Voi tätä sähellyksen ja säätämisen määrää! Ihmiset pyörivät kuin sopulilauma kaupoissa ja kaduilla. Elämä on kuin nopeutettua muurahaispesän kuhinaa, kaikilla on kauhea tohina joka
paikassa ja sitten väännetään se tekopirteä hymy naamalle ja toivotellaan kaikille epämääräisestikin tutuille kasvoille "Hyvää joulua" vaikka sisällä kiehuu ja sapettaa, kun ei ole vielä sitä aitoa Dijonin sinappia tai Helleenien valmistamaa Fetajuustoa, puhumattakaan että kaikki laatikot on väsäämättä, kuusi oli ruma ja se piti heittää pois ja hakea uusi ja jouluviinitkin oli loppunut Alkosta ja tilalle joutui ottamaan sitä toista, mistä tulee pirunmoinen migreeni jne.
Ei, tämä ei tarkoita, ettenkö pitäisi Joulusta. Kyllä - pidän, mutta tuo tietynlainen kaupallinen meno ja meininki ja ihmisten ohjaaminen kuin karjamarkkinoilla karsinoihin, ei vain tunnu hyvältä! Itse olen jo vuosia ottanut suhteellisen rennosti joulunajan ja lahjaostoksetkin ovat
sujuneet rennon letkeästi, mitä noita stressaamaan.
--------------------------------------------------------------------------------------------
Kynttilänvalossa hiljaa, istuttiin vain.
Kynttilänvalossa, illassa, glögiä juotiin kahdestaan.
Sä kerroit elämästäsi, sä kerroit iloistasi.
Sä itkit surujasi, sä olkapäähäni nojasit.
Olimme kuin kaksi orpoa maailmasta, kaksi toisensa kohdanneet.
Hiljaisuudessa talvi-illassa, kynttilänvalossa kalpeassa.
Mä kerroin maailmastani, mä kerroin itsestäni.
Mä paljastin sisimpääni, mä avasin sydäntäni.
Vain me, ajatukset kahden erillään olleen - yksinäisen,
vain me, kaksi maailmaa matkannutta, nyt kahden.
Kynttilänvalossa hiljaa, siinä vain oltiin.
Kynttilänvalossa kalpeassa, glögiä juotiin.
--------------------------------------------------------------------------------------
Sulle oli edessä maailma, avoin ja kiehtova!
Sä tahdoit nähdä sitä, sä tahdoit kokea sitä.
Sä tahdoit elää ja mennä - sä tahdoit seikkailun.
Huusit mukaasi kavereita, tuttuja ja ystäviä.
Kukaan ei vastannut, kaikilla elämä oma!
- Siitä sä et tykännyt, et halunnut olla ilman muita.
Sä tahdoit koko maailman, seikkailulle - hullulle.
Sä huusit sitä kaikille, vaadit toisia matkalle.
-Kukaan ei vain halunnut, ei kiinnostunut, ei jaksanut.
Miltä nyt tuntui?
Miksi sinua ei kukaan kuunnellut?
Miten maailma potkikaan päähän....
- sitä sä valitit, yksin olit ja itkit.
Aikaa kului, aikaa meni.... aikaa mennyttä et
takaisin saanut. Yhä vain, yksin kaipasit mukaasi
toisia, seikkailulle suurelle kavereita omia.
- Kukaan ei vain halunnut, ei kiinnostunut, ei jaksanut.
Vaan tulipa kerran päivä, mitä et ensin edes tajunnut.
Toi tullessaan jonkun, kasvon jostain.....
Oliko jo tuttu menneestä, vai oliko täysin vieras?
Mikä lie, kuka lie, mistä lie?
Sai sut pysähtymään, hetken elämääsi näkemään.
Sai sut tajuamaan, seikkailuasi rakentamaan.
Sai sut huomaamaan, et´ sä elät jo maailmassasi,
koet seikkailuasi, kuljet omia polkujasi!
Hän otti vain sut rinnalleen, kulkien kanssasi kaikkialle.
Hän vei sut toisaalle, antaen väriä elämälle!
Sai sinulle seikkailun, sai sulle maailman
- mikä sulla oli, mitä vain et nähnyt.
Lopultakin ymmärsit olevasi onnellinen.
------------------------------------------------------------------------------------
Utuinen, talvinen aamu.
Taas oli pakkasta muutama aste.
Ähkäisin ylös noustessani, palelin jo valmiiksi.
Muistin erään ystävän sanat: "Kolmekymmentä astetta liian kylmää kokoajan!"
-Se sai mut hymyilemään ja pieni lämpö helli sisintäni.
Aamukahvia, äkkiä... nyt sitä teki sitten mieli!
Vilunväreet valtasivat uudelleen miehen ja miehen mielen.
Ei hemmetti - ja tuonne ulosko pitäisi lähteä?
Mutta mikään ei auttaisi.
Kahvin tuoksu valtasi asunnon ja kohta olikin kuuma kuppi kädessä.
Katselin ulos ja huomasin, että ilma olikin ihan kaunis.
Puissa lunta sopivasti, eikä sitä pakkastakaan mahdottomia - ei, alle kymmenen jopa!
Join kahvit, puin päälleni ja painuin ulos. Pihan kulmalla suuri puu oli saanut lumivaipan
yön aikana ja se näytti upealta. Muutama naapurikin oli jo herännyt ja lähtenyt liikkeelle.
Yksi suorastaan säpsähti, kun tervehdin! Miksi on nykyään niin vaikeaa edes naapureille
sanoa sanaakaan? Ollaanko me niin umpijuntteja vai mitä?
Kävelin kaupungille, suunnistin kauppoihin ja vasta silloin tajusin:
Eihän tässä ollut tarvetta lähteä edes mihinkään!
Kirosin itseäni ja tyhmää päätäni, noiduin hetken, ennen kuin tajusin että
tämähän aamu meni hyvästä hyötyliikunnasta, kerrankin!
Olipa fiksua jättää auto kotipihaan parkkiin.
Eikä muuten pikku pakkanen kiusannut miestä enää ollenkaan.
-------------------------------------------------------------------------------------------
Alkoi aattoilta hämärtyä, kello oli jo raksutellut tovin ja pikkulasten punaisilla
poskilla alkoi näkyä jännitys. Silmät säihkyen he hypähtivät jokaisen kolahduksen
perään ja katsoivat ikkunasta ulos.... josko häntä näkyisi, missä.... onko jo tuolla....
Aatto oli edennyt perheessä mukavissa merkeissä.
Aamusella äiti oli herännyt jo varhain ja isä asetellut kuusen olohuoneen nurkkaan.
Lapset saivat sitten hänen kanssaan koristella sen, vaikka viimeisen silauksen tekikin aina äiti....
- jostain syystä. Kuusen koristelun jälkeen lapset yrittivät parhaansa mukaan vielä auttaa
äitiä keittiössä, mutta eipä he siellä kauaa jaksaneet olla, kun alkoi
jo puheet siitä, että koska pukki tulee - tuoko se sitä ja sitä vai tuoko ollenkaan mitään!
Vanhempia jutut naurattivat, mutta eiväthän he ääneen voineet nauraa, eivät tietenkään.
Muutaman tunnin keittiöahertelun jälkeen äiti ilmoitti, että nyt lähdetään.
Lapset olivat hetken ihmeissään, että mitä miksi mennään mihinkään?
Eihän pukki heitä löytäisi, jos he eivät olisi kotona. Mutta äiti rauhoitteli pikkuisia.
"Vain hautausmaalla käydään ja tullaan nopeasti takaisin."
Ulkona sateli, kuin tilauksesta, hieman lunta ja parin asteen pakkanen tuntui nenänpäässä
hyvältä. Lapset koittivat tehdä muutamia lumipalloja, mutta eihän ne pakkaslumesta
kunnolla onnistu. No hauskanpitoa se ei häirinnyt.
Hautausmaalla oli paljon muitakin samaan aikaan käymässä. Joitakin tuttuja tuli vastaan
ja heidän kanssaan vaihdettiin muutama sana. Lapset eivät vain olisi halunneet jäädä
paikoilleen, koska piti päästä pian kotiin pukkia odottamaan.
No lopultakin palattiin ja isä kävi joulusaunan laittamassa valmiiksi.
"Onks´ pakko mennä?" Lapset kysyivät kuin yhdestä suusta. Pelko siitä, että pukki kävisi
sillä aikaa, niinkuin viime vuonna, oli suuri ja hätä iski. Pukki piti nähdä!
Isä vakuutteli, että kaikki on hyvin ja saunassa ei tarvinnut kauaa olla, mutta kaikki
käyvät joulusaunassa ja sitten syödään.
Jonkin ajan kuluttua sitä sitten löylyä otettiin, saunassa hiljennyttiin... tai no eivät lapset.
Heillä oli niin kova jännitys, että saunasta piti melkein shamppoot päässä juosta pois kun
"kuulivat" jotain outoa ääntä..... isää ja äitiä nauratti.
Hämärtyi ilta hiljalleen. Äiti rakensi kauniin ruokapöydän kynttilöineen ja ruokineen.
Lapsetkin osasivat olla jonkin aikaa rauhallisemmin, nälkä ehkä teki tehtävänsä.
Aamulla oli tietysti syöty mutta koko päivänä ei tehnyt mitään mieli, kun odotti vain
jouluherkkuja - ja joulupukkia, no niin tietenkin.
Siinä sitä sitten syötiin. Taas kävi niin, että isä söi jälleen liian paljon ja vyötä piti availla.
Lapset nauroivat tälle, eikä äitikään voinut olla tirskumatta.
Eipä se tuntunut isää pahemmin haittaavan, oli kai niin tottunut.
Ruokailun jälkeen yhteistuumin pöytää hieman tyhjennettiin ja sitten lapset asettuivatkin
ikkunan ääreen ja jokaikinen ulkona liikkuja bongattiin ja arveltiin, että olisiko tuo se
joulupukki vai tuo, ei tuo oli naapurin setä ja tuo... no se oli joku muu ja ja ....
Ilta hämärtyi entisestään. Isä alkoi vilkuilla hieman kelloa siihen malliin, että jotain pitäisi
jo tapahtua. Äitikin liikkui pikkuisen levottoman oloisena. Lapset eivät alkuun siihen
kiinnittäneet huomiota, mutta kun äiti alkoi udella isältä hieman vaivihkaa illasta ja pukista,
heräsi lastenkin uteliaisuus. Isä koitti hyssytellä, mutta minkäs teet... vahinko oli jo sattunut.
"Eikö se pukki tulekaan meille taaskaan?" Lapset olivat lähes itku kurkussa.
Kumpikin muisti edellisen joulun kun pukki oli käynyt sillä välin kun he olivat olleet saunassa
ja jättänyt vain lahjasäkin ja hyvän joulun toivotukset. "Ei se saa meitä niin tyhmästi unohtaa!"
Lapsia alkoi kiukuttaa. Isä oli hieman vaikea nojatuolissa ja äiti katosi keittiöön.
Oliko aattoilta pilalla? Taasko pukki hylkisi heitä? Olivatko he niin tuhmina olleet....?
Ja ovikello soi!
Lapsilta pääsi pelästynyt kiljaisu, sitten ryntäys ovelle.... ovi auki ja.
Eeeeeiiii.... naapurin setä toi joulupaketin heille! Ääääh, mälsää.
"Ihan tyhmää, mä en ala!" "Ooks´ sä käskenyt joulupukin pois tai jotain?"
Lapset suuttuivat naapurin sedälle, onneksi äiti tuli pelastamaan tilanteen ja
pyysi hänet sisälle kahville. Setä oli hieman hämillään lasten reaktiosta, olihan hän näille
ollut aina kiltti ja hyvä, mutta lopulta tajusi, että se oli se pukin odotus vain niin kova.
Äiti laittoi kahvia ja torttuja tarjolle ja kaikki asettuivat pöydän äärelle.
Samassa eteisen suunnalta kuului ääni:
"Ho-ho-hoooo...... Onkos täällä kilttejä lapsia?"
Isä ja äiti katsoivat toisiaan hieman hämillään, naapurin setä vain ryysti kahvia.
Lapset pomppasivat kuin jouset tuoleistaan ylös ja eteistä kohti, mistä olohuoneeseen
asteli iso, ryhdikäs joulupukki suuren lahjasäkin kanssa.
Ja voi niitä lasten ilmeitä ja naurua! Siitä ei loppua tullutkaan, ei sitten ollekaan.
Hetkeen isä ja äiti eivät tienneet, miten pukki oli heille päässyt. Lopulta naapurin setä
kertoi, että hän törmäsi pukkiin tuossa sadan metrin päässä kun oli tulossa hautausmaalta
kotosalle ja pukki oli kysellyt neuvoa, missä oli tämän niminen perhe. He olivat sitten sopineet,
että setä menee edeltä ja toivoo, että hänet kutsutaan vaikka sisälle ja jättää sitten ulko-oven
auki ja pienen hetken kuluttua pukki voi sitten hiipiä sisälle.
Isä ja äiti nauroivat naapurin sedän joulutempulle ja samalla seurasivat, kuinka pukki
kaivoi valtavasta lahjasäkistään toinen toistaan erilaisempia lahjapaketteja - ja oli siellä
paketteja isälle ja äidillekin ja kas, myös naapurin sedälle!
Lopuksi lapset vielä yrittivät laulaa vähän pukille, mutta kun oli kiire avata paketteja, ei
siitä esityksestä paljoa mitään tullut, mutta aikuisilla ja pukilla oli hauskaa.
Tämä saatettiin jatkamaan matkaa - ja perheen jouluillasta tuli sittenkin lasten mielestäkin
tosi upea ja kiva, eikä se naapurin setä enää ollut tylsä eikä mäntti!
HYVÄÄ JOULUA KAIKILLE
LAPSILLE, LAPSEN MIELISILLE JA
AIKUISILLEKIN TASAPUOLISESTI !
--------------------------------------------------------------------------------------------
Odottaen, kuten sinäkin - jotain tulevaa, jonkun saapuvaa!
- ilman haaveita auringosta, paremmasta..... vapaasta naurusta, onnesta?
Jäähyväiset, aina vaikeita hetkiä!
