Hetkessä elämistä.

No niin, taas on hetki mennyt tavalla jos toisellakin ja onpa ollut viikko. Säpinää ja .... (sens.), heh heh, tai miten tuon ottaisi. Älkää kuitenkaan liian vakavasti, koska olen ujo ja hiljainen
"maalaispoika" hämeestä - vai miten sitä sanoisi.

Pikkujouluja on tullut juhlittua ja tehtyä, eli ei ainakaan ole tylsää ollut.
Hiukka väliin voimat ovat vähissä ja tuntuu siltä, että kun vain näenkin jossain tyynyn, olen
jo unessa. Mutta eteenpäin mennään, eikä valiteta! Nyt nautitaan jo lumestakin, hieno homma.

------------------------------------------------------------------------------------------------

Hiljaista, vielä niin hiljaista. Aamu ei ollut vielä niin pitkällä, että ihmiset ryntäilisivät
kaupoissa ja kauppakeskus kuhisisi kiireisiä ihmisiä jouluostoksilla.
Istuin lähes tyhjässä kahvilassa ja hymyilin. Silmäni säteili, olo oli tyyni ja onnellinen.
Miksi?
Minä tiesin syyn, joku tiesi syyn!
Ja vaikka siinä yksin olinkin, oli luonani myös joku toinen.....

Maistoin kuumaa kaakaota, kermavaahto sotki nenänpäätäni. Naurahdin!
Pieni pyyhkäisy ja haukkaisu croisantista. "Aah, tämä on elämää!" -huomasin ajattelevani.
Mikä aamu.

Kello ei ollut kuin puoli kymmenen. Vain muutama ihminen hiljaa käveli kahvilan ohitse.
Sain nauttia olosta, tilanteesta ja hetkestä - rauhassa.
Tiesin, että tästä päivästä tulisi ihana. Siitä kiitin: Sinua!
Ja kaakao maistui hyvältä....
----------------------------------------------------------------------------------

Sinä yönä hiljaa leijuivat hiutaleet.
Sinä yönä satoi puhdasta lunta.
Sinä yönä......

Olin yksin ollut, hetken aikaa.
Vaan sinulta viestin sain.
Pyysit luoksesi tulemaan, lähellesi ottamaan.
Minut! Minut halusit!

Sinä yönä, milloin satoi hiljaa - puhdasta lunta.

Lähdin, kuljin. Taivasta katselin ja kuutamoa ihailin.
Pilvet pienet harsosivat sitä toisinaan ja kuun kristallisessa
valossa hiutaleet kimmelsivät timantteina.

Sinä yönä, milloin satoi hiljaa - puhdasta lunta.

Tulin luoksesi, vierellesi.
Hieman ihmettelin, vaan sitä sanonut en mä ääneen.
Hieman mietiskelin, vaan sitä sinulle paljastanut en.
Hieman - hetken, kunnes sinä
kuin enkeli taivaan,
kuin enkeli.....

Sinä yönä, milloin satoi hiljaa - puhdasta lunta.

Kiedot kätesi, kuin siipesi.
Kiedoit itsesi, kuin suojaksi
- mun ympärilleni, hellästi.

Sinä yönä, milloin satoi hiljaa - puhdasta lunta.
-----------------------------------------------------------------------------------

Eräänä yönä heräsin, tuskainen hiki kehollani.
Sydämeni lyönnit takoivat rintaani, kiivaasti!
Kehoni vain valitti.

Tuntui pahalta, liian pahalta.

Istuin pimeässä, sängyn laidalla ja mietin.
Hikoilin, otsaani pyyhin ja ihmettelin!
Miksi?

Tuntui pahalta, liian pahalta.

Tajusin, olitkin jossain - kaukana.
Tajusin, olitkin poissa - silti lähellä.

Kaukana, lähellä - missä, mutta ei tässä!

Miksi menit? Miksi jätit? Miksi lähdit?
Kyselin itseltäni ja sinulle hiljaisuudessa huutaen.
Enkä vastausta pimeydessä saanut.

Tuntui pahalta, liian pahalta.

Huokaisin, painoin uudestaan pääni tyynylle.
Mutta unta en saanut, sydämeni takoi rintaani - uudelleen ja uudelleen.
Tuskainen hiki vain kehoani peitti....
Enkä voinut mietteilleni mitään, pimeydessä syntyville - ikäville.

Se oli se yö...
Tuntui pahalta, liian pahalta.
 ---------------------------------------------------------------------------------

Koko yö oli satanut.
Aamulla hanget peittivät koko maan.
Aura-autot työtään tekivät, puskivat katuja auki.

Koko yö oli satanut.
Aamulla valkeat hanget hohtivat joka paikassa.
Ihmiset kahlasivat lumessa.

Jotkut hymyilivät, toiset tuskailivat.
Mutta se oli kaunista - talvinen luonto!

Koko yö oli satanut.
Aamulla luonto aukeni talvisena, valoisana.
Kaikkialla sitä oli, lunta kaunista.

Mieliin nousi monella, tulee se sittenkin - varmaan se tulisi:
Joulu valkoinen, oikeanlainen - Suomalainen!

Eikä ketään haitannut kahlata hangessa.
------------------------------------------------------------------------------------