Joulutarina v. 2019

Kaikille iso anteeksipyyntö, etten ole pitkään aikaan kirjoittanut mitään!
No joulutarinaa olisi tarjolla, joten toivottavasti tästä olisi iloa edes hetkeksi.
(17.12.2019)
-----------------------------------------

                      JOULUTARINA 2019

Syksy oli edennyt hitaasti, mutta varmasti kohti talvea ja kalenterissa vuoden päivät

vain vähenivät. Siinäkin perheessä, missä nuo kolme pientä lapsosta elelivät, odotettiin

jo joulua – mutta kaikki eivät niin suurella innolla kuin ehkä voisi kuvitella.

Perheen kaksi vanhinta lasta, yhdeksän ja kuuden ikäiset vesselit, toivoivat tietenkin että

joulusta tulisi ihana ja runsaslahjainen, mutta parin edellisen joulun muistot painoivat heilläkin

mieltä, kuten myöskin perheen äidillä, joka pelkäsi että jälleen menee yksi joulu pilalle….

Perheen pienin lapsonen taas, juuri loppukesästä neljä täyttänyt pikkuprinsessa, sen sijaan oli

intoa puhkuen jo useamman kirjeen kirjoittanut joulupukille ja tarkasti tutkinut kaikki

lelumainokset, mitä posti oli heille kantanut. Toivelista olikin muuttunut jo useampaan otteeseen

ja sekös äitiä hymyilytti. Mutta miksi äiti sitten pelkäsi, että joulu menisi pilalle?

Minkä takia perheen kaksi poikaa myöskin jännittivät, onnistuuko joulu tänä vuonna vai ei?

Tähän kysymykseen me saamme vastauksen, kun piipahdamme perheen toissavuoden joulussa

ihan nopeasti. Tuolloin perheen äiti oli parisen viikkoa valmistellut joulua, oli kokannut ja leiponut

ja siistinyt kotia ja lapsetkin ovat oman kortensa kekoon antaneet, jopa ilman suurempia mutinoita.

Mutta perheen isä…. niin – perheen isä. Voi voi…. Mies teki töissä pitkiä päiviä ja jäi

joululomalle muutamia päiviä ennen aattoa. Vaan mikä miestä kiinnosti eniten, kun vapaat ”iskivät”?

Oliko se perheen joulun valmisteluun osallistuminen ja lahjaostoksilla käynti? Ehei, ei ollenkaan!

Perheen isä otti välittömästi kunnon kännit ja kännissä haukkui kaikki, mukaan lukien oman

vaimonsa ja perheensä…… No sen verran oli saanut aikaiseksi, että oli joulupukin hankkinut aatoksi.

Vaan millaisen pukin: Pukiksi oli palkattu joku miehen kaveri, samanlainen tuurijuoppo, kuin mitä

tämä itsekin oli ja pukki tuli hieman ”glögisen” oloisena jakamaan lahjoja ja kun ne oli jaettu, jäi

sitten keittiöön perheen isännän kanssa nauttimaan ”pari” totia, mikä loppupeleissä olikin

lähes koko yön kestänyttä juomista…..

Tuo olisi vielä mennytkin äidiltäkin läpi, mutta sama toistui lähes samalla kaavalla myös seuraavan

vuonna, vain sillä erotuksella, että tuolloin tämä joulupukki lähti isännän kanssa yhteistuumin

johonkin aattoillan hämärään ja lopulta joskus puolenyön jälkeen talon kulmalle oli kurvannut

taksi, josta kuski joutui suorastaan repimään miehen ulos autosta. Oli kuulemma napannut tämän ja

joulupukin oloisen herran eräästä pubista kyytiinsä. No pukkia esittänyt kaveri oli jo tiputettu matkasta ja nyt äidin harteille jäi vain miehensä raahaaminen kotiin. Tosin voimat loppuivat häneltäkin kesken ja mies jäi sammuneena olohuoneeseen nojatuoliin nukkumaan.

Joten nyt, hyvät lukijat, ette varmaan ihmettele jos perheen äiti on hieman jännittynyt ja pelkää,

mitä tuleman pitää ja pojatkin, kun olivat jo kaksi kertaa nähneet tuon humalaisen joulupukin,

pelkäsivät että taas se tulee ja örisee ja haisee pahalle, eikä edes juttele mitään kivaa heidän kanssaan.

Ja niin sitä vähitellen joulua kohti kuitenkin tuossa perheessä edettiin ja oltiin jo aivan aaton kynnyksellä…. enää kaksi yötä jouluun…. Vaan olisiko joulu heille joulu vai jälleen yksi

kärsimysnäytelmä parin edellisen vuoden tapaan? Perheen isä oli taas rinta rottingilla kehunut, että

hän on huolehtinut siitä, että joulupukki muistaa tulla heille ja painottanut, että tulee ajoissa jne.

Äiti oli tietenkin tivannut, että onko jälleen se sama pukki kuin parina edellisenäkin vuotena.

-         No älä nyt, siis ihan hyvä kaverihan se on ja halvalla lähtee! Oli isä tuumannut.

-         Niin, halvalla todellakin mutta ei ne illat sitten jatkuneet kovin halpoina. Äiti vastasi.

Tietenkin tästä syntyi kiihkeä väittely sillä lopputuloksella, että äiti jäi keittiöön nyyhkimään ja

isä pisti palttoon niskaansa ja painui ovesta pihalle sanomatta sanaakaan. Poikia tilanne ihmetytti

ja he menivätkin kyselemään hätääntyneenä äidiltä, että mikä on ja onko kaikki hyvin.

Äiti yritti repäistä kasvoille pienen hymyn. Hän yritti pitää asiat kasassa, vaikka sisällä myllersi

ja hän pelkäsi, että taas olisi joulu, mistä ei mitään ihanaa muisteltavaa jäisi.

Tuli aatonaatto ja viimeisiä silauksia joulusta valmisteltiin. Perheen prinsessa odotti jo kärsimättömänä, että tuleehan se pukki varmasti ja muistaako hän ne kaikki satamontayksi lahjatoivetta, mitkä hän oli tehnyt…. Pojat eivät kertoneet hänelle, että joulupukki saattaa olla

aika rankka ”tyyppi”, eikä yhtään niin kiva kuin telkkarissa. Hekin tosin olivat toivoneet monia

erilaisia ”juttuja”, oli pelejä, uutta kännykkää, lätkävarusteita ja ties mitä.

Isäkin oli palaillut reissuiltansa kotiin ja yritti hiljaa jotenkin osallistua puuhasteluihin. Tosin äiti

ei paljoa lämmennyt tämän auttamisyrityksille. No kinkun paistamisen ja sen vahtimisen äiti

antoi tälle, toivoen että sitä mies ei sentään sössisi.

Aaton vastainen yö sujui levottomissa merkeissä – ei syistä. Lapset odottivat kuitenkin jännittyneinä

aattoa ja tulevia lahjoja. Äiti nukkui hermostuneesti, heräili vähät väliä ja pyöri sängyssä

enemmän ja vähemmän. Ainoa, kuka ei tuntunut ottavan mitään stressiä, oli isä…. hän torkkui

olohuoneessa, naukkaili muutaman lasillisen ja kävi välillä kurkkimassa uuniin, miltä siellä näyttää.

Ja kyllähän se kinkku siellä paistui pikkuhiljaa.

Aattoaamu valkeni hiema utuisena, ulkona ei ollut kuin pari astetta pakkasta, mutta jotenkin ilma

oli siitä huolimatta hieman kostean tuntuinen. Lunta oli maassa juuri sen verran, että voi sanoa että

oli valkea joulu. Äiti heräsi varhain ja meni katsomaan, mikä on tilanne keittiössä….

No kinkku oli vielä uunissa ja kohta sen voisikin ottaa sieltä pois. Vaan missä oli hänen miehensä?

No tämä löytyi nukkumasta nojatuolista. Oli sitten juonut pullollisen punaviiniä yön aikana.

Ja tuoksusta päätellen myös parit terävät oli vedetty siihen oheen. Äidillä ”paloi hihat” ja hän

karjaisi pari kertaa kunnolla, repien samalla miehensä hereille. Tämä oli täysin ymmällään, että mitä

väärää hän nyt oli muka tehnyt?

-         Siis etkö sä todellakaan pysty olemaan edes yhtä jouluaattoa selvinpäin?

Mies yritti jotain vastata, mutta sanat jäivät kurkkuun. Suuta kuivasi…

-         Mä uskoin ja toivoin oikeasti, että sä olisit sen verran järkiintynyt, että et enää joisi jouluna

vaan sun piti aloittaa jo edellisenä yönä! Vaimo antoi palaa sydämensä kyllyydestä.

Mies laahusti keittiöön ja joi hieman vettä, jotta sai paremmin sanaa suustaan.

- Siis mä otin sen takia nyt yöllä pari lasillista, että en joisi enää nyt päivällä tai illalla!

Vaimo katsoi miestään epäuskoisena. Voisiko tuo olla totta?

-         Meinaatko siis todellakin olla selvinpäin vihdoinkin yhden joulun? Vaimo tivasi mieheltään.

-         Joo joo, mä ajattelin oikeasti, että jos vain ruuan kanssa ottaisi lasillisen ja nautittaisiin

joulusta oikein kunnolla. Kyllä mä sen kaverin pukiksi hankin, mutta sanoin että nyt otetaan

homma kunnolla eikä sitten juoda! Se lupasi hoitaa homman kunnolla.

Vaimo ei ollut uskoa korviaan, mutta kai se oli sitten näin, kun miehensä kovin tuota vakuutella koitti.

Lapsetkin olivat kuulleet keskustelun ja ainakin pojat tuntuivat olevan riemuissaan.

Siis joulupukki saattaisi ollakin ihan kiva tänä vuonna!

Äiti sai kuulla, että hänen miehensä oli sopinut tuon pukin tulevan heille siinä viiden aikoihin

ja päätti, että he syövät ennen sitä, koska eihän nuo lapset enää lahjojen tulon jälkeen malta

syödä mitään, vaan kaikki energia ja aika menee vain pakettien avaamiseen ja uusien

tavaroiden tutkimiseen. Niinpä joulupöytä katettiin jo hyvissä ajoin ja lapsetkin saatiin siivosti

sen ääreen syömään. Jopa perheen isä istui pöydän ääressä asiallisesti, kuten oli vaimolleen luvannut

eikä nauttinut edes sitä yhtä lasillista ruuan kanssa. Äiti oli hieman ymmällään, mutta mielissään.

Jouluateria oli parahiksi nautittu, kun kello alkoi näyttää viittä. Vaan pukkia ei näkynyt eikä kuulunut.

Lapset ryntäilivät ikkunoihin aina, kun jostain kuului hieman jonkinlaista ääntä. Mutta ei,

joulupukkia vain ei näkynyt eikä kuulunut. Isä koitti soittaa kaverilleen, mutta tämän puhelin kyllä

hälytti, vaan siihen ei vastattu. Nyt alkoi isäkin hieman hermostua ja tämä käveli kaapille, jossa

säilytti alkoholijuomiaan. Äiti ei huomannut tuota, ennen kuin oli ”myöhäistä” – isä oli ehtinyt

tempaista parit konjakit, mutta enempää ei päässyt ottamaan, kun kuuli kuinka pihalle kaartoi auto.

Toinen pojista ehti ikkunaan ja huusi kovalla äänellä: - Tuonn ajoi taksi ja sieltä tulee joku

ulos, sillä on jotkut punaiset vaatteet. Onks´ toi meidän joulupukki?

Isä tuli myöskin ikkunaan ja tunnisti hahmon. Se oli se hänen kaverinsa. Hän päätti mennä miestä

vastaan ja katsoa, missä kunnossa tämä oikein olisi ja samalla selvittäisi, miksi tämä on reippaasti

myöhässä sovitusta ajasta.

Äiti huokaisi syvään….. olisiko hyvin alkanut joulu valumassa hukkaan?

Hetken kuluttua ulko-oven toiselta puolelta kuului rytinää ja kolinaa. Lapset olivat rynnätä ovelle,

mutta äiti kehoitti näitä painokkaasti siirtymään olohuoneeseen odottamaan. Hieman nuristen

lapset tottelivat, vaikka mieli olisi tehnyt mennä joulupukkia vastaan.

Äiti avasi ulko-oven ja mikä näky hänelle paljastuikaan:

Joulupukki oli enemmänkin ottanut ja valmiiksi punertava nenä oli todellakin punainen.

Tuo pukiksi pukeutunut heppu sönkkäsi jotain parin edellisen paikan tarjoiluista ja siitä, kun

on niin vaikeaa ja vaikka mitä…. Silloin äidillä nousi jälleen viha ja kyyneleet silmiin!

- Tämä ei voi olla totta, ei taas!

Hän kääntyi kannoillaan ja poistui paikalta lapsiensa luo. Nämä katsoivat häntä silmät säihkyen,

että jakaako pukki kohta lahjat ja saadaanko me nähdä pukki…..

Äiti ei vain pystynyt vastaamaan mitään. Hän huomasi, kuinka hänen miehensä kävi nopeasti

keittiössä ja palasi eteiseen ja kuuli, kuinka pienen ajan kuluttua ulko-ovi sulkeutui ja hetken

kuluttua tuli aivan hiljaista. Äiti nousi ylös, meni eteiseen ja siellä ei ollut ketään!

Hän kiirehti keittiöön, missä miehensä oli käynyt ja huomasi erään kaapin olevan hieman auki.

Siellä oli ollut viinapullo, vaan ei ollut enää! Sydän hyppäsi kurkkuun.

Taasko tässä kävi näin? Epätoivo valtasi äidin mielen ja tilannetta ei parantanut se, että kun

paikalle tuli hänen pieni ihana tytär, joka kyseli isän ja pukin perään… oli ahdistavaa ja raastavaa

miettiä, miten osaisi vastata tyttärelleen niin, ettei tämän mielikuva joulusta murenisi kokonaan.

- Odotellaan hetki, joulupukille tuli huono olo. Varmaan hän kohta tulee.

Tytär juoksi kertomaan veljilleen saman ja pojatkin tyytyivät vastaukseen.

Se, miksi isä ei ollut kotona, tietenkin herätti spekulaatioita lasten puheissa, mutta he arvelivat, että

isä on auttamassa joulupukkia ja varmaan kohta he tulisivat takaisin.

Äiti yritti soittaa miehellensä, vaan huomasi, että tämän puhelin olikin kotona!

- No niin, sekin vielä! Tämä tuumasi puoliääneen.

Ei auttanut muu, kuin vain olla ja odottaa…. ja jokainen minuutti tuntui tunnilta – ikuisuudelta.

Sitten yllättäin ovikello soi, hieman varovaisesti, mutta kuitenkin.

Äiti yllättyi. Luulisi sentään, että mies osaisi kotiinsa tulla avaimilla.

Tämä meni avaamaan ulko-ovea ja oli juuri antamassa ”palautetta” miehellensä, kun yllättyi:

Oven takana seisoikin vanha mies hieman nuhjuinen joulupukin asu yllänsä!

- Tuota anteeksi, en voinut olla tulematta, vaikka pitkään epäröinkin. Saanen esittäytyä….

Olen tuosta teidän naapurista, olemme asuneet vuosia tässä lähes vierekkäin ja kyllä te minua

aina tervehditte tuossa ulkona, mitä kaikki eivät aina tee.

Äiti katseli sanattomana miestä ja kuunteli tätä hiljaa.

- Niin tuota, tuossa jo viime jouluna kyllä näin, että millainen joulupukki teille saapui ja

silloin hieman mieltäni kalvoi, että eihän se pukki noin saisi esiintyä ja tulla lasten luo.

Yritin tuossa muutama viikko sitten miehellenne kertoa, että minulla on vuosien takaa kokemusta

tästä joulupukin touhuista, mutta häntä ei kiinnostanut kuunnella, niin päätin asian olla.

Mutta kun nyt taas näin, millaisessa kunnossa se hänen pukkinsa taas oli ja kun he lähtivät

tuosta pihalta kaksistaan taksilla, niin en voinut olla kaivamatta tätä asua esille ja tulla tänne.

Äiti oli sanaton, suorastaan hämmästynyt! Hän ei voinut uskoa todeksi, että tuo eräs vanha

naapurin herra oli hyvin tietoinen siitä, miten kurjasti heillä oli käynyt joulupukin kanssa jo

pariinkin otteeseen. – Ai anteeksi, että en edes sisälle pyytänyt… Tuota, juu on tosiaan ollut

vähän kaikenlaista…. mutta tuota, jos siis vain teille sopii niin kyllähän te saatte tulla lahjat jakamaan.

Vanha herra oli mielissään ja asteli sisälle. Lapset kurkkivat varovasti olohuoneesta, että kuka

se sieltä on tulossa ja kun he näkivät punaisen nutun heilahtavan, kuului kolmesta suusta

yhteen ääneen: ”JOULUPUKKI!”

Vanha herra ilahtui tuosta ja köpötteli lapsosten luo…….

- No onkos täällä niitä kilttejä lapsia….?

Ja niin lahjojen jako alkoi sujua! Äiti kävi nopeasti laittamassa kahvia tulemaan, kysyen

samalla, että ehtisikö joulupukki juomaan kupposen. Tämä ei vastustellut tarjousta.

Vaan mitä nyt?

Ulko-ovelta kuului kolinaa ja rapinaa ja eteiseen tuli joku!

Äiti oli juuri menossa katsomaan, mikä ryminän aiheuttaa, kun sisälle asteli…. toinen joulupukki!

Siinä sitten katselivat toisiaan kaksi joulupukkia, kunnes tämä hetki sitten tullut otti lakin pois

päästään ja veti partaa sivuun…. – Isääääääää! Perheen pieni tyttö huusi kirkkaalla äänellänsä.

-         No niin olen ja lainasin nämä vaatteet…. siis tuolta joulupukilta, mutta kukas tämä pukki on?

Hänen vaimonsa ehti nopeasti tilanteen herraksi ja kertoi koko tarinan ja naapurin vanha herra

vain nyökkäili vieressä. Alkuun isäntä ei ollut kovin mielissään siitä, että joku naapuri oli seurannut

heidän elämää, mutta lopulta tajunnut että eipä se varmaan kenellekään salaisuus ollut, jos vain

oli ikkunasta ulos katsellut, että millainen se heidän pukki oli oikein ollut.

- Mutta mitkä nämä tamineet ovat ja mistä sinä tulet? Vaimo tivasi mieheltänsä.

Mies kertoi, että oli ottanut viinapullon, soittanut taksin ja vienyt kaverinsa kotiin. Laittanut sen

pullon pöydälle ja todennut, että se oli tässä, muuta ei enää tule ja oli viimeinen joulu heillä!

Sitten hän oli soittanut toiselle tutulleen, jolla tiesi olevan kunnon pukin tamineet, että olisiko

ne vapaat ja voisiko lainata korvausta vastaan, kun olisi hätätilanne. Tuon kännisen pukin

asusteita kun hän ei halunnut yllensä laittaa!

Oli saanut asun lainaan ja kiireen vilkkaan sen jälkeen taksilla kohti kotia, jotta vihdoinkin

lapsilla olisi oikea joulu – ja sitten täällä onkin jo joulupukki.

Kaikkia kolmea alkoi naurattaa. Lapset olivat vain ihmeissään, että miten isä voi olla joulupukki.

Siihen naapurin vanha herra, joka edelleen oli joulupukin asussa, kertoi että se oli heidän

sovittu yllätys ja isän piti tulla hieman häntä ennen tänne, mutta hän olikin katsonut kelloa väärin….

Selitys meni lapsiin täydestä ja kaikki olivat tyytyväisiä ja äiti, nyt hänen silmissään

kimmelsi kyyneleet, mutta onnesta!

Joulupukki jäi vielä hetkeksi heille kahvittelemaan, jonka jälkeen hän lähti hiljalleen kohti

”korvatunturia”, kuten asian mainitsi lapsille. Nämä olivat aivan haltioissaan pukista!

Sovittiin, että ensi vuonna joulupukki tietenkin tulee heille ja lapset kirkuivat onnessaan.

Ulko-ovella isä kutsui herran vielä huomenna glögille ja äidille tuli jo paha pelko, että ei kai vain…

mutta samassa hänen miehensä jatkoi, että tietenkin siis alkoholittomalle ja tortulle, jos vain sopii.

Pappa lupasi tulla ja niin käteltiin hymyssä suin ja pappa lähti ”korvatunturille” eli kotiinsa naapuriin.

Tämän jälkeen äiti ei vain voinut olla kysymättä, että mikä sai hänen miehensä mielen ja kelkan

kääntymään noin totaalisesti. Mies vain vastasi hiljaa: - Jaa, kai se on vain se jokin joulun ihme!”

Pieniä ajatuksia syysflunssan ohessa.

Se syysflunssa sitten päätti kokeilla minunkin terveyttäni ja havaitsi sen haavoittuvaiseksi.
Viime viikolla sain maata kuumeen kourissa, välillä todella tuskaisen kuuma ja välillä taas
hemmetin kylmä. No erilaisia rohtoja ja lääkkeitä ym. tuli popsittua ankarasti ja pikkuhiljaa
aletaan taas pääsemään normaaliin päiväjärjestykseen. Vielä tosin yksi tulehdus kiusaa
kehoa, mutta uskon ja toivon vakaasti, että tästäkin selvitään ja sitten taas mennään  tukka putkella!
(12.9.2017)

Ja niille, jotka ovat jo udelleet, että miksi en ole enää kirjoitellut lyhyitä mietelmiä ja ajatuksia
- tässä teille vastaus "huutoonne", nyt niitä tulee!
--------------------------------------------------------------------------

Älä vähättele itseäsi!
Sinä olet sinä.
Vaikka oletkin vain yksi pienen pieni osanen universumissa,
ei universumia ole ilman sinua.
Sillä:
Sinä olet sinä.
- Yksi tärkeä osa tässä kaikessa, mitä näemme,
missä elämme, mitä haistamme ja tunnemme.
Muista: Sinä olet yhtä arvokas kuin minäkin!

---   ---   ---   ---   ---   ---   ---   ---   ---   ---  

Hitaasti syntyi ajatus, päässä pyöri ja hyöri.
Kiersi mielessä mutkitellen.... kokonaisuudeksi rakentuen.
Ajatus.... ajatus siitä - vain siitä!

Hitaasti syntyi ajatus, kiersi aivoissa - sopukoissa.
Pyöri tuntojen kammioissa.... ideaksi kehittyen.
Ajatus....ajatus siitä - vain siitä!

Vaan oliko siinä mitään järkeä?
Siinä ajatuksessa..... siitä?
Vai oliko se vain.....  -tyhjä haave jostain, mitä ei saisi?

Vai saisiko?
Sitäpä saikin taas miettiä, ajatuksia päähän puskea..... ja pohtia...
- toivoen, että joskus pääsisi ajatuksesta eteenpäin, sanoista tekoihin!
---   ---   ---   ---   ---   ---   ---   ---   ---   ---

Aika.
Asia, jolle on määritelty määrä......
- joka on aina jonkin kokoinen hetki.
Aika.
Mittaamaton määrä määrätyn mittaista hetkeä.

Sanotaan: Aika on rahaa.
Vaan osaatko käyttää rahaasi oikein, jos on aikaa?
Rahalla et saa aikaa
- siksi käytä rahaa ajan kanssa.

Aika.
Pieniä hetkiä peräkkäin, joista syntyy: Aika.

Se ympäröi sinua nyt, sen jätät taaksesi - sen edestäsi löydät.
Se on kaikkialla, aina.... uutena, silti jo koettuna.
Sitä on: Aika.

Käytä aikasi ja aikaasi viisaasti, älä vain ajatellen itseäsi!
Näe läheisesi, ystäväsi - rakkaasi.... - ja anna heille aikaasi.
Silloin ansaitset enemmän, kuin mitä rahalla saada sä voisit.
---   ---   ---   ---   ---   ---   ---   ---   ---
Tapahtuipa aikoinaan....

Höyryävä kahvikuppi edessäni.
Ikkunan takaa avautui harmaa syksyinen päivä.

Istuin kahvilassa, vietin omaa aikaani ja olin ajatuksissani.... tovin.
Kun huomioni kiinnitti - jokin.

Syrjäsilmällä näin nuo kaksi.
Mies ja nainen nurkassa, kahvilla - kuten minäkin.

Vaan miksi nainen kiihtyneeltä näytti?
Miksi mies kasaan lyhistyneeltä vaikutti?

Luontainen uteliaisuus vei voitin ja vaivihkaa seurasin heitä....
- mitä tahahtuisi nurkkapöydässä ja nuo kaksi, olivat he keitä?

Mies teki pieniä eleitä, nainen katseli häntä hämmästyneenä.
Silmät suurina, suu auki - tuo nuori nainen vain tuijotti!
Sitten, yllättäin...... täysin varoittamatta....
- nainen miestä löi, kasvoille kämmenensä osua antoi.

Kaikki pysähtyi!

Meni hetki.... tuntui, kuin olisi mennyt ikuisuus..... meni toinen....
Sitten mies nousi, pyyhki poskeaan kerran, sanoi hiljaa jotain ja poistui.
Jäi nainen yksin - nyyhkimään kyynelsilmin pöytään.... pienen kahvilan.

Odotin hetken. Mietin, mitä tapahtuisi.
Nainen vain istui, painoi päänsä pöytää vasten.
Nousin.
Astelin hänen luo ja itseni esittelin.

Hän katseensa nosti - minua katseli, kyynelsilmin sinisin.
Antoi minun istua seuraan ja otti nenäliinani tarjotun vastaan.

Kerroin mitä nähnyt olin. Kerroin, mitä luulin - vaan tietää en voinut.
Hän katsoi minua pelästyneenä ja tokaisi:
"Ei, ei.... asia ei ole niin!"

Hän varovasti tunnusti, ehkä suhteensa nyt meni ja pilasi!
Olivat jo pidemmän aikaa seurustelleet... yhdessä olleet
- ja kun mies oli alkanut kertomaan, että hänen on tunnustettava jotain,
oli nainen vain lyönyt - kuuntelematta mitään.

Vasta miehen lähdettyä pois, oli hän nähnyt pöydällä sen rasian...
- sen, mistä hän oli haaveillut jo kauan - niin kauan!
Ja nyt mies oli mennyt.... - ehkä kokonaan.

Tajusin, piti toimia.
Nousin ylös.... syöksyin ulos. Katseellani etsin... hain ja hain.
Lopulta näin! Tuolla.... kyllä, hän on tuolla.
Juoksin miehen kiinni ja sain kerrottua kaiken.
Näin hänen itkeneen - ja nyt nousi kasvoille uudet kyyneleet!

Nainen oli tullut ulos kahvilasta nähden, kuinka
miehensä palasi luoksensa - halasi suudellen.
Jäin hieman kauemmaksi, hymyilin heitä katsellen
-  nyt kohta heidän häitä jo juhlien!

Tyytyväisenä mietin, kerrankin johonkin sekaantuminen kannatti.
---   ---   ---   ---   ---   ---   ---   ---   ---   ---   

Yksi pieni joulu...... - tarina elämästä, jossa voi sittenkin olla.......

Nyt ollaan niin lähellä tuota jouluaattoa, että sen voi jo tuntea lähes "nahoissaan"!
Silti - niin, silti - ihmiset pyörivät ja hyörivät kuin pienet (sens.) kaupoissa.....
- pienemmälläkin vauhdilla ehtisi ja pienemmällä stressaamisella!
Itse olen saanut joulun suunnitelmat ja ohjelmat jo valmiiksi, pääsen mm. joulupukin rooliin
aattoiltana - en malta odottaa! Ensivuonna olisi tarkoitus tehdä pukin keikkaa enemmänkin.

Hyvää Joulua kaikille! https://www.youtube.com/watch?v=6O2rSHTKquY&feature=youtu.be

Nauttia voi hieman vähemmälläkin kiireellä joulusta!
Ja se, että jos ei nyt sitä uusinta ja kalleinta hittituotetta saa lahjaksi, ei kerro siitä että sinua ei
rakastettaisi tai sinusta ei välitettäisi. Ehkäpä lahjan antaja(t) vain näkevät sinua paremmin tilanteen,
mikä on viisaampaa ja mikä ei. Ehkä itse toimit aivan samoin toisia kohtaan.... - oletko huomannut
sitä seikkaa ollenkaan? Niinpä - et varmaankaan, koska monilla on se "Minulle kaikki ja nyt ja heti"
- asenne, myös jouluna... - valitettavasti.

Silti: Ihanaa, rakkauden täytteistä ja onnellista Joulua teille kaikille, tasapuolisesti!
--------------------------------------------------------------------------------------
Kiitoksia jo tässä vaiheessa tätäkin tarinaa lukeneille ja sitä jakaneille! Lukijoiden määrä
sai minut vilpittömästi hämmentymään. Toivotan teidät tervetulleiksi blogiini uudelleenkin
- ja kiitos koko sydämestäni teille, jotka olette tätä linkkiä jakaneet toisille! ( lisäys 19.12.2016)
--------------------------------------------------------------------------------------
ITSE JOULUTARINA:
Hän heräsi taas varhain.... kello ei vielä ollut edes viittä aamulla, mutta hän oli tottunut heräämään aikaisin.
Niin oli tapahtunut jo silloin, kun hän oli vielä töissä.... muutama vuosi sitten.
Sitten tuli eräänä harmaana syksyisenä aamuna se kauan odotettu pahin uutinen firmassa:
Ulkopuolinen konsulttifirma oli analysoinut yrityksen tilan toimitusjohtajan tilauksesta ja sen
johdosta oli pidetty yt-neuvottelut ja lähes puolet työntekijöistä sai lähteä kilometritehtaalle!

Hän oli yksi niistä. Työuraa oli ollut tuossakin yritysessä jo lähes kaksikymmentä vuotta ja koskaan
hänen töistään ei ollut mitään huomauttamista. Oli ollut jopa valmis auttamaan vapaapäivinäänkin
tarvittaessa ja jousti lomissakin, mutta silloin ei enää nuokaan auttaneet... - lähtö tuli.
Hänen kanssaan samalla ovenavauksella poistui useita pitkään firmassa olleita, mutta myös nuorempia,
joista kaikki eivät edes voineet käsittää, että miksi he saivat potkut ja miksi vanhempaa porukkaa
ei vain junailtu eläkkeelle! Mutta minkäs teit.... niin kävi ja sen jälkeen hän jäi yksin.......

Hän nousi, venytteli ja huokaisi hiljaa.... katsahti ulos ikkunasta. Tiesi kyllä, että on jouluaatto, mutta
ei se hänen elämässään ja kalenterissaan tainnut merkitä mitään erikoista.
Puoliso oli lähtenyt hieman sen jälkeen, kun hän jäi työttömäksi. Tällä oli hyvä ammatti ja ei kestänyt
sitä, että hän ei enää päässyt työmarkkinoilla mihinkään. Oli hän hetken aikaa apulaisena erään pienen
yrityksen varastolla, mutta työ oli hänelle liian fyysistä ja eivät he oikeasti halunneet ketään vakituiseksi,
käyttivät vain tilaisuutta hyväksi saada jotain kehittämisavustusta tms. hänen avullaan firmaan
ja sitten tilaisuuden tullen sanottiin, että kiitos mutta näkemiin.

Hän laittoi kahvin tippumaan, kävi noutamassa eteisestä aamun lehden ja palasi keittiöön lukemaan sitä.
Jotenkin hän usein luki talousuutisia alkuun, vaikka ei siellä mitään häntä kiinnostavaa juuri ollut.
Nyt kuitenkin yksi pieni artikkeli sai hänet puhisemaan! Se yritys, mistä hän monen muun ohella joutui
lähtemään muutama vuosi aikaisemmin, palkitsi nyt tuon samaisen toimitusjohtajan runsaalla
bonuksella. Oli laitettu vielä miehen kuva lehteen... artikkelissa mainittiin, että toimitusjohtaja oli käynyt
yrityksen kanssa kovan tuloskuurin, rakenteita oli korjattu, työntekijöiden joustavuutta vaadittu jne.
ja kun oltiin päästy ns. nollatulokseen parin huonomman vuoden jälkeen, oli yrityksen hallitus päättänyt
palkita toimitusjohtajan tuntuvalla bonuksella!
- Missäs ne taloon jääneiden bonukset? Hän ärjähti ääneen ja täräytti nyrkillä pöytää niin, että
kahvikuppi kaatui ja kuumat kahvit roiskuivat hänen jaloilleen.
- No perr.......siis tämäkin vielä! Hän jatkoi puhisemistaan.

Eipä siinä mitään, housut pyykkiin ja toiset jalkaan. Ulkona alkoi vähitellen yön pimeys vaihtua
aamun hämäryyteen ja naapuritalojen ikkunoihin syttyi pikkuhiljaa valoja.
Hetken aikaa hän vain katseli ulos, tuntui kuin ajatukset olisivat vieneet hänet jonnekin kauas.....
- ehkä aikaan elettyyn, ehkä lapsuuteen, ehkä niihin jouluihin kun hän sai tuntea olevansa rakastettu
ja tärkeä - ja että..... että hän ei ollut yksin!
Hän katseli ikkunasta hieman joka puolelle ja kun hän näki lähes naapurustossa erään ikkunan
takana syttyvän joulukuusen valot, ei hän enää kyennyt pidättelemään kyyneliä!
Hän nieleskeli, kurkkua ahdisti - hän tärisi hiljaa.
Koskaan aikaisemmin hän ei ollut tuntenut näin.
Ehkä syynä oli se uutisartikkeli, minkä hän juuri oli lukenut....
tai ne ajatukset, joita hän hetki sitten mielessään mietti.

Kaatoi kuppiin lisää kahvia, otti rinkelin. Ei ollut mitään jouluista ostanut itselleen.
Jääkaapissa sitä samaa, kuin mitä oli ollut viimeiset vuodet.
Mutta kauppaan pitäisi kuitenkin mennä, ovathan ne sentään puolillepäivin saakka auki.
Avasi samalla radion ja eikös sieltä soinut vain joululauluja....
oli iloisia, oli haikeita - monilla eri kielillä esitettyinä. Hän muisti ajan, kun joululaulut olivat
pääosin hartaita, Suomalaiseen melankoliseen luonteeseen sopivia. Joitakin poikkeuksia oli,
mutta niitä lähinnä laulettiin ja esitettiin sitten lasten joulujuhlissa ja lapsille.
Nyt maailma oli kutistunut, netin jne. myötä ja erilaiset joululaulut soivat sulassa sovussa.
Sitten alkoi soimaan kappale, joka pysäytti hänet.... - laulu oli tuttu ja joskus - niin joskus, vuosia
sitten hän oli kuulut sen. Hän istuutui nojatuoliin, hiljentyi kuuntelemaan ja tunsi rinnassaan
ahdistavaa oloa, ei sitä joulun riemua, mitä joulun pitäisi ihmisille tuoda ja antaa!

https://www.youtube.com/watch?v=1QGj2xgnN8A

Nyt valuivat kyyneleet pitkin poskia, noita elämää nähneitä. Tällä kertaa nuo kyyneleet olivat suolaisia,
katkeria.... ikäviä..... ilman ilon tunnetta ja riemua, ilman sydämestä nousevaa rakkautta.
Hän ei olisi halunnut olla siinä, ei nyt - ei näin - ei yksin!
Hän jäi siihen, lysähti tuoliin hiljaa... ummisti silmänsä, huokaisten....... sitten tuli pimeys.

Hän ei tiedä, kauanko hän oli nukkunut.... mutta kun kurkkasi kelloa seinältä, huomasi että
lähes kolme tuntia oli kulunut nukkuessa! Ehkä hän olikin henkisesti väsynyt, koska yleensä hän
ei nukkunut tuolla tavalla enää aamulla, kun oli herännyt ja noussut ylös.
Sulki radion ja avasi television. Jouluohjelmaa..... ja kas, monien lasten ja lastenmielisten suosikki
"Joulupukin Kuumalinja" olisi jonkin ajan kuluttua alkamassa. No sitä voisi vaikka tovin katsella, jos
se vaikka hieman keventäisi mieltä...
Sitä ennen tuli vielä jotain muuta, mikä ei häntä hirveämmin innostanut ja jostain syystä hän päätti kaivaa
jostain kaapin perukoilta muutaman kynttilänjalan esille ja löytyi jopa kynttilöitä. Keittiön pöydälle oli
raivattu nopeasti tilaa ja hetkessä siellä lepattelikin kaksi kynttilää alastonta valoaan.
Liekkien lepattelu sai pienen hymyn jopa kasvoille!

Sitten alkoi tuo monien odottama ohjelma. Hänkin istahti takaisin nojatuoliin ja jäi seuraamaan sitä,
tunsi jopa pientä jännitystä rinnassa, kun odotti että millainen lauluesitys tai vastaava sieltä
puhelinlangan toisesta päästä aina joulupukille tuli. Kyllä lapset ovat ihanan aitoja ja viattomia!

Mutta hei, yllättäin hän muisti että kauppaankin piti mennä. Ihan kotikulmalla kun ei kauppaa ollut ja
kun ei enää autoakaan ollut, millä ajella, niin kävely tuohon lähimpään markettiin kestäisi sen verran,
että parasta lähteä jos meinasi vielä ostoksille päästä!
Ulkona oli alkanut sataa, mutta vain räntää.... pohjoisemmassa Suomea oli kuulemma oikein lumisadetta
ja sää mitä talvisin, mutta täällä etelämmässä.... no seudusta riippuen oli joko lunta jonkin verran tai
sitten melkoisen märkää ja harmaata. Sentään räntää.... aavistuksen omaisesti valkoista, sen tovin kunnes
maa imaisi kaiken itseensä ja loska vain lisääntyi. Mutta minkäs teit!

Hän painoi pipon syvemmälle päähänsä ja asteli kohti markettia. Muitakin viimehetken ostoksilla olijoita
oli yllättävän paljon. Ihan perheinäkin jotkut jopa matkassa! No sinne sekaan vain.
Ostoskori kainaloon, koska eipä hän yksin paljoa mitään tarvinnut.....kärryjen pohjalle ei montaa
tavaraa olisi tullut. Maitoa, leipää, hieman juustoa, vähän valmiiksi viipaloitua kinkkua.... jotain kalaa....
valmislaatikoita muutama.... pakastepitsaa, pakastekeittoja..... eipä mitkään erikoiset joulueväät.
Kassalla selvästi jo tuhannennen kerran "Hyvää joulua" toivottava kassatyttö katselee hiljaa hänen ostoksiaan
ja vetää viivakoodit sanomatta sitä joulun toivotusta. Edes kaupan kassalta ei saa joulutervehdystä.....
- hän tunsi olevansa todellakin yksin, taas! Mieleen nousi hänen rakas sukulaistyttö, jonka kanssa
hän nuorempana leikki usein ja joulujakin vietettiin perheiden kesken yhdessä!
Tuo tyttö..... häntäkään ei enää ole.....  maailmassa tässä.
- ja oli alkanut sataa lunta! Hän oli tullut ulos kaupasta, sai kasvoilleen suuria lumihiutaleita,
katsahti ylös ja kevyt tuuli pyyhki hänen kasvojaan, aivan kuin joku olisi hipaissut häntä.

https://www.youtube.com/watch?v=eTElyWaFJ4E

Hän jäi seisomaan kaupan ulkopuolelle. Jotkut ohikiitävät, kiireiset ihmiset, katsoivat häntä hieman
ihmetellen... jotkut suputtivat ja kuiskivat toisilleen jotain. Hän ei jaksanut välittää!
Lopulta lähti kävelemään kohti kotia. Niin, kotia.... siellä olisi ne samat asiat, samat seinät, samat
pienet ympyrät - kuin viime vuosina oli ollut päivästä toiseen, aamusta iltaan.

Kotiin päästyään hän vain purki ostokset jääkaappiin ja osa jäi pöydälle.
Eipä niillä kiire ollut mihinkään, eipä hänellä ollut nälkäkään.
Palasi katselemaan televisiota. Joku jouluaiheinen elokuva pyöri, mutta häneen se ei iskenyt.
Käänsi kanavan sopivasti, Turusta julistetaan joulurauha. Hän muisteli, että tiettävästi on maailman vanhin
joulurauhan julistus. Väkeä oli paikalla taas runsaasti ja hyvin selkeällä äänellä tuolta Brinkkalan talon
parvekkeelta joku kaupungin viskaali sen kaikelle kansalle luki.
- No niin, kunpa ei sitten todellakaan sattuisi mitään ikävää tänä jouluna! Hän sanaili ääneen,
kun julistus oli julistettu.

Päättipä aikansa kuluksi lukea sitten tuon keskenjääneen lehden. Eipä siinä mitään erikoisia uutisia ollut.
Muistuteltiin joulun siitä-ja-siitä asiasta ja sitten niitä tavanomaisia uutisia ympäri maailmaa.
No tulipa selailtua ja luettua. Lehti sivuun ja kun ei muutakaan ollut, kaivoi hän ristisanalehden esille.
Muuta erikoisempaa harrastusta hänellä ei ollut. Television hän laittoi kiinni ja avasi radion "seurakseen".
Siinä sitten pöydän äärellä koitti täytellä ristikoita. Ei hän niihin sudokuihin ja muihin vastaaviin ollut
innostunut, hyvä kun edes noita viitsi täyttää.....

Siinä vierähti tovi jos toinenkin. Ulkona alkoi hämärtää. Päivän lyhyt valoisa aika ei jaksanut enää "elää" ja
illan hämyinen häivähdys alkoi täyttää taivaan ja maan. Ehkäpä hetki ulkona kävellessä voisi tehdä
hyvää ja ruokahaluakin saattaisi tulla!
Puki ylleen ja lähti ulos. Lumisade ei ollut aivan kokonaan laantunut, maassa oli pienoinen valkoinen
peite, mikä teki luonnosta heti paljon valoisamman näköisen.
Läheisen pienen puistonkin puut näyttivät todella kauniilta, kun olivat saaneet lumihunnun ylleen.
Lumessa ei näkynyt edes jälkiä, maa oli
aivan puhdas!

Jostain syystä hän nappasi hanskoihinsa lunta ja
teki siitä lumipallon ja yritti heittää lähinnä olevaan
liikennemerkkiin, mutta pallo kaarsi karkeasti ohi.

Hän jatkoi kävelemistään ja muisti, että jonkin matkan päässä olisi yksi hautausmaa.
Sinnepä suunta...... jo kaukaa hän näki melkoisen kynttilämeren loisteen!
Oli hienoa, että ihmiset muistivat jo ajasta ikuisuuteen siirtyneitä läheisiään ja ystäviään näin.

 https://www.youtube.com/watch?v=UjpK59pgWTw

Ehkä sittenkään kaikki eivät olisi niin kylmiä, kuin..... - hän tajusi kiroavansa hieman ääneen
tuota toimitusjohtajaa, jonka naaman hän oli nähnyt aamulla lehdessä.
- Siis jos mä nyt näkisin sen äijän, niin sanoisin kyllä pari painavaa sanaa!
Enempää hän ei ääneen sanonut, astui hautausmaan portista sisään. Nyökkäsi kohteliaasti
hiljaa tervehdyksiä vastaantuleville, kaikille tuntemattomille. Otti jopa pipon pois päästään!
Kierteli hautarivistöjen välissä jonkin aikaa, katseli sivusta ihmisten hiljentymisiä... kuuli
sieltä täältä nyyhkytyksiä.... näki pari tuoretta hautaa, niin tuoretta että kukkavihkojen vuori
vielä oli haudan peittona. Niiden näkeminen ahdisti! Juuri ennen joulua hautajaiset, se tuntui pahalta
- se tuntui todella väärältä, epäinhimilliseltä.

Hänen oli käännyttävä pois! Ei pystynyt olemaan, ei yhtään kauempaa.
Ripeähköin askelin suuntasi askeleensa kohti hautausmaan porttia ja kun hän pääsi portista kadulle,
näki hän...... tien toisella puolella asteli tuo toimitusjohtaja!
Hän puristi kättään nyrkkiin, muisti lehtiartikkelin ja kirosi miestä ääneen.
Mitään enempää ajattelematta hän nappasi käteensä kasan lunta, pyöräytti siitä pallon ja
asteli nopeasti lähemmäksi tuota miestä. Aivan muutamien metrien päähän tuosta herrasta päästyään
hän huusi tätä nimeltä, jolloin tuo toimitusjohtaja kääntyi ja samassa naamaan osui märkä, iso lumipallo!
Heitto oli täydellinen! Hän tunsi riemua sisällään ja samalla kiukkua.
Tuo toimitusjohtaja säpsähti, hieroi kasvojaan ja
ihmetteli, kuka oikein oli teon takana.

Samassa tämän edessä seisoikin jo hän! Eikä toimitusjohtaja saanut seuraavien minuuttien aikana
sananvuoroa, joutui vain kuuntelemaan korvat punaisena hänen kovaa haukkumistaan
- ja sen kyllä kuuli moni muukin. Ohi kulki eräs pariskunta, josta mies näytti hänelle jopa peukkua!
Se sai hänet kahta kovempaa purkamaan mieltänsä toimitusjohtajalle, joka ei edes yrittänyt
lähteä pois paikalta - ja ehkä se ei olisi ollut aivan helppoakaan, sillä tämän takin hihasta oli napattu kiinni.

Lopulta hän lopetti avautumisensa ja jäi hiljaa katsomaan tuota edessään seisovaa herraa.
Hetkeen ei tapahtunut mitään.... oli, kuin täydellinen hiljaisuus olisi laskeutunut koko maahan!
Vain hengityksen kevyt huuru leijui heidän välissään.....
Sitten toimitusjohtaja vastasi:
- Olet sitten lehtesi lukenut. Kyllä minä sinut muistan! Hyvä työmies, yksi parhaista koskaan.
Siinä jutussa ei vain ollut kaikki. Pitikin tässä heti joulun välipäivinä soittaa kaikille silloin
irtisanotuille soittaa ja kysyä, kenellä ei ole töitä ja tiedustella josko voisi palata vielä firmaan takaisin
tuossa tammi-helmikuun taitteessa. En saanut sitä siihen pieneen uutiseen lisättyä, kun toimittaja
puhui että ei ole palstatilaa kovinkaan paljoa. Joten miten olisi?

Hän jäi vain katsomaan tuota miestä edessään. Ei osannut sanoa mitään.......
Toimitusjohtaja kysyi uudelleen ja yhä edelleen hän oli sanaton!
Lopulta hän sai kakisteltua kurkustaan varovasti "Tuota an-an....anteeksi, juu niin.... kyllähän
minä vielä töitä tekisin. Mutta mitäs kun tuli heitettyä lumet päälle?
Toimitusjohtaja vain naurahti, tuumasi että kyllähän tuon ymmärtää - eikä siinä mitään sattunut.
Pieni kasvojen pesu siinä tuli.

Hetken sanailivat, sopivat asioista ja lopulta hän tuumasi, että pitänee päästää herra perheensä luo
joulun viettoon, hän tästä lähtee lämmittämään mikrossa vähän jotain.....
Tämän kuultuaan nyt häntä napattiin takin hihasta kiinni.
- Odotas nyt hetki! Siis oletko yksin? Toimitusjohtaja sai vain hiljaisen nyökkäyksen vastaukseksi.
Tämä soitti nopeasti kotiinsa, pyysi laittamaan yhden lautasen lisää - toisi erään vanhan ystävänsä
joulupöytään vieraaksi! Hän ei ollut uskoa korviaan.... - ehkä hän olikin vielä unessa siinä
nojatuolissa ja heräisi kohta hämärästä olohuoneestaan..... vain ne samat tutut seinät ympärillään.
Mutta ei, totta tuo oli!

....... ehkä elämässä voi sittenkin olla - joulun taikaa......!

https://www.youtube.com/watch?v=vnfYCF_r660

He nousivat toimitusjohtajan autoon ja ensimmäisen kerran vuosiin hän tunsi rinnassaan
jotain jo kauan sitten kadonneeksi luulemansa tunteen..... sen jouluisen!

 

P.S. Kuuluikohan jostain yläilmoista hiljaa "Ho-Ho-Ho..... - hyvää joulua!"
--------------------------------------------------------------------------------

Kuinka vaihtuukaan syyskuu lokakuiseksi...

Huh huh, sanoisin! On ollut sellaista menoa ja meininkiä monin tavoin viime viikot, että
en valitettavasti ole ihan itsekään "kartalla" ollut joka käänteessä, mitä on joutunut kokemaan.
On ollut positiivisia asioita, mutta - kuten niin tavallista - myös ikäviäkin.
Kaikkea mahtuu hiljaisen miehen maailmaan...

Muutama asia on harmittanut jonkin aikaa, esim. se että on henkilö / henkilöitä, jolle tai joille on
melkoisen mahdotonta näemmä pysyä sanassaan ja tehdä tietty(jä) asioita.
Väännä siinä sitten tällaisten vuoksi itseäsi asioista toiseen, koita selvitä kuiville ja elää
niin rennosti, kuin vain pystyt - tietäen, että jotkin ongelmat odottavat kuitenkin seuraavanakin päivänä!

Mutta ei pahaa, ettei hyvääkin - kuten sanoin. Olen saanut hymyillä enemmän, kuin mitä koko kesänä
olen hymyillyt. Kiitos siitä (sens.)! Edellisen kerran tunsin olevani onnellinen saman kaltaisesti alkuvuodesta
ja viime vuoden lopulla. Muistan hyvin esim. viime jouluaaton......

Mutta se elämän kuvioista. Varmaan 99% lukijoista veti jo ranteitansa auki.
-----------------------------------------------------------------------------

Siinä se vain oli....
yksinäinen lasi edessäni - ja turhaan taasko odotin häntä...
Turhaanko?
Odotin ja sivelin lasin pintaa, sen hieman rosoisia muotoja tutkiskelin sormillani.
Hiljaisuudessa istuen, tuon kaiken hälinän keskellä, yksin....

Siinä se....
Olin ja mietin, odotin...
Turhaanko?

Lasi nousi huulilleni, siemaisin jo lämmennyttä juomaa. Jäät sulaneet....
Katselin hiljaa lasia, pyöräyttelin kädessäni ja mietin... odottaen.
Turhaanko?

Pyysin itselleni palan paperia ja kaivoin taskustani kynän.
Päätin kirjoittaa viestin..... koska häntä ei näkynyt.
Odotin - ja odotin....

Paperi oli edessäni, tyhjänä. Tuijotin sitä ääneti.
Olin omassa hiljaisuudessani, tuon hälinän keskellä... yksin, kaikkien joukossa.
Pyörittelin pieniä kuvioita siihen, en saanut sanoja aikaiseksi. Ahdisti, kun odotin.
Turhaanko?

Lopulta aloin kirjoittamaan..... hänelle.
Sanoja syntyi hitaasti, jokaisen mietin erikseen - samalla odottaen,
kun kuulin takaani äänen.... hänen!
Käännyin, yllätyin..... ei ollutkaan turhaa.... odottaa, häntä!

Rypistin nopeasti paperin, työnsin taskuuni ja halasin häntä
- halasin lujempaa kuin koskaan, koska hän oli sittenkin hän - ja hän oli siinä!
Enkä enää koskaan odottanut turhaan.
---------------------------------------------------------------

Sä olit elämässäni pienen ajan, mutta sydämessäni ikuisuuden!
Sä teit sinne oman pienen kolosi, minusta onnellisen.
Sä olit "vain" sä..... ja minä, kaikkeni hyvällä tahdoin sulle.

Sä olit.... olit niin kauan kuin halusit.
Sä nauroit, sait minutkin nauramaan.....
Sä säteilit, sait minut sillä hymyilemään....
Sä olit "vain" sä.... - silti paljon enemmän!

Mutta miksi sinä yhtenä arkisena iltana,
miksi - vain poistuit?
Huusin silmilläni perääsi, ääntä en saanut suustani.
Kuuntelin viimeisiä askeliasi,
ennen kuin ne katosivat.... kaikuen kadun kosteuteen.....

Kului aikaa, vaihtuivat tunnit päiviksi - päivät viikoiksi...
Tuli viikoista kuukausia.... sinä silti olit siellä,
sydämessäni, pienessä kolossa!

Sitten, jostain yllättäin - sain kuulla sinusta, hetken vain!
Avasit sen pienen kolon oven sydämestäni, toit sinne
uutta valoa - hetkisen.....
hymyilin, taas pitkästä aikaa - hymyilin.
Koska sä olit "vain" sä, silti aina paljon enemmän.

Varovasti kyselin, missä sinua näkisin....
Ehkä siellä - ehkä tuolla - ehkä täällä.
Oliko aika oikea? Mietin, sitä sinullekin sanoen.
Ehkä on, ehkä ei, tiedä sitä kummankaan sydän ei.
Vaan se riski otettava on, kohdattava hiljaa - nähtävä,
onko toinen onneton..... ilman toista edes tuttuna, ihmisenä......
silti pienen kolon sydämestä omistavana!

Ja muutama yö jo unessa on kertonut, näyttänyt....
- sä kävelet sieltä jostain takaisin, kohdata annat,
koloosi omaa et kokonaan sulje - sydämestäni mun.
Annat sen hymyillä, edes hieman - kuten annoit ennenkin!

Sitä toivoen - odottaen...
------------------------------------------------------------

Tuskaa hei, tuskaa ei.... tuskaa sitä tahdo elämä kenenkään ei!
Tuskaa hei!
Sitä on, sitä vain on.... sille voi ketään ei - ei mitään ei.
Tuskaa hei!

Sitä on, sitä vain on..... sille et voi mitään, sitä vain on.
Tuskaa hei!
Tuskaa hei!
Tuskaa hei!

Sä voit huutaa apua, sä voit koittaa paeta, sä voit vain koittaa...
Mutta et sä pakoon pääse, hei.... sitä tahdo elämä kenenkään ei!
Tuskaa hei!

Mut´ se kuuluu elämään, se kuuluu - se vain kuuluu....
Sille mahda mitään, ei - sitä pakoon kukaan pääse ei.
Sitä silti tahdo elämä kenenkään ei!
Se on sitä, se vain on - hei.
Tuskaa hei!
Tuskaa hei!
Tuskaa hei!

Ja kun sä väliin luulet, että sen olet voittanut,
sen kaiken jo kokenut.... se tulee... se silti elämääsi tulee....
Tuskaa hei!
Tuskaa hei!
Ja siellä se taas on, sille mahda mitään ei.....
Se vain on, se
Tuskaa hei!
---------------------------------------------------------------

Muistan ensimmäisen aamun kanssasi!
Muistan, kuinka mua rapsuttelit.
Muistan, miten toivoin että kellot vain olisivat seisahtuneet.....

Niin halusin siihen jäädä, siinä olla...... tuntea sinut lähelläni,
juuri sellaisena - aina!
Niin halusin..... sisältäni saakka hymyilin!

Annoin sun helliä, hyväillä... tehdä sitä, mitä itse halusin
tehdä sulle..... annoin kerrankin itselleni luvan nauttia!

Katsoimme toisiamme silmiin. Sain suudelman, täynnä auringon valoa,
täynnä välittämistä, täynnä..... sitä mitä emme sanoneet, mutta minkä
tunsimme jossain sisällämme olevan - sieltä esille tulevan!

Muistan ensimmäisen aamun kanssasi!
Muistan kuinka minulle kuiskailit.
Muistan, miten toivoin että kellot vain olisivat seisahtaneet.....

Niin halusin kaiken olevan, juuri noin - kanssasi.
Ja miten sainkaan huomata....
kaikki aamut kanssasi olivat samanlaisia, kuin aamu ensimmäinen - kanssasi!

Enkä enempää toivoa voinut, en edes kuvitella osannut.......
Siinä oli jo kaikki, siinä olit - sinä!
--------------------------------------------------------------

Siellä - täällä - tuolla, silti ties missä

Jaahas, että missä sitä mennään vai mennäänkö missään?
Paha sanoa, kun en itsekään aina tiedä, millaisia kuvioita päivät (ja yöt) synnyttävät.
Vaikka jonkinlainen raami kalenterissa onkin aina, mihinpäin sitä mies on menossa,
silti väliin tapahtuu kaikenlaista - onneksi viimepäivinä enimmäkseen positiivisia
asioita ja eteen on tullut kaikkea pientä ja isoa. Ei kuitenkaan mitään sellaista, että
olisin kertomassa jotain elämää suurempia tapahtumia tms. (kai)!

Viime viikko oli kaikenkaikkiaan siinä mielessä värikäs, että niin töissä kuin muutenkin
sattui kiitettävästi ties mitä. Ja miten ihmeessä tällainen heppu oikein saa vain muutamalla
lauseella jonkun ihmisen hämmentymään tai (sensuroitu - tämä on "perheohjelma")?
No elämä on.... Mielenkiinnolla ja jännityksellä odotan, mitä tuleva viikko tuo tullessaan.
---------------------------------------------------------------------------------------------

Eilen olit sä siinä.
Vain eilen, sen hetken yhden päivän.
Tänään olit sitten siellä.
Taas tänään, koko päivän.
Huomenna menit ties minne.
Jälleen huomenna, pois täältä.

Olit, kävit ja jätit.
Menit....                                              


Eilen pidit kädestä,
tänään pidät toisista,
huomenna vain itsestä.

Tulit, olit ja menit.
Sydämen mursit....
Etkä paikkaamaan palannut,
et sitä rakentaa halunnut.

Olit, kävit ja jätit.
Menit...

http://www.youtube.com/watch?v=gdmHHoI9beM

----------------------------------------------------------------------------


Sä sanoit, sulla on kaikki.
Sä näytit sen kaikkialla.

Sä sanoit, olet onnellinen.
Sä hymyilit kaikkialla.

Mut mä näin sun pinnan alle,
näin sun murheellisen mielen.
Mä näin sun sydämen itkeneen,
sielun haavoitetun.

Sä sanoit, kaikki on hyvin.
Sä onnellista esitit.

Sä kerroit, et mitään kaivannut.
Sä kaiken olit jo saanut.

Mut mä näin sun sieluun, sun silmiin.
Mä näin sun hiljaa vain kärsivän,
tunsin sun sisältä murenevan...
Mä näin ja tunsin.... sut liian hyvin tunsin.

Sä aikasi kerroit valehdellen,
ei mitään sulta puutu.
Sä vuosia itsellesi uskottelit,
et mitään enää tarvi.

Mut mä kuulin sun sanojesi taakse,
kuulin sun huutavan hiljaa apua
Mä otin sut lähelle, otin sut vierelle.

Sä itkit ensikertaa onnesta,
vuosia tuskaisia tunteita.
Sä helpotuit sydämestä raskaasta,
sielua raastavista asioista.
                                                                          

Olin vain läsnä, sinulle siinä....
pidin hiljaa ja kuuntelin,
kun sanoitta mulle itkit,
kaiken pois.... - sen kaiken pois.

Ja lopulta väri palasi kasvoillesi,
ilo silmiisi... uudelleen,
palasit elämään takaisin,
katsoen päiviin tuleviin, uusiin mahdollisuuksiin!
Onnellisempana
niin paljon onnellisempana!
 ----------------------------------------------------------------------------------------

Meillä oli se ilta, se ilta yhteinen.
Kahden vihdoinkin saada oltiin.
Voi, miten sitä odottanut olinkaan..... sinua viikon kaksi kaivaten,
hetkeä tuota odottaen.

Aika eteni hitaasti, ennen kuin vierelläsi olin.
Vaan kun syliini sut vihdoinkin sain, sai kello siivet selkään....
Kaikki vain tapahtui niin nopeasti, niin ihanasti!

Kuljettiin, viihdyttiin - kahden vain oltiin.
Toisia emme nähneet, edes väkijoukoissa suurissa.
Toisista emme edes välittäneet...
Olimme vain me kaksi, kaksi maailmassa tässä - meidän yhteisessä!

Ilta lensi... olin kuin enkelin matkassa.
Ilta eteni, kohti yötä..... uutta ja erilaista.
- ja tuli yö.
Emme toisiamme jättäneet, ei lähetty erilleen.
Samaan paikkaan päädyttiin, sylikkäin oltiin...
- ja tunsin olevani kanssa enkelin....

Aamulla heräsin, hetken mietin - vähän ihmettelin.
Oliko unta, oliko haavetta... oliko satua?
Oliko?
Ei, ei onneksi - koska vierelläni makasit, unessa suloisessa olit.
Ja olit - se enkeli!

 --------------------------------------------------------------------------------------------

Tässä ja nyt - se oli vain tässä ja nyt.
Se!
Ei aiemmin, ei myöhemmin, eikä enää milloinkaan.
Se oli tässä ja nyt.
Se!

Siinä se oli, ei missään muualla.
Siinä se, ei toisaalla.
Siinä, vain siinä.
Se!

Vähän aikaa vielä sitä ei ollut siinä.
Vähän aikaa vielä ja se olisi siellä.
Vaan missä?
Miksi?                                                      

Vain....
Se!

Jokainen sitä yritti kiinni saada,
jokaisen luona se kävi.
Jokainen sitä yritti itselleen saada,
sitä omistaa ja hallita.

Mutta kun se oli se.
Se!

Ja kukaan ei tiennyt, mikä se oli, mitä se oli - mistä se tuli - minne se meni.
Mutta kaikki sen silti tiesi, sillä olihan se...
Se!
----------------------------------------------------------------------------------

Niin niin....

Meni sitten taas tuo pyhien aika ohimennen ja mitä jäi miehen käteen? No hanskat ainakin aina välillä, jos ei mitään muuta. Olihan tässä sattumuksia, niin ikäviä kuin huvittaviakin ja jotain hyvääkin ja kiitokset on suoraan kerrottu heille, jotka ne ovat ansainneet!

Ikävä vain huomata edelleen, että muutamilla ihmisillä on erikoinen käsitys siitä, miten toisia
voi kohdella ja olla muka "ystäviä" tms.! En näitä ala vatvomaan syvemmin, toivon vain
että tällaiset ihmiset joku kaunis päivä joko kokevat oikeasti jotain, että huomaavat millaista
on kun kohdellaan miten sattuu tai että ei olekaan heti ketään auttamassa.
Kun ei puheet tehoa, niin ehkä omien sattumusten kautta oppisivat sitten parhaiten.
Mutta se valittelemisesta taas! On minulla syytä hymyynkin, onneksi. Vaan miksi?
No ottakaa selvää, jos kiinnostaa!

------------------------------------------------------------------------------------------------

Alkoi iltamme tuo niin nihkeänä vain.
Sua hermostutin, olin myöhässä, olin estynyt, olin toisaalla...
Alkoi tosiaan iltamme heikosti vain.

Sä hermoilit, mietit vaan - yhä uudestaan ja uudestaan...
tulenko mä ollenkaan!
Alkoi tosiaan iltamme heikosti vain.

Mä olin myöhässä, mä myönnän sen.
Mä olin hermostunut, säkin näit sen.
Mut kun sut lopulta nähdä sain, lämpöä oli sydämeni vain!

Alkoiko iltamme tästä uudestaan?
Alkoiko... jatkuisiko.... tahtoisitko, vielä?
Sitä ehdin hetken mä miettiä!

Sä katsoit hetken, et vaan puhunut.
Sä katsoit ja katsoit, se mua vaivasi.
Miksi olit niin hiljaa, miksi?

Mä jo varma olin, tää oli sitten tässä.
Mut sä otitkin mua kädestä.
Alkoikin iltamme tästä, pienestä hetkestä.

Mentiin yhdessä kahvilaan,                    
kaakaota kuumaa nauttimaan.
Mentiin, yhdessä oltiin - naurettiin.

Ei me kelloja katseltu, ei niitä tarvittu.
Lopulta ulos meidätkin ajettiin...
meni paikka kiinni.... sammuivat kahvilan valot.

Kadulla viileällä kahden seistiin,
siinä vaan toisiimme nojattiin.
Jatkuisko ilta vielä tästä?

Loppuisko ilta tähän, nyt jo - jo tähän?
Loppuisko? Sitä mä mietin.
Ajatuksissa noissa mieli kieriskeli, ahdisti.

Sä rikoit hiljaisuuden, tahdoitkin luokseni.
Sä veit multa siinä sydämen!
Sä tahdoit... tahdoit... luokseni.

Mun luo mentiin, kotini sulle esitin.
Hieman häpeillen sitä näyttelin.
Mut sä halusit olla vain mun lähelläin!

En päästäny sua pois, sinä yönä - en.
Et tahtonu pois, sieltä luotani - et.
Ei ollu muita, ei muita, kuin vain me...

Ja aamulla sain mä nähdä,
kauneimman hymyn ikinä.
Siitä tuli uusi päivä meille!

--------------------------------------------------------------------------------------

Olit ollut jo jonkin aikaa hiljaa!

Olit vältellyt kaikkea mitä utelin.
Olit vain kiertänyt mua....

Olit mitä olit, mutta et ollut sinä!

Olit päättänyt olla puhumatta.
Olit päättänyt olla vastaamatta.
Olit päättänyt olla vaikea....

Olit mitä olit, mutta et ollut sinä!

Olit vaitelias, täysin vaitelias.
Olit mykäksi ryhtynyt.
Olit vain selän kääntänyt.

Olit mitä olit, mutta et ollut sinä!

Olit hiljaisuuden äärettömän luonut.
Olit vaiteliaisuudella hallaa tuonut.
Olit sanasi niellyt, itsestäsi kylmän tehnyt.

Olit mitä olit, mutta et ollut sinä!

Olit vaikeaksi tehnyt lähestyä.
Olit hankalaksi tehnyt tutustua.
Olit uskonut puheita toisia, et minua.

Olit mitä olit, mutta et ollut sinä!

Olit unohtanut tavat.
Olit unohtanut..... niin vain olit.

Ja silti odotin, että tulisit ja puhuisit!
Ja olisit sitä, mitä olit.
-----------------------------------------------------------------------------------

Toisinaan on vain niin vaikeaa,
mahdotonta asiota sulattaa.
Toisinaan sitä vain mielensä hukuttaa....
itsensä elämältä kadottaa.

Välillä tekisi vain huutaa,
maailman tuskalla täyttää.
Välillä vain sisältä ahdistusta purkaa....
mielensä kaikkialle tyhjentää.

Hetkiä on erilaisia...                                            

- on synkkiä ja synkempiä.
Hetkiä on toisenlaisia....
- on onnellisiakin, hetkittäin.... onnellisia.

Vaan välillä, ehkä sittenkin liian usein, ehkä...
on vain sisällä liikaa kipua, huutavaa ja niin viiltävää.
Eikä sitä saa ulos, ei helpottaa oloaan voi...
Vaikka riipii mieltä, sydäntä - syvältä sieltä!

Haluisin edes joskus, edes hetken tai toisen
- kokea raukeutta, olla levollinen.
Haluisin edes välillä, edes tuokion pienen
- tuntea lämpöä, iloa, rakkauttakin.
Vaan sieluni palavaa laavaa on, se sydäntäni korventaa.

Olenko tähän jäävä, kipuun - ahdistavaan henkiseen?
Olenko tähän murtuva, tuskaan - jäätävään ja polttavaan?
Olenko..... ylitse koskaan mä tästä pääsenkö?

Hetkiä on erilaisia....

Mutta onko minulle?
Onko minun sielulle?
Onko enää elämälle......

---------------------------------------------------------------------------------------

Päätin sut yllättää, eräänä aamuna kirpeänä.
Heräsin vain sitä varten, aikaisin  - itselleni liian aikaisin.

Nopeasti ylös, vaatteet päälleni puin ja ulos.... pakkaseen pikkuiseen.
Autoon, no se lämmin onneksi oli.
Nopeaan luoksesi, ennen kuin lähtisit....
Jotain sulle antaisin, jotta ymmärtäisit - ellet jo tietäisi!

Matka kesti, muita liikkujia kirosin.
Miksi tuo hiljensi tuossa, miksi tuokin nyt topeksii tuossa....
Eikö nuokin voisi nyt siirtyä sivuun, ajoissa!
Rattiakin takoa taisin, kun nopeammin luoksesi tulla koitin.

Matka kesti, aamuruuhkaan juutuin.
Vaan lopulta kotitalollesi saavuin, auto parkkiin ja juoksin ovellesi.
Soitin kelloa, soitin ja soitin....
Ei mitään tapahtunut, et ovea avannut... en nähnyt sinua!

Jäin vain tuijottamaan ovea.
Se kiinni pysyi.
En tajuta voinut, miksi et avannut - ovea.
Se kiinni pysyi.

Hiljaa hartiat painuivat alas...
mielen matalaksi veti.
Hiljaa... käsi puristui taskussa.... ottaen käteensä....

Ja kuulin takaa äänen!
Käännyin, sydän pysähtyen katselin - sinua.
Lähestyit mua, lähestyit kotiasi... ja tuota ovea.
Ja käsi puristui taskussa..... ottaen käteensä....

Sä ihmettelit, miksi olin täällä.
Sä et voinut tajuta, että olin niin aikaisin siellä.

En osannut sanoa mitään, en puhua mitään.
Katsoin vain sinua, hiljaa.... käsi puristaen....  taskussa.....
Otin käteni esille, sulle sen annoin - enkä puhua osannut.

Kiitit hiljaa, hämmentyneenä.
Avasit oven - sen suljettuna olleen.
Kysyit, tulenko luoksesi.... vaan päätä puistelin.
Ehkä myöhemmin, ajattelin...
Ihmettelit - ja sulkeutui taas tuo ovi.
Vaan sulkeutuiko se kokonaan.... sitä tietää en voinut.

Hiljaa, vaiteliaana - niin hiljaa, autolleni astelin.
Ajamaan pääsin ja mieltäni tyhmää taas kirosin.
Miksi en sanonut mitä ajattelin, miksi lukkoon menin ja vaikenin?
Kaiken keskeytti..... puhelin....

Sä laitoit viestin, vain pienen.
"Oi kiitos, nyt ymmärrän! Tulethan pian takaisin?"
Ja vain pieni kyynel silmäkulmassani sulle vastasi: "Kyllä muruseni!"

----------------------------------------------------------------------------------------


Istuin nurkkapöydässä hämärässä, oudossa baarissa tässä.
Istuin, edessäni lasi - se monesko viimeinen.
Taustalla soi jotain vanhaa, suomirokkia kulunutta.
Siinä vaikeroi mies, erosta ja tuskasta - kuten aina tässä maassa!

Ihmisiä, erilaisia, pöydissä muutamissa.
Jokunen baaritiskin äärellä, istuivat ja nuokkuivat.
Tunnelma outo, hiljainen - ei edes häirinnyt puheensorina humalaisten.

Pyörittelin lasia kädessäni, sitä katselin ja huokailin.
Sen kullankeltaista juomaa maistoin, huulilleni vein.... lasin reunaa nuolaisin.
Maku poltti kieltä, hetken myös mieltä... toi takaisin muistoja, kipeitä ja apeita.

Hetken vain olin, ajatuksiini uppouduin.... yksin, nurkkapöydässä....
Sen pinta oli nähnyt paljon, sen tuolit kuulleet kaiken - ja minustako
tulisi vain yksi tarina lisää tuolle nurkkapöydälle ankealle?

Join lasini tyhjäksi, syvään huokaisin.
Taustalla soi jokin hermoja riipaiseva tekopirteä kiisselinen rakkauslaulu.
Joku nainen kireällä äänellä, lähes falsetissa, yritti tuoda tuntojaan esille
ja kertoa kuinka ihanaa hänen maailmansa on.....
Kukakohan tuonkin kappaleen oli kehdannut säveltää? Mietin mielessäni.
Jos olisi ollut karaokea, olisin kai mennyt sanomaan "laulajalle" pari sanaa.... - kai.

Astelin tiskille, tilasin taas yhden - viimeisen - samanlaisen.
Tarjoilija katseli pitkään, hieman puisteli päätään.... oli nähnyt kaltaisiani liikaa...
- aivan liikaa.
Palasin pöytään, vaan ei se tyhjä ollutkaan. Sen äärellä istui joku.
Hetken mietin, vaihdanko paikkaa, mutta hän kutsui mut seuraan.

Istuuduin häntä vastapäätä, katselin tuota naista..... hieman kai minua nuorempi....
Hän kertoi mua katselleen, sivusta ystävänsä kanssa seurailleen
- ja päätti tulla juttelemaan, miehestä selvää ottamaan....
Katselin häntä, hymykuopan näin. Silmät kirkkaat suoraan mua katseli.
Ei siis humalassa, ei ainakaan pahassa! Taisin itse olla enempi - hetken ajattelin.

Päätin olla skarppina, mistä näistä tietää - kuka mitä yrittää.
Juteltiin vähän sitä ja tätä, kyllähän hän kyseli. Mutta ei kaikkea kerralla,
en itsestäni paljasta - enkä julki tuo.
Päätin olla kohtelias ja tarjota yhdet. Hän yllättyi, oli hetken hiljaa
- ehkä mietti, mitä ajoin takaa. Mutta kerroin, että vain seuran vuoksi
tarjoisin, en muuta - seuraa en etsisi, hyväksyi tarjoukseni.

Kävin siis taas tiskillä, tilasin juomat ja katsoin tarjoilijan ilmettä.
Hieman tuo hymyili, ei kai silmää iskenyt, ei - näin väärin.
No luulkoon mitä luulkoon, tämä kaveri ei naista ole hakemassa!

Palasin takaisin ja tarjosin juoman. Hän kiitti hymyillen - ja näin taas sen...
pienen sievän hymykuopan.
Tarinoimme ties miten kauan, mieleni piristyi - ja taisin ottaa vielä
yhden - samanlaisen - sen viimeisen, tarjoten myös toisen.

Yllättäin välähti. Hetken pimeää oli.
No niin, se siitä "ilosta" sitten - se oli valomerkki maaginen.
Ja ilta olisi ohitse.
Join lasin tyhjäksi ja kerroin, että todellakaan en naista nyt halua, en kaipaa.
Hän nousi ylös tuoliltaan, hieman hämmentyneenä katseli....
- arvasin mitä tuo nainen ajatteli!
Halasin hieman ja kuiskasin, että pakkohan tänne on tulla toistekin.....
Ja taas näin tuon - pienen sievän hymykuopan.

Lähdin ulko-ovea kohti, sivusilmällä näin tarjoilijan hämmentyneen ilmeen!
Arvasin mitä ajatteli, mieltäni tuo hyväili. Hymyilin....
Ulkona pieni pakkanen puristi itsensä kiinni minuun, vaan
siitä välittämättä hyvillä mielin lähdin kohti kotia
- mielessäni tuo - pieni sievä hymykuoppa - tuon naisen, vieraan, kai paikallisen.

Ja nurkkapöytä sai itseensä tarinan uuden, erilaisen.   

----------------------------------------------------------------------------------------