Johan on ollut elämää

No niin, on tosiaan ollut melkoinen viikko takana!
Omissa kuvioissa on ollut ties minkälaisia tapahtumia ja väriä sekä vivahteita. Niiden
purkamiseen menisi sen verran aikaa, että jätetään väliin. Töissäni taas on ollut tavallaan
raastava viikko (henkisesti) takana, mutta kaikesta olen voittajana selvinnyt ja osittain
siitä tosin kiitos menee eräälle taholle! Pitkästä, todella pitkästä aikaa, olen saanut jutella
ja keskustella avoimesti ilman että on joutunut jokaista sanaa ja lausetta miettimään etukäteen.
Näin ei aina ole ollut, ei todellakaan. Mutta siitä ei sen enempää.

Nyt jännityksellä odotan, mitä tuleva viikko tarjoaa, sillä ainakin alkuviikkoon on taas
tullut ladattua sen verran ohjelmaa kaikin puolin, että jos niistä saan edes valtaosan oikeille uomille,
voin onnitella itseäni sitten seuraavan vapaapäivän aikana vaikka yhdellä viskillä.
Tosin siihen vapaapäivään menee vielä tovi, koska on "jo" lokakuun ensimmäisenä keskiviikkona....

----------------------------------------------------------------------
Tähän blogipäivitykseen tein nyt (15.9.) pienen lisäyksen. Löytyy kyllä, kun etsit!
----------------------------------------------------------------------

Älä tule lähelle,
jos et ole tosissasi ole.
Hei - älä!

Älä tule elämääni,
jos sua se ei kiinnosta.
Hei - älä!

Älä hei, älä mulla leiki hei....
Mulla  on vain yksi sydän elämälleni, hei.

Älä tule, älä....
jos vain koitat muuttaa mua vain sulle.
Hei - älä!

Älä tule - hei älä!
Minulla on sydän, minulla on tunteet....
Hei, minä olen olemassa.
Hei - älä!

Älä luule, että alistun sanoihisi noihin.
Älä luule, että suostun vain olemaan se jokin.
Hei - älä!
Hei - älä luule.... hei älä tule - hei, ei - älä.

Hei, jos sä et mua halua.....
- et tuntea, et kuunnella.... et oikeasti ole
kiinnostunut, et aito ole ollutkaan.
Hei - älä!

Jätä sitten kokonaan, astu sivuun omaan maailmaan
- ja anna mun olla, anna mun elää....
koska on heitä, jotka osaavat arvostaa,
minuakin kuunnella - haluten minut oppia tuntemaan!

Siksi vain: Hei!
-----------------------------------------------------------------

Se hetki yöllä oli enemmän kuin hetki.
Se löi syvälle sydämeen - hiljaisen miehen mieleen, hiljaiseen..
Vaikka se oli vain hetki......
Sain tuntea kätesi, hyväilysi, niiden lämmön pehmoisen.
Sain tuntea - sinut!
Sain tuntea jotain, kauan kadoksissa elämästäni ollutta....
- sain sellaisen hetken!

---------------------------------------------------------------

Olin tuntenut sinut kauan - kauan sitten.
Olit aurinko, olit sädehtivä ja aina hymyilit.
Ja kaikki lähelläsi olivat aina hyvällä tuulella
- sinun ansiostasi!

Sitten vain katosit, lähdit pois....
Et kertonut kenellekään suuntaa, et mihin lähdit elämään....
Miksi lähdit? Sitä mietittiin, pohdittiin. Vaan kukaan ei syytä tiennyt.
Ja tuntui, että auringonpaiste katosi mukanasi maailmastamme lähes kokonaan.

Meni vuosi, meni toinen, meni aikaa..... muistosi oli jo lähes kadonnut mielistä monien.
Vaan sitten palasit takaisin, yllättäin - mitään sanomatta - vain palasit takaisin.

Kaikki olimme onnellisia, hymyilimme sinua tervehtien, vaan nopeasti sen ymmärsimme:
- et ollut enää se sama, et se ken kaikki hymyilemään sai ja auringonvaloa ympärilleen loi.
Miksi?
Sitä kyselimme toisiltamme.
Miksi?

Kukaan ei tiennyt, sinä et kertonut.
Olit kuin toinen ihminen tuossa kuoressa kauniissa, mitä kerran rakastimme!
Etkä enää hymyillyt, eivät silmäsi loistaneet kirkkaina kuin kristallit,
ei äänesi soinut kuin keväinen puro, ei laisinkaan.
Miksi?
Sitä vain kyselimme... - yhä uudelleen.
Miksi?

Kuljit tutuilla kulmilla, tapasit meitä kuin ennenkin... mutta et enää
puhunut meille, et samalla tavalla - vaan äänesi oli synkkä, kylmä ja jäätävä.

Kuka oli vienyt ilosi, kuka oli kylmännyt sydämesi?
Miksi?
Oli, kuin olisit sielusi myynyt...... et ollut elämässä vaikka elitkin!

Ja sitten vain taas.... - katosit!
Sinä aamuna, kun sen huomasimme, kaikkia meitä vilutti...... ja sinä vain katosit.

-----------------------------------------------------------------------

Elämä on pieniä hetkiä, joista syntyy suuria kokonaisuuksia.
Elämä on täynnä asioita, hetkiä, tapahtumia - joihin sinä tai minä
- eikä kukaan - voi vaikuttaa!

Muista siis, että pienilläkin asioilla, pienilläkin hetkellisillä teoilla,
voit vaikuttaa moniin asioihin.
Ja tärkeimpiä niistä on se, että muistat näyttää pienilläkin
teoilla - arkisilla tai isommilla, rakkaallesi - miten paljon hänestä
välität, miten paljon häntä rakastat.

Jokainen hetki on oikea hetki näyttää hänelle, miten tärkeä hän on - sinulle!
Ei aina tarvitse tehdä asioita suuria, ei tekoja valtavia... - ei laisinkaan.
Riittää pienikin huomioiminen, kunhan sen sydämestäsi hänelle näytät ja teet.

Älä siis jätä näyttämättä tunteitasi tänään, sillä koskaan et voi tietää, milloin
se onkin ollut myöhäistä!
Sanan "rakas" voit sanoa tavoilla monilla, teoilla useilla........ kunhan sen vain "sanot"!
Aina on sille oikea aika - aina!
-------------------------------------------------------------------

Tänään taas istuin hiljaa ja mietin maailmaani.
Mietin ja upposin mietteisiini!
Ajattelin tämän vuoden aikana kokeamiani asioita,
onnellisia tapahtumia - ikäviäkin.

Tunsin muistojeni pakahduttavan sydämeni, mieleni....
hieman huusin sisältäni pois kokemaani, sisälle patoamiani tuntojani.
Mutta ne hyvät, ne ihanat - hetket....... ne piilotin syvälle sydämeeni!

https://www.youtube.com/watch?v=gsQIOgkZt68


Yllättäin muistin myös elämästäni nopeasti pois lähteneen, hänet!
Yllättäin tunsin ikävää, kaipausta outoa........ ja mietin, ottaisinko
häneen yhteyttä..... vastaisiko hän minulle enää - kuten toivoin mielessäni hiljaa!
Hän...... niin hän....

https://www.youtube.com/watch?v=MwlKalNwGdk
Kuuntelin ja kuuntelin.... hän mieleeni tuli jälleen.... hän!

Vaan eteenpäin mieltäni vein ja mietin elämääni.
Oliko se ollut vain tylsää työtä ja nukkumista?
Oliko se ollut vain tyhjää ja nyhjäämistä?
Oliko se elämää laisinkaan, vai oliko elämä vain turhaa - olevaa....?

Kevät tuli - kesäkin...... vain töitä hiljaa tein.
Ei maailmassani muuta, ei mitään - ei ketään..... sitä oli elämäni ollut!
Kirosin!
Miksi oli ollut niin? Miksi?
Miksi tuon kauniin kevättalven jälkeen olin ollut elämässä - tyhjässä?

Ja istuin yksin, hämärässä....huoneet loivat vain raamit maailmalleni - tälle!

https://www.youtube.com/watch?v=yu2E5LQ-70k

Kunnes!
Tuli alkusyksy..... puiden lehdet hiljaa alkoivat kellastua ja ilmassa tuoksui
ihana syksyn kirpeys.
Tuli myös jotain muutakin..... jotain, mikä sai minut huomaamaan, että
maailmani ei ollutkaan vain sitä samaa - sitä yksitoikkoista toistoa - ollenkaan.

Olin onnellinen, hymyilin hiljaa ja kuuntelin sydämestäni soivia säveliä.... hentoisia.
En ollut yksin! En ollut sittenkään vain hämärissä huoneissa - yksin!
Olin elämässä..... jossa oli sittenkin auringonvaloa, oli onnea, oli enemmän kuin osasin sanoa.

Ja minä odotin jo hetkeä seuraavaa!
https://www.youtube.com/watch?v=S_E2EHVxNAE

Odotin sinua - ja sinua!
------------------------------------------------------------------

En odottanut - en todellakaan...... yllättäin sinä vain.... siinä!
Olit hetken lähellä - vaikka et ollut läsnä.
Pysäytit minut!

En odottanut - en uskonut - oliko se tottakaan..... sinä, siinä!
Muutaman sanan verran lähellä - vaikka et ollut läsnä.
Muistit minut!

Sait mieleeni taas tulvimaan, palaamaan..... jotain...
- jotain mitä joskus olin saanut kokea, olla onnellinen!

Olitko oikeasti lähellä - vaikka et ollut läsnä?
Pysähdyin ja mietin. Tunsin jotain outoa mielessäni..... sisälläni.
Tunteen, minkä olin saanut kokea kanssasi - silloin!

Lopulta tiesin:
Muistit minut, et ollut haudannut menneisyyteen minua kokonaan....
Ja herätit pienen liekin mielessäni: Josko sinut taas tapaisin.
-------------------------------------------------------------------

Vähän sitä...
vähän tätä...
vähän kaikkea, vaan ei tuota!
Ei - ei tuota - ei ollenkaan....
- se olisi kaiken tuhoavaa.

Piti laittaa vain...
Vähän sitä,
vähän tätä ja
vähän kaikkea muuta.....
- vaan ei tuota, kaikkea hyvää tuhoavaa!

Niitä pieniä asioita, mukavia ja arvokkaita.
Niitä lisäillä piti, laittaa peliin vähän kaikkea....
- ja antaa kehittyä, suuntaan oikeaan.

Pikkuhiljaa se muhi ja kehittyi.... sai omaa aikaa...
Pikkuhiljaa sitä kummatkin kuunteli, opetteli......
- sitä salaa maisteli.... rakkauden keittoa, kuumaa.

Mutta muistaa piti, tuota ei sekaan saanut laittaa!
Ei - ei ollenkaan - ei koskaan!
Ei, sitä ei keittoon rakkauden lisätä saanut laisinkaan,
se kaiken kun tuhoaisi kokonaan - se:
Epäluottamus toiseen!

Jätäthän sen pois? Älä lisää sen serkkua mustasukkaisuutta!
Älä mausta vihalla, älä katkeruudella, äläkä valheilla tai teoilla syntisillä.
Muistathan tämän?
Ja keitä ja hämmennä keittoa rakkauden hänen kanssa kahden,
hiljaa hämmentäen... toisianne rakastaen.

Eikä keittonne koskaan kitkerältä maistua voi!
---------------------------------------------------------------------

(29.12.2021 ihan pirutttaan jatkan tähän päivitykeen jotain.....)

Yö - se mustalta tuntuva aika,  mutta niin rauhoittava.
Yö - se hetki tunneissa vuorokauden, jolloin sai olla rauhassa.
Yö.......
Vain yö!

Ei turhia kiireitä, ei häiritseviä ääniä.... ei muuta kuin rauha ja hiljaisuus!
Se, minkä saattoi tarjota vain:
Yö!
-----------------------------------------------------------------------

Mietteitä miestenpäivänä

Että tällainen päivä tänään! Siis tasan kuukausi siitä, kun vietetään ystävänpäivää, on
kansainvälinen miestenpäivä ja sehän tunnetaan paremmin maailmalla hieman toisenlaisella
nimellä - jota en ujona ja hiljaisena tähän nyt laita...... Jos (kun) uteliaisuus vei kuitenkin
sinustakin voiton, niin ei muuta kuin hakukoneelle vain haku päälle ja löydät nopeasti
päivän virallisemman ilmaisun!

Mutta mitäs muuta? Tasaisesti hupia ja töitä, vapaata ja ahkerointia.
Puuttuuko tällä hetkellä maailmastani mitään? Ehkä, ehkä ei..... harva tietää, mutta moni kysyy.

Tälläkertaa olisi tarjolla lyhyitä mietteitä eri asioista, eli ei itsessään mitään tarinoita.
Toivottavasti silti kirjoitelmat kelpaavat.
Ja haaste kaikille lukijoille: Palkitsen jonkun satunnaisen lukijan jotenkin, kuka jakaa tämän
päivityksen jollekin (joillekin) ja laittaa siitä minulle tietoa..... - eli pientä kisaa hyvät lukijat!
---------------------------------------------------------------------------------------------
Mottoni:
Järjen määrä on maailmassa vakio, vain ihmisten määrä kasvaa!
---------------------------------------------------------------------------------------------
Laitetaan tähän hieman lisää kirjoitelmaa (16.3.2017):

Valossa, auringossa - keväisen päivän huumassa...
Saan taivaltaa sydän sykkien, hymyillen. Olen onnellinen!
Mieli levollinen, kaikki kohdallaan - nautin ilmasta, maailmasta.... kaikesta!
- Älä sinäkään pilaa päivää ihanaa turhista murjottamalla.

Kyyneliä... - poskille vieriviä - en voi niitä kuivata, en saa itkua loppumaan!
Kyyneliä... - kristallin kirkkaita, pieniä...... uusia ja uusia, poskiani koristaa.
Kyyneliä...
Kyyneliä...
Ilosta itken - surusta en!
Siksi niiden valua annan, kimmaltaa valossa - paisteessa auringon.
Kyyneliä.... - iloisen ihmisen makeita, pieniä kyyneliä...


https://www.youtube.com/watch?v=d-diB65scQU
-----------------------------------------------------------------------------------------




Ero
- Kahden yhdessä olleen erilaisen ihmisen ainoa asia, mistä he ovat samaa mieltä.

Aktiiviloma
- Aika, jolloin on kiire suorittaa kaikkea ja unohdetaan se tärkein: Rentoutuminen.

Äiti
- Sana, jota iso raavaskin mies huutaa tietyssä tilanteessa.

Aviorikos
- Kaksi väärää ihmistä oikealla asialla.

Kauneus
- Ihminen on usein kauniimpi sisältäpäin, ollessaan oma itsensä.

Minä
- Joillekin se ainoa sana, jonka mukaan he elävät - ja olemalla sokeita nähdäkseen maailman.

Työ
- Liian monelle vain rahan ansaitsemista varten, eikä olla sydämellä mukana.

Kaaos
- Kun johonkin asiaan puuttuu taho, jolla ei ole tietoa koko asiasta ja saa kaiken sekaisin.

Kosinta
- Hetki, jolloin mies on elämässään todella hetken aikaa todella heikoilla jäillä.

Nukketeatteri
- Työpaikka, jossa joku olemuksellaan ohjaa toimintaa ja kaikki vain yrittävät selviytyä rooleistaan.

Krapula
- Itseaiheutettu olotila, joka kertoo ettei juoja hallitse juomistaan ja kehtaa sitä vielä kehua.

Aika
- Määrätön määrä pieniä hetkiä, joista syntyy isompia jaksoja.

Yksinäisyys
- Olotila, jossa ihminen voi olla jopa keskellä suurta väkijoukkoa ilman että sitä toiset huomaa.

Rakastelu
- Kahden jo kokeneen ihmisen kaunis yhteinen hetki, kun ei enää säädetä kuin teinit.

Elämä
- Ihmisen kallein kertakäyttöasia.

--------------------------------------------------------------------------------------------------
Hyvää alkanutta viikkoa teille kaikille: https://www.youtube.com/watch?v=Ls_PPnrg09I
--------------------------------------------------------------------------------------------------

Syksyn merkkejä ilmassa - ja kehossa.

No joo, selvästi huomaa ulkona, että päivät ovat kalsakkaita ja viileitä. Aurinko ei enää lämmitä
samalla tavalla ja tuuli tuntuu purevammalta. Öisin on parhaimmillaan ollut useita asteita pakkasta, jotenka
kyllä se talvi sieltä hiipii...... hitaasti mutta varmasti. Se hyvä puoli toistaiseksi syksyssä on ollut, että
ihan älyttömästi ei tuota vettä tms. ole taivaalta tullut - vielä!

Ja miten sitten syksy näkyy kehossa? No sellaista tyypillistä syysflunssaa tuntuu olevan.
Onneksi vuosia olen jo opetellut kuuntelemaan tiettyjä kehoni "valituksia" ja tiedän, miten reagoida,
eli pahasti en vielä vuoteenomaksi ole joutunut ja työtkin on pystytty tekemään.

Onhan tässä kaikkea muutakin sattunut. Taas saanut huomata, että on ihmisiä, jotka puhuvat mutta
eivät anna puheilleen painoarvoa, eli sanat ovat vain helinää! Myös ilokseni olen saanut nauttia hetkistä,
joita en olisi uskonut vielä pari vuotta sitten kokevani. Hauskaa on ollut, kiitos siitä....
---------------------------------------------------------------


Hei, älä sinä sure.... - ei maailma pärjää ilman sua!
Hei, älä sinä itke..... - sulle paljon on tarjolla täällä.

Älä anna toisten sanojen sua turhaan satuttaa.
Älä anna turhien haukkujen sun sielua musertaa.
Älä, hei - älä!

Hei, älä sinä sure..... - sulla paljon hyvää edessäsi on!
Hei, älä sinä itke.... - sua moni vielä tarvitsee avukseen täällä!

Älä anna noiden toisten, noiden tyhmien, sua turhaan satuttaa.
Sä olet hyvä - sä olet upea - sä olet sä, aito ja hyvä
- sellaisena kuin olet, koska se olet sä!

Hei, älä sinä sure.... - on parempi ilon kyyneleitä poskille valuttaa.
Hei, älä sinä sure.... -et ole yksin täällä, et kuitenkaan - milloinkaan!

Älä pelkää, että vain sinä olisit maailmassasi - yksin omassasi.
Älä turhaan mieti mustia mietteitä, anna noiden toisten niitä vahvistaa!
Sä olet hyvä - sä olet upea - sä olet sä, aito ja hyvä
- sellaisena kuin olet, koska sä olet sä!
Ja sä voit olla, juuri se - mitä olet, sinä hyvä - sellainen kuin olet!

Katse ylös ja elämään!                                          

Et tarvitse naamiota eteesi, et elämällesi!
Ole se upea itsesi - tästä eteenpäin ja aina.
--------------------------------------------------------------

Mulle kerroit itsestäsi. Nauraen kerroit ja kerroit..... annoit palaa sydämesi kyllyydestä!
Sä kerroit, miten elät - miten vain elät..... ja nautit elämästäsi!
Se kuulemma on täydellistä, niin täydellistä.

Mä kuuntelin ja kuuntelin. Sä, poikamiehen maailmaa - omaasi - kuvasit.
Kotisi oli sellainen, kuin tuollaisella nyt olla voi.
Näkemättä sen tiesin, kaikki samanlaisia - aina ja kaikkialla!

Sulle riitti elämääsi olut, urheilulähetykset, nainen välillä....... pitsaa naamaan
ja kavereiden kanssa hengailu. Etkä muuta edes osannut kaivata!

Mä kuuntelin ja huokailin, mietin mielessäni - mitä tapahtuu jos kohtaatkin jonkun,
jonkun joka sinut pysäyttää. Sanoin ajatukseni ääneen ja sä vain nauroit, sitä
tyhjää nauruasi, mitä kuulla sai jokaiseen asiaan - aina.

En jaksanut enempää, lähdin kävelemään vain heilauttaen kättäni mennessäni.
Sä lähdit omillesi ja hetkeen emme tavanneet, enkä sinusta mitään kuullutkaan.

Sitten yllättäin eräänä aamuna, samaan aikaan yhdellä huoltoasemalla kahvilla....
siellä olit sinä - murheissasi, mietteissäsi - hiljaisempana kuin koskaan.
Kysyin, mitä tapahtunut ja mikä on.
Murahtelit hiljaa, et halunnut ensin sanoa mitään ja kun olin poistumassa paikalta, avasit suusi.
"Sä olit niin oikeassa! Mä en tajua, miten mä voin olla näin tyhmä!"
Katsoin sanattomana sinua ja kerroit.....

Olit tavannut naisen, täysin erilaisen kuin ketään aiemmin. Hän vei sinulta jalat alta saman tien ja
sinulle iski halu saada tuo nainen pauloihisi. Viettelit tarjoamalla iltaa, nauroit hänelle ja hänen jutuille...
kuuntelit ja olit hyvä seuralainen, mutta kun veit hänet kotiisi.... loppui romantiikka lyhyeen!

Hän ei kestänyt asuntoasi! Kaikkialla oli pitsalaatikoita, oluttölkkejä, likaisia vaatteita, sohvalla
ties mitä..... keittiöön ei edes voinut katsoa.
Oli lähtenyt saman tien!

Sä olit ymmälläsi, et ymmärtänyt alkuun mistä hän oli ottanut itseensä ja lähtenyt.
Olit vain lysähtänyt sohvalle ja alkanut kittaamaan kaljaa katsellen jotain räiskintäleffaa....
Kunnes olit saanut tekstarin..... tuo nainen kertoi, että jos olet oikeasti tuollainen, millainen kotisi on
- ei ihme, että sinulla ei ole ketään vakituista, eikä varmaan koskaa tule olemaankaan.

Se sai sinut pysähtymään!
Olit katsellut ympärillesi ja tajunnut, että ehkä ei ihan paras tapa saada naista.....
Päätit yrittää muutta tapojasi - ja hetkellisesti se olikin toiminut.
Olit anteeksi pyytänyt naiselta ja luvannut siistiä kotisi, näyttää millainen olet oikeasti ja
tämä antoi sinulle mahdollisuuden......
Oli tullut sovitusti kylään ja kotisi olikin ollut siisti, kuten sinäkin - ja ilta oli ollut hyvä, kaikkinensa.
Hän oli lähtiessä sanonut olevansa pari viikkoa poissa maisemista, mutta tulisi heti palattuaan
kaverin luokse - mistä olit ollut iloinen.

Mutta kaksi viikkoa sinulle oli liikaa - sorruit kaikkeen vanhaan ja kun tuo unelmiesi nainen
saapui luoksesi, kohtasi häntä se näky, mitä hän vähiten kaipasi - entinen sinäsi!
Kääntyi kannoillaan ja katosi.

Ja nyt olet siinä ja valitat! Vieläkään et täysin ymmärrä, miksi hän lähti ja mitä teit väärin.
Totesit vain, että.... taidat lähteä baariin illalla - kai sieltä taas jonkun mukaan saa.

Huokaisin - jotkut eivät opi koskaan, eivät koskaan!
Jatkoit elämääsi - tyhjänä - ollen vain Mr Nobody, niille naisille.... jotka jäivät vain unelmiisi.

------------------------------------------------------------------------

Kuka aamulla hymyili?
Kuka?
Sinäkö?

Hyvä! Niin minäkin!
Muista, aamusi alkaa hymyllä..... vaikka sataisi, vaikka tuulisi,
vaikka maailma mielestäsi kaatuisi.... muista tämä:
Aamusi alkaa hymyllä - aina.

Mille sitten hymyilet?
Mille, jos sanot että vain huolia on?
Niin, mille....

Ole onnellinen - sinä elät!
Taas päivä vaikka mihin.
Ole onnellinen - sinulla on katto pään päällä!
Taas on turvaisa satama mihin tulla reissuilta.
Ole onnellinen - pieni auringonsäde ikkunan takaa on juuri sulle!
Pieni sadepisara poskellasi voi olla suukko häneltä, joltain.....
- ja syy hymyillä, taas!

Älä siis paina päätäsi alas - älä murehdi liikoja.
Elämäsi on ihanampaa, kun muistat - herää hymyillen, joka aamu.

Siis kuka aamulla hymyili?
Kuka?
Sinäkö?

Hyvä! Niin minäkin.... kuten taas huomenaamunakin.
--------------------------------------------------------

Mä tunsin sydämessäni jotain kadonnutta.... kauas sieluuni hautautunutta!
Se ryöppysi sieltä esille, vahvana... silti arkana.
En uskaltanut ääneen sanoa, en sitä kenellekään kertoa.......
- pelkäsin, että ..... se ei ehkä olisikaan totta..... - pelkäsin tunteitani!

Mä tunsin jotain - mitä joskus kauan, kauan - liian kauan - sitten olin saanut kokea.
Mä tunsin, mutta en uskaltanut sitä julki tuoda.
Sisälläni kuohui, mieleni seilasi sinne..... mieleni seilasi tänne.... mieleni etsi jotain
kiinnekohtaa, jotain ajatusta - apua sieltä täältä - sinulta!

Sä kerroit sanoin, sä kerroit teoin, sä kerroit kosketuksin....
Kaikki ne kertoivat mulle, mitä ajattelit.
Ja silti epäröin, epäröin ja epäröin.......... loin turhia kauhukuvia, pimeitä ajatuksia
- peläten, että tämä ei olisikaan totta - ei aitoa, sittenkään.

Hiljaa toivon päivittäin, että sieluni uskoo sanoja, silmäni näkeviä tekoja ja
sydämeni ymmärtää totuuden - ja saisin tuon sieluuni syvälle
hautautuneen tunteen päästää kokonaan irti, valloilleen!

--------------------------------------------------------------------------

Miksi miehen mieli vaeltaa?

Älkää ihmetelkö liikaa otsikkoa!
Voin sanoa, että en itsekään pysty suoraan kertomaan, mistä moinen johtuu...
Sen verran osaan valaista, että reilun viikon aikana on alitajuntani tehnyt kyllä
melkoista myllerrystä ja unissa pyörinyt aivan uskomattomia asioita, joita ei
valveilla ollessa ole tullut ajateltua. No muutama asia on elämääni vaikuttanut
sen verran paljon, että oikeastaan hyväkin jotta niitä on edes mieleni yön pimeinä
tunteina pyöritellyt.

Olipa syväluotaavaa...

Mitä muuta? Töitä..... niitä on tehty tasaisesti ja ahkeroitu.
Se, mitä muuten on tapahtunut ja missä.... saa ja pitää jäädä vain minun ja (sens.) tietoon!
Sydämestäni kiitos!
--------------------------------------------------------------------
Pahoittelut. Tällä kertaa ei "kauhutarinaan" ole tulossa jatkoa.
--------------------------------------------------------------------

Posti toi kortin.
Siinä oli kukkiva kirsikkapuu! Se tuoksui kaukaiselle keväälle.
Se tuoksui hänelle.... Haruki. Hänen nimensä tarkoitti kevään puuta,
se oli kirsikka.
Hän muisti minut!

Suljin silmäni ja muistelin tuota hetkeä......
Hän oli yksin, eksynyt matkallaan tänne kylmään maahan, erilaiseen
ja silti joskus vielä niin samanlaiseen. Olihan Suomi joskus Pohjolan Japani....
vaan siitäkin oli jo aikaa.

Mutta nyt muistelin Harukia!
Meillä ei ollut yhteistä kieltä.... vain muutama sana englantia, mutta
silmämme - kätemme - kehomme..... kertoivat sanoitta toisillemme kaiken!

Siitä oli jo aikaa. Hän vaelsi hetken kanssani täällä.... etsi jotain, mitä ei kertonut.
Näin sen hänen silmistään ja aina iltaisin, kun silitin hänen tummia hiuksiaan,
kuiskaten hänen nimeään..... "Haruki... Haruki....Haruki..." hän vain katsoi minua
hiljaa, yrittäen ehkä kertoa - vaan ei pystynyt......
Ja arvoitus jäi mieleeni syvälle asumaan!

Katselin korttia. Siinä ei ollut montaa sanaa.
ありがとう 
 お前の  
 無限に
Hariko                       Mietin...... mietin.... etsin....
"Kiitos - ikuisesti Sinun - Hariko"
Ja ymmärsin hiljaa, mitä hän oli etsinyt!

Katselin korttia uudelleen ja uudelleen.
Vasta sitten tajusin, että postin mukana oli tullut muutakin...
- suljettu kirjekuori. Samaa käsialaa, kuin kortissa! Ymmärsin sen olevan häneltä...
Mutta miksi kortti ja ......? Avasin kuoren, siellä oli kortti - kuva.... - Hariko!

Ymmärsin paremmin.
Hän oli kevään lapsi, luonnonkaunis
keskellä kukkivia kirsikkapuita.....
Hariko!

Ymmärsin, mitä hän oli etsinyt....
- ja olin tietämättäni sen hänelle antanut...
Hymyilin!


Taas kuiskasin, kuin hiljaa silloin aikoinaan.... "Hariko - Hariko - Hariko" ja kun suljin
silmäni, saatoin kuin tuntea hänen pehmeän käden käsilläni.
Ja jossain Yamagatan läheisyydessä hän nosti katseensa  pilviin, tietäen että minäkin
tein niin - kuten teimme joskus yhdessä...... ja kirsikanpuut kukkivat, kuten olivat
kukkineet satojen - tuhansien vuosien ajan.....
-------------------------------------------------------------------------------

 Mieleni oli eksyksissä, vei minuakin harhaan!
Ärsytti... kiukutti....ahdisti. Tuntui pahalta, kun en osannut sanoa - kertoa - selittää.
Miksi näin oli? Miksi en voinut elää ja uskoa näkemääni? Miksi, miksi, miksi?

Mieleni kiusasi, kidutti, ahdisti.... vei minua syvemmälle epäluuloihin....
kuvitelmiin, satutti minua - satutti toista..... aiheutti ikävyyksiä!
Pelkäsin, että mieleni pimeät ajatukseet vievät auringon elämästäni,
työntävät minulta pois sen kauniin, mitä olin saanut.....
- sydämeni itki, huusi tuskaisena ja kirosi..... vaati minua toimimaan, tajuamaan.....
lopultakin tekemään selvää vääristä mietteistä!
Ja minä tottelin sydäntäni - viimeinkin.                            

Sain kerrottua, sain sanottua.... sain myös kuunnella......
Otin vastaan sanoja - suoraan sanottuja - kovia, silti pehmeitä...
- pehmeitä, jotka olivat kovia... ja kaikissa oli asiaa!
Sydämeni sykähteli, käski minun kuunnella..... nautti - kuten minäkin nautin.

Vihdoin sain mieleni kuriin - sain elää!

Ja aina kun kuulen äänesi, kuulen sanasi, näen kasvosi, näen silmäsi..... kosketan sinua....
aina kosketit sieluani ja sydäntäni - niin, että ymmärsin sen, mitä ennen epäilin!

-----------------------------------------------------------------------------

Sade se hiljaa piiskaa maata taas.
Sade se soittaa märkää lauluaan.... sade.....

Pisaroiden piiskaus tuulessa soi.
Veden ääni yöhön oman sävelen loi.... sade....

Pisaroiden lyönnit maan pintaan, runkoihin puitten....
seiniin talojen... kaiken kastellen...
Loi laulua märkää.... sitä se oli..... sade...

Tuuli hiljaa säesti, puhalsi pisaroita eteenpäin.
Puski pilvistä alas, pisaroita raskaita.... täynnä ääniä....veden....
se oli soittoa sen... sateen.... oli yön tämän..... se oli.... sade...

Sade se hiljaa piiskaa maata taas.
Sade se soittaa märkää lauluaan.... sade....

Kaikki sen kuuli.... soiton märän, pisaroiden laulun.... sen teki... sade....
Väliin yltyi hurjaan huutoon, pieksi maata... pieksi kaikkea.... kastellen.
Väliin laantui hiljaa kuiskaamaan, hieman vain hyräilemään.....kostuttamaan....
Mutta siltikin kaikki sen kuuli.... sen... se oli...  sade....

Ken sitä kuunteli - sitä rakasti...... sitä ihaili....
sen soittoa solisevaa, raikkaan vapautunutta... sitä.... se oli se... sade...
-----------------------------------------------------------------------

Yhtä asiaa mies kaipaa!
Vain yhtä asiaa hän hiljaa haluaa..... päästä viereen.... syliin hänen.

Vain olla siinä, vain olla hiljaa.... sanoitta kertoa mitä tuntee,
sanoitta sanoa kaiken..... siinä vain.... lähellä hänen.

Kädet kohtaisivat toisensa, katseet hetken pysähtyen silmiin toisen katsoisivat....
Vain hiljaa - vaan silti kertoen, sanoen - sen kaiken... yhteisen.

Ei paljoa vaadi, ei paljoa kaipaa - silti niin paljon kuitenkin,
pienen asian - suuren merkitykseltään..... teolla sydämelleen.

Sitä vain mies kaipaa!
Vain sitä..... hieman - ei enempää.
------------------------------------------------------------------

Minulle rakasta uhattu on.
Siinä tekijä on ollut varomaton!
Ei - en päällesi käy, sinä väärin tuomitseva - en.
Ei - en eteesi tule, sinä kuvitelmiesi vuoksi uhkaileva - en.

Minulle rakasta uhattu on.
Siinä tekijä on ollut varomaton!
Tietämään tulee - joskus..... joskus.... että ei kannatut oisi.
Ei - en päällesi käy - en.
Ei - en eteesikään tule - en.
Siihen en alentua viitsi, lailla kaltaistesi toisten!

Mutta tiedän, että joskus - joskus..... sinäkin sen vielä kokea saat,
miltä se tuntuukaan kun.....
Siihen saakka.... koita vain olla ja elää, mutta älä enää - älä enää...
- tee tyhmyyksiä, joita katumaan joutumaan tulet!

Pimeydestä tai kirkkaudesta......
keskellä päivää tai yön hämärässä.... joskus........



------------------------------------------------------------------

Miten tämä nyt taas meni näin?

Siis tässä hujahti yksi viikko ilman sen ihmeempiä tekemisiä, mutta silti on hieman
hämmentynyt olo! Jotain sattui, vai sattuiko.... mene ja tiedä. Voin sanoa, että mennyt viikko
on näin jälkikäteen katsottuna ollut kaikessa rauhallisuudessaan hämmentävä.
Ai miksi? No muutamia tahoja, joita on yritellyt saada kiinni, ovat lähes kaikki olleet
tavoittamattomissa tai sitten "estyneitä" ilman mitään syytä ja sitten yllättäin
yhteyttä ottaakin sellaiset henkilöt, joita et todellakaan odota sinua vaivaavan millään tavalla.

Ja nyt kun pääsisi tästä hitonmoisesta päänsärystä eroon, niin olisin tyytyväinen.
Ei, alkoholilla ei ole osuutta asiaan - ei todellakaan. Tänään vain syystä tai toisesta
pääkoppa ei tahdo tykätä maailman menosta ja olen sitten saanut "nauttia" muutaman tabun
kaiken muun ohella. Juu, on levätty hyvin, olen syönyt, on ulkoiltu jne. eli ei mitään
sellaista, minkä tekemättömyys olisi aiheuttanut heikon olon, mutta eiköhän se taas tästä.
-----------------------------------------------------------------------


Oli vuosia hiljaista, hänestä en kuullut mitään, en todellakaan mitään.
Sitten - yllättäin, vain varoittamatta.
Viesti, toinenkin - ja kysymys: Tavattaisiinko?

Hetken oli hiljaista, mietteisiini upposin ja pohdin.
Miksi?
Miksi hän haluaisi tavata?
Minut.... - niin, minut.

Vastasin varovasti, hieman epävarmana, mutta vastasin.
Suostuisin tapaamaan, jossain näkemään.....
Vaikka epäröin!

Tuli sovittu päivä ja aika läheni.
Kämmeneni hikosivat ja pulssi kohosi kuin itsestään.
Hermoilin! Miksi?
Miksi hän halusi tavata?              
Minut... - niin, minut.

Vaan yllättäin tuli viesti, hän ei pääsekään.
Esteitä, yllättäin...... jokin sanoi minulle, kuin tilauksesta!
Huokaisin. Tuo oli vain joku ohimenevä juttu siis.... onneksi.
 
Kunnes...                                                       

Sain viestin parin päivän päästä, uudelleen.
Pahoitteli ja pyysi anteeksi, ettei voitukaan tavata - ja ehdotti...
tietenkin, tapaamista uudelleen... - kahden!

Nyt mietin, mitä vastaan! Ja mitä tämä on?
Miksi hän haluaa tavata?
Minut.... - niin, minut.

 ---------------------------------------------------------

 Mä olin päättänyt pitkästä aikaa rentoutua, hieman ottamalla.
Joten ei muuta, kuin siistiä paitaa päälle, parta ajettu ja
hiuksetkin kammattu, joten sitten vain baariin.

Hiljainen "pikkulauantai", vain jokusen verran väkeä liikkeellä....
mutta kuitenkin jotain. Ensimmäinen ravintola ja tiskillä ei ruuhkaa.
Tilasin juoman, sen omakseni tutuksi tulleen - ja huitasin kurkusta alas.
"Samanlainen" lähes samalla hengenvedolla tarjoilijalle, joka
teki työtä käskettyä. Kiitin ja annoin tippiäkin.

Toinen juoma meni hieman hitaammin, katselin samalla ympärilleni.
Jokunen opiskelijaryhmä oli lähtenyt iltaa viettämään ja pari vakionaamaa
notkui jossain nurkkapöydässä. Muuten ei mitään erikoisempaa.
Päätin vaihtaa paikkaa.

Seuraavassa "baarissa" olikin elämää. Sinne oli eksynyt joku synttäriseurue
ja elo oli sen mukaista. Menoa ja meteliä riitti. Muutama tuttukin oli "mestoilla",
joten päätin jäädä taloon ainakin joksikin aikaa.

No ei muuta, kuin taas tiskiltä juotavaa ja tilausta tehdessäni tunsin, kun joku
koputti olkapäähäni. Käännyin katsomaan taakseni, enkä heti uskonut ketä minua vaivasi.
Hän ei ollut tekemissä kanssani aikoihin, muutaman kuukauden ollut niin,
etten hänestä mitään ollut kuullut ja nyt samassa paikassa samaan aikaan
- ja kumpikin ilman seuraa! Yllätyin, kun kysyi että voiko liittyä seuraani.
No tietenkin juttuseura kelpasi.

Kysyin, mitä hän ottaisi.
"Yllätä minut!" Hän vastasi kävellen pöytään odottamaan, mitä toisin.
Käännyin tarjoilijan puoleen ja tein tilauksen. Hieman hänkin hämmentyi
tilauksestani, mutta eipä siinä - tuumasta toimeen.
Lopulta sain juomat ja astelin hymyillen pöytään.
"Siis mitä ihmettä?" Hänen kysymyksensä oli aito ja yllättäynyt.
Halusin jotain muuta tarjota, kuin vain jonkun peruspaukun, joten piti tilata
jotain.... - erilaista - ja olin onnistunut siinä!

Hän siemaili varovasti juomaansa samalla katsoen minua silmiin - suoraan silmiin.
Menin hetkeksi sanattomaksi.... harvinaista, mutta totta.
Sitten hän kertoi, miksi ei ollut minuun yhteydessä, eikä halunnut edes tavata.
Kuuntelin ja olin ymmälläni. Olin ollut varma, että olin tehnyt jotain tai loukannut...
vaan ei, syyt olivat aivan toisaalla...... elämä on välillä irvokasta.
Näyttää hyvältä, mutta onkin täyttä paskaa!

Nautimme muutamia ja jossain vaiheessa tuumasimme, että on varmaan parempi lähteä.
Pyysin tarjoilijaa tilaamaan taksin ja sen tultua kerroin osoitteen...
- enkä omaani. Hän katsoi minua hieman epäuskoisena, mutta kun kerroin etten ollut
tulossa hänen luo, nyt, hän vapautui ja totesi: "Edelleen se kiltti ritari!" Hymyilin.
Vein hänet taksilla kotiin, halasin ja toivotin hyvää yötä.
Taksin kaartaessa pois hänen pihaltaan, katsoin vielä takaikkunasta kun hän
jäi pihalle ja heilautti kättään.

Omalla kotipihallani matkan maksettuani puhelimeni piippasi.
"Kiitos, sä olet oikeasti aika....!" Eikä muuta. Hymyilin. Tiesin, että tapaisimme taas.
 --------------------------------------------------------------

Olin tutustunut sinuun, aurinkoiseen ja iloiseen... valloittavaan - sinuun.
Olin alkuun varma, että olit jotain mitä olin toivonutkin elämääni saavani.
Olit aurinkoisen säteilevä, ihanaakin ihanampi... jotain uutta ja raikasta!

Sitten syntyi hetki, mitä en odottanut!
Yllättäin.... se tuli, se valloitti sinut - se söi sinun auringonpaisteen!
Se teki sinusta jotain muuta, kaivoi sinusta esille sen, mitä en tiennyt olemassa olevan.
Pimeyden.

Sinusta tuli tumma.... sinusta tuli kylmä.... sinusta tuli julma.
Päätit olla vain itsellesi, etkä ymmärtänyt  että satutit toisia, loukkasit heitä
Päätit olla vain muuta, et enää nauranut - paitsi kun satuttanut olit.

Sielustasi tuli musta kivi, kylmä ja kova.
Veresi oli kuin laavaa, polttavaa..... vaan ei rakkaudesta, eikä ystävyydestä....
- vaan julmuudesta, sanoillasi tehtyinä.

Huusin usein silmilläni apua!
Huusin ääneti sinua näkemään, mitä olit mennyt tekemään....
Pyysin..... toivon ja halusin.... vaan kylmemmäksi itsesi teit, vain kylmemmäksi.

Enkä voinut kuin luovuttaa........ hajonneena yksin nurkkaan vajota ja luovuttaa.
-----------------------------------------------------------------------

Taas aamulla heräsin, hieman hämmentyneenä!
Olin herännyt kesken unen  - kiihkeän.... sen minkä olin jo nähnyt muutaman kerran.
Vaan miksi se aina loppuu kesken.... siihen tiettyyn hetkeen?

Istuin sängyn laidalla ja mietin. Koitin saada mieleeni kuvia tuosta unesta.
Se alkaa melkein aina samalla tavalla... etenee tiettyyn hetkeen ja sitten...
Herään! Niin, herään..... Herään! Miksi juuri tuolloin?

Kirosin ääneen ja yritin ymmärtää, mikä on etten saa nähdä, miten uni päättyy.
Kirosin ja sadattelin.... vaan eihän se unen loppua toisi esille, ei todellakaan.

Ja taas päivä meni tuotakin miettiessä.

Meni muutama yö - ja taas aamulla heräsin, ihmetellen.... miksi taas....
sama uni ja lähes samaan kohtaan se loppuu.... enkä saa nähdä, mitä tapahtuu!

Näen vain sen, että minulla - ja sinulla - on herkkää...kaunista, jotain yhdessä - kahden.
Vaan miksi siinä on jotain muutakin ja miksi se aina loppuu.... niin kesken?
Harmittaa... ja taas jännitän, kun menen nukkumaan.... näenkö saman unen uudelleen...
ja loppuuko se taas ennen aikojaan.....- tänäkin yönä?
---------------------------------------------------------------------
Lähetän terveiset tätä kautta henkilölle, ken saattaa "vahingossa" lukea tätä blogia vielä.
Ei asioiden tarvitse olla niin kuin ajattelet! Katse eteenpäin ja voisit/saisit
huomata, että mitä olen - on muuta kuin mitä luulet.
---------------------------------------------------------------------

Hyvää huomenta!
Kyllä, voi se olla hyvä, vaikka ei olisi juurikaan nukkunut.
Ja miksi en ole?
No siinäpä hyvä kysymys. Sielu stressaa ja mies jännittää....
ja jo aamuvarhaisella on puhelin pitänyt meteliä.
Niin, ei en ole voinut laittaa äänettömälle - valitettavasti!
Mutta silti: Hyvää huomenta.
- siihen on syynsä...

------------------------------------------------------------------------------

Onko enää sitä, onko enää tätä - tai onko mitään muutakaan?

Pohjustus:
Viime viikkoina maailmaani on sekoitettu enemmän, kuin moniin vuosiin - ja se on oikeasti
paljon sanottu. Ne jotka minut tuntevat, voivat todellakin yhtyä noihin sanoihin.
Miksi ja miten ja kuka tai ketä, ne jätän tässä sivuseikaksi. Ne asiat eivät täysin kuulu kuin
esim. minulle. No on tässä jotain hyvääkin tapahtunut, mutta en vielä ole keksinyt - mitä....
---------------------------------------------------------------------

 Eräänä päivänä hän saapui luokseni, kuin enkeli taivaan.
Eräänä päivänä.... Oli vierelläni hymyillen, siipensä ympärilleni kietoen.
Eräänä päivänä, kauniina - vaan ei niin kauniina kuin hän itse!

Sain elää, sain olla onnellinen, sain ja sain antaa.
Kunnes...

Eräänä päivänä hän lähti luotani, siivet mustiksi muuttuneina.
Eräänä päivänä.... oli ollut vierelläni, hiljaa - siivet piiloon taittaen.
Eräänä päivänä, kylmänä - kuin hänen sanat sydämeeni osuvina!

Jouduin kärsimään, jouduin yksin jäämään, jouduin kuin kuolemaan...
Ja hän ei peräänsä katsonut, ei sanoilla viimeisillään lohduttanut
- vaan jo siivet avasi toisaalle...... ja minä jäin päivään kylmään, yksin. (J.L)
(tämä teksti löytyy eräästä toisestakin paikkaa, joten jos joku lukee sen esim.
toisaalla ja miettii, että onko tämä kopioitu niin omaani olen kopsannut, ei muiden!).
---------------------------------------------------------------

Nukahdin silmät kosteina, tyynyni märäksi kyynelillä sain.
Unissa levottomissa kierin, peiton alla pyörin..... rauhattomana vain.
Lopulta sieluni stopin sanoi, käski pysähtyä toviksi.
Antoi ruumiini nukkua, mieleni levätä... - edes tovin, pitkiin aikoihin.

Heräsin, ihmettelin että miksi oli olo erilainen!
Mietin, en ymmärtänyt.... aamu oli kuitenkin niin samanlainen....
Sydämeni kuiskaili, sieluni hyräili - hämmästelin niitä.

Ehkä sittenkin vielä tulisi eteen jotain....
- ei ehkä tänään, ei viikon päästä... mutta ehkä sittenkin.....
Ja tuo ajatus toiveena toi kasvoilleni hymyn - hentoisen.





 --------------------------------------------------------------------

Come on! Kuulin kutsun ja katsoin kohti suuntaa.
Come on!
Huuto kaikui..... useampaan kertaan.
Vaan en mä nähnyt ketään, en missään - mutta huudon kuulin: "Come on!"

Lähdin ääntä kohti, suunnan sinne otin, ääni vaikeni.
Pysähdyin!
Hetken hiljaista vain oli, sitten joku kuiskasi taas: "Come on!
Mun kehoni alkoi hiljaa väristä, sisältä....
kun en ketään nähnyt, vaan äänen kuulin. Silti.... - silti.... sitä kohti kävelin!

Lopulta joku vain hiljaa kuiskasi korvaani:
"Ei pidemmälle, jää tähän -pliis." Ja mä pysähdyin, mutta en tiennyt miksi!
Siihen vain jäin, tuntien kun jokin kietoutui ympärilleni, aavemaisen pehmeästi,
hiljaa minua hyväillen.

Oliko se? Ei, en uskoa voinut.... toivoin, mutta pelkäsin.
Suljin silmäni ja annoin tuon jonkin vain koskettaa, kietoa itsensä ympärilleni...
Ja siinä oli hyvä olla, oli tuo mitä tahansa... - minun oli hyvä olla.





 ------------------------------------------------------------------------

Sä päätit uskoa vain yhtä, vain yhtä - etkä minua kuunnellut.
Sä luulit tietäväsi paremmin, vain omissa ajatuksissasi.
Sä et nähdä osannut, et halunnut... miten paljon väärässä olit.

Sä kielsit hyvän, sä kielsit mut, sä kielsit sen minkä mä osasin!
Sä et antanut itsesi nähdä, et itsesi tuntea... sitä mitä olisit
voinut, jos olisit kuunnellut - antanut ajatustesi hetken pysähtyä
- kuunnella toista, pientä ja arkaa sydä'ntä.

Mä huusin epätoivoisena!
Mä yritin, sanoja vääriäkin käytin.... niitä yritin anteeksi pyytää....
korjata ja korjata, kertoa kaiken paremmin - kielellä sinun.....
Enkä muuta ikinä toivonut, en halunnut, enkä enempää yrittänyt
- kuin vain sulle hetkiä pieniä, ihania ja onnellisia.

Ja olla se ystävä sydämessäsi, kuka sinusta olisi aina tavallaan
huolta pitänyt, auttanut,  tukenut ja vienyt sinut välillä irti arjesta, tästä harmaasta.
Ja sitä mieli miehen tämän vain yhä toivoo..... eikä muuta, ei....
Vain että sä saisit edes välillä, välillä jotain.

------------------------------------------------------------------

"Tervetuloa maailmaan - se sinua odottaa!"
Huusi taivaalla joku, sen sisälläni kuulin.
"Tämä on kylmä paikka, sulle." Vielä sanottiin....
- en alkuun uskonut, en halunnut, luulin - kaiken kestäisin.

"Älä luukekaan, älä edes ajattele noin sä ollenkaan."
Sain neuvoja jostain, sisälläni äänien mulle sanovan.
"Sun on turha kuvitella, että sä nauttia saisit - ei et tässä elämässä!"
Kaikui syvällä kehossani kylmästi nuo sanat alastomat.

Aloin epäröimään, aloin pelkäämään - mietin, miksi en saisi...
- miksi en onnea kokea voisi, olla edes hetken auringonvalossa kirkkaassa?
Ja yrittää kun en muuta koittanut, kuin tehdä asioita pieniä, hyviä...
- hänelle - tai.....

"Sä kärsiä joudut, sielustasi herkästä! Sulle ei anneta, ei liikoja luvata,
et saa kuin muruja vaan, ne sun kohtalosi tulevat olemaan!"
Ja mä tajusin, ei mies olla saisi - tässä maassa toisille, herkkä sielultaan,
romantiikkaa tulvillaan - ja mä tajusin, elämän onnen hävisin.

------------------------------------------------------

Ehkä olen liian kiltti,
ehkä siniset silmät mä omistan.
Ehkä olen vain erilainen,
ehkä mielen herkän mä omistan.

Ehkä....

Ehkä en halua ikäviä asioita vain katsoa,
ehkä haluan iloa tuottaa...
Ehkä omistan epäreilun luonteen - itselleni,
ehkä en omaa tapaa myös itseäni muistaa.

Ehkä...

Ehkä silti toivon, että sinäkin sen huomaisit!
Ehkä sitä toivon, että saisin sinut näkemään.... sen, että
ehkä en todellakaan ole sitä, mitä näkeväsi luulit.

Ehkä....

Ehkä se päivä taas koittaa....
ehkä sen taas kokea saa, että ei tarvitse mieltä kalvaa.
Ehkä silloin sinut näkemään saan, mitä mies voi ollakaan!

Ehkä....

 ------------------------------------------------------

Siellä - täällä - tuolla, silti ties missä

Jaahas, että missä sitä mennään vai mennäänkö missään?
Paha sanoa, kun en itsekään aina tiedä, millaisia kuvioita päivät (ja yöt) synnyttävät.
Vaikka jonkinlainen raami kalenterissa onkin aina, mihinpäin sitä mies on menossa,
silti väliin tapahtuu kaikenlaista - onneksi viimepäivinä enimmäkseen positiivisia
asioita ja eteen on tullut kaikkea pientä ja isoa. Ei kuitenkaan mitään sellaista, että
olisin kertomassa jotain elämää suurempia tapahtumia tms. (kai)!

Viime viikko oli kaikenkaikkiaan siinä mielessä värikäs, että niin töissä kuin muutenkin
sattui kiitettävästi ties mitä. Ja miten ihmeessä tällainen heppu oikein saa vain muutamalla
lauseella jonkun ihmisen hämmentymään tai (sensuroitu - tämä on "perheohjelma")?
No elämä on.... Mielenkiinnolla ja jännityksellä odotan, mitä tuleva viikko tuo tullessaan.
---------------------------------------------------------------------------------------------

Eilen olit sä siinä.
Vain eilen, sen hetken yhden päivän.
Tänään olit sitten siellä.
Taas tänään, koko päivän.
Huomenna menit ties minne.
Jälleen huomenna, pois täältä.

Olit, kävit ja jätit.
Menit....                                              


Eilen pidit kädestä,
tänään pidät toisista,
huomenna vain itsestä.

Tulit, olit ja menit.
Sydämen mursit....
Etkä paikkaamaan palannut,
et sitä rakentaa halunnut.

Olit, kävit ja jätit.
Menit...

http://www.youtube.com/watch?v=gdmHHoI9beM

----------------------------------------------------------------------------


Sä sanoit, sulla on kaikki.
Sä näytit sen kaikkialla.

Sä sanoit, olet onnellinen.
Sä hymyilit kaikkialla.

Mut mä näin sun pinnan alle,
näin sun murheellisen mielen.
Mä näin sun sydämen itkeneen,
sielun haavoitetun.

Sä sanoit, kaikki on hyvin.
Sä onnellista esitit.

Sä kerroit, et mitään kaivannut.
Sä kaiken olit jo saanut.

Mut mä näin sun sieluun, sun silmiin.
Mä näin sun hiljaa vain kärsivän,
tunsin sun sisältä murenevan...
Mä näin ja tunsin.... sut liian hyvin tunsin.

Sä aikasi kerroit valehdellen,
ei mitään sulta puutu.
Sä vuosia itsellesi uskottelit,
et mitään enää tarvi.

Mut mä kuulin sun sanojesi taakse,
kuulin sun huutavan hiljaa apua
Mä otin sut lähelle, otin sut vierelle.

Sä itkit ensikertaa onnesta,
vuosia tuskaisia tunteita.
Sä helpotuit sydämestä raskaasta,
sielua raastavista asioista.
                                                                          

Olin vain läsnä, sinulle siinä....
pidin hiljaa ja kuuntelin,
kun sanoitta mulle itkit,
kaiken pois.... - sen kaiken pois.

Ja lopulta väri palasi kasvoillesi,
ilo silmiisi... uudelleen,
palasit elämään takaisin,
katsoen päiviin tuleviin, uusiin mahdollisuuksiin!
Onnellisempana
niin paljon onnellisempana!
 ----------------------------------------------------------------------------------------

Meillä oli se ilta, se ilta yhteinen.
Kahden vihdoinkin saada oltiin.
Voi, miten sitä odottanut olinkaan..... sinua viikon kaksi kaivaten,
hetkeä tuota odottaen.

Aika eteni hitaasti, ennen kuin vierelläsi olin.
Vaan kun syliini sut vihdoinkin sain, sai kello siivet selkään....
Kaikki vain tapahtui niin nopeasti, niin ihanasti!

Kuljettiin, viihdyttiin - kahden vain oltiin.
Toisia emme nähneet, edes väkijoukoissa suurissa.
Toisista emme edes välittäneet...
Olimme vain me kaksi, kaksi maailmassa tässä - meidän yhteisessä!

Ilta lensi... olin kuin enkelin matkassa.
Ilta eteni, kohti yötä..... uutta ja erilaista.
- ja tuli yö.
Emme toisiamme jättäneet, ei lähetty erilleen.
Samaan paikkaan päädyttiin, sylikkäin oltiin...
- ja tunsin olevani kanssa enkelin....

Aamulla heräsin, hetken mietin - vähän ihmettelin.
Oliko unta, oliko haavetta... oliko satua?
Oliko?
Ei, ei onneksi - koska vierelläni makasit, unessa suloisessa olit.
Ja olit - se enkeli!

 --------------------------------------------------------------------------------------------

Tässä ja nyt - se oli vain tässä ja nyt.
Se!
Ei aiemmin, ei myöhemmin, eikä enää milloinkaan.
Se oli tässä ja nyt.
Se!

Siinä se oli, ei missään muualla.
Siinä se, ei toisaalla.
Siinä, vain siinä.
Se!

Vähän aikaa vielä sitä ei ollut siinä.
Vähän aikaa vielä ja se olisi siellä.
Vaan missä?
Miksi?                                                      

Vain....
Se!

Jokainen sitä yritti kiinni saada,
jokaisen luona se kävi.
Jokainen sitä yritti itselleen saada,
sitä omistaa ja hallita.

Mutta kun se oli se.
Se!

Ja kukaan ei tiennyt, mikä se oli, mitä se oli - mistä se tuli - minne se meni.
Mutta kaikki sen silti tiesi, sillä olihan se...
Se!
----------------------------------------------------------------------------------

Niin niin....

Meni sitten taas tuo pyhien aika ohimennen ja mitä jäi miehen käteen? No hanskat ainakin aina välillä, jos ei mitään muuta. Olihan tässä sattumuksia, niin ikäviä kuin huvittaviakin ja jotain hyvääkin ja kiitokset on suoraan kerrottu heille, jotka ne ovat ansainneet!

Ikävä vain huomata edelleen, että muutamilla ihmisillä on erikoinen käsitys siitä, miten toisia
voi kohdella ja olla muka "ystäviä" tms.! En näitä ala vatvomaan syvemmin, toivon vain
että tällaiset ihmiset joku kaunis päivä joko kokevat oikeasti jotain, että huomaavat millaista
on kun kohdellaan miten sattuu tai että ei olekaan heti ketään auttamassa.
Kun ei puheet tehoa, niin ehkä omien sattumusten kautta oppisivat sitten parhaiten.
Mutta se valittelemisesta taas! On minulla syytä hymyynkin, onneksi. Vaan miksi?
No ottakaa selvää, jos kiinnostaa!

------------------------------------------------------------------------------------------------

Alkoi iltamme tuo niin nihkeänä vain.
Sua hermostutin, olin myöhässä, olin estynyt, olin toisaalla...
Alkoi tosiaan iltamme heikosti vain.

Sä hermoilit, mietit vaan - yhä uudestaan ja uudestaan...
tulenko mä ollenkaan!
Alkoi tosiaan iltamme heikosti vain.

Mä olin myöhässä, mä myönnän sen.
Mä olin hermostunut, säkin näit sen.
Mut kun sut lopulta nähdä sain, lämpöä oli sydämeni vain!

Alkoiko iltamme tästä uudestaan?
Alkoiko... jatkuisiko.... tahtoisitko, vielä?
Sitä ehdin hetken mä miettiä!

Sä katsoit hetken, et vaan puhunut.
Sä katsoit ja katsoit, se mua vaivasi.
Miksi olit niin hiljaa, miksi?

Mä jo varma olin, tää oli sitten tässä.
Mut sä otitkin mua kädestä.
Alkoikin iltamme tästä, pienestä hetkestä.

Mentiin yhdessä kahvilaan,                    
kaakaota kuumaa nauttimaan.
Mentiin, yhdessä oltiin - naurettiin.

Ei me kelloja katseltu, ei niitä tarvittu.
Lopulta ulos meidätkin ajettiin...
meni paikka kiinni.... sammuivat kahvilan valot.

Kadulla viileällä kahden seistiin,
siinä vaan toisiimme nojattiin.
Jatkuisko ilta vielä tästä?

Loppuisko ilta tähän, nyt jo - jo tähän?
Loppuisko? Sitä mä mietin.
Ajatuksissa noissa mieli kieriskeli, ahdisti.

Sä rikoit hiljaisuuden, tahdoitkin luokseni.
Sä veit multa siinä sydämen!
Sä tahdoit... tahdoit... luokseni.

Mun luo mentiin, kotini sulle esitin.
Hieman häpeillen sitä näyttelin.
Mut sä halusit olla vain mun lähelläin!

En päästäny sua pois, sinä yönä - en.
Et tahtonu pois, sieltä luotani - et.
Ei ollu muita, ei muita, kuin vain me...

Ja aamulla sain mä nähdä,
kauneimman hymyn ikinä.
Siitä tuli uusi päivä meille!

--------------------------------------------------------------------------------------

Olit ollut jo jonkin aikaa hiljaa!

Olit vältellyt kaikkea mitä utelin.
Olit vain kiertänyt mua....

Olit mitä olit, mutta et ollut sinä!

Olit päättänyt olla puhumatta.
Olit päättänyt olla vastaamatta.
Olit päättänyt olla vaikea....

Olit mitä olit, mutta et ollut sinä!

Olit vaitelias, täysin vaitelias.
Olit mykäksi ryhtynyt.
Olit vain selän kääntänyt.

Olit mitä olit, mutta et ollut sinä!

Olit hiljaisuuden äärettömän luonut.
Olit vaiteliaisuudella hallaa tuonut.
Olit sanasi niellyt, itsestäsi kylmän tehnyt.

Olit mitä olit, mutta et ollut sinä!

Olit vaikeaksi tehnyt lähestyä.
Olit hankalaksi tehnyt tutustua.
Olit uskonut puheita toisia, et minua.

Olit mitä olit, mutta et ollut sinä!

Olit unohtanut tavat.
Olit unohtanut..... niin vain olit.

Ja silti odotin, että tulisit ja puhuisit!
Ja olisit sitä, mitä olit.
-----------------------------------------------------------------------------------

Toisinaan on vain niin vaikeaa,
mahdotonta asiota sulattaa.
Toisinaan sitä vain mielensä hukuttaa....
itsensä elämältä kadottaa.

Välillä tekisi vain huutaa,
maailman tuskalla täyttää.
Välillä vain sisältä ahdistusta purkaa....
mielensä kaikkialle tyhjentää.

Hetkiä on erilaisia...                                            

- on synkkiä ja synkempiä.
Hetkiä on toisenlaisia....
- on onnellisiakin, hetkittäin.... onnellisia.

Vaan välillä, ehkä sittenkin liian usein, ehkä...
on vain sisällä liikaa kipua, huutavaa ja niin viiltävää.
Eikä sitä saa ulos, ei helpottaa oloaan voi...
Vaikka riipii mieltä, sydäntä - syvältä sieltä!

Haluisin edes joskus, edes hetken tai toisen
- kokea raukeutta, olla levollinen.
Haluisin edes välillä, edes tuokion pienen
- tuntea lämpöä, iloa, rakkauttakin.
Vaan sieluni palavaa laavaa on, se sydäntäni korventaa.

Olenko tähän jäävä, kipuun - ahdistavaan henkiseen?
Olenko tähän murtuva, tuskaan - jäätävään ja polttavaan?
Olenko..... ylitse koskaan mä tästä pääsenkö?

Hetkiä on erilaisia....

Mutta onko minulle?
Onko minun sielulle?
Onko enää elämälle......

---------------------------------------------------------------------------------------

Päätin sut yllättää, eräänä aamuna kirpeänä.
Heräsin vain sitä varten, aikaisin  - itselleni liian aikaisin.

Nopeasti ylös, vaatteet päälleni puin ja ulos.... pakkaseen pikkuiseen.
Autoon, no se lämmin onneksi oli.
Nopeaan luoksesi, ennen kuin lähtisit....
Jotain sulle antaisin, jotta ymmärtäisit - ellet jo tietäisi!

Matka kesti, muita liikkujia kirosin.
Miksi tuo hiljensi tuossa, miksi tuokin nyt topeksii tuossa....
Eikö nuokin voisi nyt siirtyä sivuun, ajoissa!
Rattiakin takoa taisin, kun nopeammin luoksesi tulla koitin.

Matka kesti, aamuruuhkaan juutuin.
Vaan lopulta kotitalollesi saavuin, auto parkkiin ja juoksin ovellesi.
Soitin kelloa, soitin ja soitin....
Ei mitään tapahtunut, et ovea avannut... en nähnyt sinua!

Jäin vain tuijottamaan ovea.
Se kiinni pysyi.
En tajuta voinut, miksi et avannut - ovea.
Se kiinni pysyi.

Hiljaa hartiat painuivat alas...
mielen matalaksi veti.
Hiljaa... käsi puristui taskussa.... ottaen käteensä....

Ja kuulin takaa äänen!
Käännyin, sydän pysähtyen katselin - sinua.
Lähestyit mua, lähestyit kotiasi... ja tuota ovea.
Ja käsi puristui taskussa..... ottaen käteensä....

Sä ihmettelit, miksi olin täällä.
Sä et voinut tajuta, että olin niin aikaisin siellä.

En osannut sanoa mitään, en puhua mitään.
Katsoin vain sinua, hiljaa.... käsi puristaen....  taskussa.....
Otin käteni esille, sulle sen annoin - enkä puhua osannut.

Kiitit hiljaa, hämmentyneenä.
Avasit oven - sen suljettuna olleen.
Kysyit, tulenko luoksesi.... vaan päätä puistelin.
Ehkä myöhemmin, ajattelin...
Ihmettelit - ja sulkeutui taas tuo ovi.
Vaan sulkeutuiko se kokonaan.... sitä tietää en voinut.

Hiljaa, vaiteliaana - niin hiljaa, autolleni astelin.
Ajamaan pääsin ja mieltäni tyhmää taas kirosin.
Miksi en sanonut mitä ajattelin, miksi lukkoon menin ja vaikenin?
Kaiken keskeytti..... puhelin....

Sä laitoit viestin, vain pienen.
"Oi kiitos, nyt ymmärrän! Tulethan pian takaisin?"
Ja vain pieni kyynel silmäkulmassani sulle vastasi: "Kyllä muruseni!"

----------------------------------------------------------------------------------------


Istuin nurkkapöydässä hämärässä, oudossa baarissa tässä.
Istuin, edessäni lasi - se monesko viimeinen.
Taustalla soi jotain vanhaa, suomirokkia kulunutta.
Siinä vaikeroi mies, erosta ja tuskasta - kuten aina tässä maassa!

Ihmisiä, erilaisia, pöydissä muutamissa.
Jokunen baaritiskin äärellä, istuivat ja nuokkuivat.
Tunnelma outo, hiljainen - ei edes häirinnyt puheensorina humalaisten.

Pyörittelin lasia kädessäni, sitä katselin ja huokailin.
Sen kullankeltaista juomaa maistoin, huulilleni vein.... lasin reunaa nuolaisin.
Maku poltti kieltä, hetken myös mieltä... toi takaisin muistoja, kipeitä ja apeita.

Hetken vain olin, ajatuksiini uppouduin.... yksin, nurkkapöydässä....
Sen pinta oli nähnyt paljon, sen tuolit kuulleet kaiken - ja minustako
tulisi vain yksi tarina lisää tuolle nurkkapöydälle ankealle?

Join lasini tyhjäksi, syvään huokaisin.
Taustalla soi jokin hermoja riipaiseva tekopirteä kiisselinen rakkauslaulu.
Joku nainen kireällä äänellä, lähes falsetissa, yritti tuoda tuntojaan esille
ja kertoa kuinka ihanaa hänen maailmansa on.....
Kukakohan tuonkin kappaleen oli kehdannut säveltää? Mietin mielessäni.
Jos olisi ollut karaokea, olisin kai mennyt sanomaan "laulajalle" pari sanaa.... - kai.

Astelin tiskille, tilasin taas yhden - viimeisen - samanlaisen.
Tarjoilija katseli pitkään, hieman puisteli päätään.... oli nähnyt kaltaisiani liikaa...
- aivan liikaa.
Palasin pöytään, vaan ei se tyhjä ollutkaan. Sen äärellä istui joku.
Hetken mietin, vaihdanko paikkaa, mutta hän kutsui mut seuraan.

Istuuduin häntä vastapäätä, katselin tuota naista..... hieman kai minua nuorempi....
Hän kertoi mua katselleen, sivusta ystävänsä kanssa seurailleen
- ja päätti tulla juttelemaan, miehestä selvää ottamaan....
Katselin häntä, hymykuopan näin. Silmät kirkkaat suoraan mua katseli.
Ei siis humalassa, ei ainakaan pahassa! Taisin itse olla enempi - hetken ajattelin.

Päätin olla skarppina, mistä näistä tietää - kuka mitä yrittää.
Juteltiin vähän sitä ja tätä, kyllähän hän kyseli. Mutta ei kaikkea kerralla,
en itsestäni paljasta - enkä julki tuo.
Päätin olla kohtelias ja tarjota yhdet. Hän yllättyi, oli hetken hiljaa
- ehkä mietti, mitä ajoin takaa. Mutta kerroin, että vain seuran vuoksi
tarjoisin, en muuta - seuraa en etsisi, hyväksyi tarjoukseni.

Kävin siis taas tiskillä, tilasin juomat ja katsoin tarjoilijan ilmettä.
Hieman tuo hymyili, ei kai silmää iskenyt, ei - näin väärin.
No luulkoon mitä luulkoon, tämä kaveri ei naista ole hakemassa!

Palasin takaisin ja tarjosin juoman. Hän kiitti hymyillen - ja näin taas sen...
pienen sievän hymykuopan.
Tarinoimme ties miten kauan, mieleni piristyi - ja taisin ottaa vielä
yhden - samanlaisen - sen viimeisen, tarjoten myös toisen.

Yllättäin välähti. Hetken pimeää oli.
No niin, se siitä "ilosta" sitten - se oli valomerkki maaginen.
Ja ilta olisi ohitse.
Join lasin tyhjäksi ja kerroin, että todellakaan en naista nyt halua, en kaipaa.
Hän nousi ylös tuoliltaan, hieman hämmentyneenä katseli....
- arvasin mitä tuo nainen ajatteli!
Halasin hieman ja kuiskasin, että pakkohan tänne on tulla toistekin.....
Ja taas näin tuon - pienen sievän hymykuopan.

Lähdin ulko-ovea kohti, sivusilmällä näin tarjoilijan hämmentyneen ilmeen!
Arvasin mitä ajatteli, mieltäni tuo hyväili. Hymyilin....
Ulkona pieni pakkanen puristi itsensä kiinni minuun, vaan
siitä välittämättä hyvillä mielin lähdin kohti kotia
- mielessäni tuo - pieni sievä hymykuoppa - tuon naisen, vieraan, kai paikallisen.

Ja nurkkapöytä sai itseensä tarinan uuden, erilaisen.   

----------------------------------------------------------------------------------------