Marraskuu.... sadetta ja harmaata - mutta myös auringonpaistetta.

Näinpä se vuosi alkaa olla loppusuoralla. Eletään jo marraskuuta ja jo jonkin aikaa on kaupoissa
joutunut törmäilemään joulumainoksiin ja -tavaroihin! Siis ollaanko me ihmiset niin tomppeleita ja
kauppiaat yliahneita, että vielä syksyn kauneimpina aikoina on alettava tunkemaan joulua joka paikkaan?
Ei sillä, ettenkö pitäisi joulusta, mutta...... liika on liikaa!

Mitäs muuta? No edelleen olen ihmeissäni siitä, että on ihmisiä, jotka kyllä selittävät asioita ja
sanovat että "joo teen tämän ja tämän" mutta mitään ei tapahdu, vaikka mikä olisi!
Paljon puhetta, vähän villoja...... sen olen saanut huomata muutamia kertoja. Onneksi tällaisia
ihmisiä on läheisyydessäni enää suhteellisen vähän.
--------------------------------------------------------------------------

Miten se tapahtuikaan?
Miten se sattuikaan?
Ihmetteli mieli, ihmetteli mies..... ei vain ymmärtänyt sitä lain!

Siis mitä?

Sä olit ollut poissa, poissa vuosia... useita.... ja sitten vain jostain
- tulit takaisin, yllättäin.... pääsit lähelle miehen mieltä, miestä ja jotain....

Siis mitä?

Miten siihen tulit? Mitä teit ja miksi?
Ihmetteli miehen mieli, ajatteli kaikkea.... oli hämmentynyt - oli pysäytetty.
Sielussa pyöri mietteitä... ajatuksia arvaamattomia.
Laittoi miettimään......
Miten se tapahtuikaan?
Miten se sattuikaan?

Mutta sä vain tulit - tavallasi takaisin, tavallaan lähelle, vaikka et aivan vierelle.
Eikä miehen mieli sitä ymmärtänyt..... paluutasi vuosien jälkeen - siihen.


--------------------------------------------------------------------------

Älä sano, että se on helppoa!
Älä valehtele itsellesi.
Älä...... hei - älä.

Se aina sattuu, se satuttaa.... vaikka kuinka sitä
sanotaan...... että ystävinä erotaan.....
Älä..... hei - älä.

Se raastaa sua silti hiljaa...
Se vääntää sua sisältä pitkään....
Se ei armoa anna - se ei sitä kysele.
Ero!

Älä luule, että kestät sen vain hymyillen!
Älä luule, älä kuvittele...
Älä valehtele itsellesi.
Älä..... hei - älä.

Vaikka mitä sattunut olisi...
Vaikka mitä takana olisi...
Vaikka mitä mielessä tuntisit.....
Silti se, silti se...
Ero!
Se repii sinua hiljaa.

Mutta hei - sanon sulle tämän:
Älä.... siihen jää!
Älä.... itkemään jää!
Älä....hei - älä.
Vaan ota itseäsi niskasta kiinni - ja elä!

Selätä se tunne, minkä tekee vain:
Ero!
Selätä se, äläkä taaksesi turhia katsele....
Unohda se...
Ero!
Ettei sydämesi loppuelämääsi arpisena vuoda verta....
- turhaan!
 -------------------------------------------------------------
 Älä katso maailmaa niin, että olisit yksin! Aina on joku - aina!
https://www.youtube.com/watch?v=7WgCghUMCNI

--------------------------------------------------------------


Mä olin ajatuksissani, hiljaa tuossa nahkaisessa nojatuolissa.
Paikka oli nukahtanut jonnekin vuosikymmenten taakse ja tuntui, että itsekin olin sieltä jostain....
Hiljainen puheensorina soi seinistä, noista joiden paneelit olivat jo parhaat päivänsä nähneet.
Istuin ja siemailin hiljaa tuota jo väljähtänyttä kahvia, jonka olin tilannut itselleni.

Katselin ympärilleni..... tuon vanhan hotellin aulatila ei juuri luksusta enää ollut, mutta jotain
kiehtovaa siinä oli. Punaruskeaa sävyä seinissä, katossa iso kristallikruunu ja lattioilla jo
aikansa eläneet kokolattiamatot.... mutta sentään ehjät!
Muutama kiireisen oloinen liikemiehen näköinen herra syöksähti ohitseni ympärilleen katsomatta.
He suuntasivat hissejä kohden, jotka sijaitsivat minusta katsottuna muutaman metrin
vasemmalla. Seurasin heitä katseellani ja kuulin hissin natisevan äänen, kun se laskeutui
alas. Herrat avasivat oven ja nousivat jonnekin hotellin ylempiin kerroksiin.
Hissi piti erikoista natinaa..... selvästi sekin olisi jo halunnut päästä "eläkkeelle", mutta
ehkä paikkaan ei haluttu uudempaa tekniikkaa rikkomaan harmoniaa.

Pöydällä vieressäni oli jokin lehti, nappasin sen käteeni ja mietin, mitä ihmettä täällä oikein
teen ja miksi tänne edes olin tullut. Muistelin muutaman päivän takaisia tapahtumia ja
sitä, kuinka olin tavannut sen erään....... jota nyt olin tullut tapaamaan.

Se kohtaaminen oli ollut erikoinen. Olin ollut syömässä eräässä ravintolassa, kun viereiseen
pöytään tuli hän..... ja melkein heti istuttuaan tuolille hän kysyi, mikä olinkaan miehiäni.
Yllätyin, enkä heti ollut saanut sanaa suustani ja hän naurahti.
Oli pyytänyt lupaa siirtyä pöytääni. Vastasin myöntävästi. Hetken minua katseltuaan hän kysyi,
että miten miehellä voi olla noin herkät silmät.... En taaskaan osannut sanoa mitään!

Tuossa hetkessä meni minuutteja, ennen kuin osasin jotain sanoa.... fiksusti takaisin.
Hän totesi, että jokin vain kertoi hänelle, että minuun kannattaa tutustua.... ja kysyi varovasti,
tanssinko..... johon jouduin hieman vaivalloisesti kertomaan, että luulenpa jopa sokean miehen
tanssivan minua paremmin......
https://www.youtube.com/watch?v=KXCiLub8DZg

Hän oli nauranut.... hän ymmärsi heti, mitä tarkoitin!
Kerroin, että vaikka musikaalinen olenkin jossain määrin... parketilla rautakanki taipuu minua paremmin.

Olimme jatkaneet keskustelua jonkin aikaa, sitten hän yllättäin katsoi kelloaan ja säpsähti...
nousi nopeasti ja kertoi, että nyt on mentävä.... mutta vielä lähtiessään kirjoitti minulle
pieneen lappuun nimensä ja paikan, missä haluaisi tavata ja koska....
- ja tässä sitä nyt olen!

Aurinko yritti paistaa hieman nuhjuisten ikkunoiden läpi, tuoden lisää valoa hotellin sisälle, mutta
jos ikkunoiden pieni lika ei valoa estänyt, niin suurin osa siitä jäi paksujen verhojen taakse.
Siemaisin viimeiset hörpyt tuosta aikalailla viilenneestä kahvista ja mietin, lähtisinkö tilaamaan vielä
toisen kupillisen hotellin ravintolasta, mikä sijaitsi heti hissien jälkeen hotellin ala-aulan vieressä.

Olin juuri nousemassa ylös, kun katsahdin portaisiin...... joku asteli niitä hitaasti alaspäin ja
jäin vain ihailemaan.... kunnes tajusin, että se oli hän!

https://www.youtube.com/watch?v=r6Xj72bP0To
Unelmani.... - jos sellaisia oli ollut, eivät olleet koskaan sitä mitä sain nähdä juuri nyt!

Tuntui, että kaikki pysähtyivät ja vain yksinäinen seinäkello raksutti hiljaa eteenpäin.
Nousin ja hymyilin.... hän käveli luokseni keinuvin, mutta määrätietoisin askelin.....
Yritin kätellä häntä, kohteliaasti - vaan hän halasikin minua ja samalla kuulin muutaman
hiljaisen huokauksen sivultamme.... selvästi jotkut olivat kateellisia minulle.

Hän kysyi, olinko ollut kauankin täällä.
Vastasin mahdollisimman huolettomasti, että hetken.

Hän otti kädestäni kiinni ja ohjasi minut ravintolan puolelle.
Saimme rauhallisen pöydän eräästä hieman muusta salista erotetusta osasta.
Sali oli koristeltu mm. antiikkipatsailla ja katoissa oli se sama kristallikruunujen tyyli,
mitä hotellin aulassakin oli. Tilasimme jotain..... mutta enemmän minua kiinnosti hän
- ja jostain syystä häntä kiinnosti minä!
Keskustelimme.... avauduimme toisillemme - ja tunsin jotain, mitä en ollut vuosiin saanut kokea....

https://www.youtube.com/watch?v=raNGeq3_DtM

Ja tuon tunteen halusin selvittää - kokonaan, hänen kanssaan!

Otin häntä kädestä kiinni, siirryin aivan vierelle istumaan ja aloin hyräillä hiljaa hänen korvaansa....
"You are so beautiful to me..." ja olin saada sydänkohtauksen.....
Samaan aikaan tuo kappale alkoi hiljaa soida ravintolassa!
https://www.youtube.com/watch?v=ZqUyEhk2LtE

"Oi, tanssi tämä kanssani... edes tämän kerran!" Pyysit. En voinut kieltäytyä ja
nousimme hiljaa pöydästä, siirryimme hieman keskemmälle salia ja otin hänet hellästi
otteeseeni...... hän painoi päänsä rintaani vasten, kuunnellen sydäntäni ja minua ... ja tuota kappaletta.

Siitä tuli meidän laulu - ja palasimme aina tiettyyn aikaan vuodesta tuohon vanhaan hotelliin.....
missä aika oli osittain pysähtynyt ja pysäytti meidätkin niin, että kohtasimme toisemme!
-------------------------------------------------------------------------

Muutama päivä, miten kuten.

Väsyttäää! Siis tällä kertaa fyysisesti enemmän, kuin henkisesti. Vaikka näitä erilaisia kuvioita
ja sattumuksia elämässä on viime aikoinakin ollut ihan tarpeeksi ja silti valitan tylsyyttä, voin
sanoa että nyt tuo sänky houkuttelee todella paljon - siis nukkumaan........!
Pakko tarkentaa, kun joku "valopää" tms. keksii kuitenkin muuten mielessään vaikka mitä.

Muutamista eteeni tulleista pienistä sattumuksista en ala selkoa tekemään, ne eivät kuulu
kuitenkaan kovinkaan monille muutenkaan. Yritän nyt kuitenkin vain päästä selvyyteen
joidenkin asioiden tiimoilla ja ymmärtää, mitä jotkut ovat sanoneet ja tehneet.
Tosin on taho(ja) mitkä jätän oman onnensa nojaan.

Mutta tuo saa nyt riittää, eikä ruikuttelemaan tai kiukuttelemaan aleta enempää.
Aurinko paistanut koko päivän, jotenka toivon huomisesta kuten koko loppuviikosta
ihana kaunista ja hymyt kasvoille nostattavaa!
----------------------------------------------------------------------------

Kuuntelin säveliä ja ihmettelin sanoja.
Tuossa laulussa kuului outo kieli.
Laulajan ääni oli hentoinen, puhdas ja kirkas - ja vaikka sanoja en ymmärtänyt,
ymmärsin sen mielessäni, sielussani - mistä hän lauloi.

Hymyilin.

Kuuntelin laulua hiljaa, siihen keskityin.
Etsin kappaleen ja tallensin sen, soitin uudelleen ja uudelleen....
Rakastuin ääneen kainoon, puhtaan vilpittömään - vaikka mitään en ymmärtänyt,
kaiken tavallaan käsitin.

Hymyilin.

Kappale iski sieluuni, syvälle tuoden sinne pienen auringonpaisteen, uuden hentoisen.
Ilahduin uudestaan ja uudestaan, tuon laulajan kauniista äänestä,
sen viattomuudesta ja raikkaudesta!
Siinä ei tajuntaa tarvittu, riitti kun kaiken vaistosi - mielessään ymmärsi.

Musiikki, universaalinen kieli, taas minut valloitti.
Ja - hymyilin!

Ja vaikka laulussa ei tuota sanotakaan, tämä kertoo minusta: "Ue O Muite Aruko"
----------------------------------------------------------------

Hämärä vintti, vain yksi pieni ikkuna toisella päätyseinällä.
Sinne asteltiin, noustiin nuo vanhat rappuset ylös.....
Lattialankkujen narina jalkojemme alla sai meidät astelemaan varovasti eteenpäin.

Mitä etsimme?
Emme oikeastaan mitään tiettyä, silti jotain.... mikä menneisyydestä kertoisi
meille oman tarinansa ja aikansa elämästä.

Oli laatikoita, oli kaappeja, oli muutama vanha pöytä ja tavaroit monenlaisia
pitkin vinttiä. Valoja sinne emme saaneet, mutta taskulampun valossa ja pienen
ikkunan suomassa auringon kajossa osasimme varovasti kulkea.
Pöly nousi nenään, aivasteltiin hieman, mutta se ei meitä haitannut.

Tämä oli yhtä seikkailua!

Sinä löysit jotain, kaivelit yhden piirongin laatikoita. Käsiisi nousi muutamia
pieniä esineitä, joita hetken katselimme ja taas jatkoimme.
Minä vedin esille yhden painavan laatikon ja avasin sen.
Edessäni oli papereita ja niiden alla muutamia kirjoja, tai oikeastaan
muutamia kymmeniä kirjoja.

Luulin niiden vain romaaneja olevan, mutta yksi pisti silmääni.
Otin sen käteeni ja katselin tuota opusta hetken. Sinä tulit vierelleni ja
olit samaa mieltä kuin minä - etsintämme olisi tässä!

Istahdimme parille jakkaralle ja kääntelimme tuota kirjaa.
Se näytti olevan albumi, tai päiväkirja - vai mikä tuo oli.
Pyyhkäisin paidanhihaan pölyjä tuon päältä ja avasin sen varovasti.
Meille avautui aika ollut, jo mennyt mutta yhä läsnä oleva!

Katselimme haltioituneena sivuja, noita kirjoituksia. Kauniilla käsialalla
kirjoitettuja. Välissä oli lehtileikkeitä ja valokuvia. Yhdessä kaksi ihmistä
kävelivät koivikossa käsikkäin. Kuva oli irti kirjasta, mutta siinä ei lukenut
keitä nuo kaksi olivat, mutta kirjassa kerrottiin jotain mikä paljasti kuvan salat.

Jatkoimme yhä enemmän lumoutuneena ja hiljaa tuon kirjan tutkimista.
Väliin oli kirjoitettu runoja.... väliin oli laitettu pieniä kertomuksia arjesta
ja mainittu erilaisista tehdyistä töistä.

Puhalsin hieman pölyjä kirjan sivuilta ja meistä tuntui, kuin kaikki kirjassa
olleet kirjaimet olisivat lähteneet leijumaan ja tanssimaan ilmassa ympärillemme!
Nauroimme hieman ja taas syvennyimme tuohon teokseen, se vei meidät....
kauas taaksepäin ja silti tuoden lähemmäksi itseämme.

Sivu sivulta, teksti tekstiltä, kuva kuvalta etenimme hiljaa.
Yllättäin tuli eteen tyhjä sivu! Viereisellä sivulla oli taas kirjoitusta, arjen elämää.
Mutta tyhjä sivu välissä ja sen viereltä olikin revitty sivu, ei vaan muutama.....!
Miksi? Olivatko nuo sivut kadonneet, tuhottu vai miksi ne oli revitty?
Meidän sydämet jyskyttivät, mietimme ja mietimme....

Kuinka kiihkeästi halusimmekaan tietää, mitä nuo kadonneet sivut kertoisivat!
Vaan niistä ei kirjassa ollut mainintaa. Oli alettava etsimään...... koska meidän oli pakko,
niin pakko saada tietää... vaan tietää mitä?

Kirja menneisyydestä vei meidät mennessään - ja ilman kadonneita sivuja
emme ehkä pääsisi takaisin nykyisyyteen!
-----------------------------------------------------------------------

Oli aika, ehkä hetken mitä ei haluaisi kokea, mutta hän tunsi että nyt vain näin oli.
Viimeisen aterian - yksin!

Hän istuutui vielä hetkeksi tuon karun pöydän äärelle.
Kellastunut pieni pöytäliina yritti suojata pöydän pintaa, vaan ei ollut siinä
enää onnistunut pitkiin aikoihin. Silti sitä ei kukaan ollut koskaan vaihtanut toiseen.

Hän katsoi seinällä aikaa näyttävää kelloa. Sen viisarit eivät välittäneet muusta maailmasta,
heillä oli oma tehtävä.... -juosta eteenpäin jatkuvasti tasaiseen tahtiin minuutista toiseen,
tuoden tunteja - ja vieden tunteja....... tehden aikaa ja kadottaen taaksensa sitä.

Hän avasi viinipullon, katseli sen etikettiä hiljaa. Pieni kyynel nousi noille kasvoille,
paljon eläneille - paljon kokeneille. Etiketti muistutti häntä ajoista, hetkistä....
- jostakin, mitä joskus sai nauraen kokea, vaan nyt olisi tunne toinen ja
ehkäpä juuri siksi tuo ennen niin taivaalliselle nektariinille maistuva juoma maistui
kielellä niin happamalle.... silti hän siemaili lasillisen.

Hän katseli edessään olevaa lautasta. Mietti antimia, eikä jaksanut hetkeen muuta
kuin tuijottaa eteensä.... ääneti. Vain taustalla käyvän kellon raksutus kuului huoneessa.

Hän oli koskenut kiellettyyn hedelmään..... hän oli nauttinut jotain väärin ja nyt
hänen pitäisi tuosta "maksaa" - joutua eteen asioiden kanssa, joita oli tehnyt.
Mietti mielessään, että elämä oli kuin sipuli... - paljon kerroksia ja usein niin
paljon kyyneliä tuottava, mutta silti maistuva jotta sitä halusi ahmia lisää!

Nosti vielä lasia, otti muutaman kulauksen ja nousi... Oli aika....
Hän katsoi vielä kerran pöydälle, antimet olivat mitä olivat... - eivät maistuneet
- ja nyt oli lähdettävä kohtaamaan asiat, joihin oli eksynyt, vääriin nautintoihin
koskenut, kiellettyä hedelmää liikaa nauttinut.... Enää ei nautittu, oltiin hiljaa.

Ja kello jatkoi matkaansa.
------------------------------------------------------------------

Sä pyysit kertomaan, mitä ajattelen tai mitä tunnen.
Sä sanoit, että koitat ymmärtää mutta vaikeaa se on, kun selvää ei saa.
Sä teit toiveen kainon, hienon - niin pienen, mutta silti suuren.....

Saisitko haluamasi, ymmärtäisitkö jos yrittäisi kertoa?
Haluaisitko sitten vielä enemmän, vai kääntyisitkö toiseen suuntaan?

Paljon mietteitä, paljon kysymyksiä.... paljon - kaikkea.
Kuten maailmassa, elämässä - sinussa, minussa, meissä ja kaikissa on.

Mutta tietää voit: Sitä jotakin on.

Sen kun uskoo, siitä on hyvä lähteä!
Tänäänkin - huomenna - tulevaisuudessa.


--------------------------------------------------------------------------------

Tähän blogipäivitykseen pieni lisäys.
Jos joku sattumalta tämän osaa täältä löytää ja lukee, olisin kiitollinen jos
pistäisit sitten palautetta vaikka tämän sivun kautta. Kiitos.

Olen taas miettinyt hetken yhtä asiaa enemmän ja vähemmän.
Meikäläinen kun ei luonteelleen mahda mitään, niin välillä alkaa ahdistamaan
sisältäpäin se, ettei pääse tekemään edes jotain pientä jollekin....
tarjoamaan hetken irtiottoa normaaleista rutiineista, antaa jotain.....
Ja sitten kun periaatteessa olisi tilaisuus, niin eikös vastapuoli vedä "käsijarrusta"
ja käännä kelkkansa ja siinä sitä sitten taas ollaan.
Missä ihmeessä olisi ihminen / ihmisiä (lue: naispuoleisia), jotka
ilman epäilyksiä ja vastaanpanemista ottaisivat joskus edes hetkellisen
huomionosoituksen vastaan ja nauttisivat siitä, että joku haluaa omalla tavallaan hemmotella?

Elämä on liian lyhyt siihen, että mennään päivästä toiseen samojen tapojen ja
kaavojen mukaan! Siihen ei meidän kenenkään pitäisi jäädä ja jämähtää.
--------------------------------------------------------------------