Translate - Google kääntäjä

perjantai 19. helmikuuta 2016

Perjantai käsillä - vai meneekö reisille....

No niin, onpa ollut taas viikko. Oli tulla harmaita hiuksia heti alkuviikosta erään nimeltä mainitsemattoman
naisen vuoksi (ei sen arvoinen, että pitäisi nimetä), kun oli sitten tapojensa mukaan aiemmin tempaissut
taas tavalla, mitä ei järkevä ihminen voi ymmärtää. Kyseisestä tempusta olen keskustellut erinäisten
tahojen kanssa ja saanut hyviä neuvoja, joiden mukaan tulen etenemään.....
Mutta mitä ja miksi ja milloin tms. ! No sen tiedän itse, enkä siihen puutu tässä nyt toistaiseksi.

Hyvääkin viikossa on ollut! Töissä sattunut sellaisia juttuja, joita en ihan hetkeen ole taas saanut kokea.
Mieli virkeä ja meno mitä mahtavinta. Oikeastaan vaihteeksi ollut sellainen fiilis, että on ollut
hienoa tehdä keikkoja. Koputan puuta, ettei tuo olotila ja tunne katoa heti seuraavassa käänteessä.
-----------------------------------------------------------------------

Sä olit kadonnut, pois vain hävinnyt!
Sä et perääsi huudellut - etkä mua kuunnellut.
Mä jäin yksin siihen seisomaan..... vain odottamaan, jos sittenkin palaisit
- vaan yksin olin ja olla sain, oli tuuli vain mun seuranain.

Aikaa meni ja meni.... vain viestejä muutaman sain.
Et nähdä halunnut, et soittaakaan voinut.
Silti siinä olin, mihin mut silloin jätit..... odottamassa vain....
- vaan yksin olin ja olla sain, oli tuuli vain mun seuranain.

Ajatukset ahdistaa jo alkoivat.
Mietin, miksi niin erosit - katosit - pois vain kävelit.
Syytin kaikkea, syytin itseä - huusin ilmaan vailla järkeä.
Eikä tuulikaan vastannut, vain ujelsi puissa kylmyyttään.....

Ja kun jo toivoni olin heittää, luullen että mut unohdit kokonaan....
Sä jostain etsit mut esille, nostit minut pinnalle ja
..... - otit yhteyttä kertoen, sanoja muutaman sanoen...
Silloin sen tiesin, että sittenkin - et kokonaan poistunut multa sä vain
- ja tiesit, että missä mä sua odotan -. jos sinut sittenkin vielä uudelleen näkisin.
Enkä olisi yksin, vain tuuli seuranain!
-----------------------------------------------------------------

Hermoustuneena pyörin ja pyörin.
Katselin kelloa kuin riivattua - miksi se ei jo edennyt, miksi se ei juossut?
Kaiken piti olla jo valmiina, kaikki oli valmiina - kaikki oli, kai....

Vaan olinko minä?

Vielä uudestaan..... paita siisti, hiukset ok.
Pöytä katettu ja musiikki valmiiksi esille kaivettu..... ja silti mieleni kiersi kehää kuin minä itsekin.
Odotin.....
Kello nakutti eteenpäin omia askeliaan, yhden kerrallaan.....
Tuijotin sitä lähes taukoamatta, luullen ettei se kulje ollenkaan!
Ja taas tarkistin, oliko kaikko kunnossa.... ja kaikki oli.... olihan - oli...., kai...

Vaan olinko minä?

Yhä uudelleen, peilin eteen tuijotteleen.... katselemaan kalvakkaita kasvoja,
jännityksestä kireitä poskia.... omaa itseä!
Päässä jyskytti: Rentoudu!
Mutta ei, ei.... mikään ei auttanut.

En ollut valmis!

Nyt vain oli myöhäistä.... enää mihinkään, sillä - ovikello soi!
Ja siellä olit - sinä!
Sain hymyn kasvoilleni ja jotain suli sisälläni...... jännitykseni laukesi, otin sinut
hellään halaukseen.... kuiskaten kiittäen, että tulit viimeinkin!

Istuuduit ja kaadoin laseihin viiniä....laitoin taustalle hiljaa musiikin soimaan ja
silloin kuulin, kuinka kello seisahtui! Se hetki oli vain meille - kahdelle.
Hymyilit salaperäisesti ja lumoavasti.......
Siinä oli kaikki, mitä toivoa saatoin.

https://www.youtube.com/watch?v=qTRpZDEuEak
............................................................................................................

Heräsin aamuun, pieni kajo kurkisti verhojen takaa luoden asuntoon
omaa valoaan, leikkien varjojen kanssa.
Venyttelin hetken ja muistelin........ eilistä!
Siinä olit ollut - sinä..... lähellä - juuri oikeassa paikassa, vierellä.

Olimme nauttineet viiniä, olleet kahden - kuunnellen musiikkia, nauraneet....
- ja kuin huomaamatta ilta oli edennyt pitkälle yöhön.

Venyttelin ja muistelin, mietin, miten yö oli jatkunut....
ja jostain syystä kaikkea en heti mieleeni saanutkaan, vaiko tahallaan
kelasin jotain yhä uudestaan ja uudestaan ja .....
Katsahdin sängylle viereeni, se oli tyhjä!

Olimme nauttineet.... - olleet kahden - kuunnelleet toisiamme... nauraneet
- ja kuin huomaamatta, olimme.....

Mietin, minne olitkaan lähtenyt. Mitään en kuullut, en sinua nähnyt!
Ihmettelin hetken, kunnes yllättäin siihen ilmestyitkin, viereeni...
- olit ollut lähellä, sohvalla, kerroit heränneesi jo aiemmin ja hiljaa noussut
ylös, ettet mua herättäisi ja katselit vain rauhaisaa untani.

Halasimme..... annoit kevyen suudelman, lämpöisen.
Ajattelin, että aamu ei voisi alkaa paremmin - ei millään tavalla - nyt tai koskaan!

https://www.youtube.com/watch?v=0lSjgovoJBw
--------------------------------------------------------------




























torstai 11. helmikuuta 2016

Laskiainen - ystävänpäivä .... ja loskaakin

No niin, sitä eletään helmikuuta ja runebergintortut on jo syöty ja laskiaispullatkin ahmittu.
Seuraavana olisi edessä imelän äitelää ja makeaa ystävänpäivää...
Älkää käsittäkö väärin! Arvostan ja kunnioitan ystävyyttä, mutta en vain sitä, että sekin on
pitänyt kaupallistaa (no jenkit.....). Hyviä ystäviä voi muistaa muutenkin vuoden aikana,
eikä se tarvitse välttämättä mitään isojakaan panostuksia tai satsauksia.
En tuohon massahysteriaan juurikaan sorru, olen sitten vaikka tylsä juntti tms. mutta
minulta ystävät saavat kyllä huomiota vuoden aikana ilman sitä yhtä päivää!

Hieman sama juttu on tuo tavallaan hauska aprillipäivä. Kepposten teko on ihan mukavaa,
annan vain "amatöörien" pilailla tuona päivänä - jää sitten itselle koko muu vuosi aikaa.....

Sitten ihan vakavaakin väliin: Tuossa muutama päivä sitten eräs herra uteli minulta yhdestä naisesta
ja kun olin kertomassa jotain, hän vain jatkoi lausettaan: "Mä en ylläty hänen kohdallaan enää mistään....!"
Kuinka osuva lause tuo olikaan. .... ja se kello on näemmä kuulunut kauas.....
--------------------------------------------------------------------------------

Joskus vain on sellainen aamu, juuri sellainen....
- ei jaksa, ei - ei millään!
Voimia ei ole edes nousta sängystä.

Mieli synkkä, pilviä tummia täynnä.
Ajatukset kiertävät tyhmien - tylsien ja ikävien asioiden kimpussa.
Kiroat ääneen, tuskailet ja äksyilet....

Joskus se vain on noin - valitettavasti.
Ja vaikka kuinka siitä koittaisi ponnistaa eteenpäin, saada kasvoille ilmettä uutta...
- ei se vain onnistu. Ottaa päähän, suorastaan vituttaa.... vaikka ei olisi edes syytä.

Se on vain se ihmisen mieli niin omituinen!
Toisinaan vain joku uni tylsä sen tekee, aikainen herätys kesken makoisien unien.... tai mikä lie.
Eikä mitään haluaisi tehdä, ei jaksa..... ei halua.

Haluaisi vain vajota takaisin sänkyyn!
Peitto korville, sulkea silmät ja unohtaa - kadottaa - kaikki ympäriltään.....
- salaa toivoen, että herätessä olisi mieli parempi.
Mutta..... se päivä usein oli siinä, eikä mieltä paranna mikään - tai kukaan.... valitettavasti.

Sitä se välillä tekee - se ihmisen mieli, alitajunnasta!
----------------------------------------------------------

Sinuun sain tutustua, yllättäin...... tavalla, mitä en olisi uskonut todeksi!
Sinun kanssa sain olla, yllättäen..... tavoin, joita en enää uskonut kokevani!
Sinun kanssa..... aikani..... sain olla.

Se oli  aikaa erilaista, värikästä....mielenkiintoista.
Se oli aikaa, jolloin toit maailmaani jotain toisenlaista.....
- opin jotain, näin jotain ja sain kokea jotain.

Sinuun sain tutustua.... sinun kanssa sain olla.... sinua sain pitää lähelläni.
Näimme toisiamme, liikuimme keskenämme - tunsimme jotain.....
- tai ainakin niin arvelin, koska itse tunsin kuitenkin.

Sitten tuli se hetki, täysin yllättäin - jolloin vain annoit mun nähdä selkäsi - kylmän!
Haukuit, moitit ja poistuit. Et antanut mulle aikaa, mahdollisuutta, sanoa mitään....
- vain muutaman sanan kuuntelit ja poistuit,
vaikka olit poistunut luotani jo kauan aiemmin - minulle sitä kertomatta!

Meni aikaa ja vasta sitten tajusin, että sinulle olimme vain eriarvoisia ystäviä...
sinulla oma maailmasi, jonne et päästänyt muita ja minun elämä, jota koitit ohjata!
Aikani sisältäni kärsin, kunnes tajusin ja minulle se toisaalta kerrottiin:
Vika ei ollut minussa - eikä elämässäni......  pidin vain itseni itsenäni, enkä alistunut.
Silloin tiesin tehneeni oikein - kaikesta huolimatta!

-----------------------------------------------------------------

Oli ollut muutama pieni pakkasyö.... maa hohti hivenen vielä valkoisena
paikoitellen ohuen lumipeitteen ansiosta.
Ajelin pimeää maantietä pitkin.... hiljaisuuden keskellä vain omien aatosteni kanssa.
Katselin tietä, se oli hivenen jäässä..... pidin vauhdin kohtuullisena....

Yllättäin silmäkulmassani näin jotain!
Nostin katsettani tiestä ja näin tuon näyn taivaalla..... yllättäin.... kunnes se katosi
pilvien taakse - hetkeksi.
Ihmettelin näkemääni ajaessani eteenpäin.

Hetkisen kuluttua tie avautui isolle peltoaukealle, sen halkoen.
Samassa näin tuo näyn uudelleen taivaalla!
Säpsähdin hieman ja mietin, mistä tuo tuli ja miksi?
Pysäytin auton bussipysäkille, nousin ulos ja jäin hiljaa tuijottamaan näkyä.

Mitään en kuullut mistään, ympäristö oli täysin äänetön - luonto oli vaiti
- ja minä vain tuijotin ja tuijotin.... ymmärtämättä.

Meni muutama minuutti - tai enemmänkin.... en tiedä - tuntui, kuin kaikki olisi pysähtynyt!
Sitten tuo katosi hiljaa ja taivaalle jäi vain loistamaan kalvakkaana kuu....
- kuten oli loistanut tuhansia ja tuhansia vuosia aiemminkin.

Nousin autoon ja jatkoin matkaa.... mietin, että jokin syy tuolle näkemälleni oli,
vaan mikä ja miksi... - ehkä sen tulevaisuus minulle kertoo.

Miksi kuu oli tulinen keskellä talvista yötä? Niin, miksi?


--------------------------------------------------------------------------