Translate - Google kääntäjä

maanantai 23. tammikuuta 2017

Pieniä pätkiä.....

No niin, taas on mennyt pieni hetki siitä, kun kirjoittelin mitään tänne viimeksi.
Olen pahoillani - aina ei ehdi niin paljoa täällä olemaan, kuin mitä ehkä itsekin haluaisi.
Mutta "parempi myöhään, kuin ei milloinkaan" - kuten sanotaan.

Aika on mennyt melkoisen mukavasti töiden ja vapaa-ajan merkeissä.
Mitä sitten on tapahtunut viimeaikoina? Rehellisesti, ei mitään mullistavia asioita, mutta ei
mitään ikäviäkään.... olotila niin henkisesti kuin fyysisestikin on ollut mainio!
Toivon, että nykyinen olotila jatkuu.
------------------------------------------------------------------
Sitten pieniin pätkiin:
------------------------------------------------------------------

Hei......
Hei......
Älä mulle sano hei!
Hei......
Hei......
Älä vain sano: Hei!
Älä sano, hei - älä sano, älä sano..... jos se on vain "Ei"!
Siis hei......hei!

Mut´ jos sä sanot: "Hei!"
Hei...... 
Niin mä tahdon sen kuulla, että se on "Hei!"
Hei......
Siis, se ei ole sulta - ei - kun tulet luo ja sanot "Hei!"

Sen tahdon kuulla mä niin....
Hei.... sen tahdon kuulla niin.
Se ei ole sulta: "Näkemiin!"
Hei......
Hei......
- ei se ei ole näkemiin..... Se on se, se on se...
se on: Hei - minkä kuulla tahdon mä niin!

Koska sanan voit sanoa,
- voit niin sanoa....
tavalla kahdella, tavalla hyvällä,
tavalla pahalla...

Siis:
Hei.....
Hei.....
Niin, se sana jää elämään meidän sydämiin.....
Kun sen lausut - tavalla hyvällä, huulilla hymyilevillä
Siis:
Hei......, hei.... sen vaan kuulla mä tahdoinkin!
- ja ei se ole enää ei.

----------------------------------------------------------------------------

Mä vain makaan ja makaan, aamussa harmaassa.
Mieli ei anna nousta, keho sitä tottelee!
Mä vain makaan ja makaan......
En halua, en jaksa, ei kiinnosta - ei.

Mut herätti kello, aikaisin....
Pirinä päätäni jyskytti - kirosin.
Miksi ihmeessä sen soimaan olin laittanut?
Miksi?
Miksi?
Niin, miksi?

Mä vain makaan ja makaan, aamussa......
ulkoa kuuluu liikenteen ääniä, pihalta kantautuu puheesorinaa.
Makaan ja makaan....

Katson kelloa, kiroan hiljaa!
Verkkaan viisarit etenevät... minuutit vaihtuvat toisiin.
- tuijotan tyhjä katse silmissäni.
Mä vain makaan ja makaan, aamussa......

Tylsistyn, alkaa puuduttaa!
Mutta mieli ei anna nousta, kehon käskee vain olla.
En halua, en vain halua - enkä jaksa......
- ja kiroaan, kun olin kellon laittanut herättämään minut aamulla!

Tajuan yllättäin miettiväni, miksi vain olen!
Tajuan syvään pohtivani, mikä olen, miksi olen
- ja miksi yhä vain makaan ja makaan.

Tähänkö se menee:
Tylsiin päiviin tyhjiin hetkiin?
Tähänkö se johtaa:
Turhiin tuokioihin, toteutumattomiin tekoihin?
Tähänkö.... - niin tähänkö?

Silti vieläkin makaan......
katson taas kelloa, kiroan lisää... harmittelen!
Miksi en jaksa, miksi en halua - miksi en vain nouse?
Hengen voimattomuus lannistaa kehon, saastuttaa ruumiin!
En halua, enkä jaksa... en enää välitä...
- käännän kylkeä, nukahdan.

............. unessa....... levottomassa....... alitajunta seikkailee..... harhailee....
kierin tuskaisena sängyssä, säpsähtelen unessa.... heräilen.......!

Lopulta herään - hikisenä, tuskaisena.... mutta - jotain ymmärtäneenä!
En voi vain olla, en voi vain maata.
Huudan mielessäni itselleni: "Nouse - nyt ylös, nouse!"
Tottelen itseäni ja tajuan......
Maailma ei vain minua varten, mutta ilman minuakaan ei ole tätä maailmaa!

Enkä siitä hetkestä lähtien ole jäänyt vain makaamaan!
-------------------------------------------------------------

Kysy itseltäsi:
"Olenko koskaan kokenut ikävää?"
Todella sydämestä ottavaa, rintaa riipovaa.
Kysy itseltäsi, älä valehtele.

Mieti elämääsi, mieti menneisyyttäsi, mieti ja puntaroi!
Ikävä - toiseen henkilöön, läheiseen, rakastettuun....
- johonkin, jolla on paikka sydämessäsi!
Mieti - todellakin - mieti!

On helppo sanoa, on helppo todeta, on liian helppoa...
- Mutta kuka sen on tuntenut?
Kuka...
Sinä?
Tuo tuolla.....?
Joku tuttu kertonut?
Minä?

Kyllä, minä - minä sen olen.
Se riipii mieltä, se ahdistaa rintaa....
- se nostaa kyyneleet silmiin.

Ja kun hänestä kuulee jotain, hänet kohtaa jälleen....
- kanssaan olla saa!
Sitä ei sanoiksi pysty kuvailemaan - silloin on vain se tunne, se hetki - se!

Siksi olen onnellinen, että elämässäni on ihmisiä, joita minun tulee ikävä,
kun olen heistä erossa - liian kauan.

Kiitos, kun olette elämässäni!
..............................................................................................

Ihmisen mieli on ihmeellinen.
Ja ihminen - on kaksinaamainen........
- ainakin osa!

Hyvä tapa on asioista puhuminen, niiden ratkominen
ja selvittäminen.
- Mutta kun joillekin se tapahtuu vain ja ainoastaan
selän takana..... sinun, minun, kenen milloinkin!
Sitä en voi ymmärtää, enkä myöskään sietää.

Ehkä se menee vielä jossain leikinlaskussa, pienenä
viattomana härnäilynä, mikä peliin kuuluu.....
Vaan kun se on joillekin arkea töissä, kotipiirissä,
kouluissa.... - silloin se satuttaa, aina...... syvemmältä ja syvemmältä!

Vaan tällaiset ihmiset sitä eivät itse edes tajua!
He eivät sitä ymmärrä, mitä väärää tekevät - kun jostakusta puhuvat
toisten samanlaisten kanssa asioita hänestä, sivulliseksi sysätystä
- kuka kuitenkin hän puheen aiheena on!

Heihin eivät puheet tehoa.... eivät sanat tai kovistelut.
Turha yrittää vastata "samalla mitalla", turha selittää tai neuvoa.
Saavat vain vettä myllyynsä - ja sivummalle sinut sysätään ja enempi sinusta puhutaan.

Jos tuota kokenut olet, voit ajatella vaikka näin:
"He jotka puhuvat sinusta selkäsi takana, ovat siellä missä heidän pitää ollakin: Takanasi!"
(siksi minäkään en anna muutaman ......... häiritä mielenrauhaani).
-------------------------------------------------------------

Odotan hetkeä.... piennen pientä hetkeä.
Odotan, että saan sinut pysäytettyä!

Odotan..... hermostuneena... odotan ja odotan.
Koska se hetki on? Koska?
Joko nyt..... vai nyt.... vai nyt....... vai.....?

Tiedän, olen kärsimätön.
Tiedän..... mutta kun en voi sille mitään!
Tahtoisin sen tapahtuvan nyt.
Tahtoisin, että se pieni hetki olisi jo nyt.

Vaan vielä ei ollut aika.....
- vielä jouduin odottamaan.... hetken.
Kunnes:
Tuli se pieni hetki.
Tulit paikalle, yllätyit, näit mut.... ja
- sain sinut syliini!
Upotin suudelmiin lämpimiin, halauksiin helliin.
Kiedoin käteni ympärillesi, kuiskasin korvaasi.....
- katsoit minua hymyillen, pieni kyynel silmääsi koristaen!

Me olimme tässä! Me - vain me, aina.... vain me!
----------------------------------------------------------------
























































tiistai 3. tammikuuta 2017

Kaksi ystävää saunasta

Tämä tarina "on tosi".... no just joo. Eli väliin hieman satua, ei aina niin vakavaa!
Jos jollekin lukijalle tämä on liian lapsekasta tms. - niin ei voi mitään.... Toisinaan
pitää olla tarjolla muutakin, kuin vain esim. kiisseliä ja romantiikkaa (tms.).
-------------------------------------------------------------------------------

He olivat kylpeneet tuossa saunassa lukemattomia kertoja,
Ottaneet miehekkäitä löylyjä ja lyöneet vihtaa toisiinsa..... ähisseet ja puhisseet.
Olivat tunteneet, miten kuumuus iskee kiinni ja nostattaa hien pintaan.
He olivat oppineet tuntemaan toisensa, niin hyvin kuin vain voi toisen tuntea
saunassa - ja missäs muualla he olisivat voineet tutustuakkaan toisiinsa, he
- saunatonttu ja löylynhenki!

Joka kerta, kun saunatonttu kuuli, että saunalle oltiin kävelemässä - tämä piiloutui
milloin mihinkin sopukkaan ja koloon odottamaan, että saunaa aletaan lämmittämään
ja hän pääsee taas kohtaamaan vanhan hyvän ystävänsä, löylynhengen.
Ja niin kävikin usein, erityisesti kesäaikaan, kun sauna oli runsaassa käytössä,
kuten tuonakin kesänä. Saattoi olla jopa viikko - parikin, jolloin joka ikinen ilta
löylynhenki hönkäili saunassa kuumia höyryjään ja saunatonttu sai läiskiä vihtaa
lauteilla puna naamalla ja hikikarpalot kuontalollaan.

Kumpikin osasi arvostaa toisen roolia ja asemaa saunassa.
Saunatonttu piti huolen siitä, että sauna oli aina tip-top kunnossa. Tarkisti, että pellit
olivat joko sopivasti auki tai kiinni. Tarkkailipa tuo myöskin, että tulipesästä tuli
ylimääräiset tuhkat poistettua - jos nyt joskus kävi niin, että saunaa käyttäneet
ihmiset olisivat unohtaneet velvollisuutensa. Jotenkin saunatonttu oppi ymmärtämään
myös ihmisten erilaisia tapoja saunoa:
Oli sellaisia, jotka ottivat nopeasti kovat löylyt ja sitten syöksyivät päätä pahkaa järveen.
Sitten oli sellaisia pitkään lauteilla istuvia, hartaasti olevia, ähiseviä ja puhisevia.....
- niin ja pieniä ihmisiä, niitä joita sanottiin lapsiksi. Yleensä ne pienet ihmiset eivät
hirveästi saunasta piitanneet, tai siis ainakaan kovin kovista löylyistä.
Tällöin jopa löylynhenki oli armeliaampi, eikä puuskuttanut täydellä voimallaan löylyjä
saunan seinille ja ihmisten ihoille.

Ja nyt oli taas kesä, saunan läheisyydessä oli pieni mökki, jossa oli jo vuosia asustellut
yksikseen vanha pappa ja hänen lapset sekä lapsenlapset kävivät lomailemassa hänen luonaan
aina kesäisin ja se toi saunaan runsaasti aina elämää. Eihän pappa mikään väsynyt ihmislapsonen
ollut, vaikka elettyjä kesiä olikin takan jo melkoisesti - tosin paljon vähemmän tietenkin, kuin
mitä oli saunatontulla ja löylynhengellä, mutta hepä nyt elävät muutenkin mahdottoman kauan!

Syksyisin ja talvisin saunassa oli elämää vähemmän. Tuolloin saunatonttu puuhasteli hiljaa ja
tutki saunan kuntoa, antoi vaivihkaa papalle vinkkejä, että tuo ja tuo paikka nyt vaatisi hieman
korjaamista ja remontoimista. Joskus pappa kyllä tuumaili puoliääneen, että aivan kuin jokin
aina väliin neuvoisi häntä, mitä pitää tehdä ja mistä.
Olisiko se ollut kenties sellaista vanhan ihmisen viisautta ja vaistoa?

Mutta nyt siis tuohon kesään. Jo viikon ajan sauna oli saanut lämmetä illasta toiseen.
Saunanhenki tunsi olevansa elämänsä vedossa ja puhkui innoissaan joka ilta.
Saunan kivet hehkuivat kuumina ja tulipesästä kajastava lepattava tulenkajo loi
omia kuvioitaan muuten niin hämärään saunaan. Saunatonttukin suorastaan nautti ja
nauroi.... - tietäen, että aina kun nuo ihmiset olivat saunoneet, oli hänen vuoro syöksyä
lauteille ja antaa saunanhengen paiskoa löylyjä häntä vasten!

Näin oli taas tuonakin iltana tulossa... niin ainakin saunatonttu ja löylynhenki uskoivat.
Saunaa lämmitettiin jälleen hartaasti, vedet kannettiin saaveihin ja puukori täytettiin sopivan
mittaisilla koivunhaloilla ja kun seinällä jo vuosia asteitaan esitellyt saunamittari alkoi
viisarillaan osoittamaan oikeaa lämpötilaa, alkoi saunaan astella erikokoisia ja -ikäisiä ihmisiä.
Saunatonttu etsi jälleen pienen piilon, josta hän saattoi seurata ihmisten löylyttelyjä
- ja samalla kuunnella hieman heidän juttusiaan. Löylynhenki heräsi puuskuttelemaan
löylyjään, kirvoitti hien ihmisten iholle ja sai nämä ähisemään ja ähkimään. Mutta kukaan
ei valittanut - ei, vaan päinvastoin, lisää vettä kuumille kiukaan kiville lensi yhä uudestaan
ja uudestaan...... saaden löylynhengen vain entistä enemmän riemastumaan.

Mutta samaan aikaan saunatonttu kuuli jotain, mistä hän ei pitänyt!
Oliko nuo sanat totta, vai kuuliko hän väärin. Ihmisten kieli kun välillä oli niin erikoista, että
vaikka hän osasikin montakymmentäyksi erilaista kieltä, oli hänellä silti toisinaan vaikea
ymmärtää joitakin erikoisempia ilmaisuja - ja nyt hän todentotta toivoi, että näin olisi.
Hän odotti kärsivällisesti pienessä kolossaan, että ihmiset olivat saunoneet ja vilvoitelleet
ja kun viimeinenkin oli aikanansa lähtenyt saunasta pois, oli hän varovasti - kuten tavallista - ensin
kuunnellut, onko kukaan enää saunan läheisyydessä ja sitten hiippaillut kolostaan esille.

Lopulta saunatonttu oli varma, että saunassa ja sen läheisyydessä ei ollut enää yhtään ihmistä.
Hän asteli kiukaan äärelle ja kutsui löylynhenkeä tulemaan esille. Hetkisen kuluttua kuuluikin
pientä sihinää ja pihinää ja löylynhenki nousi ilmoille vaaleanharmaana savuisena uovana.
- Kuulitko, kuulitko mitä nuo ihmiset puhuivat? Kuulithan sinäkin?
Saunatonttu oli hädissään ja hermostunut, mutta löylynhenki ei tiennyt, mistä saunatonttu oikein puhui.
Lopulta saunatonttu sai kerrottua, mitä tämä oli kuullut kun ihmiset olivat löylytelleet ja
löylynhenkeä ahdisti, se tunsi kuinka voima löylyisistä höyryistä katosi hiljaa saunan seiniin ja
äsken niin voimakas savuinen höyrypilvi alkoi haaleta uhkaavasti, suorastaan kadota ilmoihin!
- Meinaavatko he jättää tämän paikan, unohtaa koko tämän saunan? Vastahan me olemme
olleet täällä hieman alle 100 vuotta! Edellisessä saunassa saimme olla sentään melkein
kaksisataa vuotta ja vasta sitten tuli lähtö ja onneksi löysimme nopeasti tämän saunan tuolloin.
Löylynhenkeä puistatti, hän muisti ne muutamat viileät syysyöt, kun hän joutui matkustamaan
saunatontun kantamassa pikkuruisessa säkissä. Heidän oli pakko liikkua vain öisin, koska
saunatontut eivät voineet kulkea pitkiä matkoja valoisaan aikaan ja löylynhengelle auringonvalo
ei ollut kovinkaan terveellistä.

He päättivät, että seuraavat tilannetta tarkkaan, eivätkä tee mitään hätäisiä johtopäätöksiä.
Ehkä tuo puhe tarkoitti vain tätä kesää - olihan siinä jo saunottu pitkiä aikoja putkeen.

Niin meni päivä....
Niin meni toinenkin.....
Sitten meni viikko, meni toinen ja kohta menikin kuukausi - toinenkin.
Saunatonttua alkoi todenteolla ahdistamaan. Hän ei pystynyt tekemään kovin isoa tulta pikkuruisilla
käsillään saunanpesään, jotta sai edes hetkeksi löylynhengen juttukaveriksi.
Mutta eräänä syksyisenä iltana saunatonttu päätti, että tänään hän tekee vaikka mitä, jotta
saa löylynhengen taas esille. Kävi keräilemässä pieniä oksia ja puiden kappaleita saunan ympäristöstä,
kasaili niitä hiljaa kiukaan tulipesän kulmalle ja juuri, kun hän oli mielestään valmis aloittamaan
tulenteon pienillä saunatontun omilla tulenteko -välineillä, kuuli hän ääniä!
- Joku tulee..... tänne, joku tulee..... nopeasti saunatonttu viskoi keräämänsä pikku oksat ja
risut sivuun ja piiloutui, eikä hetkeäkään liian myöhään.
Saunan ovi aukesi ja sisään astui tuo vanha pappa ja hänen yksi pojistaan, aikamies jo tosin hänkin.

Saunatonttu kuuli, kuinka nuo ihmiset juttelivat, tai oikeastaan väittelivät. Vanha pappa oli jostain syystä
aivan eri mieltä asioista ja hänen poikansa ei taas muuttanut omaa näkemystään.....
Saunatonttu oli peloissaan, vaikutti todellakin siltä, että hänen ja löylynhengen aika tässä saunassa
olisi ohi - ja pystyisikö hän enää kantamaan mukanaan pienessä säkissään löylynhenkeä muualle...?
Jäisikö tuo ikuisiksi ajoiksi vangiksi yksin tyhjään saunaan ja hän.... ei hän ei lähtisi, ei jättäisi ystäväänsä!

Saunatonttu ymmärsi nimittäin, että vanha pappa ei enää voinut asua yksin ja mökki jäisi tyhjilleen!
- Kuka tätä saunaa sitten käyttää? Saunatonttu ajatteli yksikseen.
Samassa hän huomasi, että miehet alkoivat kantaa hieman puita saunalle ja laittoivat tulet pesään.

- No eiköhän me vielä yhdet löylyt oteta nyt täällä, kun ollaan? Oli tuo vanhan papan poika
todennut ja pappa oli siitä kovin otettu. Niin oli saunatonttukin. Aah, pitkästä aikaa kunnon lämmöt
ja hiet ja nyt hän ottaisi sellaiset löylyt, että niitä onkin sitten mukava muistella pitkän aikaa...
Ja eipä mennyt aikaakaan, kun jo kiuas sihisi iloisesti!

Löylynhenki venytteli hetken ja nosti sitten päätään. Se nousi alkuun hieman epävarmana kiukaasta,
arveli että tässä vain hieman kokeillaan, onko kiuas kunnossa, mutta nähdessään nuo kaksi miestä
lauteilla ja huomatessaan, että kiukaalle lentää kunnon annos vettä, antoi hän hetimiten sellaiset
löylyt miehille, että näiden kasvoilta näki  - ei tuollaisia löylyjä oltukaan saatu aikoihin.
Löylynhenki nauroi makeasti, nautti ja puhisi!
Niin nautti saunatonttukin. Se venytteli piilossaan ja maiskutteli mielessään jo sitä hetkeä, kun
saisi löylynhengen kanssa kahden ottaa kunnon makoisat löylyt.
Mutta tällä kertaa siihen menikin aikaa.... - nuo kaksi ihmistä saunoivat pidemmän kaavan kautta,
tunti tolkulla. Juttelivat hiljaa, mumisivat suorastaan - eikä saunatonttu tykännyt siitä yhtään!
Lopulta, useamman tulipesällisen jälkeen nuo kaksi ihmistä lähtivät yksissä tuumin saunasta ja
pienen odottelun jälkeen saunatonttu kuuli, kun löylynhenki kysyi häneltä:
- Menivätkö he jo? Saunatonttu varmisti, että "reitti on selvä" ja hyppäsi sitten lauteille.
Löylynhenki pihisi heille hyvät löylyt, asettui mukavasti saunatontun seuraan ja kumpikin
huokaisi syvään nautinnosta.

Mutta aikansa kutakin!
Lopulta saunatontun oli katsottava, että kaikki oli saunassa kohdallaan ja sitten hän painui
omaan koloonsa nukkumaan. Löylynhenkikin pyöräytti itsensä kiukaan uumeniin piiloon ja
hiljaisuus laskeutui saunaan.....

Se hiljaisuus jatkui ja jatkui ja jatkui...
Maahan satoi ensilumi, tulivat pakkaset.... tuli talvi.
Saunatonttu kävi välillä kurkkimassa iltahämärissä, olisiko mökin seutuvilla elämää.
Mutta ei - lumessa näkyi vain jäniksen jälkiä, ei ihmisten eikä ihmisten kulkuvälineidenkään.
Sauna peittyi hiljalleen lumivaipan alle ja hiljaisuus syveni sen uumenissa!

Niin meni talvi ja saapui uusi kevät.
Saunatonttu oli aivan varma, että kohta saunassa olisi taas eloa ja elämää.
Hän jo näki silmissään, kuinka kiukaan tulipesässä liekit tanssisivat ja tulen rätinä
toisi oman kiehtovan äänimaailmansa saunaan.
Saunatontulla oli jo melkoinen ikävä löylynhenkeä!
Hän päätti yrittää saada tuon ystävän esille tekemällä pienen pienen tulen saunan pesään
ja pitkän ahkeroinnin jälkeen onnistuikin..... Löylynhenki nosti hieman päätään, ilahtui
nähdessään saunatontun ja kyseli innoissaan, että onko ihmiset tulleet takaisin.
Mutta ei - saunatontun ilme kertoi kaiken. Tämä sanoi, että halusi hetkeksi saada
löylynhengen esille, jotta ei olisi niin yksinäistä ja löylynhenki ymmärsi tuon, huokaisi ja
pihahti ilmoille muutaman lämpimän hönkäyksen, sellaisen pienen mitä nyt saunatontun
tulesta saattoi saada aikaan.

Sitten menikin taas aikaa. Tuli keskikesä ja aina tuolloin saunalla oli ollut melkoinen tohina.
Nyt vaan ei näkynyt ketään! Saunatonttu katseli saunan ikkunasta kateellisena toisaalle ja
näki muutamia muita saunoja, joiden piipuista nousi iloisesti savut kohti taivaita.
- Onnenpekkoja nuo!

Meni kesä, tuli taasen syksy uusi. Lehdet tippuivat puista ja syksyiset tuulet ujelsivat saunan
rakenteissa. Olisi ollut muutama paikka pientä remonttia vaille, mutta kuka ne olisi tehnyt...?
Saunatonttua palelsi, hän yritti saada aikaan muutamanakin iltana tulta kiukaan tulipesään,
vaan voimat olivat menneet. Saunatonttu tiesi, että he menettävät voimiaan, elleivät
saa saunoa säännöllisesti. Sinnikkäimmät saunatontut ovat kyllä kestäneet vuosikymmeniäkin
ilman saunaa. Mutta jaksaisiko hän?
Ja taasen tuli talvi. Tulikin runsasluminen talvi. Jossain vaiheessa talvea lumikuorma alkoi painaa
saunan kattoa ja natina oli melkoinen. Saunatonttua pelotti, hän yritti ja yritti saada tulta.....ei vain
jaksanut, ei onnistunut.... - risut ja oksatkin olivat kosteita.

Mitään ei onneksi saunalle tapahtunut tuona talvena.
Tuli taas kevät ja kesäkin meni samalla tavalla.... saunatonttu odotti suurin toivein, että nyt taas
ihmiset muistaisivat tuon saunan... Vaan niin meni sekin kesä - tuli talvi - tuli uusi kesä - ja taasen talvi.
Saunatontu parta vain harmaantui. Se itki usein iltaisin hiljaa, ei ollut nähnyt löylynhenkeä
moniin kuunkiertoihin, ei ihmisten vuosiin!
Saunatonttu alkoi olla epätoivoinen. Lopulta se päätti kerätä voimia sen verran, että kunhan
seuraava kevät tulee ja maa on jälleen sula, hän herättää vaikka kuinka löylynhengen, kerää
tavaransa ja ottaa tämän mukaansa ja lähtee etsimään heille uutta saunaa.

Pikkuhiljaa talvi taittui ja alkoi kevät nostaa päätään.
Saunatonttu valmisteli hiljalleen siirtymistä pois tuosta saunasta, koska ihmiset olivat sen hylänneet!
Maa alkoi jälleen viheriöimään ja lintujen laulu sekä elämän merkit kuuluivat jälleen kaikkialta.
Saunatonttu ahkeroi sen, minkä jaksoi... keräsi maasta oksia, kaivoi saunan alta puun palasia,
repi pieniä juuria... - ja lopulta hänellä oli saunan pesässä pieni keko tulta varten ja
hartaan yrittämisen jälkeen saunatonttu saikin aikaan tulen. Hän vaali sitä hartaudella, varoi ettei se
vain sammu keskenkaiken. Lopulta saunatonttu kokeili varovasti kiukaan kylkeä, tunsi aivan aavistuksen
verran siinä lämpöä ja roiskaisi pikkuisen vettä kiukaalle.
- Löylynhenki, hei löylynhenki.... herää, herää...... löylynhenki....herää!
Mutta hiljaista oli. Löylynhengestä ei kuulunut mitään, ei näkynyt mitään.
Saunatonttu ei halunnut uskoa, että löylynhenki olisi hävinnyt kokonaan, se ei saa olla totta.
Saunatonttu lisäsi pari oksaa tuleen, heitti hieman lisää vettä kiukaan kylkeen, pihinää... pientä
sihinää....... mutta löylynhenkeä ei vain näkynyt!

Saunatonttu istahti saunan lattialle murheissaan. Oliko hän menettänyt ainoan ystävänsä?
Tuli lepatti kiukaan tulipesässä heikohkosti ja sitten, aivan viime hetkellä saunatonttu tunsi
suhahduksen! - Löylynhenki, sinä olet elossa!
Löylynhenki tunnusti, että oli hieman hankalaa saada itseään liikkeelle, varsinkin kun oli
niin pieni tuli, mutta jokin sanoi, että nyt oli yritettävä nousta.

Saunatonttu kertoi löylynhengelle kaiken!
Löylynhenki venytteli hieman ja oli samaa mieltä, että vuodet ovat selvästi paljastaneet heille,
että ihmiset eivät enää palaisi tänne. Yhteisesti he päättivät, että seuraavan kerran, kun
täysikuu täyttää taivaan, lähtevät he matkaan. Saunatonttu laski nopeasti, että siihen ei olisi
enää kuin vajaa viikko, ihmisten aikakäsitysten mukaan.
He hymyilivät. Löylynhenki oli onnellinen, että saunatonttu ei ollut lähtenyt yksin ja saunatontusta
tuntui hyvältä, että hänellä oli ystävänä noin hyvä löylynhenki.

Pari päivää menikin saunatontulla tohistessa. Se valmisteli lähtöä ja seurasi tarkasti öisin kuuta.
Enää yksi yö ja sitä seuraavana he olisivat taipaleella.

Vaan tuli seuraava päivä. Saunatonttu oli todella väsynyt edellisen päivän touhuiluista ja
yöllisestä valvomisesta, että se ei kuullut mitään kun saunaan asteltiin sisälle!
Jotain tapahtui, mutta saunatonttu ei vain kuullut mitään. Autuaan tietämättömänä se kuorsasi
hiljaa kolossaan.......
Mutta mitä mitä? Saunatonttu heräsi säpsähtäen, luuli ensin että näki unta!
Tunsi parrassaan höyryä, nenänpäässä hikikarpalon.
Saunassa oli tuli! Saunatonttu singahti nopeasti kolostaan lauteiden alle ja huomasi, että
saunassa oli ihmisiä - ihmisiä, saunomassa.
Mistä nämä tulivat? Onko tämä unta?
Samassa saunatonttu huomasi löylynhengen, joka kuiskasi hänelle:
- Nämä ihmiset ovat sen vanhan papan toisen pojan ihmisperhe! Tulivat tänne ja herättivät
minut laittamalla oikein aimo tulet kiukaan alle. Aaah, arvaaa miten vanhoja löylyisiä jäseniä
tällainen löylyttely helliikään. Saunatonttu ei ollut uskoa korviaan, mutta totta se oli, toden totta.

Tuo ihmisperhe oli päättänyt ottaa tuon mökin hoitoonsa ja käydä siellä mahdollisimman usein.
Saunatonttu tuntui nuortuvan ainakin monta ja yksi vuotta ihan hetkessä.
Ja sinä yönä, kun ihmiset olivat saunoneet - saunatonttu ja löylynhenki löivät sellaiset
löylyt tuon vanhan saunan sisäseinille, että sellaisia löylyjä ei edes se vanha pappa
ottanut vuosiin, vaikka kova löylymies olikin!

Sinä kesänä saunatonttu koki, kuinka hänen ja löylynhengen kotisaunaa korjattiin ja putsattiin.
Saunatonttu oli onnellinen - ja niin oli löylynhenkikin - ja kahdestaan he pitivät huolta
jatkossakin siitä, että saunassa oli kaikki hyvin ja löylyt olivat mitä makoisimmat.

----------------------------------------------------------------------------------