Translate - Google kääntäjä

Näytetään tekstit, joissa on tunniste onnellisuus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste onnellisuus. Näytä kaikki tekstit

tiistai 24. elokuuta 2021

Viimeiset loppukesän päivät ja niiden mietteitä.

 No niin, se on taas kesä pikkuhiljaa takanapäin ja on aika katsoa eteenpäin ja huomata, että kalenterikin kertoo syksyn olevan käsillä. Ilmat ovat jo viileämpiä, vettä sataa aina toisinaan ja kirpeä tuuli nipistelee nenää ja poskipäitä. Silti päivät ovat olleet valtaosin kauniita, eli kyllä syksy upeaa aikaa on!

Paljon on taas tapahtunut viimeisten muutaman kuukauden aikana. Hieman rennompaakin elämistä on kuvioihin kuulunut, eli ei pelkästään matalalentoa paikasta a paikkaan b - ja hyvä niin! Mutta mitä syksy tyo tullessaan ja mihin se taas minuakin vie, no sen aika näyttää. Eipä ennustelemaan aleta.

---------------------------------------------------------

Syksyinen tie, hiljainen vain on. Sitä kuljen kävellen, maisemia ihaillen. Syksyinen tie, kostea se on. Sen pintaa koristaa laskeutuvien - leijuvien - lehtien aalto, mi´ kenkieni alla kahisevat, niitä kun kulkiessain mä sivuun potkin, naurahdellen vain.

https://www.youtube.com/watch?v=ZDoH5dQ58ps 

---------------------------------------------------------

Maailmani ei ole se, mitä näen - maailmani ei ole sitä, mitä kuulen! Maailmani ei ole se, missä olen, maailmani ei ole se, minne menen! Maailmani on siellä - siellä, missä on hän - kuka tekee maailmastani täydellisen, ainutlaatuisen ja kokonaisen! 

Ja ennen kuin maailmassani on hän, ken tekee maailmastani kokonaisen - voi maailmani olla pieni, voi maailmani olla ruma, voi maailmani olla kaukana.... Aivan mitä tahansa! Vaan kun sinne astuu hän, on se täydellinen, ikuisesti! 

---------------------------------------------------------

Kyyneliä valuu silmistä, poskille paljaille. Kyyneliä.... kristallinkirkkaita. Kyyneleitä, puhtaita, vilpittömän kauniita kaikessa pienuudessaan. Vaan miksi? Miksi valuu kyyneliä kohti paljaita poskia? Miksi?

Miksi?

Miksi?

Ei - surua ei mielessä ole. Ei - pahaa mieltä ei sielussa ole. Ei laisinkaan, sen ääneen huutaakin saa! Vaan kyyneleet nuo, vilpittömän kauniit, valuvat poskille paljaille - puhtaasta onnesta!

Mikä syy onnen? Mikä tuo kyyneleet ilon? Kertoako sen taidan - haluanko mainitakaan...... Vai salaisuudeksi pieneksikö jätän sen pieneen sydämeen..... - ja niin myös teen!

----------------------------------------------------------

https://www.youtube.com/watch?v=OMXtzZn7MGQ  Pidä pilke silmäkulmassa ja nauti elämästä.

----------------------------------------------------------

Iltahämärän valloittaessa maan, tuoden pimeyttä ja hämärää, sytytän kynttilän. Iltahämärän kietoessa meidät syleilyynsä, katselen kynttilän valossa alastomassa sanatta jotain kaunista... Hiljaisuus on rikkomaton, tunnelma hiljainen - koskematon.... 

Katselen, ihailen.... vaiti olen. Hymyilen, viereen tulen - silittäen, kevyesti poskea suudellen. Näen hymyn hentoisen, valossa liekin pienoisen.... Ei sanoja tarvita, ei - vain katseet kertovat sen.

Ja hämärtyvä ilta kietoi syleilyynsä...  
-----------------------------------------------------------

Jos joku satunnainen lukija miettii, miksi nyt vain tällaisia pieniä ajatelmia - jos nyt sellaisiksi noita voi kutsua, niin johtuu ihan siitä, että fiilis oli sellainen, etten tarinaa olisi halunnut edes alkaa kirjoittamaan. Siitä olisi tullut pakkopullaa!

Mutta otetaan aihe-ehdotuksia vastaan, mistä kirjoittelisin joku kerta. Uskaltaako kukaan laittaa viestiä?

-----------------------------------------------------------


 












tiistai 22. joulukuuta 2020

Kahden, jouluna 2020 (vai oltiinko sittenkään kahden....)

Tervehdys kaikille - jos täällä joku nyt käy tekstejä lukemassa! Laitetaan hieman jonkinlaista joulutarinaa tarjolle ja sanon heti, että tarinan henkilöt ovat täysin fiktiivisiä, eivätkä vastaa ketään elossa olevaa tai elänyttä ihmistä! Toivottavasti tarina silti miellyttää. Kommentteja otetaan aina mieluusti vastaan. (22.12.2020)

---------------------------------------------------------

Joulukuu oli edennyt jo muutaman viikon ja joulu lähestyi uhkaavasti. Tarinamme pariskunnalla oli omat stressaavat asiansa töiden takia päälimmäisinä mielessä, johtuen yleisestä maailman tilanteesta! Mutta jossain välissä olisi tarkoitus sitä jouluakin jotenkin saada rakenneltua. Pariskunnan kauniimpi osapuoli oli tehnyt jo parisen kuukautta lyhennettyä työviikkoa, johtuen erilaisista työnantajan asettamista rajoituksista ja maan hallituksenkin suosituksista jne. Herra taasen oli uppoutunut totaalisesti etätyön maailmaan ja tuntui nauttivan siitä, että ei tarvinnut lähteä aamulla ajelemaan töihin vaan saattoi aloittaa työpäivänsä omaan tahtiinsa aamukahvin kera ja rauhassa availla läppäri sekä ottaa yhteyttä toimistoon.

No, vaikka herran työtahti vaikuttikin rennolta, oli se kaikkea muuta: Tiukat tulostavoitteet painoivat päälle, pari isoa kauppaa piti saada hoidettua kuntoon ennen kuin joululomalle pääsisi - jos pääsisi ja jotenkin vielä selätettävä huhuna kiertävä tarina, että vuoden alussa olisi kuitenkin edessä yt-neuvottelut koko yrityksen työntekijäkaartille, sekä keskijohdon toimistohenkilökunnallekin! Se painoi mieltä ja siihen päälle vielä tietenkin puolison rivien välistä vihjailut siitä, että kaikesta huolimatta he eivät saisi viettää ensimmäistä kertaa useampaan vuoteen joulua kahdestaan, vaan anoppi olisi tulossa kylään, huolimatta siitä, että suositukset ja kehoitukset valtiovallalta kehoittivat toimimaan toisin. Ei siinä mitään, mutta kun anopilla tahtoi aina olla jotain valittamista - ja jos ei muuta, niin siitä että he eivät vielä olleet hankkineet lapsia. Tuosta he olivat saaneet kuulla jo useamman vuoden ja jopa hänen ihana naisensa, joka vielä oli avopuoliso, alkoi olla kypsä äitinsä jatkuvaan narisemiseen aiheesta.

Avovaimolla taas pinna tahtoi olla kireä, kun tietenkin pomo osasi juuri joulunalus -viikolle tunkea ylimääräisiä työtehtäviä sille työporukalle, mihin hän kuului. Paljon muutakin tekemistä olisi, kuin tehdä jotain näennäisesti tärkeää jokainen päivä puolesta tunnista tuntiin ylimääräistä. Tietty saihan siitä hieman ekstraa, mutta ei se paljoa lämmittänyt mieltä, kun tuo tiesi aina kotimatkan menevän entistä myöhäisemäksi ja kun kotiin pääsi, ei tehnyt mieli tehdä muuta kuin lysähtää sohvalle ja siitä sitten jossain vaiheessa illalla laahustaa sänkyyn nukkumaan. Ja eilen tietenkin tuli sitten räjähdettyä miehelle, kun hän harkitsemattomasti meni sanomaan, että "Sinäkään et muuta tee, kuin vain makaat sohvalla illasta toiseen!" Ja soppa oli valmis! Muutamat ärräpäät lentelivät ja ovien paiskomiset kaikuivat asunnossa. Mies tajusi, että nyt ei ehkä mennyt kaikki ihan putkeen....

Seuraava aamu olikin hiljainen. Kumpikaan ei puhunut toisilleen mitään..... Nainen puki päällensä ja mitään sanomatta lähti ulos ja töihin. Mies jäi istumaan keittiön pöydän ääreen yksin hiljaa tuijottaen älypuhelintaan, minkä näyttö oli mustana. Yleensä he olivat laittaneet toisilleen aamuisin jonkin pienen piristävän viestin.... mutta tänä aamuna sitä ei tullut. Mies ei tiennyt, mitä tekisi - voisiko lähettää kullalleen viestin vai ei? Päätti jättää lähettämättä....
Oliko päätös oikea ja fiksu - sitä hän ei voinut tietää.

Päivä eteni, kalenteri näytti että huomenna olisi jo jouluaatto ja heillä oli vielä kaikki tekemättä! Mies ei ollut ostanut edes lahjaa kullalleen, vaikka oli jo pidemmän aikaa suunnitellut, mitenkä yrittäisi yllättää tämän jouluna. Mutta olisiko hänen lahjansa sittenkään oikenalainen? Hän tuhahti, puki päällensä ja päätti lähteä ostoksille. Samassa puhelin piippasi! Hän toivoi, että siellä olisi kullalta tuttuun tyyliin jokin mukava viesti, vaan..... - no kullalta tuo viesti oli, mutta ei odotunkaltainen! "Menee myöhään, työporukan kanssa jouluaterialle töiden jälkeen. Moi."

Häntä kylmäsi..... hän ei ollut lähettänyt miehellensä tuollaista kylmältä tuntuvaa tekstiviestiä varmaan moneen-moneen vuoteen. Pala nousi kurkkuun ja kyynel oli jo vierähtää silmäkulmaan, mutta sitten hän päätti, että nyt ei itketä. Heillä on hyvä työporukka ja on kiva lähteä muutaman duunista ystäviksi tulleen "tytön" kanssa hetkeksi rentoutumaan. Tosin, ei siellä mitään kännejä tule otettua, koska mukaan oli tulossa firman toimitusjohtaja, joka lupasi tarjota ruuat - vaikka olikin ollut hieman tiukkaa viime aikoina. Tuo tietenkin hieman pelotti mieltä, sillä herrallahan saattoi olla mielessään vaikka millaisia suunnitelmia heidän päidensä menoksi. Mutta sitä oli nyt turha murehtia.... Hän tekisi työnsä kuitenkin niin hyvin kuin vain osaisi ja pystyisi!  https://www.youtube.com/watch?v=fKyXVFN8znk

Työpäivä kului melkoisella tohinalla. Viimehetken vääntöjä ja kääntöjä..... hiki pukkasi päälle, vaan lopulta kello näytti aikaa, että nyt hommat seis. Lähes kilpaa kaikki daamit juoksivat pukuhuoneisiin hieman ehostelemaan itseään ja sitten oltiinkin valmiita lähtemään nauttimaan jouluruuista läheiseen hyväksi todettuun ravintolaan.

Tällä välin mies oli kuin olikin saanut jotain aikaan ostoksilla ja palasi kotiin hymyillen. Mutta hymy hyytyi nopeasti, sillä auki jäänyt läppäri hälytti. Muistutus! Voi ei - hän oli unohtanut erään videopalaverin, minkä piti alkaa 15 minuuttia sitten! Nopeasti hän repi ulkovaatteensa pois päältään ja syöksyi tietokoneellensa, yhdisti itsensä etäpalaveriin ja tietenkin hänen myöhäinen saapuminen linjoille herätti muissa osallistujissa naureskelua ja kovaa kommentointia. Hän sai vaivoin selitettyä, että oli ainoa hetki, kun pääsi etsimään puolisolleen joululahjaa ja ruuhka kaupassa yllätti täysin. No palaveriin osallistuneet pari naista ymmärsivät asian hyvin, mutta valtaoisa miehistä ei - tietenkään! Videopalaverin anti meni suurimmalta osin mieheltä kokonaan ohi, koska hänen ajatuksensa olivat täysin jossain muualla. Lopulta hän huomasi itsekin, että oli täysin ulkona asioista, mistä nyt keskusteltiin.... mikä oli hänelle tosin harvinaista - pyysi anteeksi, että oli huonosti valmistautunut palaveriin ja lupasi palata omalta osaltaan asioihin heti joulun jälkeen ja poistui linjoilta. Yhteys katkesi ja tietokoneen näytölle heijastui vain hänen asettama taustakuva heistä kahdesta sylikkäin laiturin nokassa. Tuon kuvan he ottivat toissa kesänä, kun elämä hymyili ja oli sitä ns. normaalia.

Nainen naureskeli kevyesti työkavereiden heittämille jutuille ja yritti osallistua niihin itsekin. Pomon tarinat yrityksen vuodesta ja siitä, miten on sinnitelty kaikkien rajoitusten kanssa tähän pisteeseen, ei paljoa antanut uskoa ja valoa tulevaisuuteen. Tämä hieman joutui vihjailemaan, että jos tilanne jatkuu kovinkin pitkään saman kaltaisena, voisi olla edessä jopa kokonaan yrityksen konseptin muuttaminen toisenlaiseksi tai pahimmassa tapauksessa firman alasajo. Jos konsepti muuttuu, se saattaisi tietää valitettavasti joidenkin työntekijöiden töiden vähenemistä.... tosin tarkoitti loppumista. Mutta kukaan ei nyt tuntunut antavan pomonsa puheille liikaa painoarvoa, sillä fiilis oli kuitenkin korkealla. Viiniä oli saatu ja ruokakin maistui. Hänellekin.... - vaikka myös hänen ajatukset olivat jossain toisaalla..... Nainen kaivoi ties monennenko kerran puhelimensa laukustaan ja vilkaisi sitä: Ei viestejä! Vieressä istuva hyvä työkaveri kyseli jo, että eikö tämä voisi laittaa sitten sitä ensimmäistä viestiä eikä vain odottaa, että puhelin piippaisi. Nainen oli tälle kertonut melkein heti aamulla eilisestä episodista ja aamun hiljaisesta töihin lähdöstä. - Ei, en mä voi.... Mä pelkään, jos se luulee että...   Hänen lauseensa jäi kesken, kun pomo puhutteli häntä. - Niin, sitten sinunhan piti meille kertoa jotain uutisia! Hän meni täysin lukkoon.... tuijotti vain hiljaa pomoaan ja tunsi kaikkien työkavereidensa kysyvät katseet, vaikka hän ei katsonut ketään silmiin. -Eh, tuota... joo, mä oikeasti unohdin työpaikalle paperit ja jutut, mitä mun piti niinku sanoo ja kertoo. Voinks´ mä hei palaa tähän kun ollaan duunissa? Kyl´ mä niinku osan muistan, mutta olis kiva kertoo kaikki oikein kerralla! Selitys tuntui menevän läpi ja vain hetken mietittyään pomokin tuumasi, että parempi niin ja eihän tänne nyt tultu vain työasioita jauhamaan ja perään kysyi, että kenelle maistuisi vielä kahvi ja konjakki. Käsiä nousi ylös useita, mutta hän ei nostanut vaan nousi tuoliltaan ja hieman varovasti anteeksi pyydellen tuumasi, että olo ei ole oikein hyvä, joten parempi on nyt ottaa taksi ja lähteä kotiin. Muutamat katsoivat häntä hieman hämmentyneenä, mutta kukaan ei kysynyt mitään.

Kotona mies oli paketoinut lahjansa ja piilottanut sen, omasta mielestään hyvin. Ajatukset velloivat ja velloivat.  Miksi niin pienestä syntyy niin isoja riitoja? https://www.youtube.com/watch?v=VLPdKhylO9k 

Hän olisi halunnut olla juuri nyt oman kultansa kanssa, mutta tästä ei ollut koko päivänä kuulunut mitään ja hänkään ei ollut pystynyt laittamaan minkäänlaista viestiä toiselle. Mies katsahti kelloa ja arveli, että avovaimo tulisi kotiin vasta muutaman tunnin kuluttua, eli hän ehtii vielä hieman enemmänkin tuota joulua valmistelemaan. Nopeasti kengät jalkaan ja takki päälle ja ovesta ulos. Hän muisti, että oli nähnyt läheisen marketin pihassa joulukuusen myyjän, joten ei muuta kuin sinne. Kuusikauppias olikin paikalla ja kauppa tuntui käyvin hyvin, sillä kuusista kiinnostuneita ihmisiä pyöri myytävien kuusien ympärillä kokoajan. Mies alkoi kierrellä kanssa valikoimaa läpi ja hetken kuluttua hän näkikin mieleisensä kuusen ja vinkkasi myyjää paikalle hintaa tiedustellen. Tosin hän oli päättänyt, että hinnasta viis - kuusi lähtee matkaan, eikä se ollutkaan mitenkään pahan hintainen. Kuusi sukitettiin ja raha vaihtoi omistajaa ja mies lähti tyytyväisenä kohti kotia, tosin montaa askelta hän ei päässyt, kun tajusi, että kinkkukin oli vielä ostamatta - muusta puhumattakaan! Iski paniikki. Hän kääntyi ympäri ja kiirehti kuusikauppiaan luo. - Anteeksi, mutta olisiko mitään mahdollisuutta, että saisin hetkeksi jättää tämän kuusen sinulle, kävisin kaupasta vielä hakemassa kinkun, kun tyhmänä olin unohtanut sen? Kuusikauppias hymyili ymmärtäväisesti ja laittoi miehen ostaman kuusen hieman sivuun. Tämä kiitti ja kiirehti viereiseen markettiin...

Kotona ulko-ovi avautui hiljaa. Sisään astui arasti nainen, katsahtaen pimeää asuntoa ihmetellen. Missä hänen miehensä oli? Tietokone oli tämän työpöydällä auki, mutta mitään muuta ns. elonmerkkejä ei asunnosta löytynyt! Hän huokaisi hiljaa, riisui ulkovaatteensa ja kantoi keittiöön kassinsa. Hänkin oli käynyt matkalla kaupassa.... Jotenkin katse eksyi keittiön ikkunasta ulos, näkymä sieltä avautui taloyhtiön piha- ja parkkialueelle. Hän huomasi, että heidän auto oli parkkipaikalla, joten avomies ei siis olisi missään kovin kaukana, sllä tämä oli niin laiska kaveri, että hyvä kun ei roskalaatikolle lähtenyt autolla.... ja varmaan tekisikin sen, jos se vain olisi mahdollista. Mutta olisiko tuo turjake mennyt sitten istumaan "parille" tuohon pienen matkan päähän pubiin, missä he ovat joskus kahdestaankin käyneet lasilliset ottamassa. Jos niin olisi käynyt, niin sitten ei ehkä hyvää seuraisi.... Nainen päätti kuitenkin olla miettimättä asiaa enempää, sillä hän oli käynyt ostamassa jouluruokia ja tarpeita monenlaisiin herkkuihin ja koska jo huomenna olisi aatto, tuli kaikkien tekemiseen todellinen kiire, joten oli parempi kun laittoi ns. hihat heilumaan.

Mies palasi kaupasta ja oli samalla käynyt marketin viereisessäkin putiikissa ostamassa joulupöytään hieman punaviiniä ja asteli reippaasti kuusikauppiaan luo. Tämä naurahtikin, että nytkö on sitten eväät hankittu, saaden vastauksen, että eihän tässä ole kuin kinkku ja pari punaviinipulloa... mutta alkuunhan näillä jo pääsee. Toivottelivat toisillensa hyvät joulut ja mies otti kuusensa olalleen ja reippaasti asteli kohti kotia. Kotitalon kulmalle päästyään hän huomasi, että heillä oli valot päällä! - Siis enkö sammuttanutkaan valoja keittiöstä? Hän huudahti ääneen, mutta samassa ymmärsi, että avovaimo olikin jo tullut kotiin.... ja sydän hypähti kurkkuun! Millainen vastaanotto on tiedossa? Koko kropan läpi puhalsi kylmä tuuli, vaikka ilma oli lähes tyyni....  https://www.youtube.com/watch?v=4OdZX47TG0w

Mies tuli koviovelle, avasi sen varovasti ja tunsi kuinka nenään leijui pehmeitä tuoksuja. Hän tajusi samassa, että avovaimo olisi keittiöpuuhissa. Tästä rohkaistuneena hän asteli eteiseen reippaasti, riisuen nopsaan ulkovaatteet ja asteli keittiön ovelle. Hetken he vain tuijottivat toisiaan hiljaa... Ainoa ääni oli kiehuvien perunoiden porina kattilassa ja samassa kilahti mikroaaltouuni. Bling! Kumpikaan ei liikahtanut...... kunnes kuin yhteisestä käskystä he sanoivat lähes yhtäaikaa "Anteeksi!" He suorastaan syöksyivät toistensa syleihin uppoutuen lämpöiseen halaukseen ja pehmeään suudelmaan. Mitään sanoja ei tarvittu, kaikki sanottiin katseissa..... ja siinä hellässä hetkessä. 

Sitten olikin aika katsoa, mitä ihmettä kumpikin oli oikein hankkinut ja kas kummaa.... kaikki ihana ja tarpeellinen heidän jouluun oli ostettu. - Mutta entäs äitisi? Mies kysyi varovasti. - Ei hän tule, alkoi itse miettimään, että ei ole fiksua lähteä tässä tilanteessa riskeeraamaan sitä, että saisi pöpöä. Mies ei periaatteessa ollut pahoillaan, vaikka tulikin muuten ihan kivasti anopin kanssa toimeen. Tällä ei ollut enää miestä eron vuoksi ja ehkä senkin vuoksi halusi sitä jälkikasvua.

Yhteistuumin jouluruokia alkoivat laittamaan ja jossain välissä kuusikin sai koristeet yllensä. Ilta eteni ja eteni.... ja kas, jossain vaiheessa kellokin oli edennyt niin pitkälle, että oltiin jo aaton puolella. Tällöin nainen otti miestänsä kädestä kiinni ja vei makuuhuoneeseen..... - Eihän me vielä nukkumaan, kun tuo kinkku...... - Hys, ole hetki hiljaa! Nainen kehoitti ja pyysi miestänsä istahtamaan sängyn laidalle. Makuuhuone oli hämärä, mies teki työtä käskettyä ja nainen asettui tämän eteen polvilleen... ilmassa oli värinää..... nainen katsahti miestänsä ylöspäin ja hymyili, kietoi ensin kätensä tämän vyötärölle ja sitten lausui hiljaa: - Saat nyt yhden joululahjan! Nousi ylös ja kuiskasi miehensä korvaan: - Meille tulee vauva! Mies värähti, hän katsoi avovaimoaan ja tärisi. Hän ei ollut uskoa korviaan! Lopulta hän sai sanotuksi vapisevalla äänellä: - Rakas, minä taas...... tuota, tuota, haluaisin... äh, siis, voisitko mitenkään ajatella että sinusta tulisi... vaimoni? Nyt oli naisen vuoro säpsähtää! Hän ei voinut pidätellä kyyneliä, käänsi nopeasti itsensä poispäin miehestään.  - Et sä voi sanoo noin! Et nyt, sä sanot vain sen takia kun minä..... Mies keskeytti, pyysi odottamaan hetken ja poistui toviksi. Palatessaan hän varovasti antoi rakkaansa käteen pienen rasian.... - Ei kun oikeasti, haluaisin sinut! 

Pienin rubiinein ja timantein koristeltu sormus löytyi rasiasta, jonka nainen sai vapiseviin käsiinsä.  Hän oli sanaton, mutta vain tovin.... - Voi kyllä! Miehen silmät kirkastuivat, sydän löi "miljoonaa" ja hän sulki rakkaansa syliinsä. Pienen hetken kuluttua hän kuitenkin repesi kovaan nauruun! - Mikä nyt tässä naurattaa? Vielä avovaimona oleva nainen kysyi. - No me emme sittenkään vietä tätäkään joulua kahdestaan!

https://www.youtube.com/watch?v=uYCUNULp868

Nainenkin repesi nauramaan ja he kellahtivat sängylle sylikkäin. Kumpikin tunsi olevansa maailman onnellisin.

 Rakkaat ystävät - ja tuntemattomat - muistakaa kertoa teille tärkeille ihmisille tänäkin jouluna, mitä he merkitsevät teille! Rauhallista ja onnellista joulua kaikille.

  



 

 

 

 

 

 

 

 


 

sunnuntai 17. joulukuuta 2017

Hyvää joulua kaikille!

Nyt aletaan olla siinä vaiheessa joulukuuta, että kohta juhlitaan Jeesuksen
syntymää, vaikka taitaa tämä 24.12. olla monelle nykyään enempi lahjojen antamista
ja syömistä - sekä tietyille ihmisille myös taas yksi syy juomiseen!

No Joulupukki tietty kuuluu hyvänä perinteenä jouluun ja
mukavaahan tuo on kuulla ja nähdä, kun pikkulapset tohkeissaan kertovat
kirjoittaneensa pukille kirjeitä jne.
Itsekin avustan tänä jouluna oikeaa Joulupukkia tekemällä joitakin
joulupukin keikkoja ja suurin syy siihen on se, että näin saan tehdä jotain
hyvää toisille jouluna ja tuoda iloa lapsille, mikä on se tärkein syy siihen,
että lähden joulupukkina aattona kiertelemään kodista kotiin.

https://www.youtube.com/watch?v=8LZpBjnOMYY

HYVÄÄ JOULUA KAIKILLE!
----------------------------------------------------------------

Joulu!
Aatossa on taas taikaa.....
se on sitä joulun  aikaa.
Joulu, joulu - joulu.
Lapset punaposkiset - jo pukkia vartoovat...
kärsimättöminä he lahjoja oottavat.
Joulu!

Hiljaa leijaa taivaalta hiutaleet valkoiset....
maan koristavat pehmeään lumehen.
Kaikilla mieli rauhaisa, irti kiireistä...
tervehditään vieraita, sekä ystävät!
Sitä - sitä se on, se on se - se Joulu!

Sitten illalla ovelle joku jo koputtaa...
perheen lapset sinne ensimmäisinä kiirehtii katsomaan.
"Kuka kumma tuleekaan aattona vieraileen?"
Kas, sehän on joulupukki! Kuuluu huuto: "Jee!"
Ja säkistä suuresta, painavasta paketteja kaivelee...
vielä hetken juttelee ja lasten kans´ laulelee.
Vaan matka jatkuu taas ja pukki joulua toivottaa,
lupasi vielä mennessään:
"Ensi vuonna tavataan!"

Kynttilät sytytetty on, kodeissa ja haudoilla.
Joulu on myös kaikkien kissoilla ja hauvoilla.
Tietty lemmikitkin osansa saavat myös joulusta,
siitä lapset vinkin saivat aiemmin jo koulusta.

Joulu, joulu.... oi joulu....
Antimia monenlaisia, herkkuja kaikenlaisia...
suolaista ja makeaa - vaan kun ei tiedä, mistä voisi aloittaa!
Maistuu laatikot ja kinkut, sekä
uudemmatkin herkut!
Kaikille tarjottavaa on, siksi aika tämä on uskomaton:
Sillä tämähän on - Joulu!


---------------------------------------------------------------------























maanantai 27. marraskuuta 2017

Joulu lähestyy

Niin se kalenteri etenee taas kohti sitä juhlaa, kun lapset ovat kilttejä ja vanhemmat
stressaavat kauppakeskuksissa itsensä hermoromahduken partaalle.... eli joulu on ovella.
Vaikka eletään vielä marraskuuta, niin kyllä sitä joulutohinaa jo näkee - ja kuulee.
Pikkujoulukausi kiivaimmillaan......  voin sanoa, että ne ovat toisinaan aika rankkoja
(vaikka ei itse juhlikaan, vaan on enempi toteuttamassa juhlia).

Sitten tarjolla muutaman henkilön toive: Joulutarina.
Jos teksti loukkaa tms. jotakuta, olen pahoillani.
Viittaukset joihinkin eläviin tai edesmenneisiin henkilöihin ovat täysin sattumia.
-----------------------------------------------------------------------------

Istui hiljaa tuolillaan ja katseli ulos harmaata säätä kiroten.
Tuntui, kuin ei talvea tulisi millään! Satoi..... satoi.....satoi....vettä tuli tasaisesti.
Mumisi itsekseen ja muisteli niitä talvia, kun lumi satoi maan eteläosiinkin jo
loka-marraskuun aikana ja pakkaset nipistelivät siitä saakka poskia aina tuonne
maaliskuun loppupuolelle. Nyt lunta oli näkynyt vain ajoittain ja useimmiten
niin, että reilun vuorokauden kuluessa kaikki oli jo oikeastaan sulanut pois!

Hörppi kahvia ja mietiskeli. Mihinkään ei ollut kiire, ketään ei kaivannut.
Elämä oli vienyt siihen pisteeseen, että kun jälkikasvua ei ollut ja puolisosta
oli aika jättänyt, niin mitäs hän... yksin siinä ihmetteli ja mietiskeli maailman menoa.
Joulukin olisi tulossa, taas! Viime vuonna oli yllättänyt itsensä ja käynyt
ensimmäisen kerran vuosikymmeniin joulukirkossa. Muuta ei sitten ollutkaan
jouluun kuulunut, kotona oli ja katseli joulurauhan julistuksen ja sitten vain ollut.


Mutta sitten silmiin osui pöydällä olevasta lehdestä artikkeli, jossa puhuttiin
joulupukeista! Nopeasti nappasi lehden, luki artikkelin ja muisti että jossain pitäisi
tallessa olla kauan-kauan sitten käytetyt pukinvaatteet! Eipä muuta, kuin kellaria penkomaan
ja pitkällisen etsiskelyn ja kaivelemisen jälkeen löytyikin laatikko, jonne oli siististi
viikattu takki ja housut. Olipa siellä partaa ja lakkikin sekä käppyrävartinen kävelykeppikin.

Siinä samassa päätti, että nytpä pistää asun kuntoon ja tänä jouluna lähtee joulupukiksi!
Ilokseen huomasi, että asua ei juuri tarvinnut korjailla ja kun omasta takaa oli hieman
vatsaa, niin ulkomuotokin oli jo valmiiksi melkoisen sopiva. Asun tosin päätti pestä
varovasti - käsin, jotta se ei nyt aivan tuoksuisi kellarille ja paremmin kehtaisi laittaa päälle.
Jo pelkkä ajatuskin joulupukiksi lähtemisestä toi virtaa ja seuraavana huomasikin
jo suunnittelevansa mainosta itsestään, jolla toivoi houkuttelevan joulupukkia kaipaavia
ja jo seuraavana päivänä kävi niitä viemässä muutamien kauppojen ilmoitustauluille esille.

Muutamaan päivään ei tapahtunut mitään, tosin jouluun oli vielä jokunen viikko, niin
eipä varmaan kaikki joulupukkia kaipaavat edes etsineet vielä tarjokkaita. Mutta sitten
eräänä päivänä puhelin alkoi piristä ja pienessä ajassa olikin useampi varaus aattoiltaan tehty!
Nyt kun vielä tulisi lunta ja hieman pakkasta, jotta maa olisi valkoinen, niin sitten
joulu olisi juuri sellainen, kuin mitä moni varmasti toivoi.

https://www.youtube.com/watch?v=Clks53KsD0c

Ja kuin kohtalon oikusta - tai ties mistä, niin joitakin päiviä ennen aattoa maahan alkoi
sataa kaunista valkoista lunta luoden luonnosta satumaisen kauniin. Joulusta tulisi valkoinen!
Aattoaamuna kävi vielä hautausmaalla viemässä pienen seppeleen ja kynttilän puolisonsa
haudalle, lausuen muutaman sanan hiljaa puoliääneen. Pieni kyynel liukui silmäkulmasta
alas poskelle, vaan alemmaksi se ei valunut kun tuuli pyyhkäisi sen mennessään.
Arveli, että se oli selvä merkki - viesti: "Älä itke, kaikki on hyvin. Mene, ole joulupukki!"
Ja niin päättikin tehdä, kiirehti kotiin ja valmistautui
kohti ensimmäistä joulupukin keikkaa
moniin - moniin vuosiin! Vielä viimehetken tarkistukset
ja sitten matkaan.

Ensimmäisessä paikassa oli odottamassa isä ja äiti ja pieni poika, joka oli kuulemma jo
aamulla kiiruhtanut ikkunaan ja kysellyt, että koska pukki tulee.
Lahjojen jako ja pieni jutustelu pojan kanssa sai mielen entisestään kohoamaan ja
hymyillen matka jatkui kohti seuraavaa paikkaa.
Siellä olikin hieman erilaiset tunnelmat, vaikka selvästi oli yritetty tehdä joulua parhaimman
mukaan, mihin varat ja rahkeet olivat riittäneet.
Perheeseen kuului vain äiti, jolla oli huollettavanaan kolme lasta. Näki, että monessa asiassa
oli tiukkaa ja äiti oli päättänyt nipistää jostain asioista sen verran, että oli saanut joulupukin
lapsille -kuulemma ensimmäistä kertaa. Äiti yritti hymyillä, vaikka silmistä näki, että
hän oli väsynyt. Lapset tietenkin toivoivat pukilta paljon kaikkia uutuusleluja ja lahjoja,
mutta niitä pukki ei valitettavasti osannut aivan siinä määrin "loihtia" lahjasäkistään, kuin
mitä nämä olivat toivoneet. Pehmeitä paketteja oli muutama jokaiselle ja yhdet kovemmat,
joiden sisältö ei ollut kuitenkaan aivan sitä kovinta hittilelua, mitä tv:n mainokset ja
lehdet rummuttivat viikkoja ennen joulua. Lapset eivät silti näyttäneet masentuneilta, sillä
heistä kuitenkin näki, että olivat tottuneet jotenkin jo siihen, että kaikkeen ei ollut varaa,
vaikka mitä tekisi. Äidistä tuntui selvästi kurjalta, että hän ei saanut annettua lapsilleen
aivan sitä, mitä mielellään olisi antanut. Hieman joulupukinkin mieltä tuo painoi...

Vaan matka jatkui ja parissa seuraavassa paikassa oli ilo ylimmillään!
Yhdessä paikassa perheen isäntä oli maistellut jo hieman enempi viiniä joulun kunniaksi
ja nenä alkoi olla punaisempi, kuin mitä oli joulupukin nuttu.
Paikalla olleet toisen osapuolen isovanhemmatkaan eivät olleet avain selvinpäin, mutta
kuitenkaan eivät mitenkään pahassa tokkurassa. Lapset eivät ehkä edes huomanneet
mitään, koska heillä riitti touhua ja tohinaa ja kun paketteja oli melkoinen määrä, kiinnittyi
näiden huomio tietenkin niihin eikä mihinkään muuhun. Kyllähän pukkikin olisi saanut
juotavaa, mutta pakko oli kieltäytyä jo ihan sen vuoksi, että "velvollisuus kutsui" ja vielä oli
paikkoja, joihin piti mennä lahjoja jakelemaan.

Sitten oli yllättävä toimeksianto: Eräs nuoriherra oli lähestynyt ennen joulua tätä ja kysynyt,
onnistuisiko joulupukin toimittaa yksi pieni rasia erääseen osoitteeseen, mihin tämä tulisi
hieman sen jälkeen, kun joulupukki oli käynyt siellä. No kun syyn oli saanut tietää, niin
tietenkin toiveeseen suostuttiin...... ja eräässä osoitteessa olikin yllätys suuri, kun ovikelloa
soittikin erään nuorenherran sijaan joulupukki! Oven avannut nuori neito hämmästyi täysin
ja hämmästys oli vielä suurempi, kun joulupukki ojensi hänelle rasian.
Neito avasi sen ja sisältä löytyi, mikäs muu kuin timanttisormus! Kyyneleet nousivat neidon
silmiin ja samassa hän kapsahti joulupukin kaulaan ennen kuin tämä ehti kertoa, että
sormuksen varsinainen antaja olisi tulossa kohta, jos vain.....
Enempää ei tarvinnut sanoa, neitokainen vain huusi: "Yes! Tahdon!"

https://www.youtube.com/watch?v=JAEQX7m0v5Y

Melkeimpä samalla hetkellä paikalle saapuikin tuo nuorimies silmät säihkyen, kun oli
kuullut neitokaisen huudon! Joulupukki onnitteli nuoria ja poistui hiljaa ulospäin....

Iltapäivä eteni kohti alkuiltaa ja vähitellen eri paikatkin oli jo käyty läpi.
Oli jäljellä vain yksi paikka ja kylläpä jo alkoikin tuntua siltä, että työstähän tämä käy!
Jopa aikataulu oli pitänyt melkoisen hyvin, mitä piti suorastaan saavutuksena ja
siitä hän onnitteli itseään. Viimeinen paikka oli omakotitalo ja lahjasäkit olivat sovitusti
jätetty hetkeä aikaisemmin ulko-oven pieleen, mistä "kaappasi" ne kouriinsa.
Ovikellon soitto.... hetken oli hiljaista, talossa oli valot, mutta kukaan ei tullut avaamaan...
Soitto uudestaan.... hiljaista...... hieman hämmentävää! Lopulta ulko-ovi tultiin avaamaan.

Ovella seisoi siistiin pikkutakkiin ja suoriin tummiin housuihin pukeutunut
herra, jonka katse oli terävä ja ääni vielä terävämpi!
Hän ohjasi joulupukin suureen olohuoneeseen, jossa oli perhettä ja sukua enemmänkin
paikalla. Joulupukki huomasi heti, että nyt oltiin paikassa ja perheessä, joilla oli
arvovaltaa ja omaisuutta - se huokui kaikesta..... aivan kaikesta.
Ainoa, kuka näytti kuin ei olisi kuulunut joukkoon, oli perheen isän vaimo.
Tämä selvästi varoi tekemästä tai sanomasta mitään, mikä saattaisi rikkoa selkeästi
perinteiksi muodostuneet tavat juhlia joulua. Joulupukki joutuikin ensitöikseen
alkuhämmennysen jälkeen osallistumaan johonkin perheen perinteiseen joulunäytelmään,
josta ei oltu ennakkoon mainittu sanallakaan ja kaikilla muilla, paitsi hänellä
ja tuolla talon isännän vaimolla oli hauskaa, kun joulupukki joutui pienen kiusoittelun
kohteeksi muutaman kerran tuon näytelmän aikana
- ja vasta tämän jälkeen oli vuorossa lahjojen jakaminen.
Rumba jatkui vielä hetken sen jälkeen joululaulujen laulamisella, mihin
joulupukin piti tietenkin osallistua. Siinä alkoi olla jo ääni koetuksella, kun koko
päivän oli saanut kysellä, että oliko perheessä kilttejä lapsia ja toisaallakin oli
lauleskeltu ja luriteltu. Eipä siinä auttanut kuin pyytää että saisi käydä ennen
lähtöä juomassa keittiössä lasillisen vettä.

Keittiössä tuo perheen vaimo vesilasia ojentaessaan tärisi. Joulupukki otti tätä kädestä
kiinni ja kysyi, että mikä hänen on ja voisiko häntä auttaa.
Nainen kertoi, että hän avioitui miehensä kanssa reilut neljä vuotta sitten ja siitä saakka
jokainen joulu on ollut hänelle todella raskasta. Hän itse on lähtöisin tavallisesta, todella
arkisesta perheestä ja täällä näillä on kaikki - siis aivan kaikki - ja kukaan ei ole yhtenäkään
jouluna auttanut häntä missään jouluvalmisteluissa! He ovat vain sanoneet, että he eivät
käsiään sotke mihinkään ruokiin tai siivoile tms. koska sitä varten on toiset ihmiset ja
hänen tehtävänään on ollut kuulemma tehdä joulu, mihin on aina kyllä annettu tarkat ohjeet!

Joulupukkia alkoi ahdistaa, nopea miettiminen ja sitten hän otti naista kädestä kiinni
siirtyen olohuoneen puolelle, samalla kertoen, että nyt tämä nainen lähtee hetkeksi hänen
mukaansa, koska joulupukilla on hänellekin vielä yllätys!
Koko muu väki pysähtyi, kaikki katsoivat kummissaan
Nainenkin oli ymmällään, mutta ei sanonut mitään kun joulupukki
kehoitti häntä pukemaan päällensä ja lähtemään tämän matkaan.

Vasta autossa joulupukki kertoi, että hän huomasi jo heti taloon tullessa,
että siellä oli jotenkin väkisin tehty "joulufiilis" ja ne leikit vain korostivat
sitä, että joulupukin paikka oli olla vain pienen pilkan kohde tuolla
- lahjojen jako vain nyt sitten kuului tämän toimenkuvaan siinä ohessa.
Siinä puhuessa joulupukki ajoi osoitteeseen, missä oli käynyt kierroksensa alkupuolella.
Hän käveli nainen perässään ulko-ovelle, soitti ovikelloa ja kuuli sisältä hieman
itkuisen, kevyen huudanduksen, jossa kehoitettiin odottamaan hetki.
Oven tuli avaamaan silmät punertavina tuo yksinhuoltajaäiti.
Tämän ilme oli enemmän kuin näkemisen arvoinen, kun hän näki joulupukin uudelleen!
Epätietoiset kysymykset ja hämmästelyt eivät kauaa saaneet jatkua, kun joulupukki
keskeytti kysymysten tulvan kaivaen takkinsa taskusta joitakin seteleitä ojentaen ne
naisen käteen samalla sanoen, että tässä on hänen oma joululahja heille.

Samalla joulupukki siirtyi hieman sivuun ja.... sitten seurasikin yllätys, johonka ei edes
joulupukki ollut osannut varautua! Nuo naiset tunsivat toisensa ja hämmästyneinä he
katselivat hetken toisiaan ennen kuin halasivat ja purskahtivat itkunsekaiseen nauruun!
Joulupukki raapi päätään, todellinen joulun ihme.
Tuo yksinhuoltaja -äiti kehoitti heitä tulemaan tietenkin sisälle, mutta hiljaa kun lapset
olivat jo nukkumassa ja syy miksi hän ei heti avannut ovea, oli se että hän kuivasi kyyneleitä,
kun joulupöytään ei ollut saanut järjestettyä paljoakaan herkkuja lapsilleen.

Samassa joulupukin mukanaan tuoman naisen puhelin soi, mutta ennen kuin tämä ehti
vastata siihen, otti joulupukki puhelimen ja vastasi siihen. Linjalla oli naisen aviomies, joka
oli selvästi tuohtunut siitä, että vaimo oli lähtenyt joulupukin matkaan ja heillä ei tuollaista
käytöstä pidetä millään tavalla soveliaana! Joulupukki kuunteli hiljaa, kunnes kertoi missä
he olivat ja pyysi miestä tulemaan yksin heidän luokseen. Mies mietti hetken, mutta lupasi
tulla kunhan vannotti joulupukkia, että he todellakin ovat siellä missä tämä kertoi
heidän olevan ja hänen vaimolleen ei oltu tehty mitään. Joulupukki lupasi, koska olihan
hän sentään joulupukki!

Eipä mennyt kauaakaan, kun mies jo kurvasi paikalle ja ilmestyi asuntoon, missä nuo
naiset istuivat innokkaasti keskustellen pöydän ääressä ja joulupukki seurasi sivusta.
Mies kuunteli, mitä joulupukki kertoi hänelle.....
- ja hänelle alkoi valjeta se, että vaikka heillä on kaikki, mitä rahalla voi saada, ei
heillä välttämättä ole sitä, mitä jouluna pitäisi olla: Kultainen, rakastava sydän!

Täällä taas yksinäinen äiti oli yrittänyt tehdä lähes tyhjästä onnellisen joulun lapsilleen,
nipistäen monista arkisista asioista.

Miehen rinnasta pisti! Koskaan kukaan ei ollut hänelle puhunut noin. Koskaan kukaan
ei ollut kyseenalaistanut heidän jouluaan! Mies sai vielä kuulla, että hän muiden
perheenjäsenten ja sukulaisten kera oli jättänyt vaimonsa yksin tekemään joulua, vain
odottaen valmista...... mikä oli saanut naisen täysin henkisesti väsyneeksi ja alistuneeksi.
Hetkeen mies ei sanonut sanaakaan, kuunteli joulupukkia ja katseli noita kahta naista.
Lopulta hän meni vaimonsa eteen...... polvistui ja pyysi anteeksi!
Naisen silmiin nousi kyyneleet, hän kietoi kätensä miehensä ympärille ja suuteli tätä kevyesti.
Tämän jälkeen nainen esitteli tuon yksinhuoltajaäidin miehelleen, kertoen tämän olevan
hänen pitkäaikainen lapsuudenystävä, jonka kanssa vuosia teki kaikkea ihanaa, kunnes
mm. opiskelu ja sittemmin työt veivät heidät erilleen - kunnes kohtasivat näinkin oudosti!

Mies kätteli tuota toista naista, katseli ympärilleen ja mietti hetken.....
Sitten hän katsahti joulupukkia ja uudelleen tuota naista ja kysyi, voisivatko he
tapaninpäivänä tulla hänen ja hänen vaimonsa luokse aterialle - ja tietenkin naisen
lapset mukana! Hetken hämmentävän hiljaisuuden jälkeen kummatkin suostuivat ja
mies pyysi, että hänen vaimo saisi nyt lähteä hänen mukanaan kotiin ja lupasi, että
tästä eteenpäin hän todellakin muistaa huomioida tätä enemmän, eikä odota vain valmista!

https://www.youtube.com/watch?v=tamy_K2jmW0

Niin myös tapahtui!
Tapaninpäivänä sovittuna aikana tuo joulupukkina ollut tuli tuolle isolle talolle seurassaan
äiti kolmen lapsensa kanssa ja heitä odotti jo ulko-ovella mies vaimo kainalossaan
hymyt kasvoillaan tulijoita iloisesti tervehtien.

Hyvät lukijat, pitäkää mielenne ja sydämenne avoimina!
Älkää pitkäkö mitään tai ketään itsestäänselvänä elämässänne, maailmassanne.
Maailma voi olla - ja onkin - merkillinen.
Kenellä ei ole tarjota mitään, voi olla enemmän annettavaa kuin hänellä,
kenellä on jo kaikki. Hyvää joulua ei saa vain rahalla, siihen tarvitaan myös
aitoa tunnetta sydämestä!

Onnellista ja rauhaisaa joulun odotusta kaikille, tasapuolisesti!


https://www.youtube.com/watch?v=N8YX5CKvB6o

---------------------------------------------------------------------------------------























lauantai 31. joulukuuta 2016

Vuosiluku vaihtuu - vaihtuuko mikään muu?

No niin, olisi taas se aika vuodesta, kun kaikki onnittelevat kaikkia hymy kasvoilla:
"Hyvää Uutta Vuotta!" Vaan miten oikeasti on?
Toivotetaanko sitä todella sitä toivoen, vai onko alitajunnassa miete ja helpotuksen huokaisu
siitä, että taas ollaan selvitty yhdestä vuodesta. Joillekin se nimittäin on usein jopa
vuodesta toiseen selviytymistaistelua, erinäisistä syistä!
Tällaiset ihmiset varmasti toivovat koko sydämestään itselleen ja lähipiirilleen
sitä parempaa ja hyvää tulevaa vuotta.

Mutta muuten...... mikä vuodessa vaihtuu? Periaatteessa ei mikään muu, kuin se
että vuosiluku muuttuu. Alkuun taas kirjoitellaan hetki väärää vuosilukua papereihin ja
ihmetellään ääneen, että mihin se edellinen vuosi oikein hukkui.
Nii-in... -elämän kulku on nykyään niin hektistä ja nopeatempoista, että enää ei
ehditä juurikaan pysähtymään ja nauttimaan elämästä ja se on yksi syy siihen, että
vuodet kiirivät ohi kuin pikajuna ohittaen jonkin ajasta jälkeen jääneen seisakkeen.

Maailman johtajat antavat yleviä lausuntoja, päättäjät yrittävät hetken kehua sitä, kuinka
tästä vuodesta tulee ponnahduslauta valoisaan tulevaisuuteen jne. vaan loppupeleissä
taas huomataan, että puheet ovat kuin vaalilupaukset: Niitä on mukava lausua ääneen,
mutta niiden pitäminen on yhtä varmaa kuin se, että joka viikko vähintään 100 henkeä
voittaisi lotossa 7 oikein - eli ei mitenkään mahdollista.

Onhan tuota vuodenvaihdetta mukava juhlia, kunhan sen tekee "fiksusti." No sekin on hieman
häilyvä käsite. Joillekin se on ehdotonta alkoholista kieltäytymistä, jotkut taas kiroavat
ilotulitteet alimpaan helvettiin (useimmiten koiriensa vuoksi). Mutta tässä maassa taas valtaosalle
aikuisiässä olevalle tämäkin tapahtuma on vain yksi "hyvä" syy ryypätä nuppi sekaisin!
Eihän millään tunnu olevan väliä, eikä mikään juhla ole mitään, ellei seuraavana päivänä
ole "vuosisadan krapulaa", jolla sitten kehuskellaan muutaman päivän päästä
polleena.... Sitä en ole ikinä tajunnut, enkä halua koskaan ymmärtääkkään, että miksi
jossain huonon olon saamisessa ja pahoinvoinnissa voi olla niin paljon kehuskeltavaa!

Siis suoranaista typeryyttähän se on, että vedetään nuppi sekaisin juomalla viinaa kaksin käsin.
Ja sitten konttaillaan, sammutaan ties mihin, oksennetaan vuorokausi jne.
Juu, todella fiksua toimintaa! Ei - en ole absolutisti, otan itsekin - mutta tiedän rajani ja
jos/kun se tulee vastaan, juominen loppuu siihen, koska aina seuraavana päivänä haluan olla
- ja olenkin - työkykyinen, vaikka olisi vapaapäivä.

Ja sitten viina & ilotulitteet. Ikävää on aina lukea vuosittain niistä onnettomuuksista, joita
rakettien kanssa sattuu. Onneksi ei nykyään aivan mahdottoman isoja pommeja edes saa myydä.
Kyllä nykyisillä paukuilla saa ihan sopivasti väriä taivaalle - ja ääntä ilmoille.
Muutaman kerran on ollut pelonsekaisia tunteita mielessä, kun on nähnyt melkoisen sekavassa
kunnossa olevan seurueen ilotulitusrakettien kimpussa....  siinä on ollut vain onni ja
suojelusenkelit mukana, ettei mitään ole sattunut.

Mutta takaisin vuoden vaihtumiseen muuten!
Samat asiat vaivaavat maailmaa seuraavanakin vuotena.
Kun ei puhtaalta pöydältä voida aloittaa ja toivoa, että asiat tehtäisiin paremmin, niin
maailman ongelmat ovat käsillä edelleenkin, vaikka vuosi onkin uusi.
Sotia - nälänhätää - sortoa - orjuutta - rikollisuutta - korruptiota - työttömyyttä - köyhyyttä....
kaikkea on seuraavanakin vuotena. Ei ne mihinkään katoa, vaikka kuinka toivotetaan
"Hyvää Uutta Vuotta" . Tietty on meitäkin, jotka todella toivomme, että seuraava vuosi olisi
monin tavoin parempi ja aurinkoisempi - jos nyt ei aivan yleismaailmallisesti, niin ainakin
omassa elinpiirissä edes.

Ehkäpä ne iloiset hetket ja ilon aiheet on napattava pienistä asioista. Niistä voi syntyä
isokin virta ja tällöin eteen tulevia vastoinkäymisiä pystyisi kestämään paremmin.

Eli, otetaanko sellainen positiivinen asenne tulevaan vuoteen - jokainen?
Hieman enemmän hymyä kasvoille, hieman vähemmän ryppyotsaista toimintaa!

Kommentoikaa, antakaa palautetta, jakakaa!
Ja muistakaa, silti kaikille Teille: Oikein Hyvää ja Onnellista Uutta Vuotta 2017

 ----------------------------------------------------------------------------------------





























perjantai 19. helmikuuta 2016

Perjantai käsillä - vai meneekö reisille....

No niin, onpa ollut taas viikko. Oli tulla harmaita hiuksia heti alkuviikosta erään nimeltä mainitsemattoman
naisen vuoksi (ei sen arvoinen, että pitäisi nimetä), kun oli sitten tapojensa mukaan aiemmin tempaissut
taas tavalla, mitä ei järkevä ihminen voi ymmärtää. Kyseisestä tempusta olen keskustellut erinäisten
tahojen kanssa ja saanut hyviä neuvoja, joiden mukaan tulen etenemään.....
Mutta mitä ja miksi ja milloin tms. ! No sen tiedän itse, enkä siihen puutu tässä nyt toistaiseksi.

Hyvääkin viikossa on ollut! Töissä sattunut sellaisia juttuja, joita en ihan hetkeen ole taas saanut kokea.
Mieli virkeä ja meno mitä mahtavinta. Oikeastaan vaihteeksi ollut sellainen fiilis, että on ollut
hienoa tehdä keikkoja. Koputan puuta, ettei tuo olotila ja tunne katoa heti seuraavassa käänteessä.
-----------------------------------------------------------------------

Sä olit kadonnut, pois vain hävinnyt!
Sä et perääsi huudellut - etkä mua kuunnellut.
Mä jäin yksin siihen seisomaan..... vain odottamaan, jos sittenkin palaisit
- vaan yksin olin ja olla sain, oli tuuli vain mun seuranain.

Aikaa meni ja meni.... vain viestejä muutaman sain.
Et nähdä halunnut, et soittaakaan voinut.
Silti siinä olin, mihin mut silloin jätit..... odottamassa vain....
- vaan yksin olin ja olla sain, oli tuuli vain mun seuranain.

Ajatukset ahdistaa jo alkoivat.
Mietin, miksi niin erosit - katosit - pois vain kävelit.
Syytin kaikkea, syytin itseä - huusin ilmaan vailla järkeä.
Eikä tuulikaan vastannut, vain ujelsi puissa kylmyyttään.....

Ja kun jo toivoni olin heittää, luullen että mut unohdit kokonaan....
Sä jostain etsit mut esille, nostit minut pinnalle ja
..... - otit yhteyttä kertoen, sanoja muutaman sanoen...
Silloin sen tiesin, että sittenkin - et kokonaan poistunut multa sä vain
- ja tiesit, että missä mä sua odotan -. jos sinut sittenkin vielä uudelleen näkisin.
Enkä olisi yksin, vain tuuli seuranain!
-----------------------------------------------------------------

Hermoustuneena pyörin ja pyörin.
Katselin kelloa kuin riivattua - miksi se ei jo edennyt, miksi se ei juossut?
Kaiken piti olla jo valmiina, kaikki oli valmiina - kaikki oli, kai....

Vaan olinko minä?

Vielä uudestaan..... paita siisti, hiukset ok.
Pöytä katettu ja musiikki valmiiksi esille kaivettu..... ja silti mieleni kiersi kehää kuin minä itsekin.
Odotin.....
Kello nakutti eteenpäin omia askeliaan, yhden kerrallaan.....
Tuijotin sitä lähes taukoamatta, luullen ettei se kulje ollenkaan!
Ja taas tarkistin, oliko kaikko kunnossa.... ja kaikki oli.... olihan - oli...., kai...

Vaan olinko minä?

Yhä uudelleen, peilin eteen tuijotteleen.... katselemaan kalvakkaita kasvoja,
jännityksestä kireitä poskia.... omaa itseä!
Päässä jyskytti: Rentoudu!
Mutta ei, ei.... mikään ei auttanut.

En ollut valmis!

Nyt vain oli myöhäistä.... enää mihinkään, sillä - ovikello soi!
Ja siellä olit - sinä!
Sain hymyn kasvoilleni ja jotain suli sisälläni...... jännitykseni laukesi, otin sinut
hellään halaukseen.... kuiskaten kiittäen, että tulit viimeinkin!

Istuuduit ja kaadoin laseihin viiniä....laitoin taustalle hiljaa musiikin soimaan ja
silloin kuulin, kuinka kello seisahtui! Se hetki oli vain meille - kahdelle.
Hymyilit salaperäisesti ja lumoavasti.......
Siinä oli kaikki, mitä toivoa saatoin.

https://www.youtube.com/watch?v=qTRpZDEuEak
............................................................................................................

Heräsin aamuun, pieni kajo kurkisti verhojen takaa luoden asuntoon
omaa valoaan, leikkien varjojen kanssa.
Venyttelin hetken ja muistelin........ eilistä!
Siinä olit ollut - sinä..... lähellä - juuri oikeassa paikassa, vierellä.

Olimme nauttineet viiniä, olleet kahden - kuunnellen musiikkia, nauraneet....
- ja kuin huomaamatta ilta oli edennyt pitkälle yöhön.

Venyttelin ja muistelin, mietin, miten yö oli jatkunut....
ja jostain syystä kaikkea en heti mieleeni saanutkaan, vaiko tahallaan
kelasin jotain yhä uudestaan ja uudestaan ja .....
Katsahdin sängylle viereeni, se oli tyhjä!

Olimme nauttineet.... - olleet kahden - kuunnelleet toisiamme... nauraneet
- ja kuin huomaamatta, olimme.....

Mietin, minne olitkaan lähtenyt. Mitään en kuullut, en sinua nähnyt!
Ihmettelin hetken, kunnes yllättäin siihen ilmestyitkin, viereeni...
- olit ollut lähellä, sohvalla, kerroit heränneesi jo aiemmin ja hiljaa noussut
ylös, ettet mua herättäisi ja katselit vain rauhaisaa untani.

Halasimme..... annoit kevyen suudelman, lämpöisen.
Ajattelin, että aamu ei voisi alkaa paremmin - ei millään tavalla - nyt tai koskaan!

https://www.youtube.com/watch?v=0lSjgovoJBw
--------------------------------------------------------------




























maanantai 30. marraskuuta 2015

Jaksaa jaksaa.....

Alkaa vuosi taittua loppusuoralle ja väliin itseltäni tahtoo loppua usko siihen, että jaksan tehdä
kaikki ne asiat, joita olen luvannut ja päättänyt tehdä! Toisinaan on ollut pinna kireällä, kuin viulunkieli
ja sitten kun tilanteeseen lisätään heikko nukkuminen ja epämääräinen ruokailu, niin valmis
sekametelikeitto on siinä.... ei aina paras mahdollinen keitos.

Talvea hieman tässä jo toivon näillekin nurkille. Lunta tuossa vilahti muutaman päivän ajan, mutta siihen se
toistaiseksi jäi. Maa on ruskea ja märkä... ei innosta!
Toivottavasti saataisiin valkea joulu koko maahan.

Sitten pieni sivumaihinta: Mielenkiintoista huomata, että on ihmisiä, jotka ensin kertovat olevansa "suoraselkäisiä" ja pysyvänsä sanoissaan jne. ja valittavat suureen ääneen, jos heidän mielestään joku ei
ole heitä kohtaan oikeamielinen, eli pidä lupauksiaan tms., mutta itse eivät välitä lupauksistaan.
Miten tuollaisiin henkilöihin voi uskoa? Itselläni mennyt ainakin tietty luotto tietyllä tavalla.

Ja pikkujoulukausi jatkuu! Neljät pikkujoulut tehty ja vielä edessä ainakin kahdet. Yksissäkään en itse
juhlimaan ehdi, mutta eipä haittaa.
--------------------------------------------------------------------------------
Mä tunsin olevani tässä, täysin yksin!
Harmistuneena potkin kiviä märällä polulla, mitä kuljin....
- annoin sateen piiskata itseäni, en välittänyt.

Mä tunsin olevani tässä, täysin yksin!
Tuskastuneena kaikkeen kuljin tuhisten, muristen, huokaillen....
- annoin tuulen pyyhkiä kasvojani, en välittänyt.

Mä tunsin... ja tunsin.... kaikkea, mitä en halunnut tuntea!
Täysin yksin - niin yksin.

En jaksanut välittää säästä, en ympäristöstä, en mistään.... - en!
Koska olin ikävissäni!
Kaipasin - sinua.
Kaipasin.... vain sinua.... sinua... vain sinua!

Ja niin kauan kun kulkemaan yksin jouduin, tunsin olevani yksin
- niin yksin!
Sitä en vain enää tahtonut kokea.

Koska palaat?

--------------------------------------------------------------------------------
Näin heidät jälleen, tuossa kaupassa.
Väsyneen näköinen nainen mukanaan hieman nuhjuisissa vaatteissa oleva lapsi.
Näin heidät ja katselin heitä, kuten olin katsellut joskus aiemminkin.....
Nainen yritti hymyillä lapselle, tämän silmät eivät nauraneet ja kasvoilla ei
hymyä näkynyt.... - lapsi oli hiljaa ja seurasi naista, äitiään, kaupassa....

Katselin heitä, näin jälleen kuinka nainen laskeskeli kädessään kolikoita.
Katselin heitä ja näin, kuinka pala nousi jälleen tuon naisen kurkkuun ja hän
pidätteli kyyneneitä...... jotain jälleen jäisi ostamatta, jotain mitä hän tai lapsi
olisi tarvinnut tälläkin kertaa!

Katselin ja ahdistuin. Näin, kuinka heidän ohitseen kaikki kiirehtivät....
- kukaan ei katsettakaan heihin luonut. Naisella oli paha olla, silti hän yritti
näyttää lapselleen hymyä ja esittää, että asiat olisivat hyvin!
Katselin salaa, mitä heillä oli ostoksinaan.... vain yksi maitotölkki, pari säilykettä.
makaronipussi ja vehnäjauhoja. Arvelin, että nainen leipoo heille leipiä tai sämpylöitä....
makaronista ja säilykkeistä tulisi jotain ruokaa...
Vaan kauanko heidän pitäisi elää tuolla? Päivä, kaksi, ehkä viikko?

Naiselta pääsi puolittainen itkuinen huokaus. Minua kouraisi, sattui sisältä!
Lapsi nosti katsettaan ylös ja puristi lujempaa äitinsä kättä.
Tunsin kyyneleen nousevan silmääni ja päätin tehdä jotain...

Tiesin, että en itsekään mikään rahoissa kieriskelevä ole, mutta hänellä oli asiat
heikommin kuin minulla - tai varmaan kaikilla muilla kaupassa sillä hetkellä olevilla.
Kävelin hänen luokse ja kerroin, että olin nähnyt naisen äskeisen huokauksen.....
kerroin hiljaa, että en halua mitään häneltä - vaan haluan hänelle!
Vaihdoimme hiljaa muutaman sanan ja hän halasi minua kuiskaten
"Jos nukkuisin, luulisin nähneeni unta. Mutta pakko uskoa, oikea sä olet!"
Hymyilin hänelle ja hänen lapselleen, joka hämmentyneenä katseli, mikä mies oikein olin.

Kiersimme kauppaa.... ostoksia tuli hieman lisää, pientä tarpeellista ja
kassoja kohti kulkiessamme noukin mukaan vielä makeispussin lapselle.
Nainen kertoi, että ei ollut vuoteen pystynyt ostamaan edes pientä makeispussia lapselleen!
Otin toisenkin ja sanoin, että toivottavasti ei syö heti kaikkea kerralla.
Lapsi luuli minun pilailevan ja pelkäsi, että laitan pussit takaisin hyllyyn, mutta ei....
- kyllä ne mukaan tuli!

Maksoin ostokset ja toivotin heille mukavaa viikkoa.
Toivoin, että nyt säästyneet rahat auttaisivat häntä jossain muussa ja hän voisi
edes muutaman päivän nauttia elämästä hieman enemmän.
Hän jäi hieman hämmentyneenä kaikesta seisomaan kaupan käytävälle ja kun
kävelin ulospäin, kuulin takaani kirkkaan äänen "Kiitos setä!" Hymyilin!

Hyvät ystävät, tutut ja tuntemattomat. Älkää olko elämässänne liian itsekkäitä
ja kylmiä! Katselkaa ympärillenne ja muistakaa, että jos ette muulloin ketään muista,
niin joulun aikaan voisitte huomioida myös heitä, keillä ei ehkä asiat ole niin hyvin kuin teillä!

Pienillä teoilla voitte sytyttää toisille toivon kynttilän elämään, mikä
saattaa tehdä paljon hyvää - monin tavoin!

--------------------------------------------------------------------------------

Siihen oli syytä!
Siihen niin oli syytä......... mä näin vain merkkejä siitä, juuri siitä.
Se raastoi mieltä - se viilsi sydäntä - se satutti miestä.

Siihen oli syytä!
Siihen niin oli syytä...... mä tunsin vain tuntoja, outoja - vääriä, ei aitoja.
Se raastoi mieltä - se viisl sydäntä - se satutti miestä.

Koitin huutaa apua, ääneti katseellani.
Koitin haroa tukea, ketään koskettamatta.... kehenkään osumatta.
Mutta siinä vain olin, keskellä kaikkien - silti yksin.
Siinä vain olin, pimeydessä tunteiden - keskellä päivää.

Siihen oli syytä!
En saanut ahdistusta mielestäni irti, en kipua pois sisältäni.
En - vaikka yritin, ravistin ja ravistin, ääneen kirosin.
Siihen oli syytä!
Se repi mieltä palasiksi, tuhosi tunteita - haihdutti lämpöä mielestä.

Ja miksi se kaikki?
Miksi niin..... miksi siihen oli syytä?

Syy - olit sinä!
Vain sinä, ei ketään muu - ei mikään muu..... vain sinä.
Mieleni tunsi jotain, enemmän kuin aiemmin - ja siksi se tunsi, mitä tunsi..... koska...
- koska oli vain sinä - ja olet juuri se, mitä olet - olet sinä!

Mieli miehen toivoo, sydämelle huutaa.... kuuntele ja tunne!
Ymmärtäisi sen, että se syy olisi se, mitä sinä sanot - eikä mikään muu, enää koskaan!
---------------------------------------------------------------

Päivä harmaa, syksyinen. Ilma tuulinen ja märkä.
Mitään valoisaa ei maailmassa näkynyt minulle, paitsi.... sitten....
- kännykkäni piippasi, merkkiääni tuttu!
Viesti - sinulta.
                                                

Hymyilin, pieni hetki aurinkoinen päivässä harmaassa syksyisessä.
Olet siellä, silti tässä - lähellä - piristit minua ja vastasin
hymyillen.... - vain sinua ajatellen!

Enkä välittänyt säästä, en syksyisestä tuulesta... en laskuista arkisista,
muista murheista maallisista! En, koska elämässäni oli valoa ja iloa - ja
aurinkoa - sinut!
-----------------------------------------------------------------

Aaltoili ajatukset kevyet.... leijui mieli tunteiden merellä.
Oli olotila aurinkoinen ja kevyt... onnellinen!
Sai koko kehon hymyilemään vain aamu yhteinen.....

Halasimme, halasimme... lisää.... suutelimme..... tunsimme vain toisemme....
- muuta emme tarvinneet.

Leijui mieli hetkeen koettuun ja tunsin huulillani vielä maun huultesi.
Ihollani leijui tuoksusi ja hiljaa suljin silmäsi - olit sylissäni, edelleen....
- kuten vain vielä hetki sitten!

Tahdoin jo siihen takaisin, nopeasti... uudelleen.... nopeasti...
- luoksesi sinun!
Katsoin kelloa ja tuhahdin. Ei, vielä en pääsisi takaisin, vielä en näkisi sinua....
Mutta silti hymyilin! Olin koko sydämeltäni sinun....
Enkä enää muuta halunnutkaan, en nyt enkä tulevaisuudessakaan!

Ja jo kaipasin aamua seuraavaa, kun viereltäsi saisin herätä - hymyillen!
--------------------------------------------------------------

Mä tunsin outoa, voimakasta ja huumaavaa... jotain outoa!
Rinnassani poltti jotenkin - erilailla - tavalla kuumalla.
Ja aina kun näin sinut, se polte vain yltyi ja yltyi.

Rintani sykähteli lujaa.... pulssini kiihtyi ja silmäni loistivat.
Katselin sinua - uudelleen ja uudelleen ja olin onnellinen.

Mitä tunsinkaan, mitä koinkaan - vuoksesi sun?
Olin kuin sulaa vahaa sydämestäni saakka.....
Sinusta!

Ja tahdoin tuon tunteen jatkuvan - täältä ikuisuuteen ja sen jälkeenkin!

Halusin olla sulaa vahaa, sinulle...- vain sinulle.
Vain toivoen, että sen osaisin näyttää teoilla, pienillä ja pienemmillä....
- kertoa sanoilla erilaisilla... ne jotka kuuluvat vain sinulle.
Olla vain sinun vahasydämesi.
-----------------------------------------------------------------------------































































torstai 29. lokakuuta 2015

Syksyn merkkejä ilmassa - ja kehossa.

No joo, selvästi huomaa ulkona, että päivät ovat kalsakkaita ja viileitä. Aurinko ei enää lämmitä
samalla tavalla ja tuuli tuntuu purevammalta. Öisin on parhaimmillaan ollut useita asteita pakkasta, jotenka
kyllä se talvi sieltä hiipii...... hitaasti mutta varmasti. Se hyvä puoli toistaiseksi syksyssä on ollut, että
ihan älyttömästi ei tuota vettä tms. ole taivaalta tullut - vielä!

Ja miten sitten syksy näkyy kehossa? No sellaista tyypillistä syysflunssaa tuntuu olevan.
Onneksi vuosia olen jo opetellut kuuntelemaan tiettyjä kehoni "valituksia" ja tiedän, miten reagoida,
eli pahasti en vielä vuoteenomaksi ole joutunut ja työtkin on pystytty tekemään.

Onhan tässä kaikkea muutakin sattunut. Taas saanut huomata, että on ihmisiä, jotka puhuvat mutta
eivät anna puheilleen painoarvoa, eli sanat ovat vain helinää! Myös ilokseni olen saanut nauttia hetkistä,
joita en olisi uskonut vielä pari vuotta sitten kokevani. Hauskaa on ollut, kiitos siitä....
---------------------------------------------------------------


Hei, älä sinä sure.... - ei maailma pärjää ilman sua!
Hei, älä sinä itke..... - sulle paljon on tarjolla täällä.

Älä anna toisten sanojen sua turhaan satuttaa.
Älä anna turhien haukkujen sun sielua musertaa.
Älä, hei - älä!

Hei, älä sinä sure..... - sulla paljon hyvää edessäsi on!
Hei, älä sinä itke.... - sua moni vielä tarvitsee avukseen täällä!

Älä anna noiden toisten, noiden tyhmien, sua turhaan satuttaa.
Sä olet hyvä - sä olet upea - sä olet sä, aito ja hyvä
- sellaisena kuin olet, koska se olet sä!

Hei, älä sinä sure.... - on parempi ilon kyyneleitä poskille valuttaa.
Hei, älä sinä sure.... -et ole yksin täällä, et kuitenkaan - milloinkaan!

Älä pelkää, että vain sinä olisit maailmassasi - yksin omassasi.
Älä turhaan mieti mustia mietteitä, anna noiden toisten niitä vahvistaa!
Sä olet hyvä - sä olet upea - sä olet sä, aito ja hyvä
- sellaisena kuin olet, koska sä olet sä!
Ja sä voit olla, juuri se - mitä olet, sinä hyvä - sellainen kuin olet!

Katse ylös ja elämään!                                          

Et tarvitse naamiota eteesi, et elämällesi!
Ole se upea itsesi - tästä eteenpäin ja aina.
--------------------------------------------------------------

Mulle kerroit itsestäsi. Nauraen kerroit ja kerroit..... annoit palaa sydämesi kyllyydestä!
Sä kerroit, miten elät - miten vain elät..... ja nautit elämästäsi!
Se kuulemma on täydellistä, niin täydellistä.

Mä kuuntelin ja kuuntelin. Sä, poikamiehen maailmaa - omaasi - kuvasit.
Kotisi oli sellainen, kuin tuollaisella nyt olla voi.
Näkemättä sen tiesin, kaikki samanlaisia - aina ja kaikkialla!

Sulle riitti elämääsi olut, urheilulähetykset, nainen välillä....... pitsaa naamaan
ja kavereiden kanssa hengailu. Etkä muuta edes osannut kaivata!

Mä kuuntelin ja huokailin, mietin mielessäni - mitä tapahtuu jos kohtaatkin jonkun,
jonkun joka sinut pysäyttää. Sanoin ajatukseni ääneen ja sä vain nauroit, sitä
tyhjää nauruasi, mitä kuulla sai jokaiseen asiaan - aina.

En jaksanut enempää, lähdin kävelemään vain heilauttaen kättäni mennessäni.
Sä lähdit omillesi ja hetkeen emme tavanneet, enkä sinusta mitään kuullutkaan.

Sitten yllättäin eräänä aamuna, samaan aikaan yhdellä huoltoasemalla kahvilla....
siellä olit sinä - murheissasi, mietteissäsi - hiljaisempana kuin koskaan.
Kysyin, mitä tapahtunut ja mikä on.
Murahtelit hiljaa, et halunnut ensin sanoa mitään ja kun olin poistumassa paikalta, avasit suusi.
"Sä olit niin oikeassa! Mä en tajua, miten mä voin olla näin tyhmä!"
Katsoin sanattomana sinua ja kerroit.....

Olit tavannut naisen, täysin erilaisen kuin ketään aiemmin. Hän vei sinulta jalat alta saman tien ja
sinulle iski halu saada tuo nainen pauloihisi. Viettelit tarjoamalla iltaa, nauroit hänelle ja hänen jutuille...
kuuntelit ja olit hyvä seuralainen, mutta kun veit hänet kotiisi.... loppui romantiikka lyhyeen!

Hän ei kestänyt asuntoasi! Kaikkialla oli pitsalaatikoita, oluttölkkejä, likaisia vaatteita, sohvalla
ties mitä..... keittiöön ei edes voinut katsoa.
Oli lähtenyt saman tien!

Sä olit ymmälläsi, et ymmärtänyt alkuun mistä hän oli ottanut itseensä ja lähtenyt.
Olit vain lysähtänyt sohvalle ja alkanut kittaamaan kaljaa katsellen jotain räiskintäleffaa....
Kunnes olit saanut tekstarin..... tuo nainen kertoi, että jos olet oikeasti tuollainen, millainen kotisi on
- ei ihme, että sinulla ei ole ketään vakituista, eikä varmaan koskaa tule olemaankaan.

Se sai sinut pysähtymään!
Olit katsellut ympärillesi ja tajunnut, että ehkä ei ihan paras tapa saada naista.....
Päätit yrittää muutta tapojasi - ja hetkellisesti se olikin toiminut.
Olit anteeksi pyytänyt naiselta ja luvannut siistiä kotisi, näyttää millainen olet oikeasti ja
tämä antoi sinulle mahdollisuuden......
Oli tullut sovitusti kylään ja kotisi olikin ollut siisti, kuten sinäkin - ja ilta oli ollut hyvä, kaikkinensa.
Hän oli lähtiessä sanonut olevansa pari viikkoa poissa maisemista, mutta tulisi heti palattuaan
kaverin luokse - mistä olit ollut iloinen.

Mutta kaksi viikkoa sinulle oli liikaa - sorruit kaikkeen vanhaan ja kun tuo unelmiesi nainen
saapui luoksesi, kohtasi häntä se näky, mitä hän vähiten kaipasi - entinen sinäsi!
Kääntyi kannoillaan ja katosi.

Ja nyt olet siinä ja valitat! Vieläkään et täysin ymmärrä, miksi hän lähti ja mitä teit väärin.
Totesit vain, että.... taidat lähteä baariin illalla - kai sieltä taas jonkun mukaan saa.

Huokaisin - jotkut eivät opi koskaan, eivät koskaan!
Jatkoit elämääsi - tyhjänä - ollen vain Mr Nobody, niille naisille.... jotka jäivät vain unelmiisi.

------------------------------------------------------------------------

Kuka aamulla hymyili?
Kuka?
Sinäkö?

Hyvä! Niin minäkin!
Muista, aamusi alkaa hymyllä..... vaikka sataisi, vaikka tuulisi,
vaikka maailma mielestäsi kaatuisi.... muista tämä:
Aamusi alkaa hymyllä - aina.

Mille sitten hymyilet?
Mille, jos sanot että vain huolia on?
Niin, mille....

Ole onnellinen - sinä elät!
Taas päivä vaikka mihin.
Ole onnellinen - sinulla on katto pään päällä!
Taas on turvaisa satama mihin tulla reissuilta.
Ole onnellinen - pieni auringonsäde ikkunan takaa on juuri sulle!
Pieni sadepisara poskellasi voi olla suukko häneltä, joltain.....
- ja syy hymyillä, taas!

Älä siis paina päätäsi alas - älä murehdi liikoja.
Elämäsi on ihanampaa, kun muistat - herää hymyillen, joka aamu.

Siis kuka aamulla hymyili?
Kuka?
Sinäkö?

Hyvä! Niin minäkin.... kuten taas huomenaamunakin.
--------------------------------------------------------

Mä tunsin sydämessäni jotain kadonnutta.... kauas sieluuni hautautunutta!
Se ryöppysi sieltä esille, vahvana... silti arkana.
En uskaltanut ääneen sanoa, en sitä kenellekään kertoa.......
- pelkäsin, että ..... se ei ehkä olisikaan totta..... - pelkäsin tunteitani!

Mä tunsin jotain - mitä joskus kauan, kauan - liian kauan - sitten olin saanut kokea.
Mä tunsin, mutta en uskaltanut sitä julki tuoda.
Sisälläni kuohui, mieleni seilasi sinne..... mieleni seilasi tänne.... mieleni etsi jotain
kiinnekohtaa, jotain ajatusta - apua sieltä täältä - sinulta!

Sä kerroit sanoin, sä kerroit teoin, sä kerroit kosketuksin....
Kaikki ne kertoivat mulle, mitä ajattelit.
Ja silti epäröin, epäröin ja epäröin.......... loin turhia kauhukuvia, pimeitä ajatuksia
- peläten, että tämä ei olisikaan totta - ei aitoa, sittenkään.

Hiljaa toivon päivittäin, että sieluni uskoo sanoja, silmäni näkeviä tekoja ja
sydämeni ymmärtää totuuden - ja saisin tuon sieluuni syvälle
hautautuneen tunteen päästää kokonaan irti, valloilleen!

--------------------------------------------------------------------------











































































torstai 1. lokakuuta 2015

Kuinka vaihtuukaan syyskuu lokakuiseksi...

Huh huh, sanoisin! On ollut sellaista menoa ja meininkiä monin tavoin viime viikot, että
en valitettavasti ole ihan itsekään "kartalla" ollut joka käänteessä, mitä on joutunut kokemaan.
On ollut positiivisia asioita, mutta - kuten niin tavallista - myös ikäviäkin.
Kaikkea mahtuu hiljaisen miehen maailmaan...

Muutama asia on harmittanut jonkin aikaa, esim. se että on henkilö / henkilöitä, jolle tai joille on
melkoisen mahdotonta näemmä pysyä sanassaan ja tehdä tietty(jä) asioita.
Väännä siinä sitten tällaisten vuoksi itseäsi asioista toiseen, koita selvitä kuiville ja elää
niin rennosti, kuin vain pystyt - tietäen, että jotkin ongelmat odottavat kuitenkin seuraavanakin päivänä!

Mutta ei pahaa, ettei hyvääkin - kuten sanoin. Olen saanut hymyillä enemmän, kuin mitä koko kesänä
olen hymyillyt. Kiitos siitä (sens.)! Edellisen kerran tunsin olevani onnellinen saman kaltaisesti alkuvuodesta
ja viime vuoden lopulla. Muistan hyvin esim. viime jouluaaton......

Mutta se elämän kuvioista. Varmaan 99% lukijoista veti jo ranteitansa auki.
-----------------------------------------------------------------------------

Siinä se vain oli....
yksinäinen lasi edessäni - ja turhaan taasko odotin häntä...
Turhaanko?
Odotin ja sivelin lasin pintaa, sen hieman rosoisia muotoja tutkiskelin sormillani.
Hiljaisuudessa istuen, tuon kaiken hälinän keskellä, yksin....

Siinä se....
Olin ja mietin, odotin...
Turhaanko?

Lasi nousi huulilleni, siemaisin jo lämmennyttä juomaa. Jäät sulaneet....
Katselin hiljaa lasia, pyöräyttelin kädessäni ja mietin... odottaen.
Turhaanko?

Pyysin itselleni palan paperia ja kaivoin taskustani kynän.
Päätin kirjoittaa viestin..... koska häntä ei näkynyt.
Odotin - ja odotin....

Paperi oli edessäni, tyhjänä. Tuijotin sitä ääneti.
Olin omassa hiljaisuudessani, tuon hälinän keskellä... yksin, kaikkien joukossa.
Pyörittelin pieniä kuvioita siihen, en saanut sanoja aikaiseksi. Ahdisti, kun odotin.
Turhaanko?

Lopulta aloin kirjoittamaan..... hänelle.
Sanoja syntyi hitaasti, jokaisen mietin erikseen - samalla odottaen,
kun kuulin takaani äänen.... hänen!
Käännyin, yllätyin..... ei ollutkaan turhaa.... odottaa, häntä!

Rypistin nopeasti paperin, työnsin taskuuni ja halasin häntä
- halasin lujempaa kuin koskaan, koska hän oli sittenkin hän - ja hän oli siinä!
Enkä enää koskaan odottanut turhaan.
---------------------------------------------------------------

Sä olit elämässäni pienen ajan, mutta sydämessäni ikuisuuden!
Sä teit sinne oman pienen kolosi, minusta onnellisen.
Sä olit "vain" sä..... ja minä, kaikkeni hyvällä tahdoin sulle.

Sä olit.... olit niin kauan kuin halusit.
Sä nauroit, sait minutkin nauramaan.....
Sä säteilit, sait minut sillä hymyilemään....
Sä olit "vain" sä.... - silti paljon enemmän!

Mutta miksi sinä yhtenä arkisena iltana,
miksi - vain poistuit?
Huusin silmilläni perääsi, ääntä en saanut suustani.
Kuuntelin viimeisiä askeliasi,
ennen kuin ne katosivat.... kaikuen kadun kosteuteen.....

Kului aikaa, vaihtuivat tunnit päiviksi - päivät viikoiksi...
Tuli viikoista kuukausia.... sinä silti olit siellä,
sydämessäni, pienessä kolossa!

Sitten, jostain yllättäin - sain kuulla sinusta, hetken vain!
Avasit sen pienen kolon oven sydämestäni, toit sinne
uutta valoa - hetkisen.....
hymyilin, taas pitkästä aikaa - hymyilin.
Koska sä olit "vain" sä, silti aina paljon enemmän.

Varovasti kyselin, missä sinua näkisin....
Ehkä siellä - ehkä tuolla - ehkä täällä.
Oliko aika oikea? Mietin, sitä sinullekin sanoen.
Ehkä on, ehkä ei, tiedä sitä kummankaan sydän ei.
Vaan se riski otettava on, kohdattava hiljaa - nähtävä,
onko toinen onneton..... ilman toista edes tuttuna, ihmisenä......
silti pienen kolon sydämestä omistavana!

Ja muutama yö jo unessa on kertonut, näyttänyt....
- sä kävelet sieltä jostain takaisin, kohdata annat,
koloosi omaa et kokonaan sulje - sydämestäni mun.
Annat sen hymyillä, edes hieman - kuten annoit ennenkin!

Sitä toivoen - odottaen...
------------------------------------------------------------

Tuskaa hei, tuskaa ei.... tuskaa sitä tahdo elämä kenenkään ei!
Tuskaa hei!
Sitä on, sitä vain on.... sille voi ketään ei - ei mitään ei.
Tuskaa hei!

Sitä on, sitä vain on..... sille et voi mitään, sitä vain on.
Tuskaa hei!
Tuskaa hei!
Tuskaa hei!

Sä voit huutaa apua, sä voit koittaa paeta, sä voit vain koittaa...
Mutta et sä pakoon pääse, hei.... sitä tahdo elämä kenenkään ei!
Tuskaa hei!

Mut´ se kuuluu elämään, se kuuluu - se vain kuuluu....
Sille mahda mitään, ei - sitä pakoon kukaan pääse ei.
Sitä silti tahdo elämä kenenkään ei!
Se on sitä, se vain on - hei.
Tuskaa hei!
Tuskaa hei!
Tuskaa hei!

Ja kun sä väliin luulet, että sen olet voittanut,
sen kaiken jo kokenut.... se tulee... se silti elämääsi tulee....
Tuskaa hei!
Tuskaa hei!
Ja siellä se taas on, sille mahda mitään ei.....
Se vain on, se
Tuskaa hei!
---------------------------------------------------------------

Muistan ensimmäisen aamun kanssasi!
Muistan, kuinka mua rapsuttelit.
Muistan, miten toivoin että kellot vain olisivat seisahtuneet.....

Niin halusin siihen jäädä, siinä olla...... tuntea sinut lähelläni,
juuri sellaisena - aina!
Niin halusin..... sisältäni saakka hymyilin!

Annoin sun helliä, hyväillä... tehdä sitä, mitä itse halusin
tehdä sulle..... annoin kerrankin itselleni luvan nauttia!

Katsoimme toisiamme silmiin. Sain suudelman, täynnä auringon valoa,
täynnä välittämistä, täynnä..... sitä mitä emme sanoneet, mutta minkä
tunsimme jossain sisällämme olevan - sieltä esille tulevan!

Muistan ensimmäisen aamun kanssasi!
Muistan kuinka minulle kuiskailit.
Muistan, miten toivoin että kellot vain olisivat seisahtaneet.....

Niin halusin kaiken olevan, juuri noin - kanssasi.
Ja miten sainkaan huomata....
kaikki aamut kanssasi olivat samanlaisia, kuin aamu ensimmäinen - kanssasi!

Enkä enempää toivoa voinut, en edes kuvitella osannut.......
Siinä oli jo kaikki, siinä olit - sinä!
--------------------------------------------------------------










































































keskiviikko 3. kesäkuuta 2015

Alkoiko kesä jo?

Niin, otsikosta sen huomaa, mitä minäkin kuten varmaan monet muutkin ovat miettineet!
Eli missä se kesä on? Onko kesää jäljellä? Sataako vettä... juhannuksenakin......?
Mutta vaikka on ollut hieman viileähköä, mikä toisaalta on aivan normaalia näin alkukesästä,
niin ketään ei ole kai huomannut sitä iloista seikkaa, että itikoita tms. ei ole niin paljoa
lennellyt riesana! Itse en ainakaan ole huomannut.

Lomia jo moni viettelee. Itse meinaan pidellä hieman pätkissä taas lomaa, kuten viimeiset
xxx-vuotta (ette halua tietää). Missä sitten näitä pätkiä vietän, olenko jonkun kanssa vai miten...
- en osaa itsekään noihin vastata vielä. Otan päivän kerrallaan ja nautin elämästä
niissä puitteissa, kuin vainkin saan ja kykenen - sekä osaan.
---------------------------------------------------------------------------------

Oli aika, juuri sellainen.... me kahdestaan naurettiin ja elettiin.
Oli aika!
Kaikkea koettiin, isoja iloja - pieniä juttuja.... kaikkea.
Oli aika!

Sitä se oli, jotain taianomaista - jotain outoa, erilaista.
Kaksi vierasta - silti tuttua.... toisissaan, toisilleen...... kylmässä maailmassa.
Oli aika!

Vaan kerran se katosi. Hävisi, kuin savukiehkura tuuleen... taivaalle....
Meni aika!
Ei jäänyt kuin mieleen ne hetket, joita oli ollut silloin..... silloin, kun oli aika.
Vaan sitten ei ollutkaan mitään, kun...
Meni aika!

Tuli tyhjyys... tuli kuilu kahden väliin! Outo, ylipääsemätön.... - ja turha!
Tuli epävarmuus, tuli tuska.... tunne siitä, että kaikki kaunis
jopa muistoista vietäisiin pois... ja jäisi eteen vain se pimeä kuilu - täysin turha!

Aikaa kului.... kellon viisarit kiersivät kehää.
Vaihtui tunnit päiviksi, vaihtui päivät viikoiksi.... vaihtui viikot kuukausiski...
Aikaa kului....

Ja sitten, jostain tuli eteeni... silmiini.... jotain, mikä sai kyyneleet niille nousemaan!
Jostain kaukaa - silti niin läheltä - kerroit minulle, että ....
Sydämeni oli pysähtyä! Silmäni vain tuijotti niitä sanoja!
Huusin sisälläni itselleni.... - rakentaisimmeko sillan tuon kuilun yli?
Toivoin ja toivon - rakentaisimmehan.....!

Jotta olisi.... jotain, aikaa sellaista mitä ei voisi olla muuten.
--------------------------------------------------------------------------------

Vihdoinkin oli vapaata! Päätin käyttää sen hyväkseni ja herätä varhain.
Auringon kirkkaat säteet valaisivat aamuani ja katselin ulos.... luonto oli vielä
hieman unessa.... vain lintujen laulua kuulin, eipä edes liikennettä paljoa ollut.

Päätin lähteä reippailemaan. Joskus aiemmin olin tykännyt kulkea metsissä...
samoilla vain poluilla ja nauttia luonnosta. Nyt päätin pitkästä aikaa taas tehdä noin.

Vaan ensin kunnon tankkaus ja sitten päälle ja ulos.
Hetken mietin, minne lähtisin. Aivan kodin läheisyydessä ei ollut oikein sopivia
metsiä pienelle retkelle, jotenka ei muuta kuin auto alle ja matkaan.
Ajelin sinne tänne ilman sen kummempaa suuntaa ja lopulta erään pienen kantatien
varrelta löysin siitä erkanevan metsätien, käännyin sille.
Ajettuani hetken matkaa löysin paikan, mihin saatoin jättää autoni parkkiin ja
sitten vain hieman katselemaan maastoa, missä sitä olisi, että löytäisin takaisin autolle.

Lähdin kävelemään. Hetken matkaa kävelin tuota metsätietä eteenpäin vaan jonkin aikaa
sitä kuljettuani näin pienen polun ja päätin lähteä sitä pitkin kulkemaan.
Tuo polku kiemurteli vanhojen kuusien lomassa.... ja jonkin aikaa kuljettuani
huomasin, että sitä ei ollut ollenkaan! Mitä? Siis ei polkua...... edessäpäin.
Päätin kääntyä, vaan samassa kun olin lähdössä takaisinpäin, kuulin hentoista laulua
jostain... se kuului tuolta edestäpäin!

Olisiko siellä joku? Vai tuuliko tepposensa teki? Mietin hetken ja tunsin pulssini
kiihtyvän. Päätin lähteä katsomaan, mistä tuo laulu tulisi.
Hiljaa etenin, astelin varovasti etten vain millään varomattomalla astumisella
rasauttaisi vaikka jotain kuivunutta puunoksaa halki ja tuo jokin, mikä yhä lauloi,
pelästyisi ja ehkä katoaisi minulta!

Olin jo jokusen minuutin kävellyt, kun eteeni aukeni yllättäin sammaloitunut,
hieman kivetty polku! Katselin sitä ihmeissäni ja mietin, miten ihmeessä täällä
keskellä metsää olisi tuollainen.
Ja taas tuo laulu kuului!

Lähdin etenemään tuota pientä polkua pitkin ja sen päähän päästyäni tulin
keskellä metsää olevalle pienelle aukealle, mihin aurinko pääsi paistamaan
kirkkaana pilvettömältä taivaalta. Katselin ympärilleni, laulu oli lakannut... vielä
hetki sitten se oli kuulunut - ja kuulunut tosi läheltä.
Jäin seisomaan aukean laidalle kun kuulin:
"Sinä tulit!" Pelästyin. Joku puhui minulle. Pääni pyöri ympyrää, vaan en alkuun nähnyt
ketään.... missään, sitten tuo jokin sanoi uudelleen saman ja nyt näin hänet.....
Hymyni nousi sydämestäni saakka!
En olisi tätä odottanut, en ikinä.... mutta mitä näinkään... se minut onnellliseksi sai.
Ja juoksin suoraan hänen luokseen kaapaten hänet syliini, suudellen kevyesti poskelle.

Enkä voinut kuin olla onnellinen, että olin päättänyt lähteä vaeltelemaan pitkästä aikaa!
----------------------------------------------------------------------------

Tule mun luo!
Tule... tule mun luo...... jälleen.....
Tule mun luo!

Ota kädestäni kiinni, minkä sulle ojennan....
Katso silmiini avoimiin, näe niiden taakse.
Tunne sielussa se, minkä tunsit silloin....

Tule mun luo!

Älä karkuun enää juokse, älä itseäsi pelkää.
Älä turhaan aristele ja itsellesi uskottele, että ei - ei... ei enää...
Vaan, pyydän:

Tule mun luo!
Tule... tule mun luo....jälleen...
Tule mun luo!

Tunne se, mitä tuntea sait. Tiedät sen tunteen.... edelleen...
siellä syvällä sisimmässäsi!
Tunne se, mikä nauraa sut sai. Tiedät sen tunteen.... vieläkin...
siellä..... missä ovat muistotkin!

Tule mun luo!

Anna mun hiljaa sulle kertoa,
anna mun hiljaa sulle todeta,
anna mun hiljaa sulle näyttää..... Mitä sinä oletkaan....
Vaikka edes yhtenä aamuna, yhtenä yönä, yhtenä iltana.... milloin vain.

Siksi niin pyydänkin:
Tule mun luo!
Tule....tule mun luo....jälleen...
Tule mun luo!

Sinut vain leijumaan haluan, vaikka vain hetkeksi.
Sinut kun onnelliseksi haluan - ikuisesti!
Ja sen voisin hetkeksi, pienenä ikuisuutena tehdä... jos vain
Tulet mun luo.
-------------------------------------------------------------------------

Sä kerroit olevasi arka, sä kerroit että olet sirpaleina.
Suhun sattui sisältä hiljaa, suhun sattui kaikki ulkoapäin.
Sä pelkäsit elämää..... pelkäsit itseäsi......
ainoa mitä et pelännyt, oli yksinäisyys - pimeässä.
Vain sillä koit olevasi turvassa.

Sä tärisit, kerroit mulle arkaillen.
Sä pelkäsit, että nauraisin. Sä välttelit katseitani..... väistelit
kosketuksia.... et halunnut, et uskaltanut... et osannut, antaa tulla lähelle!

Kuulin tarinoita elämästäsi.
Kuulin hetkiä menneisyydestäsi.
Kuulin äänessä itkua, vaikka en nähnyt kyyneliä....
Kuulin äänessä pelkoa, vaikka koititkin sitä peitellä....

Lopulta en enää voinut vain olla!
Otin sinusta hiljaa kiinni. Otin vain käsistäsi.... pehmeästi ne suljin omiini.
Tärisit.... katsoit minua pelästyneenä... arkaillen.
Pelkäsit kai, mitä tekisin.
Vaan kuiskasin hiljaa pari sanaa sinulle.... irroitin otteeni ja sain sinut
otettua halaukseen..... varovaiseen, ensimmäiseen........

Kuulin, kuinka kyyneleesi valloilleen pääsi ja itkit olkaani vasten.
Tunsin, kuinka puristauduit minua vasten..... kaipasit turvaa, suojaa...
- ja sitä minä halusin antaa!

Ja tuon hetken jälkeen lupasin sulle, lupasin ikuisesti....
suojella sinua niin kuin osaisin, turvanasi olla niin kuin taitaisin....
kädet ympärilläsi pitäen. Olisin lähellä - vaikka olisin kaukana - ikuisesti!

Silloin tiesit, että en olisi mitään mitä pelkäsit.
Silloin tunsit, että en olisi sitä mitä ajattelit.
Ja sun oli pitkästä aikaa hyvä olla. Hymyilit!
------------------------------------------------------------------

Väsyttää.... silmät vain puolitangossa.... nukuttaa...
Mies haukottelee, venyttelee.
Mikään auta ei - väsy voiton vei.

Pinnistelee, yrittää... yrittää... ei vain jaksa.
Nukuttaa, voimat vähenevät ja uupumus valtaa mielen...
- vie miehen.

Valuu luomet päälle silmien, pimeyden mieleen tuoden
- uneen miehen vieden.
Ei jaksa... ei - haukottelee hetken, sitten painuu pää... hiljalleen.
Siihen jääden, nukahtaen... tuhisee tuo mies, väsynyt - täysin uupunut.

Uni miehen vei, mitään mahtanut hän ei!
Päiväuneksija kesken kaiken, torkkuja ottaen.... siinä hän oli:
 Nukahtanut mies.
----------------------------------------------------------------------------

Kiitos ja näkemiin.
Aikani kuuntelin, selityksiä ja selityksiä..... kaikesta.
Sä et vain ymmärtänyt tai et vain tajunnut... ei, et todellakaan
- luulit että tietäisit, luulit vaan et tiennyt.

Kiitos ja näkemiin.
Aikani seurasin sivusta, selittelyä ja sepittelyä....kaikesta.
Sä et vain ottanut onkeesi, et niskasta itseäsi nostanut - etkä kuunnellut
- luullen että riitti kun omaa mielikuvaasi intit ja intit.

Kiitos ja näkemiin.
Päätin antaa olla, päätin sivuun mennä.
Mitä sitä turhaan yrittää, kun et halua neuvoja - et kuunnella sanoja,
ehkä joltain toiselta, ehkä asioita kokeneelta....
Mutta kun ei niin ei.
Sä olit vain sä - inttäen vain sä.

Joten miksi turhaa yrittää.....
Sanon vain:
Kiitos ja näkemiin.
Yritä pärjätä avuitta, neuvoitta..... mitään.

Ellet silmiäsi avaa  - mieltäsikin, on taipaleesi raskas....
-tulet sen vain huomaamaan!
Elämä ei ole helppoa, mutta siitä voi tehdä siedettävää...
- kun suostuu toisten neuvoa ja auttaa - tarvittaessa.

Siihen saakka:
Kiitos ja näkemiin!
-----------------------------------------------------------------------------

Mulla oli ne hetket, täysin omat - hiljaiset.

Nautin tuokioista omista, nautin..... kuten nytkin!
Olin omillani, olin itselleni... vain omalle sielulleni, sydämelleni.

Pitkästä aikaa!

Mulla oli ne hetket, täysin omat - onnelliset.

Nautin ajasta omasta, nautin....kuten nytkin!
Olin itselleni, olin rauhassa.... vain omalle mielelleni, maailmalleni.

Pitkästä aikaa!

Kaivoin esille levyn, katselin sen kantta ja sivelin sitä hetken....
Otin levyn esille ja asetin soittimelle..... nostin neulan hitaasti,
kuin elokuvassa..... hitaasti - laskin sen levylle, varovasti... uralle...
- ja kohta asunnon täytti nuo sävelet....... kevyt huokaisu!

Nautin tästä tuokiosta!
Pitkästä aikaa!
Minä - itselleni, vain omalle sydämelle - vain omalle sielulle.

Asunnossa oli vain minä ja tuo musiikki.
Seurasin levyn tasaista pyörimistä soittimella.
Musiikki ja tuo pyöriminen sai minut lähes maagisen hypnoottiseen,
onnelliseen tilaan - olinko nirvanassa.....!!!?

Nautin.
Sain olla taas, pitkästä aikaa..... itselleni.
Ja vain musiikki kuului asunnosta.
------------------------------------------------------------------------