Translate - Google kääntäjä

keskiviikko 23. marraskuuta 2016

Märkää marraskuuta!

Siis ei paljoa miehen mieltä innosta se, että ulkona on märkää....usvaista, kuraista.... suorastaan
masentavaa. En ole Englannissa käynyt, mutta voisin kuvitella, että sää maassamme (ainakin täällä
etelässä) on todella tyypillisen surkea brittiläinen. Että mä "nautin"!
Saisi sitä lunta tulla jokunen sentti ja muutama aste pakkasta. Sellainen pieni mukava talven tuntu!
Olisi joulunkin odotus paljon helpompaa ja joulukin sellainen, luonnollisien puitteiden osalta ainakin,
mitä odottaa ja haluaa.....
No se säästä ja siitä valittamisesta!
Jokunen tovi on taas vierähtänyt, että olen tänne päässyt kirjoittelemaan. On oikeasti ollut esteitä....
Mutta nyt taas yritellään virittää jotain jutun tynkää, ajatuksia, esille - olkaa hyvä!

(Tässä viimeisimmässä tarinoiden päivityksessäni on yksi tarina, jota lupasin hieman muokata
erään lukijani toiveesta. Jätän sen alkuperäisenkin tänne luettavaksi ja uusi versio löytyy sittten
näiden lyhyiden tarinoiden perästä! 23.11.2016)
---------------------------------------------------------------------------------

Joskus silloin oli niin, että hetken aikaa me kuljettiin.
Joskus oli - joskus niin.....
Sitä aikaa muistelen, sitä aikaa haikailen - sitä aikaa ja sinua...... niin - yhä sinua!

Joskus silloin oli niin, oli enemmän kuin tahdottiin.
Joskus oli - joskus niin ....
Sitä aikaa usein kaipailen, rippeitä siitä etsiskelen.... - sitä aikaa ja sinua....

Mutta jokin otti ja repi meidät!
Jokin otti ja repi... vei myös voimat. Jokin.....
Jokin otti sinut kokonaan, vieden iltaan tummuvaan
- luotani täysin katoamaan!

Huusin ääneti nimeäsi illassa......
katselin katoavaa hahmoa.
Ei sydämeni ollut enää turvassa.....
ei sillä ollut enää elämän tahtoa.

Sillä...
Jokin otti ja repi.......
Silloin... - kun oli niin, oli enemmän kuin tahdottiin.
Vaikka sitä kuitenkin, salaa mielessämme kuitenkin
- yhdessä haluttiin..... niin - haluttiin!

Tuleeko se aika takaisin?
Saanko hetken samanlaisen?
Tunnetko enää sitä, mitä salaa tuntea halusit.....
- vai kylmän kuoren alleko kaiken piilotit?

Ja uudelleen ja uudelleen, siellä minä sinua odotan,
missä jäin vain katoavaa hahmoasi katsomaan!
-----------------------------------------------------------


Enää en voinut olla hiljaa!
En en - en vain voinut.
Olin liikaa kuullut ja kuunnellut.....
- mun piti toimia.

Enää en jaksanut vain ummistaa silmiä!
En en - en vain voinut.
Olin liikaa nähnyt ja todennut....
-  mun oli aika toimia.

Sä hakkasit liian usein!
Sä haukuit liian usein!
Sä ryyppäsit itsesi hulluksi, sekaiseksi.....
- etkä tajunnut, että vain hajoitit.

Selvänä sä kiristit, manipuloit ja ohjasit.
Sä olit vain sä - sulle ei ollut muita.
Sä olit narsisti, itsekkäiden ajatustesi orja!

Sä tukahdutit toiset, imit heistä voimat.....
- olit kuin musta-aukko, kaiken turma!

Sä nautit vallasta, väärästä!
Sä nautit teoista, kieroista!
Sä et nähnyt muiden tuskaa - et heidän kärsimystään...
Olit vain: Sinä - sinä - sinä.........

Mä kuuntelin aikani,
Lopulta en enää jaksanut....
- tulin eteesi, hain sulle vertaisesi....
toisen samanlaisen.... pistäen sut hänen kanssaan yhteen!

Ja nyt hekin voivat taas hengittää.... olla vapaita ja iloisia,
kun et sinä - ja vain sinä, sinä ja sinä....
tapa ja hakkaa heitä henkisesti hajalle!

--------------------------------------------------------------------

Mihin kaikki aika häviää?
Minne se kelloista katoaa?
Minne..... niin minne?

Onko aika vain hetkellinen tilanne?
Omituinen, aina uusi ja erilainen....
- vaikka toistuisi asiat yhä uudelleen ja uudelleen!

Mutta miten aika voi olla aina uusi, vaikka
tapahtuma olisikin jo ennen koettu?

Voisiko olla, että aika kiertää kehää..... ?
- kuin kellon viisarit ympyrää!
Voisiko olla, että meillä kaikilla onkin oma aikamääreemme?
Omat hetkemme.... toiset yhä uudelleen ja uudelleen
- ja jotkut vain hetken elämässämme, kuten
se yksi hetki ajasta - mikä nytkin on taas jo toinen!

Miten muuten saatamme kokea "Deja Vu" -ilmiön?
Miten.... - niin miten?
Saatammeko vahingossa huomatakin, että tämä aika oli jo
joskus ennenkin.... ja myös joskus aikaisemminkin ja ja ....
kiertäen uudelleen ja uudelleen, tullen taas joskus
eteemme - koettavaksemme, uudelleen ja uudelleen.....

Kukaan ei tiedä!
Kukaan ei osaa sanoa....
Ja aika vain vaihtuu, ollen taas uusi - Vai onko tämäkin jo koettu?
Ken sen tietää... mutta kello, se se vain tikittää!

------------------------------------------------------------------------

Hitaasti mun silmäni liukuivat..... katseeni vaelteli......
vartalossa........ tuossa niin kauniissa!
Annoin aistieni hiljaa tuntea...... häntä ihailla.....
Tuota niin kaunista - kaunista naista vuoteellani!

Olin tavannut hänet aiemmin, tutustunut joskus... jossain....
Olin istumassa iltaa, yksin.... vain ajatukset seuranain
- kun hän oli tullut luoksein, kyyneleet silmiä koristaen.
Itki olkapäähäni, nojasi hiljaa anteeksi pyydellen.....

Sain hänet rauhoittumaan, juoman ottamaan....
ja kaiken kertomaan.
Nieleskeli, minua katseli - ehkä alkuun pelkäsi, mitä sanoisi.
Lopulta rohkaistui, kädet täristen kertoi..... siitä miehestä...
- ja sisälläni kuohui!

Hän itki, ei paikkaa ollut yöksi.
Hän pelkäsi, ei kotiin uskaltanut enää mennä!
Hän oli neuvoton..... avuton, satutettu - haavoitettu....
vailla mitään turvaa, paikkaa johon nukahtaa,
edes hetkeksi pieneksi - pois tästä tuskasta, mitä hän kokea sai.

Tarjosin suojaa, tarjosin paikkaa...
sanoin - luoksein tulla voi.... - ja rauhassa nukkua sai!
Lähdimme.... tulimme, luokseni asuntooni lämpöiseen.

Asetin hänet vuoteelle, peittelin ja hieman halasin...
ja nyt tuota kaunista naista, nukkuvaa... vain katselin....
Enkä voinut ymmärtää, miksi joku ei voi hänestä välittää!

Laskeuduin hieman alemmaksi, annoin suukon otsalle.
Unen keskeltä hän hymyili hieman......
Nousin ja poistuin oven sulkien..... itse sohvalle menin...
- siihen nukahtaen.
Ja päätin: Ei hän enää kärsiä saa, eikä itkun kyyneleet
silmiä enää voi koristaa!
Nukahdin.....
----------------------------------------------------------------
Ja tässä uusittu versio eräästä tarinasta:


Enää en voinut olla hiljaa!
En en - en vain voinut.
Olin liikaa kuullut ja kuunnellut.....
- mun piti toimia.


Enää en jaksanut vain ummistaa silmiä!
En en - en vain voinut.
Olin liikaa nähnyt ja todennut....
-  mun oli aika toimia.


Sä hakkasit sanoillasi liian usein!
Sä haukuit liian usein!
Sä ryyppäsit itsesi hulluksi, sekaiseksi.....
- etkä tajunnut, että vain hajoitit.

Selvänä sä kiristit, manipuloit ja ohjasit.
Sä olit vain sä - sulle ei ollut muita.
Sä olit narsisti, itsekkäiden ajatustesi orja!

Enää ei hän kestänyt, enää ei vain jaksanut!
Yritti antaa sulle kaiken, kaiken itsestään
- ja enemmänkin....... Mutta... - Sinä, niin sinä...
tukahdutit hänet, revit häneltä sielun ja
jätit vain tyhjät kuoret kehon!

Hän yritti, hän itki ja yritti... väsyi siihen samaan:
Kun ei ollut maailmassasi kuin vain sinä - sinä - sinä!


Sä nautit vallasta, väärästä!
Sä nautit teoista, kieroista!
Sä et nähnyt muiden tuskaa - et heidän kärsimystään...
Olit vain: Sinä - sinä - sinä.........
Sä olit sokaistunut omaan valheelliseen erinomaisuuteesi,
etkä nähnyt että lähelläsi ei ollut hyvä olla!

Ja sinä - sinä vain jatkoit henkisesti toisen hakkaamista
ja juomista...... kierteenä viikosta toiseen, uudelleen ja uudelleen.

Mä en enää jaksanut vain kuunnella, en seurata, en katsella!
Mä en enää halunnut tuon toisen vain pala palalta hajoavan....
- sinun itsekkäiden typerien viinanhuuruisten omakuviesi vuoksi.

Tulin, otin hänet irti sinusta!
Tulin, vein sinut itsesi eteen - kasvokkain...... ja kohdata hänet sait...
- kuin peilikuvaasi katselisit, kun toisen samanlaisen tapaisit!
Ymmärtäisitkö sittenkään, mitä olet mennyt tekemään?
Toivottavasti, koska....
maailma ei ole vain: Sinä - sinä - sinä!

Ja kun hän sinusta eroon pääsee, saa hän monen muun lailla
hengittää vapaasti, nauraa ja iloita elämästä
- siitä, mitä sinä olet tukahduttanut liian kauan, vain itseäsi varten.
---------------------------------------------------------------------


















































































tiistai 1. marraskuuta 2016

Miten alkaa marraskuu?

Niin, siinäpä kysymys.
Ainakin sään puolesta viileää, märkää ja hieman liukastakin. Ennusteet lupailivat hieman maamme
eteläosiinkin tämän viikon puolella hieman valkoista tuolta taivaalta, mutta katsotaan.... katsotaan.

Niin, miksi en ole hetkeen kirjoittanut mitään? Syitä ei ole montaa, mutta yksikin riittää toisinaan.
Nyt oikeastaan oli jopa kaksi syytä ja ne henkilöityivät kahteen eri ihmiseen. Siitä ei sen enempää.

Junatarina on nyt toistaiseksi "jäissä", minkä takia... niin no - lopetus sille on onneksi sellainen, että saatan
sitä joko jatkaa tai antaa olla siinä, koskaan ei voi tietää.
Mutta pistetäänpä vaihteeksi lyhyitä mietteitä ja tarinoita esille! (1.11.2016)
-----------------------------------------------------------------------------

Mä katselin sua, taas mä vain katselin sua
- sä selitit ja selitit, en vain tajunnut sun sanojasi lain.
Mä katselin, tuijotin ja kuuntelin vain.....
- sä selitit ja selitit!

Et muka ollut ketään, et ollut mitään
- kaikki kuulemma oli vain sua vastaan.

Mut kun mä otin sua hartioista kiinni, katsoin syvälle sun silmiin
ja kerroin hiljaa:
- Sä olet juuri sä, sä olet parasta kun olet juuri se, mitä olet!
- Sä olet juuri sä, sä olet ainutlaatuinen noin, koska olet sä!

Sanani upposi mieleesi, näin kyyneleen nousevan silmiisi.
Halasit - tajusit, että ei - ei tämä maailma ole vain harmaata ja tuskaa.
Halasit - tajusit, että ei - ei tämä elämä ole vain kipua ja tuskaa.

Mä sain sut lopultakin tajuamaan, että hyviäkin asioita sulla on!
Mä sain sut vihdoinkin huomaanaan, että niitäkin vastaan ottaa voi.

Koska:
- Sä olet juuri sä, sä olet parasta kun olet juuri se, mitä olet!
- Sä olet juuri sä, sä olet ainutlaatuinen noin, koska olet sä!

Lopultakin sä tajusit, että olet paljon, maailmalle - ystäville - itsellesi.
Koska parasta sinussa olet sä, sinä itse - se mitä sä olet
- nyt ja aina!
----------------------------------------------------------------------

Nukuin levotonta unta, kierin vuoteessa tuskaisena.
Heräsin säpsähdellen, epäillen - enkö olekaan kotonani, omassa sängyssäni?
Ummistin silmäni uudelleen, vaivuin uneen sekaiseen....
- siellä minä, siellä sinä, siellä myös hän ja .. - liian moni kipeä asia, yhdessä!

Heräsin omaan ääneeni, huusin unissani!
Pelkäsin avata silmiäni, pakotin.....
Tuntui, kuin jokin ottaisi päätäni peittoa - sitä pois vetäisi....
Tunsin kylmän hien nousevan iholleni, sydämeni hakkasi kiihkeästi
- saatoin kuulla sen jyskeen pimeässä huoneessa.
Tärisin!

Yritin varovasti avata silmiäni, pieni valonkajo ikkunasta heijastui seinälle.
Sitten hieman isompi..... valokeila - se liikkui.
Tärisin!
Kunnes tajusin: Se oli auton ajovalojen heijastuma pihan parkkipaikalta.
Huokaus rauhoitti hetkeksi mieltäni ja yritin ummistaa silmäni, uneen uudestaan...

Nukahdin... toviksi rauhaisaan uneen.
Vaan mieleni vei minua syvälle jonnekin, alitajuntani kieritti miestä ajatuksissa ikävissä.
Näin vain itseni kaikessa kauheudessaan..... ikävissä tilanteissa, tuhossa ja tuskassa.
Näin sinutkin siellä, mutta sinä vain nauroit minulle - unessani - kääntäen mulle selkäsi...
- kadoten jonnekin - ja jäin yksin!

Säpsähdin. Katsahdin kelloa, epäuskoisena huomasin sen vain tovin kulkeneen eteenpäin.
Yö olisi pitkä - ja minä tunsin olevani väsynyt, niin väsynyt.... liian väsynyt, kaikkeen!
Nousin sytytin valot huoneeseen ja käännyin katsomaan vuodettani.
En uskonut silmiäni! Näinkö harhoja?
Aivan kuin joku olisi nukkunut vierelläni - vaan paikka oli tyhjä!

En uskonut silmiäni! Mietin ja mietin.... oliko uneni sittenkin totta?
Olinko unessa nyt kun valvoin vai olinko valveilla ollessani unien vanki?

Kävin juomassa. Tunsin kuinka sydämeni hakkasi rintaani vasten kiihkeästi.
Pelkäsin mennä sänkyyn, pelkäsin ummistaa silmäni - koska en tiennyt, mihin mieleni
minut taas veisi... - saisinko nukuttua ollenkaan.

Viimein väsymys voitti miehen, niskalenkin ottaen minusta. Sammuin sänkyyn....

Vaan viimein tuli aamu, havahduin... katselin epäuskoisena ympärilleni.
Olin kotona, olin omassa vuoteessa - olin.......
- sinä vierelläni!
En kysynyt, en ihmetellyt - en sanonut mitään.... otin sinut vain halaukseen,
lämpimään syleilyyn, kevyesti suudellen.
Ja yön painajaisten haamut mielestä olivat pois kaikonneet!
----------------------------------------------------------------

Syksyinen puistotie.... meidän kahden jalkojen alla vaahteroista
pudonneiden lehtien kahina soitti hiljaa säveltä, jonka saattoi
kuulla vain syksyisin - kävellen.....

Pidimme toisiamme käsistä kiinni, katsellen luonnon värien runsautta...
- syksyn kauneutta. Annoimme tuulen nipistellä kasvojamme,
kutitella neniämme.... nauroimme kaikelle ja toisillemme!

Syksyinen puistotie... maasta nousi satojen puista pudonneiden
kosteiden lehtien tuoksu.... - se syksyn tuoksu.
Potkimme pieniä lehtikasoja, nauroimme.... olimme kuin lapsia,
mutta olimmehan me nuoria - juuri niin nuoria, kuin halusimme!

Kalvas syyspäiväinen aurinko kurkisteli pilvien lomasta,
kirkkaan kalpeat säteet osuivat maahan loihtien kosteiden vaahteranlehtien
päälle satumaisen kimalteen. Seisahduimme, ihailimme näkemäämme....
Syksy: Vuodenajoista väreistä rikkain.

Katsoimme toisiamme, sanaakaan sanomatta sen tiesimme:
Tästä eteenpäin jokaisen syksyn yhdessä viettäisimme!
---------------------------------------------------------------------------

Mitä on onni?
Onko se sitä, että saa olla töissä?
Onko se sitä, että on ollut terve?
Onko onni jotain, mitä saa vain rahalla?
Mitä onni on?

Kuka kokee onnen mitenkin....
- joku tavoittelee sitä koko elämänsä.
Eikä ymmärrä katsoa ympärilleen, mitä kaikkea maailma tarjoaa!
- joku hylkää kaiken jonkun muka paremman vuoksi.
Eikä huomaa, että se entinen saattoi olla sittenkin parempi!

Onko onni fyysistä?
Onko onni henkistä?
Onko onnea kaupan, saako sitä lainata?
Onko onnea maailmassa vain rajoitettu määrä?

Oletko oikeasti onnellinen, jos niin sanot?
- Koska useimmiten itsellesi valehtelet ensimmäisenä, jos sanot että olet...,
vaikka syvällä sisälläsi tiedät että jotain voisi olla toisin.


Sen vain tietää, kun on onnellinen.
Siihen ei tarvita sanoja - ei asioita, ei tavaroita!
Sitä ei tarvitse ostaa, sillä se on siellä syvällä - sydämessäsi..... tunteena, olotilana...
- aitoakin aidompana.
Mutta muista vaalia sitä, pidä huolta siitä - pitäen huolta itsestäsi ja rakkaistasi
- ja se onnen liekki sydämessäsi ei sammu koskaan!

https://www.youtube.com/watch?v=JNA15rXSxOI
---------------------------------------------------------------------------

Olimme tunteneet toisemme vuosia, istuneet samoissa seuroissa iltoja - kosteitakin....
Usein olimme nauraneet toisillemme ja pari kertaa yhtämatkaa yön selkään
illanistujaisista lähteneet... - vaan aina kumpikin omaan kotiinsa mennyt.

Niin oli jatkunut kauan..... ystävyytemme oli syventynyt, saanut uusia sävyjä...
- elementtejä, tunteisiin meneviä.
Silti: tapasimme vain muiden ystävien läsnä ollessa, joukossa toistan.
Silti: katseemme toisillemme kertoivat.... - tahdon sinut vierelleni, tahdon olla kanssasi
- kahden..... vain kahden - nyt, nyt tai ei milloinkaan!

Niin jatkui - ja jatkui.
Ei edes puhelinnumeroa vaihdettu!
Tapasimme vain muiden ystävien mukana ollessa.... vaikka halusimme!
Mutta kumpikaan ei vain sitä uskaltanut sanoa toiselle, ei kertoa ääneen....
- vaikka kumpikin sen niin tiesimme:
"Tahdon olla kanssasi kahden - vain kahden, nyt.... - niin nyt - tai ei milloinkaan!

Sitten tuli se ilta!
Tapasimme taas tuossa tutussa ravintolassa. Muita ei vielä näkynyt.
Nytkö se sitten tapahtuisi? Mietimme kai kumpikin samaa istuessamme pöydän äärellä...
- kosketin varovasti kättäsi, pehmeää - silkkisen ihanaa!
Kiedoit sormesi sormeni ympärille, hymyilit arasti ja näin, kuinka puna nousi poskillesi.

Emme sanoneet mitään, nousimme hiljaa astellen ulos viileään iltaan.... kävelimme
hetken puhumatta mitään, emme edes katsoneet toisiamme!
Kuljimme korttelin, kuljimme toisenkin, sitten erään rakennuksen kulman taakse sut
kädestä ohjasin, vedin sut kiinni itseeni - suutelin......
Tiesimme: Tästä ei ollut enää paluuta, ei entiseen... - emmekä sinne edes halunneet!

Veit minut luoksesi, lämpimään kauniiseen kotiisi.
Juttelimme, tunteja.... ja taas tunteja..... kunnes yö oli jo pitkällä.
Olin nousemassa, melkein poistumassa... kun sanoit, mut vierellesi tahtoisit!
Hetken olit poissa, toisessa huoneessa - ja palatessasi sydämeni pysähtyi,
vuoksi sinun - kauneutesi - mun yön kuningattareni!

Siitä hetkestä tiesi sydämeni, tiesi sieluni, tiesi miehinen
mieleni...... koko kehoni....
- kaikki ne vuodet, kaikki ne hetket.... olimme vain
odottaneet toisiamme, halunneet vain toisiamme!
Ja nyt olimme vain me, toisillemme.......
----------------------------------------------------------------------