Mitä lokakuu tuo tullessaan?

Niin... - siinäpä kysymys!
Lokakuu, portti syksyyn - aikaan, jolloin maa todellakin alkaa valmistautua talven
kylmyyteen ja pakkasiin. Luonto vetäytyy hiljalleen elämään erilaista elämää, kuin
aurinkoisina kesäpäivinä.
Lokakuu, kuukausi jolla on lämmin kaiku itselleni - monestakin syystä!
Yksi tietenkin on se, että olen syksyn lapsi ja lokakuun kasvatti.

Mutta on syksyssä ja lokakuussa muutakin ihanaa, kuin se, että olen syntynyt tässä kuussa.
Maa on kaunis värikkäistä lehdistä, maa tuoksuukin erilaiselta... tiedättehän sen syksyisen
tuoksun.... ja auringon valo on jotenkin terävämpää, kirkkaampaa, silloin kun
aurinko sattuu paistamaan - ja onneksi se on myös paistanut, eli ei pelkkää sadetta ja tuulta
ole ainakaan tämä alkukuukausi ollut.

Tästä lähdetään.... toivottavasti pienet ajatelmat miellyttävät.
Kommentteja ja palautetta otan mieluusti vastaan.   (5.10.2017)
---------------------------------------------------------------------------------------

Siinä istuit... siinä istuit..... siinä istuit taas, katse kohti ikkunaa.
Siinä sä vain, edessäsi tyhjä kuppi maailmaa......
Odottaen, kuten sinäkin - jotain tulevaa, jonkun saapuvaa!

Siinä istuit...siinä istuit.... siinä istuit taas, katse kohti ikkunaa.
Siinä sä vain, yksinäisenä kai - hiljaisena - takanasi kurja maailma.

Mä seurasin sua katseellani - viereisestä pöydästä, jälleen tänäänkin.
Mä katsettasi etsin, silmiäsi tavoittelin, vaan kasvosi... kasvosi nuo
- sä piilottanut olit, multa - kaikelta ja maailmalta!

Viikkoja - taas viikkoja, uusia - silti vanhoja.
Viikkoja - taas viikkoja, elämättömiä - silti koettuja.
Viikkoja......

Siinä  istuit...siinä istuit...siinä istuit taas,
katse kohti ikkunaa.

Ja mä mietin, mitä katseesi etsii.
Ja mä mietin, mitä sydämesi miettii.
Ja mä mietin..... miksi piilossa toisilta on katseesi ja silmäsi....
- edessäsi vain tyhjä kuppi maailmaa!

Sitten eräänä aamuna taas paikalle saavuin
- pöytäsi tyhjänä seisoi, vain tuo tyhjä kuppi päällä sen.
Vierellä kirjelappu hopeinen - nimelläni koristeltu.
Salaa nappasin.... hiljaa luin.... ja pöydän ääreen istahdin...
Seuranani vain tyhjä kuppi maailmaa!
- Piilotin kasvoni, piilotin silmäni....
Kuka minut huomaa, kuka seuraava onkaan?

-----------------     --------------------     ---------------     ------------------     ---------------

Maailma..... sinä siinä mukana!
Ympärilläsi ihmisiä, erilaisia - tuttuja ja tuntemattomia.
Ystäviä......
Sukulaisia....
Kavereita.....
Vihamiehiä.....
Kaikkia maailma sisältää, ne kuuluu elämään.

Mutta miten elät elämää?
Oletko ympäröivän maailman vanki - kiireineen ja velvoitteineen?
Oletko yksi niistä, jotka vain menevät eteenpäin.... - jatkuvassa sumussa....
- ilman haaveita auringosta, paremmasta..... vapaasta naurusta, onnesta?

Älä murjo maailmaasi, vaikka se väliin murjoisi sinua!
Pidä ystäväsi lähellä, mutta pidä ystävyyksistä huolta.
Ja rakasta rakkaintasi - älä tyydy vain olemaan, paikoillesi seisomaan.
Suhteesi saat kuolemaan, jos oletat toisen olevan aina valmiina - sinut huomaamaan.

Sinä..... hän....ystäväsi..... maailmasi....
Voit tehdä siitä onnellisen, pienestäkin suuren ja iloisen!
Kunhan kannat kortesi kekoon - yhteiseen hyvään, toimivaan eloon.

Silloin omalla tavallaan: Maailma on sinun - ja sinä olet maailma.
Mutta muista: Yksikin liian itsekäs teko, ystäviesi väheksyminen
tai rakkaasi alistaminen.... vie maailmasi valosta pimeyteen!

Rakasta, välitä ja osallistu.... huomioi, kiinnostu ja opi.
----------------     -------------------     -------------------     -----------------------

https://www.youtube.com/watch?v=a_Am4cHMBKM

Jäähyväiset, aina vaikeita hetkiä!
Jäähyväiset - syyttä tai syystä..... koskaan ne eivät ole helppoja.

Sielusta nousevat kyyneleet, silmiä kirvelevät....
ahdistava pala kurkussa, vieden lämmön ruumiista...

Jäähyväiset!
Hetkiä, jolloin lämpöinenkin päivä muuttuu kylmäksi!
Hetkiä, jolloin kevyt tuuli pureutuu kasvoihin!
Hetkiä, joita ei osaa ennakoida......
Silti niitä tulee.

Siksi, elä niin, ettei jäähyväisten aikaan nouse mieleen tunne,
että "miksi.....?" - vaan kaiken olet tehnyt,
vaikka edessäsi olisi jäähyväiset.
------------     -------------------     ------------------------     ---------------------------

Aurinko paistoi, ihanan kirkkaasti - luoden maahan pudonneisiin lehtiin
kuultavan pinnan. Syksyinen puisto houkutteli luoksensa!

Astelimme käsikkäin, hymyillen.... onnellisina.
Meillä oli toisemme!
Pudonneiden lehtien rapina kenkiemme alla nauratti, niitä potkimme....
Olimme taas lapsia - nauravia, vailla huolia ja vailla murheita!

Katsoin silmiisi säihkyviin, kuiskasin korvaasi: Olet enkelini.
Hymyilit silmilläsi, painoit poskelleni huulesi....
Tunsin olevani maailman onnellisin mies - sainhan olla kanssasi!

Kuljimme pitkin puistoa, katselimme sen puita vanhoja...
- yhtä vanhaa kuusta kiipesi kurre, kas toinenkin - naurahdimme.
Puristit kädestäni lujemmin, sydämessäni tiesin:
Halusit hiljaa sanoa, en saa koskaan luotasi kadota!

Pysähdyimme, kiedoin sinut syleilyyni - hellään ja lämpöiseen.
Siinä oli sinun paikkasi, minun rinnallani!
Siinä on myös minun paikkani, sinun vierelläsi!

Ja siinä puistossa kävelimme usein käsikkäin, onnellisina
- koska meillä oli toisemme!

-----------------------------------------------------------------------------------------------------

Muutama päivä, miten kuten.

Väsyttäää! Siis tällä kertaa fyysisesti enemmän, kuin henkisesti. Vaikka näitä erilaisia kuvioita
ja sattumuksia elämässä on viime aikoinakin ollut ihan tarpeeksi ja silti valitan tylsyyttä, voin
sanoa että nyt tuo sänky houkuttelee todella paljon - siis nukkumaan........!
Pakko tarkentaa, kun joku "valopää" tms. keksii kuitenkin muuten mielessään vaikka mitä.

Muutamista eteeni tulleista pienistä sattumuksista en ala selkoa tekemään, ne eivät kuulu
kuitenkaan kovinkaan monille muutenkaan. Yritän nyt kuitenkin vain päästä selvyyteen
joidenkin asioiden tiimoilla ja ymmärtää, mitä jotkut ovat sanoneet ja tehneet.
Tosin on taho(ja) mitkä jätän oman onnensa nojaan.

Mutta tuo saa nyt riittää, eikä ruikuttelemaan tai kiukuttelemaan aleta enempää.
Aurinko paistanut koko päivän, jotenka toivon huomisesta kuten koko loppuviikosta
ihana kaunista ja hymyt kasvoille nostattavaa!
----------------------------------------------------------------------------

Kuuntelin säveliä ja ihmettelin sanoja.
Tuossa laulussa kuului outo kieli.
Laulajan ääni oli hentoinen, puhdas ja kirkas - ja vaikka sanoja en ymmärtänyt,
ymmärsin sen mielessäni, sielussani - mistä hän lauloi.

Hymyilin.

Kuuntelin laulua hiljaa, siihen keskityin.
Etsin kappaleen ja tallensin sen, soitin uudelleen ja uudelleen....
Rakastuin ääneen kainoon, puhtaan vilpittömään - vaikka mitään en ymmärtänyt,
kaiken tavallaan käsitin.

Hymyilin.

Kappale iski sieluuni, syvälle tuoden sinne pienen auringonpaisteen, uuden hentoisen.
Ilahduin uudestaan ja uudestaan, tuon laulajan kauniista äänestä,
sen viattomuudesta ja raikkaudesta!
Siinä ei tajuntaa tarvittu, riitti kun kaiken vaistosi - mielessään ymmärsi.

Musiikki, universaalinen kieli, taas minut valloitti.
Ja - hymyilin!

Ja vaikka laulussa ei tuota sanotakaan, tämä kertoo minusta: "Ue O Muite Aruko"
----------------------------------------------------------------

Hämärä vintti, vain yksi pieni ikkuna toisella päätyseinällä.
Sinne asteltiin, noustiin nuo vanhat rappuset ylös.....
Lattialankkujen narina jalkojemme alla sai meidät astelemaan varovasti eteenpäin.

Mitä etsimme?
Emme oikeastaan mitään tiettyä, silti jotain.... mikä menneisyydestä kertoisi
meille oman tarinansa ja aikansa elämästä.

Oli laatikoita, oli kaappeja, oli muutama vanha pöytä ja tavaroit monenlaisia
pitkin vinttiä. Valoja sinne emme saaneet, mutta taskulampun valossa ja pienen
ikkunan suomassa auringon kajossa osasimme varovasti kulkea.
Pöly nousi nenään, aivasteltiin hieman, mutta se ei meitä haitannut.

Tämä oli yhtä seikkailua!

Sinä löysit jotain, kaivelit yhden piirongin laatikoita. Käsiisi nousi muutamia
pieniä esineitä, joita hetken katselimme ja taas jatkoimme.
Minä vedin esille yhden painavan laatikon ja avasin sen.
Edessäni oli papereita ja niiden alla muutamia kirjoja, tai oikeastaan
muutamia kymmeniä kirjoja.

Luulin niiden vain romaaneja olevan, mutta yksi pisti silmääni.
Otin sen käteeni ja katselin tuota opusta hetken. Sinä tulit vierelleni ja
olit samaa mieltä kuin minä - etsintämme olisi tässä!

Istahdimme parille jakkaralle ja kääntelimme tuota kirjaa.
Se näytti olevan albumi, tai päiväkirja - vai mikä tuo oli.
Pyyhkäisin paidanhihaan pölyjä tuon päältä ja avasin sen varovasti.
Meille avautui aika ollut, jo mennyt mutta yhä läsnä oleva!

Katselimme haltioituneena sivuja, noita kirjoituksia. Kauniilla käsialalla
kirjoitettuja. Välissä oli lehtileikkeitä ja valokuvia. Yhdessä kaksi ihmistä
kävelivät koivikossa käsikkäin. Kuva oli irti kirjasta, mutta siinä ei lukenut
keitä nuo kaksi olivat, mutta kirjassa kerrottiin jotain mikä paljasti kuvan salat.

Jatkoimme yhä enemmän lumoutuneena ja hiljaa tuon kirjan tutkimista.
Väliin oli kirjoitettu runoja.... väliin oli laitettu pieniä kertomuksia arjesta
ja mainittu erilaisista tehdyistä töistä.

Puhalsin hieman pölyjä kirjan sivuilta ja meistä tuntui, kuin kaikki kirjassa
olleet kirjaimet olisivat lähteneet leijumaan ja tanssimaan ilmassa ympärillemme!
Nauroimme hieman ja taas syvennyimme tuohon teokseen, se vei meidät....
kauas taaksepäin ja silti tuoden lähemmäksi itseämme.

Sivu sivulta, teksti tekstiltä, kuva kuvalta etenimme hiljaa.
Yllättäin tuli eteen tyhjä sivu! Viereisellä sivulla oli taas kirjoitusta, arjen elämää.
Mutta tyhjä sivu välissä ja sen viereltä olikin revitty sivu, ei vaan muutama.....!
Miksi? Olivatko nuo sivut kadonneet, tuhottu vai miksi ne oli revitty?
Meidän sydämet jyskyttivät, mietimme ja mietimme....

Kuinka kiihkeästi halusimmekaan tietää, mitä nuo kadonneet sivut kertoisivat!
Vaan niistä ei kirjassa ollut mainintaa. Oli alettava etsimään...... koska meidän oli pakko,
niin pakko saada tietää... vaan tietää mitä?

Kirja menneisyydestä vei meidät mennessään - ja ilman kadonneita sivuja
emme ehkä pääsisi takaisin nykyisyyteen!
-----------------------------------------------------------------------

Oli aika, ehkä hetken mitä ei haluaisi kokea, mutta hän tunsi että nyt vain näin oli.
Viimeisen aterian - yksin!

Hän istuutui vielä hetkeksi tuon karun pöydän äärelle.
Kellastunut pieni pöytäliina yritti suojata pöydän pintaa, vaan ei ollut siinä
enää onnistunut pitkiin aikoihin. Silti sitä ei kukaan ollut koskaan vaihtanut toiseen.

Hän katsoi seinällä aikaa näyttävää kelloa. Sen viisarit eivät välittäneet muusta maailmasta,
heillä oli oma tehtävä.... -juosta eteenpäin jatkuvasti tasaiseen tahtiin minuutista toiseen,
tuoden tunteja - ja vieden tunteja....... tehden aikaa ja kadottaen taaksensa sitä.

Hän avasi viinipullon, katseli sen etikettiä hiljaa. Pieni kyynel nousi noille kasvoille,
paljon eläneille - paljon kokeneille. Etiketti muistutti häntä ajoista, hetkistä....
- jostakin, mitä joskus sai nauraen kokea, vaan nyt olisi tunne toinen ja
ehkäpä juuri siksi tuo ennen niin taivaalliselle nektariinille maistuva juoma maistui
kielellä niin happamalle.... silti hän siemaili lasillisen.

Hän katseli edessään olevaa lautasta. Mietti antimia, eikä jaksanut hetkeen muuta
kuin tuijottaa eteensä.... ääneti. Vain taustalla käyvän kellon raksutus kuului huoneessa.

Hän oli koskenut kiellettyyn hedelmään..... hän oli nauttinut jotain väärin ja nyt
hänen pitäisi tuosta "maksaa" - joutua eteen asioiden kanssa, joita oli tehnyt.
Mietti mielessään, että elämä oli kuin sipuli... - paljon kerroksia ja usein niin
paljon kyyneliä tuottava, mutta silti maistuva jotta sitä halusi ahmia lisää!

Nosti vielä lasia, otti muutaman kulauksen ja nousi... Oli aika....
Hän katsoi vielä kerran pöydälle, antimet olivat mitä olivat... - eivät maistuneet
- ja nyt oli lähdettävä kohtaamaan asiat, joihin oli eksynyt, vääriin nautintoihin
koskenut, kiellettyä hedelmää liikaa nauttinut.... Enää ei nautittu, oltiin hiljaa.

Ja kello jatkoi matkaansa.
------------------------------------------------------------------

Sä pyysit kertomaan, mitä ajattelen tai mitä tunnen.
Sä sanoit, että koitat ymmärtää mutta vaikeaa se on, kun selvää ei saa.
Sä teit toiveen kainon, hienon - niin pienen, mutta silti suuren.....

Saisitko haluamasi, ymmärtäisitkö jos yrittäisi kertoa?
Haluaisitko sitten vielä enemmän, vai kääntyisitkö toiseen suuntaan?

Paljon mietteitä, paljon kysymyksiä.... paljon - kaikkea.
Kuten maailmassa, elämässä - sinussa, minussa, meissä ja kaikissa on.

Mutta tietää voit: Sitä jotakin on.

Sen kun uskoo, siitä on hyvä lähteä!
Tänäänkin - huomenna - tulevaisuudessa.


--------------------------------------------------------------------------------

Tähän blogipäivitykseen pieni lisäys.
Jos joku sattumalta tämän osaa täältä löytää ja lukee, olisin kiitollinen jos
pistäisit sitten palautetta vaikka tämän sivun kautta. Kiitos.

Olen taas miettinyt hetken yhtä asiaa enemmän ja vähemmän.
Meikäläinen kun ei luonteelleen mahda mitään, niin välillä alkaa ahdistamaan
sisältäpäin se, ettei pääse tekemään edes jotain pientä jollekin....
tarjoamaan hetken irtiottoa normaaleista rutiineista, antaa jotain.....
Ja sitten kun periaatteessa olisi tilaisuus, niin eikös vastapuoli vedä "käsijarrusta"
ja käännä kelkkansa ja siinä sitä sitten taas ollaan.
Missä ihmeessä olisi ihminen / ihmisiä (lue: naispuoleisia), jotka
ilman epäilyksiä ja vastaanpanemista ottaisivat joskus edes hetkellisen
huomionosoituksen vastaan ja nauttisivat siitä, että joku haluaa omalla tavallaan hemmotella?

Elämä on liian lyhyt siihen, että mennään päivästä toiseen samojen tapojen ja
kaavojen mukaan! Siihen ei meidän kenenkään pitäisi jäädä ja jämähtää.
--------------------------------------------------------------------

Onko enää sitä, onko enää tätä - tai onko mitään muutakaan?

Pohjustus:
Viime viikkoina maailmaani on sekoitettu enemmän, kuin moniin vuosiin - ja se on oikeasti
paljon sanottu. Ne jotka minut tuntevat, voivat todellakin yhtyä noihin sanoihin.
Miksi ja miten ja kuka tai ketä, ne jätän tässä sivuseikaksi. Ne asiat eivät täysin kuulu kuin
esim. minulle. No on tässä jotain hyvääkin tapahtunut, mutta en vielä ole keksinyt - mitä....
---------------------------------------------------------------------

 Eräänä päivänä hän saapui luokseni, kuin enkeli taivaan.
Eräänä päivänä.... Oli vierelläni hymyillen, siipensä ympärilleni kietoen.
Eräänä päivänä, kauniina - vaan ei niin kauniina kuin hän itse!

Sain elää, sain olla onnellinen, sain ja sain antaa.
Kunnes...

Eräänä päivänä hän lähti luotani, siivet mustiksi muuttuneina.
Eräänä päivänä.... oli ollut vierelläni, hiljaa - siivet piiloon taittaen.
Eräänä päivänä, kylmänä - kuin hänen sanat sydämeeni osuvina!

Jouduin kärsimään, jouduin yksin jäämään, jouduin kuin kuolemaan...
Ja hän ei peräänsä katsonut, ei sanoilla viimeisillään lohduttanut
- vaan jo siivet avasi toisaalle...... ja minä jäin päivään kylmään, yksin. (J.L)
(tämä teksti löytyy eräästä toisestakin paikkaa, joten jos joku lukee sen esim.
toisaalla ja miettii, että onko tämä kopioitu niin omaani olen kopsannut, ei muiden!).
---------------------------------------------------------------

Nukahdin silmät kosteina, tyynyni märäksi kyynelillä sain.
Unissa levottomissa kierin, peiton alla pyörin..... rauhattomana vain.
Lopulta sieluni stopin sanoi, käski pysähtyä toviksi.
Antoi ruumiini nukkua, mieleni levätä... - edes tovin, pitkiin aikoihin.

Heräsin, ihmettelin että miksi oli olo erilainen!
Mietin, en ymmärtänyt.... aamu oli kuitenkin niin samanlainen....
Sydämeni kuiskaili, sieluni hyräili - hämmästelin niitä.

Ehkä sittenkin vielä tulisi eteen jotain....
- ei ehkä tänään, ei viikon päästä... mutta ehkä sittenkin.....
Ja tuo ajatus toiveena toi kasvoilleni hymyn - hentoisen.





 --------------------------------------------------------------------

Come on! Kuulin kutsun ja katsoin kohti suuntaa.
Come on!
Huuto kaikui..... useampaan kertaan.
Vaan en mä nähnyt ketään, en missään - mutta huudon kuulin: "Come on!"

Lähdin ääntä kohti, suunnan sinne otin, ääni vaikeni.
Pysähdyin!
Hetken hiljaista vain oli, sitten joku kuiskasi taas: "Come on!
Mun kehoni alkoi hiljaa väristä, sisältä....
kun en ketään nähnyt, vaan äänen kuulin. Silti.... - silti.... sitä kohti kävelin!

Lopulta joku vain hiljaa kuiskasi korvaani:
"Ei pidemmälle, jää tähän -pliis." Ja mä pysähdyin, mutta en tiennyt miksi!
Siihen vain jäin, tuntien kun jokin kietoutui ympärilleni, aavemaisen pehmeästi,
hiljaa minua hyväillen.

Oliko se? Ei, en uskoa voinut.... toivoin, mutta pelkäsin.
Suljin silmäni ja annoin tuon jonkin vain koskettaa, kietoa itsensä ympärilleni...
Ja siinä oli hyvä olla, oli tuo mitä tahansa... - minun oli hyvä olla.





 ------------------------------------------------------------------------

Sä päätit uskoa vain yhtä, vain yhtä - etkä minua kuunnellut.
Sä luulit tietäväsi paremmin, vain omissa ajatuksissasi.
Sä et nähdä osannut, et halunnut... miten paljon väärässä olit.

Sä kielsit hyvän, sä kielsit mut, sä kielsit sen minkä mä osasin!
Sä et antanut itsesi nähdä, et itsesi tuntea... sitä mitä olisit
voinut, jos olisit kuunnellut - antanut ajatustesi hetken pysähtyä
- kuunnella toista, pientä ja arkaa sydä'ntä.

Mä huusin epätoivoisena!
Mä yritin, sanoja vääriäkin käytin.... niitä yritin anteeksi pyytää....
korjata ja korjata, kertoa kaiken paremmin - kielellä sinun.....
Enkä muuta ikinä toivonut, en halunnut, enkä enempää yrittänyt
- kuin vain sulle hetkiä pieniä, ihania ja onnellisia.

Ja olla se ystävä sydämessäsi, kuka sinusta olisi aina tavallaan
huolta pitänyt, auttanut,  tukenut ja vienyt sinut välillä irti arjesta, tästä harmaasta.
Ja sitä mieli miehen tämän vain yhä toivoo..... eikä muuta, ei....
Vain että sä saisit edes välillä, välillä jotain.

------------------------------------------------------------------

"Tervetuloa maailmaan - se sinua odottaa!"
Huusi taivaalla joku, sen sisälläni kuulin.
"Tämä on kylmä paikka, sulle." Vielä sanottiin....
- en alkuun uskonut, en halunnut, luulin - kaiken kestäisin.

"Älä luukekaan, älä edes ajattele noin sä ollenkaan."
Sain neuvoja jostain, sisälläni äänien mulle sanovan.
"Sun on turha kuvitella, että sä nauttia saisit - ei et tässä elämässä!"
Kaikui syvällä kehossani kylmästi nuo sanat alastomat.

Aloin epäröimään, aloin pelkäämään - mietin, miksi en saisi...
- miksi en onnea kokea voisi, olla edes hetken auringonvalossa kirkkaassa?
Ja yrittää kun en muuta koittanut, kuin tehdä asioita pieniä, hyviä...
- hänelle - tai.....

"Sä kärsiä joudut, sielustasi herkästä! Sulle ei anneta, ei liikoja luvata,
et saa kuin muruja vaan, ne sun kohtalosi tulevat olemaan!"
Ja mä tajusin, ei mies olla saisi - tässä maassa toisille, herkkä sielultaan,
romantiikkaa tulvillaan - ja mä tajusin, elämän onnen hävisin.

------------------------------------------------------

Ehkä olen liian kiltti,
ehkä siniset silmät mä omistan.
Ehkä olen vain erilainen,
ehkä mielen herkän mä omistan.

Ehkä....

Ehkä en halua ikäviä asioita vain katsoa,
ehkä haluan iloa tuottaa...
Ehkä omistan epäreilun luonteen - itselleni,
ehkä en omaa tapaa myös itseäni muistaa.

Ehkä...

Ehkä silti toivon, että sinäkin sen huomaisit!
Ehkä sitä toivon, että saisin sinut näkemään.... sen, että
ehkä en todellakaan ole sitä, mitä näkeväsi luulit.

Ehkä....

Ehkä se päivä taas koittaa....
ehkä sen taas kokea saa, että ei tarvitse mieltä kalvaa.
Ehkä silloin sinut näkemään saan, mitä mies voi ollakaan!

Ehkä....

 ------------------------------------------------------