Marraskuu.... sadetta ja harmaata - mutta myös auringonpaistetta.

Näinpä se vuosi alkaa olla loppusuoralla. Eletään jo marraskuuta ja jo jonkin aikaa on kaupoissa
joutunut törmäilemään joulumainoksiin ja -tavaroihin! Siis ollaanko me ihmiset niin tomppeleita ja
kauppiaat yliahneita, että vielä syksyn kauneimpina aikoina on alettava tunkemaan joulua joka paikkaan?
Ei sillä, ettenkö pitäisi joulusta, mutta...... liika on liikaa!

Mitäs muuta? No edelleen olen ihmeissäni siitä, että on ihmisiä, jotka kyllä selittävät asioita ja
sanovat että "joo teen tämän ja tämän" mutta mitään ei tapahdu, vaikka mikä olisi!
Paljon puhetta, vähän villoja...... sen olen saanut huomata muutamia kertoja. Onneksi tällaisia
ihmisiä on läheisyydessäni enää suhteellisen vähän.
--------------------------------------------------------------------------

Miten se tapahtuikaan?
Miten se sattuikaan?
Ihmetteli mieli, ihmetteli mies..... ei vain ymmärtänyt sitä lain!

Siis mitä?

Sä olit ollut poissa, poissa vuosia... useita.... ja sitten vain jostain
- tulit takaisin, yllättäin.... pääsit lähelle miehen mieltä, miestä ja jotain....

Siis mitä?

Miten siihen tulit? Mitä teit ja miksi?
Ihmetteli miehen mieli, ajatteli kaikkea.... oli hämmentynyt - oli pysäytetty.
Sielussa pyöri mietteitä... ajatuksia arvaamattomia.
Laittoi miettimään......
Miten se tapahtuikaan?
Miten se sattuikaan?

Mutta sä vain tulit - tavallasi takaisin, tavallaan lähelle, vaikka et aivan vierelle.
Eikä miehen mieli sitä ymmärtänyt..... paluutasi vuosien jälkeen - siihen.


--------------------------------------------------------------------------

Älä sano, että se on helppoa!
Älä valehtele itsellesi.
Älä...... hei - älä.

Se aina sattuu, se satuttaa.... vaikka kuinka sitä
sanotaan...... että ystävinä erotaan.....
Älä..... hei - älä.

Se raastaa sua silti hiljaa...
Se vääntää sua sisältä pitkään....
Se ei armoa anna - se ei sitä kysele.
Ero!

Älä luule, että kestät sen vain hymyillen!
Älä luule, älä kuvittele...
Älä valehtele itsellesi.
Älä..... hei - älä.

Vaikka mitä sattunut olisi...
Vaikka mitä takana olisi...
Vaikka mitä mielessä tuntisit.....
Silti se, silti se...
Ero!
Se repii sinua hiljaa.

Mutta hei - sanon sulle tämän:
Älä.... siihen jää!
Älä.... itkemään jää!
Älä....hei - älä.
Vaan ota itseäsi niskasta kiinni - ja elä!

Selätä se tunne, minkä tekee vain:
Ero!
Selätä se, äläkä taaksesi turhia katsele....
Unohda se...
Ero!
Ettei sydämesi loppuelämääsi arpisena vuoda verta....
- turhaan!
 -------------------------------------------------------------
 Älä katso maailmaa niin, että olisit yksin! Aina on joku - aina!
https://www.youtube.com/watch?v=7WgCghUMCNI

--------------------------------------------------------------


Mä olin ajatuksissani, hiljaa tuossa nahkaisessa nojatuolissa.
Paikka oli nukahtanut jonnekin vuosikymmenten taakse ja tuntui, että itsekin olin sieltä jostain....
Hiljainen puheensorina soi seinistä, noista joiden paneelit olivat jo parhaat päivänsä nähneet.
Istuin ja siemailin hiljaa tuota jo väljähtänyttä kahvia, jonka olin tilannut itselleni.

Katselin ympärilleni..... tuon vanhan hotellin aulatila ei juuri luksusta enää ollut, mutta jotain
kiehtovaa siinä oli. Punaruskeaa sävyä seinissä, katossa iso kristallikruunu ja lattioilla jo
aikansa eläneet kokolattiamatot.... mutta sentään ehjät!
Muutama kiireisen oloinen liikemiehen näköinen herra syöksähti ohitseni ympärilleen katsomatta.
He suuntasivat hissejä kohden, jotka sijaitsivat minusta katsottuna muutaman metrin
vasemmalla. Seurasin heitä katseellani ja kuulin hissin natisevan äänen, kun se laskeutui
alas. Herrat avasivat oven ja nousivat jonnekin hotellin ylempiin kerroksiin.
Hissi piti erikoista natinaa..... selvästi sekin olisi jo halunnut päästä "eläkkeelle", mutta
ehkä paikkaan ei haluttu uudempaa tekniikkaa rikkomaan harmoniaa.

Pöydällä vieressäni oli jokin lehti, nappasin sen käteeni ja mietin, mitä ihmettä täällä oikein
teen ja miksi tänne edes olin tullut. Muistelin muutaman päivän takaisia tapahtumia ja
sitä, kuinka olin tavannut sen erään....... jota nyt olin tullut tapaamaan.

Se kohtaaminen oli ollut erikoinen. Olin ollut syömässä eräässä ravintolassa, kun viereiseen
pöytään tuli hän..... ja melkein heti istuttuaan tuolille hän kysyi, mikä olinkaan miehiäni.
Yllätyin, enkä heti ollut saanut sanaa suustani ja hän naurahti.
Oli pyytänyt lupaa siirtyä pöytääni. Vastasin myöntävästi. Hetken minua katseltuaan hän kysyi,
että miten miehellä voi olla noin herkät silmät.... En taaskaan osannut sanoa mitään!

Tuossa hetkessä meni minuutteja, ennen kuin osasin jotain sanoa.... fiksusti takaisin.
Hän totesi, että jokin vain kertoi hänelle, että minuun kannattaa tutustua.... ja kysyi varovasti,
tanssinko..... johon jouduin hieman vaivalloisesti kertomaan, että luulenpa jopa sokean miehen
tanssivan minua paremmin......
https://www.youtube.com/watch?v=KXCiLub8DZg

Hän oli nauranut.... hän ymmärsi heti, mitä tarkoitin!
Kerroin, että vaikka musikaalinen olenkin jossain määrin... parketilla rautakanki taipuu minua paremmin.

Olimme jatkaneet keskustelua jonkin aikaa, sitten hän yllättäin katsoi kelloaan ja säpsähti...
nousi nopeasti ja kertoi, että nyt on mentävä.... mutta vielä lähtiessään kirjoitti minulle
pieneen lappuun nimensä ja paikan, missä haluaisi tavata ja koska....
- ja tässä sitä nyt olen!

Aurinko yritti paistaa hieman nuhjuisten ikkunoiden läpi, tuoden lisää valoa hotellin sisälle, mutta
jos ikkunoiden pieni lika ei valoa estänyt, niin suurin osa siitä jäi paksujen verhojen taakse.
Siemaisin viimeiset hörpyt tuosta aikalailla viilenneestä kahvista ja mietin, lähtisinkö tilaamaan vielä
toisen kupillisen hotellin ravintolasta, mikä sijaitsi heti hissien jälkeen hotellin ala-aulan vieressä.

Olin juuri nousemassa ylös, kun katsahdin portaisiin...... joku asteli niitä hitaasti alaspäin ja
jäin vain ihailemaan.... kunnes tajusin, että se oli hän!

https://www.youtube.com/watch?v=r6Xj72bP0To
Unelmani.... - jos sellaisia oli ollut, eivät olleet koskaan sitä mitä sain nähdä juuri nyt!

Tuntui, että kaikki pysähtyivät ja vain yksinäinen seinäkello raksutti hiljaa eteenpäin.
Nousin ja hymyilin.... hän käveli luokseni keinuvin, mutta määrätietoisin askelin.....
Yritin kätellä häntä, kohteliaasti - vaan hän halasikin minua ja samalla kuulin muutaman
hiljaisen huokauksen sivultamme.... selvästi jotkut olivat kateellisia minulle.

Hän kysyi, olinko ollut kauankin täällä.
Vastasin mahdollisimman huolettomasti, että hetken.

Hän otti kädestäni kiinni ja ohjasi minut ravintolan puolelle.
Saimme rauhallisen pöydän eräästä hieman muusta salista erotetusta osasta.
Sali oli koristeltu mm. antiikkipatsailla ja katoissa oli se sama kristallikruunujen tyyli,
mitä hotellin aulassakin oli. Tilasimme jotain..... mutta enemmän minua kiinnosti hän
- ja jostain syystä häntä kiinnosti minä!
Keskustelimme.... avauduimme toisillemme - ja tunsin jotain, mitä en ollut vuosiin saanut kokea....

https://www.youtube.com/watch?v=raNGeq3_DtM

Ja tuon tunteen halusin selvittää - kokonaan, hänen kanssaan!

Otin häntä kädestä kiinni, siirryin aivan vierelle istumaan ja aloin hyräillä hiljaa hänen korvaansa....
"You are so beautiful to me..." ja olin saada sydänkohtauksen.....
Samaan aikaan tuo kappale alkoi hiljaa soida ravintolassa!
https://www.youtube.com/watch?v=ZqUyEhk2LtE

"Oi, tanssi tämä kanssani... edes tämän kerran!" Pyysit. En voinut kieltäytyä ja
nousimme hiljaa pöydästä, siirryimme hieman keskemmälle salia ja otin hänet hellästi
otteeseeni...... hän painoi päänsä rintaani vasten, kuunnellen sydäntäni ja minua ... ja tuota kappaletta.

Siitä tuli meidän laulu - ja palasimme aina tiettyyn aikaan vuodesta tuohon vanhaan hotelliin.....
missä aika oli osittain pysähtynyt ja pysäytti meidätkin niin, että kohtasimme toisemme!
-------------------------------------------------------------------------

Kuinka vaihtuukaan syyskuu lokakuiseksi...

Huh huh, sanoisin! On ollut sellaista menoa ja meininkiä monin tavoin viime viikot, että
en valitettavasti ole ihan itsekään "kartalla" ollut joka käänteessä, mitä on joutunut kokemaan.
On ollut positiivisia asioita, mutta - kuten niin tavallista - myös ikäviäkin.
Kaikkea mahtuu hiljaisen miehen maailmaan...

Muutama asia on harmittanut jonkin aikaa, esim. se että on henkilö / henkilöitä, jolle tai joille on
melkoisen mahdotonta näemmä pysyä sanassaan ja tehdä tietty(jä) asioita.
Väännä siinä sitten tällaisten vuoksi itseäsi asioista toiseen, koita selvitä kuiville ja elää
niin rennosti, kuin vain pystyt - tietäen, että jotkin ongelmat odottavat kuitenkin seuraavanakin päivänä!

Mutta ei pahaa, ettei hyvääkin - kuten sanoin. Olen saanut hymyillä enemmän, kuin mitä koko kesänä
olen hymyillyt. Kiitos siitä (sens.)! Edellisen kerran tunsin olevani onnellinen saman kaltaisesti alkuvuodesta
ja viime vuoden lopulla. Muistan hyvin esim. viime jouluaaton......

Mutta se elämän kuvioista. Varmaan 99% lukijoista veti jo ranteitansa auki.
-----------------------------------------------------------------------------

Siinä se vain oli....
yksinäinen lasi edessäni - ja turhaan taasko odotin häntä...
Turhaanko?
Odotin ja sivelin lasin pintaa, sen hieman rosoisia muotoja tutkiskelin sormillani.
Hiljaisuudessa istuen, tuon kaiken hälinän keskellä, yksin....

Siinä se....
Olin ja mietin, odotin...
Turhaanko?

Lasi nousi huulilleni, siemaisin jo lämmennyttä juomaa. Jäät sulaneet....
Katselin hiljaa lasia, pyöräyttelin kädessäni ja mietin... odottaen.
Turhaanko?

Pyysin itselleni palan paperia ja kaivoin taskustani kynän.
Päätin kirjoittaa viestin..... koska häntä ei näkynyt.
Odotin - ja odotin....

Paperi oli edessäni, tyhjänä. Tuijotin sitä ääneti.
Olin omassa hiljaisuudessani, tuon hälinän keskellä... yksin, kaikkien joukossa.
Pyörittelin pieniä kuvioita siihen, en saanut sanoja aikaiseksi. Ahdisti, kun odotin.
Turhaanko?

Lopulta aloin kirjoittamaan..... hänelle.
Sanoja syntyi hitaasti, jokaisen mietin erikseen - samalla odottaen,
kun kuulin takaani äänen.... hänen!
Käännyin, yllätyin..... ei ollutkaan turhaa.... odottaa, häntä!

Rypistin nopeasti paperin, työnsin taskuuni ja halasin häntä
- halasin lujempaa kuin koskaan, koska hän oli sittenkin hän - ja hän oli siinä!
Enkä enää koskaan odottanut turhaan.
---------------------------------------------------------------

Sä olit elämässäni pienen ajan, mutta sydämessäni ikuisuuden!
Sä teit sinne oman pienen kolosi, minusta onnellisen.
Sä olit "vain" sä..... ja minä, kaikkeni hyvällä tahdoin sulle.

Sä olit.... olit niin kauan kuin halusit.
Sä nauroit, sait minutkin nauramaan.....
Sä säteilit, sait minut sillä hymyilemään....
Sä olit "vain" sä.... - silti paljon enemmän!

Mutta miksi sinä yhtenä arkisena iltana,
miksi - vain poistuit?
Huusin silmilläni perääsi, ääntä en saanut suustani.
Kuuntelin viimeisiä askeliasi,
ennen kuin ne katosivat.... kaikuen kadun kosteuteen.....

Kului aikaa, vaihtuivat tunnit päiviksi - päivät viikoiksi...
Tuli viikoista kuukausia.... sinä silti olit siellä,
sydämessäni, pienessä kolossa!

Sitten, jostain yllättäin - sain kuulla sinusta, hetken vain!
Avasit sen pienen kolon oven sydämestäni, toit sinne
uutta valoa - hetkisen.....
hymyilin, taas pitkästä aikaa - hymyilin.
Koska sä olit "vain" sä, silti aina paljon enemmän.

Varovasti kyselin, missä sinua näkisin....
Ehkä siellä - ehkä tuolla - ehkä täällä.
Oliko aika oikea? Mietin, sitä sinullekin sanoen.
Ehkä on, ehkä ei, tiedä sitä kummankaan sydän ei.
Vaan se riski otettava on, kohdattava hiljaa - nähtävä,
onko toinen onneton..... ilman toista edes tuttuna, ihmisenä......
silti pienen kolon sydämestä omistavana!

Ja muutama yö jo unessa on kertonut, näyttänyt....
- sä kävelet sieltä jostain takaisin, kohdata annat,
koloosi omaa et kokonaan sulje - sydämestäni mun.
Annat sen hymyillä, edes hieman - kuten annoit ennenkin!

Sitä toivoen - odottaen...
------------------------------------------------------------

Tuskaa hei, tuskaa ei.... tuskaa sitä tahdo elämä kenenkään ei!
Tuskaa hei!
Sitä on, sitä vain on.... sille voi ketään ei - ei mitään ei.
Tuskaa hei!

Sitä on, sitä vain on..... sille et voi mitään, sitä vain on.
Tuskaa hei!
Tuskaa hei!
Tuskaa hei!

Sä voit huutaa apua, sä voit koittaa paeta, sä voit vain koittaa...
Mutta et sä pakoon pääse, hei.... sitä tahdo elämä kenenkään ei!
Tuskaa hei!

Mut´ se kuuluu elämään, se kuuluu - se vain kuuluu....
Sille mahda mitään, ei - sitä pakoon kukaan pääse ei.
Sitä silti tahdo elämä kenenkään ei!
Se on sitä, se vain on - hei.
Tuskaa hei!
Tuskaa hei!
Tuskaa hei!

Ja kun sä väliin luulet, että sen olet voittanut,
sen kaiken jo kokenut.... se tulee... se silti elämääsi tulee....
Tuskaa hei!
Tuskaa hei!
Ja siellä se taas on, sille mahda mitään ei.....
Se vain on, se
Tuskaa hei!
---------------------------------------------------------------

Muistan ensimmäisen aamun kanssasi!
Muistan, kuinka mua rapsuttelit.
Muistan, miten toivoin että kellot vain olisivat seisahtuneet.....

Niin halusin siihen jäädä, siinä olla...... tuntea sinut lähelläni,
juuri sellaisena - aina!
Niin halusin..... sisältäni saakka hymyilin!

Annoin sun helliä, hyväillä... tehdä sitä, mitä itse halusin
tehdä sulle..... annoin kerrankin itselleni luvan nauttia!

Katsoimme toisiamme silmiin. Sain suudelman, täynnä auringon valoa,
täynnä välittämistä, täynnä..... sitä mitä emme sanoneet, mutta minkä
tunsimme jossain sisällämme olevan - sieltä esille tulevan!

Muistan ensimmäisen aamun kanssasi!
Muistan kuinka minulle kuiskailit.
Muistan, miten toivoin että kellot vain olisivat seisahtaneet.....

Niin halusin kaiken olevan, juuri noin - kanssasi.
Ja miten sainkaan huomata....
kaikki aamut kanssasi olivat samanlaisia, kuin aamu ensimmäinen - kanssasi!

Enkä enempää toivoa voinut, en edes kuvitella osannut.......
Siinä oli jo kaikki, siinä olit - sinä!
--------------------------------------------------------------

Sunnuntain satoa

Tästä se sitten lähtee.... - vai lähteekö, vain taivas tietää eikä se kerro!
On vain vaikeaa löytää se 1. aihe mistä lähtee tarinoimaan, joten tänään kirjoitan yhtä ja
huomenna toista. Koittakaa pysyä kärryillä ja juonessa mukana.

Laitan näin alkuun jotain mitä olen kirjoittanut joskus aiemmin ja joita muutama muu
on saanut lukea toisaalla...
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - 

Nyt tänne olen lisännyt jotain uutta, hieman... en paljoa mutta jotain.
Ja jos joku miettii, miksi tänne niin tämän osion otsikko kertoo syyn: Sunnuntain satoa. (23.11.2014)
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Tämä blogipäivitys on monien tarinoiden suhteen vanha,
mutta jostain syystä halusin nyt "päivittää" tämän ja tuoda
esille tekstit. Lisäsin tuonne perään seitsemän pienen jutun jälkeen
uusia ajatelmia, jotenka olkaa hyvä vain! (10.8.2015)
-------------------------------------------------------------
 
 Katselin sateen keskellä taivaalle, kyynelten läpi etsin häntä - omaa enkeliä.
Jossain hän oli, minua suojeli! Kiitin jälleen hetkestä, suojelluksesta tuosta
ja sydämeni tiesi, ei mikään minua täältä vielä veisi.
Nousee päivä uusi, hymyillen herään - vielä on paljon elämää, kokemuksia
edessä joita mä kerään! Olen onnellinen, olen elossa.

Hetki sitten yksin jäin, istuin hiljaa huokaisten. Äänettömyys minut ympäröi...
Tunsin vielä ihollani lämpösi, huulillani suukkosi, silmissäni näin katseesi....
Olimme lähekkäin - vielä hetki sitten. Vaan yllättäin sinut pois vietiin,
luotani irti otettiin.... sitä en hyväksyä tahtonut, vastaankin laittaa koitin.
Mikään auttanut ei, valitukset, itkut, halaukset.... ei.
Menit - poistuit.... mutta vain hetkeksi, töihin... ja taas illalla kanssasi olla saisin!
.
Tunsin tuulen kasvoillani, tuiskun hiuksissani.
Kasteli sade ihoani, teki vaatteeni märiksi.
Salamoi - vavahteli maa jyrähtelyn voimasta!
Ilmassa oli...... taikaa!
Ja minä nautin joka hetkestä.

Katosin, tullakseni takaisin.
Lähdin, jotta sain palata.
Olin luonasi, koska en halunnut olla muualla.
Jäin vierellesi, sillä et halunnut mun olevan kaukana.
- Ystäväni!

Torkuin, sängyllä makoilin. Tunsin kuin jokin olisi koskettanut...
Silmiä hieman avasin, säpsähdin... - sinäkö siinä olitkin!
Nousin ylös nopeaan, kokonaan itseni herätin - ja
siinä ei ollut ketään, ei ketään - olitkin vain unta, taas
- vain unta.... ja syvään huokaisin.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Rakkaus...
- tunne mitä ei voi ostaa.
- tunne mitä ei voi lainata.
- tunne mitä ei voi kokeilla.
Sen kun aitona sydämessään tuntee,
ei muuta tarvitse!
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Avasin sydämeni, sinut sinne päästin.
Hetken sitä hyvänä pidit, hellit ja hyväilit..... vaan sitten
- kalvaa aloit, sisältä söit, kaiken herkän pilalle sait ... nauroit vain.
Ja minut tyhjäksi kuoreksi yksin jätit.

Kaukana oli se hetki kun yksin olla jouduin.
Takana ajassa menneessä....
Mutta edessä - siellä odotti aika jonka luulin
taakseni jättäneen..... tulossa uudelleen!
Koittaa kiinni minusta ottaa, viedä pois tästä...
Vaan luovuta en, taistelen
- ja saan kasvoilleni valon aurinkoisen!

Ennen oli vain yksi, yksi ainoa sydän.
Sitten tuli toinen, hetkeksi rinnalle.
- Sykkivät yhdessä, iloiten ja rakastaen.
Vaan tuo toinen sydän vain käymässä kävi,
leikki hetken kuin kiusaten...
toiselle sydämelle lopulta ilkkuen, käänty pois
kauas kadoten. Ei jäänyt toisen sydämen tahtia
hiljenevää kuuntelemaan, ei enää halaamaan.
Ja jäi vain yksi sydän, yksi ainoa sydän...
mikä ei enää sykkinyt.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Elämä
-täynnä hetkiä, ohikiitäviä.
Elämä
-tyhjänä kuin taulun kangas.
Elämä
- ilman ajatuksia, autio
Elämä - sitä on elettävä!
Täytän hetket, maalaan tauluni ja
saan sen täyteen ajatuksia, elämää.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Ajattele, että et kykenisikään ajattelemaan.
Mieti, että et pystyisikään miettimään.
- Niin - miksi niin moni oikeasti toimii juuri niin
ja tekee asioita, joita ei haluaisi kenenkään edes tekevän!
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Miksi toisten joukossa voi olla niin yksin?
Miksi seurassa iloisessa tuntea voi tuskaa?
Miksi ulkopuolinen on sisäpiireissäkin toisten?
Miksi nauru muuttua voi itkuksi?
- Ja silti vain hymyiltävä on!
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Vielä valvon, vaikka jo aamu on.
Yö mennyt taas, yksi yksin.
Vielä valvon - miettien.... jotain odottaen.
Vaan taas turhaan - ja taas mennyt on yksi yö yksin.

Unta en saa, jokin valvottaa.
Mietteet mielen pyörittää.... kehää ajatukset kiertää.
Valvoen tuskailen, yksin yössä tässä...
aamu jo heräämässä - vaan silti vain unetta olen,
jotain kaivaten, silti ainoa olla taas sain - yössä..... tässä.... yössä.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Ja tästä eteenpäin mietelmät on kirjoitettu 10.8.2015!
-------------------------------------------------------

Sä veit minulta pois kaiken sen, mitä olin joutunut kokemaan....
Sä veit minulta pois sen olon pahan, ahdistuksen vaanivan!
Sä veit minulta pois.... enkä kaivannut edes oloa tuota.

Sä toit mulle auringon.
Sä toit mulle ilon.
Sä toit mulle - itsesi!

En ymmärtänyt alkuun, mitä sanoillasi sanoit
- mitä teoillasi tarkoitit - en.
Vaan kun laitoit minut kuuntelemaan - sinua ymmärtämään,
silloin sen tiesin - paremmin kuin koskaan....
Ja vain hymyilin!
----------------------------------------------------------

Kuljetaan tunnelia pitkin, hämärää.... tunnelia oman elämämme.
Kuljetaan.... yritetään päästä ulos, päästä valoon....
- vaan tunneli vain jatkuu ja jatkuu ja jatkuu!

Kuljetaan tunnelia - omaamme, silti mukana toisten.
Elämämme vie meitä eteenpäin, kohti jotain... kohti erilaista.

Ja jokainen meistä joskus näkee tunnelinsa päässä valoa,
ensin vain pisteenä - sitten isompana, kirkkaampana.....
kiiruhdamme... toivoen, että löytäisimme jotain - jotain uutta!

Miksi kiirehdimme? Mitä odotamme?
Mihin elämässämme on kiire?

Ja kun lopulta pääsemme tunnelimme päähän....
- mitä me löydämme? Onnenko?
Emme!

Siellä meitä odottaa ovi!
Ovi, jonka avattuamme astumme loppuelämämme maailmaan.
Sellaiseen, millaisen me siitä teemme.

Joten, mieti tunnelia kulkiessasi, mitä teet ja kenen kanssa!
Koska viimeisen oven avatessasi, tuohon loppuelämäsi
maailmaan - sinä olet valintasi tehnyt - ja elät sen kanssa.
----------------------------------------------------------

Mulle kerroit seuraavasi tekojani pieniä,
lukevasi sanojani näitä.
Yllätit minut!
Miksi?

Vaikka sanoit, että väliin ehkä ikävöit - väliin työnnät pois...
- silti tietää haluat, mitä sanon.

Älä katso asioita painajaisina! Älä mieltäsi maihin lyö!
Nosta katse ylös ja hymyile - tule ja juttele.
Yllätä itsesi!
Eikä miettiä tarvitse, ei hermoilla - ei.

On vain se hetki - ja me.
-------------------------------------------

Hän - vain hän.
Joskus kauan sitten oli: vain hän.

Hän - vain hän.
Joskus kauan sitten......
kauan sitten - oli - hän.

Hän!
Sai jotain, otti itselleen.... piilotti, väliin lähes kadotti.
Piti itsellään, vaikka ei ehkä tahtonutkaan - ei ehkä olisi voinutkaan.
Silti... silloin kauan sitten, kun oli - vain hän.

Hän - vain hän.
Sitten tuli aika erilainen... ja lähti myös hän!
Katosi, vaikka lähellä ehkä olikin.
Hän - vain hän.
Piti silti jotain itsellään, ehkä muistona ajasta jostain.
Piti silti jotain piilossaan, ehkä kaivaten ajasta jostain.
Hän - vain hän.

Vaan tulisiko hän takaisin?
Käymään hetkessä tässä, ajassa erilaisessa?
Ja olisiko hän enää .... "hän"?
---------------------------------------------

Arki-illassa ajateltua

Niinpä niin, taas alkanut yksi viikko. Maanantai alkaa olla ehtoopuolella, mutta vielä on mielessä
paljon pureskeltavaa tältä päivältä! Ensin ei tahtonut syntyä mitään, sitten tuli eteen enemmänkin kaikkea ja oli ties minkälaista säätämistä..... mutta kaiketi kaikesta olen kunnialla selvinnyt,
kun kotonakin olen ja ihme, jo kymmenen aikaan illalla ehdin ajattelemaan syömistä!

Toivottavasti tiistai ei olisi yhtä sekava kuin tämä päivä oli. Mutta jos mieskin on
toisinaan sekaisin, niin silloinhan päivätkin voivat olla sellaisia. Vai kuinka?

Nämä tarinat on kirjoitettu 10.11.2014, paitsi tuonne loppuun tulleet päivitykset.
Joku kyselee, että miksi en vain tehnyt uusia kirjoituksia. No syy: Näitä vanhempiakin
tekstejä on joskus hyvä tuoda esille ja voihan olla, että näillekin löytyy uusia lukijoita!

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Kuka minä olen?
Missä minä olen?
Miksi?
Huusin ilmoille, taivaalla....

Epäilyksiä itsestäni,
paikasta maailmassa.
Niitä mietin, ihmettelin!

Eikö oikeasti ollut oikeaa paikkaa?
Eikö oikeaa aikaa?
Olinko vain jotain,
jotain turhaa.... - tarpeetonta?

Sisintä ravisteli ajatukset...
velloi mieli, kalvoi sydäntä - raastoi mieltä.

Tässäkö kaikki oli?
Yksin?
Yksin!
Vai.....

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Sä lähdit kävelemään..... maailmaa näkemään.
Sä heilautit vain kättä ja lähdit menemään.

Vielä heitit mulle hymysi, hetken näin katseesi.
Naurusi tuon tuokion tuulessa soi.

Sitten sä vain menit...... maailmaan
- jätit mut tänne, kotikylään kasvamaan.

Sä menit, nauruasi muistelin.
Sä menit, silmiäsi katselin.
Vaikka sä menit - siinä sä olit
Mielessäni.

Sä laitoit tulemaan terveiset.... maailman saloilta.
Sä viestillä ilahdutit, paikoilta vierailta.

Vielä siis kuulla susta mä sain, nauruasi aina viesteistä hain.
Iloisen ilmeesi niissä mä näin.

Sä menit, nauruasi muistelin.
Sä menit, silmiäsi katselin.                                          

Vaikka sä menit - siinä sä olit
Mielessäni.

Aikaa kului, tunneista viikkoihin, viikoista kuukausiin.
Aikaa kului.... muistot hiipui....
Hiljaa väheni viestitkin nuo.

Eksyitkö maailmaan? Katositko kokonaan?
Saiko joku sinut minulta maailmastain poistumaan?

Uskonut enää mä en, tokkopa koskaan näkisin mä sen.
Katseesi iloisen..... sinun, naisen onnellisen.

Sä menit, nauruasi muistelin.
Sä menit, silmiäsi katselin.
Vaikka sä menit - siinä sä olit
Mielessäni.

Sä menit..... - palataksesi.
Sä menit - lopulta vain palataksesi!
Ja vaikka sä menit, silti muistit mut - ja tulit.
Viereeni!

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Vielä tänään ei ollut sen aika.
Ei!
Vielä huomennakaan ei ole sen aika.
Ei!
Eikä ollut eilenkään.....

Vaan koska onkaan aika sen?                             

Hetken .... juuri sen.

Ken tietää, kuka kertoo?
Sitä selville saada ei voi.

Moni utelee, moni pohtii...
joku ääneenkin kyselee, turhaan arvailee!

Vielä tänään ei ollut sen aika.
Ei!
Vielä huomennakaan ei ole sen aika.
Ei!
Eikä ollut eilenkään....

Tuokio menee, toinenkin.
Aika kulkee kuitenkin.
Etenee hetket toisiin - tulee tunteja uusii.

Vaan...
Vielä tänään ei ollut sen aika.
Ei!
Vielä huomennakaan ei ole sen aika.
Ei!
Eikä ollut eilenkään....

Siksi odottaa vielä joutuu, ajassa olemaan....
tuokiota tiettyä vartoamaan.
Siihen saakka joutuu vain sanomaan:

Vielä tänään ei ollut sen aika.
Ei!
Vielä huomennakaan ei ole sen aika.
Ei!
Eikä ollut eilenkään....

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
-------------------------------------------------
Uutta materiaalia:

Hiljaa olin oloissani omissa, hiljaa.... vain elin.
Tein omiani, tein töitäni.... ahkeroin ja olin.

Illan jälkeen kohti kotia, taas sinne - yksin.
Ilta illan jälkeen.... ilman toista, ilman mitään - elämää, värikästä - moista.

Vaan olipa arvalla uudella kohdalleni jotain tarjota.
Sain kutsun luokse erään.... luokse hänen.

Kiireellä vain kotona käynti, sitten suunnan uuden autoni näytti.
Matkaan vauhdilla luokse toisen, elämää monin tavoin samalla tavalla nähneen.

Ilta iloinen, ilta kahden, ilta minulle - erilainen, silti toivotunlainen.
Eikä kiirettä ollut pois, enkä päässyt edes ois.

Taisi sittenkin elämässä olla jotain....... tulossa......

----------------------------------------------------------------------

Hän oli kaukainen haave, vain kuvana mielessä.... tuo nainen.
Häntä halusi niin moni - todella moni.
Hän oli silti tavoittamaton, vaikka niin lähellä monia.

Häntä haikaili ja hänestä haaveili myös tuo yksi mies.
Yksi, monien joukossa.
Oli tavannut hänet, oli jutellut hänelle, oli hymyn saanut häneltä....
- ja tämä jo luuli, että hän saattaisi tuon naisen saada lähemmäksi - elämäänsä.

Vaan nainen vain kierteli, kiusoitteli.... hymyillään ja sanoillaan miehiä vietteli.
Silti kukaan ei halunnut muuta, kuin saada tuon naisen itselleen... omakseen.

Hän oli nainen, unelmien kohde satumainen.... silti aito ja kaunis.... niin kaunis.
Haaveiden, tavoittelujen ja ihailujen kohde - niin monien.
Myös tuon yhden miehen.... - niin myös tuon yhden miehen.

Ja kävikin niin, että kerran tuo mies naisen lähelleen saikin.
Oli onnesta pakahtua sydän miehen! Oli onnenkyynelissä silmät hänen!
Oli miehellä se, mitä niin moni halusi - ja nyt ne häneltä sitä kadehti

Vaan ei kaikki ollut sitä, mitä mies luuli.
Ei todellakaan - ei lähellekään - ei.
Nainen oli käsittämättömän kaunis, viettelevän houkutteleva....vaan....
sisällä asui naisessa muuta, mitä pinta kertonut ei - ja se miehen tuon
lähes ikuiseksi turmioon vei!

Ei ollut onni puhdasta, ei sydän avoimen vilpitöntä, ei tunteet avoimia....
Kohteli nainen miestä tuota julmasti, vain omaa itseään palvellen.
Ei miestä huomioinut, ei siitä välittänyt.... vain kaiken itselleen käänsi.

Lopulta heräsi unestaan, elämässään, tuo mies. Tajusi tuo, hänestä olisi irti päästävä!
Nainen olikin toista, mitä esitti - ja mies viimein lähti, pääsi irti ja pakeni.
Ja muuttui tuo kuva naisesta tuosta, ihailusta - halutusta.... kaikkien haaveilemasta....
miehellä tuolla, yhdellä.....

Vaan oli jo seuraava naisella mielessä!
Onneksi oli rohkeutta tällä entisellä miehellä.... mennä kertomaan, mitä
tuo nainen oikeasti olikaan - ja vähitellen sana levisi, tarinaa tuota - miehen elämää
hiljaa kerrottiin.... - ja kuva muuttui naisesta, särkyi illuusio puhtaasta, niin kauniista.

Eikä enää ollut ketään, ketä häntä halusi - häntä, naista niin kaunista - kaipasi ja janosi.

------------------------------------------------------------------------------