Lämpöaallon jälkeistä loppukesää

No nyt ollaan päästy palaamaan säiden suhteen normaaliin kesään näköjään.
Vettä satelee hieman tälläkin hetkellä, mutta itseäni se ei haittaa eikä masenna.
Sitähän sanotaan, että minkä kesä kastelee - sen se kuivaakin.

Se säästä. Viime aikoina on taas ollut melkoisia "juonenkäänteitä" elävässä elämässä,
eikä vain itselläni vaan mitä tässä olen katsonut läheltä ja kuullut toisilta.
Tuntuu, että kesälomien  jälkeen monilla ihmisillä on mielet sekaisin ja maailma myllertää.
Ainakin sen verran erikoisia tapahtumia olen "saanut" todistaa läheltä, vaikka
itselleni ei ihan kaikkea olekaan sattunut...

-------------------------------------------------------------------------------

Aikasi säteilit, aikasi elit...... sitten tuli se synkkä hetki
- ja sinut vietiin pois äidiltäsi - isältäsi - ystäviltäsi!
Jäi sydämiin aukko, syntyi monille suru ikuinen....
- kun sinä nousit pilvien ylle, luokse enkelten.

Ei sanoilla, ei teoilla, ei millään tapahtunutta peruuttaa voi...
ja hiljaa sinut tunteneilla sydämissä itkun seassa laulu tämä soi:
https://www.youtube.com/watch?v=W4JkvRl91rI

Koskaan se ratin takana ollut ei selviä teostaan...... ristiä kantaa läpi elämänsä!
Vaan miksi - niin miksi - ajaa piti, vaikka juotu oli?

Katsele sieltä jostain ja suojele elämään jäänyttä, sinun pientä rakastasi.


-----------------------------------------------------------------------

Sä otit silloin illalla lähellesi, hetkeksi.
- Muistatko?
Sä otit luoksesi, seuraasi lämpöiseesi, hetkeksi.
- Muistatko?

Sä pidit, hymyilit ja hyväilit.
Mun mieleni kiitti, sydämeni huusi - onnesta..... vuoksi sun!
- Muistatko?
..... - muistatko......... niin, muistatko?

Mä sain pitää sua sen hetken, pienen tovin elämästä,
lähelläni - rakkaanani, sielussani omanani.
- Muistatko?
 Ja vaikka olimme eri maailmoista, oli meillä jotain yhteistä....
kuitenkin.....
- Muistatko ...... niin, muistatko?

Ja joka päivä pelkäsin, sinut menettäisin.
Ja joka päivä rukoilin, että sinulla hyvä olisi.
Ja joka päivä...... - elämässäni olit sinä, joka päivä.
- Muistatko?

Kaiken vain halusin antaa,
liikaakin yrittäen.
- Muistatko?
.... ja niin virheitäkin syntyi, niitäkin tein.... huomasinhan itsekin sen.
- Muistatko..... niin, muistatko?
Silti uskoin sanoihin, aiemmin sinulta kuultuihin.
Kertonut kun olit, jotain henkilökohtaisesti vain minulle!
- Muistatko?

Vaan kun sanojen taakse jouduin katsomaan,
näin jotain mitä pelästyin!
Enkä enää tuntenut sinua niin, en enää tiennyt sinua samoin....
En enää tiennyt, mihin olin joutunut, mitä elämäni oli - kanssasi.
- Muistatko..... niin, muistatko?

Ja lopulta kaatui kulissit.
Jäi vain tyhjyys, autiona eteen avautuva haavoitettu sielu,
mikä itki koettua, kirosi sydäntä - tuota mikä uskonut oli sanoja...

Enkä voinut muuta, kuin jälleen yrittää rakentaa sydämeni
pirstaleista hiljaa kokonaista, ommella haavoja umpeen ja toivoa,
että joskus ne sanat olisivat totta - loppuun saakka.

- Muistatko.....
Itse muistan, vaikka aikaa on vierähtänyt jo kauan!
Kello vaihtunut kalenteriin..... vuodenajat toisiin..... silti muistan.
Ja rakennan sydäntäni uudelleen.
------------------------------------------------------------------


Oltiin tavattu muutaman kerran, naurettu toistemme jutuille ja viihdytty yhdessä.
Jokin meitä veti toisiamme kohti...... jokin outo voima!
Halusimme toistemme seuraa, uudelleen ja uudelleen..... istuimme iltoja ravintoloissa,
tapasimme kahviloissa....yllättäin joskus kohtasimme kaupoissa.
Ja aina meistä tuntui hyvältä olla lähekkäin!

Sitten sinä yhtenä iltana, istuimme kahvilla kahden - siinä tutussa kulmapöydässä....
Sinä kysyit hiljaa minua luoksesi!
Pysähdyin.
Meillä oli jokin sanaton sopimus, ettemme toistemme luokse menneet.
Mutta nyt sinä kysyit minua luoksesi!
Hiljenin.

Kosketit kädelläsi kättäni hiljaa, katsoit syvälle silmiini ja kuiskasit uudelleen
tuon pienen kysymyksen, joka meille oli enemmän..... vaan oliko se liikaa?
Pysähdyin.
Katselin kättäsi, ihailin ihosi pehmeyttä ja sieviä kapeita sormiasi.
Mietin hiljaa, uskaltaisinko. Mitä meille tapahtuisi? Muuttuisiko ystävyytemme,
se salaperäisen houkutteleva viettelevyydeltään suuntaan uuteen... erilaiseen?

Mutta lopulta suostuin. Varovasti hymyilit. Huomasin, että sinuakin hermostutti.
Nousimme ja kävelimme tuon pienen matkan luoksesi. Yllätyin, että asuit niin
lähellä minua, mutta koskaan en ollut kohdannut sinua samoilla kulmilla!

Katselin asuotoasi. Se oli huolitellun siisti, pieniä sisustustauluja seinillä ja
muutama iso palmu olohuoneen yhdessä kulmassa. Yleissävy pehmeän vaalea, silti
niin kotoisan lämmin. Kaadoit meille lasilliset viiniä ja istahdimme sohvalle.
Oli hetken täysin hiljaista, kumpikin odotti että toinen avaisi "pelin" ja keskustelun.
Ja sitten avasimme suumme, yhtäaikaa - tietenkin.
Naurahdimme!

Saimme aikaan keskustelua ja pikkuhiljaa viinikin auttoi, että hermostumisemme
alkoi hälvetä ja uskalsin jo ottaa rennomman asennon sohvalla.
Sinä esittelit istualtasi kotiasi ja kerroit joistakin tavaroista pieniä juttuja.
Hymyilin, tunsin että ne olivat sinulle tärkeitä - elämäsi varrelta muistoja.

Viiniä alkoi virrata enemmänkin ja tunsin että se alkoi hieman vaikuttaa miehen mieleen.
Lähestyit varovasti minua ja hetken kuluttua istuimme vierekkäin. Laskimme lasit
pöydälle ja suutelimme toisiamme hellästi, kuin olisi ollut elämämme ensimmäinen
suudelma kummallakin, minkä koimme.

Vaan suudelma muuttui kiihkeämmäksi, kietouduimme toisiimme...... halasimme, hyväilimme
toisiamme - suutelimme...... halusimme olla juuri siinä, toisissamme...
Yllättäin irroittauduit ja nousit. Sanoit meneväsi makuuhuoneeseen ja pyysit, että tulisin
viiden minuutin kuluttua perässä!

Lupasin ja noustessasi joit lasisi tyhjäksi, katsoit minua vielä silmiini ja sanoit, että
odotan tosiaan sen viisi minuuttia. Lupasin, todella lupasin.
Jäin sohvalle, join viinini ja katselin kelloa.... tuntui että viisarit eivät liikkuneet laisinkaan.
Vaan viimein se viisi minuuttia oli kulunut ja nousin ylös, suunnistin perääsi
makuuhuoneeseesi, jonka oven olit sulkenut mennessäsi.
Koputin varovasti. Vastasit toiselta puolelta, että tule vain.....

Oven avatessani edessäni oli kaunein näky, minkä kuvitella saatoin!
Hopeanharmailla lakanoilla makasit selälläsi täysin alasti.
Pyysit minut vierellesi ja kerroit, että pienellä pöydällä olisi kaksi mustaa
samettiliinaa ja halusit että sidon ranteesi kiinni sängyn päätyihin.
Epäröin, mutta vakuuttelit että mitään radikaalia ei tapahdu!

Otin liinat ja samalla kun ihailin silkinpehmeää kaunista vartaloasi, sidoin kätesi
toiveesi mukaisesti. Sitten pyysit että suutelisin sinua. Laskeuduin vierellesi, suutelimme
hetken...... hiljaa, jatkoit että siinä pöydällä on myös yksi hopeanvalkea silkkiliina.
Minun piti sitoa silmäsikin..... Aloin arvelemaan, että ehkä sittenkään ei kannattaisi,
mutta hymysi ja sanasi - ja sinun kauneutesi - vakuuttivat minut ja tein kuten toivoit!

Oli hetken hiljaista. Seisoin vuoteen vierellä ja mietin, mitä tapahtuisi ja mitä
seuraavana tulisi eteen.... Sitten vain kuiskasit: "Pyydän, viettele minut.....
hiljaa, hellästi, lujaa.... rakasta ja rakastele..... anna itsesi minulle!"

Mietin tovin, lopulta riisuuduin hiljaa ja .........

Ja lopulta huokaisit onnellisena, halusit että jään vain vierellesi..... Olisin siinä - sinun.
-----------------------------------------------------------------------

Älä koskaan kuvittele voivasi sitä huijata!
Älä luule, että pystyisit sen kulkuun vaikuttaa....
Se etenee, se kulkee.... se jatkaa matkaa, teit mitä vain!

Älä luule, että olet nopeampi kuin se!
Älä yritä oikaista sen kanssa, siihen et pysty....
se vain kulkee omaa tietänsä, omalla tahdillaan......
Ja siihen sinä et voi vaikuttaa.

Mutta se, miten sitä käytät - siihen voit vaikuttaa!
Mitä teet, missä teet, miten teet.
Kaikki vaikuttaa siihen, millaista se on sinulla.

Pidät käsissäsi omaasi......
sitä, mikä kaikilla on henkilökohtaista.
Joskus omasi liittyy toisten omiin, kulkee yhtä matkaa
- välillä vain hetken, välillä koko elämän....
Silti sinulla on se omasi.

Äläkä yritäkään huijata sitä, koska siihen et kykene.
Sillä se - aika - kulkee vain omaa tietänsä, omaan tahtiinsa!

Muista miettiä, miten omaan käsissäsi olevaan aikaan voit vaikuttaa.
Muista miettiä, miten tekosi tässä ajassa voi vaikuttaa toisiin....
Äläkä ajattele, että vain sinun aikasi on tärkeä
- että vain sinun teoillesi pitäisi olla aikaa!

Aika on kaikilla, aikaa on kaikille.
Ja kun aikaasi jaat oikein myös toisille - saat itsekin enemmän aikaan ja
tulet saamaan aikaasi myös toisia, jotka
haluavat jakaa aikaasi ja aikaansa - kanssasi.

----------------------------------------------------------------

Pieniä hetkiä, pieniä sanoja, pienissä tuokioissa....
Ne voivat olla elämää suurempia - sinulle ja minulle, meille kaikille!

Ei koskaan pidä väheksyä hetkiä, arkisiakaan.
Pieni hetki toisen kanssa voi olla isompaakin isompi sydämissä.
Ota kiinni hetkistä, kuuntele pieniäkin sanoja - niitä pieniäkin,
arkisiakin jotka voivat olla kauniimpia kuin romanttiset sanat koskaan.

Älä siis jätä sanomatta, älä jätä näyttämättä..... älä piilota kuoresí alle
ja unohda toinen! Muista häntä pienillä hetkillä, pienillä sanoilla....
ole hänelle ja hän on sitä myös sinulle, pieninä hetkinä..... jotka suuria ovat
- meille kaikille!


----------------------------------------------------------------

No niin no ..... vai miten se nyt olikaan.

Elämä on yllätyksellisiä asioita täynnä. Välillä ei edes edessään olevia tapahtumia näe, ei ymmärrä, eikä osaa käsitellä. Voin sanoa kokemuksesta, että viime viikkoina on joissakin
asioissa silmät avautuneet uudella tavalla - joista jopa pidän.
No vastavetona on tosin todettava, että paljon on tuotu eteen myös sellaista, mikä on
mieltä hämmentänyt ja en vain ymmärrä..... ainakaan vielä.

No hiljattain monet jotka tapasivat minut, ihmettelivät väsynyttä olemustani.
Siihen oli syynsä.... - nyt voin sanoa, että jos samoja ihmisiä tulee vastaan, näkevät paljon
pirteämmän miehen, vaihteeksi. Hymyilen varmaan sisältäpäin enemmän, kuin hetkeen.
Vaikka enemmänkin voisin hymyillä, tosin se vaatisi vain muutamalta henkilöltä
jotain, mitä itse en voi tehdä.

Mutta se siitä - ja sen kestävyydestä!
---------------------------------------------------------------------------
Olen lisännyt tuonne tämän päivityksen perään kaksi tarinaa.
---------------------------------------------------------------------------

Älä elä elämää toisen, älä sen ihmisen - ken siinä on, missä hän onkaan!
Älä mene sohimaan, älä sorkkimaan.... ole vain vierellä, mutta...
- älä elä elämää toisen!

Vaikene vaikka ei tarvitsisi, ole vain rinnalla - siinä vierellä.
Kuuntele ja kuuntele, kuuntele niin että tiedät mitä kuuntelet!
Ja muista: Älä elä elämää toisen...
                                                                                      
Hän on hän, tuo on tuo - sinä olet sinä  - nuo ovat ne...
Me olemme me, silti minä vain minä ja sinä olet sinä!
Eikä toisen elämää elää saa, ei siihen liikaa vaikuttaa....
- siinä ole vierellä, sinuna - itsenä, aitona omana, muistaen:
Älä elä elämää toisen!

Ole hiljaa vaikka puhuisit, älä turhaan tarinoi.
Avaa mielesi, avaa sydämesi - muista kuunnella..... kunhan muistat myös:
Älä elä elämää toisen!

-------------------------------------------------------------------

Yhdessä pimeässä yössä voi mieli laukata syvälle.
Yhdessä pienessä hetkessä voi sydän palaa karrelle.
Yhdessä pienessä tuokiossa voi sielu hajota sirpaleiksi.

Vain yhdessä.......
Vain yhdessä......
Ei se enempää vaadi, kuin vain sen yhden - sen yhden!

Silloin ei hyvä ole olla yksin.
Silloin ei saisi upota tuhoisan mielen suohon.
Silloin pitäisi saada lähelle joku, edes hetkeksi - pieneksi.
Jotta ei olisi sitä yhtä pientä.....
-yötä
-hetkeä
-tuokiota
..... ehkä sitä viimeistä!

Ajatukset vievät sinut helposti teille väärille.
Mielikuvat valtaavat sinut, hajoittavast totuuden... satuttavat sydäntäsi - turhaan!

Yhdessä pimeässä yössä voi mieli laukata syvälle.
Yhdessä pienessä hetkessä voi sydän palaa karrelle.
Yhdessä pienessä tuokiossa voi sielu hajota sirpaleiksi.

Hatara mieli ihmisen, sinun herkän sielusi.... et saa antaa hajota, et pimeyteen kadota.
Vaan sytytä se pieni kynttilä maailmaasi, ota joku lähellesi - kerro kaikki - avaudu.
Tuo itsesi ulos, pimeistä mietteistä - syvyyksistä sielun ahdistuneen.

Koska:
Yhdessä pimeässä yössä voi mieli laukata syvälle.
Yhdessä pienessä hetkessä voi sydän palaa karrelle.
Yhdessä pienessä tuokiossa voi sielu hajota sirpaleiksi.
Ja sitä sinäkään et halua  - vaan haluat elää - muista, elää!



 -----------------------------------------------------------------

Miksi en ole kuullut sinusta?
Miksi vaikenet muurisi sisälle?
Missä mietteesi meneekään, teetkö pelkoja itsellesi?

Päivisin odotan, iltaisin mietin.... öisin joskus...... sen sinä tiedät.
Ja taas uudelleen ja uudelleen.... päivästä toiseen, samaa rataa mieleni kulkien,
minua eteenpäin vieden - toivoen - odottaen.

Ja aina mietin:
Miksi en ole kuullut sinusta?
Miksi vaikenet muurisi sisälle?
Miten usein olen toivonut sinut näkeväni - luullut sinut nähneeni.....
- ja aina mieleni on saanut pettyä - aina.

Uudestaan ja uudestaan saavun paikkaan, jossa erosimme.
Uudestaan ja uudestaan toivoen, että tulet kuten lupasit....
kertomaan, puhumaan - minua tapaamaan.

Ehkä se päivä vielä tulee, ehkä.....

---------------------------------------------------------------

Kuka sanoi, että elämästä ei voi nauttia pieninä ripauksina?
Kuka väittää, että omaa onneaan ei voi rakentaa pienistä palasista?

Nostan käden ja tunnustan!
Olen ollut typerä, olen ollut varma asiasta - luullut niin, ettei
noin voisi olla, ei vain pystyisi olemaan.
Vaan mitä maailmassani onkaan, mitä näenkään ja saankaan kokea?

Onnea!
Alkoi pieninä hippusina, ohimenevinä hetkinä.
Onnea!
Lisääntyi hetket pienet, tuli tekoja - tuokioita ..... asioita aurinkoisia.
Onnea!

Pieniä ripauksia........ saatuja ja tehtyjä!
Pieniä palasia .... vastaanotettuja ja toisille annettuja!
Onnea!

Sitä on elämä - pienistä ripauksista ja palasista rakennettuja
hetkiä, sinusta itsestäsi paljon kiinni - ovatko ne onnellisia vai eivät.

Minun ovat, juuri nyt!

----------------------------------------------------------------

Tämä on Sinulle!
Vain sinulle...... tiedät kyllä, että olet se - kenelle.

Ne muutamat laulut, mitä laulettu.
Ne muutamat sanat, joita sanottu.....
- ja hetket koetut. Ne kertovat enemmän, kuin mitä kerron sanoilla.

Kuiskasin korvaasi: "Kiitos, kun olet maailmassa!" Hymyilit, halasit
- pidit lähelläsi lujaa - ääneti, kehosi kielellä paljon sanoen.

Tiesin: Se kaikki oli minulle - vain minulle.
Kuten minä - sinulle.                                  


---------------------------------------------------------------------------

Meitä oli me kolme, kolme hiljaista miestä.
Istuimme alkuyöstä huoltamolla, mietteissämme - elämästämme.

Kaikilla oli uusi vaihe, oli uusi nainen, oli uudet kuviot......
- vai oliko sittenkään?

Siinä istuttiin, siinä juteltiin, kahvilusikoita kupeissa pyöriteltiin.
Hetken koitettiin jutella hieman niitä näitä.... mitä taas oli tapahtunut ja koettu.
Mutta sitten vain vaiettiin, äänet madaltuivat - tuskin toisiamme kuultiin.

Miksi niin?

Meitä oli me kolme, kolme hiljaista miestä.
Naisistamme keskusteltiin, hiljaa - todella hiljaa toisillemme kuiskailtiin....
- mitä me pelättiin?

Toinen teistä aloitti, hiljaa kertoili.......
oli miehen elämän raamit pieniksi menneet.
Vain työ ja koti ja kotona vain tuo nainen.
Hän välitti paljon tuosta naisesta, kertoi hyvistä asioista.... hetkistä mukavista,
hänen piirteistä ihanista, joihin oli rakastunut.
Ja sitten tuli se "mutta...." !

Me kuuntelimme hiljaa, nyökkäilimme vain.
Me vastailimme hiljaa, lähes kuiskaillen vain.
Ei noussut äänet miesten, ei sanat kaikuneet muualle.....

Meitä oli me kolme, kolme hiljaista miestä.
Yöllisellä huoltoasemalla yhdessä istuimme ja juttelimme...

Sitten kertoi toinen, kertoi ja kertoi..... näimme miten häntä ahdisti.
Hän välitti naisestaan - rakasti tuota... kertoi asioita valoisia, iloisia ja
hymyn kasvoille nostattavia! Meistä tuntui hyvältä kuulla kaikki tuo....
Mutta miksi häntä ahdisti?

Hän kertoi, lähes häpeillen......
Ei voinut sanoa naiselleen, mitä välillä itse halusi.
Ei voinut kuulemma kuin mukailla..... tottua toisen päivärytmeihin, elämän kuvioihin.
Ei kuulemma saanut toteuttaa luvatta asioita, pieniäkään.... vaan niihinkin
suostumus tuolta naiselta tarvittiin.
Ja me kuuntelimme vain hiljaa, jaoimme ahdistuksen tuon kaverin..... yhdessä sen kokien.

Ja hän jatkoi.... hiljaa tarinaansa, elämästään uudesta ja tuosta naisesta mitä rakasti.
Silti näimme ja kuulimme sen: "Mutta....!"

Hän haki uuden kupillisen kahvia ja jatkoi tarinaansa.
Ei kokenut elämää tasavertaisena, ei saanut olla toisen rinnalla!
Tuo nainen, kaikessa ihanuudessaan, määräsi kaikesta.... ja suostui miestä
tapaamaan vain kun hälle sopi..... eikä siitä määrätystä hetkestä saanut
myöhästyä minuuttiakaan, ei sekunttiakaan - jos halusi tuon naisen kanssa
edes hetkisen saada viettää aikaa..... kahden.

Me vain nyökkäilimme.
Meitä oli me kolme, kolme hiljaista miestä.
Ja meillä oli elämässämme jotain uutta, mutta oliko se sittenkään..... oliko?

Ja mitä minä sitten kerroinkaan?
Mitä heille paljastinkaan?
Elämäni kuvioista eteen tulleista, nousuista ja laskuista........ iloistako vaiko suruista....
- ahdistiko jokin, vai hymyilläkö vain sain?

Mitä heille sanoinkaan, sen olen jo kertonut.... sen olen jo maininnut.....
Aiemmin? Ehkä!
Nytkö? Ken tietää.....
Mutta hän, ken siinä elämässäni nyt on, hän tietää....... ja mielessäni myös hymyilen!
------------------------------------------------------------------------------

Kävelin iltahämärässä yksin, loppukesän lämmin tuuli haroi hiuksiani
ja siveli poskiani. Olin syvällä mietteissäni, kunnes kuulin tuon soiton....

Jostain kuului tuo viettelevän houkutteleva kitaran soitto.
Pysähdyin kuuntelemaan ja huomasin lähellä puiston, mistä tuo soitto kuului.
Lähdin ääntä kohden kävelemään ja mitä lähemmäksi kuljin, sitä paremmin tuon
kuulin..... Andalusialainen kitara soi kaihoisasti, väliin tulisesti kuin matador
härkäareenalla ja taas toisinaan hitaan viettelevästi kuin flamenco -tanssijan
salaperäiset askeleet parketilla.

Askeleeni nopeutuivat, halusin myös nähdä tuon taiturin.....
Ja kohta edessäni tuo hahmo olikin. Istui penkillä pienellä, pienen sillan kupeessa.....
Tuon sillan alla virtasi pieni puro, kiemurteli pitkin puistoa ja tuntui kuin
puron solina olisi yhtynyt tuon kitaristin taiturimaisten sormien näppäilemien
sävelten sointuihin mukaan.

Jäin kuuntelemaan......
Soi tuo Andalusialainen kitara tulisesti, vietteli sävelin..... toisinaan
haikeutta ilmoille luoden.
Paikalle saapui myös muita, säveliä kuulleita, jotka jäivät vain katselemaan ja ihailemaan
- minun laillani - tuota kitaran taituria.
Oli kuin tuo mies ja kitara olisivat olleet yhtä.......

Eikä minullakaan ollut enää kiire mihinkään.
Kuuntelin ja kuuntelin.....  iltahämärä vaihtui jo yöksi ja tuuli muuttui viileämmäksi,
mutta kitaran tuliset soinnut lämmittivät mieltäni niin, etten kylmää edes tuntenut!

Lopulta kuutamon kalpean taivasta valaisten hän lopetti, kumarsi hiljaa ja
vain poistui yöhön. Meitä jäi useita vain katsomaan hiljaa tuon miehen perään....
mielessämme vielä kaikuen nuo Andalusialaisen kitaran kauniit sävelet.
--------------------------------------------------------------------

Auringon tuomaa, tuulien viemää

Jaahas, ulkona alkaa sitten vähitellen näyttää siltä, että kevät tulee kohisten.
Lumet sulavat melkoista kyytiä ja katupöly tunkee joka paikkaan! Koita tuolla sitten
kulkea niin, ettei silmät valu vettä ja keuhkot huuda apua aina välillä, kun kunnolla pöllyää.
Mutta tuo on vain ohimenevää.... kuten joka kevät, onneksi.

Muuten ei mitään ihmeempiä olekaan sattunut. En ainakaan tunnusta, koska on ainakin yksi taho, joka lukee minut väärin vaikka tekisin mitä - ja joo, ei varmaan yllätys että kyseessä on naispuolinen, hyvin mielenkiintoinen.... enkä nyt selvitä asiaa enempää, koska tuostakin sanasta saattaa syntyä utelua, vääntöä ja ties mitä - jälleen kerran.

Erästä henkilöä olisi hieno päästä huomenna jotenkin onnittelemaan, kun tulee vuosi lisää mittariin, vaan taitaa olla niin että jos näin tekisin vilpittömin mielin, siitä nousisi hillitön haloo ja huuto (lue: itkupotkuraivari) tms. No, jos hän lukee tämän (olisi yllätys), toivoisin hänen sitten myöskin ymmärtävän, että syntymäpäiväonnittelut tms. minulta ovat ystävyydellä tehtyjä tekoja kaikki, kuten yleensäkin mitä pyrin toisille tekemään.

Niin, mitäs sitten muuta? Hmm, viime perjantaina pitkästä aikaa ravintolassa näin kukkaistytön.
Siis henkilön, joka myi asiakkaille kukkia. Edellisestä kerrasta oli varmaan se n. 10 vuotta, jotenka pitihän sitä 1 ruusu ostaa (sininen) ja sitten vain katsoa, kenelle antaa. Ruusun sai eräs
ystävä, kenen ilmeet olivat näkemisen arvoiset! Se oli varmaan sen päivän hyvä työ.
----------------------------------------------------------------------------

ありがとう すべて , また あなた !

-------------------------------------------------------- 

Olin kuunnellut sinua päiviä useita.
Olin tukenut sanoilla, lohduttanut lauseilla.
Sulla oli vaikeaa....
Sä itkit, sä itkit ja vielä vain itkit.

Minä kuuntelin, annoin sun nojata olkapäähäni...
Kuuntelin, olin hiljaa.

Sä kerroit menneistä, sä kerroit peloista,
sä kerroit kaikesta, mitä sulla oli ja  mitä ei ollut.
Sulla oli vaikeaa...
Sä avauduit, sä purit sydäntä, uudelleeen ja uudelleen.

Jaksoin olla hiljaa, vain jotain väliin sanoa.
Kuuntelin ja halasin, lähelläni vain pidin.
Sä tunsit olevasi turvassa, irti maailmasta julmasta.
Kuivui hieman kyyneleetkin..... edes hetkeksi rauhoittui mielesikin.

Päätin sua piristää, yllättää - sulle jotain tehdä.
Päätin toteuttaa, erilaista..... elämääsi väriä luoda.

Ja niin, iltana eräänä - mun luokseni sut kutsuin,
tekosyyllä tyhmällä.
Ja niin, iltana eräänä - mun luokseni sä saavuit,
täysin hämmentyneenä.

Olin tehnyt ruokaa, olin kokkaillut ja väsäillyt.
Olin päättänyt sun hetken nauttia, vain olla ja nauttia.
Olin kaiken valmiiksi saanut, kun paikalle saavuit.
Ja sun ilmeesi..... - se kertoi kaiken. Sanoja ei tarvittu,
sinä ymmärsit mitä tarkoitin, mitä sulle halusin.

Nautittiin, naurettiin - sinäkin!

Se ateria oli sulle hetkeksi irtiotto arjesta.
Se ateria oli sulle palanen maailmaa erilaista, ehkä taivasta.
Sä tajusit, että vaikka olisi vaikeaa - voi silti saada hyvääkin.

Vaan kaikki ei tuossa ollut!
Lopuksi esille kaivoin, kaapista taioin... sulle "jälkkärin".
Kylmässä shampanja odotti ja mansikat punaiset.
Tarjosin sulle - hämmentyneelle... hymyillen,
vain todeten: "Näin haluan sulle, ystävälle!" Etkä sanonut mitään...
vain katseesi kertoi kaiken ja se riitti!

Ja tuon illan jälkeen ymmärsit, on maailmassa sinullekin paljon
hyvää tarjolla - ja ymmärsit, sinulla olevan ystävä joka on enemmän
kuin vain ystävä, aina.
Eikä mitään tarvinnut sanoa, vain katse kertoi kaiken.

 --------------------------------------------------------------------

Kalenterini kertoi, muistutus huusi!
Hänellä on syntymäpäivä.
Ja mitä minä olin tehnyt? Huusin apua sisälläni. Huusin itselleni, kiukuttelin.
Miksi?
Kun en ollut saanut hankittua sitä lahjaa, juuri sitä!
Kun ei ollut viedä sitä...... juuri sitä.
Tuskastuneena pyörin ympyrää, mietin ja mietin. Koitin keksiä jotain.
Vaan auttoiko miettiminen?  Löysinkö mitä ajattelin?
Saiko hän lahjan? Vain minä ja hän sen tietää voi......
Ystävänä.

----------------------------------------------------------------------

 Mä  olin harhaillut pitkän illan, teillä vierailla.
Kaukana kotoa...... ajoin ja ajoin.
Päämäärätöntä kurvailua, risteyksissä ihmettelyä... mihin käännyn ja miksi?
Eksynyt olin, vaikka tiesin missä menin - vai tiesinkö sittenkään....

Mä harhailin, ajelin ja ajelin.
Ilta vaihtui pimeäksi yöksi, väsytti.... tahdoin jonnekin nukkumaan.
Ei houkutellut takapenkki mua ollenkaan (yksin) ja jatkoin vain matkaa.

Sitten näin, valot luonasi sun.
En paikkaa tiennyt, en tuntenut sua - vielä..... pihaan kaarroin ja
ovelle astelin, koputtelin. Hetki hiljaista, tuuli tarttui takkiini, repi sitä hieman.
Joku nipisti pimeässä poskeani, mikä lie - ja ovi avautui, narahtaen.

Sä seisoit siinä, hiljaa sanomatta mitään.... mittailit minua ja tummat silmäsi
kiilsivät pienen lampun valossa. Sain sanottua pari sanaa ja sinä hymyilit.
Pääsin luoksesi ja hämmästelin paikkaa, asuntoa erikoista.
Kaikkialla oli mulle vierasta vaan jotenkin houkuttelevaa.... kiehtovaa.....

Kysyit, mistä olin ja minne menin.
Kerroin kaiken ja sain kupin teetä, kuumaa höyryävää, samalla eteeni.
Nautin - ja huumaannuin, siitä - sinusta - paikasta, ties mistä.... mutta
oli lämmin ja erilainen minut valtasi, enkä halunnut lähteä pois,
en ainakaan yön selkään kylmään!

Sanoit odottaneesi minua!
Yllätyin. Mitä?
Sanoit, että tiesit minun tulevan.... ja olit vain odottanut minua, jo pitkään!
Mitä? Sanat jäivät kurkkuuni, mutta ilmeeni kertoi kaiken.
Sinä naurahdit ja vastasit: "Kaikki on hyvin ja hyvin tulee olemaankin...."

Sen todella huomata sain.
Ja yössä tuossa tulin ymmärtämään, miksi minua olit odottanut.....

Tiesin luoksesi aina palaavan, olin missä olin ja
oli mitä oli. Sinä odottaisit minua......
Mutta kuka sinä olit?

--------------------------------------------------------------------------


 Oli ollut hauska ilta, hauskassa seurassa.
Oltiin otettu lasillisia ja muutenkin nautittu.
Seurue hauska, vallaton... yhdessä viihdyttiin ja naurettiin.

Joku keksi, pelataan korttia! No mikä ettei, kaikki valmiina.
Pakka esille, pöytä tyhjäksi ja sitten vain pelaamaan.
Siinä me oltiin, miehet ja naiset..... kaikki jännittyneinä korttiemme kimpuissa.
Läiskittiin ja lätkittiin. Väliin joku voitti, toinen hävisi.

Väliin pari lasillista lisää.... ja iltaa jatkettiin.

Sä olit katsellut mua toisinaan, hymyillyt sillain.... - erilailla.
Mä en alkuun sitä huomannut, tai en vain ajatellut.
Siirryit vastapäätäni pelaamaan, katselit suoraan silmiini - hymyilit.

Kilisteltiin laseja, joku ne taas täyttikin!

Muutama tunti hujahti hetkessä, hauskaa oli, naurettiin.
Ketään ei harmittanut jos väliin hävisi, sen saattoi seuraavassa pelissä
kääntää voitoksi - tai sitten ei... mutta väliäkös sillä.

Viimein lopeteltiin, sä otit pakan ja sekoittelit sitä hetken.
Annoit mulle ja pyysit, että otan sieltä neljä korttia.
Mä sekoitin sitä hetken ja jostain pakasta vedin ne neljä korttia esille,
käänsin ne pöydälle.... - ja sinä hymyilit, säteilit.
Sanoit: "Tuo on sinulle" ja kurkotit pöydän yli mua suutelemaan.

Taisinpa voittaa.....

 -------------------------------------------------------------------------

(lukijan toive - tarinan tyylisuunta).

Olimme istuneet iltaa, nauttineet hieman.... myös toistemme seurasta.
Olit hiljaa kosketellut käsiäni aina välillä ja katsellut minua silmiin, hymyillyt....
Tunsin sisälläni, kuinka vereni kuohui... ajatukseni päässäni pyöri:
Halusin sinua!

Lähdimme ravintolasta, suutelimme kevyesti ja kiedoin käteni ympärillesi.
Painoit hetkeksi pääsi olkaani vasten, huokaisit hiljaa... tiesimme kumpikin, mitä
oli tulossa - ja mitä todella halusimme.....

Saavuimme luoksesi. Emme menneet kotiini, koska halusin sinun tuntevan itsesi
rennoksi ja koska et ollut luonani käynyt, en halunnut että olisit jännittänyt....
"Haluatko juotavaa?" Kysymys soi pehmeästi punattujen huuliesi lävitse ja silmäsi
loistivat kilpaa niiden muutamien kynttilöiden kanssa, jotka olit sytyttänyt palamaan.
Vastasin myöntävästi, avasin kauluspaitani ylimmän napin ja katselin ympärilleni.
Asuntosi näytti tyylikkäältä - juuri sellaiselta, mitä sinun kaltaiselta naiselta saattoikin
odottaa.... hieman koriste-esineitä, muutama taulu jne. - kaikilla oli selvä paikkansa ja
tarkoituksensa ja.....


.... ajatukseni keskeytyi, kun tulit eteeni ja tarjosit juotavaa. Katsahdin lasia hieman
epäuskoisena. Ei, se ei ollut viiniä tai olutta - no sitä sinulta ei olisi odottanutkaan.
Se oli..... hymyilin, nostin lasin huulilleni ja annoin tuon juoman koskettaa kieltäni,
maistelin hieman hymyillen. "Toivottavasti kelpaa." Kuiskasit puoliääneen.
Vastasin kommenttiisi laskemalla lasin pöydälle ja suutelemalla sinua pehmeälle poskelle.

Vaihdoimme muutamia sanoja, nautimme juomia ja samalla katselin sinua tarkemmin.
Olin nähnyt sinut aiemmin vain ulkovaatteissa ja nyt olit tuossa.... - edessäni, kauniina.
Hiuksesi säteilivät kynttilänvalossa, silmäsi säihkyivät ja vartaloasi verhoava mekko
sai mielikuvitukseni taas liikkeelle...... Arvasit varmaan aatokseni ja naurahdit.
"Pieni hetki, käyn hieman tuolla...." Poistuit kylpyhuoneeseen ja huikkasit vielä, että
se pullo siellä keittiön pöydällä, siitä voisin kaataa meille kummallekin vielä lisää.

Tein työtä käskettyä ja palasin takaisin olohuoneeseen. Istahdin sohvalle ja kun olin
juuri päässyt hyvään asentoon ja ottanut pienen huikan lasistani, sinä tulit......
- henkeni salpaantui - kaikki pysähtyi!

Olit helmenvalkeassa aamutakissa, mikä oli vain kevyesti vyötäröltä vyötetty kiinni.
Se ei pystynyt, tai ei ehkä ollut tarkoituskaan, peittää sinun kauniita rintojasi.... ne olivat
osittain esillä... ja näin kuinka kauniit ne olivatkaan. "Pidätkö?"
En voinut kuin nyökkäillä, nielaisin hieman ja nousin sohvalta luoksesi.
Kiedoin käteni ympärillesi, uppouduimme intohimoiseen suudelmaan..... annoimme kieltemme
leikkiä keskenämme ja tunsin, kuinka revit paitaani niin, että sait kätesi vaeltamaan
pitkin paljasta selkääni......

Otit minua kädestä kiinni ja veit makuuhuoneeseesi..... siellä odotti iso parisänky.
Vedit nopeasti pehmeän, kerman vaalean päiväpeitteen pois sen päältä ja alta paljastui kauniit
kiiltävät punaiset vuodevaatteet. Tunsin, kuinka sisälläni värisi.... - miten halusinkaan saada
sinut... ottaa lähelle, suudella..... vietellä.... antaa aisteille valta.... nauttia.....

Revit paidan päältäni, näykit kaulaani samalla kun itse kiskoin housuni jalastani.
Hetkessä olin edessäsi täysin alasti. Katselit minua hetken, mutristit huuliasi ja
maiskuttelit...... Nopeasti nostin sinut syliini, kiljaisit hieman - kiedoit kätesi kaulani
ympärille, pelkäsit tietenkin että putoat.
Laskin sinut vuoteellesi - selällesi. Olit allani.... -avasin tuon ihana helmenvalkean
aamutakin vyön paljastaen sinun kauniin vartalosi.....

Ummistit silmäsi kun tunsit kuinka suutelin sinun pehmeää ihoasi, kaulalta.... vatsalta....
laskeutuen hieman alemmaksi..... siirsit hieman jalkaasi ja huokaisit kevyesti, kun tunsit
kuinka suudellen... - kielelläni vein sinua jonnekin.... värähtelit hiljaa, voihkit hieman....
Sanoit jotain, mutta en saanut kaikesta selvää, enkä välittänytkään... tunsin kaikesta,
miten nautit ja halusit - lisää ja halusit minua!

Nostin sinua hieman, siirsin hieman eteenpäin sängyllä ja nousin suutelemaan noita
täyteläisen ihania, pehmeitä huuliasi. Imit huuliani ahnaasti, halusit maistaa niitä....
Kätesi puristui selkääni.... samalla kun hyväilin hellästi sinun kauniita rintojasi.....samalla kun
nousin päällesi... - tunsit minut, tunsit kokonaan kuinka tulin lähellesi,
koko miehuuteni kovuudella..... antaen sinulle kaiken.
Antauduit minulle ja tunteiden aalloille, tunsit kuinka valtavat väreet löivät koko kehosi läpi,
kun olimme me kaksi vain yhtä..... kiihkeinä toisistamme ja kiihkeinä toisissamme!

Raavit kiihkeästi selkääni samalla kun lisäsin kiihkoni vallassa rakkauden tunnetta,
tuota latausta mikä kehossani velloi. Annoin itseni - sinulle!
Halusit tulla nopeasti päälleni - käännyin nopeasti allesi ja nousit ylleni, viettelevän
hitaasti... ihailin sinun kaunista, puhtaan vaaleaa, vartaloasi ja hyväilin noita upeita
rintojasi samalla kun tulit kokonaan päälleni....... ensin hitaasti, sitten yhä lujempaa ja ....
En olisi uskonut, että kestäisin tuota..... olit villi ja sait minutkin sellaiseksi!
Lopulta tunsin...... kohta..... ja sinä.... voihkit, huusit hieman ja samalla....... minäkin....

Hetken päästä lysähdit päälleni, suutelimme hieman. Painoit pääsi rinnalleni jääden
aloillesi. Kehomme värisivät kaikesta, tuosta nautinnosta.... kiedoin käteni ympärillesi
ja silitin selkääsi hiljaa. Nostit hieman päätäsi ja näykkäisit korvaani, kuiskasit jotain...
Vastasin vain hymyillen - sanoja ei tarvittu - me tiesimme muutenkin.
Tuosta yöstä tuli ensimmäinen.......

Jonkin ajan kuluttua nousimme hiljaa, sanoit meneväsi käymään suihkussa.... katsahdit
taaksesi kylpyhuoneen ovelta ja lausuit: "En taida pärjätä yksin...." Ja muuta ei
tarvittu, kun tulin perässäsi hieman hymyillen.....
-------------------------------------------------------------------------