Keveitä ajatuksia -- eli miten Raksa-Reiskan ilta sujui.

Se on tervehdys. Tuossa hiljattain erään asian yhteydessä tuli puhetta monen muun jutun ohessa siitä, että kuinka pitkä naisen orgasmi on. "Just joo" ajattelee varmasti jo jokunen naispuolinen lukija. Näin ei ole kuitenkaan, vaan keskusteluun osallistui kummastakin varsinaisesta sukupuolesta eri-ikäisiä ihmisiä. Ja tähän lisätään sellainen tieto, että miehen kainaloa nuoleskelemalla nainen rauhoittuu, saa mielihyvää ja rentoutuu.... Hmm.... tästähän saadaan kehitettyä hieman tarinaa....

 Raksa-Reiska saapuu rankan päivän jälkeen kotiin! Mies on painanut sopivan lämpimässä päivässä, sanotaan nyt vaikka +26 asteen lämmössä, kahdeksan tuntia duunia. Kaveri tulee kotiin, tuoksahtaa sopivasti kaikelle mahdolliselle..... Vaimokulta on odottanut Reiskan saapumista kuin kuuta nousevaa ja laittanut jo hieman parempaa evästä tälle tarjolle normaalin lähipitserian lätyn sijaan. Raksa-Reiska tietää, että tänään saattaa olla myös "jälkiruokaa" tarjolla! Eli kahvin jälkeen piparia... Hetkinen! Sanoinko minä, että "kahvin jälkeen". No nyt meni Reiskallakin pasmat sekaisin. Tarkoitin tietenkin sen parin bissen jälkeen. Huh, olinpas huolimaton!  

Raksa-Reiska siemaisee parit nopeat tölkilliset kylmää keskiketterää ja murahtelee jotain, kun hänen vaimonsa yrittää virittää keskustelua mm. päivänpolttavista asioista. Vaimoa olisi hirveästi kiinnostanut mm. katsella jo ensitalven lomamatkoja, siitäkin huolimatta että ainakin nyt kaikenlaiset ulkomaanmatkat ovat hieman ei-suositeltuja juttuja.

Raksa-Reiska miettii jo mielessään, että tapahtuuko tässä yhtään mitään! Hän puuskuttaa ja kaivaa kännykkänsä esille. Jos vaikka Rööri-Roope olisi sittenkin pistänyt viestiä ja pyytänyt parille paikalliseen, mutta eihän kännykässä mitään näkynyt. Raksa-Reiska ei ollut mikään somemaailman mallioppilas ja niillä paksuilla sormilla hänen olikin ehkä hieman vaikeaa näpytellä pikkuriikkisiä kirjaimia, mitä hänen nykyinen älypuhelimensa hänelle tarjoaa viestien kirjoituksiin.

https://www.youtube.com/watch?v=B5KeKcglSQs

Hän nostaa katseensa ja huomaa, että vaimo oli ahertanut keittiön siistiksi tämän ruokailun, siis tarkemmin sanottuna, ahmimisen jälkeen.... No vaimo oli jo vuosien saatossa tottunut siihen, että miehen pöytätävat olivat varmaan sieltä kivikauden ajoilta, mutta eipä hän viitsinyt siitä tälle murista, koska yleensä ottaen Raksa-Reiska oli suurnpiirtein siisti mies... mitä nyt haisevia sukkia löytyi välillä ties mistä ja miten hel.....sä tämä sai aina ne bokserinsa näyttämään sisäpuolelta, kuin niitä olisi pitänyt joku lentävää ripulia potenut vesseli? Jarrutusjälkien määrä oli sanoinkuvaamaton ja niiden puhdistamiseen oli yritetty vaikka millaisia antioksidantteja, kynsilakan poistoainetta, vanish "arsea", wc-ankkaa, bioluvilin ja fairin sekoitusta, marseille -saippuaa, sylkeä, sitruunaa, soodaa, hota-pulveria ja kahvinpuruja jne. jne. jne. Vaan ei - jarrujäljet boksereissa vain pysyivät!

Raksa-Reiska huomaa vaimonsa hieman tiukahkon ilmeen ja pelästyy, että nyt tällä pyörii mielessä jotain sellaista, mikä saattaa häneltä viedä mahdollisuuden pieniin lihallisiin iloihin vielä päivän päätteeksi. Hän ottaa kovat aseet käyttöön, nousee sohvalta ähisemättä! (tuota tapahtuu ehkä pari kertaa vuodessa - toim.huom.), astelee vaimonsa luokse ja halaa tätä nallekarhumaisesti. Vaimolla sydän sykähtää hieman enemmän ja kun Raksa-Reiska vielä taputtelee tätä pepulle, on vaimo taas yhtä hymyä. Mies hymyilee ja ilmoittaa, että hän painuu suihkuun ja aikoo pestä myös kainalonsa kunnolla!"Uuh, mikä mies!" Vaimo lausuu ääneen katsoessaan tuota kotleettisen vartalon omaavaa oman pesupallon rakentanutta miestään, joka tallustelee kylpyhuonetta kohti - jättäen ne haisevat sukkansa tietenkin matkan varrelle lattialle.... No niin!

Hetken kuluttua kuuluukin suihkusta epämääräistä ääntelyä ja vaimo tietää, että siellä se hänen oma baaritonninsa esittää omaa oopperaa "Aim ö vatsa-vatsa-mies" joka oli Raksa-Reiskan oma versio Village Peoplen hitistä "Macho Man".  No äänenpainosta päätellen Raksa-Reiskalla on ollut oikein hyvä päivä ja se taas saattoi enteillä jopa yllättävän hyvää.......

https://www.youtube.com/watch?v=pquUXLkI-gU

Mutta tähän väliin päivitys: BLING! Raksa-Reiskan kännykkä kilahtaa. Rööri-Roope oli sittenkin päättänyt pyytä tätä parille pitkälle paikalliseen, sillä eihän huomenna mikään rankka päivä olisi...Raksa-Reiska vain oli juuri suihkussa ja ei valitettavasti kuullut viestin tuloa. BLING! Rööri-Roope alkoi olla kärsimätön, hänellä oli jano ja lompakossa alkoi olla nahat vastatusten, kuin.... ja Rööri-Roope elätteli toiveita, että Raksa-Reiska reiluna jätkänä tarjoaisi tälle parit, hän kyllä maksaisi takaisin heti seuraavasta tilistä ja kun on niitä urakoitakin ollut..... (toisin sanoen, Rööri-Roope ei ollut maksanut Raksa-Reiskalta pummaamiaan oluita reiluun vuoteen). Raksa-Reiskan vaimo näki kännykän vilkkuvan ja vilkaisi sitä, no niin tietenkin.... Rööri-Roope. Mutta tänään hänen ukkonsa ei lähtisi mihinkään, tai pelkästään sohvalla nukkuminen ei riittäisi rangaistukseksi! Voisi olla, että jos Raksa-Reiskalla olisi taas silmät ristissä, olisi hänelläkin harras olo - eli jalat ristissä - ja kauan.

Raksa-Reiska tuli vihellellen suihkusta. Vaimo kertoi, että tämän puhelin oli pari kertaa kilahdellut. No Raksa-Reiska tosin arvasi, kuka häntä oli vaivannut ja tällä kertaa hän yllätti vaimonsa täydellisesti: Kuules eukkoseni, tämä köriläs ei lähde nyt mihinkään.... muualle, kuin sun kanssa tuonne.... ja nappasi samalla vaimoa kädestä ohjaten tämän makuuhuoneen puolelle. Vaimo hihitteli hieman, varsinkin kun hänen miehensä tiputti "vahingossa" pyyhkeen lattialle ja "kevyesti" rojahti sängylle hänen viereensä. Raksa-Reiska nosti käsivarsiaan, otti naisensa kainaloon ja tämä suukotteli hänen toista kainaloa. Kuulemma se rauhoittaa mieltä, mutta myös kiihottaa..... No Raksa-Reiskaa asia lähinnä huvitti, mutta jos jossain lifestyle-sivustolla joku henkilökohtaisen biorytmin ja elämäntasapainoilun hallitseva ihmissuhdekonsultti sanoo noin olevan, mikäs siinä.... antaa vaimon nuolla kainaloa(kin). No huvinsa kullakin, Raksa-Reiska tuumaa.... BLING! Ja taas kännykkä. Hän nousee sängyltä ja kuulee perästään tuskastuneen huokaisun: Vaimo ei todellakaan pitänyt tästä juonenkäänteestä! Mutta mitä ihmettä: Rööri-Roope ilmoittaa vain, että hän ei ehkä tule huomenna töihin. Oli kuulemma törmännyt (lue iskenyt) johonkin hemaisevaan (lue pubiruusu) nuoreen (lue +40v yh-äiti) naiseen ja lähtenyt tämän "kämpille" iltaa viettämään. Raksa-Reiska tiesi, miten tuossa tulee käymään: Jälleen pari kuukautta Rööri-Roope yrittää elää siivosti ja olla vieraille lapsille, kuin oma isä ja pummaa naiselta jonkin verran käteistä. Yleensä nuo "romanssit" ovat päättyneet samalla tavalla, kuin miten ne olivat alkaneet: Rööri-Roope notkuu yksin lähes rahattomana jonkun lähiöbaarin tiskillä janoisena.

Raksa-Reiska tekee miehen työn ja pistää puhelimen äänettömälle! (tätä on viimeksi tapahtunut n. kaksi vuotta sitten, tosi silloinkin vahingossa! toim.huom.) Hän palaa makuuhuoneeseen, jossa hänen vaimonsa päivittää omaa statustaan tälläkertaa kai naamakirjaan. Hän itse ei oikein tuosta(kaan) ymmärrä paljoa mitään, mutta eipä se häntä ole suuremmin haitannut, että vaimo siellä pyörii ties minkälaisissa ryhmissä.... On niistä ollut hänellekin hupia, kun tämä on kertonut, mistä kaikesta ihmiset oikein avautuvat ja valittavat tuolla somessa. 

https://www.youtube.com/watch?v=OmqQ_t2bQ38 

Raksa-Reiska kellahtaa uudelleen vuoteelle, kuin ryhävalas.... no onneksi ei ollut vesipatja alla! Vaimo kiljaisee ja tiputtaa kännykkänsä lattialle, mutta antaa sen olla siellä, sillä samalla rytinällä Raksa-Reiska ähkii ja punnertaa hieman polvilleen, rupee repimään vaimonsa legginsejä pois jaloista. Tämä huomaa miehen epätoivoisen ähellyksen ja auttaa tätä hieman, mutta vain sen verran että miehensä saa tuntea olevansa se "viidakon kuningas" ja "makuuhuoneen suuri Tarzan" (ai sillä liaaninpätkällä? toim.huom.) Samassa rytinässä lähtee myös alushousutkin ja yllättäin Raksa-Reiskan vaimo onkin alaosattomissa sängyllä. Mies murahtelee tyytyväisenä, katsoo edessään makaavaa naista - jonka hän tuntee olevan tälle nyt "valloitettava naaras" ja yrittää alkaa punnertaa ja puskea päälle. "Äh, siis... ooota.... käänny vähä´ siis, eiku..... sä oot tosi ihana..... mä niin tykkään.... susta... voiks´ sä vähän?....Eikun oota hetki.... no niiiiii...... Aaaaaah!" Ja kellahtaa vaimonsa viereen.

Vaimo katselee lasittunein ilmein kattoon ja miettii mielessään, että nyt tehtiin kyllä tämän perheen uusi ennätys, jota ei varmasti hetkeen rikota! Ehkä olisi sittenkin pitänyt päästää ukko sinne baariin parille. Ei se Rööri-Roopekaan olisi eksynyt taas ties mille tielle. Ja sitten alkaa vierestä kuulumaan: Kuorsausta! "Ei helvetti!" Vaimo tuhahtaa ja nousee kiukkuisena ylös sängyltä. Raksa-Reiska makaa alasti selällään sängyllä ja kuorsaa, vaan vaimopa päättikin että ei se tähän jää.... Hän kokeili ensin, että miehensä nukkuu varmasti hyvin ja alkoi sitten harrastaa hieman käsitöitä..... "juu nou!" Eipä siinä kauaa tarvinnut mitään puuhastella, kun tuo huvitutti oli jo noussut sen verran ylös karvatyynynsä päältä, että sillä saattoi jo tehdä hieman muutakin kivaa. Vaimo laskeutui hieman alemmaksi, antoi muutaman hellän suukon tuolle hyvin terhakkaana esiintyvälle veijarille, tämän jälkeen hän nousi miehensä päälle ja laskeutui hitaasti..... nautiskellen....vartta (no, okei kehutaan sitä tuon verran) pitkin alas, pysähtyi toviksi ja aloitti sitten varovasti keinuttamaan itseään. Raksa-Reiska ei alkuun tiennyt mistään mitään, vaan kun tahtia alkoi tulla hieman lisää, hän havahtui ja tajusi, mitä oli tapahtumassa! Mutta kun vaimo oli päättänyt ottaa ohjat käsiin, ei siinä Raksa-Reiska voinut, eikä halunnutkaan, muuta kuin olla "juonessa" mukana.... Hän otti vaimoaan lantiosta kiinni samalla kun tämä kiihdytti omaa PLING PLONG....!!!!! Mitä hel-vet-tiä? Ovikello soi. Kumpikaan ei halunnut poistua tilanteesta ja vaimo suorastaan "hyppi ja pomppi" miehensä päällä.... PLING PLONG...! Ei hemmetti....... Muutaman sekunnin miettimisen jälkeen Raksa-Reiska kiemusteli vaimonsa alta pois ja suunnisti ulko-ovelle, kunhan oli napannut jostain pikaisesti housut jalkaansa. Oven takana oli Rööri-Roope jonkun aiemmin kuvaillun naisen kanssa. "Tota, mä aattelin että voitaisko me tulla täks´ yöks teille, kun tän.... siis mikä sun nimi oli (Rööri-Roope utelee naiselta vielä sitäkin) muksut on tänään sen luona ja ei me voida siellä nyt oikein.....  Raksa-Reiska katsoo kumpaakin muutaman sekunnin hitaasti ja tuumaa lyhyesti, että lähes minä muuna päivänä tahansa, mutta ei tänään - ja piste. Sulkee oven, tuhahtaa ärtyneenä ja vetää henkeä..... 

Hän palaa makuuhuoneeseen, jossa on sopivan hämärää. Huomaa vaimonsa makaavan hieman peiton alla ja päättää ujuttaa itsensä viereen. Vaatteet nurkkaan ja "Swing...." peiton alle. Vaan mitä sieltä löytyykään: Hyvin sikeässä unessa oleva vaimo, joka nukkuu onnellinen hymy kasvoillaan! Raksa-Reiska miettii, herättäisikö tuon ja yrittäisi vielä hiema "säätää" jotain, mutta muistaa sitten, että jääkaapissa on eilistä pitsaa vielä puolet ja televisiosta tulee jalkapalloa ja bisseäkin on. No mitäs tässä sitten valittamaan.... eikun sohvalle, mihin hän sitten (taas) sammuikin.

----------------------------------------------------------------------------------------

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

  

Vain 1 laulu

Nyt ei ole kirjoituksia.
- ei tarinoita
- ei mietteitä
- ei seikkailua
On vaian 1 laulu!

Sen ymmärtäminen sävelistä on varmasti helppoa, sanojen taas ehkä vaikeampaa.
Harvapa meistä Koreaa osaa, sen vuoksi kappaleen sanat ovat alla
käännettynä englanniksi.

https://www.youtube.com/watch?v=1VdLViNLhxI



When things were so hard, that I was tired of living.
When nothing was going my way...
When I hadn´t even seen my family
- and even I wasn´t important to myself in this world,
where one must hare more to continue with love:
All of my life.
You are all of my life!

When I look at myself, I changed so much after meeting you.
I began to have dreams and I wanted to make your dreams come true too...
In order to do that, I had to go up higher.....
I had to have more things, just when I had everything.
My dreams became bigger than love.
All of my life.
When I was struggling....

You are all of my life!
You filled me up.
I try filling myself up with other things....

All of my life.
You are all of my life.

But I couldn´t be filled, that´s what we wanted and we so desperate
for now my room is so filled up.
But were you in there alone, without me crying?
All of my life.
You are my everything!

What use is all of this?
If you listening this song somewhere, all of my life....
All of my life.
Yes, this is about you

Vuosi 2015 loppusuoralla

No niin, taas täällä - pienen tauon jälkeen. Pikkujouluja oli ja meni.... kuten itse joulukin. Tai no, jouluaikahan on vielä käsillä, sillä nythän on Tapaninpäivä, mutta se aatto jo sujahti. Olin ollut sitten sopivan kiltti, koska jokunen lahja sitä minullekin tuli. Vai onko se niin, että lahjoja lahjattomalle....
Kiitos myös niille, jotka muutenkin muistivat minua! Itse pyrin tekemään pieniä hyviä asioita toisille ja myös sillä tavalla tuomaan sitä joulufiilistä mieliin.

Harmistus tässä joulussa on ollut lumettomuus. Etelä-Suomi on saanut kokea tylsän ja masentavan oloisen joulun siinä suhteessa. Joulu oli hieman kuin juhannus, sään puolesta. No hukkumistilastot olivat ainakin pienemmät kuin juhannuksena.....se ero sentään oli!

Sitten taas sai hämmästellä tuossa joulun alla ihmisten kiukkua kaupoissa! Eikö sitä kinkkua ja rosollitarpeita jne. voi ostaa ilman kinastelua, hammasten irvistelyä ja tiuskimista? Jos joulu tuottaa noin paljon tuskaa ihmisille, hitto - majoittukaa koteihinne ja tilatkaa siitä auki olevasta pitseriasta itsellenne kebabit, niin saa ne ihmiset, joilla oikeasti on sitä joulumieltä, käydä rauhassa ostoksilla!
Mutta mikä todella pisti vihaksi tänä jouluna oli joulupäivänä näkemäni lappu erään kerrostalon ulko-ovessa.
Siinä joku todella tuohtunut kirosi sitä, että joku tai jotkut olivat varastaneet heidän kellarikomerosta (häkkivarasto) paketoidut lasten joululahjat! Siis voiko tällaisia idiootteja olla? Jos syyllisen / syylliset tietäisin, niin..... - no eipä enempää, etten vahingossa saa syytettä ties mistä.

Teenkö uudenvuodenlupauksen? Ehkä...... Ainakin sen teen, että taas yksi pieni osa minusta muuttuu hivenen kyynisemmäksi sellaisia kohtaan, jotka kyllä puhuvat silmät kirkkaina ties mitä, mutta todellisuus on yhtä kaukana toteutuksesta, kuin Suomen valtionvelan talttuminen tai työttömyyden katoaminen tms. !
---------------------------------------------------------------------------

Miksi sä luulet noin?
Hei, älä ole tuollainen.....
Miksi sä luulet... miksi?

Sä et ole erilainen, sä et ole parempi!
Sä olet sellainen, yksi samanlainen.... tavallinen vain.
- silti ainutlaatuinen.

Mutta, hei - älä luule - hei.
Sä et ole täällä ainoa.
Sä et ole maailman napa!
Sä et ole se, kuka säännöt sanelee....
- älä turhaan siis huutele!

Miksi sä luulet noin?
Hei, älä ole tuollainen....
Miksi sä luulet ... miksi?

Sä et peilin edessä ole ollut,
et kuvaasi kalpeaa katsellut!
Se sulle tekisi hyvää - ehkä silloin näkisit...
- sä et ole erilainen, sä et ole parempi!
Sä olet sellainen, yksi samanlainen....tavallinen vaine.
- silti ainutlaatuinen.

Kunpa vain muistaisit:
Toisia alemmaksi älä aseta!
Itseäsi jalustalle älä sä nosta!
Sä et ole täällä ainoa,
sä et ole maailman napa.
Sä et ole se, kuka täällä säännöt sanelee
- älä siis turhaan huutele!

Ota opiksesi, katso ympärillesi....
huomaa, että maailma on muutakin kuin sinä - sinä - sinä!
Siellä on myös toisia....... tutustumisen arvoisia, mukavia
- eikä maailma ole vain sinun luomaasi, sitä - sitä - sitä!
Tee itsellesi lupaus, vuoteen alkavaan:
"Nyt kuuntelen toisia, en vain kiukkua ja kiroa, en vain komenna!"
Tulet huomaamaan, miten paljon elämä on helpompaa....
kun et ole vain oman luomasi harhaisen maailman sisällä.
---------------------------------------------------------------------

Tänään katselin kirkaalle taivaalle, lähes pilvettömälle.
Pohdin hiljaa ikkunan äärellä ollessani, että miksi ihmisen mieli on niin oikukas.
Väliin hymyilee pienimmistäkin asioista, kun taas toisinaan ei tarvitse
kaksistakaan tapahtumaa tai asiaa, kun voi menettää hermonsa.

Miksi näin?

Katselin taivaalle ja mietiskelin. Tiesin itsesänikin, että sorrun toisinaan siihen samaan....
välillä ärähtelen typerästi asioista, joista voisin vain olla hiljaa tai hetken miettiä asiaa,
ennen kuin sanoisin mitään.... - mutta miksi sitä on tällainen, miksi?
Ja sen vuoksi toisinaan syntyy ikäviä tilanteita - joita ei todellakaan haluaisi kokea.

Ajatukset kiersivät kehää asiaa pohtiessani.
En tahtonut saada mitään järkevää vastausta itse mieleeni ja päätinkin, että kysyn "viisaammilta"...
- siis teiltä! Miten on...... Miksi ihminen on tällainen? Voi hetkessä iloisen ilmeen vaihtaa
myrskyn merkiksi ja ärhennellä, vaikka syy ei olisi edes kovin kummoinen?
Kuka osaisi kertoa, kuka mielipiteensä julki tuoda? Kertokaa - avautukaa..... kuulla tahtoisin!

----------------------------------------------------------------

Ystävä.
Millainen ihminen hän on?
Ystävä.
Mitä hän voi tehdä vuoksesi.....?
Mitä sinä teet hänen vuoksesi....?
Ystävä.

Onko sinulle ystävä sellainen, kenen kanssa
sen kaljan juot ja huulta heität,
vaan kun paikalla hän ei ole, sä häntä toisille moitit?

Onko sinulle ystävä sellainen, ketä sinua auttaa
asioissa pienissä - ja isoissa, parhaansa tekee minkä voi
ja hänen annat ymmärtää, että et välitä pätkääkään....
silti palvelukset toisen kelpaavat, ilman kiitoksen häivääkään!

Onko sinulle ystävä sellainen, kenelle saat säännös sanella
- kertoa, koska suostut tapaamaan.... milloin voit olla hänen kanssa
ja silloinkin tavata vain niin, kuin sinulle käy ja juuri niin kauan kuin sinulle käy?

Oletko sinä ystävä oikeasti?
Oletko?

Ystävä.
Millainen ihminen hän on?
Ystävä.
Mitä hän voi tehdä vuoksesi.....?
Mitä sinä teet hänen vuoksesi....?
Ystävä.

Ystävää ei liikaa arvostella, ei ulkonäköön puututa,
ei tämän mieltä arvostella, liikoja haukuta!
Ystävyyttä ei hinnoitella..... ei lokeroida, raameihin upotella!
Se on puolin ja toisin avointa, reilua ja vilpitöntä
- se on ystävyyttä.

Sä voit ystävältä pyytää apuja, neuvoja ja tukea
- mutta muista: Sinun pitää pystyä myös antamaan itsekin sitä, hänelle!

Jokainen meistä on saanut elämäänsä ystäviä, erilaisia.
Jotkut meistä eivät vain huomaa, että ohjaavat ystäviään.... määräävät heille paikan
omassa elämässään..... laativat säännöt, kuin lapsia kasvattaisivat.

Pystytkö itseäsi vilpittömästi katsomaan, peilin edessä seisomaan ja tutkimaan,
millainen sinä olet ystävänä ja millaisina sinä pidät ystäviäsi itsellesi? Pystytkö?

Minä pystyn!
-------------------------------------------------------------

Eräänä päivänä tässä hiljattain lähdin kauppaan ostoksille.
No paikallinen kauppakeskus kutsui..... sinne siis.
Tavaraa oli tulossa sen verran paljon, että matkasin autolla, vaikka matkaa ei
olisi mahdottomia ollut, mutta helpompi tulla kotiin.

No parempi niin......
Ajoin kauppakeskuksen erääseen parkkihalliin... hain hetken vapaata parkkiruutua
ja lopulta sellaisen löysinkin.
Reippain askelin lähdin kävelemään kohti ovia, joista rullaportailla pääsisin kauppakeskukseen.
Jokusen metrin edelläni kulki äiti kahden pienen lapsen kanssa.
Toinen lapsista oli arviolta 7-8 vuotias pikkupoika ja toinen hieman pienempi tyttö,
ainakin asusteista päätellen.

Äiti käveli suhteellisen reippaasti eteenpäin ja lapset pinkoivat ja kipittivät sen, minkä kerkesivät
perässä. Pojalla oli selvästi helpompaa, mutta pienellä tytöllä oli selvästi hankaluuksia olla
äidin perässä ja niinhän siinä kävi.... muksis - tyttö oli nurin ja mahallaan parkkihallin lattialla.
Äiti ei tätä huomannut, vaikka hänen selän takaa kuului itkuisen tuskainen huuto "Äääääiiiitiiiiiiii"
Tämä ei kääntynyt, sanoi vain hieman lujempaa: "Tule sieltä, äläkä valita. Nyt mennään sinne kauppaan!"

Poika nykäisi äitiä hihasta samalla taakseen katsoen, sisko makasi maassa.... äiti vain eteni ja poika
oli hiljaa... seurasi häntä. Astelin nopeasti pienen tytön luo ja kyykistyin viereen.
Kysyin, oliko häntä sattunut. Tyttö katsoi minua suurin, hieman kyyneleisin silmin... epäröi sen
pienen hetken, mutta vastasi sitten, että ei.
Sanoin että vien hänet hänen äidin luo. Katsoin samalla, mihin tämä oli suunnistanut ja näin, että
liukuportaille. Pyysin tyttöä nousemaan ja kysyin, et tä haluaako hän tulla syliin.
Tyttö pyyhkäisi hieman silmiä ja vastasi vain "Joo."

Otin tytön syliin ja lähdin nopeasti kohti liukuportaita.
Näin tuon naisen hahmon liukuportaiden yläpäässä, ohittelin muutamia ihmisiä tyttö sylissäni
ja kun pääsimme rullaportaiden yläpäähän, huusin tätä naista.
Alkuun tämä ei tajunnut, että hänelle huudettiin..... astelin tyttö sylissäni nopeasti hänen
peräänsä ja huomasin, että poika pysäytti äitinsä, jolloin hän kääntyi.
Menin heidän luokseen ja hieman kovemmalla äänellä sanoin:
"Teiltä taisi jäädä jotain tuonne parkkihalliin!"
Äidin ilme..... - ihmiset hiljensivät askeliaan kohdallamme ja kuuntelivat, mitä tapahtuisi.
Sanoin, että hieman enemmän voisi katsoa, miten kulkee ja ajatella lapsia, eikä vain itseään!
Lapset ovat kuitenkin lapsia - eivät he pysty kaikkeen samalla tavalla kuin aikuiset.

Nainen meni vaikeaksi, näin kuinka tietynlainen häpeän puna nousi kasvoille.
Olin laskenut tytön alas sylistäni ja tämä otti veljeään kädestä kiinni samalla kun katseli minua.
Toivoin vielä, ettei tuota tapahtuisi enää koskaan, toivotin tytölle hyvää päivän jatkoa ja lähdin.
Parin metrin päässä minut pysäytti eräs rouva ja kiitteli minua. Sanoi, että hänellä on
suunnilleen saman ikäiset lapset, eikä hän voisi edes kuvitella edes toimivansa noin.
Lapset ovat elämän rikkaus - monella tapaa, kuitenkin!
---------------------------------------------------------------

Syksyn merkkejä ilmassa - ja kehossa.

No joo, selvästi huomaa ulkona, että päivät ovat kalsakkaita ja viileitä. Aurinko ei enää lämmitä
samalla tavalla ja tuuli tuntuu purevammalta. Öisin on parhaimmillaan ollut useita asteita pakkasta, jotenka
kyllä se talvi sieltä hiipii...... hitaasti mutta varmasti. Se hyvä puoli toistaiseksi syksyssä on ollut, että
ihan älyttömästi ei tuota vettä tms. ole taivaalta tullut - vielä!

Ja miten sitten syksy näkyy kehossa? No sellaista tyypillistä syysflunssaa tuntuu olevan.
Onneksi vuosia olen jo opetellut kuuntelemaan tiettyjä kehoni "valituksia" ja tiedän, miten reagoida,
eli pahasti en vielä vuoteenomaksi ole joutunut ja työtkin on pystytty tekemään.

Onhan tässä kaikkea muutakin sattunut. Taas saanut huomata, että on ihmisiä, jotka puhuvat mutta
eivät anna puheilleen painoarvoa, eli sanat ovat vain helinää! Myös ilokseni olen saanut nauttia hetkistä,
joita en olisi uskonut vielä pari vuotta sitten kokevani. Hauskaa on ollut, kiitos siitä....
---------------------------------------------------------------


Hei, älä sinä sure.... - ei maailma pärjää ilman sua!
Hei, älä sinä itke..... - sulle paljon on tarjolla täällä.

Älä anna toisten sanojen sua turhaan satuttaa.
Älä anna turhien haukkujen sun sielua musertaa.
Älä, hei - älä!

Hei, älä sinä sure..... - sulla paljon hyvää edessäsi on!
Hei, älä sinä itke.... - sua moni vielä tarvitsee avukseen täällä!

Älä anna noiden toisten, noiden tyhmien, sua turhaan satuttaa.
Sä olet hyvä - sä olet upea - sä olet sä, aito ja hyvä
- sellaisena kuin olet, koska se olet sä!

Hei, älä sinä sure.... - on parempi ilon kyyneleitä poskille valuttaa.
Hei, älä sinä sure.... -et ole yksin täällä, et kuitenkaan - milloinkaan!

Älä pelkää, että vain sinä olisit maailmassasi - yksin omassasi.
Älä turhaan mieti mustia mietteitä, anna noiden toisten niitä vahvistaa!
Sä olet hyvä - sä olet upea - sä olet sä, aito ja hyvä
- sellaisena kuin olet, koska sä olet sä!
Ja sä voit olla, juuri se - mitä olet, sinä hyvä - sellainen kuin olet!

Katse ylös ja elämään!                                          

Et tarvitse naamiota eteesi, et elämällesi!
Ole se upea itsesi - tästä eteenpäin ja aina.
--------------------------------------------------------------

Mulle kerroit itsestäsi. Nauraen kerroit ja kerroit..... annoit palaa sydämesi kyllyydestä!
Sä kerroit, miten elät - miten vain elät..... ja nautit elämästäsi!
Se kuulemma on täydellistä, niin täydellistä.

Mä kuuntelin ja kuuntelin. Sä, poikamiehen maailmaa - omaasi - kuvasit.
Kotisi oli sellainen, kuin tuollaisella nyt olla voi.
Näkemättä sen tiesin, kaikki samanlaisia - aina ja kaikkialla!

Sulle riitti elämääsi olut, urheilulähetykset, nainen välillä....... pitsaa naamaan
ja kavereiden kanssa hengailu. Etkä muuta edes osannut kaivata!

Mä kuuntelin ja huokailin, mietin mielessäni - mitä tapahtuu jos kohtaatkin jonkun,
jonkun joka sinut pysäyttää. Sanoin ajatukseni ääneen ja sä vain nauroit, sitä
tyhjää nauruasi, mitä kuulla sai jokaiseen asiaan - aina.

En jaksanut enempää, lähdin kävelemään vain heilauttaen kättäni mennessäni.
Sä lähdit omillesi ja hetkeen emme tavanneet, enkä sinusta mitään kuullutkaan.

Sitten yllättäin eräänä aamuna, samaan aikaan yhdellä huoltoasemalla kahvilla....
siellä olit sinä - murheissasi, mietteissäsi - hiljaisempana kuin koskaan.
Kysyin, mitä tapahtunut ja mikä on.
Murahtelit hiljaa, et halunnut ensin sanoa mitään ja kun olin poistumassa paikalta, avasit suusi.
"Sä olit niin oikeassa! Mä en tajua, miten mä voin olla näin tyhmä!"
Katsoin sanattomana sinua ja kerroit.....

Olit tavannut naisen, täysin erilaisen kuin ketään aiemmin. Hän vei sinulta jalat alta saman tien ja
sinulle iski halu saada tuo nainen pauloihisi. Viettelit tarjoamalla iltaa, nauroit hänelle ja hänen jutuille...
kuuntelit ja olit hyvä seuralainen, mutta kun veit hänet kotiisi.... loppui romantiikka lyhyeen!

Hän ei kestänyt asuntoasi! Kaikkialla oli pitsalaatikoita, oluttölkkejä, likaisia vaatteita, sohvalla
ties mitä..... keittiöön ei edes voinut katsoa.
Oli lähtenyt saman tien!

Sä olit ymmälläsi, et ymmärtänyt alkuun mistä hän oli ottanut itseensä ja lähtenyt.
Olit vain lysähtänyt sohvalle ja alkanut kittaamaan kaljaa katsellen jotain räiskintäleffaa....
Kunnes olit saanut tekstarin..... tuo nainen kertoi, että jos olet oikeasti tuollainen, millainen kotisi on
- ei ihme, että sinulla ei ole ketään vakituista, eikä varmaan koskaa tule olemaankaan.

Se sai sinut pysähtymään!
Olit katsellut ympärillesi ja tajunnut, että ehkä ei ihan paras tapa saada naista.....
Päätit yrittää muutta tapojasi - ja hetkellisesti se olikin toiminut.
Olit anteeksi pyytänyt naiselta ja luvannut siistiä kotisi, näyttää millainen olet oikeasti ja
tämä antoi sinulle mahdollisuuden......
Oli tullut sovitusti kylään ja kotisi olikin ollut siisti, kuten sinäkin - ja ilta oli ollut hyvä, kaikkinensa.
Hän oli lähtiessä sanonut olevansa pari viikkoa poissa maisemista, mutta tulisi heti palattuaan
kaverin luokse - mistä olit ollut iloinen.

Mutta kaksi viikkoa sinulle oli liikaa - sorruit kaikkeen vanhaan ja kun tuo unelmiesi nainen
saapui luoksesi, kohtasi häntä se näky, mitä hän vähiten kaipasi - entinen sinäsi!
Kääntyi kannoillaan ja katosi.

Ja nyt olet siinä ja valitat! Vieläkään et täysin ymmärrä, miksi hän lähti ja mitä teit väärin.
Totesit vain, että.... taidat lähteä baariin illalla - kai sieltä taas jonkun mukaan saa.

Huokaisin - jotkut eivät opi koskaan, eivät koskaan!
Jatkoit elämääsi - tyhjänä - ollen vain Mr Nobody, niille naisille.... jotka jäivät vain unelmiisi.

------------------------------------------------------------------------

Kuka aamulla hymyili?
Kuka?
Sinäkö?

Hyvä! Niin minäkin!
Muista, aamusi alkaa hymyllä..... vaikka sataisi, vaikka tuulisi,
vaikka maailma mielestäsi kaatuisi.... muista tämä:
Aamusi alkaa hymyllä - aina.

Mille sitten hymyilet?
Mille, jos sanot että vain huolia on?
Niin, mille....

Ole onnellinen - sinä elät!
Taas päivä vaikka mihin.
Ole onnellinen - sinulla on katto pään päällä!
Taas on turvaisa satama mihin tulla reissuilta.
Ole onnellinen - pieni auringonsäde ikkunan takaa on juuri sulle!
Pieni sadepisara poskellasi voi olla suukko häneltä, joltain.....
- ja syy hymyillä, taas!

Älä siis paina päätäsi alas - älä murehdi liikoja.
Elämäsi on ihanampaa, kun muistat - herää hymyillen, joka aamu.

Siis kuka aamulla hymyili?
Kuka?
Sinäkö?

Hyvä! Niin minäkin.... kuten taas huomenaamunakin.
--------------------------------------------------------

Mä tunsin sydämessäni jotain kadonnutta.... kauas sieluuni hautautunutta!
Se ryöppysi sieltä esille, vahvana... silti arkana.
En uskaltanut ääneen sanoa, en sitä kenellekään kertoa.......
- pelkäsin, että ..... se ei ehkä olisikaan totta..... - pelkäsin tunteitani!

Mä tunsin jotain - mitä joskus kauan, kauan - liian kauan - sitten olin saanut kokea.
Mä tunsin, mutta en uskaltanut sitä julki tuoda.
Sisälläni kuohui, mieleni seilasi sinne..... mieleni seilasi tänne.... mieleni etsi jotain
kiinnekohtaa, jotain ajatusta - apua sieltä täältä - sinulta!

Sä kerroit sanoin, sä kerroit teoin, sä kerroit kosketuksin....
Kaikki ne kertoivat mulle, mitä ajattelit.
Ja silti epäröin, epäröin ja epäröin.......... loin turhia kauhukuvia, pimeitä ajatuksia
- peläten, että tämä ei olisikaan totta - ei aitoa, sittenkään.

Hiljaa toivon päivittäin, että sieluni uskoo sanoja, silmäni näkeviä tekoja ja
sydämeni ymmärtää totuuden - ja saisin tuon sieluuni syvälle
hautautuneen tunteen päästää kokonaan irti, valloilleen!

--------------------------------------------------------------------------

Sunnuntain satoa

Tästä se sitten lähtee.... - vai lähteekö, vain taivas tietää eikä se kerro!
On vain vaikeaa löytää se 1. aihe mistä lähtee tarinoimaan, joten tänään kirjoitan yhtä ja
huomenna toista. Koittakaa pysyä kärryillä ja juonessa mukana.

Laitan näin alkuun jotain mitä olen kirjoittanut joskus aiemmin ja joita muutama muu
on saanut lukea toisaalla...
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - 

Nyt tänne olen lisännyt jotain uutta, hieman... en paljoa mutta jotain.
Ja jos joku miettii, miksi tänne niin tämän osion otsikko kertoo syyn: Sunnuntain satoa. (23.11.2014)
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Tämä blogipäivitys on monien tarinoiden suhteen vanha,
mutta jostain syystä halusin nyt "päivittää" tämän ja tuoda
esille tekstit. Lisäsin tuonne perään seitsemän pienen jutun jälkeen
uusia ajatelmia, jotenka olkaa hyvä vain! (10.8.2015)
-------------------------------------------------------------
 
 Katselin sateen keskellä taivaalle, kyynelten läpi etsin häntä - omaa enkeliä.
Jossain hän oli, minua suojeli! Kiitin jälleen hetkestä, suojelluksesta tuosta
ja sydämeni tiesi, ei mikään minua täältä vielä veisi.
Nousee päivä uusi, hymyillen herään - vielä on paljon elämää, kokemuksia
edessä joita mä kerään! Olen onnellinen, olen elossa.

Hetki sitten yksin jäin, istuin hiljaa huokaisten. Äänettömyys minut ympäröi...
Tunsin vielä ihollani lämpösi, huulillani suukkosi, silmissäni näin katseesi....
Olimme lähekkäin - vielä hetki sitten. Vaan yllättäin sinut pois vietiin,
luotani irti otettiin.... sitä en hyväksyä tahtonut, vastaankin laittaa koitin.
Mikään auttanut ei, valitukset, itkut, halaukset.... ei.
Menit - poistuit.... mutta vain hetkeksi, töihin... ja taas illalla kanssasi olla saisin!
.
Tunsin tuulen kasvoillani, tuiskun hiuksissani.
Kasteli sade ihoani, teki vaatteeni märiksi.
Salamoi - vavahteli maa jyrähtelyn voimasta!
Ilmassa oli...... taikaa!
Ja minä nautin joka hetkestä.

Katosin, tullakseni takaisin.
Lähdin, jotta sain palata.
Olin luonasi, koska en halunnut olla muualla.
Jäin vierellesi, sillä et halunnut mun olevan kaukana.
- Ystäväni!

Torkuin, sängyllä makoilin. Tunsin kuin jokin olisi koskettanut...
Silmiä hieman avasin, säpsähdin... - sinäkö siinä olitkin!
Nousin ylös nopeaan, kokonaan itseni herätin - ja
siinä ei ollut ketään, ei ketään - olitkin vain unta, taas
- vain unta.... ja syvään huokaisin.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Rakkaus...
- tunne mitä ei voi ostaa.
- tunne mitä ei voi lainata.
- tunne mitä ei voi kokeilla.
Sen kun aitona sydämessään tuntee,
ei muuta tarvitse!
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Avasin sydämeni, sinut sinne päästin.
Hetken sitä hyvänä pidit, hellit ja hyväilit..... vaan sitten
- kalvaa aloit, sisältä söit, kaiken herkän pilalle sait ... nauroit vain.
Ja minut tyhjäksi kuoreksi yksin jätit.

Kaukana oli se hetki kun yksin olla jouduin.
Takana ajassa menneessä....
Mutta edessä - siellä odotti aika jonka luulin
taakseni jättäneen..... tulossa uudelleen!
Koittaa kiinni minusta ottaa, viedä pois tästä...
Vaan luovuta en, taistelen
- ja saan kasvoilleni valon aurinkoisen!

Ennen oli vain yksi, yksi ainoa sydän.
Sitten tuli toinen, hetkeksi rinnalle.
- Sykkivät yhdessä, iloiten ja rakastaen.
Vaan tuo toinen sydän vain käymässä kävi,
leikki hetken kuin kiusaten...
toiselle sydämelle lopulta ilkkuen, käänty pois
kauas kadoten. Ei jäänyt toisen sydämen tahtia
hiljenevää kuuntelemaan, ei enää halaamaan.
Ja jäi vain yksi sydän, yksi ainoa sydän...
mikä ei enää sykkinyt.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Elämä
-täynnä hetkiä, ohikiitäviä.
Elämä
-tyhjänä kuin taulun kangas.
Elämä
- ilman ajatuksia, autio
Elämä - sitä on elettävä!
Täytän hetket, maalaan tauluni ja
saan sen täyteen ajatuksia, elämää.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Ajattele, että et kykenisikään ajattelemaan.
Mieti, että et pystyisikään miettimään.
- Niin - miksi niin moni oikeasti toimii juuri niin
ja tekee asioita, joita ei haluaisi kenenkään edes tekevän!
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Miksi toisten joukossa voi olla niin yksin?
Miksi seurassa iloisessa tuntea voi tuskaa?
Miksi ulkopuolinen on sisäpiireissäkin toisten?
Miksi nauru muuttua voi itkuksi?
- Ja silti vain hymyiltävä on!
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Vielä valvon, vaikka jo aamu on.
Yö mennyt taas, yksi yksin.
Vielä valvon - miettien.... jotain odottaen.
Vaan taas turhaan - ja taas mennyt on yksi yö yksin.

Unta en saa, jokin valvottaa.
Mietteet mielen pyörittää.... kehää ajatukset kiertää.
Valvoen tuskailen, yksin yössä tässä...
aamu jo heräämässä - vaan silti vain unetta olen,
jotain kaivaten, silti ainoa olla taas sain - yössä..... tässä.... yössä.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Ja tästä eteenpäin mietelmät on kirjoitettu 10.8.2015!
-------------------------------------------------------

Sä veit minulta pois kaiken sen, mitä olin joutunut kokemaan....
Sä veit minulta pois sen olon pahan, ahdistuksen vaanivan!
Sä veit minulta pois.... enkä kaivannut edes oloa tuota.

Sä toit mulle auringon.
Sä toit mulle ilon.
Sä toit mulle - itsesi!

En ymmärtänyt alkuun, mitä sanoillasi sanoit
- mitä teoillasi tarkoitit - en.
Vaan kun laitoit minut kuuntelemaan - sinua ymmärtämään,
silloin sen tiesin - paremmin kuin koskaan....
Ja vain hymyilin!
----------------------------------------------------------

Kuljetaan tunnelia pitkin, hämärää.... tunnelia oman elämämme.
Kuljetaan.... yritetään päästä ulos, päästä valoon....
- vaan tunneli vain jatkuu ja jatkuu ja jatkuu!

Kuljetaan tunnelia - omaamme, silti mukana toisten.
Elämämme vie meitä eteenpäin, kohti jotain... kohti erilaista.

Ja jokainen meistä joskus näkee tunnelinsa päässä valoa,
ensin vain pisteenä - sitten isompana, kirkkaampana.....
kiiruhdamme... toivoen, että löytäisimme jotain - jotain uutta!

Miksi kiirehdimme? Mitä odotamme?
Mihin elämässämme on kiire?

Ja kun lopulta pääsemme tunnelimme päähän....
- mitä me löydämme? Onnenko?
Emme!

Siellä meitä odottaa ovi!
Ovi, jonka avattuamme astumme loppuelämämme maailmaan.
Sellaiseen, millaisen me siitä teemme.

Joten, mieti tunnelia kulkiessasi, mitä teet ja kenen kanssa!
Koska viimeisen oven avatessasi, tuohon loppuelämäsi
maailmaan - sinä olet valintasi tehnyt - ja elät sen kanssa.
----------------------------------------------------------

Mulle kerroit seuraavasi tekojani pieniä,
lukevasi sanojani näitä.
Yllätit minut!
Miksi?

Vaikka sanoit, että väliin ehkä ikävöit - väliin työnnät pois...
- silti tietää haluat, mitä sanon.

Älä katso asioita painajaisina! Älä mieltäsi maihin lyö!
Nosta katse ylös ja hymyile - tule ja juttele.
Yllätä itsesi!
Eikä miettiä tarvitse, ei hermoilla - ei.

On vain se hetki - ja me.
-------------------------------------------

Hän - vain hän.
Joskus kauan sitten oli: vain hän.

Hän - vain hän.
Joskus kauan sitten......
kauan sitten - oli - hän.

Hän!
Sai jotain, otti itselleen.... piilotti, väliin lähes kadotti.
Piti itsellään, vaikka ei ehkä tahtonutkaan - ei ehkä olisi voinutkaan.
Silti... silloin kauan sitten, kun oli - vain hän.

Hän - vain hän.
Sitten tuli aika erilainen... ja lähti myös hän!
Katosi, vaikka lähellä ehkä olikin.
Hän - vain hän.
Piti silti jotain itsellään, ehkä muistona ajasta jostain.
Piti silti jotain piilossaan, ehkä kaivaten ajasta jostain.
Hän - vain hän.

Vaan tulisiko hän takaisin?
Käymään hetkessä tässä, ajassa erilaisessa?
Ja olisiko hän enää .... "hän"?
---------------------------------------------

Tasapaksua talvipäivää

Pureskelin kynsiä, odotin.
Joka päivä kolausta yhtä vain odotin....
Ei kuulunut, ei.
Sitten se rapsahti, postiluukku peltinen.
Syöksyen eteiseen - tuliko tuo?
Ei, pettyä sain taas... odotus jatkua siis sai.

Revin melkein jo hiuksia, odotin.
Päivittäin sitä yhtä asiaa vain kaipasin.
Ei kuulunut, ei.
Kaikenlaisia mainoksia, niitä ilmestyi vain.
Postinkantajako pakettini vienyt oli?

                                                                      

Päivät kului, vaihtuivat.
Mainoksilla ja lehdillä vain minua muistettiin.
Ei kuulunut, ei.
Odotusta..... sitä vain eloni oli .... odotusta.

Tuli sitten se päivä, jolloin toivon menettänyt olin.
Mietin, turhaan olin yrittänyt - jotain tilannut...
eikä mitään kuulunut!
Ei kuulunut, ei.

Lähdin kotoa, harmistuneena... allapäin.... hiljaa.
Päivän toisaalla, arjen askarreissa.
Vaan kun illalla kotiin tulin, oli postia tullut, monenmoista...
- ja seassa lehtien, mainosten... oli se paketti pienoinen!
Enkä voinut uskoa todeksi, sen sittenkin sainkin.
Ja tiesin, joku jotain saisi myös - joku toinenkin...

Hymyilin!














--------------------------------------------------------------------------

Olin istunut iltaa, hiljaa.
En seuraa hakenut, enkä sitä kaivannut!
Yksin siemailin vain juomaani - kädessäni lasia pyöritin.

Väkeä kulki pöytäni ohi, taisi mennä hänkin.
En vain huomannut alkuun, en ehkä jaksanut toisia katsella.

Pääni painoin käsiini, huokaisin hiljaa - juuri silloin....
ja hän pysähtyi luokseni.
"Miksi noin?" Kysyi hiljaa ja tuijotti minua.
Toisti sanoja pari kertaa ja vasta sitten ymmärsin, hän puhui mulle.
"Miksi noin?" Kysyi ja katsoi silmiin - minua.

Vastasin varovasti, en tiennyt oikein mitä edes sanoa.
Hän istuutui viereeni, katse arvosteli tätä miestä.
Olin ihmeissäni, miten tuollainen jäisi tähän, minun
tavallisen miehen viereen.....

Juttelimme hetken, kysyi lähtisinkö muualle.
"Niin no, miksi ei." Vastasin, vaikka arvelin että... olisiko hän....
Tuo nainen arvasi aatokset, naurahti hiljaa kuiskaillen:
"Ei, en tosiaan ole mutta täällä ei vain ole meille mitään!"

Löytyi toinen paikka, hieman hämyisä - juuri sopiva kahdelle.
Hän kyseli, hän vastaili, hän sai minut nauramaan.....
- vaan jotain salaperäistä tuossa naisessa oli, sitä en selville saanut....

Ilta loppui - liian nopeaan. Hän halusi kotiinsa... nousi, kiitti
seurasta ja poistui hiljaa ulos, viileään yöhön usvaiseen.
Jäin ihmeissäni yksin!

Lähdin ulos, katselin jos häntä olisi näkynyt, mutta katu oli
autio... - minulle. Vain katulamppujen kalpeat valot heijastuivat
rakennusten seiniltä ja märältä kadulta.
Kävelin kotiin ja ovella kaivelin taskustani avaimia ja...
käteeni osui jotain pientä. Nappasin hämmästyneenä käteeni
tuon kortin ja hetken hiljaa sitä luin.
Lopulta vain sen ääneen sanottua sain: "Oletpa salaperäinen....!"
- ja tiesin tapaavani hänet pian uudestaan.

---------------------------------------------------------------------------

 Oltiin jo jonkin aikaa tapailtu, käyty ulkona - yhdessä juhlittu.
Olin ollut luonasi ja sinä myöskin luonani.
Öitä vietetty erilaisia..... iltoja kaikenlaisia.
Naurettu, juteltu - ja vain oltu.

Sitten, kuin vaivihkaa vain - sä tulit luokseni uudestaan.
Et ollut vain yötä yhtä, et hetkeä pientä.
Heräsitkin vierestä useampina aamuina, vaikka välillä
siitä nousin yksinkin....

Huomata sain pienistä merkeistä, valtasit itsellesi paikkaa luotani.
Ensin veit palan sydämestäni...
sitten hiljaa kotoani... ja nyt jo lopulta sängystäni....
Ja missä minä enää kohta nukun? Sohvallako?
Ei, ei kai tämän nyt ihan näin pitänyt mennä?

Ja sinä vain hymyilit, valloittavaa hymyäsi.....
--------------------------------------------------------------------------

Hän ei ollut kenenkään,
hän oli täysin yksin.
Hän oli - miten oli, pimeässä... kyynelissä.

Hänellä oli kaikki,
hänellä oli toiset.
Vaan nyt häntä ei muistettu, ei autettu - ei tuettu.
Hän oli vain hän, yksin, pimeässä...kyynelissä.

Itki ääneti kyyneliään,                                          

puri hiljaa huuliaan... - tuskaansa sisältä purki.
Mutta yksin joutui olemaan.... - hän.

Toivoi tietenkin, että ei olisi niin... niin yksin.
Toivoi sitä itkien... pyyhki kämmeniinsä kyyneleet,
vain yksin... pimeässä.

Ei muistanut kukaan, ei soinut puhelinkaan.
Oli hän, yksin maailmassa suuressa, ilman tukea,
edes pientä apua..... pimeässä... kyynelissä.

Ilta yön puolelle jo siirtyi, kalenterissa
vaihtui päivä toiseen.
Mutta mieli ei helpottunut, olo ei
parantunut... sielusta otti, ahdisti.
Sinne hän vain jäi.... yksin... pimeään, kyyneliin....
Miksi?
--------------------------------------------------------------------------

No niin, sitten niihin "alkulöpinöihin" kun jotakuta vaivasi viimeksi, että niitä oli siellä
alussa sen verran että ei tahtonut jaksaa enää lukea itse kirjoituksia. Pistänpä ne
sitten vaihteeksi tänne loppuun..... ihan kiusallakin!

Että mitäs tässä on taas tapahtunut?
No ei mitään kummoista. Muutama henkilö on ehkä ollut hämmennyksissä minun
elämäntavoista ja -tyylistä, mutta hyvä jos puhetta riittää. Siis eikös se mene niin, että
"kunnia meni, mutta maine kasvaa!" ja mitä sitä murehtimaan, mitä jotkut puhuvat...

Viimepäivät ovat olleet oikeastaan viime lauantaita lukuunottamatta aika tasapaksuja.
Ei mitään lentoa, eikä elämää..... eli, kunhan sitä on vain jotenkin päivän "klaarannut."
No tuossa eräs ilta tosin oli käydä heikosti:
Nukahdin rattiin ja viime hetkellä heräsin, en tiedä mihin, mutta kuitenkin...
vastaantulija sai väistettyä enemmän, kuin itse ehdin reagoida ja itse vain jarrutin
ja ehkä käänsin autoa hieman sivuun... no mene ja tiedä, ei siihen kumpikaan jääty
miettimään ja kyselemään, mitä tapahtui - kummatkin jatkoimme matkaa.
Eli olisi nämäkin jutut jääneet tekemättä.
Ja mistä kuului, että olisikin pitänyt jäädä.... - jaa sieltä, kas hänen käsi nousi... okei.

Mutta näin mennään taas eteenpäin, kiitos.

Missä merkeissä viikko alkaa....

Multa kysyi tuossa hiljattain yksi frendi, että miksi en kirjoita kaikenlaisista päivän tapahtumista, ilmiöistä jne. No hei, siihen on syynsä: Ensinnäkin näitä maailmantapahtumien tulkitsijoita ja mielipiteittensä esilletuojia on blogit täynnä, päiväkirjamaisesti en edes halua elämääni repiä - sen tekevät minun puolestani toiset.... joten kertoilen tavallani elämästä ja sen erilaisista ilmiöistä, joitakin tyyli voi vihastuttaa ja toisia ihastuttaa.

No kuitenkin, yksi lennokas viikko takana. Oli posiviivisia mutta myös negatiivisia tapahtumia.
Niitä isommin erittelemättä kuitenkaan! Sen verran voin sanoa, että mielessäni kiitän muutamaa
henkilöä parista ihanasta hetkestä, vaikka välillä olinkin lähes varma että taas tulee vain
sitä itseään niskaan - toisin kuitenkin kävi ja kiitos siitä.

Viime lauantaista alkoi sitten kevyt duuniputki, seuraava vapaapäivä on 5.12. mutta en valita!
Ei nuo työt niin raskaita ole, etteikö tuollaista settiä pystyisi tekemään. On sitä ennenkin.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Sitten ajatusten maailmaan......
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Sä etsit pilvenreunaa kultaista.
Sä etsit onnea toisaalta.
Vaan et sitä sieltä, mistä sen löytäisit
- omasta rinnasta.

Sä haet ja haet, tukeudut tuttuihin
ihmisiin toisiin, ystäviin.
Sä luulet, näin vain olet onnellinen,
vaik´ vain yksi on sinulle uskollinen
- onnesi, omassa rinnassa.

Sä et kuuntele aina sydäntäsi.
Sä vain menet kiireissäsi.
Toisten kanssa touhuten, itseäsi jakaen.
Etkä huomaa, etkä kuuntele... ääntä läheltäsi.

Sä jatkat samaa rataa, päivästä toiseen.
Et anna ajatukselle valtaa, et keskity moiseen.
Olet jääräpäinen sinä vain, ehkä ihminen toisten kai...
Ja oma itsesi hukassa on.

Sä kun hetken pysähdyt, hetken huokaat.
Sä silloin saatat tuntea, sen voit huomaa:
Onnen kultapilveä tai sateenkaarta et löytää voi
jos vain toisten houkutukset ja äänet korvissasi soi.

Sä huomaat, onnesi lähelläsi on, sydämestäsi sen saa.
Sä huomaat, ei kaikki tule toisaalta - älä itseäsi kaikille jaa.
Ole ystäville ystävä, älä koko elämä!
Kuuntele sydäntä - se on aina lähellä.

Sä tällöin myös voit huomata sen:
Sä saatat nähdä silloin myös jonkun ihmisen
- ken sulle paljon antaa, ken sylissään voisi sinua kantaa.
Etkä vain olisi se ken kera toisten menisi, eläisi ja kulkisi
- ilman onnea omaa, jakamatonta - omaa.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Taas tuulee, taas on märkää, taas on harmaata.
Taas on maanantai!
Taas - taas - taas....
Ei jaksa, ei huvita, ei viitsi, ei halua.....
Taas on maanantai!

Miksi tuota aina kuulla saa?
Miksi ihmiset vain valittaa?                                         

Miksi?

Ei valittamalla päivä parane, ei ilme kohene.
Ei vinkumalla, ei haukkumalla, ei aina narisemalla!

Nosta katseeesi ja avaa silmäsi!
Näe ympärillä upea maailmasi.
Älä nyhjöttämään jää, älä maanantaita pelkää.

Eteenpäin ja hymyillen, tää tästä päivästä iloinen
ja huomaatkin kuin vahingossa, eihän mitään huonoa ole
- kas - päivässä tässä, maanantaissa!
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Me juteltiin, me puhuttiin - lähestulkoon jo riideltiin.
Väiteltiin, kunnes ymmärsimme - että tyhmää tämä oli.
Sovittiin - halattiin - suudeltiin ja ....

Luulin, kaikki hyvin oli,
vieressäni makasit - sydämeni suli.
Silittelit vatsaani, hellästi hyväilit
- ja sitten korvaani kuiskasit:
"mutta..."

Ja taas, miksi aiheeseen palasit?
Miksi vanhoja kaivelit?
Tuli taas se esille, se sana "mutta..."!
Ja se, mitä hetki sitten kokea saimme,
yhdessä sopua toisistamme haimme....
Sen pyyhit pois, vain kuiskaamalla "mutta..."

Miksi?
Taas!
Eih!

Vaan kyllä, valitettavasti kyllä.... - kuiskasit "mutta..."
- ja siinä makasin, tuskanhiki kylmä kehollani,
sua kuuntelin kun aloitit vain kuiskaten "mutta...".

Ja asia kiersi vain ympyrää, tyhjää kehää typerää.
Sen se sai aikaan, se sana "mutta...!"
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Taas tänne palasin ja hetkeä mennyttä kelasin.
Taas - ja taas - ja taas.

Vain ääni sisälläni huusi, minulle vaahtosi.
Taas - ja taas - ja taas.

Enkä voinut kuin kehää kiertää, kotona ympyrää!
Enkä voinut sitä kieltää, jokin olikin mennyttä.

Ihmettelin, miksi olin ollut typerä.
Ihmettelin, miksi olin uskonut toisia.
Ihmettelin, miksi...
taas - ja taas - ja taas.
Sama toistui yhä uudestaan ja uudestaan!

Päässäni pyöri vain tyhjää... ajatuksia turhia,
sanoja sanottuja - niin vääriä, niin tyhmiä...
taas - ja taas - ja taas.

Tänne palasin ja hetkeä mennyttä kelasin.
Mietteisiini vajosin, muuta tehdä en voinut
- kun ei, vaikka toivoin, ei puhelin perääni soinut....

Ja mietteisiini jäin, tänne yksin
taas - ja taas - ja taas.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Näinkin sitä voi tuntea....

Taas takana jokunen päivä siitä kun viimeksi tänne kirjoitin. No voin sanoa, että on ollut
melkoisen sekavaa, mutta myös antoisaa aikaa! Tietyt työasiat stressaavat alitajunnassa mieltä
sen verran, että nukkuminen on ollut heikkoa ja syöminen vielä heikompaa.
Mutta mitä niistä valittamaan - asiat eivät valittamalla parane, sen kun vain muutenkin me
ihmiset oppisimme (minä mukaan luettuna aina toisinaan).

Vilpittömästi olen kiitollinen eräälle henkilölle siitä, että irrotti minut omalla olemuksellaan
ja olemisellaan hetkeksi arkisista kuvioistani! En edes pysty nopeasti kuvailemaan sitä
tunnetta, mikä tovin koko kehossani meni ja kävi. Toivottavasti tällainen pieni leijuminen
sallittaisiin tulevaisuudessakin, ainakin välillä.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Hetkeen emme nähneet olleet,
hetkeen kuulleet toisistamme.
Vaan sattumalta sinne samaan paikkaan....
kuin vahingossa - eksyimme.

Hetkeen emme lähekkäin olleet,
hetkeen toisiamme huomanneet.
Vaan syystä jostain kuitenkin....
vieressäsi kohta istuinkin.

Aika kulki, kello tikitti.
Jutut soljui, kuten naurukin.
Iloiset ilmeet silmissämme
- ajattelimme sittenkin - me toisiamme.

Hetkeen toiseen emme halunneet,
hetkeen irti toisistamme.
Vaan olla siinä vierekkäin,
nauraa - iloita, lähes sylikkäin.

Hetkeen uuteen eksyimme,
hetkeen yön lämpöisen.
Vaan  kukaan tietää saanut ei,
mihin hetki tuo meitä kahta vei.

Aika kului, kello tikitti.
Eteni tuokio, toinenkin.
Siinä oltiin - sittenkin
- ja tuosta ajasta vain nautittiin....

Hetkeen ei kello kulkenut,
antoi meidän tuossa olla,
ajassa ajattomassa - hetkessä...

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Heräsin aamulla hämmentävästä unesta.
Olin tovin nähnyt ja kauhistellut...
Silmät avatessani hetki meni, ennen kuin tajusin - se olikin unta.
Vaan miksi tuntui niin pahalta? Miksi tärisin?

Siinä sängynlaidalla istuin ja mietin, vaan mietteeni katkaisi - puhelin!
"Herätinkö sinut"" Kysymys kaino, ystävän.
Vastasin hiljaa, että et. "Saisiko sinusta seuraa?" Jatkoi tuo ääni linjalla.
Mumisin jotain, minkä suostumukseksi voi lukea.
Ja kiire siinä tulikin....
Kohta minua jo haettaisiin.....

Missä paita? Ei, ei tuo.... äh, likainen! Miksi se ei ole pyykkikorissa?
Ei hitto, eihän tässä suihkuun ehdi! Perhana, sukat, ei.... nuo on villasukat.
Paita kaapista.... no mutta nyt kylppäriin... kevyt "facelift" ja .... mitä hittoa...
deudorantti melkein loppu! Siis ka-moon hei.... no joo, parta ajamatta, olkoon!

Vaatteet ylle, tukka taakse ja näkyyks´ kello!? Missä sekin on, ai niin - tuossa.
Ranteeseen. Mitä hittoa mun farkkujen taskussa on? Pikainen kaivelu, kas täällä oli rahaa...
Hmm... - ei sentään ihan p.a. !
Kengät jalkaan, takki niskaan, känny taskuun ja ulos!

Kyyti odotti, sitten mentiin - aamukahville.....
No palvelu pelaa, sitä ei voi kieltää!
Ja nopeasti se kuumana höyryävä kahvimukikin oli jo nenän alla.
Kuulumisten vaihtoa ja naureskelua joidenkin toilailuille, aivan kuin itse ei koskaan
mitään ihmeellistä muka tekisi - ei, ei - pois se minusta!

Siitä sekin päivä lähti liikkeelle ja se uni, se jäi vain alitajuntaan pyörimään....
Sitä sitten mietin iltasella yksin hiljaa, enkä vieläkään tiedä - mitä se tarkoitti
- se uni missä sinä ja minä ja ....

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

"Sä olet hullu" Niin mullekin sanottiin.
"Sä olet itserakas sika" Niin myös huudettiin.
Niin tuttua, niitä kuulla ehkä saa, jos elämässä liitot hajoaa.
Mutta miksi kuunnella, antaa satuttaa... kun itse tietää
sydämessään - ne on sanoja vain...
Kun toinen ei muuta pysty toteamaan, ei keskustelemaan!
Silloin vain loukata koitetaan.
Silloin vain parempi on askel kaksi taakse ottaa...
toiselle tilaa antaa ja jos muu ei auta, hänet unohtaa.

Jos toinen ei voi elää yhdessä niin että ollaan yhdessä,
vaan päättää miten edetään, mitene eletään
- on parempi katsoa tulevaisuuten, omaan sellaiseen!
Ei kenenkään kärsiä pidä, ei sielua satuttaa - ei toisen, eikä omaa varsinkaan.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Vielä tuokion sitä katselin,
vielä tuokion tuota muistelin....
Oli hetki vain - oli aikaa vain tuokion.

Vielä hiljaa sanat lausahdin,
vielä hiljaa ne kuiskasin.
Oli sanat nuo - oli lauseet nuo, juuri tuon.

Siinä seisoin nyt - mä mies niin hiljaa.
Tuuli kosketti hiuksia - heilutti niitä kuin viljaa.
Olin alaston, vaikka vaatteissain.
Olin alaston, vain muistoissan.

Sitä kiveä katselin, sitä nimeä tapailin.
Palan tunsin jälleen nousevan...
henkeä ahdistavan.
Sitä kiveä katselin.... sulle puhelin, kuiskasin.

Vielä tuokion sitä katselin,
vielä tuokion tuota muistelin....
Oli hetki vain - oli aikaa vain tuokion.

Vielä hiljaa sanat lausahdin,
vielä hiljaa ne kuiskasin.
Oli sanat nuo - oli lauseet nuo, juuri tuon.

Yksin nyt tuossa olin.
Yksin, ilman muita.
Yksin nyt kaikkea muistelin.
Sinä olit enää vain luita.

Ja silloin minuun tarrautui,
tuo tuulenpuuska  pyörteinen.
Minunko luokse hakeutui,
henkesi, muistosi minussa - ikuinen.

Nostin katsetta hieman, lämpimäksi muuttui tuuli.
Mietteissäni ajattelin, ehkä jokin minua jossain kuuli.
Kertomaan tulit, kaikki hyvin!

Ja hiljaa pois luotasi viimeisen lepopaikan kävelin...
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Ääneti istuin, vain istuin. Tuijotin tuota näyttöä edessäni ja luin...
Vaan ymmärsinkö mitä juuri näin, oliko teksti oikeasti tuota?
Ääneti istuin, vain tuijotin....

Meni hetki, meni toinenkin.
En osannut irroittaa katsettani, en tuoliltani nousta.
Siinä olin, naulittuna tuohon näyttöön.
Miksi? Oliko se teksti juuri sitä mitä luin, oliko?

Yritin ymmärtää, kyselin itseltäni - vaan vastauksia en saanut.
Näytöllä se silti yhä luki!
Ja minä olin äänetön, täysin vaiennut.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Ajatuksia yössä

En tiedä, onko aina "fiksua" kirjoittaa kun ei ole selvää suuntaa, mitä alkaa kirjoittamaan
vaan antaa vain ajatusten juosta. Tosin se on ollut minulla aina se eteenpäin vievä tapa
kun olen jotain kirjalliseen muotoon tehnyt... Siispä katsotaan, mitä nyt tulee.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Istuin junassa elämän, mikä eteenpäin kulki ja kulki ja kulki.
Mutta olinko vain matkustaja? Enkö saanut junaa pysäyttää asemille aamuisille,
laitureille usvaisille? Enkö voinut itse soittaa väliin pilliä veturin, määrätä vauhtia
ja matkan suuntaa...?
Siinä vaunussa keinuvassa vain olin, tunteissa toisinaan tuskaisissa - toisinaan iloisissa.
Vain liian usein huomatakseni, että joku toinen junaa elämän ohjasi, mi´ eteenpäin puksutti.
Sellainenko on, juna elämän?
Sellainenko on, matka elämän?
Sellainen..... vaiko erilainen....
joskus kanssa toisten - väliin täysin yksinäinen, eikä vaunuuni eksy ketään
asemilta matkaan ja toisinaan itsekin mä haluaisin junan kyydistä hypätä hatkaan...
Vaan matka jatkuu - junassa elämän.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Tänään sen kokea sain, hetken mitä sielulleni vain hain.
Löysin enkelin, puhtaan - kauniin víattoman -juuri sellaisen, enkelin.
Hän hymyili mulle valoaan, säteili kaunista olemustaan....
- saaden itseni hyväksi tuntemaan, tuo enkeli.

Vaan tietää silti sain, myös samalla pirun elämääni hain....
Mietin hetken, kuinka vain - silti jotain kaunista sain!
Hän on mun - Enkelipiruni suloinen, viattoman kaunis ja puhtoinen
- vaik´ alla pinnan tulinen, kuuman hurja - ja silti suloinen.
Siksi hän olla voikin, mun enkeli, mun piru, mun enkelipiru - ikuinen.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Se oli tavallinen, harmaa syksyinen aamu. Tuuli ja tuiversi. Ihmiset nostivat
takkiensa kauluksia pystyyn kävellen hieman kyyryssä eteenpäin.
Autojen ajovalot heijastuivat vesilätäköistä joista roiskahteli pieniä pisaroita takaisin
ilmaan saaden aamuauringon kalpeat säteet heijastumaan niistä hetkellisesti
ennenkuin ne jälleen putosivat takaisin lätäköihin.

Kaikilla tuntui olevan kiire, taas.... kiire ties mihin. Joku kiirehti töihin, toinen opiskelemaan.
Jollakin oli kiire kauppaan, kun taas minulla - ei mihinkään.
Rauhallisesti kävelin kadulla, ihmiset singahtelivat ohitseni ja muutamat katselivat hieman
pahansuopaisesti perään, kun kuljin niin hitaasti - ja hymyilin.
Ei, eihän aamulla saanut hymyillä.... ei iloinen voinut olla! Tuolla on jotain vialla!
Epäluuloiset ja paljonpuhuvat katseet ihmisten kasvoilla vain lisäsivät hymyäni.....

Vaan miksi hymyilin? Mikä tuon mainion olon minulle tuotti?
Olinko rakastunut? Ei, en.
Olinko saanut? Tietääkseni en.
Olinko voittanut..... ? Todellakaan en.
Olinko muuten vain sekaisin? Mielestäni en.

Olin vain onnellinen, hyvin onnellinen.... katselin heräävää päivää, kirkastuvaa taivasta,
ympärillä hyörivää elämää ja mietin, että miksi en voisi olla onnellinen!
Onhan minulla työ, onhan minulla koti, onhan minulla terveyttä - ja ystäviä, hyviä
ja parempia... Miksi siis pitäisi murjottaa?
Päätin siis, otan ilon irti asioista pienistä - hetkistä eteen tulevista, nauttien kaikesta.
Enkä vaivaisi päätäni jokaisella asialla vaan nauttisin - eläisin - nauraisin.
Ja taisinpa ääneen naurahtaakkin, pelästyttäen ohitseni kiitävät kiireiset
- nuo ketkä eivät vielä elämästään nauttineet, tarpeeksi.

Matkasin tovin, jalkani eteenpäin minua vei. Löysin paikan sopuisan, kahvilan mukavan.
Sisälle siis, helähti kello ovessa ja minua tervehti iloisesti myyjä.
Sain kupin kuumaa, kahvia ihanaa - tuoretta. Siihen croisantin otin mukaan, makua
antamaan - kyytipojaksi makuhermojani kutittelemaan.
Pyörittelin kahvikupissani lusikkaa ja ohimennen kuulin läheisestä pöydästä keskustelua,
en sitä kuunnella koittanut, vaan kun kuulla en voinut olla.
Pariskunta väitteli, heti aamusta! Ei, ei näin - ajattelin. Mieleni teki mennä väliin,
puuttua peliin ja tarjota vaikka kahvit heille. Mutta ei, päätin olla hiljaa, hämmennellä vain
kahviani - hiljaa. Keskustelu sai uusia piirteitä, se muuttui hiljalleen väittelyksi.
Myyjäkin jo katsoi pariskuntaa hetken pitkään, näin että mietti mitä tekisi...
Jäi kuitenkin tiskin taakse.
Miehen ääni oli kireä, naisen - niin, kimeä. Sanoista ei onneksi aina selvää saanut,
kumpikin sihahteli toiselleen, katseet tuliset vaihtoivat omistajaa...
Sitten yllättäin, kuin elokuvasta vanhasta - ehkä Ranskalaisesta - laskeutui mies alas
polvilleen, meni eteen naisen ja kämmenelle suuteli! Loput tiesin, mutta vastausta pelkäsin.
Sanoja en kuullut, vain naisen kyyneleet naisen silmissä näin ja tiesin mitä hän sanonut oli.
Myös mies itki, ääneti - mutta itki!
Meni hetki, tuo pari nousi - halasivat ja poistuivat...
nainen onnellisena miehen kainalossa.

Jatkoin kahvini juontia ja taas huomasin, elämästä pitää nauttia ja päivässä tässäkin
oli jo jotain hyvää. Eikä kello ollut kuin vasta kymmenen!

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -