Translate - Google kääntäjä

maanantai 30. marraskuuta 2015

Jaksaa jaksaa.....

Alkaa vuosi taittua loppusuoralle ja väliin itseltäni tahtoo loppua usko siihen, että jaksan tehdä
kaikki ne asiat, joita olen luvannut ja päättänyt tehdä! Toisinaan on ollut pinna kireällä, kuin viulunkieli
ja sitten kun tilanteeseen lisätään heikko nukkuminen ja epämääräinen ruokailu, niin valmis
sekametelikeitto on siinä.... ei aina paras mahdollinen keitos.

Talvea hieman tässä jo toivon näillekin nurkille. Lunta tuossa vilahti muutaman päivän ajan, mutta siihen se
toistaiseksi jäi. Maa on ruskea ja märkä... ei innosta!
Toivottavasti saataisiin valkea joulu koko maahan.

Sitten pieni sivumaihinta: Mielenkiintoista huomata, että on ihmisiä, jotka ensin kertovat olevansa "suoraselkäisiä" ja pysyvänsä sanoissaan jne. ja valittavat suureen ääneen, jos heidän mielestään joku ei
ole heitä kohtaan oikeamielinen, eli pidä lupauksiaan tms., mutta itse eivät välitä lupauksistaan.
Miten tuollaisiin henkilöihin voi uskoa? Itselläni mennyt ainakin tietty luotto tietyllä tavalla.

Ja pikkujoulukausi jatkuu! Neljät pikkujoulut tehty ja vielä edessä ainakin kahdet. Yksissäkään en itse
juhlimaan ehdi, mutta eipä haittaa.
--------------------------------------------------------------------------------
Mä tunsin olevani tässä, täysin yksin!
Harmistuneena potkin kiviä märällä polulla, mitä kuljin....
- annoin sateen piiskata itseäni, en välittänyt.

Mä tunsin olevani tässä, täysin yksin!
Tuskastuneena kaikkeen kuljin tuhisten, muristen, huokaillen....
- annoin tuulen pyyhkiä kasvojani, en välittänyt.

Mä tunsin... ja tunsin.... kaikkea, mitä en halunnut tuntea!
Täysin yksin - niin yksin.

En jaksanut välittää säästä, en ympäristöstä, en mistään.... - en!
Koska olin ikävissäni!
Kaipasin - sinua.
Kaipasin.... vain sinua.... sinua... vain sinua!

Ja niin kauan kun kulkemaan yksin jouduin, tunsin olevani yksin
- niin yksin!
Sitä en vain enää tahtonut kokea.

Koska palaat?

--------------------------------------------------------------------------------
Näin heidät jälleen, tuossa kaupassa.
Väsyneen näköinen nainen mukanaan hieman nuhjuisissa vaatteissa oleva lapsi.
Näin heidät ja katselin heitä, kuten olin katsellut joskus aiemminkin.....
Nainen yritti hymyillä lapselle, tämän silmät eivät nauraneet ja kasvoilla ei
hymyä näkynyt.... - lapsi oli hiljaa ja seurasi naista, äitiään, kaupassa....

Katselin heitä, näin jälleen kuinka nainen laskeskeli kädessään kolikoita.
Katselin heitä ja näin, kuinka pala nousi jälleen tuon naisen kurkkuun ja hän
pidätteli kyyneneitä...... jotain jälleen jäisi ostamatta, jotain mitä hän tai lapsi
olisi tarvinnut tälläkin kertaa!

Katselin ja ahdistuin. Näin, kuinka heidän ohitseen kaikki kiirehtivät....
- kukaan ei katsettakaan heihin luonut. Naisella oli paha olla, silti hän yritti
näyttää lapselleen hymyä ja esittää, että asiat olisivat hyvin!
Katselin salaa, mitä heillä oli ostoksinaan.... vain yksi maitotölkki, pari säilykettä.
makaronipussi ja vehnäjauhoja. Arvelin, että nainen leipoo heille leipiä tai sämpylöitä....
makaronista ja säilykkeistä tulisi jotain ruokaa...
Vaan kauanko heidän pitäisi elää tuolla? Päivä, kaksi, ehkä viikko?

Naiselta pääsi puolittainen itkuinen huokaus. Minua kouraisi, sattui sisältä!
Lapsi nosti katsettaan ylös ja puristi lujempaa äitinsä kättä.
Tunsin kyyneleen nousevan silmääni ja päätin tehdä jotain...

Tiesin, että en itsekään mikään rahoissa kieriskelevä ole, mutta hänellä oli asiat
heikommin kuin minulla - tai varmaan kaikilla muilla kaupassa sillä hetkellä olevilla.
Kävelin hänen luokse ja kerroin, että olin nähnyt naisen äskeisen huokauksen.....
kerroin hiljaa, että en halua mitään häneltä - vaan haluan hänelle!
Vaihdoimme hiljaa muutaman sanan ja hän halasi minua kuiskaten
"Jos nukkuisin, luulisin nähneeni unta. Mutta pakko uskoa, oikea sä olet!"
Hymyilin hänelle ja hänen lapselleen, joka hämmentyneenä katseli, mikä mies oikein olin.

Kiersimme kauppaa.... ostoksia tuli hieman lisää, pientä tarpeellista ja
kassoja kohti kulkiessamme noukin mukaan vielä makeispussin lapselle.
Nainen kertoi, että ei ollut vuoteen pystynyt ostamaan edes pientä makeispussia lapselleen!
Otin toisenkin ja sanoin, että toivottavasti ei syö heti kaikkea kerralla.
Lapsi luuli minun pilailevan ja pelkäsi, että laitan pussit takaisin hyllyyn, mutta ei....
- kyllä ne mukaan tuli!

Maksoin ostokset ja toivotin heille mukavaa viikkoa.
Toivoin, että nyt säästyneet rahat auttaisivat häntä jossain muussa ja hän voisi
edes muutaman päivän nauttia elämästä hieman enemmän.
Hän jäi hieman hämmentyneenä kaikesta seisomaan kaupan käytävälle ja kun
kävelin ulospäin, kuulin takaani kirkkaan äänen "Kiitos setä!" Hymyilin!

Hyvät ystävät, tutut ja tuntemattomat. Älkää olko elämässänne liian itsekkäitä
ja kylmiä! Katselkaa ympärillenne ja muistakaa, että jos ette muulloin ketään muista,
niin joulun aikaan voisitte huomioida myös heitä, keillä ei ehkä asiat ole niin hyvin kuin teillä!

Pienillä teoilla voitte sytyttää toisille toivon kynttilän elämään, mikä
saattaa tehdä paljon hyvää - monin tavoin!

--------------------------------------------------------------------------------

Siihen oli syytä!
Siihen niin oli syytä......... mä näin vain merkkejä siitä, juuri siitä.
Se raastoi mieltä - se viilsi sydäntä - se satutti miestä.

Siihen oli syytä!
Siihen niin oli syytä...... mä tunsin vain tuntoja, outoja - vääriä, ei aitoja.
Se raastoi mieltä - se viisl sydäntä - se satutti miestä.

Koitin huutaa apua, ääneti katseellani.
Koitin haroa tukea, ketään koskettamatta.... kehenkään osumatta.
Mutta siinä vain olin, keskellä kaikkien - silti yksin.
Siinä vain olin, pimeydessä tunteiden - keskellä päivää.

Siihen oli syytä!
En saanut ahdistusta mielestäni irti, en kipua pois sisältäni.
En - vaikka yritin, ravistin ja ravistin, ääneen kirosin.
Siihen oli syytä!
Se repi mieltä palasiksi, tuhosi tunteita - haihdutti lämpöä mielestä.

Ja miksi se kaikki?
Miksi niin..... miksi siihen oli syytä?

Syy - olit sinä!
Vain sinä, ei ketään muu - ei mikään muu..... vain sinä.
Mieleni tunsi jotain, enemmän kuin aiemmin - ja siksi se tunsi, mitä tunsi..... koska...
- koska oli vain sinä - ja olet juuri se, mitä olet - olet sinä!

Mieli miehen toivoo, sydämelle huutaa.... kuuntele ja tunne!
Ymmärtäisi sen, että se syy olisi se, mitä sinä sanot - eikä mikään muu, enää koskaan!
---------------------------------------------------------------

Päivä harmaa, syksyinen. Ilma tuulinen ja märkä.
Mitään valoisaa ei maailmassa näkynyt minulle, paitsi.... sitten....
- kännykkäni piippasi, merkkiääni tuttu!
Viesti - sinulta.
                                                

Hymyilin, pieni hetki aurinkoinen päivässä harmaassa syksyisessä.
Olet siellä, silti tässä - lähellä - piristit minua ja vastasin
hymyillen.... - vain sinua ajatellen!

Enkä välittänyt säästä, en syksyisestä tuulesta... en laskuista arkisista,
muista murheista maallisista! En, koska elämässäni oli valoa ja iloa - ja
aurinkoa - sinut!
-----------------------------------------------------------------

Aaltoili ajatukset kevyet.... leijui mieli tunteiden merellä.
Oli olotila aurinkoinen ja kevyt... onnellinen!
Sai koko kehon hymyilemään vain aamu yhteinen.....

Halasimme, halasimme... lisää.... suutelimme..... tunsimme vain toisemme....
- muuta emme tarvinneet.

Leijui mieli hetkeen koettuun ja tunsin huulillani vielä maun huultesi.
Ihollani leijui tuoksusi ja hiljaa suljin silmäsi - olit sylissäni, edelleen....
- kuten vain vielä hetki sitten!

Tahdoin jo siihen takaisin, nopeasti... uudelleen.... nopeasti...
- luoksesi sinun!
Katsoin kelloa ja tuhahdin. Ei, vielä en pääsisi takaisin, vielä en näkisi sinua....
Mutta silti hymyilin! Olin koko sydämeltäni sinun....
Enkä enää muuta halunnutkaan, en nyt enkä tulevaisuudessakaan!

Ja jo kaipasin aamua seuraavaa, kun viereltäsi saisin herätä - hymyillen!
--------------------------------------------------------------

Mä tunsin outoa, voimakasta ja huumaavaa... jotain outoa!
Rinnassani poltti jotenkin - erilailla - tavalla kuumalla.
Ja aina kun näin sinut, se polte vain yltyi ja yltyi.

Rintani sykähteli lujaa.... pulssini kiihtyi ja silmäni loistivat.
Katselin sinua - uudelleen ja uudelleen ja olin onnellinen.

Mitä tunsinkaan, mitä koinkaan - vuoksesi sun?
Olin kuin sulaa vahaa sydämestäni saakka.....
Sinusta!

Ja tahdoin tuon tunteen jatkuvan - täältä ikuisuuteen ja sen jälkeenkin!

Halusin olla sulaa vahaa, sinulle...- vain sinulle.
Vain toivoen, että sen osaisin näyttää teoilla, pienillä ja pienemmillä....
- kertoa sanoilla erilaisilla... ne jotka kuuluvat vain sinulle.
Olla vain sinun vahasydämesi.
-----------------------------------------------------------------------------































































torstai 12. marraskuuta 2015

Marraskuu.... sadetta ja harmaata - mutta myös auringonpaistetta.

Näinpä se vuosi alkaa olla loppusuoralla. Eletään jo marraskuuta ja jo jonkin aikaa on kaupoissa
joutunut törmäilemään joulumainoksiin ja -tavaroihin! Siis ollaanko me ihmiset niin tomppeleita ja
kauppiaat yliahneita, että vielä syksyn kauneimpina aikoina on alettava tunkemaan joulua joka paikkaan?
Ei sillä, ettenkö pitäisi joulusta, mutta...... liika on liikaa!

Mitäs muuta? No edelleen olen ihmeissäni siitä, että on ihmisiä, jotka kyllä selittävät asioita ja
sanovat että "joo teen tämän ja tämän" mutta mitään ei tapahdu, vaikka mikä olisi!
Paljon puhetta, vähän villoja...... sen olen saanut huomata muutamia kertoja. Onneksi tällaisia
ihmisiä on läheisyydessäni enää suhteellisen vähän.
--------------------------------------------------------------------------

Miten se tapahtuikaan?
Miten se sattuikaan?
Ihmetteli mieli, ihmetteli mies..... ei vain ymmärtänyt sitä lain!

Siis mitä?

Sä olit ollut poissa, poissa vuosia... useita.... ja sitten vain jostain
- tulit takaisin, yllättäin.... pääsit lähelle miehen mieltä, miestä ja jotain....

Siis mitä?

Miten siihen tulit? Mitä teit ja miksi?
Ihmetteli miehen mieli, ajatteli kaikkea.... oli hämmentynyt - oli pysäytetty.
Sielussa pyöri mietteitä... ajatuksia arvaamattomia.
Laittoi miettimään......
Miten se tapahtuikaan?
Miten se sattuikaan?

Mutta sä vain tulit - tavallasi takaisin, tavallaan lähelle, vaikka et aivan vierelle.
Eikä miehen mieli sitä ymmärtänyt..... paluutasi vuosien jälkeen - siihen.


--------------------------------------------------------------------------

Älä sano, että se on helppoa!
Älä valehtele itsellesi.
Älä...... hei - älä.

Se aina sattuu, se satuttaa.... vaikka kuinka sitä
sanotaan...... että ystävinä erotaan.....
Älä..... hei - älä.

Se raastaa sua silti hiljaa...
Se vääntää sua sisältä pitkään....
Se ei armoa anna - se ei sitä kysele.
Ero!

Älä luule, että kestät sen vain hymyillen!
Älä luule, älä kuvittele...
Älä valehtele itsellesi.
Älä..... hei - älä.

Vaikka mitä sattunut olisi...
Vaikka mitä takana olisi...
Vaikka mitä mielessä tuntisit.....
Silti se, silti se...
Ero!
Se repii sinua hiljaa.

Mutta hei - sanon sulle tämän:
Älä.... siihen jää!
Älä.... itkemään jää!
Älä....hei - älä.
Vaan ota itseäsi niskasta kiinni - ja elä!

Selätä se tunne, minkä tekee vain:
Ero!
Selätä se, äläkä taaksesi turhia katsele....
Unohda se...
Ero!
Ettei sydämesi loppuelämääsi arpisena vuoda verta....
- turhaan!
 -------------------------------------------------------------
 Älä katso maailmaa niin, että olisit yksin! Aina on joku - aina!
https://www.youtube.com/watch?v=7WgCghUMCNI

--------------------------------------------------------------


Mä olin ajatuksissani, hiljaa tuossa nahkaisessa nojatuolissa.
Paikka oli nukahtanut jonnekin vuosikymmenten taakse ja tuntui, että itsekin olin sieltä jostain....
Hiljainen puheensorina soi seinistä, noista joiden paneelit olivat jo parhaat päivänsä nähneet.
Istuin ja siemailin hiljaa tuota jo väljähtänyttä kahvia, jonka olin tilannut itselleni.

Katselin ympärilleni..... tuon vanhan hotellin aulatila ei juuri luksusta enää ollut, mutta jotain
kiehtovaa siinä oli. Punaruskeaa sävyä seinissä, katossa iso kristallikruunu ja lattioilla jo
aikansa eläneet kokolattiamatot.... mutta sentään ehjät!
Muutama kiireisen oloinen liikemiehen näköinen herra syöksähti ohitseni ympärilleen katsomatta.
He suuntasivat hissejä kohden, jotka sijaitsivat minusta katsottuna muutaman metrin
vasemmalla. Seurasin heitä katseellani ja kuulin hissin natisevan äänen, kun se laskeutui
alas. Herrat avasivat oven ja nousivat jonnekin hotellin ylempiin kerroksiin.
Hissi piti erikoista natinaa..... selvästi sekin olisi jo halunnut päästä "eläkkeelle", mutta
ehkä paikkaan ei haluttu uudempaa tekniikkaa rikkomaan harmoniaa.

Pöydällä vieressäni oli jokin lehti, nappasin sen käteeni ja mietin, mitä ihmettä täällä oikein
teen ja miksi tänne edes olin tullut. Muistelin muutaman päivän takaisia tapahtumia ja
sitä, kuinka olin tavannut sen erään....... jota nyt olin tullut tapaamaan.

Se kohtaaminen oli ollut erikoinen. Olin ollut syömässä eräässä ravintolassa, kun viereiseen
pöytään tuli hän..... ja melkein heti istuttuaan tuolille hän kysyi, mikä olinkaan miehiäni.
Yllätyin, enkä heti ollut saanut sanaa suustani ja hän naurahti.
Oli pyytänyt lupaa siirtyä pöytääni. Vastasin myöntävästi. Hetken minua katseltuaan hän kysyi,
että miten miehellä voi olla noin herkät silmät.... En taaskaan osannut sanoa mitään!

Tuossa hetkessä meni minuutteja, ennen kuin osasin jotain sanoa.... fiksusti takaisin.
Hän totesi, että jokin vain kertoi hänelle, että minuun kannattaa tutustua.... ja kysyi varovasti,
tanssinko..... johon jouduin hieman vaivalloisesti kertomaan, että luulenpa jopa sokean miehen
tanssivan minua paremmin......
https://www.youtube.com/watch?v=KXCiLub8DZg

Hän oli nauranut.... hän ymmärsi heti, mitä tarkoitin!
Kerroin, että vaikka musikaalinen olenkin jossain määrin... parketilla rautakanki taipuu minua paremmin.

Olimme jatkaneet keskustelua jonkin aikaa, sitten hän yllättäin katsoi kelloaan ja säpsähti...
nousi nopeasti ja kertoi, että nyt on mentävä.... mutta vielä lähtiessään kirjoitti minulle
pieneen lappuun nimensä ja paikan, missä haluaisi tavata ja koska....
- ja tässä sitä nyt olen!

Aurinko yritti paistaa hieman nuhjuisten ikkunoiden läpi, tuoden lisää valoa hotellin sisälle, mutta
jos ikkunoiden pieni lika ei valoa estänyt, niin suurin osa siitä jäi paksujen verhojen taakse.
Siemaisin viimeiset hörpyt tuosta aikalailla viilenneestä kahvista ja mietin, lähtisinkö tilaamaan vielä
toisen kupillisen hotellin ravintolasta, mikä sijaitsi heti hissien jälkeen hotellin ala-aulan vieressä.

Olin juuri nousemassa ylös, kun katsahdin portaisiin...... joku asteli niitä hitaasti alaspäin ja
jäin vain ihailemaan.... kunnes tajusin, että se oli hän!

https://www.youtube.com/watch?v=r6Xj72bP0To
Unelmani.... - jos sellaisia oli ollut, eivät olleet koskaan sitä mitä sain nähdä juuri nyt!

Tuntui, että kaikki pysähtyivät ja vain yksinäinen seinäkello raksutti hiljaa eteenpäin.
Nousin ja hymyilin.... hän käveli luokseni keinuvin, mutta määrätietoisin askelin.....
Yritin kätellä häntä, kohteliaasti - vaan hän halasikin minua ja samalla kuulin muutaman
hiljaisen huokauksen sivultamme.... selvästi jotkut olivat kateellisia minulle.

Hän kysyi, olinko ollut kauankin täällä.
Vastasin mahdollisimman huolettomasti, että hetken.

Hän otti kädestäni kiinni ja ohjasi minut ravintolan puolelle.
Saimme rauhallisen pöydän eräästä hieman muusta salista erotetusta osasta.
Sali oli koristeltu mm. antiikkipatsailla ja katoissa oli se sama kristallikruunujen tyyli,
mitä hotellin aulassakin oli. Tilasimme jotain..... mutta enemmän minua kiinnosti hän
- ja jostain syystä häntä kiinnosti minä!
Keskustelimme.... avauduimme toisillemme - ja tunsin jotain, mitä en ollut vuosiin saanut kokea....

https://www.youtube.com/watch?v=raNGeq3_DtM

Ja tuon tunteen halusin selvittää - kokonaan, hänen kanssaan!

Otin häntä kädestä kiinni, siirryin aivan vierelle istumaan ja aloin hyräillä hiljaa hänen korvaansa....
"You are so beautiful to me..." ja olin saada sydänkohtauksen.....
Samaan aikaan tuo kappale alkoi hiljaa soida ravintolassa!
https://www.youtube.com/watch?v=ZqUyEhk2LtE

"Oi, tanssi tämä kanssani... edes tämän kerran!" Pyysit. En voinut kieltäytyä ja
nousimme hiljaa pöydästä, siirryimme hieman keskemmälle salia ja otin hänet hellästi
otteeseeni...... hän painoi päänsä rintaani vasten, kuunnellen sydäntäni ja minua ... ja tuota kappaletta.

Siitä tuli meidän laulu - ja palasimme aina tiettyyn aikaan vuodesta tuohon vanhaan hotelliin.....
missä aika oli osittain pysähtynyt ja pysäytti meidätkin niin, että kohtasimme toisemme!
-------------------------------------------------------------------------