Miten 2018 onkaan alkanut?

Siinäpä kysymys!
Jotkut ovat kaivaneet blogistani vuoden 2016 lopulla kirjoittamani tekstin esille ja
lukeneet sitä uudestaan. Eihän maailmasta köyhyys, eriarvoisuus, nälänhätä, orjuus tms.
katoa mihinkään, vaikka kuinka toivotamme "Hyvää Uutta Vuotta!"

Mutta ehkäpä me toivotamme sitä lähinnä sillä tasolla, missä itse elämme elämäämme.
Toivomme pysyvämme terveinä, olisi töitä (niillä, jotka ovat sen ikäisiä, että voivat käydä
töissä) tai pystymme opiskelemaan. Taloudellinen tilanteemme pysyisi sillä tasolla, että
eläminen yhä kallistuvassa yhteiskunnassa olisi edelleen mahdollista.... jne.

Miten sitten oma vuoteni 2018 on lähtenyt liikkeelle?
No hyvin - ja huonosti (mutta onnekkaasti!).
Töitä on ollut ihan kivasti, se on positiivista se.
Terveenä olen saanut pysyä, pääosin. Kotiolot ovat hyvät (lue: nukun paljon).
Huonosti taas vuoden alussa oli hetimiten se, että eipä montaa päivää tätä vuotta
ehditty viettää, kun kahden jäniksen takia ajoin autoni lunastuskuntoon!
Valitettavasti tapahtumasta itselläni ei ole
kuvia, niin laitoin tällaisen kuvituskuvan.

Olin onneksi yksin liikkeellä. Minulle ei käynyt kuinkaan - pahemmin.
Luita ei mennyt, ei edes murtunut. Lihakset saivat revähtymää ja jumitusta ja niihin
sitten tulikin lääkitystä ihan kiitettävästi. Jonkin aikaa kulkeminen oli hieman hankalaa....
Mutta nyt taas mennään kohtuullista kyytiä eteenpäin.
----------------------------------------------------------------------
Kukkuu! Se on 29.1.2018 ja tuolta alempaa löytyy uusin päivitys, eli pieni tarina.
Pyydän ystävällisesti siis rullaamaan hieman alemmaksi ja lukemaan.
Palautteen laittaneiden kesken (sens.)!
----------------------------------------------------------------------

Se saattoi olla se pieni hetki.
Se saattoi olla - silti liian pitkä!
Se saattoi olla..... viimeinen hetki
- vaikka olikin ensimmäinen!

Se saattoi olla se hetki, jolloin olisi pitänyt....
Se saattoi olla se tuokio, jolloin piti
- mutta kun.
Se saattoi olla - saattoipa hyvinkin!

Ja ehkä se sitä olikin, varmaan se olikin.

Etkä sä sitä tajunnut!
Etkä sä sitä huomannut!
Etkä sä ehtinyt tehdä mitään, ennen kuin se pieni hetki....
- se pieni hetki....
- se pieni hetki...
Karkasi käsistäsi!

Jolloin karkasin minäkin!
------------------------------------------------------------------

Olimme ystäviä, olimme läheisiä.
Sinä pidit minusta - minä pidin sinusta!
Oli kipinää....

Sitten katosit, lähdit - poistuit, jätit.
Et sanonut mitään, et lausunut mitään....
Väliin viestin pari heitit, muuta sinusta en kuullut - en.
Ja aikaa kului..... viikot vaihtuivat kuukausiin...
kuukaudet muuttuivat vuodeksi!
Ensin yhdeksi - sitten toiseksi - sitten kolmanneksi....

Luulin menettäneeni sinut, ystäväni, kokonaan.
Sydämessäni silti paikkaa sinulle pidin!
Ja kun luulin, että enää sinusta kuule mä en,
sitten ilmestyt luokseni sä hymyillen
- kuin aikaan entiseen, yhdessä koettuun - iloiseen!

Emme jutelleet, missä olit ollut.
Emme puhuneet, miksi olit mennyt.
Emme - niitä haavoiksi ystävyydellemme tehneet!
Koska tosi ystävyys eronkin kestää. kaiken yli vie ja kantaa.

Ja taas näimme silmistämme, toisiamme katsoessamme:
Sinä olet siinä, missä sinun pitääkin olla: Lähellä - ystäväni!
-----------------------------------------------------------------------------
Tässä 20.1.2018 päivitystä:

Vieras kaupunki, vieraat ihmiset.... ei mitään tuttua!
Miksi olin täällä? Miksi?

Istuin pöydän ääressä ja mietin. Katselin muita, paikallisia, hiljaa....
Pyörittelin sormea lasini reunalla, se soi hiljaa.

Väkeä ei ollut liikkeellä kovinkaan paljoa. Itsekin mietin, että ehkä olisi
parempi palata hotellihuoneeseen ja tylsistyä television ääreen....
Mutta, mutta... jokin sisällä sanoi, että ole vielä paikoillasi. Huokasin!
Silti vieläkään en tahtonut ymmärtää, että miksi olin tässä kaupungissa - yksin...

Aikaa kului, otin toisen "samanlaisen" ja tunsin baarimikon hiljaisen, pitkän
katseen - kysyvän - tuijottavan minua sitä antaessaan. Olisin halunnut  sanoa jotain,
mutta tyydyin vain maksamaan ja kiittämään. Jäin tiskin varteen istumaan,
ehkäpä kohtalooni tyytymään..... täällä olisin, vieraassa kaupungissa,
vieraiden ihmisten maailmassa - irti omasta elämästä, entisestä.

Ja ilta eteni.... eteni, mutta oliko sillä päämäärää?

Yllättäin ravintolaan oli tullut orkesteri, he aloittivat soittamisen.
Käännyin heitä katselemaaan, tunsin pienen hymynkareen huulillani.
Kuulosti hyvältä - ja huomasin naputtelevani sormilla tiskiä.

Aika eteni, kappaleet vaihtuivat. Tanssilattialla kävi väliin muutamia
pareja tanssimassa, tuttuja toisilleen. Itsekin mietin, uskaltaisinko...
- vaikka tanssija en ollutkaan.
Ajatukseni keskeytyi.... - yllättäin.... niin yllättäin.... vuoksi hänen!

Viereeni tiskille tuli tuo kaunotar!
Silkkisen täydellinen iho harsottu punaiseen mekkoon, joka oli kuin
tehty hänelle - ja niin varmasti olikin. Hän vilkaisi minua, hymyili kevyesti
ja tilasi juomansa.

Mittailin vaivihkaa katseellani häntä, ihailin. Tietty hänellä on seuraa, arvelin.
Vaan hänkin jäi tiskin varteen istumaan, lähes vierelleni -  tuolin selkämykseen nojailemaan....
Katseli orkesteria ääneti, seurasi tanssijoita tarkasti - kuin arvioiden liikkeitä jokaista.

Sitten lava tyhjeni, orkesterista joku selitti jotain, mutta kieltä en ymmärtänyt ja huomasin
lavan etuosaan tulevan tuon pienen hanuristin.
Samassa tuo nainen nousi seisomaan, katsahti minua - nappasi kädestäni ja vei lavalle!
En saanut sanaa suustani, häkellyin..... katsoin
Häntä kysyvästi, hieman estellen.... mutta
ennen kuin ehdin mitään lausua, hän vain totesi: "Tule, anna sydämesi viedä sinua - ja minua!
Viettele minut musiikilla, anna sen vietellä sinut - ja minä......." Sitten kappale alkoi ja
tuon puna-asuisen kaunottaren sanat ja liikkeet veivät minut mennessään....

https://www.youtube.com/watch?v=z0ghCTeaPKI

Kappale vei meitä, hän vei minua - ja minä tein parhaani, jotta pystyin tanssimaan
tahdissa.... vaikka helppoa se ei ollut!
Hän hypnotisoi minut katseellaan, vietteli liikkeillään.... vei minut hetkessä aikaan
ja paikkaan erilaiseen, outoon - unenkaltaiseen olotilaan. Huumaannuin
ja tanssin kuin taiottu.
En nähnyt muuta kuin hänet!
En kuullut muuta kuin tuon kappaleen!

Ja sitten se loppui!

Meni hetki, heräsin kuin unesta. Seisoin keskellä tanssilattiaa ja huomasin, että
meitä tuijotettiin lattian reunoilta. Hän hymyili. Orkesterin soittajat katselivat meitä hetken
sanomatta sanaakaan..... - sitten hitaasti he alkoivat taputtaa käsiään yhteen ja kaikki
yhtyivät aploodeihin.... Kunnes alkoi uusi kappale - joka taas vei minut johonkin,
tuon tuntemattoman kauniin naisen kanssa!

https://www.youtube.com/watch?v=2iS8KhNtc4Q

Tuokaan ei kestänyt kuin muutaman minuutin, mutta minulle se oli ikuisuus.
Ikuisuus irti siitä elämästä, missä olin ollut!
Ikuisuus irti tästä vieraasta kaupungista ja vieraista ihmisistä.

Kappaleen päätyttyä hän vain lähti... poistui ravintolasta kenenkään estelemättä
tai sanomatta hänelle mitään, jäin taas yksin.
Palasin baaritiskille, baarimikko ojensi suoraan minulle "samanlaisen"
- eikä suostunut ottamaan rahaa vastaan! Hämmennyin, mutta päätin olla hiljaa.
Join lasini tyhjäksi ja päätin poistua.
Tunsin, kuinka minua seurasi katseellaan useampi ihminen... mutta kukaan ei
sanonut ääneen sanaakaan. Hiljaisuus oli käsin kosketeltavaa, vaikka orkesteri
soitti jo ja tanssitti asiakkaita.

Pääsin ulko-ovelle ja kuulin kun joku puhutteli minua. Käännyin.
Se oli hän! Tuo puna-asuinen kaunotar nousi nojatuolista ja tuli luokseni.
"Sehän kesti. Olisiko meillä vielä ainakin yksi yhteinen tango jäljellä?"
Poistuimme iltaan viileään......
-----------------------------------------------------------------------------

Tässä pieni rakkaustarina animaationa:

https://www.youtube.com/watch?v=jBu5gSD5sZw&feature=youtu.be
-----------------------------------------------------------------------------
TÄSTÄ SITTEN 29.1.2018 ALKAVA PÄIVITYS:

Hän oli tullut tuohon kadunkulmaan vuosia - vuosia sitten ensimmäisen kerran.
Silloin kasvot olivat vielä olleet sileät ja kädet suuret ja voimakkaat.

Joka ilta kerran viikossa samaan aikaan, siihen samaan paikkaan, hän saapui.
Ei välittänyt säästä, ei hänelle naureskelijoista - eikä ihmettelijöistä.
Toisinaan hän vain seisoi tuota kivitalon seinää vasten, mikä oli myöskin
vuosikymmenten aikana nähnyt ja kuullut monenmoista.

Mies asetteli rauhallisesti jokaisena iltana, kun tuli tuolle tutulle paikalleen,
maahan pienen liinan, sen päälle pienen taitettavan pöydän ja viereen tuolin.
Pöydälle hän asetteli pienestä laukusta aina yhden viinipullon ja lasin ja
alkuun hän aina istui tuolilla jonkin aikaa, avaten rauhallisesti pullon ja
nauttien siitä lasillisen... useimmiten tosin vain muutaman kulauksen.

Ohikulkijat useimmiten vain vilkaisivat miestä, joskus joku pysähtyi hetkeksi
katsomaan häntä, mutta ei sen enempää.
Ja aikaa kului..... kunnes jostain kajahti yksinäisen kirkon kello, jolloin mies
nousi, otti hatun päästään laittaen sen maahan - jos joku vaikka heittäisi siihen kolikon tai pari.

Ja sitten hän aloitti.......
Hän aloitti laulamisen - ja yleensä silloin ohikulkijat pysähtyivät kuuntelemaan häntä!
Kukaan ei sanonut sanaakaan, kaikki vain kuuntelivat hiljaa... - ei edes yskäisyjä kuultu.
Mies lauloi muutaman laulun, kumarsi ja istahti tuolille sanomatta sanaakaan,
kaataen pullosta lasiinsa hieman lisää viiniä. Tuolloin aina lakkiin alkoi kilahdella kolikoita
ja ilmestyi sinne aina seteleitäkin. Ihmiset jäivät odottamaan..... uudet ohikulkijat
katselivat ihmeissään, mitä paikalla tapahtuu ja ne, ketkä kuulivat miehen laulun
- jäivät myöskin paikoilleen ihastelemaan häntä.

Näin jatkui viikkoja - viikot vaihtuivat kuukausiksi - kuukaudet vuosiksi.
Miestä alettiin kutsumaan paikkakunnan nimen mukaan kaupungin ääneksi
Kukaan vain ei tiennyt, mikä mies tämä oikeasti oli ja mikä oli hänen oikea nimensä.
Koskaan kukaan ei edes ollut tohtinut kysyä sitä mieheltä.

Maine levisi, paikalle alkoi ilmestyä aina hieman ennen, kuin mies tuli tutulle kulmalleen,
väkeä.... turisteja ja paikallisia, niin nuoria kuin vanhojakin.
Kyseisen korttelin kauppiaat olivat mielissään miehen saamasta julkisuudesta, toihan se
heidän ravintoloihin ja muihinkin liikkeisiin lisää asiakkaita! Tästä hyvästä kauppiaat
yhteistuumin pitivät huolen siitä, että kyseinen kadunkulma oli aina siisti ja se jopa sai
oman katuvalaistuksen juuri tuon miehen ansiosta - ja koko lystin maksoivat nuo
kauppiaat, tietenkin toivoen että mies jaksaa laulaa vielä vuosia.

Vuodet vierivätkin. Mies vanheni ja hänen ääneensä tuli uusia sävyjä, vivahteita...
mutta lauluääni eikä laulu huonontunut missään vaiheessa.
Sitten eräänä iltana, juuri sinä iltana..... - kulma oli taas täynnä väkeä, mutta....
mutta.... - miestä ei näkynyt! Meni tunti, kirkonkello oli soittanut jo aikoja sitten iltakellonsa.
Ihmiset ihmettelivät, epävarmoina kyselivät toisiltaan ja korttelin kauppiailta, missä mies on.
Kukaan ei osannut vastata!

Hämmentyneinä väki hävisi paikalta, toivoen että seuraavalla viikolla mies olisi jälleen paikalla.
Meni viikko..... - toivonrikkaina miehen paikalle saapumisesta väki oli jälleen ilmestynyt
odottamaan häntä.... - vaan turhaan! Jälleen kirkonkellot soivat, miestä ei näkynyt.
Nyt alkoi pelko kalvaa pikkuhiljaa ihmisten mieliä!
Olisiko hänelle sattunut jotain, jotain vakavaa... jotain.... - ei, sitä ei ääneen sanottu,
vaikka moni sitä pelkäsi, koska olihan mies selvästi iäkäs.

Meni viikko.... ja vielä toinenkin. Enää paikalle ei ollut ilmestynyt kuin kourallinen uskollisia
kuulijoita, joiden mielissä yhä sykki toivo. Mies palaisi vielä!
Sitten nähtiin kujan varjoista jonkun hiljaa astelevan, hyvin varovasti, kohti tuota tuttua
kadunkulmaa. Kansa pidätteli hengitystään toivoen parasta.... ja.....
Kadunkulmaan asteli mustat lasit silmillään vanha mies, hapuili ympäristöään ja kosketteli
seiniä, kunnes tunnisti olevansa oikeassa paikassa.
Ihmiset kuiskuttelivat toisilleen, kaikilla oli sama kysymys mielessä..... nuo mustat lasit!
Mies tärisi hieman, mutta siitä huolimatta sai aseteltua liinan, pöydän, tuolin ja tuon
viinipullon sekä lasin ja hatun - kuten oli tehnyt lukemattomia kertoja.

Sana miehen ilmestymisestä oli kiirinyt ja nopeasti paikalla oli lukematon määrä ihmisiä!
Kaikki olivat hiljaa, jokainen odotti miehen laulua..... ja lopulta hän nousi ylös ja....

https://www.youtube.com/watch?v=_NBG4HG6Z94

........ lauloi vain tuon yhden laulun! Ihmiset pidättelivät henkeään, kyyneliään...
Se kosketti jokaista enemmän, kuin yksikään hänen aiemmista lauluista koskaan.
Laulun loputtua mies istahti hiljaa, jälleen äänettömänä tuolilleen.
Mutta mitä tekivät kuulijat? Kukaan ei taputtanut, kukaan ei sanonut sanaakaan....
- mutta kuin yhteisestä sopimuksesta jokainen käveli miehen luo ja laittoi hattuun
rahaa, enemmän tai vähemmän. Miehen ilme ei värähtänyt kertaakaan.
Lopulta hän keräsi hiljaa rahat hatusta, laittoi sen päähänsä ja hieman varovasti
kasasi tavaransa ja kääntyi paikalle jääneiden puoleen, kumarsi kerran ja lähti
varovasti kävelemään sitä kujaa pitkin mistä oli tullutkin.

Mutta palasiko mies enää tuolle paikalle, missä hän oli ollut vuosikausia?
Ehkä - ehkä ei...... se selviää vain löytämällä tuo kyseinen vanhan kaupungin kadunkulma.
-------------------------------------------------------------------------------------------

Vain 1 laulu

Nyt ei ole kirjoituksia.
- ei tarinoita
- ei mietteitä
- ei seikkailua
On vaian 1 laulu!

Sen ymmärtäminen sävelistä on varmasti helppoa, sanojen taas ehkä vaikeampaa.
Harvapa meistä Koreaa osaa, sen vuoksi kappaleen sanat ovat alla
käännettynä englanniksi.

https://www.youtube.com/watch?v=1VdLViNLhxI



When things were so hard, that I was tired of living.
When nothing was going my way...
When I hadn´t even seen my family
- and even I wasn´t important to myself in this world,
where one must hare more to continue with love:
All of my life.
You are all of my life!

When I look at myself, I changed so much after meeting you.
I began to have dreams and I wanted to make your dreams come true too...
In order to do that, I had to go up higher.....
I had to have more things, just when I had everything.
My dreams became bigger than love.
All of my life.
When I was struggling....

You are all of my life!
You filled me up.
I try filling myself up with other things....

All of my life.
You are all of my life.

But I couldn´t be filled, that´s what we wanted and we so desperate
for now my room is so filled up.
But were you in there alone, without me crying?
All of my life.
You are my everything!

What use is all of this?
If you listening this song somewhere, all of my life....
All of my life.
Yes, this is about you

Paluu kirjoitelmien pariin

No niin, nyt ei tule mitään elämästä kertovaa tilannekatsausta. Kyllähän tässä kaikenlaista on ollut ja
varmasti tulee lähiaikoina taas olemaankin, mutta kaikkien asioiden ruotimista en harrasta nyt kuitenkaan.

Pakkasia pitelee, jopa eteläisessä Suomessa ihan kivasti. Mutta turha valitella! Minusta usein tuntuu siltä,
että nykyään ihmisten kylmyyskestävyys on lähes olematonta ja jo noin 0 -asteisessa lämpötilassa
alkaa itkeminen ja ruikuttaminen! Menkää nyt hemmetti peilin eteen ja miettikää hetki, missä maassa
sitä ollaan ja millaiset vuodenajat täällä on aina ollut, turha vikistä pienistä. Opettelisivat pukeutumaan.
Kyllä minäkin myönnän, että väliin kylmä hieman nipistää ja tuntuu kropassa, mutta se on
osin myös asennekysymys, miten tuolla ulkona pärjää - ainakin itse olen niin päättänyt ja hyvin mennyt,
ainakin vielä myös tänä talvena.
----------------------------------------------------------------------------

Sä tulit kuin tuuli elämääni!
Sä pyörit, sä hyörit, sä olit kaikkialla.
Sä muutit elämäni kerralla
- kokonaan......
teit siitä omaa elämääsi!

Sä tulit kuin tuuli elämääni!
Väliin hiljaa puhisten, väliin lujaa puhkuen....
silti aina kaikkialla.
Sä muutit elämäni kerralla
- kokonaan....
rakensit siitä palan omaa elämääsi!

Sä tulit kuin tuuli elämääni!
Tulit..... myrskynä, elit myrskynä.....
- kylmänä, jäätävänä!
Hetken onnistuitkin siinä...... teit elämästäni elämääsi!
Olit vain kylmäää.... kylmää.... tuulta, jäätävää.

Vaan onneksi lähdit, kuten tulitkin....
- myrskyten, kylmänä...... sellaisena kuin olit ollut....
kaiken aikaa, minulle ja minun kanssani!

Ja kun lähdit, tunsin pitkästä aikaa lämmön sydämessäni!
---------------------------------------------------------------

Eilen oltiin lähekkäin, niin hiljaa - vain lähekkäin!
Tänään erossa toisistamme...
- ja nyt olen vain yksin, sinua kaivaten!

Eilen oltiin lähekkäin, niin sylikkäin - vain lähekkäin!
Tänään erossa sydämistämme, toistemme.....
- ja nyt joudun vain tuntemaan autiuden sylissäni!

Mietin, miten kauan joudumme olemaan näin!
Huusin sen ääneen - yöhön pimeään.
Mietin, miten kauan joudumme......joudumme.....ja vain joudumme.....
Eikä yö vastausta minulle antanut.

Eilen oltiin lähekkäin, niin toisiamme pitäen käsistämme!
Tänään erossa siitä, missä vain olla halauaisimme......
- ja nyt vain odotan, että taas tulisi aika, jolloin sinut näkisin!

Mietin, mitä tekisin - kuinka sinä sen näkisit, että vierelläsi haluaisin olla!
Mietin, yössä..... kunnes keksin
- luoksesi lähetin, lailla perhosen kesäisen, pienen suudelman sydämestäni mun...
Kertokoon se sinulle, että kaipaan - odotan - sinua jo haluan!

Siihen ei muita sanoja tarvita.

-----------------------------------------------------------------------

Yksinäisenä pakkasyössä kulki tuo, varjoihin katosi hän.
Yksinäisenä, ääneti.... vain hiljaa eteenpäin astellen.

Kuka oli tuo? Miksi kulkikaan tähän aikaan ulkona, pakkasessa kipakassa?
Muita ulkona kulkenut ei..... hän vain taivalsi ja taivalsi, väliin hetken pysähtyi...
- taaksensa katsellen, aivan kuin jotain odottaen - kaivaten!

Yksinäisenä pakkasyössä kulki tuo...... joku.
Yksinäisenä, ääneti..... ilman selkeää suuntaa, silti eteenpäin kulkien.

Kuka oli tuo? Miksi olikaan liikkeellä yössä kylmässä, pakkasen pureskeltavana?
Vaan ketään muita ei näkynyt, ei kuulunut askelia toisten.......
- vain hän, vain ja ainoastaan hän..... pakkasyön keskellä, kulki kuin jotain etsien.

Vain varjoissa viihtyi, hetkittäin valoissa lamppujen..... eteenpäin kulkien....
- tuo joku, pakkasyössä yksin!

Katselin häntä ikkunastani hiljaa, miettien ken hän olikaan ja mitä hän etsikään....
- vai odottiko jotakuta? Seurasin hetkisen, kunnes......
Hän vain katosi, kylmään pimeään yöhön!
Hämmentyneenä jäin katsomaan paikkaa, missä hän juuri oli ollut......
- enää ei ketään näkynyt, vain tuuli puhalsi piesten lumikinoksia puista ja rakennuksista.

Hän katosi, ken olikaan! Jäin hieman kaipaamaan, toivoen että vielä hänet näkisin...
- jonain yönä - ja ehkä tietää saaden, ken hän onkaan, tuo pimeän pakkasyön yksinäinen kulkija!
-----------------------------------------------------------------------------------

Hei!
Älä aliarvioi itseäsi, hei.
Sä olet vahva - sä olet hyvä - sä olet parempi, kuin sulle sanotaan!

Hei!
Älä vähättele itseäsi, hei.
Sä olet hieno, sä osaat kyllä - sä kykenet!

Hei - usko minua, kun näin sanon - hei!

Sun on parempi jo tajuta se, että toiset puhuvat vain loukatakseen.....
Sun on parempi jo huomata se, että heitä loukkaa itseään se
- että sä tiedät, mitä sä teet!
- että sä osaat sen, mitä sä teet!
Hei, muista tämä jo vihdoinkin.... - sä et ole se, mitä sulle sanovat vain ne.
Sä olet parempi kuin sanat sanotut, rivienvälistä haukut annetut!

Hei - usko minua, kun näin sanon - hei!

Sun ei tarvitse turhia sietää, sanoja vääriä itseesi ottaa.
Sun ei tekemättömiä tekoja toisten itsellesi pidä kasata.

Tiedät nämä itsekin - muistat ne sydämessäsi sittenkin!
Tulet huomaamaan, miten onkaan elämä helpompaa.....
- kun et turhista sanoista, tarpeettomista teoista, elämääsi kuonaa kasaamaan ala!

------------------------------------------------------------------------------

Arki-illassa ajateltua

Niinpä niin, taas alkanut yksi viikko. Maanantai alkaa olla ehtoopuolella, mutta vielä on mielessä
paljon pureskeltavaa tältä päivältä! Ensin ei tahtonut syntyä mitään, sitten tuli eteen enemmänkin kaikkea ja oli ties minkälaista säätämistä..... mutta kaiketi kaikesta olen kunnialla selvinnyt,
kun kotonakin olen ja ihme, jo kymmenen aikaan illalla ehdin ajattelemaan syömistä!

Toivottavasti tiistai ei olisi yhtä sekava kuin tämä päivä oli. Mutta jos mieskin on
toisinaan sekaisin, niin silloinhan päivätkin voivat olla sellaisia. Vai kuinka?

Nämä tarinat on kirjoitettu 10.11.2014, paitsi tuonne loppuun tulleet päivitykset.
Joku kyselee, että miksi en vain tehnyt uusia kirjoituksia. No syy: Näitä vanhempiakin
tekstejä on joskus hyvä tuoda esille ja voihan olla, että näillekin löytyy uusia lukijoita!

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Kuka minä olen?
Missä minä olen?
Miksi?
Huusin ilmoille, taivaalla....

Epäilyksiä itsestäni,
paikasta maailmassa.
Niitä mietin, ihmettelin!

Eikö oikeasti ollut oikeaa paikkaa?
Eikö oikeaa aikaa?
Olinko vain jotain,
jotain turhaa.... - tarpeetonta?

Sisintä ravisteli ajatukset...
velloi mieli, kalvoi sydäntä - raastoi mieltä.

Tässäkö kaikki oli?
Yksin?
Yksin!
Vai.....

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Sä lähdit kävelemään..... maailmaa näkemään.
Sä heilautit vain kättä ja lähdit menemään.

Vielä heitit mulle hymysi, hetken näin katseesi.
Naurusi tuon tuokion tuulessa soi.

Sitten sä vain menit...... maailmaan
- jätit mut tänne, kotikylään kasvamaan.

Sä menit, nauruasi muistelin.
Sä menit, silmiäsi katselin.
Vaikka sä menit - siinä sä olit
Mielessäni.

Sä laitoit tulemaan terveiset.... maailman saloilta.
Sä viestillä ilahdutit, paikoilta vierailta.

Vielä siis kuulla susta mä sain, nauruasi aina viesteistä hain.
Iloisen ilmeesi niissä mä näin.

Sä menit, nauruasi muistelin.
Sä menit, silmiäsi katselin.                                          

Vaikka sä menit - siinä sä olit
Mielessäni.

Aikaa kului, tunneista viikkoihin, viikoista kuukausiin.
Aikaa kului.... muistot hiipui....
Hiljaa väheni viestitkin nuo.

Eksyitkö maailmaan? Katositko kokonaan?
Saiko joku sinut minulta maailmastain poistumaan?

Uskonut enää mä en, tokkopa koskaan näkisin mä sen.
Katseesi iloisen..... sinun, naisen onnellisen.

Sä menit, nauruasi muistelin.
Sä menit, silmiäsi katselin.
Vaikka sä menit - siinä sä olit
Mielessäni.

Sä menit..... - palataksesi.
Sä menit - lopulta vain palataksesi!
Ja vaikka sä menit, silti muistit mut - ja tulit.
Viereeni!

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Vielä tänään ei ollut sen aika.
Ei!
Vielä huomennakaan ei ole sen aika.
Ei!
Eikä ollut eilenkään.....

Vaan koska onkaan aika sen?                             

Hetken .... juuri sen.

Ken tietää, kuka kertoo?
Sitä selville saada ei voi.

Moni utelee, moni pohtii...
joku ääneenkin kyselee, turhaan arvailee!

Vielä tänään ei ollut sen aika.
Ei!
Vielä huomennakaan ei ole sen aika.
Ei!
Eikä ollut eilenkään....

Tuokio menee, toinenkin.
Aika kulkee kuitenkin.
Etenee hetket toisiin - tulee tunteja uusii.

Vaan...
Vielä tänään ei ollut sen aika.
Ei!
Vielä huomennakaan ei ole sen aika.
Ei!
Eikä ollut eilenkään....

Siksi odottaa vielä joutuu, ajassa olemaan....
tuokiota tiettyä vartoamaan.
Siihen saakka joutuu vain sanomaan:

Vielä tänään ei ollut sen aika.
Ei!
Vielä huomennakaan ei ole sen aika.
Ei!
Eikä ollut eilenkään....

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
-------------------------------------------------
Uutta materiaalia:

Hiljaa olin oloissani omissa, hiljaa.... vain elin.
Tein omiani, tein töitäni.... ahkeroin ja olin.

Illan jälkeen kohti kotia, taas sinne - yksin.
Ilta illan jälkeen.... ilman toista, ilman mitään - elämää, värikästä - moista.

Vaan olipa arvalla uudella kohdalleni jotain tarjota.
Sain kutsun luokse erään.... luokse hänen.

Kiireellä vain kotona käynti, sitten suunnan uuden autoni näytti.
Matkaan vauhdilla luokse toisen, elämää monin tavoin samalla tavalla nähneen.

Ilta iloinen, ilta kahden, ilta minulle - erilainen, silti toivotunlainen.
Eikä kiirettä ollut pois, enkä päässyt edes ois.

Taisi sittenkin elämässä olla jotain....... tulossa......

----------------------------------------------------------------------

Hän oli kaukainen haave, vain kuvana mielessä.... tuo nainen.
Häntä halusi niin moni - todella moni.
Hän oli silti tavoittamaton, vaikka niin lähellä monia.

Häntä haikaili ja hänestä haaveili myös tuo yksi mies.
Yksi, monien joukossa.
Oli tavannut hänet, oli jutellut hänelle, oli hymyn saanut häneltä....
- ja tämä jo luuli, että hän saattaisi tuon naisen saada lähemmäksi - elämäänsä.

Vaan nainen vain kierteli, kiusoitteli.... hymyillään ja sanoillaan miehiä vietteli.
Silti kukaan ei halunnut muuta, kuin saada tuon naisen itselleen... omakseen.

Hän oli nainen, unelmien kohde satumainen.... silti aito ja kaunis.... niin kaunis.
Haaveiden, tavoittelujen ja ihailujen kohde - niin monien.
Myös tuon yhden miehen.... - niin myös tuon yhden miehen.

Ja kävikin niin, että kerran tuo mies naisen lähelleen saikin.
Oli onnesta pakahtua sydän miehen! Oli onnenkyynelissä silmät hänen!
Oli miehellä se, mitä niin moni halusi - ja nyt ne häneltä sitä kadehti

Vaan ei kaikki ollut sitä, mitä mies luuli.
Ei todellakaan - ei lähellekään - ei.
Nainen oli käsittämättömän kaunis, viettelevän houkutteleva....vaan....
sisällä asui naisessa muuta, mitä pinta kertonut ei - ja se miehen tuon
lähes ikuiseksi turmioon vei!

Ei ollut onni puhdasta, ei sydän avoimen vilpitöntä, ei tunteet avoimia....
Kohteli nainen miestä tuota julmasti, vain omaa itseään palvellen.
Ei miestä huomioinut, ei siitä välittänyt.... vain kaiken itselleen käänsi.

Lopulta heräsi unestaan, elämässään, tuo mies. Tajusi tuo, hänestä olisi irti päästävä!
Nainen olikin toista, mitä esitti - ja mies viimein lähti, pääsi irti ja pakeni.
Ja muuttui tuo kuva naisesta tuosta, ihailusta - halutusta.... kaikkien haaveilemasta....
miehellä tuolla, yhdellä.....

Vaan oli jo seuraava naisella mielessä!
Onneksi oli rohkeutta tällä entisellä miehellä.... mennä kertomaan, mitä
tuo nainen oikeasti olikaan - ja vähitellen sana levisi, tarinaa tuota - miehen elämää
hiljaa kerrottiin.... - ja kuva muuttui naisesta, särkyi illuusio puhtaasta, niin kauniista.

Eikä enää ollut ketään, ketä häntä halusi - häntä, naista niin kaunista - kaipasi ja janosi.

------------------------------------------------------------------------------

Auringon tuomaa, tuulien viemää

Jaahas, ulkona alkaa sitten vähitellen näyttää siltä, että kevät tulee kohisten.
Lumet sulavat melkoista kyytiä ja katupöly tunkee joka paikkaan! Koita tuolla sitten
kulkea niin, ettei silmät valu vettä ja keuhkot huuda apua aina välillä, kun kunnolla pöllyää.
Mutta tuo on vain ohimenevää.... kuten joka kevät, onneksi.

Muuten ei mitään ihmeempiä olekaan sattunut. En ainakaan tunnusta, koska on ainakin yksi taho, joka lukee minut väärin vaikka tekisin mitä - ja joo, ei varmaan yllätys että kyseessä on naispuolinen, hyvin mielenkiintoinen.... enkä nyt selvitä asiaa enempää, koska tuostakin sanasta saattaa syntyä utelua, vääntöä ja ties mitä - jälleen kerran.

Erästä henkilöä olisi hieno päästä huomenna jotenkin onnittelemaan, kun tulee vuosi lisää mittariin, vaan taitaa olla niin että jos näin tekisin vilpittömin mielin, siitä nousisi hillitön haloo ja huuto (lue: itkupotkuraivari) tms. No, jos hän lukee tämän (olisi yllätys), toivoisin hänen sitten myöskin ymmärtävän, että syntymäpäiväonnittelut tms. minulta ovat ystävyydellä tehtyjä tekoja kaikki, kuten yleensäkin mitä pyrin toisille tekemään.

Niin, mitäs sitten muuta? Hmm, viime perjantaina pitkästä aikaa ravintolassa näin kukkaistytön.
Siis henkilön, joka myi asiakkaille kukkia. Edellisestä kerrasta oli varmaan se n. 10 vuotta, jotenka pitihän sitä 1 ruusu ostaa (sininen) ja sitten vain katsoa, kenelle antaa. Ruusun sai eräs
ystävä, kenen ilmeet olivat näkemisen arvoiset! Se oli varmaan sen päivän hyvä työ.
----------------------------------------------------------------------------

ありがとう すべて , また あなた !

-------------------------------------------------------- 

Olin kuunnellut sinua päiviä useita.
Olin tukenut sanoilla, lohduttanut lauseilla.
Sulla oli vaikeaa....
Sä itkit, sä itkit ja vielä vain itkit.

Minä kuuntelin, annoin sun nojata olkapäähäni...
Kuuntelin, olin hiljaa.

Sä kerroit menneistä, sä kerroit peloista,
sä kerroit kaikesta, mitä sulla oli ja  mitä ei ollut.
Sulla oli vaikeaa...
Sä avauduit, sä purit sydäntä, uudelleeen ja uudelleen.

Jaksoin olla hiljaa, vain jotain väliin sanoa.
Kuuntelin ja halasin, lähelläni vain pidin.
Sä tunsit olevasi turvassa, irti maailmasta julmasta.
Kuivui hieman kyyneleetkin..... edes hetkeksi rauhoittui mielesikin.

Päätin sua piristää, yllättää - sulle jotain tehdä.
Päätin toteuttaa, erilaista..... elämääsi väriä luoda.

Ja niin, iltana eräänä - mun luokseni sut kutsuin,
tekosyyllä tyhmällä.
Ja niin, iltana eräänä - mun luokseni sä saavuit,
täysin hämmentyneenä.

Olin tehnyt ruokaa, olin kokkaillut ja väsäillyt.
Olin päättänyt sun hetken nauttia, vain olla ja nauttia.
Olin kaiken valmiiksi saanut, kun paikalle saavuit.
Ja sun ilmeesi..... - se kertoi kaiken. Sanoja ei tarvittu,
sinä ymmärsit mitä tarkoitin, mitä sulle halusin.

Nautittiin, naurettiin - sinäkin!

Se ateria oli sulle hetkeksi irtiotto arjesta.
Se ateria oli sulle palanen maailmaa erilaista, ehkä taivasta.
Sä tajusit, että vaikka olisi vaikeaa - voi silti saada hyvääkin.

Vaan kaikki ei tuossa ollut!
Lopuksi esille kaivoin, kaapista taioin... sulle "jälkkärin".
Kylmässä shampanja odotti ja mansikat punaiset.
Tarjosin sulle - hämmentyneelle... hymyillen,
vain todeten: "Näin haluan sulle, ystävälle!" Etkä sanonut mitään...
vain katseesi kertoi kaiken ja se riitti!

Ja tuon illan jälkeen ymmärsit, on maailmassa sinullekin paljon
hyvää tarjolla - ja ymmärsit, sinulla olevan ystävä joka on enemmän
kuin vain ystävä, aina.
Eikä mitään tarvinnut sanoa, vain katse kertoi kaiken.

 --------------------------------------------------------------------

Kalenterini kertoi, muistutus huusi!
Hänellä on syntymäpäivä.
Ja mitä minä olin tehnyt? Huusin apua sisälläni. Huusin itselleni, kiukuttelin.
Miksi?
Kun en ollut saanut hankittua sitä lahjaa, juuri sitä!
Kun ei ollut viedä sitä...... juuri sitä.
Tuskastuneena pyörin ympyrää, mietin ja mietin. Koitin keksiä jotain.
Vaan auttoiko miettiminen?  Löysinkö mitä ajattelin?
Saiko hän lahjan? Vain minä ja hän sen tietää voi......
Ystävänä.

----------------------------------------------------------------------

 Mä  olin harhaillut pitkän illan, teillä vierailla.
Kaukana kotoa...... ajoin ja ajoin.
Päämäärätöntä kurvailua, risteyksissä ihmettelyä... mihin käännyn ja miksi?
Eksynyt olin, vaikka tiesin missä menin - vai tiesinkö sittenkään....

Mä harhailin, ajelin ja ajelin.
Ilta vaihtui pimeäksi yöksi, väsytti.... tahdoin jonnekin nukkumaan.
Ei houkutellut takapenkki mua ollenkaan (yksin) ja jatkoin vain matkaa.

Sitten näin, valot luonasi sun.
En paikkaa tiennyt, en tuntenut sua - vielä..... pihaan kaarroin ja
ovelle astelin, koputtelin. Hetki hiljaista, tuuli tarttui takkiini, repi sitä hieman.
Joku nipisti pimeässä poskeani, mikä lie - ja ovi avautui, narahtaen.

Sä seisoit siinä, hiljaa sanomatta mitään.... mittailit minua ja tummat silmäsi
kiilsivät pienen lampun valossa. Sain sanottua pari sanaa ja sinä hymyilit.
Pääsin luoksesi ja hämmästelin paikkaa, asuntoa erikoista.
Kaikkialla oli mulle vierasta vaan jotenkin houkuttelevaa.... kiehtovaa.....

Kysyit, mistä olin ja minne menin.
Kerroin kaiken ja sain kupin teetä, kuumaa höyryävää, samalla eteeni.
Nautin - ja huumaannuin, siitä - sinusta - paikasta, ties mistä.... mutta
oli lämmin ja erilainen minut valtasi, enkä halunnut lähteä pois,
en ainakaan yön selkään kylmään!

Sanoit odottaneesi minua!
Yllätyin. Mitä?
Sanoit, että tiesit minun tulevan.... ja olit vain odottanut minua, jo pitkään!
Mitä? Sanat jäivät kurkkuuni, mutta ilmeeni kertoi kaiken.
Sinä naurahdit ja vastasit: "Kaikki on hyvin ja hyvin tulee olemaankin...."

Sen todella huomata sain.
Ja yössä tuossa tulin ymmärtämään, miksi minua olit odottanut.....

Tiesin luoksesi aina palaavan, olin missä olin ja
oli mitä oli. Sinä odottaisit minua......
Mutta kuka sinä olit?

--------------------------------------------------------------------------


 Oli ollut hauska ilta, hauskassa seurassa.
Oltiin otettu lasillisia ja muutenkin nautittu.
Seurue hauska, vallaton... yhdessä viihdyttiin ja naurettiin.

Joku keksi, pelataan korttia! No mikä ettei, kaikki valmiina.
Pakka esille, pöytä tyhjäksi ja sitten vain pelaamaan.
Siinä me oltiin, miehet ja naiset..... kaikki jännittyneinä korttiemme kimpuissa.
Läiskittiin ja lätkittiin. Väliin joku voitti, toinen hävisi.

Väliin pari lasillista lisää.... ja iltaa jatkettiin.

Sä olit katsellut mua toisinaan, hymyillyt sillain.... - erilailla.
Mä en alkuun sitä huomannut, tai en vain ajatellut.
Siirryit vastapäätäni pelaamaan, katselit suoraan silmiini - hymyilit.

Kilisteltiin laseja, joku ne taas täyttikin!

Muutama tunti hujahti hetkessä, hauskaa oli, naurettiin.
Ketään ei harmittanut jos väliin hävisi, sen saattoi seuraavassa pelissä
kääntää voitoksi - tai sitten ei... mutta väliäkös sillä.

Viimein lopeteltiin, sä otit pakan ja sekoittelit sitä hetken.
Annoit mulle ja pyysit, että otan sieltä neljä korttia.
Mä sekoitin sitä hetken ja jostain pakasta vedin ne neljä korttia esille,
käänsin ne pöydälle.... - ja sinä hymyilit, säteilit.
Sanoit: "Tuo on sinulle" ja kurkotit pöydän yli mua suutelemaan.

Taisinpa voittaa.....

 -------------------------------------------------------------------------

(lukijan toive - tarinan tyylisuunta).

Olimme istuneet iltaa, nauttineet hieman.... myös toistemme seurasta.
Olit hiljaa kosketellut käsiäni aina välillä ja katsellut minua silmiin, hymyillyt....
Tunsin sisälläni, kuinka vereni kuohui... ajatukseni päässäni pyöri:
Halusin sinua!

Lähdimme ravintolasta, suutelimme kevyesti ja kiedoin käteni ympärillesi.
Painoit hetkeksi pääsi olkaani vasten, huokaisit hiljaa... tiesimme kumpikin, mitä
oli tulossa - ja mitä todella halusimme.....

Saavuimme luoksesi. Emme menneet kotiini, koska halusin sinun tuntevan itsesi
rennoksi ja koska et ollut luonani käynyt, en halunnut että olisit jännittänyt....
"Haluatko juotavaa?" Kysymys soi pehmeästi punattujen huuliesi lävitse ja silmäsi
loistivat kilpaa niiden muutamien kynttilöiden kanssa, jotka olit sytyttänyt palamaan.
Vastasin myöntävästi, avasin kauluspaitani ylimmän napin ja katselin ympärilleni.
Asuntosi näytti tyylikkäältä - juuri sellaiselta, mitä sinun kaltaiselta naiselta saattoikin
odottaa.... hieman koriste-esineitä, muutama taulu jne. - kaikilla oli selvä paikkansa ja
tarkoituksensa ja.....


.... ajatukseni keskeytyi, kun tulit eteeni ja tarjosit juotavaa. Katsahdin lasia hieman
epäuskoisena. Ei, se ei ollut viiniä tai olutta - no sitä sinulta ei olisi odottanutkaan.
Se oli..... hymyilin, nostin lasin huulilleni ja annoin tuon juoman koskettaa kieltäni,
maistelin hieman hymyillen. "Toivottavasti kelpaa." Kuiskasit puoliääneen.
Vastasin kommenttiisi laskemalla lasin pöydälle ja suutelemalla sinua pehmeälle poskelle.

Vaihdoimme muutamia sanoja, nautimme juomia ja samalla katselin sinua tarkemmin.
Olin nähnyt sinut aiemmin vain ulkovaatteissa ja nyt olit tuossa.... - edessäni, kauniina.
Hiuksesi säteilivät kynttilänvalossa, silmäsi säihkyivät ja vartaloasi verhoava mekko
sai mielikuvitukseni taas liikkeelle...... Arvasit varmaan aatokseni ja naurahdit.
"Pieni hetki, käyn hieman tuolla...." Poistuit kylpyhuoneeseen ja huikkasit vielä, että
se pullo siellä keittiön pöydällä, siitä voisin kaataa meille kummallekin vielä lisää.

Tein työtä käskettyä ja palasin takaisin olohuoneeseen. Istahdin sohvalle ja kun olin
juuri päässyt hyvään asentoon ja ottanut pienen huikan lasistani, sinä tulit......
- henkeni salpaantui - kaikki pysähtyi!

Olit helmenvalkeassa aamutakissa, mikä oli vain kevyesti vyötäröltä vyötetty kiinni.
Se ei pystynyt, tai ei ehkä ollut tarkoituskaan, peittää sinun kauniita rintojasi.... ne olivat
osittain esillä... ja näin kuinka kauniit ne olivatkaan. "Pidätkö?"
En voinut kuin nyökkäillä, nielaisin hieman ja nousin sohvalta luoksesi.
Kiedoin käteni ympärillesi, uppouduimme intohimoiseen suudelmaan..... annoimme kieltemme
leikkiä keskenämme ja tunsin, kuinka revit paitaani niin, että sait kätesi vaeltamaan
pitkin paljasta selkääni......

Otit minua kädestä kiinni ja veit makuuhuoneeseesi..... siellä odotti iso parisänky.
Vedit nopeasti pehmeän, kerman vaalean päiväpeitteen pois sen päältä ja alta paljastui kauniit
kiiltävät punaiset vuodevaatteet. Tunsin, kuinka sisälläni värisi.... - miten halusinkaan saada
sinut... ottaa lähelle, suudella..... vietellä.... antaa aisteille valta.... nauttia.....

Revit paidan päältäni, näykit kaulaani samalla kun itse kiskoin housuni jalastani.
Hetkessä olin edessäsi täysin alasti. Katselit minua hetken, mutristit huuliasi ja
maiskuttelit...... Nopeasti nostin sinut syliini, kiljaisit hieman - kiedoit kätesi kaulani
ympärille, pelkäsit tietenkin että putoat.
Laskin sinut vuoteellesi - selällesi. Olit allani.... -avasin tuon ihana helmenvalkean
aamutakin vyön paljastaen sinun kauniin vartalosi.....

Ummistit silmäsi kun tunsit kuinka suutelin sinun pehmeää ihoasi, kaulalta.... vatsalta....
laskeutuen hieman alemmaksi..... siirsit hieman jalkaasi ja huokaisit kevyesti, kun tunsit
kuinka suudellen... - kielelläni vein sinua jonnekin.... värähtelit hiljaa, voihkit hieman....
Sanoit jotain, mutta en saanut kaikesta selvää, enkä välittänytkään... tunsin kaikesta,
miten nautit ja halusit - lisää ja halusit minua!

Nostin sinua hieman, siirsin hieman eteenpäin sängyllä ja nousin suutelemaan noita
täyteläisen ihania, pehmeitä huuliasi. Imit huuliani ahnaasti, halusit maistaa niitä....
Kätesi puristui selkääni.... samalla kun hyväilin hellästi sinun kauniita rintojasi.....samalla kun
nousin päällesi... - tunsit minut, tunsit kokonaan kuinka tulin lähellesi,
koko miehuuteni kovuudella..... antaen sinulle kaiken.
Antauduit minulle ja tunteiden aalloille, tunsit kuinka valtavat väreet löivät koko kehosi läpi,
kun olimme me kaksi vain yhtä..... kiihkeinä toisistamme ja kiihkeinä toisissamme!

Raavit kiihkeästi selkääni samalla kun lisäsin kiihkoni vallassa rakkauden tunnetta,
tuota latausta mikä kehossani velloi. Annoin itseni - sinulle!
Halusit tulla nopeasti päälleni - käännyin nopeasti allesi ja nousit ylleni, viettelevän
hitaasti... ihailin sinun kaunista, puhtaan vaaleaa, vartaloasi ja hyväilin noita upeita
rintojasi samalla kun tulit kokonaan päälleni....... ensin hitaasti, sitten yhä lujempaa ja ....
En olisi uskonut, että kestäisin tuota..... olit villi ja sait minutkin sellaiseksi!
Lopulta tunsin...... kohta..... ja sinä.... voihkit, huusit hieman ja samalla....... minäkin....

Hetken päästä lysähdit päälleni, suutelimme hieman. Painoit pääsi rinnalleni jääden
aloillesi. Kehomme värisivät kaikesta, tuosta nautinnosta.... kiedoin käteni ympärillesi
ja silitin selkääsi hiljaa. Nostit hieman päätäsi ja näykkäisit korvaani, kuiskasit jotain...
Vastasin vain hymyillen - sanoja ei tarvittu - me tiesimme muutenkin.
Tuosta yöstä tuli ensimmäinen.......

Jonkin ajan kuluttua nousimme hiljaa, sanoit meneväsi käymään suihkussa.... katsahdit
taaksesi kylpyhuoneen ovelta ja lausuit: "En taida pärjätä yksin...." Ja muuta ei
tarvittu, kun tulin perässäsi hieman hymyillen.....
-------------------------------------------------------------------------

Katkelmia kesken sunnuntain

Että tällaista taas vaihteeksi. Muutama viime päivä ollut omalla tavallaan hieman hämmentäviä, niin positiivisessa kuin negatiivisessakin mielessä ja olen joutunut miettimään jokusen kerran asioita sellaisiltakin kannoilta,  joita ihan äkkiä ei normaalisti miettisi. Ja mitäkö?
No joidenkin ihmisten tapaa käsitellä asioita, toimia ja olla toimimatta. En väitä, enkä tule väittämään, että itse olisin jotenkin uljas ritari tai puhdas pulmunen - ehei, virheitä ja vikoja sitä löydän itsestänikin ja oikeastaan onkin hyvä että pystyy ja osaa omia virheitään katsoa kriittisesti ja toisinaan jopa oppia niistä.

Tuohon voin sanoa sen verran, että moni kyllä sanoo tiedostavansa omia vikojaan jne. mutta todellisuudessa harvempi oikeasti reagoi niihin ja toimii tulevaisuudessa toisin. Eli lyhyesti tiivistettynä: Paljon puhetta, vähän villoja (lue: tekoja).

Hauskaa on havaita myös se, että tietyt henkilöt joista olisi voinut kuvitella jotain, eivät täysin
olekaan sitä mitä ovat antaneet ymmärtää.... ilman että olisin jotenkin aiheuttanut suuremmin
syytä siihen, että käyttäytyvät hieman eriskummallisesti, näin kauniisti sanottuna.
Mutta siihen saa jäädä kritiikki ja purkautuminen tälläkertaa, koska fiilis on oikeasti aika hyvä
ja rento, hyvin nukuttu yö takana kokonaisuutena ihan mielenkiintoisen viikonvaihteen jälkeen.

Jep, minulle viikonvaihde pääsääntöisesti on perjantai-lauantai ja sunnuntai nyt on vain
jonkinlainen pyhä, vaikka sekin jatkossa tulee olemaan samanlainen työpäivä kuin muutkin.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Hetken oltiin rinnakkain, naurettiin ja iloittiin.
Syliini sain sulkea, lähelleni sinut ottaa.

Vaan miksi sattui niin, mua sanoilla satutettiin.
Viereltäni kadottiin, kauas - kauas..... kauemmas.
Enkä kiinni saanut, kysymään päässyt... - miksi.

Tuntui kuin välillä tuhansia kilometrejä,
ylittämättömiä meriä, kiipeämättömiä vuoria
- etkä kuitenkaan olisi ollut siellä, siellä jossain.

Siksi vain odotan, hiljaa olen ja odotan.
Jos jostain palaat, edes hetkeksi vaan.
Silloin tuokioksi sinut mä haluan.
Jolloin vastauksen kysymykseeni saan.

- sen kestän tai itken ja kestän, mutta "kestän."-
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Utuinen aamu herätti, usvainen tuuli kasvoja kosketti.
Hiljaa pyyhki poskia....
Puiden oksat syksyä soitteli, porttikongin kaiku sitä säesti.
Alastomana kaikui ääni...

Oli syksy, utuinen aamuinen.... - syksy.

Katselin taivaalle, pilvien kiitoa ihailin,
syksyistä laulua kuuntelin, kiireitä ihmisten ihmettelin.
Seisoin ja nautin.. - ääneti luontoa ihailin.

Vain tuuli ja utu seuranani - aamussa syksyisessä.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Sain sulta kutsun, tulin luoksesi kiitäen.
Oltiin vain kahden, toisistamme nauttien....
- ei häirinneet puhelimet, eivät muut -

Halasimme, suutelimme... -sut kiihkeästi nostin sylilleni.
Kietouduimme toisiimme, kaiken muun unohdimme!
Vain kieli rakkauden, se määräsi meille sävelen....

Emme aikaa katsoneet, emme muusta välittäneet.
Revit paitani, kehoani suutelit.... vallassa kiihkon armottoman.
Työnsit vuoteelle pehmeälle, sain sut ..... tulit vain päälle...

Seikkailimme rakkauden aalloilla, tunteiden harjoilla.
Voihkit, vaikeroit ja vaadit - tahdoit mut - kokonaan.
Enkä vastustaa sua voinut, en laisinkaan...

Kuumina kietouduimme toisiimme, lakanoihin sekosimme.
Siihen pysähdyimme..... toisiamme katselimme.
Olimme vain me, tuo hetki ja me - tietäen että ...

Ja yöstä tuosta tuli kaunis kahden ihmisen!

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Älä sano mitä ajattelet, vaan ajattele mitä sanot.
No aina se ei vain toimi..... kuitenkaan.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Pieni tintti värjötteli viluissaan, nälissään - yksin.
Oli oksalla paljaan koivun. Vielä visertää koitti, vaan
tuuli ujelsi ja äänen hukutti.
Tintillä oli kylmä, oli nälkä - eikä suojaa.

Se tuuleen lentämään lähti, tihkusateen kastelemana
koitti löytää suojaa, paikkaa hieman lämpöisempää...
Ja vilu ruumista värisytti.

Sitten näki tuo, lintu pieni viluinen, mökin valon lämpöisen.
Suunnisti tuota kohti, toivoen ja haaveillen...
olisiko siellä hälle jotain, löytyisikö piiristä pihan purtavaa.

Ja kas, siellähän sitä olikin, kuusen oksassa lintumökki,
täynnä herkkuja tinttien.... sinne lensi lintunen
- siemeniin nokkansa tunkien, ahmien.

Kurkkas muori ikkunasta pirtin, hymyillen.
Sai kiitokseksi tintiltä laulun pienoisen.
Eikä enää vilu ollut, eikä nälkäkään - tintillä pienellä tällä.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -