Translate - Google kääntäjä

Näytetään tekstit, joissa on tunniste ikuinen ystävyys. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ikuinen ystävyys. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 29. joulukuuta 2021

Johan on ollut elämää

No niin, on tosiaan ollut melkoinen viikko takana!
Omissa kuvioissa on ollut ties minkälaisia tapahtumia ja väriä sekä vivahteita. Niiden
purkamiseen menisi sen verran aikaa, että jätetään väliin. Töissäni taas on ollut tavallaan
raastava viikko (henkisesti) takana, mutta kaikesta olen voittajana selvinnyt ja osittain
siitä tosin kiitos menee eräälle taholle! Pitkästä, todella pitkästä aikaa, olen saanut jutella
ja keskustella avoimesti ilman että on joutunut jokaista sanaa ja lausetta miettimään etukäteen.
Näin ei aina ole ollut, ei todellakaan. Mutta siitä ei sen enempää.

Nyt jännityksellä odotan, mitä tuleva viikko tarjoaa, sillä ainakin alkuviikkoon on taas
tullut ladattua sen verran ohjelmaa kaikin puolin, että jos niistä saan edes valtaosan oikeille uomille,
voin onnitella itseäni sitten seuraavan vapaapäivän aikana vaikka yhdellä viskillä.
Tosin siihen vapaapäivään menee vielä tovi, koska on "jo" lokakuun ensimmäisenä keskiviikkona....

----------------------------------------------------------------------
Tähän blogipäivitykseen tein nyt (15.9.) pienen lisäyksen. Löytyy kyllä, kun etsit!
----------------------------------------------------------------------

Älä tule lähelle,
jos et ole tosissasi ole.
Hei - älä!

Älä tule elämääni,
jos sua se ei kiinnosta.
Hei - älä!

Älä hei, älä mulla leiki hei....
Mulla  on vain yksi sydän elämälleni, hei.

Älä tule, älä....
jos vain koitat muuttaa mua vain sulle.
Hei - älä!

Älä tule - hei älä!
Minulla on sydän, minulla on tunteet....
Hei, minä olen olemassa.
Hei - älä!

Älä luule, että alistun sanoihisi noihin.
Älä luule, että suostun vain olemaan se jokin.
Hei - älä!
Hei - älä luule.... hei älä tule - hei, ei - älä.

Hei, jos sä et mua halua.....
- et tuntea, et kuunnella.... et oikeasti ole
kiinnostunut, et aito ole ollutkaan.
Hei - älä!

Jätä sitten kokonaan, astu sivuun omaan maailmaan
- ja anna mun olla, anna mun elää....
koska on heitä, jotka osaavat arvostaa,
minuakin kuunnella - haluten minut oppia tuntemaan!

Siksi vain: Hei!
-----------------------------------------------------------------

Se hetki yöllä oli enemmän kuin hetki.
Se löi syvälle sydämeen - hiljaisen miehen mieleen, hiljaiseen..
Vaikka se oli vain hetki......
Sain tuntea kätesi, hyväilysi, niiden lämmön pehmoisen.
Sain tuntea - sinut!
Sain tuntea jotain, kauan kadoksissa elämästäni ollutta....
- sain sellaisen hetken!

---------------------------------------------------------------

Olin tuntenut sinut kauan - kauan sitten.
Olit aurinko, olit sädehtivä ja aina hymyilit.
Ja kaikki lähelläsi olivat aina hyvällä tuulella
- sinun ansiostasi!

Sitten vain katosit, lähdit pois....
Et kertonut kenellekään suuntaa, et mihin lähdit elämään....
Miksi lähdit? Sitä mietittiin, pohdittiin. Vaan kukaan ei syytä tiennyt.
Ja tuntui, että auringonpaiste katosi mukanasi maailmastamme lähes kokonaan.

Meni vuosi, meni toinen, meni aikaa..... muistosi oli jo lähes kadonnut mielistä monien.
Vaan sitten palasit takaisin, yllättäin - mitään sanomatta - vain palasit takaisin.

Kaikki olimme onnellisia, hymyilimme sinua tervehtien, vaan nopeasti sen ymmärsimme:
- et ollut enää se sama, et se ken kaikki hymyilemään sai ja auringonvaloa ympärilleen loi.
Miksi?
Sitä kyselimme toisiltamme.
Miksi?

Kukaan ei tiennyt, sinä et kertonut.
Olit kuin toinen ihminen tuossa kuoressa kauniissa, mitä kerran rakastimme!
Etkä enää hymyillyt, eivät silmäsi loistaneet kirkkaina kuin kristallit,
ei äänesi soinut kuin keväinen puro, ei laisinkaan.
Miksi?
Sitä vain kyselimme... - yhä uudelleen.
Miksi?

Kuljit tutuilla kulmilla, tapasit meitä kuin ennenkin... mutta et enää
puhunut meille, et samalla tavalla - vaan äänesi oli synkkä, kylmä ja jäätävä.

Kuka oli vienyt ilosi, kuka oli kylmännyt sydämesi?
Miksi?
Oli, kuin olisit sielusi myynyt...... et ollut elämässä vaikka elitkin!

Ja sitten vain taas.... - katosit!
Sinä aamuna, kun sen huomasimme, kaikkia meitä vilutti...... ja sinä vain katosit.

-----------------------------------------------------------------------

Elämä on pieniä hetkiä, joista syntyy suuria kokonaisuuksia.
Elämä on täynnä asioita, hetkiä, tapahtumia - joihin sinä tai minä
- eikä kukaan - voi vaikuttaa!

Muista siis, että pienilläkin asioilla, pienilläkin hetkellisillä teoilla,
voit vaikuttaa moniin asioihin.
Ja tärkeimpiä niistä on se, että muistat näyttää pienilläkin
teoilla - arkisilla tai isommilla, rakkaallesi - miten paljon hänestä
välität, miten paljon häntä rakastat.

Jokainen hetki on oikea hetki näyttää hänelle, miten tärkeä hän on - sinulle!
Ei aina tarvitse tehdä asioita suuria, ei tekoja valtavia... - ei laisinkaan.
Riittää pienikin huomioiminen, kunhan sen sydämestäsi hänelle näytät ja teet.

Älä siis jätä näyttämättä tunteitasi tänään, sillä koskaan et voi tietää, milloin
se onkin ollut myöhäistä!
Sanan "rakas" voit sanoa tavoilla monilla, teoilla useilla........ kunhan sen vain "sanot"!
Aina on sille oikea aika - aina!
-------------------------------------------------------------------

Tänään taas istuin hiljaa ja mietin maailmaani.
Mietin ja upposin mietteisiini!
Ajattelin tämän vuoden aikana kokeamiani asioita,
onnellisia tapahtumia - ikäviäkin.

Tunsin muistojeni pakahduttavan sydämeni, mieleni....
hieman huusin sisältäni pois kokemaani, sisälle patoamiani tuntojani.
Mutta ne hyvät, ne ihanat - hetket....... ne piilotin syvälle sydämeeni!

https://www.youtube.com/watch?v=gsQIOgkZt68


Yllättäin muistin myös elämästäni nopeasti pois lähteneen, hänet!
Yllättäin tunsin ikävää, kaipausta outoa........ ja mietin, ottaisinko
häneen yhteyttä..... vastaisiko hän minulle enää - kuten toivoin mielessäni hiljaa!
Hän...... niin hän....

https://www.youtube.com/watch?v=MwlKalNwGdk
Kuuntelin ja kuuntelin.... hän mieleeni tuli jälleen.... hän!

Vaan eteenpäin mieltäni vein ja mietin elämääni.
Oliko se ollut vain tylsää työtä ja nukkumista?
Oliko se ollut vain tyhjää ja nyhjäämistä?
Oliko se elämää laisinkaan, vai oliko elämä vain turhaa - olevaa....?

Kevät tuli - kesäkin...... vain töitä hiljaa tein.
Ei maailmassani muuta, ei mitään - ei ketään..... sitä oli elämäni ollut!
Kirosin!
Miksi oli ollut niin? Miksi?
Miksi tuon kauniin kevättalven jälkeen olin ollut elämässä - tyhjässä?

Ja istuin yksin, hämärässä....huoneet loivat vain raamit maailmalleni - tälle!

https://www.youtube.com/watch?v=yu2E5LQ-70k

Kunnes!
Tuli alkusyksy..... puiden lehdet hiljaa alkoivat kellastua ja ilmassa tuoksui
ihana syksyn kirpeys.
Tuli myös jotain muutakin..... jotain, mikä sai minut huomaamaan, että
maailmani ei ollutkaan vain sitä samaa - sitä yksitoikkoista toistoa - ollenkaan.

Olin onnellinen, hymyilin hiljaa ja kuuntelin sydämestäni soivia säveliä.... hentoisia.
En ollut yksin! En ollut sittenkään vain hämärissä huoneissa - yksin!
Olin elämässä..... jossa oli sittenkin auringonvaloa, oli onnea, oli enemmän kuin osasin sanoa.

Ja minä odotin jo hetkeä seuraavaa!
https://www.youtube.com/watch?v=S_E2EHVxNAE

Odotin sinua - ja sinua!
------------------------------------------------------------------

En odottanut - en todellakaan...... yllättäin sinä vain.... siinä!
Olit hetken lähellä - vaikka et ollut läsnä.
Pysäytit minut!

En odottanut - en uskonut - oliko se tottakaan..... sinä, siinä!
Muutaman sanan verran lähellä - vaikka et ollut läsnä.
Muistit minut!

Sait mieleeni taas tulvimaan, palaamaan..... jotain...
- jotain mitä joskus olin saanut kokea, olla onnellinen!

Olitko oikeasti lähellä - vaikka et ollut läsnä?
Pysähdyin ja mietin. Tunsin jotain outoa mielessäni..... sisälläni.
Tunteen, minkä olin saanut kokea kanssasi - silloin!

Lopulta tiesin:
Muistit minut, et ollut haudannut menneisyyteen minua kokonaan....
Ja herätit pienen liekin mielessäni: Josko sinut taas tapaisin.
-------------------------------------------------------------------

Vähän sitä...
vähän tätä...
vähän kaikkea, vaan ei tuota!
Ei - ei tuota - ei ollenkaan....
- se olisi kaiken tuhoavaa.

Piti laittaa vain...
Vähän sitä,
vähän tätä ja
vähän kaikkea muuta.....
- vaan ei tuota, kaikkea hyvää tuhoavaa!

Niitä pieniä asioita, mukavia ja arvokkaita.
Niitä lisäillä piti, laittaa peliin vähän kaikkea....
- ja antaa kehittyä, suuntaan oikeaan.

Pikkuhiljaa se muhi ja kehittyi.... sai omaa aikaa...
Pikkuhiljaa sitä kummatkin kuunteli, opetteli......
- sitä salaa maisteli.... rakkauden keittoa, kuumaa.

Mutta muistaa piti, tuota ei sekaan saanut laittaa!
Ei - ei ollenkaan - ei koskaan!
Ei, sitä ei keittoon rakkauden lisätä saanut laisinkaan,
se kaiken kun tuhoaisi kokonaan - se:
Epäluottamus toiseen!

Jätäthän sen pois? Älä lisää sen serkkua mustasukkaisuutta!
Älä mausta vihalla, älä katkeruudella, äläkä valheilla tai teoilla syntisillä.
Muistathan tämän?
Ja keitä ja hämmennä keittoa rakkauden hänen kanssa kahden,
hiljaa hämmentäen... toisianne rakastaen.

Eikä keittonne koskaan kitkerältä maistua voi!
---------------------------------------------------------------------

(29.12.2021 ihan pirutttaan jatkan tähän päivitykeen jotain.....)

Yö - se mustalta tuntuva aika,  mutta niin rauhoittava.
Yö - se hetki tunneissa vuorokauden, jolloin sai olla rauhassa.
Yö.......
Vain yö!

Ei turhia kiireitä, ei häiritseviä ääniä.... ei muuta kuin rauha ja hiljaisuus!
Se, minkä saattoi tarjota vain:
Yö!
-----------------------------------------------------------------------









































































































keskiviikko 14. helmikuuta 2018

Mikä ystävänpäivä?

No niin, taas olisi käsillä "Ystävänpäivä", jota hehkutetaan vähän joka paikassa tavalla jos toisellakin.
Ei - en ole kyyninen, en ole katkera, en ärtynyt.... -vaikka ehkä kuulostankin siltä.
En vain valitettavasti ymmärrä (enkä halua ymmärtää), että miksi 1 - siis YKSI - päivä olisi
se, jolloinka pitää muistaa ystäviä! Minulle ystävät ovat olemassa 365pvm/vuodessa, piste.

Alkujaanhan on kyse Pyhän Valentinuksen juhlasta, mistä koko ystävänpäivä on vuosisatojen
aikana muodostunut markkinavoimien masinoimaksi "IhQ Jee" bling-blingiä ja sydämiä täynnä
olevaksi päiväksi ympäri maailman. Meille tuo tapa alkoi rantautua 1980-luvun lopulla.

Mutta se siitä. Minulle ystävät ovat olemassa koko vuoden ja heitä kyllä muistan muulloin
mieluummin, kuin nyt vain tänä "ennaltamäärättynä" päivänä. Ei, en halua keneltäkään viedä sitä
iloa ja riemua, että nyt voi lähetellä sydämiä ystäville, antaa omalle kullalle jotain kivaa jne.

Mutta millä mittarilla mitataan ja katsotaan, millainen ihminen on sitten ystävä?
Jokainen tekee varmasti omassa sydämessään ne omat arvionsa ihmisistä, jotka tuntee.
Jollekin ystävä voi olla vaikka se kasvotuttu, jonka kanssa voi heittää pari sanaa säästä
ja joku toinen taas hyväksyy ystäväkseen ihmisen vasta sitten, kun on todella tutustunut
häneen. Itse kuulun tuohon jälkimmäiseen joukkoon. Ystävilleni olen lojaali, kavereitakaan
en tietenkään petä. Ystävälle voi puhua asiat niin, kuin ne ovat - kiertelemättä.
Joskus ystävä ärsyttää ja tekisi nuijia tätä päähän.... mutta silti ystävyys kestää,
kivikot ja karikot. On joskus jopa tutkittu, että hyvät ystävyydet ovat kestävämpiä, kuin
parisuhteet - ainakin nykyisessä hektisessä elämänmenossa.

Sitten ystävyyden hajoamisesta:
Ei sekään ole tavatonta. Ainakin itse voin sanoa omakohtaisesti, että en helposti käännä
toiselle selkää, mutta kun sen käännän - se selkäpuoli on sitten tiiviisti toista kohden.
Miten näin voi käydä? No esimerkiksi luottamuksen pettäminen!
Sanot yhtä, toimit toisin ja sitten valehtelet päin naamaa, että et ole tehnyt jotain
- mistä kuitenkin on faktaa ja tietoa jo useammalta taholta.
Yksi, mikä myös hajoittaa ystävyyksiä, on kahdenkeskisten asioiden julistaminen yleisesti.
Sanonta sanoo: "Kuka tarvitsee vihollisia, kun on tuollaisia ystäviä?"

https://www.youtube.com/watch?v=_UveXP9lu4o

Toivon, etten oikeasti nyt pahoittanut kenenkään mieltä!
Tietenkin ystävänpäivää saa juhlia - ei siinä mitään pahaa ole.
Toivoisin vain teidän muistavan, että eivät ne todelliset ystävät katoa mihinkään
seuraavana päivänä tai sitä seuraavana, eivätkä viikon päästä jne.
Ehkäpä ystävä olisi enempi jopa otettu siitä, että huomioit hänet yllättäin
ihan muuna päivänä, kuin 14.2. - vaikka olisitkin jo jollain tapaa häntä
muistanut kyseisenä ajankohtana.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Tulit luokseni..... tervehtien.
Olit, kuin olit ollut ennenkin.
Katselit minua - katsahdin sinua.
Jotain vain puuttui.... siitä välistämme uupui!

Emme puhuneet, emme jutelleet.
Istuimme kumpikin hiljaa, osin omissa ajatuksissamme.
Olit siinä, sinut kyllä tunsin....
- mutta jotenkin olit silti vieras.
Et enää se jokin.... - kuten vielä hiljan.

Vaan miksi? Niin, miksi?
Mietit varmaam mielessäsi....
- mutta mitään et tehnyt kysyäksesi, mitään sanoaksesi.
Vaan... - poistuit.
Lopullisestiko?
Kokonaan?
Kukaan ei tiedä, et ehkä sinäkään.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - 

Aurinkoinen ilme kasvoillani, lämpö sydämessäni....
silmäni loistivat, säihkyivät ja säteilivät.
Olin onnellinen!

Olin tavannut sinut, ystäväni, pitkästä aikaa.
Olimme jutelleet, nauraneet, iloinneet.... halanneet...
- ja tuntui kuin aika olisi vienyt meidät aikaan menneeseen,
aikaan yhteiseen - jolloin olimme yhdessä enemmän - enemmän kun nykyään.

Aika tuntui pysähtyvän, olimme vain me:
Kaksi hyvää ystävää ja kaikki meidän "jutut"....
Sait minut nauramaan, sain sinut nauramaan...
- nauroimme toisillemme!
Ja taas sen tajusimme: Ystävyyttä ei voi ostaa,
sitä ei voi lahjoa - se tulee sydämestä.
tunteena aitona ja puhtaana!

KAIKILLE YSTÄVILLENI: Jokainen teistä on minulle tärkeä ja oma ihana itsensä!

https://www.youtube.com/watch?v=S4R8HTIgHUU


-----------------------------------------------------------------------------


















maanantai 29. tammikuuta 2018

Miten 2018 onkaan alkanut?

Siinäpä kysymys!
Jotkut ovat kaivaneet blogistani vuoden 2016 lopulla kirjoittamani tekstin esille ja
lukeneet sitä uudestaan. Eihän maailmasta köyhyys, eriarvoisuus, nälänhätä, orjuus tms.
katoa mihinkään, vaikka kuinka toivotamme "Hyvää Uutta Vuotta!"

Mutta ehkäpä me toivotamme sitä lähinnä sillä tasolla, missä itse elämme elämäämme.
Toivomme pysyvämme terveinä, olisi töitä (niillä, jotka ovat sen ikäisiä, että voivat käydä
töissä) tai pystymme opiskelemaan. Taloudellinen tilanteemme pysyisi sillä tasolla, että
eläminen yhä kallistuvassa yhteiskunnassa olisi edelleen mahdollista.... jne.

Miten sitten oma vuoteni 2018 on lähtenyt liikkeelle?
No hyvin - ja huonosti (mutta onnekkaasti!).
Töitä on ollut ihan kivasti, se on positiivista se.
Terveenä olen saanut pysyä, pääosin. Kotiolot ovat hyvät (lue: nukun paljon).
Huonosti taas vuoden alussa oli hetimiten se, että eipä montaa päivää tätä vuotta
ehditty viettää, kun kahden jäniksen takia ajoin autoni lunastuskuntoon!
Valitettavasti tapahtumasta itselläni ei ole
kuvia, niin laitoin tällaisen kuvituskuvan.

Olin onneksi yksin liikkeellä. Minulle ei käynyt kuinkaan - pahemmin.
Luita ei mennyt, ei edes murtunut. Lihakset saivat revähtymää ja jumitusta ja niihin
sitten tulikin lääkitystä ihan kiitettävästi. Jonkin aikaa kulkeminen oli hieman hankalaa....
Mutta nyt taas mennään kohtuullista kyytiä eteenpäin.
----------------------------------------------------------------------
Kukkuu! Se on 29.1.2018 ja tuolta alempaa löytyy uusin päivitys, eli pieni tarina.
Pyydän ystävällisesti siis rullaamaan hieman alemmaksi ja lukemaan.
Palautteen laittaneiden kesken (sens.)!
----------------------------------------------------------------------

Se saattoi olla se pieni hetki.
Se saattoi olla - silti liian pitkä!
Se saattoi olla..... viimeinen hetki
- vaikka olikin ensimmäinen!

Se saattoi olla se hetki, jolloin olisi pitänyt....
Se saattoi olla se tuokio, jolloin piti
- mutta kun.
Se saattoi olla - saattoipa hyvinkin!

Ja ehkä se sitä olikin, varmaan se olikin.

Etkä sä sitä tajunnut!
Etkä sä sitä huomannut!
Etkä sä ehtinyt tehdä mitään, ennen kuin se pieni hetki....
- se pieni hetki....
- se pieni hetki...
Karkasi käsistäsi!

Jolloin karkasin minäkin!
------------------------------------------------------------------

Olimme ystäviä, olimme läheisiä.
Sinä pidit minusta - minä pidin sinusta!
Oli kipinää....

Sitten katosit, lähdit - poistuit, jätit.
Et sanonut mitään, et lausunut mitään....
Väliin viestin pari heitit, muuta sinusta en kuullut - en.
Ja aikaa kului..... viikot vaihtuivat kuukausiin...
kuukaudet muuttuivat vuodeksi!
Ensin yhdeksi - sitten toiseksi - sitten kolmanneksi....

Luulin menettäneeni sinut, ystäväni, kokonaan.
Sydämessäni silti paikkaa sinulle pidin!
Ja kun luulin, että enää sinusta kuule mä en,
sitten ilmestyt luokseni sä hymyillen
- kuin aikaan entiseen, yhdessä koettuun - iloiseen!

Emme jutelleet, missä olit ollut.
Emme puhuneet, miksi olit mennyt.
Emme - niitä haavoiksi ystävyydellemme tehneet!
Koska tosi ystävyys eronkin kestää. kaiken yli vie ja kantaa.

Ja taas näimme silmistämme, toisiamme katsoessamme:
Sinä olet siinä, missä sinun pitääkin olla: Lähellä - ystäväni!
-----------------------------------------------------------------------------
Tässä 20.1.2018 päivitystä:

Vieras kaupunki, vieraat ihmiset.... ei mitään tuttua!
Miksi olin täällä? Miksi?

Istuin pöydän ääressä ja mietin. Katselin muita, paikallisia, hiljaa....
Pyörittelin sormea lasini reunalla, se soi hiljaa.

Väkeä ei ollut liikkeellä kovinkaan paljoa. Itsekin mietin, että ehkä olisi
parempi palata hotellihuoneeseen ja tylsistyä television ääreen....
Mutta, mutta... jokin sisällä sanoi, että ole vielä paikoillasi. Huokasin!
Silti vieläkään en tahtonut ymmärtää, että miksi olin tässä kaupungissa - yksin...

Aikaa kului, otin toisen "samanlaisen" ja tunsin baarimikon hiljaisen, pitkän
katseen - kysyvän - tuijottavan minua sitä antaessaan. Olisin halunnut  sanoa jotain,
mutta tyydyin vain maksamaan ja kiittämään. Jäin tiskin varteen istumaan,
ehkäpä kohtalooni tyytymään..... täällä olisin, vieraassa kaupungissa,
vieraiden ihmisten maailmassa - irti omasta elämästä, entisestä.

Ja ilta eteni.... eteni, mutta oliko sillä päämäärää?

Yllättäin ravintolaan oli tullut orkesteri, he aloittivat soittamisen.
Käännyin heitä katselemaaan, tunsin pienen hymynkareen huulillani.
Kuulosti hyvältä - ja huomasin naputtelevani sormilla tiskiä.

Aika eteni, kappaleet vaihtuivat. Tanssilattialla kävi väliin muutamia
pareja tanssimassa, tuttuja toisilleen. Itsekin mietin, uskaltaisinko...
- vaikka tanssija en ollutkaan.
Ajatukseni keskeytyi.... - yllättäin.... niin yllättäin.... vuoksi hänen!

Viereeni tiskille tuli tuo kaunotar!
Silkkisen täydellinen iho harsottu punaiseen mekkoon, joka oli kuin
tehty hänelle - ja niin varmasti olikin. Hän vilkaisi minua, hymyili kevyesti
ja tilasi juomansa.

Mittailin vaivihkaa katseellani häntä, ihailin. Tietty hänellä on seuraa, arvelin.
Vaan hänkin jäi tiskin varteen istumaan, lähes vierelleni -  tuolin selkämykseen nojailemaan....
Katseli orkesteria ääneti, seurasi tanssijoita tarkasti - kuin arvioiden liikkeitä jokaista.

Sitten lava tyhjeni, orkesterista joku selitti jotain, mutta kieltä en ymmärtänyt ja huomasin
lavan etuosaan tulevan tuon pienen hanuristin.
Samassa tuo nainen nousi seisomaan, katsahti minua - nappasi kädestäni ja vei lavalle!
En saanut sanaa suustani, häkellyin..... katsoin
Häntä kysyvästi, hieman estellen.... mutta
ennen kuin ehdin mitään lausua, hän vain totesi: "Tule, anna sydämesi viedä sinua - ja minua!
Viettele minut musiikilla, anna sen vietellä sinut - ja minä......." Sitten kappale alkoi ja
tuon puna-asuisen kaunottaren sanat ja liikkeet veivät minut mennessään....

https://www.youtube.com/watch?v=z0ghCTeaPKI

Kappale vei meitä, hän vei minua - ja minä tein parhaani, jotta pystyin tanssimaan
tahdissa.... vaikka helppoa se ei ollut!
Hän hypnotisoi minut katseellaan, vietteli liikkeillään.... vei minut hetkessä aikaan
ja paikkaan erilaiseen, outoon - unenkaltaiseen olotilaan. Huumaannuin
ja tanssin kuin taiottu.
En nähnyt muuta kuin hänet!
En kuullut muuta kuin tuon kappaleen!

Ja sitten se loppui!

Meni hetki, heräsin kuin unesta. Seisoin keskellä tanssilattiaa ja huomasin, että
meitä tuijotettiin lattian reunoilta. Hän hymyili. Orkesterin soittajat katselivat meitä hetken
sanomatta sanaakaan..... - sitten hitaasti he alkoivat taputtaa käsiään yhteen ja kaikki
yhtyivät aploodeihin.... Kunnes alkoi uusi kappale - joka taas vei minut johonkin,
tuon tuntemattoman kauniin naisen kanssa!

https://www.youtube.com/watch?v=2iS8KhNtc4Q

Tuokaan ei kestänyt kuin muutaman minuutin, mutta minulle se oli ikuisuus.
Ikuisuus irti siitä elämästä, missä olin ollut!
Ikuisuus irti tästä vieraasta kaupungista ja vieraista ihmisistä.

Kappaleen päätyttyä hän vain lähti... poistui ravintolasta kenenkään estelemättä
tai sanomatta hänelle mitään, jäin taas yksin.
Palasin baaritiskille, baarimikko ojensi suoraan minulle "samanlaisen"
- eikä suostunut ottamaan rahaa vastaan! Hämmennyin, mutta päätin olla hiljaa.
Join lasini tyhjäksi ja päätin poistua.
Tunsin, kuinka minua seurasi katseellaan useampi ihminen... mutta kukaan ei
sanonut ääneen sanaakaan. Hiljaisuus oli käsin kosketeltavaa, vaikka orkesteri
soitti jo ja tanssitti asiakkaita.

Pääsin ulko-ovelle ja kuulin kun joku puhutteli minua. Käännyin.
Se oli hän! Tuo puna-asuinen kaunotar nousi nojatuolista ja tuli luokseni.
"Sehän kesti. Olisiko meillä vielä ainakin yksi yhteinen tango jäljellä?"
Poistuimme iltaan viileään......
-----------------------------------------------------------------------------

Tässä pieni rakkaustarina animaationa:

https://www.youtube.com/watch?v=jBu5gSD5sZw&feature=youtu.be
-----------------------------------------------------------------------------
TÄSTÄ SITTEN 29.1.2018 ALKAVA PÄIVITYS:

Hän oli tullut tuohon kadunkulmaan vuosia - vuosia sitten ensimmäisen kerran.
Silloin kasvot olivat vielä olleet sileät ja kädet suuret ja voimakkaat.

Joka ilta kerran viikossa samaan aikaan, siihen samaan paikkaan, hän saapui.
Ei välittänyt säästä, ei hänelle naureskelijoista - eikä ihmettelijöistä.
Toisinaan hän vain seisoi tuota kivitalon seinää vasten, mikä oli myöskin
vuosikymmenten aikana nähnyt ja kuullut monenmoista.

Mies asetteli rauhallisesti jokaisena iltana, kun tuli tuolle tutulle paikalleen,
maahan pienen liinan, sen päälle pienen taitettavan pöydän ja viereen tuolin.
Pöydälle hän asetteli pienestä laukusta aina yhden viinipullon ja lasin ja
alkuun hän aina istui tuolilla jonkin aikaa, avaten rauhallisesti pullon ja
nauttien siitä lasillisen... useimmiten tosin vain muutaman kulauksen.

Ohikulkijat useimmiten vain vilkaisivat miestä, joskus joku pysähtyi hetkeksi
katsomaan häntä, mutta ei sen enempää.
Ja aikaa kului..... kunnes jostain kajahti yksinäisen kirkon kello, jolloin mies
nousi, otti hatun päästään laittaen sen maahan - jos joku vaikka heittäisi siihen kolikon tai pari.

Ja sitten hän aloitti.......
Hän aloitti laulamisen - ja yleensä silloin ohikulkijat pysähtyivät kuuntelemaan häntä!
Kukaan ei sanonut sanaakaan, kaikki vain kuuntelivat hiljaa... - ei edes yskäisyjä kuultu.
Mies lauloi muutaman laulun, kumarsi ja istahti tuolille sanomatta sanaakaan,
kaataen pullosta lasiinsa hieman lisää viiniä. Tuolloin aina lakkiin alkoi kilahdella kolikoita
ja ilmestyi sinne aina seteleitäkin. Ihmiset jäivät odottamaan..... uudet ohikulkijat
katselivat ihmeissään, mitä paikalla tapahtuu ja ne, ketkä kuulivat miehen laulun
- jäivät myöskin paikoilleen ihastelemaan häntä.

Näin jatkui viikkoja - viikot vaihtuivat kuukausiksi - kuukaudet vuosiksi.
Miestä alettiin kutsumaan paikkakunnan nimen mukaan kaupungin ääneksi
Kukaan vain ei tiennyt, mikä mies tämä oikeasti oli ja mikä oli hänen oikea nimensä.
Koskaan kukaan ei edes ollut tohtinut kysyä sitä mieheltä.

Maine levisi, paikalle alkoi ilmestyä aina hieman ennen, kuin mies tuli tutulle kulmalleen,
väkeä.... turisteja ja paikallisia, niin nuoria kuin vanhojakin.
Kyseisen korttelin kauppiaat olivat mielissään miehen saamasta julkisuudesta, toihan se
heidän ravintoloihin ja muihinkin liikkeisiin lisää asiakkaita! Tästä hyvästä kauppiaat
yhteistuumin pitivät huolen siitä, että kyseinen kadunkulma oli aina siisti ja se jopa sai
oman katuvalaistuksen juuri tuon miehen ansiosta - ja koko lystin maksoivat nuo
kauppiaat, tietenkin toivoen että mies jaksaa laulaa vielä vuosia.

Vuodet vierivätkin. Mies vanheni ja hänen ääneensä tuli uusia sävyjä, vivahteita...
mutta lauluääni eikä laulu huonontunut missään vaiheessa.
Sitten eräänä iltana, juuri sinä iltana..... - kulma oli taas täynnä väkeä, mutta....
mutta.... - miestä ei näkynyt! Meni tunti, kirkonkello oli soittanut jo aikoja sitten iltakellonsa.
Ihmiset ihmettelivät, epävarmoina kyselivät toisiltaan ja korttelin kauppiailta, missä mies on.
Kukaan ei osannut vastata!

Hämmentyneinä väki hävisi paikalta, toivoen että seuraavalla viikolla mies olisi jälleen paikalla.
Meni viikko..... - toivonrikkaina miehen paikalle saapumisesta väki oli jälleen ilmestynyt
odottamaan häntä.... - vaan turhaan! Jälleen kirkonkellot soivat, miestä ei näkynyt.
Nyt alkoi pelko kalvaa pikkuhiljaa ihmisten mieliä!
Olisiko hänelle sattunut jotain, jotain vakavaa... jotain.... - ei, sitä ei ääneen sanottu,
vaikka moni sitä pelkäsi, koska olihan mies selvästi iäkäs.

Meni viikko.... ja vielä toinenkin. Enää paikalle ei ollut ilmestynyt kuin kourallinen uskollisia
kuulijoita, joiden mielissä yhä sykki toivo. Mies palaisi vielä!
Sitten nähtiin kujan varjoista jonkun hiljaa astelevan, hyvin varovasti, kohti tuota tuttua
kadunkulmaa. Kansa pidätteli hengitystään toivoen parasta.... ja.....
Kadunkulmaan asteli mustat lasit silmillään vanha mies, hapuili ympäristöään ja kosketteli
seiniä, kunnes tunnisti olevansa oikeassa paikassa.
Ihmiset kuiskuttelivat toisilleen, kaikilla oli sama kysymys mielessä..... nuo mustat lasit!
Mies tärisi hieman, mutta siitä huolimatta sai aseteltua liinan, pöydän, tuolin ja tuon
viinipullon sekä lasin ja hatun - kuten oli tehnyt lukemattomia kertoja.

Sana miehen ilmestymisestä oli kiirinyt ja nopeasti paikalla oli lukematon määrä ihmisiä!
Kaikki olivat hiljaa, jokainen odotti miehen laulua..... ja lopulta hän nousi ylös ja....

https://www.youtube.com/watch?v=_NBG4HG6Z94

........ lauloi vain tuon yhden laulun! Ihmiset pidättelivät henkeään, kyyneliään...
Se kosketti jokaista enemmän, kuin yksikään hänen aiemmista lauluista koskaan.
Laulun loputtua mies istahti hiljaa, jälleen äänettömänä tuolilleen.
Mutta mitä tekivät kuulijat? Kukaan ei taputtanut, kukaan ei sanonut sanaakaan....
- mutta kuin yhteisestä sopimuksesta jokainen käveli miehen luo ja laittoi hattuun
rahaa, enemmän tai vähemmän. Miehen ilme ei värähtänyt kertaakaan.
Lopulta hän keräsi hiljaa rahat hatusta, laittoi sen päähänsä ja hieman varovasti
kasasi tavaransa ja kääntyi paikalle jääneiden puoleen, kumarsi kerran ja lähti
varovasti kävelemään sitä kujaa pitkin mistä oli tullutkin.

Mutta palasiko mies enää tuolle paikalle, missä hän oli ollut vuosikausia?
Ehkä - ehkä ei...... se selviää vain löytämällä tuo kyseinen vanhan kaupungin kadunkulma.
-------------------------------------------------------------------------------------------

































maanantai 27. marraskuuta 2017

Joulu lähestyy

Niin se kalenteri etenee taas kohti sitä juhlaa, kun lapset ovat kilttejä ja vanhemmat
stressaavat kauppakeskuksissa itsensä hermoromahduken partaalle.... eli joulu on ovella.
Vaikka eletään vielä marraskuuta, niin kyllä sitä joulutohinaa jo näkee - ja kuulee.
Pikkujoulukausi kiivaimmillaan......  voin sanoa, että ne ovat toisinaan aika rankkoja
(vaikka ei itse juhlikaan, vaan on enempi toteuttamassa juhlia).

Sitten tarjolla muutaman henkilön toive: Joulutarina.
Jos teksti loukkaa tms. jotakuta, olen pahoillani.
Viittaukset joihinkin eläviin tai edesmenneisiin henkilöihin ovat täysin sattumia.
-----------------------------------------------------------------------------

Istui hiljaa tuolillaan ja katseli ulos harmaata säätä kiroten.
Tuntui, kuin ei talvea tulisi millään! Satoi..... satoi.....satoi....vettä tuli tasaisesti.
Mumisi itsekseen ja muisteli niitä talvia, kun lumi satoi maan eteläosiinkin jo
loka-marraskuun aikana ja pakkaset nipistelivät siitä saakka poskia aina tuonne
maaliskuun loppupuolelle. Nyt lunta oli näkynyt vain ajoittain ja useimmiten
niin, että reilun vuorokauden kuluessa kaikki oli jo oikeastaan sulanut pois!

Hörppi kahvia ja mietiskeli. Mihinkään ei ollut kiire, ketään ei kaivannut.
Elämä oli vienyt siihen pisteeseen, että kun jälkikasvua ei ollut ja puolisosta
oli aika jättänyt, niin mitäs hän... yksin siinä ihmetteli ja mietiskeli maailman menoa.
Joulukin olisi tulossa, taas! Viime vuonna oli yllättänyt itsensä ja käynyt
ensimmäisen kerran vuosikymmeniin joulukirkossa. Muuta ei sitten ollutkaan
jouluun kuulunut, kotona oli ja katseli joulurauhan julistuksen ja sitten vain ollut.


Mutta sitten silmiin osui pöydällä olevasta lehdestä artikkeli, jossa puhuttiin
joulupukeista! Nopeasti nappasi lehden, luki artikkelin ja muisti että jossain pitäisi
tallessa olla kauan-kauan sitten käytetyt pukinvaatteet! Eipä muuta, kuin kellaria penkomaan
ja pitkällisen etsiskelyn ja kaivelemisen jälkeen löytyikin laatikko, jonne oli siististi
viikattu takki ja housut. Olipa siellä partaa ja lakkikin sekä käppyrävartinen kävelykeppikin.

Siinä samassa päätti, että nytpä pistää asun kuntoon ja tänä jouluna lähtee joulupukiksi!
Ilokseen huomasi, että asua ei juuri tarvinnut korjailla ja kun omasta takaa oli hieman
vatsaa, niin ulkomuotokin oli jo valmiiksi melkoisen sopiva. Asun tosin päätti pestä
varovasti - käsin, jotta se ei nyt aivan tuoksuisi kellarille ja paremmin kehtaisi laittaa päälle.
Jo pelkkä ajatuskin joulupukiksi lähtemisestä toi virtaa ja seuraavana huomasikin
jo suunnittelevansa mainosta itsestään, jolla toivoi houkuttelevan joulupukkia kaipaavia
ja jo seuraavana päivänä kävi niitä viemässä muutamien kauppojen ilmoitustauluille esille.

Muutamaan päivään ei tapahtunut mitään, tosin jouluun oli vielä jokunen viikko, niin
eipä varmaan kaikki joulupukkia kaipaavat edes etsineet vielä tarjokkaita. Mutta sitten
eräänä päivänä puhelin alkoi piristä ja pienessä ajassa olikin useampi varaus aattoiltaan tehty!
Nyt kun vielä tulisi lunta ja hieman pakkasta, jotta maa olisi valkoinen, niin sitten
joulu olisi juuri sellainen, kuin mitä moni varmasti toivoi.

https://www.youtube.com/watch?v=Clks53KsD0c

Ja kuin kohtalon oikusta - tai ties mistä, niin joitakin päiviä ennen aattoa maahan alkoi
sataa kaunista valkoista lunta luoden luonnosta satumaisen kauniin. Joulusta tulisi valkoinen!
Aattoaamuna kävi vielä hautausmaalla viemässä pienen seppeleen ja kynttilän puolisonsa
haudalle, lausuen muutaman sanan hiljaa puoliääneen. Pieni kyynel liukui silmäkulmasta
alas poskelle, vaan alemmaksi se ei valunut kun tuuli pyyhkäisi sen mennessään.
Arveli, että se oli selvä merkki - viesti: "Älä itke, kaikki on hyvin. Mene, ole joulupukki!"
Ja niin päättikin tehdä, kiirehti kotiin ja valmistautui
kohti ensimmäistä joulupukin keikkaa
moniin - moniin vuosiin! Vielä viimehetken tarkistukset
ja sitten matkaan.

Ensimmäisessä paikassa oli odottamassa isä ja äiti ja pieni poika, joka oli kuulemma jo
aamulla kiiruhtanut ikkunaan ja kysellyt, että koska pukki tulee.
Lahjojen jako ja pieni jutustelu pojan kanssa sai mielen entisestään kohoamaan ja
hymyillen matka jatkui kohti seuraavaa paikkaa.
Siellä olikin hieman erilaiset tunnelmat, vaikka selvästi oli yritetty tehdä joulua parhaimman
mukaan, mihin varat ja rahkeet olivat riittäneet.
Perheeseen kuului vain äiti, jolla oli huollettavanaan kolme lasta. Näki, että monessa asiassa
oli tiukkaa ja äiti oli päättänyt nipistää jostain asioista sen verran, että oli saanut joulupukin
lapsille -kuulemma ensimmäistä kertaa. Äiti yritti hymyillä, vaikka silmistä näki, että
hän oli väsynyt. Lapset tietenkin toivoivat pukilta paljon kaikkia uutuusleluja ja lahjoja,
mutta niitä pukki ei valitettavasti osannut aivan siinä määrin "loihtia" lahjasäkistään, kuin
mitä nämä olivat toivoneet. Pehmeitä paketteja oli muutama jokaiselle ja yhdet kovemmat,
joiden sisältö ei ollut kuitenkaan aivan sitä kovinta hittilelua, mitä tv:n mainokset ja
lehdet rummuttivat viikkoja ennen joulua. Lapset eivät silti näyttäneet masentuneilta, sillä
heistä kuitenkin näki, että olivat tottuneet jotenkin jo siihen, että kaikkeen ei ollut varaa,
vaikka mitä tekisi. Äidistä tuntui selvästi kurjalta, että hän ei saanut annettua lapsilleen
aivan sitä, mitä mielellään olisi antanut. Hieman joulupukinkin mieltä tuo painoi...

Vaan matka jatkui ja parissa seuraavassa paikassa oli ilo ylimmillään!
Yhdessä paikassa perheen isäntä oli maistellut jo hieman enempi viiniä joulun kunniaksi
ja nenä alkoi olla punaisempi, kuin mitä oli joulupukin nuttu.
Paikalla olleet toisen osapuolen isovanhemmatkaan eivät olleet avain selvinpäin, mutta
kuitenkaan eivät mitenkään pahassa tokkurassa. Lapset eivät ehkä edes huomanneet
mitään, koska heillä riitti touhua ja tohinaa ja kun paketteja oli melkoinen määrä, kiinnittyi
näiden huomio tietenkin niihin eikä mihinkään muuhun. Kyllähän pukkikin olisi saanut
juotavaa, mutta pakko oli kieltäytyä jo ihan sen vuoksi, että "velvollisuus kutsui" ja vielä oli
paikkoja, joihin piti mennä lahjoja jakelemaan.

Sitten oli yllättävä toimeksianto: Eräs nuoriherra oli lähestynyt ennen joulua tätä ja kysynyt,
onnistuisiko joulupukin toimittaa yksi pieni rasia erääseen osoitteeseen, mihin tämä tulisi
hieman sen jälkeen, kun joulupukki oli käynyt siellä. No kun syyn oli saanut tietää, niin
tietenkin toiveeseen suostuttiin...... ja eräässä osoitteessa olikin yllätys suuri, kun ovikelloa
soittikin erään nuorenherran sijaan joulupukki! Oven avannut nuori neito hämmästyi täysin
ja hämmästys oli vielä suurempi, kun joulupukki ojensi hänelle rasian.
Neito avasi sen ja sisältä löytyi, mikäs muu kuin timanttisormus! Kyyneleet nousivat neidon
silmiin ja samassa hän kapsahti joulupukin kaulaan ennen kuin tämä ehti kertoa, että
sormuksen varsinainen antaja olisi tulossa kohta, jos vain.....
Enempää ei tarvinnut sanoa, neitokainen vain huusi: "Yes! Tahdon!"

https://www.youtube.com/watch?v=JAEQX7m0v5Y

Melkeimpä samalla hetkellä paikalle saapuikin tuo nuorimies silmät säihkyen, kun oli
kuullut neitokaisen huudon! Joulupukki onnitteli nuoria ja poistui hiljaa ulospäin....

Iltapäivä eteni kohti alkuiltaa ja vähitellen eri paikatkin oli jo käyty läpi.
Oli jäljellä vain yksi paikka ja kylläpä jo alkoikin tuntua siltä, että työstähän tämä käy!
Jopa aikataulu oli pitänyt melkoisen hyvin, mitä piti suorastaan saavutuksena ja
siitä hän onnitteli itseään. Viimeinen paikka oli omakotitalo ja lahjasäkit olivat sovitusti
jätetty hetkeä aikaisemmin ulko-oven pieleen, mistä "kaappasi" ne kouriinsa.
Ovikellon soitto.... hetken oli hiljaista, talossa oli valot, mutta kukaan ei tullut avaamaan...
Soitto uudestaan.... hiljaista...... hieman hämmentävää! Lopulta ulko-ovi tultiin avaamaan.

Ovella seisoi siistiin pikkutakkiin ja suoriin tummiin housuihin pukeutunut
herra, jonka katse oli terävä ja ääni vielä terävämpi!
Hän ohjasi joulupukin suureen olohuoneeseen, jossa oli perhettä ja sukua enemmänkin
paikalla. Joulupukki huomasi heti, että nyt oltiin paikassa ja perheessä, joilla oli
arvovaltaa ja omaisuutta - se huokui kaikesta..... aivan kaikesta.
Ainoa, kuka näytti kuin ei olisi kuulunut joukkoon, oli perheen isän vaimo.
Tämä selvästi varoi tekemästä tai sanomasta mitään, mikä saattaisi rikkoa selkeästi
perinteiksi muodostuneet tavat juhlia joulua. Joulupukki joutuikin ensitöikseen
alkuhämmennysen jälkeen osallistumaan johonkin perheen perinteiseen joulunäytelmään,
josta ei oltu ennakkoon mainittu sanallakaan ja kaikilla muilla, paitsi hänellä
ja tuolla talon isännän vaimolla oli hauskaa, kun joulupukki joutui pienen kiusoittelun
kohteeksi muutaman kerran tuon näytelmän aikana
- ja vasta tämän jälkeen oli vuorossa lahjojen jakaminen.
Rumba jatkui vielä hetken sen jälkeen joululaulujen laulamisella, mihin
joulupukin piti tietenkin osallistua. Siinä alkoi olla jo ääni koetuksella, kun koko
päivän oli saanut kysellä, että oliko perheessä kilttejä lapsia ja toisaallakin oli
lauleskeltu ja luriteltu. Eipä siinä auttanut kuin pyytää että saisi käydä ennen
lähtöä juomassa keittiössä lasillisen vettä.

Keittiössä tuo perheen vaimo vesilasia ojentaessaan tärisi. Joulupukki otti tätä kädestä
kiinni ja kysyi, että mikä hänen on ja voisiko häntä auttaa.
Nainen kertoi, että hän avioitui miehensä kanssa reilut neljä vuotta sitten ja siitä saakka
jokainen joulu on ollut hänelle todella raskasta. Hän itse on lähtöisin tavallisesta, todella
arkisesta perheestä ja täällä näillä on kaikki - siis aivan kaikki - ja kukaan ei ole yhtenäkään
jouluna auttanut häntä missään jouluvalmisteluissa! He ovat vain sanoneet, että he eivät
käsiään sotke mihinkään ruokiin tai siivoile tms. koska sitä varten on toiset ihmiset ja
hänen tehtävänään on ollut kuulemma tehdä joulu, mihin on aina kyllä annettu tarkat ohjeet!

Joulupukkia alkoi ahdistaa, nopea miettiminen ja sitten hän otti naista kädestä kiinni
siirtyen olohuoneen puolelle, samalla kertoen, että nyt tämä nainen lähtee hetkeksi hänen
mukaansa, koska joulupukilla on hänellekin vielä yllätys!
Koko muu väki pysähtyi, kaikki katsoivat kummissaan
Nainenkin oli ymmällään, mutta ei sanonut mitään kun joulupukki
kehoitti häntä pukemaan päällensä ja lähtemään tämän matkaan.

Vasta autossa joulupukki kertoi, että hän huomasi jo heti taloon tullessa,
että siellä oli jotenkin väkisin tehty "joulufiilis" ja ne leikit vain korostivat
sitä, että joulupukin paikka oli olla vain pienen pilkan kohde tuolla
- lahjojen jako vain nyt sitten kuului tämän toimenkuvaan siinä ohessa.
Siinä puhuessa joulupukki ajoi osoitteeseen, missä oli käynyt kierroksensa alkupuolella.
Hän käveli nainen perässään ulko-ovelle, soitti ovikelloa ja kuuli sisältä hieman
itkuisen, kevyen huudanduksen, jossa kehoitettiin odottamaan hetki.
Oven tuli avaamaan silmät punertavina tuo yksinhuoltajaäiti.
Tämän ilme oli enemmän kuin näkemisen arvoinen, kun hän näki joulupukin uudelleen!
Epätietoiset kysymykset ja hämmästelyt eivät kauaa saaneet jatkua, kun joulupukki
keskeytti kysymysten tulvan kaivaen takkinsa taskusta joitakin seteleitä ojentaen ne
naisen käteen samalla sanoen, että tässä on hänen oma joululahja heille.

Samalla joulupukki siirtyi hieman sivuun ja.... sitten seurasikin yllätys, johonka ei edes
joulupukki ollut osannut varautua! Nuo naiset tunsivat toisensa ja hämmästyneinä he
katselivat hetken toisiaan ennen kuin halasivat ja purskahtivat itkunsekaiseen nauruun!
Joulupukki raapi päätään, todellinen joulun ihme.
Tuo yksinhuoltaja -äiti kehoitti heitä tulemaan tietenkin sisälle, mutta hiljaa kun lapset
olivat jo nukkumassa ja syy miksi hän ei heti avannut ovea, oli se että hän kuivasi kyyneleitä,
kun joulupöytään ei ollut saanut järjestettyä paljoakaan herkkuja lapsilleen.

Samassa joulupukin mukanaan tuoman naisen puhelin soi, mutta ennen kuin tämä ehti
vastata siihen, otti joulupukki puhelimen ja vastasi siihen. Linjalla oli naisen aviomies, joka
oli selvästi tuohtunut siitä, että vaimo oli lähtenyt joulupukin matkaan ja heillä ei tuollaista
käytöstä pidetä millään tavalla soveliaana! Joulupukki kuunteli hiljaa, kunnes kertoi missä
he olivat ja pyysi miestä tulemaan yksin heidän luokseen. Mies mietti hetken, mutta lupasi
tulla kunhan vannotti joulupukkia, että he todellakin ovat siellä missä tämä kertoi
heidän olevan ja hänen vaimolleen ei oltu tehty mitään. Joulupukki lupasi, koska olihan
hän sentään joulupukki!

Eipä mennyt kauaakaan, kun mies jo kurvasi paikalle ja ilmestyi asuntoon, missä nuo
naiset istuivat innokkaasti keskustellen pöydän ääressä ja joulupukki seurasi sivusta.
Mies kuunteli, mitä joulupukki kertoi hänelle.....
- ja hänelle alkoi valjeta se, että vaikka heillä on kaikki, mitä rahalla voi saada, ei
heillä välttämättä ole sitä, mitä jouluna pitäisi olla: Kultainen, rakastava sydän!

Täällä taas yksinäinen äiti oli yrittänyt tehdä lähes tyhjästä onnellisen joulun lapsilleen,
nipistäen monista arkisista asioista.

Miehen rinnasta pisti! Koskaan kukaan ei ollut hänelle puhunut noin. Koskaan kukaan
ei ollut kyseenalaistanut heidän jouluaan! Mies sai vielä kuulla, että hän muiden
perheenjäsenten ja sukulaisten kera oli jättänyt vaimonsa yksin tekemään joulua, vain
odottaen valmista...... mikä oli saanut naisen täysin henkisesti väsyneeksi ja alistuneeksi.
Hetkeen mies ei sanonut sanaakaan, kuunteli joulupukkia ja katseli noita kahta naista.
Lopulta hän meni vaimonsa eteen...... polvistui ja pyysi anteeksi!
Naisen silmiin nousi kyyneleet, hän kietoi kätensä miehensä ympärille ja suuteli tätä kevyesti.
Tämän jälkeen nainen esitteli tuon yksinhuoltajaäidin miehelleen, kertoen tämän olevan
hänen pitkäaikainen lapsuudenystävä, jonka kanssa vuosia teki kaikkea ihanaa, kunnes
mm. opiskelu ja sittemmin työt veivät heidät erilleen - kunnes kohtasivat näinkin oudosti!

Mies kätteli tuota toista naista, katseli ympärilleen ja mietti hetken.....
Sitten hän katsahti joulupukkia ja uudelleen tuota naista ja kysyi, voisivatko he
tapaninpäivänä tulla hänen ja hänen vaimonsa luokse aterialle - ja tietenkin naisen
lapset mukana! Hetken hämmentävän hiljaisuuden jälkeen kummatkin suostuivat ja
mies pyysi, että hänen vaimo saisi nyt lähteä hänen mukanaan kotiin ja lupasi, että
tästä eteenpäin hän todellakin muistaa huomioida tätä enemmän, eikä odota vain valmista!

https://www.youtube.com/watch?v=tamy_K2jmW0

Niin myös tapahtui!
Tapaninpäivänä sovittuna aikana tuo joulupukkina ollut tuli tuolle isolle talolle seurassaan
äiti kolmen lapsensa kanssa ja heitä odotti jo ulko-ovella mies vaimo kainalossaan
hymyt kasvoillaan tulijoita iloisesti tervehtien.

Hyvät lukijat, pitäkää mielenne ja sydämenne avoimina!
Älkää pitkäkö mitään tai ketään itsestäänselvänä elämässänne, maailmassanne.
Maailma voi olla - ja onkin - merkillinen.
Kenellä ei ole tarjota mitään, voi olla enemmän annettavaa kuin hänellä,
kenellä on jo kaikki. Hyvää joulua ei saa vain rahalla, siihen tarvitaan myös
aitoa tunnetta sydämestä!

Onnellista ja rauhaisaa joulun odotusta kaikille, tasapuolisesti!


https://www.youtube.com/watch?v=N8YX5CKvB6o

---------------------------------------------------------------------------------------























tiistai 12. syyskuuta 2017

Pieniä ajatuksia syysflunssan ohessa.

Se syysflunssa sitten päätti kokeilla minunkin terveyttäni ja havaitsi sen haavoittuvaiseksi.
Viime viikolla sain maata kuumeen kourissa, välillä todella tuskaisen kuuma ja välillä taas
hemmetin kylmä. No erilaisia rohtoja ja lääkkeitä ym. tuli popsittua ankarasti ja pikkuhiljaa
aletaan taas pääsemään normaaliin päiväjärjestykseen. Vielä tosin yksi tulehdus kiusaa
kehoa, mutta uskon ja toivon vakaasti, että tästäkin selvitään ja sitten taas mennään  tukka putkella!
(12.9.2017)

Ja niille, jotka ovat jo udelleet, että miksi en ole enää kirjoitellut lyhyitä mietelmiä ja ajatuksia
- tässä teille vastaus "huutoonne", nyt niitä tulee!
--------------------------------------------------------------------------

Älä vähättele itseäsi!
Sinä olet sinä.
Vaikka oletkin vain yksi pienen pieni osanen universumissa,
ei universumia ole ilman sinua.
Sillä:
Sinä olet sinä.
- Yksi tärkeä osa tässä kaikessa, mitä näemme,
missä elämme, mitä haistamme ja tunnemme.
Muista: Sinä olet yhtä arvokas kuin minäkin!

---   ---   ---   ---   ---   ---   ---   ---   ---   ---  

Hitaasti syntyi ajatus, päässä pyöri ja hyöri.
Kiersi mielessä mutkitellen.... kokonaisuudeksi rakentuen.
Ajatus.... ajatus siitä - vain siitä!

Hitaasti syntyi ajatus, kiersi aivoissa - sopukoissa.
Pyöri tuntojen kammioissa.... ideaksi kehittyen.
Ajatus....ajatus siitä - vain siitä!

Vaan oliko siinä mitään järkeä?
Siinä ajatuksessa..... siitä?
Vai oliko se vain.....  -tyhjä haave jostain, mitä ei saisi?

Vai saisiko?
Sitäpä saikin taas miettiä, ajatuksia päähän puskea..... ja pohtia...
- toivoen, että joskus pääsisi ajatuksesta eteenpäin, sanoista tekoihin!
---   ---   ---   ---   ---   ---   ---   ---   ---   ---

Aika.
Asia, jolle on määritelty määrä......
- joka on aina jonkin kokoinen hetki.
Aika.
Mittaamaton määrä määrätyn mittaista hetkeä.

Sanotaan: Aika on rahaa.
Vaan osaatko käyttää rahaasi oikein, jos on aikaa?
Rahalla et saa aikaa
- siksi käytä rahaa ajan kanssa.

Aika.
Pieniä hetkiä peräkkäin, joista syntyy: Aika.

Se ympäröi sinua nyt, sen jätät taaksesi - sen edestäsi löydät.
Se on kaikkialla, aina.... uutena, silti jo koettuna.
Sitä on: Aika.

Käytä aikasi ja aikaasi viisaasti, älä vain ajatellen itseäsi!
Näe läheisesi, ystäväsi - rakkaasi.... - ja anna heille aikaasi.
Silloin ansaitset enemmän, kuin mitä rahalla saada sä voisit.
---   ---   ---   ---   ---   ---   ---   ---   ---
Tapahtuipa aikoinaan....

Höyryävä kahvikuppi edessäni.
Ikkunan takaa avautui harmaa syksyinen päivä.

Istuin kahvilassa, vietin omaa aikaani ja olin ajatuksissani.... tovin.
Kun huomioni kiinnitti - jokin.

Syrjäsilmällä näin nuo kaksi.
Mies ja nainen nurkassa, kahvilla - kuten minäkin.

Vaan miksi nainen kiihtyneeltä näytti?
Miksi mies kasaan lyhistyneeltä vaikutti?

Luontainen uteliaisuus vei voitin ja vaivihkaa seurasin heitä....
- mitä tahahtuisi nurkkapöydässä ja nuo kaksi, olivat he keitä?

Mies teki pieniä eleitä, nainen katseli häntä hämmästyneenä.
Silmät suurina, suu auki - tuo nuori nainen vain tuijotti!
Sitten, yllättäin...... täysin varoittamatta....
- nainen miestä löi, kasvoille kämmenensä osua antoi.

Kaikki pysähtyi!

Meni hetki.... tuntui, kuin olisi mennyt ikuisuus..... meni toinen....
Sitten mies nousi, pyyhki poskeaan kerran, sanoi hiljaa jotain ja poistui.
Jäi nainen yksin - nyyhkimään kyynelsilmin pöytään.... pienen kahvilan.

Odotin hetken. Mietin, mitä tapahtuisi.
Nainen vain istui, painoi päänsä pöytää vasten.
Nousin.
Astelin hänen luo ja itseni esittelin.

Hän katseensa nosti - minua katseli, kyynelsilmin sinisin.
Antoi minun istua seuraan ja otti nenäliinani tarjotun vastaan.

Kerroin mitä nähnyt olin. Kerroin, mitä luulin - vaan tietää en voinut.
Hän katsoi minua pelästyneenä ja tokaisi:
"Ei, ei.... asia ei ole niin!"

Hän varovasti tunnusti, ehkä suhteensa nyt meni ja pilasi!
Olivat jo pidemmän aikaa seurustelleet... yhdessä olleet
- ja kun mies oli alkanut kertomaan, että hänen on tunnustettava jotain,
oli nainen vain lyönyt - kuuntelematta mitään.

Vasta miehen lähdettyä pois, oli hän nähnyt pöydällä sen rasian...
- sen, mistä hän oli haaveillut jo kauan - niin kauan!
Ja nyt mies oli mennyt.... - ehkä kokonaan.

Tajusin, piti toimia.
Nousin ylös.... syöksyin ulos. Katseellani etsin... hain ja hain.
Lopulta näin! Tuolla.... kyllä, hän on tuolla.
Juoksin miehen kiinni ja sain kerrottua kaiken.
Näin hänen itkeneen - ja nyt nousi kasvoille uudet kyyneleet!

Nainen oli tullut ulos kahvilasta nähden, kuinka
miehensä palasi luoksensa - halasi suudellen.
Jäin hieman kauemmaksi, hymyilin heitä katsellen
-  nyt kohta heidän häitä jo juhlien!

Tyytyväisenä mietin, kerrankin johonkin sekaantuminen kannatti.
---   ---   ---   ---   ---   ---   ---   ---   ---   ---   


















keskiviikko 23. marraskuuta 2016

Märkää marraskuuta!

Siis ei paljoa miehen mieltä innosta se, että ulkona on märkää....usvaista, kuraista.... suorastaan
masentavaa. En ole Englannissa käynyt, mutta voisin kuvitella, että sää maassamme (ainakin täällä
etelässä) on todella tyypillisen surkea brittiläinen. Että mä "nautin"!
Saisi sitä lunta tulla jokunen sentti ja muutama aste pakkasta. Sellainen pieni mukava talven tuntu!
Olisi joulunkin odotus paljon helpompaa ja joulukin sellainen, luonnollisien puitteiden osalta ainakin,
mitä odottaa ja haluaa.....
No se säästä ja siitä valittamisesta!
Jokunen tovi on taas vierähtänyt, että olen tänne päässyt kirjoittelemaan. On oikeasti ollut esteitä....
Mutta nyt taas yritellään virittää jotain jutun tynkää, ajatuksia, esille - olkaa hyvä!

(Tässä viimeisimmässä tarinoiden päivityksessäni on yksi tarina, jota lupasin hieman muokata
erään lukijani toiveesta. Jätän sen alkuperäisenkin tänne luettavaksi ja uusi versio löytyy sittten
näiden lyhyiden tarinoiden perästä! 23.11.2016)
---------------------------------------------------------------------------------

Joskus silloin oli niin, että hetken aikaa me kuljettiin.
Joskus oli - joskus niin.....
Sitä aikaa muistelen, sitä aikaa haikailen - sitä aikaa ja sinua...... niin - yhä sinua!

Joskus silloin oli niin, oli enemmän kuin tahdottiin.
Joskus oli - joskus niin ....
Sitä aikaa usein kaipailen, rippeitä siitä etsiskelen.... - sitä aikaa ja sinua....

Mutta jokin otti ja repi meidät!
Jokin otti ja repi... vei myös voimat. Jokin.....
Jokin otti sinut kokonaan, vieden iltaan tummuvaan
- luotani täysin katoamaan!

Huusin ääneti nimeäsi illassa......
katselin katoavaa hahmoa.
Ei sydämeni ollut enää turvassa.....
ei sillä ollut enää elämän tahtoa.

Sillä...
Jokin otti ja repi.......
Silloin... - kun oli niin, oli enemmän kuin tahdottiin.
Vaikka sitä kuitenkin, salaa mielessämme kuitenkin
- yhdessä haluttiin..... niin - haluttiin!

Tuleeko se aika takaisin?
Saanko hetken samanlaisen?
Tunnetko enää sitä, mitä salaa tuntea halusit.....
- vai kylmän kuoren alleko kaiken piilotit?

Ja uudelleen ja uudelleen, siellä minä sinua odotan,
missä jäin vain katoavaa hahmoasi katsomaan!
-----------------------------------------------------------


Enää en voinut olla hiljaa!
En en - en vain voinut.
Olin liikaa kuullut ja kuunnellut.....
- mun piti toimia.

Enää en jaksanut vain ummistaa silmiä!
En en - en vain voinut.
Olin liikaa nähnyt ja todennut....
-  mun oli aika toimia.

Sä hakkasit liian usein!
Sä haukuit liian usein!
Sä ryyppäsit itsesi hulluksi, sekaiseksi.....
- etkä tajunnut, että vain hajoitit.

Selvänä sä kiristit, manipuloit ja ohjasit.
Sä olit vain sä - sulle ei ollut muita.
Sä olit narsisti, itsekkäiden ajatustesi orja!

Sä tukahdutit toiset, imit heistä voimat.....
- olit kuin musta-aukko, kaiken turma!

Sä nautit vallasta, väärästä!
Sä nautit teoista, kieroista!
Sä et nähnyt muiden tuskaa - et heidän kärsimystään...
Olit vain: Sinä - sinä - sinä.........

Mä kuuntelin aikani,
Lopulta en enää jaksanut....
- tulin eteesi, hain sulle vertaisesi....
toisen samanlaisen.... pistäen sut hänen kanssaan yhteen!

Ja nyt hekin voivat taas hengittää.... olla vapaita ja iloisia,
kun et sinä - ja vain sinä, sinä ja sinä....
tapa ja hakkaa heitä henkisesti hajalle!

--------------------------------------------------------------------

Mihin kaikki aika häviää?
Minne se kelloista katoaa?
Minne..... niin minne?

Onko aika vain hetkellinen tilanne?
Omituinen, aina uusi ja erilainen....
- vaikka toistuisi asiat yhä uudelleen ja uudelleen!

Mutta miten aika voi olla aina uusi, vaikka
tapahtuma olisikin jo ennen koettu?

Voisiko olla, että aika kiertää kehää..... ?
- kuin kellon viisarit ympyrää!
Voisiko olla, että meillä kaikilla onkin oma aikamääreemme?
Omat hetkemme.... toiset yhä uudelleen ja uudelleen
- ja jotkut vain hetken elämässämme, kuten
se yksi hetki ajasta - mikä nytkin on taas jo toinen!

Miten muuten saatamme kokea "Deja Vu" -ilmiön?
Miten.... - niin miten?
Saatammeko vahingossa huomatakin, että tämä aika oli jo
joskus ennenkin.... ja myös joskus aikaisemminkin ja ja ....
kiertäen uudelleen ja uudelleen, tullen taas joskus
eteemme - koettavaksemme, uudelleen ja uudelleen.....

Kukaan ei tiedä!
Kukaan ei osaa sanoa....
Ja aika vain vaihtuu, ollen taas uusi - Vai onko tämäkin jo koettu?
Ken sen tietää... mutta kello, se se vain tikittää!

------------------------------------------------------------------------

Hitaasti mun silmäni liukuivat..... katseeni vaelteli......
vartalossa........ tuossa niin kauniissa!
Annoin aistieni hiljaa tuntea...... häntä ihailla.....
Tuota niin kaunista - kaunista naista vuoteellani!

Olin tavannut hänet aiemmin, tutustunut joskus... jossain....
Olin istumassa iltaa, yksin.... vain ajatukset seuranain
- kun hän oli tullut luoksein, kyyneleet silmiä koristaen.
Itki olkapäähäni, nojasi hiljaa anteeksi pyydellen.....

Sain hänet rauhoittumaan, juoman ottamaan....
ja kaiken kertomaan.
Nieleskeli, minua katseli - ehkä alkuun pelkäsi, mitä sanoisi.
Lopulta rohkaistui, kädet täristen kertoi..... siitä miehestä...
- ja sisälläni kuohui!

Hän itki, ei paikkaa ollut yöksi.
Hän pelkäsi, ei kotiin uskaltanut enää mennä!
Hän oli neuvoton..... avuton, satutettu - haavoitettu....
vailla mitään turvaa, paikkaa johon nukahtaa,
edes hetkeksi pieneksi - pois tästä tuskasta, mitä hän kokea sai.

Tarjosin suojaa, tarjosin paikkaa...
sanoin - luoksein tulla voi.... - ja rauhassa nukkua sai!
Lähdimme.... tulimme, luokseni asuntooni lämpöiseen.

Asetin hänet vuoteelle, peittelin ja hieman halasin...
ja nyt tuota kaunista naista, nukkuvaa... vain katselin....
Enkä voinut ymmärtää, miksi joku ei voi hänestä välittää!

Laskeuduin hieman alemmaksi, annoin suukon otsalle.
Unen keskeltä hän hymyili hieman......
Nousin ja poistuin oven sulkien..... itse sohvalle menin...
- siihen nukahtaen.
Ja päätin: Ei hän enää kärsiä saa, eikä itkun kyyneleet
silmiä enää voi koristaa!
Nukahdin.....
----------------------------------------------------------------
Ja tässä uusittu versio eräästä tarinasta:


Enää en voinut olla hiljaa!
En en - en vain voinut.
Olin liikaa kuullut ja kuunnellut.....
- mun piti toimia.


Enää en jaksanut vain ummistaa silmiä!
En en - en vain voinut.
Olin liikaa nähnyt ja todennut....
-  mun oli aika toimia.


Sä hakkasit sanoillasi liian usein!
Sä haukuit liian usein!
Sä ryyppäsit itsesi hulluksi, sekaiseksi.....
- etkä tajunnut, että vain hajoitit.

Selvänä sä kiristit, manipuloit ja ohjasit.
Sä olit vain sä - sulle ei ollut muita.
Sä olit narsisti, itsekkäiden ajatustesi orja!

Enää ei hän kestänyt, enää ei vain jaksanut!
Yritti antaa sulle kaiken, kaiken itsestään
- ja enemmänkin....... Mutta... - Sinä, niin sinä...
tukahdutit hänet, revit häneltä sielun ja
jätit vain tyhjät kuoret kehon!

Hän yritti, hän itki ja yritti... väsyi siihen samaan:
Kun ei ollut maailmassasi kuin vain sinä - sinä - sinä!


Sä nautit vallasta, väärästä!
Sä nautit teoista, kieroista!
Sä et nähnyt muiden tuskaa - et heidän kärsimystään...
Olit vain: Sinä - sinä - sinä.........
Sä olit sokaistunut omaan valheelliseen erinomaisuuteesi,
etkä nähnyt että lähelläsi ei ollut hyvä olla!

Ja sinä - sinä vain jatkoit henkisesti toisen hakkaamista
ja juomista...... kierteenä viikosta toiseen, uudelleen ja uudelleen.

Mä en enää jaksanut vain kuunnella, en seurata, en katsella!
Mä en enää halunnut tuon toisen vain pala palalta hajoavan....
- sinun itsekkäiden typerien viinanhuuruisten omakuviesi vuoksi.

Tulin, otin hänet irti sinusta!
Tulin, vein sinut itsesi eteen - kasvokkain...... ja kohdata hänet sait...
- kuin peilikuvaasi katselisit, kun toisen samanlaisen tapaisit!
Ymmärtäisitkö sittenkään, mitä olet mennyt tekemään?
Toivottavasti, koska....
maailma ei ole vain: Sinä - sinä - sinä!

Ja kun hän sinusta eroon pääsee, saa hän monen muun lailla
hengittää vapaasti, nauraa ja iloita elämästä
- siitä, mitä sinä olet tukahduttanut liian kauan, vain itseäsi varten.
---------------------------------------------------------------------


















































































maanantai 10. elokuuta 2015

Sunnuntain satoa

Tästä se sitten lähtee.... - vai lähteekö, vain taivas tietää eikä se kerro!
On vain vaikeaa löytää se 1. aihe mistä lähtee tarinoimaan, joten tänään kirjoitan yhtä ja
huomenna toista. Koittakaa pysyä kärryillä ja juonessa mukana.

Laitan näin alkuun jotain mitä olen kirjoittanut joskus aiemmin ja joita muutama muu
on saanut lukea toisaalla...
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - 

Nyt tänne olen lisännyt jotain uutta, hieman... en paljoa mutta jotain.
Ja jos joku miettii, miksi tänne niin tämän osion otsikko kertoo syyn: Sunnuntain satoa. (23.11.2014)
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Tämä blogipäivitys on monien tarinoiden suhteen vanha,
mutta jostain syystä halusin nyt "päivittää" tämän ja tuoda
esille tekstit. Lisäsin tuonne perään seitsemän pienen jutun jälkeen
uusia ajatelmia, jotenka olkaa hyvä vain! (10.8.2015)
-------------------------------------------------------------
 
 Katselin sateen keskellä taivaalle, kyynelten läpi etsin häntä - omaa enkeliä.
Jossain hän oli, minua suojeli! Kiitin jälleen hetkestä, suojelluksesta tuosta
ja sydämeni tiesi, ei mikään minua täältä vielä veisi.
Nousee päivä uusi, hymyillen herään - vielä on paljon elämää, kokemuksia
edessä joita mä kerään! Olen onnellinen, olen elossa.

Hetki sitten yksin jäin, istuin hiljaa huokaisten. Äänettömyys minut ympäröi...
Tunsin vielä ihollani lämpösi, huulillani suukkosi, silmissäni näin katseesi....
Olimme lähekkäin - vielä hetki sitten. Vaan yllättäin sinut pois vietiin,
luotani irti otettiin.... sitä en hyväksyä tahtonut, vastaankin laittaa koitin.
Mikään auttanut ei, valitukset, itkut, halaukset.... ei.
Menit - poistuit.... mutta vain hetkeksi, töihin... ja taas illalla kanssasi olla saisin!
.
Tunsin tuulen kasvoillani, tuiskun hiuksissani.
Kasteli sade ihoani, teki vaatteeni märiksi.
Salamoi - vavahteli maa jyrähtelyn voimasta!
Ilmassa oli...... taikaa!
Ja minä nautin joka hetkestä.

Katosin, tullakseni takaisin.
Lähdin, jotta sain palata.
Olin luonasi, koska en halunnut olla muualla.
Jäin vierellesi, sillä et halunnut mun olevan kaukana.
- Ystäväni!

Torkuin, sängyllä makoilin. Tunsin kuin jokin olisi koskettanut...
Silmiä hieman avasin, säpsähdin... - sinäkö siinä olitkin!
Nousin ylös nopeaan, kokonaan itseni herätin - ja
siinä ei ollut ketään, ei ketään - olitkin vain unta, taas
- vain unta.... ja syvään huokaisin.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Rakkaus...
- tunne mitä ei voi ostaa.
- tunne mitä ei voi lainata.
- tunne mitä ei voi kokeilla.
Sen kun aitona sydämessään tuntee,
ei muuta tarvitse!
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Avasin sydämeni, sinut sinne päästin.
Hetken sitä hyvänä pidit, hellit ja hyväilit..... vaan sitten
- kalvaa aloit, sisältä söit, kaiken herkän pilalle sait ... nauroit vain.
Ja minut tyhjäksi kuoreksi yksin jätit.

Kaukana oli se hetki kun yksin olla jouduin.
Takana ajassa menneessä....
Mutta edessä - siellä odotti aika jonka luulin
taakseni jättäneen..... tulossa uudelleen!
Koittaa kiinni minusta ottaa, viedä pois tästä...
Vaan luovuta en, taistelen
- ja saan kasvoilleni valon aurinkoisen!

Ennen oli vain yksi, yksi ainoa sydän.
Sitten tuli toinen, hetkeksi rinnalle.
- Sykkivät yhdessä, iloiten ja rakastaen.
Vaan tuo toinen sydän vain käymässä kävi,
leikki hetken kuin kiusaten...
toiselle sydämelle lopulta ilkkuen, käänty pois
kauas kadoten. Ei jäänyt toisen sydämen tahtia
hiljenevää kuuntelemaan, ei enää halaamaan.
Ja jäi vain yksi sydän, yksi ainoa sydän...
mikä ei enää sykkinyt.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Elämä
-täynnä hetkiä, ohikiitäviä.
Elämä
-tyhjänä kuin taulun kangas.
Elämä
- ilman ajatuksia, autio
Elämä - sitä on elettävä!
Täytän hetket, maalaan tauluni ja
saan sen täyteen ajatuksia, elämää.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Ajattele, että et kykenisikään ajattelemaan.
Mieti, että et pystyisikään miettimään.
- Niin - miksi niin moni oikeasti toimii juuri niin
ja tekee asioita, joita ei haluaisi kenenkään edes tekevän!
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Miksi toisten joukossa voi olla niin yksin?
Miksi seurassa iloisessa tuntea voi tuskaa?
Miksi ulkopuolinen on sisäpiireissäkin toisten?
Miksi nauru muuttua voi itkuksi?
- Ja silti vain hymyiltävä on!
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Vielä valvon, vaikka jo aamu on.
Yö mennyt taas, yksi yksin.
Vielä valvon - miettien.... jotain odottaen.
Vaan taas turhaan - ja taas mennyt on yksi yö yksin.

Unta en saa, jokin valvottaa.
Mietteet mielen pyörittää.... kehää ajatukset kiertää.
Valvoen tuskailen, yksin yössä tässä...
aamu jo heräämässä - vaan silti vain unetta olen,
jotain kaivaten, silti ainoa olla taas sain - yössä..... tässä.... yössä.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Ja tästä eteenpäin mietelmät on kirjoitettu 10.8.2015!
-------------------------------------------------------

Sä veit minulta pois kaiken sen, mitä olin joutunut kokemaan....
Sä veit minulta pois sen olon pahan, ahdistuksen vaanivan!
Sä veit minulta pois.... enkä kaivannut edes oloa tuota.

Sä toit mulle auringon.
Sä toit mulle ilon.
Sä toit mulle - itsesi!

En ymmärtänyt alkuun, mitä sanoillasi sanoit
- mitä teoillasi tarkoitit - en.
Vaan kun laitoit minut kuuntelemaan - sinua ymmärtämään,
silloin sen tiesin - paremmin kuin koskaan....
Ja vain hymyilin!
----------------------------------------------------------

Kuljetaan tunnelia pitkin, hämärää.... tunnelia oman elämämme.
Kuljetaan.... yritetään päästä ulos, päästä valoon....
- vaan tunneli vain jatkuu ja jatkuu ja jatkuu!

Kuljetaan tunnelia - omaamme, silti mukana toisten.
Elämämme vie meitä eteenpäin, kohti jotain... kohti erilaista.

Ja jokainen meistä joskus näkee tunnelinsa päässä valoa,
ensin vain pisteenä - sitten isompana, kirkkaampana.....
kiiruhdamme... toivoen, että löytäisimme jotain - jotain uutta!

Miksi kiirehdimme? Mitä odotamme?
Mihin elämässämme on kiire?

Ja kun lopulta pääsemme tunnelimme päähän....
- mitä me löydämme? Onnenko?
Emme!

Siellä meitä odottaa ovi!
Ovi, jonka avattuamme astumme loppuelämämme maailmaan.
Sellaiseen, millaisen me siitä teemme.

Joten, mieti tunnelia kulkiessasi, mitä teet ja kenen kanssa!
Koska viimeisen oven avatessasi, tuohon loppuelämäsi
maailmaan - sinä olet valintasi tehnyt - ja elät sen kanssa.
----------------------------------------------------------

Mulle kerroit seuraavasi tekojani pieniä,
lukevasi sanojani näitä.
Yllätit minut!
Miksi?

Vaikka sanoit, että väliin ehkä ikävöit - väliin työnnät pois...
- silti tietää haluat, mitä sanon.

Älä katso asioita painajaisina! Älä mieltäsi maihin lyö!
Nosta katse ylös ja hymyile - tule ja juttele.
Yllätä itsesi!
Eikä miettiä tarvitse, ei hermoilla - ei.

On vain se hetki - ja me.
-------------------------------------------

Hän - vain hän.
Joskus kauan sitten oli: vain hän.

Hän - vain hän.
Joskus kauan sitten......
kauan sitten - oli - hän.

Hän!
Sai jotain, otti itselleen.... piilotti, väliin lähes kadotti.
Piti itsellään, vaikka ei ehkä tahtonutkaan - ei ehkä olisi voinutkaan.
Silti... silloin kauan sitten, kun oli - vain hän.

Hän - vain hän.
Sitten tuli aika erilainen... ja lähti myös hän!
Katosi, vaikka lähellä ehkä olikin.
Hän - vain hän.
Piti silti jotain itsellään, ehkä muistona ajasta jostain.
Piti silti jotain piilossaan, ehkä kaivaten ajasta jostain.
Hän - vain hän.

Vaan tulisiko hän takaisin?
Käymään hetkessä tässä, ajassa erilaisessa?
Ja olisiko hän enää .... "hän"?
---------------------------------------------









































keskiviikko 3. kesäkuuta 2015

Alkoiko kesä jo?

Niin, otsikosta sen huomaa, mitä minäkin kuten varmaan monet muutkin ovat miettineet!
Eli missä se kesä on? Onko kesää jäljellä? Sataako vettä... juhannuksenakin......?
Mutta vaikka on ollut hieman viileähköä, mikä toisaalta on aivan normaalia näin alkukesästä,
niin ketään ei ole kai huomannut sitä iloista seikkaa, että itikoita tms. ei ole niin paljoa
lennellyt riesana! Itse en ainakaan ole huomannut.

Lomia jo moni viettelee. Itse meinaan pidellä hieman pätkissä taas lomaa, kuten viimeiset
xxx-vuotta (ette halua tietää). Missä sitten näitä pätkiä vietän, olenko jonkun kanssa vai miten...
- en osaa itsekään noihin vastata vielä. Otan päivän kerrallaan ja nautin elämästä
niissä puitteissa, kuin vainkin saan ja kykenen - sekä osaan.
---------------------------------------------------------------------------------

Oli aika, juuri sellainen.... me kahdestaan naurettiin ja elettiin.
Oli aika!
Kaikkea koettiin, isoja iloja - pieniä juttuja.... kaikkea.
Oli aika!

Sitä se oli, jotain taianomaista - jotain outoa, erilaista.
Kaksi vierasta - silti tuttua.... toisissaan, toisilleen...... kylmässä maailmassa.
Oli aika!

Vaan kerran se katosi. Hävisi, kuin savukiehkura tuuleen... taivaalle....
Meni aika!
Ei jäänyt kuin mieleen ne hetket, joita oli ollut silloin..... silloin, kun oli aika.
Vaan sitten ei ollutkaan mitään, kun...
Meni aika!

Tuli tyhjyys... tuli kuilu kahden väliin! Outo, ylipääsemätön.... - ja turha!
Tuli epävarmuus, tuli tuska.... tunne siitä, että kaikki kaunis
jopa muistoista vietäisiin pois... ja jäisi eteen vain se pimeä kuilu - täysin turha!

Aikaa kului.... kellon viisarit kiersivät kehää.
Vaihtui tunnit päiviksi, vaihtui päivät viikoiksi.... vaihtui viikot kuukausiski...
Aikaa kului....

Ja sitten, jostain tuli eteeni... silmiini.... jotain, mikä sai kyyneleet niille nousemaan!
Jostain kaukaa - silti niin läheltä - kerroit minulle, että ....
Sydämeni oli pysähtyä! Silmäni vain tuijotti niitä sanoja!
Huusin sisälläni itselleni.... - rakentaisimmeko sillan tuon kuilun yli?
Toivoin ja toivon - rakentaisimmehan.....!

Jotta olisi.... jotain, aikaa sellaista mitä ei voisi olla muuten.
--------------------------------------------------------------------------------

Vihdoinkin oli vapaata! Päätin käyttää sen hyväkseni ja herätä varhain.
Auringon kirkkaat säteet valaisivat aamuani ja katselin ulos.... luonto oli vielä
hieman unessa.... vain lintujen laulua kuulin, eipä edes liikennettä paljoa ollut.

Päätin lähteä reippailemaan. Joskus aiemmin olin tykännyt kulkea metsissä...
samoilla vain poluilla ja nauttia luonnosta. Nyt päätin pitkästä aikaa taas tehdä noin.

Vaan ensin kunnon tankkaus ja sitten päälle ja ulos.
Hetken mietin, minne lähtisin. Aivan kodin läheisyydessä ei ollut oikein sopivia
metsiä pienelle retkelle, jotenka ei muuta kuin auto alle ja matkaan.
Ajelin sinne tänne ilman sen kummempaa suuntaa ja lopulta erään pienen kantatien
varrelta löysin siitä erkanevan metsätien, käännyin sille.
Ajettuani hetken matkaa löysin paikan, mihin saatoin jättää autoni parkkiin ja
sitten vain hieman katselemaan maastoa, missä sitä olisi, että löytäisin takaisin autolle.

Lähdin kävelemään. Hetken matkaa kävelin tuota metsätietä eteenpäin vaan jonkin aikaa
sitä kuljettuani näin pienen polun ja päätin lähteä sitä pitkin kulkemaan.
Tuo polku kiemurteli vanhojen kuusien lomassa.... ja jonkin aikaa kuljettuani
huomasin, että sitä ei ollut ollenkaan! Mitä? Siis ei polkua...... edessäpäin.
Päätin kääntyä, vaan samassa kun olin lähdössä takaisinpäin, kuulin hentoista laulua
jostain... se kuului tuolta edestäpäin!

Olisiko siellä joku? Vai tuuliko tepposensa teki? Mietin hetken ja tunsin pulssini
kiihtyvän. Päätin lähteä katsomaan, mistä tuo laulu tulisi.
Hiljaa etenin, astelin varovasti etten vain millään varomattomalla astumisella
rasauttaisi vaikka jotain kuivunutta puunoksaa halki ja tuo jokin, mikä yhä lauloi,
pelästyisi ja ehkä katoaisi minulta!

Olin jo jokusen minuutin kävellyt, kun eteeni aukeni yllättäin sammaloitunut,
hieman kivetty polku! Katselin sitä ihmeissäni ja mietin, miten ihmeessä täällä
keskellä metsää olisi tuollainen.
Ja taas tuo laulu kuului!

Lähdin etenemään tuota pientä polkua pitkin ja sen päähän päästyäni tulin
keskellä metsää olevalle pienelle aukealle, mihin aurinko pääsi paistamaan
kirkkaana pilvettömältä taivaalta. Katselin ympärilleni, laulu oli lakannut... vielä
hetki sitten se oli kuulunut - ja kuulunut tosi läheltä.
Jäin seisomaan aukean laidalle kun kuulin:
"Sinä tulit!" Pelästyin. Joku puhui minulle. Pääni pyöri ympyrää, vaan en alkuun nähnyt
ketään.... missään, sitten tuo jokin sanoi uudelleen saman ja nyt näin hänet.....
Hymyni nousi sydämestäni saakka!
En olisi tätä odottanut, en ikinä.... mutta mitä näinkään... se minut onnellliseksi sai.
Ja juoksin suoraan hänen luokseen kaapaten hänet syliini, suudellen kevyesti poskelle.

Enkä voinut kuin olla onnellinen, että olin päättänyt lähteä vaeltelemaan pitkästä aikaa!
----------------------------------------------------------------------------

Tule mun luo!
Tule... tule mun luo...... jälleen.....
Tule mun luo!

Ota kädestäni kiinni, minkä sulle ojennan....
Katso silmiini avoimiin, näe niiden taakse.
Tunne sielussa se, minkä tunsit silloin....

Tule mun luo!

Älä karkuun enää juokse, älä itseäsi pelkää.
Älä turhaan aristele ja itsellesi uskottele, että ei - ei... ei enää...
Vaan, pyydän:

Tule mun luo!
Tule... tule mun luo....jälleen...
Tule mun luo!

Tunne se, mitä tuntea sait. Tiedät sen tunteen.... edelleen...
siellä syvällä sisimmässäsi!
Tunne se, mikä nauraa sut sai. Tiedät sen tunteen.... vieläkin...
siellä..... missä ovat muistotkin!

Tule mun luo!

Anna mun hiljaa sulle kertoa,
anna mun hiljaa sulle todeta,
anna mun hiljaa sulle näyttää..... Mitä sinä oletkaan....
Vaikka edes yhtenä aamuna, yhtenä yönä, yhtenä iltana.... milloin vain.

Siksi niin pyydänkin:
Tule mun luo!
Tule....tule mun luo....jälleen...
Tule mun luo!

Sinut vain leijumaan haluan, vaikka vain hetkeksi.
Sinut kun onnelliseksi haluan - ikuisesti!
Ja sen voisin hetkeksi, pienenä ikuisuutena tehdä... jos vain
Tulet mun luo.
-------------------------------------------------------------------------

Sä kerroit olevasi arka, sä kerroit että olet sirpaleina.
Suhun sattui sisältä hiljaa, suhun sattui kaikki ulkoapäin.
Sä pelkäsit elämää..... pelkäsit itseäsi......
ainoa mitä et pelännyt, oli yksinäisyys - pimeässä.
Vain sillä koit olevasi turvassa.

Sä tärisit, kerroit mulle arkaillen.
Sä pelkäsit, että nauraisin. Sä välttelit katseitani..... väistelit
kosketuksia.... et halunnut, et uskaltanut... et osannut, antaa tulla lähelle!

Kuulin tarinoita elämästäsi.
Kuulin hetkiä menneisyydestäsi.
Kuulin äänessä itkua, vaikka en nähnyt kyyneliä....
Kuulin äänessä pelkoa, vaikka koititkin sitä peitellä....

Lopulta en enää voinut vain olla!
Otin sinusta hiljaa kiinni. Otin vain käsistäsi.... pehmeästi ne suljin omiini.
Tärisit.... katsoit minua pelästyneenä... arkaillen.
Pelkäsit kai, mitä tekisin.
Vaan kuiskasin hiljaa pari sanaa sinulle.... irroitin otteeni ja sain sinut
otettua halaukseen..... varovaiseen, ensimmäiseen........

Kuulin, kuinka kyyneleesi valloilleen pääsi ja itkit olkaani vasten.
Tunsin, kuinka puristauduit minua vasten..... kaipasit turvaa, suojaa...
- ja sitä minä halusin antaa!

Ja tuon hetken jälkeen lupasin sulle, lupasin ikuisesti....
suojella sinua niin kuin osaisin, turvanasi olla niin kuin taitaisin....
kädet ympärilläsi pitäen. Olisin lähellä - vaikka olisin kaukana - ikuisesti!

Silloin tiesit, että en olisi mitään mitä pelkäsit.
Silloin tunsit, että en olisi sitä mitä ajattelit.
Ja sun oli pitkästä aikaa hyvä olla. Hymyilit!
------------------------------------------------------------------

Väsyttää.... silmät vain puolitangossa.... nukuttaa...
Mies haukottelee, venyttelee.
Mikään auta ei - väsy voiton vei.

Pinnistelee, yrittää... yrittää... ei vain jaksa.
Nukuttaa, voimat vähenevät ja uupumus valtaa mielen...
- vie miehen.

Valuu luomet päälle silmien, pimeyden mieleen tuoden
- uneen miehen vieden.
Ei jaksa... ei - haukottelee hetken, sitten painuu pää... hiljalleen.
Siihen jääden, nukahtaen... tuhisee tuo mies, väsynyt - täysin uupunut.

Uni miehen vei, mitään mahtanut hän ei!
Päiväuneksija kesken kaiken, torkkuja ottaen.... siinä hän oli:
 Nukahtanut mies.
----------------------------------------------------------------------------

Kiitos ja näkemiin.
Aikani kuuntelin, selityksiä ja selityksiä..... kaikesta.
Sä et vain ymmärtänyt tai et vain tajunnut... ei, et todellakaan
- luulit että tietäisit, luulit vaan et tiennyt.

Kiitos ja näkemiin.
Aikani seurasin sivusta, selittelyä ja sepittelyä....kaikesta.
Sä et vain ottanut onkeesi, et niskasta itseäsi nostanut - etkä kuunnellut
- luullen että riitti kun omaa mielikuvaasi intit ja intit.

Kiitos ja näkemiin.
Päätin antaa olla, päätin sivuun mennä.
Mitä sitä turhaan yrittää, kun et halua neuvoja - et kuunnella sanoja,
ehkä joltain toiselta, ehkä asioita kokeneelta....
Mutta kun ei niin ei.
Sä olit vain sä - inttäen vain sä.

Joten miksi turhaa yrittää.....
Sanon vain:
Kiitos ja näkemiin.
Yritä pärjätä avuitta, neuvoitta..... mitään.

Ellet silmiäsi avaa  - mieltäsikin, on taipaleesi raskas....
-tulet sen vain huomaamaan!
Elämä ei ole helppoa, mutta siitä voi tehdä siedettävää...
- kun suostuu toisten neuvoa ja auttaa - tarvittaessa.

Siihen saakka:
Kiitos ja näkemiin!
-----------------------------------------------------------------------------

Mulla oli ne hetket, täysin omat - hiljaiset.

Nautin tuokioista omista, nautin..... kuten nytkin!
Olin omillani, olin itselleni... vain omalle sielulleni, sydämelleni.

Pitkästä aikaa!

Mulla oli ne hetket, täysin omat - onnelliset.

Nautin ajasta omasta, nautin....kuten nytkin!
Olin itselleni, olin rauhassa.... vain omalle mielelleni, maailmalleni.

Pitkästä aikaa!

Kaivoin esille levyn, katselin sen kantta ja sivelin sitä hetken....
Otin levyn esille ja asetin soittimelle..... nostin neulan hitaasti,
kuin elokuvassa..... hitaasti - laskin sen levylle, varovasti... uralle...
- ja kohta asunnon täytti nuo sävelet....... kevyt huokaisu!

Nautin tästä tuokiosta!
Pitkästä aikaa!
Minä - itselleni, vain omalle sydämelle - vain omalle sielulle.

Asunnossa oli vain minä ja tuo musiikki.
Seurasin levyn tasaista pyörimistä soittimella.
Musiikki ja tuo pyöriminen sai minut lähes maagisen hypnoottiseen,
onnelliseen tilaan - olinko nirvanassa.....!!!?

Nautin.
Sain olla taas, pitkästä aikaa..... itselleni.
Ja vain musiikki kuului asunnosta.
------------------------------------------------------------------------