Vain 1 laulu

Nyt ei ole kirjoituksia.
- ei tarinoita
- ei mietteitä
- ei seikkailua
On vaian 1 laulu!

Sen ymmärtäminen sävelistä on varmasti helppoa, sanojen taas ehkä vaikeampaa.
Harvapa meistä Koreaa osaa, sen vuoksi kappaleen sanat ovat alla
käännettynä englanniksi.

https://www.youtube.com/watch?v=1VdLViNLhxI



When things were so hard, that I was tired of living.
When nothing was going my way...
When I hadn´t even seen my family
- and even I wasn´t important to myself in this world,
where one must hare more to continue with love:
All of my life.
You are all of my life!

When I look at myself, I changed so much after meeting you.
I began to have dreams and I wanted to make your dreams come true too...
In order to do that, I had to go up higher.....
I had to have more things, just when I had everything.
My dreams became bigger than love.
All of my life.
When I was struggling....

You are all of my life!
You filled me up.
I try filling myself up with other things....

All of my life.
You are all of my life.

But I couldn´t be filled, that´s what we wanted and we so desperate
for now my room is so filled up.
But were you in there alone, without me crying?
All of my life.
You are my everything!

What use is all of this?
If you listening this song somewhere, all of my life....
All of my life.
Yes, this is about you

Pieniä pätkiä.....

No niin, taas on mennyt pieni hetki siitä, kun kirjoittelin mitään tänne viimeksi.
Olen pahoillani - aina ei ehdi niin paljoa täällä olemaan, kuin mitä ehkä itsekin haluaisi.
Mutta "parempi myöhään, kuin ei milloinkaan" - kuten sanotaan.

Aika on mennyt melkoisen mukavasti töiden ja vapaa-ajan merkeissä.
Mitä sitten on tapahtunut viimeaikoina? Rehellisesti, ei mitään mullistavia asioita, mutta ei
mitään ikäviäkään.... olotila niin henkisesti kuin fyysisestikin on ollut mainio!
Toivon, että nykyinen olotila jatkuu.
------------------------------------------------------------------
Sitten pieniin pätkiin:
------------------------------------------------------------------

Hei......
Hei......
Älä mulle sano hei!
Hei......
Hei......
Älä vain sano: Hei!
Älä sano, hei - älä sano, älä sano..... jos se on vain "Ei"!
Siis hei......hei!

Mut´ jos sä sanot: "Hei!"
Hei...... 
Niin mä tahdon sen kuulla, että se on "Hei!"
Hei......
Siis, se ei ole sulta - ei - kun tulet luo ja sanot "Hei!"

Sen tahdon kuulla mä niin....
Hei.... sen tahdon kuulla niin.
Se ei ole sulta: "Näkemiin!"
Hei......
Hei......
- ei se ei ole näkemiin..... Se on se, se on se...
se on: Hei - minkä kuulla tahdon mä niin!

Koska sanan voit sanoa,
- voit niin sanoa....
tavalla kahdella, tavalla hyvällä,
tavalla pahalla...

Siis:
Hei.....
Hei.....
Niin, se sana jää elämään meidän sydämiin.....
Kun sen lausut - tavalla hyvällä, huulilla hymyilevillä
Siis:
Hei......, hei.... sen vaan kuulla mä tahdoinkin!
- ja ei se ole enää ei.

----------------------------------------------------------------------------

Mä vain makaan ja makaan, aamussa harmaassa.
Mieli ei anna nousta, keho sitä tottelee!
Mä vain makaan ja makaan......
En halua, en jaksa, ei kiinnosta - ei.

Mut herätti kello, aikaisin....
Pirinä päätäni jyskytti - kirosin.
Miksi ihmeessä sen soimaan olin laittanut?
Miksi?
Miksi?
Niin, miksi?

Mä vain makaan ja makaan, aamussa......
ulkoa kuuluu liikenteen ääniä, pihalta kantautuu puheesorinaa.
Makaan ja makaan....

Katson kelloa, kiroan hiljaa!
Verkkaan viisarit etenevät... minuutit vaihtuvat toisiin.
- tuijotan tyhjä katse silmissäni.
Mä vain makaan ja makaan, aamussa......

Tylsistyn, alkaa puuduttaa!
Mutta mieli ei anna nousta, kehon käskee vain olla.
En halua, en vain halua - enkä jaksa......
- ja kiroaan, kun olin kellon laittanut herättämään minut aamulla!

Tajuan yllättäin miettiväni, miksi vain olen!
Tajuan syvään pohtivani, mikä olen, miksi olen
- ja miksi yhä vain makaan ja makaan.

Tähänkö se menee:
Tylsiin päiviin tyhjiin hetkiin?
Tähänkö se johtaa:
Turhiin tuokioihin, toteutumattomiin tekoihin?
Tähänkö.... - niin tähänkö?

Silti vieläkin makaan......
katson taas kelloa, kiroan lisää... harmittelen!
Miksi en jaksa, miksi en halua - miksi en vain nouse?
Hengen voimattomuus lannistaa kehon, saastuttaa ruumiin!
En halua, enkä jaksa... en enää välitä...
- käännän kylkeä, nukahdan.

............. unessa....... levottomassa....... alitajunta seikkailee..... harhailee....
kierin tuskaisena sängyssä, säpsähtelen unessa.... heräilen.......!

Lopulta herään - hikisenä, tuskaisena.... mutta - jotain ymmärtäneenä!
En voi vain olla, en voi vain maata.
Huudan mielessäni itselleni: "Nouse - nyt ylös, nouse!"
Tottelen itseäni ja tajuan......
Maailma ei vain minua varten, mutta ilman minuakaan ei ole tätä maailmaa!

Enkä siitä hetkestä lähtien ole jäänyt vain makaamaan!
-------------------------------------------------------------

Kysy itseltäsi:
"Olenko koskaan kokenut ikävää?"
Todella sydämestä ottavaa, rintaa riipovaa.
Kysy itseltäsi, älä valehtele.

Mieti elämääsi, mieti menneisyyttäsi, mieti ja puntaroi!
Ikävä - toiseen henkilöön, läheiseen, rakastettuun....
- johonkin, jolla on paikka sydämessäsi!
Mieti - todellakin - mieti!

On helppo sanoa, on helppo todeta, on liian helppoa...
- Mutta kuka sen on tuntenut?
Kuka...
Sinä?
Tuo tuolla.....?
Joku tuttu kertonut?
Minä?

Kyllä, minä - minä sen olen.
Se riipii mieltä, se ahdistaa rintaa....
- se nostaa kyyneleet silmiin.

Ja kun hänestä kuulee jotain, hänet kohtaa jälleen....
- kanssaan olla saa!
Sitä ei sanoiksi pysty kuvailemaan - silloin on vain se tunne, se hetki - se!

Siksi olen onnellinen, että elämässäni on ihmisiä, joita minun tulee ikävä,
kun olen heistä erossa - liian kauan.

Kiitos, kun olette elämässäni!
..............................................................................................

Ihmisen mieli on ihmeellinen.
Ja ihminen - on kaksinaamainen........
- ainakin osa!

Hyvä tapa on asioista puhuminen, niiden ratkominen
ja selvittäminen.
- Mutta kun joillekin se tapahtuu vain ja ainoastaan
selän takana..... sinun, minun, kenen milloinkin!
Sitä en voi ymmärtää, enkä myöskään sietää.

Ehkä se menee vielä jossain leikinlaskussa, pienenä
viattomana härnäilynä, mikä peliin kuuluu.....
Vaan kun se on joillekin arkea töissä, kotipiirissä,
kouluissa.... - silloin se satuttaa, aina...... syvemmältä ja syvemmältä!

Vaan tällaiset ihmiset sitä eivät itse edes tajua!
He eivät sitä ymmärrä, mitä väärää tekevät - kun jostakusta puhuvat
toisten samanlaisten kanssa asioita hänestä, sivulliseksi sysätystä
- kuka kuitenkin hän puheen aiheena on!

Heihin eivät puheet tehoa.... eivät sanat tai kovistelut.
Turha yrittää vastata "samalla mitalla", turha selittää tai neuvoa.
Saavat vain vettä myllyynsä - ja sivummalle sinut sysätään ja enempi sinusta puhutaan.

Jos tuota kokenut olet, voit ajatella vaikka näin:
"He jotka puhuvat sinusta selkäsi takana, ovat siellä missä heidän pitää ollakin: Takanasi!"
(siksi minäkään en anna muutaman ......... häiritä mielenrauhaani).
-------------------------------------------------------------

Odotan hetkeä.... piennen pientä hetkeä.
Odotan, että saan sinut pysäytettyä!

Odotan..... hermostuneena... odotan ja odotan.
Koska se hetki on? Koska?
Joko nyt..... vai nyt.... vai nyt....... vai.....?

Tiedän, olen kärsimätön.
Tiedän..... mutta kun en voi sille mitään!
Tahtoisin sen tapahtuvan nyt.
Tahtoisin, että se pieni hetki olisi jo nyt.

Vaan vielä ei ollut aika.....
- vielä jouduin odottamaan.... hetken.
Kunnes:
Tuli se pieni hetki.
Tulit paikalle, yllätyit, näit mut.... ja
- sain sinut syliini!
Upotin suudelmiin lämpimiin, halauksiin helliin.
Kiedoin käteni ympärillesi, kuiskasin korvaasi.....
- katsoit minua hymyillen, pieni kyynel silmääsi koristaen!

Me olimme tässä! Me - vain me, aina.... vain me!
----------------------------------------------------------------

Jaksaa jaksaa.....

Alkaa vuosi taittua loppusuoralle ja väliin itseltäni tahtoo loppua usko siihen, että jaksan tehdä
kaikki ne asiat, joita olen luvannut ja päättänyt tehdä! Toisinaan on ollut pinna kireällä, kuin viulunkieli
ja sitten kun tilanteeseen lisätään heikko nukkuminen ja epämääräinen ruokailu, niin valmis
sekametelikeitto on siinä.... ei aina paras mahdollinen keitos.

Talvea hieman tässä jo toivon näillekin nurkille. Lunta tuossa vilahti muutaman päivän ajan, mutta siihen se
toistaiseksi jäi. Maa on ruskea ja märkä... ei innosta!
Toivottavasti saataisiin valkea joulu koko maahan.

Sitten pieni sivumaihinta: Mielenkiintoista huomata, että on ihmisiä, jotka ensin kertovat olevansa "suoraselkäisiä" ja pysyvänsä sanoissaan jne. ja valittavat suureen ääneen, jos heidän mielestään joku ei
ole heitä kohtaan oikeamielinen, eli pidä lupauksiaan tms., mutta itse eivät välitä lupauksistaan.
Miten tuollaisiin henkilöihin voi uskoa? Itselläni mennyt ainakin tietty luotto tietyllä tavalla.

Ja pikkujoulukausi jatkuu! Neljät pikkujoulut tehty ja vielä edessä ainakin kahdet. Yksissäkään en itse
juhlimaan ehdi, mutta eipä haittaa.
--------------------------------------------------------------------------------
Mä tunsin olevani tässä, täysin yksin!
Harmistuneena potkin kiviä märällä polulla, mitä kuljin....
- annoin sateen piiskata itseäni, en välittänyt.

Mä tunsin olevani tässä, täysin yksin!
Tuskastuneena kaikkeen kuljin tuhisten, muristen, huokaillen....
- annoin tuulen pyyhkiä kasvojani, en välittänyt.

Mä tunsin... ja tunsin.... kaikkea, mitä en halunnut tuntea!
Täysin yksin - niin yksin.

En jaksanut välittää säästä, en ympäristöstä, en mistään.... - en!
Koska olin ikävissäni!
Kaipasin - sinua.
Kaipasin.... vain sinua.... sinua... vain sinua!

Ja niin kauan kun kulkemaan yksin jouduin, tunsin olevani yksin
- niin yksin!
Sitä en vain enää tahtonut kokea.

Koska palaat?

--------------------------------------------------------------------------------
Näin heidät jälleen, tuossa kaupassa.
Väsyneen näköinen nainen mukanaan hieman nuhjuisissa vaatteissa oleva lapsi.
Näin heidät ja katselin heitä, kuten olin katsellut joskus aiemminkin.....
Nainen yritti hymyillä lapselle, tämän silmät eivät nauraneet ja kasvoilla ei
hymyä näkynyt.... - lapsi oli hiljaa ja seurasi naista, äitiään, kaupassa....

Katselin heitä, näin jälleen kuinka nainen laskeskeli kädessään kolikoita.
Katselin heitä ja näin, kuinka pala nousi jälleen tuon naisen kurkkuun ja hän
pidätteli kyyneneitä...... jotain jälleen jäisi ostamatta, jotain mitä hän tai lapsi
olisi tarvinnut tälläkin kertaa!

Katselin ja ahdistuin. Näin, kuinka heidän ohitseen kaikki kiirehtivät....
- kukaan ei katsettakaan heihin luonut. Naisella oli paha olla, silti hän yritti
näyttää lapselleen hymyä ja esittää, että asiat olisivat hyvin!
Katselin salaa, mitä heillä oli ostoksinaan.... vain yksi maitotölkki, pari säilykettä.
makaronipussi ja vehnäjauhoja. Arvelin, että nainen leipoo heille leipiä tai sämpylöitä....
makaronista ja säilykkeistä tulisi jotain ruokaa...
Vaan kauanko heidän pitäisi elää tuolla? Päivä, kaksi, ehkä viikko?

Naiselta pääsi puolittainen itkuinen huokaus. Minua kouraisi, sattui sisältä!
Lapsi nosti katsettaan ylös ja puristi lujempaa äitinsä kättä.
Tunsin kyyneleen nousevan silmääni ja päätin tehdä jotain...

Tiesin, että en itsekään mikään rahoissa kieriskelevä ole, mutta hänellä oli asiat
heikommin kuin minulla - tai varmaan kaikilla muilla kaupassa sillä hetkellä olevilla.
Kävelin hänen luokse ja kerroin, että olin nähnyt naisen äskeisen huokauksen.....
kerroin hiljaa, että en halua mitään häneltä - vaan haluan hänelle!
Vaihdoimme hiljaa muutaman sanan ja hän halasi minua kuiskaten
"Jos nukkuisin, luulisin nähneeni unta. Mutta pakko uskoa, oikea sä olet!"
Hymyilin hänelle ja hänen lapselleen, joka hämmentyneenä katseli, mikä mies oikein olin.

Kiersimme kauppaa.... ostoksia tuli hieman lisää, pientä tarpeellista ja
kassoja kohti kulkiessamme noukin mukaan vielä makeispussin lapselle.
Nainen kertoi, että ei ollut vuoteen pystynyt ostamaan edes pientä makeispussia lapselleen!
Otin toisenkin ja sanoin, että toivottavasti ei syö heti kaikkea kerralla.
Lapsi luuli minun pilailevan ja pelkäsi, että laitan pussit takaisin hyllyyn, mutta ei....
- kyllä ne mukaan tuli!

Maksoin ostokset ja toivotin heille mukavaa viikkoa.
Toivoin, että nyt säästyneet rahat auttaisivat häntä jossain muussa ja hän voisi
edes muutaman päivän nauttia elämästä hieman enemmän.
Hän jäi hieman hämmentyneenä kaikesta seisomaan kaupan käytävälle ja kun
kävelin ulospäin, kuulin takaani kirkkaan äänen "Kiitos setä!" Hymyilin!

Hyvät ystävät, tutut ja tuntemattomat. Älkää olko elämässänne liian itsekkäitä
ja kylmiä! Katselkaa ympärillenne ja muistakaa, että jos ette muulloin ketään muista,
niin joulun aikaan voisitte huomioida myös heitä, keillä ei ehkä asiat ole niin hyvin kuin teillä!

Pienillä teoilla voitte sytyttää toisille toivon kynttilän elämään, mikä
saattaa tehdä paljon hyvää - monin tavoin!

--------------------------------------------------------------------------------

Siihen oli syytä!
Siihen niin oli syytä......... mä näin vain merkkejä siitä, juuri siitä.
Se raastoi mieltä - se viilsi sydäntä - se satutti miestä.

Siihen oli syytä!
Siihen niin oli syytä...... mä tunsin vain tuntoja, outoja - vääriä, ei aitoja.
Se raastoi mieltä - se viisl sydäntä - se satutti miestä.

Koitin huutaa apua, ääneti katseellani.
Koitin haroa tukea, ketään koskettamatta.... kehenkään osumatta.
Mutta siinä vain olin, keskellä kaikkien - silti yksin.
Siinä vain olin, pimeydessä tunteiden - keskellä päivää.

Siihen oli syytä!
En saanut ahdistusta mielestäni irti, en kipua pois sisältäni.
En - vaikka yritin, ravistin ja ravistin, ääneen kirosin.
Siihen oli syytä!
Se repi mieltä palasiksi, tuhosi tunteita - haihdutti lämpöä mielestä.

Ja miksi se kaikki?
Miksi niin..... miksi siihen oli syytä?

Syy - olit sinä!
Vain sinä, ei ketään muu - ei mikään muu..... vain sinä.
Mieleni tunsi jotain, enemmän kuin aiemmin - ja siksi se tunsi, mitä tunsi..... koska...
- koska oli vain sinä - ja olet juuri se, mitä olet - olet sinä!

Mieli miehen toivoo, sydämelle huutaa.... kuuntele ja tunne!
Ymmärtäisi sen, että se syy olisi se, mitä sinä sanot - eikä mikään muu, enää koskaan!
---------------------------------------------------------------

Päivä harmaa, syksyinen. Ilma tuulinen ja märkä.
Mitään valoisaa ei maailmassa näkynyt minulle, paitsi.... sitten....
- kännykkäni piippasi, merkkiääni tuttu!
Viesti - sinulta.
                                                

Hymyilin, pieni hetki aurinkoinen päivässä harmaassa syksyisessä.
Olet siellä, silti tässä - lähellä - piristit minua ja vastasin
hymyillen.... - vain sinua ajatellen!

Enkä välittänyt säästä, en syksyisestä tuulesta... en laskuista arkisista,
muista murheista maallisista! En, koska elämässäni oli valoa ja iloa - ja
aurinkoa - sinut!
-----------------------------------------------------------------

Aaltoili ajatukset kevyet.... leijui mieli tunteiden merellä.
Oli olotila aurinkoinen ja kevyt... onnellinen!
Sai koko kehon hymyilemään vain aamu yhteinen.....

Halasimme, halasimme... lisää.... suutelimme..... tunsimme vain toisemme....
- muuta emme tarvinneet.

Leijui mieli hetkeen koettuun ja tunsin huulillani vielä maun huultesi.
Ihollani leijui tuoksusi ja hiljaa suljin silmäsi - olit sylissäni, edelleen....
- kuten vain vielä hetki sitten!

Tahdoin jo siihen takaisin, nopeasti... uudelleen.... nopeasti...
- luoksesi sinun!
Katsoin kelloa ja tuhahdin. Ei, vielä en pääsisi takaisin, vielä en näkisi sinua....
Mutta silti hymyilin! Olin koko sydämeltäni sinun....
Enkä enää muuta halunnutkaan, en nyt enkä tulevaisuudessakaan!

Ja jo kaipasin aamua seuraavaa, kun viereltäsi saisin herätä - hymyillen!
--------------------------------------------------------------

Mä tunsin outoa, voimakasta ja huumaavaa... jotain outoa!
Rinnassani poltti jotenkin - erilailla - tavalla kuumalla.
Ja aina kun näin sinut, se polte vain yltyi ja yltyi.

Rintani sykähteli lujaa.... pulssini kiihtyi ja silmäni loistivat.
Katselin sinua - uudelleen ja uudelleen ja olin onnellinen.

Mitä tunsinkaan, mitä koinkaan - vuoksesi sun?
Olin kuin sulaa vahaa sydämestäni saakka.....
Sinusta!

Ja tahdoin tuon tunteen jatkuvan - täältä ikuisuuteen ja sen jälkeenkin!

Halusin olla sulaa vahaa, sinulle...- vain sinulle.
Vain toivoen, että sen osaisin näyttää teoilla, pienillä ja pienemmillä....
- kertoa sanoilla erilaisilla... ne jotka kuuluvat vain sinulle.
Olla vain sinun vahasydämesi.
-----------------------------------------------------------------------------

Syksyn merkkejä ilmassa

No niin, sitten se syksy alkaa tehdä tuloaan oikein selkein askelin.
Vettäkin on välillä satanut ja illat ovat viilentyneet nopeasti. Päivisin on vielä ollut mukavan lämmintä,
jopa tällainen vilukissa on vielä pystynyt liikkumaan jopa ilman takkia ulkosalla.

Töitä on saanut tehdä kiitettävästi ja terveenä ainakin toistaiseksi olen saanut olla, hyvä niin.
Joku voisi kysyä, eikö minulla ole mitään muuta kuin työ ja nukkuminen, mutta onnekseni
voin sanoa, että on ja kiitos muutamalle todella upealle ihmiselle siitä, että elämästä löytyy
väriä - lämpöä - hymyä ........ jne. ja kun taas poissa on sellaisia kuvioita, jotka eivät ole olleet
todellisia kaikin puolin, mutta elämä on... aina sattuu ja tapahtuu.
--------------------------------------------------------------------

Mä katsoa sain sun silmiä vain, mietin mitä niiden taakse kätkeytyy.
Mä katselin ja katselin, mietin ja arvailin.
Mutta - sinä et paljastanut mitään, et silmiini katsonut suoraan - et koskaan.

Mä katsoa sain noita salaperäisiä silmiä vain, vain hetken miettien....
mitä ne näkevätkään, mutta mitä ne piilottavatkaan.
Vaan - sinä et kertonut, et näyttänyt, ei katseesi paljastanut koskaan suoraan mitään - ei koskaan.

Mä katsoin ja katsoin, sen hetken mitä sain.... silmiäsi vain.
Oudon katseen usein vastaani sain, ei lämmin se ollut - ei kylmä se ollut....
se oli vain jotain, mikä ei kertonut koskaan mitään..... oli kuin olisi tyhjä ollut, vaan
silti täynnä kaikkea - mitä et takaa silmien paljastanut koskaan, et suoraan..... etkä muutenkaan.

Lopulta en enää voinut katsoa sinua silmiin!
Lopulta väsyin miettimään, arvuuttelemaan.... toivomaan, että näkisin salaisuuksiin
taakse noiden silmien.... tietäisin, mitä katseesi kertoivat - mitä ne tarkoittivat.
Väsyin, silmieni katse siirtyi sivuun... toisaalle.... en enää voinut, en enää jaksanut.

Jäit yksin tuon salaisen katseesi kanssa, jäit - tyhjän ja täynnä salaisuuksia olevien katseittesi kanssa.
Ja poistuessani mietin, osaako kukaan koskaan katsoa sinua silmiisi niin, että
ymmärtäisi mitä silmäsi sanovat.....

----------------------------------------------------------------------

Se oli ruosteenpunainen,
tuo väri kyynelten.
Ne valui poskille - ahavoituneille.

Niitä kuivaks´ saanut en,
ne valui läpi sormien,
kun käsilläni piilotin
mä kasvoni peittäen.

Se oli ruosteenpunainen,
tuo väri kyynelten.
Ne valui poskille - ahavoituneille.

Tippui välistä sormien, kyyneleitä hiljalleen.
Huuleni värisevät kostuttaen.
Maistoin kielellä suolan
kyyneleen huulilleni tuovan....
ruosteenpunaisen!

Se oli ruosteenpunainen,
tuo väri kyynelten.
Ne valui poskille - ahavoituneille.

Värisevin huulin kuiskailin,
sanoja sanottuja vielä tapailin.
Ei, en saanut sanottua sanaakaan,
minut valtasi tunne vaan....
- sisältä ahdistaa!
Ja ruosteenpunaiset kyyneleet,
ne valuvat poskilleni hiljalleen.

.... yhä uudelleen ja uudelleen......
------------------------------------------------------------


Heräsin hymyillen, valkoisten lakanoiden välistä - venytellen.
Aaaah...... muistelin hetkiä eilisen! Oi, miten olinkaan saanut nauttia.....
- elämä oli kuin olikin ihanaa!

Hiljaisuuden rikkoi pieni tuhina, sängystäni....
Katsahdin vierelleni ja näin siinä sinut!
Nukuit vielä niin levollisesti, kaunis - onnellinen hymy kasvoillasi.
Silitin varovasti hiuksiasi...... katseellani suutelin sinua, en tohtinut herättää!

Nousin hiljaa..... astelin keittiöön... ahertelemaan.
Valmistin aamiaista, jotain pientä vain - ja palasin luoksesi sängylle.
Silitin uudelleen noita pehmeitä hiuksiasi, nyt laskeuduin vierellesi ja suutelin...
- poskeasi.
Hieman havahduit, hymyilit... - varovasti avasit silmäsi ja katsoit minua
säteillen, onnellisena.... saaden mieleni ja sydämeni leijumaan, korkeuksissa uusissa!

Tulin vierellesi, otin sinut kainalooni. Painoit hiljaa pääsi rinnalleni jääden siihen.....
Meillä ei ollut kiire mihinkään - ei aamiaiselle, ei toisaalle - ei mihinkään.
Oli vain se hetki ja me kaksi!

Hiljaa vaihdoimme sanoja, juttelimme eilisestä. Naurahdimme.... muistelimme
mitä kaikkea teimme - mitä kaikkea halusimme..... ja mitä me todella halusimme...
- me halusimme.......
Nousin hieman, vaalea peitto heilahti kauniin vartalosi päältä sivuun ja halasin
sinua, suutelin hieman..... pidin vain lähelläni.... hellien hiljaa.

Ummistit silmäsi, annoit kätesi vaeltaa selässäni, kun vein sinua.....
tein väreitä viileitä, kiusallisen kiihoittavia - sinulle... annoin sinun nauttia!
Ja aamusta tuli kaunis, meidän kahden.

----------------------------------------------------------

Istuin kivellä, puron reunalla ja katselin solisevan veden juoksua.
Hiljaa virtasi vesi kohti uomia suurempia ja isompia puroja -
kohti jokea, mikä yhtyisi toiseen - isompaan ja lopulta löytäen järven tai meren.

Istuin ja katselin. Purossa ui veden juoksun mukana lehtiä, syksyisiä.
Ne pyörivät kivien lomassa, jotkut upposivat kokonaan vaan toiset
keinuivat pinnalla sinnikkäästi edeten purossa kauemmaksi ja kauemmaksi.

Mietin elämää.... se oli kuin puron soliseva vesi.
Mietin ja ajattelin, mistä olikaan kaikki lähtenyt - miten oli jo tähän asti tultu...
ja mihin se oma elämän virta vielä veisi.

Ajatukseni keskeytti näky erilainen - purossa......
Jokin höyhen keinui majesteetillisen hiljaa veden yllä. Ei antanut pienten
kivikkojen häiritä keinuntaa, ei etenemistä laisinkaan.

Mietin, mistä höyhen matkaan oli tullut, kun näin sen päällä pisaran
- kristallin kirkkaan pisaran.
Joku oli sen laittanut matkaan, uimaan purossa eteenpäin
- toivoen että se löydettäisiin.........

Ja kuin jossain määrätty olisi ollut, tuo höyhen pisara matkustajanaan,
pysähtyi kohdalleni kiven vierelle siihen puron reunalle, missä olinkaan.
Tuijotin näkyä hiljaa - en osannut sanoa mitään, en ajatella
- olin vain lumoutunut.... toivoen, että se olisi minulle!

Niinpä nousin ja lähdin kävelemään... eteenpäin....
puroa vastavirtaan ylöspäin, toivoen että löytäsin hänet, ken tuon
höyhenen pisaran kera matkaan laittanut oli!
Ehkä juuri minua varten, ehkä....

Ja minä taivalsin ja taivalsin ja lopulta näin jotain.......
Hymyilin! Se oli sittenkin minulle - se höyhen kera pisaran.

----------------------------------------------------------------------

Alkoiko kesä jo?

Niin, otsikosta sen huomaa, mitä minäkin kuten varmaan monet muutkin ovat miettineet!
Eli missä se kesä on? Onko kesää jäljellä? Sataako vettä... juhannuksenakin......?
Mutta vaikka on ollut hieman viileähköä, mikä toisaalta on aivan normaalia näin alkukesästä,
niin ketään ei ole kai huomannut sitä iloista seikkaa, että itikoita tms. ei ole niin paljoa
lennellyt riesana! Itse en ainakaan ole huomannut.

Lomia jo moni viettelee. Itse meinaan pidellä hieman pätkissä taas lomaa, kuten viimeiset
xxx-vuotta (ette halua tietää). Missä sitten näitä pätkiä vietän, olenko jonkun kanssa vai miten...
- en osaa itsekään noihin vastata vielä. Otan päivän kerrallaan ja nautin elämästä
niissä puitteissa, kuin vainkin saan ja kykenen - sekä osaan.
---------------------------------------------------------------------------------

Oli aika, juuri sellainen.... me kahdestaan naurettiin ja elettiin.
Oli aika!
Kaikkea koettiin, isoja iloja - pieniä juttuja.... kaikkea.
Oli aika!

Sitä se oli, jotain taianomaista - jotain outoa, erilaista.
Kaksi vierasta - silti tuttua.... toisissaan, toisilleen...... kylmässä maailmassa.
Oli aika!

Vaan kerran se katosi. Hävisi, kuin savukiehkura tuuleen... taivaalle....
Meni aika!
Ei jäänyt kuin mieleen ne hetket, joita oli ollut silloin..... silloin, kun oli aika.
Vaan sitten ei ollutkaan mitään, kun...
Meni aika!

Tuli tyhjyys... tuli kuilu kahden väliin! Outo, ylipääsemätön.... - ja turha!
Tuli epävarmuus, tuli tuska.... tunne siitä, että kaikki kaunis
jopa muistoista vietäisiin pois... ja jäisi eteen vain se pimeä kuilu - täysin turha!

Aikaa kului.... kellon viisarit kiersivät kehää.
Vaihtui tunnit päiviksi, vaihtui päivät viikoiksi.... vaihtui viikot kuukausiski...
Aikaa kului....

Ja sitten, jostain tuli eteeni... silmiini.... jotain, mikä sai kyyneleet niille nousemaan!
Jostain kaukaa - silti niin läheltä - kerroit minulle, että ....
Sydämeni oli pysähtyä! Silmäni vain tuijotti niitä sanoja!
Huusin sisälläni itselleni.... - rakentaisimmeko sillan tuon kuilun yli?
Toivoin ja toivon - rakentaisimmehan.....!

Jotta olisi.... jotain, aikaa sellaista mitä ei voisi olla muuten.
--------------------------------------------------------------------------------

Vihdoinkin oli vapaata! Päätin käyttää sen hyväkseni ja herätä varhain.
Auringon kirkkaat säteet valaisivat aamuani ja katselin ulos.... luonto oli vielä
hieman unessa.... vain lintujen laulua kuulin, eipä edes liikennettä paljoa ollut.

Päätin lähteä reippailemaan. Joskus aiemmin olin tykännyt kulkea metsissä...
samoilla vain poluilla ja nauttia luonnosta. Nyt päätin pitkästä aikaa taas tehdä noin.

Vaan ensin kunnon tankkaus ja sitten päälle ja ulos.
Hetken mietin, minne lähtisin. Aivan kodin läheisyydessä ei ollut oikein sopivia
metsiä pienelle retkelle, jotenka ei muuta kuin auto alle ja matkaan.
Ajelin sinne tänne ilman sen kummempaa suuntaa ja lopulta erään pienen kantatien
varrelta löysin siitä erkanevan metsätien, käännyin sille.
Ajettuani hetken matkaa löysin paikan, mihin saatoin jättää autoni parkkiin ja
sitten vain hieman katselemaan maastoa, missä sitä olisi, että löytäisin takaisin autolle.

Lähdin kävelemään. Hetken matkaa kävelin tuota metsätietä eteenpäin vaan jonkin aikaa
sitä kuljettuani näin pienen polun ja päätin lähteä sitä pitkin kulkemaan.
Tuo polku kiemurteli vanhojen kuusien lomassa.... ja jonkin aikaa kuljettuani
huomasin, että sitä ei ollut ollenkaan! Mitä? Siis ei polkua...... edessäpäin.
Päätin kääntyä, vaan samassa kun olin lähdössä takaisinpäin, kuulin hentoista laulua
jostain... se kuului tuolta edestäpäin!

Olisiko siellä joku? Vai tuuliko tepposensa teki? Mietin hetken ja tunsin pulssini
kiihtyvän. Päätin lähteä katsomaan, mistä tuo laulu tulisi.
Hiljaa etenin, astelin varovasti etten vain millään varomattomalla astumisella
rasauttaisi vaikka jotain kuivunutta puunoksaa halki ja tuo jokin, mikä yhä lauloi,
pelästyisi ja ehkä katoaisi minulta!

Olin jo jokusen minuutin kävellyt, kun eteeni aukeni yllättäin sammaloitunut,
hieman kivetty polku! Katselin sitä ihmeissäni ja mietin, miten ihmeessä täällä
keskellä metsää olisi tuollainen.
Ja taas tuo laulu kuului!

Lähdin etenemään tuota pientä polkua pitkin ja sen päähän päästyäni tulin
keskellä metsää olevalle pienelle aukealle, mihin aurinko pääsi paistamaan
kirkkaana pilvettömältä taivaalta. Katselin ympärilleni, laulu oli lakannut... vielä
hetki sitten se oli kuulunut - ja kuulunut tosi läheltä.
Jäin seisomaan aukean laidalle kun kuulin:
"Sinä tulit!" Pelästyin. Joku puhui minulle. Pääni pyöri ympyrää, vaan en alkuun nähnyt
ketään.... missään, sitten tuo jokin sanoi uudelleen saman ja nyt näin hänet.....
Hymyni nousi sydämestäni saakka!
En olisi tätä odottanut, en ikinä.... mutta mitä näinkään... se minut onnellliseksi sai.
Ja juoksin suoraan hänen luokseen kaapaten hänet syliini, suudellen kevyesti poskelle.

Enkä voinut kuin olla onnellinen, että olin päättänyt lähteä vaeltelemaan pitkästä aikaa!
----------------------------------------------------------------------------

Tule mun luo!
Tule... tule mun luo...... jälleen.....
Tule mun luo!

Ota kädestäni kiinni, minkä sulle ojennan....
Katso silmiini avoimiin, näe niiden taakse.
Tunne sielussa se, minkä tunsit silloin....

Tule mun luo!

Älä karkuun enää juokse, älä itseäsi pelkää.
Älä turhaan aristele ja itsellesi uskottele, että ei - ei... ei enää...
Vaan, pyydän:

Tule mun luo!
Tule... tule mun luo....jälleen...
Tule mun luo!

Tunne se, mitä tuntea sait. Tiedät sen tunteen.... edelleen...
siellä syvällä sisimmässäsi!
Tunne se, mikä nauraa sut sai. Tiedät sen tunteen.... vieläkin...
siellä..... missä ovat muistotkin!

Tule mun luo!

Anna mun hiljaa sulle kertoa,
anna mun hiljaa sulle todeta,
anna mun hiljaa sulle näyttää..... Mitä sinä oletkaan....
Vaikka edes yhtenä aamuna, yhtenä yönä, yhtenä iltana.... milloin vain.

Siksi niin pyydänkin:
Tule mun luo!
Tule....tule mun luo....jälleen...
Tule mun luo!

Sinut vain leijumaan haluan, vaikka vain hetkeksi.
Sinut kun onnelliseksi haluan - ikuisesti!
Ja sen voisin hetkeksi, pienenä ikuisuutena tehdä... jos vain
Tulet mun luo.
-------------------------------------------------------------------------

Sä kerroit olevasi arka, sä kerroit että olet sirpaleina.
Suhun sattui sisältä hiljaa, suhun sattui kaikki ulkoapäin.
Sä pelkäsit elämää..... pelkäsit itseäsi......
ainoa mitä et pelännyt, oli yksinäisyys - pimeässä.
Vain sillä koit olevasi turvassa.

Sä tärisit, kerroit mulle arkaillen.
Sä pelkäsit, että nauraisin. Sä välttelit katseitani..... väistelit
kosketuksia.... et halunnut, et uskaltanut... et osannut, antaa tulla lähelle!

Kuulin tarinoita elämästäsi.
Kuulin hetkiä menneisyydestäsi.
Kuulin äänessä itkua, vaikka en nähnyt kyyneliä....
Kuulin äänessä pelkoa, vaikka koititkin sitä peitellä....

Lopulta en enää voinut vain olla!
Otin sinusta hiljaa kiinni. Otin vain käsistäsi.... pehmeästi ne suljin omiini.
Tärisit.... katsoit minua pelästyneenä... arkaillen.
Pelkäsit kai, mitä tekisin.
Vaan kuiskasin hiljaa pari sanaa sinulle.... irroitin otteeni ja sain sinut
otettua halaukseen..... varovaiseen, ensimmäiseen........

Kuulin, kuinka kyyneleesi valloilleen pääsi ja itkit olkaani vasten.
Tunsin, kuinka puristauduit minua vasten..... kaipasit turvaa, suojaa...
- ja sitä minä halusin antaa!

Ja tuon hetken jälkeen lupasin sulle, lupasin ikuisesti....
suojella sinua niin kuin osaisin, turvanasi olla niin kuin taitaisin....
kädet ympärilläsi pitäen. Olisin lähellä - vaikka olisin kaukana - ikuisesti!

Silloin tiesit, että en olisi mitään mitä pelkäsit.
Silloin tunsit, että en olisi sitä mitä ajattelit.
Ja sun oli pitkästä aikaa hyvä olla. Hymyilit!
------------------------------------------------------------------

Väsyttää.... silmät vain puolitangossa.... nukuttaa...
Mies haukottelee, venyttelee.
Mikään auta ei - väsy voiton vei.

Pinnistelee, yrittää... yrittää... ei vain jaksa.
Nukuttaa, voimat vähenevät ja uupumus valtaa mielen...
- vie miehen.

Valuu luomet päälle silmien, pimeyden mieleen tuoden
- uneen miehen vieden.
Ei jaksa... ei - haukottelee hetken, sitten painuu pää... hiljalleen.
Siihen jääden, nukahtaen... tuhisee tuo mies, väsynyt - täysin uupunut.

Uni miehen vei, mitään mahtanut hän ei!
Päiväuneksija kesken kaiken, torkkuja ottaen.... siinä hän oli:
 Nukahtanut mies.
----------------------------------------------------------------------------

Kiitos ja näkemiin.
Aikani kuuntelin, selityksiä ja selityksiä..... kaikesta.
Sä et vain ymmärtänyt tai et vain tajunnut... ei, et todellakaan
- luulit että tietäisit, luulit vaan et tiennyt.

Kiitos ja näkemiin.
Aikani seurasin sivusta, selittelyä ja sepittelyä....kaikesta.
Sä et vain ottanut onkeesi, et niskasta itseäsi nostanut - etkä kuunnellut
- luullen että riitti kun omaa mielikuvaasi intit ja intit.

Kiitos ja näkemiin.
Päätin antaa olla, päätin sivuun mennä.
Mitä sitä turhaan yrittää, kun et halua neuvoja - et kuunnella sanoja,
ehkä joltain toiselta, ehkä asioita kokeneelta....
Mutta kun ei niin ei.
Sä olit vain sä - inttäen vain sä.

Joten miksi turhaa yrittää.....
Sanon vain:
Kiitos ja näkemiin.
Yritä pärjätä avuitta, neuvoitta..... mitään.

Ellet silmiäsi avaa  - mieltäsikin, on taipaleesi raskas....
-tulet sen vain huomaamaan!
Elämä ei ole helppoa, mutta siitä voi tehdä siedettävää...
- kun suostuu toisten neuvoa ja auttaa - tarvittaessa.

Siihen saakka:
Kiitos ja näkemiin!
-----------------------------------------------------------------------------

Mulla oli ne hetket, täysin omat - hiljaiset.

Nautin tuokioista omista, nautin..... kuten nytkin!
Olin omillani, olin itselleni... vain omalle sielulleni, sydämelleni.

Pitkästä aikaa!

Mulla oli ne hetket, täysin omat - onnelliset.

Nautin ajasta omasta, nautin....kuten nytkin!
Olin itselleni, olin rauhassa.... vain omalle mielelleni, maailmalleni.

Pitkästä aikaa!

Kaivoin esille levyn, katselin sen kantta ja sivelin sitä hetken....
Otin levyn esille ja asetin soittimelle..... nostin neulan hitaasti,
kuin elokuvassa..... hitaasti - laskin sen levylle, varovasti... uralle...
- ja kohta asunnon täytti nuo sävelet....... kevyt huokaisu!

Nautin tästä tuokiosta!
Pitkästä aikaa!
Minä - itselleni, vain omalle sydämelle - vain omalle sielulle.

Asunnossa oli vain minä ja tuo musiikki.
Seurasin levyn tasaista pyörimistä soittimella.
Musiikki ja tuo pyöriminen sai minut lähes maagisen hypnoottiseen,
onnelliseen tilaan - olinko nirvanassa.....!!!?

Nautin.
Sain olla taas, pitkästä aikaa..... itselleni.
Ja vain musiikki kuului asunnosta.
------------------------------------------------------------------------

Pääsiäisen viettoa vai mitä tämä onkaan.

No niin, miten sitä pääsiäistä pitäisi oikeasti viettää tai juhlia?
Itselläni ei ole oikeastaan mitään erikoisempia pääsiäisperinteitä. No joskus lapsena
käytiin tietysti virpomassa lähialueilla, vaikka lapsia oli kulmilla aika paljon, riitti niitä
nameja jokaiselle. Hyvin oli vanhemmat pitäneet huoli, että jokainen sai ainakin jotain!
Nyt viime vuodet ovat menneet pääsiäisen suhteen osittain töissä, kuten tänäkin vuonna.
Kiirettä ja hieman rauhallisempaa - sitähän se on aina, kun pyhiä on enemmän kuin yksi.

Mutta sitä tulee aina ihmeteltyä, että ihmiset sekoavat aina tällaisten pyhien eteen tullessa!
Ruokakaupoissa on älytön kuhina ja sitä tavaraa ostetaan kuin oltaisiin vähintään kuukausi
kotona ilman, että käydään ruokaostoksilla. Itsellä ei ole oikeastaan koskaan ollut tuollaista
ongelmaa ja en onneksi ole edes ainoa, joka ajattelee samoin.
---------------------------------------------------------------------

Mä luulin, että mulla oli kaikki! Mä niin luulin.
Mä luulin, että se riitti kun olisi yksi - joku, sinä.
Mä niin luulin.....

Ja aikani olinkin onnellinen, siinä elämässä - kanssasi.
Mä nauroin, ilakoin ja elin.
Aikani..... kun oli se yksi - joku, sinä.

Vaan...
Mä kuulin, että sulla olikin muuta! Mä niin kuulin.
Mä kuulin, että ei riittänyt se yksi - oli joku, toinen.
Mä niin kuulin.

Ja aikani sitä kuuntelin, epäilin - ihmettelin.
Silti koitin olla, elää ja jaksaa.
Aikani.... kestin, kunnes oli enemmän sulle se joku, se yksi - se toinen.

Ei siinä enää riittänyt puheet, en enää uskonut - enkä halunnut.
Sä vain nauroit - kylmästi, murhaavasti - vain nauroit.
Etkä enää välittänyt, ehkä et koskaan välittänyt....
Ja mä niin kuolin, niin hiljaa sisältä kuolin!

--------------------------------------------------------------------------

 Auringonpaisteen kirkkaan sain aamulla kasvoilleni.
Hymyilin!
Tästä päivästä tulisi iloinen, sydäntäni hellivä - onnellinen.
Hymyilin!

Nousin, kahvit laitoin tulemaan, laulelin ja viheltelin....
ulkoa kuului lintujen laulu, niitä matkin, minkä taisin.
Hymyilin!

Kohta tuoksui kahvi...... nenääni hiveli!
Kaadoin kuppiin höyryävää kuumaa, tuota juomaa tummaa
ja maistelin sitä hiljaa, samalla ulos ikkunasta katsellen!

Auringonpaisteen kirkkaan yhä kasvoilleni sieltä sain.
Hymyilin!

Otin croisantin, haukkasin sitä kahvin kanssa ja hymyilin.
Olo oli levollinen, onnellinen - mitä ihanin.
Ei häirinnyt murheet, eivät asiat ikävät!
Tänään paistaisi aurinko minulle.
Hymyilin!

Join kahvit ja päätin,
sisälle en voisi jäädä, näin upealla säällä.
Ja ulos siis lähdettävä oli - auringonpaisteeseen kirkkaaseen.
Hymyilin!

Se päivä oli hyvä!
Kiitos aurinko armas siitä.
Hymyilin, kun nukkumaan illalla menin.
---------------------------------------------------------------------

Mitä? Olenko mä ollu muka häiriöksi?
Paljonko? Missä mä oon?
Kuka maksaa? Tarjootko sä yhdet?
Missä sä oot? Monelta tulee pilkku?
Saanks´ mä vielä yhdet? Ootko sä aina noin vittumainen?

Huokaan ja huokaan....
Tällaista se taas on ollut - ja sitä se taas tulee olemaan.

Mikä ihme siinä onkaan, että meidän Suomalaisten on aina
- siis aina - vedettävä itsemme sellaiseen koomaan, että emme tajua mistään mitään?
Ja sitten ollaan muka olevinamme "kovia" kun ollaan juoppohulluuden ja
maksakirroosin välimaastossa!

Ei helvetti, sanon.
En mikään absolutisti ole, itsekin joskus lasiin kosken - tunnustan.
Mutta järki se olisi pidettävä päässä, kun ottaa.
Viina on viisasten juoma, kyllä. Mutta viisaspa osaa lopettaa sen ottamisen ajoissa!
Tyhmä vain juo ja juo ja juo.... kun ei tajua!   

Muutaman alkoholistin tunnen ja muutamasta valitettavasti tiedän, että
elleivät he paranna elämäänsä - alkoholi vie ja lujaa, valitettavasti.
Mutta minkäs teet? Säälittää.... tuntuu pahalta, vierestä katsoa ja huomata...
- tuokin menettää elämästään paljon "kuningas alkoholin" vuoksi!

Ja näin pitkinä juhlapyhinä sen erityisesti aina saa huomata, valitettavasti!
Kun ei osata muuten pitää hauskaa, kuin ympäripäissään - ja vasta sitten.
------------------------------------------------------------------

Juteltiin puhelimessa pitkään. Kerroit, kuinka yksinäiseltä elämäsi tuntui.
Vaikka vierelläsi, lähelläsi, oli toisia - hyviäkin ystäviä.... - ja lapsia,
jotain silti sinulta puuttui. Olit silti yksin!

Kerroit haikeana aamuista, yksinäisistä. Ilman lämpöä vierellä olevaa,
toista ketä voisi halata - saada suukon pienen, edes toisinaan.

Sä avauduin maailmastasi, tunteistasi - itsestäsi.
Sä kerroit, miten olit kauan jo kaivannut..... siihen viereen jonkun halunnut.
Mutta.... - kenet?

Päätettiin tavata, jutella ja .... niin, jutella.
Tavattiin.
Sä kerroit lisää, katsoit mua silmiin ja näin katseestasi - ikävää....
sitä tunnetta kohtaan, mitä kaipasit, mitä halusit.

Purit hammasta, sua sattui, sisältä.
Mä nousin ylös tuolilta, tulin vierellesi ja kyykistyin.
Kiedoin käteni ympärillesi, suukon painoin poskellesi.....
emme sanoneet mitään, siinä oltiin vain hetki, katsoen toisiamme - hiljaa.

Lopulta sanoa päätin...
"Ehkä se sulle pitää antaa, aamu lämpöinen." Sä ymmärsit mua
ja hymyilit, pitkästä aikaa - hymyilit - edes hieman.

Juteltiin, vielä ajatuksia erilaisia ja sut sain jopa nauramaan!
Mielessäni itseäni onnittelin, silmissäsi kun näin jo loistettakin....

Halasimme erotessamme, vaikka tiesimme....
sinä saisit vielä aamun, lämpöisen..... herätä viereltä toisen,
edes ..........
Ja minä, ystävänä sydämestäni, sulle lupasin - halaten.
-----------------------------------------------------------------

Ai niin, enpä muuten ole saalistanut ainuttakaan "pääsiäistipua" tänäkään vuonna!
Miksi en? No, koska olen kiltti ja ujo - eikä ole ollut aikaa.

 -------------------------------------------------------------------------

Tässä minä olin, kuten olin ollut aiemminkin.
Istuin.
Tässä vain olin ja mietin, ajatuksissani tyhmissä, tyhjissä - omissa.
Istuin.
Tässä... - niin tässäkö se oli? Vain tässä.

Olin istunut ties kuinka kauan, miettinyt omiani ja ollut....
aikaa en ollut edes katsonut, sen kulkua en huomannut.
Istuin.

Sitten yllättäin, sinä siihen tulit ja viereeni istahdit.
Katsahdit, hymyilit..... ja sanoit jotain,
En sitä kuullut, vain äänesi soivan kuulin.
Ei, sittenkään kaikki ei ollut vielä siinä - eikä tässä!

                                                                                   

Tässä oli nyt muuta, olit sinä!
Piristit hetkeäni, elämääni - sieluani.
Siitä sanoilla varovaisilla sinua kiitin ja vastauksen sain sulta - hymyillen!

Kiitos.
-----------------------------------------------------------------

Olin vain omissa oloissani, kiertelin kauppoja mitään etsimättä.
Katselin ihmisten hyörinää, elämää.... toisten kiireitä ja ilmeitä.
Itselläni oli rento olo, sain rauhassa olla ja mennä.

Päätin istahtaa kahville, hetkeksi vain pysähtyä.
Kahvi eteen ja istumaan. Siinä sitä vain olin, rauhassa - yksin.
Vaan sitten....

Puhelin heräsi, viestiä ilmoitti.
Otin sen käteeni ja katselin, ketä nyt vaivasi... töitäkö oli vai mitä lie.
Se olikin..... hän - vuosien takaa!
Hämmästyin, jäin puhelinta tuijottamaan - se oli hän..... todellakin, vuosien takaa!

Mietin, miksi viestin sain, mutta päätin vastata
ja hetken päästä taas, puhelin herää eloon ja vingahtaa... viestistä uudesta ilmoittaa.
Se oli taas - häneltä, joka jonnekin katosi - vuosia sitten - ja nyt...
hän onkin lähellä, viestien äärellä..... - melkein läsnä!

Mutta miksi?
Mietin ja ihmettelin. Kuitenkin taas vastasin....... olinko tyhmä vai miksi tein niin?
Kyselin puoliääneen, varmaan joku ohikulkija muminani saattoi jopa kuulla.
Miksi nyt..... vuosien jälkeen..... miksi?

Muutama viesti vaihdettiin, en tiedä miksi, mutta vaihdettiin.
Viimeisessä viestissä hän kysyi, josko tavattaisiin!
Ja jäin ihmettelemään.... miksi!

Kahvi kylmeni, sitä en tajunnut edes juoda kun viestejä ihmettelin
ja niihin vain vastailin.
Eikä se kaunista - ainakaan mahdottomia tapauksia!
----------------------------------------------------------------

Mitä sitä tekisi - yöllä...

No niin, tietenkin jotkut hieman villimmän mielikuvituksen omaavat saattavat ajatella otsikosta
tietenkin ihan mitä sattuu, mutta koska meikäläinen on kuitenkin - ainakin joskus - hieman ujohko, niin ei nyt ei ajatella mitään levottomia. Tämä on kuitenkin "perheohjelma!"

Niin, katselin kelloa ja huomasin sen olevan 01. ja rapiat. Perjantai meni sitten erilaisten asioiden säätämisessä ja hieman muutama juttu kalvoi mieltä, niin piti päästää höyryjä ulos ja
mikäs se... ensin aloin kokkailemaan, tai no tein vain makaronilaatikkoa tuossa hetki sitten ja
sitten pientä sisustamista. Onneksi en rymynnyt samaan malliin, kuin hiljattain eräs naapuri joskus kolmen aikaan yöllä.... mutta ne äänet sopivat paremmin siihen levottomiin ajatuksiin.

Hiukkasen siirtelin sitä sinne, tätä tänne, tuo meni tuonne ja ... kas, mistä nuo pari "villanorsua" (lukijoille tiedoksi, villanorsu on villakoirasta kehittynyt isompi otus) ilmestyivät? Ei muuta
kuin pikana imuri käteen ja nopsaan "norsut" pois. Eipä tuo "huuveri" onneksi pidä mahdottomia
ääniä, joten en usko että naapurit tulevat joukolla huomenna lynkkaamaan.
------------------------------------------------------------------------------------------

Jouduin oven sulkemaan.
Lähteä piti!
Matka outo alkoi, taakseni en katsoa saanut.
Jouduin oven sulkemaan.
                          
Etenin, katseeni maata viisti, mieleni mukana laahusti.
Lähteä piti!
Turvallisesta, lämpöisestä, pois mut työnnettiin.
Ei, paluuta mulle ei suotu.                                      

Jouduin oven sulkemaan.

Ovi jäi taakse...
hämärtyi kuva siitä.
En jaksanut kohta sitä enää muistella, ei vain jaksanut.
Oli se lopullisesti suljettu.
Lähteä piti!

Kauan ilman mitään sieluni vaelsi,
kauan vei kehoa ties minne.
Ei, paluuta mulle ei suotu.
Siis vain kuljin, vaikka paikoillani olin! 

Matkasin aikani, eksynyt olin - itseltäni.
Enkä huomannut edessäni....
en sitä vain tajunnut mielessäni....
Siinä oli, uusi ovi!

Miten mies voikin olla sokea?
Miten tyhmä hän itselleen olla voi?
Kirosin itseäni, kun sen avasin ja...
- uusi maailma aurinkoinen, se sieltä katseli.

Meni hetki, ennenkuin ymmärsin, että
tämähän oli ollut tässä jo kauan
- ovi uusi, uuteen maailmaan - uuteen elämään!
Astuin sisälle, minut vastaanotettiin....
Käännyin vielä kerran, tuosta ovesta kiinni otin
ja sen suljin, toivoen että viimeisen kerran
- jääden sen valoisammalle puolelle!
--------------------------------------------------------------------------------------

Minua jännittää!
Silloin sen piti tapahtua..... vaan ei, vielä ei ollut aika.
Minua jännittää!
Vaikka olenkin kokenut sitä - tätä - tuota...
ei, en vain ymmärrä tätä:
Minua jännittää!

Tänäänkö se tapahtuu?
Vai meneekö hetkeen uuteen?
Minua jännittää..... tiedä en, miten tämän selvitän.
Minua jännittää!

Toiselle kertoa tästä koitin,
puhelimen otin - hälle soitin.
Ei, ei vastannut..... jäin mietteisiini yksin.
Minua jännittää!

En voi kuin odottaa, katsoa mitä tulee tapahtumaan.
En voi kuin.... en vain voi.
Minua jännittää!

Vaan jos ei tapahdu, olenko pettynyt?
Vaan jos ei mitään tulekaan, olenko huojentunut?

Tuijotan tyhjänä kelloa seinältä. Sen viisarit vievät
minua kohti sitä hetkeä.... enkä mitään voi.
Minua jännittää!

Turhaanko? Liikaakin? Miksi?
Sen näen aikanaan.....
--------------------------------------------------------------------------------------

Sä ilmestyit eteeni ilta-auringon säteissä.
Sä katselit minua silmilläsi, lumoavilla.

Näit minussa elämää nähneen, maailman myrskyissä
kolhuja kokeneen. Silti näit mielen herkän,
sisälle rujon miehen.

Palannut olin taas jostain, kuin merimies satamaan suojaisaan.
Taivaltanut olin myrskyissä tuulien, tyynissä vesissä ja
auringonpaisteessa polttavassa... - matkannut paljon, ehkä liikaakin...

Sä ilmestyit eteeni, kasvosi kuin enkelin.
Sä hymyilit minulle...-jotenkin, mitä nähnyt ennen en ollut.
Sä tulit viereeni, sanoitta halasit
- minua maailman kolhinutta miestä.
Ja tuona hetkenä nousi ne kyyneleet silmiini
edessäsi sun, ensimmäisen kerran!
                                                                  

Katselin sinua.
Olit kuin se merenneito kaunein.
Katselit minua.
Olin varmaan se yksinäinen seilori....
Katselimme, kunnes suutelimme.
Siinä, ilta-auringon kultaisissa säteissä.
Minä ja sinä, oma merenneitoni!

Kotisatamani olin löytänyt.
-----------------------------------------------------------------------------------

Miksi niin moni meistä vain odottaa ja odottaa?
Ei elämä ole sitä varten ollenkaan!
Miksi ei mennä ja tehdä, eletä elämää?

Ei kaiken tarvitse tapahtua kaavoihin kangistuneena,
ei asioita tuttuja tarvitse uudelleen ja uudelleen samoina toistaa!
Miksi vain ollaan kuin hamsterit oravanpyörässä hyrräävässä?
Eikö uskalleta, vai vaiko odotetaan jotain.... muka parempaa?

Kerroin tämän ystävälle:
"Sun katseesi kaihoisasti toisinaan hakee, elämää etsii uutta.... miettii mieli, levottomana sykkii sydän! Toivot jotain, mutta tiedä et mitä.... olet vallassa tunteen oudon, etko irti osaa päästää - eikä ehkä tarvitsekaan.... Kunhan otat elämääsi vain mukaan jotain uutta, vaikka se tuttua olisi... mutta erilaista - mi sinut hymyilemään taas saa!"

Eletään elämää, nautitaan maailmasta ja tehdään osamme
hetkistä onnellisista!
Ei meistä kukaan varmaan halua, eikä toivo - ei 
- että vanhana kiikkustuolissa katkerana istuisi, miettisi menneitä,
hetkiä kadotettuja - tilaisuuksia olleita, joita ei enää eteensä saisi.

Turha siis valittaa, itkeä ja ruikuttaa!
Irtiottoja pieniä, tee niitä välillä - ja huomaat maailmasi olevan
parempi kuin eilen, myös sinulle.

 --------------------------------------------------------------------------------------

Tuiskuista keliä ja tuiverrusta

No niin, se on sitten sellaista talvea millaisena ehkä joskus vuosia sitten talvien muisteli olleen.
Pakkasta kohtuullisesti ja lunta tulee. Ei nuo ilmat nyt niin mahdottomia ole, mitä moni valittaa, taitaa vain olla niin että useammalla on heikot muistikuvat siitä, millaisia lumitalvia on
toisinaan ollut tai sitten jotkut ovat sellaista ikäpolvea, että eivät ole juuri kunnon talvikelejä
kokeneet kuin vahingossa.... Mutta mitäpä näistä.

Hetki taas mennyt tavalla tai toisella. Onhan tässä tapahtunut hieman taas jotain. Sen verran voin sanoa, että olen edelleen motolleni uskollinen: "Kiltisti tuhma" tai nyt oikeastaan viime aikoina
se "tuhma" on saanut olla kiltisti takavasemmalla, parin kolmen askeleen päässä.... ja olen
pysynyt siellä "kiltti" -osastolla ihan kiltisti. Nyt tietenkin joku ajattelee, että "joojoo, uskokoon
ken tahtoo...." mutta näin se vain on. Ja heh, meikähän on ihan hurja lottovoittajakin! Tuli varmaan useamman vuoden "isot" voitot kerralla viime lauantaina, kun napsahti jopa 5 oikein yhteen riviin ja käteen huimaavat 30 euroa! Pitänee laittaa elämä risaiseksi.

Sitten edelleen hämmästelen tietyn tahon (ja tahojen) toimintaa. Yhteydenpito on vaikeaa ja
kiinnisaamiseen tarvitaan kai kohta FBI tai jokin muu vastaava  instanssi!
Pieni mies ei aina ymmärrä.
-----------------------------------------------------------------------------------------

Puhelin soi, mies katseli numeroa hämmästyneenä!
Miksi hän soittaa? Muutaman vuoden jälkeen.
Varovasti hän vastasi, kuuli tuon naisen äänen.... tämä kysyi ensin kuulumisia,
sitten varovasti luoksensa kutsui.
Mies mietti hetken, ei ollut varma - uskaltaisiko kohdata.
Mielessä muistoja, sieltä muutamien vuosien takaa.... - erilaisia, vaikka hyviä!
Lopulta hän rohkaisi mielensä ja lupasi tulla käymään.

Vatsaa nipisteli. Koko matka tuon naisen luokse oli yhtä jännitystä.
Mies mietti, miksi ihmeessä tämä halusi tavata hänet? Miksi nyt?
Hän yritti saada ajatuksensa selviksi, mutta muistot vain tulvivat mielessä!
Nainen oli vastassa häntä ovella, hymyili hieman - ehkä jännittyneenä.
Miestä arvelutti, mutta kun jo paikanpäällä oltiin, ei poiskaan voinut lähteä.

Nainen kiitteli, että tämä oli tullut paikalle. Selitti samaan hengenvetoon,
että oli jo pitkään halunnut nähdä, päästä juttelemaan ja.....
loput sanat jäivät jonnekin, nainen halasi lujaa miestä ja mies kuuli, kuinka
nainen nieleskeli, selvästi puri hammasta.
Mies halasi lämpimästi, katsoi naista silmiin ja näki niiden olevan
pienten kyynelten vallassa. Miksi?

Nainen sai varovasti sanottua, että häntä oli todellakin pitkään ollut halu
saada mies käymään kylässä, nähdä hänet ja jutella.
Mutta kun tämä oli tullut paikalle, oli naiselle vyörynyt jostain sydämen
syövereistä menneitä hetkiä ja tapahtumia mieleen, siitä kyyneleet.
Mies kertoi samoin tunteneensa koko matkan hänen luo ja he ymmärsivät,
että jotain oli yhä.... vuosien jälkeen.... jotain..... Mutta mitä?

Nainen keitti kahvit, mies seurasi hiljaa tämän tekemisiä, ei osannut vain sanoa
mitään. Nainenkaan ei puhunut. Oli kuin kummaltakin olisi kieli leikattu pois.
Lopulta mies rikkoi tuskaisen hiljaisuuden, varovasti kysyen, mistä nainen
haluaisi jutella ja miksi juuri nyt - kaikesta huolimatta - juuri nyt.

Hän sai vastaukseksi vienon hymyn saattelemana pienen tarinan ja toteamuksen,
että tämä on ollut aina se mies, johon hän on voinut luottaa ja jota hän on
kaivannut, kenen kanssa on ollut turvallisinta olla. Kumpikin oli elänyt tahoillaan,
koskaan eivät olleet seurustelleet.... mutta jotain heissä vain veti toisiinsa...


Nainen tarjoili kahvin, mies ei osannut vastata mitään, sekoitteli lusikalla vain
kahviansa ja katseli kuppiin. Lopulta hän sai kerrottua, että ei hänkään voinut kieltää
sitä, että tuon naisen kanssa hänellä oli aina ollut hyvä olla, mutta silti jokin
vain on estänyt heitä seurustelemasta keskenään. Oliko nyt tarkoitus saada mies
mahdollisesti elämään tämän naisen kanssa? Kysymys jäi leijumaan ilmaan.... nainen
ei osannut sanoa mitään, tuli vain ääneti miehen viereen istumaan ja laittoi kätensä tämän
käden päälle.... ristien heidän kädet yhteen.

Taas meni hetki, taisi mennä toinenkin.... he vain joivat kahvia, katselivat toisiansa...
ilman että mitään sanottiin - ääneen. Silmät kertoivat sitäkin enemmän!
Kumpikin tiesi, että toisella oli se pieni paikka toisen sydämessä, mutta olisiko
se sellainen, että veisi heidät kokonaan yhteen.... sitä he eivät uskaltaneet ajatella!
Mies kääntyi naisen puoleen, otti tätä olkapäistä kiinni, veti hieman puoleensa ja
suuteli tätä hellästi hänen pehmeille huulille. Nainen vastasi suudelmaan ja kietoi
kätensä miehen ympärille....

He siirtyivät keittiöstä olohuoneeseen, istuutuivat vierekkäin sohvalle, hetkeksi
hieman erillään toisistaan - kunnes..... nainen hiljaa kaivautui miehen syliin, kertoen
että haluaisi vain nyt olla siinä, tuntea tämän lämpö ja se, että tämä on siinä - läsnä
- ja nyt vain tuolle naiselle. Mies hyväili naisen hiuksia, suukotteli tämän otsaa, hymyili.
Hän kertoi tuolle naiselle, että hän on kuitenkin ollut aina olemassa..... tämä olisi
voinut koska vain ottaa häneen yhteyttä. Nainen myönsi tuon, sanoi vain arastelleen,
pelänneen mitä mies sanoo, kuinka reagoi.

Pitkään aikaan ei tapahtunut mitään, he katselivat vain televisiota hiljaa.
Nainen miehen kainalossa, välillä hieman huokaisten. Mies tiesi, mitä tämä tarkoitti
noilla huokauksilla, antoi väliin pienen suukon otsalle, hyväili poskea ja piti kätensä
kiedottuina naisen ympärillä. Ilta eteni, he vain olivat - kahden, kuten olisivat olleet
aina noin... ainakin heistä tuntui siltä.

Yllättäin, kuin yhteisestä sopimuksesta, kumpikin nousi hieman. Nainen kääntyi miehen
puoleen ja he upposivat kuumaan suudelmaan. Nainen tunsi miehen ahnaat kädet vaeltavan
tämän selässä..... nainen halusi vain tuntea tuota miestä, saada hänet lähelle.
Miehen kädet seikkailivat naisen selässä, hiuksissa - kaulalla, suudelmien ohella.
Nainen tunsi lämpimien väreiden valtaavan hänet, hän ei muistanutkaan, että miehen
kanssa oli niin helppo olla - vain nauttia..... koskaan ei tarvinnut jännittää.

He hyväilivät toisiaan pitkään, suutelivat huulensa helliksi, antoivat kieltensä
leikkiä toisillaan.... He nauttivat!
Mutta pidemmälle ei kumpikaan halunnut mennä, ei - ei nyt!
Kumpikin halusi, kumpikin ajatteli - sanoivat sen ääneenkin, mutta nyt - ei nyt.
Nyt oli väärä aika, liian väärä aika. Ehkä joskus myöhemmin..... tai sitten ei.
Kumpikin tiesi, että olisi ollut helppo vain antaa mennä ja tapahtua kaikkea, mutta
kumpikin halusi enemmän, ei vain noin... - ei ohimennen.

He suutelivat vielä kevyesti. Mies otti naisen syliinsä, tuohon lämpöiseen halaukseen.
Nainen tunsi suunnatonta onnea siitä, että tuo mies ei ollut kadonnut häneltä mihinkään.
He vaihtoivat vielä muutaman sanan, halasivat hieman ja nainen saatteli miehen
ulko-ovelle, jääden hieman haikeana kuitenkin katsomaan, kun tämä katosi pimeään yöhön.

Silti kumpikin tiesi, että he tapaisivat nopeammin kuin muutaman vuoden kuluttua.....

 -----------------------------------------------------------------------------------------------

Tuiskun keskellä hitaasti taivalsin.
Hankeen astuin askeleeni raskaat.
Kuljin - eteenpäin yritin.
Tuiskutti!

Tuiskun keskellä mietteissäni kävelin.
Lumeen jäljet jätin, nopeasti katoavat.
Kuljin - päämäärääni etsien.
Tuiskutti!
                                                     

Olin vain yksin kulkeva, yksin mietteissä.
Olin vain se, ketä toiset eivät nähneet
- eivät kohdattaessa väistäneet...
Enkä voinut kuin syvästi huokaista.
Tuiskutti!

Yritin puskea vasten tuulta.
Yritin vastustaa lumisateen voimaa.
Painoin päätäni alas, raskaasti hengitin
- eikä lumimyräkkä mieltäni keventänyt.
Tuiskutti!

Tuiskun keskellä.....
pysähdyin, hetken mietin - ihmettelin.
Miksi ihmeessä olikin näin?
Miksi kiroan itseäni, enhän mitään tehnyt ollut?
Ei vain voinut kaikkea käsittää, lumituiskun keskellä.
Tuiskutti!

Päätin olla välittämättä,
tuiskuista ja toisista - niistä toisista....
- jotka vain itseänsä ajattelevat, iskevät kasvoille kuin
tuiskun tuiverrus talvisen myräkän.
Tuiskutt!

Enää se ei haitannut, ei vaivannut.
Nostin pääni, askeleeni keveni ja jatkoin eteenpäin.
Mitä tuiskuista, mitä toisista, mitä noista.....
Naurahdin, vaikka tuiskutti.... sakeana lunta sateli.

 ----------------------------------------------------------------------------------------

Sä olit hetken kuuma, kiehtovan salaperäinen.
Sä sait mut leijumaan....  sinuun ihastumaan!
Sä kerroit asioita, sait mut nauramaan....
Tuntui kuin olisin vasta syntynyt elämään - sinun kanssasi.

Mutta meni hetki, vain pieni hetki.
Yllättäin sä käänsit selkäsi, katsoit mua kylmästi.
Otit lähellesi, mutta kosketuksesi oli viileä ja suudelmasi kylmä.
Tunsin, kuinka lämpösi oli huuliltasi kadonnut, sain vain jäisiä suudelmia!

Olin hämilläni.
Olin yllätetty.
Olin henkisesti - jätetty..... Ja kaiken teit vain nauraen, kaikenlaista selittäen.

Miksi teit näin? Miksi leikit tunteilla kuin leluilla?
Miksi olit ihminen, ken valoisan onnen annettua mustan enkelin esiin toi?
Sä vain sanoit sanoja tyhjiä.... selitit kaikkea, juttuja tyhmiä!
Enemmän vain mieleni sekaiseksi sait. Taasko.... taasko kävi näin?

Sitten vaikenit kokonaan. Kylmäksi kävit, vaikka nauraen sen teit.
Hävitit hetket kauniit, tuhosit toiveet - kaiken hyvän veit.
Ja sanoit olevasi vain oma itsesi....... - en vain ymmärtänyt, miksi tuollainen.

Siihenkö kaikki jäi? Jäiseen suudelmaan viimeiseen? Siihenkö?

-----------------------------------------------------------------------------------------

Tänään se tapahtuisi! Sydämeni pamppaili kärsimättömänä.
Olit sanonut tulevasi kylään luokseni, vihdoinkin.

Oli vain kiire! Piti saada koti näyttämään edes jotenkin siistiltä.
Rätti käteen, luuttu heilumaan, imuri laulamaan...... mies ponnisteli
ja yritti kaikkensa. Paikat piti olla siistit, edes jotenkin siistit.

Aloin kelloa seuraamaan, kärsimättömänä! Eikä sinusta kuulunut mitään.
Tikitti, tikitti, tikitti.....
viisarien kiire eteenpäin tuntui tuskaisen nopealta!
Sinusta vain en kuullut mitään.
En jaksanut odottaa, soitin sinulle - vastasit hieman hätäisesti.
Jotain oli sitten tullut eteen, mutkia matkaan... - heti tietty ajattelin ja
pelkäsin, ettet tulisikaan - sitten kuitenkaan.

Kerroit, että hieman viivästyy lähtö ja voisi tulla ongelmia matkan kanssa.
Autoa sinulla ei ollut ja kyyti oli hukassa. Sekunnissa päätin, haen sinut tänne.
Yllätyit, mutta iloistuit! Nopeasti takki niskaan, kengät jalkaan ja menoksi.

Sovimme paikan, mistä hain sinut ja kun astuit autooni, valloittava hymysi
vei minut jo jonnekin kauas - kauas pois arkisesta elämästäni.
Otin kädestäsi kiinni ja ajoin kotiini. Huomasit heti, että olin pyrkinyt siivoamaan.
Huh, taisi mennä sittenkin tupatarkastus läpi.....

Istuuduit, ihailin asuasi - ihailin sinua..... olit nyt siinä, täysin kanssani.
Tarjosin juotavaa ja meille syntyi ihana keskustelu, mikä rönsyili aiheesta toiseen.
Nauroit heleästi, ääntäsi oli ihana kuunnella. Ajattelin, kunpa vain saisin tuon ääneen
vaikka pulloon talteen.... - rakastin sitä, nautin kaikesta mitä koin.    

Ilta eteni, nautimme toisistamme - tarjosin hieman syötävää.
Jossain vaiheessa iltaa huomasimme, että sinun ei enää kannattaisi kotiin lähteä.
Enkä oikeasti toivonut sinun lähtevänkään..... halusin saada sinut viereeni

Katsoit hieman salaperäisesti minua.
Mietin, mitä ihmettä mietitkään, mutta
paljastit että niin toivoitkin:
Halusit päästä viereeni, nukahtaa syliini.
Hymyilin koko sydämestäni....

Jatkoimme iltaa, kumpikin hymyili ehkä enemmän.
Sain sinulta pari hellää - vaan niin täydellistä suudelmaa.....
Veit niillä minut jonnekin kauas... sait mieleni leijumaan!

Jossain aamuyön hämärinä hetkinä vihdoin päätimme mennä nukkumaan.
Kömmit viereeni, tulit saman peiton alle ja painoit pääsi rinnalleni.
Kiedoin käteni ympärillesi ja hiljaa kuiskasin korvaasi......... hymyilit onnellisen näköisenä....

Lopulta nukahdimme sylikkäin, me kaksi onnellista ihmislasta.
Eikä tuota yötä meiltä voinut viedä mikään - ei kukaan.

Kietoiduimme toisiimme, sylikkäin nukahdimme. Sinä minussa - minä sinussa.
Lämpöä toisista imimme, toisiamme hamuten - samoja unia katsellen.

Aamulla sinut suudelmilla herätin, yhden ruusun toin vierellesi.
Katselin kauniita kasvojasi kun hiljaa avasit silmäsi.... hymyillen!
Tässä oli hyvä olla, kummankin - ja toivoimme, että kohta taas olisi yö yhteinen,

 -------------------------------------------------------------------------------------------