Translate - Google kääntäjä

Näytetään tekstit, joissa on tunniste lapsi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lapsi. Näytä kaikki tekstit

perjantai 23. lokakuuta 2020

Syysyö ..... tuulinen ja viileä

No hei vain taas kaikille, tasapuolisesti!
Pieni tovi taas sujahti, kun edellisen kerran mitään tänne kirjoittelin, joten nyt ajattelin
taas avata "sanaista arkkuani" ja raapia muutamia rivejä tänne.

Joku saattaa miettiä, mitä muuta minulle kuuluu.....
No kiitos kysymästä - flunssasta selvitty ja elämä jatkuu... töitä on ollut
ihan kiitettävästi ja valtaosa työpäivistä ovat olleet todella upeita. Siitä kiitos asiakkaille!
---------------------------------------------------------------------

Sadepisaroita vain.....
sadepisaroita vain.....
- sun hiuksillasi loisti.

Sadepisaroita vain....
sadepisaroita vain....
- sun huulia kostutti.

Vieläkö muistat sen hetken
- viimeviikkoisen?
Vieläkö muistat, hei - vieläkö muistat sen....
Me oltiin, niin me vain oltiin, sateessa kahdestaan,
toisiimme takerruttiin.... vain takerruttiin.....
Ja kun mä sadepisaroita sun huuliltasi nuolin!

Sadepisaroita vain....
sadepisaroita vain....
- sun hiuksilla loisti.

Sadepisaroita vain....
sadepisaroita vain....
- sun huulia kostutti.

Vieläkö maistat sen maun....
- huulteni lämpöisten?
Vieläkö muistat, hei - ja vieläkö sen maistat...
Me oltiin, niin me vain oltiin.... suudeltiin,
sateessa huulin ahnain toisiamme - suudeltiin....
Ja mä sadepisaroita vain sun hiuksistasi sivelin!

Nyt kävelen sateessa - yksin.....
pisaroita maahan lyöviä katsellen, sua ajatellen.
Mietin, vieläkö muistat - vieläkö kaipaat - vieläkö....
Kun niitä:

Sadepisaroita....
sadepisaroita....
vain sadepisaroita - ja me, sateessa suudellen!

----- ----- ----- ----- ----- ----- ----- ----- ----- ----- ----- -----

Levoton yö, sielu rauhaton ei unta saa!
Levoton oon.....
Sängyllä makaan, harmittaa - ei unta ei unta, ei taaskaan unta...

Raskaasti hengitän, ylös nousen ja ärähdän!
Pimeässä jalkani tietty sängynkulmaan kolhaisen,
älähdän kun tuskaisen.

Levoton yö, sielu rauhaton ei unta saa!
Levoton oon....
Kävelen ympäri asuntoa pimeää, valottomana annan sen olla.
Kävelen, ärisen... itselleni murisen.

Miksi taas - miksi ja miksi ja miksi...
Raskaasti, väsyneenä, kiukkuisena valvon.
Levoton yö, sielu rauhaton ei unta saa!
Levoton oon...

Uneton taas, taas ja taas.... jälleen yö ilman unta rauhoittavaa!
Pätkiä torkun, säpsähdellen....
Pätkiä uinun, painajaisia nähden....
Levoton oon....

Eikä yö tämäkään lopu koskaan!
- - - - - - - - - -     - - - - - - - - - -      - - - - - - - - - -

Se oli yksi monien samanlaisten joukossa!
Pulleana ja värikkäänä yritti tehdä itsestään houkuttelevan
- muita samanlaisia paremman.

Se työnsi itseään aina välillä esille toisten samanlaisten liikahdellessa,
väliin eteen muiden päästen - väliin taas taakse joutuen.....
Se yritti, se toivoi.... se halusi - se niin halusi!

Se odotti, että hänen vuoro tulee kohta....
Joku ihana pikkulapsi tulee ja saa hänet.... ja hän pääsee muualle,
irti tästä samanlaisten isosta joukosta, ilmoja haistelemaan - tuulia tutkimaan.

Mutta vuoroa sille ei tuntunut tulevan.
Vaikka se koitti olla pullea, värikäs ja houkutteleva.... sitä ei vain kukaan halunnut.
Siitä alkoi tuntua, että se olikin täysin viallinen - epäkelpo yksilö.
Kunnes.....

Joku takertui sen nauhaaan, nappasi siitä lujaa - ja veti puoleensa!
Se tunsi, kuinka se nykäistiin irti noiden muiden samanlaisten ryppäästä - joukosta.
Vihdoinkin!

Se näki pienellä tytöllä kirkkaat hymyilevät silmät ja nauravan suun.
Se tunsi olevansa tärkeä!
Tuo pieni tyttö halusi juuri sen..... ei noita muita, toisia - vaan sen - juuri sen.

Tuo pieni tyttö nauroi saadessaan kulkea tuon vaaleanpunaisen ilmapallon kanssa
- ja ilmapallo tanssi tuulen kanssa, seuraten tytön askelia ja kuunnellen tämän naurua.
Ilmapallo tunsi olevansa todella tärkeä!
Se halusi tehdä tuosta tytöstä onnellisen, eikä koskaan lähteä tämän luota pois.

Tyttö kulki kotiin vanhempiensa kanssa... syöksyi ilmapallon kanssa huoneeseensa
ja sitoi sen narusta kiinni pöydän kulmaan. Ilmapallo seurasi tytön puuhia ja
pelästyi, kun tyttö tuli jonkun kovan esineen kanssa sen luo.....
Ilmapallo pelkäsi, että tyttö hajoittaisi tämän!
Vaan ei, tyttö kirjoitti tussilla nimensä palloon... ja laittoipa vielä puhelinnumeronsakin.

Ilmapallo tunsi olevansa todella tärkeä!
Se arveli, että juurikaan muilla ilmapalloilla ei olisi kirjoitettuna palloon mitään nimiä
- tai mitään muutakaan.

Useita päiviä meni... ilmapallo sai leikkiä tytön kanssa ja öisin leijua hiljaa ympäri
tytön huonetta vapaana! Ilmapallosta se oli ihanaa - todella ihanaa.

Mutta eräänä aamuna tytön äiti tuli huoneeseen ja avasi ikkunaa... eikä muistanut, että
ilmapallo ei ollut kiinni.... salamana tuuli nappasi ilmapallosta ja veti ulos taivaisiin!
Ilmapallo yritti hangoitella, mutta se ei voinut tuulen voimalle mitään....

Äiti pelästyi, tyttö itki!
Äiti katseli ulos...... tyttö huusi!
Tytön mielestä äiti oli ilkeä, tyhmä ja kaikkea..... eikä tyttö enää ikinä välittäisi äidistä.
Äidille nousi pala kurkkuun.

Tyttö jäi huoneeseensa itkemään, äiti lähti ulos - palloa etsimään, mutta tuuli oli
sen nostanut korkeuksiin.... kauas - kauas korkeuksiin!
Äiti toivoi, että uusi pallo auttaisi ja osti sellaisen.
Vaan tyttö.... ei sitä huolinut, käski pois sen viedä - halusi pallonsa oman!

Päivä meni, äitiä ahdisti.
Tyttö vain nyyhki ja kiukutteli - se oli hänen ensimmäinen oma ilmapallo, ikinä!
Ja äiti meni ja ........
Sitten soi puhelin.

Joku mies oli napannut jostain puusta vaaleanpunaisen pallon, jossa oli tytön nimi
- ja se puhelinnumero. Nopeasti soitti pallo kainalossaan.... kaipaako
tällainen tyttö palloaan - ja todellakin kaipasi!

Mies toi pallon - ja tytön silmät loistivat jälleen ja nauru raikui!
Ilmapallo tiesi tulleensa taas kotiin.... eikä sekään toivonut enää joutuvansa tuulen matkaan
- ja olihan sillä nyt öisin seurana toinenkin pallo, jonka tyttö nyt myös hyväksyi itselleen!
--- --- --- --- --- --- --- --- --- --- --- --- --- --- --- --- ---

Kokeillaan, löytääkö joku tämän hieman vanhemman postauksen, kun ns. päivitän tätä... vaikka mitään uutta tarinaa tähän ole jatkoksi kirjoittanutkaan......  (23.10.2020).....





















keskiviikko 12. joulukuuta 2018

Joulutarina v.2018

Hei vain.
Tähän väliin kirjoittelen pienen joulutarinan.
Sellainen on ollut tapana tässä viime vuosina tehdä, jotenka katsotaan, saisinko taas
jotain aikaan.... vaikka pakko tunnustaa - ideapankki on ollut hieman heikohko
viime aikoina kaikenlaisten muiden kiireiden vuoksi. (12.12.2018)

----------------------------------------------------------------------------------------

He istuivat sängyn laidalla ja katselivat ikkunasta ulos. Satoi.... satoi - ja satoi.
Joulukuu oli edennyt jo toiselle viikolle ja ulkona satoi.... ja satoi - ja satoi.
Vettä!
Niin, vettä!
Muutama kuivahko päivä oli ollut välillä ja ilmat viilenneet sen verran, että
aamuisin oli maassa ollut hieman hyhmää ja muutaman kerran oli pari pientä
lumihiutaletta leijunut maahan, tosin hetimiten sulaneet pois.
Heitä masensi.

Pojat olivat jo pitkään odottaneet lumen tuloa ja heidän jaloissaan konttaava
pikkusiskokin varmasti ihmetteli, miksi isoveljet eivät olleet normaalin riehakkaita
pikkupoikia, mitä nämä yleensä olivat.
- Siis eikö tosta sateesta tule ikinä loppua?
- Ei kai.
- Onks tää ny sitä jotain ilmastonmuutosta vai mikä juttu tää o?
- Enmää tiedä. Kysytään äidiltä!
Pojat juoksivat keittiöön, missä heidän äiti aherteli ja leipoi selvästi joululeivonnaisia.
Pikkusisko konttasi poikien perässä silmät pyöreinä ihmettelystä, tuttia imeskellen.
- ÄIIITIII, ÄÄIITIIIII......! Pojat huusivat yhteen ääneen.
- Onks ny se ilmastomuutos tullu tänne? Voiks sitä peruuttaa tai saaks siihen jotain
vaihtoehtoi niinku noissa peleissäkin on?
Äiti pysähtyi, kääntyi katsomaan poikia ja ihmetteli, mitä nämä tarkoittivat.
Pojat kertoivat, että heitä ärsytti tuo vesisade. Pitäisi tulla lunta! Ei talvi, eikä joulu
ole mitään ilman lunta. Äiti hymyili, mutta tunsi itsekin samalla tavalla.
Häntä harmitti, ettei voinut tehdä asialle mitään ja sanoikin vain pojille, että
meidän kaikkien pitää vain odottaa ja olla kärsivällisiä. Kyllä se luonto aikanaan sitten
sitä lunta suo ja pääsette tekemään lumiukkoja ja -linnoja.
Pojat huokaisivat hieman pettyneinä. He olivat varmoja, että äiti olisi kertonut vaikka,
että huomenna sataa lunta. Mutta jos äiti ei tiennytkään varmasti, niin isä tietää kyllä!

He palasivat huoneeseensa leikkimään ja odottamaan isää kotiin töistä.
Tällä oli aina välillä jotain pieniä yllätyksiä heille ja pikkusiskolle - niin ja äidille!
Mutta nyt kello eteni hitaasti. Se pikkuviisari tuntui olevan kuin naulattuna yhteen numeroon,
eikä tuntunut liikkuvan yhtään eteenpäin seuraavaan numeroon, minkä kohdalla se viisari
oli aina silloin, kun isä tuli töistä kotiin.
Lopulta viisari siirtyi ja pojat hyppäsivät ikkunaan tuijottamaan nenät kiinni lasissa,
koska pihalle kaartaa tuttu auto ja isä tulee siitä ulos. Eikä mennyt aikaakaan, kun näin
tapahtui ja pieni hetki siitä, niin isä olikin sisällä. Hän huikkasi iloisesti kaikille ja
pojat olivat heti hänen kimpussaan.
- Voiks ton ilmastomuutoksen peruu tai vaihtaa toiseen?
- Onko pilvissä ääretön määrä vettä, kun aina vaan sataa?
- Voitaisko me tehdä lunta, että saataisiin ulos talvi?
- Miks toi vesi ei voi muuttuu lumeksi vaikka maassa kun se on satanut?
Isä oli ihmeissään kyselytulvasta ja katsoi äitiä kysyvästi ja hämmästellen?
Tämä kertoi, että pojat ovat olleen hieman harmissaan, kun sataa vain vettä.

https://www.youtube.com/watch?v=okoWLPeV-ac

Sinä iltana keskusteltiin poikien kanssa paljon säästä ja erilaisista sääilmiöistä.
Pojat tiesivät, että isä on viisas mies, mutta ei hänkään pystynyt kertomaan, koska
sataa lunta vai sataako sitä ollenkaan. Ainoa, kenelle asia tuntui olevan aivan saman
tekevää - oli pikkusisko. Tämä touhusi omilla pehmoleluillaan omiaan ja tuhisi
ja jokelteli hiljalleen. Tai sitten hän tuumasi mielessään, että mitä hän noista
poikien jutuista välittää.... ei ne niin tärkeitä hänelle ole.

Nukkumaan mennessä pojat vielä kuiskivat toisilleen, että toivotaan hiljaa kumpikin,
jotta aamulla kun avataan joulukalenterit, niin toivotaan samalla paaaaaaljooon lunta!
Siihen aatokseen pikkuherrat nukahtivat. Pikkusisko oli nukkunut jo pidemmän aikaa.
Isä ja äiti katselivat vielä jotain elokuvaa, tosin hekin keskustelivat hieman säästä
ja tuntui tuo synkkä ja märkä heitäkin harmittavan. Joulun tuntua ei oikein tahtonut saada
luotua, kun ulkona oli niin pimeää, harmaata ja vesisateista.

Tuli seuraava aamu ja kun äiti tuli herättelemään poikia, nämä pomppasivat ylös
poikkeuksellisen rivakasti ja syöksyivät aamutoimiin, jonka jälkeen saivat avata joulukalenterinsa.
Kalentereista tuli jälleen yhdenlaiset suklaahahmot ja
pojat vertailivat, millaisen toinen sai ja sitten ne pistettiin
"parempiin suihin", eli syötiin pois.

Mutta katse ulos vei iloisuuden poikien kasvoilta. Ulkona oli harmaata. Ainoa ero
eiliseen oli se, että nyt ei sentään satanut vettä.
Niin meni päivä, meni toinen, meni kolmaskin..... joulukalenterista vähenivät avattavat luukut....
- ja ulkona ei näkynyt kuin pari kertaa muutama pieni hiutale leijumassa, mutta nekin
sulivat välittömästi maahan osuessaan. Poikia alkoi suorastaan pelottaa!

https://www.youtube.com/watch?v=URugFjhXHrs

Sitten eräänä päivänä isä kysyi pojilta, haluaisivatko nämä lähteä hänen kanssaan hakemaan
joulukuusta? Hän oli täysin varma, että pojat suorastaan kiljuvat innosta, mutta kaikkea muuta:
- Ei me jakseta!
- Ääh, se on ihan tylsää.... ei viitsi.
- Eiku se on ihan turhaa!!!
- JOOO, nii on, IHAN TURHAA!
Isä ja äiti jäivät tuijottamaan poikia ja äiti kysyi ensimmäisenä, että miksi nyt joulukuusen
hakeminen olikin turhaa? Aikaisemmin pojat olivat olleet suorastaan innoissaan siitä ja nyt
ei sitten millään kiinnosta. Pikkusiskokin ihmetteli poikia ja konttasi näiden luo ja tuuppi poikia
jalkoihin, mutta nämä eivät nyt välittäneet pikkusiskon tönimisistä yhtään.
- Nii kun on niin tylsää kaikki. Sataa vaan ja on tollasta. Ei se joulu sitten tuu jos ei oo lunta!
- Joo ja varmaan te sitten laitatte vaan jotain mustii koristeita kuuseen, kun ne on sellasii synkkii.

Viimein äiti ja isä ymmärsivät, että poikien huoli olikin se, että joulua ei tule, jos ei ole lunta. Siinä ei vakuuttelut ja kauniit sanat auttaneet, kun pojat näkivät omin silmin,
että ulkona ei sää ollut mitenkään ihana.

Viimeisenä oljenkortena äiti yllättäin ehdotti, että jos tehdäänkin niin, että isä
käy hakemassa sen joulukuusen ja pojat kirjoittavat sillä välin uuden kirjeen joulupukille
ja kertovat, että toivoisivat lunta jouluksi. Poikien silmät kirkastuivat, eikä heille
tarvinnut sanoa enempää.... - saman tien nämä kaksi kaverusta syöksyivät huoneeseensa
ja kaivoivat paperia ja kyniä esille ja asettuivat lattialle makaamaan ja miettimään,
mitä he laittaisivat joulupukille viestiksi.
Isä hymyili, äidiltä tuo oli hieno ja ovela veto. Ei olisi ollut mukavaa ottaa kahta synkkää
pikkupoikaa valitsemaan joulukuusta, mikä oli vielä edellisenä jouluna näille ollut
enemmän kuin iso ja tärkeä asia.
- Mutta otahan tuo pikkuinen mukaasi. Äiti lausui ja näytti perheen pienintä, joka
katseli isää suurilla ruskeilla nappisilmillään.
- No voisinpa ottaakin, mutta kukapa kantaa kuusen ja hänet?
- Niin tietenkin, olinpa hupsu. Äiti sanoi ja kaappasi perheen pienen prinsessan syliinsä.

Isä puki yllensä ja lähti. Äiti meni katsomaan, miten pojat edistyivät ja puheensorinasta
päätellen kirjeestä tulisi melkoinen. Hän päätti olla häiritsemättä poikia ja keskittyi
sen sijaan pieneen tyttövauvaan, jolla olikin välipalan aika.

Jonkin ajan kuluttua pojat tulivatkin äidin luo ja esittelivät ylpeänä aikaansaannostaan.
"Hyväää joupupukki. Tuo paljon lajoja meille ja pikusiksolle. Ja sit me tarvittaa
paljoa lunta kanssa kun sä et pääss muuten meitään kotiin perile."
Alle pojat olivat piirtäneet itsensä ja heidän yläpuolella oli iso pilvi, mistä satoi lunta.
Äiti tunsi pienen palan kurkussaan ja toivoi mielessän, että ennen joulua todellakin
tulisi lunta, jotta pojat eivät olisi kovin pettyneitä.

Eipä mennyt aikaakaan, kun isäkin tuli jo kotiin kantaen joulukuusta, jonka oli
käynyt ostamassa. Ylpeänä hän esitteli sitä perheelleen eteisessä, ennen kuin kantoi sen
parvekkeelle odottamaan seuraavaa päivää, jolloin heidän oli tarkoitus koristella se.
- Mut me ei haluta koristella sitä ku ei oo lunta!
- Joo ja teillä on varmaa sit vaan niit mustii koristeit tai jotai.
Poikien into joulusta alkoi taas laskea häränpyllyä, jolloin äiti päätti pelastaa tilanteen.
- Mutta hei pojat, näyttäkäähän isälle se teidän kirje joulupukille ja kertokaa,
mihin laitatte sen, niin ehkäpä ensiyönä nuo tontut sitten osaavat sen löytää ja
viedä joulupukille kiireen vilkkaa. Poikiin tulikin onneksi eloa ja kumpikin selitti
tohkeissaan isälle, että mitä kirjeessä lukee ja mihin se laitetaan.
Se edellinenkin kirje oli kadonnut salaperäisesti yön aikana!

Illalla pojat kuuntelivat poikkeusellisen tarkkaan säätiedoituksia
ja kyllä siellä hieman vihjailtiin, että sää viilenee.... mutta vain paikoitellen maassa.
Suurin osa maasta olisi vielä täysin musta! Mutta nyt pojat olivat sitä mieltä, että
heidän kirjeensä kyllä pelastaa tilanteen ja lunta tulee maahan jouluksi.
- Nii, sitten pukki pääsee ajaan sillä pulkalla.
- Ei se ooo pulkka, sil on iso stiiika!
- Mut ku porot vetää sitä ja ei ne vedä stiikoja.
- Siin onkii moottori ja ne porot vaa on siin koristeen sitte ku ne lentää tai menee moottoritiellä.

Äiti ja isä seurasivat hymyssä suin poikien sanailua ja väittelyä aiheesta. Mitään tappelua siitä
ei kuitenkaan syntynyt, koska kumpikin oli kuitenkin sitä mieltä, että joulupukkikin tarvitsee
lunta, jotta tämä pääsee kulkemaan.
Näissä aatoksissa pikkumiehet painuivat nukkumaan, toivoen että seuraavana aamuna
maa olisi valkoinen. Sitä salaa toivoivat myös äiti ja isä....

Ja niin tuli aamu. Enää ei ollut jouluaattoon kuin pari päivää jäljellä.
Joulutohinat olivat perheessä äidin kohdalla jo melkoiset ja isä auttoi ja teki kaiken, mitä
vain pystyi..... tosin hänestä tuntui, että enempi hän oli välillä vaimonsa tiellä, kuin tarpeen.
Mutta äiti se tuntui jaksavan, koska hyräili joululaulujakin lähes kokoajan jotain tehdessään.
Isä otti parvekkeelta joulukuusen sisälle ja asetteli sen jo valmiiksi tuomaansa jalkaan
pystyyn. Siinä se sitten seisoi.... - kuusi, joka vielä oli niin alaston ja koruton, mutta silti kaunis.

https://www.youtube.com/watch?v=M_aFUcp-CPA

Pojatkin tulivat huoneestaan katsomaan kuusta ja hieman heistä näki, että tekisi niin mieli
alkaa koristelemaan sitä, mutta kun olivat sanoneet, että ei kiinnosta, kun ei ole edes lunta.
Nimittäin ei sitä kyseisenäkään aamuna sitten maassa ollut. Ilma oli kyllä kuivunut ja tuuli,
mutta lumesta vain ei ollut tietoakaan ja jouluun oli enää kaksi yötä!
- Mutta hei, oletteko te katsoneet, onko se kirje enää siellä mihin olitte sen jättäneet?
Pojat kävivät kurkkaamassa "salaista piiloaan", mihin olivat kirjeen jättäneet ja siellä ei ollut
kuin kaksi pientä karkkia.
- Hei, onks nää meille? Pojat kysyivät ja isä yritti olla hämmästyneen näköinen.
- No varmaankin on. Mutta kirjettä siellä ei siis enää ollut?
Pojat puistelivat päätä ja arvelivat, että heidän on nyt autettava pukkia ja koristeltava kuusi
isän kanssa, niin pukki tietää mihin hänen pitää tulla ja sitten varmasti tulee myös lunta.

Tohina kuusen ympärillä vaikutti melkoiselta, voisi sanoa melkeimpä että oli kuin pieni
paikallinen tornado olisi pyörinyt olohuoneessa ja poikien kiljahtelut ja pikkusiskon kikattelu
kaikui asunnossa. Äiti tuli katsomaan, miten työ edistyy ja isä vain naureskeli, että hyvinhän
tämä - kuusikaan ei ole vielä kertaakaan edes kaatunut!
Viimein koko komeus oli koristeltu ja hienohan siitä tuli. Pikkusiskokin sai hieman, isän
avustuksella, laitella koristeita kuuseen.

Sitten isä pyysi, että saisi hetken istahtaa... oli tuo sen verran rankkaa...
Pojat painuivat leikkimään iloissaan, koska he olivat nyt varmoja, että lunta tulee
ja pukki pääsee liikkumaan. Vaan mitä sitten tapahtui:
Isä oli avannut television, missä tuli uutiskatsaus. Jossain toisella puolella maapalloa oli
rankka lumimyrsky ja ihmisiä oli jumissa lentokentällä. Kuvassa näytettiin myös
joulupukkia, joka oli muiden matkustajien kanssa saarroksissa lentokentällä.
Poikia alkoi itkettää!
- Nyt se on tuolla eikä se pääse mihkään ku kaikki lumi on siellä.
- Toi on väärin et noi saa kaiken lumen ja koko tyhmä pukki on menny tonne!

https://www.youtube.com/watch?v=TQoVB3Rd28E

Siinä ei isän eikä äidin vakuuttelut auttaneet enää ollenkaan. Pojat olivat täysin varmoja siitä,
että joulu olisi pilalla ja sen saisi pyyhkiä kokonaan kalenterista pois!
- Me ei sit saada ees lahjojakaa ku toi on nyt tuolla. Miks noi on noin tympeen näkösii kaikki?
  Siellä on lunta ja niil on joulupukkikin siellä!

Päivä eteni iltaa kohti melkoisen matalapaineisissa fiiliksissä. Poikia ei ilahduttanut edes se,
että posti oli tuonut heille erilaisia joulukortteja. Niissä oli ihan liikaa kaikkea talvista.
Oli joulupukkia, lahjoja, lumiukkoja, lapsia pulkkamäessä ja vaikka mitä.
Mitä sellaisilla korteilla tekee, jos ei ole
kunnon joulua ja lunta?

Isä ja äiti laittoivat salaa lähes jo kätensä ristiin toivoen, että
sitä lunta todellakin sataisi ennen jouluaattoa. Sitä murinaa ja surullisia ilmeitä olisi
todella ikävä katsoa, kun jo nytkin riipaisi mieltä.
Ainoa, kuka oli tilanteesta täysin tietämätön, oli tietenkin pikkusisko.... hän
leikki tyytyväisenä lattialla omilla leluillaan ja ähisi ja jokelteli omiaan.

Illalla pojat menivät nukkumaan pelokkaina.... he miettivät, olisivatko he olleet niin
tuhmia, että sen takia pukki ei ehkä pääse heidän luo ja luntakaan ei ole satanut.
- Mä en ainakaan viikkoon kiukuttele jos tulee lunta.
- Joo ja mä en ainakaan sataan päivään tee mitää tyhmää!
Näin kumpikin päätti, että jos joulu tulee ja pukkikin pääsee heidän luo, ovat
he entistä kiltimpiä - vaikka eivät he muutenkaan mitään hirveitä rasavillejä olleet...

Yö meni hieman levottomin unin, kummallakin... - ja aamun sarastaessa heidät herätti..
pikkusisko, joka kikatteli poikien huoneessa ja katseli ulos ikkunasta.
Pojat aukaisivat silmänsä, eivätkä olleet uskoa näkemäänsä: Ulkona oli talvinen sää!
Yöllä oli tullut lunta oikein reippaasti ja koko maisema oli muuttunut kuin
taikaiskusta aivan erilaiseksi. Pojat syöksyivät isän ja äidin makuuhuoneeseen, missä nämä
mukamas vielä nukkuivat, sillä he tiesivät, mitä tuleman pitää...
- Iiiisäääääääää ja äääitiiii, KAATSOKAAAA ULOS... siellä on LUUNTA!
Pojat riuhtaisivat verhot pois ikkunan edestä ja isä ja äiti yrittivät olla hämmästyneen
näköisiä ja tuumailivat ääneen, että taisi se kirje sittenkin päästä perille ja joulupukki
oli varmaan nyt jotenkin saanut järjestettyä asioita niin, että lunta oli tullut joka paikkaan.

https://www.youtube.com/watch?v=RAKZvM9I9EY

Pojilla oli kova kiire päästä ulos leikkimään ja hyvä, kun saivat edes kunnolla puettua, kun
jo olivat pihalla. Kohta sieltä kaikuikin iloinen nauru ja melske. Naapureidenkin lapset
tulivat ulos ja melkoinen mekkala täyttikin kohta koko alueen ilmatilan Äiti ja isä
huokaisivat helpotuksesta ja toivoivat, että lumi ei todellakaan sulaisi heti pois.
Onneksi säätiedoitus lupaili pientä pakkasta ja talvisia säitä useammalle päivälle, jotenka
ainakin joulunpyhät saataisiin viettää kunnon talvisissa keleissä.

Päivä meni vauhdikkaasti ja pojat ehtivät vain välillä käydä sisällä. Punainen väri poskilla
ja säihkyvät silmät kertoivat, että he todella nauttivat olosta. Pikkusiskokin pääsi ulos
ja kunnolla ensimmäistä kertaa kosketuksiin lumen kanssa. Hetken ihmettelyn jälkeen hän
alkoi nauraa kikattaa ja tunki puhdasta lunta suuhunsa sen, minkä ehti.
No kauaa tuota iloa ei hänelle suotu, äiti päätti, että tuo "ruokavalio" ei ole soveliasta ja
lopetti nuo touhut nopeasti, mutta eipä se pikkuista tuntunut sekään haittaavan.

Illalla pojat olivatkin niin väsyneitä koko päivän leikkimisistä, että hyvä kun iltapalaa
jaksoivat syödä..... uni tuli todella nopeasti. Isä alkoi äidin kanssa paistamaan kinkkua ja
siinä sitä uuniin laittaessaan nauttivat yhdet lasilliset kevyesti terästettyä glögiä.

Seuraavana aamuna äiti ja isä olivat heränneet jo varhain. Oli nimittäin jouluaatto.
Pojat nukkuivat harvinaisen sikeästi ja pitkään, mutta siihen oli varmasti syynä edellisen
päivän pitkät riehakkaat leikit ja varmaan se helpotus siitä, että luntakin oli maassa.
Ja olihan sitä edelleenkin! Hiljalleen sitä satoi lisää, mikä sai maiseman ja taivaan näyttämään
entistä kauniimmalta.

https://www.youtube.com/watch?v=8xPvZEogTgY

Mutta olihan pojat saatava hereille, sillä televisiosta tuli yksi heidän suosikkiohjelmiaan
jouluisin, eli "Joulupukin kuuma linja". Tietty poikien piti päästä sitä katsomaan ja
he halusivat myös soittaa pukille. Pitkän, pitkän yrittämisen jälkeen kävikin tuuri, että heidän
soitto valittiin lähetykseen ja pojat yhteistuumin suorastaan kiljuivat puhelimeen kiitokset
joulupukille, kun oli hakenut heidän kirjeen ja pitänyt huolen, että lunta satoi!
He varmistivat vielä, että tietäähän pukki mihin hän tuo illalla lahjat, kun pääsee telkkarista.
Pukki myhäili ruudussa ja kertoi, että kyllähän pukki tietää tasan tarkkaan kaikkien
kilttien lasten osoitteet ja missä he olivat milloinkin. Pojat olivat riemuissaan!

Päivä alkoi taipua iltapäivän puolella ja aatto eteni hiljalleen. Pojat alkoivat olla hieman
kärsimättömiä, että koska se pukki oikein tulee... vai kävikö hänelle taas joku onnettomuus?
Samassa ulkoa kuului jotain ääntä ja kaikki kiiruhtivat ikkunaan katsomaan, mistä tuo
kummallinen kolina, meteli ja melske kuului....
Ulkona näkyi joku hahmo hiippailevan suuren
säkin kanssa kohti heidän taloaan!

- Se on joulupukkiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiii !!!!! Pojat huusivat.
Samassa soikin ovikello ja isä yritti mennä avaamaan ulko-ovea, mutta pojat kiilasivat
hänen eteensä ja avasivat oven - ja toden totta, oven takana seisoi ison lahjasäkin kanssa
joulupukki. Tämä kysyi, että onkos talossa kilttejä lapsia ja pojat vastasivat terävästi,
että on, kaikki kolme! He pitivät huolen siitä, että pikkusiskoa ei unohdettu.

https://www.youtube.com/watch?v=hrzRDBkpcbg

Lahjojen jako tapahtui ripeästi ja pukkia suorastaan nauratti poikine tohina ja vauhti.
Mutta sen verran he malttoivat odottaa, että kaikki lahjat oli jaettu ennen kuin edes
miettivät niiden avaamista. Vielä ennen pukin lähtöä pojat kysyivät häneltä, että
miten hän osasikaan laittaa lunta tulemaan ennen kuin tuli tuomaan lahjoja.
Hetken näytti siltä, että joulupukki ei osaisi sanoa mitään, mutta sitten hän otti
ovelan ilmeen kasvoilleen ja kuiskasi pojille, että pukilla on sellaista taikajauhetta, jota
hän päästi ilmaan ja se leijui joka puolelle ja sai aikaan lumisateen!
Pojat olivat vakuuttuneita pukin sanoista ja toivottivat tälle hyvää matkaa ja hyvää joulua.

Ilta etenikin lahjapakettien availuissa ja uusien ihmeellisten lelujen testaamisessa.
No tottakai niitä uusia vaatteitakin tuli ja taas yhdet villasukatkin, mutta kai niitäkin
joskus tarvitaan..... Nyt oli tärkeämpää päästä leikkimään kaikilla uusilla jutuilla!

Mutta eipä pojat jaksaneet montaa tuntia leikkiä, kun alkoi jo väsy painaa.
Pikkusisko oli jo nukkunut pidemmän aikaa tyytyväisenä ja niin pojatkin siirtyivät sänkyihin.
Isä ja äiti suorastaan huokaisivat tyytyväisinä ja helpotuksesta, sittenkin joulusta tuli iloinen
ja onnellinen, joka tavalla.

https://www.youtube.com/watch?v=aCrSa3c-clc

Hyvää Joulua jokaiselle - tasapuolisesti.
- ja muistakaa, älkää jättäkö ketään yksin jouluna.
--------------------------------------------------------------------------------------



























lauantai 26. joulukuuta 2015

Vuosi 2015 loppusuoralla

No niin, taas täällä - pienen tauon jälkeen. Pikkujouluja oli ja meni.... kuten itse joulukin. Tai no, jouluaikahan on vielä käsillä, sillä nythän on Tapaninpäivä, mutta se aatto jo sujahti. Olin ollut sitten sopivan kiltti, koska jokunen lahja sitä minullekin tuli. Vai onko se niin, että lahjoja lahjattomalle....
Kiitos myös niille, jotka muutenkin muistivat minua! Itse pyrin tekemään pieniä hyviä asioita toisille ja myös sillä tavalla tuomaan sitä joulufiilistä mieliin.

Harmistus tässä joulussa on ollut lumettomuus. Etelä-Suomi on saanut kokea tylsän ja masentavan oloisen joulun siinä suhteessa. Joulu oli hieman kuin juhannus, sään puolesta. No hukkumistilastot olivat ainakin pienemmät kuin juhannuksena.....se ero sentään oli!

Sitten taas sai hämmästellä tuossa joulun alla ihmisten kiukkua kaupoissa! Eikö sitä kinkkua ja rosollitarpeita jne. voi ostaa ilman kinastelua, hammasten irvistelyä ja tiuskimista? Jos joulu tuottaa noin paljon tuskaa ihmisille, hitto - majoittukaa koteihinne ja tilatkaa siitä auki olevasta pitseriasta itsellenne kebabit, niin saa ne ihmiset, joilla oikeasti on sitä joulumieltä, käydä rauhassa ostoksilla!
Mutta mikä todella pisti vihaksi tänä jouluna oli joulupäivänä näkemäni lappu erään kerrostalon ulko-ovessa.
Siinä joku todella tuohtunut kirosi sitä, että joku tai jotkut olivat varastaneet heidän kellarikomerosta (häkkivarasto) paketoidut lasten joululahjat! Siis voiko tällaisia idiootteja olla? Jos syyllisen / syylliset tietäisin, niin..... - no eipä enempää, etten vahingossa saa syytettä ties mistä.

Teenkö uudenvuodenlupauksen? Ehkä...... Ainakin sen teen, että taas yksi pieni osa minusta muuttuu hivenen kyynisemmäksi sellaisia kohtaan, jotka kyllä puhuvat silmät kirkkaina ties mitä, mutta todellisuus on yhtä kaukana toteutuksesta, kuin Suomen valtionvelan talttuminen tai työttömyyden katoaminen tms. !
---------------------------------------------------------------------------

Miksi sä luulet noin?
Hei, älä ole tuollainen.....
Miksi sä luulet... miksi?

Sä et ole erilainen, sä et ole parempi!
Sä olet sellainen, yksi samanlainen.... tavallinen vain.
- silti ainutlaatuinen.

Mutta, hei - älä luule - hei.
Sä et ole täällä ainoa.
Sä et ole maailman napa!
Sä et ole se, kuka säännöt sanelee....
- älä turhaan siis huutele!

Miksi sä luulet noin?
Hei, älä ole tuollainen....
Miksi sä luulet ... miksi?

Sä et peilin edessä ole ollut,
et kuvaasi kalpeaa katsellut!
Se sulle tekisi hyvää - ehkä silloin näkisit...
- sä et ole erilainen, sä et ole parempi!
Sä olet sellainen, yksi samanlainen....tavallinen vaine.
- silti ainutlaatuinen.

Kunpa vain muistaisit:
Toisia alemmaksi älä aseta!
Itseäsi jalustalle älä sä nosta!
Sä et ole täällä ainoa,
sä et ole maailman napa.
Sä et ole se, kuka täällä säännöt sanelee
- älä siis turhaan huutele!

Ota opiksesi, katso ympärillesi....
huomaa, että maailma on muutakin kuin sinä - sinä - sinä!
Siellä on myös toisia....... tutustumisen arvoisia, mukavia
- eikä maailma ole vain sinun luomaasi, sitä - sitä - sitä!
Tee itsellesi lupaus, vuoteen alkavaan:
"Nyt kuuntelen toisia, en vain kiukkua ja kiroa, en vain komenna!"
Tulet huomaamaan, miten paljon elämä on helpompaa....
kun et ole vain oman luomasi harhaisen maailman sisällä.
---------------------------------------------------------------------

Tänään katselin kirkaalle taivaalle, lähes pilvettömälle.
Pohdin hiljaa ikkunan äärellä ollessani, että miksi ihmisen mieli on niin oikukas.
Väliin hymyilee pienimmistäkin asioista, kun taas toisinaan ei tarvitse
kaksistakaan tapahtumaa tai asiaa, kun voi menettää hermonsa.
Miksi näin?

Katselin taivaalle ja mietiskelin. Tiesin itsesänikin, että sorrun toisinaan siihen samaan....
välillä ärähtelen typerästi asioista, joista voisin vain olla hiljaa tai hetken miettiä asiaa,
ennen kuin sanoisin mitään.... - mutta miksi sitä on tällainen, miksi?
Ja sen vuoksi toisinaan syntyy ikäviä tilanteita - joita ei todellakaan haluaisi kokea.

Ajatukset kiersivät kehää asiaa pohtiessani.
En tahtonut saada mitään järkevää vastausta itse mieleeni ja päätinkin, että kysyn "viisaammilta"...
- siis teiltä! Miten on...... Miksi ihminen on tällainen? Voi hetkessä iloisen ilmeen vaihtaa
myrskyn merkiksi ja ärhennellä, vaikka syy ei olisi edes kovin kummoinen?
Kuka osaisi kertoa, kuka mielipiteensä julki tuoda? Kertokaa - avautukaa..... kuulla tahtoisin!

----------------------------------------------------------------

Ystävä.
Millainen ihminen hän on?
Ystävä.
Mitä hän voi tehdä vuoksesi.....?
Mitä sinä teet hänen vuoksesi....?
Ystävä.

Onko sinulle ystävä sellainen, kenen kanssa
sen kaljan juot ja huulta heität,
vaan kun paikalla hän ei ole, sä häntä toisille moitit?

Onko sinulle ystävä sellainen, ketä sinua auttaa
asioissa pienissä - ja isoissa, parhaansa tekee minkä voi
ja hänen annat ymmärtää, että et välitä pätkääkään....
silti palvelukset toisen kelpaavat, ilman kiitoksen häivääkään!

Onko sinulle ystävä sellainen, kenelle saat säännös sanella
- kertoa, koska suostut tapaamaan.... milloin voit olla hänen kanssa
ja silloinkin tavata vain niin, kuin sinulle käy ja juuri niin kauan kuin sinulle käy?

Oletko sinä ystävä oikeasti?
Oletko?

Ystävä.
Millainen ihminen hän on?
Ystävä.
Mitä hän voi tehdä vuoksesi.....?
Mitä sinä teet hänen vuoksesi....?
Ystävä.

Ystävää ei liikaa arvostella, ei ulkonäköön puututa,
ei tämän mieltä arvostella, liikoja haukuta!
Ystävyyttä ei hinnoitella..... ei lokeroida, raameihin upotella!
Se on puolin ja toisin avointa, reilua ja vilpitöntä
- se on ystävyyttä.

Sä voit ystävältä pyytää apuja, neuvoja ja tukea
- mutta muista: Sinun pitää pystyä myös antamaan itsekin sitä, hänelle!

Jokainen meistä on saanut elämäänsä ystäviä, erilaisia.
Jotkut meistä eivät vain huomaa, että ohjaavat ystäviään.... määräävät heille paikan
omassa elämässään..... laativat säännöt, kuin lapsia kasvattaisivat.

Pystytkö itseäsi vilpittömästi katsomaan, peilin edessä seisomaan ja tutkimaan,
millainen sinä olet ystävänä ja millaisina sinä pidät ystäviäsi itsellesi? Pystytkö?

Minä pystyn!
-------------------------------------------------------------

Eräänä päivänä tässä hiljattain lähdin kauppaan ostoksille.
No paikallinen kauppakeskus kutsui..... sinne siis.
Tavaraa oli tulossa sen verran paljon, että matkasin autolla, vaikka matkaa ei
olisi mahdottomia ollut, mutta helpompi tulla kotiin.

No parempi niin......
Ajoin kauppakeskuksen erääseen parkkihalliin... hain hetken vapaata parkkiruutua
ja lopulta sellaisen löysinkin.
Reippain askelin lähdin kävelemään kohti ovia, joista rullaportailla pääsisin kauppakeskukseen.
Jokusen metrin edelläni kulki äiti kahden pienen lapsen kanssa.
Toinen lapsista oli arviolta 7-8 vuotias pikkupoika ja toinen hieman pienempi tyttö,
ainakin asusteista päätellen.

Äiti käveli suhteellisen reippaasti eteenpäin ja lapset pinkoivat ja kipittivät sen, minkä kerkesivät
perässä. Pojalla oli selvästi helpompaa, mutta pienellä tytöllä oli selvästi hankaluuksia olla
äidin perässä ja niinhän siinä kävi.... muksis - tyttö oli nurin ja mahallaan parkkihallin lattialla.
Äiti ei tätä huomannut, vaikka hänen selän takaa kuului itkuisen tuskainen huuto "Äääääiiiitiiiiiiii"
Tämä ei kääntynyt, sanoi vain hieman lujempaa: "Tule sieltä, äläkä valita. Nyt mennään sinne kauppaan!"

Poika nykäisi äitiä hihasta samalla taakseen katsoen, sisko makasi maassa.... äiti vain eteni ja poika
oli hiljaa... seurasi häntä. Astelin nopeasti pienen tytön luo ja kyykistyin viereen.
Kysyin, oliko häntä sattunut. Tyttö katsoi minua suurin, hieman kyyneleisin silmin... epäröi sen
pienen hetken, mutta vastasi sitten, että ei.
Sanoin että vien hänet hänen äidin luo. Katsoin samalla, mihin tämä oli suunnistanut ja näin, että
liukuportaille. Pyysin tyttöä nousemaan ja kysyin, et tä haluaako hän tulla syliin.
Tyttö pyyhkäisi hieman silmiä ja vastasi vain "Joo."

Otin tytön syliin ja lähdin nopeasti kohti liukuportaita.
Näin tuon naisen hahmon liukuportaiden yläpäässä, ohittelin muutamia ihmisiä tyttö sylissäni
ja kun pääsimme rullaportaiden yläpäähän, huusin tätä naista.
Alkuun tämä ei tajunnut, että hänelle huudettiin..... astelin tyttö sylissäni nopeasti hänen
peräänsä ja huomasin, että poika pysäytti äitinsä, jolloin hän kääntyi.
Menin heidän luokseen ja hieman kovemmalla äänellä sanoin:
"Teiltä taisi jäädä jotain tuonne parkkihalliin!"
Äidin ilme..... - ihmiset hiljensivät askeliaan kohdallamme ja kuuntelivat, mitä tapahtuisi.
Sanoin, että hieman enemmän voisi katsoa, miten kulkee ja ajatella lapsia, eikä vain itseään!
Lapset ovat kuitenkin lapsia - eivät he pysty kaikkeen samalla tavalla kuin aikuiset.

Nainen meni vaikeaksi, näin kuinka tietynlainen häpeän puna nousi kasvoille.
Olin laskenut tytön alas sylistäni ja tämä otti veljeään kädestä kiinni samalla kun katseli minua.
Toivoin vielä, ettei tuota tapahtuisi enää koskaan, toivotin tytölle hyvää päivän jatkoa ja lähdin.
Parin metrin päässä minut pysäytti eräs rouva ja kiitteli minua. Sanoi, että hänellä on
suunnilleen saman ikäiset lapset, eikä hän voisi edes kuvitella edes toimivansa noin.
Lapset ovat elämän rikkaus - monella tapaa, kuitenkin!
---------------------------------------------------------------








































































































maanantai 30. marraskuuta 2015

Jaksaa jaksaa.....

Alkaa vuosi taittua loppusuoralle ja väliin itseltäni tahtoo loppua usko siihen, että jaksan tehdä
kaikki ne asiat, joita olen luvannut ja päättänyt tehdä! Toisinaan on ollut pinna kireällä, kuin viulunkieli
ja sitten kun tilanteeseen lisätään heikko nukkuminen ja epämääräinen ruokailu, niin valmis
sekametelikeitto on siinä.... ei aina paras mahdollinen keitos.

Talvea hieman tässä jo toivon näillekin nurkille. Lunta tuossa vilahti muutaman päivän ajan, mutta siihen se
toistaiseksi jäi. Maa on ruskea ja märkä... ei innosta!
Toivottavasti saataisiin valkea joulu koko maahan.

Sitten pieni sivumaihinta: Mielenkiintoista huomata, että on ihmisiä, jotka ensin kertovat olevansa "suoraselkäisiä" ja pysyvänsä sanoissaan jne. ja valittavat suureen ääneen, jos heidän mielestään joku ei
ole heitä kohtaan oikeamielinen, eli pidä lupauksiaan tms., mutta itse eivät välitä lupauksistaan.
Miten tuollaisiin henkilöihin voi uskoa? Itselläni mennyt ainakin tietty luotto tietyllä tavalla.

Ja pikkujoulukausi jatkuu! Neljät pikkujoulut tehty ja vielä edessä ainakin kahdet. Yksissäkään en itse
juhlimaan ehdi, mutta eipä haittaa.
--------------------------------------------------------------------------------
Mä tunsin olevani tässä, täysin yksin!
Harmistuneena potkin kiviä märällä polulla, mitä kuljin....
- annoin sateen piiskata itseäni, en välittänyt.

Mä tunsin olevani tässä, täysin yksin!
Tuskastuneena kaikkeen kuljin tuhisten, muristen, huokaillen....
- annoin tuulen pyyhkiä kasvojani, en välittänyt.

Mä tunsin... ja tunsin.... kaikkea, mitä en halunnut tuntea!
Täysin yksin - niin yksin.

En jaksanut välittää säästä, en ympäristöstä, en mistään.... - en!
Koska olin ikävissäni!
Kaipasin - sinua.
Kaipasin.... vain sinua.... sinua... vain sinua!

Ja niin kauan kun kulkemaan yksin jouduin, tunsin olevani yksin
- niin yksin!
Sitä en vain enää tahtonut kokea.

Koska palaat?

--------------------------------------------------------------------------------
Näin heidät jälleen, tuossa kaupassa.
Väsyneen näköinen nainen mukanaan hieman nuhjuisissa vaatteissa oleva lapsi.
Näin heidät ja katselin heitä, kuten olin katsellut joskus aiemminkin.....
Nainen yritti hymyillä lapselle, tämän silmät eivät nauraneet ja kasvoilla ei
hymyä näkynyt.... - lapsi oli hiljaa ja seurasi naista, äitiään, kaupassa....

Katselin heitä, näin jälleen kuinka nainen laskeskeli kädessään kolikoita.
Katselin heitä ja näin, kuinka pala nousi jälleen tuon naisen kurkkuun ja hän
pidätteli kyyneneitä...... jotain jälleen jäisi ostamatta, jotain mitä hän tai lapsi
olisi tarvinnut tälläkin kertaa!

Katselin ja ahdistuin. Näin, kuinka heidän ohitseen kaikki kiirehtivät....
- kukaan ei katsettakaan heihin luonut. Naisella oli paha olla, silti hän yritti
näyttää lapselleen hymyä ja esittää, että asiat olisivat hyvin!
Katselin salaa, mitä heillä oli ostoksinaan.... vain yksi maitotölkki, pari säilykettä.
makaronipussi ja vehnäjauhoja. Arvelin, että nainen leipoo heille leipiä tai sämpylöitä....
makaronista ja säilykkeistä tulisi jotain ruokaa...
Vaan kauanko heidän pitäisi elää tuolla? Päivä, kaksi, ehkä viikko?

Naiselta pääsi puolittainen itkuinen huokaus. Minua kouraisi, sattui sisältä!
Lapsi nosti katsettaan ylös ja puristi lujempaa äitinsä kättä.
Tunsin kyyneleen nousevan silmääni ja päätin tehdä jotain...

Tiesin, että en itsekään mikään rahoissa kieriskelevä ole, mutta hänellä oli asiat
heikommin kuin minulla - tai varmaan kaikilla muilla kaupassa sillä hetkellä olevilla.
Kävelin hänen luokse ja kerroin, että olin nähnyt naisen äskeisen huokauksen.....
kerroin hiljaa, että en halua mitään häneltä - vaan haluan hänelle!
Vaihdoimme hiljaa muutaman sanan ja hän halasi minua kuiskaten
"Jos nukkuisin, luulisin nähneeni unta. Mutta pakko uskoa, oikea sä olet!"
Hymyilin hänelle ja hänen lapselleen, joka hämmentyneenä katseli, mikä mies oikein olin.

Kiersimme kauppaa.... ostoksia tuli hieman lisää, pientä tarpeellista ja
kassoja kohti kulkiessamme noukin mukaan vielä makeispussin lapselle.
Nainen kertoi, että ei ollut vuoteen pystynyt ostamaan edes pientä makeispussia lapselleen!
Otin toisenkin ja sanoin, että toivottavasti ei syö heti kaikkea kerralla.
Lapsi luuli minun pilailevan ja pelkäsi, että laitan pussit takaisin hyllyyn, mutta ei....
- kyllä ne mukaan tuli!

Maksoin ostokset ja toivotin heille mukavaa viikkoa.
Toivoin, että nyt säästyneet rahat auttaisivat häntä jossain muussa ja hän voisi
edes muutaman päivän nauttia elämästä hieman enemmän.
Hän jäi hieman hämmentyneenä kaikesta seisomaan kaupan käytävälle ja kun
kävelin ulospäin, kuulin takaani kirkkaan äänen "Kiitos setä!" Hymyilin!

Hyvät ystävät, tutut ja tuntemattomat. Älkää olko elämässänne liian itsekkäitä
ja kylmiä! Katselkaa ympärillenne ja muistakaa, että jos ette muulloin ketään muista,
niin joulun aikaan voisitte huomioida myös heitä, keillä ei ehkä asiat ole niin hyvin kuin teillä!

Pienillä teoilla voitte sytyttää toisille toivon kynttilän elämään, mikä
saattaa tehdä paljon hyvää - monin tavoin!

--------------------------------------------------------------------------------

Siihen oli syytä!
Siihen niin oli syytä......... mä näin vain merkkejä siitä, juuri siitä.
Se raastoi mieltä - se viilsi sydäntä - se satutti miestä.

Siihen oli syytä!
Siihen niin oli syytä...... mä tunsin vain tuntoja, outoja - vääriä, ei aitoja.
Se raastoi mieltä - se viisl sydäntä - se satutti miestä.

Koitin huutaa apua, ääneti katseellani.
Koitin haroa tukea, ketään koskettamatta.... kehenkään osumatta.
Mutta siinä vain olin, keskellä kaikkien - silti yksin.
Siinä vain olin, pimeydessä tunteiden - keskellä päivää.

Siihen oli syytä!
En saanut ahdistusta mielestäni irti, en kipua pois sisältäni.
En - vaikka yritin, ravistin ja ravistin, ääneen kirosin.
Siihen oli syytä!
Se repi mieltä palasiksi, tuhosi tunteita - haihdutti lämpöä mielestä.

Ja miksi se kaikki?
Miksi niin..... miksi siihen oli syytä?

Syy - olit sinä!
Vain sinä, ei ketään muu - ei mikään muu..... vain sinä.
Mieleni tunsi jotain, enemmän kuin aiemmin - ja siksi se tunsi, mitä tunsi..... koska...
- koska oli vain sinä - ja olet juuri se, mitä olet - olet sinä!

Mieli miehen toivoo, sydämelle huutaa.... kuuntele ja tunne!
Ymmärtäisi sen, että se syy olisi se, mitä sinä sanot - eikä mikään muu, enää koskaan!
---------------------------------------------------------------

Päivä harmaa, syksyinen. Ilma tuulinen ja märkä.
Mitään valoisaa ei maailmassa näkynyt minulle, paitsi.... sitten....
- kännykkäni piippasi, merkkiääni tuttu!
Viesti - sinulta.
                                                

Hymyilin, pieni hetki aurinkoinen päivässä harmaassa syksyisessä.
Olet siellä, silti tässä - lähellä - piristit minua ja vastasin
hymyillen.... - vain sinua ajatellen!

Enkä välittänyt säästä, en syksyisestä tuulesta... en laskuista arkisista,
muista murheista maallisista! En, koska elämässäni oli valoa ja iloa - ja
aurinkoa - sinut!
-----------------------------------------------------------------

Aaltoili ajatukset kevyet.... leijui mieli tunteiden merellä.
Oli olotila aurinkoinen ja kevyt... onnellinen!
Sai koko kehon hymyilemään vain aamu yhteinen.....

Halasimme, halasimme... lisää.... suutelimme..... tunsimme vain toisemme....
- muuta emme tarvinneet.

Leijui mieli hetkeen koettuun ja tunsin huulillani vielä maun huultesi.
Ihollani leijui tuoksusi ja hiljaa suljin silmäsi - olit sylissäni, edelleen....
- kuten vain vielä hetki sitten!

Tahdoin jo siihen takaisin, nopeasti... uudelleen.... nopeasti...
- luoksesi sinun!
Katsoin kelloa ja tuhahdin. Ei, vielä en pääsisi takaisin, vielä en näkisi sinua....
Mutta silti hymyilin! Olin koko sydämeltäni sinun....
Enkä enää muuta halunnutkaan, en nyt enkä tulevaisuudessakaan!

Ja jo kaipasin aamua seuraavaa, kun viereltäsi saisin herätä - hymyillen!
--------------------------------------------------------------

Mä tunsin outoa, voimakasta ja huumaavaa... jotain outoa!
Rinnassani poltti jotenkin - erilailla - tavalla kuumalla.
Ja aina kun näin sinut, se polte vain yltyi ja yltyi.

Rintani sykähteli lujaa.... pulssini kiihtyi ja silmäni loistivat.
Katselin sinua - uudelleen ja uudelleen ja olin onnellinen.

Mitä tunsinkaan, mitä koinkaan - vuoksesi sun?
Olin kuin sulaa vahaa sydämestäni saakka.....
Sinusta!

Ja tahdoin tuon tunteen jatkuvan - täältä ikuisuuteen ja sen jälkeenkin!

Halusin olla sulaa vahaa, sinulle...- vain sinulle.
Vain toivoen, että sen osaisin näyttää teoilla, pienillä ja pienemmillä....
- kertoa sanoilla erilaisilla... ne jotka kuuluvat vain sinulle.
Olla vain sinun vahasydämesi.
-----------------------------------------------------------------------------