Translate - Google kääntäjä

keskiviikko 25. maaliskuuta 2015

Pikkunuhan jälkimainingeissa

Tällaista se kevät on sitten ollut jonkin aikaa: Nenä vuotaa, aivastukset kaikuvat ympäri asuntoa ja
kurkkua kutittaa ja yskittää. Ainoastaan kuumetta ei ole ollut, eli ihan sentään en ole
joutunut pelkäksi sängyn vangiksi jäämään. No töissä on tietenkin ollut hieman vaikeampaa, kun
väliin tuo ääni on pettänyt ja sitä kun joudun käyttämään... välillä enemmän ja välillä vähemmän.

Mutta eipä valiteta vaan mennään eteenpäin!
----------------------------------------------------------------------

Sieltä kuului taas, sitä hiljaista ääntä....
Hänellä oli paha olla.
Sieltä kuului.... nyyhkintää vaimeaa
- ja minusta tuntui pahalta!

Tuolla jossain, naapurissa jollain, oli paha olla.
Sitä jouduin usein kuuntelemaan ja se mieltäni raastoi,
sydämestä otti.

Väliin meni aikoja, ei kuulunut mitään.
Mutta sitten se alkoi taas, yleensä myöhään illalla...
kun jo melkein kaikki olivat nukkumassa - paitsi minä ja hän...
- kenellä oli paha olla.

Mä mietin, kuka tuo oli.
Mä mietin, missä hän oli.
Mä mietin, voisinko auttaa.... osaisinko edes!
Ja taas sitä kuunnella sain, nyyhkintää vaimeaa.

Mutta tänään se oli erilaista!
Se oli raastavampaa, se oli tuskaisempaa - se oli riipaisevaa, sydämestä syvältä tulevaa.
Jollain oli todella paha olla.

Olin lähdössä hieman ulos ja pääsin rappuun.
Pääsin alas ulko-ovelle saakka kun jossain aukesi ovi ja
kuulin nyyhkintää! Joku tuli rappuun, itkien hiljaa.
Valot sammuivat, jäin pihalle oven luo... miettien, mitä sanoisin.
Ja kohta siihen ilmestyikin yksi nainen naapurista,
silmät punaisina kyynelistä.

Hän säpsähti kun mut näki.
Hän päänsä käänsi pois häpeillen, vaimeasti nyyhkien.
Mä kysyin, mikä on ja voinko auttaa.
Hän yllättyi, jäi viereeni ja kysyi, mitä olin sanonut.
Sanoin uudelleen ja nyt näin kasvotkin.
Hällä oli silmät punaisena kyynelistä, posket märkinä niistä.
Hän sanoi jotain, oikeastaan vain mutisi - ja minä nyökyttelin.

Siinä viileässä alkuyössä ulko-ovella juteltiin, enkä sitten
lähtenyt mihinkään, päätin häntä kuunnella - jos hänen
mieltä saisi nostettua, edes hetkisen... pienen.

Kaivoin nenäliinan hälle ja hän sai hieman kuivattua poskia ja silmiä.
Kiitti varovasti ja epäili, että hän vaikutti typerältä edessäni.
Vakuutin, että ei todellakaan ja varovasti laskin toisen käteni hänen
olkapäälle. Hän ei säpsähtänyt, katsoi minua ja kysyi hiljaa:
"Voisiksä halata mua?"

Kiedoin käteni hiljaa hänen ympärilleen, hän painoi itsensä minua vasten
ja huokaisi hiljaa "kiitos". Tuntui hyvältä, että sain tehtyä jotain hyvää...
ettei hän vain enää itkenyt.
Hän kertoi minuun nojaten, että oli valmis lähteen pitkälle, eikä tiennyt minne.
Pelkäsi jopa, että olisi voinut tehdä itselleen jotain......
- mutta onneksi oltiin törmätty.

Lopulta hän sanoi, että parempi kai mennä kotiin.
Itse olin samaa mieltä ja sanoin, että taidetaan olla lähes naapureita.
Ja rappussa kulkiessamme sovittiin, että jos on tarvetta jutella tai vaikka vain
kahviseuraa vailla, voi tulla ovikelloa soittelemaan.

Eikä ainakaan vielä ole uudelleen surullisen ikävää nyyhkintää kuulunut.
--------------------------------------------------------------------------------

Aavemaisena yössä osui kasvoille jotain.
Aavemaisena leijui, kuin tuuli hentoinen....
Jotain oli, mitään ei heti näkynyt...... jotain erilaista, tuntematonta.

Mä avasin silmäni, unesta heräsin... tai herättikö joku?
Nousin sängyltä, pimeää..... yö ei ollut vielä taittunut aamuun.
Ja olin kuulevinani jotain... vai vaiko mielikuvitus tepposia teki?

Hipaisiko taas jokin minua? Oliko tässä joku?
Leijuiko läsnä tässä jotain, mi minua seurasi vai valvoi
- vai oliko sillä muuta syytä minun luona olla, uneni katkoa?

Koitin sanoa jotain, mutta ääntä en saanut kurkusta.
Koitin nousta, mutta tuntui kuin jokin paino olisi puristanut minut sängylle.
Koitin ymmärtää vaan olin ymmälläni.

Ja jokin outo häivähti ohitseni, jäi vähän matkan päähän eteeni....
leijui siinä..... ja tunsin olon rauhaisan valtaavan koko mieleni, itseni!

Olin yksin, mutta en yksin - silläkään hetkellä.

https://www.youtube.com/watch?v=IDEIol3cgF4

-------------------------------------------------------------------

Sä kerroit siitä naisesta.
Sä kerroit ja äänessä oli kauhua, aitoa pelkoa.

Mä en alkuun sua uskonut, en käsittänyt.
Mutta sä kerroit uudestaan ja uudestaan.... aina kun kohdattiin.
Ja sitten aloin ymmärtää, sun elämää uhattiin - ellet suostuisi hänen kanssaan elämään!
Sä olit ahdistettu, sä olit kuristettu - sulla ei ollut omaa elämää.

Tuo nainen oli sut ensin valloittanut, ensin vietellyt ja saanut leijumaan.
Tuo nainen oli ensin ollut hurmaava, onnelliseksi sinut saanut.
Tuo nainen sai toiset kateellisiksi sinulle..... kunnes kääntyi esille tuo pimeä puoli julma.

Ja sä kerroit mulle, vain mulle.
Sä kerroit ja pelkäsit. Sä et tiennyt, mitä tehdä.... minne mennä, kuinka irti päästä!
Sä olit avuton - ahdistettu ja lannistettu.
Sä kaipasit apua, sun silmäsi huusivat sitä - ja sä pyysit itsekin sitä.

Me mietimme, todella mietimme.
Miten saisit takaisin elämäsi, miten saisit takaisin oman itsesi?
Ja todella jouduimme miettimään....... koska siitä ei helppoa tulisi - eikä tullutkaan....
- miten pääsisit vapaaksi, hänestä irti kokonaan.

Ja siitä hetkestä eteenpäin alkoin henkien taisto..... sinun elämästä!
Eikä sulla ollut kertaakaan ikävä sitä naista, ken sut kerran vietteli ja ansaan langetti.

---------------------------------------------------------------------

Tänään taas hieman yksin.
Tänään taas ilman toista, tänään.....

Tänään taas sai tuntea sitä, mitä halusi taaksensa jättää!
Tänään taas oli, kuin ei olisi mitään....

Tänään taas, tyhjänä oli - syli.
Tänään taas elää piti itsekseen!

Tänään taas ja taas ja taas ja... ja taas kai...
Tänään - se oli niin tätä - tänään - tyhjänä...... niin tyhjänä.

-------------------------------------------------------------------

Meitähän oli kaksi, minä ja sinä.
Meitähän oli - me.
Eikä siihen muita tarvittu, ei laisinkaan!

Meitähän oli kaksi, sinä ja minä.
Mehän olimme - me.
Siinä kaikki, mitä kaivattiin!

Niin me olitiin, kuten pitikin.
Me kaksi, vain me kaksi.
Niin me oltiin...... yhdessä liikuttiin
- elettiin ja naurettiin!
Me kaksi - ystävät parhaimmat.

Sitten vain jotain keksit, mielessäsi mietit.
Yllättäin päätit, ei ollutkaan enää kahta - ei.
Olisikin vain yksi: Sinä!
Ja jätit siihen kadunkulmalle kylmälle sen toisen, minut.

Välittänyt et, että ystävänä sinua pidin.
Ajatellut et, että sellaisena itseni sinulle annoin.
Olit vain sinä - ja mielesi pieni, äänet sisällä pääsi...
Vaikka annoitkin muiden sua painostaa,
päätäsi kääntää ja meidät musertaa....
- jättäen vain yhden, unohtaen toisen.

Eikä enää ollut edes sitä yhtä!
---------------------------------------------------------------

Sitä luuli hetken, että olisikin ollut jotain erilaista.
Sitä antoi mielelleen luvan kuvitella, elää haaveissa.
Sitäkö se oli?
Vain jonkin aikaa ja sitten ei mitään.....
Vai oliko se sittenkin jotain olemassa olevaa, jotain syntyvää?
Sitäkö se oli - sittenkin?

Mielessä pyöri hämmentyneenä paljon mietteitä.
Oli isoja, oli pieniä - oli sitä ja oli tätä.
Mutta oliko se sitä.... sitä, mitä mieli kuvitteli ja ajatuksissa pyöri?

Ehkä...
Ehkä ei....
Kuka tietää? Ehkä ei kukaan!

Ja mietteet vain mielessä pyöri, tunne oudosti sisällä hyöri.
Ilman suuntaa, ilman mitään - ilman..... vai..... ?
---------------------------------------------------------------



















































































































































maanantai 16. maaliskuuta 2015

Auringon tuomaa, tuulien viemää

Jaahas, ulkona alkaa sitten vähitellen näyttää siltä, että kevät tulee kohisten.
Lumet sulavat melkoista kyytiä ja katupöly tunkee joka paikkaan! Koita tuolla sitten
kulkea niin, ettei silmät valu vettä ja keuhkot huuda apua aina välillä, kun kunnolla pöllyää.
Mutta tuo on vain ohimenevää.... kuten joka kevät, onneksi.

Muuten ei mitään ihmeempiä olekaan sattunut. En ainakaan tunnusta, koska on ainakin yksi taho, joka lukee minut väärin vaikka tekisin mitä - ja joo, ei varmaan yllätys että kyseessä on naispuolinen, hyvin mielenkiintoinen.... enkä nyt selvitä asiaa enempää, koska tuostakin sanasta saattaa syntyä utelua, vääntöä ja ties mitä - jälleen kerran.

Erästä henkilöä olisi hieno päästä huomenna jotenkin onnittelemaan, kun tulee vuosi lisää mittariin, vaan taitaa olla niin että jos näin tekisin vilpittömin mielin, siitä nousisi hillitön haloo ja huuto (lue: itkupotkuraivari) tms. No, jos hän lukee tämän (olisi yllätys), toivoisin hänen sitten myöskin ymmärtävän, että syntymäpäiväonnittelut tms. minulta ovat ystävyydellä tehtyjä tekoja kaikki, kuten yleensäkin mitä pyrin toisille tekemään.

Niin, mitäs sitten muuta? Hmm, viime perjantaina pitkästä aikaa ravintolassa näin kukkaistytön.
Siis henkilön, joka myi asiakkaille kukkia. Edellisestä kerrasta oli varmaan se n. 10 vuotta, jotenka pitihän sitä 1 ruusu ostaa (sininen) ja sitten vain katsoa, kenelle antaa. Ruusun sai eräs
ystävä, kenen ilmeet olivat näkemisen arvoiset! Se oli varmaan sen päivän hyvä työ.
----------------------------------------------------------------------------


ありがとう すべて , また あなた !
-------------------------------------------------------- 


Olin kuunnellut sinua päiviä useita.
Olin tukenut sanoilla, lohduttanut lauseilla.
Sulla oli vaikeaa....
Sä itkit, sä itkit ja vielä vain itkit.

Minä kuuntelin, annoin sun nojata olkapäähäni...
Kuuntelin, olin hiljaa.

Sä kerroit menneistä, sä kerroit peloista,
sä kerroit kaikesta, mitä sulla oli ja  mitä ei ollut.
Sulla oli vaikeaa...
Sä avauduit, sä purit sydäntä, uudelleeen ja uudelleen.

Jaksoin olla hiljaa, vain jotain väliin sanoa.
Kuuntelin ja halasin, lähelläni vain pidin.
Sä tunsit olevasi turvassa, irti maailmasta julmasta.
Kuivui hieman kyyneleetkin..... edes hetkeksi rauhoittui mielesikin.

Päätin sua piristää, yllättää - sulle jotain tehdä.
Päätin toteuttaa, erilaista..... elämääsi väriä luoda.

Ja niin, iltana eräänä - mun luokseni sut kutsuin,
tekosyyllä tyhmällä.
Ja niin, iltana eräänä - mun luokseni sä saavuit,
täysin hämmentyneenä.

Olin tehnyt ruokaa, olin kokkaillut ja väsäillyt.
Olin päättänyt sun hetken nauttia, vain olla ja nauttia.
Olin kaiken valmiiksi saanut, kun paikalle saavuit.
Ja sun ilmeesi..... - se kertoi kaiken. Sanoja ei tarvittu,
sinä ymmärsit mitä tarkoitin, mitä sulle halusin.

Nautittiin, naurettiin - sinäkin!

Se ateria oli sulle hetkeksi irtiotto arjesta.
Se ateria oli sulle palanen maailmaa erilaista, ehkä taivasta.
Sä tajusit, että vaikka olisi vaikeaa - voi silti saada hyvääkin.

Vaan kaikki ei tuossa ollut!
Lopuksi esille kaivoin, kaapista taioin... sulle "jälkkärin".
Kylmässä shampanja odotti ja mansikat punaiset.
Tarjosin sulle - hämmentyneelle... hymyillen,
vain todeten: "Näin haluan sulle, ystävälle!" Etkä sanonut mitään...
vain katseesi kertoi kaiken ja se riitti!

Ja tuon illan jälkeen ymmärsit, on maailmassa sinullekin paljon
hyvää tarjolla - ja ymmärsit, sinulla olevan ystävä joka on enemmän
kuin vain ystävä, aina.
Eikä mitään tarvinnut sanoa, vain katse kertoi kaiken.

 --------------------------------------------------------------------

Kalenterini kertoi, muistutus huusi!
Hänellä on syntymäpäivä.
Ja mitä minä olin tehnyt? Huusin apua sisälläni. Huusin itselleni, kiukuttelin.
Miksi?
Kun en ollut saanut hankittua sitä lahjaa, juuri sitä!
Kun ei ollut viedä sitä...... juuri sitä.
Tuskastuneena pyörin ympyrää, mietin ja mietin. Koitin keksiä jotain.
Vaan auttoiko miettiminen?  Löysinkö mitä ajattelin?
Saiko hän lahjan? Vain minä ja hän sen tietää voi......
Ystävänä.
----------------------------------------------------------------------

 Mä  olin harhaillut pitkän illan, teillä vierailla.
Kaukana kotoa...... ajoin ja ajoin.
Päämäärätöntä kurvailua, risteyksissä ihmettelyä... mihin käännyn ja miksi?
Eksynyt olin, vaikka tiesin missä menin - vai tiesinkö sittenkään....

Mä harhailin, ajelin ja ajelin.
Ilta vaihtui pimeäksi yöksi, väsytti.... tahdoin jonnekin nukkumaan.
Ei houkutellut takapenkki mua ollenkaan (yksin) ja jatkoin vain matkaa.

Sitten näin, valot luonasi sun.
En paikkaa tiennyt, en tuntenut sua - vielä..... pihaan kaarroin ja
ovelle astelin, koputtelin. Hetki hiljaista, tuuli tarttui takkiini, repi sitä hieman.
Joku nipisti pimeässä poskeani, mikä lie - ja ovi avautui, narahtaen.

Sä seisoit siinä, hiljaa sanomatta mitään.... mittailit minua ja tummat silmäsi
kiilsivät pienen lampun valossa. Sain sanottua pari sanaa ja sinä hymyilit.
Pääsin luoksesi ja hämmästelin paikkaa, asuntoa erikoista.
Kaikkialla oli mulle vierasta vaan jotenkin houkuttelevaa.... kiehtovaa.....

Kysyit, mistä olin ja minne menin.
Kerroin kaiken ja sain kupin teetä, kuumaa höyryävää, samalla eteeni.
Nautin - ja huumaannuin, siitä - sinusta - paikasta, ties mistä.... mutta
oli lämmin ja erilainen minut valtasi, enkä halunnut lähteä pois,
en ainakaan yön selkään kylmään!

Sanoit odottaneesi minua!
Yllätyin. Mitä?
Sanoit, että tiesit minun tulevan.... ja olit vain odottanut minua, jo pitkään!
Mitä? Sanat jäivät kurkkuuni, mutta ilmeeni kertoi kaiken.
Sinä naurahdit ja vastasit: "Kaikki on hyvin ja hyvin tulee olemaankin...."

Sen todella huomata sain.
Ja yössä tuossa tulin ymmärtämään, miksi minua olit odottanut.....

Tiesin luoksesi aina palaavan, olin missä olin ja
oli mitä oli. Sinä odottaisit minua......
Mutta kuka sinä olit?

--------------------------------------------------------------------------


 Oli ollut hauska ilta, hauskassa seurassa.
Oltiin otettu lasillisia ja muutenkin nautittu.
Seurue hauska, vallaton... yhdessä viihdyttiin ja naurettiin.

Joku keksi, pelataan korttia! No mikä ettei, kaikki valmiina.
Pakka esille, pöytä tyhjäksi ja sitten vain pelaamaan.
Siinä me oltiin, miehet ja naiset..... kaikki jännittyneinä korttiemme kimpuissa.
Läiskittiin ja lätkittiin. Väliin joku voitti, toinen hävisi.

Väliin pari lasillista lisää.... ja iltaa jatkettiin.

Sä olit katsellut mua toisinaan, hymyillyt sillain.... - erilailla.
Mä en alkuun sitä huomannut, tai en vain ajatellut.
Siirryit vastapäätäni pelaamaan, katselit suoraan silmiini - hymyilit.

Kilisteltiin laseja, joku ne taas täyttikin!

Muutama tunti hujahti hetkessä, hauskaa oli, naurettiin.
Ketään ei harmittanut jos väliin hävisi, sen saattoi seuraavassa pelissä
kääntää voitoksi - tai sitten ei... mutta väliäkös sillä.

Viimein lopeteltiin, sä otit pakan ja sekoittelit sitä hetken.
Annoit mulle ja pyysit, että otan sieltä neljä korttia.
Mä sekoitin sitä hetken ja jostain pakasta vedin ne neljä korttia esille,
käänsin ne pöydälle.... - ja sinä hymyilit, säteilit.
Sanoit: "Tuo on sinulle" ja kurkotit pöydän yli mua suutelemaan.

Taisinpa voittaa.....

 -------------------------------------------------------------------------

(lukijan toive - tarinan tyylisuunta).

Olimme istuneet iltaa, nauttineet hieman.... myös toistemme seurasta.
Olit hiljaa kosketellut käsiäni aina välillä ja katsellut minua silmiin, hymyillyt....
Tunsin sisälläni, kuinka vereni kuohui... ajatukseni päässäni pyöri:
Halusin sinua!

Lähdimme ravintolasta, suutelimme kevyesti ja kiedoin käteni ympärillesi.
Painoit hetkeksi pääsi olkaani vasten, huokaisit hiljaa... tiesimme kumpikin, mitä
oli tulossa - ja mitä todella halusimme.....

Saavuimme luoksesi. Emme menneet kotiini, koska halusin sinun tuntevan itsesi
rennoksi ja koska et ollut luonani käynyt, en halunnut että olisit jännittänyt....
"Haluatko juotavaa?" Kysymys soi pehmeästi punattujen huuliesi lävitse ja silmäsi
loistivat kilpaa niiden muutamien kynttilöiden kanssa, jotka olit sytyttänyt palamaan.
Vastasin myöntävästi, avasin kauluspaitani ylimmän napin ja katselin ympärilleni.
Asuntosi näytti tyylikkäältä - juuri sellaiselta, mitä sinun kaltaiselta naiselta saattoikin
odottaa.... hieman koriste-esineitä, muutama taulu jne. - kaikilla oli selvä paikkansa ja
tarkoituksensa ja.....


.... ajatukseni keskeytyi, kun tulit eteeni ja tarjosit juotavaa. Katsahdin lasia hieman
epäuskoisena. Ei, se ei ollut viiniä tai olutta - no sitä sinulta ei olisi odottanutkaan.
Se oli..... hymyilin, nostin lasin huulilleni ja annoin tuon juoman koskettaa kieltäni,
maistelin hieman hymyillen. "Toivottavasti kelpaa." Kuiskasit puoliääneen.
Vastasin kommenttiisi laskemalla lasin pöydälle ja suutelemalla sinua pehmeälle poskelle.

Vaihdoimme muutamia sanoja, nautimme juomia ja samalla katselin sinua tarkemmin.
Olin nähnyt sinut aiemmin vain ulkovaatteissa ja nyt olit tuossa.... - edessäni, kauniina.
Hiuksesi säteilivät kynttilänvalossa, silmäsi säihkyivät ja vartaloasi verhoava mekko
sai mielikuvitukseni taas liikkeelle...... Arvasit varmaan aatokseni ja naurahdit.
"Pieni hetki, käyn hieman tuolla...." Poistuit kylpyhuoneeseen ja huikkasit vielä, että
se pullo siellä keittiön pöydällä, siitä voisin kaataa meille kummallekin vielä lisää.

Tein työtä käskettyä ja palasin takaisin olohuoneeseen. Istahdin sohvalle ja kun olin
juuri päässyt hyvään asentoon ja ottanut pienen huikan lasistani, sinä tulit......
- henkeni salpaantui - kaikki pysähtyi!

Olit helmenvalkeassa aamutakissa, mikä oli vain kevyesti vyötäröltä vyötetty kiinni.
Se ei pystynyt, tai ei ehkä ollut tarkoituskaan, peittää sinun kauniita rintojasi.... ne olivat
osittain esillä... ja näin kuinka kauniit ne olivatkaan. "Pidätkö?"
En voinut kuin nyökkäillä, nielaisin hieman ja nousin sohvalta luoksesi.
Kiedoin käteni ympärillesi, uppouduimme intohimoiseen suudelmaan..... annoimme kieltemme
leikkiä keskenämme ja tunsin, kuinka revit paitaani niin, että sait kätesi vaeltamaan
pitkin paljasta selkääni......

Otit minua kädestä kiinni ja veit makuuhuoneeseesi..... siellä odotti iso parisänky.
Vedit nopeasti pehmeän, kerman vaalean päiväpeitteen pois sen päältä ja alta paljastui kauniit
kiiltävät punaiset vuodevaatteet. Tunsin, kuinka sisälläni värisi.... - miten halusinkaan saada
sinut... ottaa lähelle, suudella..... vietellä.... antaa aisteille valta.... nauttia.....


Revit paidan päältäni, näykit kaulaani samalla kun itse kiskoin housuni jalastani.
Hetkessä olin edessäsi täysin alasti. Katselit minua hetken, mutristit huuliasi ja
maiskuttelit...... Nopeasti nostin sinut syliini, kiljaisit hieman - kiedoit kätesi kaulani
ympärille, pelkäsit tietenkin että putoat.
Laskin sinut vuoteellesi - selällesi. Olit allani.... -avasin tuon ihana helmenvalkean
aamutakin vyön paljastaen sinun kauniin vartalosi.....

Ummistit silmäsi kun tunsit kuinka suutelin sinun pehmeää ihoasi, kaulalta.... vatsalta....
laskeutuen hieman alemmaksi..... siirsit hieman jalkaasi ja huokaisit kevyesti, kun tunsit
kuinka suudellen... - kielelläni vein sinua jonnekin.... värähtelit hiljaa, voihkit hieman....
Sanoit jotain, mutta en saanut kaikesta selvää, enkä välittänytkään... tunsin kaikesta,
miten nautit ja halusit - lisää ja halusit minua!

Nostin sinua hieman, siirsin hieman eteenpäin sängyllä ja nousin suutelemaan noita
täyteläisen ihania, pehmeitä huuliasi. Imit huuliani ahnaasti, halusit maistaa niitä....
Kätesi puristui selkääni.... samalla kun hyväilin hellästi sinun kauniita rintojasi.....samalla kun
nousin päällesi... - tunsit minut, tunsit kokonaan kuinka tulin lähellesi,
koko miehuuteni kovuudella..... antaen sinulle kaiken.
Antauduit minulle ja tunteiden aalloille, tunsit kuinka valtavat väreet löivät koko kehosi läpi,
kun olimme me kaksi vain yhtä..... kiihkeinä toisistamme ja kiihkeinä toisissamme!

Raavit kiihkeästi selkääni samalla kun lisäsin kiihkoni vallassa rakkauden tunnetta,
tuota latausta mikä kehossani velloi. Annoin itseni - sinulle!
Halusit tulla nopeasti päälleni - käännyin nopeasti allesi ja nousit ylleni, viettelevän
hitaasti... ihailin sinun kaunista, puhtaan vaaleaa, vartaloasi ja hyväilin noita upeita
rintojasi samalla kun tulit kokonaan päälleni....... ensin hitaasti, sitten yhä lujempaa ja ....
En olisi uskonut, että kestäisin tuota..... olit villi ja sait minutkin sellaiseksi!
Lopulta tunsin...... kohta..... ja sinä.... voihkit, huusit hieman ja samalla....... minäkin....

Hetken päästä lysähdit päälleni, suutelimme hieman. Painoit pääsi rinnalleni jääden
aloillesi. Kehomme värisivät kaikesta, tuosta nautinnosta.... kiedoin käteni ympärillesi
ja silitin selkääsi hiljaa. Nostit hieman päätäsi ja näykkäisit korvaani, kuiskasit jotain...
Vastasin vain hymyillen - sanoja ei tarvittu - me tiesimme muutenkin.
Tuosta yöstä tuli ensimmäinen.......

Jonkin ajan kuluttua nousimme hiljaa, sanoit meneväsi käymään suihkussa.... katsahdit
taaksesi kylpyhuoneen ovelta ja lausuit: "En taida pärjätä yksin...." Ja muuta ei
tarvittu, kun tulin perässäsi hieman hymyillen.....
-------------------------------------------------------------------------
















































































































































































































































maanantai 9. maaliskuuta 2015

Haluaisinpa - saisinpa.

Muutama päivä mennyt taas. Hieman on mietteet pienessä päässä olleet kaksijakoisia tiettyjen
asioiden tiimoilta, mutta olen myös hymyillytkin. Yllättävästä suunnasta on minut saatu
muutaman kerran nauramaan, vaikka jossain syvällä on tunne, jota en olisi sinne halunnut
- se vain sinne istutettiin menneen viikon tiistaina. Koko sydämeni toivoo, että sen olotilan
ja tunteen tuolta sisuksistani saan pois heittää ja antaa mielen taas olla onnellinen.

Töissä ei mitään erikoisempaa, sellaista tasaista ja tasaista. No ei siis kuitenkaan mitenkään
tylsää ole ollut, älkää sitä ajatelko. Jokainen duunikeikka on aina hieman erilainen, vaikka
paljon tuttua ja tietyllä kaavalla etenevää onkin. Kävihän tuossa viime torstaina niinkin, että eräs
nainen toi minulle omin käsin "rakkauskirjeen" käteeni, tai oikeastaan siinä ehdoteltiin.....
(sensuroidaan). Oli hieman hymyssä pitelemistä, siis itselläni! Arvatkaa, lähdinkö tuon tytsyn
matkaan kyseisenä iltana - arvatkaa....! Oikeasta vastauksesta saatte taputtaa itseänne olkapäälle.
------------------------------------------------------------------------

Sä näytit teoillasi, sä kerroit kehollasi - sä olit pettynyt minuun.
Sä sen toisillekin kerroit, sä sen julki toit... mutta et mulle sanonut noin.
Sä vain päätit, että olin huono - olin väärä, olin liian erilainen - sulle.

Mutta silti silmissäsi oli jotain, mitä kaipasin.
Katseessasi oli jotain, mitä odotin.
Äänessäsi oli jotain, mitä kuuntelin......
Sitä - jotain - juuri sitä!

Sä käännyit, vielä sanan kaksi perään kuiskasit.
Sä jätit sateeseen mut seisomaan, yksin.... hajosin.
Sä hiljaa kävelit pois - hiljaa, mutta silti liian nopeasti.

Mä mietin sanojasi, mä mietin katsettasi, mä mietin - todella mietin!
Joka yö huutanut kuutamoon "Anteeksi", sulle.
Joka yö......
Toivoen, että mua kuuntelet, tuulesta sanan tuon kiinni saaden.

Mä en halua, en halua, en en - enkä toivo, en.... että minuun pettynyt oisit.
Mä en toivo, en toivo, en en - enkä halua, en... että minuun kaiken katkoisit pois.
Mä sydämeni äänellä, aidolla, sulle sanoa vain haluan:
Kertonut ehkä väärin olen, näyttänyt ehkä erilailla olen....
- vaan ikinä en, enkä ikinä tule - sulle ikävää tuottamaan, en sua sanomaan,
että muhun pettynyt oisit, mut eroon siirtää haluisit.

Siis jos kuulet sanani nää, mä toivon että haluat mua vähän edes ymmärtää.
Mä toivon, hetkestä toiseen...tunnista toiseen....päivästä toiseen....
- että sä sanan pari mulle laitat ja sanot jotain mitä koko sieluni kaipaa - rakas ystävä!
----------------------------------------------------------------------------
 
 ---------------------------------------------------------------------------

Mä sain kohdata enkelin, kauniin ja viattoman.
Mä sain tuntea hänen siipien kosketuksen, hennon viattoman.
Mä sain olla onnekas, tuo enkeli halusi olla lähelläni - läsnä.

Mä kuuntelin tuon enkelin ääntä, kauneinta mitä tiesin.
Mä katselin tuon enkelin silmiä, kauneimpia joita olin nähnyt.
Mä vain olin..... tuo enkeli lumosi.

Nyt hän on poissa, lähellä mutta niin kaukana.
Sivussa.... vaan silti toivon, että enkeli taas luokseni saapuu
ja siipensä ympärilleni levittää, antaa vierelleen tulla - edes hieman.
Siinä olisin, ystävänä enkelin - tuon kauniin ja viattoman!

Ja tietäisin, me kumpikin olisimme onnellisia!
Minä, koska minulla olisi elämässäni enkeli.
Hän, koska hänellä olisi yksi ystävä joka ei antaisi enkelille tapahtua mitään - ei mitään!
---------------------------------------------------------------

Heräsin epäuskoisena aamulla,
heräsin ja hikoilin.
Jokin oli yöllä minua häirinnyt, uniini tullut.... ne sekoittanut.
Jokin outo!

Heräsin, olin hikinen ja tuskainen.
Tuntui, etten yksin edes ollut - vaikka luonani ei ollut ketään.
Jokin oli minua yöllä vahtinut, vieressäni ollut - jälleen.
Jokin outo!

Heräsin, katselin ympärilleni ja mietin.
En sanonut ääneen, mutta silti tuntui että joku kuunteli.
Jokin oli kuitenkin läsnä, vaikka sitä en nähnytkään.
Jokin outo!

Uskaltaisinko nousta?
Uskaltaisinko elää ja olla?
Miksi en ole yksin, vaikka luonani ei ole ketään?
Mikä minua seuraa, mikä minua vahtii?
Jokin outo - vaan .... mikä?

Mietin, samalla selässä tuntien oudon hyväilyn, sipaisun kevyen.
Kiljaisin! Hyppäsin sängystä!
Joku varjo heilahti seinällä, en muuta nähnyt..... sydämeni takoi ja takoi.
Mikä täällä on, mikä?
Jokin outo!

Katseeni seikkaili ympäri asuntoa. Ei mitään!
Vain jotain rapusta kaikui, siitä en välittänyt.
Ja sitten se taas..... häivähti..... tuossa.
Jokin outo!




-------------------------------------------------------------------------












































































torstai 5. maaliskuuta 2015

Onko enää sitä, onko enää tätä - tai onko mitään muutakaan?

Pohjustus:
Viime viikkoina maailmaani on sekoitettu enemmän, kuin moniin vuosiin - ja se on oikeasti
paljon sanottu. Ne jotka minut tuntevat, voivat todellakin yhtyä noihin sanoihin.
Miksi ja miten ja kuka tai ketä, ne jätän tässä sivuseikaksi. Ne asiat eivät täysin kuulu kuin
esim. minulle. No on tässä jotain hyvääkin tapahtunut, mutta en vielä ole keksinyt - mitä....
---------------------------------------------------------------------

 Eräänä päivänä hän saapui luokseni, kuin enkeli taivaan.
Eräänä päivänä.... Oli vierelläni hymyillen, siipensä ympärilleni kietoen.
Eräänä päivänä, kauniina - vaan ei niin kauniina kuin hän itse!

Sain elää, sain olla onnellinen, sain ja sain antaa.
Kunnes...

Eräänä päivänä hän lähti luotani, siivet mustiksi muuttuneina.
Eräänä päivänä.... oli ollut vierelläni, hiljaa - siivet piiloon taittaen.
Eräänä päivänä, kylmänä - kuin hänen sanat sydämeeni osuvina!

Jouduin kärsimään, jouduin yksin jäämään, jouduin kuin kuolemaan...
Ja hän ei peräänsä katsonut, ei sanoilla viimeisillään lohduttanut
- vaan jo siivet avasi toisaalle...... ja minä jäin päivään kylmään, yksin. (J.L)
(tämä teksti löytyy eräästä toisestakin paikkaa, joten jos joku lukee sen esim.
toisaalla ja miettii, että onko tämä kopioitu niin omaani olen kopsannut, ei muiden!).
---------------------------------------------------------------

Nukahdin silmät kosteina, tyynyni märäksi kyynelillä sain.
Unissa levottomissa kierin, peiton alla pyörin..... rauhattomana vain.
Lopulta sieluni stopin sanoi, käski pysähtyä toviksi.
Antoi ruumiini nukkua, mieleni levätä... - edes tovin, pitkiin aikoihin.

Heräsin, ihmettelin että miksi oli olo erilainen!
Mietin, en ymmärtänyt.... aamu oli kuitenkin niin samanlainen....
Sydämeni kuiskaili, sieluni hyräili - hämmästelin niitä.

Ehkä sittenkin vielä tulisi eteen jotain....
- ei ehkä tänään, ei viikon päästä... mutta ehkä sittenkin.....
Ja tuo ajatus toiveena toi kasvoilleni hymyn - hentoisen.





 --------------------------------------------------------------------

Come on! Kuulin kutsun ja katsoin kohti suuntaa.
Come on!
Huuto kaikui..... useampaan kertaan.
Vaan en mä nähnyt ketään, en missään - mutta huudon kuulin: "Come on!"

Lähdin ääntä kohti, suunnan sinne otin, ääni vaikeni.
Pysähdyin!
Hetken hiljaista vain oli, sitten joku kuiskasi taas: "Come on!
Mun kehoni alkoi hiljaa väristä, sisältä....
kun en ketään nähnyt, vaan äänen kuulin. Silti.... - silti.... sitä kohti kävelin!

Lopulta joku vain hiljaa kuiskasi korvaani:
"Ei pidemmälle, jää tähän -pliis." Ja mä pysähdyin, mutta en tiennyt miksi!
Siihen vain jäin, tuntien kun jokin kietoutui ympärilleni, aavemaisen pehmeästi,
hiljaa minua hyväillen.

Oliko se? Ei, en uskoa voinut.... toivoin, mutta pelkäsin.
Suljin silmäni ja annoin tuon jonkin vain koskettaa, kietoa itsensä ympärilleni...
Ja siinä oli hyvä olla, oli tuo mitä tahansa... - minun oli hyvä olla.





 ------------------------------------------------------------------------

Sä päätit uskoa vain yhtä, vain yhtä - etkä minua kuunnellut.
Sä luulit tietäväsi paremmin, vain omissa ajatuksissasi.
Sä et nähdä osannut, et halunnut... miten paljon väärässä olit.

Sä kielsit hyvän, sä kielsit mut, sä kielsit sen minkä mä osasin!
Sä et antanut itsesi nähdä, et itsesi tuntea... sitä mitä olisit
voinut, jos olisit kuunnellut - antanut ajatustesi hetken pysähtyä
- kuunnella toista, pientä ja arkaa sydä'ntä.

Mä huusin epätoivoisena!
Mä yritin, sanoja vääriäkin käytin.... niitä yritin anteeksi pyytää....
korjata ja korjata, kertoa kaiken paremmin - kielellä sinun.....
Enkä muuta ikinä toivonut, en halunnut, enkä enempää yrittänyt
- kuin vain sulle hetkiä pieniä, ihania ja onnellisia.

Ja olla se ystävä sydämessäsi, kuka sinusta olisi aina tavallaan
huolta pitänyt, auttanut,  tukenut ja vienyt sinut välillä irti arjesta, tästä harmaasta.
Ja sitä mieli miehen tämän vain yhä toivoo..... eikä muuta, ei....
Vain että sä saisit edes välillä, välillä jotain.
------------------------------------------------------------------

"Tervetuloa maailmaan - se sinua odottaa!"
Huusi taivaalla joku, sen sisälläni kuulin.
"Tämä on kylmä paikka, sulle." Vielä sanottiin....
- en alkuun uskonut, en halunnut, luulin - kaiken kestäisin.

"Älä luukekaan, älä edes ajattele noin sä ollenkaan."
Sain neuvoja jostain, sisälläni äänien mulle sanovan.
"Sun on turha kuvitella, että sä nauttia saisit - ei et tässä elämässä!"
Kaikui syvällä kehossani kylmästi nuo sanat alastomat.

Aloin epäröimään, aloin pelkäämään - mietin, miksi en saisi...
- miksi en onnea kokea voisi, olla edes hetken auringonvalossa kirkkaassa?
Ja yrittää kun en muuta koittanut, kuin tehdä asioita pieniä, hyviä...
- hänelle - tai.....

"Sä kärsiä joudut, sielustasi herkästä! Sulle ei anneta, ei liikoja luvata,
et saa kuin muruja vaan, ne sun kohtalosi tulevat olemaan!"
Ja mä tajusin, ei mies olla saisi - tässä maassa toisille, herkkä sielultaan,
romantiikkaa tulvillaan - ja mä tajusin, elämän onnen hävisin.

------------------------------------------------------

Ehkä olen liian kiltti,
ehkä siniset silmät mä omistan.
Ehkä olen vain erilainen,
ehkä mielen herkän mä omistan.

Ehkä....

Ehkä en halua ikäviä asioita vain katsoa,
ehkä haluan iloa tuottaa...
Ehkä omistan epäreilun luonteen - itselleni,
ehkä en omaa tapaa myös itseäni muistaa.

Ehkä...

Ehkä silti toivon, että sinäkin sen huomaisit!
Ehkä sitä toivon, että saisin sinut näkemään.... sen, että
ehkä en todellakaan ole sitä, mitä näkeväsi luulit.

Ehkä....

Ehkä se päivä taas koittaa....
ehkä sen taas kokea saa, että ei tarvitse mieltä kalvaa.
Ehkä silloin sinut näkemään saan, mitä mies voi ollakaan!

Ehkä....

 ------------------------------------------------------