokin jouluteemainen ohjelma. Hän kirosi puoliääneen. Mieli musteni. Olisi ollut pakko saada infoa erään suomalaisen yrityksen uuden innovaation kehityksestä mainintaa, sillä jos uutinen siitä olisi positiivinen, hän käärisi pienessä ajassa useamman sadantuhannen euron voitot! Mutta kello tikitti ja hyvin suunnitellut aamurutiinit olivat lähes vesittyä tuon jouluohjelman vuoksi.
Yllättäin hänen toiseen puhelimeen, siihen jonka kautta hän hoiti kotimaan bisneksiä, kilahti viesti ja heti perään toinen. –Ei kai vain jotain ”hyvää joulua ja blaa blaa blaa”! Hän nappasi puhelimen käteensä ja avasi viestit. Nämä olivatkin jotain aivan muuta! Eräs tärkeä liiketapaaminen olikin siirtynyt ja tuon liiketapaamisen, tai isohkon neuvottelun, uusi pitopaikka olikin erään yhteistyökumppanin huvila kaukana Lapissa. Viestissä oli tarkat ohjeet, uusi aikataulu ja tietenkin tuon huvilan sijainti. Hän tosin muisti paikan viime kesältä, jolloin siellä vietettiin ns. vapaamuotoista bisnesviikonloppua, jolloin hieman rennommissa merkeissä tehtiin kauppoja Brasilialaisten kanssa. Nämä tosin valittelivat säätä, koska heille +26 astetta oli liian viileätä ja sauna taas oli liian kuuma.
Hän soitti toiselle sihteerilleen, joka ei yllättynyt siitä, että vaikka työaika ei vielä ollut edes alkanut, niin tehtäviä sateli. Sihteeri sai tehtäväkseen järjestää miehelle nopeasti lennon kohti Lappia ja samalla ilmoittaa pohjoisen toimiston kavereille, että laittaa hänen autonsa siellä valmiiksi ja tuovat sen kentälle. Tähän sihteeri tosin ehti sanoa, että toimisto on jo kiinni ja aukeaa vasta loppiaisen jälkeen ja tuo oli sovittu jo kolme viikkoa sitten. Mies kirosi. Nyt hänen pitäisi siis vuokrata auto. – Mutta tehän voitte taksilla ajaa toimistolle ja hakea itse autonne tallista. Sihteerin vihje oli toteuttamiskelpoinen ja näin hän päätti toimia.
Jo yhdeksän jälkeen hän istahti lentokoneen penkkiin ja matkasi kohti Rovaniemeä. Aika olisi rahaa ja hän halusi olla perillä ennen kuin ulkomaiset vieraat ehtivät maisemiin. Nopeasti Rovaniemen kentältä taksi alle ja toimistolle, josta hän kävi hakemassa vain auton avaimet säilöstä ja sitten talliin. Matkatavarat kyytiin, tallin ovi auki ja sitten vain navigaattori päälle ja suuntima kohti huvilaa, jonne kuitenkin oli matkaa muutama sata kilometriä. Matkalla hän otti pari puhelua mm. sihteerilleen sekä liikekumppaneilleihinsa. Sihteeri sai ohjeet siirtää parit tehtävät seuraavalle viikolle, sillä hän ei mitään joululomia pidellyt. Liikekumppanit taas olivat osin joulufiiliksissä, eivätkä täysin ymmärtäneet miehen kovaa tahtia jopa näin joulun aikaan, vaikka tunsivat tämän jo useiden vuosien ajalta.
Matka eteni ja isolta päätieltä piti kääntyä hieman pienemmälle kantatielle. Lunta oli sadellut hiljalleen lisää ja auton lämpömittari näytti, että ulkona pakkasta oli hieman yli 20 astetta. Auton sisällä oli sopivan lämpöistä, joten pakkanen ei miestä surettanut….. mutta yllättäin auto tärisi ja heilahti ja hän huomasi ajaneensa ojaan, syvälle hankeen. Muutama terävä suomalainen ”sivistyssana” halkoi pohjoisen ilmaa. Hän heitti pakin päälle, tallasi kaasun pohjaan ja yritti vauhdin avulla riuhtaista auton ulos ojasta, mutta pyörät vain sutivat.
Kirosanojen tulva vain yltyi, hän tempaisi auton oven auki ja hyppäsi ulos autosta. Auto oli hieman kallellaan hangessa, osin ojaan painautuneena. Hän tajusi, että ilman apuja tuosta ei matka jatkuisi, joten ei muuta kuin puhelimella apuja soittamaan. Ei muuta kuin numerotiedustelusta kyselemään hinausfirmaa ja sellaiseen puhelu yhdistettiinkin. – Njoo tuosta kun kuski on saanut nuo pari edellistä ajoa hoitanut, niin pääsee tulemaan. Pari kolme tuntia ja sitten sinne. Tämä ei tietenkään kelvannut miehelle, joka päätti yrittää toisesta firmasta. Tosin sieltä annettiin vielä ikävämpi uutinen, sillä turisteja ja joulukiireitä oli niin paljon, että hinausfirmojen autoilla oli kyllä kiirettä joka puolella. –Mutta siis minä kun en ole mikään tavallinen turisti! Hän rähisi puhelimeen, tosin sillä ei ollut mitään vaikutusta, ainoastaan se, että toisesta päästä lopulta laitettiin puhelin kiinni.
Tämä ei kelvannut miehelle, joka päätti järjestää itsellensä apua ja nopeasti. Hän asteli kohti autoa ja samalla yritti soittaa sihteerilleen, kun liukastui ja puhelin lähti komeassa kaaressa kohti hankea ja jonnekin useamman metrin päähän humahti lumen sekaan! –Ei helvetti! Nyt hän kirosi myös sitä, että oli jättänyt poikkeuksellisesti kaksi muuta puhelintaan kotiin työpöydällensä, koska ei halunnut tätä liiketapaamista minkään ulkopuolisen pääsevän häiritsemään liikoja. Nyt niistä olisi ollut apua! Hän yritti kahlata lumihangessa ja etsiä puhelintaan, mutta tajusi tehtävän ylitsepääsemättömäksi. – No niin just´! Kirosanojen tulva täytti ilman. Ei auttanut muu, kuin pohtia vaihtoehtoja: Jäädäkö istumaan autoon ja toivoa, että joku eksyy tuolle pienelle kantatielle ja auttaisi häntä, tai sitten hän yrittäisi omin käsin kaivaa autoa ylös ojasta. No käsissä olevat nahkahansikkaat eivät olleet ehkä parhaimmat ”työkalut” tuohon tehtävään ja autosta ei minkäänlaisia apuvälineitä löytynyt. Lopulta hän päätti, että lähtee kävelemään tietä eteenpäin, koska muisti että ajosuunnan suunnalla ei hetkeen ollut yhtään taloa nähnyt.
Pakkanen alkoi nipistellä miehen mieltä ja kasvoja, kun hän oli kävellyt jo mielestänsä pienen ikuisuuden lapin maisemissa, kunnes yllättäin näki jokusen sadan metrin päässä pientä valonkajoa. Olisiko se asutusta? Tosin mieleen ehti hiipiä ajatus siitä, että hän näkee jo harhoja. Mutta mitä lähemmäksi tuota valonlähdettä hän käveli, sen vakuuttuneempi hän oli, että tuo valo tulee jostain talosta. Lopulta hän olikin erään rakennuksen läheisyydessä havaiten, että paristakin ikkunasta kajasti kaamoksen hämärtyvään iltapäivään valoa. – Vihdoinkin! Muuta hän ei sanonut.
Mies käveli ovelle, koputti varovasti ja sitten hieman reippaammin. Hetken kuluttua hän kuuli askelia, jotka lähestyivät ovea ja sen avasi melkoisen isokokoinen rouvashenkilö. Mies sai varovasti sanottua, mikä oli vialla ja näki kuinka tuo nainen mittaili ja mielessään arvosteli häntä. – Kauko, täällä olisi tällainen yks´ sellainen Helsingin herra, jolla on hieman ongelmia autonsa kanssa. Hetkisen kuluttua ovelle asteli vieläkin isokokoisempi mies ja hänen elämää nähneet tuulen tuivertamat kasvot kertoivat sanattakin, että ei kannattanut alkaa selittämään mitään epämääräisiä tai puhumaan palturia. – Jaahas ja on lähdetty sitten parhaimmat päälle kairalle kulkemaan ja tietenkään ei parempaa ollut laittaa päälle. Tuo isokokoinen Kauko virkkoi.
Pienen tuumailutauon jälkeen hän kuitenkin virkkoi, että eihän ketään tuonne tielle jätetä, eikä nyt varsinkaan jouluna! – Odotahan meillä täällä sisällä, siellä on porokeittoa tarjolla. – No eenhän… tai no oikeastaan, kiitos kyllähän lämpöisessä voisinkin hetken olla. Mies astui varovasti sisälle taloon ja huomasi, että peremmällä ruokapöydän ääressä istui kaksi aikamiehen ikään ehtinyttä perheen poikaa ja perheen nuori kaunis tytär, joka kylläkin oli selkeästi jo täysi-iän kynnyksen ehtinyt ylittää. – Tässä meidän pienokaiset. Tulivat tuossa aamusella meille joulua viettämään. Talon emäntä virkkoi jatkaen sukuselvitystä. Isäntä vinkkasi pojille, että eiköhän lähdetä ja pyysi mieheltä auton avaimet. –Ei siellä kaikkia tarvita, sinä syöt nyt kuule soppaa ja lämmittelet. Me kyllä hoidetaan auto tänne. – Mutta kun puhelinkin meni….. Mies soperteli ja kertoi, miten se oli saanut ns. siivet selkään ja hukkui hankeen. Se sai koko perheen nauramaan niin, että jopa isännältä valui vedet silmistä! – No katsotaan. Mutta ei täällä puhelimet kuule toimi aina muutenkaan, että älä sinä kuule yhdestä kännykästä nyt huolissasi ole.
Kolmikko lähti ja mies jäi taloon saaden ruokapöydän ääreen seuraksensa perheen äidin ja tuon tyttären, joka istahti miestä vastapäätä tätä tarkasti tummilla silmillään tutkiskellen. - Niin mitäs tällainen herra oikein tekee? Tytär uteli ja tuijotti miestä herkämättä. Tämä vastasi Tämä vastasi parhaan taitonsa mukaan, mutta tajusi kakistelevansa. Jotenkin tuo nainen sai hänet hieman hämilleen ja vaivautuneeksi. – Älä nyt hyvä mies punastu! Perheen äiti virkkoi, kun näki miehen vaikean olotilan. – Se on tuo meidän Taru tällainen utelias, kun ei ole oikein sitä omaa miestänsä vielä täältä mistään löytänyt, vaikka moni hänet kyllä ottaisi. On hieman tiukka, mutta on sitten vain tullut äitiinsä.
Mies lusikoi porokeittoa ja vastaili varovasti, miten osasi ja toivoi, että nuo kolme herraa tulisivat mahdollisimman nopeasti paikalle tuoden hänen autonsa ja parasta olisi, että jopa puhelimensa. Aika kului ja lopultakin nuo kolme miestä saapuivat takaisin ja yksi heistä ajoi miehen auton pihaan. Etupuskuri oli selkeästi saanut ”kipeää” ja oikeanpuoleinen etukulma myöskin pikkuisen rypyssä, mutta muuten auto oli täysin moitteettomassa kunnossa. Miehet astelivat sisälle ja puistelivat lumia takeistansa eteisessä. – Se on kuule sillälailla, että ei tuollaisella kaupukiin tarkoitetuilla laatikoilla täällä kairalla ole mitään asiaa. Ei noilla kunnolla täällä pärjää! Mies tajusi, että parempi kuin ei sano vastaan. – No niin, aivan… tuota mitenkäs tästä nyt sitten selvitään? Tietenkin tuon vaivannäön korvaan. – Kaikki viisi katsoivat miestä kuin haamun nähneenä. – Siis ei tässä mitään rahoja kuule olla vaatimassa. Sitä paitsi nyt alkaa olla niin myöhä, että jääppä tänne yöksi, niin virkeänä on mukavampi aamulla ajella eteenpäin. Mies yritti vastustella ja koitti selittää, että hänellä on liikeneuvottelu edessä ja kertoi vielä, mihin hänen piti lopulta ajaa. – Jaa että sinne herrojen maille! Kuule, sinne on täältä vielä parikin mutkaa odottamassa, niin siis teidän tapaan sanottuna sellaiset… odotas, 80 kilometriä.
Mies huokaisi. Hän olisi auttamatta myöhässä tai jo oikeastaan myöhästynyt tuosta liikeneuvottelusta. – Mutta kun pitäisi saada sanaakin sinne. Talon isäntä asteli tuvan puolelle ja nappasi erään piirongin päältä VHF-puhelimen ja pisti sen päälle. – Tuomo, onko Tuomo kuulolla? Hetkisen hiljaista ja pientä rätinää, sitten kuului Tuomon vastaus, että täälläpä hän. Kauko kertoi, että pitäisi saada sanaa yhdelle herrojen talolle yhdestä Helsingin herrasta. No Tuomo huuteli, että hänpä tässä kelkalla on sopivasti matkalla, niin koukkaa sieltä, eihän se nyt tee kuin jonkun parikymmentä kilometriä mutkaa.
Mies kuunteli ihmetellen tuota puhelua. – Siis lähteekö tuo Tuomo tosiaan…? – Juu tottakai, mitä sinä hyvä mies noin hölmöjä utelet! Toinen pojista totesi. Tosin koko perhe tajusi siinä samassa, että eipä sitä tuollaisen etelän-ihmeen elinpiirissä tällaisia apuja toisille juuri annettu, ei ainakaan ilman korvauksia tai vastapalveluksia. –Se teidän maailma on niin kylmä verrattuna meihin. Perheen tyttären sanat löivät miestä, kuin tylsän kirveen hamara takaraivoon. – Eikös täällä ole kylmempää? Mies vastasi, vaan tajusi samassa että tuo nainen tarkoitti ihmisten kylmyyttä.
-Me oltiin tuossa hieman alkamassa istumaan iltaa ja nauttimaan muutamaa tujumpaa mukillista. Varmaan sellainen sinullekin maistuu, vai syljetkö lasiin? Emäntä kysyi. – Eeen, en minä nyt niin hirveästi ota, mutta kiitos voisihan sitä hieman. Näin sitä koko kuuden hengen joukko istahti alas ja emäntä tyttärensä kanssa tarjoili juomia. Tyttären katse oli muuttunut hieman veikeäksi ja tämä jopa hymyili miehelle.
Ilta eteni ja mies joutui kertomaan perheelle oman tarinansa. Nämä olivat jopa kauhuissaan siitä, että kuinka joku voi olla ajattelematta joulua ja elää vain bisnes ja raha mielessään. Mies yritti parhaan taitonsa mukaan kääntää asiat omaksi edukseen, vaan aika heikolla menesyksellä, sillä kaikki hänen lausumat argumentit perhe pystyi hyvinkin järkevästi kumoamaan. Pikkuhiljaa illan edetessä ja mukien tyhjentyessä alkoi mieskin ymmärtämään, että hän ei ollut vuosiin ollut niin rentoutunut kuin mitä hän oli juuri tuona iltana tämän perheen parissa. Yllättäin hän jopa huomasi nauravansa aivan spontaanisti ja avoimesti! Lopulta tosin kaikki hyvä päättyy ja perheen isäntä alkoi juttelemaan, että se olisi aika sitten siirtyä yöpuulle. Jossain vaiheessa äiti ja tytär olivat käyneet laittamassa miehelle yhteen pieneen huoneeseen vierassängyn. – Tuo oli ennen minun huone, mutta nyt voin hyvin nukkua sohvalla. Tytär kertoi ja vaikka mies yritti ehdottaa vaihtokauppaa, ei tytär tuohon suostunut.
Lopulta yö ja hiljaisuus laskeutui taloon. Aattoyön pakkanen paukahteli hieman ja taivasta koristi revontulet. Mies katseli sängyllä maatessaan ulos ja mietti, miten onnelliselta tämä perhe oikein kuulosti ja vaikutti….. vaan ajatuksen katkaisi pieni oven narahdus…
Mies säpsähti, mutta kuuli sitten hiljaisen kehoituksen – Hys…….! Hän näki kuun kajossa, kuinka aivan sängyn vierelle tuli joku. – Älä sano mitään, mutta jos sulla on kylmä niin tässä olisi vielä hieman lämmikettä. Mies nosti hieman katsettaan ja näki perheen tyttären, jolla oli käsissään kaksi mukia, joista toisen hän tarjosi miehelle. – Älä luule kuule mitään! Mutta tämän mä halusin juoda ihan kahdestaan. Tytär kuiskasi ja sai miehen vain nyökkäämään hiljaa.
Muutaman sanan he vaihtoivat pimeässä, vain kuun valon ja revontulen kajon valaisemassa huomeessa. Lopulta tytär otti mukit, laski ne hetkeksi pöydälle, otti miehen käsistä kiinni ja suuteli tätä nopeasti. – Nyt hyvää yötä! Nappasi mukit ja poistui. Mies ei pystynyt sanomaan muuta, kuin ”samoin” kun toinen oli jo mennyt. Mitä tässä oikein tapahtui? Hän kysyi itseltään. Ei tällaista hänelle ennen…Ja hetken kuluttua hän jo nukkui hymy huulillansa.
Kun hän heräsi, kuuli hän talosta monenlaisia ääniä. Joku outokin miesääni sieltä kuului. Nopeasti hän pukeutui, avasi huoneen oven ja näki, kuinka useampi silmäpari tuijotti häntä. - Kas se meidän ”aamuvirkku” vieraskin heräsi! Emäntä naurahti. Vieressä seisoi vieras mies paksu palttoo päällänsä. – Jaa että tämä herra. No joo, tuota teille piti tulla sanomaan, että jotkut virentsen… - Se on Firenze! Tytär korjasi. – Nii joo virentsen pojat oli laittaneet viestiä teitille, että he halusivat jouluna nähdä Joulupukin ja ovat siellä pajakylässä siellä Rovaniemellä, olivat jo eilen tai oliko se toissapäivänä, matkustaneet sinne. Olivat antaneet sitten tälle tuota… hetki, mitäs tässä lukee (tuo mies tihrusti paperia käsissään), niin joo jonkun Panettonen sille pukille siellä.
Mies tajusi tehneensä aivan turhan reissun lapin erämaahan ja oli juuri alkamassa kiroamaan ääneen, kun tajusi ja muisti, mitä kaikkea olikaan saanut kokea vastoinkäymisistä huolimatta. - Mutta miksi he eivät ilmoittaneet minulle mitään, tai kenellekään? Tuo vieras mies virkkoi hitaasti, että kai heillä on ollut niin hauskaa ja ovat nauttineet joulusta, että ei sitä nyt jokaista pikkujuttua voi muistaa. Tuon sanottuaan vieras kiitteli vielä emäntää kahvista ja poropaistista ja toivoi, että hänen tuomat tuomiset kelpaavat yhtälailla. Emäntä hymyili ja kiitteli. Vieras poistui ja kohta ulkoa kuuluikin moottorikelkan kaukaisuuteen katoava ääni.
Toinen perheen pojista oli istunut sohvalla hiljaa ja nyt tämä avasi suunsa. – No mitäs nyt meinaat sinä sitten tehdä? Ei taida ne eilen mainitsemasi bisnekset edetä. Mies raapi päätänsä, hän ei tiennyt mitä sanoa. – Mutta hei, älä sinä sitä murehdi, nyt on kuule jouluaatto ja meillä on kyllä tilaa täällä ja eiköhän sinunkin ole aika päästä kunnon saunaan. Poika jatkoi, saaden veljeltänsä hyväksyttäviä nyökkäilyjä sanoillensa. Samaan aikaan sisälle tulivat isä ja tytär ja kuulivat juuri tuon viimeisen lauseen. - No tottakai, saunaanhan sinä lähdet. Älä kuule yhtään yritä! Se on jouluaatto ja me emme voi kuule sinua nyt mihinkään matkaan laittaa, ehei. Isäntä puolileikillään ”jyrähti”. Tuota kuunnellessaan mies huomasi samalla tyttären ovelan katseen häntä kohtaan ja samassa hän muisti edellisen yön salaperäisen, nopean, suudelman. Ehkäpä tässä olikin sitä jotain outoa Lapin ja Joulun taikaa!
Niin aatto eteni ja sujui….. saunoen, syöden, nauraen ja ilakoiden. Vasta muutaman päivän kuluttua mies ajeli Rovaniemelle tavaten Italialaiset vieraat, jotka olivat nauttineet Joulusta täysin siemauksin muutaman päivän. Ja liiketapaamisen jälkeen mies lähti ajelemaan….. takaisin kairaan ja tuon perheen luo, sillä siellä oli myös jokin, joka oli saanut hänet ymmärtämään, että elämässä on paljon muutakin kuin raha ja ahneus….. ja sen herätti yksi suudelma. Hyvät ystävät, muistakaa – elämässä on paljon pieniäkin asioita, joista kannattaa nauttia.
