Katkelmia kesken sunnuntain

Että tällaista taas vaihteeksi. Muutama viime päivä ollut omalla tavallaan hieman hämmentäviä, niin positiivisessa kuin negatiivisessakin mielessä ja olen joutunut miettimään jokusen kerran asioita sellaisiltakin kannoilta,  joita ihan äkkiä ei normaalisti miettisi. Ja mitäkö?
No joidenkin ihmisten tapaa käsitellä asioita, toimia ja olla toimimatta. En väitä, enkä tule väittämään, että itse olisin jotenkin uljas ritari tai puhdas pulmunen - ehei, virheitä ja vikoja sitä löydän itsestänikin ja oikeastaan onkin hyvä että pystyy ja osaa omia virheitään katsoa kriittisesti ja toisinaan jopa oppia niistä.

Tuohon voin sanoa sen verran, että moni kyllä sanoo tiedostavansa omia vikojaan jne. mutta todellisuudessa harvempi oikeasti reagoi niihin ja toimii tulevaisuudessa toisin. Eli lyhyesti tiivistettynä: Paljon puhetta, vähän villoja (lue: tekoja).

Hauskaa on havaita myös se, että tietyt henkilöt joista olisi voinut kuvitella jotain, eivät täysin
olekaan sitä mitä ovat antaneet ymmärtää.... ilman että olisin jotenkin aiheuttanut suuremmin
syytä siihen, että käyttäytyvät hieman eriskummallisesti, näin kauniisti sanottuna.
Mutta siihen saa jäädä kritiikki ja purkautuminen tälläkertaa, koska fiilis on oikeasti aika hyvä
ja rento, hyvin nukuttu yö takana kokonaisuutena ihan mielenkiintoisen viikonvaihteen jälkeen.

Jep, minulle viikonvaihde pääsääntöisesti on perjantai-lauantai ja sunnuntai nyt on vain
jonkinlainen pyhä, vaikka sekin jatkossa tulee olemaan samanlainen työpäivä kuin muutkin.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Hetken oltiin rinnakkain, naurettiin ja iloittiin.
Syliini sain sulkea, lähelleni sinut ottaa.

Vaan miksi sattui niin, mua sanoilla satutettiin.
Viereltäni kadottiin, kauas - kauas..... kauemmas.
Enkä kiinni saanut, kysymään päässyt... - miksi.

Tuntui kuin välillä tuhansia kilometrejä,
ylittämättömiä meriä, kiipeämättömiä vuoria
- etkä kuitenkaan olisi ollut siellä, siellä jossain.

Siksi vain odotan, hiljaa olen ja odotan.
Jos jostain palaat, edes hetkeksi vaan.
Silloin tuokioksi sinut mä haluan.
Jolloin vastauksen kysymykseeni saan.

- sen kestän tai itken ja kestän, mutta "kestän."-
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Utuinen aamu herätti, usvainen tuuli kasvoja kosketti.
Hiljaa pyyhki poskia....
Puiden oksat syksyä soitteli, porttikongin kaiku sitä säesti.
Alastomana kaikui ääni...

Oli syksy, utuinen aamuinen.... - syksy.

Katselin taivaalle, pilvien kiitoa ihailin,
syksyistä laulua kuuntelin, kiireitä ihmisten ihmettelin.
Seisoin ja nautin.. - ääneti luontoa ihailin.

Vain tuuli ja utu seuranani - aamussa syksyisessä.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Sain sulta kutsun, tulin luoksesi kiitäen.
Oltiin vain kahden, toisistamme nauttien....
- ei häirinneet puhelimet, eivät muut -

Halasimme, suutelimme... -sut kiihkeästi nostin sylilleni.
Kietouduimme toisiimme, kaiken muun unohdimme!
Vain kieli rakkauden, se määräsi meille sävelen....

Emme aikaa katsoneet, emme muusta välittäneet.
Revit paitani, kehoani suutelit.... vallassa kiihkon armottoman.
Työnsit vuoteelle pehmeälle, sain sut ..... tulit vain päälle...

Seikkailimme rakkauden aalloilla, tunteiden harjoilla.
Voihkit, vaikeroit ja vaadit - tahdoit mut - kokonaan.
Enkä vastustaa sua voinut, en laisinkaan...

Kuumina kietouduimme toisiimme, lakanoihin sekosimme.
Siihen pysähdyimme..... toisiamme katselimme.
Olimme vain me, tuo hetki ja me - tietäen että ...

Ja yöstä tuosta tuli kaunis kahden ihmisen!

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Älä sano mitä ajattelet, vaan ajattele mitä sanot.
No aina se ei vain toimi..... kuitenkaan.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Pieni tintti värjötteli viluissaan, nälissään - yksin.
Oli oksalla paljaan koivun. Vielä visertää koitti, vaan
tuuli ujelsi ja äänen hukutti.
Tintillä oli kylmä, oli nälkä - eikä suojaa.

Se tuuleen lentämään lähti, tihkusateen kastelemana
koitti löytää suojaa, paikkaa hieman lämpöisempää...
Ja vilu ruumista värisytti.

Sitten näki tuo, lintu pieni viluinen, mökin valon lämpöisen.
Suunnisti tuota kohti, toivoen ja haaveillen...
olisiko siellä hälle jotain, löytyisikö piiristä pihan purtavaa.

Ja kas, siellähän sitä olikin, kuusen oksassa lintumökki,
täynnä herkkuja tinttien.... sinne lensi lintunen
- siemeniin nokkansa tunkien, ahmien.

Kurkkas muori ikkunasta pirtin, hymyillen.
Sai kiitokseksi tintiltä laulun pienoisen.
Eikä enää vilu ollut, eikä nälkäkään - tintillä pienellä tällä.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Ajatuksia yössä

En tiedä, onko aina "fiksua" kirjoittaa kun ei ole selvää suuntaa, mitä alkaa kirjoittamaan
vaan antaa vain ajatusten juosta. Tosin se on ollut minulla aina se eteenpäin vievä tapa
kun olen jotain kirjalliseen muotoon tehnyt... Siispä katsotaan, mitä nyt tulee.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Istuin junassa elämän, mikä eteenpäin kulki ja kulki ja kulki.
Mutta olinko vain matkustaja? Enkö saanut junaa pysäyttää asemille aamuisille,
laitureille usvaisille? Enkö voinut itse soittaa väliin pilliä veturin, määrätä vauhtia
ja matkan suuntaa...?
Siinä vaunussa keinuvassa vain olin, tunteissa toisinaan tuskaisissa - toisinaan iloisissa.
Vain liian usein huomatakseni, että joku toinen junaa elämän ohjasi, mi´ eteenpäin puksutti.
Sellainenko on, juna elämän?
Sellainenko on, matka elämän?
Sellainen..... vaiko erilainen....
joskus kanssa toisten - väliin täysin yksinäinen, eikä vaunuuni eksy ketään
asemilta matkaan ja toisinaan itsekin mä haluaisin junan kyydistä hypätä hatkaan...
Vaan matka jatkuu - junassa elämän.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Tänään sen kokea sain, hetken mitä sielulleni vain hain.
Löysin enkelin, puhtaan - kauniin víattoman -juuri sellaisen, enkelin.
Hän hymyili mulle valoaan, säteili kaunista olemustaan....
- saaden itseni hyväksi tuntemaan, tuo enkeli.

Vaan tietää silti sain, myös samalla pirun elämääni hain....
Mietin hetken, kuinka vain - silti jotain kaunista sain!
Hän on mun - Enkelipiruni suloinen, viattoman kaunis ja puhtoinen
- vaik´ alla pinnan tulinen, kuuman hurja - ja silti suloinen.
Siksi hän olla voikin, mun enkeli, mun piru, mun enkelipiru - ikuinen.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Se oli tavallinen, harmaa syksyinen aamu. Tuuli ja tuiversi. Ihmiset nostivat
takkiensa kauluksia pystyyn kävellen hieman kyyryssä eteenpäin.
Autojen ajovalot heijastuivat vesilätäköistä joista roiskahteli pieniä pisaroita takaisin
ilmaan saaden aamuauringon kalpeat säteet heijastumaan niistä hetkellisesti
ennenkuin ne jälleen putosivat takaisin lätäköihin.

Kaikilla tuntui olevan kiire, taas.... kiire ties mihin. Joku kiirehti töihin, toinen opiskelemaan.
Jollakin oli kiire kauppaan, kun taas minulla - ei mihinkään.
Rauhallisesti kävelin kadulla, ihmiset singahtelivat ohitseni ja muutamat katselivat hieman
pahansuopaisesti perään, kun kuljin niin hitaasti - ja hymyilin.
Ei, eihän aamulla saanut hymyillä.... ei iloinen voinut olla! Tuolla on jotain vialla!
Epäluuloiset ja paljonpuhuvat katseet ihmisten kasvoilla vain lisäsivät hymyäni.....

Vaan miksi hymyilin? Mikä tuon mainion olon minulle tuotti?
Olinko rakastunut? Ei, en.
Olinko saanut? Tietääkseni en.
Olinko voittanut..... ? Todellakaan en.
Olinko muuten vain sekaisin? Mielestäni en.

Olin vain onnellinen, hyvin onnellinen.... katselin heräävää päivää, kirkastuvaa taivasta,
ympärillä hyörivää elämää ja mietin, että miksi en voisi olla onnellinen!
Onhan minulla työ, onhan minulla koti, onhan minulla terveyttä - ja ystäviä, hyviä
ja parempia... Miksi siis pitäisi murjottaa?
Päätin siis, otan ilon irti asioista pienistä - hetkistä eteen tulevista, nauttien kaikesta.
Enkä vaivaisi päätäni jokaisella asialla vaan nauttisin - eläisin - nauraisin.
Ja taisinpa ääneen naurahtaakkin, pelästyttäen ohitseni kiitävät kiireiset
- nuo ketkä eivät vielä elämästään nauttineet, tarpeeksi.

Matkasin tovin, jalkani eteenpäin minua vei. Löysin paikan sopuisan, kahvilan mukavan.
Sisälle siis, helähti kello ovessa ja minua tervehti iloisesti myyjä.
Sain kupin kuumaa, kahvia ihanaa - tuoretta. Siihen croisantin otin mukaan, makua
antamaan - kyytipojaksi makuhermojani kutittelemaan.
Pyörittelin kahvikupissani lusikkaa ja ohimennen kuulin läheisestä pöydästä keskustelua,
en sitä kuunnella koittanut, vaan kun kuulla en voinut olla.
Pariskunta väitteli, heti aamusta! Ei, ei näin - ajattelin. Mieleni teki mennä väliin,
puuttua peliin ja tarjota vaikka kahvit heille. Mutta ei, päätin olla hiljaa, hämmennellä vain
kahviani - hiljaa. Keskustelu sai uusia piirteitä, se muuttui hiljalleen väittelyksi.
Myyjäkin jo katsoi pariskuntaa hetken pitkään, näin että mietti mitä tekisi...
Jäi kuitenkin tiskin taakse.
Miehen ääni oli kireä, naisen - niin, kimeä. Sanoista ei onneksi aina selvää saanut,
kumpikin sihahteli toiselleen, katseet tuliset vaihtoivat omistajaa...
Sitten yllättäin, kuin elokuvasta vanhasta - ehkä Ranskalaisesta - laskeutui mies alas
polvilleen, meni eteen naisen ja kämmenelle suuteli! Loput tiesin, mutta vastausta pelkäsin.
Sanoja en kuullut, vain naisen kyyneleet naisen silmissä näin ja tiesin mitä hän sanonut oli.
Myös mies itki, ääneti - mutta itki!
Meni hetki, tuo pari nousi - halasivat ja poistuivat...
nainen onnellisena miehen kainalossa.

Jatkoin kahvini juontia ja taas huomasin, elämästä pitää nauttia ja päivässä tässäkin
oli jo jotain hyvää. Eikä kello ollut kuin vasta kymmenen!

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -