Poikkeusellinen päivitys (Autanko tämän jälkeen) ja vuosi 2015 paketissa

No niin, hyvät lukijat - tasapuolisesti, pyydän anteeksi etukäteen jos seuraava tarina aiheuttaa joillekin
mielenjärkkymistä! Kirjoitan nimittäin täysin tositarinan elävästä elämästä, tapahtuneen jutun ja
voin sanoa, että itse "näyttelen" tarinassa yhtä pääosaa.

Olen saanut moitteita ja haukkuja jo muutamalta taholta siitä, että olen ollut todella sinisilmäinen ja hölmö,
suorastaan typerä - ja sen tajusin itsekin jo aikoja sitten, mutta silloin oli vielä kohta kerrottavan asian
suhteen jonkin verran toivoa.... - vai oliko sittenkään?

Toivon, että kertomukseni ehkä auttaisi joitakin heräämään todellisuuteen ja muistamaan, että jos tai kun
jotakuta lähtee auttamaan, kannattaa todella tarkkaan katsoa, ketä auttaa ja millä tavalla.
--------------------------------------------------------------------

Tämän tarinan alkusävelet kirjoitettiin viime kesänä (kesä 2015).
Tuolloin jonkin verran liikuin erään naisen kanssa. No miksikään vuosisadan rakkaustarinaksi tai
edes kunnolliseksi seurusteluksi sitä en voi sanoa, en voinut tuolloinkaan - enkä nyt jälkikäteenkään.
Tälle naiselle tuli eteen tilanne, että auto piti vaihtaa. Valitettavasti hänellä ei ollut luottotiedot kunnossa,
jotenka rahoituksen kanssa olisi tullut ongelmia. Ei sitä tällaisilla tavallisilla kadun tallaajilla ole
"sukan varressa" tuhansia euroja, joilla ostellaan esim. autoja tms. ihan noin vain.

No asiaa jonkin aikaa käsiteltiin ja ehdotin sitten eräänä iltana, että voisimme tehdä niin, että vaihdetaan
auto, mutta se uusi otetaan minun nimiini ja hän vain hoitaa maksut ym. mitä autoon menee ja tulee.
Ajatus tuntui hyvältä kummastakin ja näin päätettiin tehdä!
Jotenka, eipä muuta kuin eräänä päivänä sitten suunnistimme kahdestaan autokaupoille ja aikamme
kierreltyämme löysimme sopivan hintaisen auton hänen tarpeisiinsa ja teimme kaupat rahoituksella,
eli minusta tuli auton haltija. Nainen sai auton ja kaikki näytti olevan hyvin..... niin kuin olikin....

..... jonkin aikaa! No jostain syystä meidän yhdessä kulkeminen loppui ja jo tuolloin itselläni
oli erinäisistä syistä toive ja tarve saada tuo auto pois nimistäni. Toin tämän myös hänelle esille ja
olikin tarkoitus, että hän järjestää jonkin ystävänsä tms. ottamaan auton haltuunsa. Tämä sopi jopa
rahoitusyhtiölle, jolta olin asiaa kysellyt ja pohjustanut mahdollisen haltijansiirron toiselle henkilölle.
Itsekin koitin löytää tahoa, joka olisi ottanut auton huostaansa - siis paperilla - koska minulla oli omat
painavat henkilökohtaiset syyt saada se pois nimistäni. Tähän en kyennyt ja sitten tuli kylmää vettä
niskaani naisen suunnalta: Hän ei puheittensa mukaan saanut ketään ottamaan autoa hallintaansa,
tai ehkäpä ei vain yrittänyt.... - mene ja tiedä, turha spekuloida tuota.

Sinnittelin muutaman kuukauden, vaikka se että auto oli nimissäni, tuotti itselleni huolia....
- no ne eivät tähän kuulu, se olisi jo itsessään toinen tarina!
Sitten tuli muistutuslaskuja..... niistä pistin infoa tälle naiselle ja kyllä hän ne kuitenkin maksoi.
Erään laskun kanssa oli vain tulla ongelmia oikein kunnolla, kun lasku oli noin kuukauden rästissä ja
rahoitusyhtiö alkoi soitella perääni muutamaankin otteeseen ja minä taas yritin tavoitella tätä naista.
Hän ei vastannut viesteihin, ei sähköposteihin kommentoinut, eikä vastannut puhelimeen.... !
Lopulta piinaavan yrittämisen jälkeen sain hänet eräänä päivänä kiinni ja kerroin todella myöhässä
olevasta laskusta. Sain kohtuullisen viileän vastaanoton puhelimen toisesta päästä, mutta lasku
kuitenkin maksettiin, jotenka sain taas pienen hetken hengittää..... mutta vain hetken!

Meni joulu ja tuli välipäivät. Hän laittoi minulle eräänä päivänä viestiä tiedustellen, missä olen
töissä kyseisellä viikolla. Vastasin viestillä, tosin jo silloin aavistellen pahinta.... - enkä ollut väärässä!
Hän oli toimittanut kirjeen kera auton avaimet eräälle työpaikalleni, ensin kirjeessä haukkuen minut
"Olet itsekeskeisyyden huippu...." ja "Tule noutamaan autosi pois....!"

Hmmmm..... pisti miettimään..... että kun laitan itseni likoon ja haluan ilman taka-ajatuksia vilpittömästi
auttaaa toista, olenkin itsekeskeisyyden huippu! Että näin hyvin osataan päätella.

Ei siinä mitään. Hain auton yhden henkilön kanssa pois hänen ilmoittamasta paikasta ja toimitin toisaalle.
Seuraavana päivänä soitto rahoitusyhtiöön, josta sain kuulla, että joulukuun erä oli rästissä!
Siinä sitä lisäharmia ja harmaita hiuksia miehelle. Keskusteltiin, mitä tehdään. Auto oli minulle turha ja
täysin tarpeeton, siitä piti siis päästä eroon. Rahoitusyhtiö neuvoi, että myyn auton ja sen jälkeen
maksan loppuosan itse heille! Ihan hyvä idea, mutta mutta..... itse kun en ole mikään pankin päällä
istuva, en tuosta vain irroittamaan kykene muutamaa tuhatta euroa kuitenkaan, vaikka mieli tekisi.

Siispä yrittämään kauppoja.... Ei onnistu! Kyselin muutamalta taholta, huonolla menestyksellä.
Ja taas soitto rahoitusyhtiöön. Ehdotin, että miltä kuulostaisi se, että autolaina muutetaan vain
tavalliseksi kulutusluotoksi tai siis saisin heiltä autolainan kokoisen kulutusluoton, jolla maksetaan auto pois
ja sitten vain kärsisin sen, mitä autosta on jäljellä. Tämän jälkeen voisin vaikka "paaluttaa" auton.
Yhdelle virkailijalle asia oli ihan ok, mutta mutta.... hän siirsi puhelun johonkin perintäosastolle.... ja
auts - sitten kirpaisi! Virkailija olikin tiukemmalla tuulella varustettu täti-ihminen.
Hänelle ei kelvannut idea, ei alkuunkaan. Ihmettelin tätä ja hän kertoi, että jos en voi tai kykene nyt
maksamaan heille tuota velkaa, niin auto tullaan lunastamaan minulta pois ja sille katsotaan jokin arvo
ja loppuosa tullaan perimään minulta ulosoton kautta ja se veisi luottotiedot kolmeksi vuodeksi!

Yritin tätä virkailijaa saada ymmärtämään, että tuossa ei ole järkeä! Olisi fiksumpaa toimia, kuten
ehdotin - eli autolaina muutetaan luotoksi ja minusta tulisi auton omistaja ja maksaisin vain
sitä kuukausierää heille. Asia vain ei käynyt.... ei sitten millään!

Lupasin palata asiaan mahdollisimman nopeasti ja sitten alkoi selvittäminen...... mistä rahat autoon?
Pankkiin yhteys.... - ei lainaa! Toinen pankki, sama juttu. Luottotiedot ovat kunnossa, ei rästissä olevia
maksuja jne. - mutta ei lainaa! Alkoi olla vitsit vähissä.
Kun alkoi pilvet olla tummaakin tummemmat ylläni, sain apua - ja auto maksettiin pois tuolta
rahoitusyhtiöltä, kerralla kokonaisuudessaan. Eikä hetkeäkään liian myöhään, nimittäin virkailija totesi
sinne vielä kerran soittaessani, että "tämän viikon tämä olisi vielä odottanut täällä ja sitten lähtenyt
paperit ulosottoa varten menemään!" Kiitos vain - tälle naiselle verenpaineen nostosta.

Nyt sitten jo joku miettii, että meinaanko myydä nyt tuon auton.
Kyllä meinaan. Siitä on jo hieman keskusteluja käytykin, mutta en kerro minne tai kenelle.
Valitettavasti ihan joka paikkaan sitä on turha tarjota, kiitos tämän naisen! Ja miksi?
No ensinnäkin...... autossa vilkkuu ja huutaa joku perkeleen varoitus lähes jatkuvasti.
Konepellin alla on vikaa-vikaa-vikaa....... Enkä ala tutkimaan, miten iso tai pieni.
Ja tässä ei vielä kaikki! Hän oli sitten saanut hajoitettua autosta vasemman puoleisen takaoven
niin, että se on kiinni vain jollain naruviritelmällä! Eikä kuljettajan ovikaan aukea kuin onnella.
Että "hyvin" oli autoa pidetty. Mutta tätähän se on usein: Kun jokin ei ole omaa, siitä ei sitten
tarvitse välittää ollenkaan......

No hänellä ei tuntunut eikä tunnu olevan omaatuntoa ja vaikka minua jo aikoinaan varoitettiin
siitä, että poltan sormeni hänen kanssaan.... piti tämäkin kokea.
Mielenkiintoinen pikku yksityiskohta on se, että "haluan hävittää kaikki kontaktit suhun..." mutta
näin ei todellisuudessa ole tapahtunut. Mitä tämä kertoo naisesta? Itse en edes asiaa mieti.

Nyt sitten odotan rahoitusyhtiöltä vain papereita autosta ja hoidan sen pois käsistäni.
Tiedän myöskin, että tästä vuodatuksesta tulen kuulemaan varmasti melkoisen kovaa tekstiä
itseäni kohtaan, koska tottahan se on, että typerän sinisilmäinen ääliö olin hyväuskoisena
ja auttamisen haluisena tuolloin. Mutta jos joku tai jotkut alkavat aukomaan päätänsä minulle
ilman, että todella tietävät asioiden todellisia laitoja - sitä en siedä. Kritiikki on tervetullutta, kun
se on tervettä.

Tämä vain vahvisti näkemystäni tietyistä asioista - ja sen nyt taas kokeneena vihdoinkin tiedän,
että jos naista haluaa auttaa.... kannattaa ensin katsoa todella pitkään hänen silmiään ja
kuunnella miten hän sanoo asiat, ei sitä - mitä hän sanoo!

Kiitos - olen puhunut!

PÄIVITETÄÄNPÄ TÄTÄ HIEMAN:
Posti tiputti tänään sitten lisää tämän naisen edesottamuksia...... että kiitos vain "itsekkyydestä".
Eipä siinä, on näemmä jättänyt auton paikassa x parkkiin, mistä sitten saanut pysäköintivirhemaksun
ja - kuten nyt jo kaikki tietävät - ei tuota(kaan) maksanut, eli tulipa muistutus.
Siitä sitten alkoi taas yksi puhelinkeskustelu, tosin ei tämän naisen kanssa - mitä se hyödyttäisi,
muuta kuin mahdollisesti jotain apteekkia, kun pitäisi hakea päänsärkyyn jotain.

Jätän edelleen sanomatta jotain, mitä ajattelen - kaikelle on aikansa.......
----------------------------------------------------------------------------

Palautteesta, mitä olen saanut, olen kiitollinen.
Hyviä viestejä - monenlaisia, on tullut ja täytyy sanoa, että jotkut ovat nähneet rivien
taakse ja lukeneet tarinaa paremmin, kuin sen kirjoitin tänne.

Sen vain sanon, että "valitettavasti" olen mitä olen, eli koitan auttaa kykyjeni mukaan,
aika usein unohtaen itseni - mistä minulle on toisinaan mainittukin. Jos tällaisena ei kelpaa,
vaan nähdään itsekeskeisenä - lähes narsistina - niin.... mitä se kertoo sanojasta itsestään!

-----------------------------------------------------------------------------
-----------------------------------------------------------------------------

Sitten menneeseen vuoteen! Vuosi 2015 oli taas vuosi, jossa oli erilaisia jaksoja.
Hyvää ja huonoa - kuten varmaan lähes kaikilla ihmisillä tuppaa olemaan.

Näin eteni oma vuoteni 2015:

Vuosi vaihtui lähes huomaamatta. Mitään isompia juhlia ei tullut pidettyä tai vietettyä.
Ei siihen ollut paljoa edes aikaa, koska töitä oli tasaisesti heti alkuvuodestakin.
Alkuvuodesta tuli liikuttua aina väliin vapaalla ollessani hyvässä seurassa!
Aika meni kuin siivillä ja meikäläinen hymyili.
Autoin siinä tammikuussa erästä ihanaa ihmistä, kun tämän piti päästä sairaalaan ja
hänellä ei siihen hätään ollut muita kyydin antajia. Ainoastaan aikainen herätys teki
hieman vaikeaa, mutta kyllä se siitä....

Tammikuun lopulla tuli vietettyä yksi äärettömän hieno viikonvaihde!
Sen voimalla jaksoi taas kummasti tehdä töitäkin.
Ja helmikuu alkoi, kuten tammikuu päättyi: Töitä tehden.
Alkukuusta minua tuli treffaamaan yksi hyvä ystävä eräältä toiselta paikkakunnalta
ja hänen kanssaan tuli vaihdettua kuulumisia..... harmi, että aikaa oli vain aivan liian vähän.
Vakavammalla puolella talouspolitiikka oli kovilla ja eräs lainaa antanut pankki
lähetti postia, mikä pisti hetkeksi pasmat sekaisin..... onneksi sillä hetkellä vain hetkeksi.
Sain koputella puuta, eli päätä!

Kävin myös eräänä perjantaina laulamassa karaokea Porvoonkin suunnalla. Hauska ilta.
Aina ei viitsi vain omilla kulmilla pyöriä, kun sattuu vapaata olemaan!
Muuten ei mitään erikoista elämässä.... töitä tasaisesti ja terveenäkin sain olla.
Vapaa-ajalla viihdyin hyvässä seurassa suhteellisen usein - en valittanut.

No helmi-maaliskuun taitteessa töissäni käytettäviä laitteita alkoi laueta käsiin ja siinä sitä
sitten sai pyörähdellä huollossa useampaankin otteeseen. Harmaita hiuksia..... hittolainen.
Maaliskuun ensimmäisenä pyhänä viihdyin erään ystävän kanssa Riihimäellä yhdessä
ravintolassa, mihin eksyimme ihan sattumalta..... oikeasti!
Ja maaliskuun alkupuolella pyörähdin vaihteeksi erään ystävän kanssa Porvoossa.
No olihan sekin ilta. Jostain syystä sinä iltana tuntui, että niskoja punotti lähes kokoajan....
Ja töitä tuli tehtyä tasaisesti. Oli hiljaisempia iltoja, mutta oli myös vilkkaampiakin.

Maaliskuu eteni. Kävin tutustumassa Espoossa yhteen ravintolaan yhden kotikulmilta
olevan ystävän kanssa.
Piti vain piipahtaa, mutta se ilta menikin sitten siellä..... - oliko yllätys kenellekään?

Siinä kuun puolenvälin tienoilla elämästäni poistui ihana ihminen, valitettavasti.
Kaipaamaan jäänyt.....
Älkää kysykö, mitä - miksi - kuinka - tms.!

Huhtikuu.... Ensimmäinen päivä, en tehnyt aprillipiloja. Se meni pankkitädin luona istumassa
ja juttelemassa vakavia..... tosin ei toivotulla tuloksella.
Muuten kuukausi alkoi vauhdikkaasti töiden merkeissä. Vapaita ei hirveästi ollut.
Kevät eteni ja autokin kaipasi hieman hoivaa... no pesua ja puhdistusta lähinnä.
Kesärenkaat alle ja öljyjen vaihto, siinä tärkeimmät.
Ja sitten taas eräänä päivänä istuin vakavana pankissa! Tällä kertaa hieman paremmalla onnella.
Faijaakin tuli nähtyä, pitkästä aikaa. Täytyy myöntää, että poika ei ole ollut kovin kiltti, kun
ei aina "jaksa" ajella isäänsä katsomaan... no tuonne Salon suuntaan on vähän matkaa, ei sinne
ihan vain iltapäiväkahville tule ajeltua.
 
Toukokuu.... kiireistä aikaa! Autoon pientä huotoa, keikkoja lähes joka ilta ja vapaa-aika minimissä.
Upotin itseni vain työhön, koska kotona en halunnut yksin olla ja aina en halunnut lähteä
viihtellee tms. tapaamaan tuttuja jne.
Työrintamalla tosin sattui huonoakin: Yksi aivan upea paikka, missä olin tehnyt keikkaa....
lopetti sopimuksen edustamani firman kanssa ja se kismitti. No ei sille mitään mahtanut, kaikkea sattuu.
Muuten elelin vapaan poikamiehen elämää..... tosin hiljaista sellaista.

Kesäkuu alkoi tavalliseen tapaan töitä tehden. Vapaapäiviä ei ollut oikeastaan yhtään hetkeen, mutta
se sopi minulle, koska mitä sitä vapaa-ajalla olisin tehyt... ei ollut fiilistä liikkua muualla.
Tosin kuun ensimmäisenä lauantaina eksyin Riihimeälle laulamaan karaokea erääseen pieneen pubiin.
Ilta oli ihan kohtuullisen mukava ja törmäsin siellä muutamaan vanhaan tuttuunkin.
Puolenkuun tienoilla pyörähdys Tallinnassa yhden yön taktiikalla..... no tulihan siellä kaikenlaista tehtyä,
mutta kilttinä poikana en eksynyt sellaisiin naisiin! Hyi, yök - pois se minusta.
Kouvolaankin tuli suunnisteltua ennen juhannusta.....
Juhannus.... No mitäs siitä.... -ei mainitsemisen arvoisia juttuja. Osittain meni jopa töitä tehden.
Töissä sattui kaikenlaista hauskaa... näki selvästi ,että lämpimät kelit sekoittelivat väliin ihmisten mieliä.
No joo - ei mitään helteitä sentään ollut, mutta pienetkin auringonsäteet aiheuttivat toisinaan
joissakin ihmisissä mielenkiitoisia reaktioita..... huvittavia jopa.

Siinä kesäkuu meni, alkoi heinäkuu... töissä! Joku kyselee, missä mun kesäloma. No enpä pitänyt
mitään kunnon lomaa koko viime vuotena, ei ollut tarvetta.
Autokin tuli leimattua ja taas vain kilometrejä mittariin.
Muuten ei alkukuussa mitään erikoisempaa, töitä - töitä - töitä. Vapaa-ajalla tuli hieman liikuttua
siellä ja täällä..... vapaan miehen elämää.

No sitten tuossa heinäkuussa tuli sitten eteen se tapahtuma, mistä tuolla ylempänä kirjoitin.
Eli hyvää ajatellen pistin nimeni autokaupassa papereihin erään naisen puolesta, kun hänellä
ei mahdollisuuksia siihen ollut! No alkuun tuokin asia sujui ihan suunnitelmien mukaisesti.....

Muuten ei heinäkuussa ollut mitään erikoisempaa. Pieniä sattumuksia tietenkin, mutta ei
kuitenkaan mitään isompia juttuja. Joinakin öinä tuli istuttua yökahvilla jollain huoltoasemalla
muutaman ystävän kanssa - siinä sitä väliin meni 2-3 tuntia ihan hetkessä........
kumma, ettei edes väsyttänyt!

Elokuussa tuli sitten eteen mm. eräs Sophie parin vuoden jälkeen....ns. jälleennäkeminen oli
miellyttävä, puolin ja toisin. Muuten alkukuu oli työn täytteinen.
Puolessavälissä kuuta oli tärkeä syntymäpäivä, jota en onneksi unohtanut!
Loppukuun puolella viihdyin eräänä lauantaina yhden yhdistyksen kesäjuhlissa... olin vetämässä
ohjelmia ja pitää sanoa, että harmitti, kun piti lähteä toisaalle kesken bileiden.
Loppukuussa tuli eräänä iltana töissä todella ikäviä uutisia:
Yksi vuosia sitten hyvin tuntemani nuori tyttö oli menehtynyt liikenneonnettomuudessa!
Siinä meni hetkeksi pasmat sekaisin totaalisesti. Elämä on väliin niin pienestä kiinni.

Tuli syyskuu ja syksy väliin jo ilmoitteli itsestään. Kuukausi alkoi omalta osaltani mullistuksella....
Jos sieltä alkukeväästä alkaen olin enemmän ja vähemmän oman onneni seppä.... niin
sitten tapahtuikin jotain!
Yllättäin huomasinkin, että viihdyinkin jossain muuallakin kuin vain kotona ja töissä.....
Mitä ihmettä?

No siinä syyskuussa tuli sitten pyörähdettyä miellyttävässä seurassa Tallinnassa ja se reissu
oli yksi parhaimmista vuosikausiin, vaikka olikin vain päiväristeily - aikataulujeni vuoksi.
Yksi kuukauden hauskimmista asioista oli eräänä lauantai-iltana pidetyt naamiaiset
eräässä ravintolassa ja pitihän siihen osallistua. Meikäläinen esitti sitten hyvin-hyvin vakuuttavasti
muskettisoturia..... arvatkaa vain, oliko asu lämmin!

Kuun loppupuolella alkoi sitten sairaaloissa rumbaaminen! Hämeenlinnaa ja Lahtea ja väliin
Meilahtea Helsingissä. Huh-huh...... Ainoa hyvä puoli tässä oli se, että itse en ollut potilas
vaan autoin toisia ja olin kuskaamassa sairaalaan ja pois.

Auto sitten teki pienet tepposet kuun lopulla! Ei naurattanut, kun ilmastointilaitteen kompressori
sanoi yöllä sopimuksensa irti savupilven saattelemana..... Ja lasku oli..... - aika kiitettävä!
Muutenkin olin taas joutunut raha-asioiden takia olemaan yhteyksissä erinäisiin tahoihin, niin
tuo yllätysmeno vain lisäsi verenpainettani.
Mutta olihan siinä syyskuussa muutakin.... eräänä tiistaina viihdyin yhden kaverin kanssa
baarimessuilla, hih - hik. Parikymmentä erilaista viskilaatua tuli maisteltua ja..... ei, ei ollut
huonoa oloa illalla tai seuraavana päivänä!

Lokakuu alkoi, totutusti, töitä tehden. Tuli myös syntymäpäivä ja sain muutamia lahjoja, joiden
joukossa oli sellainen mikä pisti miehen hiljaiseksi. Kyseessä on sen verran henkilökohtainen asia,
että en sitä valitettavasti paljasta. Yhä sanon: Kiitos! Ei, ei ollut viskiä.
Kotona tuli oltua välillä hieman harvakseltaan.... Viihdyin hieman muuallakin. Up-sis.

Ja arvatkaa, hymyilyttikö....... kun sain auton huollosta takaisin käyttööni, niin eikös mennyt kuin
tovi, niin Hämeenlinnan moottoritien jälkeen lähellä kehä I liittymää kuului pamaus ja rengas räjähti.
Siinä sitä sitten tunkkia kaivelemaan ja vararengasta vaihtamaan.....
Onneksi vauhtia ei enää ollut kuin 80km, niin mitään ei sattunut.
Töitä oli enemmän ja vähemmän.... meni pari viikkoa taas ilman vapaapäivää!
No onneksi sellaisen sitten johonkin väliin taioin, koska oli hieman muutakin ohjelmaa.....
Tässä kohtaa iskee itsesensuuri!
Lokakuun loppu..... viimeinen päivä, vapaata! Uusin Bond upeassa seurassa ja
sen jälkeen ilta viihteellä, kyllä kannatti - vaikka kirosinkin sitten tuolla pk-seudulla taksien
olematonta kartanlukutaitoa ja sitä, kun sai odottaa kyytiä "puoli vuotta!"

Marraskuu, pikkujouluja......jo!
Hauskoja keikkoja ja elämää. Töissä tohinaa ja touhua. Vapaa-ajalla nautiskelin
hyvästä seurasta ja se jos mikä latasi miehen mieltä  - ja taas jaksoi painaa, siis töitä!
Yllätin tuossa kuun puolivälissä ihanan ihmisen viemällä hänet mm. keilaamaan!
Tosin meidän mielenkiinto tuntui kohdistuvan naapuriradalla keilaavan nuoren naisen
ulkoiseen olemukseen..... ja tiettyyn varustukseen...... huh-huh!
Maailmalta kuului kammottavia uutisia, Pariisin terroriteosta juteltiin töissäkin jonkin aikaa,
mutta monien omat arkiset murheet ja kiireet veivät lopulta voiton tuostakin asiasta.

Itsellä oli pikkujouluja viikottain, aina jotain ohjelmaa jossain piti olla vääntämässä.
Kivaahan se oli kaikesta kiireestä ja informaatioiden puutteesta huolimatta!
Vapaapäivistä oli turha unelmoida....... sängyssä tuli pääsääntöisesti vain nukuttua, ihan oikeasti.

Joulukuun alkupuoli oli samanlaista tohkaamista töissä. Ihmisillä alkoi olla joulustressi päällä
ja sen kyllä huomasi! Itsellä taas oli väliin stressiä sen auton takia, mikä oli hankittu
nimiini kesällä ja joka oli siis erään naisen käytössä..... oli laskuja ollut myöhässä ja niitä
sai väliin sitten muistutella tälle naiselle. Hän ei kyllä viesteihin tai sähköposteihin vastaillut, eikä
puhelimeenkaan, vaikka väliin yritin tavoitella!
No syyt selvisivät sitten myöhemmin....

Tuossa puolenkuun tienoilla tein sitten upean henkilön kanssa jouluostos -matkan Tallinnaan.
Oli tarkoitus ensin lähteä Gdanskiin, mutta aikataulut eivät sopineet.... harmi.
Se oli yhtä juhlaa koko matka! Siitä saisi jo pelkästään yhden tarinan kaikkinensa, mitä tuli
eteen ja mitä tapahtui ja kuinka....... Kannatti satsata!

No sitten tuli joulu..... sain viettää osan joulusta vapaalla. Aattoiltana hieman pakolliseksi kuvioksi
tullut pyörähdys siskon ja mutsin luona, varsinkin kun aatto oli vapaa.
No joo, perinteinen hautausmaa -keikka päivällä tietenkin.
Illalla taas oli sitten omat joulujuhlat...... ja niistä ei sitten enempää, tämä on perheohjelma!
Muutama välipäivä meni töissä ja vuoden vaihde olikin sitten taas oma lukunsa....
Niin ja tulihan tuolta yhdeltä naiselta ne auton avaimet haukkujen kera tuossa välipäivinä.....
Mutta se tarina onkin käsitelty tuolla aiemmin.

Eli aika yksioikoinen vuosi...... monien mielestä.
Tuo vain pääpiirteittäin kerrottu! Paljon erilaisia pieniä sattumuksia ja asioita oli.
Alkuvuodesta ihanaa aikaa.... sitten jokunen kuukausi kuljin yksin miten kuten (aika, jonka
voisin pyyhkiä pois pääpirteittäin)  ja loppuvuosi.....taas jotain muuta!

---------------------------------------------------------------------------------------

Äitienpäivä ja viikonlopun touhuja.

Näin sitä taas on hetki edetty eteenpäin ja täytyy sanoa, että onpa ollut taas mielenkiintoinen
viikko kaiken kaikkiaan. Ei ihan jokaista yksityiskohtaa viitsi alkaa selittämään, koska siinä
olisi ihan tarpeeksi luettavaa..... mutta sanotaan näin, että auton kanssa säätöä (juu, toimii se!) ja
kotona jopa ahkerasti siivosin parina päivänä, alkoivat noi villaNORSUT sen verran käydä jo päälle, että piti pistää ne matalaksi ja samalla muutenkin siistiä asuntoa.

Sitten tuli eteen  perjantai, joka oli kerrankin mukavasti vapaa!
No ohjelmaa sille illalle oli sen verran paljon, että huh-huh.... alkoi jopa itselleni yllättävän
varhain, eli jo ennen 08 aamulla (joo-joo, siellä jo moititaan, että olen unikeko jne.), mutta
kun nukkumaan pääsin tuossa 03.30 tienoilla, niin ennen kahdeksaa ylös pääseminen on
melkoinen temppu itselleni!
Ihme kyllä, koko päivän pitkälle lauantain vastaiseen yöhön saakka jaksoin mainiosti,
hyvä minä.... tapu-tapu.

Nyt tänä pyhänä tuli muistettua äitiä ja kun tuossa hiljaittain olin hieman "unohtanut" hänen
syntymäpäivänsä, meni sitten kaksi asiaa yhdellä kerralla. Onneksi parempi myöhään, kuin
ei milloinkaan. Lahjakin näytti miellyttävän, no niitä olen osannut aina ostaa.

Ja nyt sitten odottelemaan, mitä tuleva viikko taas on tuomassa elämääni.
Toivottavasti ei enää ainakaan nyt mitään negaatioita, niitäkin kun oli menneessä viikossa
hieman......... ehkä se on niin, että elämässäni on pakko olla se tietty määrä huonoa,
ettei tule liian hyvä olo!
......................................................................................................

Sain herätä hiljaa, katsella sinua siinä lähellä!
Sain katsella..... hymyillä.... seurata untasi siitä sivusta... hymyillä.
Tuntui hyvältä - niin hyvältä.

Kello tikitti, mitä aika lie olikaan.... - sillä väliä ollut ei,
vain kun oli tuo hetki: Sinä siinä, vierellä - unessa, levollisessa.....
siinä hetkessä, luonani - minun vierellä!

https://www.youtube.com/watch?v=oKVW14ORZIU

Nousin siitä hiljaa, varovasti - etten vain herättäisi sinua.
Hieman käännyit, äännähdit..... säpsähdin.... mutta et, et unestasi herännyt!
Hyväilin kevyesti hiuksiasi ja huuliltani lähetin suukon poskellesi.

Menin keittämään kahvia, hyräilin jotain mielessäni ja tunsin oloa kevyttä, ihanaa.
Aamu olisi mitä kaunein, katsahdin ulos ja näin auringon paistavan
- aivan kuin se olisi paistanut vain minulle, vain ja ainoastaan minulle.... - ja sinulle.

Sain kaiken valmiiksi ja hiivin vierellesi sänkyyn.
Katselin hetken sinua, hymyilin..... sitten hitaasti laskeuduin yllesi ja painoin huuleni otsallesi.
Suutelin kerran - suutelin toisten kerran, kädellä kevyesti, hentoisesti kosketin poskeasi
ja sinä avasit varovasti silmäsi. Katseemme kohtasivat ja kiedoit minut haukotellen
hellään halaukseen. Suutelimme..... tunsimme, että siinä oli hyvä olla.

Miksi vain ei aiemmin ollut näin? Miksi? Sitä ehkä sydämet kyselivät..... miettivät.
Kerroin aamupalasta valmiista ja sinut hymyilemään entistä enemmän sain.
Siitä lähti aamu kaunis, päivän ihanan - meidän!
---------------------------------------------------------------------------------

Olin ollut jonkin aikaa tuossa kuppilassa.
Paikka nuhjuinen oli elämää nähnyt jo vuosikymmeniä ja kokenut kaiken.
Mietin siinä hiljaa juodessani lasiani tyhjäksi, mitä kaikkea tässäkin paikassa oli
ollut ja tapahtunut...... kun joku keskeytti minut, tai häiritsi ajatteluani.

https://www.youtube.com/watch?v=bplsjCHGQ04

- Mikä miestä noin mietityttää?
Katsahdin kysyjää. Vierelleni oli tullut nainen, tummiin pukeutunut.
Selvästi sellainen, joka ei paikan tyyliin oikein tahtonut sopia - ainakaan mielestäni.
Kerroin vain mitä olin miettinyt ja hän istahti vierelleni.
- Mielenkiintoista, oikeastaan kukaan ei ole koskaan minulle sanonut että
näkee paikan näin. Hän katsahti syvälle silmiini hieman hymyillen samalla kun sanoi tuon.
Kysyi, saisiko jäädä seuraan ja enhän minä kieltäytyä voinut!

Pääsimme mietteistämme hyvään keskusteluun ja kuvittelimme vaikka mitä,
mitä kyseisessä paikassa olisi saattanut vuosien saatossa tapahtua. Oli rakkaustarinoita,
oli katkeria eroja, oli nurkkapöydässä piilossa kaikilta oma korttirinki, pieniä riitoja ja
joskus hieman isompiakin. Joku sammunut, joku ottanut ensikännit jne.
Nauroimme tarinoillemme ja huomaamatta ilta eteni.....

Jossain vaiheessa keskustelumme kääntyi meihin. Hän halusi tietää, miksi olin tämän
kapakan nurkkapöydässä, hieman elämää nähneessä. En kuulemma ollut ollenkaan
sellainen, ketä täältä voisi löytää. Samaa sanoin hänestä ja hän naurahti ääneen.
- Voi, tämä on pakopaikka arjesta, siitä kliinisen kiireisestä. Tänne on hyvä tulla istumaan,
pois niistä ympyröistä, joissa joutuu olemaan päivästä toiseen.
Hänen vastaus oli kuin sydämestäni sanottu! En ollut uskoa, että joku toinenkin ajatteli noin.

Kysyin, mitä hän sitten etsi täältä.
- Jotain, mitä menettänyt olen.... mihin uskoin aiemmin - liikaakin.
Hän paljasti samalla vastatessaan käsivartensa ja ymmärsin sanat nuo.

Hän oli menettänyt joskus, syystä tai toisesta, rakkautensa.
Näin, että häntä hieman hävetti näyttää tuota tatuointia minulle.
- Kaunis, todella kaunis.... kuten sinäkin.  Hän painoi hieman ujostellen päätään alaspäin.
- En minä nyt niin kaunis ole, kai.... enää. Hän vastasi, mutta sanani selvästi miellytti.

Kerroin, että itsekin olin kokenut rajun menetyksen juuri rakkauden saralla, tosin siitä oli
jo hieman aikaa ja olin sisältäni saanut jo kivut ja tuskat ravistettua pois ja osasin katsella
eteenpäin - huomaten, mitä kaikkea maailmassa oikeasti olikaan.
Hän kyseli minulta hieman enempi ja kertoilin, mitä osasin..... vaan sitten....

Valomerkki!

Katsahdimme hieman pelästyneenä toisiamme.
Tähänkö tämä jäi?
Nousimme, autoin hänelle takin hänen päällensä ja poistuimme ulos.

Emme sanoneet mitään, kuin huomaamatta kätemme ottivat otteen toisistaan
ja lähdimme kävelemään sanattomina..... hämärällä kadulla.... katseemme vielä kohtasi,
hetken pysähdyimme.... annoin pienen suudelman, muuta ei tarvittu...
Ja jatkoimme matkaa, mistä saattoi tulla pitkä - yhteinen.
----------------------------------------------------------------------------

Hänellä oli ollut takana yö - erikoinen, mystinen.
Hän kertoi minulle hieman jännittyneenä, mihin olikaan joutunut.
Ja mitä enemmän hän avautui, sen enemmän ja enemmän hänen tarinansa
uskomattomalta kuulosti.... mutta hänestä näki, hän ei valehdellut - ei kyennyt.

Hän oli lähtenyt eilen töistä normaalisti. Kaupan kotiin, tehnyt ruokaa ja
hetken katsellut jotain tylsää tv-ohjelmaa.

Lopulta hän päätti, että nyt saa jäädä tuo ainainen joka ilta kotona istuminen
ja hän päätti lähteä ulos. Oli kiertänyt ensin yhdessä kauppakeskuksessa ja
poikennut erääseen kahvilaan kahville ja siellä se sitten oli sattunut!

https://www.youtube.com/watch?v=4W87XWCzTZw

Viereisestä pöydästä oli tullut hänen luokseen tuo nainen.
Hän oli mykistynyt saman tien! Naisen ilmestys oli lumonnut hänet, mutta
samalla hän tunsi jotain pientä.... jännitystä vai pelkoa.
Nainen oli puhunut hänelle matalalla, pehmeällä äänellä ja sanonut, että
oli odotellut jo jonkin aikaa häntä. Hän arveli ensin, että nainen oli erehtynyt, mutta
kun nainen kysyi että eikö hän sitten ollut se-ja-se, oli hän valahtanut aivan kalpeaksi.

Nainen oli sanonut, että he lähtisivät tämän luokse. Hän oli ihmetellyt, että miksi
mutta ei saanut muuta vastausta, kuin että sitten näet, kunhan oltaisiin perillä.

Kahvi jäi osittain juomatta. Hän nousi ja seurasi tuota naista, joka suuntasi
ripein, mutta tyylikkäin askelin ulos kauppakeskuksesta.
Vain pienen tuokion kuluttua he olivat tämän naisen kotona - ja millainen paikka se olikaan!

Hän tunsi, että nyt olisi edessä jotain mystistä ja jotkin hälytyskellot soivat hänen mielessään,
mutta kun nainen toi hänelle jotain juotavaa ja kehoitti juomaan sen, hän tunsi
koko kehonsa ja mielensä rauhoittuvan. Eikä hän enää halunnutkaan poistua, ei todellakaan.

Nainen lupasi kertoa, mitä hänelle tapahtuisi.... mitä elämä toisi tullessaan....
Olisiko hänellä onnea vai ei. Nainen lupasi, että onnea voisi olla, mutta se vaatisi uhrauksia.
Hän kuunteli jännittyneenä mutta myös kiinnostuneena tuon naisen kertomuksia.

Vaan mitä pitäisi uhrata, mitä antaa? Rahaako?
Nainen oli vain nauranut ja todennut, että ei mitään tuollaista.... ei todellakaan.
Vain: Sinut! Hänen piti luvata naiselle, että olisi vain tämän - kaikin tavoin.
Hän oli epäröinyt, meinannut poistua...mutta nainen oli hiljaa tullut hänen syliinsä ja
kuiskannut korvaan: - Et kai ensin haluaisi tietää, mitä saisit....?
Hän oli jäänyt..... illaksi, yöksi....ja jäänyt tuolle naiselle kokonaan!


Hän oli päässyt aamulla tuolta pois. Olihan hänen töihin päästävä.
Nainen tiesi, että hän tulisi taas illalla takaisin..... ja nyt tässä, minua vastapäätä
oli tuo mies.... hämmentyneenä, hieman peloissaan, mutta silti jännittyneenä odottaen,
mitä hänelle tapahtuu - mitä tuo mystinen nainen hänelle luo.

Vaihdoimme vielä muutamia sanoja ja sanoin, että jos hän tarvitsee apua, ottaa
yhteyttä minuun...... En tiedä, kuuliko hän loppuja sillä hänellä tuntui olevan kiire lähteä....
tuon mystisen naisen luo!
Vaan kuka tuo nainen oli? Sitä selville en saanut!
-------------------------------------------------------------------------------

Ajelin tiellä öisellä, aamu-usva oli hiljalleen nousemassa.
Katsahdin kelloa samalla kun haukottelin, se näytti viittä.
Olin matkalla kohti kotia...... matka oli ollut pitkä, raskaskin......

Ohitin tiellä muutaman rekan ja kuuntelin radiota.
Yllättäin näin edessäni valoja hieman enemmän..... hiljensin vauhtia ja
huomasin, että oli sattunut onnettomuus.... - tai siltä vaikutti.
Kaksi rekkaa oli pysähtynyt tielle, tai toinen oli bussipysäkillä ja toinen hieman
sen perässä... osin tiellä. Tien vierellä seisoi pari miestä. Hiljensin ja heidän
kohdallaan pysähdyin, avasin ikkunan ja kysyin onko kaikki hyvin.
- Joo ei ole, ei enää! Vastasi toinen.

Enempää kysymättä vedin auton parkkiin ja kävelin heidän luo.
Tämä minulle vastannut mies kertoi tarinaa toiselle ja pääsin nopeasti juonesta kiinni.

https://www.youtube.com/watch?v=muCVLlwLI84

Tarina riipaisi, sattui itseenikin. Paikalle ehti nekin rekat, jotka olin aiemmin ohittanut.
Nämäkin pysähtyivät paikalle ja ajurit tulivat paikalle hieman ihmetellen, mitä oikein oli
tapahtunut. Tämä kuski joka tarinaa kertoi, pidätteli kyyneliä ja hänen kaverinsa kertoi
näille juuri tulleille tarinan riipaisevan, enkä voinut itsekään olla huomaamatta, että
kyyneliä muutamia nousi jopa minun silmiini!

Viimein päätin, oli kai parempi lähteä matkaan... yrittää ajaa kotiin.
Haukottelusta ei ollut tietoakaan ja väsymys katosi kuin tuhka tuuleen.....
Olin hieman shokissa kuulemastani.... toivoin hiljaa, että tuolle kuljettajalle ei
enää sattuisi enempää ja hän saisi apua.

Ja aamu-usva peitti edessäni olevan tien.....


------------------------------------------------------------------------------

Sinä!
Juuri sinä.
Olit joskus jossain, mistä sinua en löytänyt.... en edes tuntenut.
Sinä!
Juuri sinä.

Sitten... jotenkin, kohdattiin..... hieman yllättäin - ja tavattiin.
Oltiin jotain... outoa, mutta jotain kaunista.
Sain tuntea, että oli elämässäni ystävä - rakkain!

https://www.youtube.com/watch?v=t0pJMVTXtPI

Sinä!
Juuri sinä.

Olitkin, olit.... siinä - ystävänä... sellaisena, jota olin etsinyt!
Sinä!
Juuri sinä.

Onnellinen  olin, mielessä - sydämessä...
sisällä sielussa.... Minä, mies - kokonaan!
Koska, oli ystävä rakas.
Sinä!....... - juuri sinä.

Nyt vain lähdit johonkin.
Et maininnut, miksi poistuit. Vain menit.
Sinä!
Juuri sinä.

Ja päivittäin odotan, hiljaa kaipaan.... kunpa palaisit - rakas ystävä.
Sinä!
Juuri sinä.
Ja tekisit taas minusta onnellisen.
-----------------------------------------------------------------------------

Ajatuksia arjen keskeltä

Niin se viikko taas etenee.... hieman ristiriitaisissa mietteissä ja tunnelmissa.
En oikein tiedä, mihin minut on tänään nykäisty mukaan mutta toivottavasti selviää jossain
vaiheessa. Ainakin jollakin taholla on kova usko ja luotto meikäläisen kykyihin...

Muuten jotain kaipaan, mutta mitä - sitä en parilla kolmella sanalla kykene sanomaan, enkä
edes ala yrittämään! Ken minut tuntee, voinee aavistaa ja kertokoon sitten vaikka kasvotusten
tai viestien muodossa mutta mitään arvuutteluja ei kiitos - Veikkaus Oy hoitakoon arpapelit.

Sitten ajatuksia:

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Siellä hänet näin, kadun toisella puolen - sadepisaroiden saartamana!
Hän katsettaan hieman nosti, apua pyytäen - kuin ääneti sitä huutaen:
"Voi minut suojaan viekää, jotta kastu mä en!"

Tielle syöksyin, autojen läpi pujotellen - luokse hänen.
Tarjosin suojan, sain katseen kiitollisen ja suojaan viedä mä sain,
enkelin tuon kaunoisen!

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - 

Heräsit aamulla vuoteestasi yksin, vaan läsnä mä olin silti.
Heräsit - venyttelit - hieman hymyilit, minua tervehdit.
Katsoit ulos ikkunasta, auringonpaisteen kirkkaan kohtasit.
Katsoit - hymyili - hieman jopa naurahdit, auringolle vilkutit.

Ääneen muutaman sanan sanoit, lausuit ne minulle
- vaikka luonasi en ollutkaan, tuollakaan kertaa....
Kosketit minua silti, koskettaessasi sitä, sitä jotain pientä - minulta.
Tunsit jälleen, että luonasi olin - vaikka toisaalla elin, tuonakin aamuna.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Tässä näitä kirjoitan, yksin hiljaa kotonani ja mietin että miten ihmeellisen oikukasta
elämän meno oikeasti välillä on. Ei ole pitkälti siitä, kun hymyilin leveämmin kuin
kuukausiin ja nyt on tunne, että minua hiljaa jokin kuristaa mutta ei kuitenkaan kokonaan
tukahduttaa halua. Omituinen, pelottavaltakin tuntuva tunne ja tiedän, että tässä tunteessa
on elettävä vielä jonkin aikaa ja mikä pahinta, se tulee joko pahenemaan tai sitten.....
no aika näyttää, jäädään seuraamaan.

Vuorokausirytmi on taas ihan mitä sattuu! Tähän aikaan on turha lähteä nukkumaan (01.10) kun
tietäisin, että muutaman tunnin kuluttua olisin pystyssä kuin tikka ja siinä sitä taas oltaisiin.
Eli pakko valvoa vielä parisen tuntia tavalla tai toisella, jonka jälkeen voikin sitten
"hyvällä omallatunnolla" siirtyä peittoalueen sisäpuolelle.... - niin ja yksin....

Mutta eipäs valiteta, otetaanpa taas hieman toisenlaista asennetta ja katsellaanpa mitä sitten
tuohon jatkoksi kirjoittelisi. Pahoitteluni, jos tarinat toistavat tiettyä kaavaa... se on nyt
vain tällainen "luomisjakso" menossa! Eihän näitä pakko ole kenenkään lukea - eihän.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Pimeä, märkä tie imi auton ajovalot itseensä tehokkaasti.
Ajelin rauhallisesti eteenpäin miettimättä oikestaan mitään.
Pieni tihkusade kasteli tuulilasia jonkin verran ja muutaman kerran pyyhkäisin
pyyhkijällä sen kuivaksi. Sitten, lähes yllättäin - siinä seisoi..... taas!

Tien sivulla, osittain ajoradalla tuo jokin seisoi! Mieshahmoksi sen katsoin, mutta oliko
- ei, en voi tietää. Täysin jähmettyneenä mieshahmo ruskeanvihreissä vaatteissa jokin
reppu selässä. Katse suoraan tulosuuntaani. Sydän hyppäsi kurkkuun, mikä kumma tuo oli.
Eipä tehnyt mieli pysähtyä, sillä tuollainen täysin liikkumaton hahmo keskellä yötä
(niin, kello oli jo jotain 01.30 tuolloin) ei paljoa herättänyt luottamusta meikäläisessä!

Jatkoin matkaa, katsoin taustapeiliä - tyhjää...

Eikä muuten ollut ensimmäinen kerta, ei todellakaan.
Uskomattomia kohtaamisia öisillä teillä, muutaman kerran saanut todistaa noita
erään ystäväni kanssa ja voin vakuuttaa, ei ole paljoa naurattaneet!
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Tänään tunsin, että sitä sinä halusit. Tänään ajattelin, että sinä juuri sitä kaipasit....
Tänään sen taas sinulle toteutin: Lentosuukkojen parven luoksesi lähetin.
Sain sinut hymyilemään, hetkeksi arjesta pois pääsemään - jotta jaksaisit taas
arjen askarreita harrastaa.     -Ystäväni-
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Yritin yksin, hetken vain jaksoin.... ponnistin ja ponnistin - jaksoin mitä jaksoin.
Tunsin itseni voimattomaksi, heikoksi vaan en vanhaksi!
Suutuin itselleni, kiukustuin.... - ääneen kirosin, apuako tarvitsin?
En hyväksyä voinut, en sitä sallinut... - miksi oisin, kun en ollut ennenkään
- en siis sitä voinut tänäänkään... ja yhä yritin, eteenpäin - eteenpäin, itseäni työnsin.
Tein mitä jaksoin, vaan lopulta luovutin, maahan alas lysähdin... voimattomana hiljaa
- itsellenikö hävisin? Sitä ihmettelin, huokaisin.... nukahdin...
Vaan mitä mä teinkään? Mitä yritin? Miksi, missä ja milloin? Olinko tosiaan mies eilinen?

Tuumasin viime voimillani: Harva tiettää, moni kysyy - siihen ajatukseen tosiaan nukahdin.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Se kappale soi ensin radiossa, mikä sai hymyilemään. Tiesin, se oli meidän laulu!
Soitin nopeasti sinulle, sydämeni pamppaillen... toivoin, vastaisitko... vastaisitko.... vas...
"Hei!"
Äänesi kuulin ja kerroin miksi soitin. Naurahdit, tuntui hyvältä!
Jotain pientä ehdotin, suostuit - ja sitten itseni yllätin:
"Tuon jopa minäkin jo tanssia voisin!"
Sain sinut hiljaiseksi, hetkeksi - pieneksi ja kysyit vain:
"Oikeesti?" Siihen vastasin, tajuamatta samalla nyökkäsin - ethän sinä sitä nähnyt!

Meni tunteja muutama, se soi jälleen! Hymyilin entistä enemmän, sua jo odotin.
Treffit........ onnistuisivatko?
Kämmenensyrjät hikoilivat, vaihdoin paitaa - ei, ei tuota, ei tuota... miksi se on taas
pesussa? Lopulta olin tyytyväinen, enkä hetkeäkään liian aikaisin - ovikellon soitto
lopetti hätäilyt. Tulit, hymyillen - kuten aina ja ajattelin, että mikä kaunoinen!

Hetken olimme luonani, lasilliset pari nautittiin, viiniä - sitä mistä pidit, kuten minäkin.
Lopulta lähdettiin, kahden iltaan kaupungin......
Käsivarrestani otit kiinni, siinä vierelläni kuljit, juteltiin - yhtä oltiin, jälleen - me.
Paikkaan ihanaan kuljettiin, avasin oven ja edelleni sinut päästin, kiittäen iskit silmää.
Sulin!
Ilta alkoi - ilta eteni - ilta jatkui....... nautimme toisistamme!
Lopulta löysimme itsemme toisaalta ja musiikki soi... vaan yllättäin, kuin taikaiskusta:
Meidän laulu!
Enkä voinut sanoa ei, sinä minut tanssiin veit!

Se hetki oli vain meidän!
Tanssilattia, sinä ja minä - ja meidän laulu.

Ilta oli täydellinen.









 - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -