Sataa ja paistaa.... sitä normaalia syysilmaa siis.

No näinhän se menee, ilmojen suhteen!
Välillä on märkää oikein huolella ja toisinaan taas on todella kaunista, aurinko paistaa
ja ilma on raikasta,  virkistävää. Kyllä syksyssä on paljon hyviä puoliakin!
Harmi vain, että niin moni ajattelee syksyn olevan vain märkää ja sateista, pimeää ja
synkkää - eivät vain halua tai osaa katsoa ympärilleen kunnolla.
Mutta tästä ei aleta saarnaa tekemään...... siihen ei ole syytä.

Miten sitten muuten menee? Vastaan itse itselleni: Olosuhteisiin nähden hyvin!
Jos (kun) joku alkaa miettimään, että mitä tarkoitan tuolla - kannattaa ehkä "tutustua" minuun
jos ei muuta, niin sitten tekstieni kautta rivien välistä.
------------------------------------------------------------------------------------

Sä olit eilinen, sä olit ajassa menneessä.... sä olit siellä missä olin ollut itsekin.
Sä olit eilinen, sä olit ajassa eletyssä... sä olit sieltä, mihin en enää palaisi.
Sä olit eilinen!
Sä olit eilinen!
Sä jäät ikuisesti: Eiliseksi.

Eilinen oli eilen, tulevaisuus alkoi tänään.
Sen mä päätin heti, kun näin sut - tapasin eilisen!
Eilinen oli eilen, menneisyys mennyttä....
- todellisuus ja elämä, se syntyi tänään!

Sä olit eilinen, sä olit ajassa menneessä!
Sä olit eilinen, sä olit ajassa hävinneessä.
Mutta vaikka muille sä olit eilinen,
olit itsellesi vain se.... missä olet edelleenkin:
Eilinen, eilinen - vain eilinen.

Siksi en huutoasi kuule, en enää kosketustasi tunne...
- siirtynyt jo olen, eteenpäin, valoon ja aurinkoon,
pois pimeydestä menneestä - eilisestä synkästä!

- - -     - - -    - - -    - - -    - - -    - - -    - - -    - - -    - - -    - - -  


Olen yksi hiukkanen vain!
Yksi pieni hiukkanen - pölyäkin pienempi...
- tässä avaruudessa suuressa.

Olen yksi hiukkanen vain!
Yksi pieni hiukkanen......
Enkä suuremmaksi pääse, vaikka kuinka kasvaisin...
- tässä  avaruudessa suuressa.

Luulin pitkään, uskoin harhaan:
- olisin maailman valtiaisiin kuuluva, olisin ihminen voimakkain!
Luulin pitkään ja kuvittelin, vaan viimein mieleni avasin...
suuremmaksi maailman ymmärsin!
Olen vain pieni hiukkanen - vain yksi pieni hiukkanen.....

Nostan katseen kohti taivasta, avaruuteen tähyän.
Katselen kaukaisia tähtiä, hetken mielessäni arvailen.
Katsooko tuolta jostain joku, samoin aatoksin tänne?
Miettiikö ehkä myös kaukana toinen, onko hän millainen?

Kunnes sen tajuaa:
"Olen vain pieni hiukkanen - vain yksi pieni hiukkanen..."

Silti luulemme olevamme suuria ja mahtavia, kaiken osaavia
ja kaiken voittavia.... vaikka jokainen meistä, kuten minäkin,
on vain pieni hiukkanen..... suuressa maailmassa!
- - -     - - -     - - -      - - -     - - -     - - -      - - -      - - -     - - -     - - -

Taas painoit pääsi tyynyyn, pehmeään ja lämpimään.
Silmäsi kiinni laitoit, nukahdit hymy huulillasi.
Hetken sinua katselin, vierellesi astelin ja varovasti
- untasi häiritsemättä -
sua poskellesi suutelin!

Taas kesken unesi, tuon suukon sinä tunnistit.
Hymy pieni leveni, hetkellisesti kasvoillasi.... unessasikin tiesit:
Olet minulle tärkeä - enkä ole koskaan pois luotasi!

Istahdan vierellesi, hiuksiasi sivelen hiljaa
- kuunnellen rauhaisaa hengitystäsi.
Tiedän, että sinun on hyvä olla - ja tiedät, että siinä aina olen.
Katselen sinua, hymyilen: Olet kaunis myös nukkuessasi, kuten aina!

Kuiskaan hiljaa: "Hyvää yötä kultaseni" - tietäen;
Kuulet sen, keskellä kauniiden unien.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Tuuli syksyinen keinutti miestä kulkevaa, piiskasi kevyttä sadetta vasten kasvoja.
Ähkäisin ja puhisin.... vasten tuulta taivalsin.
Sade kasteli hiuksia ja kirosin: "Miksi taas sen unohdin? No sateenvarjon tietenkin!"

Vaan auttanut ei, mentävä oli, matka jatkui ja askeleet nopeutuivat....
mutta tuuli armoton ei hellittänyt ei, sadekaan laantunut myöskään tietenkään ei.
Ei ei - ei niin - ei!
Ja minä, mies märkänä - sain tässä säässä kävellä....

Matka eteni, vaan lyhentyä tahtonut ei!
Siltä se ainakin vaikutti, kun ilma miestä kasteli.

Heitti tuuli kasvoille lehtiä, puusta pudonneita ja märkiä!
Hieman kiroan, ne pois pyyhkäisen... lähes juosten etenen....
Astun lammikkoon, kenkäni kastelen - sadattelen...
- ja tuntuu siltä, kuin tuuli nauraisi mulle!

Kateellisena katselen heitä, noita toisia.... kulkijoita!
Kaikilla se on, kaikillapa niin... tuo kapistus pieni, mutta nyt
- ah niin ihana, voi niin mukava: No sateenvarjo tietenkin!

Astelen itselleni noituen, märkänä ja ärisevänä.
Kengät vettä imeneinä, naama tuulessa piiskattuna....
Takki kosteutta saaneena... muusta puhumattakaan!
Tätä se taas oli, tätä se niin taas oli
- kun kotona vielä kuvitteni:
Ei siellä ulkona mikään paha keli olisi...
sateelta pahalta meikä säästyisi!
Mutta ei, ei ja vielä kerran ei......
Näin se sitten jälleen meni:
Sää minusta voiton otti.

Ja kaiken kurjuuden olisi pelastanut pelkästään se:
No se, juuri se - sateenvarjo tietenkin!

https://www.youtube.com/watch?v=zl4xRuwUh-4

---------------------------------       ---------------------------    

Onko enää sitä, onko enää tätä - tai onko mitään muutakaan?

Pohjustus:
Viime viikkoina maailmaani on sekoitettu enemmän, kuin moniin vuosiin - ja se on oikeasti
paljon sanottu. Ne jotka minut tuntevat, voivat todellakin yhtyä noihin sanoihin.
Miksi ja miten ja kuka tai ketä, ne jätän tässä sivuseikaksi. Ne asiat eivät täysin kuulu kuin
esim. minulle. No on tässä jotain hyvääkin tapahtunut, mutta en vielä ole keksinyt - mitä....
---------------------------------------------------------------------

 Eräänä päivänä hän saapui luokseni, kuin enkeli taivaan.
Eräänä päivänä.... Oli vierelläni hymyillen, siipensä ympärilleni kietoen.
Eräänä päivänä, kauniina - vaan ei niin kauniina kuin hän itse!

Sain elää, sain olla onnellinen, sain ja sain antaa.
Kunnes...

Eräänä päivänä hän lähti luotani, siivet mustiksi muuttuneina.
Eräänä päivänä.... oli ollut vierelläni, hiljaa - siivet piiloon taittaen.
Eräänä päivänä, kylmänä - kuin hänen sanat sydämeeni osuvina!

Jouduin kärsimään, jouduin yksin jäämään, jouduin kuin kuolemaan...
Ja hän ei peräänsä katsonut, ei sanoilla viimeisillään lohduttanut
- vaan jo siivet avasi toisaalle...... ja minä jäin päivään kylmään, yksin. (J.L)
(tämä teksti löytyy eräästä toisestakin paikkaa, joten jos joku lukee sen esim.
toisaalla ja miettii, että onko tämä kopioitu niin omaani olen kopsannut, ei muiden!).
---------------------------------------------------------------

Nukahdin silmät kosteina, tyynyni märäksi kyynelillä sain.
Unissa levottomissa kierin, peiton alla pyörin..... rauhattomana vain.
Lopulta sieluni stopin sanoi, käski pysähtyä toviksi.
Antoi ruumiini nukkua, mieleni levätä... - edes tovin, pitkiin aikoihin.

Heräsin, ihmettelin että miksi oli olo erilainen!
Mietin, en ymmärtänyt.... aamu oli kuitenkin niin samanlainen....
Sydämeni kuiskaili, sieluni hyräili - hämmästelin niitä.

Ehkä sittenkin vielä tulisi eteen jotain....
- ei ehkä tänään, ei viikon päästä... mutta ehkä sittenkin.....
Ja tuo ajatus toiveena toi kasvoilleni hymyn - hentoisen.





 --------------------------------------------------------------------

Come on! Kuulin kutsun ja katsoin kohti suuntaa.
Come on!
Huuto kaikui..... useampaan kertaan.
Vaan en mä nähnyt ketään, en missään - mutta huudon kuulin: "Come on!"

Lähdin ääntä kohti, suunnan sinne otin, ääni vaikeni.
Pysähdyin!
Hetken hiljaista vain oli, sitten joku kuiskasi taas: "Come on!
Mun kehoni alkoi hiljaa väristä, sisältä....
kun en ketään nähnyt, vaan äänen kuulin. Silti.... - silti.... sitä kohti kävelin!

Lopulta joku vain hiljaa kuiskasi korvaani:
"Ei pidemmälle, jää tähän -pliis." Ja mä pysähdyin, mutta en tiennyt miksi!
Siihen vain jäin, tuntien kun jokin kietoutui ympärilleni, aavemaisen pehmeästi,
hiljaa minua hyväillen.

Oliko se? Ei, en uskoa voinut.... toivoin, mutta pelkäsin.
Suljin silmäni ja annoin tuon jonkin vain koskettaa, kietoa itsensä ympärilleni...
Ja siinä oli hyvä olla, oli tuo mitä tahansa... - minun oli hyvä olla.





 ------------------------------------------------------------------------

Sä päätit uskoa vain yhtä, vain yhtä - etkä minua kuunnellut.
Sä luulit tietäväsi paremmin, vain omissa ajatuksissasi.
Sä et nähdä osannut, et halunnut... miten paljon väärässä olit.

Sä kielsit hyvän, sä kielsit mut, sä kielsit sen minkä mä osasin!
Sä et antanut itsesi nähdä, et itsesi tuntea... sitä mitä olisit
voinut, jos olisit kuunnellut - antanut ajatustesi hetken pysähtyä
- kuunnella toista, pientä ja arkaa sydä'ntä.

Mä huusin epätoivoisena!
Mä yritin, sanoja vääriäkin käytin.... niitä yritin anteeksi pyytää....
korjata ja korjata, kertoa kaiken paremmin - kielellä sinun.....
Enkä muuta ikinä toivonut, en halunnut, enkä enempää yrittänyt
- kuin vain sulle hetkiä pieniä, ihania ja onnellisia.

Ja olla se ystävä sydämessäsi, kuka sinusta olisi aina tavallaan
huolta pitänyt, auttanut,  tukenut ja vienyt sinut välillä irti arjesta, tästä harmaasta.
Ja sitä mieli miehen tämän vain yhä toivoo..... eikä muuta, ei....
Vain että sä saisit edes välillä, välillä jotain.

------------------------------------------------------------------

"Tervetuloa maailmaan - se sinua odottaa!"
Huusi taivaalla joku, sen sisälläni kuulin.
"Tämä on kylmä paikka, sulle." Vielä sanottiin....
- en alkuun uskonut, en halunnut, luulin - kaiken kestäisin.

"Älä luukekaan, älä edes ajattele noin sä ollenkaan."
Sain neuvoja jostain, sisälläni äänien mulle sanovan.
"Sun on turha kuvitella, että sä nauttia saisit - ei et tässä elämässä!"
Kaikui syvällä kehossani kylmästi nuo sanat alastomat.

Aloin epäröimään, aloin pelkäämään - mietin, miksi en saisi...
- miksi en onnea kokea voisi, olla edes hetken auringonvalossa kirkkaassa?
Ja yrittää kun en muuta koittanut, kuin tehdä asioita pieniä, hyviä...
- hänelle - tai.....

"Sä kärsiä joudut, sielustasi herkästä! Sulle ei anneta, ei liikoja luvata,
et saa kuin muruja vaan, ne sun kohtalosi tulevat olemaan!"
Ja mä tajusin, ei mies olla saisi - tässä maassa toisille, herkkä sielultaan,
romantiikkaa tulvillaan - ja mä tajusin, elämän onnen hävisin.

------------------------------------------------------

Ehkä olen liian kiltti,
ehkä siniset silmät mä omistan.
Ehkä olen vain erilainen,
ehkä mielen herkän mä omistan.

Ehkä....

Ehkä en halua ikäviä asioita vain katsoa,
ehkä haluan iloa tuottaa...
Ehkä omistan epäreilun luonteen - itselleni,
ehkä en omaa tapaa myös itseäni muistaa.

Ehkä...

Ehkä silti toivon, että sinäkin sen huomaisit!
Ehkä sitä toivon, että saisin sinut näkemään.... sen, että
ehkä en todellakaan ole sitä, mitä näkeväsi luulit.

Ehkä....

Ehkä se päivä taas koittaa....
ehkä sen taas kokea saa, että ei tarvitse mieltä kalvaa.
Ehkä silloin sinut näkemään saan, mitä mies voi ollakaan!

Ehkä....

 ------------------------------------------------------

Mitä sitä tekisi - yöllä...

No niin, tietenkin jotkut hieman villimmän mielikuvituksen omaavat saattavat ajatella otsikosta
tietenkin ihan mitä sattuu, mutta koska meikäläinen on kuitenkin - ainakin joskus - hieman ujohko, niin ei nyt ei ajatella mitään levottomia. Tämä on kuitenkin "perheohjelma!"

Niin, katselin kelloa ja huomasin sen olevan 01. ja rapiat. Perjantai meni sitten erilaisten asioiden säätämisessä ja hieman muutama juttu kalvoi mieltä, niin piti päästää höyryjä ulos ja
mikäs se... ensin aloin kokkailemaan, tai no tein vain makaronilaatikkoa tuossa hetki sitten ja
sitten pientä sisustamista. Onneksi en rymynnyt samaan malliin, kuin hiljattain eräs naapuri joskus kolmen aikaan yöllä.... mutta ne äänet sopivat paremmin siihen levottomiin ajatuksiin.

Hiukkasen siirtelin sitä sinne, tätä tänne, tuo meni tuonne ja ... kas, mistä nuo pari "villanorsua" (lukijoille tiedoksi, villanorsu on villakoirasta kehittynyt isompi otus) ilmestyivät? Ei muuta
kuin pikana imuri käteen ja nopsaan "norsut" pois. Eipä tuo "huuveri" onneksi pidä mahdottomia
ääniä, joten en usko että naapurit tulevat joukolla huomenna lynkkaamaan.
------------------------------------------------------------------------------------------

Jouduin oven sulkemaan.
Lähteä piti!
Matka outo alkoi, taakseni en katsoa saanut.
Jouduin oven sulkemaan.
                          
Etenin, katseeni maata viisti, mieleni mukana laahusti.
Lähteä piti!
Turvallisesta, lämpöisestä, pois mut työnnettiin.
Ei, paluuta mulle ei suotu.                                      

Jouduin oven sulkemaan.

Ovi jäi taakse...
hämärtyi kuva siitä.
En jaksanut kohta sitä enää muistella, ei vain jaksanut.
Oli se lopullisesti suljettu.
Lähteä piti!

Kauan ilman mitään sieluni vaelsi,
kauan vei kehoa ties minne.
Ei, paluuta mulle ei suotu.
Siis vain kuljin, vaikka paikoillani olin! 

Matkasin aikani, eksynyt olin - itseltäni.
Enkä huomannut edessäni....
en sitä vain tajunnut mielessäni....
Siinä oli, uusi ovi!

Miten mies voikin olla sokea?
Miten tyhmä hän itselleen olla voi?
Kirosin itseäni, kun sen avasin ja...
- uusi maailma aurinkoinen, se sieltä katseli.

Meni hetki, ennenkuin ymmärsin, että
tämähän oli ollut tässä jo kauan
- ovi uusi, uuteen maailmaan - uuteen elämään!
Astuin sisälle, minut vastaanotettiin....
Käännyin vielä kerran, tuosta ovesta kiinni otin
ja sen suljin, toivoen että viimeisen kerran
- jääden sen valoisammalle puolelle!
--------------------------------------------------------------------------------------

Minua jännittää!
Silloin sen piti tapahtua..... vaan ei, vielä ei ollut aika.
Minua jännittää!
Vaikka olenkin kokenut sitä - tätä - tuota...
ei, en vain ymmärrä tätä:
Minua jännittää!

Tänäänkö se tapahtuu?
Vai meneekö hetkeen uuteen?
Minua jännittää..... tiedä en, miten tämän selvitän.
Minua jännittää!

Toiselle kertoa tästä koitin,
puhelimen otin - hälle soitin.
Ei, ei vastannut..... jäin mietteisiini yksin.
Minua jännittää!

En voi kuin odottaa, katsoa mitä tulee tapahtumaan.
En voi kuin.... en vain voi.
Minua jännittää!

Vaan jos ei tapahdu, olenko pettynyt?
Vaan jos ei mitään tulekaan, olenko huojentunut?

Tuijotan tyhjänä kelloa seinältä. Sen viisarit vievät
minua kohti sitä hetkeä.... enkä mitään voi.
Minua jännittää!

Turhaanko? Liikaakin? Miksi?
Sen näen aikanaan.....
--------------------------------------------------------------------------------------

Sä ilmestyit eteeni ilta-auringon säteissä.
Sä katselit minua silmilläsi, lumoavilla.

Näit minussa elämää nähneen, maailman myrskyissä
kolhuja kokeneen. Silti näit mielen herkän,
sisälle rujon miehen.

Palannut olin taas jostain, kuin merimies satamaan suojaisaan.
Taivaltanut olin myrskyissä tuulien, tyynissä vesissä ja
auringonpaisteessa polttavassa... - matkannut paljon, ehkä liikaakin...

Sä ilmestyit eteeni, kasvosi kuin enkelin.
Sä hymyilit minulle...-jotenkin, mitä nähnyt ennen en ollut.
Sä tulit viereeni, sanoitta halasit
- minua maailman kolhinutta miestä.
Ja tuona hetkenä nousi ne kyyneleet silmiini
edessäsi sun, ensimmäisen kerran!
                                                                  

Katselin sinua.
Olit kuin se merenneito kaunein.
Katselit minua.
Olin varmaan se yksinäinen seilori....
Katselimme, kunnes suutelimme.
Siinä, ilta-auringon kultaisissa säteissä.
Minä ja sinä, oma merenneitoni!

Kotisatamani olin löytänyt.
-----------------------------------------------------------------------------------

Miksi niin moni meistä vain odottaa ja odottaa?
Ei elämä ole sitä varten ollenkaan!
Miksi ei mennä ja tehdä, eletä elämää?

Ei kaiken tarvitse tapahtua kaavoihin kangistuneena,
ei asioita tuttuja tarvitse uudelleen ja uudelleen samoina toistaa!
Miksi vain ollaan kuin hamsterit oravanpyörässä hyrräävässä?
Eikö uskalleta, vai vaiko odotetaan jotain.... muka parempaa?

Kerroin tämän ystävälle:
"Sun katseesi kaihoisasti toisinaan hakee, elämää etsii uutta.... miettii mieli, levottomana sykkii sydän! Toivot jotain, mutta tiedä et mitä.... olet vallassa tunteen oudon, etko irti osaa päästää - eikä ehkä tarvitsekaan.... Kunhan otat elämääsi vain mukaan jotain uutta, vaikka se tuttua olisi... mutta erilaista - mi sinut hymyilemään taas saa!"

Eletään elämää, nautitaan maailmasta ja tehdään osamme
hetkistä onnellisista!
Ei meistä kukaan varmaan halua, eikä toivo - ei 
- että vanhana kiikkustuolissa katkerana istuisi, miettisi menneitä,
hetkiä kadotettuja - tilaisuuksia olleita, joita ei enää eteensä saisi.

Turha siis valittaa, itkeä ja ruikuttaa!
Irtiottoja pieniä, tee niitä välillä - ja huomaat maailmasi olevan
parempi kuin eilen, myös sinulle.

 --------------------------------------------------------------------------------------