En oikein tiedä, mihin minut on tänään nykäisty mukaan mutta toivottavasti selviää jossain
vaiheessa. Ainakin jollakin taholla on kova usko ja luotto meikäläisen kykyihin...
Muuten jotain kaipaan, mutta mitä - sitä en parilla kolmella sanalla kykene sanomaan, enkä
edes ala yrittämään! Ken minut tuntee, voinee aavistaa ja kertokoon sitten vaikka kasvotusten
tai viestien muodossa mutta mitään arvuutteluja ei kiitos - Veikkaus Oy hoitakoon arpapelit.
Sitten ajatuksia:
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Siellä hänet näin, kadun toisella puolen - sadepisaroiden saartamana!
Hän katsettaan hieman nosti, apua pyytäen - kuin ääneti sitä huutaen:
"Voi minut suojaan viekää, jotta kastu mä en!"Tielle syöksyin, autojen läpi pujotellen - luokse hänen.
Tarjosin suojan, sain katseen kiitollisen ja suojaan viedä mä sain,
enkelin tuon kaunoisen!
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Heräsit aamulla vuoteestasi yksin, vaan läsnä mä olin silti.
Heräsit - venyttelit - hieman hymyilit, minua tervehdit.
Katsoit ulos ikkunasta, auringonpaisteen kirkkaan kohtasit.
Katsoit - hymyili - hieman jopa naurahdit, auringolle vilkutit.
Ääneen muutaman sanan sanoit, lausuit ne minulle
- vaikka luonasi en ollutkaan, tuollakaan kertaa....
Kosketit minua silti, koskettaessasi sitä, sitä jotain pientä - minulta.
Tunsit jälleen, että luonasi olin - vaikka toisaalla elin, tuonakin aamuna.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Tässä näitä kirjoitan, yksin hiljaa kotonani ja mietin että miten ihmeellisen oikukasta
elämän meno oikeasti välillä on. Ei ole pitkälti siitä, kun hymyilin leveämmin kuin
kuukausiin ja nyt on tunne, että minua hiljaa jokin kuristaa mutta ei kuitenkaan kokonaan
tukahduttaa halua. Omituinen, pelottavaltakin tuntuva tunne ja tiedän, että tässä tunteessa
on elettävä vielä jonkin aikaa ja mikä pahinta, se tulee joko pahenemaan tai sitten.....
no aika näyttää, jäädään seuraamaan.
Vuorokausirytmi on taas ihan mitä sattuu! Tähän aikaan on turha lähteä nukkumaan (01.10) kun
tietäisin, että muutaman tunnin kuluttua olisin pystyssä kuin tikka ja siinä sitä taas oltaisiin.
Eli pakko valvoa vielä parisen tuntia tavalla tai toisella, jonka jälkeen voikin sitten
"hyvällä omallatunnolla" siirtyä peittoalueen sisäpuolelle.... - niin ja yksin....
Mutta eipäs valiteta, otetaanpa taas hieman toisenlaista asennetta ja katsellaanpa mitä sitten
tuohon jatkoksi kirjoittelisi. Pahoitteluni, jos tarinat toistavat tiettyä kaavaa... se on nyt
vain tällainen "luomisjakso" menossa! Eihän näitä pakko ole kenenkään lukea - eihän.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Pimeä, märkä tie imi auton ajovalot itseensä tehokkaasti.
Ajelin rauhallisesti eteenpäin miettimättä oikestaan mitään.
Pieni tihkusade kasteli tuulilasia jonkin verran ja muutaman kerran pyyhkäisin
pyyhkijällä sen kuivaksi. Sitten, lähes yllättäin - siinä seisoi..... taas!
Tien sivulla, osittain ajoradalla tuo jokin seisoi! Mieshahmoksi sen katsoin, mutta oliko
- ei, en voi tietää. Täysin jähmettyneenä mieshahmo ruskeanvihreissä vaatteissa jokin
reppu selässä. Katse suoraan tulosuuntaani. Sydän hyppäsi kurkkuun, mikä kumma tuo oli.
Eipä tehnyt mieli pysähtyä, sillä tuollainen täysin liikkumaton hahmo keskellä yötä
(niin, kello oli jo jotain 01.30 tuolloin) ei paljoa herättänyt luottamusta meikäläisessä!
Jatkoin matkaa, katsoin taustapeiliä - tyhjää...
Eikä muuten ollut ensimmäinen kerta, ei todellakaan.
Uskomattomia kohtaamisia öisillä teillä, muutaman kerran saanut todistaa noita
erään ystäväni kanssa ja voin vakuuttaa, ei ole paljoa naurattaneet!
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Tänään tunsin, että sitä sinä halusit. Tänään ajattelin, että sinä juuri sitä kaipasit....
Tänään sen taas sinulle toteutin: Lentosuukkojen parven luoksesi lähetin.
Sain sinut hymyilemään, hetkeksi arjesta pois pääsemään - jotta jaksaisit taas
arjen askarreita harrastaa. -Ystäväni-
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Yritin yksin, hetken vain jaksoin.... ponnistin ja ponnistin - jaksoin mitä jaksoin.
Tunsin itseni voimattomaksi, heikoksi vaan en vanhaksi!
Suutuin itselleni, kiukustuin.... - ääneen kirosin, apuako tarvitsin?
En hyväksyä voinut, en sitä sallinut... - miksi oisin, kun en ollut ennenkään
- en siis sitä voinut tänäänkään... ja yhä yritin, eteenpäin - eteenpäin, itseäni työnsin.
Tein mitä jaksoin, vaan lopulta luovutin, maahan alas lysähdin... voimattomana hiljaa
- itsellenikö hävisin? Sitä ihmettelin, huokaisin.... nukahdin...
Vaan mitä mä teinkään? Mitä yritin? Miksi, missä ja milloin? Olinko tosiaan mies eilinen?
Tuumasin viime voimillani: Harva tiettää, moni kysyy - siihen ajatukseen tosiaan nukahdin.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Se kappale soi ensin radiossa, mikä sai hymyilemään. Tiesin, se oli meidän laulu!
Soitin nopeasti sinulle, sydämeni pamppaillen... toivoin, vastaisitko... vastaisitko.... vas...
"Hei!"
Äänesi kuulin ja kerroin miksi soitin. Naurahdit, tuntui hyvältä!
Jotain pientä ehdotin, suostuit - ja sitten itseni yllätin:
"Tuon jopa minäkin jo tanssia voisin!"
Sain sinut hiljaiseksi, hetkeksi - pieneksi ja kysyit vain:
"Oikeesti?" Siihen vastasin, tajuamatta samalla nyökkäsin - ethän sinä sitä nähnyt!
Meni tunteja muutama, se soi jälleen! Hymyilin entistä enemmän, sua jo odotin.
Treffit........ onnistuisivatko?
Kämmenensyrjät hikoilivat, vaihdoin paitaa - ei, ei tuota, ei tuota... miksi se on taas
pesussa? Lopulta olin tyytyväinen, enkä hetkeäkään liian aikaisin - ovikellon soitto
lopetti hätäilyt. Tulit, hymyillen - kuten aina ja ajattelin, että mikä kaunoinen!
Hetken olimme luonani, lasilliset pari nautittiin, viiniä - sitä mistä pidit, kuten minäkin.
Lopulta lähdettiin, kahden iltaan kaupungin......
Käsivarrestani otit kiinni, siinä vierelläni kuljit, juteltiin - yhtä oltiin, jälleen - me.
Paikkaan ihanaan kuljettiin, avasin oven ja edelleni sinut päästin, kiittäen iskit silmää.
Sulin!
Ilta alkoi - ilta eteni - ilta jatkui....... nautimme toisistamme!
Lopulta löysimme itsemme toisaalta ja musiikki soi... vaan yllättäin, kuin taikaiskusta:
Meidän laulu!
Enkä voinut sanoa ei, sinä minut tanssiin veit!Se hetki oli vain meidän!
Tanssilattia, sinä ja minä - ja meidän laulu.
Ilta oli täydellinen.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti