Translate - Google kääntäjä

perjantai 31. heinäkuuta 2015

Miksi miehen mieli vaeltaa?

Älkää ihmetelkö liikaa otsikkoa!
Voin sanoa, että en itsekään pysty suoraan kertomaan, mistä moinen johtuu...
Sen verran osaan valaista, että reilun viikon aikana on alitajuntani tehnyt kyllä
melkoista myllerrystä ja unissa pyörinyt aivan uskomattomia asioita, joita ei
valveilla ollessa ole tullut ajateltua. No muutama asia on elämääni vaikuttanut
sen verran paljon, että oikeastaan hyväkin jotta niitä on edes mieleni yön pimeinä
tunteina pyöritellyt.

Olipa syväluotaavaa...

Mitä muuta? Töitä..... niitä on tehty tasaisesti ja ahkeroitu.
Se, mitä muuten on tapahtunut ja missä.... saa ja pitää jäädä vain minun ja (sens.) tietoon!
Sydämestäni kiitos!
--------------------------------------------------------------------
Pahoittelut. Tällä kertaa ei "kauhutarinaan" ole tulossa jatkoa.
--------------------------------------------------------------------

Posti toi kortin.
Siinä oli kukkiva kirsikkapuu! Se tuoksui kaukaiselle keväälle.
Se tuoksui hänelle.... Haruki. Hänen nimensä tarkoitti kevään puuta,
se oli kirsikka.
Hän muisti minut!

Suljin silmäni ja muistelin tuota hetkeä......
Hän oli yksin, eksynyt matkallaan tänne kylmään maahan, erilaiseen
ja silti joskus vielä niin samanlaiseen. Olihan Suomi joskus Pohjolan Japani....
vaan siitäkin oli jo aikaa.

Mutta nyt muistelin Harukia!
Meillä ei ollut yhteistä kieltä.... vain muutama sana englantia, mutta
silmämme - kätemme - kehomme..... kertoivat sanoitta toisillemme kaiken!

Siitä oli jo aikaa. Hän vaelsi hetken kanssani täällä.... etsi jotain, mitä ei kertonut.
Näin sen hänen silmistään ja aina iltaisin, kun silitin hänen tummia hiuksiaan,
kuiskaten hänen nimeään..... "Haruki... Haruki....Haruki..." hän vain katsoi minua
hiljaa, yrittäen ehkä kertoa - vaan ei pystynyt......
Ja arvoitus jäi mieleeni syvälle asumaan!

Katselin korttia. Siinä ei ollut montaa sanaa.
ありがとう 
 お前の  
 無限に
Hariko                       Mietin...... mietin.... etsin....
"Kiitos - ikuisesti Sinun - Hariko"
Ja ymmärsin hiljaa, mitä hän oli etsinyt!

Katselin korttia uudelleen ja uudelleen.
Vasta sitten tajusin, että postin mukana oli tullut muutakin...
- suljettu kirjekuori. Samaa käsialaa, kuin kortissa! Ymmärsin sen olevan häneltä...
Mutta miksi kortti ja ......? Avasin kuoren, siellä oli kortti - kuva.... - Hariko!

Ymmärsin paremmin.
Hän oli kevään lapsi, luonnonkaunis
keskellä kukkivia kirsikkapuita.....
Hariko!

Ymmärsin, mitä hän oli etsinyt....
- ja olin tietämättäni sen hänelle antanut...
Hymyilin!


Taas kuiskasin, kuin hiljaa silloin aikoinaan.... "Hariko - Hariko - Hariko" ja kun suljin
silmäni, saatoin kuin tuntea hänen pehmeän käden käsilläni.
Ja jossain Yamagatan läheisyydessä hän nosti katseensa  pilviin, tietäen että minäkin
tein niin - kuten teimme joskus yhdessä...... ja kirsikanpuut kukkivat, kuten olivat
kukkineet satojen - tuhansien vuosien ajan.....
-------------------------------------------------------------------------------

 Mieleni oli eksyksissä, vei minuakin harhaan!
Ärsytti... kiukutti....ahdisti. Tuntui pahalta, kun en osannut sanoa - kertoa - selittää.
Miksi näin oli? Miksi en voinut elää ja uskoa näkemääni? Miksi, miksi, miksi?

Mieleni kiusasi, kidutti, ahdisti.... vei minua syvemmälle epäluuloihin....
kuvitelmiin, satutti minua - satutti toista..... aiheutti ikävyyksiä!
Pelkäsin, että mieleni pimeät ajatukseet vievät auringon elämästäni,
työntävät minulta pois sen kauniin, mitä olin saanut.....
- sydämeni itki, huusi tuskaisena ja kirosi..... vaati minua toimimaan, tajuamaan.....
lopultakin tekemään selvää vääristä mietteistä!
Ja minä tottelin sydäntäni - viimeinkin.                            


Sain kerrottua, sain sanottua.... sain myös kuunnella......
Otin vastaan sanoja - suoraan sanottuja - kovia, silti pehmeitä...
- pehmeitä, jotka olivat kovia... ja kaikissa oli asiaa!
Sydämeni sykähteli, käski minun kuunnella..... nautti - kuten minäkin nautin.

Vihdoin sain mieleni kuriin - sain elää!

Ja aina kun kuulen äänesi, kuulen sanasi, näen kasvosi, näen silmäsi..... kosketan sinua....
aina kosketit sieluani ja sydäntäni - niin, että ymmärsin sen, mitä ennen epäilin!

-----------------------------------------------------------------------------

Sade se hiljaa piiskaa maata taas.
Sade se soittaa märkää lauluaan.... sade.....

Pisaroiden piiskaus tuulessa soi.
Veden ääni yöhön oman sävelen loi.... sade....

Pisaroiden lyönnit maan pintaan, runkoihin puitten....
seiniin talojen... kaiken kastellen...
Loi laulua märkää.... sitä se oli..... sade...

Tuuli hiljaa säesti, puhalsi pisaroita eteenpäin.
Puski pilvistä alas, pisaroita raskaita.... täynnä ääniä....veden....
se oli soittoa sen... sateen.... oli yön tämän..... se oli.... sade...

Sade se hiljaa piiskaa maata taas.
Sade se soittaa märkää lauluaan.... sade....

Kaikki sen kuuli.... soiton märän, pisaroiden laulun.... sen teki... sade....
Väliin yltyi hurjaan huutoon, pieksi maata... pieksi kaikkea.... kastellen.
Väliin laantui hiljaa kuiskaamaan, hieman vain hyräilemään.....kostuttamaan....
Mutta siltikin kaikki sen kuuli.... sen... se oli...  sade....

Ken sitä kuunteli - sitä rakasti...... sitä ihaili....
sen soittoa solisevaa, raikkaan vapautunutta... sitä.... se oli se... sade...
-----------------------------------------------------------------------

Yhtä asiaa mies kaipaa!
Vain yhtä asiaa hän hiljaa haluaa..... päästä viereen.... syliin hänen.

Vain olla siinä, vain olla hiljaa.... sanoitta kertoa mitä tuntee,
sanoitta sanoa kaiken..... siinä vain.... lähellä hänen.

Kädet kohtaisivat toisensa, katseet hetken pysähtyen silmiin toisen katsoisivat....
Vain hiljaa - vaan silti kertoen, sanoen - sen kaiken... yhteisen.

Ei paljoa vaadi, ei paljoa kaipaa - silti niin paljon kuitenkin,
pienen asian - suuren merkitykseltään..... teolla sydämelleen.

Sitä vain mies kaipaa!
Vain sitä..... hieman - ei enempää.
------------------------------------------------------------------

Minulle rakasta uhattu on.
Siinä tekijä on ollut varomaton!
Ei - en päällesi käy, sinä väärin tuomitseva - en.
Ei - en eteesi tule, sinä kuvitelmiesi vuoksi uhkaileva - en.

Minulle rakasta uhattu on.
Siinä tekijä on ollut varomaton!
Tietämään tulee - joskus..... joskus.... että ei kannatut oisi.
Ei - en päällesi käy - en.
Ei - en eteesikään tule - en.
Siihen en alentua viitsi, lailla kaltaistesi toisten!

Mutta tiedän, että joskus - joskus..... sinäkin sen vielä kokea saat,
miltä se tuntuukaan kun.....
Siihen saakka.... koita vain olla ja elää, mutta älä enää - älä enää...
- tee tyhmyyksiä, joita katumaan joutumaan tulet!

Pimeydestä tai kirkkaudesta......
keskellä päivää tai yön hämärässä.... joskus........



------------------------------------------------------------------




























































torstai 23. heinäkuuta 2015

Onhan taas ollut elämää!

No niin, sitten viime postauksen on elämässä ollut monenlaisia kuvioita.
Töissä on sattunut onneksi enimmäkseen hyviä asioita.
Omassa elämässä sitten onkin ollut kuvioita vaikka millä mitalla, mutta voin sanoa että
vaikka on ollut vaikeuksia ja sisuskaluja riipiviä hetkiäkin, niin tämä mies
hymyilee tällä hetkellä - ja siitä kiitos kuuluu erityisesti eräälle.....


Pistin hieman lisää tuonne loppuun tekstiä, taas.
No katsotaan jos niitä nyt lukee joku.
Ja uskaliaimmat voivat tietty pistää palautetta - vapaasti, oli se millaista tahansa.

---------------------------------------------------------------------------

Hei hei.... sä näit mut yksin tässä.
Hei hei.... sä tulit vierelleni mun.
Hei hei!

Hei hei.... sä katsoit mua, yksinäistä hiljaa.
Hei hei... sä kosketit kädelläsi kasvojani.
Hei hei!

Näit poskellani kyyneleen.
Näit silmäni vetisen.
Näit mut.... hei hei... näit mut.
Hei hei!

Hei hei... sä otit mut halaukseen.
Hei hei... sä pidit mut lähelläsi.
Hei hei!

Tunsit sydämeni olevan satutettu.
Tunsit sieluni kivun.
Tunsit mun pelokkaan olon.... hei hei... tunsit.
Hei hei.

Mutta kun siihen sä tulit.... hei hei... siihen sä tulit.
Sä mut ehjäksi sait.
Sä mun sydämen paikkaa voit.
Hei hei - sä vain....
Hei hei.

Ja mä tunsin, miten sydämeni lauloi taas....
Hei hei.... surut sä veit.
Hei hei.... ahdistukset sä veit!
Hei hei.

Kuivui kyyneleet, löytyi valo sydämeen - sinulta!
----------------------------------------------------------------------

Olin kutsuttu juhliin, hieman erilaisiin.
Ei syytä sanottu. Kutsussa vain paikka ja aika - ja toive:
Satumainen, mutta juhlava asu.

Uteliaisuus voitti, suunnittelin asuani viikon ja päätin lähteä
juhlimaan...... Ylläni vaalea smokki ja mirri kaulassa, tietenkin.
Tyyli kuin Humprey Bogartin tai Dean Martinin ja
askel ryhdikäs....

Otin taksin ja kyydin kohti juhlapaikkaa.
Juhlapaikka oli vanha kartano, missä erilaisia tilaisuuksia nyttemmin usein pidettiin.
Astelin sisälle.... ovella minut otti vastaan herra, ken hovimestariksi esittäytyi.
"Tervetuloa Mister.....!" Esittelin itseni ja hän vilkaisi listaansa.
"Aivan - aivan... peremmälle, saanko pyytää...." Ja pienellä ohjauksella löysin
itseni juhlasalista. Eteeni käveli nuori tarjoilijatar kantaen tarjotinta, jossa oli shampanjaa.
Otin hymyillen lasillisen ja katselin vierasjoukkoa. Ketään kovinkaan tuttua en joukosta
löytänyt.... mutta niin taisi olla aika monella muullakin - sama tilanne!

Viereeni tuli hieman minun jälkeeni paikalle saapunut herra, joka varovasti kysyi
minulta, mitkä nämä juhlat oikein ovat ja ketä nämä ihmiset ovat.
"Valitan, en pysty auttamaan yhtään! Ollaan sitten samassa veneessä."
Hymähdimme hieman, hämmentyneinä ja kilistimme lasejamme.
Juhlasalissa kuului aika vaimeaa puheensorinaa, koska selvästi valtaosa oli vieraita toisilleen.
Vain aivan muutama pieni ryhmä seisoskeli jossain ja näissä ryhmissä keskustelua oli
sitten hieman enemmän, mutta sekin oli selvästi jännittynyttä.

 Meni jonkin aikaa ja sitten tuo jo tapaamani hovimestari ilmestyi juhlasaliin.
Hän käveli päättäväisin askelin salin toiseen päähän ja toivotti kaikki tervetulleeksi
voimakkaalla, selkeällä äänellä. "Teille vielä selviää, miksi olette täällä tänään, joten
ei huolta. Toivottavasti alkuun antimemme kelpaavat teille."
Samassa salin toiselta sivulta aukesi kaksi ovea, jotka paljastivat seuraavan
tilan, minne oli katettu ruoka.

Siirryimme kehoituksesta tuohon saliin ja huomasimme, että meille jokaiselle oli
merkitty paikka. Se pöytä, johon minut oli "määrätty", oli samanlainen kuuden hengen
pyöreä pöytä kuin kaikki muutkin. Samaan pöytään saapui myös jo tuo aikaisemmin
tapaamani herra, kaksi meitä hieman vanhempaa herrasmiestä ja kaksi tyylikästä naista.

Ja hän oli se toinen noista naisista!
Ensimmäinen katse häneltä sai tuhannet voltit lävistämään kehoni.
Värähdin!
Hän esitteli itsensä, pehmeän sensuellilla äänellä..... ja huomasin, että nuo
kapeat, tummanpunaisiksi maalatut huulet tuskin aukenivat, kun hän kertoi nimensä.
Hän ojensi kätensä itsevarmasti minulle ja kättelimme. Yllätyin, miten
jämäkkä hänen otteensa oli, vaikka käsi ei ollut juuri minkään kokoinen!

Hän hymyili.... ensimmäisen kerran sinä iltana, minulle!
Värähdin!
Tuskin enää huomasinkaan toisia pöytäseurueestamme ja muiden kättelyt ja esittelyt
tahtoivat mennä hieman sivu suun....

Samassa pöytäämme tuli tarjoilija, joka kertoi palvelevansa juuri meidän pöytää.
Katsahdin ympärilleni ja huomasin, että jokaisen pöydän äärellä oli oma tarjoilija.
Meitä palveli hyvin tyylikkään oloinen mies ja minulle tuli mieleen englantilainen
yläluokan palvelija, joka kunnioitti ammattiaan.

Saimme ruokajuomia, kukin mieltymyksiensä mukaan.
Yllätyin, että olin pöytäseurueessa ainoa, joka halusi juoda valkoviiniä....
kunnes huomasin, että hänkin oli tilannut samaa!
Värähdin!
Hän katsahti minua salaperäisesti hymyillen, nuolaisi lasinsa reunaa.....
enkä voinut kuin nielaista hiljaa.

Aterian aikana sananvaihto oli aika hiljaista, rauhallista.
Kaikkia meitä varmaan jännitti ja ihmetytti, mikä tässä oli takana.
Mutta jälkiruokien aikana yllättäin ilmapiiri alkoi jo vapautua!

Jonkin aikaa meni ja keskustelutkin kehittyivät pöydissä, niin meidänkin.
Koitin osallistua erilaisiin juttuihin, niin kuin kykenin - vaikka katseeni lähes
jatkuvasti harhailivat tuossa naisessa..... ja hän kyllä huomasi sen!
Vierelläni istuva mies, tämä jonka olin jo paikalle tultaessa tavannut, kysyi
yllättäin: "Palaako?  Käännyin hänen puoleensa, puistelin päätä ja totesin, että
eipä ole vielä koskaan. "Okei, no lähteekö joku muu seuraksi?"
Pöydästä lähtivät kaikki muut savukkeelle, paitsi minä - ja tämä salaperäinen nainen!
"Siis et polta?" Hän kysyi ja pyysi katsoa käsiäni. Ojensin ne hänelle ja hän
katsoi niitä nopeasti. "No joo, et todellakaan. Itse lopetin joitakin vuosia sitten."

Vaihdoimme muutaman sanan tupakoinnista ja alkoholista ja juuri kun olimme
päässeet hyvään vauhtiin, muu pöytäseurue palaili takaisin.
Hän kutsui tarjoilijaa ja kysyi, saisiko kaksi kuppia kahvia ja jotain pehmeää konjakkia.
Tarjoilija katsoi heti minua! Häkellyin.... - miten hän minut yhdisti tuohon naiseen.
Nyökkäsin refleksin omaisesti ja tarjoilija poistui palaten hetkisen kuluttua
tarjoillen meille kahvit ja konjakit. Muu pöytäseurue innostui meidän juomista ja
kohta kaikilla höyrysi edessään tuore kahvi ja vierellä kullanrusehtavaa konjakkia lasissa.

Pääsimme juuri maistelemaan juomia, kun kuului kongin kumahdus.
Kaikki säpsähtivät!
Päät kääntyivät, katsahdimme äänen suuntaan ja tuon hovimestarin vierellä seisoi pariskunta.

He olivat pukeutuneet todella tyylikkäästi, juuri kuten kutsussa toivottiin.
Nyt alkoi oma asuni vaivaamaan, mutta minkäs teit. Toivoin ettei siitä huomautettaisi....
"Hyvät, rakkaat vieraat. Toivotan teidät vielä kerran tervetulleiksi juhlaamme.
Saanen esitellä teidän isäntäparinne - joista tulee tänään oikea pari!"
Hovimestari kertoi, että tällä parilla oli jo vuosia ollut haaveena toteuttaa
hieman erilaiset häät..... ja kun heillä ei ollut paljoa hyviä ystäviä, olivat he päättäneet
kutsua pienen salapoliisityön jälkeen juhliinsa sellaisia ihmisiä, jotka he tiesivät
jostain jollain tavalla... - ja nyt minäkin tunnistin tuon parin!

Juhla jatkui siis kauniilla vihkimisellä, joka toteutettiin viereisessä juhlasalissa.
Nyt kenelläkään ei ollut enää epäselvää, miksi siis oltiin juhlissa.
Mutta hieman häiritsi, eikö nuortaparia saisi muistaa millään tavalla?
Siihenkin saatiin selvyys nopeasti. Hovimestari vihkimisen jälkeen kertoi, että
parilla on kaikki, mitä he haluavat.... ainoastaan jos tänään he saavat lisää uusia ihania
ystäviä, muuta he eivät toivo! Ja mitään perinteisiä hääleikkejä ei olisi, vain
kimpun heitto tulisi, eikä mitään muuta joka häiden vakionumeroista siis olisi tiedossa.

Morsian halusi tuon kimpun heiton mahdollisimman nopeasti pois "päiväjärjestyksestä"
ja ryhmä naisia asettuikin paikoilleen odottamaan, josko juuri hänellä kävisi tuuri
saada tuo kaunis shamppanja- ja tulipunaisista ruusuista tehty kimppu käteensä!
Myös tämä ihailemani nainen päätti mennä mukaan, vaikka nauroikin että ei hänen
kannattaisi edes yrittää.....ja samassa kimppu oli ilmassa - tipahtaen lähes suoraan hänen
käsilleen! Näin hänen ensialkuun kasvoille nousseen hämmennyksen, mikä kuitenkin
vaihtui nopeasti valloittavaan naurahdukseen...

Hän tuli luokseni ja kysyi, voisinko hetken pidellä kimppua.
Suostuin ja otin sen vastaan. Hän käveli nopeaan pois ja mietin, mitä ihmettä.
Mutta meni vain pari minuuttia ja hän palasi takaisin, otti kimpun ja kiitti....
- suukolla poskelleni. Olin entistä hämmentyneempi!
"Soriiii..... ei kai tuo vaivaa?" Sopersin varovasti takaisin, että ei ja sain toiselle poskelle
toisen suukon.
Värähdin!

Saliin oli tullut orkesteri, joka soitti hiljaa "Ballroom" musiikkia.
Huomasimme, että yksi osa salista oli varattu tanssimiselle ja muutama pari olikin
jo keinahtelemassa. Mietimme vain, että eikö mitään häävalssia tai vastaavaa tule,
mutta se selvisi orkesterin johtajan juonnosta, missä hän kertoi, että nuoripari
tanssii jossain vaiheessa iltaa..... eivätkä he tiedä, minkä tanssin - vaan jonkun
orkesterin ohjelmistoon kuuluvan kappaleen aikana spontaanisti.

Mielenkiintoista... ajattelin.

Ilta eteni mukavasti musiikin tahdissa ja alkuun ruokasalina olleeseen tilaan
katettiin pieni napostelupöytä. Siellä oli makeaa ja suolaista, varmasti kaikille jotain.
Tarjoilijat taas pitivät huolen siitä että juomia riitti.

Juhlasalissa oli myös pöytiä, joissa saattoi istua ja kuunnella musiikkia, jos ei
tanssiminen kiinnostanut ja yhteen tällaiseen minäkin istahdin saaden vierelleni tuon
salaperäisen naisen.....
Hetken kuluttua pöytäämme tuli tuo nuoripari esittäytymään. Onnittelimme heitä ja
siinä vaihdettiin samalla sanaa, missä olimme tavanneet ja kuinka olimme kutsuttuina
tässä juhlassa. Kiitin kutsusta todeten, ettei olisi tullut mieleenkään, mitä oli tulossa.
Nuoripari hymyili. Tai mikään nuoripari. Varmaan samaa ikäpolvea, kuin itsekin....
mutta liitto oli nuori!

Muutaman minuutin jälkeen tuo pari siirtyi seuraavaan pöytään ja me jäimme kahden.
Yllättäin hän pyysi minua tanssimaan, vaikka yritin kertoa etten hallitse parkettia....
hän ei ottanut sitä kuuleviin korviinsa.
Astelimme tanssilattialle ja hidas keinuva kappale vei meitä mennessään.
Haistoin hänen pehmeän tuoksunsa, vaniljaa.... hivenen appelsiinia...  jotenkin sanoin ääneen:
"Lavanila." Hän pysähtyi, katsoi minua hämmästyneenä.
"Mitä sinä sanoit?"  Katsoin häntä ja hän toisti kysymyksen.
Vastasin: "Lavanila". En tiedä, miten se tuli mieleen.... mutta niin vain sanoin.
Hän kertoi, että tuo tuoksu oli Lavanila!
Olin sanaton - kuten hänkin.

Tanssimisesta ei sillä hetkellä tullut mitään.
Hän katseli minua pitkään, kuin arvioiden ja miettien.... mikä mies olen.
Minusta tuntui siltä, että smokin "mirri" alkoi kuristaa kaulaani... teki mieli
ottaa se kokonaan pois, mutta eihän niin voinut tehdä.

"Miten sinä tiesit?" Sain kysymyksen.
En osannut oikein vastata, sanoin vain, että jotenkin se tuli mieleen.....
Uskoiko hän, en tiedä... parempaa vastausta en osannut antaa.

Tilasin meille juotavaa ja kun olimme ne saaneet, hän ehdotti, että lähtisimme jatkoille.....
Mietin, olisiko se soveliasta isäntäpariamme kohtaan. Hän naurahti todeten, että voi,
siitä ei tarvitse olla huolissaan - sen hän voi vakuuttaa!

Joimme hiljaa nuo juomat, hän otti tuosta voittamastaan kukkakimpusta yhden tulipunaisen
ruusun ja pyysi tarjoilijaa laittamaan kimpun maljaan ja viedä se nuorikolle. Tämä tietäisi
kyllä sitten syyn. Tarjoilija nyökkäsi, otti kimpun ja poistui.
Me lähdimme ulko-ovea kohti. Sain vaatesäilöstä päälitakkini ja hän omansa, mitä hän
ei halunnut heti laittaa ylleen... - ulkona oli kaunis ilta ja lämmin.
Kävelimme pihatiellä odotellen meille tilattua taksia ja nyt katselin
kauniissa kesäillan, tai -yön hämyssä tuota salaperäistä naista....
Värähdin!

Taksimme tuli, hän kertoi osoitteen samalla minua katsoen:
"Sama suuntahan meillä oli, tietenkin." Nyökkäsin hiljaa....
Värähdin!
Minut vei tuo salaperäinen nainen....



 ------------------------------------------------------------------------

Anteeksi!
Sanoja väärin olin asetellut ja lausunut.
Anteeksi!
Tekoja tehnyt tyhmästi, typeränä.... miettimättä.
Anteeksi!

Ajattelemattomuuttani ja harkitsematta olin
tehdä pahaa, loukata - satuttaa - ärsyttää - ahdistaa.

Miettimättä väliin sanojani sain vain aikaa
hetkiä ikäviä, väittelyjä kiivaita... - täysin turhia!
Anteeksi!

Mutta silmäni avattiin.
Minut pistettiin kuuntelemaan..... asioita eri tavalla katselemaan.
Tajusin, tajusin onnekseni.......
Kuuntelin, vihdoinkin osasin kuunnella....
Ymmärsin - lopultakin asioita myös toiselta kantilta.

Siksi: Anteeksi!
Ja sinä tulit vastaan.
Halusit saada minut ymmärtämään.
Halusit saada minut kuuntelemaan.
Halusit saada minut....

Siksi: Anteeksi!
Enkä enää toivo tekeväni tyhmyyttäni asioita...
- aiheutavani turhaan harmeja - meille.
Koska sinä olet enemmän kuin......

 --------------------------------------------------------------





Sä et ole parempi kuin kukaan toinenkaan.
Sä et ole huonompi, kuin meistä kumpikaan.
Sä et ole enempää - et vähempää.... sä olet se, mitä sä olet.

Sä et ole sellainen, miten joku sua katsoa saattaa.
Sä et ole tällainen, miten itsesi väliin esille työnnät.
Sä olet hyvä sellaisena kuin olet!
Koska olet juuri sitä, mitä olet - sinä.

Sua on muka vaikea lähestyä....
Sua on muka vaikea tuntea....
Sä muka kylmä olet, torjuva ja tiukka.....
Mutta mitä olet, sieltä sisältä - sä olet upea!

Sinussa on paljon sitä, mitä monilla ei ole.
Sinulla on sitä herkkyyttä, mitä moni ei tunne.
Sinussa on..... sitä..... sitä sinussa on!
Vaan mitä?

Minä sen tiedän, vaan kerro en - se on minun omaani se.
Sinusta - sinussa - sinua.



---------------------------------------------------------------------

Miten erikoista onkaan huomata, millainen ihminen on ystävä!
Miten ihmeellisesti meidän mielet elävätkään..... maailmamme rakentuu,
mielikuville ja ajatuksille.

Miten outoa onkaan alkuun huomata, että joku jolle olet avautunut kaikesta,
luottanut häneen - onkin pahin luopio, puukkoa selkään tarjoava lurjus.
Miten hämmentävää sitten onkin huomata, että jostain vain hyvänpäivän tutusta
voi tulla sinulle yksi läheisimmistä ystävistä, jonka sanaan voit todella luottaa!

Itse liikaakin kokeneena nähnyt, että moni osaa sanoa sanoja kauniita, kertoa
sopivasti oikeassa paikassa lauseita, joita hetken jopa uskot....
Vaan hieman miettimällä, odottamalla ja katsomalla - tajuatkin, toinen on
vain valehdellut sinulle ja .... käyttänyt sanojasi hyväkseen!

Sinä, kenellä on vilpittömästi lähelläsi ystäviä joihin voit luottaa
- tiedä se, että olet onnekas ja sinulla on aarre, jota rahalla et voi mitata!
Pidä heistä kiinni ja ole heidän arvoisensa myös itse.

Ehkä kyyninen olen, mutta enää en usko ketä vain!
Ehkä kylmä olen, mutta sanoja kuuntelen tarkkaan - harkiten....
en kaikkien, vaan juuri sellaisten joihin enää ei voi..... ehkä koskaan.

Kumpaan ryhmään sinä kuulut?
-----------------------------------------------------------------

Olin päästänyt vääriä ihmisiä lähelleni.
Olin uskonut sinisilmäisesti heitä.... kuunnellut tarinoita,
jotka vain satuja olivatkin.

Olin ihastunut henkilöihin, jotka pettivät - luottamuksen....
käyttivät mieltäni ja minuuttani vain hyväkseen.
Olin marionetti toisten maailmassa, ilman omaa elämää - aitoa sykettä sydämen.

Olin revitty.
Olin hyljeksitty.
Olin, mitä olin - mutta en ollut silti heille mitään.....
Ennen kuin yksi heistä irrotti otteensa - ei minua enää tarvinnut!
Pääsinkin irti kahleista turhista, toisten riepottelemista,
pääsin elämään...... yksin.....

Ja oli tyhjää!

Aikani siinä - tyhjässä.... kuljin, suuntaa hakien....
hiljaa neuvoja etsien, apua huutaen....
Vaan kuuliko kukaan, kuuliko?

Kyllä!

Sinä......
Sinä kuulit, tulit - sieltä jostain - yllättäin, otit minut lähellesi.
Pidit siinä, halasit - vain hiljaa vierelläni ollen.
Suutelit - otsaani, pidit vain kädestä ja katselit, kuinka....
nousi kasvoilleni väri, palasi ilo ja aurinko!

Sen teit sinä!
Sinä!

Enkä enää ollut toisten riepoteltavana, vain pelinappulana!
Sain löytää sateenkaaren päästä aarteeni: Sinut!




------------------------------------------------------------------------'


Kuutamo - kesäyön.
Yksin kuljin rantaan, katselin veden pintaa.....
Se tyynenä lepäsi hiljaa.

Kuutamo - kesäyön.
Yksin seisoin rannalla, katselin vain aavalle....
Järvi hiljaa edessäni uinui.

Kuutamo - kesäyön.
Yksin mietin maailmaa, nauttien äänettömyydestä...
Tuuli hiljainen vain seuranani ollen.

Kuutamo - kesäyön.
Yksin työnsin veneen vesille....
Astuin kyytiin ja soudin hiljaa, järvelle.

Annoin airoilla hiljaa vauhtia, kuulin kuinka hankaimet
narahtelivat hiljaa....
Vesi väistyi veneen tieltä, pienet laineet kiisivät veneen
keulasta kohti rantoja..... hymyilin hiljaa.

Kuutamo - kesäyön.
Yksin veneessä puisessa järvellä....
Annoin sen lipua hiljaa eteenpäin, kuuntelin vain hiljaisuutta.

Kuutamo - kesäyön.
Yksin keskellä kaunista järveä...
Ilman ketään, ilman mitään - rauhassa kaikelta.

Nautin olostani, sieluni sai rauhan ja katselin vain ympäröivää
hiljaista, tyyntä järveä - hymyilin.

Kuutamo - kesäyön.
-----------------------------------------------------------------------









































































































































tiistai 7. heinäkuuta 2015

Voisinpa kääntää kelloja..... taaksepäin.

Että juurikin noin! Aikaahan ei voi kääntää taaksepäin, vaikka mitä tekisi... välillä on sellainen
tunne, että olisipa hienoa oikeasti saada syystä tai toisesta käännettyä kelloja taaksepäin edes hieman. Itselläni syy on vain positiivinen! Muutama mukava tapaus oli sellainen, että kyllä ne
uudelleenkin voisi kokea. Tosin silloinhan asia ei enää olisi samanlainen, kun sen saisi
tehdä ja kokea uudelleen.... se autenttisuus ja ainutlaatuisuus katoaisi.
No onneksi on hyvät muistot mielessä ja toivottavasti jatkossakin tapahtuu mukavia asioita.

----------------------------------------------------------------------------

Sä olit seurassa, sä säteilit ja hymyilit.
Sä olit ainutlaatuinen!
Sä nauroit kaikelle, jutuille - isoille ja pienille.
Sä olit sädehtivä!

Sä teit läsnäolollasi paikasta valoisan,
toisista iloisia, onnellisia.... vain olemalla - sinä!

Sä olit iloinen, sä olit nauravainen, sä olit onnellinen.
Sä jaoit raikkauttasi toisille.... myöskin minulle,
yhdelle hiljaiselle miehelle...
                                            

Sä olit enkeli meille.... jokaiselle.... kaikille yhtälailla
- silti jokaiselle erikseen.... kuten myös minulle!
Vain olemalla - sinä!
------------------------------------------------------------------

Voinko saada enää sitä hetkeä pientä?
Sitä taas kyselin itseltäni hiljaa.
Voinko kokea enää sitä tunnetta sieltä?
Sitä taas etsin itsestäni hiljaa.

Voinko?

Halusin niin sitä uudelleen.... sitä jotain.... sitä.
Halusin, himoitsin - kaipasin ja etsin!
Huusin sitä hiljaa sydämestäni, silmäni loistaen....
Silti peläten, etten ehkä saisikaan sitä enää
- vaikka minulle sanottiin ja sanottiin ja sanottiin:
Saat - koska vain - sinä saat!

Silti kyselin itseltäni:
Voinko? Saanko?

Kuvittelinko, että olin kadottanut tunteen sisältäni?
Epäilinkö jo itseäni?
Suutin itselleni, ajatuksilleni - typerille.....
Vaikka vain halusin sitä uudelleen.... sitä jotain....sitä.
Halusin, himoitsin - kaipasin ja ....
Omaa itseäni epäilin!

Mielessäni pyysin sinulta apua!
Mielessäni kutsuin sinua lähelleni.
Mielessäni olin vierelläsi, lähelläsi.... siinä!
Kuunnellen sanojasi, tuntien kosketuksesi, aistien..... kaiken!

Ja joko vihdoinkin oppisin uskomaan itseeni,
luottamaan sanoihin mulle sanottuihin...
- jolloin huomata saisin: Sitä kaikkea minulla olisi, mitä kaipasin...
mitä halusin... mitä etsin....
Lopultakin!
--------------------------------------------------------------------------

Olin juuri päässyt kotiin ja kello näytti illalla yhtätoista.
Hieman puutuneena ja nuutuneena, hikisenä ja väsyneenä
suuntasin suihkuun....

Lämmin vesi hiveli ihoani ja sai mieleni rauhoittumaan.
Oli ollut melkoinen päivä takana!
Suljin silmäni ja vain olin...... annoin suihkun valuttaa vettä ylleni.....

Lopulta suorastaan säpsähtäen havahduin ja tajusin, että olin ollut
yllättävän pitkään suihkussa. Kuivaus ja vaatetta ylle.
Puhelin vilkkui pöydällä, joku oli soittanut sillä välin, kun olin
ollut virkistäytymässä suihkussa. Se oli eräs ystäväni..... oli jättänyt viestin.
Kuuntelin sen ja mietin hetken.

Soitin hälle takaisin ja kuulin, että jokin mieltä painoi.
Hän kysyi, olisiko minusta hälle seuraa edes hetkeksi.
Lupasin, että voin toviksi tulla kylään, vaikka kello olikin jo noin paljon.
Hän kiitti - pyysi vain, että en tulisi autolla.
No onneksi ei asunut kaukana, joten reipas kävely valoisassa kesäyössä ei
todellakaan haitannut minua ja jonkin ajan kuluttua olinkin hänen luonaan.

Hän avasi ovensa ja näin kasvoilta, että jokin painoi selvästi mieltä.
Olin ennenkin kuunnellut hänen murheitaan ja jakanut elämäänsä jutellen, joten
mitään uutta tämä ei minulle ollut. Hänkin tiesi minusta jotain, mitä en
kaikille kertonut ollut - olimme joissakin asioissa kohtalontovereita.

Istuuduimme keittiönpöydän äärelle ja hän kaivoi pari lasia esille kaataen
niihin hieman juotavaa. Katselin lasia ja pyörittelin juomaa hieman, ennen kuin
kaadoin sitä huulilleni. Se poltteli kevyesti makuhermojani...... konjakkia.

Hän kertoi, että oli ihastunut jokin aika sitten erääseen ihmiseen.
Kertoi tuosta henkilöstä asioita ja paljasti missä olivat tavanneet ja mitä
heillä oli tapahtunutkaan. Mutta sitten tuli se ikävämpi puoli....
Hän kertoi minulle, että tälle oli paljastunut tuon ihmisen kaksoiselämä.....
tämä olikin tahollaan suhteessa, täysin sitoutunut toiseen!
Ja hän oli antanut itselleen luvan ihastua, rakastua - antaa tunteille valtaa!

Näin kyyneliä noissa kasvoissa, joissa niitä ei juuri näy.
Hän pyrki niitä pyyhkimään salaa, mutta tajusi että näin ne jo ja
näin hänen ikävän tuskansa.
Hän huusi vihaansa - huusi tunteitaan - huusi avuttomuuttaan.
Hän tunsi olevansa niin yksin, hylätty ja käytetty!
Otin häntä kädestä kiinni, pyysin istumaan ja rauhoittumaan..... juttelemaan.

Keskustelimme.... joimme... konjakki loppui, vaan ei se päässä tuntunut!
Hän näytti viestejä, joita oli saanut tuolta toiselta.
Hän näytti kuvia, joissa olivat jo käyneet kahdestaan.
Ja vähitellen hänelle valkeni, miksi lähes kaikki tapahtui aina tuon toisen
ehdoilla..... tavoilla...... haluamissa paikoissa.....!
Hän oli ollut sinisilmäisen ihastunut ja tyhmä.

Sinä yönä hän teki päätöksen, sinä yönä hänestä kuoriutui uusi ihminen!
Sinä yönä hän lopetti turhan itkemisen......... tuon yhden perään huutamisen.
Vain yhden asian hän vielä tulisi tuon ihmisen elämään tekemään....
- ja sen se ihminen kokisi joskus, aikanaan....

Älä siis leiki toisella jos olet jo jollekin se ainoa!
--------------------------------------------------------------


Sisältä kuului tuo räkäisen saksofonin kaihoisa sointi.
Pysähdyin rakennuksen eteen ja jäin kuuntelemaan.
Katsahdin taloa ja näin likaisen pienen ikkunan, joka oli hieman auki.
Sisältä kuului tuo valittava, mutta koukuttava saksofonin sointi.


                      https://www.youtube.com/watch?v=LHNCQc4DLEo

Olin kuin liimattuna tuon ikkunan ääreen ja mietin, voisiko tuota
mennä kuuntelemaan..... vai soittiko vain joku kotonaan?

Muutaman metrin päässä oli pieni ovi ja huomasin, että siitä asteli sisälle
muutama ihminen suoraan kadulta.... nauraen iloisesti. Pieni, osittain
hajonnut valomainos oven yläpuolella särisi ja yritti kertoa, että paikassa
sijaitsi jokin pieni kellariklubi. Ihme, etten ollut paikkaa aikaisemmin huomannut!

Astelin ovesta sisälle ja kuulin hieman puheensorinaa.
Silmäni tottuivat pienen ajan kuluttua hämärään, ilmassa leijui savua... mutta
se ei ollut savukkeista vaan haistoin sen olevan tekosavua savukoneesta...
Täältä se kuului ja nyt tuo saksofonin hypnoottisen valittava saundi.
Jäin vain tuijottamaan tuota soittajaa ja musiikki sai mieleni leijumaan jossain
epätodellisessa paikassa....

Ihmiset keskustelivat todella hiljaa ja hillitysti. Jotkut nojailivat muutamaan
isoon pylvääseen, suurin osa istuskeli pyöreiden pöytien äärellä ja
jokunen taas baaritiskillä. Suunnistin itsekin sinne ja tilasin tiukkaan
mustaan nahkahameeseen ja samansävyiseen toppiin sonnustautuneelta
tarjoilijattarelta viskiä. Hän näki katseestani, millaista halusin eikä edes kysellyt
enempää.... sain juomani, tuon taivaallisen ja haltioituneena jäin vain kuuntelemaan....

https://www.youtube.com/watch?v=MeNAvrqfd0U

Ilta vaihtui yöksi, tunnit kuluivat... kenelläkään ei ollut kiire minnekään......
Väkeä vain tuli hieman lisää - ja kaikki vain nauttivat, hypnoottisen
räkäisestä - jumalaisen upeasta soinnista.
Olimme jossain toisaalla, vaikka olimme vain tuossa pienessä savuisessa
ja ajan patinoimassa, hämärässä klubissa.....
Ja kun ilta päättyi, heräsimme kuin unesta - epätodellisesta...... jostain, missä
emme olleet koskaan olleet ja silti niin tutun turvallisesta - aidosta!

Hymyillen poistuimme yöhön. Vieraat tervehtivät toisiaan... jokainen oli tuttu toisilleen...
Ja ulkona meitä odotti maaginen kuutamo..... sitä katsellessani, kotiin kävellessäni
vielä saatoin korvissani kuulla tuon saksofonin kaihoisan soiton....

https://www.youtube.com/watch?v=rWOatgojVkM

----------------------------------------------------------------------------------