Pieniä ajatuksia syysflunssan ohessa.

Se syysflunssa sitten päätti kokeilla minunkin terveyttäni ja havaitsi sen haavoittuvaiseksi.
Viime viikolla sain maata kuumeen kourissa, välillä todella tuskaisen kuuma ja välillä taas
hemmetin kylmä. No erilaisia rohtoja ja lääkkeitä ym. tuli popsittua ankarasti ja pikkuhiljaa
aletaan taas pääsemään normaaliin päiväjärjestykseen. Vielä tosin yksi tulehdus kiusaa
kehoa, mutta uskon ja toivon vakaasti, että tästäkin selvitään ja sitten taas mennään  tukka putkella!
(12.9.2017)

Ja niille, jotka ovat jo udelleet, että miksi en ole enää kirjoitellut lyhyitä mietelmiä ja ajatuksia
- tässä teille vastaus "huutoonne", nyt niitä tulee!
--------------------------------------------------------------------------

Älä vähättele itseäsi!
Sinä olet sinä.
Vaikka oletkin vain yksi pienen pieni osanen universumissa,
ei universumia ole ilman sinua.
Sillä:
Sinä olet sinä.
- Yksi tärkeä osa tässä kaikessa, mitä näemme,
missä elämme, mitä haistamme ja tunnemme.
Muista: Sinä olet yhtä arvokas kuin minäkin!

---   ---   ---   ---   ---   ---   ---   ---   ---   ---  

Hitaasti syntyi ajatus, päässä pyöri ja hyöri.
Kiersi mielessä mutkitellen.... kokonaisuudeksi rakentuen.
Ajatus.... ajatus siitä - vain siitä!

Hitaasti syntyi ajatus, kiersi aivoissa - sopukoissa.
Pyöri tuntojen kammioissa.... ideaksi kehittyen.
Ajatus....ajatus siitä - vain siitä!

Vaan oliko siinä mitään järkeä?
Siinä ajatuksessa..... siitä?
Vai oliko se vain.....  -tyhjä haave jostain, mitä ei saisi?

Vai saisiko?
Sitäpä saikin taas miettiä, ajatuksia päähän puskea..... ja pohtia...
- toivoen, että joskus pääsisi ajatuksesta eteenpäin, sanoista tekoihin!
---   ---   ---   ---   ---   ---   ---   ---   ---   ---

Aika.
Asia, jolle on määritelty määrä......
- joka on aina jonkin kokoinen hetki.
Aika.
Mittaamaton määrä määrätyn mittaista hetkeä.

Sanotaan: Aika on rahaa.
Vaan osaatko käyttää rahaasi oikein, jos on aikaa?
Rahalla et saa aikaa
- siksi käytä rahaa ajan kanssa.

Aika.
Pieniä hetkiä peräkkäin, joista syntyy: Aika.

Se ympäröi sinua nyt, sen jätät taaksesi - sen edestäsi löydät.
Se on kaikkialla, aina.... uutena, silti jo koettuna.
Sitä on: Aika.

Käytä aikasi ja aikaasi viisaasti, älä vain ajatellen itseäsi!
Näe läheisesi, ystäväsi - rakkaasi.... - ja anna heille aikaasi.
Silloin ansaitset enemmän, kuin mitä rahalla saada sä voisit.
---   ---   ---   ---   ---   ---   ---   ---   ---
Tapahtuipa aikoinaan....

Höyryävä kahvikuppi edessäni.
Ikkunan takaa avautui harmaa syksyinen päivä.

Istuin kahvilassa, vietin omaa aikaani ja olin ajatuksissani.... tovin.
Kun huomioni kiinnitti - jokin.

Syrjäsilmällä näin nuo kaksi.
Mies ja nainen nurkassa, kahvilla - kuten minäkin.

Vaan miksi nainen kiihtyneeltä näytti?
Miksi mies kasaan lyhistyneeltä vaikutti?

Luontainen uteliaisuus vei voitin ja vaivihkaa seurasin heitä....
- mitä tahahtuisi nurkkapöydässä ja nuo kaksi, olivat he keitä?

Mies teki pieniä eleitä, nainen katseli häntä hämmästyneenä.
Silmät suurina, suu auki - tuo nuori nainen vain tuijotti!
Sitten, yllättäin...... täysin varoittamatta....
- nainen miestä löi, kasvoille kämmenensä osua antoi.

Kaikki pysähtyi!

Meni hetki.... tuntui, kuin olisi mennyt ikuisuus..... meni toinen....
Sitten mies nousi, pyyhki poskeaan kerran, sanoi hiljaa jotain ja poistui.
Jäi nainen yksin - nyyhkimään kyynelsilmin pöytään.... pienen kahvilan.

Odotin hetken. Mietin, mitä tapahtuisi.
Nainen vain istui, painoi päänsä pöytää vasten.
Nousin.
Astelin hänen luo ja itseni esittelin.

Hän katseensa nosti - minua katseli, kyynelsilmin sinisin.
Antoi minun istua seuraan ja otti nenäliinani tarjotun vastaan.

Kerroin mitä nähnyt olin. Kerroin, mitä luulin - vaan tietää en voinut.
Hän katsoi minua pelästyneenä ja tokaisi:
"Ei, ei.... asia ei ole niin!"

Hän varovasti tunnusti, ehkä suhteensa nyt meni ja pilasi!
Olivat jo pidemmän aikaa seurustelleet... yhdessä olleet
- ja kun mies oli alkanut kertomaan, että hänen on tunnustettava jotain,
oli nainen vain lyönyt - kuuntelematta mitään.

Vasta miehen lähdettyä pois, oli hän nähnyt pöydällä sen rasian...
- sen, mistä hän oli haaveillut jo kauan - niin kauan!
Ja nyt mies oli mennyt.... - ehkä kokonaan.

Tajusin, piti toimia.
Nousin ylös.... syöksyin ulos. Katseellani etsin... hain ja hain.
Lopulta näin! Tuolla.... kyllä, hän on tuolla.
Juoksin miehen kiinni ja sain kerrottua kaiken.
Näin hänen itkeneen - ja nyt nousi kasvoille uudet kyyneleet!

Nainen oli tullut ulos kahvilasta nähden, kuinka
miehensä palasi luoksensa - halasi suudellen.
Jäin hieman kauemmaksi, hymyilin heitä katsellen
-  nyt kohta heidän häitä jo juhlien!

Tyytyväisenä mietin, kerrankin johonkin sekaantuminen kannatti.
---   ---   ---   ---   ---   ---   ---   ---   ---   ---   

Märkää marraskuuta!

Siis ei paljoa miehen mieltä innosta se, että ulkona on märkää....usvaista, kuraista.... suorastaan
masentavaa. En ole Englannissa käynyt, mutta voisin kuvitella, että sää maassamme (ainakin täällä
etelässä) on todella tyypillisen surkea brittiläinen. Että mä "nautin"!
Saisi sitä lunta tulla jokunen sentti ja muutama aste pakkasta. Sellainen pieni mukava talven tuntu!
Olisi joulunkin odotus paljon helpompaa ja joulukin sellainen, luonnollisien puitteiden osalta ainakin,
mitä odottaa ja haluaa.....
No se säästä ja siitä valittamisesta!
Jokunen tovi on taas vierähtänyt, että olen tänne päässyt kirjoittelemaan. On oikeasti ollut esteitä....
Mutta nyt taas yritellään virittää jotain jutun tynkää, ajatuksia, esille - olkaa hyvä!

(Tässä viimeisimmässä tarinoiden päivityksessäni on yksi tarina, jota lupasin hieman muokata
erään lukijani toiveesta. Jätän sen alkuperäisenkin tänne luettavaksi ja uusi versio löytyy sittten
näiden lyhyiden tarinoiden perästä! 23.11.2016)
---------------------------------------------------------------------------------

Joskus silloin oli niin, että hetken aikaa me kuljettiin.
Joskus oli - joskus niin.....
Sitä aikaa muistelen, sitä aikaa haikailen - sitä aikaa ja sinua...... niin - yhä sinua!

Joskus silloin oli niin, oli enemmän kuin tahdottiin.
Joskus oli - joskus niin ....
Sitä aikaa usein kaipailen, rippeitä siitä etsiskelen.... - sitä aikaa ja sinua....

Mutta jokin otti ja repi meidät!
Jokin otti ja repi... vei myös voimat. Jokin.....
Jokin otti sinut kokonaan, vieden iltaan tummuvaan
- luotani täysin katoamaan!

Huusin ääneti nimeäsi illassa......
katselin katoavaa hahmoa.
Ei sydämeni ollut enää turvassa.....
ei sillä ollut enää elämän tahtoa.

Sillä...
Jokin otti ja repi.......
Silloin... - kun oli niin, oli enemmän kuin tahdottiin.
Vaikka sitä kuitenkin, salaa mielessämme kuitenkin
- yhdessä haluttiin..... niin - haluttiin!

Tuleeko se aika takaisin?
Saanko hetken samanlaisen?
Tunnetko enää sitä, mitä salaa tuntea halusit.....
- vai kylmän kuoren alleko kaiken piilotit?

Ja uudelleen ja uudelleen, siellä minä sinua odotan,
missä jäin vain katoavaa hahmoasi katsomaan!
-----------------------------------------------------------


Enää en voinut olla hiljaa!
En en - en vain voinut.
Olin liikaa kuullut ja kuunnellut.....
- mun piti toimia.

Enää en jaksanut vain ummistaa silmiä!
En en - en vain voinut.
Olin liikaa nähnyt ja todennut....
-  mun oli aika toimia.

Sä hakkasit liian usein!
Sä haukuit liian usein!
Sä ryyppäsit itsesi hulluksi, sekaiseksi.....
- etkä tajunnut, että vain hajoitit.

Selvänä sä kiristit, manipuloit ja ohjasit.
Sä olit vain sä - sulle ei ollut muita.
Sä olit narsisti, itsekkäiden ajatustesi orja!

Sä tukahdutit toiset, imit heistä voimat.....
- olit kuin musta-aukko, kaiken turma!

Sä nautit vallasta, väärästä!
Sä nautit teoista, kieroista!
Sä et nähnyt muiden tuskaa - et heidän kärsimystään...
Olit vain: Sinä - sinä - sinä.........

Mä kuuntelin aikani,
Lopulta en enää jaksanut....
- tulin eteesi, hain sulle vertaisesi....
toisen samanlaisen.... pistäen sut hänen kanssaan yhteen!

Ja nyt hekin voivat taas hengittää.... olla vapaita ja iloisia,
kun et sinä - ja vain sinä, sinä ja sinä....
tapa ja hakkaa heitä henkisesti hajalle!

--------------------------------------------------------------------

Mihin kaikki aika häviää?
Minne se kelloista katoaa?
Minne..... niin minne?

Onko aika vain hetkellinen tilanne?
Omituinen, aina uusi ja erilainen....
- vaikka toistuisi asiat yhä uudelleen ja uudelleen!

Mutta miten aika voi olla aina uusi, vaikka
tapahtuma olisikin jo ennen koettu?

Voisiko olla, että aika kiertää kehää..... ?
- kuin kellon viisarit ympyrää!
Voisiko olla, että meillä kaikilla onkin oma aikamääreemme?
Omat hetkemme.... toiset yhä uudelleen ja uudelleen
- ja jotkut vain hetken elämässämme, kuten
se yksi hetki ajasta - mikä nytkin on taas jo toinen!

Miten muuten saatamme kokea "Deja Vu" -ilmiön?
Miten.... - niin miten?
Saatammeko vahingossa huomatakin, että tämä aika oli jo
joskus ennenkin.... ja myös joskus aikaisemminkin ja ja ....
kiertäen uudelleen ja uudelleen, tullen taas joskus
eteemme - koettavaksemme, uudelleen ja uudelleen.....

Kukaan ei tiedä!
Kukaan ei osaa sanoa....
Ja aika vain vaihtuu, ollen taas uusi - Vai onko tämäkin jo koettu?
Ken sen tietää... mutta kello, se se vain tikittää!

------------------------------------------------------------------------

Hitaasti mun silmäni liukuivat..... katseeni vaelteli......
vartalossa........ tuossa niin kauniissa!
Annoin aistieni hiljaa tuntea...... häntä ihailla.....
Tuota niin kaunista - kaunista naista vuoteellani!

Olin tavannut hänet aiemmin, tutustunut joskus... jossain....
Olin istumassa iltaa, yksin.... vain ajatukset seuranain
- kun hän oli tullut luoksein, kyyneleet silmiä koristaen.
Itki olkapäähäni, nojasi hiljaa anteeksi pyydellen.....

Sain hänet rauhoittumaan, juoman ottamaan....
ja kaiken kertomaan.
Nieleskeli, minua katseli - ehkä alkuun pelkäsi, mitä sanoisi.
Lopulta rohkaistui, kädet täristen kertoi..... siitä miehestä...
- ja sisälläni kuohui!

Hän itki, ei paikkaa ollut yöksi.
Hän pelkäsi, ei kotiin uskaltanut enää mennä!
Hän oli neuvoton..... avuton, satutettu - haavoitettu....
vailla mitään turvaa, paikkaa johon nukahtaa,
edes hetkeksi pieneksi - pois tästä tuskasta, mitä hän kokea sai.

Tarjosin suojaa, tarjosin paikkaa...
sanoin - luoksein tulla voi.... - ja rauhassa nukkua sai!
Lähdimme.... tulimme, luokseni asuntooni lämpöiseen.

Asetin hänet vuoteelle, peittelin ja hieman halasin...
ja nyt tuota kaunista naista, nukkuvaa... vain katselin....
Enkä voinut ymmärtää, miksi joku ei voi hänestä välittää!

Laskeuduin hieman alemmaksi, annoin suukon otsalle.
Unen keskeltä hän hymyili hieman......
Nousin ja poistuin oven sulkien..... itse sohvalle menin...
- siihen nukahtaen.
Ja päätin: Ei hän enää kärsiä saa, eikä itkun kyyneleet
silmiä enää voi koristaa!
Nukahdin.....
----------------------------------------------------------------
Ja tässä uusittu versio eräästä tarinasta:


Enää en voinut olla hiljaa!
En en - en vain voinut.
Olin liikaa kuullut ja kuunnellut.....
- mun piti toimia.


Enää en jaksanut vain ummistaa silmiä!
En en - en vain voinut.
Olin liikaa nähnyt ja todennut....
-  mun oli aika toimia.


Sä hakkasit sanoillasi liian usein!
Sä haukuit liian usein!
Sä ryyppäsit itsesi hulluksi, sekaiseksi.....
- etkä tajunnut, että vain hajoitit.

Selvänä sä kiristit, manipuloit ja ohjasit.
Sä olit vain sä - sulle ei ollut muita.
Sä olit narsisti, itsekkäiden ajatustesi orja!

Enää ei hän kestänyt, enää ei vain jaksanut!
Yritti antaa sulle kaiken, kaiken itsestään
- ja enemmänkin....... Mutta... - Sinä, niin sinä...
tukahdutit hänet, revit häneltä sielun ja
jätit vain tyhjät kuoret kehon!

Hän yritti, hän itki ja yritti... väsyi siihen samaan:
Kun ei ollut maailmassasi kuin vain sinä - sinä - sinä!


Sä nautit vallasta, väärästä!
Sä nautit teoista, kieroista!
Sä et nähnyt muiden tuskaa - et heidän kärsimystään...
Olit vain: Sinä - sinä - sinä.........
Sä olit sokaistunut omaan valheelliseen erinomaisuuteesi,
etkä nähnyt että lähelläsi ei ollut hyvä olla!

Ja sinä - sinä vain jatkoit henkisesti toisen hakkaamista
ja juomista...... kierteenä viikosta toiseen, uudelleen ja uudelleen.

Mä en enää jaksanut vain kuunnella, en seurata, en katsella!
Mä en enää halunnut tuon toisen vain pala palalta hajoavan....
- sinun itsekkäiden typerien viinanhuuruisten omakuviesi vuoksi.

Tulin, otin hänet irti sinusta!
Tulin, vein sinut itsesi eteen - kasvokkain...... ja kohdata hänet sait...
- kuin peilikuvaasi katselisit, kun toisen samanlaisen tapaisit!
Ymmärtäisitkö sittenkään, mitä olet mennyt tekemään?
Toivottavasti, koska....
maailma ei ole vain: Sinä - sinä - sinä!

Ja kun hän sinusta eroon pääsee, saa hän monen muun lailla
hengittää vapaasti, nauraa ja iloita elämästä
- siitä, mitä sinä olet tukahduttanut liian kauan, vain itseäsi varten.
---------------------------------------------------------------------

Viikonlopun alku (perjantai ilman pulloa)

Taas takana yksi viikko, sanoisi sellainen henkilö jonka työt tai opiskelu tms. kulkee
aikataululla ma-pe. No itselläni menee arki- ja pyhäpäivät sopivasti ristiin, eikä tässä työssä
mitä teen, eritellä onko mikäkin päivä almanakan mukaan. Silloin aherrellaan kun on
hommia ja sitten kun ei, sitten vedetään hetki henkeä.

Tämä kuukausi kyllä on sellaista vipeltämistä, että pieni mies on jo nyt ihmeissään, mihin
kaikki asiat ehdin sijoittaa ja kuinka kerkiän kaiken tekemään. No parhaani yritän, joten
täytyy vain toivoa ettei hirveästi tule sekoiltua ja sekoitettua asioita vaan pysyisi jotenkin
edes paletti kasassa ja käsissä. Miten se menikään Jos on hätä kädessä, se hoidetaan
käden käänteessä......!

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
No niin, täytän tätä kohtaa blogissa otsikon vuoksi. Siis perjantai meni ilman pulloa - itsellä!
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Kuulin sinusta jotain, jostain - hieman vain.
Sanoja toisten lausumina, asioita puhuttuina - totuuksina.
Etsin, huhuilin - sinua hain.
Vastauksia kaipasin, uhkakuvia väistelin - tunsin ne, kauheuksina.

Epämääräistä elämää...
-sitä tuntea sain. Sydämessä sykki outo rytmi!
Epämääräisiä hetkiä...
-sitä koin vain. Sielussa eli outo sykli!

Jouduin odottamaan, joutuisin odottamaan, odotin - ja odotan.
Selviääkö tuo, mikä miehen mieltä vie?
Selviääkö - vai jääkö.......
Ja miten miehelle käy?

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

 Yksi vastaan yksi
- se on sydänten taistelu!
Vaan siinä ei voi olla kuin yksi lopputulos:
Yksi!
Sama tahti sydänten.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Nukuin, hetken olin jo ehtinyt katsella unia. Vaan mikä herätti? Puhelin!
Se soi, ääni oli käskevä: "Vastaa!" Säpsähdin, hetken mietin että kuka - mitä - miksi...
Katsoin nopeasti kelloa, neljä aamulla. Mitä ihmettä?
Nopeasti puhelin käteen, vastasin ja kuulin - itkit, itkit ja itkit.
Et saanut sanoja suustasi, jotain selitit mutta vain itkit....

Sain sanottua muutaman sanan, hieman rauhoituit, kuulin kuinka nyyhkit.
Varovasti kyselin, mitä tapahtunut - missä olit, mikä oli? Et halunnut kertoa, et ensin mitään.
Kuulin kuinka kyyneleet nousivat jälleen silmiisi, kuinka äänesi muuttui - itkit...
Ei, en halunnut sinun itkevän, en surevan - ei, ei sinun!

Missä olit?
Jälleen kyselin.
Missä...... - et hetkeen puhunut, vaiti olit - kokonaan vaikenit. Linja oli auki, mutta mitään ei
kuulunut. Istuin sänkyni laidalla, pimeässä - tuskastuttava tunne! Tiesin, tarvitsit apua
mutta miksi vaikenit... Sitten kuiskasit, hiljaa - tuskin edes ääntäsi erotin, ymmärsin...
Halusit nopeasti pois, johonkin! Olit valmis luovuttamaan, olit tuskainen sielustasi kokonaan.
Pyysin sua hetken siinä vain olemaan, hetken odottamaan..... Puin, ulos autoon ja...
luoksesi sun, katsomaan mikä sinulla olisikaan.

Lopulta pääsin luoksesi, sulle soitin ja varmistin, vielä sut tavoittaisin. Avasit oven ja
heti näin, ei - ei - ei näin! Mikään ei ollut kohdallaan ja olit poissa tolaltaan.
Halasimme hieman ja annoin sun vain kertoa, avautua, mieltä purkaa.
Jo silmissä pienen elonmerkinkin näin. Hyvä!

Siinä meni aamuyö, siinä meni aamu. Lopulta oltiin väsyneitä kumpikin, puhki kuluneita.
Painuit sänkyyn ja minä, en jaksanut mihinkään vaan sohvaltasi itseni löysin.
Siihen nukahdin, kunhan hetken olin kuunnellut että sinäkin nukuin - tasaisesti.

En tiennyt mitä kello oli, tunsin että minua tönittiin.
Sinä seisoit vierellä, kahvimuki kädessä. Katselit hieman vaivautuneena minua ja
yritit pyydellä anteeksi. Anteeksi mitä? Vastasin, samalla kun sain itseäni ylös ja
venyttelin. Ojensit kahvin mulle ja totesit, että ei ollut muita kenelle saatoit soittaa.
Mietin hetken, että miksi niin mutta sitten kun juteltiin ja hetkeksi yöhön palattiin,
ymmärsin hyvin vaikka harmittelin.

Olit kokenut jotain ikävää, oli sisimpääsi sattunut ja tuskan näin sinussa vieläkin.
Mutta eteenpäin oli silti mentävä, yritettävä ja siksi olitkin minulle soittanut - ystävälle!

Tiesit, et koskaan olisi yksin! Olisin aina kanssasi, luonasi - vaikka missä olisin.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Hitaasti tuo eteni, tasaisesti kulki. Ei katsonut taaksensa, ei miettinyt menneitä.
Jatkoi vain etenemistään.... välittämättä mitä oli taakseen jättänyt.
Samalla tahdilla kulki, kulki ja kulki.... ilman että kukaan tuota häiritä kykeni.
Vakaana, varmana itsestään - tasaisena tahkosi omaa tietään - tuo: Aika!

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -


Kiireessä kuljettiin, kuin lauma kauko-ohjattuja
robotteja. Tehtiin mitä käskettiin - oltiin vain
joukko suuria sopuleita..... me oravanpyörässä
juoksevat ihmiset!

Lopulta siitä päätin irti päästä, hengittä ja elää.
Katsoa sivusta kuinka toiset paahtavat, muka
onnea hakevat - rikkautta etsivät.
- silti sielultaan tyhjinä, joukossa kiiruhtavat!

Eikä aika anna armoa..... kello käy ja kiire on.
Siksi moni, liian moni on niin onneton!

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -




Sait minut kiinni, tarrasit sanoillasi.
Puhuit sanoilla uusilla - erilaisilla... kuin jollekin ketä odotit
- kuin jollekin ketä kaipasit.

Sait minut kiinni, pysäytit puheillasi.
Lausuit lauseita uusia - erilaisia .... mitä kuullut ennen en ollut
- kuinka uutta tuo olikaan.

Sait minut kiinni.
Sait ja pysäytit!
Sait siihen, hetkeksi - itsellesi, sanoillasi.

Tarrauduin sanoihisi, tarrauduin lauseisiisi.
Tarrauduin tuohon kaikkeen - mutta sinuun silti en!
Koska oltiin vielä vain me.
Sinä olit se, minä olin.... ja me olimme me.

Silti sait minut kiinni!
Hetkeksi - itsellesi, sanoillasi.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Onko tällaista olemassa, vai onko tämä vain tarinaa?

Taas elelty muutama päivä jotenkin. Yksi yö meni valvoessa, mutta seuraava yö oli
ehkä yksi parhaimpia mitä olenkaan kokenut aikoihin! Miten ihmisen sielu voikin levätä
vaikka nukkuukin kevyesti, kuin koiranunta - vaikka tiedetään, että koiratkin voivat nukkua
niin etteivät herää vaikka pommi räjähtäisi vieressä.

No sitten päivät ovatkin olleet yhtä säätämistä ja säätämistä. Työrintamalla on ainakin
menoa ja meininkiä, no pikkujoulukausi käsillä niin kyllä sen huomaa varmaan
ammatissa kuin ammatissa. Ainoa mikä tässä on selvästi jäänyt vähemmälle, on syöminen.
Menee välillä lähes päivä ennenkuin tajuan, että nyt olisi pitänyt syödä muutakin kuin
yksi jogurtti tai pari leipää. Valitettavasti tuollainen olen ollut pidemmän aikaa ja toisinaan
menee pitkiäkin aikoja ihan tuollaisella ravintolinjalla. No eihän se terveellistä ole, tiedän!

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Seisoit peilin edessä, hiljaa.
Et nähnyt kuvaasi, vain peiliä tuijotit.
Seisoit, tuijotit...... yllättäin heräsit, kuin unessa olisit ollut.
Tulit suihkusta lämpöisestä ja havahduit, katselit vain
huuruista peiliä.... pyyhkeellä pyyhit ja näit - silmäsi, kasvosi.
Väsyneet.
Väsyneet.
Liian väsyneet - kaikkeen.
Silti yritit hymyillä...

Seisoit peilin edessä, hiljaa.
Et nähnyt kuin silmäsi - tyhjinä, joita tuijotit.
Seisoit, tuijotit... yllättäin ymmärsit, kuin jokin ääni sen sulle sanoisi.
Tulit ulos tyhjästä, mielestäsi synkästä - jota katselit.
Väsyneenä.
Väsyneenä.
Lyötynä, väsyneenä - kaikkeen.
Sitten näit: hymyn...

Tajusit, olit ehkä yksin.
Olit ehkä tyhjä - olit ehkä väsynyt, mutta silti olit ja elit!
Tajusit.... kuitenkin sinulla oli jotain, mitä ei ollut hänellä,
kuka sinua ei nähnyt, vaikka vierelläsi eli - vierelläsi oli.
Olit jotain, olit jotain suurempaa!

Virkistyit!
Nousi hymy, näit silmäsi kirkastuvan.
Ymmärsit!

Sinä voit, sinä pystyt!
Ymmärsit: Elämäsi on käsissäsi, ei ymmärtämättömän hallussa,
ei välittämättömien "ystävien", ei ollenkaan.
Ja ääneen naurahdit.

Tästä alkoi uusi aika, sinulla.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Viileä yö kietoi maata, huuru kutitteli nurmia ja puita.
Tuuli kolea kiersi talojen nurkkia, ujelsi porttikäytävissä ja
katoksissa. Istuin ikkunan ääressä katsellen ulos hiljaa.
Käsissäni lämmittävä kaakaomuki ja jaloissa sukat villaiset.

Täysikuu kurkisteli väliin pilvien takaa, kalpeana - omaa
loistettaan luoden. Varjot pitenivät maassa, vain muutama yksinäinen
auto vilahti välillä taloni ohitse, kadoten pimeyteen.......

Tuulen äänet soivat puissa, nurkissa - kaikkialla.
Viileys tuntui - vaikka sisällä olin, lämpöisessä - viileys tuntui - sielussa, mielessä.
Otin kulauksen kaakaota, se oli jo hieman ehtinyt viilentyä.
Harmittelin!
Join kupin nopeasti ja lähdin tekemään lisää, tahdoin kuumana edes kupillisen!

Palasin ikkunan ääreen istumaan, katselemaan yötä viileää.
Lämpötila nollassa....
Joku yksinäinen taivalsi kävellen ulkona, nosti takin kauluksia ylemmäksi,
suojasi itseään tuulelta edes hivenen.
Toivoin, ettei tuolla yksinäisellä pitkää matkaa oisi enää
- ei yön viileydessä taivallettavaa, vaan lämmin koti odottaisi aivan kulman takana.

Join kaakaon, lämpimän. Näin kun kävelijä katosi pimeään.... jonnekin.
Pohdiskelin, minne tie tuon vei, mistä tullut oli ja miksi yössä liikkeellä noin.
Pohdin ja siihen jäin, katselemaan täysikuisen viileän yön hiljaista etenemistä.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Yö
Tie musta, ajovalot imi itseensä.

Yö
Ajoin ja ajoin.....
Eteeni vain katselin, tietä taivalsin.
Ilman päämäärää!
Yö

Yllättäin se piippasi!
Puhelin.
Viesti. Se olit sinä.
Aavistitko - arvasitko.... miten olisit voinut tietää?
Kysyit, missä olen.

Pysäytin auton, näppäilin jotain ja ihmettelin.
Hetkeen ei mitään, oli vain...
Yö
Sitten soi...
Puhelin.
Kysyit, missä olen.

Ihmettelin - hämmästelin.... miten arvasit, mä liikkeellä olin.
Naurahdit.
Sanoit, että aavistit... ja tahdoit kuulla ääneni.
Ja oli tuo...
Yö

Tiesin, en ollut kaukana.
Olit melkein matkani varrella...
vaan ajaisinko kauttasi, näkisin silmäsi
- kuulisin ehkä iloisen naurusi.

Sä kysyit, tulisinko.
Mietin.
Sä ihmettelit, miksen tulisi.
Mietin.
Sä toistelit, härnäsit, kiusasit.
Lopulta vastasin....

Ja oli yö, auto lähti eteenpäin....
Katsoin kelloa ja ajattelin, sinua hetken mietin.
Vielä viestin pistit, lyhyen
- vaan paljon siinä kertoen, sanoit mulle.....

Ja oli tuo
Yö
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Sun ainoa haave oli olla prinsessa.
Sun ainoa toive oli olla ainoa!
Sä halusit niin.... sä sanoit niin, sä muuta et toivonut.
Olisit halunnut vain olla, prinsessa.

Sä elit pilvissä pienissä.
Sä leijuit monissa haaveissa!
Sä halusit niin ... sä toimit niin, yritit olla vain prinsessa.

Moni sulle sanoi: Herää hetkeen - herää elämään.
Moni sua neuvoi: Herää maailmaan - herää se näkemään.
Vaan vain sä nauroit, nauroit ja leijuit
- olithan prinsessa!

Keräsit seuruetta, omaa hoviasi.
He sinua hemmotteli, sanoilla hyväili.
Huolta pitivät, antoivat sinun olla - prinsessa.

Vaan tuli päivä. Oliko se pilvinen vaiko kirkkaan aurinkoinen?
Vaan tuli päivä. Oliko se sateinen vaiko harmaan usvainen?
Sitä et muista!
Mutta sitä et unohda....

Jotain tapahtui, jotain - yllättäin vain.
Ja sinä huomasitkin:
Ei, et ollutkaan se prinsessa.
Ei sinulla ollutkaan hovia, ei seuraa tyhjää.....

Heräsit maailmaan, siihen sinulle outoon, kylmään - vaan aitoon.
Ravisteli se sinulta rippeet eiliset, elkeet prinsessan.
Lamaannuit, järkytyit... hetkeen et osannut mitään, sinähän olit prinsessa!

Olit.

Jostain kuulit sanat:
"Tämä on elämää, tervetuloa maailmaan!"
Sinua pelotti, eikä ketään ollut enää auttamassa.
Vaan oliko sittenkin..... joku yksinäinen tuolla....
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Näinkin sitä voi tuntea....

Taas takana jokunen päivä siitä kun viimeksi tänne kirjoitin. No voin sanoa, että on ollut
melkoisen sekavaa, mutta myös antoisaa aikaa! Tietyt työasiat stressaavat alitajunnassa mieltä
sen verran, että nukkuminen on ollut heikkoa ja syöminen vielä heikompaa.
Mutta mitä niistä valittamaan - asiat eivät valittamalla parane, sen kun vain muutenkin me
ihmiset oppisimme (minä mukaan luettuna aina toisinaan).

Vilpittömästi olen kiitollinen eräälle henkilölle siitä, että irrotti minut omalla olemuksellaan
ja olemisellaan hetkeksi arkisista kuvioistani! En edes pysty nopeasti kuvailemaan sitä
tunnetta, mikä tovin koko kehossani meni ja kävi. Toivottavasti tällainen pieni leijuminen
sallittaisiin tulevaisuudessakin, ainakin välillä.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Hetkeen emme nähneet olleet,
hetkeen kuulleet toisistamme.
Vaan sattumalta sinne samaan paikkaan....
kuin vahingossa - eksyimme.

Hetkeen emme lähekkäin olleet,
hetkeen toisiamme huomanneet.
Vaan syystä jostain kuitenkin....
vieressäsi kohta istuinkin.

Aika kulki, kello tikitti.
Jutut soljui, kuten naurukin.
Iloiset ilmeet silmissämme
- ajattelimme sittenkin - me toisiamme.

Hetkeen toiseen emme halunneet,
hetkeen irti toisistamme.
Vaan olla siinä vierekkäin,
nauraa - iloita, lähes sylikkäin.

Hetkeen uuteen eksyimme,
hetkeen yön lämpöisen.
Vaan  kukaan tietää saanut ei,
mihin hetki tuo meitä kahta vei.

Aika kului, kello tikitti.
Eteni tuokio, toinenkin.
Siinä oltiin - sittenkin
- ja tuosta ajasta vain nautittiin....

Hetkeen ei kello kulkenut,
antoi meidän tuossa olla,
ajassa ajattomassa - hetkessä...

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Heräsin aamulla hämmentävästä unesta.
Olin tovin nähnyt ja kauhistellut...
Silmät avatessani hetki meni, ennen kuin tajusin - se olikin unta.
Vaan miksi tuntui niin pahalta? Miksi tärisin?

Siinä sängynlaidalla istuin ja mietin, vaan mietteeni katkaisi - puhelin!
"Herätinkö sinut"" Kysymys kaino, ystävän.
Vastasin hiljaa, että et. "Saisiko sinusta seuraa?" Jatkoi tuo ääni linjalla.
Mumisin jotain, minkä suostumukseksi voi lukea.
Ja kiire siinä tulikin....
Kohta minua jo haettaisiin.....

Missä paita? Ei, ei tuo.... äh, likainen! Miksi se ei ole pyykkikorissa?
Ei hitto, eihän tässä suihkuun ehdi! Perhana, sukat, ei.... nuo on villasukat.
Paita kaapista.... no mutta nyt kylppäriin... kevyt "facelift" ja .... mitä hittoa...
deudorantti melkein loppu! Siis ka-moon hei.... no joo, parta ajamatta, olkoon!

Vaatteet ylle, tukka taakse ja näkyyks´ kello!? Missä sekin on, ai niin - tuossa.
Ranteeseen. Mitä hittoa mun farkkujen taskussa on? Pikainen kaivelu, kas täällä oli rahaa...
Hmm... - ei sentään ihan p.a. !
Kengät jalkaan, takki niskaan, känny taskuun ja ulos!

Kyyti odotti, sitten mentiin - aamukahville.....
No palvelu pelaa, sitä ei voi kieltää!
Ja nopeasti se kuumana höyryävä kahvimukikin oli jo nenän alla.
Kuulumisten vaihtoa ja naureskelua joidenkin toilailuille, aivan kuin itse ei koskaan
mitään ihmeellistä muka tekisi - ei, ei - pois se minusta!

Siitä sekin päivä lähti liikkeelle ja se uni, se jäi vain alitajuntaan pyörimään....
Sitä sitten mietin iltasella yksin hiljaa, enkä vieläkään tiedä - mitä se tarkoitti
- se uni missä sinä ja minä ja ....

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

"Sä olet hullu" Niin mullekin sanottiin.
"Sä olet itserakas sika" Niin myös huudettiin.
Niin tuttua, niitä kuulla ehkä saa, jos elämässä liitot hajoaa.
Mutta miksi kuunnella, antaa satuttaa... kun itse tietää
sydämessään - ne on sanoja vain...
Kun toinen ei muuta pysty toteamaan, ei keskustelemaan!
Silloin vain loukata koitetaan.
Silloin vain parempi on askel kaksi taakse ottaa...
toiselle tilaa antaa ja jos muu ei auta, hänet unohtaa.

Jos toinen ei voi elää yhdessä niin että ollaan yhdessä,
vaan päättää miten edetään, mitene eletään
- on parempi katsoa tulevaisuuten, omaan sellaiseen!
Ei kenenkään kärsiä pidä, ei sielua satuttaa - ei toisen, eikä omaa varsinkaan.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Vielä tuokion sitä katselin,
vielä tuokion tuota muistelin....
Oli hetki vain - oli aikaa vain tuokion.

Vielä hiljaa sanat lausahdin,
vielä hiljaa ne kuiskasin.
Oli sanat nuo - oli lauseet nuo, juuri tuon.

Siinä seisoin nyt - mä mies niin hiljaa.
Tuuli kosketti hiuksia - heilutti niitä kuin viljaa.
Olin alaston, vaikka vaatteissain.
Olin alaston, vain muistoissan.

Sitä kiveä katselin, sitä nimeä tapailin.
Palan tunsin jälleen nousevan...
henkeä ahdistavan.
Sitä kiveä katselin.... sulle puhelin, kuiskasin.

Vielä tuokion sitä katselin,
vielä tuokion tuota muistelin....
Oli hetki vain - oli aikaa vain tuokion.

Vielä hiljaa sanat lausahdin,
vielä hiljaa ne kuiskasin.
Oli sanat nuo - oli lauseet nuo, juuri tuon.

Yksin nyt tuossa olin.
Yksin, ilman muita.
Yksin nyt kaikkea muistelin.
Sinä olit enää vain luita.

Ja silloin minuun tarrautui,
tuo tuulenpuuska  pyörteinen.
Minunko luokse hakeutui,
henkesi, muistosi minussa - ikuinen.

Nostin katsetta hieman, lämpimäksi muuttui tuuli.
Mietteissäni ajattelin, ehkä jokin minua jossain kuuli.
Kertomaan tulit, kaikki hyvin!

Ja hiljaa pois luotasi viimeisen lepopaikan kävelin...
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Ääneti istuin, vain istuin. Tuijotin tuota näyttöä edessäni ja luin...
Vaan ymmärsinkö mitä juuri näin, oliko teksti oikeasti tuota?
Ääneti istuin, vain tuijotin....

Meni hetki, meni toinenkin.
En osannut irroittaa katsettani, en tuoliltani nousta.
Siinä olin, naulittuna tuohon näyttöön.
Miksi? Oliko se teksti juuri sitä mitä luin, oliko?

Yritin ymmärtää, kyselin itseltäni - vaan vastauksia en saanut.
Näytöllä se silti yhä luki!
Ja minä olin äänetön, täysin vaiennut.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -