Translate - Google kääntäjä

tiistai 23. kesäkuuta 2015

Outoja ajatuksia - outoja tuntemuksia.

Onko elämää juhannuksen jälkeen? Valitettavasti jälleen kaikille ei, jälleen kerran.
Itse olen hieman taas toisista syistä miettinyt - enkä tarkoita vain omaa elämääni, vaan
muutamien muidenkin ihmisten elämää, mitä olen sivusta katsellut ja miettinyt.
Toivottavasti sitä elämää on ja aurinko paistaa - sinne muuallekin, lähelle ja kauas.

Jos kysytte, miten vietin juhannuksen, niin voin sanoa että asianosaiset tietävät sen
ja se riittää aiheesta. Tätä ei pidä lukea niin, että olisin leuhka tms. - en vain jokaisesta
asiasta halua tehdä selkoa (perheohjelma).
Voin kuitenkin sanoa, että omalla tavallaan takki on tyhjä - katsoin kaikki taskut..... heh heh.
Pitänee yrittää nukkua ensi yö pitkästä aikaa niin, että viikko alkaa virkeissä merkeissä.
------------------------------------------------------------------------

Hei hei, sä olit siinä.... sä olit...
Hei hei.
Sä olit siinä, mutta olitko sä kuitenkaan!!
Hei hei.

Hei hei, sä olit siinä.... mutta miten sä olit...
Hei hei.
Sä olit siinä, niin siinä.... vaikka olit muualla!
Hei hei.

Saako siihen tulla, siihen missä olet?
Saako siinä olla, missä sinä olet?
Saako.... hei saako.... vai oletko sä jo poissa?
Hei hei.... sä olit siinä.... sä olit...
Hei hei.

Hei hei..... hei, kuuletko sä mua....
Hei hei.
Sä olit siinä.... olit vielä hetki sitten... siinä.
Sä olit.... siinä

Saako sua kiinni, sieltä missä olet?
Saako sut kiinni, sieltä minne menet?
Saako...hei saako...vai karkaatko taas pois?
Hei hei... sä olit siinä... sä olit...
ja taas... hei... menit
Hei hei.

Ja huudatko vain perääsi mulle....
Hei hei!
Huudatko.... vai saanko sut kiinni... hei hei?
Hei hei.
----------------------------------------------------------------------

Mä tiesin tehneeni väärin.
Mä tiesin sanoneeni väärin.
Juuri sillä hetkellä, kun sanani lauoin.... katseesi näin!
Mä tiesin.... mä tiesin.....
- mutta kun ne sanat jo tulivat, sielun syvyyksistä syöksyivät....
Ja rintaani viilsi.....
Näin sinun kipusi, sanojen satuttavan....
Tiesin tehneeni väärin, sanoneeni väärin!

Mä niin pakenin.
Mä niin juoksin...... ajatukseni järkevän kadotin!
Mä olin typerys, mä olin ruumis sanalle tyhmyys....
Mä en ollut mä, mä häpesin sitä... mä häpesin olla mä!

Mua itketti, mua ahdisti, mua kadutti.
Yksin - poissa..... kun en voinut siinä olla.

 Yksin, itseäni kiroten - itseni haukkuen!


Yritin korjata asiaa, yritin sanojani paikata..... yritin.
Kerroin mitä mietin, mitä ajattelin.... enkä osannut sitä tehdä oikein....
- vaikka yritin!
Mä halusin paikata kaiken, korjata sinut..... näyttää mitä ajattelin, näyttää mitä tunsin.
-vaikka miten!

Ikinä en - en ikinä.... en....en halunnut sinua satuttaa - en halua sinua satuttaa!
En..... koska sinä olet - sinä!

Onneksi kuuntelemaan sinut sain. Onneksi kuuntelin myös sinua vain.
Onneksi!
Sydämeni siitä kiitti, sieluni huokaisi - onneksi.

Ja toivon, että sydämeni ja järkeni huolen pitävät, ettei
sanoja tyhmiä ilmoille lennä... enää.... sinulle!

---------------------------------------------------------------------

Tänään tässä ei mitään.
Eilen oli paljonkin....
Mitä on huomenna? Sitä ei tiedä ketään.


Tässä on nyt vain tänä, samaa tätä.... ei mitään.
Eilen tässä oli.... sitä.... erilaista, paljonkin  - vaan mitä.
Huomenna.... tuleeko mitään - onko mitään.... saako mitään?
Huomenna, päivänä uutena - ehkä erilaisena.

Mitään ei ole edessä - ellei jotain ole takana!
Mitään ei jää taakse - ellei jotain koe nyt!
Mitään ei pysy tässä - ellei siihen panosta huomennakin!

Siksi eilinen on sidoksissa huomiseen, mikä veljeilee tämän päivän kanssa.
Siksi tulevaisuus on osa menneisyyttä, mikä on palanen nykyisyyttä.
Sinulla - minulla - meillä - kaikilla!
----------------------------------------------------------------

Oli kaksi vapaata, kuin lintua taivaalla.       

Oli kaksi erilaista - toisista maailmoista.
Olivat erillään - silti toisenta tietäen.

Oli kaksi vapaata sielua maailman tuulien.
Oli kaksi vastakohtaa - toisiaan katsellen.
Olivat he sieltä - olivat he täältä...

Oli hetki.... vain pieni hetki.... he tapasivat.
Oli, niin tavallinen - vaan heille hetki yhteinen, ensimmäinen!
Oli kaksi vapaata, hetken kahden.... yhdessä....

Oli takana aika, kun oli kaksi vapaata sielua....
Oli edessä aika kahdelle, heille - elämälle yhdelle.
Olivat he ne, kaksi erilaista - silti niin samanlaista... yhtä ja yhdessä.

Oli edessä aika kahden.
Oli edessä aika uuden.
Oli matka heidän - elämänmakuisen niin suuren!








 --------------------------------------------------------------------------

Harmaat olivat tuon talon seinät. Hieman lahonneetkin kai.
Katto nojallaan, notkollaan..... ikkunoista osa rikkikin.
Piha autio, ruohottunut.... ei jälkiä elämän.... ei vuosiin mitään talossa tuossa.

Sillä tarina kertoi talosta, mikä ei elää antanut rauhassa.
Kaikki sitä karttoivat, sen ohi kiireellä kulkivat.
Sai talo harmaantua, piha ruohottua - paikka autioitua - vuosia muutamia.

Sitten eräänä aamuna pihan reunalle tuli auto.
Pihaan astui nuoripari, taloa katsellen.
Alkoi tohina ja touhu... taloa ja pihapiiriä alettiin siistiä ja korjata.
Ja elämä oli palaamassa tuohon taloon.

Moni paikkakuntalainen varoittelemaan tuli. Varovasti kertoi, neuvoi jättämään
tuon talon.... lähtemään ja paikan unohtamaan!
Nuoripari ihmetteli, kyselivät lisää - vaan kaikki vaikenivat.... ei kerrottu enempää.

Valmistui pihapiiri ja talokin uudelleen elää alkoi. Se seisoi ryhdikkäänä, uljaana
ja korjattuna! Käsien jälkiä nuoripari katseli hymyillen, viimeinkin ulko-oven
kynnyksen yli astuen - taloon asettuen.

Viikko kaksi meni ihanasti, elämä maistui ja alkoi jo vaikuttaa siltä, että
paikkakuntalaisten puheet olivat mitä olivat.
Sitten sinä ensimmäisenä usvaisena kesäyönä se kuului ensimmäisen kerran.....
He heräsivät siihen, he jopa tunsivat sen! Kuin kylmä kuristus kietoi heidät
tuohon ääneen.... ikkunat värisivät hiljaa ja pihalta kuului - tuo ääni.

Mies lähti alakertaan, mutta jokin esti pääsemästä portaita alas.
Hän jäi vain seisomaan, jähmettyneenä hiljaa...
Nainen katseli miestänsä, kylmä hiki nousi iholle - pelko sieluun sisälle.
Ääni tunkeutui heidän mieliin - ahdisti, sisältä kidutti.

Sinä yönä ei nukuttu!
Aamulla varhain, maan ollessa vielä kostea, he pääsivät ulos...
kiersivät pihaa - mitään ei näkynyt!
Kiersivät ja kiersivät... sitten auringonsäteet osuivat johonkin... noiden omenapuiden alle.
He ryntäsivät katsomaan, mitä siellä oli....
Löytyi... oliko tuo kaivon- vaiko kellarinkansi?
Siinä oli rautainen lenkki ja ruostunut lukko.



He yrittivät avata kantta, vaan eihän tuo auki lähtenyt.
He kiskoivat ja nykivät, repivät ja raastoivat, mutta kansi ei hievahtanut... narisi vain hieman.

Päätettiin hakea työkaluja.... sorkkarautaa, kirvestä, sahaa.... vaikka mitä.
Vaan palatessaan tuolle kannelle taivas musteni, iski ukkonen - ja salama pienen matkan
päähän halkaisten yhden kuusen. Nuoripari pelästyi, nopeasti siirryttiin sisälle,
suojaan ukkoselta ja sateelta. Vaan yhtä nopeasti kuin ukkonen oli noussut, se hävisi...
ja taivas kirkastui - aurinko paistoi!

He palasivat ulos, kävivät katsomassa tuota salaman tuhoamaa puuta, ihmettelivät luonnon
voimaa ja päättivät lähteä katsomaan, mitä tuon kannen alla oikein on.
Vaan..... päästessään kannen luo, synkkeni jälleen taivas.... tuuli yltyi.
Ja taas palattiin sisälle suojaan - eikä aikaakaan kun taivas tyyntyi ja kirkastui.

Mitä tässä nyt oli? He olivat ymmällään!
Sinä päivänä ei kannen luokse enää menty, tekivät talossaan muita puuhia.
Ja tuli seuraava yö.....
Hämärä - se mitä kesäyössä nyt olikaan - saapui. He nukkuivat lähekkäin,
peitto yhteinen päällänsä.... kunnes - jokin veti sen nopeasti pois!
Ja kuului taas tuo ääni...

JATKUU (osa 2)

He tunsivat samassa jotain kylmää ihollaan! Oli kuin jokin jäätävä, kuristava,
olisi ottanut heistä kiinni.... eivätkä he pystyneet liikkumaan!
Peitto valahti lattialle, samassa ikkuna räsähti auki ja ulko kuuluva ääni
kuului kovempana - terävämpänä, mieltä vihlovana....

Ja sinä yönä ei nukuttu!

He istuivat sylikkäin koko yön, sängyllä... kumpikaan ei uskaltanut nousta...
mennä laittamaan edes ikkunaa kiinni. Kumpikaan ei uskaltanut kurottaa peittoon....
se sai olla lattialla mytyssä. Yö oli viileä... ja he olivat peloissaan, väsyneitä ja
ahdistuneita..... he eivät tienneet, mitä tehdä.
Viimein aurinko nousi ja ulkona linnut jo lauloivat kuten lauloivat joka aamu.
Varovasti he väsyneinä, täysin turtuneina, nousivat ylös sängystä.
Mies kokeili ikkunaa... siinä ei tuntunut mitään outoa. Hän nosti myös peiton
lattialta ja haistoi, että se tuoksui hieman erikoiselle... hän ei osannut tunnistaa tuoksua.
Nainenkaan ei tiennyt, miltä tuo peitto haisi... jotain erikoista siinä oli.

He menivät alakertaan keittiöön, tekivät aamupalaa hiljaisuuden vallitessa.
Kumpikaan ei puhunut mitään. Yllättäin kuului pari terävää koputusta!
Nainen kiljaisi ja pudotti lasin lattialle, sen terävä särkyvä ääni sekoittui naisen kiljaisuun
ja samassa ulko-ovi aukesi....
Mies nousi tuoliltaan, mutta ei ehtinyt tehdä mitään kun...

Sisään astui varovasti eräs heidän tuntema alueella asuva vanhempi rouva.
Tämä kertoi heränneensä yöllä samaan ääneen, vaikka asuu muutaman sadan metrin
päässä nuorenparin mökistä. Hän kertoi heille, että eivätkö he todella uskoneet, että
paikkaa ei olisi kannattanut ottaa. Nuoripari ei vain ymmärtänyt, miksi.
He kertoivat yöstään ja rouva valahti kalpeaksi, kiitti kahvista minkä he olivat tarjonneet
ja jotain mutisten ristinmerkkiä ilmaan tehden, poistui kiireellä ulos ja pois
heidän taloltaan.....

He olivat hämmentyneitä!
He eivät tienneet, mitä oli tapahtunut. Jotain mystistä tässä oli, sen he tiesivät
ja päättivät ottaa asiasta selvää. Syötyään he lähtivät tuon mystisen kannen luokse
mukanaan työkaluja, sillä nyt he päättivät saada tuon kannen auki.

Ei siinä kauaa mennytkään, kun vanha kansi antoi periksi ja he kurkkasivat pimeyteen.
Ummehtunut ilman tuoksu nousi heidän neniinsä. Nainen kävi hakemassa talosta
taskulampun, jolla he pääsivät valaisemaan tuonne alas - pimeyteen.
Ja mitä he näkivätkään..... - portaat, jonnekin alas..... Vaan mitä oli portailla?
Jokin käärö! Mies noukki sen varovasti käsiinsä. Se oli jäykkä, rullalle kääritty....

Päättivät mennä takaisin taloon tutkimaan löytöään ennen kuin tutkisivat tuota
salaperäistä käytävää, kellaria, tai mikä se ikinä tulisi olemaankaan!
Mies siirsi kannen aukon päälle ja samalla jostain alhaalta kuului kummallinen ääni,
kuin tukahdutettu tuskainen huokaus......ja kahinaa!
Hänen vartalossaan meni kylmät väreet.... Samalla naisen käsissä tuo rullalle kääritty
asia, mikä sitten olikaan, alkoi polttaa.... lämmetä! Nainen tiputti sen maahan
ja nurmeen osuessaan kuului terävä sihaus.

Meni hetki, alkoi tuulla..... yllättävän voimakkaasti.... Mies nappasi käärön ja
he syöksyivät takaisin taloon, viime hetkellä, sillä samassa alkoi sataa. Outoa, koska
piti olla aurinkoinen lämmin päivä!
Olohuoneen pöydän äärellä he avasivat varovasti käärön ja se paljastui
maalaukseksi - kellarista! He tuijottivat kuvaa kuin huumattuina...... ja samassa nousi ukkonen...

 -------------------------------------------------------------------------




























































































































maanantai 15. kesäkuuta 2015

Poikkeuksellinen blogipäivitys!

Hei vain taas kaikille, eli teille muutamalle, lukijalle.....
Nyt ei tule runoiluja tai mietelmiä tms. vaan vaihteeksi pieni tarina siitä,
miten tällaisen hepun Tallinnan matka sujui.
Tarjolla siistitty "ohjaajan versio", jotta mahdollisesti nuoremmatkin voivat lukea...
- tosin vain omalla vastuulla siitäkin huolimatta!

..................................................................................................

Päivä oli mitä kaunein, kun jokunen matkaan lähtijä suunnisti kulkunsa länsisatamaan
Helsinkiin. Monien muiden innokkaiden kanssa laivaan.....
https://www.youtube.com/watch?v=Vx7RWW36wes

Ja sen huomasi, että lomakausi oli parhaimmillaan! Laivalta löytyi Kiinalaisia, Saksalaisia,
Japanilaisia, Hollantilaisia, muutama Venäläinen, Virolaisia ja tietty "poroja" eli Suomalaisia.
Ja joka paikka täynnä! Tietenkään ei hyttiä oltu otettu, kun eihän tuo "paatti" kauaa tuota
Suomenlahtea yli ajele... Fiilis oli kaikilla hyvä ja ajatukset välillä ties missä!

https://www.youtube.com/watch?v=ZmUlKPthrag

Mutta mitään villiä ei kukaan kuitenkaan ryhtynyt tekemään tuon menomatkan(kaan) aikana!
Muistimme, että yritimme pitää matkan perheohjelmana..........

Pienen laivalla vaeltelun jälkeen valloitettiin yhdestä kahviosta pöytä ja se oli "aamupalan" aika.
Oikeasti kuppi kahvia ja sämpylää nassuun ja jotain mehua tms. - vielä ei oltu vahvenmpien
kimpussa, vaikka se kahvi olikin kuin 1300:n Ladan vaihteistoöljyä, mutta menihän se alas.
Kahvituokion jälkeen fiksuina saapasteltiin tanssiravintolaan ja kas, millä tuurilla taas löytyi
paikka levittäytyä, vaikka laivalla oli populaa todella runsaasti.
Sitten sitä "voimajuomaa"..... itse päädyin tuttuun ja turvalliseen valintaan: Viski!
Sitä tilatessani vierelläni baaritiskillä notkui joku "kottarainen" joka arvioi minua ensin
nenänvartta pitkin, mutta nähtyäni mitä tilaan, äänensävy muuttui..... ja kas, tällainenkin
heppu kiinnosti jopa. Taisi olla tytsyn rima suhteellisen alhaalla, tai jotain.
  
https://www.youtube.com/watch?v=PXqR5O0ulT4&list=PL90FcmUgZe6Ao0cBmjMu18CVcjjAMjpdA

No tuo daami sitten parkkeerasi siihen pienen matkan päähän seuraamaan, mitä meidän
pöydässä tapahtuu ja mitä minä teen ym. Kyllä hänelläkin seuraa oli, pari muuta naista...

Siinä sitä hieman nautiskeltua tuota jaloa kullanruskeaa nestettä, oli pakko siirtyä helpottamaan olotilaa - eli miestenhuone kutsui. Koppeja vapaana - jeeeees.... tuonne, ovi säppiin ja käännyin ympäri, räjähdin nauruun!  Kopin takaseinässä komeili punaisella tussilla väännetty teksti:
"Reino, sä oot mun spermaämpäri!" Varmaan kopin ulkopuolella olevat ihmettelivät, että
sekosiko joku äijä pas.....la ollessaan - tai jotain. Hmm, en välttämättä halua tietää mitä
tuossa kopissa on tapahtunut!
https://www.youtube.com/watch?v=JbWj951Bt2U

Naama kuin Hangon-keksillä palasin takaisin ja kerroin näkemästäni. Siitähän se riemu syntyi.
Olin ottanut onneksi kuvan tuosta tekstistä, niin sain todistaa näkemäni.
Lemmenlaiva rock-rock!!!
Ja matka jatkui. No olihan sinne kannellekin mentävä...... raikkaaseen ilmaan!
Yllättävän moni kyllä piti itsensä sisätiloissa, vaikka sää oli kaunis kuin morsian.
Hei - tämä ei ollut häämatka! Heti korjaus, ettei tule väärinkäsityksiä - taas.

Ja sitten pikapyörähdys tax-free osastolle, tai mikä market se virallisesti nykyään onkaan.
Itsellä kävi huono tuuri. Vaatetukseni hämäsi paria mummelia ja pappaa, luulivat minua
henkilökuntaan kuuluvaksi ja siinä sitten opastin suuntaan: "Tuolla on konjakit.... kyllä, on
siellä Hennesyä (toivon niin)." Ja sitten nopea siirtyminen itse toiseen suuntaan!
Mitään isompaa ei tullut ostettua, koska oltiin päivä ja yö Tallinnassa - ehtiihän sitä
paluumatkallakin sitten..... Tosin minut velvoitettiin löytämään eräälle naiselle hyvä tuoksu.
"Ai miksi minun pitää?" No vastausta ei tähän nyt.....

Siinä se laivamatka sujahti ja muutaman tunnin kuluttua saavuimme Tallinnaan. Ilmoitin terminaaliin kävellessämme, että ei sitten lähdetä kävelemään mihinkään taksiin tai muuallekaan siitä terminaalin edestä! Hieman hämmentyneitä katseita, mutta kerrankin minua toteltiin.
Oliko äänenpainoni tarpeeksi tiukka - grrrrrr........
Pääni pyöri hetken terminaalin edustalla, kuin kiimaisella oravalla pähkinäsäkissä.....
puhelin käteen ja soitto - ja kyytimmekin löytyi, "pieni" valkoinen limusiini odotteli
hieman sivummalla parkissa ja ei muuta, kuin kyytiin ja "James.... hotellille!"
Tosin matka ei vienyt meitä suoraan hotelliin. Pitihän se tilattu skumppakin ehtiä juomaan.
https://www.youtube.com/watch?v=NR9bNA80vk8

No "James" ajelutti siellä ja täällä....... ja ei muuten ollut skumpan tms. syytä, että nähtiin
10 000  - oikein, siis kymmenen tuhatta, kumiankkaa!
Lähellä Presidentin virka-asuntoa (sijaitsee Kumun lähettyvillä, jos ette tienneet) pidettiin
kumiankkojen "uimakilpailu". Niitä sai ostaa kuka tahansa ja varat menivät
sairaiden lasten hoitoihin jne. eli vähän sama kuin täällä lastensairaalalle erilaiset tempaukset.
Arvelen tosin, että Virossa varoista menee suurempi osa oikeaan kohteeseen....
- jaa minäkö kyyninen tai skeptinen!

Automme herätti hitaita katseita, varsinkin härmäläisissä turisteissa. Hotellin eteen kun
päästiin, niin muutamat uteliaat kurkkivat, että millaisia "staroja" autosta oikein astuu ulos.
Taisi olla hämmennys kohtuullinen, kun sieltä tulikin ihan perustaviksia.... Up-sis.
No siitä sitten vain sisälle hotelliin ja respaan. Tiskin takana tummakutrinen kaunotar tervehti meitä ja otti tiedot ylös ja sitten alkoi opastus........ kevyt suomennos:
"Tuosta käytävästä ensin nuo raput ylös, sitten tulee seuraavat raput siinä oikealla ja siitä ylös ja seuraavista ne ensimmäiset joista ylös ja sitten oikealle käytävää ja vielä kerran portaat ja sitten oikealla on käytävä, jonka varrella on teidän huone. Tervetuloa!"
Aikamme kierreltyämme portaita ja käytäviä, tajusimme miksi hotellia ei suositeltu
liikuntarajoitteisille - meilläkin oli hieman tekemistä......
Ja mikä osuvinta, kappale "Hotel California" toimi hotelliin kuin nenä päähän.
"Sinne voit päästä, mutta sieltä et voi päästä pois....." Oli sen verran metsästämistä
- varsinkin jossain vaiheessa..... - ulospääsy, tai huoneeenkin löytäminen.
https://www.youtube.com/watch?v=mpAkMk0phOs

No oma huone....aaaah! Iso parivuode. Kiitos. Meikä poikittain sängylle ja samantien
taju pois.... kiitos edellisen yön n. kahden tunnin yöunien. Mutta kauaa en saanut maata, kun
tultiin potkimaan ylös..... Mutta pikasuihku piti ottaa ja olihan se jo päiväkahvin(kin) aika.
Eli mies fressiksi ja sitten menoksi. Tiesin siinä lähettyvillä erään hyvän ravintolan, jonne
päätin viedä meidät syömään. Tyhmyyttäni kävelytin ensin meidät ohi koko paikasta...
taisi se hetki sitten vedetty pieni voimajuoma edesauttaa harhautumista. Mutta loppu hyvin ja
kaikki hyvin, ravintola löytyi. Paikka oli suunniteltu 1600-luvun Ranskaan, jolloin
Ludvig XIV ja muskettisoturit elivät. Oli ihanan hiljaista, oltiin ainoat turistit koko paikassa!

Eipä muuta kuin ruokalistoja kuola valuen tutkimaan........
Jostain syystä sitä katse harhaili välillä muuallakin, siis ihailin ravintolan sisustusta jne.
Juu-juu - tämä on virallinen vastaus!
https://www.youtube.com/watch?v=HOiAFxC7H_U

Ruoka maistui. Alkupalat jo hemmottelivat makunystyröitä ja pääruoka suorastaan
sulatti ne. Oi, mikä nautinto! Ja oheen sopivaa viiniä... mikäs sen parempaa.
Valitettavasti jälkiruokaa ei sitten enää jaksanutkaan nauttia, oli pakko lähteä jatkamaan
matkaa ja sulattelemaan vatsaa! No kävelyä tuli sitten reissun aikana enempi ja vähempi.

Ei muuta, kuin eteenpäin ja kohti seuraavia paikkoja. Päätettiin olla "fiksuja" ja lähteä
shoppailemaan! Joten taksi alle ja Kristine -keskukseen..... taksikuski ei paljoa puhellut,
mutta kyyti oli nopeaa ja edullista. Kristinessä sitten pyörittiin läpi yks-kaks-monta erilaista liikettä ja kassit alkoivat saada täytettä.... ja taas iski jano! Joten "kahville" (juu-juu, ihan oikeasti, uskokaa jo - tämä oli siisti matka ja perheohjelma ja ja ).
https://www.youtube.com/watch?v=wcvUp7pc-NU
Pienen tauon jälkeen jatkui lompakon ohentaminen mm. vaateliikkeissä. Mielenkiintoista, että
minä kyllä löysin vaikka mitä, mutta en itselleni.... ja kaikki löydöt löytyivät naisten osastoilta.
Ei, minussa ei asu sisällä pientä tyttöä!

Aikamme ostoksia tehtyämme päätimme palata keskustaan ja ei muuta, kuin taksi taas alle ja
Viru-keskukseen. Hmm... no joo... olin olevinani fiksu ja koitin näyttää pari outlet -myymälää, mutta toinen lähes autio ja toisesta ei oikeastaan mitään jäljellä, eli pistämässä varmaankin
ovia säppiin. Siinä se miehen paikallistuntemus taas nähtiin!
Pienen harmistuksen vuoksi oli otettava harminpoisto -nestettä seuraavassa pikku "kahvilassa."
Kassit alkoivat tässä vaiheessa painee sen verran, että oli aika suunnistaa käymään hotellilla.
Mutta kun jalatkin huusivat "hoosiannaa" niin ei muuta kuin pyörätaksi alle.
Pääsin kyytiin, jossa kuskin roolia hoiti joku Alisa (ellen väärin muista). Tyttö polki hiukset hulmuten ja minä ihailin maisemia!

Hotelli.... taas porras- & käytäväseikkailu.... "hmm, enkös mä ollut jo tässä? Mihin nuo vie.... siis oliko tuossa se käytävä... mitkä nuo raput ovat....?" Mutta lopulta se omakin huone löytyi.
Helposti sinne sitten osasi, kun huomasi että käytävä loppuu kyseiseen huoneeseen.
Lämpöä siellä piisasi valmiiksi, eli ei tarvinnut käydä kuumana.... juu nou.
No pakko oli käydä taas viilentämässä oloa, eli suihkuun...... ja sitten alkoi pähkäily seuraavasta ohjelmasta. Samalla tuli selattua, mitä hotellihuoneen tv tarjosi ja sieltähän löytyi hyvä
musiikkikanava! Popit soimaan........ hieman viileää juomaa ja siitä oli hyvä startata iltaan!
https://www.youtube.com/watch?v=aWc8wrMYSII

Eli ei muuta, kuin ulos hotellista ja kauniiseen Tallinnan alkuiltaan kävelemään!
 
Mutta jano alkoi vaivata, jotenka pienen seikkailun jälkeen löysimme itsemme jostain baarista, missä ilmastointi vastasi heikosti lämmitettyä Saksalaista saunaa.... ilma ei vaihtunut sitten
millään ja vain ei pelkästään meillä paidat liimautuneet kiinni ihoon. No olihan siitä hyvätkin
puolensa tietenkin, jos sitä katsoi tietyiltä kanteilta.
Yllättäin huomasimme, että baarissa olikin karaokea! Jaahas, ei kun lauluja varaamaan.
Yksi laulu tosin siinä paikassa sai riittää.... tarjoilijakundit hoitivat aina välillä karaoken
soittamisen ja säätämisestä tms. ei toivoakaan! Tai olihan siellä: Biisi soi, mikki kuului....
kaikille yhdet ja samat saundit, kappaleesta riippumatta. Valtaosa humaltuneista turisteista
ei edes tajunnut koko asiaa... mekin vasta pienen hapuilun jälkeen, kun olimme ottaneet
kuuloa parantavaa nesteytystä tiskiltä.....

Biisit oli laulettu ja suuntima eteenpäin. Hetken käveltyämme korviimme kantautui jotain
mielenkiintoselta kuulostavaa musiikillista sekameteliä, jotenka ei muuta kuin ovesta sisälle ja..... no niin, seuraava karaokebaari! Siellä sentään ilmastointi toimi ja oli jopa halvempi, kuin
edellinen eli päätimme jäädä hetkeksi.... siis hetkeksi.
Biisit sisälle ja vuoroa odottamaan. Täällä ei edes spiikattu, kuka tulee kehiin vaan televisiosta
näkyi kuka esiintyi ja kuka seuraavana vuorossa. Säätöjä sentään hivenen yritettiin kai käyttää...
tai sitten meidän olotila oli jo sellainen, että ihan sama kun kuulosti ainakin hyvältä.

Lauluvuorot tulivat ja sitten ei päästykään lähtemään. Viereisestä pöydästä kehoitettiin, että
meidän on laulettava lisää.... no kun kauniisti pyydettiin, niin emme voineet kieltäytyä "kunniasta" joten laput sisälle, juotavaa eteen ja odottamaan vuoroa - mikä tulikin yllättävän nopeasti, vaikka porukkaa oli baarissa runsaasti!
Mutta sitten oli jo aika jatkaa taas matkaa.... ei sitä yhteen paikkaan halunnut jäädä jumiin!

Erääseen yökerhoon olisi ollut kiva mennä poikkeamaan, mutta jostain syystä taisin näyttää
parittajalta tai sitten ei uskottu että seurassani voisi olla..... No se siitä!
Pisti naurattamaan, että näin ujoa miestä arvellaan ties miksikä. Eihän minulla ollut kultaa
edes kaulassa (siis kau-las-sa).

Matka siis jatkui eteenpäin!

Yritin löytää erästä eksoottisempaa (ei, ei ole kirjoitusvirhe) ravintolaa, mutta taisin hiukan mennä suunnissa ja risteyksissä sekaisin, jotenka päätin korjata virheeni ja viedä meidät
tuttuun paikkaan, missä olikin vauhdikasta live-meininkiä! Ou jeah......
Paikan tarjoilijattarilla oli yllään poliisiasut - ei, tämä ei ollut mikään xxx-ravintola!
Olisin nii-in halunnut olla tuhma poika ja toivoa, että heillä olisi ollut pidätyskykyä.....
mutta ei mua vangittu, ei sitten vaikka koitin hetken käyttäytyä epätyylikkäästi.

https://www.youtube.com/watch?v=56Q5XWnUk8c

Mutta kello alkoi kääntyä sen verran pitkälle sunnuntain puolelle, että lopulta yhteistuumin päätimme lähteä vaeltamaan kohti hotellia. Pari risteystä oli mennä pitkäksi ja muutamassa paikassa suuntima hieman oli viedä meitä taas toisaalle. Yllättäin löysin itseni mäkkäristä!
No siis pussillinen burgereita messiin ja kohti hotellia..... odotas, mistä me tultiin?
Hmm, joo tuolta..... ja lopulta taas hotellilla ja portaiden ja käytävien kanssa seikkailemaan.

Hetkinen, siis en saanutkaan vallata sänkyä itselleni! Mitä hemmettiä?
No mutta sopu sijaa antaa ja osasin nukkua kiltisti koko yön. Tai siihen saakka, kun heräsin
yöllä siihen että....... jyskytti...... siis yläpäässä! Hemmetinmoinen päänsärky. Taisi se jokin
vodkapaukku olla tehty epäpuhtaista raaka-aineista, viskien vika se ei ollut!
Ja ei yhtään buranaa tms. messissä. Auts.
No ei auttanut, kuin pukea päälle - kun ensin hämärässä aloin etsimään vaatteita pitkin
lattioita, tuoleja ja ties mistä. Sitten hiljaa respaan.... mistä onneksi sain apua.
Nappia huuleen, pieni tovi hereillä ja sitten vain sammahdin herätäkseni 08.00
herätysääneen! Eih, ei tässä näin pitänyt käydä...... mutta ei voinut muuta, kuin
raahata perse aamupalalle. Onneksi kaikki aamiaisella näyttivät yhtä pirteiltä kuin minäkin.

Aamupalalta takaisin huoneeseen ja matkalaukkuun tavarat ja ulos. Ilma oli viileämpi.
Sanoisin, että ilma oli kuin juhannusmorsian: ei yhtä kaunis, mutta yhtä kostea... no sori!
Siinä sitä sitten oltiin Tallinnassa vanhassakaupungissa sunnuntaina aamusella joskus
09.30 tienoilla ja mietittiin, että mitä nyt.... Eihän siinä mitään, jalkaa toisen eteen ja liikkeelle.
Oli ihanan raikasta ja mukavaa kulkea, kun ei ollut missään juuri elämää. Jonkin aikaa
"eksyiltyämme" päätimme, että nyt tarvitaan mokkaa... joten jokin kahvila tai baari suunnaksi.
Sellainen löytyi, mutta se kahvi..... no sanotaanko että se kahvi olisi saanut vuoden 1958 Massey Fergussonin hyrisemään ilosta, meitä se ei paljoa naurattanut.

https://www.youtube.com/watch?v=nSIgjwjHyF8

Jostain syystä tarvitsimme tuon kupposen juomiseen hieman muita juomia avuksi, jotta
"sumppi" upposi kurkusta alas. Taiteilun jälkeen olo olikin sellainen, että jos nyt emme
lähtisi ulos tuosta baarista, missä myöskään ei ilmastointi pelannut, oli "laatan" tulo
vatsalaukusta lähempänä, kuin mitä laki salli....Onneksi ulkona sää oli mukavan
viileä ja kevyt tihkusade piti huolen siitä, että emme ainakaan puutuneet.

No sitten ei muuta, kuin eteenpäin menevän mieli ja shoppailemaan. Joitakin kauppoja oli jo auennut ja meikä löysi itsensä eräästä farkkumyymälästä. Siis ihme kokoja  tai sitten vartaloni on niin epämuodostunut, että mitkään sovittamani farkut joita myyjä kantoi selkä vääränä, eivät
sitten sopineet millään! Paitsi lopultakin.... yhdet lopultakin ja hihkuin jo onnea, eli ei muuta
kuin kassalle..... kortti kouraan ja maksamaan, mutta kiva-kiva... edellisenä päivänä
maksupääte sanonut poks ja käteistä ei ollut tarpeeksi ja lähin automaatti... juu, tuolla jossain.
No sinne jäivät ne farkut! Katkeria kyyneliä valui miehen poskille hiljaa, kun hän joutui
irrottamaan otteensa noista farkuista johon hän oli jo ehtinyt niin kiintyä.... se oli melkein
kuin..... No niin, *släm* - palataanpa taas asiaan!

Muutama putiikki tuli vielä katsottua ja sitten terminaaliin.
Laivaan ei vielä päässyt, jotenka kokeiltiin onneamme ja otettiin kahviosta kahvit.
No taso tuntui olevan lähes samaa luokkaa, kuin aikaisemmin ja wc tuli tutuksi....

Vihdoinkin päästiin siirtymään lipuntarkastukseen ja kohti laivaa. Lipuntarkastuksen
kohdalla laskin toisen laukkuni hieman huolimattomasti maahan, kuului poks....
ja kohta huomattiin, että laukusta valuu jotain..... voi hel.....ti! Valkoviinipullo oli
tuhannen pil.....n päreinä laukussa ja viinissä oli sitten kaikki mahdollinen.
Siinä sitä sitten terminaalissa ruvettiin tyhjentämään ja siivoamaan..... arvatkaa sitä
kevyttä tuoksahdusta, mikä matkalaukusta tuli!  Onneksi ei ollut mikään sikakallis pullo,
joten en edes yhtä isompaa kirosanaa päästänyt suustani (en tunnusta).

https://www.youtube.com/watch?v=1OEron4rXfk

Hinkkailun, putsailun, lasinsirujen keräilyn jne. jälkeen vihdoinkin päästiin jatkamaan matkaa
ja hiukan sain kuunnella kevyttä kuittailua huolimattomuudestani... mutta en onneksi pahasti.

Laivalla oli yllättävästi enemmän tilaa, kuin edellisenä päivänä menomatkalla.
Saimme nopeasti jälleen kahviosta paikat ja ei muuta, kuin pientä purtavaa kupuun.
Sitten tuli väsy.... yhtäkkiä alkoivat päät painua ja kai sitä oltaisiin nukahdettu kahvioon,
ellei vain oltaisi tajuttu, että nyt on parempi lähteä liikkeelle!
Joten suunnaksi jälleen laivan ostosparatiisi..... ja tällä kertaa vaatetukseni ei enää
aiheuttanut eläkeläisissä sekaannusta, sain pyöriä rauhassa. No jonkin aikaa....
Nimittäin piti löytää eräälle daamille tuoksu ja aikani eri vaihtoehtoja puntaroituani pistin
hänet haistelemaan tuota ja tuota ja tuota - valitse niistä ja valitsi sitten sen, minkä itsekin
olisin valinnut.... hyvä nenä siis!

Jonkin aikaa laivan eri osissa pyörittyämme eksyimme vielä pubiin, missä joku trubaduuri
veteli omalla tyylillään covereita eri hiteistä. No täytyy sanoa, että soitto oli sellaista
peruskauraa, mutta sitten alkoi tapahtua kun kundi soitti Dire Straitsin "Walk of Lifen".,,,
enpä ole nähnyt n. 55v rouvan koskaan ennen tverkkaavan ja hänen miehensä
vatkaavan itseään tyyliin, että Moulinexin tehosekoitin olisi jäänyt kakkoseksi.
Ja jengi diggasi.

Muutenkin laivan eri ravintoloissa ja baareissa oli hyvä meno. Tanssiravintolassakin
tuntui lattialla olevan aika touhu päällä....
https://www.youtube.com/watch?v=lFzNeH5QzFE

Ja pikkuhiljaa matka alkoi olla loppusuoralla ja Helsinki lähestyi vääjäämättä.
Vielä viimeiset ajatustenvaihdot reissusta ennen kuin tungeksimme muiden mukana
ulos laivasta sateiseen Suomeen. No fiilistä sää ei pilannut!
Uutta reissua vain odottelemaan....

https://www.youtube.com/watch?v=KodNFsP6r88

-------------------------------------------------------------------------














































tiistai 9. kesäkuuta 2015

Kun ei aina osaa sanoa ääneen...

Otsikko kertoo jotain taas minusta. Vaikka olenkin kohtuullisen verbaalinen kaveri, on välillä
tilanteita että minäkin olen hämilläni ja viime päivinä on taas sellaisia tapahtumia ollut
muutamia. No ei mitään katastrofaalisia tms. mutta kuitenkin sellaisia, jotka ovat miehen
mieltä pyörittäneet hieman sinne ja tänne.

Töissä on sattunut kaikenlaista ja onneksi voin sanoa, että positiivisia asioita.
Vielä huomaan, että vaikka olenkin jo jokusen vuoden samoja hommia tehnyt, silti tatsia löytyy
ja osaan tehdä työni hyvin - monella eri tavalla!

Ainoa asia, mihin oikeasti en ole kovinkaan tyytyväinen, on muuten oma olemukseni.
Hieman laiska mies ei ole pitänyt itseään tarpeeksi hyvässä kuosissa ja hittolainen,muutama
kilo (onneksi oikeasti vain muutama) on tullut tuohon vyötärölle pesupalloksi.
Mutta eikös tällaiset miehet ole nyt in? Siis sittenhän meikäläinen on ihan "kuumaa kamaa" - kai.
--------------------------------------------------------------
Tuonne loppuun on sitten lisätty tarinaa, eli rullaile alaspäin, jos olet jo nämä lukenut...
- jos haluat päästä nopeammin uutuuksiin kiinni...
--------------------------------------------------------------

Tapasin sut taas yllättäin, pienen tauon jälkeen.
Näin silmistäsi, että olit onnellinen - hehkuit..... nauroit, äänesi oli iloinen.
Kerroit tavanneesi ihmisen, tuon kauniin upean kaunokaisen.
Tunsit jotain uutta, tunsit jotain erilaista. Sanoit rakastuneesi.

Joimme kahvia ja sua kuuntelin. Tarinoit toisesta kuin enkelistä.
Kuuntelin ja kuuntelin.... sinä vain kerroit ja kerroit.
Selitit, kuinka olitte tavanneet.... selitit, miten olitte silloin suudelleet....
Selitit yöstänne yhteisestä, aamusta uudesta - erilaisesta.

Ja olit sanojesi mukaan täysin rakastunut.
Mutta jokin sanoissasi hämmensi, hieman jokin särähti - ja sitten lisää utelin.

Sä yllätyit!
Sä epäröit!
Sä et enää ollutkaan varma... et sittenkään enää tiennyt.

Pyysin anteeksi, en sun mieltäsi halunnut masentaa - enkä onneasi kadottaa!
Toivoin sulle hyvää, ystävänihän olit. Vaan kerroin silti kerrankin....
- enemmän kokeneena - vain, että ei kaikki aina ole sitä miltä alkuun näyttää.
 Sä vain kiirehdit... vauhdilla toisen kanssa deittailit....
Mutta häntä et juuri edes tuntenut, et hänestä kertoa osannut!

Ja sitten sinäkin sen huomasit.                        


Aito rakkaus ei vain täytä sinun sydäntäsi.
Se leijuu sinun ylitsesi, täyttäen koko kehosi ja sielusi - ja sitten myös sydämesi.
Ja vasta sitten sinä olet rakastunut!
.................................................................................................

https://www.youtube.com/watch?v=zxoweoAuLjI

Sinä olit siellä.... omalla tiellä.
Minä olin täällä.... - ja kohta kai siellä!
Me olimme yhdessä, vaikka olimme erillään.

Me olimme kahden - yhdessä - salaa.
Me olimme.... toisissamme.... erillämme omillamme...
- silti väliin sydämissä - sinä minun, minä sinun!

Me elimme elämäämme.... missä menit sinä, siellä olin minä
- sielussasi.
Me elimme elämäämme.... missä kuljin minä, sillä olit sinä
- rinnassani.
Vaikka emme olla saaneet, yhteen meitä kun ei luotu... silti vain....
välillä oltiin toisissamme.
Annoimme tunteiden vallata maailmamme - nautimme siitä....
- vaikka emme olla saaneet!

Irti emme päässeet, emme edes yrittäneet.... tähän jäimme...
kierteeseen tähän outoon tunteeseen - mitä ei sallittua ollut, silti vain olimme.
Välillä salaa - kahden!



----------------------------------------------------------------------

Ei näin minulle tapahtua voi! Ei, ei todellakaan!
Näin sanoin itselleni.... vaan totta tuo oli.
Tuossa edessäni oli hän..... enkä olisi ikinä uskonut, todellakin tuossa oli hän.

Ja kaikki alkoi vain ohimennen.
Iltaa istuttiin, eri porukoissa oltiin.... väliin kyllä toisillemme hymyiltiin.
Ja hän lähestyi minua ensin.... muka vahingossa siitä ohitseni käveli ja huikkasi "hei!"
Näki hämmentyneen katseeni, en osannut sanoa mitään - en!

Tuli takaisin ja sanoi jotain, minä vain tuijotin! Kaverit naureskelivat, irvailivat
. tunsin kuinka punastuin..... hän halusi seuraani.
Meidät lähes työnnettiin toiseen pöytään kahdestaan ja siinä se ilta menikin.
Alkukankeuden jälkeen havahduin, tajusin että hän todella oli kanssani!

Se vain oli uutta.... se vain oli erilaista.... se oli kuin taikaa!
Miten minulle voi käydä näin? Mutta tuossa hän oli, hän todellakin oli.

Lähdimme lopuksi hänen luoksensa...... pienen matkan päähän.
Nautittiin lasillinen, tai parikin. Fiilis nousi..... pulssi sykki ja sydän jyskytti rinnassa
armottomasti... kiihkeästi..... hänen vuoksensa.
Ja sitten - hän vain tuli ja suuteli! Minulta lähti jalat alta, värinä kehossani räjäytti tajuntani...
- millainen hän olikaan.... mitä hän tekikään.... minulle!

Taustalla soi vain musiikki, nautimme hiljaa juomiamme.... hän kietoi kätensä ympärilleni...
suudellen kevyesti, näykkäisten huuliani - kieltäni.... olin myyty!
Lasimme tyhjenivät, hän nousi keimaillen... kävi tekemässä uudet juomat ja palasi
vieno hymy huulillaan luokseni.... laski lasit pöydälle ja aloitti keinuvasti tanssimalla
riisumaan itseään.....

Ei näin minulle tapahtua voi! Ei, ei todellakaan!
Näin sanoin itselleni.... vaan totta tuo oli.
Tuossa edessäni oli hän..... enkä olisi ikinä uskonut, todellakin tuossa oli hän.

Ja yöstä tuli...... kauniimpi kuin ikinä osasin kuvitella!
-------------------------------------------------------------------------

Ilta oli hämärtymässä yöksi.
Mielessä ei ollut mitään kaunista.
Ajatukset ahdistivat...... pyörivät ympyrää. Itketti, kirotutti, ahdisti....
- sattui rintaan, sieluun pieneen haavoitettuun.

Ilta oli hämärtynyt jo yöksi.
Mieli ahdistunut ei vain valoa löytänyt, oli ajatustensa vanki.....
Painuivat hartiat vain alemmaksi ja alemmaksi... pimeämmässä yössä.
Mikään ei tuntunut auttavan, eivät mietteet muuttuneet paremmiksi.

Yö eteni.... oli kääntynyt jo aamun puolelle.
Väsyneenä, ärtyneenä, ahdistuneena... omissa ajatuksissaan.
Mielensä vankina! Sattui - ja sattui, henkisesti.... yhä enemmän ja enemmän.
Mitä väsyneempi oli, sitä ahdistuneempikin!
                                                           

Aamu alkoi valjeta.
Ei vain mieli keventynyt!
Auringon ensi säteet valaisivat jo maata hiljalleen, mutta sielu oli pimeä....
Mieli oli synkkä.....
Pyöri omien mietteidensä ympärillä, kehää päättymätöntä.... yksin.
Turhaan - niin turhaan, vain väsyneempänä ja vihaisempana!

Ja lopulta väsymys vei voiton.
Tiuskien siirtyi sänkyyn ja nukahti.... ikävien aatosten vankina, ahdistuneena....
Nukahtaen levottomaan uneen.....
- silti toivoen, että herätessä saisikin hymyillä, eikä tuntea sielussaan tuskaa.
- ettei olisi enää vain yksin ajatustensa piirittämänä, niiden ahdistamana, loukussa - vankina!

------------------------------------------------------------------

Istuin kivellä ja katselin taivaanrantaa kohti.
Pilvet vaelsivat majesteetillisen rauhallisesti taivaalla eteenpäin,
väliin peittäen auringon.... tuon mikä ihoani lämmitti ihanasti.
Väliin sain tuntea kasvoillani kevyen tuulenvireen... virkistävän.

Olin rannalla, täysin autiolla... yksin.
Jossain kauempana kaarteli lintu tai pari, en niihin juurikaan huomiotani kiinnittänyt.
Nautin olostani.... yksin.

Sieluni kiitti, kehoni rentoutui... sain vain olla ja katsella tuonne
veden pinnalle... kuunnella laineiden tasaista ääntä, kun ne keinuen
rantautuivat rantahietikkoon. Teki mieli mennä uimaan..... alasti.
Olinhan täysin yksin, tuolla syrjäisellä rannalla.

Vaan mitä hiljaisuuteen tuli?
Mistä ääntä kuului?
Rauhaaniko rikottiin, rannalle muitakinko?
Ketä - missä - ja ennenkaikkea: Miksi?
Enkö kerrankin olisi vain saanut olla ja nauttia yksin tästä ihanuudesta, edes kerran?

Sitten näin.... - hän tuli tuolta sivummalta, ei ollut yksin.
Hän talutti perässään tuota kauniisti askeltavaa hevosta, mikä uljaana
asteli tuon naisen perässä. Lumouduin seuraamaan heitä.
Eivät olleet huomanneet minua, kävelivät hetken rantahiekalla kunnes astelivat
veteen.... ranta oli matala ja nainen meni muutaman metrin rannasta järvelle päin
ja antoi hevosen hiljaa seurata häntä. Näin, että nuo kaksi olivat selvästi
ennenkin olleet täällä.... kahdestaan nauttimassa veden ihanasta kosketuksesta!

Nainen heilautti kättään veden pinnalla, roiskautti hieman hevosensa ylle ja
tuo uljas ratsu hirnahti hieman, heilautti päätään ja kuulin kuinka nainen naurahti.
Näin tuon tapahtuvan vielä muutaman kerran, sitten he vain kävelivät rantaa pitkin
hiljalleen hetken..... palaten rantahiekalle....
Tuo nainen silitti hetken hevostaan, kuiskutteli sille jotain jonka jälkeen nuo
kaksi vain hiljaa lähtivät astelemaan takaisin, mistä olivatkaan tulleet.
Ja jäin yksin - lumoutuneena tuosta kaikesta - jäin rannalle yksin....

Ja tuosta kerrasta lähtien aina tuolla rannalla yksin ollessani toivoin,
että tuo nainen tulisi tuon ratsunsa kanssa takaisin - uudestaan....
Vaan vielä en kohdannut häntä ole, vielä..... - niin, vielä!

----------------------------------------------------------------------------

Kaivelin laatikoita, pengoin papereita... etsin kuumeisesti sitä yhtä asiaa!
Hitto... taas kaikki hukassa, mikään ei ollut siellä missä piti.
Mihin mä olin sen laittanut? Miksi... siis juuri nyt kun sitä tarvitsen!

Huusin itselleni!
Kirosin itseän!
Tiuskin ja tuhisin, ärisin ja murisin.....

Sitten eteeni, käteeni, tuo kirjekuori tuli. Hieman hämmentyneenä nappasin
sen papereiden seasta ja katselin aikani.
Miksi tämä yhä oli täällä?
Kysyin ääneen itseltäni.
Avasin kuoren ja nappasin sen sisällön - paksun nipun papereita -
käsiini ja aloin lukemaan... uppoutuen menneeseen, aikaan entiseen,
kauan sitten elettyyn: omaan eiliseen.

Olin ollut onnellinen.
Elin enemmän kuin ennen.... ennen sitä aikaa, mitä kirjeistä luinkaan.
Muistelin asioita koettuja - katselin sanoja kirjoitettuja....
rintaani viilsi, sattui..... sattui ja lujaa! Teki mieli tuskasta, kivusta henkisestä huutaa!
Ei - tätä en olisi halunnut enää... en olisi halunnut  enää saada eteeni....
Miksi nämä olivat täällä, miksi?

Kirjeissä, lapuissa... korteissa... eli aika entinen.
Se aika yhteinen: Minun ja toisen.... henkilön nyt jo eilisen, elämäni entisen.
Sieltä lukea sain ajatuksia koettuja, sieltä löytää sain sanoja sanottuja.
Sieltä nähdä sain sieluni silmin niitä hetkiä, jolloin olin ollut onnellinen - silloin.

Vaan liian myöhään tajusin, minut herätettiin.... että onni oli rakentunut valheelle vain!
Se oli ollut petosta suurta, se oli ollut tuskaa tajuta - se oli viedä miehen
maailmasta, elämästä.... kaikesta tästä - nykyisestä!

Lopussa sävyt muuttuivat... olivat tummia, erilaisia... häneltä!
Ja tajusin nyt ajan päästä, että vain valheelle suurelle, huijaukselle tunteiden
tuo onneni rakennettu oli. Enkä voinut kuin suuttua itselleni, miten olinkaan
mennyt tuohon halpaan ... - uskonut tuohon tunteeseen, sen huumaan.

Ja lopulta särkyi se viimeinenkin kuva tuosta henkilöstä.
Pirstaleiksi mureni..... rakentaen samalla ehjemmäksi omaa mieltäni, omaa
elämääni ja omaa sieluani!
Ehkä tuokin piti kokea, että ymmärtäisin nauttia siitä, mitä nyt olenkaan saanut....
Ymmärtää, että onni on rakennettava aidoista asioista.... eikä haaveista vain!

Ja hänen kuva rikkoutui mielestäni ikuisiksi ajoiksi, katosi menneisyyteen.... lopultakin!

Ja vierestä löysin ne paperit, joita etsinyt olin.
------------------------------------------------------------------------











































































































































































































keskiviikko 3. kesäkuuta 2015

Alkoiko kesä jo?

Niin, otsikosta sen huomaa, mitä minäkin kuten varmaan monet muutkin ovat miettineet!
Eli missä se kesä on? Onko kesää jäljellä? Sataako vettä... juhannuksenakin......?
Mutta vaikka on ollut hieman viileähköä, mikä toisaalta on aivan normaalia näin alkukesästä,
niin ketään ei ole kai huomannut sitä iloista seikkaa, että itikoita tms. ei ole niin paljoa
lennellyt riesana! Itse en ainakaan ole huomannut.

Lomia jo moni viettelee. Itse meinaan pidellä hieman pätkissä taas lomaa, kuten viimeiset
xxx-vuotta (ette halua tietää). Missä sitten näitä pätkiä vietän, olenko jonkun kanssa vai miten...
- en osaa itsekään noihin vastata vielä. Otan päivän kerrallaan ja nautin elämästä
niissä puitteissa, kuin vainkin saan ja kykenen - sekä osaan.
---------------------------------------------------------------------------------

Oli aika, juuri sellainen.... me kahdestaan naurettiin ja elettiin.
Oli aika!
Kaikkea koettiin, isoja iloja - pieniä juttuja.... kaikkea.
Oli aika!

Sitä se oli, jotain taianomaista - jotain outoa, erilaista.
Kaksi vierasta - silti tuttua.... toisissaan, toisilleen...... kylmässä maailmassa.
Oli aika!

Vaan kerran se katosi. Hävisi, kuin savukiehkura tuuleen... taivaalle....
Meni aika!
Ei jäänyt kuin mieleen ne hetket, joita oli ollut silloin..... silloin, kun oli aika.
Vaan sitten ei ollutkaan mitään, kun...
Meni aika!

Tuli tyhjyys... tuli kuilu kahden väliin! Outo, ylipääsemätön.... - ja turha!
Tuli epävarmuus, tuli tuska.... tunne siitä, että kaikki kaunis
jopa muistoista vietäisiin pois... ja jäisi eteen vain se pimeä kuilu - täysin turha!

Aikaa kului.... kellon viisarit kiersivät kehää.
Vaihtui tunnit päiviksi, vaihtui päivät viikoiksi.... vaihtui viikot kuukausiski...
Aikaa kului....

Ja sitten, jostain tuli eteeni... silmiini.... jotain, mikä sai kyyneleet niille nousemaan!
Jostain kaukaa - silti niin läheltä - kerroit minulle, että ....
Sydämeni oli pysähtyä! Silmäni vain tuijotti niitä sanoja!
Huusin sisälläni itselleni.... - rakentaisimmeko sillan tuon kuilun yli?
Toivoin ja toivon - rakentaisimmehan.....!

Jotta olisi.... jotain, aikaa sellaista mitä ei voisi olla muuten.
--------------------------------------------------------------------------------

Vihdoinkin oli vapaata! Päätin käyttää sen hyväkseni ja herätä varhain.
Auringon kirkkaat säteet valaisivat aamuani ja katselin ulos.... luonto oli vielä
hieman unessa.... vain lintujen laulua kuulin, eipä edes liikennettä paljoa ollut.

Päätin lähteä reippailemaan. Joskus aiemmin olin tykännyt kulkea metsissä...
samoilla vain poluilla ja nauttia luonnosta. Nyt päätin pitkästä aikaa taas tehdä noin.

Vaan ensin kunnon tankkaus ja sitten päälle ja ulos.
Hetken mietin, minne lähtisin. Aivan kodin läheisyydessä ei ollut oikein sopivia
metsiä pienelle retkelle, jotenka ei muuta kuin auto alle ja matkaan.
Ajelin sinne tänne ilman sen kummempaa suuntaa ja lopulta erään pienen kantatien
varrelta löysin siitä erkanevan metsätien, käännyin sille.
Ajettuani hetken matkaa löysin paikan, mihin saatoin jättää autoni parkkiin ja
sitten vain hieman katselemaan maastoa, missä sitä olisi, että löytäisin takaisin autolle.

Lähdin kävelemään. Hetken matkaa kävelin tuota metsätietä eteenpäin vaan jonkin aikaa
sitä kuljettuani näin pienen polun ja päätin lähteä sitä pitkin kulkemaan.
Tuo polku kiemurteli vanhojen kuusien lomassa.... ja jonkin aikaa kuljettuani
huomasin, että sitä ei ollut ollenkaan! Mitä? Siis ei polkua...... edessäpäin.
Päätin kääntyä, vaan samassa kun olin lähdössä takaisinpäin, kuulin hentoista laulua
jostain... se kuului tuolta edestäpäin!

Olisiko siellä joku? Vai tuuliko tepposensa teki? Mietin hetken ja tunsin pulssini
kiihtyvän. Päätin lähteä katsomaan, mistä tuo laulu tulisi.
Hiljaa etenin, astelin varovasti etten vain millään varomattomalla astumisella
rasauttaisi vaikka jotain kuivunutta puunoksaa halki ja tuo jokin, mikä yhä lauloi,
pelästyisi ja ehkä katoaisi minulta!

Olin jo jokusen minuutin kävellyt, kun eteeni aukeni yllättäin sammaloitunut,
hieman kivetty polku! Katselin sitä ihmeissäni ja mietin, miten ihmeessä täällä
keskellä metsää olisi tuollainen.
Ja taas tuo laulu kuului!

Lähdin etenemään tuota pientä polkua pitkin ja sen päähän päästyäni tulin
keskellä metsää olevalle pienelle aukealle, mihin aurinko pääsi paistamaan
kirkkaana pilvettömältä taivaalta. Katselin ympärilleni, laulu oli lakannut... vielä
hetki sitten se oli kuulunut - ja kuulunut tosi läheltä.
Jäin seisomaan aukean laidalle kun kuulin:
"Sinä tulit!" Pelästyin. Joku puhui minulle. Pääni pyöri ympyrää, vaan en alkuun nähnyt
ketään.... missään, sitten tuo jokin sanoi uudelleen saman ja nyt näin hänet.....
Hymyni nousi sydämestäni saakka!
En olisi tätä odottanut, en ikinä.... mutta mitä näinkään... se minut onnellliseksi sai.
Ja juoksin suoraan hänen luokseen kaapaten hänet syliini, suudellen kevyesti poskelle.

Enkä voinut kuin olla onnellinen, että olin päättänyt lähteä vaeltelemaan pitkästä aikaa!
----------------------------------------------------------------------------

Tule mun luo!
Tule... tule mun luo...... jälleen.....
Tule mun luo!

Ota kädestäni kiinni, minkä sulle ojennan....
Katso silmiini avoimiin, näe niiden taakse.
Tunne sielussa se, minkä tunsit silloin....

Tule mun luo!

Älä karkuun enää juokse, älä itseäsi pelkää.
Älä turhaan aristele ja itsellesi uskottele, että ei - ei... ei enää...
Vaan, pyydän:

Tule mun luo!
Tule... tule mun luo....jälleen...
Tule mun luo!

Tunne se, mitä tuntea sait. Tiedät sen tunteen.... edelleen...
siellä syvällä sisimmässäsi!
Tunne se, mikä nauraa sut sai. Tiedät sen tunteen.... vieläkin...
siellä..... missä ovat muistotkin!

Tule mun luo!

Anna mun hiljaa sulle kertoa,
anna mun hiljaa sulle todeta,
anna mun hiljaa sulle näyttää..... Mitä sinä oletkaan....
Vaikka edes yhtenä aamuna, yhtenä yönä, yhtenä iltana.... milloin vain.

Siksi niin pyydänkin:
Tule mun luo!
Tule....tule mun luo....jälleen...
Tule mun luo!

Sinut vain leijumaan haluan, vaikka vain hetkeksi.
Sinut kun onnelliseksi haluan - ikuisesti!
Ja sen voisin hetkeksi, pienenä ikuisuutena tehdä... jos vain
Tulet mun luo.
-------------------------------------------------------------------------

Sä kerroit olevasi arka, sä kerroit että olet sirpaleina.
Suhun sattui sisältä hiljaa, suhun sattui kaikki ulkoapäin.
Sä pelkäsit elämää..... pelkäsit itseäsi......
ainoa mitä et pelännyt, oli yksinäisyys - pimeässä.
Vain sillä koit olevasi turvassa.

Sä tärisit, kerroit mulle arkaillen.
Sä pelkäsit, että nauraisin. Sä välttelit katseitani..... väistelit
kosketuksia.... et halunnut, et uskaltanut... et osannut, antaa tulla lähelle!

Kuulin tarinoita elämästäsi.
Kuulin hetkiä menneisyydestäsi.
Kuulin äänessä itkua, vaikka en nähnyt kyyneliä....
Kuulin äänessä pelkoa, vaikka koititkin sitä peitellä....

Lopulta en enää voinut vain olla!
Otin sinusta hiljaa kiinni. Otin vain käsistäsi.... pehmeästi ne suljin omiini.
Tärisit.... katsoit minua pelästyneenä... arkaillen.
Pelkäsit kai, mitä tekisin.
Vaan kuiskasin hiljaa pari sanaa sinulle.... irroitin otteeni ja sain sinut
otettua halaukseen..... varovaiseen, ensimmäiseen........

Kuulin, kuinka kyyneleesi valloilleen pääsi ja itkit olkaani vasten.
Tunsin, kuinka puristauduit minua vasten..... kaipasit turvaa, suojaa...
- ja sitä minä halusin antaa!

Ja tuon hetken jälkeen lupasin sulle, lupasin ikuisesti....
suojella sinua niin kuin osaisin, turvanasi olla niin kuin taitaisin....
kädet ympärilläsi pitäen. Olisin lähellä - vaikka olisin kaukana - ikuisesti!

Silloin tiesit, että en olisi mitään mitä pelkäsit.
Silloin tunsit, että en olisi sitä mitä ajattelit.
Ja sun oli pitkästä aikaa hyvä olla. Hymyilit!
------------------------------------------------------------------

Väsyttää.... silmät vain puolitangossa.... nukuttaa...
Mies haukottelee, venyttelee.
Mikään auta ei - väsy voiton vei.

Pinnistelee, yrittää... yrittää... ei vain jaksa.
Nukuttaa, voimat vähenevät ja uupumus valtaa mielen...
- vie miehen.

Valuu luomet päälle silmien, pimeyden mieleen tuoden
- uneen miehen vieden.
Ei jaksa... ei - haukottelee hetken, sitten painuu pää... hiljalleen.
Siihen jääden, nukahtaen... tuhisee tuo mies, väsynyt - täysin uupunut.

Uni miehen vei, mitään mahtanut hän ei!
Päiväuneksija kesken kaiken, torkkuja ottaen.... siinä hän oli:
 Nukahtanut mies.
----------------------------------------------------------------------------

Kiitos ja näkemiin.
Aikani kuuntelin, selityksiä ja selityksiä..... kaikesta.
Sä et vain ymmärtänyt tai et vain tajunnut... ei, et todellakaan
- luulit että tietäisit, luulit vaan et tiennyt.

Kiitos ja näkemiin.
Aikani seurasin sivusta, selittelyä ja sepittelyä....kaikesta.
Sä et vain ottanut onkeesi, et niskasta itseäsi nostanut - etkä kuunnellut
- luullen että riitti kun omaa mielikuvaasi intit ja intit.

Kiitos ja näkemiin.
Päätin antaa olla, päätin sivuun mennä.
Mitä sitä turhaan yrittää, kun et halua neuvoja - et kuunnella sanoja,
ehkä joltain toiselta, ehkä asioita kokeneelta....
Mutta kun ei niin ei.
Sä olit vain sä - inttäen vain sä.

Joten miksi turhaa yrittää.....
Sanon vain:
Kiitos ja näkemiin.
Yritä pärjätä avuitta, neuvoitta..... mitään.

Ellet silmiäsi avaa  - mieltäsikin, on taipaleesi raskas....
-tulet sen vain huomaamaan!
Elämä ei ole helppoa, mutta siitä voi tehdä siedettävää...
- kun suostuu toisten neuvoa ja auttaa - tarvittaessa.

Siihen saakka:
Kiitos ja näkemiin!
-----------------------------------------------------------------------------

Mulla oli ne hetket, täysin omat - hiljaiset.

Nautin tuokioista omista, nautin..... kuten nytkin!
Olin omillani, olin itselleni... vain omalle sielulleni, sydämelleni.

Pitkästä aikaa!

Mulla oli ne hetket, täysin omat - onnelliset.

Nautin ajasta omasta, nautin....kuten nytkin!
Olin itselleni, olin rauhassa.... vain omalle mielelleni, maailmalleni.

Pitkästä aikaa!

Kaivoin esille levyn, katselin sen kantta ja sivelin sitä hetken....
Otin levyn esille ja asetin soittimelle..... nostin neulan hitaasti,
kuin elokuvassa..... hitaasti - laskin sen levylle, varovasti... uralle...
- ja kohta asunnon täytti nuo sävelet....... kevyt huokaisu!

Nautin tästä tuokiosta!
Pitkästä aikaa!
Minä - itselleni, vain omalle sydämelle - vain omalle sielulle.

Asunnossa oli vain minä ja tuo musiikki.
Seurasin levyn tasaista pyörimistä soittimella.
Musiikki ja tuo pyöriminen sai minut lähes maagisen hypnoottiseen,
onnelliseen tilaan - olinko nirvanassa.....!!!?

Nautin.
Sain olla taas, pitkästä aikaa..... itselleni.
Ja vain musiikki kuului asunnosta.
------------------------------------------------------------------------