No mitäs tässä......

......... eli mitenkäs menee? Jos / kun joku minulta tuollaista kyselee, niin eiköhän se tavallinen
Suomalainen "small talk" -vastaus ole jotain tuon suuntaista. Mutta rehellisesti: Olotila on hyvä, fiilis
ollut pidemmän aikaa positiivinen ja kun terveenäkin olen, niin eihän tässä muuta kuin kevättä odotellaan.

Se, miksi olen ollut jonkin aikaa poissa täältä, ei johdu yhdestäkään lukijasta - eikä oikein mistään
yksittäisestä asiasta tms. On ollut vain sen verran puuhastelua, töitä ja elämää, etten sitten ole
enää joku yömyöhä tai päivä vain jaksanut tänne "raahautua" - siitä anteeksipyyntöni.

Toivottavasti kukaan ei kuitenkaan ole vielä heittänyt sivustoani romukoppaan, vaan jaksanut odottaa
uusia kirjoitelmia.... niiden laadusta en edelleenkään anna takuuta! Tosin olen tässä miettinyt jonkinlaista
kilpailua lukijoille tänne ja jos kenelläkään tulee minkäänlaista ehdotusta tai ideaa, millainen se voisi olla,
niin ei muuta kuin viestiä pistämään - kaikenlaiset ehdotukset otetaan aina vastaan.

(lisäystä 6.3.2017) No niin, en kokonaan uutta päivitystä kirjoita tähän nyt vaan lisään tähän edelliseen
blogikirjoitelmaan hieman uutta luettavaa - ja nyt niin, että uudet pienet tarinat ovat heti tähän
perään laitettu, eli vaivatonta päästä niihin käsiksi! Kiitos muuten eräälle lukijalle ehdotuksesta
kirjoitettavasta tarinasta - ehkä joku kerta tuleekin juttua miehestä ja .........  - sen aika näyttää.
-------------------------------------------------------------------------

Tässä uutta tarinointia:

Herätys!
Kello oli soinut jo jonkin aikaa ennenkuin havahduin siihen.
Läimäytin sen hiljaiseksi, tiuskaisin pari kertaa ja mietin, että onko oikeasti pakko nousta!
Venyttelin......  jäseniä kolotti ja särki. Ei, en ollut juhlimassa edellisenä iltana.
Hieman normaalia rankempi päivä vain takana ja sen vuoksi nukkuminenkin oli ollut mitä oli.
Raskaita unia - levottomina pyörineitä ajatuksia.... alitajunta vienyt minua ties minne ja ties miksi.
Mutta jostain syystä minusta tuntui siltä, että nyt valveilla en tuntenut itseäni itsekseni!

Nousin, kävelin kylpyhuoneeseen ja jäin katselemaan peilikuvaani.
Miksi se ei näyttänyt minulta, vaikka tiesin että itsehän siinä peilistä näyin?
Miksi tuo hahmo tuossa oli niin outo, vieras?
Kuka oli vaihtanut kanssani paikkaa, vaikka olin se minä itse?

Tein aamutoimet ja raahasin itseni keittiöön.
Olin kotona yksin - niin yksin, vaikka .......
Tunsin olevani yksin!
Mutta miksi minusta tuntui, että en ollut hereillä? Miksi tämä keittiökin tuntui vieraalta?
Kuka minä olin - ja miksi olin siinä, vaikka tiesin missä olin, silti ihmettelin hiljaa.......
Kaikki ympärillä oleva oli tuttua, silti niin kovin vierasta - erilaista, hämmentävää!
Vanhat tutut tavarat, aivan kuin en olisi niitä ennen nähnyt..... - koskettelin muutamaa
pöydällä olevaa lasia, mietin mitä ne siinä tekivät, kuka ne siihen oli jättänyt
- vaikka tiesin jotenkin, että ne olivat siinä minun jäljiltäni.

Ajatukseni kiersi tyhjää kehää. Keitin kahvit. Se sentään tapahtui rutiinilla!
Kuppi kuumaa höyryävää kahvia kädessäni kiersin asuntoa - kotiani.
Tiesin, että kaikki paikallaan olevat huonekalut, taulut ym. olivat juuri niitä, mitä ne
olivat olleet jo ties kuinka kauan - jotkut vuosia... Mutta miksi en vain tunnistanut
niitä omikseni, miten ne vaikuttivat silti niin erilaisilta? Pelkäsin itseäni, olotilaani....
- tuskastuin ja kävin suorastaan viskaamassa kahvin lavuaariin!

Huusin ääneen.... hämmästyin reaktiotani ja istahdin hiljaa. Painoin pääni hartioiden väliin.....
Epäilin itseäni, mieltäni - näkemääni.... kaikkea!
Mihin mieleni oli minut vienyt? Olinko sittenkään se, kenet näin peilistä vai olinko
oikeasti poissa tästä - juuri nyt?

Ajatukseni keskeytti puhelin! Se soi. Katsahdin sitä ja mietin, kuka tuo soittaja on.
Nimi näkyi, mutta...... se ei sanonut minulle mitään. Vastasin silti ja toisesta päästä kuului
iloinen, reipas ääni. Siinä oli paljon tuttua, mutta en vain osannut yhdistää sitä mihinkään.
Vastailin ympäripyöreitä..... en pystynyt muuta. Onneksi hän ei puhellut mitään tärkeää,
sanoi sitten yllättäin vain heippa taas ja lopetti puhelun. Katselin puhelinta hiljaa....
- teki mieli soittaa perään, kysyä - ottaa selvää... Mutta en uskaltanut!

Vähitellen epävarmuus itsestäni kasvoi sisälläni.
Puin hiljaa ja päätin lähteä ulos. Ehkä raitis ilma auttaisi ja keksisin selityksen sille,
miksi tutut asiat olivat vieraita, enkä tuntenut mitään omakseni - en edes peilikuvaani!
Ulkona, pihalla - joku tuli minua vastaan. Tervehti tuttavallisesti, sanoi pari sanaa...
mutta minusta tuntui kuin ne olisivat vain liitäneet ohi korvieni - en niitä kuullut. Hymyilin, en
osannut sanoa mitään ja huomasin tämän jonkun hieman tuijottavan minua.
Kiirehdin nopein askelin pois pihalta, kadulle.... lähdin kävelemään.....
Paljon tutun oloisia kulmia, paikkoja - ääniä. Silti mitään en tuntunut niistä tunnistavan
sellaisiksi, että olisin ollut täällä usein, en ainakaan kovin usein - mielestäni.
Alkoi ahdistaa!

Kiersin pienen lenkin ja palasin kuin ihmeen kaupalla sen talon pihaan, mistä olin lähtenyt.
En tiennyt varmuudella, olinko oikeassa paikassa, mutta päätin kokeilla onneani ja jotenkin
annoin vaiston viedä minua eteenpäin! Löysin lopulta itseni siitä asunnosta, mistä olin lähtenyt
ja mietin, että jotenkin tänne siis kuulun - vaan miksi en vain tiedä ja tunnista ympäristöäni.
Olin yksin - vaikka ........

Koko päivä meni hiljaa vain ollessa. Olin avannut tv:n, tuijotin sen lähettämiä kuvasignaaleja
tylsistyneenä.... mikään ei piristänyt. Väliin vaihdoin syystä tai toisesta kanavan toisaalle....
sama lopputulos: Tuijotusta, vain tyhjää tuijotusta!

Jossain vaiheessa tunsin nälkää. En tiennyt, oliko talossa ruokaa vai ei.
Istuin hiljaa ja toivoin, että jotenkin eteeni ilmestyisi ateria. Mutta ei.... niin ei käynyt!
Varovasti keittiöön, jääkaappi auki ja ..... kas, jotain sieltä sentään löytyi.
Tein nopeasti itselleni syötävää ja ahmin kaiken vatsaani yhtä nopeasti.
Hetki sen jälkeen minut valtasi raukea olo.... - menin sohvalle pitkäkseni ja
ei aikaakaan, kun huomasin että silmäluomet painuvat kiinni - nukahdan.
Vaivuin uniin! Tunsin hymyilevän - olevani jossain, missä halusin.... minut valtasi onnellisuus!

Näin unia asioista, jotka olivat vieraita, mutta tunsin niissä olevani kuin kotonani.
Kaikki outo oli unissa minulle arkipäiväistä - omaani, aitoa..... - vaivuin syvemmälle
ja syvemmälle unien pyörteisiin.......... tunneiksi.
Heräsin, taas puhelimen soittoon!
Nyt nimi sanoi jotain, mutta silti hieman vaivautuneena vastasin soittoon.
"Oletko kipeä?" Kuului linjalta. Ihmettelin kysymystä, vastasin kakoen, että en.
Soittaja kertoi nähneensä minut päivällä, huudellut pitkään perääni mutta minä olin
vain seilannut katua eteenpäin näkemättä ja kuulematta mitään!
Selitin jotain huonosta olosta ja päänsärystä, taisi mennä läpi.

Puhelun jälkeen katselin alkuillassa hämärtyvää asuntoa.
Olin yksin, vaikka .........
Sytytin valot huoneeseen, yritin pinnistää ja miettiä, mitä kaikki ympärillä oleva on
- vaikka tunnistin kaiken, en silti tuntenut niitä omikseni... edelleenkään!

Mieli söi ihmismieltä! Tyhjyys asioiden suhteen valtasi aivojani. Pelkäsin, etten tietäisi
kohta mitään. Enkö enää tiedä, olenko minä minä vai olenko mitä?
Samassa muistin, että unissa minun oli hyvä olla!
Sekö oli se minun maailmani? Unet?
Sinnekö minun pitää vaipua - unohtaa kaikki tämä muu?

Ajatukset ravistelivat minua niin, että tärisin..... en voinut uskoa itseäni, ajatuksiani!
Halusin tietää, mitä näen - mitä koen - missä olen - kuka olen.....
Pelkäsin, että jos nukahdan.... vain unet olisivat elämää, jossa tietäisin kaiken
ja tuntisin itseni. Sitä en halunnut..... en!
Seisoin keskellä huonetta, katselin ympärilleni....
Olin yksin, vaikka......

Enkä tiennyt, pääsenkö tästä hetkestä - olitilasta - pois!

 -------------------------------------------------------------------------
Tänään taas saan sen sulle sanoa.... ne sanat, minkä niin usein sanonut mä oon!
Tänään taas - tänään taas, uudestaan.
Sua rakastan.

Ne sanon, Ne sanon....koska en voi muutakaan!
Sua rakastan.

Ei päivää, ei yötä - ei aikaa ole, jolloin sanoa niitä en voisi, kertoa sitä saisi.
Sua rakastan.

Ja jos joskus unohtuu nuo sanat pienet, silti tärkeimmät....
Sä katsot mua kuin silloin, kun ensi kerran ne lausuin.....
- ja tiedän, tahdot taas kuulla - tahdot sen multa kuulla:
Sua rakastan.

Sanat, vain nuo sanat.... ei muuta!
Kaikki on niissä - ei missään muissa.
Sua rakastan.
https://www.youtube.com/watch?v=Xuj0xtjYuvQ

Eikä hymyäsi eikä silmiesi loistetta voita mikään, kun kuulet
multa nuo sanat.... uudestaan ja uudestaan,
silti aina ensimmäisen kerran!
Sua rakastan.

--------------------------------------------------------------------------
Miksi olet vihoissasi, kiusaat omaa sieluasi?
Miksi angstia keräät mieleesi, vihaa katkeraa sydämeesi?
Koitatko olla parempi, koitatko olla kovempi?
Sinä - sisältä raukka, itseäsi pelkäävä - käännät epävarmuutesi
toisten päälle puhkuen, heitä syyttäen!

Älä typerys ole.
Avaa mielesi, itsesi - maailmasi. Opi olemaan armollinen - itsellesi.
Anna virheet anteeksi myös ystävillesi!
Näe ja ymmärrä, sinäkin - kuten minäkin - teemme väärin, erehdymme!
Mutta sopua, ystävyyttä vaalien voi anteeksi asioita antaa
- ja oppia paremmin ymmärtämään toisia, jolloin voi oppia itsestäänkin enemmän!

Kavereita voi olla paljon, mutta ystäviä ei ole koskaan liikaa.
Joskus kun ystävältä pyytää anteeksi, pyytää sitä itseltäänkin
- kunhan oppii ymmärtämään.... ei typerä pidä olla, ei kerätä mustia pilviä sieluunsa.

Elämä on ihmisen kallein kertakäyttöasia!
Sitä ei pidä kuluttaa kiukkuun.
--------------------------------------------------------------------------
Ei, en osaa sulle sitä aina sanoin mä sanoa!
Ei, en osaa sitä sulle aina ääneen lausua....
Ei, en osaa edes runoja sulle kirjoittaa.
Vaan kaiken sen, mitä sisälläni mä tunnen....
ne pienillä teoillani sulle - sulle - sulle...
vain rakas sulle, tahdon paljastaa.

Sä sait elämääsi tuppisuun, jäyhän miehen tään....
sä sait vierellesi minut juu - joka tahtoi sun elämään....
Sä sait, sä otit - sä mut maailmaasi hait!

Ja vaikka mitä mä tekisin, ei sanani riitä sitä kertomaan
- sulle - sulle - sulle.....
vain rakas sulle, kuinka paljon tahdon sydäntäni sulle paljastaa!

Sä jaksat hymyillä, sä jaksat ymmärtää....
- sä sydämessäsi tiedät, mitä mun teot sisältää!
Enkä enempää voi pyytää, enkä enempää voisi saada...
koska olen vain:
sulle - sulle - sulle....
- täältä aikaan kaukaisuuteen, sinne jonnekin: Ikuisuuteen.


-----------------------------------------------------------

Tänään taas sen koin....sen koin - niin koin.
-sen pienen hetken, kuin silloin ennen.

Tänään taas sen sain....sen sain.
-sen pienen hetken, minkä annoit vain.

Ja taas tunsin niin, kuin silloin aiemmin!
Ei tunne sydämestäin haipunut ollutkaan... ei vaan ei vaan....
- ja taas tuntea saan, kuinka minut otitkaan.... maailmaas, ihanaan.

Sä teit sen taas, teit taas - mulle vaan.....
Sen, mitä silloin joskus kokea kanssas sain - mä vain....

Sä sait mut taas uudestaan....
jotain uutta, mutta koettua tuntemaan - nauttimaan.

Enkä voisi enää muuta toivoakaan, että tuo hetki...
-juuri tuo hetki.... niin.....
Se toistuisi meillä uudestaan ja uudestaan.... - ja uudestaan!

Etkä enää mun luota poistuiskaan - vaan rakastutaan.
----------------------------------------------------------------

Yksin yhä vaan, taas tässä uudestaan....
kulkea vain saan!
On eessäni tie  - loputon.

Yksin matkaan mä vaan, tietä tuonne vaan...
vaan minne, tiedä en....
silti kävelen!

Vaan matkaan mikä mut laittoi?
Miksi paikallein en mä jäänyt?
Sitä moni multa kysyi, kun rinkan olalle heitin....
- ja tuolle tielleni vaan lähdin taivaltaan,
lähdin tieheni - tästä hullusta maailmast´!

Mä niin, niin toivon.
Mä niin, niin tahdon.
- et joskus vielä jossain se paikka mulle löytyy....
Missä tarvitse ei ain, aamusta iltaan vain
- stressata elämän turhia asioita!

Vaan ennen kuin sen löydän, mä vain taivallan,
yhä uudestaan... tätä tietäni loputonta!
------------------------------------------------------------------------

Lasin pohjaa tuijotin, sen kuvioita tuijotin.
Taasko meni yö näin? Taasko mä tähän jäin?

Nostin katseen ylös, katsoin hetken ulos....
pienen kuunsirpin näin.
- ja silloin muistin sen illan, mi´ yöksi vaihtui, silloin - meillä!

Mieleeni palasi sanasi, palasi kasvosi, palasi..... ja mut
taas sisältäni hajoitti!

https://www.youtube.com/watch?v=F9vA7L8H4nc

En uskonut silloin, enkä tahdo uskoa sitä nytkään...
että olitkin vain harhaa tunteilleni.....!
Paljastit hymyillen sen, sylisi oli toisen
- ja sanojesi kaikuessa yössä luonani - sä vain katosit.

Suljin silmäni, kuivat kyyneleet kirveli.
Oliko se tottakaan, mitä sain kokeakaan? Oliko, oliko....oliko?
Vain sä tiedät vastauksen, sylissä toisen!

Mut´ tää yö, tää yö.... viimeinen se saisi olla, kun sua näin
mä muistelisin! Tää yö - tää yö viimeinen.
Lasin laskin alas, itseni nostin ylös ja päätin sen:
"All by myself!" - ja elämä jatkuu.

https://www.youtube.com/watch?v=4C9cMb65B-o

--------------------------------------------------------------------------


 

Marraskuu.... sadetta ja harmaata - mutta myös auringonpaistetta.

Näinpä se vuosi alkaa olla loppusuoralla. Eletään jo marraskuuta ja jo jonkin aikaa on kaupoissa
joutunut törmäilemään joulumainoksiin ja -tavaroihin! Siis ollaanko me ihmiset niin tomppeleita ja
kauppiaat yliahneita, että vielä syksyn kauneimpina aikoina on alettava tunkemaan joulua joka paikkaan?
Ei sillä, ettenkö pitäisi joulusta, mutta...... liika on liikaa!

Mitäs muuta? No edelleen olen ihmeissäni siitä, että on ihmisiä, jotka kyllä selittävät asioita ja
sanovat että "joo teen tämän ja tämän" mutta mitään ei tapahdu, vaikka mikä olisi!
Paljon puhetta, vähän villoja...... sen olen saanut huomata muutamia kertoja. Onneksi tällaisia
ihmisiä on läheisyydessäni enää suhteellisen vähän.
--------------------------------------------------------------------------

Miten se tapahtuikaan?
Miten se sattuikaan?
Ihmetteli mieli, ihmetteli mies..... ei vain ymmärtänyt sitä lain!

Siis mitä?

Sä olit ollut poissa, poissa vuosia... useita.... ja sitten vain jostain
- tulit takaisin, yllättäin.... pääsit lähelle miehen mieltä, miestä ja jotain....

Siis mitä?

Miten siihen tulit? Mitä teit ja miksi?
Ihmetteli miehen mieli, ajatteli kaikkea.... oli hämmentynyt - oli pysäytetty.
Sielussa pyöri mietteitä... ajatuksia arvaamattomia.
Laittoi miettimään......
Miten se tapahtuikaan?
Miten se sattuikaan?

Mutta sä vain tulit - tavallasi takaisin, tavallaan lähelle, vaikka et aivan vierelle.
Eikä miehen mieli sitä ymmärtänyt..... paluutasi vuosien jälkeen - siihen.


--------------------------------------------------------------------------

Älä sano, että se on helppoa!
Älä valehtele itsellesi.
Älä...... hei - älä.

Se aina sattuu, se satuttaa.... vaikka kuinka sitä
sanotaan...... että ystävinä erotaan.....
Älä..... hei - älä.

Se raastaa sua silti hiljaa...
Se vääntää sua sisältä pitkään....
Se ei armoa anna - se ei sitä kysele.
Ero!

Älä luule, että kestät sen vain hymyillen!
Älä luule, älä kuvittele...
Älä valehtele itsellesi.
Älä..... hei - älä.

Vaikka mitä sattunut olisi...
Vaikka mitä takana olisi...
Vaikka mitä mielessä tuntisit.....
Silti se, silti se...
Ero!
Se repii sinua hiljaa.

Mutta hei - sanon sulle tämän:
Älä.... siihen jää!
Älä.... itkemään jää!
Älä....hei - älä.
Vaan ota itseäsi niskasta kiinni - ja elä!

Selätä se tunne, minkä tekee vain:
Ero!
Selätä se, äläkä taaksesi turhia katsele....
Unohda se...
Ero!
Ettei sydämesi loppuelämääsi arpisena vuoda verta....
- turhaan!
 -------------------------------------------------------------
 Älä katso maailmaa niin, että olisit yksin! Aina on joku - aina!
https://www.youtube.com/watch?v=7WgCghUMCNI

--------------------------------------------------------------


Mä olin ajatuksissani, hiljaa tuossa nahkaisessa nojatuolissa.
Paikka oli nukahtanut jonnekin vuosikymmenten taakse ja tuntui, että itsekin olin sieltä jostain....
Hiljainen puheensorina soi seinistä, noista joiden paneelit olivat jo parhaat päivänsä nähneet.
Istuin ja siemailin hiljaa tuota jo väljähtänyttä kahvia, jonka olin tilannut itselleni.

Katselin ympärilleni..... tuon vanhan hotellin aulatila ei juuri luksusta enää ollut, mutta jotain
kiehtovaa siinä oli. Punaruskeaa sävyä seinissä, katossa iso kristallikruunu ja lattioilla jo
aikansa eläneet kokolattiamatot.... mutta sentään ehjät!
Muutama kiireisen oloinen liikemiehen näköinen herra syöksähti ohitseni ympärilleen katsomatta.
He suuntasivat hissejä kohden, jotka sijaitsivat minusta katsottuna muutaman metrin
vasemmalla. Seurasin heitä katseellani ja kuulin hissin natisevan äänen, kun se laskeutui
alas. Herrat avasivat oven ja nousivat jonnekin hotellin ylempiin kerroksiin.
Hissi piti erikoista natinaa..... selvästi sekin olisi jo halunnut päästä "eläkkeelle", mutta
ehkä paikkaan ei haluttu uudempaa tekniikkaa rikkomaan harmoniaa.

Pöydällä vieressäni oli jokin lehti, nappasin sen käteeni ja mietin, mitä ihmettä täällä oikein
teen ja miksi tänne edes olin tullut. Muistelin muutaman päivän takaisia tapahtumia ja
sitä, kuinka olin tavannut sen erään....... jota nyt olin tullut tapaamaan.

Se kohtaaminen oli ollut erikoinen. Olin ollut syömässä eräässä ravintolassa, kun viereiseen
pöytään tuli hän..... ja melkein heti istuttuaan tuolille hän kysyi, mikä olinkaan miehiäni.
Yllätyin, enkä heti ollut saanut sanaa suustani ja hän naurahti.
Oli pyytänyt lupaa siirtyä pöytääni. Vastasin myöntävästi. Hetken minua katseltuaan hän kysyi,
että miten miehellä voi olla noin herkät silmät.... En taaskaan osannut sanoa mitään!

Tuossa hetkessä meni minuutteja, ennen kuin osasin jotain sanoa.... fiksusti takaisin.
Hän totesi, että jokin vain kertoi hänelle, että minuun kannattaa tutustua.... ja kysyi varovasti,
tanssinko..... johon jouduin hieman vaivalloisesti kertomaan, että luulenpa jopa sokean miehen
tanssivan minua paremmin......
https://www.youtube.com/watch?v=KXCiLub8DZg

Hän oli nauranut.... hän ymmärsi heti, mitä tarkoitin!
Kerroin, että vaikka musikaalinen olenkin jossain määrin... parketilla rautakanki taipuu minua paremmin.

Olimme jatkaneet keskustelua jonkin aikaa, sitten hän yllättäin katsoi kelloaan ja säpsähti...
nousi nopeasti ja kertoi, että nyt on mentävä.... mutta vielä lähtiessään kirjoitti minulle
pieneen lappuun nimensä ja paikan, missä haluaisi tavata ja koska....
- ja tässä sitä nyt olen!

Aurinko yritti paistaa hieman nuhjuisten ikkunoiden läpi, tuoden lisää valoa hotellin sisälle, mutta
jos ikkunoiden pieni lika ei valoa estänyt, niin suurin osa siitä jäi paksujen verhojen taakse.
Siemaisin viimeiset hörpyt tuosta aikalailla viilenneestä kahvista ja mietin, lähtisinkö tilaamaan vielä
toisen kupillisen hotellin ravintolasta, mikä sijaitsi heti hissien jälkeen hotellin ala-aulan vieressä.

Olin juuri nousemassa ylös, kun katsahdin portaisiin...... joku asteli niitä hitaasti alaspäin ja
jäin vain ihailemaan.... kunnes tajusin, että se oli hän!

https://www.youtube.com/watch?v=r6Xj72bP0To
Unelmani.... - jos sellaisia oli ollut, eivät olleet koskaan sitä mitä sain nähdä juuri nyt!

Tuntui, että kaikki pysähtyivät ja vain yksinäinen seinäkello raksutti hiljaa eteenpäin.
Nousin ja hymyilin.... hän käveli luokseni keinuvin, mutta määrätietoisin askelin.....
Yritin kätellä häntä, kohteliaasti - vaan hän halasikin minua ja samalla kuulin muutaman
hiljaisen huokauksen sivultamme.... selvästi jotkut olivat kateellisia minulle.

Hän kysyi, olinko ollut kauankin täällä.
Vastasin mahdollisimman huolettomasti, että hetken.

Hän otti kädestäni kiinni ja ohjasi minut ravintolan puolelle.
Saimme rauhallisen pöydän eräästä hieman muusta salista erotetusta osasta.
Sali oli koristeltu mm. antiikkipatsailla ja katoissa oli se sama kristallikruunujen tyyli,
mitä hotellin aulassakin oli. Tilasimme jotain..... mutta enemmän minua kiinnosti hän
- ja jostain syystä häntä kiinnosti minä!
Keskustelimme.... avauduimme toisillemme - ja tunsin jotain, mitä en ollut vuosiin saanut kokea....

https://www.youtube.com/watch?v=raNGeq3_DtM

Ja tuon tunteen halusin selvittää - kokonaan, hänen kanssaan!

Otin häntä kädestä kiinni, siirryin aivan vierelle istumaan ja aloin hyräillä hiljaa hänen korvaansa....
"You are so beautiful to me..." ja olin saada sydänkohtauksen.....
Samaan aikaan tuo kappale alkoi hiljaa soida ravintolassa!
https://www.youtube.com/watch?v=ZqUyEhk2LtE

"Oi, tanssi tämä kanssani... edes tämän kerran!" Pyysit. En voinut kieltäytyä ja
nousimme hiljaa pöydästä, siirryimme hieman keskemmälle salia ja otin hänet hellästi
otteeseeni...... hän painoi päänsä rintaani vasten, kuunnellen sydäntäni ja minua ... ja tuota kappaletta.

Siitä tuli meidän laulu - ja palasimme aina tiettyyn aikaan vuodesta tuohon vanhaan hotelliin.....
missä aika oli osittain pysähtynyt ja pysäytti meidätkin niin, että kohtasimme toisemme!
-------------------------------------------------------------------------

Syksyn merkkejä ilmassa - ja kehossa.

No joo, selvästi huomaa ulkona, että päivät ovat kalsakkaita ja viileitä. Aurinko ei enää lämmitä
samalla tavalla ja tuuli tuntuu purevammalta. Öisin on parhaimmillaan ollut useita asteita pakkasta, jotenka
kyllä se talvi sieltä hiipii...... hitaasti mutta varmasti. Se hyvä puoli toistaiseksi syksyssä on ollut, että
ihan älyttömästi ei tuota vettä tms. ole taivaalta tullut - vielä!

Ja miten sitten syksy näkyy kehossa? No sellaista tyypillistä syysflunssaa tuntuu olevan.
Onneksi vuosia olen jo opetellut kuuntelemaan tiettyjä kehoni "valituksia" ja tiedän, miten reagoida,
eli pahasti en vielä vuoteenomaksi ole joutunut ja työtkin on pystytty tekemään.

Onhan tässä kaikkea muutakin sattunut. Taas saanut huomata, että on ihmisiä, jotka puhuvat mutta
eivät anna puheilleen painoarvoa, eli sanat ovat vain helinää! Myös ilokseni olen saanut nauttia hetkistä,
joita en olisi uskonut vielä pari vuotta sitten kokevani. Hauskaa on ollut, kiitos siitä....
---------------------------------------------------------------


Hei, älä sinä sure.... - ei maailma pärjää ilman sua!
Hei, älä sinä itke..... - sulle paljon on tarjolla täällä.

Älä anna toisten sanojen sua turhaan satuttaa.
Älä anna turhien haukkujen sun sielua musertaa.
Älä, hei - älä!

Hei, älä sinä sure..... - sulla paljon hyvää edessäsi on!
Hei, älä sinä itke.... - sua moni vielä tarvitsee avukseen täällä!

Älä anna noiden toisten, noiden tyhmien, sua turhaan satuttaa.
Sä olet hyvä - sä olet upea - sä olet sä, aito ja hyvä
- sellaisena kuin olet, koska se olet sä!

Hei, älä sinä sure.... - on parempi ilon kyyneleitä poskille valuttaa.
Hei, älä sinä sure.... -et ole yksin täällä, et kuitenkaan - milloinkaan!

Älä pelkää, että vain sinä olisit maailmassasi - yksin omassasi.
Älä turhaan mieti mustia mietteitä, anna noiden toisten niitä vahvistaa!
Sä olet hyvä - sä olet upea - sä olet sä, aito ja hyvä
- sellaisena kuin olet, koska sä olet sä!
Ja sä voit olla, juuri se - mitä olet, sinä hyvä - sellainen kuin olet!

Katse ylös ja elämään!                                          

Et tarvitse naamiota eteesi, et elämällesi!
Ole se upea itsesi - tästä eteenpäin ja aina.
--------------------------------------------------------------

Mulle kerroit itsestäsi. Nauraen kerroit ja kerroit..... annoit palaa sydämesi kyllyydestä!
Sä kerroit, miten elät - miten vain elät..... ja nautit elämästäsi!
Se kuulemma on täydellistä, niin täydellistä.

Mä kuuntelin ja kuuntelin. Sä, poikamiehen maailmaa - omaasi - kuvasit.
Kotisi oli sellainen, kuin tuollaisella nyt olla voi.
Näkemättä sen tiesin, kaikki samanlaisia - aina ja kaikkialla!

Sulle riitti elämääsi olut, urheilulähetykset, nainen välillä....... pitsaa naamaan
ja kavereiden kanssa hengailu. Etkä muuta edes osannut kaivata!

Mä kuuntelin ja huokailin, mietin mielessäni - mitä tapahtuu jos kohtaatkin jonkun,
jonkun joka sinut pysäyttää. Sanoin ajatukseni ääneen ja sä vain nauroit, sitä
tyhjää nauruasi, mitä kuulla sai jokaiseen asiaan - aina.

En jaksanut enempää, lähdin kävelemään vain heilauttaen kättäni mennessäni.
Sä lähdit omillesi ja hetkeen emme tavanneet, enkä sinusta mitään kuullutkaan.

Sitten yllättäin eräänä aamuna, samaan aikaan yhdellä huoltoasemalla kahvilla....
siellä olit sinä - murheissasi, mietteissäsi - hiljaisempana kuin koskaan.
Kysyin, mitä tapahtunut ja mikä on.
Murahtelit hiljaa, et halunnut ensin sanoa mitään ja kun olin poistumassa paikalta, avasit suusi.
"Sä olit niin oikeassa! Mä en tajua, miten mä voin olla näin tyhmä!"
Katsoin sanattomana sinua ja kerroit.....

Olit tavannut naisen, täysin erilaisen kuin ketään aiemmin. Hän vei sinulta jalat alta saman tien ja
sinulle iski halu saada tuo nainen pauloihisi. Viettelit tarjoamalla iltaa, nauroit hänelle ja hänen jutuille...
kuuntelit ja olit hyvä seuralainen, mutta kun veit hänet kotiisi.... loppui romantiikka lyhyeen!

Hän ei kestänyt asuntoasi! Kaikkialla oli pitsalaatikoita, oluttölkkejä, likaisia vaatteita, sohvalla
ties mitä..... keittiöön ei edes voinut katsoa.
Oli lähtenyt saman tien!

Sä olit ymmälläsi, et ymmärtänyt alkuun mistä hän oli ottanut itseensä ja lähtenyt.
Olit vain lysähtänyt sohvalle ja alkanut kittaamaan kaljaa katsellen jotain räiskintäleffaa....
Kunnes olit saanut tekstarin..... tuo nainen kertoi, että jos olet oikeasti tuollainen, millainen kotisi on
- ei ihme, että sinulla ei ole ketään vakituista, eikä varmaan koskaa tule olemaankaan.

Se sai sinut pysähtymään!
Olit katsellut ympärillesi ja tajunnut, että ehkä ei ihan paras tapa saada naista.....
Päätit yrittää muutta tapojasi - ja hetkellisesti se olikin toiminut.
Olit anteeksi pyytänyt naiselta ja luvannut siistiä kotisi, näyttää millainen olet oikeasti ja
tämä antoi sinulle mahdollisuuden......
Oli tullut sovitusti kylään ja kotisi olikin ollut siisti, kuten sinäkin - ja ilta oli ollut hyvä, kaikkinensa.
Hän oli lähtiessä sanonut olevansa pari viikkoa poissa maisemista, mutta tulisi heti palattuaan
kaverin luokse - mistä olit ollut iloinen.

Mutta kaksi viikkoa sinulle oli liikaa - sorruit kaikkeen vanhaan ja kun tuo unelmiesi nainen
saapui luoksesi, kohtasi häntä se näky, mitä hän vähiten kaipasi - entinen sinäsi!
Kääntyi kannoillaan ja katosi.

Ja nyt olet siinä ja valitat! Vieläkään et täysin ymmärrä, miksi hän lähti ja mitä teit väärin.
Totesit vain, että.... taidat lähteä baariin illalla - kai sieltä taas jonkun mukaan saa.

Huokaisin - jotkut eivät opi koskaan, eivät koskaan!
Jatkoit elämääsi - tyhjänä - ollen vain Mr Nobody, niille naisille.... jotka jäivät vain unelmiisi.

------------------------------------------------------------------------

Kuka aamulla hymyili?
Kuka?
Sinäkö?

Hyvä! Niin minäkin!
Muista, aamusi alkaa hymyllä..... vaikka sataisi, vaikka tuulisi,
vaikka maailma mielestäsi kaatuisi.... muista tämä:
Aamusi alkaa hymyllä - aina.

Mille sitten hymyilet?
Mille, jos sanot että vain huolia on?
Niin, mille....

Ole onnellinen - sinä elät!
Taas päivä vaikka mihin.
Ole onnellinen - sinulla on katto pään päällä!
Taas on turvaisa satama mihin tulla reissuilta.
Ole onnellinen - pieni auringonsäde ikkunan takaa on juuri sulle!
Pieni sadepisara poskellasi voi olla suukko häneltä, joltain.....
- ja syy hymyillä, taas!

Älä siis paina päätäsi alas - älä murehdi liikoja.
Elämäsi on ihanampaa, kun muistat - herää hymyillen, joka aamu.

Siis kuka aamulla hymyili?
Kuka?
Sinäkö?

Hyvä! Niin minäkin.... kuten taas huomenaamunakin.
--------------------------------------------------------

Mä tunsin sydämessäni jotain kadonnutta.... kauas sieluuni hautautunutta!
Se ryöppysi sieltä esille, vahvana... silti arkana.
En uskaltanut ääneen sanoa, en sitä kenellekään kertoa.......
- pelkäsin, että ..... se ei ehkä olisikaan totta..... - pelkäsin tunteitani!

Mä tunsin jotain - mitä joskus kauan, kauan - liian kauan - sitten olin saanut kokea.
Mä tunsin, mutta en uskaltanut sitä julki tuoda.
Sisälläni kuohui, mieleni seilasi sinne..... mieleni seilasi tänne.... mieleni etsi jotain
kiinnekohtaa, jotain ajatusta - apua sieltä täältä - sinulta!

Sä kerroit sanoin, sä kerroit teoin, sä kerroit kosketuksin....
Kaikki ne kertoivat mulle, mitä ajattelit.
Ja silti epäröin, epäröin ja epäröin.......... loin turhia kauhukuvia, pimeitä ajatuksia
- peläten, että tämä ei olisikaan totta - ei aitoa, sittenkään.

Hiljaa toivon päivittäin, että sieluni uskoo sanoja, silmäni näkeviä tekoja ja
sydämeni ymmärtää totuuden - ja saisin tuon sieluuni syvälle
hautautuneen tunteen päästää kokonaan irti, valloilleen!

--------------------------------------------------------------------------

Kuinka vaihtuukaan syyskuu lokakuiseksi...

Huh huh, sanoisin! On ollut sellaista menoa ja meininkiä monin tavoin viime viikot, että
en valitettavasti ole ihan itsekään "kartalla" ollut joka käänteessä, mitä on joutunut kokemaan.
On ollut positiivisia asioita, mutta - kuten niin tavallista - myös ikäviäkin.
Kaikkea mahtuu hiljaisen miehen maailmaan...

Muutama asia on harmittanut jonkin aikaa, esim. se että on henkilö / henkilöitä, jolle tai joille on
melkoisen mahdotonta näemmä pysyä sanassaan ja tehdä tietty(jä) asioita.
Väännä siinä sitten tällaisten vuoksi itseäsi asioista toiseen, koita selvitä kuiville ja elää
niin rennosti, kuin vain pystyt - tietäen, että jotkin ongelmat odottavat kuitenkin seuraavanakin päivänä!

Mutta ei pahaa, ettei hyvääkin - kuten sanoin. Olen saanut hymyillä enemmän, kuin mitä koko kesänä
olen hymyillyt. Kiitos siitä (sens.)! Edellisen kerran tunsin olevani onnellinen saman kaltaisesti alkuvuodesta
ja viime vuoden lopulla. Muistan hyvin esim. viime jouluaaton......

Mutta se elämän kuvioista. Varmaan 99% lukijoista veti jo ranteitansa auki.
-----------------------------------------------------------------------------

Siinä se vain oli....
yksinäinen lasi edessäni - ja turhaan taasko odotin häntä...
Turhaanko?
Odotin ja sivelin lasin pintaa, sen hieman rosoisia muotoja tutkiskelin sormillani.
Hiljaisuudessa istuen, tuon kaiken hälinän keskellä, yksin....

Siinä se....
Olin ja mietin, odotin...
Turhaanko?

Lasi nousi huulilleni, siemaisin jo lämmennyttä juomaa. Jäät sulaneet....
Katselin hiljaa lasia, pyöräyttelin kädessäni ja mietin... odottaen.
Turhaanko?

Pyysin itselleni palan paperia ja kaivoin taskustani kynän.
Päätin kirjoittaa viestin..... koska häntä ei näkynyt.
Odotin - ja odotin....

Paperi oli edessäni, tyhjänä. Tuijotin sitä ääneti.
Olin omassa hiljaisuudessani, tuon hälinän keskellä... yksin, kaikkien joukossa.
Pyörittelin pieniä kuvioita siihen, en saanut sanoja aikaiseksi. Ahdisti, kun odotin.
Turhaanko?

Lopulta aloin kirjoittamaan..... hänelle.
Sanoja syntyi hitaasti, jokaisen mietin erikseen - samalla odottaen,
kun kuulin takaani äänen.... hänen!
Käännyin, yllätyin..... ei ollutkaan turhaa.... odottaa, häntä!

Rypistin nopeasti paperin, työnsin taskuuni ja halasin häntä
- halasin lujempaa kuin koskaan, koska hän oli sittenkin hän - ja hän oli siinä!
Enkä enää koskaan odottanut turhaan.
---------------------------------------------------------------

Sä olit elämässäni pienen ajan, mutta sydämessäni ikuisuuden!
Sä teit sinne oman pienen kolosi, minusta onnellisen.
Sä olit "vain" sä..... ja minä, kaikkeni hyvällä tahdoin sulle.

Sä olit.... olit niin kauan kuin halusit.
Sä nauroit, sait minutkin nauramaan.....
Sä säteilit, sait minut sillä hymyilemään....
Sä olit "vain" sä.... - silti paljon enemmän!

Mutta miksi sinä yhtenä arkisena iltana,
miksi - vain poistuit?
Huusin silmilläni perääsi, ääntä en saanut suustani.
Kuuntelin viimeisiä askeliasi,
ennen kuin ne katosivat.... kaikuen kadun kosteuteen.....

Kului aikaa, vaihtuivat tunnit päiviksi - päivät viikoiksi...
Tuli viikoista kuukausia.... sinä silti olit siellä,
sydämessäni, pienessä kolossa!

Sitten, jostain yllättäin - sain kuulla sinusta, hetken vain!
Avasit sen pienen kolon oven sydämestäni, toit sinne
uutta valoa - hetkisen.....
hymyilin, taas pitkästä aikaa - hymyilin.
Koska sä olit "vain" sä, silti aina paljon enemmän.

Varovasti kyselin, missä sinua näkisin....
Ehkä siellä - ehkä tuolla - ehkä täällä.
Oliko aika oikea? Mietin, sitä sinullekin sanoen.
Ehkä on, ehkä ei, tiedä sitä kummankaan sydän ei.
Vaan se riski otettava on, kohdattava hiljaa - nähtävä,
onko toinen onneton..... ilman toista edes tuttuna, ihmisenä......
silti pienen kolon sydämestä omistavana!

Ja muutama yö jo unessa on kertonut, näyttänyt....
- sä kävelet sieltä jostain takaisin, kohdata annat,
koloosi omaa et kokonaan sulje - sydämestäni mun.
Annat sen hymyillä, edes hieman - kuten annoit ennenkin!

Sitä toivoen - odottaen...
------------------------------------------------------------

Tuskaa hei, tuskaa ei.... tuskaa sitä tahdo elämä kenenkään ei!
Tuskaa hei!
Sitä on, sitä vain on.... sille voi ketään ei - ei mitään ei.
Tuskaa hei!

Sitä on, sitä vain on..... sille et voi mitään, sitä vain on.
Tuskaa hei!
Tuskaa hei!
Tuskaa hei!

Sä voit huutaa apua, sä voit koittaa paeta, sä voit vain koittaa...
Mutta et sä pakoon pääse, hei.... sitä tahdo elämä kenenkään ei!
Tuskaa hei!

Mut´ se kuuluu elämään, se kuuluu - se vain kuuluu....
Sille mahda mitään, ei - sitä pakoon kukaan pääse ei.
Sitä silti tahdo elämä kenenkään ei!
Se on sitä, se vain on - hei.
Tuskaa hei!
Tuskaa hei!
Tuskaa hei!

Ja kun sä väliin luulet, että sen olet voittanut,
sen kaiken jo kokenut.... se tulee... se silti elämääsi tulee....
Tuskaa hei!
Tuskaa hei!
Ja siellä se taas on, sille mahda mitään ei.....
Se vain on, se
Tuskaa hei!
---------------------------------------------------------------

Muistan ensimmäisen aamun kanssasi!
Muistan, kuinka mua rapsuttelit.
Muistan, miten toivoin että kellot vain olisivat seisahtuneet.....

Niin halusin siihen jäädä, siinä olla...... tuntea sinut lähelläni,
juuri sellaisena - aina!
Niin halusin..... sisältäni saakka hymyilin!

Annoin sun helliä, hyväillä... tehdä sitä, mitä itse halusin
tehdä sulle..... annoin kerrankin itselleni luvan nauttia!

Katsoimme toisiamme silmiin. Sain suudelman, täynnä auringon valoa,
täynnä välittämistä, täynnä..... sitä mitä emme sanoneet, mutta minkä
tunsimme jossain sisällämme olevan - sieltä esille tulevan!

Muistan ensimmäisen aamun kanssasi!
Muistan kuinka minulle kuiskailit.
Muistan, miten toivoin että kellot vain olisivat seisahtaneet.....

Niin halusin kaiken olevan, juuri noin - kanssasi.
Ja miten sainkaan huomata....
kaikki aamut kanssasi olivat samanlaisia, kuin aamu ensimmäinen - kanssasi!

Enkä enempää toivoa voinut, en edes kuvitella osannut.......
Siinä oli jo kaikki, siinä olit - sinä!
--------------------------------------------------------------

Kun ei aina osaa sanoa ääneen...

Otsikko kertoo jotain taas minusta. Vaikka olenkin kohtuullisen verbaalinen kaveri, on välillä
tilanteita että minäkin olen hämilläni ja viime päivinä on taas sellaisia tapahtumia ollut
muutamia. No ei mitään katastrofaalisia tms. mutta kuitenkin sellaisia, jotka ovat miehen
mieltä pyörittäneet hieman sinne ja tänne.

Töissä on sattunut kaikenlaista ja onneksi voin sanoa, että positiivisia asioita.
Vielä huomaan, että vaikka olenkin jo jokusen vuoden samoja hommia tehnyt, silti tatsia löytyy
ja osaan tehdä työni hyvin - monella eri tavalla!

Ainoa asia, mihin oikeasti en ole kovinkaan tyytyväinen, on muuten oma olemukseni.
Hieman laiska mies ei ole pitänyt itseään tarpeeksi hyvässä kuosissa ja hittolainen,muutama
kilo (onneksi oikeasti vain muutama) on tullut tuohon vyötärölle pesupalloksi.
Mutta eikös tällaiset miehet ole nyt in? Siis sittenhän meikäläinen on ihan "kuumaa kamaa" - kai.
--------------------------------------------------------------
Tuonne loppuun on sitten lisätty tarinaa, eli rullaile alaspäin, jos olet jo nämä lukenut...
- jos haluat päästä nopeammin uutuuksiin kiinni...
--------------------------------------------------------------

Tapasin sut taas yllättäin, pienen tauon jälkeen.
Näin silmistäsi, että olit onnellinen - hehkuit..... nauroit, äänesi oli iloinen.
Kerroit tavanneesi ihmisen, tuon kauniin upean kaunokaisen.
Tunsit jotain uutta, tunsit jotain erilaista. Sanoit rakastuneesi.

Joimme kahvia ja sua kuuntelin. Tarinoit toisesta kuin enkelistä.
Kuuntelin ja kuuntelin.... sinä vain kerroit ja kerroit.
Selitit, kuinka olitte tavanneet.... selitit, miten olitte silloin suudelleet....
Selitit yöstänne yhteisestä, aamusta uudesta - erilaisesta.

Ja olit sanojesi mukaan täysin rakastunut.
Mutta jokin sanoissasi hämmensi, hieman jokin särähti - ja sitten lisää utelin.

Sä yllätyit!
Sä epäröit!
Sä et enää ollutkaan varma... et sittenkään enää tiennyt.

Pyysin anteeksi, en sun mieltäsi halunnut masentaa - enkä onneasi kadottaa!
Toivoin sulle hyvää, ystävänihän olit. Vaan kerroin silti kerrankin....
- enemmän kokeneena - vain, että ei kaikki aina ole sitä miltä alkuun näyttää.
 Sä vain kiirehdit... vauhdilla toisen kanssa deittailit....
Mutta häntä et juuri edes tuntenut, et hänestä kertoa osannut!

Ja sitten sinäkin sen huomasit.                        


Aito rakkaus ei vain täytä sinun sydäntäsi.
Se leijuu sinun ylitsesi, täyttäen koko kehosi ja sielusi - ja sitten myös sydämesi.
Ja vasta sitten sinä olet rakastunut!
.................................................................................................

https://www.youtube.com/watch?v=zxoweoAuLjI

Sinä olit siellä.... omalla tiellä.
Minä olin täällä.... - ja kohta kai siellä!
Me olimme yhdessä, vaikka olimme erillään.

Me olimme kahden - yhdessä - salaa.
Me olimme.... toisissamme.... erillämme omillamme...
- silti väliin sydämissä - sinä minun, minä sinun!

Me elimme elämäämme.... missä menit sinä, siellä olin minä
- sielussasi.
Me elimme elämäämme.... missä kuljin minä, sillä olit sinä
- rinnassani.
Vaikka emme olla saaneet, yhteen meitä kun ei luotu... silti vain....
välillä oltiin toisissamme.
Annoimme tunteiden vallata maailmamme - nautimme siitä....
- vaikka emme olla saaneet!

Irti emme päässeet, emme edes yrittäneet.... tähän jäimme...
kierteeseen tähän outoon tunteeseen - mitä ei sallittua ollut, silti vain olimme.
Välillä salaa - kahden!



----------------------------------------------------------------------

Ei näin minulle tapahtua voi! Ei, ei todellakaan!
Näin sanoin itselleni.... vaan totta tuo oli.
Tuossa edessäni oli hän..... enkä olisi ikinä uskonut, todellakin tuossa oli hän.

Ja kaikki alkoi vain ohimennen.
Iltaa istuttiin, eri porukoissa oltiin.... väliin kyllä toisillemme hymyiltiin.
Ja hän lähestyi minua ensin.... muka vahingossa siitä ohitseni käveli ja huikkasi "hei!"
Näki hämmentyneen katseeni, en osannut sanoa mitään - en!

Tuli takaisin ja sanoi jotain, minä vain tuijotin! Kaverit naureskelivat, irvailivat
. tunsin kuinka punastuin..... hän halusi seuraani.
Meidät lähes työnnettiin toiseen pöytään kahdestaan ja siinä se ilta menikin.
Alkukankeuden jälkeen havahduin, tajusin että hän todella oli kanssani!

Se vain oli uutta.... se vain oli erilaista.... se oli kuin taikaa!
Miten minulle voi käydä näin? Mutta tuossa hän oli, hän todellakin oli.

Lähdimme lopuksi hänen luoksensa...... pienen matkan päähän.
Nautittiin lasillinen, tai parikin. Fiilis nousi..... pulssi sykki ja sydän jyskytti rinnassa
armottomasti... kiihkeästi..... hänen vuoksensa.
Ja sitten - hän vain tuli ja suuteli! Minulta lähti jalat alta, värinä kehossani räjäytti tajuntani...
- millainen hän olikaan.... mitä hän tekikään.... minulle!

Taustalla soi vain musiikki, nautimme hiljaa juomiamme.... hän kietoi kätensä ympärilleni...
suudellen kevyesti, näykkäisten huuliani - kieltäni.... olin myyty!
Lasimme tyhjenivät, hän nousi keimaillen... kävi tekemässä uudet juomat ja palasi
vieno hymy huulillaan luokseni.... laski lasit pöydälle ja aloitti keinuvasti tanssimalla
riisumaan itseään.....

Ei näin minulle tapahtua voi! Ei, ei todellakaan!
Näin sanoin itselleni.... vaan totta tuo oli.
Tuossa edessäni oli hän..... enkä olisi ikinä uskonut, todellakin tuossa oli hän.

Ja yöstä tuli...... kauniimpi kuin ikinä osasin kuvitella!
-------------------------------------------------------------------------

Ilta oli hämärtymässä yöksi.
Mielessä ei ollut mitään kaunista.
Ajatukset ahdistivat...... pyörivät ympyrää. Itketti, kirotutti, ahdisti....
- sattui rintaan, sieluun pieneen haavoitettuun.

Ilta oli hämärtynyt jo yöksi.
Mieli ahdistunut ei vain valoa löytänyt, oli ajatustensa vanki.....
Painuivat hartiat vain alemmaksi ja alemmaksi... pimeämmässä yössä.
Mikään ei tuntunut auttavan, eivät mietteet muuttuneet paremmiksi.

Yö eteni.... oli kääntynyt jo aamun puolelle.
Väsyneenä, ärtyneenä, ahdistuneena... omissa ajatuksissaan.
Mielensä vankina! Sattui - ja sattui, henkisesti.... yhä enemmän ja enemmän.
Mitä väsyneempi oli, sitä ahdistuneempikin!
                                                           

Aamu alkoi valjeta.
Ei vain mieli keventynyt!
Auringon ensi säteet valaisivat jo maata hiljalleen, mutta sielu oli pimeä....
Mieli oli synkkä.....
Pyöri omien mietteidensä ympärillä, kehää päättymätöntä.... yksin.
Turhaan - niin turhaan, vain väsyneempänä ja vihaisempana!

Ja lopulta väsymys vei voiton.
Tiuskien siirtyi sänkyyn ja nukahti.... ikävien aatosten vankina, ahdistuneena....
Nukahtaen levottomaan uneen.....
- silti toivoen, että herätessä saisikin hymyillä, eikä tuntea sielussaan tuskaa.
- ettei olisi enää vain yksin ajatustensa piirittämänä, niiden ahdistamana, loukussa - vankina!

------------------------------------------------------------------

Istuin kivellä ja katselin taivaanrantaa kohti.
Pilvet vaelsivat majesteetillisen rauhallisesti taivaalla eteenpäin,
väliin peittäen auringon.... tuon mikä ihoani lämmitti ihanasti.
Väliin sain tuntea kasvoillani kevyen tuulenvireen... virkistävän.

Olin rannalla, täysin autiolla... yksin.
Jossain kauempana kaarteli lintu tai pari, en niihin juurikaan huomiotani kiinnittänyt.
Nautin olostani.... yksin.

Sieluni kiitti, kehoni rentoutui... sain vain olla ja katsella tuonne
veden pinnalle... kuunnella laineiden tasaista ääntä, kun ne keinuen
rantautuivat rantahietikkoon. Teki mieli mennä uimaan..... alasti.
Olinhan täysin yksin, tuolla syrjäisellä rannalla.

Vaan mitä hiljaisuuteen tuli?
Mistä ääntä kuului?
Rauhaaniko rikottiin, rannalle muitakinko?
Ketä - missä - ja ennenkaikkea: Miksi?
Enkö kerrankin olisi vain saanut olla ja nauttia yksin tästä ihanuudesta, edes kerran?

Sitten näin.... - hän tuli tuolta sivummalta, ei ollut yksin.
Hän talutti perässään tuota kauniisti askeltavaa hevosta, mikä uljaana
asteli tuon naisen perässä. Lumouduin seuraamaan heitä.
Eivät olleet huomanneet minua, kävelivät hetken rantahiekalla kunnes astelivat
veteen.... ranta oli matala ja nainen meni muutaman metrin rannasta järvelle päin
ja antoi hevosen hiljaa seurata häntä. Näin, että nuo kaksi olivat selvästi
ennenkin olleet täällä.... kahdestaan nauttimassa veden ihanasta kosketuksesta!

Nainen heilautti kättään veden pinnalla, roiskautti hieman hevosensa ylle ja
tuo uljas ratsu hirnahti hieman, heilautti päätään ja kuulin kuinka nainen naurahti.
Näin tuon tapahtuvan vielä muutaman kerran, sitten he vain kävelivät rantaa pitkin
hiljalleen hetken..... palaten rantahiekalle....
Tuo nainen silitti hetken hevostaan, kuiskutteli sille jotain jonka jälkeen nuo
kaksi vain hiljaa lähtivät astelemaan takaisin, mistä olivatkaan tulleet.
Ja jäin yksin - lumoutuneena tuosta kaikesta - jäin rannalle yksin....

Ja tuosta kerrasta lähtien aina tuolla rannalla yksin ollessani toivoin,
että tuo nainen tulisi tuon ratsunsa kanssa takaisin - uudestaan....
Vaan vielä en kohdannut häntä ole, vielä..... - niin, vielä!

----------------------------------------------------------------------------

Kaivelin laatikoita, pengoin papereita... etsin kuumeisesti sitä yhtä asiaa!
Hitto... taas kaikki hukassa, mikään ei ollut siellä missä piti.
Mihin mä olin sen laittanut? Miksi... siis juuri nyt kun sitä tarvitsen!

Huusin itselleni!
Kirosin itseän!
Tiuskin ja tuhisin, ärisin ja murisin.....

Sitten eteeni, käteeni, tuo kirjekuori tuli. Hieman hämmentyneenä nappasin
sen papereiden seasta ja katselin aikani.
Miksi tämä yhä oli täällä?
Kysyin ääneen itseltäni.
Avasin kuoren ja nappasin sen sisällön - paksun nipun papereita -
käsiini ja aloin lukemaan... uppoutuen menneeseen, aikaan entiseen,
kauan sitten elettyyn: omaan eiliseen.

Olin ollut onnellinen.
Elin enemmän kuin ennen.... ennen sitä aikaa, mitä kirjeistä luinkaan.
Muistelin asioita koettuja - katselin sanoja kirjoitettuja....
rintaani viilsi, sattui..... sattui ja lujaa! Teki mieli tuskasta, kivusta henkisestä huutaa!
Ei - tätä en olisi halunnut enää... en olisi halunnut  enää saada eteeni....
Miksi nämä olivat täällä, miksi?

Kirjeissä, lapuissa... korteissa... eli aika entinen.
Se aika yhteinen: Minun ja toisen.... henkilön nyt jo eilisen, elämäni entisen.
Sieltä lukea sain ajatuksia koettuja, sieltä löytää sain sanoja sanottuja.
Sieltä nähdä sain sieluni silmin niitä hetkiä, jolloin olin ollut onnellinen - silloin.

Vaan liian myöhään tajusin, minut herätettiin.... että onni oli rakentunut valheelle vain!
Se oli ollut petosta suurta, se oli ollut tuskaa tajuta - se oli viedä miehen
maailmasta, elämästä.... kaikesta tästä - nykyisestä!

Lopussa sävyt muuttuivat... olivat tummia, erilaisia... häneltä!
Ja tajusin nyt ajan päästä, että vain valheelle suurelle, huijaukselle tunteiden
tuo onneni rakennettu oli. Enkä voinut kuin suuttua itselleni, miten olinkaan
mennyt tuohon halpaan ... - uskonut tuohon tunteeseen, sen huumaan.

Ja lopulta särkyi se viimeinenkin kuva tuosta henkilöstä.
Pirstaleiksi mureni..... rakentaen samalla ehjemmäksi omaa mieltäni, omaa
elämääni ja omaa sieluani!
Ehkä tuokin piti kokea, että ymmärtäisin nauttia siitä, mitä nyt olenkaan saanut....
Ymmärtää, että onni on rakennettava aidoista asioista.... eikä haaveista vain!

Ja hänen kuva rikkoutui mielestäni ikuisiksi ajoiksi, katosi menneisyyteen.... lopultakin!

Ja vierestä löysin ne paperit, joita etsinyt olin.
------------------------------------------------------------------------

Mitä sitä tekisi - yöllä...

No niin, tietenkin jotkut hieman villimmän mielikuvituksen omaavat saattavat ajatella otsikosta
tietenkin ihan mitä sattuu, mutta koska meikäläinen on kuitenkin - ainakin joskus - hieman ujohko, niin ei nyt ei ajatella mitään levottomia. Tämä on kuitenkin "perheohjelma!"

Niin, katselin kelloa ja huomasin sen olevan 01. ja rapiat. Perjantai meni sitten erilaisten asioiden säätämisessä ja hieman muutama juttu kalvoi mieltä, niin piti päästää höyryjä ulos ja
mikäs se... ensin aloin kokkailemaan, tai no tein vain makaronilaatikkoa tuossa hetki sitten ja
sitten pientä sisustamista. Onneksi en rymynnyt samaan malliin, kuin hiljattain eräs naapuri joskus kolmen aikaan yöllä.... mutta ne äänet sopivat paremmin siihen levottomiin ajatuksiin.

Hiukkasen siirtelin sitä sinne, tätä tänne, tuo meni tuonne ja ... kas, mistä nuo pari "villanorsua" (lukijoille tiedoksi, villanorsu on villakoirasta kehittynyt isompi otus) ilmestyivät? Ei muuta
kuin pikana imuri käteen ja nopsaan "norsut" pois. Eipä tuo "huuveri" onneksi pidä mahdottomia
ääniä, joten en usko että naapurit tulevat joukolla huomenna lynkkaamaan.
------------------------------------------------------------------------------------------

Jouduin oven sulkemaan.
Lähteä piti!
Matka outo alkoi, taakseni en katsoa saanut.
Jouduin oven sulkemaan.
                          
Etenin, katseeni maata viisti, mieleni mukana laahusti.
Lähteä piti!
Turvallisesta, lämpöisestä, pois mut työnnettiin.
Ei, paluuta mulle ei suotu.                                      

Jouduin oven sulkemaan.

Ovi jäi taakse...
hämärtyi kuva siitä.
En jaksanut kohta sitä enää muistella, ei vain jaksanut.
Oli se lopullisesti suljettu.
Lähteä piti!

Kauan ilman mitään sieluni vaelsi,
kauan vei kehoa ties minne.
Ei, paluuta mulle ei suotu.
Siis vain kuljin, vaikka paikoillani olin! 

Matkasin aikani, eksynyt olin - itseltäni.
Enkä huomannut edessäni....
en sitä vain tajunnut mielessäni....
Siinä oli, uusi ovi!

Miten mies voikin olla sokea?
Miten tyhmä hän itselleen olla voi?
Kirosin itseäni, kun sen avasin ja...
- uusi maailma aurinkoinen, se sieltä katseli.

Meni hetki, ennenkuin ymmärsin, että
tämähän oli ollut tässä jo kauan
- ovi uusi, uuteen maailmaan - uuteen elämään!
Astuin sisälle, minut vastaanotettiin....
Käännyin vielä kerran, tuosta ovesta kiinni otin
ja sen suljin, toivoen että viimeisen kerran
- jääden sen valoisammalle puolelle!
--------------------------------------------------------------------------------------

Minua jännittää!
Silloin sen piti tapahtua..... vaan ei, vielä ei ollut aika.
Minua jännittää!
Vaikka olenkin kokenut sitä - tätä - tuota...
ei, en vain ymmärrä tätä:
Minua jännittää!

Tänäänkö se tapahtuu?
Vai meneekö hetkeen uuteen?
Minua jännittää..... tiedä en, miten tämän selvitän.
Minua jännittää!

Toiselle kertoa tästä koitin,
puhelimen otin - hälle soitin.
Ei, ei vastannut..... jäin mietteisiini yksin.
Minua jännittää!

En voi kuin odottaa, katsoa mitä tulee tapahtumaan.
En voi kuin.... en vain voi.
Minua jännittää!

Vaan jos ei tapahdu, olenko pettynyt?
Vaan jos ei mitään tulekaan, olenko huojentunut?

Tuijotan tyhjänä kelloa seinältä. Sen viisarit vievät
minua kohti sitä hetkeä.... enkä mitään voi.
Minua jännittää!

Turhaanko? Liikaakin? Miksi?
Sen näen aikanaan.....
--------------------------------------------------------------------------------------

Sä ilmestyit eteeni ilta-auringon säteissä.
Sä katselit minua silmilläsi, lumoavilla.

Näit minussa elämää nähneen, maailman myrskyissä
kolhuja kokeneen. Silti näit mielen herkän,
sisälle rujon miehen.

Palannut olin taas jostain, kuin merimies satamaan suojaisaan.
Taivaltanut olin myrskyissä tuulien, tyynissä vesissä ja
auringonpaisteessa polttavassa... - matkannut paljon, ehkä liikaakin...

Sä ilmestyit eteeni, kasvosi kuin enkelin.
Sä hymyilit minulle...-jotenkin, mitä nähnyt ennen en ollut.
Sä tulit viereeni, sanoitta halasit
- minua maailman kolhinutta miestä.
Ja tuona hetkenä nousi ne kyyneleet silmiini
edessäsi sun, ensimmäisen kerran!
                                                                  

Katselin sinua.
Olit kuin se merenneito kaunein.
Katselit minua.
Olin varmaan se yksinäinen seilori....
Katselimme, kunnes suutelimme.
Siinä, ilta-auringon kultaisissa säteissä.
Minä ja sinä, oma merenneitoni!

Kotisatamani olin löytänyt.
-----------------------------------------------------------------------------------

Miksi niin moni meistä vain odottaa ja odottaa?
Ei elämä ole sitä varten ollenkaan!
Miksi ei mennä ja tehdä, eletä elämää?

Ei kaiken tarvitse tapahtua kaavoihin kangistuneena,
ei asioita tuttuja tarvitse uudelleen ja uudelleen samoina toistaa!
Miksi vain ollaan kuin hamsterit oravanpyörässä hyrräävässä?
Eikö uskalleta, vai vaiko odotetaan jotain.... muka parempaa?

Kerroin tämän ystävälle:
"Sun katseesi kaihoisasti toisinaan hakee, elämää etsii uutta.... miettii mieli, levottomana sykkii sydän! Toivot jotain, mutta tiedä et mitä.... olet vallassa tunteen oudon, etko irti osaa päästää - eikä ehkä tarvitsekaan.... Kunhan otat elämääsi vain mukaan jotain uutta, vaikka se tuttua olisi... mutta erilaista - mi sinut hymyilemään taas saa!"

Eletään elämää, nautitaan maailmasta ja tehdään osamme
hetkistä onnellisista!
Ei meistä kukaan varmaan halua, eikä toivo - ei 
- että vanhana kiikkustuolissa katkerana istuisi, miettisi menneitä,
hetkiä kadotettuja - tilaisuuksia olleita, joita ei enää eteensä saisi.

Turha siis valittaa, itkeä ja ruikuttaa!
Irtiottoja pieniä, tee niitä välillä - ja huomaat maailmasi olevan
parempi kuin eilen, myös sinulle.

 --------------------------------------------------------------------------------------