Mikä ystävänpäivä?

No niin, taas olisi käsillä "Ystävänpäivä", jota hehkutetaan vähän joka paikassa tavalla jos toisellakin.
Ei - en ole kyyninen, en ole katkera, en ärtynyt.... -vaikka ehkä kuulostankin siltä.
En vain valitettavasti ymmärrä (enkä halua ymmärtää), että miksi 1 - siis YKSI - päivä olisi
se, jolloinka pitää muistaa ystäviä! Minulle ystävät ovat olemassa 365pvm/vuodessa, piste.

Alkujaanhan on kyse Pyhän Valentinuksen juhlasta, mistä koko ystävänpäivä on vuosisatojen
aikana muodostunut markkinavoimien masinoimaksi "IhQ Jee" bling-blingiä ja sydämiä täynnä
olevaksi päiväksi ympäri maailman. Meille tuo tapa alkoi rantautua 1980-luvun lopulla.

Mutta se siitä. Minulle ystävät ovat olemassa koko vuoden ja heitä kyllä muistan muulloin
mieluummin, kuin nyt vain tänä "ennaltamäärättynä" päivänä. Ei, en halua keneltäkään viedä sitä
iloa ja riemua, että nyt voi lähetellä sydämiä ystäville, antaa omalle kullalle jotain kivaa jne.

Mutta millä mittarilla mitataan ja katsotaan, millainen ihminen on sitten ystävä?
Jokainen tekee varmasti omassa sydämessään ne omat arvionsa ihmisistä, jotka tuntee.
Jollekin ystävä voi olla vaikka se kasvotuttu, jonka kanssa voi heittää pari sanaa säästä
ja joku toinen taas hyväksyy ystäväkseen ihmisen vasta sitten, kun on todella tutustunut
häneen. Itse kuulun tuohon jälkimmäiseen joukkoon. Ystävilleni olen lojaali, kavereitakaan
en tietenkään petä. Ystävälle voi puhua asiat niin, kuin ne ovat - kiertelemättä.
Joskus ystävä ärsyttää ja tekisi nuijia tätä päähän.... mutta silti ystävyys kestää,
kivikot ja karikot. On joskus jopa tutkittu, että hyvät ystävyydet ovat kestävämpiä, kuin
parisuhteet - ainakin nykyisessä hektisessä elämänmenossa.

Sitten ystävyyden hajoamisesta:
Ei sekään ole tavatonta. Ainakin itse voin sanoa omakohtaisesti, että en helposti käännä
toiselle selkää, mutta kun sen käännän - se selkäpuoli on sitten tiiviisti toista kohden.
Miten näin voi käydä? No esimerkiksi luottamuksen pettäminen!
Sanot yhtä, toimit toisin ja sitten valehtelet päin naamaa, että et ole tehnyt jotain
- mistä kuitenkin on faktaa ja tietoa jo useammalta taholta.
Yksi, mikä myös hajoittaa ystävyyksiä, on kahdenkeskisten asioiden julistaminen yleisesti.
Sanonta sanoo: "Kuka tarvitsee vihollisia, kun on tuollaisia ystäviä?"

https://www.youtube.com/watch?v=_UveXP9lu4o

Toivon, etten oikeasti nyt pahoittanut kenenkään mieltä!
Tietenkin ystävänpäivää saa juhlia - ei siinä mitään pahaa ole.
Toivoisin vain teidän muistavan, että eivät ne todelliset ystävät katoa mihinkään
seuraavana päivänä tai sitä seuraavana, eivätkä viikon päästä jne.
Ehkäpä ystävä olisi enempi jopa otettu siitä, että huomioit hänet yllättäin
ihan muuna päivänä, kuin 14.2. - vaikka olisitkin jo jollain tapaa häntä
muistanut kyseisenä ajankohtana.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Tulit luokseni..... tervehtien.
Olit, kuin olit ollut ennenkin.
Katselit minua - katsahdin sinua.
Jotain vain puuttui.... siitä välistämme uupui!

Emme puhuneet, emme jutelleet.
Istuimme kumpikin hiljaa, osin omissa ajatuksissamme.
Olit siinä, sinut kyllä tunsin....
- mutta jotenkin olit silti vieras.
Et enää se jokin.... - kuten vielä hiljan.

Vaan miksi? Niin, miksi?
Mietit varmaam mielessäsi....
- mutta mitään et tehnyt kysyäksesi, mitään sanoaksesi.
Vaan... - poistuit.
Lopullisestiko?
Kokonaan?
Kukaan ei tiedä, et ehkä sinäkään.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - 

Aurinkoinen ilme kasvoillani, lämpö sydämessäni....
silmäni loistivat, säihkyivät ja säteilivät.
Olin onnellinen!

Olin tavannut sinut, ystäväni, pitkästä aikaa.
Olimme jutelleet, nauraneet, iloinneet.... halanneet...
- ja tuntui kuin aika olisi vienyt meidät aikaan menneeseen,
aikaan yhteiseen - jolloin olimme yhdessä enemmän - enemmän kun nykyään.

Aika tuntui pysähtyvän, olimme vain me:
Kaksi hyvää ystävää ja kaikki meidän "jutut"....
Sait minut nauramaan, sain sinut nauramaan...
- nauroimme toisillemme!
Ja taas sen tajusimme: Ystävyyttä ei voi ostaa,
sitä ei voi lahjoa - se tulee sydämestä.
tunteena aitona ja puhtaana!

KAIKILLE YSTÄVILLENI: Jokainen teistä on minulle tärkeä ja oma ihana itsensä!

https://www.youtube.com/watch?v=S4R8HTIgHUU


-----------------------------------------------------------------------------

Pieniä ajatuksia syysflunssan ohessa.

Se syysflunssa sitten päätti kokeilla minunkin terveyttäni ja havaitsi sen haavoittuvaiseksi.
Viime viikolla sain maata kuumeen kourissa, välillä todella tuskaisen kuuma ja välillä taas
hemmetin kylmä. No erilaisia rohtoja ja lääkkeitä ym. tuli popsittua ankarasti ja pikkuhiljaa
aletaan taas pääsemään normaaliin päiväjärjestykseen. Vielä tosin yksi tulehdus kiusaa
kehoa, mutta uskon ja toivon vakaasti, että tästäkin selvitään ja sitten taas mennään  tukka putkella!
(12.9.2017)

Ja niille, jotka ovat jo udelleet, että miksi en ole enää kirjoitellut lyhyitä mietelmiä ja ajatuksia
- tässä teille vastaus "huutoonne", nyt niitä tulee!
--------------------------------------------------------------------------

Älä vähättele itseäsi!
Sinä olet sinä.
Vaikka oletkin vain yksi pienen pieni osanen universumissa,
ei universumia ole ilman sinua.
Sillä:
Sinä olet sinä.
- Yksi tärkeä osa tässä kaikessa, mitä näemme,
missä elämme, mitä haistamme ja tunnemme.
Muista: Sinä olet yhtä arvokas kuin minäkin!

---   ---   ---   ---   ---   ---   ---   ---   ---   ---  

Hitaasti syntyi ajatus, päässä pyöri ja hyöri.
Kiersi mielessä mutkitellen.... kokonaisuudeksi rakentuen.
Ajatus.... ajatus siitä - vain siitä!

Hitaasti syntyi ajatus, kiersi aivoissa - sopukoissa.
Pyöri tuntojen kammioissa.... ideaksi kehittyen.
Ajatus....ajatus siitä - vain siitä!

Vaan oliko siinä mitään järkeä?
Siinä ajatuksessa..... siitä?
Vai oliko se vain.....  -tyhjä haave jostain, mitä ei saisi?

Vai saisiko?
Sitäpä saikin taas miettiä, ajatuksia päähän puskea..... ja pohtia...
- toivoen, että joskus pääsisi ajatuksesta eteenpäin, sanoista tekoihin!
---   ---   ---   ---   ---   ---   ---   ---   ---   ---

Aika.
Asia, jolle on määritelty määrä......
- joka on aina jonkin kokoinen hetki.
Aika.
Mittaamaton määrä määrätyn mittaista hetkeä.

Sanotaan: Aika on rahaa.
Vaan osaatko käyttää rahaasi oikein, jos on aikaa?
Rahalla et saa aikaa
- siksi käytä rahaa ajan kanssa.

Aika.
Pieniä hetkiä peräkkäin, joista syntyy: Aika.

Se ympäröi sinua nyt, sen jätät taaksesi - sen edestäsi löydät.
Se on kaikkialla, aina.... uutena, silti jo koettuna.
Sitä on: Aika.

Käytä aikasi ja aikaasi viisaasti, älä vain ajatellen itseäsi!
Näe läheisesi, ystäväsi - rakkaasi.... - ja anna heille aikaasi.
Silloin ansaitset enemmän, kuin mitä rahalla saada sä voisit.
---   ---   ---   ---   ---   ---   ---   ---   ---
Tapahtuipa aikoinaan....

Höyryävä kahvikuppi edessäni.
Ikkunan takaa avautui harmaa syksyinen päivä.

Istuin kahvilassa, vietin omaa aikaani ja olin ajatuksissani.... tovin.
Kun huomioni kiinnitti - jokin.

Syrjäsilmällä näin nuo kaksi.
Mies ja nainen nurkassa, kahvilla - kuten minäkin.

Vaan miksi nainen kiihtyneeltä näytti?
Miksi mies kasaan lyhistyneeltä vaikutti?

Luontainen uteliaisuus vei voitin ja vaivihkaa seurasin heitä....
- mitä tahahtuisi nurkkapöydässä ja nuo kaksi, olivat he keitä?

Mies teki pieniä eleitä, nainen katseli häntä hämmästyneenä.
Silmät suurina, suu auki - tuo nuori nainen vain tuijotti!
Sitten, yllättäin...... täysin varoittamatta....
- nainen miestä löi, kasvoille kämmenensä osua antoi.

Kaikki pysähtyi!

Meni hetki.... tuntui, kuin olisi mennyt ikuisuus..... meni toinen....
Sitten mies nousi, pyyhki poskeaan kerran, sanoi hiljaa jotain ja poistui.
Jäi nainen yksin - nyyhkimään kyynelsilmin pöytään.... pienen kahvilan.

Odotin hetken. Mietin, mitä tapahtuisi.
Nainen vain istui, painoi päänsä pöytää vasten.
Nousin.
Astelin hänen luo ja itseni esittelin.

Hän katseensa nosti - minua katseli, kyynelsilmin sinisin.
Antoi minun istua seuraan ja otti nenäliinani tarjotun vastaan.

Kerroin mitä nähnyt olin. Kerroin, mitä luulin - vaan tietää en voinut.
Hän katsoi minua pelästyneenä ja tokaisi:
"Ei, ei.... asia ei ole niin!"

Hän varovasti tunnusti, ehkä suhteensa nyt meni ja pilasi!
Olivat jo pidemmän aikaa seurustelleet... yhdessä olleet
- ja kun mies oli alkanut kertomaan, että hänen on tunnustettava jotain,
oli nainen vain lyönyt - kuuntelematta mitään.

Vasta miehen lähdettyä pois, oli hän nähnyt pöydällä sen rasian...
- sen, mistä hän oli haaveillut jo kauan - niin kauan!
Ja nyt mies oli mennyt.... - ehkä kokonaan.

Tajusin, piti toimia.
Nousin ylös.... syöksyin ulos. Katseellani etsin... hain ja hain.
Lopulta näin! Tuolla.... kyllä, hän on tuolla.
Juoksin miehen kiinni ja sain kerrottua kaiken.
Näin hänen itkeneen - ja nyt nousi kasvoille uudet kyyneleet!

Nainen oli tullut ulos kahvilasta nähden, kuinka
miehensä palasi luoksensa - halasi suudellen.
Jäin hieman kauemmaksi, hymyilin heitä katsellen
-  nyt kohta heidän häitä jo juhlien!

Tyytyväisenä mietin, kerrankin johonkin sekaantuminen kannatti.
---   ---   ---   ---   ---   ---   ---   ---   ---   ---   

Miten alkaa marraskuu?

Niin, siinäpä kysymys.
Ainakin sään puolesta viileää, märkää ja hieman liukastakin. Ennusteet lupailivat hieman maamme
eteläosiinkin tämän viikon puolella hieman valkoista tuolta taivaalta, mutta katsotaan.... katsotaan.

Niin, miksi en ole hetkeen kirjoittanut mitään? Syitä ei ole montaa, mutta yksikin riittää toisinaan.
Nyt oikeastaan oli jopa kaksi syytä ja ne henkilöityivät kahteen eri ihmiseen. Siitä ei sen enempää.

Junatarina on nyt toistaiseksi "jäissä", minkä takia... niin no - lopetus sille on onneksi sellainen, että saatan
sitä joko jatkaa tai antaa olla siinä, koskaan ei voi tietää.
Mutta pistetäänpä vaihteeksi lyhyitä mietteitä ja tarinoita esille! (1.11.2016)
-----------------------------------------------------------------------------

Mä katselin sua, taas mä vain katselin sua
- sä selitit ja selitit, en vain tajunnut sun sanojasi lain.
Mä katselin, tuijotin ja kuuntelin vain.....
- sä selitit ja selitit!

Et muka ollut ketään, et ollut mitään
- kaikki kuulemma oli vain sua vastaan.

Mut kun mä otin sua hartioista kiinni, katsoin syvälle sun silmiin
ja kerroin hiljaa:
- Sä olet juuri sä, sä olet parasta kun olet juuri se, mitä olet!
- Sä olet juuri sä, sä olet ainutlaatuinen noin, koska olet sä!

Sanani upposi mieleesi, näin kyyneleen nousevan silmiisi.
Halasit - tajusit, että ei - ei tämä maailma ole vain harmaata ja tuskaa.
Halasit - tajusit, että ei - ei tämä elämä ole vain kipua ja tuskaa.

Mä sain sut lopultakin tajuamaan, että hyviäkin asioita sulla on!
Mä sain sut vihdoinkin huomaanaan, että niitäkin vastaan ottaa voi.

Koska:
- Sä olet juuri sä, sä olet parasta kun olet juuri se, mitä olet!
- Sä olet juuri sä, sä olet ainutlaatuinen noin, koska olet sä!

Lopultakin sä tajusit, että olet paljon, maailmalle - ystäville - itsellesi.
Koska parasta sinussa olet sä, sinä itse - se mitä sä olet
- nyt ja aina!
----------------------------------------------------------------------

Nukuin levotonta unta, kierin vuoteessa tuskaisena.
Heräsin säpsähdellen, epäillen - enkö olekaan kotonani, omassa sängyssäni?
Ummistin silmäni uudelleen, vaivuin uneen sekaiseen....
- siellä minä, siellä sinä, siellä myös hän ja .. - liian moni kipeä asia, yhdessä!

Heräsin omaan ääneeni, huusin unissani!
Pelkäsin avata silmiäni, pakotin.....
Tuntui, kuin jokin ottaisi päätäni peittoa - sitä pois vetäisi....
Tunsin kylmän hien nousevan iholleni, sydämeni hakkasi kiihkeästi
- saatoin kuulla sen jyskeen pimeässä huoneessa.
Tärisin!

Yritin varovasti avata silmiäni, pieni valonkajo ikkunasta heijastui seinälle.
Sitten hieman isompi..... valokeila - se liikkui.
Tärisin!
Kunnes tajusin: Se oli auton ajovalojen heijastuma pihan parkkipaikalta.
Huokaus rauhoitti hetkeksi mieltäni ja yritin ummistaa silmäni, uneen uudestaan...

Nukahdin... toviksi rauhaisaan uneen.
Vaan mieleni vei minua syvälle jonnekin, alitajuntani kieritti miestä ajatuksissa ikävissä.
Näin vain itseni kaikessa kauheudessaan..... ikävissä tilanteissa, tuhossa ja tuskassa.
Näin sinutkin siellä, mutta sinä vain nauroit minulle - unessani - kääntäen mulle selkäsi...
- kadoten jonnekin - ja jäin yksin!

Säpsähdin. Katsahdin kelloa, epäuskoisena huomasin sen vain tovin kulkeneen eteenpäin.
Yö olisi pitkä - ja minä tunsin olevani väsynyt, niin väsynyt.... liian väsynyt, kaikkeen!
Nousin sytytin valot huoneeseen ja käännyin katsomaan vuodettani.
En uskonut silmiäni! Näinkö harhoja?
Aivan kuin joku olisi nukkunut vierelläni - vaan paikka oli tyhjä!

En uskonut silmiäni! Mietin ja mietin.... oliko uneni sittenkin totta?
Olinko unessa nyt kun valvoin vai olinko valveilla ollessani unien vanki?

Kävin juomassa. Tunsin kuinka sydämeni hakkasi rintaani vasten kiihkeästi.
Pelkäsin mennä sänkyyn, pelkäsin ummistaa silmäni - koska en tiennyt, mihin mieleni
minut taas veisi... - saisinko nukuttua ollenkaan.

Viimein väsymys voitti miehen, niskalenkin ottaen minusta. Sammuin sänkyyn....

Vaan viimein tuli aamu, havahduin... katselin epäuskoisena ympärilleni.
Olin kotona, olin omassa vuoteessa - olin.......
- sinä vierelläni!
En kysynyt, en ihmetellyt - en sanonut mitään.... otin sinut vain halaukseen,
lämpimään syleilyyn, kevyesti suudellen.
Ja yön painajaisten haamut mielestä olivat pois kaikonneet!
----------------------------------------------------------------

Syksyinen puistotie.... meidän kahden jalkojen alla vaahteroista
pudonneiden lehtien kahina soitti hiljaa säveltä, jonka saattoi
kuulla vain syksyisin - kävellen.....

Pidimme toisiamme käsistä kiinni, katsellen luonnon värien runsautta...
- syksyn kauneutta. Annoimme tuulen nipistellä kasvojamme,
kutitella neniämme.... nauroimme kaikelle ja toisillemme!

Syksyinen puistotie... maasta nousi satojen puista pudonneiden
kosteiden lehtien tuoksu.... - se syksyn tuoksu.
Potkimme pieniä lehtikasoja, nauroimme.... olimme kuin lapsia,
mutta olimmehan me nuoria - juuri niin nuoria, kuin halusimme!

Kalvas syyspäiväinen aurinko kurkisteli pilvien lomasta,
kirkkaan kalpeat säteet osuivat maahan loihtien kosteiden vaahteranlehtien
päälle satumaisen kimalteen. Seisahduimme, ihailimme näkemäämme....
Syksy: Vuodenajoista väreistä rikkain.

Katsoimme toisiamme, sanaakaan sanomatta sen tiesimme:
Tästä eteenpäin jokaisen syksyn yhdessä viettäisimme!
---------------------------------------------------------------------------

Mitä on onni?
Onko se sitä, että saa olla töissä?
Onko se sitä, että on ollut terve?
Onko onni jotain, mitä saa vain rahalla?
Mitä onni on?

Kuka kokee onnen mitenkin....
- joku tavoittelee sitä koko elämänsä.
Eikä ymmärrä katsoa ympärilleen, mitä kaikkea maailma tarjoaa!
- joku hylkää kaiken jonkun muka paremman vuoksi.
Eikä huomaa, että se entinen saattoi olla sittenkin parempi!

Onko onni fyysistä?
Onko onni henkistä?
Onko onnea kaupan, saako sitä lainata?
Onko onnea maailmassa vain rajoitettu määrä?

Oletko oikeasti onnellinen, jos niin sanot?
- Koska useimmiten itsellesi valehtelet ensimmäisenä, jos sanot että olet...,
vaikka syvällä sisälläsi tiedät että jotain voisi olla toisin.


Sen vain tietää, kun on onnellinen.
Siihen ei tarvita sanoja - ei asioita, ei tavaroita!
Sitä ei tarvitse ostaa, sillä se on siellä syvällä - sydämessäsi..... tunteena, olotilana...
- aitoakin aidompana.
Mutta muista vaalia sitä, pidä huolta siitä - pitäen huolta itsestäsi ja rakkaistasi
- ja se onnen liekki sydämessäsi ei sammu koskaan!

https://www.youtube.com/watch?v=JNA15rXSxOI
---------------------------------------------------------------------------

Olimme tunteneet toisemme vuosia, istuneet samoissa seuroissa iltoja - kosteitakin....
Usein olimme nauraneet toisillemme ja pari kertaa yhtämatkaa yön selkään
illanistujaisista lähteneet... - vaan aina kumpikin omaan kotiinsa mennyt.

Niin oli jatkunut kauan..... ystävyytemme oli syventynyt, saanut uusia sävyjä...
- elementtejä, tunteisiin meneviä.
Silti: tapasimme vain muiden ystävien läsnä ollessa, joukossa toistan.
Silti: katseemme toisillemme kertoivat.... - tahdon sinut vierelleni, tahdon olla kanssasi
- kahden..... vain kahden - nyt, nyt tai ei milloinkaan!

Niin jatkui - ja jatkui.
Ei edes puhelinnumeroa vaihdettu!
Tapasimme vain muiden ystävien mukana ollessa.... vaikka halusimme!
Mutta kumpikaan ei vain sitä uskaltanut sanoa toiselle, ei kertoa ääneen....
- vaikka kumpikin sen niin tiesimme:
"Tahdon olla kanssasi kahden - vain kahden, nyt.... - niin nyt - tai ei milloinkaan!

Sitten tuli se ilta!
Tapasimme taas tuossa tutussa ravintolassa. Muita ei vielä näkynyt.
Nytkö se sitten tapahtuisi? Mietimme kai kumpikin samaa istuessamme pöydän äärellä...
- kosketin varovasti kättäsi, pehmeää - silkkisen ihanaa!
Kiedoit sormesi sormeni ympärille, hymyilit arasti ja näin, kuinka puna nousi poskillesi.

Emme sanoneet mitään, nousimme hiljaa astellen ulos viileään iltaan.... kävelimme
hetken puhumatta mitään, emme edes katsoneet toisiamme!
Kuljimme korttelin, kuljimme toisenkin, sitten erään rakennuksen kulman taakse sut
kädestä ohjasin, vedin sut kiinni itseeni - suutelin......
Tiesimme: Tästä ei ollut enää paluuta, ei entiseen... - emmekä sinne edes halunneet!

Veit minut luoksesi, lämpimään kauniiseen kotiisi.
Juttelimme, tunteja.... ja taas tunteja..... kunnes yö oli jo pitkällä.
Olin nousemassa, melkein poistumassa... kun sanoit, mut vierellesi tahtoisit!
Hetken olit poissa, toisessa huoneessa - ja palatessasi sydämeni pysähtyi,
vuoksi sinun - kauneutesi - mun yön kuningattareni!

Siitä hetkestä tiesi sydämeni, tiesi sieluni, tiesi miehinen
mieleni...... koko kehoni....
- kaikki ne vuodet, kaikki ne hetket.... olimme vain
odottaneet toisiamme, halunneet vain toisiamme!
Ja nyt olimme vain me, toisillemme.......
----------------------------------------------------------------------

Sunnuntain satoa

Tästä se sitten lähtee.... - vai lähteekö, vain taivas tietää eikä se kerro!
On vain vaikeaa löytää se 1. aihe mistä lähtee tarinoimaan, joten tänään kirjoitan yhtä ja
huomenna toista. Koittakaa pysyä kärryillä ja juonessa mukana.

Laitan näin alkuun jotain mitä olen kirjoittanut joskus aiemmin ja joita muutama muu
on saanut lukea toisaalla...
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - 

Nyt tänne olen lisännyt jotain uutta, hieman... en paljoa mutta jotain.
Ja jos joku miettii, miksi tänne niin tämän osion otsikko kertoo syyn: Sunnuntain satoa. (23.11.2014)
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Tämä blogipäivitys on monien tarinoiden suhteen vanha,
mutta jostain syystä halusin nyt "päivittää" tämän ja tuoda
esille tekstit. Lisäsin tuonne perään seitsemän pienen jutun jälkeen
uusia ajatelmia, jotenka olkaa hyvä vain! (10.8.2015)
-------------------------------------------------------------
 
 Katselin sateen keskellä taivaalle, kyynelten läpi etsin häntä - omaa enkeliä.
Jossain hän oli, minua suojeli! Kiitin jälleen hetkestä, suojelluksesta tuosta
ja sydämeni tiesi, ei mikään minua täältä vielä veisi.
Nousee päivä uusi, hymyillen herään - vielä on paljon elämää, kokemuksia
edessä joita mä kerään! Olen onnellinen, olen elossa.

Hetki sitten yksin jäin, istuin hiljaa huokaisten. Äänettömyys minut ympäröi...
Tunsin vielä ihollani lämpösi, huulillani suukkosi, silmissäni näin katseesi....
Olimme lähekkäin - vielä hetki sitten. Vaan yllättäin sinut pois vietiin,
luotani irti otettiin.... sitä en hyväksyä tahtonut, vastaankin laittaa koitin.
Mikään auttanut ei, valitukset, itkut, halaukset.... ei.
Menit - poistuit.... mutta vain hetkeksi, töihin... ja taas illalla kanssasi olla saisin!
.
Tunsin tuulen kasvoillani, tuiskun hiuksissani.
Kasteli sade ihoani, teki vaatteeni märiksi.
Salamoi - vavahteli maa jyrähtelyn voimasta!
Ilmassa oli...... taikaa!
Ja minä nautin joka hetkestä.

Katosin, tullakseni takaisin.
Lähdin, jotta sain palata.
Olin luonasi, koska en halunnut olla muualla.
Jäin vierellesi, sillä et halunnut mun olevan kaukana.
- Ystäväni!

Torkuin, sängyllä makoilin. Tunsin kuin jokin olisi koskettanut...
Silmiä hieman avasin, säpsähdin... - sinäkö siinä olitkin!
Nousin ylös nopeaan, kokonaan itseni herätin - ja
siinä ei ollut ketään, ei ketään - olitkin vain unta, taas
- vain unta.... ja syvään huokaisin.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Rakkaus...
- tunne mitä ei voi ostaa.
- tunne mitä ei voi lainata.
- tunne mitä ei voi kokeilla.
Sen kun aitona sydämessään tuntee,
ei muuta tarvitse!
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Avasin sydämeni, sinut sinne päästin.
Hetken sitä hyvänä pidit, hellit ja hyväilit..... vaan sitten
- kalvaa aloit, sisältä söit, kaiken herkän pilalle sait ... nauroit vain.
Ja minut tyhjäksi kuoreksi yksin jätit.

Kaukana oli se hetki kun yksin olla jouduin.
Takana ajassa menneessä....
Mutta edessä - siellä odotti aika jonka luulin
taakseni jättäneen..... tulossa uudelleen!
Koittaa kiinni minusta ottaa, viedä pois tästä...
Vaan luovuta en, taistelen
- ja saan kasvoilleni valon aurinkoisen!

Ennen oli vain yksi, yksi ainoa sydän.
Sitten tuli toinen, hetkeksi rinnalle.
- Sykkivät yhdessä, iloiten ja rakastaen.
Vaan tuo toinen sydän vain käymässä kävi,
leikki hetken kuin kiusaten...
toiselle sydämelle lopulta ilkkuen, käänty pois
kauas kadoten. Ei jäänyt toisen sydämen tahtia
hiljenevää kuuntelemaan, ei enää halaamaan.
Ja jäi vain yksi sydän, yksi ainoa sydän...
mikä ei enää sykkinyt.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Elämä
-täynnä hetkiä, ohikiitäviä.
Elämä
-tyhjänä kuin taulun kangas.
Elämä
- ilman ajatuksia, autio
Elämä - sitä on elettävä!
Täytän hetket, maalaan tauluni ja
saan sen täyteen ajatuksia, elämää.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Ajattele, että et kykenisikään ajattelemaan.
Mieti, että et pystyisikään miettimään.
- Niin - miksi niin moni oikeasti toimii juuri niin
ja tekee asioita, joita ei haluaisi kenenkään edes tekevän!
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Miksi toisten joukossa voi olla niin yksin?
Miksi seurassa iloisessa tuntea voi tuskaa?
Miksi ulkopuolinen on sisäpiireissäkin toisten?
Miksi nauru muuttua voi itkuksi?
- Ja silti vain hymyiltävä on!
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Vielä valvon, vaikka jo aamu on.
Yö mennyt taas, yksi yksin.
Vielä valvon - miettien.... jotain odottaen.
Vaan taas turhaan - ja taas mennyt on yksi yö yksin.

Unta en saa, jokin valvottaa.
Mietteet mielen pyörittää.... kehää ajatukset kiertää.
Valvoen tuskailen, yksin yössä tässä...
aamu jo heräämässä - vaan silti vain unetta olen,
jotain kaivaten, silti ainoa olla taas sain - yössä..... tässä.... yössä.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Ja tästä eteenpäin mietelmät on kirjoitettu 10.8.2015!
-------------------------------------------------------

Sä veit minulta pois kaiken sen, mitä olin joutunut kokemaan....
Sä veit minulta pois sen olon pahan, ahdistuksen vaanivan!
Sä veit minulta pois.... enkä kaivannut edes oloa tuota.

Sä toit mulle auringon.
Sä toit mulle ilon.
Sä toit mulle - itsesi!

En ymmärtänyt alkuun, mitä sanoillasi sanoit
- mitä teoillasi tarkoitit - en.
Vaan kun laitoit minut kuuntelemaan - sinua ymmärtämään,
silloin sen tiesin - paremmin kuin koskaan....
Ja vain hymyilin!
----------------------------------------------------------

Kuljetaan tunnelia pitkin, hämärää.... tunnelia oman elämämme.
Kuljetaan.... yritetään päästä ulos, päästä valoon....
- vaan tunneli vain jatkuu ja jatkuu ja jatkuu!

Kuljetaan tunnelia - omaamme, silti mukana toisten.
Elämämme vie meitä eteenpäin, kohti jotain... kohti erilaista.

Ja jokainen meistä joskus näkee tunnelinsa päässä valoa,
ensin vain pisteenä - sitten isompana, kirkkaampana.....
kiiruhdamme... toivoen, että löytäisimme jotain - jotain uutta!

Miksi kiirehdimme? Mitä odotamme?
Mihin elämässämme on kiire?

Ja kun lopulta pääsemme tunnelimme päähän....
- mitä me löydämme? Onnenko?
Emme!

Siellä meitä odottaa ovi!
Ovi, jonka avattuamme astumme loppuelämämme maailmaan.
Sellaiseen, millaisen me siitä teemme.

Joten, mieti tunnelia kulkiessasi, mitä teet ja kenen kanssa!
Koska viimeisen oven avatessasi, tuohon loppuelämäsi
maailmaan - sinä olet valintasi tehnyt - ja elät sen kanssa.
----------------------------------------------------------

Mulle kerroit seuraavasi tekojani pieniä,
lukevasi sanojani näitä.
Yllätit minut!
Miksi?

Vaikka sanoit, että väliin ehkä ikävöit - väliin työnnät pois...
- silti tietää haluat, mitä sanon.

Älä katso asioita painajaisina! Älä mieltäsi maihin lyö!
Nosta katse ylös ja hymyile - tule ja juttele.
Yllätä itsesi!
Eikä miettiä tarvitse, ei hermoilla - ei.

On vain se hetki - ja me.
-------------------------------------------

Hän - vain hän.
Joskus kauan sitten oli: vain hän.

Hän - vain hän.
Joskus kauan sitten......
kauan sitten - oli - hän.

Hän!
Sai jotain, otti itselleen.... piilotti, väliin lähes kadotti.
Piti itsellään, vaikka ei ehkä tahtonutkaan - ei ehkä olisi voinutkaan.
Silti... silloin kauan sitten, kun oli - vain hän.

Hän - vain hän.
Sitten tuli aika erilainen... ja lähti myös hän!
Katosi, vaikka lähellä ehkä olikin.
Hän - vain hän.
Piti silti jotain itsellään, ehkä muistona ajasta jostain.
Piti silti jotain piilossaan, ehkä kaivaten ajasta jostain.
Hän - vain hän.

Vaan tulisiko hän takaisin?
Käymään hetkessä tässä, ajassa erilaisessa?
Ja olisiko hän enää .... "hän"?
---------------------------------------------

Kun ei aina osaa sanoa ääneen...

Otsikko kertoo jotain taas minusta. Vaikka olenkin kohtuullisen verbaalinen kaveri, on välillä
tilanteita että minäkin olen hämilläni ja viime päivinä on taas sellaisia tapahtumia ollut
muutamia. No ei mitään katastrofaalisia tms. mutta kuitenkin sellaisia, jotka ovat miehen
mieltä pyörittäneet hieman sinne ja tänne.

Töissä on sattunut kaikenlaista ja onneksi voin sanoa, että positiivisia asioita.
Vielä huomaan, että vaikka olenkin jo jokusen vuoden samoja hommia tehnyt, silti tatsia löytyy
ja osaan tehdä työni hyvin - monella eri tavalla!

Ainoa asia, mihin oikeasti en ole kovinkaan tyytyväinen, on muuten oma olemukseni.
Hieman laiska mies ei ole pitänyt itseään tarpeeksi hyvässä kuosissa ja hittolainen,muutama
kilo (onneksi oikeasti vain muutama) on tullut tuohon vyötärölle pesupalloksi.
Mutta eikös tällaiset miehet ole nyt in? Siis sittenhän meikäläinen on ihan "kuumaa kamaa" - kai.
--------------------------------------------------------------
Tuonne loppuun on sitten lisätty tarinaa, eli rullaile alaspäin, jos olet jo nämä lukenut...
- jos haluat päästä nopeammin uutuuksiin kiinni...
--------------------------------------------------------------

Tapasin sut taas yllättäin, pienen tauon jälkeen.
Näin silmistäsi, että olit onnellinen - hehkuit..... nauroit, äänesi oli iloinen.
Kerroit tavanneesi ihmisen, tuon kauniin upean kaunokaisen.
Tunsit jotain uutta, tunsit jotain erilaista. Sanoit rakastuneesi.

Joimme kahvia ja sua kuuntelin. Tarinoit toisesta kuin enkelistä.
Kuuntelin ja kuuntelin.... sinä vain kerroit ja kerroit.
Selitit, kuinka olitte tavanneet.... selitit, miten olitte silloin suudelleet....
Selitit yöstänne yhteisestä, aamusta uudesta - erilaisesta.

Ja olit sanojesi mukaan täysin rakastunut.
Mutta jokin sanoissasi hämmensi, hieman jokin särähti - ja sitten lisää utelin.

Sä yllätyit!
Sä epäröit!
Sä et enää ollutkaan varma... et sittenkään enää tiennyt.

Pyysin anteeksi, en sun mieltäsi halunnut masentaa - enkä onneasi kadottaa!
Toivoin sulle hyvää, ystävänihän olit. Vaan kerroin silti kerrankin....
- enemmän kokeneena - vain, että ei kaikki aina ole sitä miltä alkuun näyttää.
 Sä vain kiirehdit... vauhdilla toisen kanssa deittailit....
Mutta häntä et juuri edes tuntenut, et hänestä kertoa osannut!

Ja sitten sinäkin sen huomasit.                        


Aito rakkaus ei vain täytä sinun sydäntäsi.
Se leijuu sinun ylitsesi, täyttäen koko kehosi ja sielusi - ja sitten myös sydämesi.
Ja vasta sitten sinä olet rakastunut!
.................................................................................................

https://www.youtube.com/watch?v=zxoweoAuLjI

Sinä olit siellä.... omalla tiellä.
Minä olin täällä.... - ja kohta kai siellä!
Me olimme yhdessä, vaikka olimme erillään.

Me olimme kahden - yhdessä - salaa.
Me olimme.... toisissamme.... erillämme omillamme...
- silti väliin sydämissä - sinä minun, minä sinun!

Me elimme elämäämme.... missä menit sinä, siellä olin minä
- sielussasi.
Me elimme elämäämme.... missä kuljin minä, sillä olit sinä
- rinnassani.
Vaikka emme olla saaneet, yhteen meitä kun ei luotu... silti vain....
välillä oltiin toisissamme.
Annoimme tunteiden vallata maailmamme - nautimme siitä....
- vaikka emme olla saaneet!

Irti emme päässeet, emme edes yrittäneet.... tähän jäimme...
kierteeseen tähän outoon tunteeseen - mitä ei sallittua ollut, silti vain olimme.
Välillä salaa - kahden!



----------------------------------------------------------------------

Ei näin minulle tapahtua voi! Ei, ei todellakaan!
Näin sanoin itselleni.... vaan totta tuo oli.
Tuossa edessäni oli hän..... enkä olisi ikinä uskonut, todellakin tuossa oli hän.

Ja kaikki alkoi vain ohimennen.
Iltaa istuttiin, eri porukoissa oltiin.... väliin kyllä toisillemme hymyiltiin.
Ja hän lähestyi minua ensin.... muka vahingossa siitä ohitseni käveli ja huikkasi "hei!"
Näki hämmentyneen katseeni, en osannut sanoa mitään - en!

Tuli takaisin ja sanoi jotain, minä vain tuijotin! Kaverit naureskelivat, irvailivat
. tunsin kuinka punastuin..... hän halusi seuraani.
Meidät lähes työnnettiin toiseen pöytään kahdestaan ja siinä se ilta menikin.
Alkukankeuden jälkeen havahduin, tajusin että hän todella oli kanssani!

Se vain oli uutta.... se vain oli erilaista.... se oli kuin taikaa!
Miten minulle voi käydä näin? Mutta tuossa hän oli, hän todellakin oli.

Lähdimme lopuksi hänen luoksensa...... pienen matkan päähän.
Nautittiin lasillinen, tai parikin. Fiilis nousi..... pulssi sykki ja sydän jyskytti rinnassa
armottomasti... kiihkeästi..... hänen vuoksensa.
Ja sitten - hän vain tuli ja suuteli! Minulta lähti jalat alta, värinä kehossani räjäytti tajuntani...
- millainen hän olikaan.... mitä hän tekikään.... minulle!

Taustalla soi vain musiikki, nautimme hiljaa juomiamme.... hän kietoi kätensä ympärilleni...
suudellen kevyesti, näykkäisten huuliani - kieltäni.... olin myyty!
Lasimme tyhjenivät, hän nousi keimaillen... kävi tekemässä uudet juomat ja palasi
vieno hymy huulillaan luokseni.... laski lasit pöydälle ja aloitti keinuvasti tanssimalla
riisumaan itseään.....

Ei näin minulle tapahtua voi! Ei, ei todellakaan!
Näin sanoin itselleni.... vaan totta tuo oli.
Tuossa edessäni oli hän..... enkä olisi ikinä uskonut, todellakin tuossa oli hän.

Ja yöstä tuli...... kauniimpi kuin ikinä osasin kuvitella!
-------------------------------------------------------------------------

Ilta oli hämärtymässä yöksi.
Mielessä ei ollut mitään kaunista.
Ajatukset ahdistivat...... pyörivät ympyrää. Itketti, kirotutti, ahdisti....
- sattui rintaan, sieluun pieneen haavoitettuun.

Ilta oli hämärtynyt jo yöksi.
Mieli ahdistunut ei vain valoa löytänyt, oli ajatustensa vanki.....
Painuivat hartiat vain alemmaksi ja alemmaksi... pimeämmässä yössä.
Mikään ei tuntunut auttavan, eivät mietteet muuttuneet paremmiksi.

Yö eteni.... oli kääntynyt jo aamun puolelle.
Väsyneenä, ärtyneenä, ahdistuneena... omissa ajatuksissaan.
Mielensä vankina! Sattui - ja sattui, henkisesti.... yhä enemmän ja enemmän.
Mitä väsyneempi oli, sitä ahdistuneempikin!
                                                           

Aamu alkoi valjeta.
Ei vain mieli keventynyt!
Auringon ensi säteet valaisivat jo maata hiljalleen, mutta sielu oli pimeä....
Mieli oli synkkä.....
Pyöri omien mietteidensä ympärillä, kehää päättymätöntä.... yksin.
Turhaan - niin turhaan, vain väsyneempänä ja vihaisempana!

Ja lopulta väsymys vei voiton.
Tiuskien siirtyi sänkyyn ja nukahti.... ikävien aatosten vankina, ahdistuneena....
Nukahtaen levottomaan uneen.....
- silti toivoen, että herätessä saisikin hymyillä, eikä tuntea sielussaan tuskaa.
- ettei olisi enää vain yksin ajatustensa piirittämänä, niiden ahdistamana, loukussa - vankina!

------------------------------------------------------------------

Istuin kivellä ja katselin taivaanrantaa kohti.
Pilvet vaelsivat majesteetillisen rauhallisesti taivaalla eteenpäin,
väliin peittäen auringon.... tuon mikä ihoani lämmitti ihanasti.
Väliin sain tuntea kasvoillani kevyen tuulenvireen... virkistävän.

Olin rannalla, täysin autiolla... yksin.
Jossain kauempana kaarteli lintu tai pari, en niihin juurikaan huomiotani kiinnittänyt.
Nautin olostani.... yksin.

Sieluni kiitti, kehoni rentoutui... sain vain olla ja katsella tuonne
veden pinnalle... kuunnella laineiden tasaista ääntä, kun ne keinuen
rantautuivat rantahietikkoon. Teki mieli mennä uimaan..... alasti.
Olinhan täysin yksin, tuolla syrjäisellä rannalla.

Vaan mitä hiljaisuuteen tuli?
Mistä ääntä kuului?
Rauhaaniko rikottiin, rannalle muitakinko?
Ketä - missä - ja ennenkaikkea: Miksi?
Enkö kerrankin olisi vain saanut olla ja nauttia yksin tästä ihanuudesta, edes kerran?

Sitten näin.... - hän tuli tuolta sivummalta, ei ollut yksin.
Hän talutti perässään tuota kauniisti askeltavaa hevosta, mikä uljaana
asteli tuon naisen perässä. Lumouduin seuraamaan heitä.
Eivät olleet huomanneet minua, kävelivät hetken rantahiekalla kunnes astelivat
veteen.... ranta oli matala ja nainen meni muutaman metrin rannasta järvelle päin
ja antoi hevosen hiljaa seurata häntä. Näin, että nuo kaksi olivat selvästi
ennenkin olleet täällä.... kahdestaan nauttimassa veden ihanasta kosketuksesta!

Nainen heilautti kättään veden pinnalla, roiskautti hieman hevosensa ylle ja
tuo uljas ratsu hirnahti hieman, heilautti päätään ja kuulin kuinka nainen naurahti.
Näin tuon tapahtuvan vielä muutaman kerran, sitten he vain kävelivät rantaa pitkin
hiljalleen hetken..... palaten rantahiekalle....
Tuo nainen silitti hetken hevostaan, kuiskutteli sille jotain jonka jälkeen nuo
kaksi vain hiljaa lähtivät astelemaan takaisin, mistä olivatkaan tulleet.
Ja jäin yksin - lumoutuneena tuosta kaikesta - jäin rannalle yksin....

Ja tuosta kerrasta lähtien aina tuolla rannalla yksin ollessani toivoin,
että tuo nainen tulisi tuon ratsunsa kanssa takaisin - uudestaan....
Vaan vielä en kohdannut häntä ole, vielä..... - niin, vielä!

----------------------------------------------------------------------------

Kaivelin laatikoita, pengoin papereita... etsin kuumeisesti sitä yhtä asiaa!
Hitto... taas kaikki hukassa, mikään ei ollut siellä missä piti.
Mihin mä olin sen laittanut? Miksi... siis juuri nyt kun sitä tarvitsen!

Huusin itselleni!
Kirosin itseän!
Tiuskin ja tuhisin, ärisin ja murisin.....

Sitten eteeni, käteeni, tuo kirjekuori tuli. Hieman hämmentyneenä nappasin
sen papereiden seasta ja katselin aikani.
Miksi tämä yhä oli täällä?
Kysyin ääneen itseltäni.
Avasin kuoren ja nappasin sen sisällön - paksun nipun papereita -
käsiini ja aloin lukemaan... uppoutuen menneeseen, aikaan entiseen,
kauan sitten elettyyn: omaan eiliseen.

Olin ollut onnellinen.
Elin enemmän kuin ennen.... ennen sitä aikaa, mitä kirjeistä luinkaan.
Muistelin asioita koettuja - katselin sanoja kirjoitettuja....
rintaani viilsi, sattui..... sattui ja lujaa! Teki mieli tuskasta, kivusta henkisestä huutaa!
Ei - tätä en olisi halunnut enää... en olisi halunnut  enää saada eteeni....
Miksi nämä olivat täällä, miksi?

Kirjeissä, lapuissa... korteissa... eli aika entinen.
Se aika yhteinen: Minun ja toisen.... henkilön nyt jo eilisen, elämäni entisen.
Sieltä lukea sain ajatuksia koettuja, sieltä löytää sain sanoja sanottuja.
Sieltä nähdä sain sieluni silmin niitä hetkiä, jolloin olin ollut onnellinen - silloin.

Vaan liian myöhään tajusin, minut herätettiin.... että onni oli rakentunut valheelle vain!
Se oli ollut petosta suurta, se oli ollut tuskaa tajuta - se oli viedä miehen
maailmasta, elämästä.... kaikesta tästä - nykyisestä!

Lopussa sävyt muuttuivat... olivat tummia, erilaisia... häneltä!
Ja tajusin nyt ajan päästä, että vain valheelle suurelle, huijaukselle tunteiden
tuo onneni rakennettu oli. Enkä voinut kuin suuttua itselleni, miten olinkaan
mennyt tuohon halpaan ... - uskonut tuohon tunteeseen, sen huumaan.

Ja lopulta särkyi se viimeinenkin kuva tuosta henkilöstä.
Pirstaleiksi mureni..... rakentaen samalla ehjemmäksi omaa mieltäni, omaa
elämääni ja omaa sieluani!
Ehkä tuokin piti kokea, että ymmärtäisin nauttia siitä, mitä nyt olenkaan saanut....
Ymmärtää, että onni on rakennettava aidoista asioista.... eikä haaveista vain!

Ja hänen kuva rikkoutui mielestäni ikuisiksi ajoiksi, katosi menneisyyteen.... lopultakin!

Ja vierestä löysin ne paperit, joita etsinyt olin.
------------------------------------------------------------------------

Katkelmia kesken sunnuntain

Että tällaista taas vaihteeksi. Muutama viime päivä ollut omalla tavallaan hieman hämmentäviä, niin positiivisessa kuin negatiivisessakin mielessä ja olen joutunut miettimään jokusen kerran asioita sellaisiltakin kannoilta,  joita ihan äkkiä ei normaalisti miettisi. Ja mitäkö?
No joidenkin ihmisten tapaa käsitellä asioita, toimia ja olla toimimatta. En väitä, enkä tule väittämään, että itse olisin jotenkin uljas ritari tai puhdas pulmunen - ehei, virheitä ja vikoja sitä löydän itsestänikin ja oikeastaan onkin hyvä että pystyy ja osaa omia virheitään katsoa kriittisesti ja toisinaan jopa oppia niistä.

Tuohon voin sanoa sen verran, että moni kyllä sanoo tiedostavansa omia vikojaan jne. mutta todellisuudessa harvempi oikeasti reagoi niihin ja toimii tulevaisuudessa toisin. Eli lyhyesti tiivistettynä: Paljon puhetta, vähän villoja (lue: tekoja).

Hauskaa on havaita myös se, että tietyt henkilöt joista olisi voinut kuvitella jotain, eivät täysin
olekaan sitä mitä ovat antaneet ymmärtää.... ilman että olisin jotenkin aiheuttanut suuremmin
syytä siihen, että käyttäytyvät hieman eriskummallisesti, näin kauniisti sanottuna.
Mutta siihen saa jäädä kritiikki ja purkautuminen tälläkertaa, koska fiilis on oikeasti aika hyvä
ja rento, hyvin nukuttu yö takana kokonaisuutena ihan mielenkiintoisen viikonvaihteen jälkeen.

Jep, minulle viikonvaihde pääsääntöisesti on perjantai-lauantai ja sunnuntai nyt on vain
jonkinlainen pyhä, vaikka sekin jatkossa tulee olemaan samanlainen työpäivä kuin muutkin.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Hetken oltiin rinnakkain, naurettiin ja iloittiin.
Syliini sain sulkea, lähelleni sinut ottaa.

Vaan miksi sattui niin, mua sanoilla satutettiin.
Viereltäni kadottiin, kauas - kauas..... kauemmas.
Enkä kiinni saanut, kysymään päässyt... - miksi.

Tuntui kuin välillä tuhansia kilometrejä,
ylittämättömiä meriä, kiipeämättömiä vuoria
- etkä kuitenkaan olisi ollut siellä, siellä jossain.

Siksi vain odotan, hiljaa olen ja odotan.
Jos jostain palaat, edes hetkeksi vaan.
Silloin tuokioksi sinut mä haluan.
Jolloin vastauksen kysymykseeni saan.

- sen kestän tai itken ja kestän, mutta "kestän."-
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Utuinen aamu herätti, usvainen tuuli kasvoja kosketti.
Hiljaa pyyhki poskia....
Puiden oksat syksyä soitteli, porttikongin kaiku sitä säesti.
Alastomana kaikui ääni...

Oli syksy, utuinen aamuinen.... - syksy.

Katselin taivaalle, pilvien kiitoa ihailin,
syksyistä laulua kuuntelin, kiireitä ihmisten ihmettelin.
Seisoin ja nautin.. - ääneti luontoa ihailin.

Vain tuuli ja utu seuranani - aamussa syksyisessä.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Sain sulta kutsun, tulin luoksesi kiitäen.
Oltiin vain kahden, toisistamme nauttien....
- ei häirinneet puhelimet, eivät muut -

Halasimme, suutelimme... -sut kiihkeästi nostin sylilleni.
Kietouduimme toisiimme, kaiken muun unohdimme!
Vain kieli rakkauden, se määräsi meille sävelen....

Emme aikaa katsoneet, emme muusta välittäneet.
Revit paitani, kehoani suutelit.... vallassa kiihkon armottoman.
Työnsit vuoteelle pehmeälle, sain sut ..... tulit vain päälle...

Seikkailimme rakkauden aalloilla, tunteiden harjoilla.
Voihkit, vaikeroit ja vaadit - tahdoit mut - kokonaan.
Enkä vastustaa sua voinut, en laisinkaan...

Kuumina kietouduimme toisiimme, lakanoihin sekosimme.
Siihen pysähdyimme..... toisiamme katselimme.
Olimme vain me, tuo hetki ja me - tietäen että ...

Ja yöstä tuosta tuli kaunis kahden ihmisen!

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Älä sano mitä ajattelet, vaan ajattele mitä sanot.
No aina se ei vain toimi..... kuitenkaan.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Pieni tintti värjötteli viluissaan, nälissään - yksin.
Oli oksalla paljaan koivun. Vielä visertää koitti, vaan
tuuli ujelsi ja äänen hukutti.
Tintillä oli kylmä, oli nälkä - eikä suojaa.

Se tuuleen lentämään lähti, tihkusateen kastelemana
koitti löytää suojaa, paikkaa hieman lämpöisempää...
Ja vilu ruumista värisytti.

Sitten näki tuo, lintu pieni viluinen, mökin valon lämpöisen.
Suunnisti tuota kohti, toivoen ja haaveillen...
olisiko siellä hälle jotain, löytyisikö piiristä pihan purtavaa.

Ja kas, siellähän sitä olikin, kuusen oksassa lintumökki,
täynnä herkkuja tinttien.... sinne lensi lintunen
- siemeniin nokkansa tunkien, ahmien.

Kurkkas muori ikkunasta pirtin, hymyillen.
Sai kiitokseksi tintiltä laulun pienoisen.
Eikä enää vilu ollut, eikä nälkäkään - tintillä pienellä tällä.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Ajatuksia yössä

En tiedä, onko aina "fiksua" kirjoittaa kun ei ole selvää suuntaa, mitä alkaa kirjoittamaan
vaan antaa vain ajatusten juosta. Tosin se on ollut minulla aina se eteenpäin vievä tapa
kun olen jotain kirjalliseen muotoon tehnyt... Siispä katsotaan, mitä nyt tulee.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Istuin junassa elämän, mikä eteenpäin kulki ja kulki ja kulki.
Mutta olinko vain matkustaja? Enkö saanut junaa pysäyttää asemille aamuisille,
laitureille usvaisille? Enkö voinut itse soittaa väliin pilliä veturin, määrätä vauhtia
ja matkan suuntaa...?
Siinä vaunussa keinuvassa vain olin, tunteissa toisinaan tuskaisissa - toisinaan iloisissa.
Vain liian usein huomatakseni, että joku toinen junaa elämän ohjasi, mi´ eteenpäin puksutti.
Sellainenko on, juna elämän?
Sellainenko on, matka elämän?
Sellainen..... vaiko erilainen....
joskus kanssa toisten - väliin täysin yksinäinen, eikä vaunuuni eksy ketään
asemilta matkaan ja toisinaan itsekin mä haluaisin junan kyydistä hypätä hatkaan...
Vaan matka jatkuu - junassa elämän.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Tänään sen kokea sain, hetken mitä sielulleni vain hain.
Löysin enkelin, puhtaan - kauniin víattoman -juuri sellaisen, enkelin.
Hän hymyili mulle valoaan, säteili kaunista olemustaan....
- saaden itseni hyväksi tuntemaan, tuo enkeli.

Vaan tietää silti sain, myös samalla pirun elämääni hain....
Mietin hetken, kuinka vain - silti jotain kaunista sain!
Hän on mun - Enkelipiruni suloinen, viattoman kaunis ja puhtoinen
- vaik´ alla pinnan tulinen, kuuman hurja - ja silti suloinen.
Siksi hän olla voikin, mun enkeli, mun piru, mun enkelipiru - ikuinen.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Se oli tavallinen, harmaa syksyinen aamu. Tuuli ja tuiversi. Ihmiset nostivat
takkiensa kauluksia pystyyn kävellen hieman kyyryssä eteenpäin.
Autojen ajovalot heijastuivat vesilätäköistä joista roiskahteli pieniä pisaroita takaisin
ilmaan saaden aamuauringon kalpeat säteet heijastumaan niistä hetkellisesti
ennenkuin ne jälleen putosivat takaisin lätäköihin.

Kaikilla tuntui olevan kiire, taas.... kiire ties mihin. Joku kiirehti töihin, toinen opiskelemaan.
Jollakin oli kiire kauppaan, kun taas minulla - ei mihinkään.
Rauhallisesti kävelin kadulla, ihmiset singahtelivat ohitseni ja muutamat katselivat hieman
pahansuopaisesti perään, kun kuljin niin hitaasti - ja hymyilin.
Ei, eihän aamulla saanut hymyillä.... ei iloinen voinut olla! Tuolla on jotain vialla!
Epäluuloiset ja paljonpuhuvat katseet ihmisten kasvoilla vain lisäsivät hymyäni.....

Vaan miksi hymyilin? Mikä tuon mainion olon minulle tuotti?
Olinko rakastunut? Ei, en.
Olinko saanut? Tietääkseni en.
Olinko voittanut..... ? Todellakaan en.
Olinko muuten vain sekaisin? Mielestäni en.

Olin vain onnellinen, hyvin onnellinen.... katselin heräävää päivää, kirkastuvaa taivasta,
ympärillä hyörivää elämää ja mietin, että miksi en voisi olla onnellinen!
Onhan minulla työ, onhan minulla koti, onhan minulla terveyttä - ja ystäviä, hyviä
ja parempia... Miksi siis pitäisi murjottaa?
Päätin siis, otan ilon irti asioista pienistä - hetkistä eteen tulevista, nauttien kaikesta.
Enkä vaivaisi päätäni jokaisella asialla vaan nauttisin - eläisin - nauraisin.
Ja taisinpa ääneen naurahtaakkin, pelästyttäen ohitseni kiitävät kiireiset
- nuo ketkä eivät vielä elämästään nauttineet, tarpeeksi.

Matkasin tovin, jalkani eteenpäin minua vei. Löysin paikan sopuisan, kahvilan mukavan.
Sisälle siis, helähti kello ovessa ja minua tervehti iloisesti myyjä.
Sain kupin kuumaa, kahvia ihanaa - tuoretta. Siihen croisantin otin mukaan, makua
antamaan - kyytipojaksi makuhermojani kutittelemaan.
Pyörittelin kahvikupissani lusikkaa ja ohimennen kuulin läheisestä pöydästä keskustelua,
en sitä kuunnella koittanut, vaan kun kuulla en voinut olla.
Pariskunta väitteli, heti aamusta! Ei, ei näin - ajattelin. Mieleni teki mennä väliin,
puuttua peliin ja tarjota vaikka kahvit heille. Mutta ei, päätin olla hiljaa, hämmennellä vain
kahviani - hiljaa. Keskustelu sai uusia piirteitä, se muuttui hiljalleen väittelyksi.
Myyjäkin jo katsoi pariskuntaa hetken pitkään, näin että mietti mitä tekisi...
Jäi kuitenkin tiskin taakse.
Miehen ääni oli kireä, naisen - niin, kimeä. Sanoista ei onneksi aina selvää saanut,
kumpikin sihahteli toiselleen, katseet tuliset vaihtoivat omistajaa...
Sitten yllättäin, kuin elokuvasta vanhasta - ehkä Ranskalaisesta - laskeutui mies alas
polvilleen, meni eteen naisen ja kämmenelle suuteli! Loput tiesin, mutta vastausta pelkäsin.
Sanoja en kuullut, vain naisen kyyneleet naisen silmissä näin ja tiesin mitä hän sanonut oli.
Myös mies itki, ääneti - mutta itki!
Meni hetki, tuo pari nousi - halasivat ja poistuivat...
nainen onnellisena miehen kainalossa.

Jatkoin kahvini juontia ja taas huomasin, elämästä pitää nauttia ja päivässä tässäkin
oli jo jotain hyvää. Eikä kello ollut kuin vasta kymmenen!

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -