Johan on ollut elämää

No niin, on tosiaan ollut melkoinen viikko takana!
Omissa kuvioissa on ollut ties minkälaisia tapahtumia ja väriä sekä vivahteita. Niiden
purkamiseen menisi sen verran aikaa, että jätetään väliin. Töissäni taas on ollut tavallaan
raastava viikko (henkisesti) takana, mutta kaikesta olen voittajana selvinnyt ja osittain
siitä tosin kiitos menee eräälle taholle! Pitkästä, todella pitkästä aikaa, olen saanut jutella
ja keskustella avoimesti ilman että on joutunut jokaista sanaa ja lausetta miettimään etukäteen.
Näin ei aina ole ollut, ei todellakaan. Mutta siitä ei sen enempää.

Nyt jännityksellä odotan, mitä tuleva viikko tarjoaa, sillä ainakin alkuviikkoon on taas
tullut ladattua sen verran ohjelmaa kaikin puolin, että jos niistä saan edes valtaosan oikeille uomille,
voin onnitella itseäni sitten seuraavan vapaapäivän aikana vaikka yhdellä viskillä.
Tosin siihen vapaapäivään menee vielä tovi, koska on "jo" lokakuun ensimmäisenä keskiviikkona....

----------------------------------------------------------------------
Tähän blogipäivitykseen tein nyt (15.9.) pienen lisäyksen. Löytyy kyllä, kun etsit!
----------------------------------------------------------------------

Älä tule lähelle,
jos et ole tosissasi ole.
Hei - älä!

Älä tule elämääni,
jos sua se ei kiinnosta.
Hei - älä!

Älä hei, älä mulla leiki hei....
Mulla  on vain yksi sydän elämälleni, hei.

Älä tule, älä....
jos vain koitat muuttaa mua vain sulle.
Hei - älä!

Älä tule - hei älä!
Minulla on sydän, minulla on tunteet....
Hei, minä olen olemassa.
Hei - älä!

Älä luule, että alistun sanoihisi noihin.
Älä luule, että suostun vain olemaan se jokin.
Hei - älä!
Hei - älä luule.... hei älä tule - hei, ei - älä.

Hei, jos sä et mua halua.....
- et tuntea, et kuunnella.... et oikeasti ole
kiinnostunut, et aito ole ollutkaan.
Hei - älä!

Jätä sitten kokonaan, astu sivuun omaan maailmaan
- ja anna mun olla, anna mun elää....
koska on heitä, jotka osaavat arvostaa,
minuakin kuunnella - haluten minut oppia tuntemaan!

Siksi vain: Hei!
-----------------------------------------------------------------

Se hetki yöllä oli enemmän kuin hetki.
Se löi syvälle sydämeen - hiljaisen miehen mieleen, hiljaiseen..
Vaikka se oli vain hetki......
Sain tuntea kätesi, hyväilysi, niiden lämmön pehmoisen.
Sain tuntea - sinut!
Sain tuntea jotain, kauan kadoksissa elämästäni ollutta....
- sain sellaisen hetken!

---------------------------------------------------------------

Olin tuntenut sinut kauan - kauan sitten.
Olit aurinko, olit sädehtivä ja aina hymyilit.
Ja kaikki lähelläsi olivat aina hyvällä tuulella
- sinun ansiostasi!

Sitten vain katosit, lähdit pois....
Et kertonut kenellekään suuntaa, et mihin lähdit elämään....
Miksi lähdit? Sitä mietittiin, pohdittiin. Vaan kukaan ei syytä tiennyt.
Ja tuntui, että auringonpaiste katosi mukanasi maailmastamme lähes kokonaan.

Meni vuosi, meni toinen, meni aikaa..... muistosi oli jo lähes kadonnut mielistä monien.
Vaan sitten palasit takaisin, yllättäin - mitään sanomatta - vain palasit takaisin.

Kaikki olimme onnellisia, hymyilimme sinua tervehtien, vaan nopeasti sen ymmärsimme:
- et ollut enää se sama, et se ken kaikki hymyilemään sai ja auringonvaloa ympärilleen loi.
Miksi?
Sitä kyselimme toisiltamme.
Miksi?

Kukaan ei tiennyt, sinä et kertonut.
Olit kuin toinen ihminen tuossa kuoressa kauniissa, mitä kerran rakastimme!
Etkä enää hymyillyt, eivät silmäsi loistaneet kirkkaina kuin kristallit,
ei äänesi soinut kuin keväinen puro, ei laisinkaan.
Miksi?
Sitä vain kyselimme... - yhä uudelleen.
Miksi?

Kuljit tutuilla kulmilla, tapasit meitä kuin ennenkin... mutta et enää
puhunut meille, et samalla tavalla - vaan äänesi oli synkkä, kylmä ja jäätävä.

Kuka oli vienyt ilosi, kuka oli kylmännyt sydämesi?
Miksi?
Oli, kuin olisit sielusi myynyt...... et ollut elämässä vaikka elitkin!

Ja sitten vain taas.... - katosit!
Sinä aamuna, kun sen huomasimme, kaikkia meitä vilutti...... ja sinä vain katosit.

-----------------------------------------------------------------------

Elämä on pieniä hetkiä, joista syntyy suuria kokonaisuuksia.
Elämä on täynnä asioita, hetkiä, tapahtumia - joihin sinä tai minä
- eikä kukaan - voi vaikuttaa!

Muista siis, että pienilläkin asioilla, pienilläkin hetkellisillä teoilla,
voit vaikuttaa moniin asioihin.
Ja tärkeimpiä niistä on se, että muistat näyttää pienilläkin
teoilla - arkisilla tai isommilla, rakkaallesi - miten paljon hänestä
välität, miten paljon häntä rakastat.

Jokainen hetki on oikea hetki näyttää hänelle, miten tärkeä hän on - sinulle!
Ei aina tarvitse tehdä asioita suuria, ei tekoja valtavia... - ei laisinkaan.
Riittää pienikin huomioiminen, kunhan sen sydämestäsi hänelle näytät ja teet.

Älä siis jätä näyttämättä tunteitasi tänään, sillä koskaan et voi tietää, milloin
se onkin ollut myöhäistä!
Sanan "rakas" voit sanoa tavoilla monilla, teoilla useilla........ kunhan sen vain "sanot"!
Aina on sille oikea aika - aina!
-------------------------------------------------------------------

Tänään taas istuin hiljaa ja mietin maailmaani.
Mietin ja upposin mietteisiini!
Ajattelin tämän vuoden aikana kokeamiani asioita,
onnellisia tapahtumia - ikäviäkin.

Tunsin muistojeni pakahduttavan sydämeni, mieleni....
hieman huusin sisältäni pois kokemaani, sisälle patoamiani tuntojani.
Mutta ne hyvät, ne ihanat - hetket....... ne piilotin syvälle sydämeeni!

https://www.youtube.com/watch?v=gsQIOgkZt68


Yllättäin muistin myös elämästäni nopeasti pois lähteneen, hänet!
Yllättäin tunsin ikävää, kaipausta outoa........ ja mietin, ottaisinko
häneen yhteyttä..... vastaisiko hän minulle enää - kuten toivoin mielessäni hiljaa!
Hän...... niin hän....

https://www.youtube.com/watch?v=MwlKalNwGdk
Kuuntelin ja kuuntelin.... hän mieleeni tuli jälleen.... hän!

Vaan eteenpäin mieltäni vein ja mietin elämääni.
Oliko se ollut vain tylsää työtä ja nukkumista?
Oliko se ollut vain tyhjää ja nyhjäämistä?
Oliko se elämää laisinkaan, vai oliko elämä vain turhaa - olevaa....?

Kevät tuli - kesäkin...... vain töitä hiljaa tein.
Ei maailmassani muuta, ei mitään - ei ketään..... sitä oli elämäni ollut!
Kirosin!
Miksi oli ollut niin? Miksi?
Miksi tuon kauniin kevättalven jälkeen olin ollut elämässä - tyhjässä?

Ja istuin yksin, hämärässä....huoneet loivat vain raamit maailmalleni - tälle!

https://www.youtube.com/watch?v=yu2E5LQ-70k

Kunnes!
Tuli alkusyksy..... puiden lehdet hiljaa alkoivat kellastua ja ilmassa tuoksui
ihana syksyn kirpeys.
Tuli myös jotain muutakin..... jotain, mikä sai minut huomaamaan, että
maailmani ei ollutkaan vain sitä samaa - sitä yksitoikkoista toistoa - ollenkaan.

Olin onnellinen, hymyilin hiljaa ja kuuntelin sydämestäni soivia säveliä.... hentoisia.
En ollut yksin! En ollut sittenkään vain hämärissä huoneissa - yksin!
Olin elämässä..... jossa oli sittenkin auringonvaloa, oli onnea, oli enemmän kuin osasin sanoa.

Ja minä odotin jo hetkeä seuraavaa!
https://www.youtube.com/watch?v=S_E2EHVxNAE

Odotin sinua - ja sinua!
------------------------------------------------------------------

En odottanut - en todellakaan...... yllättäin sinä vain.... siinä!
Olit hetken lähellä - vaikka et ollut läsnä.
Pysäytit minut!

En odottanut - en uskonut - oliko se tottakaan..... sinä, siinä!
Muutaman sanan verran lähellä - vaikka et ollut läsnä.
Muistit minut!

Sait mieleeni taas tulvimaan, palaamaan..... jotain...
- jotain mitä joskus olin saanut kokea, olla onnellinen!

Olitko oikeasti lähellä - vaikka et ollut läsnä?
Pysähdyin ja mietin. Tunsin jotain outoa mielessäni..... sisälläni.
Tunteen, minkä olin saanut kokea kanssasi - silloin!

Lopulta tiesin:
Muistit minut, et ollut haudannut menneisyyteen minua kokonaan....
Ja herätit pienen liekin mielessäni: Josko sinut taas tapaisin.
-------------------------------------------------------------------

Vähän sitä...
vähän tätä...
vähän kaikkea, vaan ei tuota!
Ei - ei tuota - ei ollenkaan....
- se olisi kaiken tuhoavaa.

Piti laittaa vain...
Vähän sitä,
vähän tätä ja
vähän kaikkea muuta.....
- vaan ei tuota, kaikkea hyvää tuhoavaa!

Niitä pieniä asioita, mukavia ja arvokkaita.
Niitä lisäillä piti, laittaa peliin vähän kaikkea....
- ja antaa kehittyä, suuntaan oikeaan.

Pikkuhiljaa se muhi ja kehittyi.... sai omaa aikaa...
Pikkuhiljaa sitä kummatkin kuunteli, opetteli......
- sitä salaa maisteli.... rakkauden keittoa, kuumaa.

Mutta muistaa piti, tuota ei sekaan saanut laittaa!
Ei - ei ollenkaan - ei koskaan!
Ei, sitä ei keittoon rakkauden lisätä saanut laisinkaan,
se kaiken kun tuhoaisi kokonaan - se:
Epäluottamus toiseen!

Jätäthän sen pois? Älä lisää sen serkkua mustasukkaisuutta!
Älä mausta vihalla, älä katkeruudella, äläkä valheilla tai teoilla syntisillä.
Muistathan tämän?
Ja keitä ja hämmennä keittoa rakkauden hänen kanssa kahden,
hiljaa hämmentäen... toisianne rakastaen.

Eikä keittonne koskaan kitkerältä maistua voi!
---------------------------------------------------------------------

(29.12.2021 ihan pirutttaan jatkan tähän päivitykeen jotain.....)

Yö - se mustalta tuntuva aika,  mutta niin rauhoittava.
Yö - se hetki tunneissa vuorokauden, jolloin sai olla rauhassa.
Yö.......
Vain yö!

Ei turhia kiireitä, ei häiritseviä ääniä.... ei muuta kuin rauha ja hiljaisuus!
Se, minkä saattoi tarjota vain:
Yö!
-----------------------------------------------------------------------

No mitäs tässä......

......... eli mitenkäs menee? Jos / kun joku minulta tuollaista kyselee, niin eiköhän se tavallinen
Suomalainen "small talk" -vastaus ole jotain tuon suuntaista. Mutta rehellisesti: Olotila on hyvä, fiilis
ollut pidemmän aikaa positiivinen ja kun terveenäkin olen, niin eihän tässä muuta kuin kevättä odotellaan.

Se, miksi olen ollut jonkin aikaa poissa täältä, ei johdu yhdestäkään lukijasta - eikä oikein mistään
yksittäisestä asiasta tms. On ollut vain sen verran puuhastelua, töitä ja elämää, etten sitten ole
enää joku yömyöhä tai päivä vain jaksanut tänne "raahautua" - siitä anteeksipyyntöni.

Toivottavasti kukaan ei kuitenkaan ole vielä heittänyt sivustoani romukoppaan, vaan jaksanut odottaa
uusia kirjoitelmia.... niiden laadusta en edelleenkään anna takuuta! Tosin olen tässä miettinyt jonkinlaista
kilpailua lukijoille tänne ja jos kenelläkään tulee minkäänlaista ehdotusta tai ideaa, millainen se voisi olla,
niin ei muuta kuin viestiä pistämään - kaikenlaiset ehdotukset otetaan aina vastaan.

(lisäystä 6.3.2017) No niin, en kokonaan uutta päivitystä kirjoita tähän nyt vaan lisään tähän edelliseen
blogikirjoitelmaan hieman uutta luettavaa - ja nyt niin, että uudet pienet tarinat ovat heti tähän
perään laitettu, eli vaivatonta päästä niihin käsiksi! Kiitos muuten eräälle lukijalle ehdotuksesta
kirjoitettavasta tarinasta - ehkä joku kerta tuleekin juttua miehestä ja .........  - sen aika näyttää.
-------------------------------------------------------------------------

Tässä uutta tarinointia:

Herätys!
Kello oli soinut jo jonkin aikaa ennenkuin havahduin siihen.
Läimäytin sen hiljaiseksi, tiuskaisin pari kertaa ja mietin, että onko oikeasti pakko nousta!
Venyttelin......  jäseniä kolotti ja särki. Ei, en ollut juhlimassa edellisenä iltana.
Hieman normaalia rankempi päivä vain takana ja sen vuoksi nukkuminenkin oli ollut mitä oli.
Raskaita unia - levottomina pyörineitä ajatuksia.... alitajunta vienyt minua ties minne ja ties miksi.
Mutta jostain syystä minusta tuntui siltä, että nyt valveilla en tuntenut itseäni itsekseni!

Nousin, kävelin kylpyhuoneeseen ja jäin katselemaan peilikuvaani.
Miksi se ei näyttänyt minulta, vaikka tiesin että itsehän siinä peilistä näyin?
Miksi tuo hahmo tuossa oli niin outo, vieras?
Kuka oli vaihtanut kanssani paikkaa, vaikka olin se minä itse?

Tein aamutoimet ja raahasin itseni keittiöön.
Olin kotona yksin - niin yksin, vaikka .......
Tunsin olevani yksin!
Mutta miksi minusta tuntui, että en ollut hereillä? Miksi tämä keittiökin tuntui vieraalta?
Kuka minä olin - ja miksi olin siinä, vaikka tiesin missä olin, silti ihmettelin hiljaa.......
Kaikki ympärillä oleva oli tuttua, silti niin kovin vierasta - erilaista, hämmentävää!
Vanhat tutut tavarat, aivan kuin en olisi niitä ennen nähnyt..... - koskettelin muutamaa
pöydällä olevaa lasia, mietin mitä ne siinä tekivät, kuka ne siihen oli jättänyt
- vaikka tiesin jotenkin, että ne olivat siinä minun jäljiltäni.

Ajatukseni kiersi tyhjää kehää. Keitin kahvit. Se sentään tapahtui rutiinilla!
Kuppi kuumaa höyryävää kahvia kädessäni kiersin asuntoa - kotiani.
Tiesin, että kaikki paikallaan olevat huonekalut, taulut ym. olivat juuri niitä, mitä ne
olivat olleet jo ties kuinka kauan - jotkut vuosia... Mutta miksi en vain tunnistanut
niitä omikseni, miten ne vaikuttivat silti niin erilaisilta? Pelkäsin itseäni, olotilaani....
- tuskastuin ja kävin suorastaan viskaamassa kahvin lavuaariin!

Huusin ääneen.... hämmästyin reaktiotani ja istahdin hiljaa. Painoin pääni hartioiden väliin.....
Epäilin itseäni, mieltäni - näkemääni.... kaikkea!
Mihin mieleni oli minut vienyt? Olinko sittenkään se, kenet näin peilistä vai olinko
oikeasti poissa tästä - juuri nyt?

Ajatukseni keskeytti puhelin! Se soi. Katsahdin sitä ja mietin, kuka tuo soittaja on.
Nimi näkyi, mutta...... se ei sanonut minulle mitään. Vastasin silti ja toisesta päästä kuului
iloinen, reipas ääni. Siinä oli paljon tuttua, mutta en vain osannut yhdistää sitä mihinkään.
Vastailin ympäripyöreitä..... en pystynyt muuta. Onneksi hän ei puhellut mitään tärkeää,
sanoi sitten yllättäin vain heippa taas ja lopetti puhelun. Katselin puhelinta hiljaa....
- teki mieli soittaa perään, kysyä - ottaa selvää... Mutta en uskaltanut!

Vähitellen epävarmuus itsestäni kasvoi sisälläni.
Puin hiljaa ja päätin lähteä ulos. Ehkä raitis ilma auttaisi ja keksisin selityksen sille,
miksi tutut asiat olivat vieraita, enkä tuntenut mitään omakseni - en edes peilikuvaani!
Ulkona, pihalla - joku tuli minua vastaan. Tervehti tuttavallisesti, sanoi pari sanaa...
mutta minusta tuntui kuin ne olisivat vain liitäneet ohi korvieni - en niitä kuullut. Hymyilin, en
osannut sanoa mitään ja huomasin tämän jonkun hieman tuijottavan minua.
Kiirehdin nopein askelin pois pihalta, kadulle.... lähdin kävelemään.....
Paljon tutun oloisia kulmia, paikkoja - ääniä. Silti mitään en tuntunut niistä tunnistavan
sellaisiksi, että olisin ollut täällä usein, en ainakaan kovin usein - mielestäni.
Alkoi ahdistaa!

Kiersin pienen lenkin ja palasin kuin ihmeen kaupalla sen talon pihaan, mistä olin lähtenyt.
En tiennyt varmuudella, olinko oikeassa paikassa, mutta päätin kokeilla onneani ja jotenkin
annoin vaiston viedä minua eteenpäin! Löysin lopulta itseni siitä asunnosta, mistä olin lähtenyt
ja mietin, että jotenkin tänne siis kuulun - vaan miksi en vain tiedä ja tunnista ympäristöäni.
Olin yksin - vaikka ........

Koko päivä meni hiljaa vain ollessa. Olin avannut tv:n, tuijotin sen lähettämiä kuvasignaaleja
tylsistyneenä.... mikään ei piristänyt. Väliin vaihdoin syystä tai toisesta kanavan toisaalle....
sama lopputulos: Tuijotusta, vain tyhjää tuijotusta!

Jossain vaiheessa tunsin nälkää. En tiennyt, oliko talossa ruokaa vai ei.
Istuin hiljaa ja toivoin, että jotenkin eteeni ilmestyisi ateria. Mutta ei.... niin ei käynyt!
Varovasti keittiöön, jääkaappi auki ja ..... kas, jotain sieltä sentään löytyi.
Tein nopeasti itselleni syötävää ja ahmin kaiken vatsaani yhtä nopeasti.
Hetki sen jälkeen minut valtasi raukea olo.... - menin sohvalle pitkäkseni ja
ei aikaakaan, kun huomasin että silmäluomet painuvat kiinni - nukahdan.
Vaivuin uniin! Tunsin hymyilevän - olevani jossain, missä halusin.... minut valtasi onnellisuus!

Näin unia asioista, jotka olivat vieraita, mutta tunsin niissä olevani kuin kotonani.
Kaikki outo oli unissa minulle arkipäiväistä - omaani, aitoa..... - vaivuin syvemmälle
ja syvemmälle unien pyörteisiin.......... tunneiksi.
Heräsin, taas puhelimen soittoon!
Nyt nimi sanoi jotain, mutta silti hieman vaivautuneena vastasin soittoon.
"Oletko kipeä?" Kuului linjalta. Ihmettelin kysymystä, vastasin kakoen, että en.
Soittaja kertoi nähneensä minut päivällä, huudellut pitkään perääni mutta minä olin
vain seilannut katua eteenpäin näkemättä ja kuulematta mitään!
Selitin jotain huonosta olosta ja päänsärystä, taisi mennä läpi.

Puhelun jälkeen katselin alkuillassa hämärtyvää asuntoa.
Olin yksin, vaikka .........
Sytytin valot huoneeseen, yritin pinnistää ja miettiä, mitä kaikki ympärillä oleva on
- vaikka tunnistin kaiken, en silti tuntenut niitä omikseni... edelleenkään!

Mieli söi ihmismieltä! Tyhjyys asioiden suhteen valtasi aivojani. Pelkäsin, etten tietäisi
kohta mitään. Enkö enää tiedä, olenko minä minä vai olenko mitä?
Samassa muistin, että unissa minun oli hyvä olla!
Sekö oli se minun maailmani? Unet?
Sinnekö minun pitää vaipua - unohtaa kaikki tämä muu?

Ajatukset ravistelivat minua niin, että tärisin..... en voinut uskoa itseäni, ajatuksiani!
Halusin tietää, mitä näen - mitä koen - missä olen - kuka olen.....
Pelkäsin, että jos nukahdan.... vain unet olisivat elämää, jossa tietäisin kaiken
ja tuntisin itseni. Sitä en halunnut..... en!
Seisoin keskellä huonetta, katselin ympärilleni....
Olin yksin, vaikka......

Enkä tiennyt, pääsenkö tästä hetkestä - olitilasta - pois!

 -------------------------------------------------------------------------
Tänään taas saan sen sulle sanoa.... ne sanat, minkä niin usein sanonut mä oon!
Tänään taas - tänään taas, uudestaan.
Sua rakastan.

Ne sanon, Ne sanon....koska en voi muutakaan!
Sua rakastan.

Ei päivää, ei yötä - ei aikaa ole, jolloin sanoa niitä en voisi, kertoa sitä saisi.
Sua rakastan.

Ja jos joskus unohtuu nuo sanat pienet, silti tärkeimmät....
Sä katsot mua kuin silloin, kun ensi kerran ne lausuin.....
- ja tiedän, tahdot taas kuulla - tahdot sen multa kuulla:
Sua rakastan.

Sanat, vain nuo sanat.... ei muuta!
Kaikki on niissä - ei missään muissa.
Sua rakastan.
https://www.youtube.com/watch?v=Xuj0xtjYuvQ

Eikä hymyäsi eikä silmiesi loistetta voita mikään, kun kuulet
multa nuo sanat.... uudestaan ja uudestaan,
silti aina ensimmäisen kerran!
Sua rakastan.

--------------------------------------------------------------------------
Miksi olet vihoissasi, kiusaat omaa sieluasi?
Miksi angstia keräät mieleesi, vihaa katkeraa sydämeesi?
Koitatko olla parempi, koitatko olla kovempi?
Sinä - sisältä raukka, itseäsi pelkäävä - käännät epävarmuutesi
toisten päälle puhkuen, heitä syyttäen!

Älä typerys ole.
Avaa mielesi, itsesi - maailmasi. Opi olemaan armollinen - itsellesi.
Anna virheet anteeksi myös ystävillesi!
Näe ja ymmärrä, sinäkin - kuten minäkin - teemme väärin, erehdymme!
Mutta sopua, ystävyyttä vaalien voi anteeksi asioita antaa
- ja oppia paremmin ymmärtämään toisia, jolloin voi oppia itsestäänkin enemmän!

Kavereita voi olla paljon, mutta ystäviä ei ole koskaan liikaa.
Joskus kun ystävältä pyytää anteeksi, pyytää sitä itseltäänkin
- kunhan oppii ymmärtämään.... ei typerä pidä olla, ei kerätä mustia pilviä sieluunsa.

Elämä on ihmisen kallein kertakäyttöasia!
Sitä ei pidä kuluttaa kiukkuun.
--------------------------------------------------------------------------
Ei, en osaa sulle sitä aina sanoin mä sanoa!
Ei, en osaa sitä sulle aina ääneen lausua....
Ei, en osaa edes runoja sulle kirjoittaa.
Vaan kaiken sen, mitä sisälläni mä tunnen....
ne pienillä teoillani sulle - sulle - sulle...
vain rakas sulle, tahdon paljastaa.

Sä sait elämääsi tuppisuun, jäyhän miehen tään....
sä sait vierellesi minut juu - joka tahtoi sun elämään....
Sä sait, sä otit - sä mut maailmaasi hait!

Ja vaikka mitä mä tekisin, ei sanani riitä sitä kertomaan
- sulle - sulle - sulle.....
vain rakas sulle, kuinka paljon tahdon sydäntäni sulle paljastaa!

Sä jaksat hymyillä, sä jaksat ymmärtää....
- sä sydämessäsi tiedät, mitä mun teot sisältää!
Enkä enempää voi pyytää, enkä enempää voisi saada...
koska olen vain:
sulle - sulle - sulle....
- täältä aikaan kaukaisuuteen, sinne jonnekin: Ikuisuuteen.


-----------------------------------------------------------

Tänään taas sen koin....sen koin - niin koin.
-sen pienen hetken, kuin silloin ennen.

Tänään taas sen sain....sen sain.
-sen pienen hetken, minkä annoit vain.

Ja taas tunsin niin, kuin silloin aiemmin!
Ei tunne sydämestäin haipunut ollutkaan... ei vaan ei vaan....
- ja taas tuntea saan, kuinka minut otitkaan.... maailmaas, ihanaan.

Sä teit sen taas, teit taas - mulle vaan.....
Sen, mitä silloin joskus kokea kanssas sain - mä vain....

Sä sait mut taas uudestaan....
jotain uutta, mutta koettua tuntemaan - nauttimaan.

Enkä voisi enää muuta toivoakaan, että tuo hetki...
-juuri tuo hetki.... niin.....
Se toistuisi meillä uudestaan ja uudestaan.... - ja uudestaan!

Etkä enää mun luota poistuiskaan - vaan rakastutaan.
----------------------------------------------------------------

Yksin yhä vaan, taas tässä uudestaan....
kulkea vain saan!
On eessäni tie  - loputon.

Yksin matkaan mä vaan, tietä tuonne vaan...
vaan minne, tiedä en....
silti kävelen!

Vaan matkaan mikä mut laittoi?
Miksi paikallein en mä jäänyt?
Sitä moni multa kysyi, kun rinkan olalle heitin....
- ja tuolle tielleni vaan lähdin taivaltaan,
lähdin tieheni - tästä hullusta maailmast´!

Mä niin, niin toivon.
Mä niin, niin tahdon.
- et joskus vielä jossain se paikka mulle löytyy....
Missä tarvitse ei ain, aamusta iltaan vain
- stressata elämän turhia asioita!

Vaan ennen kuin sen löydän, mä vain taivallan,
yhä uudestaan... tätä tietäni loputonta!
------------------------------------------------------------------------

Lasin pohjaa tuijotin, sen kuvioita tuijotin.
Taasko meni yö näin? Taasko mä tähän jäin?

Nostin katseen ylös, katsoin hetken ulos....
pienen kuunsirpin näin.
- ja silloin muistin sen illan, mi´ yöksi vaihtui, silloin - meillä!

Mieleeni palasi sanasi, palasi kasvosi, palasi..... ja mut
taas sisältäni hajoitti!

https://www.youtube.com/watch?v=F9vA7L8H4nc

En uskonut silloin, enkä tahdo uskoa sitä nytkään...
että olitkin vain harhaa tunteilleni.....!
Paljastit hymyillen sen, sylisi oli toisen
- ja sanojesi kaikuessa yössä luonani - sä vain katosit.

Suljin silmäni, kuivat kyyneleet kirveli.
Oliko se tottakaan, mitä sain kokeakaan? Oliko, oliko....oliko?
Vain sä tiedät vastauksen, sylissä toisen!

Mut´ tää yö, tää yö.... viimeinen se saisi olla, kun sua näin
mä muistelisin! Tää yö - tää yö viimeinen.
Lasin laskin alas, itseni nostin ylös ja päätin sen:
"All by myself!" - ja elämä jatkuu.

https://www.youtube.com/watch?v=4C9cMb65B-o

--------------------------------------------------------------------------


 

Jaksaa jaksaa.....

Alkaa vuosi taittua loppusuoralle ja väliin itseltäni tahtoo loppua usko siihen, että jaksan tehdä
kaikki ne asiat, joita olen luvannut ja päättänyt tehdä! Toisinaan on ollut pinna kireällä, kuin viulunkieli
ja sitten kun tilanteeseen lisätään heikko nukkuminen ja epämääräinen ruokailu, niin valmis
sekametelikeitto on siinä.... ei aina paras mahdollinen keitos.

Talvea hieman tässä jo toivon näillekin nurkille. Lunta tuossa vilahti muutaman päivän ajan, mutta siihen se
toistaiseksi jäi. Maa on ruskea ja märkä... ei innosta!
Toivottavasti saataisiin valkea joulu koko maahan.

Sitten pieni sivumaihinta: Mielenkiintoista huomata, että on ihmisiä, jotka ensin kertovat olevansa "suoraselkäisiä" ja pysyvänsä sanoissaan jne. ja valittavat suureen ääneen, jos heidän mielestään joku ei
ole heitä kohtaan oikeamielinen, eli pidä lupauksiaan tms., mutta itse eivät välitä lupauksistaan.
Miten tuollaisiin henkilöihin voi uskoa? Itselläni mennyt ainakin tietty luotto tietyllä tavalla.

Ja pikkujoulukausi jatkuu! Neljät pikkujoulut tehty ja vielä edessä ainakin kahdet. Yksissäkään en itse
juhlimaan ehdi, mutta eipä haittaa.
--------------------------------------------------------------------------------
Mä tunsin olevani tässä, täysin yksin!
Harmistuneena potkin kiviä märällä polulla, mitä kuljin....
- annoin sateen piiskata itseäni, en välittänyt.

Mä tunsin olevani tässä, täysin yksin!
Tuskastuneena kaikkeen kuljin tuhisten, muristen, huokaillen....
- annoin tuulen pyyhkiä kasvojani, en välittänyt.

Mä tunsin... ja tunsin.... kaikkea, mitä en halunnut tuntea!
Täysin yksin - niin yksin.

En jaksanut välittää säästä, en ympäristöstä, en mistään.... - en!
Koska olin ikävissäni!
Kaipasin - sinua.
Kaipasin.... vain sinua.... sinua... vain sinua!

Ja niin kauan kun kulkemaan yksin jouduin, tunsin olevani yksin
- niin yksin!
Sitä en vain enää tahtonut kokea.

Koska palaat?

--------------------------------------------------------------------------------
Näin heidät jälleen, tuossa kaupassa.
Väsyneen näköinen nainen mukanaan hieman nuhjuisissa vaatteissa oleva lapsi.
Näin heidät ja katselin heitä, kuten olin katsellut joskus aiemminkin.....
Nainen yritti hymyillä lapselle, tämän silmät eivät nauraneet ja kasvoilla ei
hymyä näkynyt.... - lapsi oli hiljaa ja seurasi naista, äitiään, kaupassa....

Katselin heitä, näin jälleen kuinka nainen laskeskeli kädessään kolikoita.
Katselin heitä ja näin, kuinka pala nousi jälleen tuon naisen kurkkuun ja hän
pidätteli kyyneneitä...... jotain jälleen jäisi ostamatta, jotain mitä hän tai lapsi
olisi tarvinnut tälläkin kertaa!

Katselin ja ahdistuin. Näin, kuinka heidän ohitseen kaikki kiirehtivät....
- kukaan ei katsettakaan heihin luonut. Naisella oli paha olla, silti hän yritti
näyttää lapselleen hymyä ja esittää, että asiat olisivat hyvin!
Katselin salaa, mitä heillä oli ostoksinaan.... vain yksi maitotölkki, pari säilykettä.
makaronipussi ja vehnäjauhoja. Arvelin, että nainen leipoo heille leipiä tai sämpylöitä....
makaronista ja säilykkeistä tulisi jotain ruokaa...
Vaan kauanko heidän pitäisi elää tuolla? Päivä, kaksi, ehkä viikko?

Naiselta pääsi puolittainen itkuinen huokaus. Minua kouraisi, sattui sisältä!
Lapsi nosti katsettaan ylös ja puristi lujempaa äitinsä kättä.
Tunsin kyyneleen nousevan silmääni ja päätin tehdä jotain...

Tiesin, että en itsekään mikään rahoissa kieriskelevä ole, mutta hänellä oli asiat
heikommin kuin minulla - tai varmaan kaikilla muilla kaupassa sillä hetkellä olevilla.
Kävelin hänen luokse ja kerroin, että olin nähnyt naisen äskeisen huokauksen.....
kerroin hiljaa, että en halua mitään häneltä - vaan haluan hänelle!
Vaihdoimme hiljaa muutaman sanan ja hän halasi minua kuiskaten
"Jos nukkuisin, luulisin nähneeni unta. Mutta pakko uskoa, oikea sä olet!"
Hymyilin hänelle ja hänen lapselleen, joka hämmentyneenä katseli, mikä mies oikein olin.

Kiersimme kauppaa.... ostoksia tuli hieman lisää, pientä tarpeellista ja
kassoja kohti kulkiessamme noukin mukaan vielä makeispussin lapselle.
Nainen kertoi, että ei ollut vuoteen pystynyt ostamaan edes pientä makeispussia lapselleen!
Otin toisenkin ja sanoin, että toivottavasti ei syö heti kaikkea kerralla.
Lapsi luuli minun pilailevan ja pelkäsi, että laitan pussit takaisin hyllyyn, mutta ei....
- kyllä ne mukaan tuli!

Maksoin ostokset ja toivotin heille mukavaa viikkoa.
Toivoin, että nyt säästyneet rahat auttaisivat häntä jossain muussa ja hän voisi
edes muutaman päivän nauttia elämästä hieman enemmän.
Hän jäi hieman hämmentyneenä kaikesta seisomaan kaupan käytävälle ja kun
kävelin ulospäin, kuulin takaani kirkkaan äänen "Kiitos setä!" Hymyilin!

Hyvät ystävät, tutut ja tuntemattomat. Älkää olko elämässänne liian itsekkäitä
ja kylmiä! Katselkaa ympärillenne ja muistakaa, että jos ette muulloin ketään muista,
niin joulun aikaan voisitte huomioida myös heitä, keillä ei ehkä asiat ole niin hyvin kuin teillä!

Pienillä teoilla voitte sytyttää toisille toivon kynttilän elämään, mikä
saattaa tehdä paljon hyvää - monin tavoin!

--------------------------------------------------------------------------------

Siihen oli syytä!
Siihen niin oli syytä......... mä näin vain merkkejä siitä, juuri siitä.
Se raastoi mieltä - se viilsi sydäntä - se satutti miestä.

Siihen oli syytä!
Siihen niin oli syytä...... mä tunsin vain tuntoja, outoja - vääriä, ei aitoja.
Se raastoi mieltä - se viisl sydäntä - se satutti miestä.

Koitin huutaa apua, ääneti katseellani.
Koitin haroa tukea, ketään koskettamatta.... kehenkään osumatta.
Mutta siinä vain olin, keskellä kaikkien - silti yksin.
Siinä vain olin, pimeydessä tunteiden - keskellä päivää.

Siihen oli syytä!
En saanut ahdistusta mielestäni irti, en kipua pois sisältäni.
En - vaikka yritin, ravistin ja ravistin, ääneen kirosin.
Siihen oli syytä!
Se repi mieltä palasiksi, tuhosi tunteita - haihdutti lämpöä mielestä.

Ja miksi se kaikki?
Miksi niin..... miksi siihen oli syytä?

Syy - olit sinä!
Vain sinä, ei ketään muu - ei mikään muu..... vain sinä.
Mieleni tunsi jotain, enemmän kuin aiemmin - ja siksi se tunsi, mitä tunsi..... koska...
- koska oli vain sinä - ja olet juuri se, mitä olet - olet sinä!

Mieli miehen toivoo, sydämelle huutaa.... kuuntele ja tunne!
Ymmärtäisi sen, että se syy olisi se, mitä sinä sanot - eikä mikään muu, enää koskaan!
---------------------------------------------------------------

Päivä harmaa, syksyinen. Ilma tuulinen ja märkä.
Mitään valoisaa ei maailmassa näkynyt minulle, paitsi.... sitten....
- kännykkäni piippasi, merkkiääni tuttu!
Viesti - sinulta.
                                                

Hymyilin, pieni hetki aurinkoinen päivässä harmaassa syksyisessä.
Olet siellä, silti tässä - lähellä - piristit minua ja vastasin
hymyillen.... - vain sinua ajatellen!

Enkä välittänyt säästä, en syksyisestä tuulesta... en laskuista arkisista,
muista murheista maallisista! En, koska elämässäni oli valoa ja iloa - ja
aurinkoa - sinut!
-----------------------------------------------------------------

Aaltoili ajatukset kevyet.... leijui mieli tunteiden merellä.
Oli olotila aurinkoinen ja kevyt... onnellinen!
Sai koko kehon hymyilemään vain aamu yhteinen.....

Halasimme, halasimme... lisää.... suutelimme..... tunsimme vain toisemme....
- muuta emme tarvinneet.

Leijui mieli hetkeen koettuun ja tunsin huulillani vielä maun huultesi.
Ihollani leijui tuoksusi ja hiljaa suljin silmäsi - olit sylissäni, edelleen....
- kuten vain vielä hetki sitten!

Tahdoin jo siihen takaisin, nopeasti... uudelleen.... nopeasti...
- luoksesi sinun!
Katsoin kelloa ja tuhahdin. Ei, vielä en pääsisi takaisin, vielä en näkisi sinua....
Mutta silti hymyilin! Olin koko sydämeltäni sinun....
Enkä enää muuta halunnutkaan, en nyt enkä tulevaisuudessakaan!

Ja jo kaipasin aamua seuraavaa, kun viereltäsi saisin herätä - hymyillen!
--------------------------------------------------------------

Mä tunsin outoa, voimakasta ja huumaavaa... jotain outoa!
Rinnassani poltti jotenkin - erilailla - tavalla kuumalla.
Ja aina kun näin sinut, se polte vain yltyi ja yltyi.

Rintani sykähteli lujaa.... pulssini kiihtyi ja silmäni loistivat.
Katselin sinua - uudelleen ja uudelleen ja olin onnellinen.

Mitä tunsinkaan, mitä koinkaan - vuoksesi sun?
Olin kuin sulaa vahaa sydämestäni saakka.....
Sinusta!

Ja tahdoin tuon tunteen jatkuvan - täältä ikuisuuteen ja sen jälkeenkin!

Halusin olla sulaa vahaa, sinulle...- vain sinulle.
Vain toivoen, että sen osaisin näyttää teoilla, pienillä ja pienemmillä....
- kertoa sanoilla erilaisilla... ne jotka kuuluvat vain sinulle.
Olla vain sinun vahasydämesi.
-----------------------------------------------------------------------------