Kiitos myös niille, jotka muutenkin muistivat minua! Itse pyrin tekemään pieniä hyviä asioita toisille ja myös sillä tavalla tuomaan sitä joulufiilistä mieliin.
Harmistus tässä joulussa on ollut lumettomuus. Etelä-Suomi on saanut kokea tylsän ja masentavan oloisen joulun siinä suhteessa. Joulu oli hieman kuin juhannus, sään puolesta. No hukkumistilastot olivat ainakin pienemmät kuin juhannuksena.....se ero sentään oli!
Sitten taas sai hämmästellä tuossa joulun alla ihmisten kiukkua kaupoissa! Eikö sitä kinkkua ja rosollitarpeita jne. voi ostaa ilman kinastelua, hammasten irvistelyä ja tiuskimista? Jos joulu tuottaa noin paljon tuskaa ihmisille, hitto - majoittukaa koteihinne ja tilatkaa siitä auki olevasta pitseriasta itsellenne kebabit, niin saa ne ihmiset, joilla oikeasti on sitä joulumieltä, käydä rauhassa ostoksilla!
Mutta mikä todella pisti vihaksi tänä jouluna oli joulupäivänä näkemäni lappu erään kerrostalon ulko-ovessa.
Siinä joku todella tuohtunut kirosi sitä, että joku tai jotkut olivat varastaneet heidän kellarikomerosta (häkkivarasto) paketoidut lasten joululahjat! Siis voiko tällaisia idiootteja olla? Jos syyllisen / syylliset tietäisin, niin..... - no eipä enempää, etten vahingossa saa syytettä ties mistä.
Teenkö uudenvuodenlupauksen? Ehkä...... Ainakin sen teen, että taas yksi pieni osa minusta muuttuu hivenen kyynisemmäksi sellaisia kohtaan, jotka kyllä puhuvat silmät kirkkaina ties mitä, mutta todellisuus on yhtä kaukana toteutuksesta, kuin Suomen valtionvelan talttuminen tai työttömyyden katoaminen tms. !
---------------------------------------------------------------------------
Miksi sä luulet noin?
Hei, älä ole tuollainen.....
Miksi sä luulet... miksi?
Sä et ole erilainen, sä et ole parempi!
Sä olet sellainen, yksi samanlainen.... tavallinen vain.
- silti ainutlaatuinen.
Mutta, hei - älä luule - hei.
Sä et ole täällä ainoa.
Sä et ole maailman napa!
Sä et ole se, kuka säännöt sanelee....
- älä turhaan siis huutele!
Miksi sä luulet noin?
Hei, älä ole tuollainen....
Miksi sä luulet ... miksi?
Sä et peilin edessä ole ollut,et kuvaasi kalpeaa katsellut!
Se sulle tekisi hyvää - ehkä silloin näkisit...
- sä et ole erilainen, sä et ole parempi!
Sä olet sellainen, yksi samanlainen....tavallinen vaine.
- silti ainutlaatuinen.
Kunpa vain muistaisit:
Toisia alemmaksi älä aseta!
Itseäsi jalustalle älä sä nosta!
Sä et ole täällä ainoa,
sä et ole maailman napa.
Sä et ole se, kuka täällä säännöt sanelee
- älä siis turhaan huutele!
Ota opiksesi, katso ympärillesi....
huomaa, että maailma on muutakin kuin sinä - sinä - sinä!
Siellä on myös toisia....... tutustumisen arvoisia, mukavia
- eikä maailma ole vain sinun luomaasi, sitä - sitä - sitä!
Tee itsellesi lupaus, vuoteen alkavaan:
"Nyt kuuntelen toisia, en vain kiukkua ja kiroa, en vain komenna!"
Tulet huomaamaan, miten paljon elämä on helpompaa....
kun et ole vain oman luomasi harhaisen maailman sisällä.
---------------------------------------------------------------------
Tänään katselin kirkaalle taivaalle, lähes pilvettömälle.
Pohdin hiljaa ikkunan äärellä ollessani, että miksi ihmisen mieli on niin oikukas.
Väliin hymyilee pienimmistäkin asioista, kun taas toisinaan ei tarvitse
kaksistakaan tapahtumaa tai asiaa, kun voi menettää hermonsa.
Katselin taivaalle ja mietiskelin. Tiesin itsesänikin, että sorrun toisinaan siihen samaan....
välillä ärähtelen typerästi asioista, joista voisin vain olla hiljaa tai hetken miettiä asiaa,
ennen kuin sanoisin mitään.... - mutta miksi sitä on tällainen, miksi?
Ja sen vuoksi toisinaan syntyy ikäviä tilanteita - joita ei todellakaan haluaisi kokea.
Ajatukset kiersivät kehää asiaa pohtiessani.
En tahtonut saada mitään järkevää vastausta itse mieleeni ja päätinkin, että kysyn "viisaammilta"...
- siis teiltä! Miten on...... Miksi ihminen on tällainen? Voi hetkessä iloisen ilmeen vaihtaa
myrskyn merkiksi ja ärhennellä, vaikka syy ei olisi edes kovin kummoinen?
Kuka osaisi kertoa, kuka mielipiteensä julki tuoda? Kertokaa - avautukaa..... kuulla tahtoisin!
----------------------------------------------------------------
Ystävä.
Millainen ihminen hän on?
Ystävä.
Mitä hän voi tehdä vuoksesi.....?
Mitä sinä teet hänen vuoksesi....?
Ystävä.
Onko sinulle ystävä sellainen, kenen kanssa
sen kaljan juot ja huulta heität,
vaan kun paikalla hän ei ole, sä häntä toisille moitit?
Onko sinulle ystävä sellainen, ketä sinua auttaa
asioissa pienissä - ja isoissa, parhaansa tekee minkä voi
ja hänen annat ymmärtää, että et välitä pätkääkään....
silti palvelukset toisen kelpaavat, ilman kiitoksen häivääkään!
Onko sinulle ystävä sellainen, kenelle saat säännös sanella- kertoa, koska suostut tapaamaan.... milloin voit olla hänen kanssa
ja silloinkin tavata vain niin, kuin sinulle käy ja juuri niin kauan kuin sinulle käy?
Oletko sinä ystävä oikeasti?
Oletko?
Ystävä.
Millainen ihminen hän on?
Ystävä.
Mitä hän voi tehdä vuoksesi.....?
Mitä sinä teet hänen vuoksesi....?
Ystävä.
Ystävää ei liikaa arvostella, ei ulkonäköön puututa,
ei tämän mieltä arvostella, liikoja haukuta!
Ystävyyttä ei hinnoitella..... ei lokeroida, raameihin upotella!
Se on puolin ja toisin avointa, reilua ja vilpitöntä
- se on ystävyyttä.
Sä voit ystävältä pyytää apuja, neuvoja ja tukea
- mutta muista: Sinun pitää pystyä myös antamaan itsekin sitä, hänelle!
Jokainen meistä on saanut elämäänsä ystäviä, erilaisia.
Jotkut meistä eivät vain huomaa, että ohjaavat ystäviään.... määräävät heille paikan
omassa elämässään..... laativat säännöt, kuin lapsia kasvattaisivat.
Pystytkö itseäsi vilpittömästi katsomaan, peilin edessä seisomaan ja tutkimaan,
millainen sinä olet ystävänä ja millaisina sinä pidät ystäviäsi itsellesi? Pystytkö?
Minä pystyn!
-------------------------------------------------------------
Eräänä päivänä tässä hiljattain lähdin kauppaan ostoksille.
No paikallinen kauppakeskus kutsui..... sinne siis.
Tavaraa oli tulossa sen verran paljon, että matkasin autolla, vaikka matkaa ei
olisi mahdottomia ollut, mutta helpompi tulla kotiin.
No parempi niin......
Ajoin kauppakeskuksen erääseen parkkihalliin... hain hetken vapaata parkkiruutua
ja lopulta sellaisen löysinkin.
Reippain askelin lähdin kävelemään kohti ovia, joista rullaportailla pääsisin kauppakeskukseen.
Jokusen metrin edelläni kulki äiti kahden pienen lapsen kanssa.
Toinen lapsista oli arviolta 7-8 vuotias pikkupoika ja toinen hieman pienempi tyttö,
ainakin asusteista päätellen.
Äiti käveli suhteellisen reippaasti eteenpäin ja lapset pinkoivat ja kipittivät sen, minkä kerkesivät
perässä. Pojalla oli selvästi helpompaa, mutta pienellä tytöllä oli selvästi hankaluuksia olla
äidin perässä ja niinhän siinä kävi.... muksis - tyttö oli nurin ja mahallaan parkkihallin lattialla.
Äiti ei tätä huomannut, vaikka hänen selän takaa kuului itkuisen tuskainen huuto "Äääääiiiitiiiiiiii"
Tämä ei kääntynyt, sanoi vain hieman lujempaa: "Tule sieltä, äläkä valita. Nyt mennään sinne kauppaan!"
Poika nykäisi äitiä hihasta samalla taakseen katsoen, sisko makasi maassa.... äiti vain eteni ja poika
oli hiljaa... seurasi häntä. Astelin nopeasti pienen tytön luo ja kyykistyin viereen.
Kysyin, oliko häntä sattunut. Tyttö katsoi minua suurin, hieman kyyneleisin silmin... epäröi sen
pienen hetken, mutta vastasi sitten, että ei.
Sanoin että vien hänet hänen äidin luo. Katsoin samalla, mihin tämä oli suunnistanut ja näin, että
liukuportaille. Pyysin tyttöä nousemaan ja kysyin, et tä haluaako hän tulla syliin.
Tyttö pyyhkäisi hieman silmiä ja vastasi vain "Joo."
Otin tytön syliin ja lähdin nopeasti kohti liukuportaita.Näin tuon naisen hahmon liukuportaiden yläpäässä, ohittelin muutamia ihmisiä tyttö sylissäni
ja kun pääsimme rullaportaiden yläpäähän, huusin tätä naista.
Alkuun tämä ei tajunnut, että hänelle huudettiin..... astelin tyttö sylissäni nopeasti hänen
peräänsä ja huomasin, että poika pysäytti äitinsä, jolloin hän kääntyi.
Menin heidän luokseen ja hieman kovemmalla äänellä sanoin:
"Teiltä taisi jäädä jotain tuonne parkkihalliin!"
Äidin ilme..... - ihmiset hiljensivät askeliaan kohdallamme ja kuuntelivat, mitä tapahtuisi.
Sanoin, että hieman enemmän voisi katsoa, miten kulkee ja ajatella lapsia, eikä vain itseään!
Lapset ovat kuitenkin lapsia - eivät he pysty kaikkeen samalla tavalla kuin aikuiset.
Nainen meni vaikeaksi, näin kuinka tietynlainen häpeän puna nousi kasvoille.
Olin laskenut tytön alas sylistäni ja tämä otti veljeään kädestä kiinni samalla kun katseli minua.
Toivoin vielä, ettei tuota tapahtuisi enää koskaan, toivotin tytölle hyvää päivän jatkoa ja lähdin.
Parin metrin päässä minut pysäytti eräs rouva ja kiitteli minua. Sanoi, että hänellä on
suunnilleen saman ikäiset lapset, eikä hän voisi edes kuvitella edes toimivansa noin.
Lapset ovat elämän rikkaus - monella tapaa, kuitenkin!
---------------------------------------------------------------
