No niin no ..... vai miten se nyt olikaan.

Elämä on yllätyksellisiä asioita täynnä. Välillä ei edes edessään olevia tapahtumia näe, ei ymmärrä, eikä osaa käsitellä. Voin sanoa kokemuksesta, että viime viikkoina on joissakin
asioissa silmät avautuneet uudella tavalla - joista jopa pidän.
No vastavetona on tosin todettava, että paljon on tuotu eteen myös sellaista, mikä on
mieltä hämmentänyt ja en vain ymmärrä..... ainakaan vielä.

No hiljattain monet jotka tapasivat minut, ihmettelivät väsynyttä olemustani.
Siihen oli syynsä.... - nyt voin sanoa, että jos samoja ihmisiä tulee vastaan, näkevät paljon
pirteämmän miehen, vaihteeksi. Hymyilen varmaan sisältäpäin enemmän, kuin hetkeen.
Vaikka enemmänkin voisin hymyillä, tosin se vaatisi vain muutamalta henkilöltä
jotain, mitä itse en voi tehdä.

Mutta se siitä - ja sen kestävyydestä!
---------------------------------------------------------------------------
Olen lisännyt tuonne tämän päivityksen perään kaksi tarinaa.
---------------------------------------------------------------------------

Älä elä elämää toisen, älä sen ihmisen - ken siinä on, missä hän onkaan!
Älä mene sohimaan, älä sorkkimaan.... ole vain vierellä, mutta...
- älä elä elämää toisen!

Vaikene vaikka ei tarvitsisi, ole vain rinnalla - siinä vierellä.
Kuuntele ja kuuntele, kuuntele niin että tiedät mitä kuuntelet!
Ja muista: Älä elä elämää toisen...
                                                                                      
Hän on hän, tuo on tuo - sinä olet sinä  - nuo ovat ne...
Me olemme me, silti minä vain minä ja sinä olet sinä!
Eikä toisen elämää elää saa, ei siihen liikaa vaikuttaa....
- siinä ole vierellä, sinuna - itsenä, aitona omana, muistaen:
Älä elä elämää toisen!

Ole hiljaa vaikka puhuisit, älä turhaan tarinoi.
Avaa mielesi, avaa sydämesi - muista kuunnella..... kunhan muistat myös:
Älä elä elämää toisen!

-------------------------------------------------------------------

Yhdessä pimeässä yössä voi mieli laukata syvälle.
Yhdessä pienessä hetkessä voi sydän palaa karrelle.
Yhdessä pienessä tuokiossa voi sielu hajota sirpaleiksi.

Vain yhdessä.......
Vain yhdessä......
Ei se enempää vaadi, kuin vain sen yhden - sen yhden!

Silloin ei hyvä ole olla yksin.
Silloin ei saisi upota tuhoisan mielen suohon.
Silloin pitäisi saada lähelle joku, edes hetkeksi - pieneksi.
Jotta ei olisi sitä yhtä pientä.....
-yötä
-hetkeä
-tuokiota
..... ehkä sitä viimeistä!

Ajatukset vievät sinut helposti teille väärille.
Mielikuvat valtaavat sinut, hajoittavast totuuden... satuttavat sydäntäsi - turhaan!

Yhdessä pimeässä yössä voi mieli laukata syvälle.
Yhdessä pienessä hetkessä voi sydän palaa karrelle.
Yhdessä pienessä tuokiossa voi sielu hajota sirpaleiksi.

Hatara mieli ihmisen, sinun herkän sielusi.... et saa antaa hajota, et pimeyteen kadota.
Vaan sytytä se pieni kynttilä maailmaasi, ota joku lähellesi - kerro kaikki - avaudu.
Tuo itsesi ulos, pimeistä mietteistä - syvyyksistä sielun ahdistuneen.

Koska:
Yhdessä pimeässä yössä voi mieli laukata syvälle.
Yhdessä pienessä hetkessä voi sydän palaa karrelle.
Yhdessä pienessä tuokiossa voi sielu hajota sirpaleiksi.
Ja sitä sinäkään et halua  - vaan haluat elää - muista, elää!



 -----------------------------------------------------------------

Miksi en ole kuullut sinusta?
Miksi vaikenet muurisi sisälle?
Missä mietteesi meneekään, teetkö pelkoja itsellesi?

Päivisin odotan, iltaisin mietin.... öisin joskus...... sen sinä tiedät.
Ja taas uudelleen ja uudelleen.... päivästä toiseen, samaa rataa mieleni kulkien,
minua eteenpäin vieden - toivoen - odottaen.

Ja aina mietin:
Miksi en ole kuullut sinusta?
Miksi vaikenet muurisi sisälle?
Miten usein olen toivonut sinut näkeväni - luullut sinut nähneeni.....
- ja aina mieleni on saanut pettyä - aina.

Uudestaan ja uudestaan saavun paikkaan, jossa erosimme.
Uudestaan ja uudestaan toivoen, että tulet kuten lupasit....
kertomaan, puhumaan - minua tapaamaan.

Ehkä se päivä vielä tulee, ehkä.....

---------------------------------------------------------------

Kuka sanoi, että elämästä ei voi nauttia pieninä ripauksina?
Kuka väittää, että omaa onneaan ei voi rakentaa pienistä palasista?

Nostan käden ja tunnustan!
Olen ollut typerä, olen ollut varma asiasta - luullut niin, ettei
noin voisi olla, ei vain pystyisi olemaan.
Vaan mitä maailmassani onkaan, mitä näenkään ja saankaan kokea?

Onnea!
Alkoi pieninä hippusina, ohimenevinä hetkinä.
Onnea!
Lisääntyi hetket pienet, tuli tekoja - tuokioita ..... asioita aurinkoisia.
Onnea!

Pieniä ripauksia........ saatuja ja tehtyjä!
Pieniä palasia .... vastaanotettuja ja toisille annettuja!
Onnea!

Sitä on elämä - pienistä ripauksista ja palasista rakennettuja
hetkiä, sinusta itsestäsi paljon kiinni - ovatko ne onnellisia vai eivät.

Minun ovat, juuri nyt!

----------------------------------------------------------------

Tämä on Sinulle!
Vain sinulle...... tiedät kyllä, että olet se - kenelle.

Ne muutamat laulut, mitä laulettu.
Ne muutamat sanat, joita sanottu.....
- ja hetket koetut. Ne kertovat enemmän, kuin mitä kerron sanoilla.

Kuiskasin korvaasi: "Kiitos, kun olet maailmassa!" Hymyilit, halasit
- pidit lähelläsi lujaa - ääneti, kehosi kielellä paljon sanoen.

Tiesin: Se kaikki oli minulle - vain minulle.
Kuten minä - sinulle.                                  


---------------------------------------------------------------------------

Meitä oli me kolme, kolme hiljaista miestä.
Istuimme alkuyöstä huoltamolla, mietteissämme - elämästämme.

Kaikilla oli uusi vaihe, oli uusi nainen, oli uudet kuviot......
- vai oliko sittenkään?

Siinä istuttiin, siinä juteltiin, kahvilusikoita kupeissa pyöriteltiin.
Hetken koitettiin jutella hieman niitä näitä.... mitä taas oli tapahtunut ja koettu.
Mutta sitten vain vaiettiin, äänet madaltuivat - tuskin toisiamme kuultiin.

Miksi niin?

Meitä oli me kolme, kolme hiljaista miestä.
Naisistamme keskusteltiin, hiljaa - todella hiljaa toisillemme kuiskailtiin....
- mitä me pelättiin?

Toinen teistä aloitti, hiljaa kertoili.......
oli miehen elämän raamit pieniksi menneet.
Vain työ ja koti ja kotona vain tuo nainen.
Hän välitti paljon tuosta naisesta, kertoi hyvistä asioista.... hetkistä mukavista,
hänen piirteistä ihanista, joihin oli rakastunut.
Ja sitten tuli se "mutta...." !

Me kuuntelimme hiljaa, nyökkäilimme vain.
Me vastailimme hiljaa, lähes kuiskaillen vain.
Ei noussut äänet miesten, ei sanat kaikuneet muualle.....

Meitä oli me kolme, kolme hiljaista miestä.
Yöllisellä huoltoasemalla yhdessä istuimme ja juttelimme...

Sitten kertoi toinen, kertoi ja kertoi..... näimme miten häntä ahdisti.
Hän välitti naisestaan - rakasti tuota... kertoi asioita valoisia, iloisia ja
hymyn kasvoille nostattavia! Meistä tuntui hyvältä kuulla kaikki tuo....
Mutta miksi häntä ahdisti?

Hän kertoi, lähes häpeillen......
Ei voinut sanoa naiselleen, mitä välillä itse halusi.
Ei voinut kuulemma kuin mukailla..... tottua toisen päivärytmeihin, elämän kuvioihin.
Ei kuulemma saanut toteuttaa luvatta asioita, pieniäkään.... vaan niihinkin
suostumus tuolta naiselta tarvittiin.
Ja me kuuntelimme vain hiljaa, jaoimme ahdistuksen tuon kaverin..... yhdessä sen kokien.

Ja hän jatkoi.... hiljaa tarinaansa, elämästään uudesta ja tuosta naisesta mitä rakasti.
Silti näimme ja kuulimme sen: "Mutta....!"

Hän haki uuden kupillisen kahvia ja jatkoi tarinaansa.
Ei kokenut elämää tasavertaisena, ei saanut olla toisen rinnalla!
Tuo nainen, kaikessa ihanuudessaan, määräsi kaikesta.... ja suostui miestä
tapaamaan vain kun hälle sopi..... eikä siitä määrätystä hetkestä saanut
myöhästyä minuuttiakaan, ei sekunttiakaan - jos halusi tuon naisen kanssa
edes hetkisen saada viettää aikaa..... kahden.

Me vain nyökkäilimme.
Meitä oli me kolme, kolme hiljaista miestä.
Ja meillä oli elämässämme jotain uutta, mutta oliko se sittenkään..... oliko?

Ja mitä minä sitten kerroinkaan?
Mitä heille paljastinkaan?
Elämäni kuvioista eteen tulleista, nousuista ja laskuista........ iloistako vaiko suruista....
- ahdistiko jokin, vai hymyilläkö vain sain?

Mitä heille sanoinkaan, sen olen jo kertonut.... sen olen jo maininnut.....
Aiemmin? Ehkä!
Nytkö? Ken tietää.....
Mutta hän, ken siinä elämässäni nyt on, hän tietää....... ja mielessäni myös hymyilen!
------------------------------------------------------------------------------

Kävelin iltahämärässä yksin, loppukesän lämmin tuuli haroi hiuksiani
ja siveli poskiani. Olin syvällä mietteissäni, kunnes kuulin tuon soiton....

Jostain kuului tuo viettelevän houkutteleva kitaran soitto.
Pysähdyin kuuntelemaan ja huomasin lähellä puiston, mistä tuo soitto kuului.
Lähdin ääntä kohden kävelemään ja mitä lähemmäksi kuljin, sitä paremmin tuon
kuulin..... Andalusialainen kitara soi kaihoisasti, väliin tulisesti kuin matador
härkäareenalla ja taas toisinaan hitaan viettelevästi kuin flamenco -tanssijan
salaperäiset askeleet parketilla.

Askeleeni nopeutuivat, halusin myös nähdä tuon taiturin.....
Ja kohta edessäni tuo hahmo olikin. Istui penkillä pienellä, pienen sillan kupeessa.....
Tuon sillan alla virtasi pieni puro, kiemurteli pitkin puistoa ja tuntui kuin
puron solina olisi yhtynyt tuon kitaristin taiturimaisten sormien näppäilemien
sävelten sointuihin mukaan.

Jäin kuuntelemaan......
Soi tuo Andalusialainen kitara tulisesti, vietteli sävelin..... toisinaan
haikeutta ilmoille luoden.
Paikalle saapui myös muita, säveliä kuulleita, jotka jäivät vain katselemaan ja ihailemaan
- minun laillani - tuota kitaran taituria.
Oli kuin tuo mies ja kitara olisivat olleet yhtä.......

Eikä minullakaan ollut enää kiire mihinkään.
Kuuntelin ja kuuntelin.....  iltahämärä vaihtui jo yöksi ja tuuli muuttui viileämmäksi,
mutta kitaran tuliset soinnut lämmittivät mieltäni niin, etten kylmää edes tuntenut!

Lopulta kuutamon kalpean taivasta valaisten hän lopetti, kumarsi hiljaa ja
vain poistui yöhön. Meitä jäi useita vain katsomaan hiljaa tuon miehen perään....
mielessämme vielä kaikuen nuo Andalusialaisen kitaran kauniit sävelet.
--------------------------------------------------------------------

Sunnuntain satoa

Tästä se sitten lähtee.... - vai lähteekö, vain taivas tietää eikä se kerro!
On vain vaikeaa löytää se 1. aihe mistä lähtee tarinoimaan, joten tänään kirjoitan yhtä ja
huomenna toista. Koittakaa pysyä kärryillä ja juonessa mukana.

Laitan näin alkuun jotain mitä olen kirjoittanut joskus aiemmin ja joita muutama muu
on saanut lukea toisaalla...
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - 

Nyt tänne olen lisännyt jotain uutta, hieman... en paljoa mutta jotain.
Ja jos joku miettii, miksi tänne niin tämän osion otsikko kertoo syyn: Sunnuntain satoa. (23.11.2014)
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Tämä blogipäivitys on monien tarinoiden suhteen vanha,
mutta jostain syystä halusin nyt "päivittää" tämän ja tuoda
esille tekstit. Lisäsin tuonne perään seitsemän pienen jutun jälkeen
uusia ajatelmia, jotenka olkaa hyvä vain! (10.8.2015)
-------------------------------------------------------------
 
 Katselin sateen keskellä taivaalle, kyynelten läpi etsin häntä - omaa enkeliä.
Jossain hän oli, minua suojeli! Kiitin jälleen hetkestä, suojelluksesta tuosta
ja sydämeni tiesi, ei mikään minua täältä vielä veisi.
Nousee päivä uusi, hymyillen herään - vielä on paljon elämää, kokemuksia
edessä joita mä kerään! Olen onnellinen, olen elossa.

Hetki sitten yksin jäin, istuin hiljaa huokaisten. Äänettömyys minut ympäröi...
Tunsin vielä ihollani lämpösi, huulillani suukkosi, silmissäni näin katseesi....
Olimme lähekkäin - vielä hetki sitten. Vaan yllättäin sinut pois vietiin,
luotani irti otettiin.... sitä en hyväksyä tahtonut, vastaankin laittaa koitin.
Mikään auttanut ei, valitukset, itkut, halaukset.... ei.
Menit - poistuit.... mutta vain hetkeksi, töihin... ja taas illalla kanssasi olla saisin!
.
Tunsin tuulen kasvoillani, tuiskun hiuksissani.
Kasteli sade ihoani, teki vaatteeni märiksi.
Salamoi - vavahteli maa jyrähtelyn voimasta!
Ilmassa oli...... taikaa!
Ja minä nautin joka hetkestä.

Katosin, tullakseni takaisin.
Lähdin, jotta sain palata.
Olin luonasi, koska en halunnut olla muualla.
Jäin vierellesi, sillä et halunnut mun olevan kaukana.
- Ystäväni!

Torkuin, sängyllä makoilin. Tunsin kuin jokin olisi koskettanut...
Silmiä hieman avasin, säpsähdin... - sinäkö siinä olitkin!
Nousin ylös nopeaan, kokonaan itseni herätin - ja
siinä ei ollut ketään, ei ketään - olitkin vain unta, taas
- vain unta.... ja syvään huokaisin.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Rakkaus...
- tunne mitä ei voi ostaa.
- tunne mitä ei voi lainata.
- tunne mitä ei voi kokeilla.
Sen kun aitona sydämessään tuntee,
ei muuta tarvitse!
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Avasin sydämeni, sinut sinne päästin.
Hetken sitä hyvänä pidit, hellit ja hyväilit..... vaan sitten
- kalvaa aloit, sisältä söit, kaiken herkän pilalle sait ... nauroit vain.
Ja minut tyhjäksi kuoreksi yksin jätit.

Kaukana oli se hetki kun yksin olla jouduin.
Takana ajassa menneessä....
Mutta edessä - siellä odotti aika jonka luulin
taakseni jättäneen..... tulossa uudelleen!
Koittaa kiinni minusta ottaa, viedä pois tästä...
Vaan luovuta en, taistelen
- ja saan kasvoilleni valon aurinkoisen!

Ennen oli vain yksi, yksi ainoa sydän.
Sitten tuli toinen, hetkeksi rinnalle.
- Sykkivät yhdessä, iloiten ja rakastaen.
Vaan tuo toinen sydän vain käymässä kävi,
leikki hetken kuin kiusaten...
toiselle sydämelle lopulta ilkkuen, käänty pois
kauas kadoten. Ei jäänyt toisen sydämen tahtia
hiljenevää kuuntelemaan, ei enää halaamaan.
Ja jäi vain yksi sydän, yksi ainoa sydän...
mikä ei enää sykkinyt.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Elämä
-täynnä hetkiä, ohikiitäviä.
Elämä
-tyhjänä kuin taulun kangas.
Elämä
- ilman ajatuksia, autio
Elämä - sitä on elettävä!
Täytän hetket, maalaan tauluni ja
saan sen täyteen ajatuksia, elämää.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Ajattele, että et kykenisikään ajattelemaan.
Mieti, että et pystyisikään miettimään.
- Niin - miksi niin moni oikeasti toimii juuri niin
ja tekee asioita, joita ei haluaisi kenenkään edes tekevän!
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Miksi toisten joukossa voi olla niin yksin?
Miksi seurassa iloisessa tuntea voi tuskaa?
Miksi ulkopuolinen on sisäpiireissäkin toisten?
Miksi nauru muuttua voi itkuksi?
- Ja silti vain hymyiltävä on!
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Vielä valvon, vaikka jo aamu on.
Yö mennyt taas, yksi yksin.
Vielä valvon - miettien.... jotain odottaen.
Vaan taas turhaan - ja taas mennyt on yksi yö yksin.

Unta en saa, jokin valvottaa.
Mietteet mielen pyörittää.... kehää ajatukset kiertää.
Valvoen tuskailen, yksin yössä tässä...
aamu jo heräämässä - vaan silti vain unetta olen,
jotain kaivaten, silti ainoa olla taas sain - yössä..... tässä.... yössä.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Ja tästä eteenpäin mietelmät on kirjoitettu 10.8.2015!
-------------------------------------------------------

Sä veit minulta pois kaiken sen, mitä olin joutunut kokemaan....
Sä veit minulta pois sen olon pahan, ahdistuksen vaanivan!
Sä veit minulta pois.... enkä kaivannut edes oloa tuota.

Sä toit mulle auringon.
Sä toit mulle ilon.
Sä toit mulle - itsesi!

En ymmärtänyt alkuun, mitä sanoillasi sanoit
- mitä teoillasi tarkoitit - en.
Vaan kun laitoit minut kuuntelemaan - sinua ymmärtämään,
silloin sen tiesin - paremmin kuin koskaan....
Ja vain hymyilin!
----------------------------------------------------------

Kuljetaan tunnelia pitkin, hämärää.... tunnelia oman elämämme.
Kuljetaan.... yritetään päästä ulos, päästä valoon....
- vaan tunneli vain jatkuu ja jatkuu ja jatkuu!

Kuljetaan tunnelia - omaamme, silti mukana toisten.
Elämämme vie meitä eteenpäin, kohti jotain... kohti erilaista.

Ja jokainen meistä joskus näkee tunnelinsa päässä valoa,
ensin vain pisteenä - sitten isompana, kirkkaampana.....
kiiruhdamme... toivoen, että löytäisimme jotain - jotain uutta!

Miksi kiirehdimme? Mitä odotamme?
Mihin elämässämme on kiire?

Ja kun lopulta pääsemme tunnelimme päähän....
- mitä me löydämme? Onnenko?
Emme!

Siellä meitä odottaa ovi!
Ovi, jonka avattuamme astumme loppuelämämme maailmaan.
Sellaiseen, millaisen me siitä teemme.

Joten, mieti tunnelia kulkiessasi, mitä teet ja kenen kanssa!
Koska viimeisen oven avatessasi, tuohon loppuelämäsi
maailmaan - sinä olet valintasi tehnyt - ja elät sen kanssa.
----------------------------------------------------------

Mulle kerroit seuraavasi tekojani pieniä,
lukevasi sanojani näitä.
Yllätit minut!
Miksi?

Vaikka sanoit, että väliin ehkä ikävöit - väliin työnnät pois...
- silti tietää haluat, mitä sanon.

Älä katso asioita painajaisina! Älä mieltäsi maihin lyö!
Nosta katse ylös ja hymyile - tule ja juttele.
Yllätä itsesi!
Eikä miettiä tarvitse, ei hermoilla - ei.

On vain se hetki - ja me.
-------------------------------------------

Hän - vain hän.
Joskus kauan sitten oli: vain hän.

Hän - vain hän.
Joskus kauan sitten......
kauan sitten - oli - hän.

Hän!
Sai jotain, otti itselleen.... piilotti, väliin lähes kadotti.
Piti itsellään, vaikka ei ehkä tahtonutkaan - ei ehkä olisi voinutkaan.
Silti... silloin kauan sitten, kun oli - vain hän.

Hän - vain hän.
Sitten tuli aika erilainen... ja lähti myös hän!
Katosi, vaikka lähellä ehkä olikin.
Hän - vain hän.
Piti silti jotain itsellään, ehkä muistona ajasta jostain.
Piti silti jotain piilossaan, ehkä kaivaten ajasta jostain.
Hän - vain hän.

Vaan tulisiko hän takaisin?
Käymään hetkessä tässä, ajassa erilaisessa?
Ja olisiko hän enää .... "hän"?
---------------------------------------------

Kun ei aina osaa sanoa ääneen...

Otsikko kertoo jotain taas minusta. Vaikka olenkin kohtuullisen verbaalinen kaveri, on välillä
tilanteita että minäkin olen hämilläni ja viime päivinä on taas sellaisia tapahtumia ollut
muutamia. No ei mitään katastrofaalisia tms. mutta kuitenkin sellaisia, jotka ovat miehen
mieltä pyörittäneet hieman sinne ja tänne.

Töissä on sattunut kaikenlaista ja onneksi voin sanoa, että positiivisia asioita.
Vielä huomaan, että vaikka olenkin jo jokusen vuoden samoja hommia tehnyt, silti tatsia löytyy
ja osaan tehdä työni hyvin - monella eri tavalla!

Ainoa asia, mihin oikeasti en ole kovinkaan tyytyväinen, on muuten oma olemukseni.
Hieman laiska mies ei ole pitänyt itseään tarpeeksi hyvässä kuosissa ja hittolainen,muutama
kilo (onneksi oikeasti vain muutama) on tullut tuohon vyötärölle pesupalloksi.
Mutta eikös tällaiset miehet ole nyt in? Siis sittenhän meikäläinen on ihan "kuumaa kamaa" - kai.
--------------------------------------------------------------
Tuonne loppuun on sitten lisätty tarinaa, eli rullaile alaspäin, jos olet jo nämä lukenut...
- jos haluat päästä nopeammin uutuuksiin kiinni...
--------------------------------------------------------------

Tapasin sut taas yllättäin, pienen tauon jälkeen.
Näin silmistäsi, että olit onnellinen - hehkuit..... nauroit, äänesi oli iloinen.
Kerroit tavanneesi ihmisen, tuon kauniin upean kaunokaisen.
Tunsit jotain uutta, tunsit jotain erilaista. Sanoit rakastuneesi.

Joimme kahvia ja sua kuuntelin. Tarinoit toisesta kuin enkelistä.
Kuuntelin ja kuuntelin.... sinä vain kerroit ja kerroit.
Selitit, kuinka olitte tavanneet.... selitit, miten olitte silloin suudelleet....
Selitit yöstänne yhteisestä, aamusta uudesta - erilaisesta.

Ja olit sanojesi mukaan täysin rakastunut.
Mutta jokin sanoissasi hämmensi, hieman jokin särähti - ja sitten lisää utelin.

Sä yllätyit!
Sä epäröit!
Sä et enää ollutkaan varma... et sittenkään enää tiennyt.

Pyysin anteeksi, en sun mieltäsi halunnut masentaa - enkä onneasi kadottaa!
Toivoin sulle hyvää, ystävänihän olit. Vaan kerroin silti kerrankin....
- enemmän kokeneena - vain, että ei kaikki aina ole sitä miltä alkuun näyttää.
 Sä vain kiirehdit... vauhdilla toisen kanssa deittailit....
Mutta häntä et juuri edes tuntenut, et hänestä kertoa osannut!

Ja sitten sinäkin sen huomasit.                        


Aito rakkaus ei vain täytä sinun sydäntäsi.
Se leijuu sinun ylitsesi, täyttäen koko kehosi ja sielusi - ja sitten myös sydämesi.
Ja vasta sitten sinä olet rakastunut!
.................................................................................................

https://www.youtube.com/watch?v=zxoweoAuLjI

Sinä olit siellä.... omalla tiellä.
Minä olin täällä.... - ja kohta kai siellä!
Me olimme yhdessä, vaikka olimme erillään.

Me olimme kahden - yhdessä - salaa.
Me olimme.... toisissamme.... erillämme omillamme...
- silti väliin sydämissä - sinä minun, minä sinun!

Me elimme elämäämme.... missä menit sinä, siellä olin minä
- sielussasi.
Me elimme elämäämme.... missä kuljin minä, sillä olit sinä
- rinnassani.
Vaikka emme olla saaneet, yhteen meitä kun ei luotu... silti vain....
välillä oltiin toisissamme.
Annoimme tunteiden vallata maailmamme - nautimme siitä....
- vaikka emme olla saaneet!

Irti emme päässeet, emme edes yrittäneet.... tähän jäimme...
kierteeseen tähän outoon tunteeseen - mitä ei sallittua ollut, silti vain olimme.
Välillä salaa - kahden!



----------------------------------------------------------------------

Ei näin minulle tapahtua voi! Ei, ei todellakaan!
Näin sanoin itselleni.... vaan totta tuo oli.
Tuossa edessäni oli hän..... enkä olisi ikinä uskonut, todellakin tuossa oli hän.

Ja kaikki alkoi vain ohimennen.
Iltaa istuttiin, eri porukoissa oltiin.... väliin kyllä toisillemme hymyiltiin.
Ja hän lähestyi minua ensin.... muka vahingossa siitä ohitseni käveli ja huikkasi "hei!"
Näki hämmentyneen katseeni, en osannut sanoa mitään - en!

Tuli takaisin ja sanoi jotain, minä vain tuijotin! Kaverit naureskelivat, irvailivat
. tunsin kuinka punastuin..... hän halusi seuraani.
Meidät lähes työnnettiin toiseen pöytään kahdestaan ja siinä se ilta menikin.
Alkukankeuden jälkeen havahduin, tajusin että hän todella oli kanssani!

Se vain oli uutta.... se vain oli erilaista.... se oli kuin taikaa!
Miten minulle voi käydä näin? Mutta tuossa hän oli, hän todellakin oli.

Lähdimme lopuksi hänen luoksensa...... pienen matkan päähän.
Nautittiin lasillinen, tai parikin. Fiilis nousi..... pulssi sykki ja sydän jyskytti rinnassa
armottomasti... kiihkeästi..... hänen vuoksensa.
Ja sitten - hän vain tuli ja suuteli! Minulta lähti jalat alta, värinä kehossani räjäytti tajuntani...
- millainen hän olikaan.... mitä hän tekikään.... minulle!

Taustalla soi vain musiikki, nautimme hiljaa juomiamme.... hän kietoi kätensä ympärilleni...
suudellen kevyesti, näykkäisten huuliani - kieltäni.... olin myyty!
Lasimme tyhjenivät, hän nousi keimaillen... kävi tekemässä uudet juomat ja palasi
vieno hymy huulillaan luokseni.... laski lasit pöydälle ja aloitti keinuvasti tanssimalla
riisumaan itseään.....

Ei näin minulle tapahtua voi! Ei, ei todellakaan!
Näin sanoin itselleni.... vaan totta tuo oli.
Tuossa edessäni oli hän..... enkä olisi ikinä uskonut, todellakin tuossa oli hän.

Ja yöstä tuli...... kauniimpi kuin ikinä osasin kuvitella!
-------------------------------------------------------------------------

Ilta oli hämärtymässä yöksi.
Mielessä ei ollut mitään kaunista.
Ajatukset ahdistivat...... pyörivät ympyrää. Itketti, kirotutti, ahdisti....
- sattui rintaan, sieluun pieneen haavoitettuun.

Ilta oli hämärtynyt jo yöksi.
Mieli ahdistunut ei vain valoa löytänyt, oli ajatustensa vanki.....
Painuivat hartiat vain alemmaksi ja alemmaksi... pimeämmässä yössä.
Mikään ei tuntunut auttavan, eivät mietteet muuttuneet paremmiksi.

Yö eteni.... oli kääntynyt jo aamun puolelle.
Väsyneenä, ärtyneenä, ahdistuneena... omissa ajatuksissaan.
Mielensä vankina! Sattui - ja sattui, henkisesti.... yhä enemmän ja enemmän.
Mitä väsyneempi oli, sitä ahdistuneempikin!
                                                           

Aamu alkoi valjeta.
Ei vain mieli keventynyt!
Auringon ensi säteet valaisivat jo maata hiljalleen, mutta sielu oli pimeä....
Mieli oli synkkä.....
Pyöri omien mietteidensä ympärillä, kehää päättymätöntä.... yksin.
Turhaan - niin turhaan, vain väsyneempänä ja vihaisempana!

Ja lopulta väsymys vei voiton.
Tiuskien siirtyi sänkyyn ja nukahti.... ikävien aatosten vankina, ahdistuneena....
Nukahtaen levottomaan uneen.....
- silti toivoen, että herätessä saisikin hymyillä, eikä tuntea sielussaan tuskaa.
- ettei olisi enää vain yksin ajatustensa piirittämänä, niiden ahdistamana, loukussa - vankina!

------------------------------------------------------------------

Istuin kivellä ja katselin taivaanrantaa kohti.
Pilvet vaelsivat majesteetillisen rauhallisesti taivaalla eteenpäin,
väliin peittäen auringon.... tuon mikä ihoani lämmitti ihanasti.
Väliin sain tuntea kasvoillani kevyen tuulenvireen... virkistävän.

Olin rannalla, täysin autiolla... yksin.
Jossain kauempana kaarteli lintu tai pari, en niihin juurikaan huomiotani kiinnittänyt.
Nautin olostani.... yksin.

Sieluni kiitti, kehoni rentoutui... sain vain olla ja katsella tuonne
veden pinnalle... kuunnella laineiden tasaista ääntä, kun ne keinuen
rantautuivat rantahietikkoon. Teki mieli mennä uimaan..... alasti.
Olinhan täysin yksin, tuolla syrjäisellä rannalla.

Vaan mitä hiljaisuuteen tuli?
Mistä ääntä kuului?
Rauhaaniko rikottiin, rannalle muitakinko?
Ketä - missä - ja ennenkaikkea: Miksi?
Enkö kerrankin olisi vain saanut olla ja nauttia yksin tästä ihanuudesta, edes kerran?

Sitten näin.... - hän tuli tuolta sivummalta, ei ollut yksin.
Hän talutti perässään tuota kauniisti askeltavaa hevosta, mikä uljaana
asteli tuon naisen perässä. Lumouduin seuraamaan heitä.
Eivät olleet huomanneet minua, kävelivät hetken rantahiekalla kunnes astelivat
veteen.... ranta oli matala ja nainen meni muutaman metrin rannasta järvelle päin
ja antoi hevosen hiljaa seurata häntä. Näin, että nuo kaksi olivat selvästi
ennenkin olleet täällä.... kahdestaan nauttimassa veden ihanasta kosketuksesta!

Nainen heilautti kättään veden pinnalla, roiskautti hieman hevosensa ylle ja
tuo uljas ratsu hirnahti hieman, heilautti päätään ja kuulin kuinka nainen naurahti.
Näin tuon tapahtuvan vielä muutaman kerran, sitten he vain kävelivät rantaa pitkin
hiljalleen hetken..... palaten rantahiekalle....
Tuo nainen silitti hetken hevostaan, kuiskutteli sille jotain jonka jälkeen nuo
kaksi vain hiljaa lähtivät astelemaan takaisin, mistä olivatkaan tulleet.
Ja jäin yksin - lumoutuneena tuosta kaikesta - jäin rannalle yksin....

Ja tuosta kerrasta lähtien aina tuolla rannalla yksin ollessani toivoin,
että tuo nainen tulisi tuon ratsunsa kanssa takaisin - uudestaan....
Vaan vielä en kohdannut häntä ole, vielä..... - niin, vielä!

----------------------------------------------------------------------------

Kaivelin laatikoita, pengoin papereita... etsin kuumeisesti sitä yhtä asiaa!
Hitto... taas kaikki hukassa, mikään ei ollut siellä missä piti.
Mihin mä olin sen laittanut? Miksi... siis juuri nyt kun sitä tarvitsen!

Huusin itselleni!
Kirosin itseän!
Tiuskin ja tuhisin, ärisin ja murisin.....

Sitten eteeni, käteeni, tuo kirjekuori tuli. Hieman hämmentyneenä nappasin
sen papereiden seasta ja katselin aikani.
Miksi tämä yhä oli täällä?
Kysyin ääneen itseltäni.
Avasin kuoren ja nappasin sen sisällön - paksun nipun papereita -
käsiini ja aloin lukemaan... uppoutuen menneeseen, aikaan entiseen,
kauan sitten elettyyn: omaan eiliseen.

Olin ollut onnellinen.
Elin enemmän kuin ennen.... ennen sitä aikaa, mitä kirjeistä luinkaan.
Muistelin asioita koettuja - katselin sanoja kirjoitettuja....
rintaani viilsi, sattui..... sattui ja lujaa! Teki mieli tuskasta, kivusta henkisestä huutaa!
Ei - tätä en olisi halunnut enää... en olisi halunnut  enää saada eteeni....
Miksi nämä olivat täällä, miksi?

Kirjeissä, lapuissa... korteissa... eli aika entinen.
Se aika yhteinen: Minun ja toisen.... henkilön nyt jo eilisen, elämäni entisen.
Sieltä lukea sain ajatuksia koettuja, sieltä löytää sain sanoja sanottuja.
Sieltä nähdä sain sieluni silmin niitä hetkiä, jolloin olin ollut onnellinen - silloin.

Vaan liian myöhään tajusin, minut herätettiin.... että onni oli rakentunut valheelle vain!
Se oli ollut petosta suurta, se oli ollut tuskaa tajuta - se oli viedä miehen
maailmasta, elämästä.... kaikesta tästä - nykyisestä!

Lopussa sävyt muuttuivat... olivat tummia, erilaisia... häneltä!
Ja tajusin nyt ajan päästä, että vain valheelle suurelle, huijaukselle tunteiden
tuo onneni rakennettu oli. Enkä voinut kuin suuttua itselleni, miten olinkaan
mennyt tuohon halpaan ... - uskonut tuohon tunteeseen, sen huumaan.

Ja lopulta särkyi se viimeinenkin kuva tuosta henkilöstä.
Pirstaleiksi mureni..... rakentaen samalla ehjemmäksi omaa mieltäni, omaa
elämääni ja omaa sieluani!
Ehkä tuokin piti kokea, että ymmärtäisin nauttia siitä, mitä nyt olenkaan saanut....
Ymmärtää, että onni on rakennettava aidoista asioista.... eikä haaveista vain!

Ja hänen kuva rikkoutui mielestäni ikuisiksi ajoiksi, katosi menneisyyteen.... lopultakin!

Ja vierestä löysin ne paperit, joita etsinyt olin.
------------------------------------------------------------------------

Mitä sitä tekisi - yöllä...

No niin, tietenkin jotkut hieman villimmän mielikuvituksen omaavat saattavat ajatella otsikosta
tietenkin ihan mitä sattuu, mutta koska meikäläinen on kuitenkin - ainakin joskus - hieman ujohko, niin ei nyt ei ajatella mitään levottomia. Tämä on kuitenkin "perheohjelma!"

Niin, katselin kelloa ja huomasin sen olevan 01. ja rapiat. Perjantai meni sitten erilaisten asioiden säätämisessä ja hieman muutama juttu kalvoi mieltä, niin piti päästää höyryjä ulos ja
mikäs se... ensin aloin kokkailemaan, tai no tein vain makaronilaatikkoa tuossa hetki sitten ja
sitten pientä sisustamista. Onneksi en rymynnyt samaan malliin, kuin hiljattain eräs naapuri joskus kolmen aikaan yöllä.... mutta ne äänet sopivat paremmin siihen levottomiin ajatuksiin.

Hiukkasen siirtelin sitä sinne, tätä tänne, tuo meni tuonne ja ... kas, mistä nuo pari "villanorsua" (lukijoille tiedoksi, villanorsu on villakoirasta kehittynyt isompi otus) ilmestyivät? Ei muuta
kuin pikana imuri käteen ja nopsaan "norsut" pois. Eipä tuo "huuveri" onneksi pidä mahdottomia
ääniä, joten en usko että naapurit tulevat joukolla huomenna lynkkaamaan.
------------------------------------------------------------------------------------------

Jouduin oven sulkemaan.
Lähteä piti!
Matka outo alkoi, taakseni en katsoa saanut.
Jouduin oven sulkemaan.
                          
Etenin, katseeni maata viisti, mieleni mukana laahusti.
Lähteä piti!
Turvallisesta, lämpöisestä, pois mut työnnettiin.
Ei, paluuta mulle ei suotu.                                      

Jouduin oven sulkemaan.

Ovi jäi taakse...
hämärtyi kuva siitä.
En jaksanut kohta sitä enää muistella, ei vain jaksanut.
Oli se lopullisesti suljettu.
Lähteä piti!

Kauan ilman mitään sieluni vaelsi,
kauan vei kehoa ties minne.
Ei, paluuta mulle ei suotu.
Siis vain kuljin, vaikka paikoillani olin! 

Matkasin aikani, eksynyt olin - itseltäni.
Enkä huomannut edessäni....
en sitä vain tajunnut mielessäni....
Siinä oli, uusi ovi!

Miten mies voikin olla sokea?
Miten tyhmä hän itselleen olla voi?
Kirosin itseäni, kun sen avasin ja...
- uusi maailma aurinkoinen, se sieltä katseli.

Meni hetki, ennenkuin ymmärsin, että
tämähän oli ollut tässä jo kauan
- ovi uusi, uuteen maailmaan - uuteen elämään!
Astuin sisälle, minut vastaanotettiin....
Käännyin vielä kerran, tuosta ovesta kiinni otin
ja sen suljin, toivoen että viimeisen kerran
- jääden sen valoisammalle puolelle!
--------------------------------------------------------------------------------------

Minua jännittää!
Silloin sen piti tapahtua..... vaan ei, vielä ei ollut aika.
Minua jännittää!
Vaikka olenkin kokenut sitä - tätä - tuota...
ei, en vain ymmärrä tätä:
Minua jännittää!

Tänäänkö se tapahtuu?
Vai meneekö hetkeen uuteen?
Minua jännittää..... tiedä en, miten tämän selvitän.
Minua jännittää!

Toiselle kertoa tästä koitin,
puhelimen otin - hälle soitin.
Ei, ei vastannut..... jäin mietteisiini yksin.
Minua jännittää!

En voi kuin odottaa, katsoa mitä tulee tapahtumaan.
En voi kuin.... en vain voi.
Minua jännittää!

Vaan jos ei tapahdu, olenko pettynyt?
Vaan jos ei mitään tulekaan, olenko huojentunut?

Tuijotan tyhjänä kelloa seinältä. Sen viisarit vievät
minua kohti sitä hetkeä.... enkä mitään voi.
Minua jännittää!

Turhaanko? Liikaakin? Miksi?
Sen näen aikanaan.....
--------------------------------------------------------------------------------------

Sä ilmestyit eteeni ilta-auringon säteissä.
Sä katselit minua silmilläsi, lumoavilla.

Näit minussa elämää nähneen, maailman myrskyissä
kolhuja kokeneen. Silti näit mielen herkän,
sisälle rujon miehen.

Palannut olin taas jostain, kuin merimies satamaan suojaisaan.
Taivaltanut olin myrskyissä tuulien, tyynissä vesissä ja
auringonpaisteessa polttavassa... - matkannut paljon, ehkä liikaakin...

Sä ilmestyit eteeni, kasvosi kuin enkelin.
Sä hymyilit minulle...-jotenkin, mitä nähnyt ennen en ollut.
Sä tulit viereeni, sanoitta halasit
- minua maailman kolhinutta miestä.
Ja tuona hetkenä nousi ne kyyneleet silmiini
edessäsi sun, ensimmäisen kerran!
                                                                  

Katselin sinua.
Olit kuin se merenneito kaunein.
Katselit minua.
Olin varmaan se yksinäinen seilori....
Katselimme, kunnes suutelimme.
Siinä, ilta-auringon kultaisissa säteissä.
Minä ja sinä, oma merenneitoni!

Kotisatamani olin löytänyt.
-----------------------------------------------------------------------------------

Miksi niin moni meistä vain odottaa ja odottaa?
Ei elämä ole sitä varten ollenkaan!
Miksi ei mennä ja tehdä, eletä elämää?

Ei kaiken tarvitse tapahtua kaavoihin kangistuneena,
ei asioita tuttuja tarvitse uudelleen ja uudelleen samoina toistaa!
Miksi vain ollaan kuin hamsterit oravanpyörässä hyrräävässä?
Eikö uskalleta, vai vaiko odotetaan jotain.... muka parempaa?

Kerroin tämän ystävälle:
"Sun katseesi kaihoisasti toisinaan hakee, elämää etsii uutta.... miettii mieli, levottomana sykkii sydän! Toivot jotain, mutta tiedä et mitä.... olet vallassa tunteen oudon, etko irti osaa päästää - eikä ehkä tarvitsekaan.... Kunhan otat elämääsi vain mukaan jotain uutta, vaikka se tuttua olisi... mutta erilaista - mi sinut hymyilemään taas saa!"

Eletään elämää, nautitaan maailmasta ja tehdään osamme
hetkistä onnellisista!
Ei meistä kukaan varmaan halua, eikä toivo - ei 
- että vanhana kiikkustuolissa katkerana istuisi, miettisi menneitä,
hetkiä kadotettuja - tilaisuuksia olleita, joita ei enää eteensä saisi.

Turha siis valittaa, itkeä ja ruikuttaa!
Irtiottoja pieniä, tee niitä välillä - ja huomaat maailmasi olevan
parempi kuin eilen, myös sinulle.

 --------------------------------------------------------------------------------------

Miten joulu jatkuukaan...

Onpa ollut joulu! Tuli käytyä yhden ystävän kanssa ennen aattoa Tallinnassa, tai no aattoiltana
kotiuduin ja luulin, että matkaväsy olisi vienyt miehestä mehut, mutta toisin kävi. Mukava oli päästä vielä joulusaunaan ja sen jälkeen...  - no ei nyt kaikkea paljasteta.

Joulupäivä olikin sitten päivän osalta vain nukkumista, mutta kun ilta hämärtyä alkoi, heräsi
tämäkin mies taas eloon ja taas mentiin! Ihme yökyöpeli, muuta en voi sanoa.

Tosin ei tämä joulu nyt kaikkinensa ole ollut näin hyvältä kuulostava. Valitettavasti on ihmisiä, jotka ovat toisinaan liiankin kylmiä ja tunteettomia, eivätkä halua nähdä sitä, että joku
haluaa vilpittömästi tehdä hyvää ja hyviä asioita. Parin tällaisen käytös vei joulun alla fiilikset
tosi syvälle ja vielä joulupäivänä joutui omalla tavallaan kärsimään kylmästä kohtelusta.

Mutta eikös sitä sanota, että nokka kohti uusia pettymyksiä.... tai jotain.
----------------------------------------------------------------------------------------------

Sä et osannut sanoa mulle mitään.
Sä vain istuit ja tuijotit siinä hiljaa.
Sä olit, mutta et ollut!

Miksi sä taas olet tuollainen?

Sä et halunnut jutella ollenkaan.
Sä vain tuijotit ja tuijotit - kauas maisemaan.
Sä olit, mutta et ollut!

Miksi sä taas, miksi taas ja taas - miksi sä olet tuollainen?

Sä väitit mulle taas, ei ole mitään ongelmaa.
Sä väitit taas, murjotit ja tuijotit.... ulos jonnekin, kuitenkin!

Miksi sä taas, miksi..... miksi sä olet tuollainen?

Sä olet erilainen, et se sama nainen.
Sä olet itsessäsi taas, sisällä mietteissä omissas vaan!
Sä väität kaiken olevan ok, miksi sitten vain hoet "joo-joo"...

Miksi sä taas olet tuollainen?                        


Mut kun lopetin kyselemästä,
lopetin ihmettelemästä, lopetin huomaamasta.
Sä suutuit taas, et puhunut ollenkaan - sä vain menit,
paiskoit ja huutaen... vain huutaen, mellastit!

Miksi sä taas olet tuollainen?

Mä en tajunnut, en enää jaksanut, en halunnut....
Sä et ollut se, se ihana nainen entinen - se eilinen, viime viikkonen.

Miksi sä taas, taas ja taas.... taas olet tuollainen?

Lopulta voimani loppuivat, halunnut en enää edes nähdä sua.
Olin valmis poistumaan, jonnekin katoamaan.
Mut´ sit sä tulit viereen mun, jotain taas sanoen...
Siihen tulit, jotain hieman hokien...

Silti, miksi sä taas, miksi sä taas - taas olet tuollainen?

Sä sait naamallesi hymyn, mut´ oliko se aito?
Sä sait ääneesi ilon, mut´ oliko totta?
Sä koitit jotain, heitit jotain, mä en tiennyt mitä uskoa!

Miksi sä taas, miksi sä taas... taas olet tuollainen?

Mä aloin olla loppu, aloin tähän väsyä.
En vain enää tajua, en enää halua... en nähdä tätä, en kokea sitä!
Sä vain imet mua kuiviin, syöt elämää.
En mä jaksa sanoo sulle  mitään, annan vaan olla.

Vaikka:
Sä olet taas, sä olet taas - ja varmaan kohta taas, tuollainen!
---------------------------------------------------------------------------------------

Ei oltu hetkeen nähty, vain viesteillä toisiamme oltiin muistettu.
Kirjoiteltiin päivisin, kirjoiteltiin öisin.... saimme toisillemme
hymyn huulillemme, mieliin tunteen lämpimän.

Mietimme, milloin tavattaisiin.
Mietimme, missä kohtaisimme.
Mietimme, nähdä niin halusimme!

Kirjoittelimme, viestit toisillemme lentelivät...
Viestittelimme, kuvinkin ilahdutimme.
Aina sait hymyn huulilleni, kun viestin uuden sinulta sain.
Ja aina viesteistäsi luin, niitä minultakin odotit vain.

Mietimme, milloin tavattaisiin.
Mietimme, missä kohtaisimme.
Mietimme, nähdä niin halusimme!

Aikaa kului, päivät vaihtuivat toisiin.
Aikaa kului, yöt seurasivat toisiaan.
Vaan toisiamme emme nähneet, emme kohdanneet.

Hetkeen ei kulkeneet viestitkään.             

Mihin ne hävisivätkään?
Unohdimmeko toisemme?
Tapahtuiko..... - ei sitä en ajatella halunnut!

Sitten, yllätimme toisemme.
Kuin yhdestä sydämestä, yhdestä mielestä....
toisiamme lähestyimme, viestillä kyselimme:
Tavattaisiinko tänään?

Tavattiin, halattiin, jäimme toistemme syliin.
Hennoin suukoin sua kiitin, poskelle ne painoin.
Pidin sut vain lähellä - lämpimästi lähellä
- ja kuulin äänestäsi, siitä kauniista äänestäsi -
sun oli hyvä olla, lähelläni!

Aikaa kului, tunnit vaihtuivat toisiin.
Vaan me emme siitä välittäneet, emme muuta ajatelleet...
- olimme vain tuossa hetkessä, ainutlaatuisessa - mutta ei viimeisessä!

Mä silittelin sua, suukotin sua, pidin lähelläni halaten.
Sä hiljaa olit, vain silmillä puhuit... niihin uppouduin, lähes taas hukuin!
Eikä kummallakaan ollut kiire, ei haluja, lähteä pois.

Mutta tuli taas hetki erota, hetki poistua.
Irrotimme otteemme, tuskaisesti ja hitaasti. Emme halunneet,
vaikka tiesimme..... emme toivoneet... vaikka tunsimme...
Tosin tietäen: Kohta taas näkisimme,
ikuisuudelta tuntuvan pienen hetken jälkeen.....

Lähdit - perääsi jäi vain soimaan laulu - sinulta:
"Fly high, I am running against the wind!
 Fly high, feels like my heart will explode!
 Like time has stopped, my breath is running out.
 Now it´s the climax, I want to hold you in this last moment."

Hymyilin ja näin - sinäkin hymyilit - poistuessasi
- kuten taas palatessasi!

Sitä odotellessa: Fly high...
 -----------------------------------------------------------------------------

Yksinäinen istui paljaalla jakkaralla kotonaan.
Vain yksi pieni lamppu, kellastuneen varjostimen alla, valaisi huonetta.
Hän puristeli kädessään valokuvaa, menneestä hetkestä.

Televisiossa hiljaa taustalla näkyi jokin jouluinen elokuva.
Kaikki olivat siinä niin onnellisia, iloisia, rakastettuja.

Yksinäinen pyyhkäisi silmäkulmastaan kyyneleen.

Pöydällä oli pienet antimet, yritti hän itselleen joulua tehdä, mutta
yksin..... ei vain onnistunut.
Lautanen oli täydempänä tyhjää kuin täynnä antimia.
Yksinäisellä ei ollut paljoa, ei mitään.

Iloiset joululaulut vain televisiosta soivat, ahdistivat häntä.
Pyyhkäisi toisenkin kyyneleen, katsoen valokuvaa menneestä - sitä puristaen.

Tuolloin oli vielä paljon, oli vielä kaikkea - oli lämpöä, naurua ja rakkautta.
Vaan se aika on mennyttä, se on ollutta.... nyt hän oli yksinäinen.

Huokaisi syvään, nousi paljaalta pallilta, keittiöön asteli.
Ei, kaapista ei löytynyt mitään hyvää, eikä ollut edes kahviakaan.
Yksinäisellä ei ollut oikein mitään, vain muistot......
- ja televisiosta kuului iloiset lasten naurut ja äänet.

Yksinäinen ahdistui, yhä enemmän ja enemmän.
Jostain ulkoakin kuului iloisia ääniä.
Löysi sentään yhden kynttilän, osittan jo poltetun.
Mietti, miksi sen oli talteen laittanut - ei enää jaksanut, ei muistanut.
Sytytti sen lähes itkien - yksinäinen, jouluaaton hämärässä.

Hän katsoi taas tuota kuvaa, hetken myös television tarjontaa.
Sisällä sattui, sydämestä otti - sieluun viilsi. Hän oli yksinäinen!

Ei ollut mitään, lahja ainoa itselle - hieman edes syötävää
- ja sekin lautasella kylmänä.... ei vain maistunut sekään.
Puristi nyrkkiä, tuo yksinäinen... tuskaansa pyrki purkaa... tuo yksinäinen.

Puki ylleen, puhalsi kynttilän sammuksiin.
Ulos lähti, pakkaseen - lumisateeseen, käveleen...
Pienet kyyneleet jäätyen silmäkulmiin pistelivät hieman,
hän ei enää välittänyt... ei enää jaksanut - tuo yksinäinen!

Kulki hetken, halki puiston, läpi muutamien pihojen.
Kulki hetken, tullen metsikköön, hämärään - pieneen.
Kulki hetken, kunnes istahti, pään alas painaen, siihen jääden - tuo yksinäinen.

Lumisade peitteli hiljaa... ääneti hänet.
Vielä kaivoi tuon kuvan taskustaan, kerran katsoi.... sitten se tippui....
Siihen hän jäi, kuunteli vielä jostain kaukaa kuuluvia ääniä, kaikuvia lauluja
- mutta eivät ne enää hälle soineet, eivät naurua hälle tuoneet.
Siihen hän jäi, tuo yksinäinen.


Ystävät: Älkää jättäkö ketään yksin, varsinkaan jouluna!

https://www.youtube.com/watch?v=prErnop1eiM

---------------------------------------------------------------------------------

Epäuskoinen olotila

No niin, sitten olisi taas sunnuntai. Koko viime viikko meni töiden merkeissä ja aika vähissä
oli ne omat hetket, jolloin sai ja pääsi tekemään muutakin kuin nukkumaan. Tätä se taas on...
Nyt on hiema epätodellinen olotila, suoraan sanottuna epäuskoinen. En valitettavasti kerro, miksi ja mikä syynä mutta voin sanoa että tämän mielen mieltä on hämmennetty taas
urakalla ja enpä osaa oikein toimia ja reagoida......

Nyt on viikosta muutama päivä mennyt ja ollaan torstain puolella... Kello n. 1.15 ja nämä
pari uutta mietelmää vain näiden jo aiemmin kirjoitettujen lisäksi kertoo paljon
juuri siitä, miltä tuntuu......

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Sanoin sanoja väärin. Kuuntelit ne toisin.
Sanoin sanoja erilaisia, tarkoituksettomia hetkiin niihin!
Sanoin ja sanojani kaduin...... niitä kelata takaisin koitin.
Vaan eihän sanottua sanomattomaksi saa, ei lauseita pyyhkiä voi ollenkaan.
                                                                                

Sanoin perään: Anteeksi!
Sanoin ja tarkoitin.
Sydämeni huusi, sielunikin. Vain koitin sanoa.... sinut minua kuulemaan.

Mut´ korvasi suljit, kuulit vain ne sanat väärät - väärin.
Vastasit ja viilsit, lujaa vyön alle iskit.
Siinä sisäisessä kivussa silti, yhä pyysin: Anteeksi!

Vaan miksi - miksi - miksi? Miksi et antanut....
Annoit väärien sanojen, väärin lausuttujen, painaa kaiken... kaiken mitä olikaan.

Silti vain halusin, toivoin ja yritin: Sanoa sydämestäni: Anteeksi.

------------------------------------------------------------------------------------

Annoit hetken nauraa, annoit hetken elää...
Katsoit vierestä kuinka säteilin.
Vaan kun nauroit itse, et tuntenut kohtaani mitään...
Katsoit vierestä kuinka romahdin.

Eikä mikään sinussa saanut minua ylös nostamaan.
Ei mikään...
- vain alemmaksi ja alemmaksi vajota sain, kun
katsoit vierestä kuinka hajosin ..... hiljaa katosin....

Olin yksin, olin ja sydämeni apua huusi.
Äänettömänä silmäni sitä pyysi.
Siinä olin, maassa..... edessäsi yksin.
Ja näin vain katseessasi.....
- en mitään.
Ja näin vain katseessasi...
- tyhjää!

Sitten vain pienen hymyn, vain pienen hymyn - itsellesi!

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Pikkupakkasen nipistellessä tunsin jotain, sisälläni väreitä viluisia.
Palelin - sisältä.... palelin ja tärisin.
Pikkupakkanen kiusasi kasvojani, nenänpäätä nipisti ja tuuli
kiusasi kehoani, mutta palelin - sisältä..... ja vilunväreitä

Kiirehdin minkä pystyin sisätiloihin lämpimiin.
Hieroin käsiäni, hieroin itseäni... lämmittelin ja lämmittelin...
- mutta vilu sisälläni yltyi, valtasi minut!
Tärisin ja palelin.... sisältä kylmyys mieltäni ja minua vain söi.

Ahdisti, olotila kiusasi. Kiroilin ja hieroin ja hieroin.
Puin lisää vaatettakin, vaan mitä se auttanut olisi?
Palelin ja tärisin - sisältä..... siksi siis itseni riisuin ja syöksyin suihkuun...
- vesi lämmin, lähes polttava, ihoani hyväili...
Mutta ei sisältä vilua vienyt, ei oloa auttanut!
Miksi?
Miksi vain tärisin ja palelin?                              

Miksi?

Lopulta tajusin syyn ja tajusin myös:
En voi vain itse tätä olitilaa auttaa, en helpottaa.
En lämpene, en rauhaisa olla voi - ellei.....
Ja tuskaisena jouduin vielä palelemaan, sisältä tärisemään.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - 

Tänä yönä en unta taas saa.
Tänä yönä vain valvotaan.....
Tänä yönä on aikaa mietteille,
kun ei pääse sielu levolle.

Tänä yönä!
                                                                            

Hiljaa etenee viisarit, kello kulkee...
Hiljaa etenee yö, mietteet kuulen...
Hiljaa ... - liian hiljaa, omissa mietteissä, hitaasti yössä...

Yritän ymmärtää, yritän käsittää...
Vaan kun sielu ei rauhaa saa, ei mieli saa rauhoittaa
- ei oloaan unetonta, levotonta....- pienien mietteiden valloittanutta!

Hiljaa etenee viisarit, kello kulkee...
Hiljaa etenee yö, mietteet kuullen...
Hiljaa... - liian hiljaa, omissa mietteissä, hitaasti yössä...

 Mietteet pyörittävät mieltä.
Ajatukset harhailevat..... - unetonta piinaavat!
Pimeys puristaa kehoa, ahdistaa.... ja
sielu vain valittaa...

Tänä yönä!

Hiljaa etenee viisarit, kello kulkee...
Hiljaa etenee yö, mietteet kuullen...
Hiljaa... - liian hiljaa, omissa mietteissä...
                                                                               hitaasti yössä........ liian hitaasti.

- - - - - - - - -- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Oltiin hetki kahden ja sinua katselin.
Oltiin ja naurahdit. Silmissäsi näin sitä mistä pidin!
Oltiin hetki kahden, vierekkäin....
Oltiin ja juteltiin. Sinulta kuulin mitä olin kuullut ennenkin!
Oltiin hetki.....

Vaan mihin katosi se hetki, hetkessä?
Vaan miksi katosi se jokin silmistäsi?
Vaan miksi olit vieressäni, mutta et vierelläni?
Vaan miksi juttelit vaikka et kertonut - et minulle mitään.
Vaan oltiin.....

Tyhjäksi tunsin itseni.
Hävitetyksi, entiseksi - eiliseksi...
- hetken käytetyksi. Ja olin hämilläni, koko sydämestäni!

https://www.youtube.com/watch?v=LRe6MomBJvM

-----------------------------------------------------------------------------------