Translate - Google kääntäjä

Näytetään tekstit, joissa on tunniste Mietteet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Mietteet. Näytä kaikki tekstit

torstai 7. syyskuuta 2017

Vain 1 laulu

Nyt ei ole kirjoituksia.
- ei tarinoita
- ei mietteitä
- ei seikkailua
On vaian 1 laulu!

Sen ymmärtäminen sävelistä on varmasti helppoa, sanojen taas ehkä vaikeampaa.
Harvapa meistä Koreaa osaa, sen vuoksi kappaleen sanat ovat alla
käännettynä englanniksi.

https://www.youtube.com/watch?v=1VdLViNLhxI



When things were so hard, that I was tired of living.
When nothing was going my way...
When I hadn´t even seen my family
- and even I wasn´t important to myself in this world,
where one must hare more to continue with love:
All of my life.
You are all of my life!

When I look at myself, I changed so much after meeting you.
I began to have dreams and I wanted to make your dreams come true too...
In order to do that, I had to go up higher.....
I had to have more things, just when I had everything.
My dreams became bigger than love.
All of my life.
When I was struggling....

You are all of my life!
You filled me up.
I try filling myself up with other things....

All of my life.
You are all of my life.

But I couldn´t be filled, that´s what we wanted and we so desperate
for now my room is so filled up.
But were you in there alone, without me crying?
All of my life.
You are my everything!

What use is all of this?
If you listening this song somewhere, all of my life....
All of my life.
Yes, this is about you



lauantai 31. joulukuuta 2016

Vuosiluku vaihtuu - vaihtuuko mikään muu?

No niin, olisi taas se aika vuodesta, kun kaikki onnittelevat kaikkia hymy kasvoilla:
"Hyvää Uutta Vuotta!" Vaan miten oikeasti on?
Toivotetaanko sitä todella sitä toivoen, vai onko alitajunnassa miete ja helpotuksen huokaisu
siitä, että taas ollaan selvitty yhdestä vuodesta. Joillekin se nimittäin on usein jopa
vuodesta toiseen selviytymistaistelua, erinäisistä syistä!
Tällaiset ihmiset varmasti toivovat koko sydämestään itselleen ja lähipiirilleen
sitä parempaa ja hyvää tulevaa vuotta.

Mutta muuten...... mikä vuodessa vaihtuu? Periaatteessa ei mikään muu, kuin se
että vuosiluku muuttuu. Alkuun taas kirjoitellaan hetki väärää vuosilukua papereihin ja
ihmetellään ääneen, että mihin se edellinen vuosi oikein hukkui.
Nii-in... -elämän kulku on nykyään niin hektistä ja nopeatempoista, että enää ei
ehditä juurikaan pysähtymään ja nauttimaan elämästä ja se on yksi syy siihen, että
vuodet kiirivät ohi kuin pikajuna ohittaen jonkin ajasta jälkeen jääneen seisakkeen.

Maailman johtajat antavat yleviä lausuntoja, päättäjät yrittävät hetken kehua sitä, kuinka
tästä vuodesta tulee ponnahduslauta valoisaan tulevaisuuteen jne. vaan loppupeleissä
taas huomataan, että puheet ovat kuin vaalilupaukset: Niitä on mukava lausua ääneen,
mutta niiden pitäminen on yhtä varmaa kuin se, että joka viikko vähintään 100 henkeä
voittaisi lotossa 7 oikein - eli ei mitenkään mahdollista.

Onhan tuota vuodenvaihdetta mukava juhlia, kunhan sen tekee "fiksusti." No sekin on hieman
häilyvä käsite. Joillekin se on ehdotonta alkoholista kieltäytymistä, jotkut taas kiroavat
ilotulitteet alimpaan helvettiin (useimmiten koiriensa vuoksi). Mutta tässä maassa taas valtaosalle
aikuisiässä olevalle tämäkin tapahtuma on vain yksi "hyvä" syy ryypätä nuppi sekaisin!
Eihän millään tunnu olevan väliä, eikä mikään juhla ole mitään, ellei seuraavana päivänä
ole "vuosisadan krapulaa", jolla sitten kehuskellaan muutaman päivän päästä
polleena.... Sitä en ole ikinä tajunnut, enkä halua koskaan ymmärtääkkään, että miksi
jossain huonon olon saamisessa ja pahoinvoinnissa voi olla niin paljon kehuskeltavaa!

Siis suoranaista typeryyttähän se on, että vedetään nuppi sekaisin juomalla viinaa kaksin käsin.
Ja sitten konttaillaan, sammutaan ties mihin, oksennetaan vuorokausi jne.
Juu, todella fiksua toimintaa! Ei - en ole absolutisti, otan itsekin - mutta tiedän rajani ja
jos/kun se tulee vastaan, juominen loppuu siihen, koska aina seuraavana päivänä haluan olla
- ja olenkin - työkykyinen, vaikka olisi vapaapäivä.

Ja sitten viina & ilotulitteet. Ikävää on aina lukea vuosittain niistä onnettomuuksista, joita
rakettien kanssa sattuu. Onneksi ei nykyään aivan mahdottoman isoja pommeja edes saa myydä.
Kyllä nykyisillä paukuilla saa ihan sopivasti väriä taivaalle - ja ääntä ilmoille.
Muutaman kerran on ollut pelonsekaisia tunteita mielessä, kun on nähnyt melkoisen sekavassa
kunnossa olevan seurueen ilotulitusrakettien kimpussa....  siinä on ollut vain onni ja
suojelusenkelit mukana, ettei mitään ole sattunut.

Mutta takaisin vuoden vaihtumiseen muuten!
Samat asiat vaivaavat maailmaa seuraavanakin vuotena.
Kun ei puhtaalta pöydältä voida aloittaa ja toivoa, että asiat tehtäisiin paremmin, niin
maailman ongelmat ovat käsillä edelleenkin, vaikka vuosi onkin uusi.
Sotia - nälänhätää - sortoa - orjuutta - rikollisuutta - korruptiota - työttömyyttä - köyhyyttä....
kaikkea on seuraavanakin vuotena. Ei ne mihinkään katoa, vaikka kuinka toivotetaan
"Hyvää Uutta Vuotta" . Tietty on meitäkin, jotka todella toivomme, että seuraava vuosi olisi
monin tavoin parempi ja aurinkoisempi - jos nyt ei aivan yleismaailmallisesti, niin ainakin
omassa elinpiirissä edes.

Ehkäpä ne iloiset hetket ja ilon aiheet on napattava pienistä asioista. Niistä voi syntyä
isokin virta ja tällöin eteen tulevia vastoinkäymisiä pystyisi kestämään paremmin.

Eli, otetaanko sellainen positiivinen asenne tulevaan vuoteen - jokainen?
Hieman enemmän hymyä kasvoille, hieman vähemmän ryppyotsaista toimintaa!

Kommentoikaa, antakaa palautetta, jakakaa!
Ja muistakaa, silti kaikille Teille: Oikein Hyvää ja Onnellista Uutta Vuotta 2017

 ----------------------------------------------------------------------------------------





























keskiviikko 5. elokuuta 2015

Keskustelun avaus.

Nyt ei tule, kuin yksi pieni kirjoitus!
Toivon että keskustelisitte asiasta.... vaikka kommentoimalla minulle tänne.
Laitan tarvittaessa parhaimpia kommentteja anonyymeina esille, jotta
saamme aiheesta keskustelua aikaiseksi. Katsotaan, löytyykö teiltä omia
mielipiteitä asian suhteen - omakohtaisia kokemuksia - näkemyksiä asiasta
tai vierestä nähtyjä tilanteita. Sana on vapaa!

Kiitoksia jo niille muutamalle, jotka ovat mm. "naamakirjassa" mietteitänsä
kertoneet. Huomaan, että kysymykset ovat jopa arkoja aiheita ja näistä ei
välttämättä kaikkien ole helppo puhua!

----------------------------------------------------

Miksi joskus puhuminen on vaikeinta hänelle,
kenen kanssa sen pitäisi olla helpointa?

Miksi toisinaan hänen lähelle meneminen on vaikeina,
kenen vierellä pitäisi vapautunein olla?

Miksi toisinaan hyvällä mietteensä sanonutta rangaistaan,
mutta päänaukojille silitetään päätä?

Miksi tasavertaisuus on toisinaan sitä, että toinen sanelee ehdot?
                                                                  

Miksi toisinaan takerrutaan sanoihin,
katsomatta asioita kokonaisuutena?

Miksi suututaan, kun pitäisi rakastaa?
Miksi haukutaan, kun pitäisi kuunnella?

Miksi toisinaan uskotaan väärää ja
oikea käännetään vääräksi?

Miksi aikuiset unohtavat usein tavat, kun väittelevät?

Miksi tunteiden näyttäminen kielletään,
mutta silti vaaditaan olla avoin?

Miksi?
----------------------------------------------------------

Miksi sinä et ole sitä, mitä sinä sanot olevasi?
Miksi minusta luullaan,  että olen muuta kuin koitan olla?

Miksi monista helpoista asioista on tehtävä niin vaikeita?

Miksi välillä sieltä omalta mukavuusalueelta ei voisi
poistua edes hieman, jos sillä ratkaista monta ongelmaa?

Miksi minun oletetaan tietävän kaikki,
tietävän kaikki, osaavan heti kaikki?

Miksi?
------------------------------------------------------------------





















perjantai 31. heinäkuuta 2015

Miksi miehen mieli vaeltaa?

Älkää ihmetelkö liikaa otsikkoa!
Voin sanoa, että en itsekään pysty suoraan kertomaan, mistä moinen johtuu...
Sen verran osaan valaista, että reilun viikon aikana on alitajuntani tehnyt kyllä
melkoista myllerrystä ja unissa pyörinyt aivan uskomattomia asioita, joita ei
valveilla ollessa ole tullut ajateltua. No muutama asia on elämääni vaikuttanut
sen verran paljon, että oikeastaan hyväkin jotta niitä on edes mieleni yön pimeinä
tunteina pyöritellyt.

Olipa syväluotaavaa...

Mitä muuta? Töitä..... niitä on tehty tasaisesti ja ahkeroitu.
Se, mitä muuten on tapahtunut ja missä.... saa ja pitää jäädä vain minun ja (sens.) tietoon!
Sydämestäni kiitos!
--------------------------------------------------------------------
Pahoittelut. Tällä kertaa ei "kauhutarinaan" ole tulossa jatkoa.
--------------------------------------------------------------------

Posti toi kortin.
Siinä oli kukkiva kirsikkapuu! Se tuoksui kaukaiselle keväälle.
Se tuoksui hänelle.... Haruki. Hänen nimensä tarkoitti kevään puuta,
se oli kirsikka.
Hän muisti minut!

Suljin silmäni ja muistelin tuota hetkeä......
Hän oli yksin, eksynyt matkallaan tänne kylmään maahan, erilaiseen
ja silti joskus vielä niin samanlaiseen. Olihan Suomi joskus Pohjolan Japani....
vaan siitäkin oli jo aikaa.

Mutta nyt muistelin Harukia!
Meillä ei ollut yhteistä kieltä.... vain muutama sana englantia, mutta
silmämme - kätemme - kehomme..... kertoivat sanoitta toisillemme kaiken!

Siitä oli jo aikaa. Hän vaelsi hetken kanssani täällä.... etsi jotain, mitä ei kertonut.
Näin sen hänen silmistään ja aina iltaisin, kun silitin hänen tummia hiuksiaan,
kuiskaten hänen nimeään..... "Haruki... Haruki....Haruki..." hän vain katsoi minua
hiljaa, yrittäen ehkä kertoa - vaan ei pystynyt......
Ja arvoitus jäi mieleeni syvälle asumaan!

Katselin korttia. Siinä ei ollut montaa sanaa.
ありがとう 
 お前の  
 無限に
Hariko                       Mietin...... mietin.... etsin....
"Kiitos - ikuisesti Sinun - Hariko"
Ja ymmärsin hiljaa, mitä hän oli etsinyt!

Katselin korttia uudelleen ja uudelleen.
Vasta sitten tajusin, että postin mukana oli tullut muutakin...
- suljettu kirjekuori. Samaa käsialaa, kuin kortissa! Ymmärsin sen olevan häneltä...
Mutta miksi kortti ja ......? Avasin kuoren, siellä oli kortti - kuva.... - Hariko!

Ymmärsin paremmin.
Hän oli kevään lapsi, luonnonkaunis
keskellä kukkivia kirsikkapuita.....
Hariko!

Ymmärsin, mitä hän oli etsinyt....
- ja olin tietämättäni sen hänelle antanut...
Hymyilin!


Taas kuiskasin, kuin hiljaa silloin aikoinaan.... "Hariko - Hariko - Hariko" ja kun suljin
silmäni, saatoin kuin tuntea hänen pehmeän käden käsilläni.
Ja jossain Yamagatan läheisyydessä hän nosti katseensa  pilviin, tietäen että minäkin
tein niin - kuten teimme joskus yhdessä...... ja kirsikanpuut kukkivat, kuten olivat
kukkineet satojen - tuhansien vuosien ajan.....
-------------------------------------------------------------------------------

 Mieleni oli eksyksissä, vei minuakin harhaan!
Ärsytti... kiukutti....ahdisti. Tuntui pahalta, kun en osannut sanoa - kertoa - selittää.
Miksi näin oli? Miksi en voinut elää ja uskoa näkemääni? Miksi, miksi, miksi?

Mieleni kiusasi, kidutti, ahdisti.... vei minua syvemmälle epäluuloihin....
kuvitelmiin, satutti minua - satutti toista..... aiheutti ikävyyksiä!
Pelkäsin, että mieleni pimeät ajatukseet vievät auringon elämästäni,
työntävät minulta pois sen kauniin, mitä olin saanut.....
- sydämeni itki, huusi tuskaisena ja kirosi..... vaati minua toimimaan, tajuamaan.....
lopultakin tekemään selvää vääristä mietteistä!
Ja minä tottelin sydäntäni - viimeinkin.                            


Sain kerrottua, sain sanottua.... sain myös kuunnella......
Otin vastaan sanoja - suoraan sanottuja - kovia, silti pehmeitä...
- pehmeitä, jotka olivat kovia... ja kaikissa oli asiaa!
Sydämeni sykähteli, käski minun kuunnella..... nautti - kuten minäkin nautin.

Vihdoin sain mieleni kuriin - sain elää!

Ja aina kun kuulen äänesi, kuulen sanasi, näen kasvosi, näen silmäsi..... kosketan sinua....
aina kosketit sieluani ja sydäntäni - niin, että ymmärsin sen, mitä ennen epäilin!

-----------------------------------------------------------------------------

Sade se hiljaa piiskaa maata taas.
Sade se soittaa märkää lauluaan.... sade.....

Pisaroiden piiskaus tuulessa soi.
Veden ääni yöhön oman sävelen loi.... sade....

Pisaroiden lyönnit maan pintaan, runkoihin puitten....
seiniin talojen... kaiken kastellen...
Loi laulua märkää.... sitä se oli..... sade...

Tuuli hiljaa säesti, puhalsi pisaroita eteenpäin.
Puski pilvistä alas, pisaroita raskaita.... täynnä ääniä....veden....
se oli soittoa sen... sateen.... oli yön tämän..... se oli.... sade...

Sade se hiljaa piiskaa maata taas.
Sade se soittaa märkää lauluaan.... sade....

Kaikki sen kuuli.... soiton märän, pisaroiden laulun.... sen teki... sade....
Väliin yltyi hurjaan huutoon, pieksi maata... pieksi kaikkea.... kastellen.
Väliin laantui hiljaa kuiskaamaan, hieman vain hyräilemään.....kostuttamaan....
Mutta siltikin kaikki sen kuuli.... sen... se oli...  sade....

Ken sitä kuunteli - sitä rakasti...... sitä ihaili....
sen soittoa solisevaa, raikkaan vapautunutta... sitä.... se oli se... sade...
-----------------------------------------------------------------------

Yhtä asiaa mies kaipaa!
Vain yhtä asiaa hän hiljaa haluaa..... päästä viereen.... syliin hänen.

Vain olla siinä, vain olla hiljaa.... sanoitta kertoa mitä tuntee,
sanoitta sanoa kaiken..... siinä vain.... lähellä hänen.

Kädet kohtaisivat toisensa, katseet hetken pysähtyen silmiin toisen katsoisivat....
Vain hiljaa - vaan silti kertoen, sanoen - sen kaiken... yhteisen.

Ei paljoa vaadi, ei paljoa kaipaa - silti niin paljon kuitenkin,
pienen asian - suuren merkitykseltään..... teolla sydämelleen.

Sitä vain mies kaipaa!
Vain sitä..... hieman - ei enempää.
------------------------------------------------------------------

Minulle rakasta uhattu on.
Siinä tekijä on ollut varomaton!
Ei - en päällesi käy, sinä väärin tuomitseva - en.
Ei - en eteesi tule, sinä kuvitelmiesi vuoksi uhkaileva - en.

Minulle rakasta uhattu on.
Siinä tekijä on ollut varomaton!
Tietämään tulee - joskus..... joskus.... että ei kannatut oisi.
Ei - en päällesi käy - en.
Ei - en eteesikään tule - en.
Siihen en alentua viitsi, lailla kaltaistesi toisten!

Mutta tiedän, että joskus - joskus..... sinäkin sen vielä kokea saat,
miltä se tuntuukaan kun.....
Siihen saakka.... koita vain olla ja elää, mutta älä enää - älä enää...
- tee tyhmyyksiä, joita katumaan joutumaan tulet!

Pimeydestä tai kirkkaudesta......
keskellä päivää tai yön hämärässä.... joskus........



------------------------------------------------------------------




























































torstai 23. heinäkuuta 2015

Onhan taas ollut elämää!

No niin, sitten viime postauksen on elämässä ollut monenlaisia kuvioita.
Töissä on sattunut onneksi enimmäkseen hyviä asioita.
Omassa elämässä sitten onkin ollut kuvioita vaikka millä mitalla, mutta voin sanoa että
vaikka on ollut vaikeuksia ja sisuskaluja riipiviä hetkiäkin, niin tämä mies
hymyilee tällä hetkellä - ja siitä kiitos kuuluu erityisesti eräälle.....


Pistin hieman lisää tuonne loppuun tekstiä, taas.
No katsotaan jos niitä nyt lukee joku.
Ja uskaliaimmat voivat tietty pistää palautetta - vapaasti, oli se millaista tahansa.

---------------------------------------------------------------------------

Hei hei.... sä näit mut yksin tässä.
Hei hei.... sä tulit vierelleni mun.
Hei hei!

Hei hei.... sä katsoit mua, yksinäistä hiljaa.
Hei hei... sä kosketit kädelläsi kasvojani.
Hei hei!

Näit poskellani kyyneleen.
Näit silmäni vetisen.
Näit mut.... hei hei... näit mut.
Hei hei!

Hei hei... sä otit mut halaukseen.
Hei hei... sä pidit mut lähelläsi.
Hei hei!

Tunsit sydämeni olevan satutettu.
Tunsit sieluni kivun.
Tunsit mun pelokkaan olon.... hei hei... tunsit.
Hei hei.

Mutta kun siihen sä tulit.... hei hei... siihen sä tulit.
Sä mut ehjäksi sait.
Sä mun sydämen paikkaa voit.
Hei hei - sä vain....
Hei hei.

Ja mä tunsin, miten sydämeni lauloi taas....
Hei hei.... surut sä veit.
Hei hei.... ahdistukset sä veit!
Hei hei.

Kuivui kyyneleet, löytyi valo sydämeen - sinulta!
----------------------------------------------------------------------

Olin kutsuttu juhliin, hieman erilaisiin.
Ei syytä sanottu. Kutsussa vain paikka ja aika - ja toive:
Satumainen, mutta juhlava asu.

Uteliaisuus voitti, suunnittelin asuani viikon ja päätin lähteä
juhlimaan...... Ylläni vaalea smokki ja mirri kaulassa, tietenkin.
Tyyli kuin Humprey Bogartin tai Dean Martinin ja
askel ryhdikäs....

Otin taksin ja kyydin kohti juhlapaikkaa.
Juhlapaikka oli vanha kartano, missä erilaisia tilaisuuksia nyttemmin usein pidettiin.
Astelin sisälle.... ovella minut otti vastaan herra, ken hovimestariksi esittäytyi.
"Tervetuloa Mister.....!" Esittelin itseni ja hän vilkaisi listaansa.
"Aivan - aivan... peremmälle, saanko pyytää...." Ja pienellä ohjauksella löysin
itseni juhlasalista. Eteeni käveli nuori tarjoilijatar kantaen tarjotinta, jossa oli shampanjaa.
Otin hymyillen lasillisen ja katselin vierasjoukkoa. Ketään kovinkaan tuttua en joukosta
löytänyt.... mutta niin taisi olla aika monella muullakin - sama tilanne!

Viereeni tuli hieman minun jälkeeni paikalle saapunut herra, joka varovasti kysyi
minulta, mitkä nämä juhlat oikein ovat ja ketä nämä ihmiset ovat.
"Valitan, en pysty auttamaan yhtään! Ollaan sitten samassa veneessä."
Hymähdimme hieman, hämmentyneinä ja kilistimme lasejamme.
Juhlasalissa kuului aika vaimeaa puheensorinaa, koska selvästi valtaosa oli vieraita toisilleen.
Vain aivan muutama pieni ryhmä seisoskeli jossain ja näissä ryhmissä keskustelua oli
sitten hieman enemmän, mutta sekin oli selvästi jännittynyttä.

 Meni jonkin aikaa ja sitten tuo jo tapaamani hovimestari ilmestyi juhlasaliin.
Hän käveli päättäväisin askelin salin toiseen päähän ja toivotti kaikki tervetulleeksi
voimakkaalla, selkeällä äänellä. "Teille vielä selviää, miksi olette täällä tänään, joten
ei huolta. Toivottavasti alkuun antimemme kelpaavat teille."
Samassa salin toiselta sivulta aukesi kaksi ovea, jotka paljastivat seuraavan
tilan, minne oli katettu ruoka.

Siirryimme kehoituksesta tuohon saliin ja huomasimme, että meille jokaiselle oli
merkitty paikka. Se pöytä, johon minut oli "määrätty", oli samanlainen kuuden hengen
pyöreä pöytä kuin kaikki muutkin. Samaan pöytään saapui myös jo tuo aikaisemmin
tapaamani herra, kaksi meitä hieman vanhempaa herrasmiestä ja kaksi tyylikästä naista.

Ja hän oli se toinen noista naisista!
Ensimmäinen katse häneltä sai tuhannet voltit lävistämään kehoni.
Värähdin!
Hän esitteli itsensä, pehmeän sensuellilla äänellä..... ja huomasin, että nuo
kapeat, tummanpunaisiksi maalatut huulet tuskin aukenivat, kun hän kertoi nimensä.
Hän ojensi kätensä itsevarmasti minulle ja kättelimme. Yllätyin, miten
jämäkkä hänen otteensa oli, vaikka käsi ei ollut juuri minkään kokoinen!

Hän hymyili.... ensimmäisen kerran sinä iltana, minulle!
Värähdin!
Tuskin enää huomasinkaan toisia pöytäseurueestamme ja muiden kättelyt ja esittelyt
tahtoivat mennä hieman sivu suun....

Samassa pöytäämme tuli tarjoilija, joka kertoi palvelevansa juuri meidän pöytää.
Katsahdin ympärilleni ja huomasin, että jokaisen pöydän äärellä oli oma tarjoilija.
Meitä palveli hyvin tyylikkään oloinen mies ja minulle tuli mieleen englantilainen
yläluokan palvelija, joka kunnioitti ammattiaan.

Saimme ruokajuomia, kukin mieltymyksiensä mukaan.
Yllätyin, että olin pöytäseurueessa ainoa, joka halusi juoda valkoviiniä....
kunnes huomasin, että hänkin oli tilannut samaa!
Värähdin!
Hän katsahti minua salaperäisesti hymyillen, nuolaisi lasinsa reunaa.....
enkä voinut kuin nielaista hiljaa.

Aterian aikana sananvaihto oli aika hiljaista, rauhallista.
Kaikkia meitä varmaan jännitti ja ihmetytti, mikä tässä oli takana.
Mutta jälkiruokien aikana yllättäin ilmapiiri alkoi jo vapautua!

Jonkin aikaa meni ja keskustelutkin kehittyivät pöydissä, niin meidänkin.
Koitin osallistua erilaisiin juttuihin, niin kuin kykenin - vaikka katseeni lähes
jatkuvasti harhailivat tuossa naisessa..... ja hän kyllä huomasi sen!
Vierelläni istuva mies, tämä jonka olin jo paikalle tultaessa tavannut, kysyi
yllättäin: "Palaako?  Käännyin hänen puoleensa, puistelin päätä ja totesin, että
eipä ole vielä koskaan. "Okei, no lähteekö joku muu seuraksi?"
Pöydästä lähtivät kaikki muut savukkeelle, paitsi minä - ja tämä salaperäinen nainen!
"Siis et polta?" Hän kysyi ja pyysi katsoa käsiäni. Ojensin ne hänelle ja hän
katsoi niitä nopeasti. "No joo, et todellakaan. Itse lopetin joitakin vuosia sitten."

Vaihdoimme muutaman sanan tupakoinnista ja alkoholista ja juuri kun olimme
päässeet hyvään vauhtiin, muu pöytäseurue palaili takaisin.
Hän kutsui tarjoilijaa ja kysyi, saisiko kaksi kuppia kahvia ja jotain pehmeää konjakkia.
Tarjoilija katsoi heti minua! Häkellyin.... - miten hän minut yhdisti tuohon naiseen.
Nyökkäsin refleksin omaisesti ja tarjoilija poistui palaten hetkisen kuluttua
tarjoillen meille kahvit ja konjakit. Muu pöytäseurue innostui meidän juomista ja
kohta kaikilla höyrysi edessään tuore kahvi ja vierellä kullanrusehtavaa konjakkia lasissa.

Pääsimme juuri maistelemaan juomia, kun kuului kongin kumahdus.
Kaikki säpsähtivät!
Päät kääntyivät, katsahdimme äänen suuntaan ja tuon hovimestarin vierellä seisoi pariskunta.

He olivat pukeutuneet todella tyylikkäästi, juuri kuten kutsussa toivottiin.
Nyt alkoi oma asuni vaivaamaan, mutta minkäs teit. Toivoin ettei siitä huomautettaisi....
"Hyvät, rakkaat vieraat. Toivotan teidät vielä kerran tervetulleiksi juhlaamme.
Saanen esitellä teidän isäntäparinne - joista tulee tänään oikea pari!"
Hovimestari kertoi, että tällä parilla oli jo vuosia ollut haaveena toteuttaa
hieman erilaiset häät..... ja kun heillä ei ollut paljoa hyviä ystäviä, olivat he päättäneet
kutsua pienen salapoliisityön jälkeen juhliinsa sellaisia ihmisiä, jotka he tiesivät
jostain jollain tavalla... - ja nyt minäkin tunnistin tuon parin!

Juhla jatkui siis kauniilla vihkimisellä, joka toteutettiin viereisessä juhlasalissa.
Nyt kenelläkään ei ollut enää epäselvää, miksi siis oltiin juhlissa.
Mutta hieman häiritsi, eikö nuortaparia saisi muistaa millään tavalla?
Siihenkin saatiin selvyys nopeasti. Hovimestari vihkimisen jälkeen kertoi, että
parilla on kaikki, mitä he haluavat.... ainoastaan jos tänään he saavat lisää uusia ihania
ystäviä, muuta he eivät toivo! Ja mitään perinteisiä hääleikkejä ei olisi, vain
kimpun heitto tulisi, eikä mitään muuta joka häiden vakionumeroista siis olisi tiedossa.

Morsian halusi tuon kimpun heiton mahdollisimman nopeasti pois "päiväjärjestyksestä"
ja ryhmä naisia asettuikin paikoilleen odottamaan, josko juuri hänellä kävisi tuuri
saada tuo kaunis shamppanja- ja tulipunaisista ruusuista tehty kimppu käteensä!
Myös tämä ihailemani nainen päätti mennä mukaan, vaikka nauroikin että ei hänen
kannattaisi edes yrittää.....ja samassa kimppu oli ilmassa - tipahtaen lähes suoraan hänen
käsilleen! Näin hänen ensialkuun kasvoille nousseen hämmennyksen, mikä kuitenkin
vaihtui nopeasti valloittavaan naurahdukseen...

Hän tuli luokseni ja kysyi, voisinko hetken pidellä kimppua.
Suostuin ja otin sen vastaan. Hän käveli nopeaan pois ja mietin, mitä ihmettä.
Mutta meni vain pari minuuttia ja hän palasi takaisin, otti kimpun ja kiitti....
- suukolla poskelleni. Olin entistä hämmentyneempi!
"Soriiii..... ei kai tuo vaivaa?" Sopersin varovasti takaisin, että ei ja sain toiselle poskelle
toisen suukon.
Värähdin!

Saliin oli tullut orkesteri, joka soitti hiljaa "Ballroom" musiikkia.
Huomasimme, että yksi osa salista oli varattu tanssimiselle ja muutama pari olikin
jo keinahtelemassa. Mietimme vain, että eikö mitään häävalssia tai vastaavaa tule,
mutta se selvisi orkesterin johtajan juonnosta, missä hän kertoi, että nuoripari
tanssii jossain vaiheessa iltaa..... eivätkä he tiedä, minkä tanssin - vaan jonkun
orkesterin ohjelmistoon kuuluvan kappaleen aikana spontaanisti.

Mielenkiintoista... ajattelin.

Ilta eteni mukavasti musiikin tahdissa ja alkuun ruokasalina olleeseen tilaan
katettiin pieni napostelupöytä. Siellä oli makeaa ja suolaista, varmasti kaikille jotain.
Tarjoilijat taas pitivät huolen siitä että juomia riitti.

Juhlasalissa oli myös pöytiä, joissa saattoi istua ja kuunnella musiikkia, jos ei
tanssiminen kiinnostanut ja yhteen tällaiseen minäkin istahdin saaden vierelleni tuon
salaperäisen naisen.....
Hetken kuluttua pöytäämme tuli tuo nuoripari esittäytymään. Onnittelimme heitä ja
siinä vaihdettiin samalla sanaa, missä olimme tavanneet ja kuinka olimme kutsuttuina
tässä juhlassa. Kiitin kutsusta todeten, ettei olisi tullut mieleenkään, mitä oli tulossa.
Nuoripari hymyili. Tai mikään nuoripari. Varmaan samaa ikäpolvea, kuin itsekin....
mutta liitto oli nuori!

Muutaman minuutin jälkeen tuo pari siirtyi seuraavaan pöytään ja me jäimme kahden.
Yllättäin hän pyysi minua tanssimaan, vaikka yritin kertoa etten hallitse parkettia....
hän ei ottanut sitä kuuleviin korviinsa.
Astelimme tanssilattialle ja hidas keinuva kappale vei meitä mennessään.
Haistoin hänen pehmeän tuoksunsa, vaniljaa.... hivenen appelsiinia...  jotenkin sanoin ääneen:
"Lavanila." Hän pysähtyi, katsoi minua hämmästyneenä.
"Mitä sinä sanoit?"  Katsoin häntä ja hän toisti kysymyksen.
Vastasin: "Lavanila". En tiedä, miten se tuli mieleen.... mutta niin vain sanoin.
Hän kertoi, että tuo tuoksu oli Lavanila!
Olin sanaton - kuten hänkin.

Tanssimisesta ei sillä hetkellä tullut mitään.
Hän katseli minua pitkään, kuin arvioiden ja miettien.... mikä mies olen.
Minusta tuntui siltä, että smokin "mirri" alkoi kuristaa kaulaani... teki mieli
ottaa se kokonaan pois, mutta eihän niin voinut tehdä.

"Miten sinä tiesit?" Sain kysymyksen.
En osannut oikein vastata, sanoin vain, että jotenkin se tuli mieleen.....
Uskoiko hän, en tiedä... parempaa vastausta en osannut antaa.

Tilasin meille juotavaa ja kun olimme ne saaneet, hän ehdotti, että lähtisimme jatkoille.....
Mietin, olisiko se soveliasta isäntäpariamme kohtaan. Hän naurahti todeten, että voi,
siitä ei tarvitse olla huolissaan - sen hän voi vakuuttaa!

Joimme hiljaa nuo juomat, hän otti tuosta voittamastaan kukkakimpusta yhden tulipunaisen
ruusun ja pyysi tarjoilijaa laittamaan kimpun maljaan ja viedä se nuorikolle. Tämä tietäisi
kyllä sitten syyn. Tarjoilija nyökkäsi, otti kimpun ja poistui.
Me lähdimme ulko-ovea kohti. Sain vaatesäilöstä päälitakkini ja hän omansa, mitä hän
ei halunnut heti laittaa ylleen... - ulkona oli kaunis ilta ja lämmin.
Kävelimme pihatiellä odotellen meille tilattua taksia ja nyt katselin
kauniissa kesäillan, tai -yön hämyssä tuota salaperäistä naista....
Värähdin!

Taksimme tuli, hän kertoi osoitteen samalla minua katsoen:
"Sama suuntahan meillä oli, tietenkin." Nyökkäsin hiljaa....
Värähdin!
Minut vei tuo salaperäinen nainen....



 ------------------------------------------------------------------------

Anteeksi!
Sanoja väärin olin asetellut ja lausunut.
Anteeksi!
Tekoja tehnyt tyhmästi, typeränä.... miettimättä.
Anteeksi!

Ajattelemattomuuttani ja harkitsematta olin
tehdä pahaa, loukata - satuttaa - ärsyttää - ahdistaa.

Miettimättä väliin sanojani sain vain aikaa
hetkiä ikäviä, väittelyjä kiivaita... - täysin turhia!
Anteeksi!

Mutta silmäni avattiin.
Minut pistettiin kuuntelemaan..... asioita eri tavalla katselemaan.
Tajusin, tajusin onnekseni.......
Kuuntelin, vihdoinkin osasin kuunnella....
Ymmärsin - lopultakin asioita myös toiselta kantilta.

Siksi: Anteeksi!
Ja sinä tulit vastaan.
Halusit saada minut ymmärtämään.
Halusit saada minut kuuntelemaan.
Halusit saada minut....

Siksi: Anteeksi!
Enkä enää toivo tekeväni tyhmyyttäni asioita...
- aiheutavani turhaan harmeja - meille.
Koska sinä olet enemmän kuin......

 --------------------------------------------------------------





Sä et ole parempi kuin kukaan toinenkaan.
Sä et ole huonompi, kuin meistä kumpikaan.
Sä et ole enempää - et vähempää.... sä olet se, mitä sä olet.

Sä et ole sellainen, miten joku sua katsoa saattaa.
Sä et ole tällainen, miten itsesi väliin esille työnnät.
Sä olet hyvä sellaisena kuin olet!
Koska olet juuri sitä, mitä olet - sinä.

Sua on muka vaikea lähestyä....
Sua on muka vaikea tuntea....
Sä muka kylmä olet, torjuva ja tiukka.....
Mutta mitä olet, sieltä sisältä - sä olet upea!

Sinussa on paljon sitä, mitä monilla ei ole.
Sinulla on sitä herkkyyttä, mitä moni ei tunne.
Sinussa on..... sitä..... sitä sinussa on!
Vaan mitä?

Minä sen tiedän, vaan kerro en - se on minun omaani se.
Sinusta - sinussa - sinua.



---------------------------------------------------------------------

Miten erikoista onkaan huomata, millainen ihminen on ystävä!
Miten ihmeellisesti meidän mielet elävätkään..... maailmamme rakentuu,
mielikuville ja ajatuksille.

Miten outoa onkaan alkuun huomata, että joku jolle olet avautunut kaikesta,
luottanut häneen - onkin pahin luopio, puukkoa selkään tarjoava lurjus.
Miten hämmentävää sitten onkin huomata, että jostain vain hyvänpäivän tutusta
voi tulla sinulle yksi läheisimmistä ystävistä, jonka sanaan voit todella luottaa!

Itse liikaakin kokeneena nähnyt, että moni osaa sanoa sanoja kauniita, kertoa
sopivasti oikeassa paikassa lauseita, joita hetken jopa uskot....
Vaan hieman miettimällä, odottamalla ja katsomalla - tajuatkin, toinen on
vain valehdellut sinulle ja .... käyttänyt sanojasi hyväkseen!

Sinä, kenellä on vilpittömästi lähelläsi ystäviä joihin voit luottaa
- tiedä se, että olet onnekas ja sinulla on aarre, jota rahalla et voi mitata!
Pidä heistä kiinni ja ole heidän arvoisensa myös itse.

Ehkä kyyninen olen, mutta enää en usko ketä vain!
Ehkä kylmä olen, mutta sanoja kuuntelen tarkkaan - harkiten....
en kaikkien, vaan juuri sellaisten joihin enää ei voi..... ehkä koskaan.

Kumpaan ryhmään sinä kuulut?
-----------------------------------------------------------------

Olin päästänyt vääriä ihmisiä lähelleni.
Olin uskonut sinisilmäisesti heitä.... kuunnellut tarinoita,
jotka vain satuja olivatkin.

Olin ihastunut henkilöihin, jotka pettivät - luottamuksen....
käyttivät mieltäni ja minuuttani vain hyväkseen.
Olin marionetti toisten maailmassa, ilman omaa elämää - aitoa sykettä sydämen.

Olin revitty.
Olin hyljeksitty.
Olin, mitä olin - mutta en ollut silti heille mitään.....
Ennen kuin yksi heistä irrotti otteensa - ei minua enää tarvinnut!
Pääsinkin irti kahleista turhista, toisten riepottelemista,
pääsin elämään...... yksin.....

Ja oli tyhjää!

Aikani siinä - tyhjässä.... kuljin, suuntaa hakien....
hiljaa neuvoja etsien, apua huutaen....
Vaan kuuliko kukaan, kuuliko?

Kyllä!

Sinä......
Sinä kuulit, tulit - sieltä jostain - yllättäin, otit minut lähellesi.
Pidit siinä, halasit - vain hiljaa vierelläni ollen.
Suutelit - otsaani, pidit vain kädestä ja katselit, kuinka....
nousi kasvoilleni väri, palasi ilo ja aurinko!

Sen teit sinä!
Sinä!

Enkä enää ollut toisten riepoteltavana, vain pelinappulana!
Sain löytää sateenkaaren päästä aarteeni: Sinut!




------------------------------------------------------------------------'


Kuutamo - kesäyön.
Yksin kuljin rantaan, katselin veden pintaa.....
Se tyynenä lepäsi hiljaa.

Kuutamo - kesäyön.
Yksin seisoin rannalla, katselin vain aavalle....
Järvi hiljaa edessäni uinui.

Kuutamo - kesäyön.
Yksin mietin maailmaa, nauttien äänettömyydestä...
Tuuli hiljainen vain seuranani ollen.

Kuutamo - kesäyön.
Yksin työnsin veneen vesille....
Astuin kyytiin ja soudin hiljaa, järvelle.

Annoin airoilla hiljaa vauhtia, kuulin kuinka hankaimet
narahtelivat hiljaa....
Vesi väistyi veneen tieltä, pienet laineet kiisivät veneen
keulasta kohti rantoja..... hymyilin hiljaa.

Kuutamo - kesäyön.
Yksin veneessä puisessa järvellä....
Annoin sen lipua hiljaa eteenpäin, kuuntelin vain hiljaisuutta.

Kuutamo - kesäyön.
Yksin keskellä kaunista järveä...
Ilman ketään, ilman mitään - rauhassa kaikelta.

Nautin olostani, sieluni sai rauhan ja katselin vain ympäröivää
hiljaista, tyyntä järveä - hymyilin.

Kuutamo - kesäyön.
-----------------------------------------------------------------------









































































































































sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Siellä - täällä - tuolla, silti ties missä

Jaahas, että missä sitä mennään vai mennäänkö missään?
Paha sanoa, kun en itsekään aina tiedä, millaisia kuvioita päivät (ja yöt) synnyttävät.
Vaikka jonkinlainen raami kalenterissa onkin aina, mihinpäin sitä mies on menossa,
silti väliin tapahtuu kaikenlaista - onneksi viimepäivinä enimmäkseen positiivisia
asioita ja eteen on tullut kaikkea pientä ja isoa. Ei kuitenkaan mitään sellaista, että
olisin kertomassa jotain elämää suurempia tapahtumia tms. (kai)!

Viime viikko oli kaikenkaikkiaan siinä mielessä värikäs, että niin töissä kuin muutenkin
sattui kiitettävästi ties mitä. Ja miten ihmeessä tällainen heppu oikein saa vain muutamalla
lauseella jonkun ihmisen hämmentymään tai (sensuroitu - tämä on "perheohjelma")?
No elämä on.... Mielenkiinnolla ja jännityksellä odotan, mitä tuleva viikko tuo tullessaan.
---------------------------------------------------------------------------------------------

Eilen olit sä siinä.
Vain eilen, sen hetken yhden päivän.
Tänään olit sitten siellä.
Taas tänään, koko päivän.
Huomenna menit ties minne.
Jälleen huomenna, pois täältä.

Olit, kävit ja jätit.
Menit....                                              


Eilen pidit kädestä,
tänään pidät toisista,
huomenna vain itsestä.

Tulit, olit ja menit.
Sydämen mursit....
Etkä paikkaamaan palannut,
et sitä rakentaa halunnut.

Olit, kävit ja jätit.
Menit...

http://www.youtube.com/watch?v=gdmHHoI9beM

----------------------------------------------------------------------------


Sä sanoit, sulla on kaikki.
Sä näytit sen kaikkialla.

Sä sanoit, olet onnellinen.
Sä hymyilit kaikkialla.

Mut mä näin sun pinnan alle,
näin sun murheellisen mielen.
Mä näin sun sydämen itkeneen,
sielun haavoitetun.

Sä sanoit, kaikki on hyvin.
Sä onnellista esitit.

Sä kerroit, et mitään kaivannut.
Sä kaiken olit jo saanut.

Mut mä näin sun sieluun, sun silmiin.
Mä näin sun hiljaa vain kärsivän,
tunsin sun sisältä murenevan...
Mä näin ja tunsin.... sut liian hyvin tunsin.

Sä aikasi kerroit valehdellen,
ei mitään sulta puutu.
Sä vuosia itsellesi uskottelit,
et mitään enää tarvi.

Mut mä kuulin sun sanojesi taakse,
kuulin sun huutavan hiljaa apua
Mä otin sut lähelle, otin sut vierelle.

Sä itkit ensikertaa onnesta,
vuosia tuskaisia tunteita.
Sä helpotuit sydämestä raskaasta,
sielua raastavista asioista.
                                                                          

Olin vain läsnä, sinulle siinä....
pidin hiljaa ja kuuntelin,
kun sanoitta mulle itkit,
kaiken pois.... - sen kaiken pois.

Ja lopulta väri palasi kasvoillesi,
ilo silmiisi... uudelleen,
palasit elämään takaisin,
katsoen päiviin tuleviin, uusiin mahdollisuuksiin!
Onnellisempana
niin paljon onnellisempana!
 ----------------------------------------------------------------------------------------

Meillä oli se ilta, se ilta yhteinen.
Kahden vihdoinkin saada oltiin.
Voi, miten sitä odottanut olinkaan..... sinua viikon kaksi kaivaten,
hetkeä tuota odottaen.

Aika eteni hitaasti, ennen kuin vierelläsi olin.
Vaan kun syliini sut vihdoinkin sain, sai kello siivet selkään....
Kaikki vain tapahtui niin nopeasti, niin ihanasti!

Kuljettiin, viihdyttiin - kahden vain oltiin.
Toisia emme nähneet, edes väkijoukoissa suurissa.
Toisista emme edes välittäneet...
Olimme vain me kaksi, kaksi maailmassa tässä - meidän yhteisessä!

Ilta lensi... olin kuin enkelin matkassa.
Ilta eteni, kohti yötä..... uutta ja erilaista.
- ja tuli yö.
Emme toisiamme jättäneet, ei lähetty erilleen.
Samaan paikkaan päädyttiin, sylikkäin oltiin...
- ja tunsin olevani kanssa enkelin....

Aamulla heräsin, hetken mietin - vähän ihmettelin.
Oliko unta, oliko haavetta... oliko satua?
Oliko?
Ei, ei onneksi - koska vierelläni makasit, unessa suloisessa olit.
Ja olit - se enkeli!


 --------------------------------------------------------------------------------------------

Tässä ja nyt - se oli vain tässä ja nyt.
Se!
Ei aiemmin, ei myöhemmin, eikä enää milloinkaan.
Se oli tässä ja nyt.
Se!

Siinä se oli, ei missään muualla.
Siinä se, ei toisaalla.
Siinä, vain siinä.
Se!

Vähän aikaa vielä sitä ei ollut siinä.
Vähän aikaa vielä ja se olisi siellä.
Vaan missä?
Miksi?                                                      

Vain....
Se!

Jokainen sitä yritti kiinni saada,
jokaisen luona se kävi.
Jokainen sitä yritti itselleen saada,
sitä omistaa ja hallita.

Mutta kun se oli se.
Se!

Ja kukaan ei tiennyt, mikä se oli, mitä se oli - mistä se tuli - minne se meni.
Mutta kaikki sen silti tiesi, sillä olihan se...
Se!
----------------------------------------------------------------------------------










































































































sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Viikonlopun alku (perjantai ilman pulloa)

Taas takana yksi viikko, sanoisi sellainen henkilö jonka työt tai opiskelu tms. kulkee
aikataululla ma-pe. No itselläni menee arki- ja pyhäpäivät sopivasti ristiin, eikä tässä työssä
mitä teen, eritellä onko mikäkin päivä almanakan mukaan. Silloin aherrellaan kun on
hommia ja sitten kun ei, sitten vedetään hetki henkeä.

Tämä kuukausi kyllä on sellaista vipeltämistä, että pieni mies on jo nyt ihmeissään, mihin
kaikki asiat ehdin sijoittaa ja kuinka kerkiän kaiken tekemään. No parhaani yritän, joten
täytyy vain toivoa ettei hirveästi tule sekoiltua ja sekoitettua asioita vaan pysyisi jotenkin
edes paletti kasassa ja käsissä. Miten se menikään Jos on hätä kädessä, se hoidetaan
käden käänteessä......!

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
No niin, täytän tätä kohtaa blogissa otsikon vuoksi. Siis perjantai meni ilman pulloa - itsellä!
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Kuulin sinusta jotain, jostain - hieman vain.
Sanoja toisten lausumina, asioita puhuttuina - totuuksina.
Etsin, huhuilin - sinua hain.
Vastauksia kaipasin, uhkakuvia väistelin - tunsin ne, kauheuksina.

Epämääräistä elämää...
-sitä tuntea sain. Sydämessä sykki outo rytmi!
Epämääräisiä hetkiä...
-sitä koin vain. Sielussa eli outo sykli!

Jouduin odottamaan, joutuisin odottamaan, odotin - ja odotan.
Selviääkö tuo, mikä miehen mieltä vie?
Selviääkö - vai jääkö.......
Ja miten miehelle käy?

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

 Yksi vastaan yksi
- se on sydänten taistelu!
Vaan siinä ei voi olla kuin yksi lopputulos:
Yksi!
Sama tahti sydänten.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Nukuin, hetken olin jo ehtinyt katsella unia. Vaan mikä herätti? Puhelin!
Se soi, ääni oli käskevä: "Vastaa!" Säpsähdin, hetken mietin että kuka - mitä - miksi...
Katsoin nopeasti kelloa, neljä aamulla. Mitä ihmettä?
Nopeasti puhelin käteen, vastasin ja kuulin - itkit, itkit ja itkit.
Et saanut sanoja suustasi, jotain selitit mutta vain itkit....

Sain sanottua muutaman sanan, hieman rauhoituit, kuulin kuinka nyyhkit.
Varovasti kyselin, mitä tapahtunut - missä olit, mikä oli? Et halunnut kertoa, et ensin mitään.
Kuulin kuinka kyyneleet nousivat jälleen silmiisi, kuinka äänesi muuttui - itkit...
Ei, en halunnut sinun itkevän, en surevan - ei, ei sinun!

Missä olit?
Jälleen kyselin.
Missä...... - et hetkeen puhunut, vaiti olit - kokonaan vaikenit. Linja oli auki, mutta mitään ei
kuulunut. Istuin sänkyni laidalla, pimeässä - tuskastuttava tunne! Tiesin, tarvitsit apua
mutta miksi vaikenit... Sitten kuiskasit, hiljaa - tuskin edes ääntäsi erotin, ymmärsin...
Halusit nopeasti pois, johonkin! Olit valmis luovuttamaan, olit tuskainen sielustasi kokonaan.
Pyysin sua hetken siinä vain olemaan, hetken odottamaan..... Puin, ulos autoon ja...
luoksesi sun, katsomaan mikä sinulla olisikaan.

Lopulta pääsin luoksesi, sulle soitin ja varmistin, vielä sut tavoittaisin. Avasit oven ja
heti näin, ei - ei - ei näin! Mikään ei ollut kohdallaan ja olit poissa tolaltaan.
Halasimme hieman ja annoin sun vain kertoa, avautua, mieltä purkaa.
Jo silmissä pienen elonmerkinkin näin. Hyvä!

Siinä meni aamuyö, siinä meni aamu. Lopulta oltiin väsyneitä kumpikin, puhki kuluneita.
Painuit sänkyyn ja minä, en jaksanut mihinkään vaan sohvaltasi itseni löysin.
Siihen nukahdin, kunhan hetken olin kuunnellut että sinäkin nukuin - tasaisesti.

En tiennyt mitä kello oli, tunsin että minua tönittiin.
Sinä seisoit vierellä, kahvimuki kädessä. Katselit hieman vaivautuneena minua ja
yritit pyydellä anteeksi. Anteeksi mitä? Vastasin, samalla kun sain itseäni ylös ja
venyttelin. Ojensit kahvin mulle ja totesit, että ei ollut muita kenelle saatoit soittaa.
Mietin hetken, että miksi niin mutta sitten kun juteltiin ja hetkeksi yöhön palattiin,
ymmärsin hyvin vaikka harmittelin.

Olit kokenut jotain ikävää, oli sisimpääsi sattunut ja tuskan näin sinussa vieläkin.
Mutta eteenpäin oli silti mentävä, yritettävä ja siksi olitkin minulle soittanut - ystävälle!

Tiesit, et koskaan olisi yksin! Olisin aina kanssasi, luonasi - vaikka missä olisin.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Hitaasti tuo eteni, tasaisesti kulki. Ei katsonut taaksensa, ei miettinyt menneitä.
Jatkoi vain etenemistään.... välittämättä mitä oli taakseen jättänyt.
Samalla tahdilla kulki, kulki ja kulki.... ilman että kukaan tuota häiritä kykeni.
Vakaana, varmana itsestään - tasaisena tahkosi omaa tietään - tuo: Aika!


- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -


Kiireessä kuljettiin, kuin lauma kauko-ohjattuja
robotteja. Tehtiin mitä käskettiin - oltiin vain
joukko suuria sopuleita..... me oravanpyörässä
juoksevat ihmiset!

Lopulta siitä päätin irti päästä, hengittä ja elää.
Katsoa sivusta kuinka toiset paahtavat, muka
onnea hakevat - rikkautta etsivät.
- silti sielultaan tyhjinä, joukossa kiiruhtavat!

Eikä aika anna armoa..... kello käy ja kiire on.
Siksi moni, liian moni on niin onneton!

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -




Sait minut kiinni, tarrasit sanoillasi.
Puhuit sanoilla uusilla - erilaisilla... kuin jollekin ketä odotit
- kuin jollekin ketä kaipasit.

Sait minut kiinni, pysäytit puheillasi.
Lausuit lauseita uusia - erilaisia .... mitä kuullut ennen en ollut
- kuinka uutta tuo olikaan.

Sait minut kiinni.
Sait ja pysäytit!
Sait siihen, hetkeksi - itsellesi, sanoillasi.

Tarrauduin sanoihisi, tarrauduin lauseisiisi.
Tarrauduin tuohon kaikkeen - mutta sinuun silti en!
Koska oltiin vielä vain me.
Sinä olit se, minä olin.... ja me olimme me.

Silti sait minut kiinni!
Hetkeksi - itsellesi, sanoillasi.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -




























































perjantai 28. marraskuuta 2014

Taas sitä valvotaan!

On se ihmeellistä tämä ihmisen elämä välillä! Toisinaan ei tarvitse, kuin pistää pää kohti tyynyä
niin johan on mies unessa ja tuhisee tyytyväisenä ja sitten on öitä, jolloin nukkumatti on
jossain muualla..... todennäköisesti löytänyt jonkun hemaisevan tytsyn, jonka viereen jäänyt
makoilemaan, eikä sitten viitsi hoitaa töitänsä - kele!

No oli miten oli, tässä sitä hetken valvon vaihteeksi. Tosin nyt siihen on ihan järkevä syykin.
Pitäisi kehitellä loput huomisen, eli perjantain, yksien pikkujoulujen ohjelma loppuun,
jotta ei sitten tarvitse kiireellää yrittää väsätä sitäkin vielä päivällä kun pitäisi olla jo menossa.

Jotain outoa tosin tuolla alitajunnassa on pyörinyt muutaman päivän, kun valittelin tuossa
keskiviikkona illalla, että kroppa on kuin tärissyt hiljaa kokoajan ja vatsa kiukutellut.
Siis mitään varsinaista tautia ei ole, vaan omaan puhtaasti stressi-vatsan ja joku nyt stressaa...
Ottaa vain päähän, kun ei tiedä mikä sen aiheuttaa. Olen hämmentynyt!

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Soi se - yöllä yllättäin!
Se... puhelin.
Soi se - sinulta yllättäin!
Se... puhelu.

Äänesi arka, varovainen...
- sen kuulin ja ihmettelin.
En voinut ymmärtää, et halunnut selittää....
Olit vain siellä jossain ja halusit vain ...
halusit vain....
minulta.....
sanoja, erilaisia - ja kuulla minua!                                

Äänesi arka, varovainen....
- se hiljaa lämpeni vaik´ puhuit kuiskaten.
En voinut ymmärtää, et halunnut selittää...
Olin vain tässä jotenkin ja halusit vain....
sitä myös sait....
minua ja minulta
- sanoja ja lauseita - mitä sait vain minulta!

Jatkui yö.
Jatkui puhelu.
Jatkui ja jatkui.... minuutit vaihtuivat toisiin
Viisarit tanssivat eteenpäin - ja sinä vain siellä olla halusit!
Siellä olla myös sait...
Minun kanssa, yössä - tuossa puhelussa.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Monta päivää olin ollut tuskissain.
Monta yötä kärsinyt sydämessäin.
Monta hetkeä viettänyt olossa oudossa!

Mitä ymmärtänyt en.

Monta päivää - monta yötä - monta hetkeä tuota.

Vaan jotain sattui,
jotain tapahtui.
Sä hetkeksi otit lähelle!
Sä hetkeksi otit vierelle!
Ja pois pyyhkiytyi sisältä se...
se outo tuska, kärsimys sydämen.

Mistä kiitin sua,
mistä niin kiitin sua - enkä muuta osannut lain.
Mä hiljaa, niin hiljaa sua kiitin vain.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Erilaisia me kaikki ollaan.
Silti niin samanlaisia!
Erilaisia, oikkuinemme - erilaisia, tyyleinemme.
Silti niin samanlaisia!

Sinä olet sinä - minä olen minä
Me olemme me ja minä voisin olla sä, sinä olla mä.
Vaan kun ei - ja siltikin kyllä!
Ollaan erilaisia ja ollaan samanlaisia - ollaan me:
Sinä olet minä - minä olen sinä!

Erilaisia, samanlaisia...
Ulkolaisia vai kotimaisia?
Kaikenlaisia....
Sinä olet sinä - minä olen minä...
vai olenko minä sittenkin sinä ja ....
vai oletko sinä sittenkin minä ja....            


Ollaan samanlaisia!

Älä siis katso toista noin.
Älä siis arvostele toista noin.
Hän on silti samanlainen kuin sä - sä et oo erilainen kuin hän!

Erilaisia me kaikki ollaan.
Silti niin samanlaisia.
Sinä ja minä - ja hän!

Ollaan samanlaisia!

Älä siis katso toista noin.
Älä siis arvostele toista noin.
Hän on silti samanlainen kuin sä - sä et oo erilainen kuin hän!

Ollaan vain erilaisia, oikkuinemme ja tapoinemme.
Mut´ ollaan sitten samanlaisia toisillemme!
Muista häntä, auta häntä..... hänkään ei sitten sinua jätä.

Vaikka...
Erilaisia me kaikki ollaan.
Silti niin samanlaisia.
Sinä ja minä - ja hän!
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -



































perjantai 21. marraskuuta 2014

Onko tällaista olemassa, vai onko tämä vain tarinaa?

Taas elelty muutama päivä jotenkin. Yksi yö meni valvoessa, mutta seuraava yö oli
ehkä yksi parhaimpia mitä olenkaan kokenut aikoihin! Miten ihmisen sielu voikin levätä
vaikka nukkuukin kevyesti, kuin koiranunta - vaikka tiedetään, että koiratkin voivat nukkua
niin etteivät herää vaikka pommi räjähtäisi vieressä.

No sitten päivät ovatkin olleet yhtä säätämistä ja säätämistä. Työrintamalla on ainakin
menoa ja meininkiä, no pikkujoulukausi käsillä niin kyllä sen huomaa varmaan
ammatissa kuin ammatissa. Ainoa mikä tässä on selvästi jäänyt vähemmälle, on syöminen.
Menee välillä lähes päivä ennenkuin tajuan, että nyt olisi pitänyt syödä muutakin kuin
yksi jogurtti tai pari leipää. Valitettavasti tuollainen olen ollut pidemmän aikaa ja toisinaan
menee pitkiäkin aikoja ihan tuollaisella ravintolinjalla. No eihän se terveellistä ole, tiedän!

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Seisoit peilin edessä, hiljaa.
Et nähnyt kuvaasi, vain peiliä tuijotit.
Seisoit, tuijotit...... yllättäin heräsit, kuin unessa olisit ollut.
Tulit suihkusta lämpöisestä ja havahduit, katselit vain
huuruista peiliä.... pyyhkeellä pyyhit ja näit - silmäsi, kasvosi.
Väsyneet.
Väsyneet.
Liian väsyneet - kaikkeen.
Silti yritit hymyillä...

Seisoit peilin edessä, hiljaa.
Et nähnyt kuin silmäsi - tyhjinä, joita tuijotit.
Seisoit, tuijotit... yllättäin ymmärsit, kuin jokin ääni sen sulle sanoisi.
Tulit ulos tyhjästä, mielestäsi synkästä - jota katselit.
Väsyneenä.
Väsyneenä.
Lyötynä, väsyneenä - kaikkeen.
Sitten näit: hymyn...

Tajusit, olit ehkä yksin.
Olit ehkä tyhjä - olit ehkä väsynyt, mutta silti olit ja elit!
Tajusit.... kuitenkin sinulla oli jotain, mitä ei ollut hänellä,
kuka sinua ei nähnyt, vaikka vierelläsi eli - vierelläsi oli.
Olit jotain, olit jotain suurempaa!

Virkistyit!
Nousi hymy, näit silmäsi kirkastuvan.
Ymmärsit!

Sinä voit, sinä pystyt!
Ymmärsit: Elämäsi on käsissäsi, ei ymmärtämättömän hallussa,
ei välittämättömien "ystävien", ei ollenkaan.
Ja ääneen naurahdit.

Tästä alkoi uusi aika, sinulla.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Viileä yö kietoi maata, huuru kutitteli nurmia ja puita.
Tuuli kolea kiersi talojen nurkkia, ujelsi porttikäytävissä ja
katoksissa. Istuin ikkunan ääressä katsellen ulos hiljaa.
Käsissäni lämmittävä kaakaomuki ja jaloissa sukat villaiset.

Täysikuu kurkisteli väliin pilvien takaa, kalpeana - omaa
loistettaan luoden. Varjot pitenivät maassa, vain muutama yksinäinen
auto vilahti välillä taloni ohitse, kadoten pimeyteen.......

Tuulen äänet soivat puissa, nurkissa - kaikkialla.
Viileys tuntui - vaikka sisällä olin, lämpöisessä - viileys tuntui - sielussa, mielessä.
Otin kulauksen kaakaota, se oli jo hieman ehtinyt viilentyä.
Harmittelin!
Join kupin nopeasti ja lähdin tekemään lisää, tahdoin kuumana edes kupillisen!

Palasin ikkunan ääreen istumaan, katselemaan yötä viileää.
Lämpötila nollassa....
Joku yksinäinen taivalsi kävellen ulkona, nosti takin kauluksia ylemmäksi,
suojasi itseään tuulelta edes hivenen.
Toivoin, ettei tuolla yksinäisellä pitkää matkaa oisi enää
- ei yön viileydessä taivallettavaa, vaan lämmin koti odottaisi aivan kulman takana.

Join kaakaon, lämpimän. Näin kun kävelijä katosi pimeään.... jonnekin.
Pohdiskelin, minne tie tuon vei, mistä tullut oli ja miksi yössä liikkeellä noin.
Pohdin ja siihen jäin, katselemaan täysikuisen viileän yön hiljaista etenemistä.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -


Tie musta, ajovalot imi itseensä.

Ajoin ja ajoin.....
Eteeni vain katselin, tietä taivalsin.
Ilman päämäärää!


Yllättäin se piippasi!
Puhelin.
Viesti. Se olit sinä.
Aavistitko - arvasitko.... miten olisit voinut tietää?
Kysyit, missä olen.

Pysäytin auton, näppäilin jotain ja ihmettelin.
Hetkeen ei mitään, oli vain...

Sitten soi...
Puhelin.
Kysyit, missä olen.

Ihmettelin - hämmästelin.... miten arvasit, mä liikkeellä olin.
Naurahdit.
Sanoit, että aavistit... ja tahdoit kuulla ääneni.
Ja oli tuo...


Tiesin, en ollut kaukana.
Olit melkein matkani varrella...
vaan ajaisinko kauttasi, näkisin silmäsi
- kuulisin ehkä iloisen naurusi.

Sä kysyit, tulisinko.
Mietin.
Sä ihmettelit, miksen tulisi.
Mietin.
Sä toistelit, härnäsit, kiusasit.
Lopulta vastasin....

Ja oli yö, auto lähti eteenpäin....
Katsoin kelloa ja ajattelin, sinua hetken mietin.
Vielä viestin pistit, lyhyen
- vaan paljon siinä kertoen, sanoit mulle.....

Ja oli tuo

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Sun ainoa haave oli olla prinsessa.
Sun ainoa toive oli olla ainoa!
Sä halusit niin.... sä sanoit niin, sä muuta et toivonut.
Olisit halunnut vain olla, prinsessa.

Sä elit pilvissä pienissä.
Sä leijuit monissa haaveissa!
Sä halusit niin ... sä toimit niin, yritit olla vain prinsessa.

Moni sulle sanoi: Herää hetkeen - herää elämään.
Moni sua neuvoi: Herää maailmaan - herää se näkemään.
Vaan vain sä nauroit, nauroit ja leijuit
- olithan prinsessa!

Keräsit seuruetta, omaa hoviasi.
He sinua hemmotteli, sanoilla hyväili.
Huolta pitivät, antoivat sinun olla - prinsessa.

Vaan tuli päivä. Oliko se pilvinen vaiko kirkkaan aurinkoinen?
Vaan tuli päivä. Oliko se sateinen vaiko harmaan usvainen?
Sitä et muista!
Mutta sitä et unohda....

Jotain tapahtui, jotain - yllättäin vain.
Ja sinä huomasitkin:
Ei, et ollutkaan se prinsessa.
Ei sinulla ollutkaan hovia, ei seuraa tyhjää.....

Heräsit maailmaan, siihen sinulle outoon, kylmään - vaan aitoon.
Ravisteli se sinulta rippeet eiliset, elkeet prinsessan.
Lamaannuit, järkytyit... hetkeen et osannut mitään, sinähän olit prinsessa!

Olit.

Jostain kuulit sanat:
"Tämä on elämää, tervetuloa maailmaan!"
Sinua pelotti, eikä ketään ollut enää auttamassa.
Vaan oliko sittenkin..... joku yksinäinen tuolla....
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -























































































































perjantai 14. marraskuuta 2014

Näinkin sitä voi tuntea....

Taas takana jokunen päivä siitä kun viimeksi tänne kirjoitin. No voin sanoa, että on ollut
melkoisen sekavaa, mutta myös antoisaa aikaa! Tietyt työasiat stressaavat alitajunnassa mieltä
sen verran, että nukkuminen on ollut heikkoa ja syöminen vielä heikompaa.
Mutta mitä niistä valittamaan - asiat eivät valittamalla parane, sen kun vain muutenkin me
ihmiset oppisimme (minä mukaan luettuna aina toisinaan).

Vilpittömästi olen kiitollinen eräälle henkilölle siitä, että irrotti minut omalla olemuksellaan
ja olemisellaan hetkeksi arkisista kuvioistani! En edes pysty nopeasti kuvailemaan sitä
tunnetta, mikä tovin koko kehossani meni ja kävi. Toivottavasti tällainen pieni leijuminen
sallittaisiin tulevaisuudessakin, ainakin välillä.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Hetkeen emme nähneet olleet,
hetkeen kuulleet toisistamme.
Vaan sattumalta sinne samaan paikkaan....
kuin vahingossa - eksyimme.

Hetkeen emme lähekkäin olleet,
hetkeen toisiamme huomanneet.
Vaan syystä jostain kuitenkin....
vieressäsi kohta istuinkin.

Aika kulki, kello tikitti.
Jutut soljui, kuten naurukin.
Iloiset ilmeet silmissämme
- ajattelimme sittenkin - me toisiamme.

Hetkeen toiseen emme halunneet,
hetkeen irti toisistamme.
Vaan olla siinä vierekkäin,
nauraa - iloita, lähes sylikkäin.

Hetkeen uuteen eksyimme,
hetkeen yön lämpöisen.
Vaan  kukaan tietää saanut ei,
mihin hetki tuo meitä kahta vei.

Aika kului, kello tikitti.
Eteni tuokio, toinenkin.
Siinä oltiin - sittenkin
- ja tuosta ajasta vain nautittiin....

Hetkeen ei kello kulkenut,
antoi meidän tuossa olla,
ajassa ajattomassa - hetkessä...

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Heräsin aamulla hämmentävästä unesta.
Olin tovin nähnyt ja kauhistellut...
Silmät avatessani hetki meni, ennen kuin tajusin - se olikin unta.
Vaan miksi tuntui niin pahalta? Miksi tärisin?

Siinä sängynlaidalla istuin ja mietin, vaan mietteeni katkaisi - puhelin!
"Herätinkö sinut"" Kysymys kaino, ystävän.
Vastasin hiljaa, että et. "Saisiko sinusta seuraa?" Jatkoi tuo ääni linjalla.
Mumisin jotain, minkä suostumukseksi voi lukea.
Ja kiire siinä tulikin....
Kohta minua jo haettaisiin.....

Missä paita? Ei, ei tuo.... äh, likainen! Miksi se ei ole pyykkikorissa?
Ei hitto, eihän tässä suihkuun ehdi! Perhana, sukat, ei.... nuo on villasukat.
Paita kaapista.... no mutta nyt kylppäriin... kevyt "facelift" ja .... mitä hittoa...
deudorantti melkein loppu! Siis ka-moon hei.... no joo, parta ajamatta, olkoon!

Vaatteet ylle, tukka taakse ja näkyyks´ kello!? Missä sekin on, ai niin - tuossa.
Ranteeseen. Mitä hittoa mun farkkujen taskussa on? Pikainen kaivelu, kas täällä oli rahaa...
Hmm... - ei sentään ihan p.a. !
Kengät jalkaan, takki niskaan, känny taskuun ja ulos!

Kyyti odotti, sitten mentiin - aamukahville.....
No palvelu pelaa, sitä ei voi kieltää!
Ja nopeasti se kuumana höyryävä kahvimukikin oli jo nenän alla.
Kuulumisten vaihtoa ja naureskelua joidenkin toilailuille, aivan kuin itse ei koskaan
mitään ihmeellistä muka tekisi - ei, ei - pois se minusta!

Siitä sekin päivä lähti liikkeelle ja se uni, se jäi vain alitajuntaan pyörimään....
Sitä sitten mietin iltasella yksin hiljaa, enkä vieläkään tiedä - mitä se tarkoitti
- se uni missä sinä ja minä ja ....

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

"Sä olet hullu" Niin mullekin sanottiin.
"Sä olet itserakas sika" Niin myös huudettiin.
Niin tuttua, niitä kuulla ehkä saa, jos elämässä liitot hajoaa.
Mutta miksi kuunnella, antaa satuttaa... kun itse tietää
sydämessään - ne on sanoja vain...
Kun toinen ei muuta pysty toteamaan, ei keskustelemaan!
Silloin vain loukata koitetaan.
Silloin vain parempi on askel kaksi taakse ottaa...
toiselle tilaa antaa ja jos muu ei auta, hänet unohtaa.

Jos toinen ei voi elää yhdessä niin että ollaan yhdessä,
vaan päättää miten edetään, mitene eletään
- on parempi katsoa tulevaisuuten, omaan sellaiseen!
Ei kenenkään kärsiä pidä, ei sielua satuttaa - ei toisen, eikä omaa varsinkaan.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Vielä tuokion sitä katselin,
vielä tuokion tuota muistelin....
Oli hetki vain - oli aikaa vain tuokion.

Vielä hiljaa sanat lausahdin,
vielä hiljaa ne kuiskasin.
Oli sanat nuo - oli lauseet nuo, juuri tuon.

Siinä seisoin nyt - mä mies niin hiljaa.
Tuuli kosketti hiuksia - heilutti niitä kuin viljaa.
Olin alaston, vaikka vaatteissain.
Olin alaston, vain muistoissan.

Sitä kiveä katselin, sitä nimeä tapailin.
Palan tunsin jälleen nousevan...
henkeä ahdistavan.
Sitä kiveä katselin.... sulle puhelin, kuiskasin.

Vielä tuokion sitä katselin,
vielä tuokion tuota muistelin....
Oli hetki vain - oli aikaa vain tuokion.

Vielä hiljaa sanat lausahdin,
vielä hiljaa ne kuiskasin.
Oli sanat nuo - oli lauseet nuo, juuri tuon.

Yksin nyt tuossa olin.
Yksin, ilman muita.
Yksin nyt kaikkea muistelin.
Sinä olit enää vain luita.

Ja silloin minuun tarrautui,
tuo tuulenpuuska  pyörteinen.
Minunko luokse hakeutui,
henkesi, muistosi minussa - ikuinen.

Nostin katsetta hieman, lämpimäksi muuttui tuuli.
Mietteissäni ajattelin, ehkä jokin minua jossain kuuli.
Kertomaan tulit, kaikki hyvin!

Ja hiljaa pois luotasi viimeisen lepopaikan kävelin...
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Ääneti istuin, vain istuin. Tuijotin tuota näyttöä edessäni ja luin...
Vaan ymmärsinkö mitä juuri näin, oliko teksti oikeasti tuota?
Ääneti istuin, vain tuijotin....

Meni hetki, meni toinenkin.
En osannut irroittaa katsettani, en tuoliltani nousta.
Siinä olin, naulittuna tuohon näyttöön.
Miksi? Oliko se teksti juuri sitä mitä luin, oliko?

Yritin ymmärtää, kyselin itseltäni - vaan vastauksia en saanut.
Näytöllä se silti yhä luki!
Ja minä olin äänetön, täysin vaiennut.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -