Vuosiluku vaihtuu - vaihtuuko mikään muu?

No niin, olisi taas se aika vuodesta, kun kaikki onnittelevat kaikkia hymy kasvoilla:
"Hyvää Uutta Vuotta!" Vaan miten oikeasti on?
Toivotetaanko sitä todella sitä toivoen, vai onko alitajunnassa miete ja helpotuksen huokaisu
siitä, että taas ollaan selvitty yhdestä vuodesta. Joillekin se nimittäin on usein jopa
vuodesta toiseen selviytymistaistelua, erinäisistä syistä!
Tällaiset ihmiset varmasti toivovat koko sydämestään itselleen ja lähipiirilleen
sitä parempaa ja hyvää tulevaa vuotta.

Mutta muuten...... mikä vuodessa vaihtuu? Periaatteessa ei mikään muu, kuin se
että vuosiluku muuttuu. Alkuun taas kirjoitellaan hetki väärää vuosilukua papereihin ja
ihmetellään ääneen, että mihin se edellinen vuosi oikein hukkui.
Nii-in... -elämän kulku on nykyään niin hektistä ja nopeatempoista, että enää ei
ehditä juurikaan pysähtymään ja nauttimaan elämästä ja se on yksi syy siihen, että
vuodet kiirivät ohi kuin pikajuna ohittaen jonkin ajasta jälkeen jääneen seisakkeen.

Maailman johtajat antavat yleviä lausuntoja, päättäjät yrittävät hetken kehua sitä, kuinka
tästä vuodesta tulee ponnahduslauta valoisaan tulevaisuuteen jne. vaan loppupeleissä
taas huomataan, että puheet ovat kuin vaalilupaukset: Niitä on mukava lausua ääneen,
mutta niiden pitäminen on yhtä varmaa kuin se, että joka viikko vähintään 100 henkeä
voittaisi lotossa 7 oikein - eli ei mitenkään mahdollista.

Onhan tuota vuodenvaihdetta mukava juhlia, kunhan sen tekee "fiksusti." No sekin on hieman
häilyvä käsite. Joillekin se on ehdotonta alkoholista kieltäytymistä, jotkut taas kiroavat
ilotulitteet alimpaan helvettiin (useimmiten koiriensa vuoksi). Mutta tässä maassa taas valtaosalle
aikuisiässä olevalle tämäkin tapahtuma on vain yksi "hyvä" syy ryypätä nuppi sekaisin!
Eihän millään tunnu olevan väliä, eikä mikään juhla ole mitään, ellei seuraavana päivänä
ole "vuosisadan krapulaa", jolla sitten kehuskellaan muutaman päivän päästä
polleena.... Sitä en ole ikinä tajunnut, enkä halua koskaan ymmärtääkkään, että miksi
jossain huonon olon saamisessa ja pahoinvoinnissa voi olla niin paljon kehuskeltavaa!

Siis suoranaista typeryyttähän se on, että vedetään nuppi sekaisin juomalla viinaa kaksin käsin.
Ja sitten konttaillaan, sammutaan ties mihin, oksennetaan vuorokausi jne.
Juu, todella fiksua toimintaa! Ei - en ole absolutisti, otan itsekin - mutta tiedän rajani ja
jos/kun se tulee vastaan, juominen loppuu siihen, koska aina seuraavana päivänä haluan olla
- ja olenkin - työkykyinen, vaikka olisi vapaapäivä.

Ja sitten viina & ilotulitteet. Ikävää on aina lukea vuosittain niistä onnettomuuksista, joita
rakettien kanssa sattuu. Onneksi ei nykyään aivan mahdottoman isoja pommeja edes saa myydä.
Kyllä nykyisillä paukuilla saa ihan sopivasti väriä taivaalle - ja ääntä ilmoille.
Muutaman kerran on ollut pelonsekaisia tunteita mielessä, kun on nähnyt melkoisen sekavassa
kunnossa olevan seurueen ilotulitusrakettien kimpussa....  siinä on ollut vain onni ja
suojelusenkelit mukana, ettei mitään ole sattunut.

Mutta takaisin vuoden vaihtumiseen muuten!
Samat asiat vaivaavat maailmaa seuraavanakin vuotena.
Kun ei puhtaalta pöydältä voida aloittaa ja toivoa, että asiat tehtäisiin paremmin, niin
maailman ongelmat ovat käsillä edelleenkin, vaikka vuosi onkin uusi.
Sotia - nälänhätää - sortoa - orjuutta - rikollisuutta - korruptiota - työttömyyttä - köyhyyttä....
kaikkea on seuraavanakin vuotena. Ei ne mihinkään katoa, vaikka kuinka toivotetaan
"Hyvää Uutta Vuotta" . Tietty on meitäkin, jotka todella toivomme, että seuraava vuosi olisi
monin tavoin parempi ja aurinkoisempi - jos nyt ei aivan yleismaailmallisesti, niin ainakin
omassa elinpiirissä edes.

Ehkäpä ne iloiset hetket ja ilon aiheet on napattava pienistä asioista. Niistä voi syntyä
isokin virta ja tällöin eteen tulevia vastoinkäymisiä pystyisi kestämään paremmin.

Eli, otetaanko sellainen positiivinen asenne tulevaan vuoteen - jokainen?
Hieman enemmän hymyä kasvoille, hieman vähemmän ryppyotsaista toimintaa!

Kommentoikaa, antakaa palautetta, jakakaa!
Ja muistakaa, silti kaikille Teille: Oikein Hyvää ja Onnellista Uutta Vuotta 2017

 ----------------------------------------------------------------------------------------

Jaksaa jaksaa.....

Alkaa vuosi taittua loppusuoralle ja väliin itseltäni tahtoo loppua usko siihen, että jaksan tehdä
kaikki ne asiat, joita olen luvannut ja päättänyt tehdä! Toisinaan on ollut pinna kireällä, kuin viulunkieli
ja sitten kun tilanteeseen lisätään heikko nukkuminen ja epämääräinen ruokailu, niin valmis
sekametelikeitto on siinä.... ei aina paras mahdollinen keitos.

Talvea hieman tässä jo toivon näillekin nurkille. Lunta tuossa vilahti muutaman päivän ajan, mutta siihen se
toistaiseksi jäi. Maa on ruskea ja märkä... ei innosta!
Toivottavasti saataisiin valkea joulu koko maahan.

Sitten pieni sivumaihinta: Mielenkiintoista huomata, että on ihmisiä, jotka ensin kertovat olevansa "suoraselkäisiä" ja pysyvänsä sanoissaan jne. ja valittavat suureen ääneen, jos heidän mielestään joku ei
ole heitä kohtaan oikeamielinen, eli pidä lupauksiaan tms., mutta itse eivät välitä lupauksistaan.
Miten tuollaisiin henkilöihin voi uskoa? Itselläni mennyt ainakin tietty luotto tietyllä tavalla.

Ja pikkujoulukausi jatkuu! Neljät pikkujoulut tehty ja vielä edessä ainakin kahdet. Yksissäkään en itse
juhlimaan ehdi, mutta eipä haittaa.
--------------------------------------------------------------------------------
Mä tunsin olevani tässä, täysin yksin!
Harmistuneena potkin kiviä märällä polulla, mitä kuljin....
- annoin sateen piiskata itseäni, en välittänyt.

Mä tunsin olevani tässä, täysin yksin!
Tuskastuneena kaikkeen kuljin tuhisten, muristen, huokaillen....
- annoin tuulen pyyhkiä kasvojani, en välittänyt.

Mä tunsin... ja tunsin.... kaikkea, mitä en halunnut tuntea!
Täysin yksin - niin yksin.

En jaksanut välittää säästä, en ympäristöstä, en mistään.... - en!
Koska olin ikävissäni!
Kaipasin - sinua.
Kaipasin.... vain sinua.... sinua... vain sinua!

Ja niin kauan kun kulkemaan yksin jouduin, tunsin olevani yksin
- niin yksin!
Sitä en vain enää tahtonut kokea.

Koska palaat?

--------------------------------------------------------------------------------
Näin heidät jälleen, tuossa kaupassa.
Väsyneen näköinen nainen mukanaan hieman nuhjuisissa vaatteissa oleva lapsi.
Näin heidät ja katselin heitä, kuten olin katsellut joskus aiemminkin.....
Nainen yritti hymyillä lapselle, tämän silmät eivät nauraneet ja kasvoilla ei
hymyä näkynyt.... - lapsi oli hiljaa ja seurasi naista, äitiään, kaupassa....

Katselin heitä, näin jälleen kuinka nainen laskeskeli kädessään kolikoita.
Katselin heitä ja näin, kuinka pala nousi jälleen tuon naisen kurkkuun ja hän
pidätteli kyyneneitä...... jotain jälleen jäisi ostamatta, jotain mitä hän tai lapsi
olisi tarvinnut tälläkin kertaa!

Katselin ja ahdistuin. Näin, kuinka heidän ohitseen kaikki kiirehtivät....
- kukaan ei katsettakaan heihin luonut. Naisella oli paha olla, silti hän yritti
näyttää lapselleen hymyä ja esittää, että asiat olisivat hyvin!
Katselin salaa, mitä heillä oli ostoksinaan.... vain yksi maitotölkki, pari säilykettä.
makaronipussi ja vehnäjauhoja. Arvelin, että nainen leipoo heille leipiä tai sämpylöitä....
makaronista ja säilykkeistä tulisi jotain ruokaa...
Vaan kauanko heidän pitäisi elää tuolla? Päivä, kaksi, ehkä viikko?

Naiselta pääsi puolittainen itkuinen huokaus. Minua kouraisi, sattui sisältä!
Lapsi nosti katsettaan ylös ja puristi lujempaa äitinsä kättä.
Tunsin kyyneleen nousevan silmääni ja päätin tehdä jotain...

Tiesin, että en itsekään mikään rahoissa kieriskelevä ole, mutta hänellä oli asiat
heikommin kuin minulla - tai varmaan kaikilla muilla kaupassa sillä hetkellä olevilla.
Kävelin hänen luokse ja kerroin, että olin nähnyt naisen äskeisen huokauksen.....
kerroin hiljaa, että en halua mitään häneltä - vaan haluan hänelle!
Vaihdoimme hiljaa muutaman sanan ja hän halasi minua kuiskaten
"Jos nukkuisin, luulisin nähneeni unta. Mutta pakko uskoa, oikea sä olet!"
Hymyilin hänelle ja hänen lapselleen, joka hämmentyneenä katseli, mikä mies oikein olin.

Kiersimme kauppaa.... ostoksia tuli hieman lisää, pientä tarpeellista ja
kassoja kohti kulkiessamme noukin mukaan vielä makeispussin lapselle.
Nainen kertoi, että ei ollut vuoteen pystynyt ostamaan edes pientä makeispussia lapselleen!
Otin toisenkin ja sanoin, että toivottavasti ei syö heti kaikkea kerralla.
Lapsi luuli minun pilailevan ja pelkäsi, että laitan pussit takaisin hyllyyn, mutta ei....
- kyllä ne mukaan tuli!

Maksoin ostokset ja toivotin heille mukavaa viikkoa.
Toivoin, että nyt säästyneet rahat auttaisivat häntä jossain muussa ja hän voisi
edes muutaman päivän nauttia elämästä hieman enemmän.
Hän jäi hieman hämmentyneenä kaikesta seisomaan kaupan käytävälle ja kun
kävelin ulospäin, kuulin takaani kirkkaan äänen "Kiitos setä!" Hymyilin!

Hyvät ystävät, tutut ja tuntemattomat. Älkää olko elämässänne liian itsekkäitä
ja kylmiä! Katselkaa ympärillenne ja muistakaa, että jos ette muulloin ketään muista,
niin joulun aikaan voisitte huomioida myös heitä, keillä ei ehkä asiat ole niin hyvin kuin teillä!

Pienillä teoilla voitte sytyttää toisille toivon kynttilän elämään, mikä
saattaa tehdä paljon hyvää - monin tavoin!

--------------------------------------------------------------------------------

Siihen oli syytä!
Siihen niin oli syytä......... mä näin vain merkkejä siitä, juuri siitä.
Se raastoi mieltä - se viilsi sydäntä - se satutti miestä.

Siihen oli syytä!
Siihen niin oli syytä...... mä tunsin vain tuntoja, outoja - vääriä, ei aitoja.
Se raastoi mieltä - se viisl sydäntä - se satutti miestä.

Koitin huutaa apua, ääneti katseellani.
Koitin haroa tukea, ketään koskettamatta.... kehenkään osumatta.
Mutta siinä vain olin, keskellä kaikkien - silti yksin.
Siinä vain olin, pimeydessä tunteiden - keskellä päivää.

Siihen oli syytä!
En saanut ahdistusta mielestäni irti, en kipua pois sisältäni.
En - vaikka yritin, ravistin ja ravistin, ääneen kirosin.
Siihen oli syytä!
Se repi mieltä palasiksi, tuhosi tunteita - haihdutti lämpöä mielestä.

Ja miksi se kaikki?
Miksi niin..... miksi siihen oli syytä?

Syy - olit sinä!
Vain sinä, ei ketään muu - ei mikään muu..... vain sinä.
Mieleni tunsi jotain, enemmän kuin aiemmin - ja siksi se tunsi, mitä tunsi..... koska...
- koska oli vain sinä - ja olet juuri se, mitä olet - olet sinä!

Mieli miehen toivoo, sydämelle huutaa.... kuuntele ja tunne!
Ymmärtäisi sen, että se syy olisi se, mitä sinä sanot - eikä mikään muu, enää koskaan!
---------------------------------------------------------------

Päivä harmaa, syksyinen. Ilma tuulinen ja märkä.
Mitään valoisaa ei maailmassa näkynyt minulle, paitsi.... sitten....
- kännykkäni piippasi, merkkiääni tuttu!
Viesti - sinulta.
                                                

Hymyilin, pieni hetki aurinkoinen päivässä harmaassa syksyisessä.
Olet siellä, silti tässä - lähellä - piristit minua ja vastasin
hymyillen.... - vain sinua ajatellen!

Enkä välittänyt säästä, en syksyisestä tuulesta... en laskuista arkisista,
muista murheista maallisista! En, koska elämässäni oli valoa ja iloa - ja
aurinkoa - sinut!
-----------------------------------------------------------------

Aaltoili ajatukset kevyet.... leijui mieli tunteiden merellä.
Oli olotila aurinkoinen ja kevyt... onnellinen!
Sai koko kehon hymyilemään vain aamu yhteinen.....

Halasimme, halasimme... lisää.... suutelimme..... tunsimme vain toisemme....
- muuta emme tarvinneet.

Leijui mieli hetkeen koettuun ja tunsin huulillani vielä maun huultesi.
Ihollani leijui tuoksusi ja hiljaa suljin silmäsi - olit sylissäni, edelleen....
- kuten vain vielä hetki sitten!

Tahdoin jo siihen takaisin, nopeasti... uudelleen.... nopeasti...
- luoksesi sinun!
Katsoin kelloa ja tuhahdin. Ei, vielä en pääsisi takaisin, vielä en näkisi sinua....
Mutta silti hymyilin! Olin koko sydämeltäni sinun....
Enkä enää muuta halunnutkaan, en nyt enkä tulevaisuudessakaan!

Ja jo kaipasin aamua seuraavaa, kun viereltäsi saisin herätä - hymyillen!
--------------------------------------------------------------

Mä tunsin outoa, voimakasta ja huumaavaa... jotain outoa!
Rinnassani poltti jotenkin - erilailla - tavalla kuumalla.
Ja aina kun näin sinut, se polte vain yltyi ja yltyi.

Rintani sykähteli lujaa.... pulssini kiihtyi ja silmäni loistivat.
Katselin sinua - uudelleen ja uudelleen ja olin onnellinen.

Mitä tunsinkaan, mitä koinkaan - vuoksesi sun?
Olin kuin sulaa vahaa sydämestäni saakka.....
Sinusta!

Ja tahdoin tuon tunteen jatkuvan - täältä ikuisuuteen ja sen jälkeenkin!

Halusin olla sulaa vahaa, sinulle...- vain sinulle.
Vain toivoen, että sen osaisin näyttää teoilla, pienillä ja pienemmillä....
- kertoa sanoilla erilaisilla... ne jotka kuuluvat vain sinulle.
Olla vain sinun vahasydämesi.
-----------------------------------------------------------------------------

Alkoiko kesä jo?

Niin, otsikosta sen huomaa, mitä minäkin kuten varmaan monet muutkin ovat miettineet!
Eli missä se kesä on? Onko kesää jäljellä? Sataako vettä... juhannuksenakin......?
Mutta vaikka on ollut hieman viileähköä, mikä toisaalta on aivan normaalia näin alkukesästä,
niin ketään ei ole kai huomannut sitä iloista seikkaa, että itikoita tms. ei ole niin paljoa
lennellyt riesana! Itse en ainakaan ole huomannut.

Lomia jo moni viettelee. Itse meinaan pidellä hieman pätkissä taas lomaa, kuten viimeiset
xxx-vuotta (ette halua tietää). Missä sitten näitä pätkiä vietän, olenko jonkun kanssa vai miten...
- en osaa itsekään noihin vastata vielä. Otan päivän kerrallaan ja nautin elämästä
niissä puitteissa, kuin vainkin saan ja kykenen - sekä osaan.
---------------------------------------------------------------------------------

Oli aika, juuri sellainen.... me kahdestaan naurettiin ja elettiin.
Oli aika!
Kaikkea koettiin, isoja iloja - pieniä juttuja.... kaikkea.
Oli aika!

Sitä se oli, jotain taianomaista - jotain outoa, erilaista.
Kaksi vierasta - silti tuttua.... toisissaan, toisilleen...... kylmässä maailmassa.
Oli aika!

Vaan kerran se katosi. Hävisi, kuin savukiehkura tuuleen... taivaalle....
Meni aika!
Ei jäänyt kuin mieleen ne hetket, joita oli ollut silloin..... silloin, kun oli aika.
Vaan sitten ei ollutkaan mitään, kun...
Meni aika!

Tuli tyhjyys... tuli kuilu kahden väliin! Outo, ylipääsemätön.... - ja turha!
Tuli epävarmuus, tuli tuska.... tunne siitä, että kaikki kaunis
jopa muistoista vietäisiin pois... ja jäisi eteen vain se pimeä kuilu - täysin turha!

Aikaa kului.... kellon viisarit kiersivät kehää.
Vaihtui tunnit päiviksi, vaihtui päivät viikoiksi.... vaihtui viikot kuukausiski...
Aikaa kului....

Ja sitten, jostain tuli eteeni... silmiini.... jotain, mikä sai kyyneleet niille nousemaan!
Jostain kaukaa - silti niin läheltä - kerroit minulle, että ....
Sydämeni oli pysähtyä! Silmäni vain tuijotti niitä sanoja!
Huusin sisälläni itselleni.... - rakentaisimmeko sillan tuon kuilun yli?
Toivoin ja toivon - rakentaisimmehan.....!

Jotta olisi.... jotain, aikaa sellaista mitä ei voisi olla muuten.
--------------------------------------------------------------------------------

Vihdoinkin oli vapaata! Päätin käyttää sen hyväkseni ja herätä varhain.
Auringon kirkkaat säteet valaisivat aamuani ja katselin ulos.... luonto oli vielä
hieman unessa.... vain lintujen laulua kuulin, eipä edes liikennettä paljoa ollut.

Päätin lähteä reippailemaan. Joskus aiemmin olin tykännyt kulkea metsissä...
samoilla vain poluilla ja nauttia luonnosta. Nyt päätin pitkästä aikaa taas tehdä noin.

Vaan ensin kunnon tankkaus ja sitten päälle ja ulos.
Hetken mietin, minne lähtisin. Aivan kodin läheisyydessä ei ollut oikein sopivia
metsiä pienelle retkelle, jotenka ei muuta kuin auto alle ja matkaan.
Ajelin sinne tänne ilman sen kummempaa suuntaa ja lopulta erään pienen kantatien
varrelta löysin siitä erkanevan metsätien, käännyin sille.
Ajettuani hetken matkaa löysin paikan, mihin saatoin jättää autoni parkkiin ja
sitten vain hieman katselemaan maastoa, missä sitä olisi, että löytäisin takaisin autolle.

Lähdin kävelemään. Hetken matkaa kävelin tuota metsätietä eteenpäin vaan jonkin aikaa
sitä kuljettuani näin pienen polun ja päätin lähteä sitä pitkin kulkemaan.
Tuo polku kiemurteli vanhojen kuusien lomassa.... ja jonkin aikaa kuljettuani
huomasin, että sitä ei ollut ollenkaan! Mitä? Siis ei polkua...... edessäpäin.
Päätin kääntyä, vaan samassa kun olin lähdössä takaisinpäin, kuulin hentoista laulua
jostain... se kuului tuolta edestäpäin!

Olisiko siellä joku? Vai tuuliko tepposensa teki? Mietin hetken ja tunsin pulssini
kiihtyvän. Päätin lähteä katsomaan, mistä tuo laulu tulisi.
Hiljaa etenin, astelin varovasti etten vain millään varomattomalla astumisella
rasauttaisi vaikka jotain kuivunutta puunoksaa halki ja tuo jokin, mikä yhä lauloi,
pelästyisi ja ehkä katoaisi minulta!

Olin jo jokusen minuutin kävellyt, kun eteeni aukeni yllättäin sammaloitunut,
hieman kivetty polku! Katselin sitä ihmeissäni ja mietin, miten ihmeessä täällä
keskellä metsää olisi tuollainen.
Ja taas tuo laulu kuului!

Lähdin etenemään tuota pientä polkua pitkin ja sen päähän päästyäni tulin
keskellä metsää olevalle pienelle aukealle, mihin aurinko pääsi paistamaan
kirkkaana pilvettömältä taivaalta. Katselin ympärilleni, laulu oli lakannut... vielä
hetki sitten se oli kuulunut - ja kuulunut tosi läheltä.
Jäin seisomaan aukean laidalle kun kuulin:
"Sinä tulit!" Pelästyin. Joku puhui minulle. Pääni pyöri ympyrää, vaan en alkuun nähnyt
ketään.... missään, sitten tuo jokin sanoi uudelleen saman ja nyt näin hänet.....
Hymyni nousi sydämestäni saakka!
En olisi tätä odottanut, en ikinä.... mutta mitä näinkään... se minut onnellliseksi sai.
Ja juoksin suoraan hänen luokseen kaapaten hänet syliini, suudellen kevyesti poskelle.

Enkä voinut kuin olla onnellinen, että olin päättänyt lähteä vaeltelemaan pitkästä aikaa!
----------------------------------------------------------------------------

Tule mun luo!
Tule... tule mun luo...... jälleen.....
Tule mun luo!

Ota kädestäni kiinni, minkä sulle ojennan....
Katso silmiini avoimiin, näe niiden taakse.
Tunne sielussa se, minkä tunsit silloin....

Tule mun luo!

Älä karkuun enää juokse, älä itseäsi pelkää.
Älä turhaan aristele ja itsellesi uskottele, että ei - ei... ei enää...
Vaan, pyydän:

Tule mun luo!
Tule... tule mun luo....jälleen...
Tule mun luo!

Tunne se, mitä tuntea sait. Tiedät sen tunteen.... edelleen...
siellä syvällä sisimmässäsi!
Tunne se, mikä nauraa sut sai. Tiedät sen tunteen.... vieläkin...
siellä..... missä ovat muistotkin!

Tule mun luo!

Anna mun hiljaa sulle kertoa,
anna mun hiljaa sulle todeta,
anna mun hiljaa sulle näyttää..... Mitä sinä oletkaan....
Vaikka edes yhtenä aamuna, yhtenä yönä, yhtenä iltana.... milloin vain.

Siksi niin pyydänkin:
Tule mun luo!
Tule....tule mun luo....jälleen...
Tule mun luo!

Sinut vain leijumaan haluan, vaikka vain hetkeksi.
Sinut kun onnelliseksi haluan - ikuisesti!
Ja sen voisin hetkeksi, pienenä ikuisuutena tehdä... jos vain
Tulet mun luo.
-------------------------------------------------------------------------

Sä kerroit olevasi arka, sä kerroit että olet sirpaleina.
Suhun sattui sisältä hiljaa, suhun sattui kaikki ulkoapäin.
Sä pelkäsit elämää..... pelkäsit itseäsi......
ainoa mitä et pelännyt, oli yksinäisyys - pimeässä.
Vain sillä koit olevasi turvassa.

Sä tärisit, kerroit mulle arkaillen.
Sä pelkäsit, että nauraisin. Sä välttelit katseitani..... väistelit
kosketuksia.... et halunnut, et uskaltanut... et osannut, antaa tulla lähelle!

Kuulin tarinoita elämästäsi.
Kuulin hetkiä menneisyydestäsi.
Kuulin äänessä itkua, vaikka en nähnyt kyyneliä....
Kuulin äänessä pelkoa, vaikka koititkin sitä peitellä....

Lopulta en enää voinut vain olla!
Otin sinusta hiljaa kiinni. Otin vain käsistäsi.... pehmeästi ne suljin omiini.
Tärisit.... katsoit minua pelästyneenä... arkaillen.
Pelkäsit kai, mitä tekisin.
Vaan kuiskasin hiljaa pari sanaa sinulle.... irroitin otteeni ja sain sinut
otettua halaukseen..... varovaiseen, ensimmäiseen........

Kuulin, kuinka kyyneleesi valloilleen pääsi ja itkit olkaani vasten.
Tunsin, kuinka puristauduit minua vasten..... kaipasit turvaa, suojaa...
- ja sitä minä halusin antaa!

Ja tuon hetken jälkeen lupasin sulle, lupasin ikuisesti....
suojella sinua niin kuin osaisin, turvanasi olla niin kuin taitaisin....
kädet ympärilläsi pitäen. Olisin lähellä - vaikka olisin kaukana - ikuisesti!

Silloin tiesit, että en olisi mitään mitä pelkäsit.
Silloin tunsit, että en olisi sitä mitä ajattelit.
Ja sun oli pitkästä aikaa hyvä olla. Hymyilit!
------------------------------------------------------------------

Väsyttää.... silmät vain puolitangossa.... nukuttaa...
Mies haukottelee, venyttelee.
Mikään auta ei - väsy voiton vei.

Pinnistelee, yrittää... yrittää... ei vain jaksa.
Nukuttaa, voimat vähenevät ja uupumus valtaa mielen...
- vie miehen.

Valuu luomet päälle silmien, pimeyden mieleen tuoden
- uneen miehen vieden.
Ei jaksa... ei - haukottelee hetken, sitten painuu pää... hiljalleen.
Siihen jääden, nukahtaen... tuhisee tuo mies, väsynyt - täysin uupunut.

Uni miehen vei, mitään mahtanut hän ei!
Päiväuneksija kesken kaiken, torkkuja ottaen.... siinä hän oli:
 Nukahtanut mies.
----------------------------------------------------------------------------

Kiitos ja näkemiin.
Aikani kuuntelin, selityksiä ja selityksiä..... kaikesta.
Sä et vain ymmärtänyt tai et vain tajunnut... ei, et todellakaan
- luulit että tietäisit, luulit vaan et tiennyt.

Kiitos ja näkemiin.
Aikani seurasin sivusta, selittelyä ja sepittelyä....kaikesta.
Sä et vain ottanut onkeesi, et niskasta itseäsi nostanut - etkä kuunnellut
- luullen että riitti kun omaa mielikuvaasi intit ja intit.

Kiitos ja näkemiin.
Päätin antaa olla, päätin sivuun mennä.
Mitä sitä turhaan yrittää, kun et halua neuvoja - et kuunnella sanoja,
ehkä joltain toiselta, ehkä asioita kokeneelta....
Mutta kun ei niin ei.
Sä olit vain sä - inttäen vain sä.

Joten miksi turhaa yrittää.....
Sanon vain:
Kiitos ja näkemiin.
Yritä pärjätä avuitta, neuvoitta..... mitään.

Ellet silmiäsi avaa  - mieltäsikin, on taipaleesi raskas....
-tulet sen vain huomaamaan!
Elämä ei ole helppoa, mutta siitä voi tehdä siedettävää...
- kun suostuu toisten neuvoa ja auttaa - tarvittaessa.

Siihen saakka:
Kiitos ja näkemiin!
-----------------------------------------------------------------------------

Mulla oli ne hetket, täysin omat - hiljaiset.

Nautin tuokioista omista, nautin..... kuten nytkin!
Olin omillani, olin itselleni... vain omalle sielulleni, sydämelleni.

Pitkästä aikaa!

Mulla oli ne hetket, täysin omat - onnelliset.

Nautin ajasta omasta, nautin....kuten nytkin!
Olin itselleni, olin rauhassa.... vain omalle mielelleni, maailmalleni.

Pitkästä aikaa!

Kaivoin esille levyn, katselin sen kantta ja sivelin sitä hetken....
Otin levyn esille ja asetin soittimelle..... nostin neulan hitaasti,
kuin elokuvassa..... hitaasti - laskin sen levylle, varovasti... uralle...
- ja kohta asunnon täytti nuo sävelet....... kevyt huokaisu!

Nautin tästä tuokiosta!
Pitkästä aikaa!
Minä - itselleni, vain omalle sydämelle - vain omalle sielulle.

Asunnossa oli vain minä ja tuo musiikki.
Seurasin levyn tasaista pyörimistä soittimella.
Musiikki ja tuo pyöriminen sai minut lähes maagisen hypnoottiseen,
onnelliseen tilaan - olinko nirvanassa.....!!!?

Nautin.
Sain olla taas, pitkästä aikaa..... itselleni.
Ja vain musiikki kuului asunnosta.
------------------------------------------------------------------------

Onko tällaista olemassa, vai onko tämä vain tarinaa?

Taas elelty muutama päivä jotenkin. Yksi yö meni valvoessa, mutta seuraava yö oli
ehkä yksi parhaimpia mitä olenkaan kokenut aikoihin! Miten ihmisen sielu voikin levätä
vaikka nukkuukin kevyesti, kuin koiranunta - vaikka tiedetään, että koiratkin voivat nukkua
niin etteivät herää vaikka pommi räjähtäisi vieressä.

No sitten päivät ovatkin olleet yhtä säätämistä ja säätämistä. Työrintamalla on ainakin
menoa ja meininkiä, no pikkujoulukausi käsillä niin kyllä sen huomaa varmaan
ammatissa kuin ammatissa. Ainoa mikä tässä on selvästi jäänyt vähemmälle, on syöminen.
Menee välillä lähes päivä ennenkuin tajuan, että nyt olisi pitänyt syödä muutakin kuin
yksi jogurtti tai pari leipää. Valitettavasti tuollainen olen ollut pidemmän aikaa ja toisinaan
menee pitkiäkin aikoja ihan tuollaisella ravintolinjalla. No eihän se terveellistä ole, tiedän!

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Seisoit peilin edessä, hiljaa.
Et nähnyt kuvaasi, vain peiliä tuijotit.
Seisoit, tuijotit...... yllättäin heräsit, kuin unessa olisit ollut.
Tulit suihkusta lämpöisestä ja havahduit, katselit vain
huuruista peiliä.... pyyhkeellä pyyhit ja näit - silmäsi, kasvosi.
Väsyneet.
Väsyneet.
Liian väsyneet - kaikkeen.
Silti yritit hymyillä...

Seisoit peilin edessä, hiljaa.
Et nähnyt kuin silmäsi - tyhjinä, joita tuijotit.
Seisoit, tuijotit... yllättäin ymmärsit, kuin jokin ääni sen sulle sanoisi.
Tulit ulos tyhjästä, mielestäsi synkästä - jota katselit.
Väsyneenä.
Väsyneenä.
Lyötynä, väsyneenä - kaikkeen.
Sitten näit: hymyn...

Tajusit, olit ehkä yksin.
Olit ehkä tyhjä - olit ehkä väsynyt, mutta silti olit ja elit!
Tajusit.... kuitenkin sinulla oli jotain, mitä ei ollut hänellä,
kuka sinua ei nähnyt, vaikka vierelläsi eli - vierelläsi oli.
Olit jotain, olit jotain suurempaa!

Virkistyit!
Nousi hymy, näit silmäsi kirkastuvan.
Ymmärsit!

Sinä voit, sinä pystyt!
Ymmärsit: Elämäsi on käsissäsi, ei ymmärtämättömän hallussa,
ei välittämättömien "ystävien", ei ollenkaan.
Ja ääneen naurahdit.

Tästä alkoi uusi aika, sinulla.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Viileä yö kietoi maata, huuru kutitteli nurmia ja puita.
Tuuli kolea kiersi talojen nurkkia, ujelsi porttikäytävissä ja
katoksissa. Istuin ikkunan ääressä katsellen ulos hiljaa.
Käsissäni lämmittävä kaakaomuki ja jaloissa sukat villaiset.

Täysikuu kurkisteli väliin pilvien takaa, kalpeana - omaa
loistettaan luoden. Varjot pitenivät maassa, vain muutama yksinäinen
auto vilahti välillä taloni ohitse, kadoten pimeyteen.......

Tuulen äänet soivat puissa, nurkissa - kaikkialla.
Viileys tuntui - vaikka sisällä olin, lämpöisessä - viileys tuntui - sielussa, mielessä.
Otin kulauksen kaakaota, se oli jo hieman ehtinyt viilentyä.
Harmittelin!
Join kupin nopeasti ja lähdin tekemään lisää, tahdoin kuumana edes kupillisen!

Palasin ikkunan ääreen istumaan, katselemaan yötä viileää.
Lämpötila nollassa....
Joku yksinäinen taivalsi kävellen ulkona, nosti takin kauluksia ylemmäksi,
suojasi itseään tuulelta edes hivenen.
Toivoin, ettei tuolla yksinäisellä pitkää matkaa oisi enää
- ei yön viileydessä taivallettavaa, vaan lämmin koti odottaisi aivan kulman takana.

Join kaakaon, lämpimän. Näin kun kävelijä katosi pimeään.... jonnekin.
Pohdiskelin, minne tie tuon vei, mistä tullut oli ja miksi yössä liikkeellä noin.
Pohdin ja siihen jäin, katselemaan täysikuisen viileän yön hiljaista etenemistä.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Yö
Tie musta, ajovalot imi itseensä.

Yö
Ajoin ja ajoin.....
Eteeni vain katselin, tietä taivalsin.
Ilman päämäärää!
Yö

Yllättäin se piippasi!
Puhelin.
Viesti. Se olit sinä.
Aavistitko - arvasitko.... miten olisit voinut tietää?
Kysyit, missä olen.

Pysäytin auton, näppäilin jotain ja ihmettelin.
Hetkeen ei mitään, oli vain...
Yö
Sitten soi...
Puhelin.
Kysyit, missä olen.

Ihmettelin - hämmästelin.... miten arvasit, mä liikkeellä olin.
Naurahdit.
Sanoit, että aavistit... ja tahdoit kuulla ääneni.
Ja oli tuo...
Yö

Tiesin, en ollut kaukana.
Olit melkein matkani varrella...
vaan ajaisinko kauttasi, näkisin silmäsi
- kuulisin ehkä iloisen naurusi.

Sä kysyit, tulisinko.
Mietin.
Sä ihmettelit, miksen tulisi.
Mietin.
Sä toistelit, härnäsit, kiusasit.
Lopulta vastasin....

Ja oli yö, auto lähti eteenpäin....
Katsoin kelloa ja ajattelin, sinua hetken mietin.
Vielä viestin pistit, lyhyen
- vaan paljon siinä kertoen, sanoit mulle.....

Ja oli tuo
Yö
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Sun ainoa haave oli olla prinsessa.
Sun ainoa toive oli olla ainoa!
Sä halusit niin.... sä sanoit niin, sä muuta et toivonut.
Olisit halunnut vain olla, prinsessa.

Sä elit pilvissä pienissä.
Sä leijuit monissa haaveissa!
Sä halusit niin ... sä toimit niin, yritit olla vain prinsessa.

Moni sulle sanoi: Herää hetkeen - herää elämään.
Moni sua neuvoi: Herää maailmaan - herää se näkemään.
Vaan vain sä nauroit, nauroit ja leijuit
- olithan prinsessa!

Keräsit seuruetta, omaa hoviasi.
He sinua hemmotteli, sanoilla hyväili.
Huolta pitivät, antoivat sinun olla - prinsessa.

Vaan tuli päivä. Oliko se pilvinen vaiko kirkkaan aurinkoinen?
Vaan tuli päivä. Oliko se sateinen vaiko harmaan usvainen?
Sitä et muista!
Mutta sitä et unohda....

Jotain tapahtui, jotain - yllättäin vain.
Ja sinä huomasitkin:
Ei, et ollutkaan se prinsessa.
Ei sinulla ollutkaan hovia, ei seuraa tyhjää.....

Heräsit maailmaan, siihen sinulle outoon, kylmään - vaan aitoon.
Ravisteli se sinulta rippeet eiliset, elkeet prinsessan.
Lamaannuit, järkytyit... hetkeen et osannut mitään, sinähän olit prinsessa!

Olit.

Jostain kuulit sanat:
"Tämä on elämää, tervetuloa maailmaan!"
Sinua pelotti, eikä ketään ollut enää auttamassa.
Vaan oliko sittenkin..... joku yksinäinen tuolla....
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -