Joulun tarina - mallia 2025

 Hyvät lukijat. Tämä joulutarina poikkeaa varmasti tyyliltään aika paljon aikaisemmista kirjoituksistani. Jos uskallat / jaksat lukea tämän, niin kiitos siitä ja kaikenlaiset palautteet otan aina mieluusti vastaan.

------------------------------

MUUTTUIKO JOULUN KÄSITYS

Aamu valkeni jälleen hänelle samanlaisena, kuin mitä muutkin arkiaamut: Terävä herätysääni puoli seitsemän aikaan pärähti soimaan ja sai miehen nousemaan reippaasti ylös vuoteesta.Ensiaskeleet kohti työhuonetta ja läppäri auki. Nopeasti oli vilkaistava USA:n ja Aasian osakemarkkinat, sillä hänen eräs mottonsa oli ”kuka vartin viivyttelee, se viikolla myöhästyy” ja tätä omaa oljennuoraa hän oli työssänsä käyttänyt jo vuosia.

 Bisnes olikin hänelle kaikki kaikessa. Samalla kun hän silmäili Nasdaqin kursseja, keittiön suunnalta kuului niin tuttu kilahdus: Kahvinkeitin ilmoitti, että kahvi on valmista. Joka arki-ilta hän lataa kahvin valmiiksi ja ajastettuna keitin keittää hänelle juuri hänen makuhermoille soveltuvaa tummapaahtoista kahvia, joita hän ei tavallisten markettien hyllyiltä suostu ostamaan. Hän käveli keittiöön, kaatoi reilun kokoiseen kuppiin, lähinnä isohkoon mukiin, höyryävää kahvia ja palasi työhuoneeseensa. Pörssikurssit rullasivat näytöllä ja muutama mielenkiintoinen tapahtuma sieltä silmiin pistikin. Välittömästi hän laittoi viestiä luottomeklarilleen ja kehoitti ostamaan parin eri tahon osakkeita ja antoi ohjeistuksena vielä hintarajan sekä kappalemäärän. Hän tiesi, että hänen käyttämä meklari oikeastaan osaa odottaa ainakin parina kolmena aamuna viikosta häneltä juurikin jonkinlaista viestiä ja nopeasti sieltä tulikin viestiin kuittaus.

 Myhäilevänä hän joi kahvistaan puolet, laski kupin pöydälle ja suuntasi kylpyhuoneeseen. Oikeastaan pienestä spa-osastosta voisi paremminkin puhua, sillä löytyihän sieltä poreammeen ja hierovien suihkujen lisäksi tavallisen saunan lisäksi mm. höyryhuone ja jopa infrapunasauna.

Varsinainen iso saunaosasto hänellä oli rakennuksen toisessa osassa. Nopea, viileä suihku ja pehmeä Intialaista puuvillaa oleva kylpytakki ylle. Hän siirtyi makuuhuoneen vieressä sijaitsevaan pienempään huoneeseen, jonka yksi sivu oli puhtaasti vaatekaapeille omistettu. Jokaisella vaatekappaleella oli tarkkaan harkittu oma paikkansa. Hän pukeutui vaihteeksi Italialaiseen Loro Pianan pukuun, sillä päivällä tulisi yritysvieraita juurikin Italiasta. Hän ei halunnut pukeutua liian usein kaikkien yllä nähtäviin Armaneihin tms. sillä käyttämällä laatumerkkiä, jota eivät kaikki käytä, tekee jo pelkästään itsestään asiakkaiden silmissä arvokkaamman ja psykologisesti saa paremmat asemat liikeneuvotteluihin.

 Mutta miten tämä arkipäivä sitten kuitenkin erosi monista muista arkipäivistä? No kyseessä oli jouluaaton aatto! Hänelle se oli vain yksi päivä muiden joukossa, eikä hän edes ajatellut joulua. Vuosiin hän ei ollut joulua viettänyt, ei oikeastaan sen jälkeen, kun oli ryhtynyt kansainvälistä kauppaa tekemään työksensä. Tämä oli johtanut jopa siihen, että hänellä ei ollut edes perhettä. Vielä muutamia vuosia sitten hänen vanhempansa olivat elossa, mutta valitettasti heitäkään ei enää ole ja sisaruksia hänellä ei ole ainuttakaan.

Yhteen kolmesta puhelimesta oli kilahdellut koko aamun hyvän joulun toivotuksia ja hän suorastaan ähisi niille. Mitä ihmeellistä tässä ajankohdassa oikein on? Tosin hän oli myös kateellinen joillekin kauppiaille, jotka tekivät hyvää tiliä joulun aikaan. Vaikka hänellä oli ”mammonaa” vaikka kuinka, silti hän halusi sitä lisää, toisinaan tuntui jopa että keinoja kaihtamatta.

Hän avasi vielä television, jossa tulisi aamun talousuutisia, vaan syystä tai toisesta ohjelmapaikan oli vallannut jokin jouluteemainen ohjelma. Hän kirosi puoliääneen. Mieli musteni. Olisi ollut pakko saada infoa erään suomalaisen yrityksen uuden innovaation kehityksestä mainintaa, sillä jos uutinen siitä olisi positiivinen, hän käärisi pienessä ajassa useamman sadantuhannen euron voitot! Mutta kello tikitti ja hyvin suunnitellut aamurutiinit olivat lähes vesittyä tuon jouluohjelman vuoksi.

 Yllättäin hänen toiseen puhelimeen, siihen jonka kautta hän hoiti kotimaan bisneksiä, kilahti viesti ja heti perään toinen. –Ei kai vain jotain ”hyvää joulua ja blaa blaa blaa”! Hän nappasi puhelimen käteensä ja avasi viestit. Nämä olivatkin jotain aivan muuta! Eräs tärkeä liiketapaaminen olikin siirtynyt ja tuon liiketapaamisen, tai isohkon neuvottelun, uusi pitopaikka olikin erään yhteistyökumppanin huvila kaukana Lapissa. Viestissä oli tarkat ohjeet, uusi aikataulu ja tietenkin tuon huvilan sijainti. Hän tosin muisti paikan viime kesältä, jolloin siellä vietettiin ns. vapaamuotoista bisnesviikonloppua, jolloin hieman rennommissa merkeissä tehtiin kauppoja Brasilialaisten kanssa. Nämä tosin valittelivat säätä, koska heille +26 astetta oli liian viileätä ja sauna taas oli liian kuuma.

Hän soitti toiselle sihteerilleen, joka ei yllättynyt siitä, että vaikka työaika ei vielä ollut edes alkanut, niin tehtäviä sateli. Sihteeri sai tehtäväkseen järjestää miehelle nopeasti lennon kohti Lappia ja samalla ilmoittaa pohjoisen toimiston kavereille, että laittaa hänen autonsa siellä valmiiksi ja tuovat sen kentälle. Tähän sihteeri tosin ehti sanoa, että toimisto on jo kiinni ja aukeaa vasta loppiaisen jälkeen ja tuo oli sovittu jo kolme viikkoa sitten. Mies kirosi. Nyt hänen pitäisi siis vuokrata auto. – Mutta tehän voitte taksilla ajaa toimistolle ja hakea itse autonne tallista. Sihteerin vihje oli toteuttamiskelpoinen ja näin hän päätti toimia.

Jo yhdeksän jälkeen hän istahti lentokoneen penkkiin ja matkasi kohti Rovaniemeä. Aika olisi rahaa ja hän halusi olla perillä ennen kuin ulkomaiset vieraat ehtivät maisemiin. Nopeasti Rovaniemen kentältä taksi alle ja toimistolle, josta hän kävi hakemassa vain auton avaimet säilöstä ja sitten talliin. Matkatavarat kyytiin, tallin ovi auki ja sitten vain navigaattori päälle ja suuntima kohti huvilaa, jonne kuitenkin oli matkaa muutama sata kilometriä. Matkalla hän otti pari puhelua mm. sihteerilleen sekä liikekumppaneilleihinsa. Sihteeri sai ohjeet siirtää parit tehtävät seuraavalle viikolle, sillä hän ei mitään joululomia pidellyt. Liikekumppanit taas olivat osin joulufiiliksissä, eivätkä täysin ymmärtäneet miehen kovaa tahtia jopa näin joulun aikaan, vaikka tunsivat tämän jo useiden vuosien ajalta.

Matka eteni ja isolta päätieltä piti kääntyä hieman pienemmälle kantatielle. Lunta oli sadellut hiljalleen lisää ja auton lämpömittari näytti, että ulkona pakkasta oli hieman yli 20 astetta. Auton sisällä oli sopivan lämpöistä, joten pakkanen ei miestä surettanut….. mutta yllättäin auto tärisi ja heilahti ja hän huomasi ajaneensa ojaan, syvälle hankeen. Muutama terävä suomalainen ”sivistyssana” halkoi pohjoisen ilmaa. Hän heitti pakin päälle, tallasi kaasun pohjaan ja yritti vauhdin avulla riuhtaista auton ulos ojasta, mutta pyörät vain sutivat.

Kirosanojen tulva vain yltyi, hän tempaisi auton oven auki ja hyppäsi ulos autosta. Auto oli hieman kallellaan hangessa, osin ojaan painautuneena. Hän tajusi, että ilman apuja tuosta ei matka jatkuisi, joten ei muuta kuin puhelimella apuja soittamaan. Ei muuta kuin numerotiedustelusta kyselemään hinausfirmaa ja sellaiseen puhelu yhdistettiinkin.  – Njoo tuosta kun kuski on saanut nuo pari edellistä ajoa hoitanut, niin pääsee tulemaan. Pari kolme tuntia ja sitten sinne. Tämä ei tietenkään kelvannut miehelle, joka päätti yrittää toisesta firmasta. Tosin sieltä annettiin vielä ikävämpi uutinen, sillä turisteja ja joulukiireitä oli niin paljon, että hinausfirmojen autoilla oli kyllä kiirettä joka puolella. –Mutta siis minä kun en ole mikään tavallinen turisti! Hän rähisi puhelimeen, tosin sillä ei ollut mitään vaikutusta, ainoastaan se, että toisesta päästä lopulta laitettiin puhelin kiinni.

Tämä ei kelvannut miehelle, joka päätti järjestää itsellensä apua ja nopeasti. Hän asteli kohti autoa ja samalla yritti soittaa sihteerilleen, kun liukastui ja puhelin lähti komeassa kaaressa kohti hankea ja jonnekin useamman metrin päähän humahti lumen sekaan! –Ei helvetti! Nyt hän kirosi myös sitä, että oli jättänyt poikkeuksellisesti kaksi muuta puhelintaan kotiin työpöydällensä, koska ei halunnut tätä liiketapaamista minkään ulkopuolisen pääsevän häiritsemään liikoja. Nyt niistä olisi ollut apua! Hän yritti kahlata lumihangessa ja etsiä puhelintaan, mutta tajusi tehtävän ylitsepääsemättömäksi. – No niin just´! Kirosanojen tulva täytti ilman. Ei auttanut muu, kuin pohtia vaihtoehtoja: Jäädäkö istumaan autoon ja toivoa, että joku eksyy tuolle pienelle kantatielle ja auttaisi häntä, tai sitten hän yrittäisi omin käsin kaivaa autoa ylös ojasta. No käsissä olevat nahkahansikkaat eivät olleet ehkä parhaimmat ”työkalut” tuohon tehtävään ja autosta ei minkäänlaisia apuvälineitä löytynyt. Lopulta hän päätti, että lähtee kävelemään tietä eteenpäin, koska muisti että ajosuunnan suunnalla ei hetkeen ollut yhtään taloa nähnyt.

Pakkanen alkoi nipistellä miehen mieltä ja kasvoja, kun hän oli kävellyt jo mielestänsä pienen ikuisuuden lapin maisemissa, kunnes yllättäin näki jokusen sadan metrin päässä pientä valonkajoa. Olisiko se asutusta? Tosin mieleen ehti hiipiä ajatus siitä, että hän näkee jo harhoja. Mutta mitä lähemmäksi tuota valonlähdettä hän käveli, sen vakuuttuneempi hän oli, että tuo valo tulee jostain talosta. Lopulta hän olikin erään rakennuksen läheisyydessä havaiten, että paristakin ikkunasta kajasti kaamoksen hämärtyvään iltapäivään valoa. – Vihdoinkin! Muuta hän ei sanonut.

Mies käveli ovelle, koputti varovasti ja sitten hieman reippaammin. Hetken kuluttua hän kuuli askelia, jotka lähestyivät ovea ja sen avasi melkoisen isokokoinen rouvashenkilö. Mies sai varovasti sanottua, mikä oli vialla ja näki kuinka tuo nainen mittaili ja mielessään arvosteli häntä. – Kauko, täällä olisi tällainen yks´ sellainen Helsingin herra, jolla on hieman ongelmia autonsa kanssa. Hetkisen kuluttua ovelle asteli vieläkin isokokoisempi mies ja hänen elämää nähneet tuulen tuivertamat kasvot kertoivat sanattakin, että ei kannattanut alkaa selittämään mitään epämääräisiä tai puhumaan palturia. – Jaahas ja on lähdetty sitten parhaimmat päälle kairalle kulkemaan ja tietenkään ei parempaa ollut laittaa päälle. Tuo isokokoinen Kauko virkkoi.

Pienen tuumailutauon jälkeen hän kuitenkin virkkoi, että eihän ketään tuonne tielle jätetä, eikä nyt varsinkaan jouluna! – Odotahan meillä täällä sisällä, siellä on porokeittoa tarjolla. – No eenhän… tai no oikeastaan, kiitos kyllähän lämpöisessä voisinkin hetken olla. Mies astui varovasti sisälle taloon ja huomasi, että peremmällä ruokapöydän ääressä istui kaksi aikamiehen ikään ehtinyttä perheen poikaa ja perheen nuori kaunis tytär, joka kylläkin oli selkeästi jo täysi-iän kynnyksen ehtinyt ylittää. – Tässä meidän pienokaiset. Tulivat tuossa aamusella meille joulua viettämään. Talon emäntä virkkoi jatkaen sukuselvitystä. Isäntä vinkkasi pojille, että eiköhän lähdetä ja pyysi mieheltä auton avaimet. –Ei siellä kaikkia tarvita, sinä syöt nyt kuule soppaa ja lämmittelet. Me kyllä hoidetaan auto tänne. – Mutta kun puhelinkin meni….. Mies soperteli ja kertoi, miten se oli saanut ns. siivet selkään ja hukkui hankeen. Se sai koko perheen nauramaan niin, että jopa isännältä valui vedet silmistä! – No katsotaan. Mutta ei täällä puhelimet kuule toimi aina muutenkaan, että älä sinä kuule yhdestä kännykästä nyt huolissasi ole.

Kolmikko lähti ja mies jäi taloon saaden ruokapöydän ääreen seuraksensa perheen äidin ja tuon tyttären, joka istahti miestä vastapäätä tätä tarkasti tummilla silmillään tutkiskellen. - Niin mitäs tällainen herra oikein tekee? Tytär uteli ja tuijotti miestä herkämättä. Tämä vastasi Tämä vastasi parhaan taitonsa mukaan, mutta tajusi kakistelevansa. Jotenkin tuo nainen sai hänet hieman hämilleen ja vaivautuneeksi. – Älä nyt hyvä mies punastu! Perheen äiti virkkoi, kun näki miehen vaikean olotilan. – Se on tuo meidän Taru tällainen utelias, kun ei ole oikein sitä omaa miestänsä vielä täältä mistään löytänyt, vaikka moni hänet kyllä ottaisi. On hieman tiukka, mutta on sitten vain tullut äitiinsä.

Mies lusikoi porokeittoa ja vastaili varovasti, miten osasi ja toivoi, että nuo kolme herraa tulisivat mahdollisimman nopeasti paikalle tuoden hänen autonsa ja parasta olisi, että jopa puhelimensa. Aika kului ja lopultakin nuo kolme miestä saapuivat takaisin ja yksi heistä ajoi miehen auton pihaan. Etupuskuri oli selkeästi saanut ”kipeää” ja oikeanpuoleinen etukulma myöskin pikkuisen rypyssä, mutta muuten auto oli täysin moitteettomassa kunnossa. Miehet astelivat sisälle ja puistelivat lumia takeistansa eteisessä. – Se on kuule sillälailla, että ei tuollaisella kaupukiin tarkoitetuilla laatikoilla täällä kairalla ole mitään asiaa. Ei noilla kunnolla täällä pärjää! Mies tajusi, että parempi kuin ei sano vastaan. – No niin, aivan… tuota mitenkäs tästä nyt sitten selvitään? Tietenkin tuon vaivannäön korvaan. – Kaikki viisi katsoivat miestä kuin haamun nähneenä. – Siis ei tässä mitään rahoja kuule olla vaatimassa. Sitä paitsi nyt alkaa olla niin myöhä, että jääppä tänne yöksi, niin virkeänä on mukavampi aamulla ajella eteenpäin. Mies yritti vastustella ja koitti selittää, että hänellä on liikeneuvottelu edessä ja kertoi vielä, mihin hänen piti lopulta ajaa. – Jaa että sinne herrojen maille! Kuule, sinne on täältä vielä parikin mutkaa odottamassa, niin siis teidän tapaan sanottuna sellaiset… odotas, 80 kilometriä.

Mies huokaisi. Hän olisi auttamatta myöhässä tai jo oikeastaan myöhästynyt tuosta liikeneuvottelusta. – Mutta kun pitäisi saada sanaakin sinne. Talon isäntä asteli tuvan puolelle ja nappasi erään piirongin päältä VHF-puhelimen ja pisti sen päälle. – Tuomo, onko Tuomo kuulolla? Hetkisen hiljaista ja pientä rätinää, sitten kuului Tuomon vastaus, että täälläpä hän. Kauko kertoi, että pitäisi saada sanaa yhdelle herrojen talolle yhdestä Helsingin herrasta. No Tuomo huuteli, että hänpä tässä kelkalla on sopivasti matkalla, niin koukkaa sieltä, eihän se nyt tee kuin jonkun parikymmentä kilometriä mutkaa.

Mies kuunteli ihmetellen tuota puhelua. – Siis lähteekö tuo Tuomo tosiaan…? – Juu tottakai, mitä sinä hyvä mies noin hölmöjä utelet! Toinen pojista totesi. Tosin koko perhe tajusi siinä samassa, että eipä sitä tuollaisen etelän-ihmeen elinpiirissä tällaisia apuja toisille juuri annettu, ei ainakaan ilman korvauksia tai vastapalveluksia. –Se teidän maailma on niin kylmä verrattuna meihin. Perheen tyttären sanat löivät miestä, kuin tylsän kirveen hamara takaraivoon. – Eikös täällä ole kylmempää? Mies vastasi, vaan tajusi samassa että tuo nainen tarkoitti ihmisten kylmyyttä.

-Me oltiin tuossa hieman alkamassa istumaan iltaa ja nauttimaan muutamaa tujumpaa mukillista. Varmaan sellainen sinullekin maistuu, vai syljetkö lasiin? Emäntä kysyi. – Eeen, en minä nyt niin hirveästi ota, mutta kiitos voisihan sitä hieman. Näin sitä koko kuuden hengen joukko istahti alas ja emäntä tyttärensä kanssa tarjoili juomia. Tyttären katse oli muuttunut hieman veikeäksi ja tämä jopa hymyili miehelle.

Ilta eteni ja mies joutui kertomaan perheelle oman tarinansa. Nämä olivat jopa kauhuissaan siitä, että kuinka joku voi olla ajattelematta joulua ja elää vain bisnes ja raha mielessään. Mies yritti parhaan taitonsa mukaan kääntää asiat omaksi edukseen, vaan aika heikolla menesyksellä, sillä kaikki hänen lausumat argumentit perhe pystyi hyvinkin järkevästi kumoamaan. Pikkuhiljaa illan edetessä ja mukien tyhjentyessä alkoi mieskin ymmärtämään, että hän ei ollut vuosiin ollut niin rentoutunut kuin mitä hän oli juuri tuona iltana tämän perheen parissa. Yllättäin hän jopa huomasi nauravansa aivan spontaanisti ja avoimesti! Lopulta tosin kaikki hyvä päättyy ja perheen isäntä alkoi juttelemaan, että se olisi aika sitten siirtyä yöpuulle. Jossain vaiheessa äiti ja tytär olivat käyneet laittamassa miehelle yhteen pieneen huoneeseen vierassängyn. – Tuo oli ennen minun huone, mutta nyt voin hyvin nukkua sohvalla. Tytär kertoi ja vaikka mies yritti ehdottaa vaihtokauppaa, ei tytär tuohon suostunut.

Lopulta yö ja hiljaisuus laskeutui taloon. Aattoyön pakkanen paukahteli hieman ja taivasta koristi revontulet. Mies katseli sängyllä maatessaan ulos ja mietti, miten onnelliselta tämä perhe oikein kuulosti ja vaikutti….. vaan ajatuksen katkaisi pieni oven narahdus…

Mies säpsähti, mutta kuuli sitten hiljaisen kehoituksen – Hys…….! Hän näki kuun kajossa, kuinka aivan sängyn vierelle tuli joku. – Älä sano mitään, mutta jos sulla on kylmä niin tässä olisi vielä hieman lämmikettä. Mies nosti hieman katsettaan ja näki perheen tyttären, jolla oli käsissään kaksi mukia, joista toisen hän tarjosi miehelle. – Älä luule kuule mitään! Mutta tämän mä halusin juoda ihan kahdestaan. Tytär kuiskasi ja sai miehen vain nyökkäämään hiljaa.

Muutaman sanan he vaihtoivat pimeässä, vain kuun valon ja revontulen kajon valaisemassa huomeessa. Lopulta tytär otti mukit,  laski ne hetkeksi pöydälle, otti miehen käsistä kiinni ja suuteli tätä nopeasti. – Nyt hyvää yötä! Nappasi mukit ja poistui. Mies ei pystynyt sanomaan muuta, kuin ”samoin” kun toinen oli jo mennyt. Mitä tässä oikein tapahtui? Hän kysyi itseltään. Ei tällaista hänelle ennen…Ja hetken kuluttua hän jo nukkui hymy huulillansa.

Kun hän heräsi, kuuli hän talosta monenlaisia ääniä. Joku outokin miesääni sieltä kuului. Nopeasti hän pukeutui, avasi huoneen oven ja näki, kuinka useampi silmäpari tuijotti häntä. - Kas se meidän ”aamuvirkku” vieraskin heräsi! Emäntä naurahti. Vieressä seisoi vieras mies paksu palttoo päällänsä. – Jaa että tämä herra. No joo, tuota teille piti tulla sanomaan, että jotkut virentsen… - Se on Firenze! Tytär korjasi. – Nii joo virentsen pojat oli laittaneet viestiä teitille, että he halusivat jouluna nähdä Joulupukin ja ovat siellä pajakylässä siellä Rovaniemellä, olivat jo eilen tai oliko se toissapäivänä, matkustaneet sinne. Olivat antaneet sitten tälle tuota… hetki, mitäs tässä lukee (tuo mies tihrusti paperia käsissään), niin joo jonkun Panettonen sille pukille siellä.

Mies tajusi tehneensä aivan turhan reissun lapin erämaahan ja oli juuri alkamassa kiroamaan ääneen, kun tajusi ja muisti, mitä kaikkea olikaan saanut kokea vastoinkäymisistä huolimatta. - Mutta miksi he eivät ilmoittaneet minulle mitään, tai kenellekään? Tuo vieras mies virkkoi hitaasti, että kai heillä on ollut niin hauskaa ja ovat nauttineet joulusta, että ei sitä nyt jokaista pikkujuttua voi muistaa. Tuon sanottuaan vieras kiitteli vielä emäntää kahvista ja poropaistista ja toivoi, että hänen tuomat tuomiset kelpaavat yhtälailla. Emäntä hymyili ja kiitteli. Vieras poistui ja kohta ulkoa kuuluikin moottorikelkan kaukaisuuteen katoava ääni.

Toinen perheen pojista oli istunut sohvalla hiljaa ja nyt tämä avasi suunsa. – No mitäs nyt meinaat sinä sitten tehdä? Ei taida ne eilen mainitsemasi bisnekset edetä. Mies raapi päätänsä, hän ei tiennyt mitä sanoa. – Mutta hei, älä sinä sitä murehdi, nyt on kuule jouluaatto ja meillä on kyllä tilaa täällä ja eiköhän sinunkin ole aika päästä kunnon saunaan. Poika jatkoi, saaden veljeltänsä hyväksyttäviä nyökkäilyjä sanoillensa. Samaan aikaan sisälle tulivat isä ja tytär ja kuulivat juuri tuon viimeisen lauseen. - No tottakai, saunaanhan sinä lähdet. Älä kuule yhtään yritä! Se on jouluaatto ja me emme voi kuule sinua nyt mihinkään matkaan laittaa, ehei. Isäntä puolileikillään ”jyrähti”. Tuota kuunnellessaan mies huomasi samalla tyttären ovelan katseen häntä kohtaan ja samassa hän muisti edellisen yön salaperäisen, nopean, suudelman. Ehkäpä tässä olikin sitä jotain outoa Lapin ja Joulun taikaa!

Niin aatto eteni ja sujui….. saunoen, syöden, nauraen ja ilakoiden. Vasta muutaman päivän kuluttua mies ajeli Rovaniemelle tavaten Italialaiset vieraat, jotka olivat nauttineet Joulusta täysin siemauksin muutaman päivän. Ja liiketapaamisen jälkeen mies lähti ajelemaan….. takaisin kairaan ja tuon perheen luo, sillä siellä oli myös jokin, joka oli saanut hänet ymmärtämään, että elämässä on paljon muutakin kuin raha ja ahneus….. ja sen herätti yksi suudelma.  Hyvät ystävät, muistakaa – elämässä on paljon pieniäkin asioita, joista kannattaa nauttia.

Pieni matkailutarina Riikasta

En ole todellakaan aikoihin mitään tänne kirjoittanut, joten nyt päivitetään hieman tätäkin puolta. Nyt olen tosin asiallisemmalla linjalla ja kerron hieman Latvian pääkaupungista Riikasta tavallisen matkailijan silmin, joten tervetuloa mukaan lukuhetkeen.

------------------------------------------------------

Riika, tuo Latvian pääkaupunki asuttaa reilut 620 000 asukasta alueelleen. Kaupunki sykkii ainakin kesäisin ja on nostanut viime vuosien aikana profiiliaan matkailijoiden silmissä. Riika nojailee Daugava -joen vierellä (meillä joki tunnetaan myös nimellä Väinäjoki) ja sen vanha kaupunki onkin muodostunut melkoiseksi turistien pyydykseksi.

Edellinen kokemukseni Riikasta on jo useamman vuoden takaa ja tuolloin oli jo havaittavissa se tosiseikka, että kaupunki haluaa haalia lisää turisteja kaupunkiin. Erilaisia terassiravintoloita ja kahviloita oli jo tuolloin melkoisesti, mutta nyt vuonna 2025 niiden määrä oli suorastaan räjähtänyt käsiin! Mitä Riika sitten tarjoaa matkailijalle? Meille härmäläisille Riika tosin näyttäytyy Tallinna 2.0 tyylisenä kaupunkina, sillä kaupungeissa on paljon samaa, mitä turisteille tarjotaan. Tietenkin eroavaisuuksia on ja niitä kannattaakin metsästää.

Mutta samankaltaisuuksia: Tallinnasta löytyy meille suomipojille ja -tytöille ihan härmäläisittäin nimettyjä baareja, niin eikös Riikasta tule vastaan Karjala -baari eräältä kadulta vanhasta kaupungista. Voitte tietty arvata, minkälaista asiakaskuntaa baarissa kävijät pääsääntöisesti ovat (huomioni perustui ovelta katsastamiseen ja terassiväen tarkasteluun muutaman kerran ohi kulkiessa). Sitten on samantyylisiä terassiravintoloita, joiden ruokalistat olivat lähes identtisiä toistensa kanssa, vain ravintolan nimi ja listoilla esitettävien ruokien annoskuvat ja tekstit hieman vaihtuivat. Valtaosalle nämä tuntuivat riittävän mainiosti, eikä siinä mitään, jos haluaa mennä siitä, missä aita on matalin. Myönnän, että itsekin tuli sorruttua kerran selkeästi tällaiseen kesäravintolan terassipalveluun, kun ei enää jaksanut kulkea +27C lämmössä eteenpäin. No tuolla kerralla tosin onni oli myötä ja tilaamani kevyt eväs oli oikein kelvollinen hinta-laatusuhteeltaankin.

Mutta, onneksi vanhakaupunki tarjoaa myös yllätyksiä, positiivisesti. Esim. ravintola Rozengrals vie asiakkaan kauaksi keskiaikaan Rozengrals  Paikka on rakennettu vuosisatoja sitten viinikellarina toimineeseen paikkaan, joka oikeasti sykkii vanhaa elämää. Ruokalistan herkkujen reseptit ovat haettu myöskin vuosisatojen takaa, eli jos haluat syödä perinteisesti pitsaa tai burgeria, jatka matkaa! 

Ruoka on jotain aivan erilaista, mitä yleensä tulee syötyä ja itsekin yllätin nauttivani lampaan kanssa jotain outoa, mikä ei edes kunnolla avautunut, mitä suuhuni laitoin, mutta hyvää oli. Tuonne kannattaa varata pöytä, sillä paikka on selkeästi suosittu ja mikä parasta: Kaikenlaiset kaljaörisijät ja känniääliöt loistivat poissaolollaan. Palvelu mainiota, eikä erikoisuuksista huolimatta ravintola ole edes mitenkään kallis - edes tällaiselle tavalliselle kaduntallaajalle.

Mutta palataanpa tuolta maanpinnalle! Vanha kaupunki sisältää muutaman pienen aukion, jotka ovat valjastettu ainakin kesäisin kesäterasseille. Monissa niistä on tarjolla myös live-esityksiä ja bändit sekä artistit & trubaduurit osaavat todellakin hommansa. Oli mukava vain hiljaa kulkea ja kuunnella esim. yhtyettä, joka oli tehnyt kevyitä lounge-versioita mm. Donna Summerin "Hot Stuff" hitistä, tai Bruce Springsteenistä jne. Sitten saattoi jo seuraavan ravintolan terassiartisti soitella akustisesti Billy Joelia, Nat King Colea, CCR:ää, Beatlesia, Elvistä jne.! Harmi, että harvemmin yleisö, eli asiakkaat,  vain huomioivat  näitä taitureita. Musiikista voin sanoa vielä sen verran, että kaupungin pääkadun alittavissa jalankulkutunneleissa soitti usein katusoittajia, kuten myös muutamissa paikoissa katujen varsilla, eikä mitään "kerjäläinen" hanurilla -tasoa, vaan todellisia osaajia. Eipä ihme, että kolikot kilisivät esiintyjien kuppeihin.

Tietty majoittuakin tuolla pitää! Kaupungissa on melkoinen määrä hotelleja ja runsaasti myös vuokrattavia huoneistoja, joiden hintataso kuulemma ei ole mitenkään päätä huimaava. Itsellä tällä matkalla hotelliksi valikoitui hieman arpomalla Rixwell Rixwell Old Riga Palace Hotel. Hotelli mainostaa, että se sijaitsee hieman piilossa vanhan kaupungin laitamilla ja se on totta se. Tuon hotellin kulmilla ei tällä hetkellä ole oikein mitään aktiviteetteja, mutta eipä sieltä ollut kuin parin minuutin kävely sitten keskelle elämää ja tohinaa. Hotelli antaa itsestään kuvan, että se on 4:n tähden hotelli, mutta rehellisyyden nimissä 3 on oikea laatumääritelmä. Hotelli on avattu v.2009, mutta rakennus itsessään on paljon-paljon vanhempi. Paikkaan on pyritty saamaan tietynlaista vanhaa tyyliä ja eleganssia, mutta ei-ei-ja-ei, samanlaista linjaa olen nähnyt myös Tallinnassa ja taas pamahti se arvioni Tallinna 2.0 päin kasvoja! Huone oli pienehkö, ilmastointilaite sentään pelasti paljon, tosin siitäkin tuntui yhtenä päivänä "hönkä" loppuvan, sillä lämmintä riitti ja kun hotellihuoneiden ikkunoita ei saanut pitää auki päivisin (kirjallinen ohjeistus, että ikkunat sai avata vasta klo 18 jälkeen), niin siinä sitä sitten tovin sai "sulaa", kun oli ensin tirisytellyt rasvojaan kaupungilla kävellessä.

No, hotellin aamiainen oli toimiva, tosin hieman jopa raskas. Meille suomalaisille tuo kahvi kun on pyhä asia, niin se oli aamupalalla mainiota, verrattuna useampaan paikkaan kaupungissa. Kahvit olivat kaikkialla automaattikahvia ja kun halusi mustana, niin aina oli tilattava americano, muuten myyjällä saattoi mennä sormi suuhun. Tosin, kyllä sitä muitakin juomia tuli juotua ja tulipa löydettyä ravintola, jossa oli viskejä niin runsaasti, että juomalistalla ne oli eritelty ensin valmistusmaan mukaan, sitten skottilaiset vielä erikseen valmistusalueen mukaan ja oliko singlemalt vai blended kyseessä. Taivas! Jossain baarissa saattoi saada viskin viidellä eurolla ja siitä ylöspäin aina reiluun pariin sataan euroon per annos ja useammassa paikassa se annos oli 5cl eikä meille tuttu 4cl.

Oluiden hintoja en katsellut, koska ne eivät edelleenkään minua juuri kiinnosta. Paikallisia panimoita ja niiden tuotteita oli kuitenkin hyvin tarjolla, mutta tietenkin myös maailmankuuluja merkkejä. 

Hintataso: No kaupungin hintataso on joissakin asioissa ihan samoissa, mitä meillä. Jotain löytyy halvemmalla ja jostain saat maksaa jopa enemmän, kuin kotimaassa. Tästä esimerkki on esim. marketeissa kahvipakettien hinnat: Pahimmillaan yli 17 euroa paketista! Siinä on mokalla hintaa. Hygieniatuotteet eivät ole juurikaan eri hinnoissa, kaupungissa eniten näkyy Maxima ja Rimi -kauppaketjujen liikkeitä ja niistä voi tehdä todellakin hyviä löytöjä, oli kyse esim. alkoholista tai vaikkapa makeistuotteista. Tupakkatuotteet ovat hieman edullisempia, kuin täällä ja ainakin Rimistä sai savukkeita hieman fiksummalla hinnalla, kuin joistakin kioskeista (ei, en polta edelleenkään).

Kulkeminen kaupungissa on vaivatonta, kunhan jalkoihin on laittanut kunnon kengät. Unohtakaa trendikkään tasapohjaiset läpsyttimet ja korkkarit, niillä tuhoatte jalkanne! Mukulakivillä kävely pistää nopeasti tällaiset "sankarit" miettimään kenkäostoksille siirtymistä. Mutta jos ja kun haluaa pois vilkkaasta turistirysästä, eli vanhan kaupungin hälystä, kannattaa napata taksi ja suunnata johonkin kaupungin kauppakeskuksista. Itse päätin tutustua keskustassa sijaitsevien Stockmannin, Origon, Galleria Rigan ja Galerija Centrs:in lisäksi käydä Akropole Riga -ostoskeskuksessa. Akropole Riga joka sijaitsi pienehkön taksimatkan päässä keskustasta. Kauppakeskuksen erikoisuus on luistelukaukalo keskellä ostoskeskusta ja kuka tahansa sai mennä vuokraamaan itsellensä luistimet ja mennä x-ajaksi tekemään taitoluistelukuvioitaan jäälle. Hintaa en käynyt kurkkaamassa. Itse kauppakeskus on valoisa ja tyylikäs, monenlaisia liikkeitä ja useita ravintoloita, kuten näissä on aina tapana. Parasta oli se, että aivan samanlainen taustapauhu ei ainakaan tuolloin soinut, mitä täällä härmälandiassa "saa" kokea kun menee johonkin kauppakeskukseen. 

Turisteja muuten kyllä houkutellaan lukemattomilla matkamuistomyymälöillä ja Riga Palsamia tarjotaan useammissakin puodeissa. Hinnoissa on selvästi turistilisää! Itse onneksi löysin jopa mainion musiikkiliikkeen. Randoms musiikkiliike löytyy vanhankaupungin sivulta. Suosittelen!

Mutta sitten taksit! Kaupungissa toimii useita asiallisia taksifirmoja ja erään tällaisen kyydillä matka lentokentältä hotellille tulikin suoritettua. No reilu vartin matka ja 30€, eli aika meidän hinnoissa. Nyt moni huutaa, että "miksi et käyttänyt Bolttia?" Ai-van, tuo pitikin ottaa verrokiksi. Tällaisen taksifirman auto oli tuorehko, siisti, sopivan viileä ja kuljettaja kantoi matkalaukut hotelliin sisälle saakka, eli palvelu pelasi. Sitten verrataan Bolt -kokemuksiin: Autot kolisivat, ei ilmastointia, toisessa kuski soitti musiikkia sellaisella volumella, että aloin epäillä olevani rock-konsertissa. Hiljensi ääntä pyydettäessä ja tuhisi. Matkojen hinnat siinä kympin kulmilla ja lentokentälle pääsi 15€ hintaan, mutta kyytien taso jätti kyllä toivomisen varaa. Itse toivon kyllä lomallani asioiden toimivan edes jossain määrin ja Bolt ei saanut minsuta vieläkään ystävää. Niin. lentokentälle kulkee myös bussi, jolla olenkin joskus myös matkannut ja lippu siihen ei montaa euroa maksa, mutta ne bussit nyt ovat yhä, mitä ovat.

Nähtävää kaupungissa riittää! On museoita, on kirkkoja ja on aktiviteetteja. Eräs varmaankin lähes kaikkien turistien suosima on jokiristeily, jossa tuli taas käytyä. Pikku purtilo lipuu hiljalleen ensin pienellä joenuomalla, josta siirtyy Daugavalle, mistä sitten lopulta palataan pienelle joelle. Matka kestää n. tunnin ja kesällä 2025 hinta aikuiselta on 20€. Mutta jos haluaa katsella kaupunkia hieman erilaisista kulmista ja nauttia tovi kiireettömästä menosta, tämä on mainio pikku kokemus.

Jos haluatte erottua normaaleista turisteista, niin ei sinne Jurmalaan esim. tarvitse lähteä. Kaupunki tarjoaa kyllä nähtävää ja itse koin ahaa-elämyksen, kun huomasin, että pari korttelia kun jaksaa kulkea Vapauden muistomerkin taakse, on aivan erilaisessa Riikassa ja se on sitä aitoa Riikaa se. Eipä ole turisteja pyörimässä jaloissa ja erilaisia liikkeitä, sekä pieniä mukavia ravintoloita ja kahviloitakin löytyy sopivasti. Sinne ehdottomasti seuraavalla kerralla unohtaen kokonaan vanhankaupungin kulmat, koska se "Tallinna 2.0" on kuitenkin liiaksi samanlainen, mitä verrokkinsa - palvelujen osalta. Kuvattavaa tosin löytyy niin vanhasta kaupungista, kuin muualtakin, eli silmät auki.

Mutta joskus matkalla iskee hätä ja silloin on etsittävä lähin WC ja ne voivat olla aika kokemuksia. Jopa kauppakeskuksessa, tai lentokentälläkin, wc voi olla sellainen, että ensin pitäisi siivota vartti, ennen kuin voisi kankkunsa pöntölle asetella. Vastavetona tietty on siistejäkin paikkoja, mutta yleinen siisteystaso, mikä kaupungissa on muuten parempi kuin meillä, ei aina vessoihin saakka ole yltänyt. Niin ja joskus kaupungissa "tuoksahtaa" hieman..... eau de tunkio..... Niin ja vahvaa tuoksua on tietty tarjolla myös kaupungin keskustorilla, jossa myös Zeppeliini-hallit sijaitsevat. Sieltä voi löytää melkein mitä tahansa ja varsinkin erilaisten kojumyyjien värikkäiden myyntipuheiden kohdalla kannattaa olla tarkkana. Sieltä voi tosin yllättäin löytää vaikka mitä, kunhan jaksaa kierrellä.

Ihmiset ovat pääosin ystävällisiä. Kaupunki ei ole sen turvattomampi, tai turvallisempi, kuin täälläkään kaupungit. Tietty se, millaisen kuvan annaat itsestäsi, varmasti myös kertoo mahdollisille taskuvarkaille ym. että kannattaako kaveri kääntää vai ei. Humalaisia... no muutama jokaisena päivänä ja valtaosa niistä oli paikallisia elämänkoululaisia ja alkoholisteja, turisteista muutaman hieman hiprakassa olevan näin ja tässä onkin selkeä ero esim. Tallinnaan, missä taas humalaisia "poroja" näkee runsaasti. Riikassa matkailevat ovat selkeästi siistimpiä (valtaosa), vaikka kyllä nytkin melkoisia ryysyläisiä (ja ne kaikki olivat suomalaisia) näki katukuvassa. Minusta se on kohdemaan asukkaiden halventamista, jos liikutaan paskaisissa ja reikäisissä vaatteissa. Investoikaa nyt edes pariin puhtaaseen t-paitaan ja housuihin. 

Riikaan pääsee näppärästi. Lento esim. Helsingistä ei kauaa kestä. Baltic Air lentää jatkuvasti tuota väliä ja lentojen hinnat eivät ole mitään mahdottomia. Koneet olivat siistejä ja lennot tasaisia. Myös Finnair lentää kaupunkiin. Jotkut tietty matkustavat tuonne omalla autolla, kunhan ovat ensin laivalla seilanneet Tallinnaan ja sieltä sitten eteenpäin. Yhtäkaikki, tutustumisen arvoinen kaupunki, mutta ei kannata "sokaistua" turistirysien tarjontaan, vaan muistaa pitää maltin, eikä innostua ensimmäisestä ns. hyvästä tarjouksesta.

Tämän kirjoituksen kaupallinen yhteistyö on tehty oman baarikaapin viskipullojen kanssa.... haha.

 

 

Jos pubit toimisivat, kuin terveyskeskukset ts. ensiapujen päivystykset.

 

JOS BAARIT OLISIVAT KUIN TERVEYSKUKSET TS. ENSIAVUN PÄIVYSTYS

 

On aamu, oven taakse on jo ehtinyt ilmestyä muutama janoinen odottamaan pubin päivystyksen

avautumista ja jo 09.45 ovi vihdoin aukeaa, jolloin pari ripeää kiilaa yhden vanhemman sisälle

köpöttelevän ohi syöksyen tiskille, mutta heitä vastassa onkin henkilökunnan edustaja, joka

kehoittaa ottamaan jonotusnumerolapun.

 

Lappulaitteen vieressä on kyltti, missä mainitaan, että ajan varanneet voivat siirtyä suoraan

pöytiin. Tarjoilija tulee tarkistamaan tilaukset ajallaan.

Samassa numeronäyttö piippaa jo ensimmäisen numeron ja onnellinen asiakas tärisevin käsin

kaivelee lompakostaan juomakorttia, josta skannataan asiakkaan tiedot.

- Jaahas, Kale on sitten tällä viikolla käynyt jo 5 kertaa ja nyt olisi sitten mikä tarve?

Tarjoilija utelee, samalla kun katsoo päätteeltä Kalen tietoja.

- Niin tuota, kun janottaisi hieman. Olen yrittänyt kotona pärjätä halvalla keskiketterällä, mutta

kun tuo jano on vain niin kova, että nyt tarvitsisi hieman vahvempaa.

Tarjoilija tarkistelee Kalen tilaushistoriaa ja tuumaa, että viimeksi on yritetty 4 krt jallukolaa, mutta

jospa sitä nyt laitettaisiin alkuun 2xteguilasnapsit ja 1 jägermeister ja vielä parit gintonicit.

Kale mumisee tyytyväisenä, saa tilausreseptin ja siirtyy tiskin toiseen päähän, jossa toinen

tarjoilija tekee hänelle määrätyt juomat ja laskuttaa ne.

 

Samaan aikaan pubin puhelin soi, mutta onneksi siellä on nauhoite.

”Olette soittaneet pubin palvelunumeroon. Olkaa hyvä ja valitkaa jokin seuraavista vaihtoehdoista:

1 -  kaipaatte krapularyyppyjä, 2 – teillä on ankara vitutus ja haluatte siihen helpotusta,

3 – kohtalaisen pitkä ryyppyputkenne täytyisi pitää elossa, 4 – on vapaapäivä ja kaipaatte hieman

irtiottoa arjesta, 5 – haluatte uusia juomareseptinne, 6 – koette rajua alkoholin vajausta elimistössä

7 – haluatte tehdä ennakkotilauksen juomista, mitä nautitte kun tulette pubiin,

8 – olette kokeneet rajuja vieroitusoireita juotuanne esim. maitoa tai mehua,

9 – tarvitsette neuvoja kotiannostelujen suhteen. Kun olette valinneet oikean numeron, kuulette

merkkiäänen, jonka jälkeen painakaa 4 numeroinen tunnusluku, mikä löytyy juomakortistanne.

Jos teillä ei ole vielä meidän juomakorttia, painakaa 0 ja odottakaa sulkematta puhelinta,

palveluasiantuntijamme vastaa puheluunne mahdollisimman pian……. (pimpelipompelia)….

Arvioitu janotusaika on tällä hetkellä……. 10 minuuttia…..”

 

Tässä välissä tiskillä on ehditty palvella jo 2 asiakasta ja kas, se onkin kahvitauon paikka.

Jono pysähtyy ja ajanvarauksella suoraan pöytiin menneet asiakkaat odottavat yhä tarjoilua.

 

Menee 20min, henkilökunta palaa takaisin. Tiskillä seuraavana jonossa oleva pääsee tekemään

tilausta…. mutta häneltä oli jäänyt juomakortti kotiin, takanaoleva olisi valmis tarjoamaan, mutta

se onnistuu vain, jos kummallakin on voimassa oleva juomakortti. Pettyneenä asiakas lähtee ulos.

 

Samaan aikaan toinen tarjoilija käy yhdestä pöydästä kysymässä, että mikäs on tilanne.

- No, mä varasin ajan sen takia, kun on aika heikko olo, pari päivää mennyt vähän täristen….

Asiakas sanoo ääni väristen. – Jaahas, avataanpa hieman niitä silmiä lisää, että nähdään, liikkuuko

ne enää…. juu, kyllä mä voin sulle määrätä vielä yhden tuopin, mutta vain kolmosta ja ei enempää

näin päivällä. Jos tilanne pahenee, niin palaat sitten illalla uudestaan.

Tarjoilija poistuu hetkeksi ja tulee tuopin ja maksupäätteen kanssa. Pöytiintarjoilusta menee tietty

erityisjuomahoidon lisä, mikä aamulla ja päivällä tekee 0,90€ lisää tuopin hintaan.

Illalla sama lisä on 1,20€ per tuoppi tai perusjuomat, kuten kossuvissyt tms.

 

 

Asiakas siemailee onnellisena tuoppiansa ja viereisistä pöydistä katsotaan kadehtien.

- Mulla oli aika 9.30 ja kello on nyt jo 10.20, että koskakohan se meinaa tulla katsomaan,

mikä mulla on tarve. Yksikin asiakas valittaa. Muut nyökkäilevät tälle, ollen samaa mieltä.

No, kello etenee ja jo 10.35 seuraava ajanvarannut asiakas saa palvelua.

 

Tiskillä on samaan aikaan ehditty palvella jo 4 asiakasta. Jonon päähän oli ilmestynyt myös

se herra, keneltä oli jäänyt juomakortti kotiin, mutta hän oli käynyt ottamassa samalla myös

kotilääkekaapista alkuvoimaa ja kunto oli jo repsahtanut melkoisesti. Ääntä tuo piti sen verran,

että monet muut odottavat asiakkaat siirtyivät kiltisti sivuun, kun herra heilui ja huojui tiskiä

kohden……Henkilökunta päätti nopeasti palvella herraa, jotta tästä ei olisi enempää heille

riesaa ja antoivat samalla melkoisen vahvan juomasetin hänelle ja ohjasivat tämän peräpöytään.

Hetken mies möykkäsi pöydässä, kunnes kaatoi pari lasia ja sammahti.

Kukaan ei reagoinut…

 

Pubi oli nyt ollut auki 2 tuntia ja jono eteni hiljalleen. Ajanvarauksella paikalle tulleista asiakkaista

jo 3 oli saanut tehtyä juomatilauksensa, joita tosin olivat odottaneet n. 30min.

Jonosta taas jo 6 asiakasta oli ehditty saada palveltua ja henkilökunta hymyilee toisilleen:

Tänään ollaankin oltu ripeitä!

 

Juuri sillä hetkellä pubin eteen ajaa taksi. Kuljettaja saattaa nopeasti sisälle hätätapauksen!

- Tämä rouva oli löydetty kotitalonsa rappukäytävästä. On pahasti kuivunut, naapurit olivat

soittaneet sitten minut.

Henkilökunta ottaa rouvan nopeasti hoiviinsa, laittavat tämän istumaan pehmeälle tuolille ja

tarkistavat hänen tietonsa. – Ja sanokaa rouva AAAA… kieli ulkona….  – Ääääääöööööööö!

Jaahas, selvä tapaus. 1 pullo valkoviiniä ja sen alle 1 fisushotti.

Asiakas saatetaan salin puolelle sohvalle ja määrätyt juomat tuodaan hänelle ripeästi eteen.

 

Tiskillä on kaksi nuorempaa naista, joille oli sattunut pieni haaveri. Olivat saaneet edellisenä

iltana jossain bileissä jotain outoa ja epäilevät, että heitä on yritetty huumata.

Heidät ohjataan jatkotutkimuksiin, eli siirretään kabinetin puolelle…. Heitä tulee palvelemaan

jonkin ajan kuluttua töihin saapuva ravintoloitsija itse, jolla on erityisosaamista mm.

tämänkaltaisten asiakkaiden auttamisessa.

 

Ajanvarauksella paikalle saapuneista nyt 4 on saanut tehtyä tilauksensa ja heistä jopa 2 on saanut

juomansakin jo juotavaksi.

 

Jaahas, kello on sen verran, että henkilökunnalla on lounastauko. Tarjoiluluukku menee kiinni.

Kabinetissa 2 nuorempaa naista odottelevat ravintoloitsijaa, joka ei vielä ole päässyt paikalle.

Tämä on hakemassa tukusta hieman lisää juotavaa.

 

Tauon jälkeen luukulle ryntää 1 ajanvarauksella paikalle tullut ja kyselee, että koska hänen

vuoronsa on tulossa. – Ja mikäs olikaan se varattu aika teillä? Tarjoilija kysyy hieman väsyneen

oloisena tiskin takaa. Hän on joutunut henkilökuntapulan vuoksi tekemään nyt pari viikkoa

pidennettyjä vuoroja ja alkaa olla hieman väsynyt. – Niin, mulla oli 10.40 toi aika ja kun kello

on jo yli 12 niin mä vain sillä, että…. Tarjoilija keskeyttää asiakkaan kertomalla, että heillä on

nyt tänään hieman ruuhkaa ja kiirettä, mutta jos tämä nyt vain menee kiltisti istumaan sinne

penkille, kyllä täältä tullaan.

 

Niin kävikin, jo klo 13.15 tuo kyseinen asiakas sai tehtyä tilauksen ja tilatut juomatkin tulivat

hänelle, tosin pari häntä ennen tilauksensa tehnyttä ajanvarausasiakasta odottelivat yhä juomiaan.

Päivä etenee, pikkuhiljaa jonokin oli saatu lyhyemmäksi ja uusia asaikkaita ei hirveästi

iltapäivällä pubiin tullut. Paikalle saapui vihdoinkin myös ravintoloitsija, jolle kerrottiin

niistä kahdesta nuoremmasta naisesta, jotka ovat kabinetissa. Syvä huokaus ja ravintoloitsija

lähti selvittämään näiden naisten tilannetta.

Kohta kabinetista soitetaankin hälykelloa…. yksi tarjoilijoista kiirehtii rauhallisesti kävellen

paikalle ja saa ohjeistuksen: - Nämä naiset tarvitsevat nyt ripeästi skumppalääkityksen!

Tarjoilija nyökkää ja käy hakemassa pullon kuohuvaa ja pari lasia. Ravintoloitsija kiittää, ottaa

ne ja painuu kabinettiin. Hetken kuluttua sieltä kuuluikin jo pientä kikatusta.

Ravintoloitsija tulee tyytyväisenä ulos ja antaa drinkkilistan tarjoilijalle.

- Kun he ovat juoneet kuohuvan loppuun, heidän on nautittava nämä, että saadaan elimistöstä

väärät aineet pois. Tarjoilija nyökkää jälleen.

 

Ja kas, se on vuoron vaihto. Palvelut pysähtyvät hetkeksi, eli n. 15min ajaksi. Sitten ehditään

palvella 1 asiakas, kun onkin muuten rästiin jäänyt kahvitauko ja taas ollaan hetki pois.

 

Tuon jälkeen alkaakin töistä päässeitä tulla taloon ottamaan hieman kevennystä päivän

rankkojen töiden jälkeen. Eräs raskaan työn raataja yrittää puhua tilannearviontia tekevän

tarjoilijan ympäri, että tämä nyt oikeasti kirjoittaisi hänelle 10 minttusnapsia ja 2 tuplaviskiä.

Mutta ei, hänelle suostuttiin antamaan alkuun vain 4 minttua ja 1 jallusnapsi. Viski kyseiselle

asiakkaalle arkisin ei ole kuulemma suotavaa.

 

Pöydistä ovat vain yhtä vaille kaikki ajanvarauksella paikalle tulleet saaneet jo tehtyä tilauksensa.

Tosin juomia odottelee vielä pari. Tämä kokonaan huomiotta jäänyt oli tullut jo ensimmäisten

joukossa ja hän oli jo pariin otteeseen kysynyt, koska häntä palvellaan, mutta eipä häneen oikein

kukaan ollut mitenkään reagoinut.

 

Päivä alkaa taipua iltaan ja osa asiakkaista alkoi olla sen verran jo väsynyttä, että lähtivät

kukin mihinkin. Takanurkkaan sammunut öykkääjä oli havantunut ja huomasi, että oli hieman

kostea olo ja se vain joutui siitä, että oli sitten kussut hieman housuihinsa. Siitä huolimatta

hän asteli tiskille ja nopean arvioinnin jälkeen henkilökunta myi hänelle vielä yhden pullon

keskiolutta. Tosin hänelle painotettiin, että sitten on lähdettävä kotiin ja levättävä kunnolla,

muuten ei ole asiaa hetkeen pubiin. Asiakas toisteli kymmenisen kertaa, että juu-juu.

 

Kabinetissa olleet nuoremmat naiset olivat juoneet itsensä parempaan kuntoon, eli hilpeiksi.

He olisivat halunneet alkaa laulaa, mutta pubissa ei tuona iltana ollut ohjelmapalveluita tarjolla.

Joten päättivät hoilata ilman musiikkia…..”Heeei älä meeeeeee…. säää et jättäää mua saaaaa!”

Henkilökunta ohjasi kaksikon ulkoilmaan ja kohti uusia seikkailuja.

 

Ilta hämärtyy. Paikalle tulee asiakas, joka oli soittanut palvelunumeroon. Hän haluaisi uusia

juomareseptinsä, jotta voisi lähteä hakemaan Alkosta juotavaa. No niinhän siinä sitten kävi,

että samalla hän jäi vain ”yhdelle”….. ja lopulta poistui valomerkin aikaan pubista.

 

Vihdoinkin, jo 21.30 tuo viimeinen ajanvarauksella tullut asiakas huomataan. Alkaa selittely,

että oli järjestelmäongelma, piti buutata kaikki ohjelmat, loppui jäät, pullonavaaja oli hukassa….

No asiakas oli tyytynyt kohtaloonsa, eikä jaksanut enää muuta, kuin sanoa hiljaa, että jos

saisi vain yhden salmarin, ei hän muuta….

 

Iltakymmeneltä piti tulla viimeisille yövuoron tunneille yksi uusi tarjoilija, mutta syystä tai

toisesta tällaista ei oltu hälynäkään ketään paikalle, joten taas yksi tarjoilija tekee pitkää päivää.

 

Ilta etenee. Myöhäisiä asiakaita ilmestyy epämääräisin väliajoin pubiin. Muutamat olivat lähteneet

liikkeelle ihan vain iltakaljat mielessä, mutta juomakortit olivat kotona ja eikun takaisin.

Sitten taas eräs satunnaisen kävijän juomahistoria kertoi, että tämä oli reilun viikon aikan

käynyt jokainen ilta istumassa 2-3 tuntia ja aina juoden tiukkaa viinaa. Se tosin alkoi jo näkyä

asiakkaan olemuksesta ja eipä tämä ollut myöskään suihkua nähnyt hetkeen…..

Kuitenkin hänelle vielä suostuttiin myymään pari campari-tuoremehua, kirkasta eivät enää

uskaltaneet antaa, koska alkoi olla vaara, että asiakkaan yleiskunto ei vain enää kestä.

 

Ravintoloitsijakin oli jo poistunut pubista. Tietenkin hieman tuon jälkeen tulee paikalle

asiakas, jonka palvelu olisi vaatinut jälleen erityishoitoa, mutta tätä ei enää kyseisenä iltana

ollut mahdollista saada. Näin ollen henkilökunta antoi vain ensihätään kelpaavaa juoma-apua

ja kehoitti asiakasta tämän jälkeen menemään kotiinsa ja varaamaan seuraavalle päivälle

ajan automaattisesta ajanvarauksesta. Tämä tietty harmitti asiakasta, mutta minkäs teit!

 

Pikkuhiljaa asiakkaita saatiin hoidettua ja ilta taipui yötä kohden. Aamusella ajanvarauksella

pubiin tulleista asiakkaista nyt jokainen oli saanut jopa kaksi juomatilausta tehtyä ja

juomatkin olivat saapuneet, suhteellisen kiitettävässä ajassa tilauskesta.

Eräälle asiakkaalle henkilökunnan edustaja joutui tosin kertomaan pariinkin otteeseen, miten

kyseinen juoma pitää juoda ja mahdolliset haittavaikutuksetkin selvitettiin.

- Joo, olen mä joskus 5 vuotta sitten tätä juonut, mutta sen jälkeen ei ole tällaista vaivaa ollut,

mihin olisi pitäny tätä ottaa. Tulee tuota vodkaa niin harvoin enää juotua, kun on tuohon kossuun

mieltynyt. Saisko yhden Ville Vallattoman vielä, niin kuin pehmentämään vähän makua suusta?

Ja kyllähän asiakas Villensä sai.

 

Lopulta välähtää maaginen valoshow, eli pilkku, siis valomerkki.

Epämääräistä älämölyä ja liikehdintää alkoi tapahtua pöydistä kohti ulko-ovea. No tosin melkoisen

moni kävi vielä vessassa….. Ja kas, se takanurkassa istunut herra oli sitten kussut uudelleenkin

housuihinsa, mutta eipä se tuota näyttänyt häiritsevän. Ulos raittiiseen ilmaan ja kohti taksiasemaa.

 

Kun viimeisetkin asiakkaat oli saatu pihalle, henkilökunta täytti vielä hieman raportteja, laskeskeli illan kassaa ja siisti paikkaa, jotta seuraavan aamun asiakkaat pääsevät puhtaaseen pubiin

nauttimaan jälleen palvelusta ja juomista.

 

Samassa paikalle kaartaa vielä taksi. – Hei, ehdittekö vielä ottamaan tämän? Kuski huikkaa.

- Täällä olisi yksi, joka repsahti pahasti parin kolmen viikon juomattoman jakson jälkeen.

Henkilökunta on kahden vaiheilla…. Mutta ei, hänet ohjattiin isompaan tarjoiluyksikköön,

joka sijaitsi naapurikaupungissa ja jossa oli palvelua paljon pidempään.

- Siellä on vielä tähän aikaan jopa erityistilausten tekemiseen erikoistunut baarimikko!

 

Ja näin on jälleen yksi päivä pubissa ohi. Seuraavana päivänä taas sama karmea rumba

odottelee, mutta kun työ on kutsumusammatti, niin minkäs teet.

 

Hyvä lukija, tämän tarinan tarkoitus ei ole loukata minkään ammattikunnan edustajaa.

Ottakaa rennosti ja ottakaa vaikka pienet.

Tuliko Joulu vai ei?

 Hyvää Joulua 2024.

Vaihteeksi tännekin ehdin jotain kirjoitella ja pieni joulutarina olisi tarjolla. 

-----------------------------------------------------

Tuliko joulu vai ei?

Aamuhämärän vielä vallitessa hän istuskeli pöydän äärellä ja katseli kahvikupponen kädessään ulos. Pikkupakkanen ja vasta satanut hentoinen lumi olivat tehneet näkymistä kauniita. Enää eivä pihapiirin ja lähikadun näkymät olleet harmaan loskaisia, vaan aidosti talvisen näköisiä. Mies nosti kupposen huulillensa, hymyili puoliääneen, mutta samalla myös huokaisi.

 Tuo huokaus – niin, se kertoi enemmän, kuin tuhat sanaa. Mies huokaisi, koska taas hänestä tuntui,että lähestyvä joulu olisi koettava jälleen yksin. Hieman ujona seuramiehenä hän ei oikein koskaan ollut onnistunut saamaan mitään vakavia suhteita aikaan ja nyt alkoi tuota ikää olla sen verran, että eipä sitä varmaan enää kovin helposti naisseuraa saisikaan – niin hän ainakin usein ajatteli.

Muuten hän oli kyllä ihan mukavaa juttuseuraa ja aikoinaan työelämässä ollessaan monentyökaverin hyvä ystävä, mutta vuodet vierivät ja sairaseläkkeelle joutuessaan hän huomasi, ettäniin se kaveripiiri vain kapeni ensin kuukausi kuukaudelta ja lopulta muutamien vuosien kuluttuaei ollut, kuin pari hassua vanhaa työkaveria, keiden kanssa piti yhteyttä.

 Olihan hän heti eläkkeelle jäätyään ollut hetken mukana muutamassakin eläkeläiskerhossa, mutta tunsi niiden touhut liian vieraaksi itselle, niin jäi niistä sitten pois. Eipä sieltä ketään jäänyt edes hänen mieleensä. Mies hörppäsi kupin tyhjäksi ja jäi vain tuijottamaan ikkunasta ulos pihalle. Naapurin äijä se siellä harjasi autonsa päältä lumia pois, oli varmaankin lähdössä töihin. Hänellä tuntuivat nuo työajat olevan hieman vaihtelevat, mutta joka arkiaamu aina jossain vaiheessa tuo naapuri aina johonkin lähti. Pihalle pelmahti myös samasta rapusta muutama lapsi ja kiljahteluista päätellen vastasatanut lumi aiheutti iloa ja riemua. Näiden perässä ulos asteli lasten äiti, joka yritti hieman hillitä tenavia, mutta melkoisen turhaan – toiset ottivat ilon irti lumesta täysin sydämin.

 Mies nousi, yskäisi hieman ja päätti, että nyt on oikeasti edes vähän saatava itselle jotain jouluista kotiin, vaikka eipä ketään vieraita ole edes tulossa. Vaatteet päälle ja siinäpä tulikin huomattua, että toinen sormikas oli hajalla! Niin komeasti kaksi sormea pilkottavat. Oli jotenkin saumat päässeet repeytymään. – No nytpä on sitten syy lähteä kävelemään kaupoille. Mies puheli ääneen, samalla kun heitti takkia niskaansa ja sai kengät jalkaansa.

 Ulkona naapurin rouva, joka oli lastensa kanssa pihalla, tervehti häntä. Eivät he koskaan pahemmin juttusilla olleet, mutta kohteliaasti aina toivottelivat hyvät päivät ja toisinaan pari sanaa, yleensä säästä, vaihtoivat. Mies hymyili ja virkkoi, että taisi lapsille olla enemmän kuin iloinen asia se, että lunta oli satanut. Nainen hymyili vastaukseksi.

Mies lähti rauhallisesti kävelemään kohti paikkakunnan ”ostoshelvettiä”, niin kuin hän tuota kauppakeskusta tai mikä liikekeskus se nyt olikaan, hän nimitti. Ajatukset tosin taas painuivat hieman synkiksi, koska katsellessaan liikennettä, ihmisten kantamuksia ja kaikkien ilmeitä ja joulutervehdyksiä toisillensa, alkoi miehestä taas tuntua siltä, että joulu ei ole häntä varten.

 Kauppakeskuksen tiloihin päästyään häntä vastaan pamahti melkoinen äänien kakofonia! Taustamusiikki pauhasi joululauluja ja jokaisen kappaleen perään tuli nippu mainoksia ja infoja. Ihmisten äänet tuntuivat puskevan kuin katujyrä päähän, huudot, kovaääniset puheet, lasten kiljaisut, kolinat ja töminät jne. saivat miehen ahdistumaan. Tuskainen olo valtasi miehen ja hän etsi penkin, johonka pääsi istumaan ja hengähtämään.

 Mies istui ja hieroi hiljaa käsiään yhteen. Pikku pakkanen oli saanut sormet hieman kohmeisiksi ja kun hän ei halunnut risoja sormikkaita käsiinsä laittaa, niin oli sitten avokäsin lähtenyt matkaan. Hetken istuttuaan hän huomasi, että viereen oli tullut kaksi pikkupoikaa. Toinen katseli miestä tarkkaavaisen näköisenä ja ilme oli juuri sellainen, että tämän teki mieli kysyä jotain. - No mitä? Mies virkkoi ja poika nielaisi ensin, mutta sai sitten sanottua, että tunteeko mies joulupukkia, kun mies näyttää niin vanhalta. Miestä alkoi naurattamaan, pojan vilpitön kysymys sai hänet hetkessä piristymään. Toinenkin pikkupojista kohdisti kiinnostuksensa mieheen ja tuumaili, että ehkä mies voisi olla jopa joulupukin sukulainen. Johtuikohan se miehen harmahtavasta hivenen kasvaneesta parrasta, mikä nyt ei kuitenkaan kovin pitkä ollut, mutta silti varmaankin harvinaisempi näky pikkupojille, että kysymys oli oikeastaan ihan ymmärrettävä.

 Mies mietti aavistuksen verran, mutta päätti hieman tarinoida pojille. - Ei, en nyt ihan joulupukin sukulainen ole, mutta voisin teille kertoa, millaisena se pukki kävi meillä kotona, kun olin pikkuinen poika, vähän kuin te nyt olette. Pojat olivat silmät selällään ihmetyksestä ja toinen sai sanottua, että onko joulupukki ollut jo niin kauan olemassa. Miehellä oli vaikeuksia pitää pokkaa, mutta sai kuin saikin sanottua, että kyllähän tekin tiedätte, että joulupukki on satoja vuosia vanha. –Onks´ se enemmän, kuin mummon ja vaarin ikä? Pojat kyselivät ja siihen miehen oli tietenkin vastattava, että todellakin.

 Niinpä mies sitten tarinoi pojille omista lapsuusajan jouluista, eikä ollut huomannut, kuinka yllättäin hänen ympärilleen oli kertynyt näiden kahden pikkupojan lisäksi myös muutama muukin lapsi, mutta heidän lisäksensä näiden vanhempia. Kaikki olivat hiljaa ja koittivat ahmia jokaisen sanan, mitä mies eläväisesti kertoi. Kuunteleminen vain oli hieman hankalaa kovaäänisten mainosten ja taustamusiikin pauhun takia ja siksi jotkut yrittivät jopa hieman venytellä kaulojansa, jotta kuulisivat paremmin miehen tarinoita. Lopulta mies sai tarinansa loppuun ja vasta sitten hän kiinnitti huomiota saamaansa yleisöön, sillä hän oli koko tarinoinnin ajan katsellut näitä kahta pikkupoikaa luullen, että he olivat olleet kolmistaan tuon penkin luona.

 Ihmiset huokailivat, muutamat taputtivat käsiään yhteen. – Olipa siinä tarinaa! – Voi, millaista se joulun vietto onkaan ollut. – No nyt ymmärrän mummia paremmin…. Erilaisia kommentteja kuului hieman sieltä ja täältä ja mies oli totaalisen hämmentynyt ja hämmästynyt siitä, että hänen pieni jutustelutuokio kahden pikkupojan kanssa olikin yllättäin kiinnostanut myös monia muita!

 Pikkuhiljaa ihmiset hajaantuivat paikalta ja pikkupojatkin olivat lähdössä. Toinen kysyi vielä mennessään, että tuleeko mies vielä uudestaan, vaikka huomenna tänne ja kertoisi lisää juttuja. - No katsotaan nyt, jos sitä ehtii. Tämä oli vastannut, vaikka tiesi oikein hyvin, että mitään muutakaan tekemistä hänellä ei ollut. Mielessä pyöri jo ajatus, että eihän se huono juttu olisi tulla pojille kertomaan, menneiden vuosikymmenten jouluista.

 Hänkin lähti liikkeelle ja oli jo poistua koko rakennuksesta, kun muisti, että piti ne sormikkaat ostaa ja jotain pientä jouluista kotiin. Siispä, täyskäännös ja takaisin liikkeisiin. Erään liikkeen kassajonossa hän tunsi, kuinka joku koputti häntä olkapäähän. Mies kääntyi ihmetellen ja aivan vieras nainen hymyili hänelle. Tämä nainen oli kuunnellut jonkin aikaa miehen tarinointia pojille ja hänelle oli tullut niin suuri ikävä ja kaipaus toisella puolella maata asuvia isovanhempia kohtaan, että nainen kysyi, saisiko hän maksaa miehen käsineet. - Siis, tuota… en minä nyt oikein…. Mies sai jotenkin takelleltua, mutta siinä samassa nainen oli jo napannut käsineet hänen käsistään ja antanut kassaneidille ja yhtä vauhdikkaasti maksanut ne.

- Kiitoksia…..mies sai varovasti sanottua ja tunsi punastuneensa. Nainen hymyili, toivotteli hyvää joulua ja jatkoi eteenpäin. Siinä mies sitten seisoi käsissään uudet käsineet, jotka hänen piti ostaa, mutta joku täysin vieras maksoi ne hänelle. Hän pyöritteli päätä ja lähti, kuin hieman usvassa, kävelemään eteenpäin.

 Jotenkin hän oli kuitenkin kotiinsa päässyt ja huomasi, että oli sitten jättänyt kaikki muut ostokset tekemättä. No, se tietää sitten taas seuraavana päivänä paluuta sinne hullunmyllyyn!

 Tuli seuraava päivä. Mies istuskeli jälleen ikkunan äärellä ja joi kahvia katselle ulos. Hän oli koko eilisen illan miettinyt tuota yllättävää tapausta eiliseltä ja ei vain voinut uskoa, että joku täysin tuntematon oli tehnyt hänelle jotain noin yllättävää. Vaan, eipä auttanut kuin pukea taas päälle ja kun hän veti uusia sormikkaita käsiinsä, iso leveä hymy nousi hänen huulillensa. Kävely tuonne ”ostoshelvettiin” sujui nyt aivan toisella tavalla, kuin eilen. Miehen askel oli kevyemmän oloinen – johtuiko se noista saaduista käsineistä vai niiden kahden pikkupojan kohtaamisesta, sitä oli paha sanoa. Kuitenkin yllättävän nopeasti mies oli päässyt perille ja sama äänien kakofonia pamahti heti ulko-ovilla vastaan!

 Muutamassa liikkeessä käytyään hän oli mielestään ostanut kaikenlaista, mutta voimat alkoivat olla hieman lopussa. Hän katsoi, olisiko parissa kahvilassa ollut tilaa, mutta näyttivät olevan täynnä asiakkaita. Lopulta hän löysi erään käytävän päästä pitkän penkin, jossa ei istunut ketään ja siihen hän istahti parin ostoskassinsa kanssa.

 Jonkin aikaa istuskeltuaan hän kuuli kirkkaan huudon: -Äiti, toi on se setä, toi on se setä! Heidän luokseen juoksi nuo kaksi pikkupoikaa ja hieman hengästyneenä heidän perässään paikalle tuli näiden äiti, joka kertoi, että pojat eivät olleet eilisiltana puhuneet kotona mistään muusta, kuin tämän miehen jouluista. Pojat olivat vaatimalla vaatineet, että tänään on tultava kauppoihin, koska mies lupasi heille, että nähtäisiin uudestaan. – No, en minä nyt ihan…. Mies aloitti, mutta lause jäi pahasti kesken, kun pojat innostuivat kyselemään häneltä kaikenlaista, mitä tämä oli nähnyt ja miten oli joskus joulua viettänyt.

 Äitikin jäi poikien kanssa kuuntelemaan miehen vastauksia keskittyneen oloisena, vaikka huomasi yllättäin, että heidän takaa kulki muutamia ihmisiä, jotka kuiskuttelivat, että tuossa on se herra joka eilen kertoi niitä tarinoita. Yllättäin muutamat kääntyivät ympäri ja astelivat tuon penkin luokse, missä mies istui. Kukaan ei istunut hänen viereensä, no niin, paitsi nuo pojat. Mies vastaili poikien uteluihin ja kertoi niiden lisäksi paljon omien lapsuusajan joulujen tapahtumista. Nyt hänkin kiinnitti huomiota paikalle kertyneeseen väkijoukkoon, mutta ei antanut sen häiritä itseään, vaikka tilanne kyllä hieman ihmetytti häntä! Hän kertoi vanhoista perinteistä, saunomisrituaaleista, saunatontuista ja tontuista yleensäkin. Myöskin rekiajelut, pulkkamäet ja kaikenlaiset muut hauskuudet tuli puheltua ja siitä, että joulu oli todellakin hiljentymisen aikaa, silloin ei riehuttu, ei juurikaan musiikkia soiteltu ja juhlittu kuten nykyään on tapana. Suku ja perhe olivat tärkeitä, kuten myös perheen eläimet.

 Lopulta mies hiljeni, huokaisi ja päätti jutustelunsa, että nykyään kun kaikilla vain on niin kiire, niin kukaan ei enää kunnolla ehdi huomioimaan toisia, hyvä jos omaa perhettään muuta, kuin lahjojen antamisen hetkellä. Tähän hän vielä jatkoi, että mitäpä hän on mitään sanomaan, yksin kun joulua viettää, niin samapa se sitten, miten se menee….

 - Mutta sähän voi tulla käymään meillä kylässä! Toinen pikkupojista kiljaisi. Mies naurahti, ei se nyt aivan noin onnistu. Pojat katsoivat suurilla silmillään äitiä anoen, joka ei oikein tiennyt, mitä olisi sanonut. – Hyvä rouva, en minä nyt ole tunkemassa kenenkään joulun viettoon…

 Ja taas hänen lause jäi kesken, kun hieman sivulla ollut nainen avasi suunsa.  – Tuota, minäkin vietän kyllä joulun ihan yksin, kun ei ole enää täällä ketään sukulaista, tai tuttua kenenkä kanssa sitä voisi vietellä, että mikäli teille hyvä herra sopii, niin kutsun teidät ilomielin luokseni kylään, vaikka vain joulukahvien merkeissä. Mies katsoi tuota naista, tämä oli häntä varmaan reilut kymmenen vuotta nuorempi, tai ainakin näytti siltä. Ehdotus oli yllättävä. Paikalla olevat ihmiset seurasivat ääneti tilannetta. Miten mies vastaa? Kukaan ei halunnut lähteä pois paikalta, ennen kuin saisivat tietää, kuinka tilanne ratkeaa. - Mutta, eikö setä oikeesti vois tulla meille? Pojat inttivät uudelleen äidiltään. Tämäkin oli täysin hämmentyneen näköinen. Mies mietti ja mietti, sitten hän asteli poikien äidin luo ja he juttelivat hetken hiljaa kahden. Pojat yrittivät päästä näiden väliin ja kuulla, mitä ja mistä nuo kaksi puhuivat, mutta äiti työnsi heidät päättäväisesti hieman sivummalle. Lopulta nuo kaksi kättelivät ja mies vastasi tuolle toiselle rouvalle, että ehdotus oli todella hieno, mutta kun hän on hieman ujo uusissa paikoissa ja tilanteissa. – No, sitten meitä on kaksi. Nainen vastasi, eikä suostunut kuulemaan mieheltä enempiä vastusteluja. Paikalla olleet ihmiset hymyilivät ja lausuivat kehuja ja tsemppejä, taas muutamat taputtivat. Mies ei ollut uskoa korviaan: Hän, täysin tavallinen kansalainen, olikin yllättäin tuon pienen hetken ajan suosittu ihminen.

 Seuraavat pari päivää ennen aattoa hän oli kuin tulisilla hiilillä. Hän oli vaihtanut puhelinnumeroita näiden kahden naisen kanssa ja puhe oli, että he soittelisivat aattona hänelle. Mutta nyt kello kävi jo iltapäivä kahta, eikä kumpikaan ollut soittanut hänelle! – No olisihan se pitänyt arvata, että näin tässä sitten kuitenkin käy. Mies sanaili ääneen ja päätti tehdä itsellensä pari voileipää , kun ei ollut oikein ruokakaan maittanut. Ehtipä hän toisen niistä syömään, kun puhelin soi. Siellä oli tuo poikien äiti, joka pahoitteli, että ei ollut aikaisemmin soittanut. Hän kertoi, että oli ollut hieman yllättäviä tekijöitä päivän aikana, mutta olisiko mies vielä valmis tulemaan äkkiä pyörähtämään heidän luonaan, kun pojatkin siitä puhuvat. No, eihän siinä auttanut, kuin lähteä matkaan, joten taksin tilaus ja kohti annettua osoitetta. Perille päästyään hän huomasi olevansa kohtuullisen isohkon omakotitalon edustalla ja häntä vastaan asteli vakain askelin joku mies.

- Jaahas, sinä varmaan olet se setä, kenestä meidän viikarit ovat puhuneet! Tämä esittäytyi poikien isäksi ja hänen vaimonsa oli sopinut miehen vierailulle tulosta. Kahdestaan herrat astelivat sisälle ja kun mies oli saanut ulkovaatteensa riisuttua, ohjattiin hänet isoon olohuoneeseen. Siellä vastaan tulikin yllätys: Tuo rouva, kenen luokse miehen piti mennä, olikin talossa! – Hyvää joulua! Kajahti kaikkien paikalla olevien suusta.

 Miehelle kerrottiin, että poikien äiti oli miettinyt hetken sitä, että tämä toinenkin rouva oli joulun yksin, joten hänetkin päätettiin pyytää kyläilemään. Talossa kyllä tilaa riitti. - Ajattelin, kun teitä kuuntelin, että ei se ole mukavaa olla jouluna yksin ja otin hieman ”oikeuden omiin käsiin” ja päätin toimia näin. Perheen äiti puheli.

 Mies oli vilpittömästi ihmeissään, sai silti sanottua rykien kiitos pariinkin kertaan. Lopulta koko joukko asettui joulupöydän ääreen ja mies katsahti hieman ylöspäin ja kuiskasi hiljalleen: Tämän on oltava sitä Joulun taikaa!

 Hyvät ystävät: Joulu ei ole vain lahjojen antamista, se on paljon muutakin. Joulu on myös se tunne sydämessä! Muistakaa, että rahalla ei saa kaikkea.

 Rauhaisaa Joulua kaikille.

Eräät Olympialaiset

 Sorry taas siitä, että olen ollut todella kauan takavasemmalla. No tosin, keneltä tässä anteeksi pyytelen.... en usko, että tätä blogia edes kukaan lukee (ainakaan enää). Jos nyt niin hämmentävästi kävisi, niin palautetta saa antee. Mutta kaikesta huolimatta, tässä pieni tarina:

.........................................................................................

OLYMPIALAISET VUONNA JOTAIN

 

Tervetuloa jälleen tänne kisastudioon ja meillä onkin jälleen tarjolla mielenkiintoinen päivä

näissä Olympialaisissa, missä on kyllä sattunut ja tapahtunut. Mutta kerrataanpa hieman, mitä

eilen tapahtui ja lähinnä Suomen joukkueen edustajien edesottamuksia.

 

Eilen aamupäivällä oli 4x maratonin viestikarsinta, jossa Suomen nelikko Julle Karvarinta,

Panu-Hilma Suokkopää, Into Koppa sekä nelikon nestori Wilho Alusvaara lähtivät rohkeasti kisaan

ja viestin avaaja Julle oli hyvissä tarkkailuasemissa vielä 10km kohdalla, jossa hän oli kärkeä

jälkessä n. 5 minuuttia. Vaihtoon hän toi joukkueemme sijalla 15, mutta matkaa kärkeen ei vielä

ollut kovinkaan paljoa, eli alle vartti. Tässä vaiheessa kaikki näytti hyvältä ja kun nestorimme, sekä

Panu-Hilma pitivät joukkueen vielä parinkympin sakissa, toiveet olivat korkealla.

Mutta oliko sitten kisajännitystä tai mitä…..jaahas, saimme juuri korvanappiin tiedon, että ankkuri

Into Kuoppa kärsi pahasta vasemman käden pikkusormen kynnen lohkeamisesta ja se verotti

sitten loppukiriä, joten joukkueen sijoitus tuossa 4xmaraton viestissä oli lopulta 32.

 

Yleisurheilussa oli tiivistetty pari lajia, koska niin paljon on tullut kaikkea uutta ja eräs tällainen

oli seiväshypyn ja keihään risteytys: Seipäänheitto. Tässä lajissa Pihtakankaan Puhdin voimakas

Yrjö Tyrve oli mies paikallaan, varsinkin kun hänellä oli hallussaan kauden kotimainen kärkitulos.

Voitto meni Vietnamin Chi Hai Hochille uudella Olympiaennätyksellä. Yrjö Tyrve valitettavasti

astui 3 yritystään kaikki yli ja jäi ilman tulosta!

 

Korkkipyssyammunnan 3m finaalissa nähtiin yllättäen meidän nuori 11v Oskari Saikkala, joka

perehdytti toimittajan lajin saloihin:

”Joo kato täs o tää naru ja siin o toi korkki ja siin pääs on toi anturi niin se sit ku se osuu toho tauluu

ni täs kuuluu se merkkiääni ja toi läppäri näyttää sit mihi kohtaa se osu ja sit saa kelaa ton narun takas pyssyyn ja ku saa luvan, nii sit saa ampuu uudestaa!”

Kahdeksan miehen finaalissa Oskari oli kovalla loppukirillä neljäs, mikä on toistaiseksi Suomen

paras sijoitus näissä Olympialaisissa.

 

Eilisen illan kohokohta oli uudistettu 110m aidat! Nyt toista kertaa lajin historiassa aitoja oli

korotettu 3 senttiä ja päällä kulki pieni sähkövirta. 110m sähköaidat sähköistivät illan ja voitto meni

hieman odotetusti Saksan Jurgen Wolffille ja toiseksi pinkoi Kuuban Javier Carazzola.

 

Samaan aikaan käytiin vesiputouskeskuksessa vapaapudotuksen finaali ja siellä voiton nappasi

Australian Greg Shylake, jonka pyörähdykset olivat ylivertaisia muihin nähden. Tässä lajissa karsinnassa oli mukana kotimaassa harjoitellut Antero Pallukka, mutta hän jäi karsintaryhmässään

toiseksi viimeiseksi.

 

Eräs uusi hittilaji, ainakin yleisön mielestä, oli eilen päättynyt kolmipäiväinen ”Shopping-sprint”

-kilpailu, jossa kilpailijat joutuivat harhailemaan ja juoksemaan, sekä seikkailemaan valtavassa ostoskeskuksessa ennalta annetun tehtävälistan mukaan. Mirja-Piia Ainala oli vielä kahden päivän

jälkeen mitalivauhdissa, mutta sitten hän sortui viimeisen päivän yllätysrastille: Happy Hour –pub

- ja sinnehän Mirja-Piia valitettavasti jäi liian pitkäksi aikaa ja lopullinen sijoitus oli sitten 13.

 

Vesillä oli eilen myöskin Varpu Turkki parinsa Elina Muhtosen kanssa ja kyseessä oli perämiehettömän pelastusvenekaksikon puolivälierät, joista kaksikko iloisesti souti itsensä

huomisiin välieriin eränsä toiseksi parhaalla ajalla.

 

 

Mutta mitä se tämä päivä tarjoaa meille? Ainakin mitaliodotukset ovat korkealla, kun

mökkitikan sekajoukkueiden finaali käydään iltapäivällä tuolla ase-ja eräkeskuksessa, jossa

varsinkin Englantilaiset ovat pitäneet tässä lajissa kovaa meteliä ja protestoineet äänekkäästi

sitä, kun heidän vahvin valttikorttinsa henkilökohtaisessa kilpailussa, eli Mark McOops, heitti

vahingossa naapurin tauluun tikan ja näin tipahti finaalista.

Suomen nelikko Tinja-Ritva Peltohavu, Jutta Onttonen, Pasi-Kauko Ryg sekä Timo Massukka

ovat heittäneet yhdessä pitkään, jo ainakin pari viikkoa, eli tuntevat varmasti toistensa

pelitavat, niin odotukset ovat kyllä meillä ja varmaan kaikilla siellä kotisuomessakin korkealla.

 

Lisäksi palloilun puolella Suomen naisten rantabaseball –joukkue, joka koottiin pesäpallon

1-sarjan pelaajista, on jatkanut voitosta voittoon, sillä toissapäivänä tiukassa ottelussa voitto

tuli Haitista lukemin 21-3. Lajin mahtimaat USA, Kuuba ja Japani ovat kaikki eri lohkoissa, eli

näistä jokin tulee sitten Suomea vastaan aikaisintaan pudotuspelikierroksilla. Ruotsalaiset ovat jo

menettäneet menestysmahdollisuutensa tässä lajissa, sillä heidän joukkueensa on nyt hävinnyt

kolmesta ottelusta 2 ja pelanneet yhden tasan.

 

Eräiden Olympialaisten aikana suurta kohua aiheuttanut laji, eli nyrkkeily, loistaa nyt

poissaolollaan ja tilalle on tullut hieman nakkikioskitappelua vastaava ”läpsyttely”, jossa

Suomen edustaja alle 60kg sarjassa, eli Riku Jormanen, aloittaa urakkansa tänään ja samoin

myöskin ainoa lajin naisedustajamme, Hanna-Mikko Lievilä ja hänen sarjansa on alle 45kg.

 

Koska hevosia valitettavasti kovan karanteenikurin vuoksi ei näihin Olympialaisiin saatu, niin

Kansainvälinen Olympiakomitea hyväksyi pitkin hampain meille ainakin hyvin kelpaavan lajin,

eli ”Keppariratsastus”, jossa käydään niin koulu- kuin esteratsastus –kilpailut. Menestystä on

tulossa tai ainakin niin toivomme, koska maamme valiokepparit ovat hioneet taitojaan

Hirnulan ja Harjaspään talleilla useamman kuukauden. Tässä lajissa ovat mukana Suomen

kisajoukkueen nuorimmat kisaajat, eli vasta 11 vuotias Aino Minttunen ja samanikäinen

Elli Raikas. Kovimpia haastajia heille on tulossa Virosta, Saksasta ja ehkä yllättäin Meksikosta.

 

Kun lajivalikoimasta oli tiputettu pois mm. skeittaus, kuviokellunta ja jo mainittu nyrkkeily, niin

tilalle oli nostettu erityisesti kaukoidän maiden mieliksi leijanlennätys, jossa varsinkin kovat

kaksintaistelut ovat olleet henkeäsalpaavia esityksiä. Yllättäin hallitseva maailmanmestari, Kiinan

Chen Wu Bo tippui Kreikkalaiselle Astapopulos Ziripirille erin 3-1.

Tänään tässä lajissa on sitten mukana myös Suomen Hermanni Vetonen, joka edustaa

Parkuvaaran Pilviveikkoja ja oli vuosi sitten nuorten EM-kakkonen.

 

Ikäviäkin uutisia meillä Suomalaisista on, sillä tänään tulessa piti olla Saimi-Pekka Kauhto ja lajina

hänellä olisi ollut vauhditon 3-loikka, mutta kaksi vuotta sitten alkanut korvalehden kutina on

äitynyt pahaksi ja mies ei ole mukana kisassa. Hieman vaivaisena tänään ottelee myöskin

tynnyrinnoston 70kg sarjassa Kikka Ylipää, jolla taas on välineongelmia, sillä kisajärjestäjät ovat

kadottaneet hänen meikkipussinsa ja hän on joutunut turvautumaan lainameikkeihin.

 

Mutta, kaikesta huolimatta me odotamme, että tänään on oikein mainio Suomalais-päivä näissä

kisoissa ja saamme nähdä upeita onnistumisia laajalla rintamalla. Joten nyt lähdetään sitten

vain jännittämään, kuinka tänään oikein käy!

Se eräs Ukon joulu

 No niin, on taas mennyt aikaa, kun olen täällä viimeksi ollut ja siis aivan omaa laiskuuttani. Eipä siinä, onhan elämässä kyllä sattunut kaikenlaista, niin on kirjoittelu jäänyt vähemmälle. Nyt kuitenkin pieni tarina olisi tarjolla - olkaa hyvä! (20.12.2023)

-----------------------------------------------------------------------

Yön hämäryys alkoi vähitellen tehdä tilaa aamun harmaudelle. Edellisen illan pieni pakkanen oli kiristynyt yöllä sen verran, että pihapiirin lumioksaiset koivut näyttivät jäädytetyiltä taideteoksilta. Ukko avasi tuvan ikkunasta verhot ja kurkisteli pihapiirille. Maa oli valkoinen, Parina edellisenä päivänä oli satanut lunta ja nyt pakkanen oli kovettenut hanget koviksi ja hohtaviksi. Mutta ei Ukko lumihankia ihaillut, hänen katseensa etsi aivan jotain muuta.

Kello raksutteli tuvan seinällä ja Ukko murahti hiljaa yksikseen samalla kun kääntyi puuhellan ääreen kohentaen tulta. Liedellä kahvipannu porisi jo lupaavasti ja Ukko tunsi jo nenässänsä kuuman tuoreen kahvin aromin. Eihän hänellä päivä lähtenyt liikkeelle koskaan ilman pannullista kahvia, vaikka tuossa syksyllä lääkäri oli hieman neuvonut Ukkoa vähentämään kahvin juomista. -Pah! Ukko huomasi puuskahtavan ääneen, kun ajattelikin lääkärissä käyntiä. Hän oli muuten mainiossa kunnossa, mitä nyt välillä kroppa vihoittelee, mutta kyllä hänen ikäisellä jo joku paikka voikin toisinaan "renata".

Mökissä ei naisen kädenjälkeä näkynyt, sillä Ukko oli jo vuosia elelllyt yksin. Mutta aiemmin oli toisin: Vuosia sitten Ukko eli onnellisena pienessä kaupungissa ihanan vaimonsa kanssa ja elämä hymyili. Vaikka heille ei lapsia siunaantunutkaan, oli heillä toisinaan pikkuisia kyläilijöitä vieraina, sillä Ukon vaimon siskolla oli miehensä kanssa kolme oikein mukavaa lasta. Elämä sujui mukavasti ja mallikkaasti, kummallakin oli hyvä työpaikka ja paljon he puuhasivat vapaa-ajallaan kaikenlaista yhdessä. Ukko muisteli hänen ja silloin vielä nuoren neitosen seurustelun alkuaikoja ja tunsi, kuinka silmäkulmassa kostui. Pieni kyynel liukui poskea pitkin alaspäin. Ukko pyyhkäisi kyyneleen, niiskautti hieman ja nappasi kahvipannun liedeltä. Muutama puupalikka tulipesään ja samalla myös tuvan isoon "pöhisijään" kuten Ukko lämmitysuunia kutsui, meni muutama koivuklapi. Olihan hänellä kyllä sähkötkin mökissä ja varalla sähköpatterikin, mutta Ukko tykkäsi enempi aidosta puulämmityksestä ja kun oli omien maiden puita, niin ei tarvinnut sähköä käyttää niin paljoa.

Mutta miten Ukko oli tuollaiseen mökkiin muuttanut ja miksi hän oli yksin? Avioliitto oli ollut täynnä rakkautta, lempeä, onnea ja myöskin turvallinen. Eivät he pahemmin riidelleet, mitä joskus jostain asiasta olivat kipakasti erimieltä, mutta siinä kaikki. Alkoholikaan ei kummallekaan pahemmin maistunut ja nykyään Ukko ei ota pisaraakaan. Hän nieleskeli lähes väkisin pintaan nousevia kyyneliä ja ikäväänsä muistellessaan sitä erästä hetkeä, mikä muutti hänen elämäänsä.

Se oli se eräs alkutalvinen lauantai. Ukko oli jäänyt kotiin lukemaan kirjaa, kun vaimo oli sanonut käyvänsä vain nopeasti kaupassa ja tulevansa pian takaisin. Niin tuttua, näin oli tapahtunut vuosien aikana lukemattomia kertoja ja Ukko huikkasi vaimolle vielä perään, että kulkee varovasti, siellä on hieman liukasta. Aikaa kului, mutta vaimoa ei kuulunut kotiin ja Ukko alkoi ihmettelemään, että missä hän oikein on. Kurkki ikkunasta pihalle ja läheiselle tielle, mutta vaimosta ei näkynyt jälkeäkään! Lopulta Ukko päätti lähteä ulos ja kävellä kauppaan, johonka tiesi vaimonsa lähteneen. -Ei kai se nyt ole vain lähtenyt ostamaan mitään lahjoja, vaikka sovittiin, että mitään ei nyt ostella toisillemme... Ajatus katkesi puhelimen soittoon. Vaimon sisko soitti hätääntyneenä ja itkuisena: Ukon vaimo oli joutunut onnettomuuteen, joku oli ajanut hänen yli ja on nyt sairaalassa. Ukko tunsi, kuinka kylmä aalto iski koko hänen kehonsa läpi ja hän valahti veteläksi, sai kuitenkin jotain sanottua puhelimeen ja tilasi välittömästi puhelun jälkeen itsellensä taksin.

Nopeasti vaatteet ylle, ulos ja samassa taksi olikin jo pihassa. Ukko toivoi, että kuski ymmärtäisi, että nyt ei kannata vitkastella vaan ripeästi sairaalaan. Taksikuski oli herrasmies ja pienellä riskillä ajoi hieman ylinopeutta, jotta Ukko pääsi nopeasti perille. Sairaalassa hänet ohjattiin osastolle ja huoneeseen, missä hänen vaimonsa makasi pahasti ruhjotun näköisenä ties missä laitteissa ja letkuissa. Ukko näki hoitajan ilmeestä, että nyt oli käynyt pahasti ja kun hänen peräänsä huoneeseen tuli kirurgi, joka kertoi, sen minkä Ukko pystyi näkemään hoitajan silmistä, hän purskahti holtittomaan itkuun. Kyyneleet tulvivat hänen silmistään ja hän voihki ääneen. Hoitaja tuli hiljaa halaamaan Ukkoa, mutta se ei helpottanut hänen tuskaansa.

Ukko sai kuulla, että hänen vaimo oli muutaman muun jalankulkijan kanssa ylittämässä suojatiellä katua. Jalankulkijoille oli vihreät palaneet, kun kulman takaa kurvasi auto. Muut ehtivät hypätä nopeasti sivuun, mutta pahaksi onnekseen Ukon vaimo ei ehtinyt reagoida tarpeeksi nopeasti ja autoilija ajoi tämän yli kohtalokkain seurauksin. Välittömästi törmäyksen jälkeen autoilija oli törmännyt vielä liikennevalotolppaan ja loukannut päänsä törmäyksessä. Ukko kuunteli kirurgin sanoja ja pystyi vain kysymään, herääkö hänen vaimo ollenkaan. Kirurgi ei voinut sanoa kyllä tai ei, koska diagnoosi oli melkoisen ikävä. Ukko kysyi, saisiko hän jäädä vaimonsa luokse ja se hänelle suotiin.

Paikalle oli hieman myöhemmin tulleet myös Ukon vaimon sisko miehensä kanssa. Kumpikin oli itkeneet ja kalpeita. Silloin Ukko kuuli, että onnettomuuden aiheuttaja oli samalla osastolla muutaman huoneen päässä ja poliisit olivat juuri jututtamassa tätä. Ukko pyysi, että käly on miehensä kanssa Ukon vaimon luona ja jos jotain tapahtuu, tulevat heti hakemaan hänet, sillä hän päätti käydä katsomassa sitä, kuka oli onnettomuuden aiheuttanut. Hän oli astellut käytävään ja kuuli eräästä huoneesta melkoista mekastusta. Ukko oli suunnistanut kyseiseen huoneeseen ja ovella hänet pysäytti melkoisen raamikas poliisi, joka oli kysynyt tiukasti, että millä asialla mies oikein oli. Ukko kertoi asiansa ja näki, että poliisi empi hetken, mitä tekisi. Sitten tämä oli pyytänyt Ukkoa kanssaan hieman sivummalle. Konstaapeli oli kertonut Ukolle, että tuo onnettomuuden aiheuttanut mies oli vahvassa humalassa ja kännisen tuurilla selvinnyt pienellä tällillä päähänsä. Ukko kirosi ääneen ja kertoi sitten, että samaa ei voi sanoa hänen vaimostaan, joka joutui tuon juopon uhriksi. Konstaapeli terästäytyi ja kyseli Ukolta enemmänkin, sekä kertoi että tästä tulee selkeästi oikeusjuttu. Samassa he kuulivat, kun Ukkoa huudettiin, jotain tapahtui.

Ukko syöksyi nopeasti huoneeseen, jossa hänen vaimonsa makasi. Tämä oli jollain ihmeen tavalla saanut avattua silmänsä ja pystyi kuiskaamaan muutaman sanan. Ensimmäisenä tämä oli kaivannut miestään ja lähes samalla hetkellä Ukko olikin rakkaan vaimonsa vierellä. Ukko otti rakkaan vaimonsa kädestä kiinni, he katsoivat toisiaan silmiin, kuiskasivat jotain ja Ukko painoi huulensa vaimonsa huulille. Hän oli tuntenut niiden pehmeyden, mutta samalla oudon viileyden. Hetkisen kuluttua Ukko tunsi, kuinka vaimonsa käsi ei enää pitänyt kunnolla ja ...... sitten tämä oli poissa!

Ukko istahti tuvassa pöydän ääreen ja huokaisi. Siitä oli jo vuosia, mutta silti se oli hänelle kuin eilinen. Päivä alkoi kirkastumaan ja Ukko katseli, kuinka linnuille laitetuissa lyhteissä piipahti myös orava. Mutta katse etsi edelleen jotain muuta, mitä vain ei näkynyt. 

Ukko muisteli, että se rattijuoppo ei saanut, kuin 5 kuukautta ehdollista ja korvauksia maksettavaksi hieman toista tuhatta euroa. Se ei ollut mitään! Hän muisti, kuinka rattijuoppo yritti vielä hakea valitusta tuomioonsa, vaikka selvisi, että oli jäänyt jo muutaman kerran humalassa ajamisesta kiinni.

Tuon onnettomuuden jälkeen Ukon terveys romahti hetkellisesti, työt eivät sujuneet ja hän päätti jäädä varhaiseläkkeelle, kun se onneksi oli hänelle mahdollista. Samalla hän laittoi kodin myyntiin ja muutti tuohon mökkiin, minkä oli ostanut itsellensä. Käly miehensä kanssa oli alkuun käynyt välillä Ukkoa katsomassa, mutta jotenkin ne käynnit vain harvenivat ja harvenivat. Tosin nyt heidän pitäisi tulla jouluna käymään ja kyllähän Ukko heitä mieluusti odottelee ja kestitsee. Mutta ei hän heitä yrittänyt katseellaan etsiä...

Oli nimittäin muutama vuosi aiemmin pihassa eräänä kesäisenä päivänä tassutellut nuori kettu. Ukko ei ollut antanut sen häiritä hänen omia puuhiaan, eikä siis hätistellyt tuota poiskaan. Jotenkin tuo kettu tuntui olevan utelias sen suhteen, että mikä mies tuo Ukko oikein oli ja mitä oikein puuhasi. Muutaman päivän kuluttua kettu oli jälleen ilmestynyt pihalle ja Ukko oli huomannut puhelleensa tälle. Jotenkin tuntui, että kettu jopa kuunteli. Vähitellen kummastakin tuli hieman rohkeampi kohtaamaan toisensa ja kun Ukko alkoi jättämään tiettyyn paikkaan välillä muutaman kalan tai hieman marjaa, joskus pilkottuja omenia tai appelsiinia, niin ketusta tulikin todellinen seuralainen. Saman vuoden syksyllä, tai pikemminkin ensilumien sadellessa, kettu tuli aivan Ukon viereen, kun tämä oli laittamassa tuolle jälleen evästä ja antoi silittää itseään.

Tästä alkoi Ukon ja ketun ystävyys todenteolla. Ukko mietti, että onkohan tällä jossain pesä ja perhe, mutta koskaan ketun seurassa ei näkynyt muita lajitovereita. Ukko rakensi kuitenkin varoiksi ketulle vanhan liiterin kulmalle kojun ja jotta kettu ymmärtäisi, mitä varten se oli, niin houkuttimeksi Ukko oli vienyt iltasella sinne hieman syötävää tarjolle. Alkuun kettu ei ollut paikkaan uskaltanut mennä, mutta kun oli muutamat kovemmat pakkaset paukkuneet, huomasi kettu paikan olevan kuiva ja suojaisa ja tällöin tuosta pienestä kojusta oli tullut ketun yksi majapaikoista.

Näin mukavasti meni muutama vuosi. Ukko huomasi, että ketusta oli hänelle paljon iloa ja tuo oli tullut joka päivä viimeistään iltapäivällä pihalle katsomaan, mitä oli tarjolla. Mutta nyt ei ollut kettua näkynyt, ei muutamaan päivään! Ukko puki yllensä ulkovaatteet ja asteli pihamaalle. Pakkaslumi narskui saappaiden alla ja hengitys huurusi pikkupakkasessa. Ukko painoi myssyn paremmin päähänsä, vaikka usein hänellä oli kunnon karvahattu päänsä suojana. Piha ja pihatie olivat lumen peitossa, joten lumikolalla oli töitä. Samalla, kun Ukko kolasi lunta, yritti hän katsella josko näkyisi ketun jälkiä, mutta turhaan. Hangella näkyi vain yhden jäniksen jäljet, eikä muuta. Ukko tunsi harmistuvansa ja samalla tunsi myös ikävää ja yksinäisyyttä!

Päivä eteni, tuli alkuilta ja Ukko kävi laittamassa pihalle pari ulkotulta palamaan. Huomenna hän tekisi muutaman jätkänkynttilän, kun parin päivän päästä pitäisi tulla jouluvieraita. Aattoonkaan ei enää ollut kuin vuorokausi. Muutamia päiviä aiemmin Ukko oli käynyt kylillä ostoksilla ja ostanut itsellensä jopa joululahjan: Uuden partahöylän! Edellinen olikin kunniakkaasti palvellut häntä ties kuinka kauan. Mitään muita lahjoja hän ei ostanut, sillä oli sovittu, että hän kyllä saunottaa ja ruokkii vieraat, mutta ei muuta ei tarvitse järjestää. - Kun eivät nyt alkaisi hössöttämään taas, että pitäisi muuttaa kaupunkiin! Ukko oli manaillut. Tosin ei tuollaisesta koskaan vakavasti oltu juteltu, mutta kyllä hän hieman oli aavistellut joskus aiemmin, että tuollaisia ajatuksia toisilla oli. Hän vain oli juurtunut mökkiin ja mökkielämään.

Ilta pimeni, ulkos ei enää nähnyt. Ulkotulien pienet liekit vain lepattivat kevyesti tuulen voimasta. Ukko ihmetteli ja mietti, mitä oli hänen pienelle ystävälleen tapahtunut. Mutta ei se ihmettelemällä miksikään muuttunut ja iltauutiset katseltuaan Ukko päätti painua yöpuulle.

Seuraava aamu valkeni kipakan pakkasen vallitessa. Ukko lisäili jälleen uuniin puita ja kahvittelun jälkeen suuntasi ulos. Piti tehdä ne jätkänkynttilät ja saunaakin voisi laitella jo hieman valmiiksi. Pääsevät kunnon puusaunaan ja vihtomaan toisiansa. Siinä puuhaillessaan ja paikkoja valmiiksi laitellessaan hän samalla yritti löytää ystäväänsä pihapiiristä, mutta ketusta ei näkynyt jälkeäkään. Ukko tunsi huolestuvansa. Olihan tuo veijari tuonut hänelle paljon iloa. Hän huomasi, että kopissakaan kettu ei ollut käynyt. Tämä ei hyvältä vaikuttanut!

Tuli lounasaika, vaikka hänellä ei mitään tiettyä aikaa ruokailemiseen koskaan ollutkaan. Söi silloin, kun teki mieli ja oli nälkä. No kello näyttikin jo iltapäivä kahta, joten kyllähän sitä jo ruokaa pitääkin vatsaansa saada. Ukko kopsutteli saappaista lumet ja asteli sisälle mökkiin. Isossa padassa oli muhinut lihakeitto, josta hän kauhaisi aimo annoksen lautaselle ja asteli pöydän ääreen aterioimaan. Siinä samassa hän näki jotain liikettä ulkona: Jotain livahti, mutta Ukko ei ehtinyt nähdä tarkkaan, mikä pihan poikki meni. Siltä istumalta hän ponnahti ylös, nopeasti vaatteet niskaan ja saappaat jalkaan ja pihalle. Mutta ei, jäljet paljastivat pihan poikki loikkineen vain jäniksen. Häntä harmitti samalla, kun kääntyi takaisin mökin ulko-ovea kohti. Silloin kuului hieman erilaisia ääniä. Ukko pysähtyi ja kurkkasi olkansa yli ja kas, voiko se olla totta: Hänen rakas pieni ystävä, kettu, oli hangen päällä ja katseli Ukkoa kuin hymyillen. Ukkoa nauratti samalla, kun hän ääneen kysyi painokkaasti ketulta, että missä ihmeessä tämä oli ollut. Oli kuin kettu olisi täysin ymmärtänyt Ukon puheet, sillä kettu hyppäsi hangelta pihatielle, asteli hieman tiellepäin ja jäi katselemaan jonnekin kauas ja hetken katseltuaan kaukaisuuteen, kääntyi tämä Ukkoa katsomaan. Ukko hymyili. Hänen ystävä oli hyvässä kunnossa ja taas hänen luonaan ja seuraavana päivänä tulee vielä jouluvieraita. Joulustahan tulee sittenkin melkoisen iloinen!

Näitä ajatellen Ukko kävi hakemassa ketulle hieman purtavaa ja joulun kunniaksi pilkkoi pari punaista omenaa tälle. Kettu seurasi aivan tämän vieressä miehen tekemisiä, eikä koskenut herkkuihinsa, kuin vasta sitten kun Ukko oli saanut kaiken laitettua. - No niin, kuomaseni, ole hyvä ja Hyvää Joulua! Ja aivan kuin kettu olisi tuonkin ymmärtänyt, sillä se nyökkäsi hieman ja vasta sitten kävi herkkujensa kimppuun hyvällä ruokahalulla.

Ukko asteli sisälle mökkiin ja loppuilta menikin nyt nopeasti ja seuraavana päivänä jouluvieraat tulivatkin kylään muutaman lahjapaketin kera. Eikä kukaan puhunut mitään mihinkään kaupunkiin muutosta, koska Ukko ja mökki olivat parasta, mitä joulu voi tarjota! - Ja minulle on parasta te, sekä eräs pieni ystäväni täällä. Oli Ukko vastannut.

Hyvää Joulua kaikille. Älkää jättäkö ketään yksin ja muistakaa, joulussa tärkeintä ei ole lahjat!