Kuinka vaihtuukaan syyskuu lokakuiseksi...

Huh huh, sanoisin! On ollut sellaista menoa ja meininkiä monin tavoin viime viikot, että
en valitettavasti ole ihan itsekään "kartalla" ollut joka käänteessä, mitä on joutunut kokemaan.
On ollut positiivisia asioita, mutta - kuten niin tavallista - myös ikäviäkin.
Kaikkea mahtuu hiljaisen miehen maailmaan...

Muutama asia on harmittanut jonkin aikaa, esim. se että on henkilö / henkilöitä, jolle tai joille on
melkoisen mahdotonta näemmä pysyä sanassaan ja tehdä tietty(jä) asioita.
Väännä siinä sitten tällaisten vuoksi itseäsi asioista toiseen, koita selvitä kuiville ja elää
niin rennosti, kuin vain pystyt - tietäen, että jotkin ongelmat odottavat kuitenkin seuraavanakin päivänä!

Mutta ei pahaa, ettei hyvääkin - kuten sanoin. Olen saanut hymyillä enemmän, kuin mitä koko kesänä
olen hymyillyt. Kiitos siitä (sens.)! Edellisen kerran tunsin olevani onnellinen saman kaltaisesti alkuvuodesta
ja viime vuoden lopulla. Muistan hyvin esim. viime jouluaaton......

Mutta se elämän kuvioista. Varmaan 99% lukijoista veti jo ranteitansa auki.
-----------------------------------------------------------------------------

Siinä se vain oli....
yksinäinen lasi edessäni - ja turhaan taasko odotin häntä...
Turhaanko?
Odotin ja sivelin lasin pintaa, sen hieman rosoisia muotoja tutkiskelin sormillani.
Hiljaisuudessa istuen, tuon kaiken hälinän keskellä, yksin....

Siinä se....
Olin ja mietin, odotin...
Turhaanko?

Lasi nousi huulilleni, siemaisin jo lämmennyttä juomaa. Jäät sulaneet....
Katselin hiljaa lasia, pyöräyttelin kädessäni ja mietin... odottaen.
Turhaanko?

Pyysin itselleni palan paperia ja kaivoin taskustani kynän.
Päätin kirjoittaa viestin..... koska häntä ei näkynyt.
Odotin - ja odotin....

Paperi oli edessäni, tyhjänä. Tuijotin sitä ääneti.
Olin omassa hiljaisuudessani, tuon hälinän keskellä... yksin, kaikkien joukossa.
Pyörittelin pieniä kuvioita siihen, en saanut sanoja aikaiseksi. Ahdisti, kun odotin.
Turhaanko?

Lopulta aloin kirjoittamaan..... hänelle.
Sanoja syntyi hitaasti, jokaisen mietin erikseen - samalla odottaen,
kun kuulin takaani äänen.... hänen!
Käännyin, yllätyin..... ei ollutkaan turhaa.... odottaa, häntä!

Rypistin nopeasti paperin, työnsin taskuuni ja halasin häntä
- halasin lujempaa kuin koskaan, koska hän oli sittenkin hän - ja hän oli siinä!
Enkä enää koskaan odottanut turhaan.
---------------------------------------------------------------

Sä olit elämässäni pienen ajan, mutta sydämessäni ikuisuuden!
Sä teit sinne oman pienen kolosi, minusta onnellisen.
Sä olit "vain" sä..... ja minä, kaikkeni hyvällä tahdoin sulle.

Sä olit.... olit niin kauan kuin halusit.
Sä nauroit, sait minutkin nauramaan.....
Sä säteilit, sait minut sillä hymyilemään....
Sä olit "vain" sä.... - silti paljon enemmän!

Mutta miksi sinä yhtenä arkisena iltana,
miksi - vain poistuit?
Huusin silmilläni perääsi, ääntä en saanut suustani.
Kuuntelin viimeisiä askeliasi,
ennen kuin ne katosivat.... kaikuen kadun kosteuteen.....

Kului aikaa, vaihtuivat tunnit päiviksi - päivät viikoiksi...
Tuli viikoista kuukausia.... sinä silti olit siellä,
sydämessäni, pienessä kolossa!

Sitten, jostain yllättäin - sain kuulla sinusta, hetken vain!
Avasit sen pienen kolon oven sydämestäni, toit sinne
uutta valoa - hetkisen.....
hymyilin, taas pitkästä aikaa - hymyilin.
Koska sä olit "vain" sä, silti aina paljon enemmän.

Varovasti kyselin, missä sinua näkisin....
Ehkä siellä - ehkä tuolla - ehkä täällä.
Oliko aika oikea? Mietin, sitä sinullekin sanoen.
Ehkä on, ehkä ei, tiedä sitä kummankaan sydän ei.
Vaan se riski otettava on, kohdattava hiljaa - nähtävä,
onko toinen onneton..... ilman toista edes tuttuna, ihmisenä......
silti pienen kolon sydämestä omistavana!

Ja muutama yö jo unessa on kertonut, näyttänyt....
- sä kävelet sieltä jostain takaisin, kohdata annat,
koloosi omaa et kokonaan sulje - sydämestäni mun.
Annat sen hymyillä, edes hieman - kuten annoit ennenkin!

Sitä toivoen - odottaen...
------------------------------------------------------------

Tuskaa hei, tuskaa ei.... tuskaa sitä tahdo elämä kenenkään ei!
Tuskaa hei!
Sitä on, sitä vain on.... sille voi ketään ei - ei mitään ei.
Tuskaa hei!

Sitä on, sitä vain on..... sille et voi mitään, sitä vain on.
Tuskaa hei!
Tuskaa hei!
Tuskaa hei!

Sä voit huutaa apua, sä voit koittaa paeta, sä voit vain koittaa...
Mutta et sä pakoon pääse, hei.... sitä tahdo elämä kenenkään ei!
Tuskaa hei!

Mut´ se kuuluu elämään, se kuuluu - se vain kuuluu....
Sille mahda mitään, ei - sitä pakoon kukaan pääse ei.
Sitä silti tahdo elämä kenenkään ei!
Se on sitä, se vain on - hei.
Tuskaa hei!
Tuskaa hei!
Tuskaa hei!

Ja kun sä väliin luulet, että sen olet voittanut,
sen kaiken jo kokenut.... se tulee... se silti elämääsi tulee....
Tuskaa hei!
Tuskaa hei!
Ja siellä se taas on, sille mahda mitään ei.....
Se vain on, se
Tuskaa hei!
---------------------------------------------------------------

Muistan ensimmäisen aamun kanssasi!
Muistan, kuinka mua rapsuttelit.
Muistan, miten toivoin että kellot vain olisivat seisahtuneet.....

Niin halusin siihen jäädä, siinä olla...... tuntea sinut lähelläni,
juuri sellaisena - aina!
Niin halusin..... sisältäni saakka hymyilin!

Annoin sun helliä, hyväillä... tehdä sitä, mitä itse halusin
tehdä sulle..... annoin kerrankin itselleni luvan nauttia!

Katsoimme toisiamme silmiin. Sain suudelman, täynnä auringon valoa,
täynnä välittämistä, täynnä..... sitä mitä emme sanoneet, mutta minkä
tunsimme jossain sisällämme olevan - sieltä esille tulevan!

Muistan ensimmäisen aamun kanssasi!
Muistan kuinka minulle kuiskailit.
Muistan, miten toivoin että kellot vain olisivat seisahtaneet.....

Niin halusin kaiken olevan, juuri noin - kanssasi.
Ja miten sainkaan huomata....
kaikki aamut kanssasi olivat samanlaisia, kuin aamu ensimmäinen - kanssasi!

Enkä enempää toivoa voinut, en edes kuvitella osannut.......
Siinä oli jo kaikki, siinä olit - sinä!
--------------------------------------------------------------

No niin no ..... vai miten se nyt olikaan.

Elämä on yllätyksellisiä asioita täynnä. Välillä ei edes edessään olevia tapahtumia näe, ei ymmärrä, eikä osaa käsitellä. Voin sanoa kokemuksesta, että viime viikkoina on joissakin
asioissa silmät avautuneet uudella tavalla - joista jopa pidän.
No vastavetona on tosin todettava, että paljon on tuotu eteen myös sellaista, mikä on
mieltä hämmentänyt ja en vain ymmärrä..... ainakaan vielä.

No hiljattain monet jotka tapasivat minut, ihmettelivät väsynyttä olemustani.
Siihen oli syynsä.... - nyt voin sanoa, että jos samoja ihmisiä tulee vastaan, näkevät paljon
pirteämmän miehen, vaihteeksi. Hymyilen varmaan sisältäpäin enemmän, kuin hetkeen.
Vaikka enemmänkin voisin hymyillä, tosin se vaatisi vain muutamalta henkilöltä
jotain, mitä itse en voi tehdä.

Mutta se siitä - ja sen kestävyydestä!
---------------------------------------------------------------------------
Olen lisännyt tuonne tämän päivityksen perään kaksi tarinaa.
---------------------------------------------------------------------------

Älä elä elämää toisen, älä sen ihmisen - ken siinä on, missä hän onkaan!
Älä mene sohimaan, älä sorkkimaan.... ole vain vierellä, mutta...
- älä elä elämää toisen!

Vaikene vaikka ei tarvitsisi, ole vain rinnalla - siinä vierellä.
Kuuntele ja kuuntele, kuuntele niin että tiedät mitä kuuntelet!
Ja muista: Älä elä elämää toisen...
                                                                                      
Hän on hän, tuo on tuo - sinä olet sinä  - nuo ovat ne...
Me olemme me, silti minä vain minä ja sinä olet sinä!
Eikä toisen elämää elää saa, ei siihen liikaa vaikuttaa....
- siinä ole vierellä, sinuna - itsenä, aitona omana, muistaen:
Älä elä elämää toisen!

Ole hiljaa vaikka puhuisit, älä turhaan tarinoi.
Avaa mielesi, avaa sydämesi - muista kuunnella..... kunhan muistat myös:
Älä elä elämää toisen!

-------------------------------------------------------------------

Yhdessä pimeässä yössä voi mieli laukata syvälle.
Yhdessä pienessä hetkessä voi sydän palaa karrelle.
Yhdessä pienessä tuokiossa voi sielu hajota sirpaleiksi.

Vain yhdessä.......
Vain yhdessä......
Ei se enempää vaadi, kuin vain sen yhden - sen yhden!

Silloin ei hyvä ole olla yksin.
Silloin ei saisi upota tuhoisan mielen suohon.
Silloin pitäisi saada lähelle joku, edes hetkeksi - pieneksi.
Jotta ei olisi sitä yhtä pientä.....
-yötä
-hetkeä
-tuokiota
..... ehkä sitä viimeistä!

Ajatukset vievät sinut helposti teille väärille.
Mielikuvat valtaavat sinut, hajoittavast totuuden... satuttavat sydäntäsi - turhaan!

Yhdessä pimeässä yössä voi mieli laukata syvälle.
Yhdessä pienessä hetkessä voi sydän palaa karrelle.
Yhdessä pienessä tuokiossa voi sielu hajota sirpaleiksi.

Hatara mieli ihmisen, sinun herkän sielusi.... et saa antaa hajota, et pimeyteen kadota.
Vaan sytytä se pieni kynttilä maailmaasi, ota joku lähellesi - kerro kaikki - avaudu.
Tuo itsesi ulos, pimeistä mietteistä - syvyyksistä sielun ahdistuneen.

Koska:
Yhdessä pimeässä yössä voi mieli laukata syvälle.
Yhdessä pienessä hetkessä voi sydän palaa karrelle.
Yhdessä pienessä tuokiossa voi sielu hajota sirpaleiksi.
Ja sitä sinäkään et halua  - vaan haluat elää - muista, elää!



 -----------------------------------------------------------------

Miksi en ole kuullut sinusta?
Miksi vaikenet muurisi sisälle?
Missä mietteesi meneekään, teetkö pelkoja itsellesi?

Päivisin odotan, iltaisin mietin.... öisin joskus...... sen sinä tiedät.
Ja taas uudelleen ja uudelleen.... päivästä toiseen, samaa rataa mieleni kulkien,
minua eteenpäin vieden - toivoen - odottaen.

Ja aina mietin:
Miksi en ole kuullut sinusta?
Miksi vaikenet muurisi sisälle?
Miten usein olen toivonut sinut näkeväni - luullut sinut nähneeni.....
- ja aina mieleni on saanut pettyä - aina.

Uudestaan ja uudestaan saavun paikkaan, jossa erosimme.
Uudestaan ja uudestaan toivoen, että tulet kuten lupasit....
kertomaan, puhumaan - minua tapaamaan.

Ehkä se päivä vielä tulee, ehkä.....

---------------------------------------------------------------

Kuka sanoi, että elämästä ei voi nauttia pieninä ripauksina?
Kuka väittää, että omaa onneaan ei voi rakentaa pienistä palasista?

Nostan käden ja tunnustan!
Olen ollut typerä, olen ollut varma asiasta - luullut niin, ettei
noin voisi olla, ei vain pystyisi olemaan.
Vaan mitä maailmassani onkaan, mitä näenkään ja saankaan kokea?

Onnea!
Alkoi pieninä hippusina, ohimenevinä hetkinä.
Onnea!
Lisääntyi hetket pienet, tuli tekoja - tuokioita ..... asioita aurinkoisia.
Onnea!

Pieniä ripauksia........ saatuja ja tehtyjä!
Pieniä palasia .... vastaanotettuja ja toisille annettuja!
Onnea!

Sitä on elämä - pienistä ripauksista ja palasista rakennettuja
hetkiä, sinusta itsestäsi paljon kiinni - ovatko ne onnellisia vai eivät.

Minun ovat, juuri nyt!

----------------------------------------------------------------

Tämä on Sinulle!
Vain sinulle...... tiedät kyllä, että olet se - kenelle.

Ne muutamat laulut, mitä laulettu.
Ne muutamat sanat, joita sanottu.....
- ja hetket koetut. Ne kertovat enemmän, kuin mitä kerron sanoilla.

Kuiskasin korvaasi: "Kiitos, kun olet maailmassa!" Hymyilit, halasit
- pidit lähelläsi lujaa - ääneti, kehosi kielellä paljon sanoen.

Tiesin: Se kaikki oli minulle - vain minulle.
Kuten minä - sinulle.                                  


---------------------------------------------------------------------------

Meitä oli me kolme, kolme hiljaista miestä.
Istuimme alkuyöstä huoltamolla, mietteissämme - elämästämme.

Kaikilla oli uusi vaihe, oli uusi nainen, oli uudet kuviot......
- vai oliko sittenkään?

Siinä istuttiin, siinä juteltiin, kahvilusikoita kupeissa pyöriteltiin.
Hetken koitettiin jutella hieman niitä näitä.... mitä taas oli tapahtunut ja koettu.
Mutta sitten vain vaiettiin, äänet madaltuivat - tuskin toisiamme kuultiin.

Miksi niin?

Meitä oli me kolme, kolme hiljaista miestä.
Naisistamme keskusteltiin, hiljaa - todella hiljaa toisillemme kuiskailtiin....
- mitä me pelättiin?

Toinen teistä aloitti, hiljaa kertoili.......
oli miehen elämän raamit pieniksi menneet.
Vain työ ja koti ja kotona vain tuo nainen.
Hän välitti paljon tuosta naisesta, kertoi hyvistä asioista.... hetkistä mukavista,
hänen piirteistä ihanista, joihin oli rakastunut.
Ja sitten tuli se "mutta...." !

Me kuuntelimme hiljaa, nyökkäilimme vain.
Me vastailimme hiljaa, lähes kuiskaillen vain.
Ei noussut äänet miesten, ei sanat kaikuneet muualle.....

Meitä oli me kolme, kolme hiljaista miestä.
Yöllisellä huoltoasemalla yhdessä istuimme ja juttelimme...

Sitten kertoi toinen, kertoi ja kertoi..... näimme miten häntä ahdisti.
Hän välitti naisestaan - rakasti tuota... kertoi asioita valoisia, iloisia ja
hymyn kasvoille nostattavia! Meistä tuntui hyvältä kuulla kaikki tuo....
Mutta miksi häntä ahdisti?

Hän kertoi, lähes häpeillen......
Ei voinut sanoa naiselleen, mitä välillä itse halusi.
Ei voinut kuulemma kuin mukailla..... tottua toisen päivärytmeihin, elämän kuvioihin.
Ei kuulemma saanut toteuttaa luvatta asioita, pieniäkään.... vaan niihinkin
suostumus tuolta naiselta tarvittiin.
Ja me kuuntelimme vain hiljaa, jaoimme ahdistuksen tuon kaverin..... yhdessä sen kokien.

Ja hän jatkoi.... hiljaa tarinaansa, elämästään uudesta ja tuosta naisesta mitä rakasti.
Silti näimme ja kuulimme sen: "Mutta....!"

Hän haki uuden kupillisen kahvia ja jatkoi tarinaansa.
Ei kokenut elämää tasavertaisena, ei saanut olla toisen rinnalla!
Tuo nainen, kaikessa ihanuudessaan, määräsi kaikesta.... ja suostui miestä
tapaamaan vain kun hälle sopi..... eikä siitä määrätystä hetkestä saanut
myöhästyä minuuttiakaan, ei sekunttiakaan - jos halusi tuon naisen kanssa
edes hetkisen saada viettää aikaa..... kahden.

Me vain nyökkäilimme.
Meitä oli me kolme, kolme hiljaista miestä.
Ja meillä oli elämässämme jotain uutta, mutta oliko se sittenkään..... oliko?

Ja mitä minä sitten kerroinkaan?
Mitä heille paljastinkaan?
Elämäni kuvioista eteen tulleista, nousuista ja laskuista........ iloistako vaiko suruista....
- ahdistiko jokin, vai hymyilläkö vain sain?

Mitä heille sanoinkaan, sen olen jo kertonut.... sen olen jo maininnut.....
Aiemmin? Ehkä!
Nytkö? Ken tietää.....
Mutta hän, ken siinä elämässäni nyt on, hän tietää....... ja mielessäni myös hymyilen!
------------------------------------------------------------------------------

Kävelin iltahämärässä yksin, loppukesän lämmin tuuli haroi hiuksiani
ja siveli poskiani. Olin syvällä mietteissäni, kunnes kuulin tuon soiton....

Jostain kuului tuo viettelevän houkutteleva kitaran soitto.
Pysähdyin kuuntelemaan ja huomasin lähellä puiston, mistä tuo soitto kuului.
Lähdin ääntä kohden kävelemään ja mitä lähemmäksi kuljin, sitä paremmin tuon
kuulin..... Andalusialainen kitara soi kaihoisasti, väliin tulisesti kuin matador
härkäareenalla ja taas toisinaan hitaan viettelevästi kuin flamenco -tanssijan
salaperäiset askeleet parketilla.

Askeleeni nopeutuivat, halusin myös nähdä tuon taiturin.....
Ja kohta edessäni tuo hahmo olikin. Istui penkillä pienellä, pienen sillan kupeessa.....
Tuon sillan alla virtasi pieni puro, kiemurteli pitkin puistoa ja tuntui kuin
puron solina olisi yhtynyt tuon kitaristin taiturimaisten sormien näppäilemien
sävelten sointuihin mukaan.

Jäin kuuntelemaan......
Soi tuo Andalusialainen kitara tulisesti, vietteli sävelin..... toisinaan
haikeutta ilmoille luoden.
Paikalle saapui myös muita, säveliä kuulleita, jotka jäivät vain katselemaan ja ihailemaan
- minun laillani - tuota kitaran taituria.
Oli kuin tuo mies ja kitara olisivat olleet yhtä.......

Eikä minullakaan ollut enää kiire mihinkään.
Kuuntelin ja kuuntelin.....  iltahämärä vaihtui jo yöksi ja tuuli muuttui viileämmäksi,
mutta kitaran tuliset soinnut lämmittivät mieltäni niin, etten kylmää edes tuntenut!

Lopulta kuutamon kalpean taivasta valaisten hän lopetti, kumarsi hiljaa ja
vain poistui yöhön. Meitä jäi useita vain katsomaan hiljaa tuon miehen perään....
mielessämme vielä kaikuen nuo Andalusialaisen kitaran kauniit sävelet.
--------------------------------------------------------------------

Siellä - täällä - tuolla, silti ties missä

Jaahas, että missä sitä mennään vai mennäänkö missään?
Paha sanoa, kun en itsekään aina tiedä, millaisia kuvioita päivät (ja yöt) synnyttävät.
Vaikka jonkinlainen raami kalenterissa onkin aina, mihinpäin sitä mies on menossa,
silti väliin tapahtuu kaikenlaista - onneksi viimepäivinä enimmäkseen positiivisia
asioita ja eteen on tullut kaikkea pientä ja isoa. Ei kuitenkaan mitään sellaista, että
olisin kertomassa jotain elämää suurempia tapahtumia tms. (kai)!

Viime viikko oli kaikenkaikkiaan siinä mielessä värikäs, että niin töissä kuin muutenkin
sattui kiitettävästi ties mitä. Ja miten ihmeessä tällainen heppu oikein saa vain muutamalla
lauseella jonkun ihmisen hämmentymään tai (sensuroitu - tämä on "perheohjelma")?
No elämä on.... Mielenkiinnolla ja jännityksellä odotan, mitä tuleva viikko tuo tullessaan.
---------------------------------------------------------------------------------------------

Eilen olit sä siinä.
Vain eilen, sen hetken yhden päivän.
Tänään olit sitten siellä.
Taas tänään, koko päivän.
Huomenna menit ties minne.
Jälleen huomenna, pois täältä.

Olit, kävit ja jätit.
Menit....                                              


Eilen pidit kädestä,
tänään pidät toisista,
huomenna vain itsestä.

Tulit, olit ja menit.
Sydämen mursit....
Etkä paikkaamaan palannut,
et sitä rakentaa halunnut.

Olit, kävit ja jätit.
Menit...

http://www.youtube.com/watch?v=gdmHHoI9beM

----------------------------------------------------------------------------


Sä sanoit, sulla on kaikki.
Sä näytit sen kaikkialla.

Sä sanoit, olet onnellinen.
Sä hymyilit kaikkialla.

Mut mä näin sun pinnan alle,
näin sun murheellisen mielen.
Mä näin sun sydämen itkeneen,
sielun haavoitetun.

Sä sanoit, kaikki on hyvin.
Sä onnellista esitit.

Sä kerroit, et mitään kaivannut.
Sä kaiken olit jo saanut.

Mut mä näin sun sieluun, sun silmiin.
Mä näin sun hiljaa vain kärsivän,
tunsin sun sisältä murenevan...
Mä näin ja tunsin.... sut liian hyvin tunsin.

Sä aikasi kerroit valehdellen,
ei mitään sulta puutu.
Sä vuosia itsellesi uskottelit,
et mitään enää tarvi.

Mut mä kuulin sun sanojesi taakse,
kuulin sun huutavan hiljaa apua
Mä otin sut lähelle, otin sut vierelle.

Sä itkit ensikertaa onnesta,
vuosia tuskaisia tunteita.
Sä helpotuit sydämestä raskaasta,
sielua raastavista asioista.
                                                                          

Olin vain läsnä, sinulle siinä....
pidin hiljaa ja kuuntelin,
kun sanoitta mulle itkit,
kaiken pois.... - sen kaiken pois.

Ja lopulta väri palasi kasvoillesi,
ilo silmiisi... uudelleen,
palasit elämään takaisin,
katsoen päiviin tuleviin, uusiin mahdollisuuksiin!
Onnellisempana
niin paljon onnellisempana!
 ----------------------------------------------------------------------------------------

Meillä oli se ilta, se ilta yhteinen.
Kahden vihdoinkin saada oltiin.
Voi, miten sitä odottanut olinkaan..... sinua viikon kaksi kaivaten,
hetkeä tuota odottaen.

Aika eteni hitaasti, ennen kuin vierelläsi olin.
Vaan kun syliini sut vihdoinkin sain, sai kello siivet selkään....
Kaikki vain tapahtui niin nopeasti, niin ihanasti!

Kuljettiin, viihdyttiin - kahden vain oltiin.
Toisia emme nähneet, edes väkijoukoissa suurissa.
Toisista emme edes välittäneet...
Olimme vain me kaksi, kaksi maailmassa tässä - meidän yhteisessä!

Ilta lensi... olin kuin enkelin matkassa.
Ilta eteni, kohti yötä..... uutta ja erilaista.
- ja tuli yö.
Emme toisiamme jättäneet, ei lähetty erilleen.
Samaan paikkaan päädyttiin, sylikkäin oltiin...
- ja tunsin olevani kanssa enkelin....

Aamulla heräsin, hetken mietin - vähän ihmettelin.
Oliko unta, oliko haavetta... oliko satua?
Oliko?
Ei, ei onneksi - koska vierelläni makasit, unessa suloisessa olit.
Ja olit - se enkeli!

 --------------------------------------------------------------------------------------------

Tässä ja nyt - se oli vain tässä ja nyt.
Se!
Ei aiemmin, ei myöhemmin, eikä enää milloinkaan.
Se oli tässä ja nyt.
Se!

Siinä se oli, ei missään muualla.
Siinä se, ei toisaalla.
Siinä, vain siinä.
Se!

Vähän aikaa vielä sitä ei ollut siinä.
Vähän aikaa vielä ja se olisi siellä.
Vaan missä?
Miksi?                                                      

Vain....
Se!

Jokainen sitä yritti kiinni saada,
jokaisen luona se kävi.
Jokainen sitä yritti itselleen saada,
sitä omistaa ja hallita.

Mutta kun se oli se.
Se!

Ja kukaan ei tiennyt, mikä se oli, mitä se oli - mistä se tuli - minne se meni.
Mutta kaikki sen silti tiesi, sillä olihan se...
Se!
----------------------------------------------------------------------------------

Tuiskuista keliä ja tuiverrusta

No niin, se on sitten sellaista talvea millaisena ehkä joskus vuosia sitten talvien muisteli olleen.
Pakkasta kohtuullisesti ja lunta tulee. Ei nuo ilmat nyt niin mahdottomia ole, mitä moni valittaa, taitaa vain olla niin että useammalla on heikot muistikuvat siitä, millaisia lumitalvia on
toisinaan ollut tai sitten jotkut ovat sellaista ikäpolvea, että eivät ole juuri kunnon talvikelejä
kokeneet kuin vahingossa.... Mutta mitäpä näistä.

Hetki taas mennyt tavalla tai toisella. Onhan tässä tapahtunut hieman taas jotain. Sen verran voin sanoa, että olen edelleen motolleni uskollinen: "Kiltisti tuhma" tai nyt oikeastaan viime aikoina
se "tuhma" on saanut olla kiltisti takavasemmalla, parin kolmen askeleen päässä.... ja olen
pysynyt siellä "kiltti" -osastolla ihan kiltisti. Nyt tietenkin joku ajattelee, että "joojoo, uskokoon
ken tahtoo...." mutta näin se vain on. Ja heh, meikähän on ihan hurja lottovoittajakin! Tuli varmaan useamman vuoden "isot" voitot kerralla viime lauantaina, kun napsahti jopa 5 oikein yhteen riviin ja käteen huimaavat 30 euroa! Pitänee laittaa elämä risaiseksi.

Sitten edelleen hämmästelen tietyn tahon (ja tahojen) toimintaa. Yhteydenpito on vaikeaa ja
kiinnisaamiseen tarvitaan kai kohta FBI tai jokin muu vastaava  instanssi!
Pieni mies ei aina ymmärrä.
-----------------------------------------------------------------------------------------

Puhelin soi, mies katseli numeroa hämmästyneenä!
Miksi hän soittaa? Muutaman vuoden jälkeen.
Varovasti hän vastasi, kuuli tuon naisen äänen.... tämä kysyi ensin kuulumisia,
sitten varovasti luoksensa kutsui.
Mies mietti hetken, ei ollut varma - uskaltaisiko kohdata.
Mielessä muistoja, sieltä muutamien vuosien takaa.... - erilaisia, vaikka hyviä!
Lopulta hän rohkaisi mielensä ja lupasi tulla käymään.

Vatsaa nipisteli. Koko matka tuon naisen luokse oli yhtä jännitystä.
Mies mietti, miksi ihmeessä tämä halusi tavata hänet? Miksi nyt?
Hän yritti saada ajatuksensa selviksi, mutta muistot vain tulvivat mielessä!
Nainen oli vastassa häntä ovella, hymyili hieman - ehkä jännittyneenä.
Miestä arvelutti, mutta kun jo paikanpäällä oltiin, ei poiskaan voinut lähteä.

Nainen kiitteli, että tämä oli tullut paikalle. Selitti samaan hengenvetoon,
että oli jo pitkään halunnut nähdä, päästä juttelemaan ja.....
loput sanat jäivät jonnekin, nainen halasi lujaa miestä ja mies kuuli, kuinka
nainen nieleskeli, selvästi puri hammasta.
Mies halasi lämpimästi, katsoi naista silmiin ja näki niiden olevan
pienten kyynelten vallassa. Miksi?

Nainen sai varovasti sanottua, että häntä oli todellakin pitkään ollut halu
saada mies käymään kylässä, nähdä hänet ja jutella.
Mutta kun tämä oli tullut paikalle, oli naiselle vyörynyt jostain sydämen
syövereistä menneitä hetkiä ja tapahtumia mieleen, siitä kyyneleet.
Mies kertoi samoin tunteneensa koko matkan hänen luo ja he ymmärsivät,
että jotain oli yhä.... vuosien jälkeen.... jotain..... Mutta mitä?

Nainen keitti kahvit, mies seurasi hiljaa tämän tekemisiä, ei osannut vain sanoa
mitään. Nainenkaan ei puhunut. Oli kuin kummaltakin olisi kieli leikattu pois.
Lopulta mies rikkoi tuskaisen hiljaisuuden, varovasti kysyen, mistä nainen
haluaisi jutella ja miksi juuri nyt - kaikesta huolimatta - juuri nyt.

Hän sai vastaukseksi vienon hymyn saattelemana pienen tarinan ja toteamuksen,
että tämä on ollut aina se mies, johon hän on voinut luottaa ja jota hän on
kaivannut, kenen kanssa on ollut turvallisinta olla. Kumpikin oli elänyt tahoillaan,
koskaan eivät olleet seurustelleet.... mutta jotain heissä vain veti toisiinsa...


Nainen tarjoili kahvin, mies ei osannut vastata mitään, sekoitteli lusikalla vain
kahviansa ja katseli kuppiin. Lopulta hän sai kerrottua, että ei hänkään voinut kieltää
sitä, että tuon naisen kanssa hänellä oli aina ollut hyvä olla, mutta silti jokin
vain on estänyt heitä seurustelemasta keskenään. Oliko nyt tarkoitus saada mies
mahdollisesti elämään tämän naisen kanssa? Kysymys jäi leijumaan ilmaan.... nainen
ei osannut sanoa mitään, tuli vain ääneti miehen viereen istumaan ja laittoi kätensä tämän
käden päälle.... ristien heidän kädet yhteen.

Taas meni hetki, taisi mennä toinenkin.... he vain joivat kahvia, katselivat toisiansa...
ilman että mitään sanottiin - ääneen. Silmät kertoivat sitäkin enemmän!
Kumpikin tiesi, että toisella oli se pieni paikka toisen sydämessä, mutta olisiko
se sellainen, että veisi heidät kokonaan yhteen.... sitä he eivät uskaltaneet ajatella!
Mies kääntyi naisen puoleen, otti tätä olkapäistä kiinni, veti hieman puoleensa ja
suuteli tätä hellästi hänen pehmeille huulille. Nainen vastasi suudelmaan ja kietoi
kätensä miehen ympärille....

He siirtyivät keittiöstä olohuoneeseen, istuutuivat vierekkäin sohvalle, hetkeksi
hieman erillään toisistaan - kunnes..... nainen hiljaa kaivautui miehen syliin, kertoen
että haluaisi vain nyt olla siinä, tuntea tämän lämpö ja se, että tämä on siinä - läsnä
- ja nyt vain tuolle naiselle. Mies hyväili naisen hiuksia, suukotteli tämän otsaa, hymyili.
Hän kertoi tuolle naiselle, että hän on kuitenkin ollut aina olemassa..... tämä olisi
voinut koska vain ottaa häneen yhteyttä. Nainen myönsi tuon, sanoi vain arastelleen,
pelänneen mitä mies sanoo, kuinka reagoi.

Pitkään aikaan ei tapahtunut mitään, he katselivat vain televisiota hiljaa.
Nainen miehen kainalossa, välillä hieman huokaisten. Mies tiesi, mitä tämä tarkoitti
noilla huokauksilla, antoi väliin pienen suukon otsalle, hyväili poskea ja piti kätensä
kiedottuina naisen ympärillä. Ilta eteni, he vain olivat - kahden, kuten olisivat olleet
aina noin... ainakin heistä tuntui siltä.

Yllättäin, kuin yhteisestä sopimuksesta, kumpikin nousi hieman. Nainen kääntyi miehen
puoleen ja he upposivat kuumaan suudelmaan. Nainen tunsi miehen ahnaat kädet vaeltavan
tämän selässä..... nainen halusi vain tuntea tuota miestä, saada hänet lähelle.
Miehen kädet seikkailivat naisen selässä, hiuksissa - kaulalla, suudelmien ohella.
Nainen tunsi lämpimien väreiden valtaavan hänet, hän ei muistanutkaan, että miehen
kanssa oli niin helppo olla - vain nauttia..... koskaan ei tarvinnut jännittää.

He hyväilivät toisiaan pitkään, suutelivat huulensa helliksi, antoivat kieltensä
leikkiä toisillaan.... He nauttivat!
Mutta pidemmälle ei kumpikaan halunnut mennä, ei - ei nyt!
Kumpikin halusi, kumpikin ajatteli - sanoivat sen ääneenkin, mutta nyt - ei nyt.
Nyt oli väärä aika, liian väärä aika. Ehkä joskus myöhemmin..... tai sitten ei.
Kumpikin tiesi, että olisi ollut helppo vain antaa mennä ja tapahtua kaikkea, mutta
kumpikin halusi enemmän, ei vain noin... - ei ohimennen.

He suutelivat vielä kevyesti. Mies otti naisen syliinsä, tuohon lämpöiseen halaukseen.
Nainen tunsi suunnatonta onnea siitä, että tuo mies ei ollut kadonnut häneltä mihinkään.
He vaihtoivat vielä muutaman sanan, halasivat hieman ja nainen saatteli miehen
ulko-ovelle, jääden hieman haikeana kuitenkin katsomaan, kun tämä katosi pimeään yöhön.

Silti kumpikin tiesi, että he tapaisivat nopeammin kuin muutaman vuoden kuluttua.....

 -----------------------------------------------------------------------------------------------

Tuiskun keskellä hitaasti taivalsin.
Hankeen astuin askeleeni raskaat.
Kuljin - eteenpäin yritin.
Tuiskutti!

Tuiskun keskellä mietteissäni kävelin.
Lumeen jäljet jätin, nopeasti katoavat.
Kuljin - päämäärääni etsien.
Tuiskutti!
                                                     

Olin vain yksin kulkeva, yksin mietteissä.
Olin vain se, ketä toiset eivät nähneet
- eivät kohdattaessa väistäneet...
Enkä voinut kuin syvästi huokaista.
Tuiskutti!

Yritin puskea vasten tuulta.
Yritin vastustaa lumisateen voimaa.
Painoin päätäni alas, raskaasti hengitin
- eikä lumimyräkkä mieltäni keventänyt.
Tuiskutti!

Tuiskun keskellä.....
pysähdyin, hetken mietin - ihmettelin.
Miksi ihmeessä olikin näin?
Miksi kiroan itseäni, enhän mitään tehnyt ollut?
Ei vain voinut kaikkea käsittää, lumituiskun keskellä.
Tuiskutti!

Päätin olla välittämättä,
tuiskuista ja toisista - niistä toisista....
- jotka vain itseänsä ajattelevat, iskevät kasvoille kuin
tuiskun tuiverrus talvisen myräkän.
Tuiskutt!

Enää se ei haitannut, ei vaivannut.
Nostin pääni, askeleeni keveni ja jatkoin eteenpäin.
Mitä tuiskuista, mitä toisista, mitä noista.....
Naurahdin, vaikka tuiskutti.... sakeana lunta sateli.

 ----------------------------------------------------------------------------------------

Sä olit hetken kuuma, kiehtovan salaperäinen.
Sä sait mut leijumaan....  sinuun ihastumaan!
Sä kerroit asioita, sait mut nauramaan....
Tuntui kuin olisin vasta syntynyt elämään - sinun kanssasi.

Mutta meni hetki, vain pieni hetki.
Yllättäin sä käänsit selkäsi, katsoit mua kylmästi.
Otit lähellesi, mutta kosketuksesi oli viileä ja suudelmasi kylmä.
Tunsin, kuinka lämpösi oli huuliltasi kadonnut, sain vain jäisiä suudelmia!

Olin hämilläni.
Olin yllätetty.
Olin henkisesti - jätetty..... Ja kaiken teit vain nauraen, kaikenlaista selittäen.

Miksi teit näin? Miksi leikit tunteilla kuin leluilla?
Miksi olit ihminen, ken valoisan onnen annettua mustan enkelin esiin toi?
Sä vain sanoit sanoja tyhjiä.... selitit kaikkea, juttuja tyhmiä!
Enemmän vain mieleni sekaiseksi sait. Taasko.... taasko kävi näin?

Sitten vaikenit kokonaan. Kylmäksi kävit, vaikka nauraen sen teit.
Hävitit hetket kauniit, tuhosit toiveet - kaiken hyvän veit.
Ja sanoit olevasi vain oma itsesi....... - en vain ymmärtänyt, miksi tuollainen.

Siihenkö kaikki jäi? Jäiseen suudelmaan viimeiseen? Siihenkö?

-----------------------------------------------------------------------------------------

Tänään se tapahtuisi! Sydämeni pamppaili kärsimättömänä.
Olit sanonut tulevasi kylään luokseni, vihdoinkin.

Oli vain kiire! Piti saada koti näyttämään edes jotenkin siistiltä.
Rätti käteen, luuttu heilumaan, imuri laulamaan...... mies ponnisteli
ja yritti kaikkensa. Paikat piti olla siistit, edes jotenkin siistit.

Aloin kelloa seuraamaan, kärsimättömänä! Eikä sinusta kuulunut mitään.
Tikitti, tikitti, tikitti.....
viisarien kiire eteenpäin tuntui tuskaisen nopealta!
Sinusta vain en kuullut mitään.
En jaksanut odottaa, soitin sinulle - vastasit hieman hätäisesti.
Jotain oli sitten tullut eteen, mutkia matkaan... - heti tietty ajattelin ja
pelkäsin, ettet tulisikaan - sitten kuitenkaan.

Kerroit, että hieman viivästyy lähtö ja voisi tulla ongelmia matkan kanssa.
Autoa sinulla ei ollut ja kyyti oli hukassa. Sekunnissa päätin, haen sinut tänne.
Yllätyit, mutta iloistuit! Nopeasti takki niskaan, kengät jalkaan ja menoksi.

Sovimme paikan, mistä hain sinut ja kun astuit autooni, valloittava hymysi
vei minut jo jonnekin kauas - kauas pois arkisesta elämästäni.
Otin kädestäsi kiinni ja ajoin kotiini. Huomasit heti, että olin pyrkinyt siivoamaan.
Huh, taisi mennä sittenkin tupatarkastus läpi.....

Istuuduit, ihailin asuasi - ihailin sinua..... olit nyt siinä, täysin kanssani.
Tarjosin juotavaa ja meille syntyi ihana keskustelu, mikä rönsyili aiheesta toiseen.
Nauroit heleästi, ääntäsi oli ihana kuunnella. Ajattelin, kunpa vain saisin tuon ääneen
vaikka pulloon talteen.... - rakastin sitä, nautin kaikesta mitä koin.    

Ilta eteni, nautimme toisistamme - tarjosin hieman syötävää.
Jossain vaiheessa iltaa huomasimme, että sinun ei enää kannattaisi kotiin lähteä.
Enkä oikeasti toivonut sinun lähtevänkään..... halusin saada sinut viereeni

Katsoit hieman salaperäisesti minua.
Mietin, mitä ihmettä mietitkään, mutta
paljastit että niin toivoitkin:
Halusit päästä viereeni, nukahtaa syliini.
Hymyilin koko sydämestäni....

Jatkoimme iltaa, kumpikin hymyili ehkä enemmän.
Sain sinulta pari hellää - vaan niin täydellistä suudelmaa.....
Veit niillä minut jonnekin kauas... sait mieleni leijumaan!

Jossain aamuyön hämärinä hetkinä vihdoin päätimme mennä nukkumaan.
Kömmit viereeni, tulit saman peiton alle ja painoit pääsi rinnalleni.
Kiedoin käteni ympärillesi ja hiljaa kuiskasin korvaasi......... hymyilit onnellisen näköisenä....

Lopulta nukahdimme sylikkäin, me kaksi onnellista ihmislasta.
Eikä tuota yötä meiltä voinut viedä mikään - ei kukaan.

Kietoiduimme toisiimme, sylikkäin nukahdimme. Sinä minussa - minä sinussa.
Lämpöä toisista imimme, toisiamme hamuten - samoja unia katsellen.

Aamulla sinut suudelmilla herätin, yhden ruusun toin vierellesi.
Katselin kauniita kasvojasi kun hiljaa avasit silmäsi.... hymyillen!
Tässä oli hyvä olla, kummankin - ja toivoimme, että kohta taas olisi yö yhteinen,

 -------------------------------------------------------------------------------------------

Miten joulu jatkuukaan...

Onpa ollut joulu! Tuli käytyä yhden ystävän kanssa ennen aattoa Tallinnassa, tai no aattoiltana
kotiuduin ja luulin, että matkaväsy olisi vienyt miehestä mehut, mutta toisin kävi. Mukava oli päästä vielä joulusaunaan ja sen jälkeen...  - no ei nyt kaikkea paljasteta.

Joulupäivä olikin sitten päivän osalta vain nukkumista, mutta kun ilta hämärtyä alkoi, heräsi
tämäkin mies taas eloon ja taas mentiin! Ihme yökyöpeli, muuta en voi sanoa.

Tosin ei tämä joulu nyt kaikkinensa ole ollut näin hyvältä kuulostava. Valitettavasti on ihmisiä, jotka ovat toisinaan liiankin kylmiä ja tunteettomia, eivätkä halua nähdä sitä, että joku
haluaa vilpittömästi tehdä hyvää ja hyviä asioita. Parin tällaisen käytös vei joulun alla fiilikset
tosi syvälle ja vielä joulupäivänä joutui omalla tavallaan kärsimään kylmästä kohtelusta.

Mutta eikös sitä sanota, että nokka kohti uusia pettymyksiä.... tai jotain.
----------------------------------------------------------------------------------------------

Sä et osannut sanoa mulle mitään.
Sä vain istuit ja tuijotit siinä hiljaa.
Sä olit, mutta et ollut!

Miksi sä taas olet tuollainen?

Sä et halunnut jutella ollenkaan.
Sä vain tuijotit ja tuijotit - kauas maisemaan.
Sä olit, mutta et ollut!

Miksi sä taas, miksi taas ja taas - miksi sä olet tuollainen?

Sä väitit mulle taas, ei ole mitään ongelmaa.
Sä väitit taas, murjotit ja tuijotit.... ulos jonnekin, kuitenkin!

Miksi sä taas, miksi..... miksi sä olet tuollainen?

Sä olet erilainen, et se sama nainen.
Sä olet itsessäsi taas, sisällä mietteissä omissas vaan!
Sä väität kaiken olevan ok, miksi sitten vain hoet "joo-joo"...

Miksi sä taas olet tuollainen?                        


Mut kun lopetin kyselemästä,
lopetin ihmettelemästä, lopetin huomaamasta.
Sä suutuit taas, et puhunut ollenkaan - sä vain menit,
paiskoit ja huutaen... vain huutaen, mellastit!

Miksi sä taas olet tuollainen?

Mä en tajunnut, en enää jaksanut, en halunnut....
Sä et ollut se, se ihana nainen entinen - se eilinen, viime viikkonen.

Miksi sä taas, taas ja taas.... taas olet tuollainen?

Lopulta voimani loppuivat, halunnut en enää edes nähdä sua.
Olin valmis poistumaan, jonnekin katoamaan.
Mut´ sit sä tulit viereen mun, jotain taas sanoen...
Siihen tulit, jotain hieman hokien...

Silti, miksi sä taas, miksi sä taas - taas olet tuollainen?

Sä sait naamallesi hymyn, mut´ oliko se aito?
Sä sait ääneesi ilon, mut´ oliko totta?
Sä koitit jotain, heitit jotain, mä en tiennyt mitä uskoa!

Miksi sä taas, miksi sä taas... taas olet tuollainen?

Mä aloin olla loppu, aloin tähän väsyä.
En vain enää tajua, en enää halua... en nähdä tätä, en kokea sitä!
Sä vain imet mua kuiviin, syöt elämää.
En mä jaksa sanoo sulle  mitään, annan vaan olla.

Vaikka:
Sä olet taas, sä olet taas - ja varmaan kohta taas, tuollainen!
---------------------------------------------------------------------------------------

Ei oltu hetkeen nähty, vain viesteillä toisiamme oltiin muistettu.
Kirjoiteltiin päivisin, kirjoiteltiin öisin.... saimme toisillemme
hymyn huulillemme, mieliin tunteen lämpimän.

Mietimme, milloin tavattaisiin.
Mietimme, missä kohtaisimme.
Mietimme, nähdä niin halusimme!

Kirjoittelimme, viestit toisillemme lentelivät...
Viestittelimme, kuvinkin ilahdutimme.
Aina sait hymyn huulilleni, kun viestin uuden sinulta sain.
Ja aina viesteistäsi luin, niitä minultakin odotit vain.

Mietimme, milloin tavattaisiin.
Mietimme, missä kohtaisimme.
Mietimme, nähdä niin halusimme!

Aikaa kului, päivät vaihtuivat toisiin.
Aikaa kului, yöt seurasivat toisiaan.
Vaan toisiamme emme nähneet, emme kohdanneet.

Hetkeen ei kulkeneet viestitkään.             

Mihin ne hävisivätkään?
Unohdimmeko toisemme?
Tapahtuiko..... - ei sitä en ajatella halunnut!

Sitten, yllätimme toisemme.
Kuin yhdestä sydämestä, yhdestä mielestä....
toisiamme lähestyimme, viestillä kyselimme:
Tavattaisiinko tänään?

Tavattiin, halattiin, jäimme toistemme syliin.
Hennoin suukoin sua kiitin, poskelle ne painoin.
Pidin sut vain lähellä - lämpimästi lähellä
- ja kuulin äänestäsi, siitä kauniista äänestäsi -
sun oli hyvä olla, lähelläni!

Aikaa kului, tunnit vaihtuivat toisiin.
Vaan me emme siitä välittäneet, emme muuta ajatelleet...
- olimme vain tuossa hetkessä, ainutlaatuisessa - mutta ei viimeisessä!

Mä silittelin sua, suukotin sua, pidin lähelläni halaten.
Sä hiljaa olit, vain silmillä puhuit... niihin uppouduin, lähes taas hukuin!
Eikä kummallakaan ollut kiire, ei haluja, lähteä pois.

Mutta tuli taas hetki erota, hetki poistua.
Irrotimme otteemme, tuskaisesti ja hitaasti. Emme halunneet,
vaikka tiesimme..... emme toivoneet... vaikka tunsimme...
Tosin tietäen: Kohta taas näkisimme,
ikuisuudelta tuntuvan pienen hetken jälkeen.....

Lähdit - perääsi jäi vain soimaan laulu - sinulta:
"Fly high, I am running against the wind!
 Fly high, feels like my heart will explode!
 Like time has stopped, my breath is running out.
 Now it´s the climax, I want to hold you in this last moment."

Hymyilin ja näin - sinäkin hymyilit - poistuessasi
- kuten taas palatessasi!

Sitä odotellessa: Fly high...
 -----------------------------------------------------------------------------

Yksinäinen istui paljaalla jakkaralla kotonaan.
Vain yksi pieni lamppu, kellastuneen varjostimen alla, valaisi huonetta.
Hän puristeli kädessään valokuvaa, menneestä hetkestä.

Televisiossa hiljaa taustalla näkyi jokin jouluinen elokuva.
Kaikki olivat siinä niin onnellisia, iloisia, rakastettuja.

Yksinäinen pyyhkäisi silmäkulmastaan kyyneleen.

Pöydällä oli pienet antimet, yritti hän itselleen joulua tehdä, mutta
yksin..... ei vain onnistunut.
Lautanen oli täydempänä tyhjää kuin täynnä antimia.
Yksinäisellä ei ollut paljoa, ei mitään.

Iloiset joululaulut vain televisiosta soivat, ahdistivat häntä.
Pyyhkäisi toisenkin kyyneleen, katsoen valokuvaa menneestä - sitä puristaen.

Tuolloin oli vielä paljon, oli vielä kaikkea - oli lämpöä, naurua ja rakkautta.
Vaan se aika on mennyttä, se on ollutta.... nyt hän oli yksinäinen.

Huokaisi syvään, nousi paljaalta pallilta, keittiöön asteli.
Ei, kaapista ei löytynyt mitään hyvää, eikä ollut edes kahviakaan.
Yksinäisellä ei ollut oikein mitään, vain muistot......
- ja televisiosta kuului iloiset lasten naurut ja äänet.

Yksinäinen ahdistui, yhä enemmän ja enemmän.
Jostain ulkoakin kuului iloisia ääniä.
Löysi sentään yhden kynttilän, osittan jo poltetun.
Mietti, miksi sen oli talteen laittanut - ei enää jaksanut, ei muistanut.
Sytytti sen lähes itkien - yksinäinen, jouluaaton hämärässä.

Hän katsoi taas tuota kuvaa, hetken myös television tarjontaa.
Sisällä sattui, sydämestä otti - sieluun viilsi. Hän oli yksinäinen!

Ei ollut mitään, lahja ainoa itselle - hieman edes syötävää
- ja sekin lautasella kylmänä.... ei vain maistunut sekään.
Puristi nyrkkiä, tuo yksinäinen... tuskaansa pyrki purkaa... tuo yksinäinen.

Puki ylleen, puhalsi kynttilän sammuksiin.
Ulos lähti, pakkaseen - lumisateeseen, käveleen...
Pienet kyyneleet jäätyen silmäkulmiin pistelivät hieman,
hän ei enää välittänyt... ei enää jaksanut - tuo yksinäinen!

Kulki hetken, halki puiston, läpi muutamien pihojen.
Kulki hetken, tullen metsikköön, hämärään - pieneen.
Kulki hetken, kunnes istahti, pään alas painaen, siihen jääden - tuo yksinäinen.

Lumisade peitteli hiljaa... ääneti hänet.
Vielä kaivoi tuon kuvan taskustaan, kerran katsoi.... sitten se tippui....
Siihen hän jäi, kuunteli vielä jostain kaukaa kuuluvia ääniä, kaikuvia lauluja
- mutta eivät ne enää hälle soineet, eivät naurua hälle tuoneet.
Siihen hän jäi, tuo yksinäinen.


Ystävät: Älkää jättäkö ketään yksin, varsinkaan jouluna!

https://www.youtube.com/watch?v=prErnop1eiM

---------------------------------------------------------------------------------